Sipaisuja

1.1.2018

UV otettiin vastaan lyhdyin ja kynttilöin koristellussa lumilinnassa. Grilli oli tulilla ja semmoista. Tähtisadetikkuja muutama rätisi penkassa. Muualla, ympäri tämän pyörivän pallon, jyskivät raketein meidänkin edestä. Kaikille olen tehnyt selväksi, mitä mieltä itse olen siitä räikkeestä ja sen ympäristövaikutuksista niin mieliin kuin ilmastoonkin.

Kyläpäällikön puhe oli mitä oli. Kelpaa se meille. Muu maailma sille ei korvaansa lotkauta. Johtajauskovaiset nyökyttelevät, paljainpäin kumartavat ja vaalikopissa kynällä muutaman viikon päästä jälleen nuolaisevat.

Puhetta maailmaan mahtuu eivätkä sanat suuta halkaise, mutta kyllä sanoilla monien suut on halkaistu jos tukkiminen ei ole onnistunut. Kuiskaten puhutut ovat puheista vaarallisimpia. Itäaurinkoiset pitävät siitä edelleen huolen. Ydinasevaltioiden mölyapinatkin täytyy silti ottaa tosissaan. Heidät olisi toimitettava Tyynessä valtameressä ajelehtiville muovilautoille ja ydinasesalkkuja markkeeraavia legoja ajanvietteekseen. Ruuaksi voivat keitellä toisensa.

Motonetistä hankkimani langaton näppäimistö ja hiiri tilttasi 2 vkoa kestettyään. Tämäkin ilmiö on tätä päivää. Kun uutta revin muovi- ja pahvikääreistään, totesin jälleen pakkausteollisuuden olevan maailman suurimman teollisuuden haaran. Eikä se johtavaa asemaansa kynsistään päästä koska ledeillä valaistu maapallo käärittynä muoviin ja styroxiin on sen märkä uni.

Tanskalaisruotsalaisen Silta-trillerin uudet jaksot alkoivat. Tympeän epäuskottava kötös. Joko minä olen täysääliö elokuvien "ymmärtämisen" suhteen tahi sitten ne, joille nämä tällaiset ovat sumeilemattoman lipomisen kera viittä tähteä ja plussaa päälle. Annan tästä ensimmäisestä jaksosta yhden miinusmerkkisen tähden ja jos typeryyksiä ei ole seuraavassa jaksossa häivytetty, jätän katsomisen siihen.

Olen välipalakseni lukenut Hans Herlinin kirjaa Rakastava ei unohda (Otava 1975). Ostin joskus Kuopion kirjaston poistokorista ja ihan kelvollista luettavaa se yhä on. Hitaasti teoksen idean sydämeen etenevää mikä siinä parasta onkin. Tällaista kirjallisuutta ei enää osata kirjoittaa. Luettaisikokaan jos...

2.1.2018

Sen verran lehteilin kalenteria eilisiin, että katsoin Areenalta vuoden 1978 kevyenmusiikin uudenvuodenkonserttia. Tapani Kansa paras ja sittä Taiska. Jamppa Tuomisessakaan mitään moitittavaa, mutta niiden karvosten esiintyminen oli tusinatavaraa. Esa Pakarisjuniorin kirjeenkirjoitushupailu musiikin lomaan lähinnä vaivaannutti.

Tapani Kansa ihmisenä ja esiintyjänä minua on aina miellyttänyt. Hänellä on myöhemmällä iällä diagnostoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se tieto on lisännyt hänen taiteilijuutensa sisällön ja ytimen ymmärtämistä. Esimerkiksi Viidan tekstien sisältöön samaistumisen jykevyyden, jonka hän Betonimylläriä tehdessään teokseensa sai veistettyä ei monelta tapahdu. Hän on Lauri Viidan sielunveli, kirjaimellisesti. Moni tätä yhteyttä ei ole tajunnut ja siksi olkiaan kohautellen tämän jakson laulajan historiassa on ohittanut jääden samalla hiuksia nostattavasta kuuntelukokemuksen sektorista osatta.

3.1.2018

Tuli ultraäänitekstiviesti: Hei ukki!

Se on sitten kymmenes lastenlapsi tuloillaan enkä tiedä, mitä sanoa. Vähän tyrmistynyt koska luulin, että ovat kai ne viisastuneet...

Sain tänään postista Markku Jokisipilän Hitlerin koplan. Maksoi ad Libriksessä 20,90. Kirja lupaa kertoa mestarinsa sädekehänä toimineen natsikängin paristakymmenestä jäsenestä oleellisemmat asiat. Tämänkin kirjan ihmismielien pimeyttä käsittelevä suo on iätivievä, mutta ei mikään ihmeellinen sillä kyllähän me jo lajina itsemme aletaan tuntea vaikka emme suinsurminkaan kaikkia mielemme mustia aukkoja tunnustaisi.

4.1.2018

Sairauksista ja niiden seurauksista on vaikeaa tehdä kirjallista analyysia kun ne tarpeeksi lähellä muhivat. Omista terveyssairausasioistaan voi kyllä vaikka mitä kirjoittaa, mutta jo kynään muste hyytyy kun pitäisi kirjoittaa niin kuin asiat lähelläolevien kohdalla hankaavat. Ja miten ahdistavasti ne itseenkin vaikuttavat. Pahimpina päivinä ei valoa ajatuksiinsa saa napsautettua.

Analysointia kaipaava, tyrmäävästi tuleviin suunnitelmiin ja toiveisiin vaikuttava nykytilanne on, että melkoisen iso unelmani, Euroopan kiertäminen polkupyörällä jääkin sitten unelmaksi. Ensi kesä oli viimeinen mahdollisuus toteuttaa se. Sitten minusta tulee vanha ja väsynyt, kohtaloonsa taipuva alistuja. Perkele!

5.1.2018

Lunta lunta lunta/kaikkialla lunta vain/on onni unta/unelmat on harhaa vain. Elostelijasolisti Dannyhan se takavuosina näin lauloi, eikä hänen iskelmäkipaleita muita oikeastaan voi enää kuunnellakaan. Siinä taiteilija, joka on Tapani Kansan vastakohta näin aitausten ulkopuolelta tarkasteltuna. Voi olla, että olen väärässä näkemykseni suhteen, mutta viisasta vanhusta hänestä ei ainakaan kuoriutunut.

Erästä lapsuuteeni, ja pitkälle aikuisuuteen vaikuttanutta lähisukulaista ja muita elämänkokemuksiani analysoidessani olen varma, että sukulaisissa ja tuttavissa on sosiopaatteja jokaisella. Sosiopaateilla itselläänkin. Miten tämä persoonallisuushäiriö on itse itsessään tunnistettavissa niin siihen vastaus on: ei mitenkään. Se on ikävä juttu sillä minä itsekin voin sellainen olla, vaikka heti tyynnyttelenkin mieltäni sanomalla, että en ehkä sittenkään ole, koska sosiopaatti ei osaisi sellaista itsestään edes epäillä. Tosin näin jonkun roskalehden mainostavan sivuiltaan löytyvän testin, jolla tätäkin ominaisuutta voi ruksailemalla selvittää. Huuhaata kuin mensantestit, sanoisivat Hannu Lauerma ja Ilkka Taipale, ja olisivat oikeassa.

Lääketieteen professori Juhani Knuutin haastattelun luin. Sitten tämän turkulaisen blogikirjoituksia joissa hän ottaa yksi aihe kerrallaan terveyteen ja sairauksiin liittyvien tarkoitushakuisten huhujen ylilyöntejä karsittavakseen. Huuhaata ja medikalisaatiota vastaan pitääkin taistella niiden, joilla tutkimuksiin perustuvaa tietoa on kyky välittää. Kuopiolainen Markku Myllykangas muutaman muun äänekkään lisäksi on tehnyt sitä työtä jo kymmeniä vuosia, joten tuoreitakin voimia tarvitaan kalevalaisryyditteisiä poppamieskäsityksiä nujertamaan.

Tarpeellista luettavaa soterukkareille olisi ollut Myllykankaan kirjoittama Rahanraiskaama terveydenhuolto ennen kuin päästävät loputkin terveydenhuollonkentän rippeet markkinoiden raiskattavaksi. Seuraava sitaatti kirjasta on valaiseva:

"Terveydenhuoltomme on rahanraiskaama. Väestön todelliset terveystarpeet tyydytettäisiin nykyistä huomattavasti kevyemmällä koneistolla. Rahaa ja lääkintähenkilöstön työpanosta tärvääntyy kärttyisien ja kerskakuluttavien potilaskuluttajien halujen, toiveiden ja vaatimusten täyttämiseen."

Kun puoskarilain valmistelu vedettiin pois eduskuntakäsittelystä 2010 perusteltiin sitä sillä, että puoskareiden toiminta saadaan rajoitettua muin lainsäädännöllisin keinoin. Tämä ei ole toteutunut millään tavalla. Silloin kirjoitettu arvio pitää yhä paikkansa, saattaa olla jopa vieläkin järkyttävämmässä asennossa:

"Suomessa käytetään arviolta yli 200 erilaista vaihtoehtohoitomenetelmää, joita tarjoaa runsaat 6 000 eri suuntauksien terapeuttia. Vastuullisia ja koulutettuja terapeutteja voi olla vaikea erottaa rahastavista puoskareista, sillä terapeutteja ei nykyisin rekisteröidä. Ääritapauksissa potilaita on joutunut seksuaalisen tai taloudellisen hyväksikäytön uhreiksi."

Voisivat siis sotemylläkän ohessa laittaa puoskarilain valmistelutkin uudelleen ja tosissaan käyntiin.

6.1.2018

Loppiainen. Eilen päivällä ja tänään aamuyöstä ja aamusta sateli märänraskasta lunta. Sähkölinjojen tykkytuhoja Kainuussa. Siitä valtakunnan uutiskynnyksiä ylittävää kuohuntaa. Ongelman vaikutuksen alaiset asujaimistot asukkaineen ovat kuitenkin pääosin huollon ulottuvilla.

Kävin eilen hakemassa G:n Ristijärven salolta mummolasta ja olihan se sivutien pätkä aika hauska ajettava kun kahtapuolen tietä kaartuivat pitkät koivunrotkulat tien ylle niin, että niiden latvat riippuivat lumikuormineen keskellä tietä auton kattoa hipovassa korkeudessa.

7.1.2018

Pakastaa viimeinkin, ja tuulee kylmästi. Nyt lumilinnan katto jäätyy niin, että sisälle uskaltaa penakat luvata. Ja vaikka katolle hyppimään.

Lumilinnaa tehdessäni ajattelin, kuinka tarpeellista puuhaa kevään koittaessa ilmaan haihtuvien rakennelmien tekeminen yhdelle jos toiselle olisi. Muutenkin jokaisen pitäisi edes kerran elämässään rakentaa rantojen hiekalle ja nähdä, kuinka tulvavesi uittaisi rakennetut saavutukset merelle. Romahtamiset ja takapakit ne vasta ihmisestä itsestään jotain rakentavat. Ei ainaiset onnistumiset. Tosin kyllä tämä väsyttävää on, kun ei ehdi entisistä raunioista kunnolla pystyyn kun jo uudet raivattavina törröttävät. No, eihän tätä pitkälti itselläni enää ole.

Toistemme terveen arvostamisen ohittavaa fanittamista on vaikea ymmärtää. Harmitonta teiniaikaista festareiden huivinheilutusta ja harrypottereiden jonottamisia en tarkoita, mutta että ikäiseni vielä samankaltaiselle altistuvat. Ja että kohteet vaihtuvat kuin paita vähintään kerran tai kaksi viikossa.

Kranaatinkuoppiinsa jymähtäneet Mannereheimfanit onneksi alkavat jo kalkkeutuessaan lohkeilla, ja jonka prosessin soisi tapahtuvan sille Kiasman kulmille jähmettyneelle marmorihevosellekin ratsastajineen. Ei Mannerheimmuistojen tai patsaan palvonta enää niin yököttävästi järki-ihmisen päätä huimaa kuin Leninmuumio lasisessa sarkofagissaan Moskovan Punaisen torin kupeella. Pahoinvointini olisi kroonisenoksettava jos Kekkoselle olisi tehty samoin, vaikka eihän tästäkään palvonnasta täysin järkevään suhtautumiseen päästä kun Jari Tervokin alkoi kirjallisiin sargofageihin muumioitua miestä konservoida.

Sipaisuja

24.12.2017

Mummolassa käynti. Tavanomaiset kuviot, eikä lahjoilla pröystäilyä.

Kirvestä tänäkin jouluaattona tarvittiin: Kun tultiin myöhäillasta pois, piti murtautua Etelänovesta sisälle, sillä Pohjoisoven avainpesä oli mennyt jykkeliin. Viime viikolla päivitin ovea uudella lukkorungolla ja kyllä se silloin toimi.

25.12.2017

Aamuyö. Keskustelu rapakon taakse. Siellä oli päivä kallistumassa iltaan. A vahti päivälliskeitoksiaan, Y oli vielä töissä. Jutut tälläkin kertaa arkipäiväisiä. Kun heille pari vuotta sitten syntyi tytär, A kyseli vauvanhoito-ohjeita. Minulta!

Kuuntelen Areenalta Kankkulan kaivo-hupailuja. Äidille ne olivat radion vakio-ohjelmia, ja tietenkin meille muillekin samassa pienessä tuvassa. Kun tänään uneksin itseni sinne korven hämärään, ei sieltä ole minkäänlaista mahdollisuutta ennustaa, millaisessa maailmassa tänään eletään. Mutta yhä vain niin ilon kuin surunkin aiheita samoista lähteistä ihminen ammentaa. Muoviin käärittyjä nykyisiä ei ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä kukaan muista.

Taipaletta edelleen tahkoan. Loppupuolella jo, ja kirja kaipaisi kustannustoimittajan punakynää. Uudehkon Inton kustantamissa kirjoissa on melkoista heittoa editoinnin saralla. Vai lie jo nettikieli iskeytynyt kaikkiin!

Kirjan asiapuoli laittaa kuitenkin ajattelemaan. Tänään: Yleisellä tasolla pidetään kyseenalaistamatta selviönä, että kuka vain voi sairastua mieleltään. Pitäisi aprikoida niinkinpäin, että tiettyjen ihmistyyppien genomi on kuin karu kivierämaa, ettei siellä menesty edes mielisairauden kukkaset.

26.12.2017

Äiti kuoli 22 vuotta sitten.

Hesarin luetuimmasta, tai ainakin kommentoiduimmasta mielipidekirjoituksesta vuoden takainen toisinto. Sen oli laatinut uranainen (35 v.) joka voihkaisee, ettei ole löytänyt tasaveroisen älykästä miestä jolla olisi älykkyysperimää tarjota siittiöissäänkin. Siksipä lastenteko on ainakin toistaiseksi jäänyt, ja kohta se hänelläkin on hedelmöityshoitojen varassa. Entä ne koeputkien siimahännät: kuinka niiden älyperimä voidaan taata?

Kirjoituksen perässä oli puolentuhatta kommettia alaviitteineen, tyrmäyksineen ja tykkäyksineen, ettei siihen sanasoppaan toenna omia kannanottojaan lähetellä. Mielipidekirjoitus antaa kuitenkin selvän kuvan älykkäänkin ihmisen ajattelukyvyn kapea-alaisuudesta. Älykkyysmassasta irtiriuhtaistuna yksilönä kirjoittajan päänsisäinen asennemaailma on muistutus siitä, miksi Euroopassa Suomea myöten uskottiin rodunjalostukseen, ja että siihen uskotaan yhä tuhoamisleirien jälkeenkin. Satakunta vuotta sitten oraallekynnetyn edellisen suunnitelmallisen jalostuskampanjan alkua agitoineetkin uskoivat itsestään, että ovat älykkäitä ja vain heillä ja kaltaisillaan on elämiseen kelvolliset eväät. Tämän harhan elossa säilymiseltä maailmaa ei näytä pelastavan älykkäiden koiraiden lypsyasemat, munasolupakastamot, ei spermapankit eikä edes koneisiin siirretty äly.

Käytännön lajinjalostus siistimmillään tapahtuu perhesuunnittelu- ja neuvolatoimintojen yhteydessä, mutta hidastahan se urakiidossa oleville älyköille on. Muutostahan esimerkiksi kehitysvammojen esiintymismäärissä ei vuosikymmenien sikiöseulonnoista huolimatta ole tullut, se pysyy 1%:ssa väestöstä tekipä mitä tahansa.

Joka tapauksessa kuten kaikki orgaaninen ja eloperäinen pienintä barteerimassaa myöten myös ihmisaineksen ääripäät, superälykkyys ja syvä kehitysvammaisuus ovat samaa evoluutiokehitykseen kuuluvaa "tuotekehittelyä". Yhtä lailla kuin kehitysvammainen ei itse välttämättä ymmärrä, mikä hänessä on "vikana" ei superälykkäällä ole ymmärrystä itse älynsä päälle. Ei se ehdi älytä, kiire kun on, kuinka tyrmäävän viallisiin tekoihin älynsä tuloksilla yltää. Kehitysvammainen osaa olla onnellinen ihan siitä, että on.

Mitä hirveää maapallolle ja sen elämälle ovatkaan merkinneet superälylliset Oppenheimer kollegoineen käyttäessään älyään atomiaseen keksimiseen ja kehittelyyn? Entä heidän tuloksillaan toisiaan uhkailevat, älykkäiksi itsensä mieltävät valtioiden johtajat? Älykkyyttä on käytetty myös kaikkeen siihen kehitykseen, joka on nyt johtanut koko biosfäärin sellaiseen tilaan, jonka korjaamiseen ei enää samalla älyllä kyetä.

Kun pohtii asioita tarpeeksi monenlta suunnalta, saa tulokseksi, että minkä tahansa niminen Nobelpalkinto kuuluisi antaa punkbändi Pertti Kurikan nimipäiville.

Edellisten pohdintaan oikeuttaa minut se, että minulla on pitkä kokemus lapsuuden perheen "biodiversiteetistä" jossa kasvoi sekä kehitysvammaisia että diblomi-insinööriksi ym. aikanaan kouluttautuvia.

27.12.2017

Eilisistä ajatuksista rakentui uni: Hain Tampereen yliopistoon lukemaan yleistä kirjallisuustiedettä ja sosiologiaa. Salillista hakijoita vahti keltaiseen huiviin, vihreään navettatakkiin ja rikkinäisiin kumikenkiin pukeutunut lypsäjäeukko jonka ylähuulessa oli pitkä, musta karva. Eukon vierellä ammui kaiteeseen liealla sidottu suuriutareinen lehmä joka paskansi liitukourun täyteen ja kusta roiluutteli roskikseen. Seinän kokoiseen, puhtaanvalkeaan hakupaperiin piirsin ukon kuvan. Kirjoitin puhekuplaan "suutelin sinua yliopiston ulko-ovella; läpäisinkö pääsykokeen?" Kun lypsäjäeukko otti paperini käänneltäväkseen ja tarjosi hampaatonta, piipunihvelle tuoksahtavaa suutaan suudeltavaksi, pakenin suinpäin sokkeloisen yliopistorakennuksen mystisen öisiin uumeniin enkä löytänyt sieltä enää koskaan pois.

28.12.2017

 Ajatukset kieppuvat siellä, mistä tulen: Kuusenjuurella.

Jo kouluaikana yksi viisas ja kaiken ymmärtävä opettaja kertoi asiaa pitkään ja hartaasti tutkittuaan, ettei Unimäen kakaroista koskaan siunausta yhteiskunnalle tule olemaan.

Nyt kun aikaa on kulunut niin, että vanhimmat Unimäen savusaunanlauteilla ja/tai lahohirsisen tuvan lonksuvassa sivustavedettävässä, olkipatjanmutaleen pölähdellessä alkunsa saaneet siitokset alkavat vanhimmasta päästä olla 70 vuotiaita, voisi asiaa ruveta tutkimaan. Debit ja credit siis, mutta se vaatisi henkilökohtaisen psykoterapian lisäksi historiantutkijan pätevyyttä, yhteiskunnan rakenteiden muutosten ymmärtämistä, exelin hallittua käyttöä ja luovuutta muotoilla tuo kapea ihmiselämän sektori niin kiinnostavaksi, että se erottuisi tässä kimalluksessa, jossa nyt eletään. Ainoa keino olisi siis yhteiskunnallisen romaanin kirjoittaminen malliin kirjailija Helvi Hämäläinen ja Sukupolveni unta.

Sitä olen yrittänyt, mutta yritykseksi taitaa jäädä. Puuttuu se psykoterapian lävitse käyminen, ja uskallus kertoa kaikki. Nimillä, itseään kainostelematta.

Ja onhan se ainainen mitättömyyden tunne olemassaolonsa oikeutuksesta paljastusten panssarina johon jo lapsuudessa auktoriteettien puolelta niin hartaasti kehotettiin. "Sinä et ole mitään" kaikuu muistin korvissa niin kauan kuin täällä huoutaan.

Kun viime syksynä poltin Unimäen aitasta kaikki vuosikymmenien kirjoitusyritelmäni, tunsin helpotusta koska ymmärsin, ettei siihenastisissa konsepteissa ollut mitään sellaista, josta merkittävää olisi syntynyt. Silti edelleen teen itseni mielen ja muistin kanssa töitä. Ydinkysymys pyörii hyvin yksinkertaisen asian ympärillä: Mitä lapsuudessani oikeasti tapahtui?

Vastaus on tähän saakka ollut ympäripyöreitä selityksiä itseni rauhoittamiseksi elämään sitä elämää, joka ympärilleni on aikuistuttuani rakentunut, välillä tosin palanut tuhkaksikin kuin kirjoittamani epäonnistuneet kirjoitusyritelmänikin. Ja taas, kun on luullut jo selvinneensä tasaisemmalle alustalle, putoaa jälleen.

31.12.2017

Rankaisu- ja kidutusvälineinä kello ja kalenteri ovat kivoja keksintöjä.

"Fyysikko Julian Barbour on sitä mieltä, että aika on vain meidän aivojemme luoma illuusio. Se on imaginaarinen työkalu, jonka avulla me kykenemme hahmottamaan tätä maailmaa."

Tällekin piti löytää toteajansa sellaiselta, jolla on merkitsevä titteli nimensä edessä. Timpurin toteamana se ei kellojensa vilkuilijoissa herätä mitään muuta kuin hymähtelyä.

Avaruustietelijä kosmologi Kari Enqvistillekin maailmankaikkeuden ensimmäinen sekunti on vain nimi hänen tärkeimmän tutkimuskohteensa hahmottamiselle. Sen jälkeen tapahtuneella ei ole mitään merkitystä.

Huomenna koittava, ihmisen nimeämä uusi vuosikin on vain sen ensimmäisen sekunnin kosmista säteilyä.

Sipaisuja

16.12.2017

Unessa luin Juhani Ahon romaania Papin rouva, ja kohta tuo apean surusilmäinen rouva luiskahti sivujen välistä lattialle pyrstölleen. Valitti suuhunsa sopimattomin sanoin: Vittumaista tämä papin akkana oleminen, vuan kiehautapa mulle öötöset! Kysyin, mitä se öötönen on, mutta en saanut vastausta koska papin rouva oli reisinyt takaisin kirjan kansien väliin lehtevine hameineen.

17.12.2017

Peräpekan haastattelu Hesarissa. Koko Suomen sylkykupiksi mies on jutun mukaan leimautunut ja siksipä "pakolaisuus" Luxenburgissa oli välttämätön valinta. Vai olisiko tarkoituksella juuri sinne päättänyt viisumoitua koska Luxenburgista huhutaan sen olevan  Euroopan ytimen yksi rahanpesu- ja veronkiertokeskus. Melkoisen räkäpadan Perämies itse Talvivaaraan ja Nuaseen ennen "pakolaiseksi" lähtöään sylkäisi. Tavallisemmilla tunteilla varustettu ihminen olisi jo ampunut itsensä, mutta kun mieltä eivät rikoksista raskaimmat, eli ympäristöön kohdistuvat koloille kaiva niin mikäpä on källäillessä.

Perä Pekan tilanteessa Japanilaisella luonteella harakiri olisi ainoa mahdollinen teko.

Kuuntelin vankilapsykiatri Hannu Lauerman luentoja tänään. Hänen eräistä ihmismielen ominaisuuksien analyyseistä mielleyhtymäni kytkeytyi Pekka Perien kaltaisiin jellukoihin.

Tänään HS selosti laajasti sotilastiedusteluunkin liittyää materiaalia. Siitä se trilleri syntyy!

Mietin edelleen myös Pentti Linkolaa ja häneen liittyvään keskusteluun osallistumisiani. Luin Viirteen lähettämää "Sarastus"-julkaisuun liittyvää linkkiä josta kyllä olen ollut aiemminkin perillä. Koska sitä julkaisua luotsaa tällä hetkellä epäilyttävä "saamaton" (entinen?) Timo Hännikäinen, laitoin hanskat käteeni niillä sivuilla näppäilyjeni ajaksi.

Sarastus ei siis mitään uutta minulle uutta tietoa jaa Linkolaan liittyvistä arvosteluista. Ei se siis mieltäni käännä kalastajan saarnojen sisällön suhteen. Sitä toki mietin, että kun Linkola on eräissä tuskienmutkissaan esiintynyt Hitlerin tuhoamispolitiikan puolustajana, niin ei hänkään ole ajatellut asiaa loppuun saakka. Nimittäin jos toisen maailmansodan voittajavaltio olisikin ollut Natsi-Saksa, niin yhtään ympäristöystävällisempää politiikkaa se ei olisi tullut harrastamaan. Päin vastoin. Hitlerin Mein Kampfia käsikirjoituksenaan käyttävä, saksalaissuurusteinen maailmanpoliisi olisi kyllä laajentanut hetkeksi elintilaa tuhoamalla entisistä lajitovereistaan kaikki kelvottomat ja muulla tavalla aatteeseensa sopimattomat, mutta kuinka paljon luonnonvaroja salskeista miljardeista arjalaisista koostunut ihmiskunta olisikaan tarvinnut ylläpitääkseen järjestelmänsä rivisuoruuden halki maitten ja mantujen kulkevien, kahdeksankaistaisten moottoriteiden lisäksi?

Raskaan oloinen taivaankansi painuu kattojen tasalle. Yöllä satanut pumpulilunta muutamat sentit. Mukavaa kolailla. Tapsa soitti Kittilästä. Sekin oli lumitöissä Levillä koneineen, oli juuri hankkinut uuden Bobcatin. Tunturienjuurilla kinoksia tänä talvena riittääkin. Ja oikeusjuttua Kittilän kuntapäättäjien kutmuiluista: "Na, killa se siitä..."

Millaistahan se olisi asua vielä Kittilässä? Olisivatko pojat pärjänneet yhtä hyvin sen perän kouluissa kuin täällä?

Mietin samansuuntaisesti 30 vuotta sitten, kun olin muuttanut Tampereelta pois. Vanhin tytär kerkesi aloittaa Koivistonkylän ala-asteella ekaluokan ja joutui kesken talven vaihtamaan täysin toisenlaisiin olosuhteisiin, toisenlaisten opettajien ookailtavaksi; kun perhe-elämä kellahti persiilleen. Satu sairastui lopullisesti ja yllemme laskeutui yksi niistä ikävimmistä kaamoksista, joita ihminen voi elämässään kokea. Ja kun muuttamiset eivät siihen yhteen, eivätkä kahteen-kolmeenkaan päättyneet. Eikä omaa osuuttaan pieleen menneistä ratkaisuista voi koskaan itselleen anteeksi antaa.

Niistä ajoista nuo kohta nelikymppiset tyttäreni sanovat, etteivät paljoa muista, mutta niinhän armelias muisti toimii jotta pahoistakin ajoista jaksaisi jotenkin huomiseen kömpiä.

Minäkään en ehkä muistaisi jos en olisi kirjoittanut koko ajan. En tarvitse edes vihkoihini katsoa kun  tapahtumien muistoja kimpoilee tähänkin päivään. Ehkä sitä samalla "kirjoittaa" aivojensakin kankaalle asioita eritavalla kuin ne, jotka eivät kirjoita?

Mutta miksi ihminen muistaa myös sinne hämärään, kylmään, tylyyn omaan lapsuuteensa saakka toisinaan liian selkeästi vaikka tekstinpätkääkään niistä ajoista ei olisi kirjoittanut?

Unet muistoja esiin kaivelevat. Ja alitajunta. Päällitajunta on monien iskujen takia niin pahoilla rosoilla, ettei siitä mihinkään ole.

Samojen asioiden kertaamista taas.

18.12.2017

"KOLMEN PROSENTIN TEORIA

... .... kaksi kolmasosaa maamme vuosittaisista tapon tekijöistä nousee joukosta, jonka muodostaa viisi prosenttia Suomen miehistä. ... .... .... kun joukosta ottaa pois ryhmät, jotka eivät tapa - ... ... ...- päädytään kolmeen prosenttiin miehistä. Joukon koko on 40 000, joista pääosa on naimattomia tai eronneita yksinäisiä miehiä.

Pienestä joukosta koituu yhteiskunnalle suurta harmia: kaikenlaista pahantekoa, sairautta, rasitetta poliisi- ja oikeusviranomaisille ja sosiaali- ja terveydenhuollolle ynnä muuta. ... .... ... ...on osoittautunut, että päällimäiseksi eivät nouse tietokonerikollisuus, lintuinfulenssa, HIV, itärikollisuus tai ilmaston lämpeneminen vaan syrjäytyneet suomalaiset ovat suurin turvallisuusuhka...

...Heidän ympärillään pyörii noin 20 000 palkattua työntekijää: erityisopettajia, sosiaalityöntekijöitä, perushoitajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä, ambulanssikuskeja, poliiseja, vanginvartijoita, siivoojia, palomiehiä, diakoneja ynnä koko joukko vapaaehtoisia A-miehiä, tukihenkilöitä jne. ... ... "

Kun lukee Ilkka Taipaleen sosiaalipoliittista lähihistoriaa, niin voi perustellusti kysyä, eikö perinteiseltä vasemmistolta kannatusta nakertaneen persupuolueen aateohjelma ole täysin vinksallaan kun puolue voisi tehdä hyvää politiikkaa paneutumalla sosiaalipolitiikkaan jossa olisi valmiit, asioihin paneutuneiden tutkijoiden puolesta laaditut ohjelmat ja että heikompien asemassa edes jonkinlainen vakaus säilyisi markkinavoimien jyräämisenkin alla. Äänestäjänsä kun varsinkin tulevat näistä yhteiskunnan pohjavirroista ja heitä jonkun olisi Arkadianmäellä totisena edustettava.

Kun luen Taipaleen kirjaa, käy Halla-aho persuuksiensa nuolijoineen yhä vastenmielisemmäksi henkilöksi vaikka kirjassa ei hänestä ja poliittisesta ääriagedastaan mainita mitään.

19.12.2017

Isä kuoli tänään 35 vuotta sitten samanikäisenä kuin minä olen nyt.

Olisiko hän mahdollisesti elossa jos heti sotien jälkeen olisi saanut alkoholin kontrolliinsa ja tupakoinnin lopetettua?

Entä jos hän eläisi yhä? Olisiko tullut dementia, alzheimer tai jokin halvaus jolloin hän lahoaisi eläviltään siilinjärveläisellä vuodeosastolla?

Kun isä kuoli, muistan ajatelleeni, että olisi hän vielä muutamat vuodet saanut elää kun asioita puhumatta jäi. Mutta olisimmeko puhuneet sittenkään? Puhettahan lapsuudenperheessäni ei puuttunut, mutta että niistä taustoistakin olisimme aikuisanalyysiä ehtineet tehdä.

20.12.2017

Kemppisen blogiin kommentti http://kemppinen.blogspot.fi/2017/12/nama-nappaimet.html :

Pitäisi olla: Jos joku olisi nitistänyt Leninin, Stalinin JA Hitlerin ajoissa, … …

Jos se olisi mahdollista, tyrannit tulisi KAIKKI tuhota jo kohdussa, että säästyisimme.., niin mistä ja/tai mille?

Hallitsijana ihminen on kuin tuli, josta se itse on sananlaskuillut, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kurjinta kaiken elollisen ja koko biosfäärin kannalta se, että tämä älyllinen(?) olento on itse itsensä siihen asemaan ”luomakunnan” kruunuksi kohottanut. Ja jos järjellä ja älyllä on jotain eroa, toinen on jättänyt jo aikoja sitten päidemme aivot ja kun jäljellejäänyt huippuunsa virittynyt ominaisuus siirretään kokonaan koneisiin ja robotteihin, ei tunteillakaan ole enää sijaa edes tv-sarjojen epätodellisissa itkutribunaaleissa.

Rautalangasta: Kaikki ME elämme ja toimimme biosfääriin ja sen kokonaisvaltaisiin, toisilleen elintärkeisiin toimintoihin nähden kuin tyrannit.

Tutkimusta ja todisteita tästä olemme siitäkin keränneet miljoonien kirjansivujen verran ihan itse, mutta olemme lopulta kuitenkin niin äärettömän tyhmiä, ettemme usko edes itseämme (todistamattomiin jumaliin kyllä!).

Unohdamme senkin yksinkertaisen asian, että ravintoketjun yläpäässä olemme itse ja kun saastutamme (kulutamme loppuun) koko ravintoketjun elämän, järvet, meret, metsät ja ilman, tulemme päidemme ominaisuuden vuoksi tietoisina tästä kaikesta kärsimään myös eniten. Kärsimme jo nyt erittäin vakavasti ilmastonmuutoksesta ja tämä on vasta esimakua tulevasta vaikka maailman suurin saastuttaja Valittunsa suulla sen olemassaolon jo kiistikin.

Lakonisesti tuumin siis, että mitä väliä tällaisilla detaljeilla kuten ihmisen toiselle ihmiselle kuiskimilla ”tietovuodoilla” maapallon elinolosuhteiden alamäessä on? Olemme lajina lyhyen elinkaaremme aikana itse itsemme tällaisen(kin) pussin perälle tunkeneet ettei kasvojen menetyksen (mitähän se sekin lie?) pelossa perääntyminen ole enää mahdollista.

ME olemme kaikissa toimissamme pelkkiä halveksittavia profaaneja hakkaraisia jotka omasta alkoholismistaan tai tutkijoiden varoitteluista huolimatta äänestävät ”lisää kaljaa koneeseen”-puolesta ja syyllistyvät seksuaaliseen häirintään tilaisuuden koittaessa vaikka ovat juuri itse olleet tuomitsemassa sellaisen käyttäytymisen.

Blogeihin tai muualle mediaan omien mielipiteiden kirjoittamisella ei suuria merkityksiä tässä hektisessä maailmassa ole, mutta jospa neulanpisto silloin tällöin kirpaisee silmiä kuin meteoriitin räjähtäminen lähiavaruudessa.

Sain tänään yllätysjouluhalauksen. Postista tuli amerikoista paketti. Amarith ja Yipping muistivat.

21.12.2017

Siivonnut joka päivä tällä viikolla. Vielä on eteiset ja saunatilat nykäisemättä. Luntakin on pitänyt kolailla vaikka ei sitä hirveästi ole satanut. Suvesi pahimoilleen, että auran tyrkkäämät vallit olivat raskaita syrjään siirrellä. Lumilinnan kattoa saapi jännitää, että kestääkö. Vinhalle on korkea tähystyspaikka myös lumesta rakennettu. Sieltä se tosahtelee kadunkulkijoille ja naapurien koirille. Mutta yllättävän vähän se metelöi.

Tänään hain kaupasta lohen. Siivosin sen ulkona ja syötin pään ja muut roippeet raakana Vinhalle. Panin fileiden väliin tillin ja suolan, kääräisin kalan fileet vastakkain voipaperiin ja panin pakastimeen. Joulukala sitä myöten valmis. Nyt iltamyöhällä paistoin maksalaatikon uunissa. Kaupoista ei enää taida saada ohraryynejä puuroja varten. Oliko viime kesä todella niin huono, että sen vuoksi poistui valikoimista? Kokeilin kokonaisista Korpelan luomu-kauraryyneistä tehdä, mutta näytti tahnaksi liukenevan. Aamulla sen näkee, tuliko hyvä.

22.12.2017

Kaurauunipuurosta ei tullut kovin hyvä, mutta E ja P söivät, G ei. Tahnaista se onkin.

Iltapvn kauppareissulla löytyi hyllystä nyt myös ohraryynejä; huokaus.

Hesarin Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajalta Saska Saarikoskelta oli suomalaista poliittista kulttuuria ja "Hakkaraiskohua" juuriva kolumni eilisessä Hesarissa. Kirjoitin yöllä kommentin koska tuli mielleyhtymä Saskan isään Pentti Saarikoskeen ja hänen kirjoissaan kuvaamiin, omaa alkoholismiaan ja seksuaalisuutta koskeviin käsityksiinsä. Luin myös pätkiä Saskan isästään toimittamasta "Sanojen alamainen"-kirjasta ja Tuula-Liina Variksen "Kilpikonnasta ja Olkimarsalkasta" jossa näkökulmia runoilijakirjailijan vaimona olemisesta.

HS 21.12.2017 Saarikosken kolumniin kommentti ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005497341.html ):

Niin "metoo-kampanjan esille nostamassa aiheessa kuin minkä tahansa kollektiivin käyttäytymismuodon kyseessä ollen täytyy yrittää ymmärtää taustat, mistä mikin ominaisuus ihmisessä/ihmisissä/yhteiskunnissa johtuu. Jokaisen tulee kysyä itseltään "Mistä tulen?" ja meidän kaikkien yhdessä "Mistä tulemme?". Kaiku vastaa tietenkin "Viidakosta!", mutta mitä olemme sieltä kehittymisemme jälkeen oppineet vai olemmeko oppineet mitään. Eli ”sivistys”, mitä se on?  

Nuoruudessani alkoholin käytön ja seksuaalisen käyttäytymisen "neuvot" olivat tyyliä ”tikanpojista kiipeilemässä puihin”. Siksipä vähäinenkin henkinen kasvaminen on vaatinut paneutumista ja kovaa työtä ja oppimista asenteidensa muuttamiseksi. Saska Saarikosken isästään Pentistä toimittamaa ”Sanojen alamaista” tässä kerratessani ja nyt sitten tätä hänen päivänpolitiikkaa koskevaa kolumniaan lukiessani en voinut välttyä juuri noilta kysymyksiltä joita alussa esitin.  Ja siksikin, koska mm. Pentti Saarikoski on ollut tärkeä kirjailija itselleni teini-iässä ja myös aikuisena, mutta ennen #metoo-kampanjaa en ole tullut tarkastelleeksi hänen, sen enempää kuin muidenkaan ”eilisen” kirjailijain vaikutusta omiin käyttäytymisoppeihini tällä elämän alueella.

Kärsiikö menneiden kirjailija-, taiteilija- ym-suuruuksien romantisoituja ”muusa”-käsityksiä naisihmisen olemassaolon tarkoituksesta ollenkaan pintaa syvemmältä raapia niin, etteikö yhden jos toisenkin kaapin päälle nostetun mestarin jalustat alkaisi lohkeilla jos #metoo ulotettaisiin koskemaan myös kuolleita? Eli mitä ylipäätään  taiteiden eräät suuntaukset ovat merkinneet kasvussamme sivistykseen? Vinoumiin lienevät vaikuttaneet Benny Hill ja Uuno Turhapurokin tolskatessaan valkokankaalla naissankareina. Entä Pablo Picasso naiskäsityksineen? Tex Willer Teuvolle? 

Kommenttini ei ole Saska Saarikoskelle ilkeilyä. Hänen humaaneja arvoja esillä pitävä toimittajan työnsä, kuten myös muu esiintymisensä on ollut esimerkillistä tulipa hän mistä tahansa. Tai juuri siksi. 

Nyt kuuntelen kirjoittelujen ja siivoamisten lomassa Lähde&Hämäläinen ohjelmaa. Aiemmin se oli Leikola&Lähde ja heidän sanailunsa oli luonnollisempaa. Hämäläinen teki uransa politiikan kommentaattorina Hesarissa ja paperinmakuisena eläkeläisenä hän radiossa kuulostaakin. Samoin kuin Suomen Kuvalehdestä eläköitynyt Tapani Ruokanen jota rekrytoidaan puheohjelmiin tarpeettomasti. Mainituilla toimittajilla on kieltämättä pitkä kokemus ja tietotaitoa yhteiskunnan sisällä, mutta heidän suullinen ulosantinsa ei silti ole kummoinen. Siis sananmukaisesti se on paperinmakuista, ikävää kuunneltavaa. Tekisivät edes ilmaiseksi eivätkä olisi suksiensa pohjavoiteisiin palkkioita vailla. Pärjäisivät eläkkeillään vallan mainiosti ja voisivat nekin palkkionansaitsemismahdollisuudet antaa tarvitseville. Mutta se ahneuden piru kun ei hellitä ennen kuin haudassa.

Onkos se kohta joulu? Pojilla todistusten päivä. Eilen G toi neljä koetta allekirjoitettavaksi joissa kaikissa oli yli 9:n arvostelut. Samoin P:lla. Lukiolainen E ei enää tarvitse vanhempien allekirjoituksia tentteihinsä, mutta niiden tuloksia ei hänkään tarvitse hävetä.

23.12.2017

Eilen pojilla 8,6 ja 9 keskiarvon välitodistukset. Lukiosta ei välitodistusta tulekaan. Kelalta kirje, jossa ilmoitetaan, että 30 euron etuus vanhimmasta pojasta päättyy koska hän täytti 16 v. Kummallinen tämänkin tuen lakkauttaminen koska nythän vasta pojan kulut kallistuvat niin koulutuksen, harrastusten kuin vaatteiden ja ruuankin suhteen. Kasvaakin niin, että kuukausi sitten hankittu satasen toppatakki on käynyt jo pieneksi vaikka kasvunvaraa siihen oli jo muka ostaessa varattu.

Sähköpostiin oli tullut viesti tarkistettavista kommenteista joidenka sisältöä lähettäjä ei ole loppuun saakka harkinnut. Uhkauksiakin siinä oli kaksin kipalein. Samantyylinen oli lähetetty myös tekstarina kännykkääni. Annan asian olla ainakin toistaiseksi, sillä se vyyhti ei selviä edes tekstailijan kanssa keskustelemalla. Juuret juontavat yli viisi vuosikymmentä sitten alkaneeseen tapahtumaketjuun ja siitä tekstarin lähettäjällä ei ole ymmärrystä kosketuspinnan puuttumisen vuoksi. Omaan sananvapauteeni tälläkään palautteella ei ole rajoittavia vaikutuksia. Itse valikoin mitä julkaistavaksi kelpuutan näyttääpä se sitten vaikka siltä, että menneisyyden muisteluriveillä olisin tekemässä omastani "nätimpää" kuin se on.

Jälleen kerran laskeudutaan pakanalliseen jouluumme. Markkinoiden ilot ovat ylimmillään ja Seppo Turusen "joulusaarna" Titanicin kansituolista Kainuun Sanomissa on ehdottoman totta.

Henkilökohtaisesti olen käyttänyt lahjaostoksiin 0 euroa. Tai oikeastaan 0,99 euroa jonka hintainen oli keltaisella lapulla tarjouksessa ollut 250g kananpojan jauheliha. Sen ajattelin paketoida Vinha-koirallemme.

Sipaisuja

9.12.2017

Viirteelle kommenttini olisi ollut ok, mutta moderoijan aivoituksista ei tietoa; KS:n moderointi on ulkoistettu.

Lumilinnaan seinätarpeiden lapioimista. Tänään olikin sopiva, nuoskaluminen keli.

Elias vietti kavereidensa kanssa 16 v. synttäreitään jotka oikeasti ovat ylihuomenna maanantaina.

10.12.2017

Heräsin aamulla tuttuun uneen. Tälle vuodelle neljäs uusinta.

Painajaiseksi aiemmin merkitsemäni uni on nyt käsiteltävämmässä muodossa. Vivahde-ero se, että unen rakennuksessa on ledivalot ja se on kasvanut korkeutta. Kuusikkoa oli myös hakattu ympäriltä ja katolta näki Issakan järvelle.

Kaivelin erästä 1991 pvkirjaani johon painajaiseni ensiversiot olen sipeltänyt.

"Ke 20.3.1991 Iisalamessa

Eilenaamulla ennen töihin lähtöä tuli hätäinen puhelu Muuruvedeltä. Töytäisin itseni ja tytöt liikkelle ja ajoin penkat pölisten Varpaisjärven ja Nilsiän kautta sinne. Sieltä Siiliin. Jätin tytöt Gunillalle ja vasta sitten autossa holtitonna kouristeleva Satu neurolle Kuopioon. Köyttivät lepositeisiin kun riehui ja se karvaisempi hoitaja tyrkkäsi piikin käsivarteen hennomman pidellessä. Nukahti viidessä minuutissa. Verinen kuolavana norui tyynylle turpeina pakrottavien huulien raosta, pyyhin sitä pois ja sanoin hoitajalle, että pitäisikö potilas kääntää kyljelleen, ettei tukehdu jos taas tulee kohtaus. Ei voi kun täytyy pitää siteissä, se sanoi. Yöllä oli tullut grand mal ja sen jälkijunassa umpipimeä psykoosi. Rankka retki. Monesko jo? Tulomatkalla otin tyttäret äidin luota kyytiin ja vasta puoleltaöin oltiin täällä. Kannoin nukkuvat lapset autosta sänkyyn ja kaaduin heidän viereensä nukahtaen heti itsekin. Se sama saatanan painajainen kelautui välittömästi unenkankaalle eikä tahdonvoimani riittänyt poistumaan katsomosta. Toistuvan painajaiseni talo on kaksikerroksinen, pitkä, kapea ja harjalta sokkeliin asti jakautunut epäkuntoiseen ja täysin valmiiseen. Olen poikkeuksetta siellä kummitusmaisessa osassa jonka mustaksi lahonneiden väliseinärunkojen ja muun roinan seassa töytäilen kun samaan aikaan valmiilla puolella elämäänsä elävä väki, isät, äidit, mummit ja ukit lapsineen elävät ilman huolen häivää."

11.12.2017

Elias siis 16. Onpa talvinen keli siihen nähden kun päivänsankari syntyi: Kittilässä satoi vuoden 2001 joulukuussa vettä kun ambulanssi starttasi Aholantieltä kohti Rovaniemeä.

Uutisissa näyttivät kahden nykytyrannin halaussessiota Syyrian ruumiskenttien laitamille levitetyllä punaisella matolla. Päämäärä on saavutettu, rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, vakuuttivat pyövelit; Isis on mestattu.

12.12.2017

Rakensin laudoista lumilinnan holville muotin. Puutavara ei riittänyt kuin puoleen väliin. Kestäneekö lumen painon kun  tuli kerralla niin paljon.

Viirret otti yhteyttä. Kirjoitukseni Pentti Linkolan elämäkertaan liittyen julkaistaan huomenna KS:ssa.

Olisikohan sitä pitänyt sittenkin muokata? Siitähän puuttui, kuten Viirretin kolumnistakin painotus, että Tiedefinlandialla palkittuna oli PL:n elämäkerran kirjoittaja Riitta Kylänpää eikä suinkaan Linkola.

"Tähänastiset" elossaolevien, vaikuttavissa asemissa olevien elämäkerrat pitäisi kirjoittaa muistakin kuin väyrysistä jotka tekevät sen itse.

Jonkun pitäisi, vaikka pitkillä tikuilla, tarttua sellaiseenkin ihmisilmiöön kuin Jussi Halla-ahoon ja tonkia perusteellisesti, miksi koulukiusatusta, alkoholisti/avioeroperheen pojasta alkoi rakentua mielipiteiltään natsiaatteita kannattava kiipijä. Pontimet eivät ole lähellekään samat kuin Linkolalla, se on selvää.

13.12.2017

Viime yönä satoi lumitöitä kunnolla. KS:ssa kirjoitukseni.

Kuopioreissulla meni koko pv. Tullessa koukkaus Hanten luokse Lapinlahdella.

14.12.2017

Paulus enkun kokeesta 10 ja G täydet pisteet matikasta.

Suvesi. Lumilinnan holvilaudoitus notkahti, mutta jos kestää, laipiosta tulee aaltokuvioinen.

Vastasin pariin asialliseen puheluun jotka liittyivät mielipidekirjoitukseeni. Kolmas oli sitten vähemmän asiallinen. Lopetin soittajan lannanlevityksen lyhyeen.

Venäjän Putinilla neljän tunnin televisioesiintyminen pohjoiskorealaisittain prameutetuissa kulisseissa. Siellä ei istuvan presidentin ja presidenttiehdokkaan puheita katkota joutavilla kysymyksillä. Sellaiset kysyjät on jo etukäteen lempattu takapihalle tai vankityrmään.

Oli nyt illalla meilläkin presidenttiehdokkaiden "tv-prässi". Kovasti sotaisa oli illan teema eikä sitä loppuun saakka jaksanut seurata. Kaikki muut paitsi Huhtasaaren voisin kuvitella suoriutuvan Suomen presidentin virassa. Huhtasaarikin jos hänelle määrättäisiin nieluun automaattinen sammakkovahti.

15.12.2017

Postista tuli Ilkka Taipaleen "Mielisairaalassa -lääkärin muistelmat". Aloitin jo lukemisen. Yllättävän yksinkertainen kerrontatyyli opetteluttaa, mutta ei karkoita sivuilta. Ehkä sen jaksaa siis lukea.

Mitähän mieltä uskaltaisi maailmanlaajuisesta #metoo-kampanjasta olla? Vai olisiko vaiti? Vai kertoisinko omista, lapsuudenaikaisista kokemuksista kun savottalaissedät metsämökkimme tantereelle hevostellessaan olivat kauheimpia pelättäviä. Niillä oli omat salavuukampanjansa avuttomien suhteen.

Sipaisuja

4.12.2017

Jospa sitä vielä jaksaisi "esiintyä". Vihkoissa merkinnät saavat soljua tai takellella samallaviissiin kuin ennenkin, mutta jos tänne poimintojen ilmiasua vähän rukkaisin vaikka otsikoinnilla, niin se enempi kuvaisi luonteeni sitä puolta, joka ei kauaa saman rysän perällä jaksa polskutella vaikka pakkokin olisi.

Olisi sekin jotain, jos kykenisi jokaiselle päivälle pamauttamaan yhden lauseensa niin rikki, ettei siitä saisi selvää pirullisinkaan käsitteidensotkija.

5.12.2017

Kirjoitin KS:n (5.12.2017) Viirretin kolumniin kommentin. Aihe oli Riitta Kylänpään laatima Pentti Linkola-elämäkerta jota itsekin juuri luen. Viirret teki emämunauksen aihevalinnassaan koska ei ollut edes lukenut kirjaa, luetteli vain Linkolasta kaikki moneen kertaan julkisuudessa tahkotut synnit natsisyytöksineen. Laitanpahan kommenttikirjoitukseni muistiin, että pysyy tallessa jos vaikka moderoivat kohteesta pois. Toimittajan kolumnin itsensä voi lukea vaikka KS:n nettisivuilta. Sen otsikko on "Ensin murhataan humanistit". Lie maksullinen ei-tilaajille?

Kommenttini:

Toimittaja Raimo Viirret, sinun olisi pitänyt nimenomaan tässä tapauksessa vilkaista ensin kohteesi kalastajanreppuun kun se niin avoimeksi on eteemme paiskattu ennen kuin pelkästään päältäpäin tunnustelemalla tonkaiset maksunalaisella sanantalikollasi. Natsisyytöksesi, perustellutkin, tuntuvat kevyenlaisilta tässä yhteydessä koska toimittajansieluasi ei lainkaan raasta lajimme globaali mellastaminen planeetallamme joka Pentti Linkolan palkattoman elämän, ajattelun ja toiminnan murheellinen ponnin vuosikymmeniä on ollut.

Luettuasi tuon hyvin toimitetun teoksen saisit ehkä itsesikin hiukkasen ymmärtämään, minkä puolesta Linkola on elämänmittaisen, omakustanteisen kiroamisensa suorittanut. Ei hän todellakaan ole yli 80 vuotista huounnanmittaansa tuhlannut käytännössä tuloksettomaan taisteluun pelkästään yhden lajin, ihmisen takia niin kuin mielettömän rotuaatteen, politiikan tai uskonnon varjolla tuhotoimiinsa ryhtyneet, ja yhä ryhtyvät lajitoverinatsimme. Lisäksi kun liität samaan yhteyteen nämä maapallon syntyhistoriasta ja evoluution hitaasta kehityksestä tietämättömät, ymmärtämättömät, mestareidensa myötäjuoksijat ja omankin lähihistoriansa kanssa hukassa töytäilevät uusnatsit, niin vertauskömmähdyksesi on aika tavalla surullinen.

Pentti Linkolan ainoa ajattelun ja pamflettien huoli ja peruste on ollut kautta linjan maapallon kulutuksen kestävyys, sen elollinen, biologinen kokonaisuus jossa me ihmiset, tämä nuorimmainen tulokaslaji olisi parhaassakin tapauksessa ollut kulutukseltaan verrattavissa puukiipijään, tiltalttiin ja hippiäiseen. Tämä on jo pelkkänä kielikuvana ja ajatuksena kaunis kun tietää lapsuuden kokemuksistaan, miltä oikea metsä vielä vähän aikaa sitten näytti, tuntui ja tuoksui. Nyt se kaikki on muutettu rahaksi ja tavaraksi joka ei haise, ei näy eikä missään tunnu. Paitsi jätteenä ja kuonana kaikkialla minne kuljet.

Nyt biosfäärin lopun ajasta tai mahdollisista avaruustulevaisuuksista ei kaunista saa teoksiinsa eikä saarnoihinsa edes scifikirjailija Esko Valtaoja.

6.12.2017

Maapallon eräällä pläntillä hehkuvat sinivalkoiset värit avaruudesta katselijoille. Mikä lisäys valosaasteeseen jota avaruuden äärettömyyksissä kelluu jo kuin muovia Atlantin jähmenevillä
aalloilla. Saanatunturinkin korkkasivat valotaiteellaan kuin sillä erähinenkin merkitys olisi: Verrattavissa valkonaamaelintilanetsijöiden suorittamaan intiaanien pyhien paikkojen häpäisyyn.

7.12.2017

Kommenttini oli moderoitu Almamedian virtuaalikaatopaikalle. Ei sitä ainakaan tähän iltaan saakka ole julkaistu. Pitänee laatia toimittajalle itselleen sähköpostia asiasta.

Ahdistaa Äetin sairastelu. Pojat eivät asiaan päällisinpuolin huomiotaan kiinnitä, mutta sillointällöin se tarkkaviiksisen kuonoa kipristää.

8.12.2017

G joutui suojatiellä auton töytäisemäksi koulureitillään. Ei fyysisiä vammoja eikä pyöräkään kolhiutunut, mutta törmäyksestä ja kaatumisesta järkyttyi kuitenkin. Kävin koululla ja juteltiin opettajan ja sattumalta paikalle osuneen kuraattorin kanssa asiasta. Käy myös terkkarilla ja soittaa, jos haluaa kesken koulupvn kotiin.

Luin yöllä Linkolan ek:n loppuun. Viimeisillä sivuilla teksti hyppeli hieman ja ylimääräistä lässytystäkin esiintyi, mutta tekstikokonaisuuden kamelinselkä kesti loppuun saakka. Valmistelin aamulla Viirretille sähköpostitekstin ja lähetin. Siitä tuli tämmöinen:

Hei!

Lähetin kommentin 5.12 julkaistuun KS:n kolumniisi "Ensin tapetaan humanistit". 

Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä sanat tai lauseet tekivät siitä moderoijanne mielestä sellaisen, ettei sitä voinut julkaista?

Mielipiteitä ja kommentteja kirjoittaessani yritän yleensä törky- tai vihapuheista pidättäytymisen, muistaa maltin ja myös perustella asiani,  mutta ehkä sitä joskus sokeutuu asiaansa esille tuodessaan. Kärjekkyys ja vähäinen naljailu lienee Kainuun Sanomissakin sallittua?

Kolumnisi pinnallista tasoa kyllä hämmästelen edelleen ottaen huomioon aiheen väkevyyden ja että todellakin lukematta ryhdyit ko. teoksen kohdetta ja sen palkitsemiskriteereitä arvostelemaan.

Itse Linkolan toimintaa jo vuosikymmeniä seuranneena (kuten varmasti jo ammattisi takia sinäkin), olen ymmärtänyt hänen provosoivan tyylinsä perimmäiset syyt. 

Tuhannet "seuraajansa" ovat ilmoittaneet, että hyväksyvät muuten Linkolan teesit ja periaatteet, mutta eivät hänen keinovalikoimaehdotuksiaan. Sellaisella käsienpesemisellä ei ole mitään merkitystä, jos ei ymmärrä, että miltei kaikissa ihmislajin edustajissa olisi joka tapauksessa potentiaalia ryhtyä vaikka Hitleriksi; minussa ja sinussakin. Kun tämän ymmärtää, eli on sen asian kanssa sinut, niin silloin voi keskittyä asiaan, ei provosointivälineisiin, jota natsit ja heidän toimintansa Linkolan saarnoissa esittävät.

Nyt julkaistu elämäkerta hänestä on niin ansiokas kuin vain Linkolan kaltaisesta ristiriitaisuudesta kukaan voisi laatiakaan. Ja väitän, että sen lukeminen auttaa ymmärtämään edes suuntia antavasti hänen vereslihaiset, vuosikymmeniä kestäneet elonkehän puolustuspuheensa ja kaikki toimintansakin, pöyristystä herättäneetkin. 

Emme me sille mitään mahda, että Linkola on ollut oikeassa agendassaan elonkehää puolustaessaan. Sen tajuaminen tässä tärkeintä on ollut minulle ja monelle muulle ja olisi ollut koko maapallolle hyvä, että se olisi laajemminkin ymmärretty ja ryhdytty toimiin, ennen kuin on myöhäistä. Joka tarkoittaa sitä, että viimeistään sitten kaikenlaisille hitlereille areenat aukeavat.

En itse voi katsoa surua tuntematta lohduttomia tulevaisuudennäkymiä siksikin, koska perillisiäkin on siunautunut kuuden lapsen ja yhdeksän lapsenlapsen verran. Heitä ei olisi, jos olisin harkinnut loppuun saakka sen mielekkyyttä kun jo varhain tiesin suunnan, minne ollaan menossa.

Laitan tähän loppuun sen kommenttini, jonka olisin halunnut kolumnisi perässä nähdä niiden muiden ympäripyöreiden jatkona.

Merkintöjä

7.10.2017 Lauantai

Jos yhteiskunnassa elettäisiin täydessä omavaraistaloudessa, ei tänä vuonna ohrarieskaa pirtinuuneissa paistuisi. Selviäisikö koko kansakunta ilman aliravitsemusta ja nälkäkuolemia talven ylitse juureksilla, sienillä, marjoilla ja kalaruuilla ilman voitaleipääkananmunia? Miten kävisi kaupunkilaisten?

Mitä sioille syötettäisiin kun ei edes olkihuttua pystyttäisi padoissa hauduttamaan? Nautakarjalle olisi pitänyt älytä viimeistään juhannuksen tienoissa ruveta kerppuja ladot täyteen kuivattamaan, että edes hätäruokaa olisi kevättalven puolella, mätien heinien loputtua tarjota. Niitä latojakin olisi pitänyt ruveta jo vapulta rakentamaan kiivaasti peltojen pientareille, sillä onhan niille varastoille käynyt tavararöykkiöiden ja ruokavuorten ylitse vuosikymmeniä kiipeillessämme perin kehnosti.

Taloudelliset maataloustukiaiset ovat tämän ajan lyhytnäköinen turva; rahaa ei edelleenkään voi ravinnoksi käyttää.

Entä jos tällaiset satokaudet yleistyvät, tulevat viisi tai kymmenen vuotta peräperään, ja vieläpä koko Unioinin alueella sekä Venäjällä?

8.10.2017 Sunnuntai

Kokosin yhden miehen teloitusryhmän jonka käskyttäjänä ja pyövelinä toimin itse. Tyttären raihnaistunut Husky piti ampua. Teloitus tapahtui auringonnousun aikoihin, ennen aamupuuroa. Ruoka maittoi vasta sitten iltasella, vieläkin kurkussa oksennusta pukkaavana toimena. Huskyn laikukkaiden, vihertävien silmien viimeinen katse kelluu kuin usvan sisästä mielen kuvissa vieläkin. Uni ei tule.

Entä jos olisin ollut teloitusryhmän jäsenenä ampumassa ihmistä?

Mikä ero on sillä, tappaako vastaan panemaan kykenemättömän eläimen vai ihmisen kun molemmat viestittävät ymmärtävänsä mitä juuri nyt tapahtuu?

9.10.2017 Maanantai

Muistojeni laatikoita pengoin. Rimuramujen joukosta käteeni nousi rannekkeensa menettänyt, Japanilaisessa tuotantoketjussa koottu kello. Se oli pysähtynyt 26 pv klo 11.08.28. Tuo aikamäärä olisi voinut aivan hyvin olla oma, sekunnilleen tarkka kuolinaikani. Silloin olen pamahtanut tieltä syrjään syöksyneen Samaran sivuklasista viljapellolle puhelinpylvään juureen. Ja täyslaippainen rälläkkä multaan siihen kaulan viereen. Ynnä muuta kirvesmiehen työkalua ympärille niin paljon kuin venäläisen maantieohjuksen takakontissa on riittänyt. Moottorisahakin.

Hautakiveen kelpaava päivämäärä olisi siis ollut 26.6.1992.

Mahdollisia kuolinpäiviään on suhteellisen helppo muistella kun ne eivät ole toteutuneet.

10.10.2017 Tiistai

Ei metsä sairastu koskaan muistisairauteen!

Merkintöjä

29.9.2017 Perjantai

Sumuisenutuisessa Suomen syksyssä lauhdutan masentumaan pyrkivää aivokoneistoani ajattelemalla vieläkin ikävämpien maanäärien olosuhteita.

Tietokirjaa lukiessani aprikoin, että Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien väkivaltaisen naapuruuden lopunajat ovat käsillä. Niillä Lähi-Idän kuivilla kunnailla elonvietin ylläpitäminen käy kokonaan mahdottomaksi, kun vesijohdoista tulee pelkkää loppuun kierrätettyä viemärihuuhdetta ja kemikaalein kyllästettyä merivettä. Siinä ei auta lujakaan usko jumaliin, saatika että pommeihin ja tykinjylinään. Jossittelullakaan ei ole enää mitään merkitystä.

"Nykyisin lähes koko Jordanjoen vesi, kahta prosenttia lukuunottamatta, on kiintiöity käyttöön jo ennen kuin se liikkuu järvestä (Kinneret, Tiberiaanjärvi tai Galileanmeri -nimitys riippuu siitä, keltä kysyy) minnekään. Niinpä Kuolleeseenmereen päätyy pelloilta ja kalankasvatuslaitoksista hyönteismyrkkyjen, lannoitteiden, hormonien, kalanjätteiden ja puhdistamattoman viemärijätteen happamoittamia valumavesiä."

30.9.2017 Lauantai

Näläkälammin ojittamattomilta, toistaiseksi turpeensa säilyttäneiltä soilta karpaloita kouriessani mietin edelleen äskettäin lukemiani vaikeita kysymyksiä:

"Millainen ekosysteemi pystyy vielä ylläpitämään ihmiselämää?"

"Mitkä lajit tai ekologiset prosessit ovat eloonjäämisemme kannalta välttämättömiä?"

"Missä pisteessä musertava lukumäärämme syrjäyttää maapallolta niin monta lajia, että samalla väistämättä häviää myös lajeja, joiden merkitys selviää meille liian myöhään?"

"Mitä eliöitä ilman emme kerta kaikkiaan pärjää?"

1.10.2017 Sunnuntai

Matkailualan tuloksenrepijät hehkuttavat näillä elomme hetkillä Kiinan valtavasta turistipotentiaaleista. Matkusteluun kyvykkäät lähtevät Aasian saastesumuista Lappiin siksi, että voivat käydä hengittämässä keuhkonsa tilavuuden täyteen ilmaa jota ovat juuri jumbojettiensä pakokaasuilla maustaneet. Ehkä jo pelkkä kuvitelma Pekingin savusumun jälkeen puhtaan ilman olemassaolosta hetkeksi raikastaa oloa.

Entä kun seuraavien vuosikymmenien aikana ei enää ole kyse turismista vaan keuhkorakkuloille kelpaavasta ilmasta jota ei lopulta löydy enää maapallolta mistään?

2.10.2017 Maanantai

Visio-sana tarkoittaa harhanäkyä, hallusinaatiota, uskonnollismausteista ilmestystä. Joka päivä tuon sanan kuulee talouslahkolaisten suusta rukouksena olemattomaan.

3.10.2017 Tiistai

Maanmatosten olemassaolon tärkeyttä ei moni mieti, tuskin enää edes ymmärtää.

4.10.2017 Keskiviikko

Yksilön syyllistäminen ei ole hyväksi mielenterveydelle, luki rispaantuneessa, kovapaperisessa aikakauslehdessä joka reuhotti levällään lääkärin vastaanottoaulan jakkaralla.

Pitää siis syyllistää ihmistä kollektiivina, lajina. Muunlaista rangaistusta sille ei ole olemassa ajattelemattomuuksista joita se maalle täällä eläessään on tehnyt.

Syyllisyydentunne on ainoa terve tunne tässä sairaassa maailmassa.

5.10.2017 Torstai

Kirjallisuuden Nobel nuljahti brittikirjailijan taskuun. En ehkä ole lukenut Kazuo Ishigurolta lausettakaan. Hänen romaaninsa pohjalta rakenneltu elokuva Pitkän päivän ilta häivähtää tuttuudellaan otsalohkossa, mutta enpä ole varma, olenko kokonaan katsonut. En ainakaan ole kovasti vaikuttunut siitä. Luultavasti se on ollut jähmeä kuin englantilaiset koko pitkät elokuvat usein.

Elokuvista kun tuli puhetta, niin nyt pitäisi päästä katsomaan Saamelaisveri.

Kaupassa selasin Pentti Linkolan elämäkertaa, mutta on se niin kallis,että sinne se jäi kuin köyhän pikkupojan himoama tikkukaramelli jota se ei uskalla taskuunsa sujauttaa. Pekka Visurin Saksan kenraaliakin selatessa kuolasin hevosen lailla, mutta hyllyyn sekin piti takaisin survaista. Ale-korissa ei ollut mitään mielenkiintoista. Lipposen jatustelukaunaa tai Väyrystelyä en hyllyihini halua irvimään vaikka ilman saisin.

Paikallislehden mukaan hirmuiset sudet ovat taas päässeet Nälkämaan perukoissa valloilleen! Kainuun Sanomissa on oikein oma susitoimittaja, joka etsii sopivan raakoja kuvia metsäneläinten ruokailutouhuista. Kuvissa sudesta on etsitty mummulaisia kammottava hammassirvikuva, mutta sen päivällinen, söpö lammas makaa verisenä villamyttynä suolet ulkona nurmella. Eikä ammattitoimittajan neutraaliudesta tuottaa uutisia näy itse jutussa häivääkään.

6.10.2017 Perjantai

Scifikirjailija Valtaoja sai taas uuden kirjansa myynninedistämiselle reilusti palstatilaa. Mies taitaa kuitenkin olevan totisen tosissaan skenaarioissaan avaruuden kaivostoiminnasta ja siirtokunnista kuussa. Ei sitä miestä suru vaivaa, vaikka maapallo ennen avaruuden murikoita jauhamaan siirtymistä rouhittaisiin ihmiskäyttöön  viimeistä kivensirua myöten.