Lokakuu 2015, viikonloppumerkintöjä

17 pv lauantai

Unimäen mustanmullan myöhäillassa. Tultiin eilenillalla. Uuninkuve hohkaa kuumana, ulkona kirkas tähtitaivas, mutta muuten leppeä ilma; lännen ja etelän puolelta enämpi tuuleskeli koko pvn.

Pojat uuvahtivat, ja Eveliina jonka hain viikonlopuksi myös tänne. Tuossa ne pikkuhuoneen lattian kokonaan peittävällä petillä kaikki ähisevät, tuhisevat, piereskelevät ja kääntyilevät pitkittäin ja poikittain niin, etten metafooraa näkemälleni osaa lausua. Tai sitten se olisi kuluneeseen tyyliin "pienet porsaat" enkä nyt viitsi; eivätköön nuo suane olla niin kuin ovat. Kovemmat niillä taisi olla "metsäkylätalkoonsa" pusikoissa kuin  minulla, joka raahasin hakkuutähteitä peräkärryyn ja peräkärryllä pihaan. Eivät ole kämmenenkokoisia räpellysvehkeitään koko päivänä kuitenkaan kaivanneet kun on lääniä jossa kirmata. Ja nyt, kun niistä on akut tyhjiä, menee seuraavatkin päivät ilman minkäänlaisia pimepelipomia.

Vielä jää muutama sivu Mankellin Juoksuhiekkaa huomisillalle. Pojat lukivat vanhoja Suomen Kuvalehtiä ja Lucky Lukeja. Silmäluomet tuntuvat minullakin  raskailta. Joka tapauksessa jälleen yksi kirja, joka on pitänyt jonkun kirjoittaa ja jonka yhä useamman soisi lukevan tässä monimuostoistuvassa globaaliudessamme.

18 pv sunnuntai

On vielä aamuhämärä. Leppoisa ilma, pilvessä. Punaisiin pukeutunutta mieskansaa liikkuu tiellä, enimmäkseen autoilla huristelevat lujaa ohitse. Jostain kuuluu välillä koiranhaukku, ehkä hirvikoiran paikoilleen asettunut monotooninen luskutus tai jäniksen perässä vohlaavan lurppakorvan uihke. Ei niin paljoa kiinnosta, että jäisin kuulostelemaan.

Näin isästä juopottelu-unta. Se otti pitkiä siivuja isosta Jallupullosta ja ähki naama punaisena. Istuin polvella ja odotin, että loputtomalta tuntuva ruskean nesteen pulputus loppuisi ja juuri kesken jäänyt tarinankerronta jatkuisi.

Illalla. Eveliina meni jo kotiinsa; Soila haki. Siltä meni syysloma jo ohitse ja huomenna kouluun.

Pojat simahtivat petille ilman isompia nohituksia.

Tänään tein nakkikeittoa ja iltapalaksi paistoin aamulta tähteeksi jääneeseen riisipuuroon sotkemastani taikinasta lettuja. Hujjausteltiin. Olivatkohan penakat ruokailuja pitempiä hetkiä sisällä koko päivänä? Tuolla ne metsässä myskivät, sanoivat rakentaneensa sinne kokonaisen majakylän ja valinneensa vanhimmat kyläpäälliköksi. Lupasin niille, että saavat nuotionkin rakennella ja kyllä täällä savuiset vaatteet haisevat.

Kun olin entisen metsän pohjalla keräämässä polttoputa, lensi yksinäinen palokärki siemenpuuksi jätetyn, yhtä yksinäisen petäjän kylkeä hetkeksi kiipeämän. Pian se kyllästyi, luikautti surullisen kluiiilrrkkinsa ja häipyi.

Yhtään kelvollista lahopuuta ei silmänkantamattomalla alalla punalakin nokkatöille ole jäänyt. Joitakin kelottuneita kuusia on hakkuuvaiheessa pystyyn jätetty, mutta nyt ne muutaman myrskytuulen jälkeen töröttävät sälöisinä puolikkaina kuin maaemon keskisormet haistattamassa ihmisperkeleelle pitkät ahneuspaskat. Ennustin jo keväällä, että olivat viimeiset palokärjen soidinhuudot tällä seudulla. Lähellä ei ole enää yhtään ainutta vanhaa metsää pystyssä kuin läntti siellä, toinen jossain kaukana ja kolmatta jos lähtee etsimään, saa vaeltaa Lieksaan saakka. Yhden kuusinuorukaisen kantolintin vuosilustot kun laskin, oli sillä ikää tasan 150 vuotta, toisella paksummalla lustoja oli kertynyt n. 220.

Tuolla alempana kaatavat sileäksi jo 40-60 vuotiasta istutusmetsää. Rappurinteessä olivat nurineet viiden hehtaarin alan vuonna 1948 istutettua kuusikkoa jonka syntyhistorian tiedän, sillä ukki Uatu niitä siemeniä oli sille kaskelle ollut kuokkimassa.

Ja kunhan tästä kehitys kehittyy ja kaiken orgaanisen metsässä olevan "hyöty"massan käsittävä "biotalous" pääsee vauhtiin, niin yhä vain nuorempana pusikot tisleeksi puidaan. Mistä sitten sijansa etsivät puukiipijät, hippiäiset, liito-oravat, palokärjet, metsot ym. joille ikimetsät ovat luonnollinen elinympäristö?

Kuulin juuri ajankohtaisohjelmasta pätkän, jossa vakuuttavan kuuloinen luonnonvarakeskuksen propagandatosentti puhui uudesta bioinnovaatiokehityksestä joka metsän itsensä monimuotoisuuden sijaan tarkoittaa luonnonvarojen käytön nykyistäkin yhä vain monimuotoisempaan suuntaan kehittyvän teollisuuden tehostamisesta. Ja miten pitkään tätä aivopesua onkaan jatkunut! Sen onnistumisen takuiksi on valjastettu jo aikoja sitten Yleltä Metsäradio. Sen juontajana oli yhteen aikaan Pekka Tiilikainen jonka lotikoinneista muistan parhaiten sen, kun se honotti eetteriin suurinta keksimäänsä valhetta kuinka metsää kannattaa hakata sillä sehän kasvaa yötä päivää, ei nuku ei paastoa. Puut kasvavat suomalaisessa metsässä vuodessa keskimäärin 2-2,5 kuukautta. Touko-kesäkuussa ne sulattelevat jäiset runkonsa, kesä-heinäkuussa ottavat kasvupyrähdyksen ja jo heinäkuun lopulla ryhtyvät talvivalmisteluihin.

Lehdistön puolelta maan laajalevikkisin propagandajulkaisu Maaseuduntulevaisuus on pelkkä metsäteollisuuden kammottava propaganda-aviisi. Ja jos joskus selailee esimerkiksi Stora Enson omaa kiiltokuvajulkaisua, niin niillä sivuilla esiintyvän valheen määrä panee voimaan pahoin.

Isoimmasta kusiaispesästä joka vielä edelliskesänä kuhisi elämää ja nyt niin surullisen autiona keskellä raiskiota köhöttää olen nyt kaivanut n. 300 litraa kuivike- ja komposti tarpeita eikä siihen vielä kummoista koloa kylkeen ole tullut. Voin hahmotella senkin kusiaiskodin iäksi hyvinkin sata vuotta: Kun vähänkin kuvittelen, niin näen Anu-ukin käpsehtivän ansatarpeita kainalossaan kantaen polulla sen ohitse, sylkäisevän ja naurahtelevan kusiaisten säkenöivälle liikehdinnälle mällisyljen ympärillä... kesä voisi olla vaikka 1945 kun maa alkaa toipua juuri koetusta hirveästä sota-ajasta...

Lokakuu 2015, 3 viikko

12 pv maanantai

Kävin pienellä kävelylenkillä. Katseen värinän sävy oli sininen, muuta ei metsäpolun vastaanhölkkääjästä mieleen jäänyt. Ilmallekin se ja sama mitä se on.

Tässä päänsäryssä tyynykin on vihollinen ja korvien käytävät pullojen suita joihin vinkkatuuli puhaltaa. Ajatuskuvioissa on kulmia ja särmiä jotka viiltävät hermojen päitä. Tai mitä perkeleen säikeitä ne lienevätkään, mutta kallon sisus täysi niitä on!

Lukemisen yritykset ovat yhtä tyhjän kanssa, kirjoittamisen kanssa vielä vähemmän.

Saisivat kärrätä tämän ihmisromun kaatopaikalle ja antaa telaketjutraktorin kuskille luvan.

Sonja soitti; Teotorin Pirjo on kuollut sydänkohtaukseen lauantaina. Sen perheen kanssa minullakin muisteltavia tarinoita vuosilta 1976-1992; alkoivat äkkiä, loppuivat nopeasti.

13 pv tiistai

Heräsin aamuun josta puuttuu särkyisen pään muistutus olemassaolostaan. Pitää asettua takaisin sängylle ja kuulostella; ei koske ei.

G oli piksauttanut kahvinkeittimen kytkimen punaiselle ja tuli kuiskailemaan; "Iskää, isiii, iss...kääh, kahvillee. Herreepäs nyt. Mitäpä unta näit? Koskooko vielä piähän?" Sanoin, että nyt se jäi aita mehiläistarhan ympärille rakentamati kun herättelit. "Mitenkä niin?" Olin just saanut Unimäkeen mehiläistarhan ja meinasin sen ympärille rakentaa aidan etteivät karhut piäse herkuttelemaan hunajalla. "Ai jaa. Mutta tarviihan nekin syyvä..."

Touhusin ulkona, lajittelin sulan aikaan kertyneitä tavarakasaumia. Asettelin tarpeellisia paremmin talvea vasten oleksimaan ja mitääntekemättömät kierrätykseen kärrättäväksi. Omenapuiden ympärille pätkin sahalla puiset tolpat ja tökin ne rautakangen reikiin. Kahdesta pienemmästä enää puuttuu, pitänee muistaa Unimäestä muutamat kepakot hilata niillehin.. Katiskoverkkoakin pitäisi pätkä hankkia.

Petäjäisen pölkyn kaarnan alta löysin mäntypistiäisten toukka-osaston. Kuorin kaarnan kokonaan pois ja vein kymmenet valkoiset toukat kompostinkannelle pikkulintujen  aterioitsemista odottelemaan. Vähää aiemmin näin käpytikan nakuttelemassa naapurin vaahteraa, mutta tuskinpa se älyää valmiiseen toukkapöytään saapua. Illan hämärtyessä näin punarinnan hyppivän kompostilla, mutta ei se vielä huomannut tarjouksiani. Toukat kyllä säilyvät pilaantumatta sillä on sen verran viileä ilma kun ne vielä kohmettuivat liikkumattomaksi läjäksi kuorilautaselle.


14 pv keskiviikko

Toinen aamu jo, ettei päätä kivistänyt herätessäkään. Tilalle änkeää jonkinlainen masennuksen tapainen, alakulo ja mielen herkkyys kuin krapulassa joskus ennen; tappaako ilman kemiaakin hankittu päänsärky aivosoluja? Alakulo on toisinaan yhtä paha kuin särkykin. Toisaalta taas semmoinenkin vaikutus, että pili jäpöttää asennossa koko ajan kun aloilleen herkeää. Se ei kuitenkaan ole pelkkää seksuaalista halua. Ikään kuin päätä pakottavan paineen, veren, vain pitäisi jonnekin muualle pakkautua? Kummallisia nuo aivojen toiminnot. Jos huimaisi tai muuta semmoista, olisi kai mentävä lääkäriin, mutta sitä päänsäryissäni harvoin esiintyy. Näköhäiriöt taas liittyvät uhkaavaan migreeniin ja silloin on muuten piru merrassa. Kaularankaa voisi tietysti viipalekuvata, mutta miksikäpä säryt sillä muuttuisivat.

PutkiEsko oli selkärangan pullistuksen aikaan, ennen kirurgin leikkaustoimenpidettä, valittanut lääkärille, että kun mulukku seisoo koko ajan. Lääkäri oli selittänyt seisokin johtuvan ehkäpä poikkeuksellisesta verenpaineen ja hermoston pinteestä selkäytimessä; verenkierto ei ole vapaata ja jälkeenjäävä liikaveri etsii löysiä paikkoja jonne pakkautua. Ja mikäpä sen joutavampi pussinperä kuin jortikka joka lahkeessa jouten mutjuaa. Joskus se on aiheuttanut myös suonikohjuja jalkoihin ja niitäkinhän Eskollakin on.

Voikohan alaraajoihin iskevä veritulppakin johtua selkärangan välilevyjen pullistumisista?

Punarinta oli huomannut toukkalautasen. Seurasin sen ahmimista mielenkiinnolla. Välillä se kävi nurmikolla pyyhkimässä nokkaansa ja palasi takaisn. Talitiaiset saivat kyytiä jos yrittivät osille. Yksin se mokoma toukat kupuunsa napsi! Ei tartte ihmetellä jos kuuluu valtavia röyhtäisyjä pusikosta.

Lapioin kasvihuoneen kesäköyhät mullat pressun päälle ulos, lisäsin sekaan valmista kompostimultaa ja kalkkia, sekoitin hyvin ja kannoin takaisin altaisiin. Onpahan valmiina kevättä varten. Jos kompostimullassa on jotain maatumatonta seassa vielä, vaikka ei näyttänyt siltä, niin siinäpähän on aikaa tekeytyä. Kalkitin myös raparperipenkin ja ropsautin karviaisenkin juurelle vähän. Mikähän se tuonkin kalkin hinnassa heittelee: samanlainen 25 kgn säkki maksaa K-raudassa 22 euroa ja Maxissa 8,90:-?

Kirjastosta tuli viesti Mankellin Juoksuhiekan saapumisesta hyllyyn. Hain sen. Hymyilevä kirjastoharjoittelija oli asiakaspalvelussa, sitä opastamassa vanhempi, hymyttömämpi konkari. Mennessä pyöräilin rantsun kautta. Tullessa Lyseon ohitse ja rautatiesillan ylitse Kasarminkadulle. Urkki Kekkosenkadulla oli vanhus nurjahtanut sairauskohtaukseen keskelle suojatietä. Siinä oli jo auttajien armada ja ambulanssikin kaarsi kulmasta paikalle joten en jäänyt ihmettelemään. Ajattelin vain, että ihan hyvä paikka suojatiekin kuolla kun on tarpeeksi täällä niitä kerennyt ylitellä autojen alle jäämättä.

Internetti kyllästyttää, jo ajatuskin siellä olevista "keskustelu"foorumeista. Yleiskuva siitä touhottamisesta alkaa olla muuttumattomassa tilassa. Siitä voisi päästää ikävöimättä irti tarpeeksinähneen vakaudella kuin suojatien vanhus elämästä.

