Olemme sodassa jossa kaverin saa jättää

31.7.2026 perjantai

Perhana kun ei saa juurikaan sivu kolmesta enää uinuttua!

Havahduin, kun jonkun sormi kaivautui napaani ja "loikkasin" unesta uneen katsoakseni, kuka navankaivelija oli. Mahani päällä touhuava olento oli kuin Nuuskamuikkunen. Tai Hamelnin pillipiipari huiluineen. Ehkä rottia olisikin pian kehollani ravannut jos en olisi oikeasti hereille havahtunut. 

Puuroa odotellessa luen uutisartikkeleita niin paljon kuin maksuitkumuurien tällä puolella kykenen. Yleltä pystyy tavaamaan kaikki, mutta muitten medioiden veräjistä voin vedellä  pois vain muutamia väliriukuja. Paitsi netin sontaluukkujen seulomattoman tarjonnan veräjätöntä tulvaa, joka lajimme yleisen, joskus jo oraallaan olleen tiedostavuuden ja vaivihkaisen sivistyksen on takaisin taantumanlokaan loiskauttanut.

Lausahtipa taannoin joku lukemattomista sota-asiantuntijoistamme, että olemme sodassa jo. Tarkoitti hän ruuditonta ja jyrähtelemätöntä kybersotaa joka tekoälyillä robotoituna tekee tauottomana hyökkäyksiä vasten kuvittelemaansa vihollisrintamaa.

Rinnastettuna "normaaliin" sotadoktriiniin, kyberrintamilla karkuruus tarkoittaa omien oliogarkien "verosuunnittelut" ja vaivihkaiset rahapaot paratiisisaarille. Tämä sota unohtaa tyystin heikompien taistelutoveriensa olemassolonkin: Meidät tavalliset takarivien taavit ja Limperin Hiljat; Rintaman haavoittuvimman nostoväen.

Otan yhden esimerkin ja väitän vaikka kuinka metsään menisi: 

Superrikas Björn Wahlroos ennakoi jo vuosia sitten sotien takaisin tulon Eurooppaan ja pakeni kirjoineen ja osakesalkkuineen ensin helpomman perintöverotuksen Ruotsiin josta käsin on nyttemmin liuotellut (hajauttanut) miljardiomaisuutensa vero- ynnä muilta rasitteilta niin monenlaisten sijoitusten ja talletusten verkostoihin, ettei niitä minkäänlaiset tutkivat toimittajat kykene selvittelemään. 

Tämä nallukaisemme on vain yksi miljoonista rintamakarkureista joka sai sontajournalistit uskomaan, että jokin pikkuruinen perintöverotus hänet verotuksella koottavasta yhteiskassasta paetakseen pani tällaisen ratkaisun tekemään.

Ne, jotka mittaamattomien rahavarojensa puolesta kykenevät, lähtevät sotia pakoon kaikkialla ensimmäisenä. Niin lähtivät Ukrainastakin (ja Venäjältä ym.) oligargit ja muut raharikkaat kun sotajytäkästä ensimmäiset ennustukset kantautuivat. Monet jo, kun Moskovan Zaatana valtaan kapusi.

Nuo miljoonikot ja miljardöörit sotkeutuivat nopeasti oikeisiin sotapakolaisiin (yhteensä n. 7 miljoonaa) niin, ettei heitä tästä tulvakuvasta pian enää erottanut ja ovat nyt jo ties missä lekottelemassa rahapatjoillaan turvassa pommituksilta.

Nuo ryökäleen rosvot ovat kuin toisen maailmansodan suurimmat natsit verkostojensa suojeluksessa vaikka heitä ei Simon Wiesenthalin natsienmetsästäjien kaltaiset etsivät koskaan tule metsästämäänkään.

Yksi pieni poiminta julkisista tiedoista jotka todistavat viime hetken rikkaiden paosta jotain: 

Sunnuntaina 13. helmikuuta 2022 Kiovan Boryspilin lentokentältä lähti yli 20 tilauslentoa ja yksityiskonetta, mikä oli suurin määrä kuuteen vuoteen. Lähtijöiden joukossa raportoitiin olevan maan varakkuutta ja valtaa edustavia henkilöitä.

Palataas Suomen kyberrintamalle näpertelemään: 

Kuinka on käymässä kyberrintamasotilaille, kybersotalotille ja kybersotaveteraaneille siitä huolimatta, että muutamat poliitikot (piäministeriksi noussut Petteri Orpo etunenässä)  hokivat vaalilauseissaan toisen maailmansodan sotajermujen lausetta mukaillen "ketään ei tienposkeen jätetä"?

Suomen valtio toimii näin: 

Naapurimme aloittaman hyökkäysteurastussotaoperaation aiheuttama joukkopakomme kokonaisena valtiona Naton kainaloon on aiheuttanut valtavat lisämenot valtion budjettiin ja niiden korvaukseksi toimitaan kuin venäläinen sotilas Ukrainan aroilla: Jätetään heikot ja jo ennestään haavoittuneet niille sijoilleen. Tai survaistaan niin syvälle ahdingon mustiin aaltoihin ettei sieltä ininät kuulu.

Rautalangasta vääntäen: Leikataan heikoilta ja elämässään muuten rikkoontuneilta, jotta tämä käynnissä oleva sota voitettaisiin:  sairailta, vanhuksilta, lapsilta, työttömiltä, köyhiltä jne. viimeisetkin tuet ja turvat.

Kaverille ei jätetä (oliko jokin viihdeohjelma sen niminen?) on totuus jota ei kukaan voi valheeksi enää väittää. 

Riikka Purran ja persujensa puolueohjelman "empatia ei kuulu politiikan tekoon"-pykälä avoimenröyhkeässä rehellisyydessään ja jo toimeenpantuna on vastaanpanematon tosiasia. 

Darwininsa päälauseet ovat he lukeneet sisällöstä mitään ymmärtämättä. Tämän pykälän petasi maahanmuuttajat tekaistuna teonsananana jo heidän "mestarinsa" aikoja sitten kun alkoi valtaan kavuta.

Arbiemiraatteihin viimaa, tuulta ja sotaa paennut Jutta Urpilainen (SDP) ei ole enää hallituksen lähelläkään, mutta hänkin käytti kyllästymiseen asti pressanvaalipuheissaan ponnetonta, myötähäpeää aiheuttanutta ketään ei jätetä lorahdusta. Siksi ei ole demareihinkaan luottamista siinä, että sillä poliittisella rintamalohkolla jotain todella tehokasta otetaan rikkailta ja annetaan köyhille -Robin Hood tarinaa edes yrittäisivät.

Kas, kun demareillakin pitäisi jokaisen avata ensimmäiseksi omien miljardivaluuttarahastojensa salvat ja läväyttää ylimääräiset varansa yhteiseen pöytään kun kybersotaan aseita hankitaan. Tai jos aikomustakaan on tämän sodan vammauttamat hoivata.

Katotaas mitä näperreltävää vielä aivoistani löytyy (tämä olisi hauskaa jos aiheet eivät olisi niin rasittavia ja vaikeita jäsennellä):

Arkadianmäellä on sellainenkin aivotrustin palanen kuin Tulevaisuusvaliokunta. Sen pj Anna Kontula on Hs:n otsikoinnin mukaan sanonut eduskunnassa pitämässään puheessa, että "Elämme vanhan yhteiskunnan viimeisiä päiviä". 

Kävin lukemassa puheen eduskunnan tallenteena eikä Kontulan avaaman asian ydintä käy kieltäminen. Helppoa päättelyä se kaikki ajattelemaan tottuneelle koskapa jopa minäkin olen päätynyt osin samoihin tuloksiin.

Siitä vain olen eri mieltä, että jonkin lyhytikäisen (60 000 v) Homosapiens-lajin elämässä mikään olisi vanhentua ehtinyt. Dinosaurustenkin pitkäikäisimmät lajimuunnokset elivät ennen sukupuuttoaan yli 160 miljoonaa vuotta, mutta me olemme lyhyen olemassaolomme aikana jo nyt pohjattoman ruokahalumme ansiosta ehtineet kaluta koko maapallo pariin kertaan elinkelvottomaan kuntoon. Ja vain siksi, koska pötsiemme päästöt tuhoavat ilman jota hengittää koko planeetan orgaaninen väki.

Poliitikko, tutkija, sosiologi ja tietokirjailija Anna Kontula on siis saanut viime vuosina huomiota poikkipinoon sytkäyttelemistään ajatustenhaloista, jotka syttyvät vaivatta palamaan kiukkuisestikin rätisten. Ja meille miehille jo Annan katseen näkeminen aiheuttaa tahattomia erektioita. 

Tuota lupauksilla verhottua ominaisuuttaan hän käyttikin opiskeluaikojensa arjen rahoittamiseen. Tästä ikiaikaisesta, miesten kustantamasta rahoituskikasta Anna kertoo muutamin maininnoin elämäkerrassaan ("Leipää ja ruusuja", Maria Petterson 2025), mutta kirjan sivujen rivien väleistä kioskien lehtitelineisiin roiskahti enimmäkseen seksuaalisuutta koskevat muutamien rivien sisällöt. Niin kuin korviaan myöten Annaan ihastuneen edustajatoveri Kimmo Kiljusen lahjepulikan turvotus joka itselleen Annalle oli vain yksi tuhannen pulikan joukosta. Tuskin nimikirjoitustaan olisi KK:n kalunvarteen lahjoittanut edes lisämaksusta, että olisi seuraavalla kerralla muistanut juuri tämän asiakkaan.

Anna-tyyppinen ulkoinen olemus ei kuitenkaan ennustaisi seksisuhteelle syvyyttä jos minulta kysyttäisiin. Juuri hänen kaltaisin ominaisuuksin varustetulle ihmiselle rahastettavat pikapanot ovat ok koska yhdyntä ei tunnu missään. 

Paitsi lompakossa.

Ja tämä tarkoittaa katsantokannassani niin oletettuja kuin "normaalejakin" sukupuolia, annoja, alpoja ja muuten alalla toimijoita. 

Kaikki eivät rahastamaan alapäillään kykene vaikka tonni per livautus käteen tipahtaisi. Minulla ei edes seisoisi jos maksaa pitäisi. Tai äenpäen.

Miespuheissamme antavaiset naiset ovat huoria ja vaikka millaisia iljetyksiä, mutta mitä me itse olemme kun massoina naisistamme tuhansia vuosia olemme ilotyttöjä olleet tekemässä? (Puolet heistäkin on meitä vaikka se niin pieni siemen onkin, joka maaliin on uinut.)

Itse me ihmisuroot emme paljoakaan siitosorista erotuta naimahalujemme suhteen. 

Laukaisemme vaikka siemenpankkitarpeita varten valmistettuun hevosen näköiseen uretaanipukkiin jos niikseen tulee. Tai siihen hevosen suoroon ohjattavaan, lehmän nisää lupsuttavaa, mutta suurempaa suulaketta muistuttavaan tuppiin joka hinkkaa orgelin sekunneissa jotta kallisarvoinen, miljardilukuinen siittiöliemi saadaan pakastimiin. 

Vähän pienempinä niitä saa netistä tilata ihminen itselleenkin. 

Voisivat saman käytännön ottaa ihmistenkin spermapankissa valikoimaan niin alkaisi asiakkaita ovella jonossa olla. Mainoksessaan lukisi: Käykää irstain mielin ja kalu kovana ovestamme, käteen saa kotonakin ihan tarpeeksi nykiä!

Sitten, kun iän myötä voimat heikkenevät, stondis puolittuu tai jopa lakkaa kokonaan, menemme tohtorin vastaanotolle ja pyydämme "vikurareseptin" (Oskarisedän muljautus). 

Mutta mitä pillereiden voimalla kivikovaksi pystytetyllä mulkunpulikalla lopulta on tekemistä mielihyvän kanssa jonka joskus aidosti on kokenut? 

Ei yhtään mitään. 

Höyryä vain putkesta suhahtaa kovan jyystämisen jälkeen -jos sitäkään- ja pää on vuorokausia kipeä kuin kolme päivää olisi viinaa pämpännyt. (Kerran olen Viagraa kokeillut ja samaa on joku muukin kertonut.)

Viagrojen bilekäytöstä löytyy reportaaseja vaikka kuin ja nekin menevät samaan sarjaan muiden kemiallisten aineiden kanssa. 

Tästä oli norjalaiseen moviesarjaan Exit (2019-2023) rakennettu hyvä esimerkki nuorten miljonäärien harrastuksista joille lopulta kävi kurjemmin kuin mihin köyhä halpoja tabuja kitaansa lappamalla milloinkaan yltäisi.

Leffasarjasta sanotaan netissä näin: "Exit on suosittu norjalainen draamasarja, joka kertoo Oslon eliittitason finanssimiehistä, huumeista, väkivallasta ja moraalittomasta ökyelämästä."

Pikkuisen ymmärrän finanssimiesten himon äärettömyyttä. Nuorempana kun vielä viina minullekin maittoi, pelkästään alkoholin kemiallinen vaikutus johti ylettömään seksin himoon ja kesti selvittyäkin monta vuorokautta. Naimisenhalut eivät loppuneet vaikka tappi vereslihalla kestopöjötti tunnista toiseen, ja jos daamilla haluja ja kestämistä myös riitti, nylkytys jatkui jatkumistaan niin kauan kun piti pakosta vaikkapa töihin rientää. Siinä sentäs laukesikin välillä, mutta Viagran avulla kyseenalaistan kliimaksiin pääsyn kautta vanhenevan väen genren.

Historia sukupuolisesta käyttäytymisestämme ohitse suvunjatkamistarpeiden on yhtä pitkä kuin lajimme liukkaat ja turvotukset jotka etusijalle sivistyksemme myötä esille nostimme. 

Harvoin seksi enää luonnollista onkaan. Siis sellaista kuin kahdelle jalalle noustuamma ja aivojemme selkistymisen varhaishetkessä olimme asiasta alkaneet ymmärtää. Viidakkoelämä teki paluun hyvin nopeasti aivojemme niissä osissa joita ei ruuan ja lämmön hankkimiseen välttämättä tarvittu.

Tai siis mikä seksissäkään on ihmisen osalla koskaan ollut enää takajaloillemme noustuamme "luonnollista"? 

Jos evoluutiokokeilu olisi mennyt siinä asiassa kohtuullisempaan suuntaan, se jatkuisi samaa, tylsää, mutta kokonaisuuden kannalta turvallisempaa rataa kuin muillakin eläinlajeilla jotka kerran-pari vuodessa lisääntymiskiimaan heräävät, parittelevat tietyn ajanjakson kuluessa paljon tai kertavetäisyin, lisääntyvät ja huolehtivat (jos huolehtivat) jälkeläisistään jne.

Meillä ovat koulutetut seksologit jotka oikein kädestä(?) pitäen neuvovat kuinka ihmisen seksuaalista puoltaan pitäisi taiten hallita, vaalia ja mielihyväkseen käyttää, mutta taidamme vain massana nauraa semmoisille opastuksille vaikka mitä "anna"-lehtien sivuilla aiheesta kuvien kanssa lorsattaisiin.

Voisin sanoa puhuvani "kokemuksen syvällä rintaäänellä" tästä aiheesta enämpikin, mutta mitä siitä sanoisin jota ei olisi jo sanottu? (Kyseenalaistaa täytyy sekin, että olenko loppujen lopuksi kokenut yhtään mitään.)

Enimmäkseen typerää tolskaamistahan omatkin kokemukset ovat olleet. En yhtään sen viisaimmin lauseenkääntein osaisi niistä kirjoittaa kuin mitä edellisille riveille väkertelin. 

Kaikki nämä on jo miljoonin kerroin ja paljon muodokkaammin lävitse käyty, kultivioiduimmin aksentein sanailtu. Meidät lajina alapäinemme ja aivoinemme on nurin käännettynä videoitu ja anatomian laitoksilla skalpeerattu niin paljaiksi jo, ettemme uskalla sitä edes nähdä. 

Mutta jos aiheeseen olisin opistojen kautta perehtynyt niin ehkä jotain osaisi olla sanovinaankin.

Hmh, "opistojen".., erään opistojakson aikana naitiin kyllä enämpi kuin milloinkaan...

Kun koko päivän on tehnyt ulkohommia niin paikat ovat kipeänä. Työjelyyn tottumista ei lihaksissa enää juurikaan tapahdu vaan joka päivälle sama on tulos. Oikeanpuoleisen takajalan kunto huolestuttaa päivä päivältä enemmän. Ehkä se on juuri se raaja, josta sanotaan "toinen jalka jo haudassa".

Joku inhottava netin videoklippi välähti hetkeksi sikojen teurastusvaiheen alusta. Se assosioitui tämmöiseksi ajatukseksi: Tunnekylmä, empaatiton tekoäly pyörii yhteiskunnan myllyssä äklönä kuin henkensä heittänyt sianraato teurastamon karvanpoistokoneessa.

Ajatus jatkui näin: 

Autuasta elää ja olla maailmallisen murroksen ytimessä kyntämässä historiallisen ajan peltomartoa välineillä, joita ei aiemmin ollut ja nyt yht'äkkiä jokaisella joka ne vain käyttöönsä tahtoo. Ja jos ei tahdo, ne tungetaan väkisin käsiin ja kainaloon, sujautetaan housujen taskuihin, reppuun ja pöydille sirisemään värikkäästi. Ilman näitä kyntövälineitä et pankkiin rahojasi käyttämään pääse etkä lääkärin luokse edes piä kainalossa kulkeudu. Osaatko kohta persettäsikään pyyhkiä ellet katso toimenpiteeseen ohjetta älylaitteeltasi.

1.8.2026 lauantai

Illalla nukahdin rajun vesisateen peltikattorummutukseen. Veden kohinan peltikatolla kuvittelin kuulevani kuin nuorena ennen.

50 vuotta sitten ensimmäinen kahdeksatta oli sunnuntai ja Maaningan Kasinolla humpat josta sinisen 128 Fiatin takapenkillä lähdettiin ensimmäisen kerran samaa matkaa pois. Pyöreästi 14 vuotta sitä kesti, mutta kaikki se, mitä niinä elon päivinä eteen tuli ja mitä suhteesta syntyi, kolisevat mustelmaisina tunteina muistojeni kaapistoissa.

Ankara on ajatus, joka sanoo, ettei olisi sitä tapaamista tarvinnut tulla. Vaihtoehtojakin olisi ollut. Edellä mainitusta päivämäärästä vain vuosi taakse päin yksi hellimmistä.

Ankara ajatus on sekin, että miljardeista mahdollisuuksista vain yhden pystyy elämään. Valinta se ei ole eikä kenenkään suunnittelema, vain elämänalasimelle tipahtanut yksi sattuma jonka takomista erehtyy kokeilemaan.

2.8.2026 sunnuntai

Ihan koko päivä kaivon huoltoa. Vaihdoin pohjaventtiiliputket ja uppopumppuun pitemmän vaihtamalla sen tupaan tulevan kanssa. Liitosten kanssa syntyi ongelmia kun kolmekakkosia kuparitiivisteitä ei ollut uusia. Sain putkenpäitä lämmittämällä kiristettyä entiset liitokset niin, etteivät vuoda. Puhdistin myös mökkiin tulevan vesilinjan kytkemällä pumpun lähtöpäähän ja juoksuttamalla vettä viemäriputkijatkolla ovesta pihamaalle. 

Kolmekymmentä vuotta sekin märkälinja on käyttämättömänä maan povessa maannut, mutta vesi tuli vaivatta mutkaisen matkansa kaivolta pois. Nyt olisi helppo laittaa oma pumppu putken  päähän, niin pääsisi rasittavasta veden kantamisesta. Olisi siinäkin omat ongelmansa kun talveksi hanat olisi irroitettava, säiliöt tyjennettävä ja tuloputki tulpattava takuuvarmasti ettei kävisi niin, kuin eräänä pakkastalvena kittiläaikoinani, että vesi oli alkanut työntyä lappona kaivolta kun pohjaventtiili juminut auki-asentoon ja koirankullitulppa paukahtanut eteisen kattoon. Tulva oli ollut melkoinen, mutta eihän sitä autiossa talossa kukaan ollut harmittelemassa. Olihan se sitten sekin vain yksi remontti kymmenien muiden joukossa.

Niskaan ja piähän koskoo eikä koipikaan kivuitta mukana känkkää.

Elias soitti Treelta. Olivat rakennusmessuilla olleet Lempäälässä ja viime yön telttailleet Härmälässä. Ajelevat tänään Ouluun. Tulevat ensi pe Kniin.

3.8.2026 muanantae

Klo on vähän yli yksi yöllä. Kännykkä älisi puoli tuntia sitten. Toisessa päässä oli surua ilmassa: "Lapsuuteni koulu on tulessa".

Iltasella

Yöllinen puhelu vaivasi niin, etten meinannut saada itseäni käytännön töihin ollenkaan.

Sitten huomaamattani piätin, että ajattelenpa savoksi koko tämän aarinkoesen päevän. Se alako jo loppuyön tunneilla nukkuissa kun piti viäntee jokkaesen unen kulummaaksessa vastaantulijoehen kanssa tätä syntymämurrettaan. 

Vitun rumaa kieltähän savonmurre on. Suuhun ihan koskoo kun tajuaa, että koko ikänsä sen kanssa on pitänyt vehata eekä se tule loppuiälläkkään irtoomaan kitalaesta eekä iänj'huulista ies mäntysuovalla tahikka juurharjalla hankkoomalla! 

Kukkaan ee kehtoes tämmöstä möllistämistä montaa värssynpokaletta kirjotettuna lukkee!

Miten se pöljäläinen Rieska Kalle (Viänäs Kalle) oikein koko elämänsä savonkielen kanssa kehtasi nujuta kun se niitä runo- ja pakinakirjojakin savoksi toimitti. Tai myöhemmin eräs muaninkalaenen Unto Eskelinen lehtien pakinoissaan...

Savonkielellä kiärme on kyllä parempi nimitysmuoto matelijalajin nimeksi kuin käärme. Kainuussa se lienee keärme. Olikohan pitkin Länsirantaa ja Raumalla kärmes?

Mistä Suomen Länsiranta alkaa, mihin se päättyy? Riippuuko se siitä, miltä kohtaa muuta maata sitä arvioi? Onko Länsirantaa olemassakaan muualla kuin omassa piässä koska olen lukenut Remaquen kirjan Länsirintamalta ei mitään uutta?

Kivirauniossa kesämajaansa pitäviä kahta kiärmettä (oli niitä viisi jossakin vaiheessa) olen  käynyt joka päivä katsomassa. Ne aloittavat aurinkoiset aamunsa raviojan päivänpaisteisessa tönkyrässä leskenlehtien ja muun kasvuston lomassa makoilulla josta siirtyvät vähitellen ylemmä. Lopulta ne luikertelevat ilta-auringon säteilyyn kivirauniolle jossa poikien leikkivermeet, pikkuautot lähinnä, edelleen ovat näytillä vaikka leikkijöitä ei ole vuosiin tontilla ollut. Mitä minä nyt joskus asettelen ne ojennukseen, jotta kiärmeitten on hyvä niitten päälle joustavat vartensa asetella. 

Kiviraanion kiärmeet erottaa toisistaan helposti, toinen on musta ja toinen rusehtava. Musta makaa aina leikkiautojen seassa, rusehtava erään isomman linttikiven alla tiukalla kiepillä kivien välissä kuin sillä ainainen holotna olisi.

Ruokailun kanssa niillä ei liene niin nuusaa kun jokaiselle päivälle ei saalisiskuihin myrkkyjään tarvitse tuhlata. Kun kiärme saa hiiren tai sammakon kiinni ja niellyksi, sillä menee useampi päivä sitä sulatellessa. Ehkä se joskus, varsinkin kun pikkuisia uusia kiärmeitä alkaa naaraan (rusehtava raunioasukas) sisällä munista elolle selviytyä, se tarvitsee joka toinen päivä sekä aamu- että iltapalan kuten kaikkien muidenkin lajien raskaana olevat naaraat. Silloin ehkä piskuinen piästäinenkin kelpaa, tai melkein lajitoveri sisilisko. Myrkkyiskusta halvaantunut pikkulinnun poikanenkin sujahtaa sen venyvään kitaan höyhenineen päivineen, vain sätkivät jalat loppuun saakka vastaan haraavat; Olen nähnyt kun kyy punatulkunpojan kitaansa sipaisi.

Lapseni, ja toivottavasti eivät lasteni lapsetkaan kiärmeitä mene listimään sillä mökillä ollessamme olen heitä siedättänyt pois alkukantaisista pelon tunteista. Kiärmeitten myrkkyhampituksen vaarallisuuskin on ihan hyvin mennyt myös jakeluun, etteivät uhkarohkeina niitten kanssa ala seurustelemaan.

Illasta kävin mustikkaa riipimässä sankollisen. Siivosin ne saunaa lämmitellessä ulkona jossa ei tarvitse välittää lattian roskaantumisesta. Nuo marjat menevät naapurin Anelmalle.

Jatkoimme tulipalotragediasta pitkällä puhelulla nyt, ennen nukkumaan alkamista. Musiikkiharrastuksesta oli puhetta, ja vaikka mistä.

50 vuotta vanha valemuisto tai ei: Äitivainaallaankin oli sointuvan pehmeä lauluääni kun hän näytiksi Juuruksella soudellessamme ääntään avasi.

4.8.2026 tiistai

Varastin kalliomursketta metsähallituksen montulta. On se pieni, mutta painava nyttönen minkä peräkärryyn pystyy lapioimaan. Täytöksi kaivon ympärille sitä ajattelin, mutta ei se hyvä ajatus ole. Näyttivät räjäytetyt kallioseinämätkin olevan ruskeita ruosteesta ja mustajuovaisia ties millaisista, miljardeja vuodenkiertoja sitten syntyneistä myrkkymyrskyistä, että mitäpä suotta juomavesiään niillä pilaamaan. Johonkin valuhommiin tuo murske kyllä kelpaisi. Lienee sekin Tervamäen kalliorintuus myrkkyisen kivistä harjannetta aina Talvivaarasta Rautavaaralle saakka.

Kaippa ne kalliolouhosten kiviainekset tutkitaan aina ennen uuden louhoksen avaamista. Millaisiahan myrkkyjä (mm. mustaliuskeen uraania) murskeeseen mukaan kuitenkin jauhautuu ja sitten niitä teille, rakennusten pohjiin, pihapoluille ja betoniin sekoitellaan? 

Jos betoninen permanto asumuksessa säteilee, mitä se voi aiheuttaa? Tai kun kokonaiset kerrostalot, koulut ja julkiset betonielementtirakenteet hohtavat gammaa...

"Varastamisesta" sen verran, että Metsähallitus kun on valtionmaiden asioiden hoitaja ja valtio ollaan me, kansa, niin enkös minä ole veronmaksajana yhtenä omistajana, joten omianihan minä vain sieltä kuopaisin lusikallisen mukaani. 

Täyttöhiekkaa kyllä täytyy jostain puhtaammasta paikasta kärrätä kuhan kerkeän.

5.8.2026 keskiviikko

Menin tiistaina Sivullistenkadulle pyykille ja vein samalla kanttarellit ja mustikat Anelmalle. 

Tullessa kävin tutut sienipaikat katsastamassa, mutta yhtään keltaista en varvikosta erottanut. Mennessä oli monipäinen teeripoikue Tiilikkajoen suoralla ja tullessa Hälilän seutuvilla metsopoikue. Niille kesä on ollut antoisa ja nyt ovat mättäät turvoksissa ruokaakin.

Eräällä metsäautotien levikkeellä on hirvimiesten tulihta. Oli pölkkyyn joku hakaristin sinnekin koverrellut ja ison vaivan sen eteen nähnyt. Missä kovertelijan historiatietoisuus? Uutisissakin oli juttu Pieksämäeltä jossa koivujen kyljet oli hakaristein spreijatut. 

Historianopetus laahaa tai se ei ketään kiinnosta, ei edes opetushallitusta eikä opettajia. Vähiten uusien polvien isiä ja äitejä.

                                                         (Kuva Yle)

Nyt illasta kävin keräämässä kaksi sankollista keltaisia kuusikoistani, mutta ei ole tietoa, saako niitä minnekään kaupaksi kun tarjontaa tuntuu olevan taas yltähypäten.

Ei sienet kyllä mitään ekoruokaa enää Italiaan rahdattuna ole, että sen päälle ei kannata kenenkään mitään vakuutella.

Kävi vieras. Toi kahvileivät, keitin kahvit. Oli pistäytyjällä pramea, uusi BMV!

6.8.2026 torstai  

Koko päivän on sadellut. Parikymmentä astetta lämmintä joten molemmat kiviraunion kiärmeet ja yksi sokkelinjuuren asukas olivat kiepillä ulkona koloistaan, mutta siten kivien väleihin asettautuneina, ettei sade suoraan niihin osu.

Lajimme kauan sitten sitten alkanut ja näihin päiviin saakka kestänyt yhtenä ravintoketjun osasena oleminen on traumatisoinut meidät niin, että sen järkytyksen käsittely on kaikenlaisen terapian ulottumattomissa. 

Käärmeet ja itseämme voimakkaammat pedot kun ovat koko olemassaolomme ajan myrkyttäneet, kuristaneet hengiltä ja ahmineet meitäkin vauvasta vaariin ruuaksensa, niin selkäpiissään sen jokainen tuntee kun kiärmeen näkee tai susihukkanen polulla vastaan jolkottelee. Puhumattakaan säikähdyksen syvyydestä kun marjamättään takaa nouseekin äkkiä suuri, ruskea mörkö mörähtelemään.

Mutta menepä peto/kiärmepelkoiselle sanomaan, että se on vain trauma joka tarvitsisi käsittelyä jotta mittasuhteet nykyelämän viidakoitten asukkaisiin asettuisivat kohtuullisiin raameihin, niin turpaasi saisit; "Minäkö terapiaan? Hulluksiko luulet, saatana!"

Lämmitin hieman uunia, luin ja mötkyilin vain. Nukuinkin pari tuntia päivällä. Kävin sitten kylällä. Elisabethin olivat hakeneet Iisalamesta, mutta ei hän kyllä syliin tule. Tuntuu vierastaminen olevan vakiojuttu oudompien suhteen hänellä. Nukahti siinä kahvitellessamme mummonsa syliin.

Minun tytär on tuo mummo ja se oudolta tuntuu. Kun Eppu Normaali-yhtye aloitti musiikillisen uransa, oli Sonja vain vähän vanhempi kuin Elisabeth nyt.

7.8.2026 perjantai

Mahtaa se ammattitoimittajan itsetuntoa kouraista kun Hesarin taustakonsernin ja sen nettilehden etusivujen loiseläjän, Iltasanomien onttoudessaan provokatiivinen otsikko kerää tuhansia klikkauksia enemmän kävijöitä kuin hänen asiallinen, työtä ja vaivaa edellyttänyt reportaasi tärkeästä asiasta.

Tuli vain mieleen, kun omani edellisen päivityksen tahallisen typerä sisäänkutsu uhkasi nussia ihmisiä silmään jos ne eivät sitä lue.

Minua ei toistoisten jatustelujeni lukemattomuus tai mahdolliset päinvastaiset klikkausmiljoonat hetkauttele. En näitä ketään aikalaisia varten tänne tahkoa. Kuolen ihan tuossa huomenna, mutta jos lukuisat lapseni tai lasteni lapset tai lasteni lastenlapset (jne.) osaavat vähäisenkään lukemisen taidon (ääniluetuttavat jokaisen taskussa olevalla, omalla tekoisella älyllään), niin sen etukäteiskuvittelemisessa on omat fäärinsä. Eikun sfäärinsä; edellinen muoto on skandinaavinen kieli jälkimmäisellä voidaan kuvata vaikka raskaana olevan emon mahan pyöreää muotoa. 

Jos vaikka kaikki nämä tavutteluni kuvineen hautautuisivat internetin nyt jo megaluokkaa olevien jätealgoritmivuorien alle niin paskat nakkaan sillekin jo ajatuksena.

Niin kuin nakkaa koko tämä miljardiluokan lajiyhteisöni ihan kaikelle jokaisella elomme hetkelle ja sen elonkehän orgaanisen hengityksen elinvoimaisena pitämiselle nykyisin.

Jokaisen mielestä mikään ei ole enää mitään kuin yhden sekunninsadasosan verran kun päälle jo vyörähtävät seuraavat videot joiden saatesanat lausuu tekoäly jolla ei minkäänlaista kielen sydäntajua ole olemassa.

Miksi jonkun pitäisi jotain ollakaan? 

Sukulaislajimme apinat, joilla ei julkisuuspyrkimyksiä tai "jotain olemisen" tuskia ole, kirkuvat edelleen jäljiltämme vielä pystyssä olevissa, harvenemaan päin olevissa viidakonpuissa eikä maastakatselija yksilöä niistä erota. Vain lauman pomo on jotain niin kauan kunnes hänet vaihdetaan uuteen. Niin kuin on nyt ihmisapinoilla amerikoissa, niin kuin on nyt Venäjällä, niin kuin on nyt Pohjois-Koreassa, ja Kiinassakin.

Niin kuin on nyt Suomessakin vaikka pomot ovat kovasti pieniäänisiä hissukoita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Presidentilläkin suuri on suu, mutta muistaako puheliaankaan päivän mentyä kansalaiset, millaisilla sanoilla hän hallittaviaan ohjeisti?

Me, kuntien ja kaupunkien ihmisapinalaumaläjäymien jäsenet kirmailemme laumanjohtajiemme alaisuudessa niin kauan kuin meitä huvittaa, ja kun lakkaa huvittamasta, puristellaan laumanjohtajamme kultaisesti maantielle ja kutsutaan uusi kintuille kuseksittava paikalle.

                                                             (Lehtokurpan poikanen)

9.8.2026 sunnuntai

Ylellä raportti pikkulintujen rengastajien oikeutetuista huolista. Kirjoitin kommentin: 

"Pikkulintukadosta on oltu tietoisia vähintään kymmeniä vuosia. 

Muun muassa luonnonystävä, lintujen rengastaja ja kalastaja Pentti Linkola saarnasi asiasta ja raportoi kirjoituksissaan pikkulintujen  vähenemistrendistä ympäristön säälimättömän tehokäytön ja saastumisen seurauksena 1950 -luvulta alkaen aina kuolemaansa saakka.

Kuunneltiinko häntä?

Kuunnellaanko näitä nykyisiäkään asiantuntijoita joilla tiedotusforumia riittää aivan toisessa määrin kuin Linkolan aikana?

Kyetäänkö katastrofaalisesti etenevälle, monen tason luontokadolle ylipäätään enää mitään tekemään?

Tai pikemminkin halutaanko mitään tehdä kun tuloksia aikaan saadaksemme koko maapallon väestömassan täytyisi osata pysähtyä tarkastelemaan luonnon pienimpienkin jäsenten ahdinkoa ja nähdä  ylikuluttamisen tulos biodiversiteetin dramaattisena kapenemisena, ja mitä se taas potentiaalisesti merkitsee myös itselle, tälle ajattelevalle, katastrofaalista luonnontuhoa aikaan saavalle Homo sapiens-lajille?"

Eilinen lauantai meni EsaKusterin 70-vuotisjuhlilla Metsäkartanolla. Sitten ajoin Puutarhurin kanssa Muaningan Kasinolle humpalle. Pitkästä aikaa Charles Blogman jonka musiikki edelleen ihan ok. Kakkosyhtyeen (Iltatahti) naissolistin äänenmiksaus ei vissiin toiminut tai sitten hänellä on niin korkea falsetti, että se särkyy kaiuttimille mennessään. Ei heidänkään kappalevalintansa huonoja olleet, perustanssikamaa tyyten.

Oikea jalkani ei tykännyt humpalluksesta. Teki saatanan kipeää kun paluumatkalla Iisalmessa yökäveltiin Pohjolankadun koivukujan jokakesäinen taidenäyttely lävitse. Onneksi oli kaksj'kielinen kuski niin kuin isällä viimeisen elonsa iltana.

Iisalmessa oli jokin mopomiitti ja näytti olevan poliiseilla vittumainen työyö käynnissä.

Näissä mopojutuissa ("-miiteissä") näkee lajimme ytimeen: Vaikka ilmastonmuutoskatastrofi keikuttaa globaalia narrienlaivaamme jo äärirajoille asti niin jatkamme vain joutavaa pärryytystämme josta ei olemattomalle tulevaisuudellemme ole muuta kuin tuhoa jouduttavaa "hyötyä".

Vertaus Titanicin viimeminuutteihin pitää loppuun saakka paikkansa, vain viulujen sijaan kuuluu polttomoottorikisojen älytön pärinä.

Eilenillalla oli Tuusulassa ollut myös mopomiitti ja poliisi kiilannut yhden mopopojan hatelikkoon autolla. Sitä nyt sitten seuraavat päivät tullaan jauhamaan medioissa läpeensä. En asetu kummankaan puolelle asiassa: On vain yhdenlainen tulos ihmisen ääliömäisyydestä koko turha kolari.

10.8.2026 maanantai

Jatkan yhä vain lajimme äärimmäisen tyhmyyden ylistystä kun luin artikkelin vihreäsaappaisesta miehestä Mount Everestillä. Jutun mukaan se aiotaan hakea sieltä pois vaikka periaatteessa homma on mahdoton toteuttaa ja maksaakin tuhottomasti.

Samaan aikaan kun ihmisiä räjähtelee palasiksi kymmenintuhansin Ukrainan aroilla, hautautuu maanjäristysraunioihin ja vaimojenhakkaajat riehuvat naapurissa niin joku ääliöaivotrusti on sitä mieltä, että niitä tärkeämpi ruumis makaa omaehtoisesti joutavanpäiväisen harrastuksensa takia kuolemaansa kiipeilleenä kaukana kaikesta. Ja vieläpä luonnon pakastimessa joka ei mitään vaadi säilyäkseen aikansa teknisen urheiluasunsa suojissa. 

Kuolleenakin jonkun yksilön elämä(?) on joillekin tärkeämpi kuin ylipäätään se, että olisi edes yksi pläntti pyöreällä maapallolla joka säilyisi kaikkinensa elossa aiheuttamamme lopullisen lopun jälkeenkin.

Ai niin, eliitillehän on syntynyt se uusi JeesusMusk joka vie paksuimman kerroksen läskiä kylkiinsä kasvattaneen kudosäytteemme kuuhun rakennettaviin siirtokuntiin, ehkäpä pian myös Marsiin, ja niin maailma pelastuu! 

11.8.2026 tiistai

Kaivossa nyt ylimmätkin renkaat takaisin tiivisteiden kera paikoillaan. Kansikin päällä. Renkaita on kaikenkaikkiaan 8. Vävyt ja yksi lapsen lapsi oli puomin varressa kaverina ookailemassa.

Nyt sitten peräkärryllä ainakin kymmenen keikkaa hiekkamonttuun ja takaisin. Lisäyshiekat pitää lopuksi vielä kottikärryllä siirtää loppumatka kaivolle ja tiivistää kaivonrenkaitten ympärille.

On ollut isotöinen kaivoprojekti kun se käsipelissä on tehty vaikka valokuvissa homma ei näytä juuri miltään.

Moni ei alkaisi, hakisi kaupasta pullovettä tai lakkaisi kokonaan käymästä mökillä.

12.8.2026 keskiviikko

Kylymä puhaltelee Pojoisesta. Sytyttelin uuteen leivinuuniin tulet het uamusta. Hyvin vetelee savuja rööriin ja katolle. Tiilinen akku lämpiää ja kohta tuvan tuoksukin on eri kuin aamukostealla. Saisinpa vielä sen verran tän suven aikana, että rappauksen tuon tiililäjän kupeisiin. Mutta ensin täytyy hella sen kylkeen korjata. Eilen purkasin siitä heppoisen yläsan kokonaan pois, että on se siksi helpompi nyt uusata. Mutta kun tarttee vielä tulitiiliä kymmeniä kipaleita entisten paikalle haalittujen lisäksi ja ne juuttaat ovat ylen kalliita...

Mun hommat tahtoo tyssätä aina rahan puutteeseen, perkele!

Kun otin Jykyltä tuomani sanomalehtikassin nurkasta uuninsytykkeitä varten, niin alkoipa naurattaa: Kuopiolaiselle hautausmaalle "unehtunut" kamera olikin lehtien seassa!

Muistojen bulevardilla soi juuri nyt Olavi Virran tango punatukkaiselle tytölle. TaruMaaretin äetillä oli punainen tukka (värjätty) tapaamisemme aikoihin ja jolloin tyttö sai alkunsa Hormakummun savusaunaisissa tuoksuissa.

Piti tuonkin muiston tulla taas päivääni kiusaamaan.

Aamukin alkoi heti herättyä unen makusteluun jossa lapsia tehtailtiin keneltäkään kyselemättä, koeputkiin tai vuokrakohtuihin turvautumatta. Ja aina kun laukaisin, tuloksena oli liuta seitsemiä veljeksiä sisaruksineen.

Juice lauloi siemenlingosta ja se soi taustalla. Sekin tangoksi sovitettuna, helevetti!

13.8.2026 torstai ei mittään!

Paitsi kävin ruapimassa sankollisen mustikoita kotia varten ja siivosin ne. Sonja toi mummulaisten mustikat. Vien ne huomenna Kajaaniin kun käyn asioilla.

Asensin minä kattotikkaatkin nousuineen. M kävi siinä kaverina kun en saanut yksinäni lapetikkaita kunnolla kiinni.

Tuokin todella tarpeellinen kohde talossa kuin talossa odotti vuodesta 1986 asentamistaan. Puiset olivat jo niin lahot, ettei niille ollut enää asiaa mennä kiipeilemään. Paitsiettä kiipesin ruuvaamaan uusien (Tori.fistä hankitut) tikkaiden yläpään niitä pitkin ennen kuin purettiin ne pois.

14.8.2026 perjantai

Olin aamulla kuudelta Sivullistenkadulla. Kävin Puutarhurin kanssa  EiBiiCiillä yhdeltätoista ruokailemassa (itse join vain kahvit), sitten kaupan kautta takaisin Um.

Tullessa pysähdyin Talvivaaran sivukivivuorien juurelle katsastamaan kaivoksen takia hylätyn asujaimiston tonttia. Siinäkin on mitä ilmeisemmin lapsiperhe asustanut kotopesäänsä kunnes mainariarmeija alkoi maankuorinnan ja räjäyttelyt alueella. 2003 oli vissiin viimeiset avotakat siihen osoitteeseen tulleet. Niitä, koulukirjoja ja muita aikakausilehtiä lojui peltihallissa pihanperällä isot pinot.

Talo oli jämäkänoloinen, kookas, tiilivuorattu omakotitalo. Ei kovinkaan vanha, ehkä 90-luvulla rakennettu.

Tuollaisten pihapiirien asetelma jättimäisen, radioaktiivisia puhahduksia päästelevän maamontun kupeessa tekee surullisen olon. Ovat ne siihenkin taloon syntyneet lapset itkua vääntäneet kun on täytynyt pakkopoismuuttaa muualle...

Pihassa oli korkea, latvastaan jo hongittumaan alkanut petäjä. Ei syli ympäri ylettänyt. Sen karahkalatvassa näin selityksen vilkkuvalle valolle jota tuli ohitse ajaessa ihmeteltyä jo 1980-90 luvuilla. Luulin silloin, että siellä on joku tuulimylly, mutta pelkkä valomajakka se vain on. Enää se ei vilku, mutta kuolluthan se paikka jo muutenkin on. Toisaalta vilkkuvana se vilkuttaisi menneelle maailmalle kuin hitaasti uppoava laiva karikolla.

Nyt illasta taidan noudattaa saunanlauteilla syntynyttä päähänpistoa ja hurautan Kajasteelle humpalle  vaikka kuinka koipi vastaan sanoisi. Pittää ensin rumauttaa generaattori käyntiin ja silittää ruttuinen, sininen paita.

Pilivinen on keli, mutta lämmintä 18 astetta.

Nussikaa, nussikaa, mutta muistakaa ehkäisy!

21.7.2026 tiistai

Aamulla klo viisi muutama aste lämmintä; Pohjoinen puhaltaa.

Unessa olin kreikkalaisilla tiilikatoilla keikkumassa. Yksi irronnut ränni piti ruuvata lahoon räystäslautaan ja tyrkkiä vinksottavia lapetiiliä takaisin toistensa lomaan.

Julkisivuiltaan rapatun talon huoneistoissa oli taidenäyttely. Katselin sitä rakenteiden aukoista ja vinttikomeroiden pikkuikkunoista. Korkean huoneen jalustoilla oli valkoisia ihmistorsojen alapäitä ja taulutkin esittivät asioita äenpäen. Yhtään rintakuvaa tai päätä niihin ei oltu maalattu.

Näyttelyn nimeksi juliste julisti: Ένα άτομο είναι γνωστό από τα αυγά του. En minä sitä ymmärtänyt, mutta kännykän käännössovellus murjaisi: Munistaan ihminen tunnetaan

Kun avasin kattoluukun korjatakseni sen saranat, alla olevan huoneen jalustoilla olleet, jalkavat torsot lähtivät juoksemaan ja ryömimään kohti. Romautin painavan luukun kiinni niin, että ensimmäiseltä tulijalta jäivät kädet ranteita myöten raamien väliin kämmenten sormineen lasahtaessa kalkkipölyksi tiiliselle katolle. Mulla tuli kiire heräämöön. 

Kreikkalaisunen juonteet tulivat kajaanilaisten, Tähtitorninmäen alueen kerrostalojen päätyihin maalatuista jättimäisistä muraaleista jotka kävin eilen Puutarhurin kanssa kiertämässä kauppapreissulle mennessämme.

Unet ovat aivojen aineettoman kuonan purkuputkia; Tarinoiden aihioiksi ne kyllä kelpaavat. Kirjailijat kautta aikain ovat tonkineet unien ja muistojen kuonakasoja eikä niin sanottuja keksittyjä kertomuksia ole olemassakaan. Science fiktiotkin ovat unia vain. Nykyisin tekoälyt on pantu talikon varteen kaivelemaan näitä samoja elämisten tunkioita.

Unia sentäs tekoälykään ei tule tonkimaan silloin kun ne ovat vasta uneksijansa nähtävinä.

G silitteli parturintuolissaan vähäiset hiukseni ja nyt on paarmoilla jälleen esteetön estradi haukata kuivaa lihaa kitusiinsa. Parran omaparturimme sipsitteli kuuden millin sapluunalla. 

Kun katselin parturinpeilistä vanhenevan miehen kasvojani ja poikani taitavaa työskentelyä, ajattelin, että jos en mitään muuta ole edes kohtalaisesti osannut hoitaa, niin ainakin lasteni kanssa välit ovat säilyneet hyvinä.

Muistin laittaa TaruMaaretille nimpparionnittelut.

Ikäviäkin juuri kuulin: Sonjalla äänihuulissa toispuoleinen halvaus. Tarkentuu vaivan vakavuus kunhan kuvaavat pään alueen ja "sote" tulee lomilta.

Sivullistenkadulla kannettiin yläkerran vanha pyykinpesukone Tojonrottelon takakonttiin. Pauluskin tuli sopivasti töistä kaveriksi. Pojat sanoivat, että se oli kerran jäänyt linkoamisasentoon koko yöksi rumputtamaan. Oli pyykki ollut aamulla kuivaa, laakerit höyrynneet. Kokeilen linkoamishommaa käsipyykille tiällä Um.

Iltasella

Meidän on uudesta luotava mua, laalelin kun lapioin savea ja hiekkaa rankkasateen liestyttämässä kaivokaivannossani. 

Asensi vesijohdonliitoksen ja pumppasin kaivon kolmeen kertaan tyhjäksi. Uudelleenhan se taas sotkeutuu perjantaina: G tulee kaveriksi hiekkaa kihvelöimään. Ylimääräistä lienee toista kuutiota.

Isompiakin kaivourakoita ovat ihmiset aina tehneet. Suomessa avoimien kaltioiden lisäksi raikkaita vesisuonia löytyy jo 4-5 metrin syvyydestä kun taas jossain Afrikan kuivilla alueilla maankamaran kopertelussa syntyvät sankolliset pitänee laskea tuhansissa, jopa kymmenissä tuhansissa; Hirvittävä pettymys, kun 150 metrin kaivamisen jälkeen ei vettä ole pisaraakaan ja kallio vastassa ja muutama kaivonkaivajakin siinä välissä sortumiin tukehtunut.

Kävin jo saunassa, iltauutiset olisivat puolen tunnin piästä. En pysy valveilla sinne saakka.

22.7.2026 keskiviikko

En pysynyt, mutta nyt heräsin kun klo on vasta ½2. Suodatan kupillisen kahvia, en laita vielä puuroa hautumaan.

Hallayö lie monin  paikoin. Aamukuuteen mennessä voi miinuksella käväistä; Potunvarret vuarassa. Aikaset on kohta syöty kun niitä olen jakanut tyttärien porukoillekin.

Luettavissa uutisissa seisoo, että hallitus ja Orpo saivat tasatuloksen: Jaa 101, poissa 8, Ei 90 joten tipalle meni ja runtu luottamuksen kyljessä on ruma.

Areenalta katsoin pätkän Arkadianmäen kesäteatteriaesitystä. Entisen historiantutkija Temu Keskisarjasen paperilta lukema roolisuoritus oli äärimmäisen lapsellinen kuppa-vertauksineen. 

Taka-Töölöön (vai Töölööseen?) aiottuun Garden-halliaiheeseen se kyllä sopii sillä sanonta "lähti kuin kuppa Töölöstä" muutti vitsailujen mukaan sieltä pois jo 1900-luvun alussa sairaansijoineen, mutta ehkä Temulla sisäpiirin tietona sen takaisin tulemisesta on jo vihiä.

Miten ne viitsivät? 

Vakaita, luotettavia, asioita asioina käsitteleviä valtiomiehiä heidän pitäisi olla, mutta pelleiksi heittäytyvät johtajamestarinsa muikuillessa taustalla mielissään siitä, kuinka hyvin hänen etäohjauksensa edelleen hyvin toimii.

Täytyy koettaa vielä nukkua.

Ei ollut pakkasen puolella kuudelta. Nukuin tarinoita keloille kelaten. 

Kaivossa on jo kirkasta vesi. 

Piäskyillä kolme poikasta harjaräystään pesässä.

23.7.2026 torstai

Näin "sinusta" ja "minusta" menneisyytemme unta. Parrassani ei ollut harmaata ja hiuksia oli vielä niin, että ne valuivat selkää pitkin vyön korkeudelle. Mitattiin, kummalla ovat pitemmät. "Sinä" voitit sitaisemalla palmikoistasi solmun jalkoväliisi ja laittamalla pillun peitoksi oranssin rusettinauhan.

Mikrohistoriassani vaelsin siis unen kummuilla ja siitä unesta oli liian helppo herätä vaikka en halunnut.

James Joyce laittoi Odyseuksessa (1922) Stephenin suuhun sanat "Historia on painajaisuni, josta yritän herätä." Vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin (1939) Finnegans Wake-teoksessa hän irtisanoutuu historiasta, lakkauttaa sen: Toinen maailmansota oli painajainen, josta ei todellakaan voinut enää herätä. 

James ei herännytkään vaan kuoli sotilassaappaitten alkaessa laajentaa jotoksiaan mantereelta toiselle 1941.

Kun ihmislaji kuluttaa itseään, muiden eläinten elämiä ja kaikkea orgaanista ajassa, niin siten se kirjoittaa historiansa toistuvia painajaisia, mutta ei uskalla hereillä ollen touhujaan enää katsoa.

Yksityisen ihmisen painajaisunet ovat kevyttä keittoa siihen nähden, millaisia konkreettisia painajaisia maailman suurmölisköt ja zaatanat planeetta Maalle kaikkinensa aiheuttavat. Uutisten lukemisen tai näkemisen jälkeen haluaisi usein nukahtaa toiveenaan, ettei heräisi enää koskaan.

Päivätorkuilla kömpelö dialogi Yrjö Kallinen-vainaan (1886-1976) kanssa. Olin lukevinani hänen pamflettejaan isossa pirtissä, jossa ei ollut akkunoita, ei ovia.

"Elämmekö unessa", kysyy Yrjö. -Alberttikin (Einstein) sanoi, että atomipommin jälkeen mikään muu ei muuttunut kuin ihmisten ajattelutapa. 

Minä: Mutta sekin vain hetkeksi. Aikasi sukupolvi on kuollut eikä säikähtäneiden ajattelutapa periytynyt seuraaville. 

Yrjö: Joten jatkatte edelleen tuhoisaa toimintaa, kilpavarustelua ja luonnonvarojen haaskausta koska olette pysyneet sokeina seurauksille. Olette siis edelleen kollektiivisesti mieleltänne sairaita. 

Minä: Tämän hetken mieliensairauksien takuueliminä toimivat etunenässä mielikuvitusoliot Tik ja Tok jotka tikkaavat ja tokkaavat turhuutta ja hulluutta aivoihin jokaisella planeetan sivustalla. Elämme, mutta emme tiedosta sitä enää. Päät turtana laahustamme aivopesuohjelmia pyörittävien "äly"laitteiden herpaantumattomassa otteessa.

Klo on nyt 23. Olin Puutarhurin kanssa Kuopioreisulla koko pvn. P lähti äsken Kniin kun sillä on huomenna menoja. G tulee huomenna kaivontyhjennyshommiin.

24.7.2026 perjantai

Eilen etsittiin Kuopion Isolta Hautausmaalta Mirjamitädin hautapaasi. Ostin torilta pari kukkaa ja istutettiin ne sen edusmultaan. Ei sinne kukaan ole kukkia kuljetellutkaan pitkilleen. Hautapaaden edessä hämmästelin, miten pitkän elämän täti eli (1914-2004) vaikka veti norttia kuin korsteeni viimeksikin tavatessamme vuonna 1987. 

Tai no, mistäpä minä hänen jälkeensä jättämien nortinnatsojen määrän tietäisin kun tapasinkin vain muutaman kerran 1980-luvulla Tampereen Nekalan vihreän talon vinttihuoneustossa. Sitä ennen ehkä ukin, isänsä hautajaisissa 1962 kun olen ollut 4-v. josta en muista kuin EsaKusterin ison pään kurkkaamassa arkkuun vainajaa joka nenä valkeana siellä makasi. Sekin muistikuva voi olla haalistuneesta mustavalko-valokuvasta.

Käytiin tullessa Kiärmelahdessa Sepen luona. Se antoi omista muuraushommistaan yli jääneitä muurauslaasteja, lakivalumassaa ja tiiliä peräkärryyn painoksi. Ja olihan tuo mukava pitkästä aikaa käydäkin. 

Sepen ja Liisan talo tehtiin 1990 kun minulla oli yksi kamalimmista vuosistani. Vuosi olisi saattanut jäädä viimeiseksenikin jos niikseen olisin tahtonut; melkein tahdoinkin.

G tuli aamusta ja oltiin kaivossa vuorotellen täyttämässä sankkoa. Kolmesta alimmasta renkaasta puolitoista saatiin vain tyhjäksi, mutta tulihan siitäkin jo tonnin painoinen märkä kumpare maan pinnalle.

Nyt illasta en jaksa muuta kuin käydä saunassa ja alkaa muaten. G lähti saunottuaan Kniin. Sille oli tulossa vielä asiakkaita ja sitten aikoi mennä Paltamoon kuhakunkkujuhlille.

25.7.2026 lauantai

Jotenkin alakuloinen olo. Unien muistikampakin pursusi yli. Tuskanjuonteita turskahteli paikallaolijoille sylit täyteen. Taustalla Äeti itki isän haudalla ja Tauno Palon naama lauloi lastulevyseinän elävänä reliefinä: "... vain ruusu on kirkasta purppuraa ja rakkaus valju kuin kuoleman maa..."

Kuuntelin sitten tuon niin surullisena mieleeni nousseen laulun jota äiti inhosi kuten laulajaakin.

https://www.youtube.com/watch?v=NwVMuJUVkgM

Korjailin vääntyneitä nostoproppuja ja hitsasin vinssin kaivon päälle puomiin. Nostoliinan klipsiin laitoin 40 vuotta jouten lojottaneista palosankoista toisen. Ehkä märkä hiekka nousee sillä turvallisemmin kuin heikkosankaisilla maalisankoilla. 

Kiinnitin hitsaamalla lyhyen metallivarrenkin vuosikymmenet käyttämättömänä aitan nurkissa lojuneeseen taimikuokkaan jolla ehkä ahtaassa paikassa kaivon pohjalla voi kätevämmin hiekkaa sankkoon kauhoa.

Nyt kun G joutaisi tulemaan joku päivä jälleen kaveriksi. Tänäiltana se meni kavereiden kuskiksi Ouluun Qstokiin, elikä ei ainakaan huomenna jaksa tulla.

Hoksasin, että järkkäri jäi Kuopion hautausmaalle erään vedenottopisteen kannelle. 

Woehan witteli, kirosi kirkonmenojen aikaan tuttu, sokea mies. Kun veisut oli veisattu, kirosanat tulivat karvoinen päivineen myrtyneiden huulien raoista.

Karmeita kuvia Moskovasta ja maailmanmeriltä. 

Nykyiset sodat ovat vieläkin tuhoisampia kuin muovittomaan aikaan. Tänään samaan aikaan kun droonipommien kohteissa pärskähtelevät tankkereista öljyt meriin entiseen malliin niin ympäri Venäjää palavat valtavat muovivuoret tehtaissa, joissa sotavälineistöä rakennellaan. Myrkkysavupatsaat kohoavat korkeuksiin eikä kukaan voi olla varma, mitä ne osaltaan aiheuttavat luonnon katastrofien lisääntymiseen. 

Noille myrkyllisille palopilville on kehitelty tieteelliseksi nimitykseksi pyrocumulonimbus, mutta suomeksi sillä ei kukaan tiedehenkilö ole nimeään halunnut korventaa. Jokin saatanallinen nimi se kyllä saisi olla jotta päihin kellumaan jäisi kuin neukkujen 50 megatonnin, maailman suurin atomipommi-koelasautus Tsar Bomba (Tsaari-pommi) Novaja Zemljan saaristossa Pohjoisella jäämerellä vuonna 1961 kun olen juuri täyttänyt 3 vuotta.

Niitä "tähtipöly"myrkkyjä lie minun ja muiden aikalaisten nahkaan tarttunut paineaaltojen kiertäessä peräti kolme kertaa maapallon ympäri.

Luonto itsekin on herennyt säästelemästä tätä planeettaa ja sen asukkaita. Se sytyttelee kuivattamiaan alueita niin, että pian Ranskan Bordeuxin raunioillakin voi makkaraa paistaa vuosituhantisien ihmisasumusten raunioilla ja noiden ihanasti biosfäärissä väräjöivien pyrocumulonimbus-pilvien suloisessa suojassa kun sinappi makkarapötkyn viilloissa riittää auronkorasvaksikin.

Mutta itsehän me tämä kaikki hulluus yhtenä ainoana eläinlajina ollaan aloitettu. Karkasimme viidakoista älymme vajavaisen kehityksen kannalta liian aikaisin pois. Halusimme kuningaslajina "omillemme" kuin varhaisteinit ennen kuin ohtaluun takana ymmärrystä ympäristön kestävyydestä ahneutemme edessä oli hajuakaan.

Kun alkuun pääsimme, olemme jatkaneet ylikuluttamistamme ja sotien tehtailuja varoitusmerkeistä huolimatta. 

Minun Mitättömyyteni toistoisista kirjoituksista viis, mutta varoituksen sanoja ovat toistaneet kymmenet tuhannet globaalin biosfäärin kestävyyttä tieteellisesti tutkineetkin, mutta silti heistä piittaamatta ilmastokokousten julkilausumilla tämä hännätön apinalaji on pyyhkinyt vain rupisia, ylensyönnin turvottamien kankkujensa vakoja.

Kun mahdollisesti Bordeux joutuu kokonaan tulen nielemäksi lailla omaa tuhotyötämme olleiden Hirosiman ja Nagasakin, niin ehkä sitten alamme totella biosfäärin mahtikäskyjä itsemme hillitsemiseksi. 

Veikkaan kyllä, että viimeisenkin ymmärryksenripenen kiipeäminen kaikkien "kuluttajien" vinttiin tulee liian myöhään. Sitten ei ole edes perseitä joita pyyhkiä.

Edellämainitun ihmismassoja koskevan ymmärryksenripenen olemattomuuden ymmärtää helpoiten kun vilkaisee lomalentojen reaaliaikaista tilannetta Flightradar24-sovelluksesta; Taivaalla ei tähtiä näy, maapallon resursseita kuluttavia siipiveikkoja näköesteinä niiden edessä kyllä. Turismintehtailun ja muun tyhjäntoimittamisen kuluttavuuden rinnalla suurpalot ja nykysodatkin taitavat olla hiekkalaatikkoleikkejä vain.

Ahmi tulenliekit miljoonakaupunki Roomankin ajanlaskumme alussa 64, mutta ei sekään tainnut pysyvää muistiviirua lajigeenistöömme kaivertaa, että olisimme alkaneet hillitä populaatioidemme runsastumista keinoilla millä tahansa jo ennen 1960-lukua (sukupuolivalistus, ehkäisypillerit, aborttien laillistamiset yms). Siitähän aina ja iänkaiken on kyse, että jokin voimakas laji alkaa levitä kuin virusmatto planeetan pinnalla ihan vain siksi, että naitattaa niin perkeleesti (siistimmin sanottuna suvunjatkamisvietin pakonomaisuus ja hillittömyys sen purkamisessa on keskeinen priimusmoottori jokaisen elämässä). 

Lupiineihin ja jättiputkiinkin meitä voitaisiin verrata, tai itse jalostamiimme minkkeihin vaikka pieni tekijä juuri se pieni eläin omien tuhojemme rinnalla onkin.

Miten mahtavia sytykepesiä ovatkaan ihmisiä, roskaa ja roinaa olevat slummit kaikkialla! Mitä muuta Bordeuaxikaan on kuin valtava, viidakosta karanneen apinapopulaation rakentelema slummi jossa kyllä roskat kerätään ja poltetaan tai jalostetaan uusiksi, maatumattomiksi roskiksi, mutta roskien aikaan saamiskeinoja, elikä supistuvan luonnoalan riistoa ei kyetä hillitsemään vaikka kaiken loppu kuinka ovea kolkuttelee.

Hallitsijatyhmyreiden lisäksi heidän käsikassaransa, pyhinä pitämiemme pappien maineet tarkasteluun: "Menkää ja täyttäkää maa", on ollut viheliäisin "jumalankäsky" jonka ne tyhmille seuraajilleen aivoihin koukuttavien saarnojensa ja virrenveisuiden ohessa ovat iskostaneet! 

Yhäkin ne tuolla turuilla, toreilla, pyhätöissä ja kotien ovilla harhaista sanomaansa levittävät vaikka pitäisi paneutua yhä edelleen, ja uusia sukupolvia (montakohan niitä enää tulee olemaan?) ennakoiden niin biologiseen- kuin seksologiseenkin valistukseen ja ilmaisten ehkäisyvälineiden jakeluun vartiotorni-propakandalehtisten sijaan.

Lehdykäinen tulisi varmaan luettuakin jos sen otsikossa kehotettaisiin "Nussikaa, nussikaa, mutta muistakaa ehkäisy!" Perustelut ytimekkäästi: "Maapallo ei kestä meitä enää lisää, yhtykää rintamaan puolittaaksemme väestönkasvu!"

Ja tässä katson peiliin: Olenko itse huolehtinut maapallon kestävyysrajotteista, ymmärtänyt sen kriittisyyden ja huolehtinut ehkäisystä toheltaessani nenä punaisena, häntä paksuna koko tämän kohta 70-vuotisen elämänpätkäni aikuisajan?

Hui ja Hai!

26.7.2026 sunnuntai

Ajoin 240 km:n mutkan Kuopiossa, mutta ei kamerani enää hautausmaan kastelukaivon kannella ollut. Eikä se sen matalassa vedessäkään lillunut.

Kirjin sähköpostit löytötavaratoimistoon ja seurakunnan kansliaan.

Katselin netistä käytettyjä kameroita ja sain kauhistuksen väreitä niiden julmetusta määrästä. Yhdelläkin myyjällä oli järkkäreitä (varastettuja?) tarjolla muutaman kympin hintaan niin paljon, etten edes laskenut. Omanikin kuului saman hintasarjaan jos ylipäätään se kenellekään ilmaiseksikaan olisi tori.fi:n "Annetaan" otsikon alta kelvannut, mutta onhan se sieltä kaivonkannelta jonkun mukaan lähtenyt; Pidä hyvänäsi. Tule hakemaan toinen objektiivi, laturi ja laukku, saat samaan hintaan!

27.7.2026 maanantai

Piäskinpoijat lähtivät pesästään liitelyharjoituksiin. Yksi oli ulko-oven koolauslaudan päällä kun ulos menin ja räpisteli päälaelleni. Unenpöpperöinen minäni säikähti melkoisesti.

Myöhemmin kuvasin kännykällä eteläpäädyn ikkunan lävitse poikasten killumista asettamallani istuinlangalla. Emot kävivät niitä siihen ruokkiamassa ja taisivat useammin antaa sille keskimmäiselle nokanaukojalle kuin muille. Se olikin jotenkin nukkavieruisempi kuin  sisarensa.

Iltasella

Sähköpostit: Kameraa ei ole näkynyt kummassakaan paikassa joille viestiä lähetin.

Kitkin kolmannen kerran sipulipenkit. Ensimmäisen nypin vahvoiksi kasvaneista ohdakkeenvarsista käsin, mutta kun alkoi puolet sipuleistakin lähteä mukana, klipsin muut penkit puutarhasaksilla ja jätin rikkaiset kaalit katteeksi kuten aiemminkin. Terhakkaastihan nuo sipulinvarret pystyssä ovat ja isoja alkavat olla jo itse "hedelmätkin".

Pottupenkeissä ei montaa ohdakkeen vartta ollut, mutta keräsin nekin pois.

Piäskinpoijat liitelivät koko päivän ympärillä. Paikalla kävivät myös ne kaksi vieraspiäskiä joita emot hätyyttelivät kirkuen loitomma.

Rastaat ovat siirtyneet poikasineen mustikkamättäille metsiin sillä niitä ei ole pitkilleen näkynyt. Yhteen, sinitiaisten jo kertaalleen poikueensa siinä kasvattaneeseen pönttöön on talitiainen tehnyt toisen pesänsä ja nyt jo kantaa sinne toukkaa nälkäisille poikasilleen. Kiivaana käy luonnonkierto.

28.7.2026 tiistai

Unessa kaiten näiden ajatusten kanssa mylykkysin:

Siksi massat eivät ajattele koska aikoinaan jonkun ateenalaisen varoitus nuorukaiselle "ajatus on paha" on heille savitauluihin tai bergamentteihin säilöttynä ja vuosituhansien aikana niistä kerrattu sekä aikojen saatossa aina kulloisillekin sukupolville kulloisinkin keinoin kouluissa kerrattu.

Jos se olisikin tahkottu (tosipesty) aivoihin päinvastoin, niin olisimmeko käyttäneet järkeämme ja älyämme niin, että siitä olisi ollut jotain todellista hyötyä? Että elämän jatkuminen kaikilla tasoilla olisi todella ollut se tärkein pointti olemassaolollemme älykkäistä aivoistamme huolimatta?

Evoluutio ei kysele, ei neuvottele, ei suunnittele, mutta paremmin se olisi homman hoitanut kuin nyt, kun sen suunnittemattomuuden kaaoksesta muka "sivistyksen pariin" karannut yksi laji alkoi itse evoluution herraksi yrittelemään.

Tulos on nähtävillä: Ei siitä syntynyt kestävässä katsannossa lasta ei paskaa, ei sutta ei sekundaa.

Vankempaa ja varmempaa on elämä ollut tuhansia ja taas tuhansia vuosia niissä kuusikoissa joihin ei ihminen ole kirvein koskenut.

Mutta tylsäähän se olisi ollut. Kipataan kerralla kurkkuumme koko elämänbooli, surraan maananataina jos maanantai vielä koittaa. Sen tunteen tiedän, olen juovuttavaa humalaa sen verran kokenut.

Laari kävi. Jutut kiertyivät suurin piirtein samoihin kuin ennenkin niin kuin tapana meillä rahvaan joukoissa on.

29.7.2026 keskiviikko

G:n kanssa meni kaivoa kaivellessa iltaan, mutta niin vain pohjakallio alkoi kaivelukihveleissä lopulta kolista. Viimeinen puolen metrin korkuinen betonirenkaan ala oli kovaksi junttautunutta, saven ja hiekan sekaista ainesta ja meinasi jo puhti loppua. Vettäkin pulppusi niin, ettei pumppu meinannut jaksaa sitä syytää ylös penkalle ja ojaan.

Pitäisi vielä kehitellä pitkään varteen harja jolla porakonekiinnityksellä pyörittelisi kallionharjanteet puhtaiksi vuosikymmenten pienhiukkasistakin ja antaisi pumpun niitä veden mukana tyrkkiä pois.

Harkitsin, että nyt illankuhjassa lähden hakemaan mursketta kaivonpohjalle, mutta hetken sohvalla selälläni ollen asiaa mietittyäni en saatana lähdekään. Sehän on sama kuin alkaisin pitämään kusikaivonani tuota elmänlähdettä. Tämän seudun kalliomurskeet ovat melko varmasti myrkyllisen mustaliuskeen ja/tai rautapitoisuutensa vuoksi niin saastuneita, että pilalla pian kaivo olisi. Eikä tutkittuja louhoksia kaivojen suodatinmursketarkoituksiin liene muualla kuin Keminmaassa se kalkkikivilouhos.

Taidan jättää kaivonpohjan sillensä kuin se 1914 (tai 1904) lähtien on vaihtelevasti ollut. En edes tavallista hiekkaa sinne lapioi enkä suodatinkankaita ala lisäilemään. Nekinhän ajan kanssa alkavat irroittaa ties vaikka mikromuovia. Suuvaan betoniseoksella vesijohtoputkien läpiviennit ja laitan tiivisteet nyt poisnostettujen ylimpien kaivonrenkaiden saumoihin niitä takaisin asetellessani ja sillä selvä.

Vinossahan toi maanpoven "Pisantorni" on, mutta vesi pysyy vakaasti vaaterissa eikä sitä hörppäävät kallella päin tartte kuljeskella.

Kova oli kaivonpuhdistushomma, mutta onneksi on nuita poekia ja tyttäriä ja vävyjä jotka isiä tulevat tarvittaessa auttamaan.

Jos olisin ehkäisyistä huolehtinut tai ollut muuten pihi panemisteni (hillittömien halujeni toteuttamisten) suhteen, niin eipä heitäkään olisi.

Tai jos isäni olisi...

Pienestä se on kaikki kiinni enkä aina jaksa niiden valitusta, joilla ei lanka pala, ei nalli paukahda.

Raskas se on ollut tällainenkin elämä taivaltaa vaikka miljardit lajitoverit ovat sitä harjoitelleet.

Ja kun satun ajattelemaan viime aikaisille ajatuksilleni jatkoa, että yhä siittiötuotantoni on käynnissä ja voisin sen määrällä pitää vaikka koko maapallon ovulaatioiässä olevat naarasihmiset alati raskaana, niin alkaa ihan huimata.

Eräs somalinainen kertoi vuosia sitten (2009), että ei heidän kulttuurissaan mikään ihme ole, että seitsenkymppinen äijänkuhilas ottaa kymmenennen vaimon nuoresta naisesta ja pian hänellä on jälleen uusi baby edellisten kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen lisäksi. 

Kulttuurista se ei liene kiinni, näkeehän nuita kurttuisia lovipiä-äijiä ihan minne päin vain päänsä kääntää nuori nainen kainalossaan. Sekin pahasti jo hautaan päin kenollaan oleva Robert de Nirokin äskettäin kasikymppisenä isäksi paukahti!

Tämä ihmislajin auttamaton järjettömyys... Ei auta jumalia edes huutaa avuksi kun niiksi paljastuisivat kuitenkin vain pappien hartaina ammottavat turvat jotka saarnaisivat samaa iänikuista, aneemista virttään, että nussikaa, nussikaa ja täyttäkää tämä maa!

Elikä eivät ne valistuksen järjenäänet ole Suomi-nimisenkään maan kaikissa yhteisöissä yhtään jalostuneet. Yhä vain monissa laestadiolaisperheissä lapsiluku molempien käsien sormilla lasketaan eivätkä taida muutkaa lahkolaisuskonnot vakiintuneista mainitsemattkaan lisääntymisen kastemaljaan syljeskelyyn kehottaa.

Nyt mänen muate ja simahdan heti makasipa ja petasipa evoluutio elämienkehdot millaiseen kuntoon tahansa.

Eihän tämä ole kuin yksi pieni planeetanpyörylä avaruuksien periferiassa, aivan siinä viimeisen mustan aukon vieressä joka kitapurjeet punaisena odottaa vain, että koska se tuo makupala siirrähtää sen verran, että suan imaistua sen kadotukseensa.

Mitäs nuista!

19.7.2026 sunnuntai

Tulipas kömmähdys! 

5.7. viiva tämän päivän välisen ajan muistiinpanot ja valokuvat luiskahtivat internetin Mustaan Aukkoon parin pikkuharhaklikkauksen (Ctrl+A ja jokin hipaisu) tuloksena eivätkä palaudu vaikka Näkymättömänkin avuksi kutsuin.

En ole laittanut minkäänlaista varmuuskopiointisysteemiä laitteisiini toimimaan joka estäisi, että vain kaiken sähköisesti räpsävän ihmiskeksinnön aurinkomyrsky tai ydintuho unholaan silittelisi.

Mutta "hui ja hai!" kuten sanoi Kurt Vonnegutin Jäähyväiset yksinäisyydelle-teoksessa Wilbur Daffodil-11 Swain. Tai Teurastamo 5:n sivuilla kun kaikki menee pieleen yleisirvaileva lausahdus "Niin se käy ". 

Joten mitäs nuista, lanseeraan minä omani tähän vaikka vituttaakin. 

Ei männynnä keneltäkään luita poikki eikä aurinko radaltaan luiskahtanut. Pari pientä juttua ja ajatusta (ei mulla suuria olekaan) olisi ollut tavan vuoksi jälkeeni tuleville näistäkin päivistä testamentata vaikka kaluamista riittänee entisissäkin. 

Olisivat ainakin mikrohistoriassani saaneet näkyä merkinnät metsähanhiperheeseen törmäämisestä lakkareissulla, ja mitenkä vesikaivon remontti on edennyt . Tai mitä olin ajatellut pannulappuperijöiden pesänjakotuskista ja kuinka rivien välit tursuavat avutonta vihaa muutamienkin tyrannien ja suurmölisköjen tuhovimmasta. 

Menee tässä asiaa sulatellessa tovi vaikka tyypilliseen tapaani tuumailisinkin, ettei sentäs pommeja niskaan tipu.

Eilenillalla äkkiajatuksesta Hojo Hojoon humpalle: Janne Tulkki siellä lauloi tuttuja laulujaan entiseen malliinsa. Porukkaa ei paljoa ollut, mutta pikkumukavastihan tuo ilta meni. 

Kova oli vesisade aina Säyneisiin saakka, mutta Juankosken jälkeen ei asvaltti edes märkä ollut. Tullessa sade jatkui siitä mihin se mennessä jäi eikä nyt aamuyhdeltätoista ole lakannut vieläkään.

Piti ihan kaivella mitä Tohmajärvi sanan etymologiasta sanotaan kun asia puheeksi tuli mukavan Karjalanplikan kanssa. Kerroin kuulleeni vitsistä jossa alun alkaen Tuhmajärveksi se oli aiottu nimetä.

Tohma (tohmu) sana tarkoittaa joko pölyä tai hienoa maa-ainesta joka seudun vesistön pohjassa on poikkeuksellisen runsasta ja järvi muuttuu helposti sameaksi.

Toisen arvioin mukaan Tohma tai Tohmo on ollut muinaisuomalaisen miehen nimi tai viitannut ihmisen touhukkaaseen, innokkaaseen, kömpelöön ja oikukkaaseen persoonaan.

Oman synnyinkuntani Rautavaaran nimen perusta tulee rautamalmista jota sieltä on maailman moolokinkitoihin louhittu, ruukkeja perustettu ja joiden jäljiltä ruosteisia kuonakasoja saa yhä Keyrityn rannoilla potkia. 

Lapsuuden Luikkolahdelle ilmestyi ruosteen jäisiltä reunoilta kirjavoittamia "poreita" (uveavantoja) varhain keväisin ja sinne humpsautettiin ensimmäiset ahvenkatiskat. Ei silloin kyseenalaistettu veden laatua jonka virtauksissa silloisetkin, kalakukkoihin pyydettävät ahvenat uiskentelivat. 

Millaisia lie olleet kemikaalit jotka minunkin kehossani koko ikäni prosessejaan ovat käynnistelleet kun syömiset ja uimavedet ovat olleet yhtä ruostelientä ja suo-ojitusten aiheuttamaa ruskeaa lietettä?

Olisiko paikannimeksi myöhemmin pitänytkin laittaa Ruostekukkula vaikka jotkut viäntelevät Teräsvaaraksikin.

Rautaisten jalansijojemme alla sijaitseekin sitten ne syvemmälle vievät kaivoslouhinnan rikkaudet joita tämä ahne lajimme ei lakkaa koskaan himoitsemasta. 

Nikkeli, koboltti, kupari, sinkkijuonteet ovat ympäristölle vaaralliseen mustaliuskeeseen jumittuneita ja niin me vain haluamme ne täältäkin esiin kaivella ja sillä toiminnalla pilata seuraaviksi miljooniksi vuosiksi (jos planeetta elää saa) evoluution hitaan kehityksen mahdollistaneen luonnon monimuotoisuuden samaan kuntoon kuin se alkuräjähdyksen jälkeisten "pommitusten" jäljiltä oli. 

Sillä tiellä ollaan jo muutenkin hyvin pitkällä kaikenlaisen hyväksikäytön suhteen jota luonnon kustannuksella olemme pari viimeistä vuosisataa hartiavoimin harrastaneet.

Yksinkertainen täystuhon mekanismi: 200 vuotta yhden lajin harrastamaa teollista maankamaran riistoa verrattuna miljardin vuoden hitaaseen kehitykseen jolloin Maa-planeetasta oli kehkeytymässä se ihmeellinen, orpo pieni pallo avaruuden periferiassa jollaista toista ei ole eikä tule.

Ensimmäinen miekkalilja on perennassa posahtanut kukkaan.

20.7.2026 maanantai

Kylmä on aamu vesisateisen viikonlopun jälkeen. Pikkupakko lähteä pistäytymään pyykillä Sivullistenkadulla. 

Itsemurhahumppa on lauluja nikkaroivilta tekemättä

29.6.2026 maananatai

Kualiperhosten yhdyntä kestää jopa vuorokauden. Vai olisiko toinen niistä kuollut? Huopaohdakkeella yksi parisko on malttanut olla yhteen tuikattuina eilisestä lähtien ja aiemmin näin saman ilmiön herukkapensaassa.

Käpytikalla kuusi poikasta ja kaikki virkeinä lentelivät emon luokse nokka auki kun se jotain kurkkuihin työnnettävää löysi.

Tiellä metsopoikue josta kerkesin nähdä neljä lentokykyistä poikasta ennen kuin lintupoppoo hävisi hatelikkoon.

Jalkavammaisella laulurastaalla vain yksi poikanen jota se ruokkii nurmella. Muitakin rastaita poikasineen kirmailee leikatulla viheriöllä. Mustarastas kaivelee juuri viidelle jälkeläiselleen valkosipulipenkin katteen alta sapuskaa. Sen topakkaa työskentelyä heinäsilpun syytelyssä on lysti katsella.

Kaivonkorvella kurppaäiti litisti kolme pientä poikastaan jalkojensa väliiin ja köyryssäselin räpisteli muutamat kymmenet metrit minua karkuun. Vastaan syöksyi palokärki joka olisi halunnut nokkaista jonkun poikasista ateriakseen, mutta sekin säikähti minua ja kuikaisten kimeästi häipyi paikalta. Kerkesi se kurppaemokin sille ränkäistä aika pahasti, että tappelun perästä se vasta olisi lämminaterian saanut.

Koska tikkalinnut syövät toisten lintujen pesistä munat ja hakkaavan hengiltä myös poikasia, niin miksipä niille ei kelpaisi vähän isommatkin makupalat vaikka eivät varsinaisia petolintuja olekaan.

Ylellä oli juttua kanojen hyödyllisyydestä punkintorjunnassa. Varmaankin täällä samanlaiseen nokkimisurakointiin punkkien vähentämisessä käyvät muutkin linnut. En ole vielä yhtään punkkia havainnut.

Lapioin kaivolta ojan jo melkein valmiiksi, mutta piti lopettaa kun alkoi jumalaton selkäsärky. Kävin sitten katsomassa kahdeksan kilometrin päässä olevalla kalliomurskaamolla, että onko toiminta vielä käynnissä. Oli siellä valmiita, erikokoisiksi murenneltuja murskekasoja. Kun olisi vaan rahaa tilata kuljetus niin tilaisin kaivolle suodattaviksi täytteiksi. Täysi paaki (rekkakuorma) maksaisi 650-850 €. Tavallinen hiekka on huomattavasti halvempaa ja sekin kävisi, mutta taitavat hiekkamontut olla kauempana ja siten kuljetuskustannuksetkin kasvaisivat.

Iltapalaksi keitin uusia pottuja. Niitä on voinut kaivaa varhaispenkistä jo viikon verran, että aikasessa ovat. Viime vuonna söin eka potut 7 heinäkuuta.

30.6.2026 tiistai

Molokkapäivä jälleen avautumassa elettäväksi klo 04. Vettäkin ropisteli; sadetutka näyttää pilvien lipuvan muutaman tunnin aikana pois. Missähän ne fake newsien "helteiden vyörymiset" viipyvät?

Iltasella

Kaivo-oja salaojaputkea ja hiekkaa vaille kaiveltu. Loppua jykerrän lisää jos tarttee. Siinä on koivu ja kuusi kahtapuolen niin löytyi juuria tolokuttomasti katkottavaksi. Sattui lapsuuteni savusaunasta vuosikymmenten aikana purettujen kiuaskivien rauniokin kohdalle; Mustunutta, kuumuudessa hauraaksi käynyttä kiveä riitti tuskaksi asti irrotella juurien solmuista.

Ja mitkä paarmalaumat jatkuvasti korvanjuuressa pärähtelemässä!

Kehitysvammaisista veljeksistä vanhin oli se, jonka tehtävänä oli uusia kiukaaseen kivet kun entiset alkoivat hajota. Hän oppikin sen taidon mallikkaasti niin, että Pohjoismäessä asumisemme aikana (1968-1973) hän oli se, joka sielläkin kiukaat aina oikeaoppisesti kiilasi saunannurkkaan ja osasi laipiokoukusta riimun varassa roikkuvalle vesipadalle paikan kohdistaa juuri niin, että se tulen loimotuksessa kuumeni samaan tahtiin kiuaskivien kanssa. Ja pitihän saunamajurin siitymislöylytkin oikeaan aikaan osata kiukaalle sihauttaa ennen kuin kylpemään pääsi.

Jyrki huusi saunalta keskiviikkoisin ja lauantaisin: "Nyt eijjoo kitkua, piässöö saanaan!" Sitten osa veljeksistä kiersi kalahtelevien peltisankkojen kanssa kaivolta vettä. Hatarassa eteiskömmänässä riisuunnuttua kiilauduttiin kaikki lauteille ähkimään

Seuraavaksi onkin sitten isompi lapiointiurakka kun kolme ylintä kaivonrengasta täytyy paljastaa ja käyttää pois. Yhtä en tarvitse enää takaisin völjätä koska maanvajaoama teki sen tarpeettomaksi.

1.7.2026 keskiviikko

Tänään kitkin kaikki pottuvaot, mansikkapenkit ja sipulien välit ohdakkeista. "Kitkemisen" suoritin pensassaksilla joilla klipsin ylimääräisen kasvuston pois. Paarmojen purtavana ohdakkeiden yksitellen juurineen kitkeminen olisi työlästä ollutkin. 

Nokkosvettä keitin padallisen ulkona ja laimensin kylmällä vedellä sipuleille lannoitteeksi. Vielä pitää tuhkavedetkin sekoitella likoamaan kun ovat kaalikoit rantautuneet kellastuttamaan varsikkojen latvoja. Niitä valkoisia pikku perhosia on valtavat määrät ja vaikka linnut niitä napsivat eivät ne sillä harvennuksella lopu. Tuhkavesi lopettaa koiparveilut parilla kastelukerralla.

Muurari Martti (78) kävi kahvilla. Toi tuoreet hillomunkit leipomolta. Ei se mies ole tällä paikalla ennen käynytkään.

Köpöttelyksi oli M:n askel käynyt diabeteksen takia. Käsivarrenjänteetkin olivat menneet  poikki (ei varmaankaan irtipoikki?) ja sen takia kädet toimivat vain joten kuten. Autolla kuiten kykenee ajamaan kunhan ratin taakse pääsee. Oltiin jotain 30 vuotta sitten samoilla työmailla ja jostain syystä olen hänen mieleensä jäänyt. Lupasin käydä vastavierailulla Kangaslahdessa jos...

M juorusi asian josta en ollut tiennyt: Pari vuotta vanhemman serkkuni mies oli koettanut ampua itsensä, mutta epäonnistunut ja on nyt sulkeutunut muulta maailmalta kokonaan kun naama on haljennut toiselta poskeltaan kovasti rujon näköiseksi. Ei kuulema kymmeniin vuosiin paljoa muutenkaan ole ihmisten ilmoilla esiintynyt. Masentui alunpitäenkin kun jo nuorena joutui sairaseläkkeelle syystä josta en ihan varma ole.

Itsemurhaa raakaa jälkeä tekevillä aseilla tosissaan yrittäville olisi aina parempi, että aikomus myös onnistuisi.

M:n kanssa tuli sitten monet muutkin mieleen tulleet itsareiden tekijät lävitse käytyä. Mm. Mauri serkkuni jonka äidille, täti Allille siis, oli M käynyt muuraamassa uunin vielä kun se leskenä asui yksin Varissuaressa joka on ihan lähellä hänen kotipaikkaansa. Tätini mies tappoi myös itsensä, mutta näistä olen kyllä muistanut jatustella täälläkin jo ihan nokko.

Nyt kun teen yhteenvedon keskustelussamme esiin tulleista itsensä kuoliaaksi telomista yhteisistä tutuista, heitä on niin monta, että molempien käsien sormet siihen tarvitaan. Tuttujen itsemurhien kimara yhden eliniän (itseni) varrelta kokonaan lueteltuna olisikin melkoinen balladi (potpuri) "kuolleelle rakastetulleni". Tekisin siitä humpan jos osaisin.

Saunasta kun tulin, soi kännykkä. Jälleen kerran jonkun mustankuolonkuuryhmän kohjumulkku soitti ja haukkui mielipiteitäni joita oli blogistani lukenut. Sanoi edustavansa laajaa toisenmielistä porukkaa ja että kunhan aika koittaa, niin kaltaiseni sanasepot seivästetään ja käristetään yhteiskokossa tuhkaksi tuuleen.

Edellinen Helsingin eiralaista hallanpanemaa säilökurkkua irvaileva teksti oli pahoittanut joidenkin poloisten mieliä, ei sen kummempaa. Ei niistä joukkojen seivästäjiksi ole tämän kokoisessa maassa. Minut voivat helpostikin teloa, mutta mitä välii.

Sanoin soittajalle mahdollisimman ystävällisesti, että sulla kun tuntuu tuo väkivallan kuvasto verbaliikan tasolla  olevan hallussa, niin alapa ittekin "seppoilemaan" jotta jääpi todistusaineistoa olemassaolostasi jälkipolvillekin. Naksautin luurin kiinni enkä vastannut enää tuntemattomaan numeroon vaikka se useasti vielä rimahtelikin.

Oli sen verran kuitenkin kuuraa häntäluun juuressa tuosta kalseasta puhelusta, että soitin iltapalapuhelut Sivullistenkadulle Kniin ja Iisalameen.

2.7.2026 torstai

Veromätkyjä 538 €! Perkele että vistottaa. Syksyllä kahdessa erässä maksu, mutta ihan ylimääräisiltä menoilta tuntuvat.

Oikeaan jalkaan sattunut koko päivän niin pahasti, etten ole isoja urakoimaan alkanut. Siivoilin ja järjestelin pihaa, leikkasin nurmea ja seurasin monille nykyisin tuntemattomaksi jääviä luonnon pikkutouhuja. Niihin kuului sekin, että käki yritti väkisin tunkeutua harjaräystään alla olevalle pääskynpesälle, mutta tuli kiivain syöksyin ajetuksi aina pois. Sillä varmaankin perseessä kipunoi valmistunut muna ja se olisi pitänyt saada haudottavaksi minne vain kun sieppojen tai kerttusten pesiä ei siihen hätään löytänyt.

Käärmeet ovat hoksanneet pottuvakojen päivämakuuksien edut. Siellähän loikkii sammakko poikineen ja myyriäkin vilistää alvariinsa joten haukotellessaan nekin saavat pötsintäytettä kuin tarjoiltuna. 

Kun leikkasin eilen ohdakkeita vaoista, ohjailin yhden täysmustan tarhakäärmeen sekä mustan ja vihertävän kyyn pois. Kävelin niiden takana ja juttelin mukavia vaikka ne ovatkin liki kuuroja. Kumikengät minulla toki oli, ettei olisi haitannut puraisuyrityksetkään. Suhisivat ja sihisivät kiukkuisina vain.

Pesin kolmen, aikoinaan särkyneen pullon pohjat jotka vanhan kotimökkini multiaispenkasta viime syksynä löysin.

Yhdessä kirkkaassa on alekkain R 8 ja 62. Elikä R=Riihimäen lasi, 8=muottinumero ja 62 vuosiluku. Yhdessä pelkkä 8 ja vihreän pullon pohjassa W 17.

Ensiksi mainitussa on ollut vuonna 1962 suosituimmaksi päihteeksi kivunnutta koskenkorvaa tai "tikkuviinaa" eli pöytäviinaa. Pelkkä 8-leimallinen on paljon vanhempaa perua elikä sitä on lipitellyt Ananias-vainaa ennen sotia. Isoukki ei kova ryyppymies ole ollutkaan. Pullossa on voinut olla myös mehua tai limua tai etikkaa.

Kirkas lasi kertoo, että pulloissa ei ole ollut köyhänmiehen konjakkia (jallua) sillä sitä myytiin ruskeissa tai vihreissä lasiastioissa. Sitä myrkkyä on ollut myös Paloviina-nimisenä katkeranmakuisena nesteenä.

Vihreän pullon W tarkoittaa Wiialan lasitehdasta ja lukema 17 tarkoittaa ilmeisesti muottinumeroa jossa pullo on tehty, mutta voi merkitä harvinaisemmassa tapauksessa vuosilukua 1917. Tiedonkaiveluihini vastaava Näkymätön Viänänen kertoo, että vihreä pullo on joka tapauksessa valmistettu ennen vuotta 1938 koska Wiialan tuotanto, laitteet ja kiinteistöt on sulautettu (ostettu) tuolloin Riihimäen ja Karhulan lasitehtaiden bisnestisleiksi. 

"Varsinainen löytö", hehkuttaa tuo Näkymätön Viänänen vihreän pullon pohjasta. Setä Heimo osaisi viinapullojen historiasta kertoilla myös sillä hänen uransahan kesti vuosikymmeniä Alkon Salmisaaren tehtailla Hesassa. Pitäisi oikeastaan jälleen soittaakin hänelle.

Hesarissa sopivasti maksumuuriton juttu 1300-1400 -lukujen Turun piispojen prameiden asujaimistojen argeologisista kaivauksista. Ne ovat pikkuisen vanhempia ja suurempia kuin minun Unimäkeni kaivauslöydöt, mutta yhtäkaikki kertovat lajimme elääkitkutteluista täällä kylmän ja mustamielisen maan hallaisilla ahoilla.

Olisi Muaningalla torstain naistenvaltahumpallukset, ihan hyvät yhtyeet ja äNnäkin tulisi, mutta naulaan jalan lattiaan että pysyn mökissäni mööröttämässä.

3.7.2026 perjantai

Meinasin käydä Knissa pyykkäämässä, mutta menikin koko pv uunin kylkiin kynsiä laastitessani. Sahailin timantilla Kittilän vihreän kiven viimeiset liuskat suuluukun edustasolle ja liimasin kiinni. Saumaan ne sitten kun hellan sisukset saan uusituksi ja sen ylämuuria kaakeloin -tai "kivitän". Hellan pellinvarteenkin sain numero 3:n biljardipallosta vetimen.

Elisabeth, Silvia ja M&S kävivät nyt illasta ja olivat aika pitkään. Pikkuinen sanoo jo monet sanat ja taapertelee hyvin nurmikoilla. Vierastaa eikä syliin taho, mutta mitäpä tuosta. Mukava tervettä lasta on katsella.

4.7.2026 lauantai

Klo 04 nousin kahvinkeittoon. Itikoita tuvassa jonkin verran kun kaikki uunin luukut ja savupellit kuivatteluejn takia auki. Muita sisäänpääsyreittejä en itikoille keksi, mutta miten ne pystyvät ujumaan nokisia savukanavia korkealta alas asti ja vedon aiheuttamaa ilmavirtausta vastaan lentäen? Eihän nuista paljoa haittaa ole kun en aina niiden kaikkia ininöitäkään kuule, mutta kämmenselkiä kutitti aikalaisesti niiden kuppauspiikkien jäljiltä.

Ministeri Rydman oli unessa. Haukuin sitä aikasten syrjivin argumentein kun sanoin Willen olevan pahemmanlaatuisesti älykäs kehitysvammainen asbergertyyppi, tunteeton mulkero josta persupuolue on vestänyt käsikassaran politiikkansa äänitorveksi. (Taisin sanoa, että "torveloksi".)

Unensa saanee julkikin kertoa ettei vedetä oikeuteen kunnianloukkauksesta? Uniminät harvoin säädyllisyyden rajoja tunnistavat, mutta ei niitä tunnista todellinen Wille Rydman-niminen henkilökään. Saanen siis arvella tämän millaisesta julkisuudesta tahansa kovasti nauttivan henkilön olevan ns. kirjolla olevaksi jonka tunne-elämässä on kaikki vähintään lievästi syrjällään. 

Muuten, voiko ihmisen viedä oikeuteen kunnianloukkauksesta jos se kertoo sen tapahtuneen unessa? Miten oikeusprosessi siinä tapauksessa etenisi?

Eihän WR ole osannut hävetä pikku tyttöihin kohdistunutta, todistettua kiinnostustaankaan  ja kun on mieltymyksiään siihen suuntaan julkisuudessa kerrotuista tarinoista päätellen toteuttanutkin.

Riikka Purrasta voitanee ajatella ilman uniakin ihan samaa tunteettomuutta mikä on tyypillistä mm. asbergerihmisillä. Muuten se on yksi lysti, millä syntymä- ja geeniperimän "virheellä" meitä kutakin on rikastettu, mutta yhteiskunnan päättävissä elimissä niiden ilmentymille pitäisi kyetä laittamaan selkeät rajat, jolloin valvonnan asiassa hoitaisivat selkeän järjen kanssa toimimaan pystyvät toverit yli puoluerajojen.

Ei Hitleristäkään voi sanoa, että hän ilman aivotoimintaa käskyttävää psykopatiaa olisi kyennyt siihen, mihin kykeni, tai Stalinista Moskovan nykyistä Zaatanaa mainitsemattakaan. Tai että USA:n SuurMöliskö terve olisi!

Persujen "Mestari" JH-a on kertonut jonkun toisen kirjoittamassa elämäkerrassaan olevansa myös kallellaan asbergerkirjoon ja kun katsoo ihan kyökkisin silmin tuon puolueen merkittävimmissä asemissa olevia henkilöitä, ei paljoa puutu, etteikö puolue olisi kokonaan erilaisten kirjo-oireiden tahdittamana toimiva yhteenliittymä. Eikä aina niin herttaisessa mielessä.

Joku aika sitten oli Ylellä dokumentti (jota en katsonut kuin pätkiä) kehitysvammaisista rikollisina jossa käytiin lävitse heidän vaarallisuuttaan koska tunteet eivät käyttäytymistä ole rajoittamassa.

Oma lapsuusperheeni elämäähän on veljieni kehitysvammaisuus "kirjottanut". Olen näitä tahkonnut kirjoituksissani tuhansin lausein, mutta alati ilmenee uusia yhteyksiä jotka pintaan niitä muistoja nostavat. Ja koska aina vain palaan saman aiheen pariin, ei tällainen itseterapia ole edelleenkään päätösvaihetta saavuttanut.

Kertaus nro 1001: Kokemukseni kehitysvammaisuudesta on siis neljän veljen seitsemästä diagnosoitu Fragile X-syndrooman aiheuttama kehitysvammaisuus. Eikä vanhin siskokaan älykkyydestään huolimatta ole koskaan täysterveen kriteereitä täyttänyt. Hän on ollut "vaarallisin" kaikista. Miten vaikeasti itse sitten olen milläkin kirjonasteella, niin vaikea sitä on täysin auki itse kirjoittaa. Jokin musta kohta minunkin ajukopassa on aina mättänyt ja siitä pitäisi jonkun ulkopuolisen mieliä tutkivan raportti laatia.

Ironiaa jos harjoittaisin vakavalla asialla, niin Pehr Olle Lilierosin (opettaja) karjaisu "...koko Unimäen pentulauma olette yksiä kommunistin humalapäissään alulle siittämiä hulluja, ei teistä ikinään mitään tule!" on hyvinkin oikeaan osunut ennuste ja diagnoosi samassa lauseessa ja sitä meistä niiden, jotka kykenevät, tulisi kunniottaa syvälle porautuvalla itsetutkimuksella. Mutta taidan olla joukosta ainoa, joka tätä perimien kuumaa perunaa poskesta toiseen on ikänsä mulkannut eikä hullua hurskaammaksi ole tullut.

Töpäisen menneisyyden muistelupotun nyt nurkkaan ja alan lukemaan ennen päivän askareisiin lähtöä Matti Wuori-vainaan ajatuksia joita hän Titanicin kansituoleiksi nimittämillään alustoilla kirjoitti jatkaen sitten Faustin unilla ajatuksiaan maustaakseen.

MW: "Ääneen ajatteleminen on usein paras, joskin toisinaan myös vaarallinen, tapa tuulettaa ajatuksiaan."

Iltapäivällä

Korjasin Tojosta pakoputken liitosta joka jälleen ratkesi vuotamaan. Irroitin myös takapuskurin ja asensin peruutusvalot. Siinä elämää kulahtikin joutavasti monet tunnit. 

Saunoin jo. Kohta lähden ajeleen Maaningan Kasinolle. Menen Seitenvitosta Siiliin ensin.

5.7.2026 sunnuntai

Kuudelta jo ylös vaikka meni aamuyölle ennen kuin olin takaisin humppareissulta.

Päässä pyörivät vanhojen tuttavien näkemisestä aiheutuneet mielenmylläkät. 

Ensinnäkin Siilissä istui kaupan kahvionurkkauksessa lehtimiehen  uralta jo aikoja sitten eläköitynyt MJ (82) ja sitten Kasinolla tanssiin haki MP. Molemmilla yhteys Siilinjärven itselleni sekameteliä sisältäneeseen kasvuvaiheeseen vaikka se oma "kasvamiseni" jäikin pelkän kantoverson tasolle ja kuivahti karahkaksi kulottuneen elämänmarton laitamille.

Kun MJ vanhan journalistin kyvyillä ja haastatteluotteella lyhyessä tapaamishetkessä irroitteli muistilaatikoistani elämäni tapahtumia Siilinjärven ajoilta ja kyseli myöhempiäkin kuulumisiani, oli pönttöni niin sekaisin, että loppumatkasta Maaningalle en muista yhtään mitään. Päässä pyörivät vain kolmentoista vuoden Siilinjärvellä oloni aikaiset tapahtumat. Ja varsinkin ne viimeisimmät ennen Tampereelle poistumistani.

Satun sairastumisenkin muistelu toisenlaisesta kulmasta kimposi kuin harppuuna hylkeen kylkeen.

Tunnen jääneeni velkaa monesta asiasta sen ajan siilinjärveläisille ystäville. MJ kertoi kirjastonjohtajankin, joka minua tuki ja katsoi sormien lävitse toilailuitani, kuolleen vastottain syöpään. En ehtinyt siis häneltäkään pyytää anteeksi mahdollisia mielipahoja joita ehkä odotuksissaan pettyneille aiheutin. Toisaalta ei minun olemattomilla lahjoillani ja töytäilevällä mielenlaadullani milloinkaan mihinkään isoihin olisi yllettykään vaikka olisi valmiit sapluunat eteeni tyrkätty.

Kyse on siis kirjallisista pyrkimyksistäni joista ei kannattaisi enää edes puhua. Eihän lahjani kovinkaan kummoisia ole olleet. Koetin vain puristaa kirjoitusyrityksilläni lääketabletteja kipeän mieleni rauhoittamiseksi siinäkin epäonnistuen.

Tiivistys: Touhuni oli vain epätoivoisia yrityksiä pyrkiä kynän avulla pysymään hengissä kun lapsuuskokemukset ja myöhemmät ongelmat toisensa perään löivät päätä nurkkipäihin. 

Kittilässä Kalervo Palsa samankaltaisine mustine mielineen kirjoitti päiväkirjoihinsa toistuvasti (maalasi tauluihinsa) että "lopussa on köysi". Se kai minullakin kaulaani alati kuristi ja siksi töytäilin niin holtittomasti maamme laidalta toiselle kun sille tielle lopulta läksin.

Palsan piirustus- ja maalaustaitojakaan ei minulle ollut siunautunut. Kykenemättömänä keräämään tietoa, tallentamaan ja käyttämään sitä hyödykseen pitkänkään elämän aikana taitaa tabula rasana pääni hautaankin vajota.

Siemenlinko minä vain olen ollut.

Kasinolla tapaamani MP on minulle muistettavan arvoinen ihminen "Lötkypekkarisineen".  Saan hieman nolostellakin sillä kirjoitin silloin kirjeitä hänellekin. Mutta mitäpä sekavista ajoista kirjoittaisi sekava ihminen muuta kuin sekavia kirjoituksia?

Se on ollut helvetin pitkä tie, että tähänkin olen kirjoittamisissani yltänyt. Romaaniyritykseni menivät yksi toisensa jälkeen  mönkään eikä tänä päivänä enää kannata edes yrittää sellaisia kirjoitusurakoita. Kohdallani kirjoittajan tie on kuljettu, teen vain testamenttia (sanoin niin MP:lle) näissä blogeissani eikä niillä muuta merkitystä ole.

Siksi se on myös hyvä. Voin tyynesti (?) ajatella, etten kenellekään näistä velkaa jää niin kuin Siilinjärven ajoistani tunnen jääneeni. Kirjaimeni ovat vain hyttysiä jotka näytöllä räpistelevät muodostamatta yhtäkään järkevää kokonaisuutta. Niistä ei kenenkään tarvitse kritiikkiä vaivautua väkertämään -eikä senttiäkään maksaa. Eivät edes monien muiden samankaltaisten blogien syrjissä tyhjän tavaran kaupittelijoiden mainostelijat, sillä tätä surkeaa, vähintään kahtia jakautunutta minäni digialustaa, elämänkokemusteni selittelyliepeitä en jobbareille myy. Tätä MJ ihmettelikin, kun sanoin, etten ole blogini sivuja mainostajille kaupannut vaikka niistä pikkuisen tuloja ehkä saisinkin.

En ole siis kaupan vaikka kaikki muu tässä maailmassa sellaiseksi mössöksi onkin markkinoiden tehosekoittimilla veivattu.

Yksi eiliseniltaisten tapaamisten aiheuttaman aivomylläkän kirkas kohta: MP oli käynyt hautausmaalla ja pysähtynyt isäni ja äitini haudan äärellä miettimään, mitähän minulle kuuluu, olenko elossakaan. Kun minä sitten menin haudalla käymään ja vein paaden päälle yhden noista R-leimaisista pullonpohjista ja istuin hetken lähellä olevalla penkillä josta näki tuttujeni Kopos Onnin ja Ollikais Markun hautapaadet, niin ajatuksissani välähti myös MP:n vanhemmat ja että missähän se heidän hauta olikaan. 

Isiemme kuolemat olivat meille molemmille järkytys; siinä hautapaaden kertomat viestit.

Kun asettelin R-pullonpohjan paikoillensa, mutisin mielessäni, että isä, sinä valehtelit: Ryyppäsithän kuitenkin sitä Rähinäviinaa vaikka toisin väitit.