Merkintöjä

30.9.2016 Perjantai

Vesisadetta, rajua. Helvetin pimeää myös. Kuin olisi luodikon piipunrihloja myöten suiruutellut tänne ajellessa. Silmiä ja päätä särkee. Ja lonkkia. Oikeanpuoleiseen kivekseen on jomottanut välilevyn pullistuman rauhoittumisenkin jälkeen.

Klo on nyt 02.45 kun asetun Unimäen pikkuhuoneen sänkyyn viileiden peittojen alle. Luen suomalaisista fasisteista ehkä jonkun sivun.

Aamupvllä

Nukuin vain kuuteen. Raapaisin hellaan ja uuniin tulet, panin puuron hautumaan. Kahvit hörpättyäni läksin vesisateeseen, laitoin peräkärryn koukkuun ja ajoin Tervamäen hiekkamontulle ja lapioin sen laitoja myöten täyteen.

Sorakeikan jälkeen ruokailin ja aloin valmistella valua. Laseroin korot, asensin myllyn paikoilleen ja kokeilin generaattorin toiminnan. Antti soitti ennen yhdeksää, että ovat lähdössä Joensuusta. Käskin käydä rautakaupasta lattiakaivoon korokerenkaan.

Myöhään illalla

Antti+2 olivat paikalla vähän ennen ½lta pvää. Madalsin korokerenkaan korkoon sopivaksi ja alettiin valuhommt. Valmista oli parin-kolmen tunnin äherryksen jälkeen.

A+2 lähtivät ampumaradalle. Nyt illasta ne ovat käristäneet ulkona makkaraa, kylpeneet ja kaljoitelleet. Koetin vähän olla jututustelussa mukana joka on vaikeaa kun itse ei osallistu huuhtelujuomien nauttimiseen.

Maatepannessa kuuntelin Ylen Todellisista tarinoista Hannu Salamaa joka antoi nykymenosta täyslaidallisen, mutta kun eivät ne kuuntele, joiden pitäisi. Harvinaista sanankäyttöä tässä mölinöitten maailmassa.

1.10.2016 Lauantai

Kuulas, tuulinen aamu. Antti+2 menivät Kuikkalammin suolle metsälle. Krapula taisi miehulaisia vaivata, mutta minun pääni se on, johon koskee.

Kuuntelin ohjelmatoisinnan Kuusi kuvaa jossa albumiaan aukoi kirjailija Sirpa Kähkönen. Jäi mieleen "...jos yhteiskunnassa aletaan piikkilankoja vedellä, olen varmasti sen aidan väärällä puolella." Niin minäkin jo näiden näkymättömien aitojen suhteen tunnen olevani.

Pitäisi ruveta kasvihuoneen purkuun ja muuhun puutarhan syysmylläykseen, mutta tämä päänsärky lamaannuttaa. Kävin kylältä aspiriinia koska burana ei auta.

Kuolemateemaakin päänsäryn säveltämät ajatukseni sivuavat. Joku pv sitten haastattelivat naiskirjailijaa (Pirkko Saisio?) jonka kuuntelusta mieleen jäi: "...kuolemastahan me ei tiedetä mitään...". Ketkä ME? Kirjailija ei luultavasti ole patologeilta tai kuoleman kanssa työtään tekeviltä lääkäreiltä kysynyt kun tuohon asentoon ovat ajatukset jokaisen yksilön väistämättömästä päätepisteestä juuttuneet.

Kyllä ME tiedämme kuolemanprosessista aina solutasojen muutoksista viimeiseen henkäykseen saakka pääpiirteissään kaiken tarvittavan. Ja elottoman ruumiin matka krematorioon tai maanmonttuunkin on aivan selvä. Eikä sen kompostoitumisesta luonnon uudelleen kierrätykseen kovin paljoa mielikuvituksen lahjakkuutta tarvitse.

Mitään muuta konkreettista kuolemanjälkeistä ei ole.

Sielu on pelkkä myytti ja uudelleensyntymiset elossa olevien loppumattoman mielikuvituksen tuotetta. Ja pelon.

Ihmispolo luulee, että synnyttyään, ja elettyään pienen hetkensä ilmaa pilaamassa, se kuvittelee elämänsä ja olemisensa niin merkitykselliseksi, että sitä kauhistuttaa ajatus, että tässäkö tämä kaikki tosiaan oli?

Lohduttomaksi maailmankuvaksi väittävät tätä meidän uskonnottomien ja jumalattomien näkemystä. Mutta mitä lohduttomuutta siinä on kun ymmärtää geeniensä jatkavan solujen rakenteluaan lapsissaan ja oman, kuolemanjälkeisen kudosmassansa hyödyntävän muuten niin monella tavalla elävän ihmisen kuluttamaa maanmartoa.

Kävin kysymässä tuossa tiellä hirvipassissa olevalta kirjavapukuiselta, kännykän lasilta koiransa kulkua metsässä seuraavalta mieheltä, että onko passipaikkasi varmasti lain määrittelemissä metreissä mökkiini nähden. Lähti se siitä kauemmaksi. En malttanut olla virnaisemasta vielä, että kummallisia nämä nykymetsämiehet kun eivät ne metsään osaa enää mennä vaan tielle ampumista harjoittavat. Siitä se taas maineeni vittuilevana mökkiläisenä kasvaa.

Kännykästäni meni näyttö pimeäksi kun pudotin sen lattialle. Hain Even kännykän lainaan, mutta nyt eivät yhteystiedot ole käytössäni. Näköjään numerot eivät olekaan sim-kortilla vaan puhelimessa. Kaatuuko maailmani nyt tähän?

Klo on 17. Antti+2 lähtivät neljän huitteilla, mutta soittivat kohta, että auto hyytyi kirkolta Hankamäkeen päin 10 km:n päähän. Soitin Soilalle, että käy hinaamassa sen kylälle. Aikoivat hälyttää jonkun hakemaan Joensuuhun. Tai Liperiin. Minä lähden kohta Napikselle humpalle. Päätä jomottaa yhä vähän, mutta pahin on kierimässä ohimolohkojen mäkiä pois päin.

2.10.2016 Sunnuntai

Heräsin kuulaseen lokakuun aamuun ½8. Radion Kirjakerhossa haastateltavana Kati Hiekkapelto. Hän on kirjoittanut pakolaisaiheisen kirjan Tumma. Romanikerjäläisistä puhuttaessa Kati sanoo kerjäläisarvostelijoille suunnaten, että tervemenoa siihen yhteiskuntaan, josta ne onnettomat henkensä pitimiksi joutuvat polvikerjäläisiksi lähtemään.

Napiksen humpallukset olivat kohtalaisen mukavat. Päänsärky loppui ensimmäisten hikien alkaessa kostuttaa paitaa. N oli Oulusta. Oli lopettanut elokuussa työt Muoniossa, mutta aikoi mennä talvikaudeksikin kunhan lepäilee vielä. Eräs Anu, joka on isokokoinen, mutta aika kevytkenkäinen vietävä, haki ja huokasi lopuksi, että sinun kanssa se on mukava pujotella. Vesítauolla minua tuli jututtamaan mies, jota olen silloin tällöin nähnyt siellä täällä. Hän muisti minut Kittilän ajoiltani, että olemme siellä jutelleet ainakin Levihotellilla. Sanoi olleensa Veholla automyyjänä pitkän uran ja nyt eläköidyttyään muuttaneensa Kärsämäen mökilleen pysyvästi; "...taakse jäivät vaimo, aikuiset lapset, omakotitalot sun muut", se tuumasi.

Muuten ihan tavallista ryyhällystä pelistä toiseen. Yksi blondiksi itsensä värjännyt, seksikkäästi pukeutunut nainen haki pari kertaa. Kertoi, että häneltä on leikattu äskettäin välilevyn pullistuma ja nyt sen jälkiseurauksena on varpaiden ja kantapään tunnottomuutta ja nilkka kipeytyy. Muutamien loppupelien ajaksi juutuin kahviossa juttelemaan tuntemattoman puolankalaisrouvan kanssa.

Jalkojen suonenveto alkoi 30 km ennen Unimäkeä, mutta sinnittelin pysähtymättä pihaan saakka. Piti kävellä kuuraisessa ruohikossa avojaloin tovi, että helpotti. Tähdet näkyivät laskemattomassa lukumääräisyydessään taivaan kattavana mattona silmänkantamattomiin. Oli hetken aikaa rajattoman mitätön, mutta hyvä olo siinä pihamaan pimeydessä. Se olkoon tämän viikonlopun onnenhetkeni.

Illalla Knissa

H kävi metsästysreissultaan poismennessä kun olin lappamassa polttopuita kärryyn ja lähtemässä pois U.mäestä.

Aamupäivästä ruuvailin kesäkasvihuoneen osiksi ja panin klasinpokat talteen. Seuraavaksi kesäksi teen ehkä kehittyneemmän kasvihuoneversion jota ei talven alta tarvitse heti purkaa. Mutta näkkyypähän sitten.

Olin täällä Knissa kuuden jälkeen. Tullessa kuuntelin ykköseltä jälleen uusintojen uusintana Sirpa Kähkösen Kuusi kuvaa. Kähkösellä on niin miellyttävä aksentti puheessaan, että häntä kuuntelee vaikka samasta aiheesta mieluummin kuin ainaisia Radio Suomen musiikkimiehiä tai -naisia. Kaikki muut läpänheittokanavat, kuten Nova ja paikalliset mainosmölyäjät ovat kauhistus. Voisi olla melkoista kidutusta jos panisivat eristyselliin ja radiokanavilta niitä kuulumaan.

Sirpalta jäi nyt mieleeni "...niin käy kun ihmiset joutuvat hallitsemattoman kotoaan poislähdön kouriin pakolaisiksi...". Siis nurinpäin ajateltuna kuin hallitsemattomasta maahanmuutosta lorsaajaprovokaattoreiden minkäänlaiseen ajatteluun tai pieneenkään pohdintaan perustuvien kauhukuvien levittäminen.

Omiksi väittämiesi polkujen kulkija:

Sitä olet, millä aivoja elämäsi aikana ruokit.

Kaikki, mitä aivojesi ruuaksi on tarjolla, on jonkun muun reseptiin laadittuja, samoin kuin ne polut, jotka luulet itse itsellesi raivanneesi ovat jo miljoonien muiden tallaamat.

Ole siis varovainen aivojesi ruokavalion suhteen ja etsiessäsi karttaa, joka kaikille poluille on piirretty.

Kulkuväyliin syntyneitä monttuja voit paikkailla, mutta elonteiden mutkat ovat pysyviä; kaikkien ne on kuljettava tavalla tai toisella, kyydillä millä tahansa. Pitkien piinojen tai lyhykäisyydessään surullisten hetkien kautta.

Ajattelunkyvyttömät voivat luulla tietään kehdosta hautaan kulkevaksi, viivasuoraksi pikatieksi, mutta näinkin elämän kuuluu toisinaan mennä; kaikista ei ole vastamäkiä vastaanottamaan.

Merkintöjä

26.9.2016 Maanantai

Flunssa jatkuu nenän vuotona, ja yskän. Sivut edelleen kipeinä. Eikä kyse ole vihkon tai kirjan sivuista. Eilenillalla meni myöhälle nukkumaan alkaminen. Ensin kaikenlaiset rätinät perheenjäsenten kanssa ja sitten raakkailin vielä vkonlopun juttuja blogiin. Jotain jäi huomiotta, mutta johonkin aina pitää päättöviiva lopulta vetää ja lopettaa.

Aamulla eräs sivukatumme asukas kävi pyytämässä, että kuskaisin häntä viinanhakuun. Oli kolhinut naamansa yöllä tuntemattomaan kuntoon ja vieläkin niin humalassa, ettei tolpillaan pysynyt. Sanoin niin ystävällisesti kuin osasin, että jos sulla on varaa ryypätä niin on varaa taksiinkin. Ei se suuttunut. Meni luultavasti koettamaan onneaan jonkun toisen ovelle. Lähti vumpsimaan tukka pystyssä ja vaatteet roikkuen ihan eri suuntaan, kuin missä asuu.

Alkuillasta oli vanhempainyhdistyksen vuosikokous. Venähti taas yli kahden tunnin vaikka asiat olivat simppeleitä käsitellä. Joillakin naisilla on kyky jauhaa sanottavanjyvistään enemmän jauhoja kuin säkkeihin mahtuu.

H tuli aamupvllä. Ensimmäiseksi äherrettiin vessan, kellarin ja porraskuilun sähköistys; syöttö niille pääkeskuksesta. Myöhemmin iltapvllä käytiin lävitse kaikki yläkerran kymmenet rasiat sekä johdotukset ja lisättiin puuttuvat merkinnät. Kerettiin kalustaakin jonkun verran. Piti hakea kytkimiä, pistorasioita ja muita pikkutarvikkeita lisää 400:n edestä. Ja kohta käydä vaihtamassa, kun muutamat sattuivat vääriä. Lopetettiin 19 seutuun. Iltapalaa, saunomista ja nukkumaan. H majoitettiin huoneeseeni. Yritin telkkariakin katsoa, mutta eipä siellä mitään kummosempia ollut. Pötkähdän sohvalle kirjan kanssa ja varmaankin uinahdan ihan heti. On ½yö.

27.9.2016 Tiistai

Varhain jo kavuttiin yläkertaan jatkamaan eilisiä. Nyt katkaisimet ja pistorasiat ovat paikoillaan, osa valaistuksestakin. Tarkistusten tarkistuksia on paljon. Valmisteltiin huomiselle jakokeskuksen asennus. Siihen pitää hakea sähkötarvikeliikkeestä pari erikoisjohtoa heti aamulla; H vaihtoi sulakkeiden järjestystä koska muuten ei rakenteisiin juuttunut syöttöjohto olisi yltänyt.

Saunottiin, syötiin iltapalaa. Katsoin poikien kanssa Mammonan 6. jakso. Siinä Mathiasköntys sai ensin potkut lehden toimituksesta ja lopulta kuulan kalloonsa kun meni tonkimaan jonkin kiinalaisyrityksen toimistoa. Peter kävi panemassa Elleniä joka lopussa paljastui CIA:n agentiksi. Uhhuh... Juoni näyttäisi ajavan taas sillankaiteeseen vaikka muuten näyttelevätkin kohtalaisesti.

Yöllä myöhemmin olisi ollut Herkuttelijoiden yö jonka erikoisuuteen joskus tykästyin, mutta en nyt uusintoja kaivannut.

Päivällä hain Silvennoisen, Tikan ja Roseliuksen kirjan suomalaisista fasisteista. Koukkasin mukaan myös Houellebeqin Halujen taistelukentän jonka alku oli lupaava, mutta syvemmälle ehtiessäni en tavoittanut juuri jälkeäkään siitä poikkitelaisuudesta ja kirjailijan häikäilemättömyydestä, jollaisen kuvan Melender esseissään kirjasta antaa; kaltaisiaan juttuja on roiskittu ristiin ja poikki jo rakennustelineillä poikien kaa. Voi olla, etttä Melender on lukenut sen alkuperäiskielellä ja suomentaja Ville Keynäs on pilannut tekstin? Yksi moka siellä ainakin jo kerkesi olemaan: Ei nautaeläimellä ole (ainakaan suomenkielellä) kuonoa! Luultavasti en luekaan sen pidemmälle.

Toisaalta Melender saattaa olla pelkkä teoreetikko jolle elämä itse kaikkine roisiuksineen on kokematon paikka. En tiedä miehestä muuta kuin mitä olen lukenut ja niiden perusteella ei hänen arkensa ja elämänsä avaudu. Vain se, mitä ajattelee joka onkin tärkeintä.

Aloitin fasistitutkimuksen. Se on tällaisena aikana tarpeellista luettavaa, että tunnistaa kun niitä rupeaa vastaan lappamaan.

HS:n blogisti, Unto Hämäläinen kaipasi kommentoijiltaan keskusteluaiheista vinkkejä viime keväänä. Lähetin ehdotukseni joka sisälsi toiveen luennan alla olevaan kirjaan Kansankodin pimeämpi puoli (Atena 2015). Vetosin ohessa, että ottaisi keskustelunaiheeksi äärijärjestöjen pohjoismaiset lonkerot; onko niitä ja millaisella arsenaalilla ne maan alla jyrsivät. Mutta ei se muuta kuin kohteliaasti kiitti lukeneensa toiveeni.

Onko fasismi liian arka aihe Hämäläiselle? Miten paljon hänen piireissään ja kommentoijissaan on kaappifasisteja? Ainakin antinaturalisteja siellä ovat melkein kaikki. Nehän huutavat yhdessä kuorossa kasvun, tekniikan ja edistyksen perään kun vähänkin viittilöi talouskasvun alasajon suuntaan.

Ne elintärkeät aiheet mitkä liittyvät ihmiskunnan kulutuskysymyksien kielteisiin puoliin Hämäläinen sivuuttaa kohteliaasti vaieten. Kehnot talousnäkymät panevat jatkamaan vaihtoehdottomalla kulutuksenkasvun tiellä, on hänenkin vankkumaton kantansa. Mikä jarruttaa panemasta arvovaltaansa poikittaismielipiteidenkin jauhantaan? Lähestyvä telakoituminen vanhuuden lepoon? Innon puute ruveta haastamaan vaikeissa kysymyksissä lukijakunta joka sekään ei usko muuhun, kuin tuottavuuden nostoon, ja joka rakastaa rahaa ja rahastamisella ajattelua? Vai olisiko syynä kapeaan ja äärimmäisen yksipuoliseen talous- ja politiikkajorinointiin ylemmän johdon taholta annettu ohjeistus sillä onhan Sanomakonserninkin rooli olla rajoittamatonta voittoa tavoitteleva firma.

Suomalaiset fasistit (WSOY 2016) kirjan juontotekstiä: "Fasismi yhä vaikuttavana aateperintönä ja poliittisena projektina ei ole kadonnut mihinkään. Ymmärrys on välttämätön avain ilmiön oikeaan arviointiin. Se on erityisen tärkeää nyt, kun eurooppalainen fasismi on koko maanosassa tekemässä voimakkainta paluuta poliittiseen elämään sitten toisen maailmansodan."

Eli siis aivan selvästi myös Hesarin politiikkablogin Unto Hämäläisenkin työmaata.

Huomasin juuri, että UH oli vaihtanut jo perässähiihtonsa aiheen USA:n Ruma Trumbin ja Mummo Hillaryn kilpalaulannan seurantaan. Sattumalta olin itsekin New Jerseyhyn fb:n keskustelussa. Amarithilta kysyin, kumpaa heidän perheensä äänestää (A ei voi vielä äänestää, mutta hänen miehensä Y voi). Kahdesta huonosta on kuulema pakko valita ja se on Mummo Hillary. Trumb on kuulema kauhistuttava örvelö ja pitäisi laittaa kumiveneellä Kiinaan (Y on alkujaan kiinalainen). Oli irvailevia hymiöitä tämän letkautuksen jäljessä.

28.9.2016 Keskiviikko

H lähti ½npäivänjälkeen. Yläkerrassa toimii nyt kaikki tarpeellinen huusholli-infrastruktuuri sähköjen puolesta. Puuttuu siis enää tiskiallas, jääkaappi, muutamat väliovet, lattiapäällystettä 50 neliötä ja listoitus. Hioa ja maalatakin pitää vielä jokunen neliö. Puuttuu siis muutamat tuhannet eurot rahaa sillä tekeminenhän aina onnistuu. Huonekalujen paljoudellakaan ei hurrata. Vanhoja ylimääräisiä voisi loppusijoittaa yläkertaan niin kuin jokunen linkuttava jakkara, parit sohvatuolit, yksi hiomaton pirtinpöytä tuoleineen ja yksi patjaton sänky. Kyllä niillä vaatimaton asukki alkuun pääsee. Jos isommat pojat muuttavat yläkertaan kokonaan, niin on sinne monenlaista asiaa hankittava, että oleilu onnistuu vaikka itse viereksisinkin melkein millaisissa koloissa tahansa jos tarpeen on.

Pesetin koneella liinavaate- ja pyyhepyykkiä. Nyt ne kuivuvat eteisen naruilla sillä ulkona on jo niin kosteaa, että vain kuivina, tuulisina päivinä enää voi siellä yrittää kuivattaa. Alkaa siis ankea kausi pyykinkin suhteen.

Nytkin meni myöhälle. On taas ½yö. Otan fasistit käsittelyyn ja luultavasti nukahdan parissa sivussa (uusi aikamuoto).

29.9.2016 Torstai

Aloitin aamun varhaisella uuninlämmityksellä. Päivällä rakentelin vuokaruokia ja samalla haudutin huomiselle puuron. Onpahan valmista evästä porukoille koska itse lähden jossakin vaiheessa iltaa tai yötä Unimäkeen. Veljenpoika tulee huomenna kaveriksi valamaan sen saakelin saunanlattian.

Huomenna olisi ollut Kodin ja Koulun päivä. Ilmoitin rehtorille meneväni, mutta nyt se pitää jättää väliin. Ei siellä mitään sen ihmeempää ole tarjolla kuin lukemattomina muinakaan vuosina jolloin olen osallistunut. Ja vanhempainyhdistys on kyllä ilman minuakin edustettuna. Tuli mieleeni, että mikähän asia se Anniinalla olikaan minulle jota se ei muistanut ma-iltana? Kirjajuttu se varmaankin oli sillä seuraavana päivän oli kirjalahjoitusten vastaanotto koulun kirjastoon.

Kirjoitin päivällä sähköpostivastaukseen jotain kynnysmattona olemisentunteistani. Sitten aloin miettimään sitä kynnysmattoa. Kuka kynnysmattoon koipiaan pyyhkii päästäkseen eroon maailmalta jalkapohjiin tarttuneesta ryönästä? Entä kuka kynnysmaton myös kopistelee? Koipensa pyyhkijä yleensä itse. Joten kenen silmille ne ryönät sieltä räiskähtelevätkään? Tämä ajatusketju siis koski kaikkea muuta kuin häntä, jolle sp-viestin kirjoitin. Esimerkiksi Syyriaa joka on "supervaltojen" kynnysmattona. Kuka saa kohta ryönät siltä suunnalta silmilleen?

Kaameita uutisia Syyriasta edelleen kantatuukin. Pommittaja Venäjää eivät moraalisaarnat hetkauta. Se on 150 miljoonaisen kansan kokoinen psykopaatti vaikka sielläkin joku yksittäinen solzenitsyn tälläkin hetkellä on varmasti toisinajatteleva.

Merkintöjä

23.9.2016 Perjantai

Illalla Unimäessä

Kun ajaa Knista Lapinlahden kautta tänne niin mittariin kertyy kilometrejä 205 eikä selkä pitänyt matkanteosta lainkaan. Hain siis Sonnilansalmelta lainaan Betonimyllyn ja pienen aggergaatin, ne ovat vielä peräkärryssä sillä varon nostelemasta yksikseni mitään painavampaa ennen kuin selkä antaa luvan. Menihän siellä jutellessakin tovi ennen kuin jatkoin matkaani. Varpaisjärvellä kävin kaupassa, ostin leipää, piirakoita, juustoa, levitettä, kananmunia, maitoa ja Hesarin. Ostin myös tuuttijäätelön jota söin autooni nojaten parkkipaikalla ja katselin hiljaisen kylän hiljaista, vanhusvoittoista liikettä. Liki 100 vuotias mies työnteli ohitseni rollaattoria ja peräkärryyni viitaten sanoi käheästi: Ka, betonimylly. Mitteepä meinasit urakoija? Vastasin niin kuin asia on. Siinä muutamat sanat vaihdettiin ennen kuin mies hissutteli viiden sentin askelin kohti marketin ammolleen haukottelevia ovi.

Laitoin ensimmäiseksi uuniin ja hellaan tulet. Hain vettä kaivolta ja keitin kahvit. Siivoilin vähän. Edelliskerralla jäi lattiakin lakaisematta ja vaatteita oli tuolilla myttyräinen läjä. Ulkokuistintapaisellekin oli kertynyt rojua joita lajittelin tarpeellisiin ja tarpeettomiin. Aittaanhan ne kaikki joutuivat koska ei kaatopaikkatavaralle eri paikkaa ole. Sieltäpähän sitten noitumisen kanssa niitä jälleen uudelleen erittelen.

Huvittavaa se, että jänikset olivat aiemmin puputtaneet kaikkien kehäkukkien varret kukasta alaspäin ensimmäiseen "niveleen" ja nyt olivat hävinneet maahan varisseet terälehdetkin. Myös uusia mansikantaimia ne ovat kurittaneet ja istutuksiani nyppineet juurineen pötseihinsä, juuttaat. Samettikukat eivät niille kelpaa, mutta niitä lähti alulle ainoastaan yksi isovartinen vahingossa.

Hujjaukseen kannoin valoisan aikaan vedet ja puut. Panin kiukaan alle sytöt valmiiksi.

Oli vähän viestiliikennettä tänään; tänne tulee vieras yöllä.

Nyt on klo vähän vaille ½yö. Menen kohta löylyihin ja nautin pimeydestä joka on tosi. Kynttilöitä panin palamaan vähän sinne sun tänne, sisällekin muutamat. Kun tieltä käy katsomassa, ne tuikkivat lystisti. Ei lapsuuden Unimäessä milloinkaan välkkynyt kynttilätuijuja näin huolettomasti, hyvä jos yksi kärysi petillemenon ajan ikkunalaudalla ja huussikäynneistä piti käsikopelolla opetella suoriutumaan; pienimmille oli huussikummi kyllä tarpeen.

Radiosta tunkee musiikkia tupaan. Sitä katkoo toimittajien tyhjänpäiväiset jatustelut. Puheen puolella oli 80-90-luvuilta arkisto-ohjelma jossa Arto Melleri, Jussi Parviainen ja Teemu Mäki äänessä. Viimeksi mainittu paistoi viisastelun kohokkaita, Parviaisen tyhjänpäiväistä uhoa ei edes aika ollut laimentanut, mutta Melleri kuulosti harvinaisen selväjärkiseltä kun itselläni oli muistikuvat ihan toiset.

Äskeistä ohjelmaa ennen kuuntelin pätkittäin ykkösen puolelta Radioateljeen balilaisten Tanssin jumalille.

24.9.2016 Lauantai

Päätä kivunmoukarit takovat. Kuume alkoi nousta MiMan lähdön jälkeen. Mittasin aika-ajoin: klo 10 37,2 astetta, klo 13 37,9 astetta, klo 16 38,3 astetta ja nyt klo 17 38,8 astetta. Torkuin välillä sohvalla ja välillä takahuoneen petillän ja seurailin silmät sirrillään painajaisten vyöryä kuinka ne koettivat paatunutta mieltäni allensa survoa. En ollut millänsäkään.

Kynä tuntuu sormien välissä oudon kevyeltä ja syyshämärä leijuu tuvassa kuin silmissä olisi jotain vikaa. Värirantujakin harmaassa näen. Toisaalta on hyvin miellyttävä olotila. Jos kuoleman lähestyessä tuntuu tältä niin ei se lainkaan hassumpi olotila olisi. Vähän kuin nousuhumala, mutta ajatus on ihan kirkas. Jos kuume nousee neljäänkymmeneen ja tolkku alkaa kadota, niin mitä minun pitää sitten tehdä sillä olenhan yksikseni täällä?

Kuumeisen kevytmielinen olo jatkuu. Merkkaan kuitenkin muistiin, että MiMa tuli klo 02 aamuyöllä. Nostelin yöpalaa pöytään, syötiin ja juteltiin. Klo taisi olla jo yli neljä kun nukkumaan alettiin. Peti järjestyi harvinaiselle vieraalleni sohvalta, minä luin vielä vähän aikaa takahuoneessa Montaignen erästä esseetä josta en kyllä muista nyt mitään. Nukahdin peukalo kirjan välissä ja heräsin heti kuuden jälkeen kahvin keittoon. MiMa lähti kahdeksan huitteilla.

Tiellä kulki joku metsästäjä ja Armaalan Rami sauvakävelyllään.

Radion selostusten mukaan ympäri maata ovat järjestäneet rasismin- ja ääriliikkeidenvastaisia mielenilmauksia. Helsingissä 15 000 marssijaa ja Kuopion marssiin pääministerin osallistuminen.

25.9.2016 Sunnuntai

Millaista oli silloin kun vanhin tytär tasan 36 vuotta sitten syntyi? Mitä siitä muistaa? Ainakin sen, että asuttiin Jokitiellä Siilinjärvellä. Laholle haisevan Mattilan talon vieressä lirutteli pieni pahainen puro Ahmonlammesta Siilinlahteen. Se on merkitty karttaankin joeksi vaikka ruipeloimmilta kohdilta sen ylitse loikkaa vaikka kampurajalkainen kameli. Ilmankos isojen lappilaisvirtojen ääriltä kylään tulleet kaverit irvailivat minua lossivahdiksi.

Muuten tyttären elämä oli katkolla monasti jo kohdussa, niin kuin tietenkin äitinsäkin. Erään kerran niin likellä, että tulin yövuorosta sekunnilleen sillä hetkellä, kun hengitys oli jo äidiltä lakannut. Kerkesin siis elvyttää hänet grand malin jälkeisen kielennielemisen jälkeen. Yläkerran jehovalaistytöt kutsuivat ambulanssin kun välillä kävin sisäportaita koluamassa yläkertaan heidän ovelleen änkyttämään hätääni.

Muistanko minä mitään muuta Jokitieltä? No ainakin sen, että pakkeloin ja maalasin pihanurmikolla roisinnäköiseksi kulahtaneen ladamme ja että eräänä juhannuksena keitin lankomieheltä lainaamillani välineillä pontikkaa keittiön sähköliedellä kun halusin senkin kokea. Sitten olivat ne ristiäiset ja appiukon kanssa ryyppäjäiset, irtisanoutuminen kaivokselta ja Rovaniemen kesä ja kunnan rakennustoimistolle töihin kirjautuminen ja pian toiset ristiäiset. Sitten taas muutettiin, mutta siitä alkaa jälleen uusi tarina.

Jaksottuuko elämä siis muuttamisten, sairauksien, kolareiden, erojen, lasten syntymien, uusien tragedioiden ja sen sellaisten mukaisiksi novellinpätkiksi joista ei jälkikäteen ammattilainenkaan romaania saisi kudottua?

Tarinoita, niitä haluaisin kertoa, mutta jos ne ovat joskus liian tosia, ne eivät enää ole tarinoita.

Nukuin viime yönä melkoisen monet tunnit. Kuume on tiessään, mutta olo on edelleen hutera. Kuuntelen Kirjakerhoa jossa puhetta suomalaisesta monikielisestä kirjailijakentästä. Suomessa laskentatavasta ja laskijasta riippuen 60 tai 90 kirjailijaa jotka kirjoittavat muulla kielellä kuin suomeksi. Eipä ole tullut ajateltua tuotakaan.

Kunhan olen tässä vähitellen tajunnanmaailmoihin kohonnut, täytyy koota itsensä ja lähteä laittamaan omppupuille ja -taimille jänissuojat.

Uutisissa Aleppon kauheista sotarikoksista: Venäjän ja Syyrian hallituksen tappokoneet ovat kylväneet tuhoa siviilien niskaan rajummin kuin koko sen kauhean sodan aikana milloinkaan. Ulkoana puuhastellessani oikein säpsähdin kysymystä, joka mielessäni syntyi: Voiko Venäjää kutsua sivistysvaltioksi kun sitä johtaa barbaarit? Missä soraäänet? Missä vastarinta jonka pitäisi syntyä venäläisessä kansankohdussa ensimmäisenä? Eivätkö ulkomailla murhaamiset mieliä kavahduta? Pitääkö nykyisen PutinStalinin ruveta omia kansalaisiaan rahtaamaan jälleen tapettavaksi että havahdutaan? Jos kyyninen hiljaisuus sillä suunnalla jatkuu, niin onko siitä pääteltävissä, että Stalin teki sittenkin ihan oikein kurittaessaan kovalla kädellä tunteetonta kansaansa?

Radiossa lauloi K.Hyttinen Kurki-jollotuksensa. Muuten ihan ok laulu, mutta se "latoon lämpimään pesän mä laitoin..." pilaa koko jutun. Missä ja kenellä on varaa lämmittää latoa?

Panin kiukaan alle tulet ja sillä välin kävin Mummolan kaivolle viemässä viimekäynnillä lankunpätkistä ruuvailemani, tanakan kaivonkannen. Siellä olisi ollut vielä omenia puussa, mutta niin korkealla, että saavatpa jäädä.

Nyt olen hujjaustellut ja teen lähtöä Kniin. Pihamaalla mietin, että kuinkahan vanhaksi pitänee elää, että syksyn alakuloisuuden saisi ravisteltua toisenlaiseen asentoon, että se olisi vain yksi vuodenaika muiden vuodenaikojen joukossa. Ettei sen tunnelmassa olisi niin lopullista kaikki. Pitäisi saada sydänjuureensa iskostettua se, että syksystähän kaikki taas alkaa.

Mutta voiko jo lauluista opittua melankoliaa enää mielestään jauhaa pois. Voisivatko pihlajanmarjat punertaa syksyisin ilman alakuloa ja kurjet lentää iloisesti vilkuttaen muuttomatkoilleen ja minä, maan matonen jäädä maankamaralle muuksikin, kuin sen vangiksi? Niin että olisin syntynytkin syksyisen kuulaana pakkasaamuna mieluummin kuin "syysyönä synkkänä synnyin/ei tuikkineet tähtösetkään..."

Jokatapauksessa: Nykyisistä aleppolaisista moni vaihtaisi pikkuroskaisen elämäni tositragedioiden täyttämään elämäänsä ilomielin.

Merkintöjä

20.9.2016 Tiistai

Oskarisedän 89. syntymäpäivä. Hetekan pohjalla älytönnä jo vuosia maannut; onko huokumisessa enää mieltä?

Selkä on pahana taas, en aamulla ylös meinannut päästä. Enkä muutenkaan ole mihinkään kyennyt. Kipuja kiroillut vain.

Venäjällä olivat sitten vaalit. Putinin kängi vahvisti valtaansa. Kun vaalien tulosta tulkitaan vastapäivään, on "Yhtenäinen Venäjä"-puolueella mandaattinsa kanssa niin ja näin. Piskuisen petroskoilaisen Karjalan Sanomien vaalikommentointikin on kieli keskellä suuta pyörittelyä. Ohjeistus jostakin ylempää on ollut selvä viimeistään Nemtsovin murhasta lähtien. Karelian Armas on ollut suus supussa fb-kommenteissaan jo pitkään; olisiko ollut liian läpinäkyvää hänen valtaeliitin nuoleskelunsa, että nekin ovat panneet sormen myötäjuoksijansa huulille, tai Naganilla otsaa koputelleet? Ymmärtävätköhän päätoimittajat, kuinka heidänkin vähäpätöisten asemiensa säilyttämisen vuoksi sananavapauden rajoitukset (valikoivuus) väikkyvät ulkopuoliselle tarkkailijalle kirkkaina kuin Äänisen aallot?

Eilenillalla katsoin "Rita Hayworth-avain pakoon" -elokuvan. Erityisesti Morgan Freemanin näyttelijäntyö oli vakuuttavaa.

Median tapetilla nyt Helsingin rautatieaseman edessä kuoliaaksi potkaistu ohikulkija. Potkaisija on ollut ilmielävä natsi. Kansanedustajat, ministerit ja presidentti ovat uhkailleet ja pörhistelleet äärijärjestöjen kriminalisoinnilla. Niiden olemassaoloon kieltolait eivät voi kuitenkaan vaikuttaa koskaan. Saksassa natsijärjestöt ovat olleet täysin kiellettyjä aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtin, mutta ovatko ne sielläkään, kansallissosialismin alkulähteiden äärellä hävinneet mihinkään? Kurissa kyllä ovat pysyneet eivätkä koskaan ole kyenneet Hitlerin jalanjäljistä valtaan nousemaan. Se lienee tarkoituskin vaikka ruumiita on syntynyt kieltolakia noudatettaessa.

Tuntuu siltä, että kansallissosialismin kyteviinkin hiilloksiin kannattaa kusta vaikka sitten lakeja laatimalla etteivät ne sieltä nousekaan itse niitä laatimaan.

Olen sanonut tämän ennenkin: Kehitysvammaisuuden yhdeksi muodoksi pitäisi diagnosoida myös psykopaatit ja muut tunnevammaiset, ja että ne jo sikiöseulonnassa voitaisiin eliminoida. Rodunjalostusta, kyllä, mutta niinhän down-syndroomaistenkin seulonta ja abortointi on, mutta ovatko downit kyenneet koskaan samaan tuhovimmaan kuin rotupuhtaiksi arjalaisiksi itsensä korottaneet psykopaattinatsit?

Yksi myönteinen kommentti Perässähiihtäjän blogissa omaan kirjoitukseeni, muuten Kreikan tiellä tuli hiljaista. Häiritsinkö poikittaismailallani?

21.9.2016 Keskiviikko

Selkä jumalattoman kipeä. Vain äärimmäisesti ponnistaen pääsin liikkeelle aamulla. Kävelin 15 minuuttia uunin ympäri sillä istumaan ei ollut asiaa, eikä maatekaan ollen olo kohentunut. Silmistä märkää tirisi aluksi.

Aloitin tänään Romppaisen määräämän lääkekuurin. Kivun taittamiselle ei liene muuta mahdollisuutta koska eivät ne pullistumaa suostu leikkaamaankaan.

Syyrian tulitauon päättymisen kunniaksi ilmasta iskevät valtioterroristit (Syyria ja Venäjä) tuhosivat avustussaattueen. 31. rekasta 20 paloi poroksi ja niiden siviilikuskeille sekä apumiehistölle kävi huonosti. Nyt illasta uutisoivat myös toisesta ilmaiskusta joka oli täsmätty SPR:n asemapaikkaan. Useita siviilejä sielläkin surmansa sai materiaalituhojen lisäksi.

Yhdeltätoista tuli Musta Marokkolainen. Korjasin hänen polkupyöränsä. Lyhensin ketjua kahden nivelen verran, liitin irronneet eturattaan keskiödynamojohdot, vaijereita piti kiriä ja eturenkaan sisuskumi käyttää poissa sillä se oli asennettu virheellisesti siten, että päällirengas pullotti venttiilin kohdalta patilla. Käytiin hakemassa kaupasta myös uudet jarrupalat sekä eteen että taakse. Lopuksi rasvasin ketjut ja muitakin liikkuvia niveliä. Juotiin sitten torttukahvit ja juteltiin marokkolaisista asioista, suvuista ja koko elämän kestävistä seikkailuista. Melkein  minun ikäiseni MM on ollut Suomessa pian 30 vuotta, että kyllä hänellä monenlaista kokemusta on kertynyt jo tästäkin maasta. Länsisaharan puoleisissa maanosissa nuorena koetut aseelliset taistelut hänenkin uniin edelleen palaavat. Tragikoomisin tarina häneltä se, kun  kertoi ensimmäisestä Knissa vietetystä vuodestaan jonka hän oli majaillut pääosin hautausmaan työvälinevajassa. Surullisin tarina se, kun hänen suomalaisnaisen kanssa saamansa tytär (25) on unohtanut isänsä kokonaan.

22.9.2016 Torstai

Heräilin hitaasti unesta, jonka elementit, kaupungit, kadut, kulkuvälineet, rakennukset, huoneet, pöydät, tuolit, astiat, tiet, ihmiset, pillut, kullit, omat kourat ja selkäkipu olivat lasia. Klo oli 04.

Otin särkytabletit, laitoin puuron hautumaan ja kahvin porajamaan. Hain lehden jonka etusivulla oli uutinen Kuhmossa tutkittavana olevasta luvattomasta karhujen murhaamisista. Tekstin mukaan rikollisiksi epäiltyjä on kymmeniä. Toisaalla oli juttu Metsähallituksen suorittamista ympäristörikoksista Suomussalmella. Luontoaktivistit olivat pysäyttäneet hakkuut liito-oravien puolustamiseksi. He olivat leimanneet pinoon ajettujen tukkien päihin punaisella "LIITO-ORAVAMETSÄÄ" -leiman; poliisi tutkii leimaamista ilkivaltana. Ihmettelen, että edes joku jaksaa jarruttaa metsien tisletuotannon kiihtyvää tahtia vaikka niin turhaa se lie.

Sonja tuli aamupäivällä. Toi tuliaisiksi mustatorvisieniä ja puolukoita sankollisen. Käytiin kaupungilla ensin kaupassa tarjousten perässä ja sitten kaupungintalolla syömässä. Tehtiin kierros kirpputoreilla, S löysi yhdet pikkukumpparit ja itselleen nahkatakin muutamalla eurolla. Myös yksi saviruukku sipuleita varten ja teräksinen hedelmäpuristin tarttuivat matkaan. Panin S:n kyytiin hilloja, pikkelseitä, porkkanoita, perunoita, yhdet pieneksi käyneet lasten luistimet ja kahdet monot. Kummalta tuntui, kun Sonjan koko lapsilauma ei ollut mukana hilskamassa. Milloinkahan lienen vanhimman tyttäreni kanssa kahdestaan tälleen ollut liikkeellä? Taisi olla se talvi, kun molemmat muutettiin Lapista pois, S Roista ja minä Kittilästä ja tultiin kahdella autolla jälekkäin etelää kohti. Silloin sattui sekin kolari Puolangalla jolloin Puutarhurin auton perään, jota minä ajoin, törmäsi maasturi. Peräkärry hyppäsi takakontista sisään ja sen aisa tunki teräksisen vartensa kaiken takakontissa ja penkillä olleen tavaramäärän lävitse etupenkkien väliin ja pysähtyi vaihdekeppiin. Siinäkin oli hengenlähtö lähellä. Muita ei kyydissä sillä kertaa ollut. Peräkärryssä pressun alla olleet pyykkikone, sirkkeli, tahko ja muu muuttokuorman pienempi sälä lenteli lumisille penkoille sen tuhannen sipareina. Se yö oli aikamoinen ja jäi mieleen hyvin. Sonjan vanhin tytär oli vielä pieni vauva ja nukkui hänen autonsa takapenkillä. Onneksi ei minun ajamassa autossa...

Lasteni kanssa olen kaikenlaista kokenut. Ja he minun kanssani. Siksi siteet ovat niin lujat. Luulen, että niin tulevat olemaan myös näiden nykyisten lasteni kanssa.

Mitäs muuta tänään on tapahtunut? E ja G kävisät jalisharkoissa, minä ja P suunniteltiin shetlannin paimenkoiran hankkimisprosessia joka lienee vielä pitkässä kuusessa.

Nyt illalla uutisissa näytettiin jälleen, kuinka Syyrialaisten avuttomien niskaan palopommit putoilivat ja kuinka samassa uutislähetyksessä meidän Halla-ahomme nuljuili posket punakoina kuin olisi juuri niiden pommien katveesta kiirehtinyt medialle selittämään, kuinka hirveä kohtalo eurooppalaisille onkaan tulossa kunhan rajat railona aukeilevat ja pakolaisvyöry suuntaa kohti inhaa Pohjoistamme.

Inhoni syvintä olemusta en kykene esiin piirtämään tai sanoin selittämään, mitä JH-a minussa aiheuttaa.

Saamenkielisissä uutisissa kerrottiin Ruotsin metsäteollisuuden hakkaavan vanhoja metsiä yhä kiihtyvään tahtiin niin, että biologitutkijat ovat sitä mieltä, että ne ovat jo katastrofaalisia pieneliöstön kannalta.

23.9.2016 Perjantai

Aamuyö. En saa nukutuksi. Harmittaa taas asiat, joita itsesensuuri estää ylös kirjaamasta. Tai sitten ne ovat niin yksityisluontoisia ja lähellä, ettei kertomus ole vielä valmis. Kaikki juuri nyt ja vähänkin mieltä järkyttänyt tapahtuma vaatii aikansa, että siitä kykenee "raporttia" tekemään. Se on kuin romaanin raakaversio joka täytyy muutaman vuoden kuluttua vasta editoida, että se tarkoitukseensa yltää.

Aamulla

Älytön nuha. Selkäsärkyä olen turruttanut särkylääkkeillä. Lähden tästä viikonloppureissulleni mökille. Jospa saisin siellä jotain tehdyksi. Ajan Lapinlahden kautta josta haen lainaan betonimyllyn ja aggergaatin saunanlattian valua silmälläpitäen. Taitaa kuitenkin tältä vkonlopulta se homma tyssätä.

Eiliseniltaisista uutisista mieleeni jäi se, että Syyriaan on isketty ilmasta käsin rajummin kuin koskaan aiemmin. Palopommit vain yössä leimuavat kuin Jussi Halla-ahon punakat posket hänen intoilleessaan maahanmuuton vaarallisuudesta. Kaikenlaisia "asiantuntijoita" ne telkkariin päästävätkin änkyttämään. Jos sekin "kallis" mediahetki olisi annettu vaikka Tom Kankkoselle ja Kalle Löfille, olisi jotain faktaakin selvinnyt. Maahanmuuton uhat ja vaikeudet tiedetään, mutta että joku natsistinen johtohahmo kerää niillä pelottelemalla pisteitä äärijärjestöjen sektorille, on törkeää. Haastateltavien valikoinnilla ja ääneen päästämisellä pitäsi olla selkeät kriteerit. Sananvapautta se ei rajoita, jalostaa vain sanottavaa.

Merkintöjä

16.9.2016 Perjantai

Unimäessä. Gaius nukkuu lattiapatjalla, minä luen Lingreniä ja välillä teen näitä tavanomaisia merkintöjäni.

Paulus alkoi ättäröidä kesken tänne lähdön ja homma hänen osaltaan meni jykkeliin joten kotiin hänet piti jättää.

Kävin lähtiessä vielä noitumassa Motonetissä kottikärryn renkaan kestämättömyydestä. Nostin yhden multakuorman kestäneen pyörän tiskille ja perustelin asiani. Sain uuden pyörän. Otin nyt umpikumisen joka on kirkkaankeltainen.

Heimo pani viikko sitten takakonttiini myös ilmakon ja heti tänne tultuamme piti asetella turvallinen maalitaulu ja sen tausta, että G pääsi kokeilemaan taitojaan. Äkkiä hän homman nimen hoksasikin. Pidin pari "luentoa" aseista yleensä ja lausuin pari sanaa siitä, kuinka tuhoisa keksintö aseet ylipäätään ovat, mutta myös, että oikein käytettynä harrastusvälineenä ne voivat olla ihan ok. Painotin myös, että koskaan ei aseeseen saa jättää patruunaa kun sen pois laittaa eikä missään nimessä tyhjälläkään saa osoitella toisia.

Äsken kuuntelin ykköseltä Pariisi kuulee Rimski-Korsakovia, sitten tulivat uutiset. Juuri nyt alkaa Radioateljeen ohjelma Viimeinen päivä -  Olof Palme ja Boforsin varjo. Täytyy ruveta keskittymään siihen. Nukahdan ehkä.

17.9.2016 Lauantai

Radiossa Kimmo Pietiläisen Kuusi kuvaa joka sekin on uusinta, mutta kuuntelemisen arvoinen. Kattilassa kurpitsasiivut mausteliemessä kypsymässä. Kohta purkitan. Kaksi viiden litran astiaa tästäkin satsista tulee.

Käytiin kylällä apteekissa. En ole muistanut tuoda lääkekaappiin haavanhoitovälineitä ja nyt eilen puukolla nirhaisemani peukalonpään nahkalämpäre kääntyi nurin ja verta joka paikassa. Päällä oleva paitakin kuin olisi mahaan ammuttu. Panin väliaiaikaiseksi haavateipiksi talouspapaeria ja ilmastointiteippiä.

Evekin tuli ja nyt muksut vilkastelevat ulkona, välillä tramboliinilla, välillä ympäröivässä "viitakossa". Vien ne illasta kylälle ja saa G olla yötä Evellä.

Asensin kottikärryyn uuden pyörän ja äsken haettiin kahdella kärryllä sytyketarpeiksi tuohenkäppyröitä hakkuuraiskion koivusullipinosta. Sekin touhu on lapsille kuin mukavaa leikkiä varsinkin kun toinen sitten istui tuohiläjän päällä toisen työntäessä kärryä pihaan.

Miten hyvä ihmislasten olisi tässäkin vaatimattomuudessa elää elämäänsä eikä olla ilmakehää tuhoamassa muunlaisten ahneudenilmentyvien vietävänä.

Olisi pitänyt omenapuiden ympärille viritellä jänissuojat, mutta jäi verkkorulla Kniin. Entiset eivät uusille riitä. En taida ruveta työvälineitä levittelemään muutaman puunsuojauksen takia, on täällä muutakin tekemistä. Esimerkiksi Hujjauksen lämmitys, pellosta juuri nykäistyn porkkanan nakertaminen, metsälenkki muksujen kanssa, kirjoittaminen, lukeminen ja niistä juontuvien ajatustenkaarien seurailu, Lauantain toivotut levyt, Tarja Närhin sekahaku-ohjelma...


18.9.2016 Sunnuntai

Kaunis aamu. Heräsin unennäköön jossa juttelin lettipäisen naisen kanssa polkupyöräilystä ja eräistä unelmista. Tälle unelle on alkujuonnekin olemassa ja siksi se oli niin todentuntuinen.

Hellaan tulet, puuro hautumaan ja ulos muutamat askareet toimittamaan.

Puuro on syöty, soitin Soilalle joka oli lasten kanssa leikkipuistossa. Lupasin hakea G:n puolilta päivin.

Tiskasin astiat ja samalla kuuntelin sunnuntaiaamun yhdentekeviä musiikkiohjelmia koska ei Radio puheeltakaan mitään kiinnostavaa tullut eivätkä ykkösen kirkonkellojen moikamiset millään tavalla ruoki aivojeni tarpeita.

Uutisissa kertoivat väkivaltakoneiston hyvin voideltujen rattaistojen toiminnasta. Tälle aamulle kertaus toisensa jälkeen New Jerseyn marathon-reitin varrella räjähtäneestä roskispommista, joukkopuukotuksesta Minnesotassa ja Manhattanilla räjähtäneen putkipommin uhriluvuista. Syyriasta ne tavanomaiset sotahirveydet ja riemuitseminen siitä, että Rion paraolympialaisista tuli Suomeen kultaa. Loput uutistarjonnasta voivotellaan talouskasvun kurjanhitaita nousukäyriä ja taisi sieltä joku huolestunut lauseenpätkä Petteri Orponkin suusta välittyä, että kuinka huolissaan hän on EU:n välienselvittelyistä ja Britannian brexit-päätöksen tulevaisuusnäkymien vaikutuksista.

Illala Knissa

Hante pistäytyi metsästysreissullaan Unimäessä. Kun hän soitti suonlaidan kannonnenästä, luulin koko metsästysporukan (4 miestä) tulevan ja paistoin 2,5 litran annoksen lettuja, mutta sitten H tulikin yksikseen muiden mentyä omilla autoillaan kotipesiinsä Siilinjärvelle ja Helsinkiin. Olipahan sitten lettuja kotiinkin tuoda.

Puutarhuri kimpoili minulle jälleen asioista, joita ei kimpoilemalla kuntoon saada. Koetin olla provosoitumatta vaikka sanani sanoin minäkin. En osaa nyt hahmottaa, että menikö vinoumamme entisestään vinompaan vai tukiko se vain jo olemassa olevaa vinoumaa ettei se vain missään nimessä oikenisi. Olo ei ole kuitenkaan hyvä.

Luen Lingreniä ja nukahdan jälleen peukalo kirjan kansien väliin litistyneenä kun kainaloitakaan ei ole jonne kaivautuisi pakoon tätä yksinäisyyden tunnettaa ihmisiä täynnä olevassa talossa.

19.9.2016 Maanantai

Isä täyttäisi tänään 94 vuotta.

Tänä aamuna, herättyäni klo 04.00 aloin ensitöikseni ajatella ja sitten kirjoittaa eilenillalla muutamalla lauseenpätkällä aloittamaani, Hesarin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogiin suunnattua kommenttia. Allaoleva kirjoitus siitä tuli ja jotta ymmärtää sen funktion, pitää lukea myös Hämäläisen kirjoitus ja siihen saapuneet tähänastiset kommentit.

Tämän päivän ajatustyöni saa olla siis tämän mittainen:

Ihmiskunnan leikit rahalaatikoillansa olisivat äärettömän huvittavaa showta jos se ei olisi johtanut tulokseen, joka maailmantilan nykyhetken tiedostaneille on yhtä kuin ihmiskeskittymien, suurkaupunkien savusumuinen, myrkkyjä kierrättävä taivas tai öljyssä lilluva Siperian tundra.

Jos omaa muutakin mielikuvitusta kuin talouteen liittyvää, niin ymmärtää globaalin maailman draamankaaren nykyhetken ja näkee mielensä silmillä, millaista dragikomiikkaa Wall Streetin estradilla jokaikinen päivä esitetään, ja kuinka tuhoisat seuraukset tällä Helvetin logiikaksi käytännössä juontuneella (nimetyllä) näytelmällä on.

Voi kysyä ainakin itseltään, missä muualla näkee yhtä käsikirjoituksen juonelle antautuvia ja paneutuvia marionettilaumoja kuin pörssihallien virtuaaliavaloja vilkuttavilla rahatoreilla? Ja vain mielikuvituksensa päätä kääntämälle näkee myös, kuinka naurettavia ovat marionettinarujen toisenpään hallitsijat, rahamaailman kotimaiset ja ulkomaiset draamaohjaajat, björn wahlroosit ja george sorokset.

Ja me, yleisö, jotka kukin kykymme ja/tai asemamme mukaisesti kärsimme tai nautimme tämän alati päällä olevan draaman tuloksista, taputamme yhtä naurettavalla tavalla kätösiämme ja tempaudumme mukaan hurmokseen kuin todella olisimme katsomassa vain näytelmää josta kuvittelemme poistuvamme lopputaputusten jälkeen konjakkilasilliselle puimaan näytelmän eri ulottuvuuksia.

Naurettavin olio jonka loin, sanoisi jumala jos olisi olemassa.

Me emme kulje "Kreikan tietä" sen enempää kuin minkään muunkaan yksittäisen maan, valtion, osavaltion tai maiden liittoutumien teillä. Kaikki me olemme samassa Ahneudeksi nimetyssä purtilossa josta pelastusrenkaita on turha heitellä. Jos muistaisimme edes sen, että veneen hallitsevana ominaisuutena on jo mainittu Helvetin logiikka jota taasen ruokkii ainoa, todella uusiutuva "luonnonvara" ahneus, olisi ehkä toivonkipinäkin elossa, mutta kun seuraa päivittäistä uutisvirtaa niin alati käynnissä olevan tappokoneiston tulosten lisäksi tärkeimpiä ovat talousluvut ja sen kysymyksen vatulointi, millä kulutus saadaan jälleen nousukiitoon; ei kuule ei näe lauseenpätkää siitä, millaisin toimin kulutuksen hallittu alasajo (itseltämme/toimiltamme) biosfäärin pelastamisen tielle saataisiin ohjattua.

Edellä olevalla halusin siis muistuttaa yksinkertaisesti siitä todellisesta velasta, josta meidän oikeasti pitää olla huolissamme ja josta keskustelu ja uutisointi yhtä lailla olisi jokapäiväisen keskustelun, ja eritoten tekojen arvoinen (yritin urhoollisesti lukea niin Unton kirjoituksen kuin myös kaikki kommentit eikä täälläkään Kreikka-aihetta rinnastettu velkaamme Maalle).

Siis: Tänäkin vuonna me globaalin maailmankaikkeuden ainoat "ajattelijat" olemme eläneet takaisinmaksamattomalla tavalla velaksi 19.8 lähtien ja joka tätä menoa jatkaen jokaikinen vuosi aikaistuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Joten mitä näkyy tämän tien päässä ihan tuossa pienen, savusumuun peittyneen mutkan takana?

Merkintöjä

12.9.2016 Maanantai

G jalisharkkoihin Teppanan nurmelle. Sillä välin kirjastolle pitkästä aikaa. Luin SK:n ja Niin & Näin -lehdet. Uusinta Parnassoa tavasi joku toinen ja se jäi lukematta. Kaltiota vähän selasin. Lainasin vanhempaa Melenderiä ja Astrid Lingrenin Sotapäiväkirjan. Jätin varauksen Melenderin uusimmasta jossa etukäteistietojen mukaan aprikoidaan onnellisuuden olemusta.

Saapuu syys ja se merkitsee lukuhalujen, ja ehkä lukuajankin lisääntymistä.

Nyt illasta siivilöin happopuolukkasurvoksen ja panin yöksi valumaan harson lävitse. Tuoremehua tulee n.7 litraa. Laitoin puolukan karkeimmat perkeet vielä omenalohkojen kanssa mehustimeen ja tulos on raikkaanmakuinen. Oli jo iltamyöhä kun lopetin.

Selkään ei satu muuta kuin istuessa ja maatessa.

2 irakilaista turvapaikanhakijaa on syyllistynyt miestappoon Otanmäessä. Mitä siihen sanoisi? Ennemmin vaitioleminen kuin mölyäminen ennen kuin asian ovat tutkineet. Ainakaan uutisissa haastatellun otanmäkeläisen huoltoaseman tytön vastaukset eivät älykkäämmästä päästä olleet. Tuskin minulla tragedian selviämisenkään jälkeen on mitään sanottavaa. Kainuunraiteilla ovat tappohommat onnistuneet "omienkin" toimesta jo satojen vuosien ajan, ettei se uutta ole.

Ihminen on mikä on, mutta ei se koskaan suden tyylitietoisuuteen elonkamppailuissa yllä; vähiten ne laumoissaan ketään syyttäsuotta murhaa.

Mummi Hillary pyörtyili eilen WTC:n muistohiljallisuuksissa, Ruma Trumb hekottelee nyt saamastaan ilmaisesta aseesta vaalikamppailussa. Mikäs se olikaan syy, miksi hiljaista hetkeä vietettiin? Se taisi kaikilta unohtua.

13.9.2016 Tiistai

Nyt pvllä kuuntelin Areenalta Kalle Haatasen ja Tommi Melenderin keskustelun uudestaan. Uusinta se oli myös lauantaina radiossa eli kuuntelukertana itselleni kolmas. En tämänkään ohjelman ytimeen kertakuuntelulla kyennyt porautumaan, varsinkin, kun se tapahtui kaikenlaisen käsillä olevien askareiden parissa.

Maailman touhuja ammatikseen pohtiva Melenderikin on ajatuksineen vastapainona niille, jotka vain väittävät olevansa ajattelijoita. Mielen pinnalle pompahtaa heti nimi Wahlroos kuin ongenkoho. Sen hepun ajattelukykyä ei tietenkään voi kiistää, mutta ajatuksen kapea-alaisuus on aivopesevää, monotoonista toistoa; tarkoitushakuista vahvemman oikeuksien ajamista keinoja kaihtamatta, tunteettomasti. Mies saa toisinaan kuulostamaan itsensä siltä, kuin edustamansa ryhmät olisivat kokonaan tuuliajolla tässä ihmiselon meressä, jossa "enemmistön tyrannia" hänen mielestänsä vallitsee.

Kun tyranniat ja "tyranniat" laitetaan vierekkäin, niin kuka kärsii kattavammin? Katseiden täytyisi kääntyä siihen suuntaan, jossa tyranniasta juuri nytkin maksetaan suunnattomilla kärsimyksillä.

Selkäruotoni värähtelyt ovat joka tapauksessa levolliset Haatasta ja Melenderiä kuunnellessa. Samaa levollisuutta en koe, kun näen tai kuulen Wahlroosin puhuvan. Se on mittari johon luotan isoissa ja pienissä asioissa, myös tyranniutta luokiteltaessa.

Puolukkatuoremehua varten kävin ostamassa 3,8 litran hanallisen kannun joka sopii j.kaappiin. Mehusta tuli hyvää ja sitä saa olla nyt tuoreenaollessa jatkuvasti tarjolla. Ehkä se vähentää maidonkulutusta jos penakat oppivat myös hörppäämään sitä. 7 litraa juotavaksi laimennettuna riittää ainakin 30 litraan jossa sokerin määräkin on melkoisen olematon. Väittää voisin, ettei kaupanhyllyltä näin raikasta mehua koskaan saa.

Pakastimet alkavat olla turvoksissa mehuja ja marjoja ja kylmiöissä on hilloja ja pikkelsejä purkkitolkulla. Trömsössä tekivät raaoista tomaateista säilykettä. Viime syksynä paistoin wokissa niitä, mutta sitten luin jostakin, että niissä on myrkyllisiä glykoalkoloideja ja jätin sen sitten vähemmälle. Mutta ehkä mahdolliset myrkyt haihtuvat kun raa´an tomaatin paistaa tai säilöö?

2 pientä lasta palanut rivitalon mukana Raahessa. Vahinkoja tapahtuu, mutta hirveintä on, kun lapsia ja avuttomia murhataan tarkoituksella. Surkeimpiin ihmisolentoihin kuuluvat ne, jotka pommikoneiden kuskeiksi ilmoittautuvat ja suostuvat käskystä lastinsa pudottamaan sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin. Luin juuri Lingrenin toisen maailmansodan aikaisista päiväkirjoista eräästä uutismerkinnästä, kuinka venäläinen hävittäjä on jahdannut kahta lasta ja naista konekivääreineen. Eivätkä ole parantaneet tapojaan mitä Syyriasta kantautuvat uutiset kertovat.

14.9.2016 Keskiviikko

Laskin, että tänä syksynä säilykepurkkeja on tullut täytettyä liki sata eri kokoista, isoa ja pientä. Vielä on kaksi kurpitsaakin lohkomatta. Toinen painaa 15 kg ja toinen 20 kg. Säilöttävää niistä irtoaa monet purkit.

15.9.2016 Torstai

Laiska töitään luettelee. Siltä se toisinaan nämä minunkin touhuni tuntuvat, luetteloilta tekemisistäni vain. Tekemisistä, joita esiäitimme ahersivat päivätpääskytysten eivätkä niistä numeroa tehneet. Eivätkä tainneet kiitoksensanaa palkakseen saada. Toisaalta viimeksimainitussa ei olla kovinkaan paljoa edelleenkään edistytty.

Tänään kuitenkin soseutin viimeiset omenat. Hilloa tuli 15 prk. Piti kaupasta hakea muutama prk lisää. Nyt on tyttärillekin mistä jakaa.

Iltasella olin pitkässä fb-keskustelussa somali"tyttäreni" kanssa. Olin tullut hänen mieleensä bussissa kun hän oli tulossa töistä kotiinsa Espooseen. Olen ajatellut itsekin häntä viime aikoina erinäisistä syistä.

I:n opiskelut ovat muuten loppusuoralla, mutta työharjoittelut ja näyttö on enää jäljellä. Erinomainen sairaanhoitaja hänestä tulee, se on varmaa. I oli jo täällä koulussa ollessaan ja ammatinvalinnasta puhuttaessa vankkumatta sitä mieltä, että hän haluaa hoitoalalle. Ja kun  hän joskus oli hoitamassa Gaiusta tämän ollessa vielä aivan pieni, niin se kävin hyvin luontevasti. Luottamus lapsen ja hänen välillään syntyi ihan tuosta vain. Ihonvärillä tai kielen onnahteluilla ei ollut mitään merkitystä niissä tilanteissa.

Olen ylpeä siitä, että minulla on tällainenkin "tytär".


16.9.2016 Perjantai

Jo aamusta aloitin isomman kurpitsan pilkkomisen. Kaksi kattilallista keitin, muttea ei siihen kulunut kuin neljännes. Pilkoin tosin porkkanaakin melkoisesti sekaan. Maustoin basilikalla, persiljalla, mäkimeiramilla ja valkosipulilla. Sokeria ja etikkaa tietenkin liemeen. Nyt on kurpitsapilkettä 15 litran sankko täynnä. Täytynee ottaa Unimäkeen mukaan jossa on isompi kattila jossa keitellä. Taidan käydä hakemassa muutaman muovisäilytyssankon joihin tulokset pakkaan, Lasipurkit ostettuna käyvät turhan kalliiksi.

Olisipa tilava puutarhakeittiö jossa puuhastella keli kuin keli...

Kohta lähden poikien kanssa Unimäkeen. Vanhin jää kotiin sillä hänen täytyy mennä pelireissulle Ouluun sunnuntaina.

Astrid Lingrenin "Sotapäiväkirjat" ovat mielenkiintoista luettavaa. Sieltä pistää esiin yhteneväisyyksiä tämänkin päivän Eurooppa-politiikkaan, ja varsinkin Venäjän edesottamuksiin ja röyhkeään propagandasotaan. Onko maailmassa edistytty jos samat pelot yhä työntyvät paitojen kauluksista selkäpiitä kylmäämään?

Puolenpäivän tiedeohjelman saisivat erityisesti kuunnella persumieliset, "odinin sotureiksi" itsensä ritaroineet ja muut vastarannan kiisket. Vai mitä vastarinta"miehiä" ne uhoavat olevansa? Ohjelmassa käsiteltiin perimäämme ja yhä selvemmäksi käy, että entiset käsitykset alkuperästämme joutaa kuljettaa mututuntumien murskaamoon. Suomalaisia ei oikeasti ole ollut koskaan olemassa. Me ollaan, kuten kaikki muutkin kansat, jo evoluution alkuhämärissä pyrkineet pariutumaan myös naapuriheimojen ja -kansojen yksilöiden kanssa. Ja tämä tulee jatkumaan niin kauan, kuin saparo ihmisellä heiluu. Isä kylläkin sanoi, että peukalo...

Jostakin syystä evoluution kulku ihmisenkin osalta on itselleni ollut hämmästelemätön asia niin kauan, kuin ajatuksen kyvyn olen itsestäni löytänyt; aivot hoksasivat äkkiä, että ovat ajattelua varten!

Nyt lähden kauppaan, pakkaan kakrut, tavarat ja itseni Tojotanrotteloon ja ei kun taipaleelle!

Merkintöjä

9.9.2016 Perjantai


Hki, rautatieasema, aamupäivä

Istahdin tähän tunnelinsuun penkkiriville kahden tummaihoisryhmän väliin haistelemaan tunnelmia. Tämän asemahallin ihmisvilinästä minulla on nopeasti ohitsevilahtavia kokemuksia aina 60-luvulta saakka. Koska en alati täällä nuohoa, niin huomaan eri tavalla muutokset, joita tällaisiin paikkoihin tulee kuin ne, jotka jokaikinen päivä asemahallin lävitse päiväänsä, ja siitä pois kiirehtivät. Luulisin.

Poissa on katosta hallin puoleenväliin roikkunut tupakansavupilvi, happaman paskan haju eikä rähjäisiä puliukkojakaan juuri näy. Poissa on harmaa kansa hajuineen haittoineen. Värejä riittää, jopa silmien rasitukseen asti. Nenään mikä tunkeutuu on hienosti sanottuna Pariisista saakka kantautuvia tuoksuja; parfymoitua paskaa, kuten riimitteli Juice.

Vartijoita kulki äsken vastaan kun tulin asematunnelista ylös. Kävin siellä vessassa jonka alaskäännettävät istuinreunukset olivat hankalat ja peltinen torvi, johon tarpeeni tein, lompsahteli ontosti. Siivoojamies desinfioi juuri vessankopperoita, mutta ei se satojentuhansien kävijöiden hajuja kyennyt aineillaan peittämään. Perinteisen asemaravintolan oli vallannut monikansallinen hampurilaisketju ja kellarivessaan, jossa jo mallasta suodattelevan isäni kanssa kauan sitten kävin, olisi päässyt vain, jos olisi ostanut jotain syötävää. Junien ravintolavaunujen edesmennyt "osta leipää niin saat kaljan"-pakko on siis siirtynyt "osta hampurilainen niin pääset paskalle"- höttöruokaravintoloiden brändien osaksi.

Asematunnelin epävireisen haitarinsoittajan vanerilaatikkoon laitoin ainoan euron kolikkoni joka taskussa orpona kääntelehti. Kaksi nuorta kerjäläisnaista näki sen ja tulivat pyytämään itselleen myös. Sanoin antaneeni ainoan ja ne sanoivat, että kyllä setelikin käy. Ei mulla niitäkään ole. Jotain lehteä ne möivät, mutta en jäänyt tutkimaan aviisia. Naiset olivat siististi pukeutuneita, toinen puhui koko ajan kännykkään, eivätkä he niin nälkäisiltäkään näyttäneet kuin betonitolppaan nojannut, repaleisiin pukeutunut, iäkäs mies.

Ennen tänne tuloani tein lenkin Foorumin ja Kiasman kautta takaisin. Jokin yliopisto-opiskelijoiden installaatio oli suljettu muoviseen kuplaan. Sisälle oli ahdettu kymmeniä pieniäpyöreitä, erivärisiä jakkaroita joita eräskin japanilaisryhmä ahtautui valokuvaamaan. Ajattelin, että antaisivat nyt yhden jakkaran sillekin muovikuplan vieressä polviaan kovaan kiveen kuluttavalle kahvimukiukollekin.

Autolle sain viimeinkin paikan aseman edestä tunniksi, joten eipä tässä paljon ehdi katuja dallailla. Eikä huvitakaan sillä ottaa hieman päähän matkan tarkoituksen nolo epäonnistuminen. En yksinkertaisesti kerennyt levähdyspaikalla pitkäksi venähtäneiden torkkujen ja loppumatkan ruuhkan takia. Ja lopulta sen vuoksi, koska paikoitusalueen automaatti hylkäsi jokaisella yrittämällä tarjoamani pankkikortin eikä kadunlaitojen vastaavilla käynyt lainkaan paremmin. Myös tekstiviestillä maksaminen epäonnistui, paitsi aseman edessä myöhemmin. Ja hintaa tästä tovista kauhistelen vieläkin; mitä olisi neljä-viisi tuntia maksanutkaan!

Alkuperäinen suunnitelmani auton jättämisestä Oulunkylään piti unohtaa, koska olin pahasti myöhässä, mutta eipä sillä olisi sitten ollutkaan väliä.

Mutta paksat näistä. Lähden katsomaan Arskaa ja Z:aa, että miten ne Serbia-seikkailustaan alkavat toipua.

Vierumäen rampin mättörysä iltapvllä.

Parkkipaikan siideripurkkien imijät, mies ja nainen tulivat kysymään kyytiä Kouvolaan. Sanoin meneväni vain vähän matkaa Vuolenkosken suuntaan. Join kahvit, soitin Paulukselle. Sitten Eskolle. Se oli vielä Siuntiossa hommissa, sanoi kohta lähtevänsä sairaalalle hakemaan veljensä vaimoa josta sitten koukkaa Vihtiin ja kohti Suonenjokea. E:n veli on menossa nyt. Syöpä on edennyt kalvoja pitkin niin kattavasti miehen nahkan alle, ettei toivoa enää ole. Jos lykästää ja kunto kestää niin 100 pvää on maksimi, mutta puoletkin siitä on hyvä saavutus, oli lääkäri sanonut.

Miltä tuntuisikaan noin selkeä loppuelämän skenaario jos se nyt ja tässä itselle lausuttaisiin?

Kävin O.B:n -tiellä Oulunkylässä. Z laittoi kahvit ja hiukopalaa pöytään, Arska känkkäsi kainalosauvojen avulla muutamat askelet kerrallaan, mutta on jo toipumaan päin. Tikkailta rymähtämisen jälkeen ambulanssin odottelusta ja kyytiin pääsemisestä sekä matkasta Kosovon puolelle pristinalaiseen sairaalaan ei paljon hyvää ollut sanottavana. Kaukana suomalaisesta vastaavasta se Serbiassa on. A olisi voinut heittää henkensä siinä ryttyytyksessä, mutta Z kun osaa pitää sen perän kielellä meteliä, niin olivathan vähän edes yrittäneet päteä. Lentokonekyyti kotimaahan sai kyllä kiitosta. Kone oli ollut itävaltalainen ja hoitohenkilökunta kuin taivaasta. Z oli saanut vakuutusyhtiön piikkiin sitten pari pvää myöhemmin paikan reittikoneen businesluokassa. Aikamoinen seikkailu ja ansaitsisi seikkaperäisemmänkin selostuksen.

Koska Heimo ja Sirkka ovat vielä Vuolenkosken mökillään kesän viimeisiä hetkiä (ja ehkä viimeistä kesäänsä siellä itsekin), niin otanpa kahvimaitoa kaupasta ja kurvaan sinne iltakahville. Viimeksihän kävinkin polkupyörällä...

10.9.2016 Lauantai

Jossakin Oravikosken seutuvilla metsätiellä kun klo on 02

Sataa tihuuttaa ja on syksyisen pimeää. Nukuin jonkin aikaa ja nyt on selkä entistä arempi. Kunhan saan silmät hierottua näkeviksi jatkan matkaa. Kirjin muistiin Vierumäen jälkeisiä.

Mikkelissä kerkesin Prismaan joka oli auki kymmeneen. Ostin leipää, maitoa, halpaa virolaista goudaa, muutaman riisipiirakan, 50%:n alekorista lohta ja voi-rypsiöljylevitettä. Kaupan ulko-ovella minua tultiin taas jututttamaan. Vanhuspariskunta pyysi minua mukaansa autolle, että nostelisin heidän raskaat kassinsa takapenkille kun miehelle oli tullut rintakipuja. Kävin avittamassa ja käsistä pidellen kiittelivät he. Auto oli vanha, hyvin pidetty Ford. Siinä oli nahkaistuimet, automaattivaihteisto ja keskuslukitus joka oli asennettu jälkeenpäin. Mies näitä kertoili autostaan ja kuinka se on heitä kuljettanut yli kolmekymmentä vuotta jättämättä kertaakaan tielle. Vaimo istahti etuistuimelle ja koetti miehen autopuheiden väliin jutella lapsistaan, lapsenlapsistaan ja millaisessa talossa he ovat ikänsä asuneet. Mikkelikin on kuulema paras paikka maailmassa. Enkä sitä kyllä jäänyt heidän kohdallaan epäilemään kun lähtivät siitä hitaasti, mutta varmasti kotipesäänsä körryyttelemään.

Heimon luona livahti huastellessa yli iltaseitsemän. Mieleen hiipi alakulo kun katsoin heidän jäämistään nopeasti pimenevään iltaan pihakoivun alle. Sirkasta ei ole jäljellä entistä ihmistä enää edes varjon vertaa. Altzheimer on syönyt ja kauan sitten mielen ja nyt sairaus kalvaa ruumista jonka lihat ja luut se muumioittaa kuivan ja kurttuisen nahkan sisään hiljaksiin kuin faaraoiden vaimot sarkofageihin. Mutta sitkeässä ihmisen hengenlähtö on kun elämä sille pelille alkaa. Toisaalta Heimokin alkaa väsyä hoitamiseen ja alituiseen varppeillaanoloon kun ei toisesta tiedä, mitä se milloinkin keksii. Tosin nyt ehkä alkaa helpottaa kun tauti käy hidastamaan ruumiinkin liikkeitä. Saattaahan se olla, että kun yli viisikymmenvuotinen elämäntoveri kuolee tulee lähtö kumppanillekin. Armeliasta olisi se, tuumi Heimo itse.

Sitä kyllä ihmettelin, että Sirkka oikein nimeltä minut muisti ja moneen kertaan kysyi, Valtoko se siinä?

Setä kantoi aitasta kyytiin jääkairan, kaksi vapaa, viehelaukut ja haavin. Sanoi, että kalastamiset on häneltä kalasteltu, vie kamppeet nuoruuden kalavesille Keyritylle. Kun näki, että minulla on polkupyöränkuljetusteline takakontissa, pantiin se vetokoukkuun ja sidottiin vanha "Erich Honecker" siihen. Vehnästeli, että jää hänelle vielä vihreä Poni jos pyörän päälle asiaa tulee.

Laajoin kaarin puhui setä luopumisen ajatuksistaan hienoista surua äänessään vaikka koetti entinen, rempseä Hemppa ollakin. Haitaria ei ottanut koko iltana esille, että sekin on merkki siitä, että luopumisessa ollaan edetty jo mutkien ja mäkien taakse ja vain illanvarjoissa entisiä mietitään; niin kuin nyt kun kävin ja tuli puheeksi.

Tällä tapaamisella setä sai kerrotuksi tarkemmin vanhimman tyttärensä ja hänen välien särkymisen syytkin. Aika ikävä tarina se. Tuli ihan paha mieli jo Sirkankin takia. Eivätkä taida välit olla korjattavissa edes haudan partaalla.

Yksistyiselle ihmiselle isoista asioista tuli siis sanaa vaihdettua vaikka reissun epäonnistunut tarkoitus olikin aiheeltaan ihan muu. Tai no, sananvapautta (ja kuuntelun) tässä tuli harrastettua silti.

Nyt jos lähden, olen muutaman tunnin päästä Kuopiossa, juon Pitkässälahdessa jälleen aamukahvit ja sitten sujallan Unimäkeeni. Siellä lantut ja porkkanat odottavat listijäänsä.

Myöhään iltapäivällä Unimäessä

Olin aamulla ½6 täällä. Nukuin kolmisen tuntia, sytytin hellaan tulet, kannoin vesiä kattiloihin ja sankoihin, keitin kaura-omenapuuroa ja kahvit. Tein myös iltapäivän ruuan esivalmistelut, eli maustoin lohisiivut ja panin ne valmiiksi pannulle marinoitumaan. Myös pottuja hain pellosta ja pesin ne kattilaan. Sitten kampesin ulos, rakentelin jonkinlaisen työaseman juuresten listimistä varten ja aloin töihin. Iso punainen kattila tuli lanttusipaleita täyteen kun nostelin ne tuslalla kylmävesisankosta kattilassa tulisena porajavaan veteen. Koko päivä 15 litran pakasteita varten humpsahti.

Työvaiheet: Listimistasojen teko, juureksien nostaminen pellosta kärryyn, naattien ja juuritupsujen katkominen, pintahuuhtelu, kuorinta, huuhtelu, kuutioiminen, huuhtelu ja nostelu vielä kertaalleen vesisankoon. Sitten pikakeittäminen, sankoon tuslaus ja ulos jäähtymään. Kaupasta minigrip-pusseja (½ ja 1 litran) ja jäähtyneiden lanttusiivujen niihin pakkaaminen. Viimeiseksi kylmälaukkuun asettelu kuljetusta varten.

Pitää vielä laskea tähän prosessiin keväiset maanmuokkaukset, kesäiset harventamiset ja rikkakasvien nyppimiset. Ja täytyyhän ne lantunlehtien pahimmat "viholliset", kaalikoit osata torjua ilman myrkkyjä jos luomua aikoo kasvattaa. Näiden lanttujen öttiäistorjuntaan tehosi taimien sirkoilla ollessa suokorteliuoksella kastelu ja myöhemmin kaksi kertaa tuhka-mäntysuopaliuoksella huljauttelu. Juuritupsuissa oli jonkin verran väyrysmatoja, mutta ne eivät kovin syvälle kuoren alle juurikkaassa mene. Pottua kun ne samaiset juurimadot (sepäntoukat) aikansa kaivertelevat, vioittuu se kokonaan ruuaksi kelpaamattomaan kuntoon. Paitsi nykyäänhän ne suosittelevat toukkien ja kuoriasisten ruuaksi valmistamista, että tässähän olisi liki valmis liha-peruna tuote pellosta pannulle suoraan otettavaksi tarjolla. Ja miksikähän niitä matoisia vattujakaan pois perkaamaan?

Ilmankos moni ei enää tällaiseen toimeen ryhdy kun pakastejuurekset on niin helppo marketin altaista kärryyn nostella; silti ne tuskailevat kassajonoissa valmiidenkin eväidensä kanssa kuin maailma loppuisi hetken odottamiseen.

Huomenna on sitten porkkanoiden vuoro joutua lahtipenkkiin.

Selkään ei ole koko päivänä särkenyt. Olkapäihin kyllä, mutta sehän on jo vanha vaiva, että valitus on turhaa. Kylmien kaivovesin kanssa läträäminen tekee jostakin syystä hyvää jäsenille, ja se, että kuljeksin edelleen enimmän osan ulkonakin avojaloin.

Siivoan tuvan, pesen astiat, käyn pesulla, puen humppakamppeet, sitten Rellun keula kohti Ilvestä! Kai minä sen lysitin olen itselleni ansainnut?

11.9.2016 Sunnuntai

Illalla Knissa

Unimäkeen saapui aamupvllä tihkuiset vesisadepilvet, mutta kerkesin puolet porkkanoista nostaa pellosta ja valmistella ulkona keittokuntoon. Niitä tuli saman verran kuin eilisiä lanttuja. Toin tänne sankossa ja pakkasin ne heti pakastepusseihin. Lupasin Soilan porukalle keitellä ensi viikonloppuna porkkananloppuja sillä meillä on täällä kaupungissakin porkkanat vielä nostamatta. Näyttäisi sato olevan suurempikin kuin Unimäessä. Taitavat olla lajikkeeltaankin isokokoisempia. Pottujakin on vielä muutamat varrenaluset kattilaan kaivelematta. Takana on siis aika satoisa kesä. Tomaatteja ja kurkkujakin on syöty suoraan kasvihuoneista, ja Puutarhurin yrtti- ja chilipensaatkin ovat kukoistaneet. Auringonkukista puhumattakaan, tai mansikoista mainitsematta. Sipulipuoli oli ainoa, joka jäi hyvin vaatimattomaksi.

Eilenillalla oli ihan kohtalaiset humpallukset Ilveksellä. Eikä väsyttänyt edes poistullessa vaikka melkoinen vuorokausi Hesanreissuineen olikin takana. En nukkunut kuin vajaat 3 tuntia viime yönäkään, mutta luulen, että syntyneet univelat täytyy ruveta korvaamaan.

Tanssipaikkojen tapahtumista pitäisi joskus kirjoittaa pitempi, yleisluontoinen "pamfletti". Siellä jos missä tapaa läheltä luodaten ihmisiä kohtaloineen, ja tulee niitä kerrotuksi helposti omiaankin (ehkä innostuessaan jopa liikaa, suunvuoroa antamatta). Jotenkin tuntuu, ettei kuitenkaan halua kenestäkään tapaamastaan syvällekairautuvia analyysejä näkyviin piirrellä; tanssituttuus on henkilökohtainen, herkkä, kuin hitaalla pelillä lujasti vasten painuvan, silmiään kiinni pitävän tanssitettavan luottamus siihen, että viejä vie turvallisesti perille tämänkin unelmienhetken suuressakin tungoksessa.

Kotoutumien sujui mallikkaasti. G liuhahteli Platonin viitassaan (Erasmushan hän toiselta nimeltään onkin). E tuli halaamaan. P:sta piti hieman kovemmin komentaa kun se ättäröi joutavista. Vai onko lapsen ättäröinti milloinkaan joutavaa? Olen itse melko herkällä mielellä, ei paljoa tarvitsisi, ettenkö vollaamaan alkaisi. Väsymys sen tekee, mutta onko ihminen silloin aidoimmillaan kuitenkin. Kuin lapsi tai humalainen? Ajattelen jälleen kaiken ryyhällyksen tuloksena, miten paljon lapsiani rakastankaan enkä haluaisi yhdenkään kanssa välien rikkoontuvan niin, kuin Heimon ja Maaren. Tähän saakka siinä on onnistuttu. Vanhimpienkin tyttärien kanssa joiden kanssa vaikea, yhteinen menneisyys on ehkä vain lujittanut ainakin tunteen tasolla sidettä välillämme. TM:sta en vielä tiedä. Ehkä hänkin aikuistuttuaan vielä haluaa isäänsä uuden kytköksen rakentaa. Sen suhteen olisi ehkä kiirehdittäväkin, koska olen minäkin jo sillä tiellä, joka viettää vain ja ainoastaan hautausmaan suuntaan.

Puutarhuri edelleen flunssassa, ja kun luin nyt myöhällä sähköpostit, niin eräs muukin.

Otan kirjan ja alan pitkäkseni. Ehkä nukahdan peukalo kirjan lehtien väliin puristuneena kuin lapsena omaan suuhun.