Aloitin Mankellin lukemisen. Vetää mukaansa niin kuin vain hyvä teksti tekee. Tulee mieleen Seppo Heikinheimo joka hieman ennen itsemurhaansa kirjoitti Mätämunan muistelmat ja nyt sitten Henning Mankell Juoksuhiekkansa kun sai kuolettavan syöpädiagnoosin. Tieto kuolemasta ryydittää molemmat kirjailijat parhaaseen vireeseensä eläissään.


15 pv torstai

Aamupäivästä käytin Puutarhurin Rellunpippanan astutuksella. Vain sumuvalon poltin oli pimeänä, muuta huomautettavaa ei Katsastussonni löytänyt.

Hain uudet lukulasit. Asennutin köyhyyttäni linssit vanhoihin sankoihin ja nyt on hyvä jälleen askarrella kirjojen ja kirjoitusten parissa. Mutta silti paljon ne ikänäköisiltä rahaa lypsävät silmälaisliikkeet ennen kuin huoku kultakin loppuu. Jos olisi mania, niin varmasti ottaisin riskin ja kävisin laserhoidon hakemassa näkemäelimilleni.

Kaupungilla kävin muutamassa paikassa jossa tapasin pakolaisia. He saavat minut voimaan aina vähän paremmin.

Kotona tekaisin yksinkertaisia sapuskoita. Siivosin käytävänpään komerosyvennyksen rojuista tyhjäksi, hajotin kehnon, vinossa lenksottavan lastulevykaapiston osiksi ja kannoin poikien avustamana ne yläkertaan. Kokosin sen suoraksi ja ruuvaten lujemmin tyhjään nurkkaukseen. Pitää huomenna kantaa sisältökin, mutta niissä on tehtävä raju leikkausoperaatio joutavan suhteen. Sain Puutarhurin veljeltä peili-liukuovet niin tekaisen vain rungon ja hyllyt niin saadaan vaatekaappi alakertaan halavalla. Yläkerrassa on sen verran hyvää puutavaraa, ettei kauppaankaan tartte lähteä. On se tuo nurkkaus sitä oottanukin!

Rojujen seasta, yhdestä pienestä rasiasta löysin kadoksissa olleen ukki Adamin Karhumäessä asemasodan aikana viilaaman sormuksen rungon. Siinä oli aikoinaan taidokkaasti samasta lentokonemetallista tehty "kivi" AH-kirjoituskirjaimilla (Adam Heikkinen), mutta se irtosi ja hävisi ja joka minua on harmittanut. Paljonkohan jäljennöksen teettäminen kultasepällä maksaisi? Sitten vielä semmoinen kumma sattuma samalle pvlle, että satuin vilkaisemaan Rautavaara-fb-sivuille ja sinne oli joku laittanut 1960-luvulta kunnanvaltuuston-hallituksen yhteisvalokuvia ja siellähän se ukkiUatu tapansa mukaan vakavana seistä jyhmötti.

Mankellin Juoksuhiekka-teos on todella väkevä kuvaus ihmiseltä, joka on maailmaa nähnyt. Kirjailija on ottanut myös oppia näkemästään ja kokemastaan. Tuntuvat leikkipelleiltä kemppiset hännystelijöineen jos ja kun yrittävät samankaltaisita teemoista jotain mieltä olla. Oikeastaan Juoksuhiekasta selviää niin paljon asiaa, etten ole pitkään aikaan kokenut vastaavaa ymmärryksen välkettä lukemisen edistyessä. Kirjalle voisi vaikka Nobelin myöntää vaikka itse kirjailijalle itselleen olisikin myöhäistä.

Miksi minulle ei ole kuin kova tahto sanomiseen ja kirjoittamiseen lahjaksi saatua? Tulokset jäävät aina lauhkeiksi lehmänhenkäyksiksi siihen nähden, mitä pitäisi, mikä tahtoni olis.


16 pv perjantai

Tänäänkään ei päätä särje. Alan olla siis kuivilla sen suhteen kun mielikin hieman kirkastuu. Pojilla alkaa syysloma. Pitäisi jotenkin päästä lähtemään Unimäkeen rankasavottaan heidän kanssaan. Bensan ja ruuan hankinta aina mietittävänä, että millä saatanan rahalla. Kyllähän se muuksi leikiksi pojilta enimmäkseen menee, mutta aina se eteen päin on, kun edes ovat näkemässä, mitä käsillä ihmisen pitäisi oikeasti tehdä eikä vain joutavien laitteiden räpläämiseen ja ruuduilla hyppelevien pompuloiden seuraamiseen niiden näppäryyttä tuhlata. Äärettömän vaikeaa se on menossa olevaa teknologian digi-harhaoppiuskontoa vastustaa.

Petroskoista tuli sähköpostia. Vastasin siihen pitkästi. Turhankin, mutta kun taas lähti lapasesta niitä lauseita ihan houkuttelematta.

Tiistaina olisi mielenvirikettä luvassa Helsingissä, mutta enpä taida lähteä kun ei ole junalippuihin varaa. Ja muutenkin siihen suuntaan lähteminen tarkoitaa aina sitä, että lompakko avoinna täytyy koko ajan olla. Eikä se hyödytä kun leväyteltävä on tyhjä. Pullojenkerääjiä siellä taitaa olla ilman minuakin. Ja muita tarpeeseensa kerjääjiä.  Unohtaa kai se pitää. Täytyy kyllä muutenkin kriittisesti miettiä, tarvitsisinko sitä reissua itse oikeasti vai olisiko se tilaisuus, johon osallistuisin, minkään väärti? Heimo sedän luona käynti varmaankin tarpeellisempi olisi.

Täytyy ruveta nyt askartelemaan Unimäkeen lähdön parissa. Pojat tulivat jo koulusta.

Lokakuu 2015, viikonloppumerkintöjä

10 pv lauantai

Unimäki illankuhjeessa. Pikkupakkanen. Tähesä o taevas. Tupa lämmin. Päätä tahtoo vain särkeä. Sitä on kestänyt ailahtelevasti ainakin viikon-kaksi yhtäsoittoa. 

Tulin eilenillalla, vein ensimmäiseksi peräkärryyn Nuasen rannassa köyttämäni veneen Juhanilan rantaniityn latoon Keyritynrantaan, tulin tänne ja pooruutin uunin kuumaksi. Liiankin.

Siellä rannassa oli mustanruskeankirjava minkki Juhanilan poikien virittämäksi luulemassani loukussa. Naksautin sen hengiltä ja pani isolle kivelle siihen viereen. En virittänyt loukkua uudestaan sillä äkäisesti rääkyvä ja irvistelevä eläin päästeli peloissaan niin katkerat rauhasenhajunsa siihen, että se kauan sieraimissa kajusi.

Äkkiä laskettuna Aleksis Kiven syntymästä on tänään kulunut 181 vuotta. Hyvin pysyy mies muistissa kun osasi aikanaan kirjoittaa kirjan jonka kertomus jäi väkevänä ihmismieliin. Mietteisiin iäksi painunut pelkkä patsas Helsingin Rautatieaseman vieressä ei elossapysymiseen riitäisi. Sotilas Mannerheim ei tule elämään kenenkään muistissa sellaisella teholla yhtä kauan vaikka ratsastajapatsas Kiasman kupeella kuinka machoilisi. Höttöinen ja vuotava elementtikiasmakin lahoaa ennemmin kuin jo Kiven elossaollessa rakennettu graniittinen rautatieasemarakennus.

Tänään olin serkun syntymäpäivillä. Hän täytti heinäkuussa 50 vuotta, mutta piti nyt juhlat; kesällä maanviljelijöillä on muutakin tekemistä kuin juhlia synttäreitä.

Paikalla oli sukulaisia ja tuttavia runsaanlaisesti. Eräässä vaiheessa pikkupoika Tuomas kävi sanomassa: "Minäpä kävin laskemassa, jotta pihassa on seihtemäntoesta aatoo. Sopiskkoon ne tänne sisälle jos kaekki pöövät ja muut kalut hilattas pellolle?"

Aamupäivällä sahasin pihassa lojuvat rankaläjät kappaleiksi ja kanneksin suojaan. Leikkasin vähäisiä ruohokaistaleitakin vaikka olisi se talven alle välttänyt: Tarvitsin ruohojätettä kompostilisukkeeksi ja tulevan kurpitsapenkin päälle katteeksi.

Lämmitin Hujjauksen, pesin hampaat ja ajoin poskipäiden parransängen; kurvailin partaraapalla myös leuan alusen ja niskavillat. Kaadoin kaivosta juuri nostamaani raudankylmää vettä sankollisen päälleni. Ajattelin, että jospa päänsärky siitä vähän säikähtäisi ja kaikkoaisi edes hetkeksi. Kaikkosihan se, mutta todellakin vain hetkeksi. Panin tuvassa siistit kamppeet päälleni ja olin kahden maissa juhlapaikassa Juhanilassa.

Nyt on siis ilta. Päänsärky on ikävä seuralainen eikä siihen totu vaikka ikänsä yrittäisi. Niin kuin kai olen yrittänyt. Minusta kun tuntuu, että aina minulla päänsärkyä on ollut.

Yritän lukea. Välillä torkahdan ja kirja putoaa lattialle vaikka yritän tukea sen sängynviereen jakkaroiden päälle asettelemiini tyynyihin. Akusta alkaa virta loppua. Valo himmenee, niin tajunikin. Luen viimeiseksi tälle yölle Professori ja hullu -kirjasta lauseen: " Paritellessaan uros asettuu naaraan selkään; niin kaino se on, ettei koskaan ryhdy toimeen, jos näköpiirissä on ihmisiä." Kyse on norsusta.

11 pv sunnuntai

Heräsin puoli kuusi. Päätä vain särkee.

Kävin kusella, huuhtaisin käteni ja laitoin täysinäisen kahvipannun kaasuhellan kuumennettavaksi. Ryystäisin veden kanssa burana kuussatasen. Vaikka on vielä pimeää joku metsämies kiirehti jo autollaan ohitse, ja kohta toinen. Ketä muitakaan kulkijoita ne voisivat olla.

Unessa pidin puhetta salilliselle nautakarjaa.

"Kaikki alkaa mitättömyydestä, suurikokoinenkin ihminen silminnäkemättömästä siitoshiukkasesta ja maailmansodat korpraalien katkeruudesta. Norsu ei kuitenkaan ilmesty savannille tuhansien kilojen painoisena tyhjästä eikä lehmä putoa puusta laitumelle kuin kypsä omena. Maapallo kyllä tuhoutuu ihan vain siksi, kun joku ihmisääliö keksi halkaista atoomin!"

"Mooh", sanoivat kantturat ja siirtelivät lantaisilla sorkillaan salin lattialla ajelehtivia lypsysankkoja ja rehupaaleja.

Kahvia juodessa kuuntelen kuuden uutiset. Turkin eilisissä pommiattentaateissa räjähti hengiltä liki sata paikalle sattunutta ja parisensataa roiskahteli raajarikoiksi tai muuten vain useampaan osaan. Me täällä turvallisissa oloissamme alamme verisen uutistenluvun jälkeen kuunnella Suomi soita tai Tarja Närhin iskelmäradiota.


Klo on kohta viisi iltapäivällä. Olen lähdössä Kniin.

Koko pvn puuhastelin ulkona. Siivosin pihan ja saunan  edustan. Laitoin parempaan taapeliin ja kunnollisen suojan alle haapalankutkin joista pitäisi ne lauteet joskus sitten jonkun fuugailla jos minä en eläissäni sitä voi tehdä. Toivottavasti seuraavalla Unimäen omistajalla on enämpi resursseja rakentaa valmiiksikin jotain. Tai mielenkiinnikkeet tähän mitättömään paikkaan niin ohuet, että voi antaa lahota kaiken maanmullaksi takaisin.

Kävin saksalaisryöväreiden hakkuuaukealta hakemassa kärryllisen polttopuita. Raiskion alle tuhoutuneen, monitoimikoneella ja metsätraktorilla sumeilematta muutamaan kertaan ylitseajetun kusiaispesänkin toin astioissa huussin- ja kompostinkuivikkeiksi. Yhden astiallisen kaatelin myös kurpitsapenkin päälle.

Minnehän ne miljoonat kusiaiset kymmenistä tuhoutuneista pesistä tuollakin raiskiolla ovat kesän aikana ehtineet marssia? Muiden yhdyskuntien pesiin ne eivät pakolaisina kelpaa joten kai ne ovat aloittaneet uuden rakentamisen. Mutta ovatko tarpeeksi suuren ehtineet tehdä että kaikki munat ja munijatkin ovat sinne työläismurkkujen lisäksi mahtuneet? Vai kuinka muurahaiset sotien tuhoihin verrattavasta katastrofista selviävät? Nehän ovat maapallon pitkäaikaisempia asukkaita ja selvinneet mittavimmistakin mullistuksista kuin ihmisnilviäisen aiheuttamat.

Harrastin äsken luontokuvausta. Laitoin tuvan ikkunan eteen pölkylle halkolaatikon ja sen varaan kumolleen kattilan jonka pohjan päälle asetin kameran valmiiksi niin, että vain linssi näkyy ulos verhojen raosta. Vein sitten ulos ikkunan alle kasvispenkkiin ruuantähteitä ja panin haapakarahkan oksannokkaan keitetyn kananmunan. Kauaakaan ei tarvinnut odotella, kun metsänlaidan vakoilijanärhet lennähtivät katsomaan, mitä hyvää niille on tarjolla.

Päänsärky on aika paha ja pitäisi taas jaksaa satasen km ajella.

Lokakuu 2015, 2 viikko

5 pv maanantai

Alati kalloluiden alusia jyrsivä päänsärky hermostuttaa.

Ensipakkaset jysähtivät maisemaan. Kuuden aikaan aamulla 3,5 astetta miinuksen puolella. Kaupungissa liikkuvat pakolaiset näyttävät kevyesti puetuilta, lapsille on löytynyt jo asianmukaista vaatetusta.

Henning Mankell kuollakämpsähti Göteborgissa. Olin pannut aivan äsken itseni hänen Juoksuhiekkaa-kirjansa varausjonoon. Täytynee uusia lukukokemus myös Nimeltään Tea Bagista.

Kirjoitin koko päivän, mutta tiijä sitten tulosta. Ohessa rykäisin kommentin myös Kemppisen "Itsesääli"-kirjoitukseen vaikka sehän vain ärsyttää joitakin. Itsetarkoitus se ei minulla ole, mutta siitä tulee sen tuntuinen kun astuvat "lepyttelijät" kannoille. Mietin joskus, että mikähän kaikkien kommentoijien motiivi oikein onkaan. Ehkä ne eivät itse sitä tiedä. Omat motiivini hahmotan ja luultavasti se myös maistuu kirjoitusteni taikinanjuuressa.

"Kasvoton mies" lähetti mukavan vastausviestin sähköpostiini.

Muuten entisenlaista arkea kaikki.

Nyt illalla päänsärky on ikävämmällä tasolla kuin aamulla. Rassaa miestä se.


6 pv tiistai


Iltapäivällä kuokin kasvispenkit nurin, keräsin rikkaruohojen juuret, lannoitin kompostimullalla ja istutin yhteen penkinosaan 66 kpl valkosipulin kynsiä. Onpahan nyt kahdessa paikassa niitäkin että on kaksinkertainen mahdollisuus onnistua. Tai epä-.

Haravoin puidenlehtiä nurmikoilta. Keräsin myös naapuri Riston kasat kärryyn ja kiikutin pottumaan päälle tasaiseksi matoksi. Kävin kävelyllä. Päänsärky on, mutta nyt vaimeampana jälleen. Kipujuotti kiipeää niskanikamista. Samanlaista perkelettä kuin 1992 kolarin jälkeen sen kanssa. Olkapäiden ja käsien särky jää toiseksi päänsäryn veemäisyyden kanssa.

Syyriassa lapsia ja muita avuttomia kuolee kun joka puolelta syydetään pommeja niskaan. Millaiseksi sankariksi Putin luulee historiassa kohoavansa näillä Krim-invaasion jälkeisillä valloitusjatkoillaan? Mitkä voimat valomerkin sille äijälle räpsäyttävät? Milloin se tapahtuu? Kuinka kauheiden ruumisröykkiöiden katveesta vasta? Tekisikö USA tyhmästi jos äkkiä vetäisi sotakalustonsa kaikilta tappotantereilta pois ja lausakehtelisi, että kauhokaa soppaanne tästä lähi yksi? Onko sodissa "auttamisissa" sama pelonlogiikka kuin köyhälle almujen jakamisen epäröimisissäkin, että jos kerran antamaan alkaa ei sille loppua tule?

Koulun pihalla jututin etiopialaislähtöistä äitiä joka odotti ekaluokkalaistaan koulusta. Se on mukava nainen. Pyysin tulemaan vanhempainyhdistyksen toimintaan mukaan niin kuin viime viikolla somalialaista Naimaakin. Tiedä vaikka tulevatkin. Naima on kyllä räväkkä täti. Muistuttaa ihan kummivainaa-Siljaa äänenkäyttöään myöten. Ihonsa väri vain on hieman tummempi...

7 pv keskiviikko

Kauhu-uutinen Pietarin satama-altaan syvennyksen aiheuttamasta ympäristötuhosta saa tarkennusta. Venäjän virallinen kuudennes tietenkin on toista mieltä liejun haitallisuudesta yleensäkin, tai että se edes ylettyisi kovinkaan kauas Itämerelle. Niin kuin Venäjä valtiona on kaikesta kaatopaikka-ynnämuusta saastuttamisistaankin piittaamaton. Neuvostoaikainen hegemonia sallii oman pesänsäkin piloille paskomisen.

Uuden Motonetin avasivat Kniin. Porukkaa lappoi sisään ja ulos kun käytiin. Ostin tarjouskorista myrskylyhdyn Unimäkeen kun entinen meni särki.

Jomottanut päähän on kovasti häntä, sanoisi Markus Kajo jota kuuntelin Areenan arkistosta kun en muita naurun aiheita maailmasta löytänyt.

Kemppisen kommenttiin oli eräs laittanut mulle tarkoitettuja sanastentapaisia ja harkitsin pitkään jatkoa. Viimein omista kirjoituksistani löysin sopivan "novellin" ja murjaisin sen kahtena osana sinne menemään. Saa nähdä, julkaiseeko bloginpitäjä niin pitkän mielipiteenilmaisun. Huomenaamullahan se näkkyy jos näkkyy.

Pöljä kai olen kun potkin sellaisia mielipidekeskittymiä vastaan. Niillä riittää kapasiteettia joko vaieta minut kuoliaaksi tahi laittaa trolliarmeija perääni. Kännykkään tulleesta tekstarista ja kahdesta sähköpostiviestistä päätellen siemeniä viimeksimainitulle saattaisi olla olemassa. Mutta "siellä jossakin" ovat sitten nämä toppuuttelijat, jotka kutsuvat kiihkoilijoita "sivuhuoneeseen" neuvonpitoon. Kerran mulle on silläkin tavalla käynyt, että siitä tiedän.

Anni tuli vastaan Suomalaisen kohdalla tummien turvapaikanhakijamiesten kymmenien henkien vahvuinen osasto takanaan. Kysyin, minne joukkojasi johdat, niin sanoi vievänsä heitä jalkapallokentälle. Siinä raiskausaaltoa pelkääville yksi esimerkki pelkojensa torppaamiseksi; ei mikään riihenseinästä reväisty kolmikymppinen nainen hän.

G nukahti kuulokkeet korvilla selkäni taakse sänkyyn. Laitoin hänellekin Kajotusta muuutaman pakinan verran kuulumaan.


8 pv torstai

Oli kommenttini kelvannut. Heti aamusta tuli aiheeseen viitaten tekstiviesti ja kaksi sähköpostia. Molemmat perseestä päin joten deletoin ne menemään säilyttääkseni mielenrauhani. Sillä tavalla toimien olen huomannut, että unohtuvat muutamassa tunnissa.

Mummilta saatu simpukkanokialainen on reistailllut. Varakännykästä, eli vielä vanhemmasta nokialaisesta simahti jokin aika sitten akku. Yksi pikkuinen Samsungikin on finito. Perkele, pitääkö sitä taas uuden hankintaan taipua! Puutarhurin autossa talvirenkaatkin on loppuunajetut. Katsastaakin se pitäisi. Oman Tojotanrotteloni taidan laittaa jälleen talveksi lumihankeen talviunille. Siinä ovat talvirenkaat ihan ok. Kesärenkaista paistoi jo kankaat alta. Olisi se poliisisetä tai -täti saattanut pikkuisen napista jos olisi tien päällä yhyttänyt.

Venäläiset pommittajat ja hävittäjät ovat koukkailleet turkkilaistenkin ilmatilassa. Mitähän ne oikein meinaavat? Montako sataa tai sataatuhatta lasta on nyt saanut surmansa tässä uudessa pommi-tulvassa siviilien niskaan? Entä paljonko raajarikkoja ja mielensä vioittaneita harhailee kuuman hiekan maassa taistelukaasujen seassa? Monetko sadattuhannet lähtevät tämän väkivalta-aallon alta pakolaistulvaksi maailmalle? Pysähtyvätkö pommittajalentäjät koskaan miettimään tekosiaan mielensairastumiseensa asti kuten Enola Gayn lentäjille kävi Hirosiman jälkeisinä vuosikymmeninä? Onko aiheutetun kärsimyksen ihmislukumäärällä jokin merkkipaalu jonka ylitettyään eivät murhaajat enää voi öitään rauhassa nukkua? Vai saavuttaako ihmiskurja siinä jonkinlaisen paatuneisuuden tasapainotilan jolloin mikään ei miltään tunnu? Siviilissä jo yhden tahallinen tai tahaton surmaaminen riittää suistamaan mielenrauhan joiltakin loppuelämäksi. Ei kaikille luonteille kylläkään, mutta ylipäätään ns. normaalille mielelle. Vai mikä ihmisen kohdalla on normaalia mikä pakottaen opittua? Tappaminen vai tappamatta jättäminen?

Oman politiikkamme taistelukentillä persuille ovat koittamassa laskusuhdanteen ajat mallia SMP. Tällaiset kuviot on ymmärtänyt vähäinenkin politiikanseuraaja aina. Kun Sipilä kokoomuskumppaneineen sai Soinin höynäytettyä hallitusvastuuseen, niin peli on sitä myöten melkeinpä pelattu.

Siitä on jokunen vuodenkierto, kun kirjoitin, että perusvanhat puolueet kuten kok, sdp ja kepu pysyvät politiikkamme kovassa ytimessä aina, muut ovat käypäläisiä vain. Tosin nämä "muut" ovat tarpeellisia. Persutkin (myönnän, vaikka kuinka heitä inhoaisin) olivat, sillä muuten puolueiden välinen kauhun tasapaino muuttuu kansalaisille vaaralliseksi yhden pelin politiikaksi. Niin kuin se meinaa yhä mennä ellei sdp ja vihreät terhakoidu uusista näkymistä puolueiden kannatusluvuissa, ja vasemmistoliitto kans. Itse en ole ryntäillyt voittajien riveihin muissakaan asioissa koskaan saatika että minut löytäisi populistien kelkasta vaikka mitä lupaisivat.

Kotimaassaan ja Venäjällä vaiettu valkovenäläinen Svetlana Alexievich sai tämän vuoden kirjallisuusnobelin. Olisin tainnut olla voittajien joukossa minäkin jos olisin vedonlyöntiin osannut osallistua.

Linkkukännykkä linkkasi itsensä viimeiselle portille. Kävin Veikon Koneesta smanlaisen kuin Pauluksella; maksoin selkäpiitä karsivin tuntein Visalla. Tiijä sitäkään, opinko mokomaa käyttämään näillä aina kohmeisilla kourillani. Sain minä siihen mukaan semmoisen tussuttelukynän, että jospa se tottelisi sen tökyttelyjä.

Hain illankähmässä poikien kanssa veneen Petäisenniskan rantsusta pois. Eipä monasti tullut käytyä tänä kurjana kesänä soutelemassa.

9 pv perjantai

Aamulla hirmuinen touhunjytäkkä tuvassa. Pojilla koululla luontoliikuntapäivä ja reppuihin piti pakata kaakaotermokset, eväät ja lämmintä varustetta koulukirjojen sijaan. E:lle lisäksi kannellinen sanko ja marjanpoimuri pyöränsarveen keikkumaan kun niiden luokanvalvoja oli käynyt vakoilemassa puolukkapaikat valmiiksi. Toivottavasti kotiuttaa sankon täysinäisenä...

Kävin Puutarhurin Relluun ne talvirenkaat. Halvimmat mahdolliset maksoivat 370 euroa. Se on niin kauhea summa, kuten eilisen kännykkänikin osto, että kauan kitistään niiden takia tänä syksynä jälleen. Miten ylipäätään on tännekin saakka tulojen ja menojen kanssa kutjuiltu ettei ole jo menneet alta talot ja tavarat? Jos hävitettäisiin autot pois, kuten oikein olisi, niin  mikä kaikki muu joutava kulutus jäisi niiden mukana vähemmälle? Tuossahan nuo vanhat rottelot pihassa seisovat suurimman osan olemassaolostaan muutenkin. Unimäkeen en tietenkään minä menisi muuta kuin polkupyörällä silloin tällöin (100 km/sivu) kun busseja eikä junia sinne korpeen nykyään enää kulje. Polttopuita ei voisi sieltä tuoda tullessaan ainakaan. Enkähän muutenkaan toimi kuten saarnaan.

Kaupungissahan pärjää ilman autokain. Näin pienen kylän kävelee vartissa halki ja toisessa takaisin vaikka vähän kiertäisikin eri kautta. Kauppaostoksille laittaisi polkupyörään enemmän koreja tai peräkärryn, tahi talsisi useampaan kertaan pienemmin annoksin, kuten useimmiten teenkin. Kymmenen litraa maitoa eri puolille pyörää sijoitettuna ei merkitse kulkemisessa yhtään mitään.

Nyt iltapvllä joka tapauksessa lähden Unimäkeen. Vien veneen sinne ja ensi kesänä Keyritynrantaan kun ne aloittivat Talvivaaramyrkkyjen purkamiskokeilunsakin jo Nuaseen. Huomenna on serkun 50-vuotisjuhlat Juhanilassa ja sielläkin ajattelin pistäytyä. Puutarhuri tulee poikien kanssa myös, jos se selviää romuskastaan joka siihen eilen iski yhtä kovana kuin minuun viime viikolla. Jaksaakohan se täällä poikien kanssa...

Viikonloppumerkintöjä 2015, lokakuu

3 pv lauantai

Unimäki. Tulin iltapäivällä, lämmitin uunia ja Hujjausta. Kerkesin korjata päivännäöllä vielä aitanoven lukon, käydä kylällä kaupassa ja tökkiä sormenkuoppiin kasvimaalle lukuisan määrän valkosipulin kynsiä. Leikkasin finfoamlevyn kahtia ja asensin istutusteni päälle, ja kiviä painoksi. Ehkä kynnet vielä kerkeävät pikkuisen juurtua tälle syksylle niin sitten keväällä ne puhaltavat aikailematta hurjaan kasvuun jos vain maassa voimaa on tarpeeksi. Kannoin kompostia muutamat sankolliset ja sotkin mullan sekaan, että eiköhän tuju piisaa.

Vajaa ½kuu Tikkasenpuron takaisella taivaalla, siis Nurmeksen kohdalla idässä. Aikaraudan viisareiden sanoi radiotoimittaja kiipeävän juuri puolen yhdentoista ylitse, klikkasi sen sanottuaan työpöytänsä hiirellä ja alkoi kuulua instrumenttimusiikkia. Läksin kuselle ja sillä reissulla havannoin kuujutut ja tähtien asennot. Pimeän pihamaan, mustan metsänrajan ja tuulen syyskolakan pyyhkäisyn.

Luin Kasvottoman miehen loppuun. Viimesivujen enkeli- ja jumalkangastukset sekä kuolleiden vierailut talitinttien hahmossa rajaan sairastumisen pitkään piinaan ja lääkkeiden vaikutukseen, ehkä myös Jaloviinan, jonka nautinnasta muutamia vihjeitä saa lukea. Muuten juuri tämän kirja oli luja lukuelämys. Päätä särkee.

4 pv sunnuntai

Heräsin ½7. Päätä särkee edelleen. Pitää ottaa päivän hännästä väkisin kiinni muuten se karkaa ja jähmetyn petinpohjalle enkä ylös kykene ennen iltaa. Tarkennan harittavaa katsettani, nousen istumaan, sitten varovasti  jaloilleni. Seison hetken aloillani. Huimaa.

Otan muistivihkosen ja kynän kainalooni sängynvieren pikkujakkaralta, tassuttelen villasukkajaloillani tupaan, napsaisen radion auki, ja välittömästi kiinni kun en kestä kuunnella. Käyn nostamassa kaasupullon paineventtiilin lipsukan auki, rahnustan tupaan takaisin ja hellan luokse. Oikealle nirskauttaen avaan punaisen hanan vasemmalta hellan vierestä ja etupaneelista vasempaan vääntäen ruskeaa nuppia isomman liekinkuvan kohdalle. Annan kaasuvirran tuhista hetken syödyn hernekeiton hajuista tyhjää ilmaa pois ja rätkin sitten piezolla kahvipannun alle tulet. Heittäydyn sohvalle voimattomana. Nousen heti ylös ja otan buranakuussatasen, peltisellä kupilla sankosta vettä perään ja menen takaisin sohvalle. Odottelen. Ajattelen. Kirjoitan hankalassa asennossa polvia vasten nämä ylös.

Muistan unen: Olen uimassa joen poikki vinosti virtaa vasten. Voimakkain vedoin kuin nuori, vahva Tarzan. Vesi on kylmää kuin Pieninkäjärvessä reilu vuosi sitten ja joen takana samanlainen auringonlaskun violetiksi värjäämä taivaskin jota vasten kroolaan. Joku tulee rannankiville vastaan...

...nyt kahvivesi kiehuu.

Nousen, laitan suodatinsuppilon toisen pannun päälle poikittain olevan kahden kahvelin kannatukseen. Kaapista otan suodatipaperin jonka survaisen suppiloon. Avaan kahvipurkin ja sen sisällä olevan kahvipussin josta nostelen suodattimeen neljä kukkuralusikallista kahvijauhoa. Kaadan tulista vettä, odotan vajumisen, kaadan lisää ja vielä kaksi kertaa niin, että pienempi pannu tulee täyteen. Huljautan tehtävänsä tehneen suodatinpaperin sisältöineen kompostisankkoon, huuhtaisen suppilon ja panen sen kumoilleen tiskialtaan reunalle. Seuraavaksi täytän kuumalla kahvilla pienemmän, mustan termospullon ja vasta sitten kaadan kuppiin itselleni.

Haen eteisestä kylmälaukusta maitopurkin, avaan sen ja kaadan kahvin sekaan reilusti. Nostan rasiasta pienen, sokerisaksilla isommasta palasta nipsaisemani sokerinpalan huulteni väliin ja ryyppään suupielestä sen ohitse aamun ensimmäisen suullisen. Istahdan kirjoittamaan tämän ja samalla mökkikirjaankin jonkun rimpsun. Radion 7:n uutiset kerkeävät mennä ohitse, mutta nyt kestän jo kuunnella musiikkiakin jota tarjoilee täsmällisen kuuloinen naistoimittaja, mutta jonka nimi jäi kuulematta. Pitää ruveta pitkälleen ja odotella rauhassa tabletin ja kahvin vaikutusta.

Olen nukahtanut. Säpsähdän hereille. Nousen sohvalta ja vaihdan radion ykköselle. Seppo Puttonen haastattelee Sofi Oksasta sen uudesta kirjasta. Ei ole kovin innostunut, jokin kaivelee, mutta niin vastailee Oksanenkin innottomasti.

Vähän on päänsärky vaimentunut. Puen ja lähden omnapuiden suojaustoimiin. Klo on nyt 08.40.


Omenapuiden hirvi-jänissuojat talveksi on asennettu. Oli helppo toimi. Kahden rungon ympärille nostin pystyyn mantsikkapenkkien kaarisuojat ja sidoin rautalangoilla yhteen. Kolmeen muuhun pienempään riittivät pelkät katiskaverkot seipäiden varaan nidottuina. Niiden kasvu-ura on ollut kymmenenä elinvuotenaan kovin kituliasta. Vasta menneenä kesänä kaksi niistä kukki ja samalla niiden pituus humahti kahteen ja puoleen metriin. Mummolan omenapuiden oksien varttaminen ei onnistunut. Karisivat juurtumattomina pois vaikka teippaus oli aika tukevaa tekoa. Ehkä tein jonkin virheen tai sateinen kesä ei olut asialle otollinen; Luonto ei ratkaisuistaan raporttia tee.

Nyt otan rennosti. Pötkötän pätkälläni sohvalla. Kuuntelen Tarja Närhin iskelmäradiota. Tarja oli aikoinaan samassa koulukompleksissa osan kouluajastaan. Vuotta vanhempana pyöri tietenkin omissa piireissään. Tarjan sisko M asuu nykyisin Tervossa. Hän on siskoni ikäinen ja oli samalla luokalla. Joskus humpalletaan kun satutaan samalle tanssilavalle. Viimeksi Ilveskasinolla Kuopiossa; hänellä on kevyet tanssikengät. Näiden tyttöjen isä Heimo Närhi oli aikoinaan R.vaaran ja Nilsiän nimismiehenä. 1974 nimismies oli virkansa puolesta kantamassa naapurivanhuksen, Erkan ruumista Nälkälammen suolta jonne hänen elontaipaleensa päättyi lohdulliseen erämiehen viime huokaukseen kahden syyssoitimelta ammutun teeren kanssa. Heimo asuu nyt Vesannolla. Kun sanoin M:lle, että sinne ovat asianomaista paljoakaan kuuntelematta siirtäneet yhden kehitysvammaisen veljenikin Siilinjärveltä, hän kehotti käymään jututtamassa isäänsä samalla kun veljeä käyn katsomassa. Olisihan se vain lysti juttu sekin.

Tuli nälkä. Kuullotin tomaattiviipaleiden, rypsiöljyn ja yrttimausteiden kanssa kaksi isoa sipulia joita vielä löytyi pellosta kun harasin vesiheinää pois. Toisella pannulla ruskistin rasiallisen kananlihasiivuja ja maustoin senkin yrteillä ja suolalla. Lopuksi otin sipulit ja tomaatit lautaselle ja sipelsin jäljelle jääneeseen rasvaan muutaman päivän vanhaa leipää ja lämmäytin niitä vähän. Sitten lapoin kaikkea tätä sipulien ja tomaattien seuraksi lautaselle. Maitoa särpimeksi hörppien kadotin annoksen suolenmutkaani.

Päänsärky pakenee nyt takaraivon puolelle eikä ole enää niin voimia vievää, mutta tiedän, ettei se vielä ohitse kokonaan mene. Se on kuin sää jonka muuttumisen osaa arvailla tuulensuunnan muutoksista ja pilvistä taivaalla.

Lakaisen lattian, asettelen paikat järjestykseen, huuhtaisen astiat. Teen poikkeuksen totuttuun ja lähden jo nyt, yhden huitteilla Kniin ajelemaan. Puutarhuri aikoi lähteä lenkille ja otan sen kyytiin Sotkamontien varresta. Kerkeää se viisi-kymmenen km lampsia tienvartta siihen, kun minä ajan 90 km.


Illalla Knissa.

Päänsärky yltyi ajaessani. Kuuntelin Minna Pyykön ohjelemaa jossa hänen juttukaverinaan oli Teemu Juntunen-niminen luontokuvaaja. (Jälkikorjaus: Teemu Juntunen on yksi haastatellun kirjoittaman kirjan fiktiivinen henkilöhahmo. Pyykön haastattelema luontokuvaaja on Jorma Luhta.) Erikoinen on ollut hänenkin pian seitsemänkymmentä vuotta kestänyt vaelluksensa maailmassa. Artikulointi oli hienovireistä ja hallittua, mukavaa kuunnella kun haastattelijankaan ei tarvinnut kuin antaa vihjettä, niin juttu jatkui.

Puutarhuri oli kerennyt kävellä 5-7 km.

Kävin pyörälenkillä kun ajattelin sen helpottavan särkyä, mutta mitä vielä. Näin pakolaisten majoituskeskuksen lähellä ihmisiä, tervehdin ja pysähdyin puhuttelemaan. Mutta ei siitä juuri mitään tullut kun ei yhteistä kieltä löytynyt. Kättelin kuitenkin eikä minua lyöty. Sain vastaani vain hymyjä ja lämpimiä läimäyksiä harteilleni. Sain luvan muutamaan valokuvaan. Ajattelin lenkkiä jatkaessani, että psyykeni ei kyllä kestäisi kuvata välimeren rannoille ajelehtivia lastenruumiita.

Illemmalla saunottiin. Sekään ei päänsärkyyn auttanut.

Poikien kanssa kiistaa jälleen kerran älykännyköiden käytöstä. Keräsin ne pois ja panin pulpetinkannen alle. Saavat vasta huomenillalla ne. G ja E kävivät pallonpotkinnassa, mutta P:sta en saanut lähtemään edes mukaani pyörälenkille. Nauratti niitä kyllä, kun saunanlauteilla perustelin jälleen kerran liialliseen pelimaailmaan lumoutumisen vaaroista: "Mitä siitäkin tulisi, jos satakiloisia pojanmurikoita nurkissa pelivehkeiden äärellä ruokittavana kyhjöttää kuin porsaita karsinoissa?"

Nyt klo on ½yö. Katsoin Silta-sarjan toisen osan. En tiijä, mitä siitä sanoisi; yhdentekevä on ehkä kuvaavin ilmaus.

Kirjoitin Kimmo Oksaselle sähköpostia jossa kerroin koruttomin sanankääntein lukukokemukseni aiheuttamia mietteitä Kasvoton mies-kirjastaan.

Alan muate. Päänsärky tykyttää vielä, mutta on se jo helpottumaan päin. Aamulla se on ohitse kuin perjantai-iltainen Valiomyrsky.

Lokakuu 2015, 2 ensimmäistä päivää

1 pv torstai

Se alkoi yhdellä aivastuksella iltayöstä. Kuumetta, nuhaa, yskää, särkyä pään. Mahakin sekaisin. Nukahtelen, tassuttelen tuvassa, ryin ja niistän. Nukahtelen taas.  Kirjoitusyrityksiä, lukemisenyrityksiä, kirjojen vaihtoa. Kirjailijat ja kirjojen juonet menevät sekaisin. Luen kuin uutta romaania tai esseetä vaikka jo usein luettuja luettavakseni hyllystä valitsen. Silmän katse menee ristiin toisen silmän katseen kanssa. Katseen juuttuminen kieroon asentoon muovaa pallukoita oranssille seinälle. Ne ovat kuin sianporsaita, niillä on silmät ja kärsät ja saparot. Korvien paikalla pään lävistävät reiät. En hätistä kuumepainajaisia pois. Mukava niitä on katsella untuvaiselta pilveltä joka keinuu tyvenessä unenlahdessa kuin kumivene. Ei pelotakaan. Pelkojen täyttämä lapsuus on kaukana vuosien painon alla maatumassa. Lapsena kuumenäyt saapuivat lyhtytuijujen takaa pimeydestä, tai olivat kuin suuria traktorin mustia takakumeja ryntäämässä rinnettä alas. Tai putosivat Pohjoisen mustalta taivaalta alas lumihankeen meteoriittina joka kierittti kokonaiset metsät sisäänsä ja josta törrötti suuria puita kuin tikkuja ja joka kaiken alleen murskaten pauhusi ylitse.

2 pv perjantai

Tänään flunssa on vähin erin helpottanut. Yöllä kuume kävi niin korkealla kuin se vain voi aikuisessa käydä ja tappoi virukset. Otin iltapäivällä vasta buranan, että sain päänsäryn hellittämään. Kahteen päivään en lämmintä ruokaa ole laittanut. Pojat ovat jyrsineet jääkaapista ja leipälaatikosta mitä ovat löytäneet.

Kirjastosta tuli viesti, että Kasvoton mies olisi hyllyssä, hae. Hain sen illan pimetessä luvatun myrskyn saapuessa ja kun aloin pysyä muutenkin tolpillani. Luin samalla käynnillä Suomen Kuvalehden josta jäi mielenpohjalle muutama artikkeli pakolaisista. Heitä on nyt tänä vuonna saapunut Suomeen 17 000 pipoa, 50 tuhatta odotetaan. Kirjaston aulassa törmäsin tanssituttuun rouvaan. Se sanoi muuttaneensa Etelästä talveksi tänne tekemään jonkun projektin. Sillä oli hieman kiire, mutta piirsi lyijytäytekynällä kirjastonkuittiini puhelinnumeronsa. Sanoi, soita; käydään kahvilla joku päivä ja jutellaan. Kävelin sitten melkoisessa tuulenmyräkässä melkein aution kaupungin halki. Ihmiset olivat kaikonneet tuulen alta ja lentävien esineiden pelossa sisätiloihin. En muuta tuulen irti nyhtämää nähnyt kuin puiden lehtiä, yleistä ihmisroskaa ja yhden telineen, joka mainoksineen päivineen siirtyili Kauppakadun uudella kiveyksellä muutaman metrin kerrallaan eteen päin. Tai mistä sen tietää jos tuuli kulkikin takaperin.

Media välittää uutisia. Sipilän pää ja Stubbin suu ovat vakuuttavia. Arhinmäki esittää oppositon mielipiteitä laulamalla. Itämereen leviää Pietarin satama-altaan syventämisen takia valtavat liejumyrkkypäästöt. Samainen Venäjä joka ei ole koskaan osannut ympäristöstään tai ihmisistä valtiona välittää, on nyt rynnännyt al Assadin toveriksi tappamaan siviilejä Syyriaan. Siellä myös USA tekee omia ilmaiskujaan joissa niissäkään ei siviiliuhreilta säästytä. Iran ja Irak ovat luvanneet harkita nekin armeijansa marssittamista "terroristijahtiin". Monen maan yhteistoimin pommitetaan kaupunkien ja kylien viimeinenkin infrastruktuuti raunioiksi, ja ihmisten mielet. Tuhon ja maailmanlopun alla elävillä ei ole enää mitään menetettävänään. Viha astuu mielenovista ja tekee pesän eikä se viha enää anteeksiantoon kykene. Jos tappamisen jyske joskus sillä suunnalla laantuu, ovat vihanpilvet kaiken yllä sakeammat kuin taistelujen hiekkaerämaihin haihtuvat kaasut ja käryt.

Sodan mielettömyys minunkin mieleni täyttää kun näen kaupungilla kulkiessani ihmisiä, jotka sen keskeltä raunioiksi pommitetuista kodeistaan ovat joutuneet lähtemään. Joillekin tulee ensimmäisenä mieleen kuinka paljon heidän majoittamisensa ja ruokkimisensa maksaa, mutta minä en kykene sitä miettimään. Mulle raha on toissijainen arvo kaikessa.

Pakolaisasiassa olen puoleni valinnut, sen ilmaissut. Tästä selkesätä ja johdonmukaisesta heikomman puolelle asettumisestani toisenlainen viha, jolle ei samanlaista perustetta löydy kuin sodan raunioiden keskellä murskattujen ihmisten vihalle, on osittain löytänyt vihaamaan minua ja mielipiteitäni. Mutta tuo vihanvyöry ei vahingoita. