perjantai 16. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, 3 viikko

12 pv maanantai

Kävin pienellä kävelylenkillä. Katseen värinän sävy oli sininen, muuta ei metsäpolun vastaanhölkkääjästä mieleen jäänyt. Ilmallekin se ja sama mitä se on.

Tässä päänsäryssä tyynykin on vihollinen ja korvien käytävät pullojen suita joihin vinkkatuuli puhaltaa. Ajatuskuvioissa on kulmia ja särmiä jotka viiltävät hermojen päitä. Tai mitä perkeleen säikeitä ne lienevätkään, mutta kallon sisus täysi niitä on!

Lukemisen yritykset ovat yhtä tyhjän kanssa, kirjoittamisen kanssa vielä vähemmän.

Saisivat kärrätä tämän ihmisromun kaatopaikalle ja antaa telaketjutraktorin kuskille luvan.

Sonja soitti; Teotorin Pirjo on kuollut sydänkohtaukseen lauantaina. Sen perheen kanssa minullakin muisteltavia tarinoita vuosilta 1976-1992; alkoivat äkkiä, loppuivat nopeasti.

13 pv tiistai

Heräsin aamuun josta puuttuu särkyisen pään muistutus olemassaolostaan. Pitää asettua takaisin sängylle ja kuulostella; ei koske ei.

G oli piksauttanut kahvinkeittimen kytkimen punaiselle ja tuli kuiskailemaan; "Iskää, isiii, iss...kääh, kahvillee. Herreepäs nyt. Mitäpä unta näit? Koskooko vielä piähän?" Sanoin, että nyt se jäi aita mehiläistarhan ympärille rakentamati kun herättelit. "Mitenkä niin?" Olin just saanut Unimäkeen mehiläistarhan ja meinasin sen ympärille rakentaa aidan etteivät karhut piäse herkuttelemaan hunajalla. "Ai jaa. Mutta tarviihan nekin syyvä..."

Touhusin ulkona, lajittelin sulan aikaan kertyneitä tavarakasaumia. Asettelin tarpeellisia paremmin talvea vasten oleksimaan ja mitääntekemättömät kierrätykseen kärrättäväksi. Omenapuiden ympärille pätkin sahalla puiset tolpat ja tökin ne rautakangen reikiin. Kahdesta pienemmästä enää puuttuu, pitänee muistaa Unimäestä muutamat kepakot hilata niillehin.. Katiskoverkkoakin pitäisi pätkä hankkia.

Petäjäisen pölkyn kaarnan alta löysin mäntypistiäisten toukka-osaston. Kuorin kaarnan kokonaan pois ja vein kymmenet valkoiset toukat kompostinkannelle pikkulintujen  aterioitsemista odottelemaan. Vähää aiemmin näin käpytikan nakuttelemassa naapurin vaahteraa, mutta tuskinpa se älyää valmiiseen toukkapöytään saapua. Illan hämärtyessä näin punarinnan hyppivän kompostilla, mutta ei se vielä huomannut tarjouksiani. Toukat kyllä säilyvät pilaantumatta sillä on sen verran viileä ilma kun ne vielä kohmettuivat liikkumattomaksi läjäksi kuorilautaselle.


14 pv keskiviikko

Toinen aamu jo, ettei päätä kivistänyt herätessäkään. Tilalle änkeää jonkinlainen masennuksen tapainen, alakulo ja mielen herkkyys kuin krapulassa joskus ennen; tappaako ilman kemiaakin hankittu päänsärky aivosoluja? Alakulo on toisinaan yhtä paha kuin särkykin. Toisaalta taas semmoinenkin vaikutus, että pili jäpöttää asennossa koko ajan kun aloilleen herkeää. Se ei kuitenkaan ole pelkkää seksuaalista halua. Ikään kuin päätä pakottavan paineen, veren, vain pitäisi jonnekin muualle pakkautua? Kummallisia nuo aivojen toiminnot. Jos huimaisi tai muuta semmoista, olisi kai mentävä lääkäriin, mutta sitä päänsäryissäni harvoin esiintyy. Näköhäiriöt taas liittyvät uhkaavaan migreeniin ja silloin on muuten piru merrassa. Kaularankaa voisi tietysti viipalekuvata, mutta miksikäpä säryt sillä muuttuisivat.

PutkiEsko oli selkärangan pullistuksen aikaan, ennen kirurgin leikkaustoimenpidettä, valittanut lääkärille, että kun mulukku seisoo koko ajan. Lääkäri oli selittänyt seisokin johtuvan ehkäpä poikkeuksellisesta verenpaineen ja hermoston pinteestä selkäytimessä; verenkierto ei ole vapaata ja jälkeenjäävä liikaveri etsii löysiä paikkoja jonne pakkautua. Ja mikäpä sen joutavampi pussinperä kuin jortikka joka lahkeessa jouten mutjuaa. Joskus se on aiheuttanut myös suonikohjuja jalkoihin ja niitäkinhän Eskollakin on.

Voikohan alaraajoihin iskevä veritulppakin johtua selkärangan välilevyjen pullistumisista?

Punarinta oli huomannut toukkalautasen. Seurasin sen ahmimista mielenkiinnolla. Välillä se kävi nurmikolla pyyhkimässä nokkaansa ja palasi takaisn. Talitiaiset saivat kyytiä jos yrittivät osille. Yksin se mokoma toukat kupuunsa napsi! Ei tartte ihmetellä jos kuuluu valtavia röyhtäisyjä pusikosta.

Lapioin kasvihuoneen kesäköyhät mullat pressun päälle ulos, lisäsin sekaan valmista kompostimultaa ja kalkkia, sekoitin hyvin ja kannoin takaisin altaisiin. Onpahan valmiina kevättä varten. Jos kompostimullassa on jotain maatumatonta seassa vielä, vaikka ei näyttänyt siltä, niin siinäpähän on aikaa tekeytyä. Kalkitin myös raparperipenkin ja ropsautin karviaisenkin juurelle vähän. Mikähän se tuonkin kalkin hinnassa heittelee: samanlainen 25 kgn säkki maksaa K-raudassa 22 euroa ja Maxissa 8,90:-?

Kirjastosta tuli viesti Mankellin Juoksuhiekan saapumisesta hyllyyn. Hain sen. Hymyilevä kirjastoharjoittelija oli asiakaspalvelussa, sitä opastamassa vanhempi, hymyttömämpi konkari. Mennessä pyöräilin rantsun kautta. Tullessa Lyseon ohitse ja rautatiesillan ylitse Kasarminkadulle. Urkki Kekkosenkadulla oli vanhus nurjahtanut sairauskohtaukseen keskelle suojatietä. Siinä oli jo auttajien armada ja ambulanssikin kaarsi kulmasta paikalle joten en jäänyt ihmettelemään. Ajattelin vain, että ihan hyvä paikka suojatiekin kuolla kun on tarpeeksi täällä niitä kerennyt ylitellä autojen alle jäämättä.

Internetti kyllästyttää, jo ajatuskin siellä olevista "keskustelu"foorumeista. Yleiskuva siitä touhottamisesta alkaa olla muuttumattomassa tilassa. Siitä voisi päästää ikävöimättä irti tarpeeksinähneen vakaudella kuin suojatien vanhus elämästä.

Aloitin Mankellin lukemisen. Vetää mukaansa niin kuin vain hyvä teksti tekee. Tulee mieleen Seppo Heikinheimo joka hieman ennen itsemurhaansa kirjoitti Mätämunan muistelmat ja nyt sitten Henning Mankell Juoksuhiekkansa kun sai kuolettavan syöpädiagnoosin. Tieto kuolemasta ryydittää molemmat kirjailijat parhaaseen vireeseensä eläissään.


15 pv torstai

Aamupäivästä käytin Puutarhurin Rellunpippanan astutuksella. Vain sumuvalon poltin oli pimeänä, muuta huomautettavaa ei Katsastussonni löytänyt.

Hain uudet lukulasit. Asennutin köyhyyttäni linssit vanhoihin sankoihin ja nyt on hyvä jälleen askarrella kirjojen ja kirjoitusten parissa. Mutta silti paljon ne ikänäköisiltä rahaa lypsävät silmälaisliikkeet ennen kuin huoku kultakin loppuu. Jos olisi mania, niin varmasti ottaisin riskin ja kävisin laserhoidon hakemassa näkemäelimilleni.

Kaupungilla kävin muutamassa paikassa jossa tapasin pakolaisia. He saavat minut voimaan aina vähän paremmin.

Kotona tekaisin yksinkertaisia sapuskoita. Siivosin käytävänpään komerosyvennyksen rojuista tyhjäksi, hajotin kehnon, vinossa lenksottavan lastulevykaapiston osiksi ja kannoin poikien avustamana ne yläkertaan. Kokosin sen suoraksi ja ruuvaten lujemmin tyhjään nurkkaukseen. Pitää huomenna kantaa sisältökin, mutta niissä on tehtävä raju leikkausoperaatio joutavan suhteen. Sain Puutarhurin veljeltä peili-liukuovet niin tekaisen vain rungon ja hyllyt niin saadaan vaatekaappi alakertaan halavalla. Yläkerrassa on sen verran hyvää puutavaraa, ettei kauppaankaan tartte lähteä. On se tuo nurkkaus sitä oottanukin!

Rojujen seasta, yhdestä pienestä rasiasta löysin kadoksissa olleen ukki Adamin Karhumäessä asemasodan aikana viilaaman sormuksen rungon. Siinä oli aikoinaan taidokkaasti samasta lentokonemetallista tehty "kivi" AH-kirjoituskirjaimilla (Adam Heikkinen), mutta se irtosi ja hävisi ja joka minua on harmittanut. Paljonkohan jäljennöksen teettäminen kultasepällä maksaisi? Sitten vielä semmoinen kumma sattuma samalle pvlle, että satuin vilkaisemaan Rautavaara-fb-sivuille ja sinne oli joku laittanut 1960-luvulta kunnanvaltuuston-hallituksen yhteisvalokuvia ja siellähän se ukkiUatu tapansa mukaan vakavana seistä jyhmötti.

Mankellin Juoksuhiekka-teos on todella väkevä kuvaus ihmiseltä, joka on maailmaa nähnyt. Kirjailija on ottanut myös oppia näkemästään ja kokemastaan. Tuntuvat leikkipelleiltä kemppiset hännystelijöineen jos ja kun yrittävät samankaltaisita teemoista jotain mieltä olla. Oikeastaan Juoksuhiekasta selviää niin paljon asiaa, etten ole pitkään aikaan kokenut vastaavaa ymmärryksen välkettä lukemisen edistyessä. Kirjalle voisi vaikka Nobelin myöntää vaikka itse kirjailijalle itselleen olisikin myöhäistä.

Miksi minulle ei ole kuin kova tahto sanomiseen ja kirjoittamiseen lahjaksi saatua? Tulokset jäävät aina lauhkeiksi lehmänhenkäyksiksi siihen nähden, mitä pitäisi, mikä tahtoni olis.


16 pv perjantai

Tänäänkään ei päätä särje. Alan olla siis kuivilla sen suhteen kun mielikin hieman kirkastuu. Pojilla alkaa syysloma. Pitäisi jotenkin päästä lähtemään Unimäkeen rankasavottaan heidän kanssaan. Bensan ja ruuan hankinta aina mietittävänä, että millä saatanan rahalla. Kyllähän se muuksi leikiksi pojilta enimmäkseen menee, mutta aina se eteen päin on, kun edes ovat näkemässä, mitä käsillä ihmisen pitäisi oikeasti tehdä eikä vain joutavien laitteiden räpläämiseen ja ruuduilla hyppelevien pompuloiden seuraamiseen niiden näppäryyttä tuhlata. Äärettömän vaikeaa se on menossa olevaa teknologian digi-harhaoppiuskontoa vastustaa.

Petroskoista tuli sähköpostia. Vastasin siihen pitkästi. Turhankin, mutta kun taas lähti lapasesta niitä lauseita ihan houkuttelematta.

Tiistaina olisi mielenvirikettä luvassa Helsingissä, mutta enpä taida lähteä kun ei ole junalippuihin varaa. Ja muutenkin siihen suuntaan lähteminen tarkoitaa aina sitä, että lompakko avoinna täytyy koko ajan olla. Eikä se hyödytä kun leväyteltävä on tyhjä. Pullojenkerääjiä siellä taitaa olla ilman minuakin. Ja muita tarpeeseensa kerjääjiä.  Unohtaa kai se pitää. Täytyy kyllä muutenkin kriittisesti miettiä, tarvitsisinko sitä reissua itse oikeasti vai olisiko se tilaisuus, johon osallistuisin, minkään väärti? Heimo sedän luona käynti varmaankin tarpeellisempi olisi.

Täytyy ruveta nyt askartelemaan Unimäkeen lähdön parissa. Pojat tulivat jo koulusta.

2 kommenttia:

  1. valto

    kirjoitit: internetti kyllästyttää, jo ajatuskin siellä olevista "keskustelu"foorumeista.

    sama juttu. joskus tekee mieli tehdä kuin sotamies korpela kuormahevosen kanssa: vetää puukolla rahkeet poikki, päästää juhta valjaitten läpi vapauteen ja huutaa: lähde pois! mitäs täällä teet rääkättävänä? tu pois! kyllä jämpti on niin!

    nettiriippuvuutta ei enää voi pitää pelkkänä vitsinä, mutta toisaalta jos yksinäinen ihminen saa sen välityksellä muutaman ystävän, niin eihän niitä tarvitse ottaa häneltä pois. ei vaikka ne olisivatkin vain virtuaaliystäviä, jotka teeskentelevät olevansa muuta kuin todellisuudessa ovat. ja kyllähän virtuaaliolkapää tukee addiktoitunutta surffaria, oli syy mikä tahansa.

    ps. lainasin minäkin mankellin juoksuhiekan. teksti kosketti jotakin, mikä on lymynnyt syvällä sieluni syövereissä.


    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M

      Joko luit Juoksuhiekkaa siihen kun tarjoilija rämäyttää tarjottimen lattiaan ja lähtee litomaan? Siinä sopiva esimerkki puheena olevaan turhautumiseen netinkin suhteen.

      Kun vertasin Mankelia ja Heikinheimoa niin unohdin merkata ylös myös Kimmo Oksasen Kasvottoman miehen jossa on samankaltaista, vain äärimäisen kokemisen antamaa ymmärrystä jonka viisauden edessä voi vain ihmetellä, ja ehkä kykyjensä mukaan ymmärtää jotain joka muuten jäisi omln avuin ajatuksen tavoittamattomiin.

      Poista