tiistai 10. lokakuuta 2017

Merkintöjä

7.10.2017 Lauantai

Jos yhteiskunnassa elettäisiin täydessä omavaraistaloudessa, ei tänä vuonna ohrarieskaa pirtinuuneissa paistuisi. Selviäisikö koko kansakunta ilman aliravitsemusta ja nälkäkuolemia talven ylitse juureksilla, sienillä, marjoilla ja kalaruuilla ilman voitaleipääkananmunia? Miten kävisi kaupunkilaisten?

Mitä sioille syötettäisiin kun ei edes olkihuttua pystyttäisi padoissa hauduttamaan? Nautakarjalle olisi pitänyt älytä viimeistään juhannuksen tienoissa ruveta kerppuja ladot täyteen kuivattamaan, että edes hätäruokaa olisi kevättalven puolella, mätien heinien loputtua tarjota. Niitä latojakin olisi pitänyt ruveta jo vapulta rakentamaan kiivaasti peltojen pientareille, sillä onhan niille varastoille käynyt tavararöykkiöiden ja ruokavuorten ylitse vuosikymmeniä kiipeillessämme perin kehnosti.

Taloudelliset maataloustukiaiset ovat tämän ajan lyhytnäköinen turva; rahaa ei edelleenkään voi ravinnoksi käyttää.

Entä jos tällaiset satokaudet yleistyvät, tulevat viisi tai kymmenen vuotta peräperään, ja vieläpä koko Unioinin alueella sekä Venäjällä?

8.10.2017 Sunnuntai

Kokosin yhden miehen teloitusryhmän jonka käskyttäjänä ja pyövelinä toimin itse. Tyttären raihnaistunut Husky piti ampua. Teloitus tapahtui auringonnousun aikoihin, ennen aamupuuroa. Ruoka maittoi vasta sitten iltasella, vieläkin kurkussa oksennusta pukkaavana toimena. Huskyn laikukkaiden, vihertävien silmien viimeinen katse kelluu kuin usvan sisästä mielen kuvissa vieläkin. Uni ei tule.

Entä jos olisin ollut teloitusryhmän jäsenenä ampumassa ihmistä?

Mikä ero on sillä, tappaako vastaan panemaan kykenemättömän eläimen vai ihmisen kun molemmat viestittävät ymmärtävänsä mitä juuri nyt tapahtuu?

9.10.2017 Maanantai

Muistojeni laatikoita pengoin. Rimuramujen joukosta käteeni nousi rannekkeensa menettänyt, Japanilaisessa tuotantoketjussa koottu kello. Se oli pysähtynyt 26 pv klo 11.08.28. Tuo aikamäärä olisi voinut aivan hyvin olla oma, sekunnilleen tarkka kuolinaikani. Silloin olen pamahtanut tieltä syrjään syöksyneen Samaran sivuklasista viljapellolle puhelinpylvään juureen. Ja täyslaippainen rälläkkä multaan siihen kaulan viereen. Ynnä muuta kirvesmiehen työkalua ympärille niin paljon kuin venäläisen maantieohjuksen takakontissa on riittänyt. Moottorisahakin.

Hautakiveen kelpaava päivämäärä olisi siis ollut 26.6.1992.

Mahdollisia kuolinpäiviään on suhteellisen helppo muistella kun ne eivät ole toteutuneet.

10.10.2017 Tiistai

Ei metsä sairastu koskaan muistisairauteen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti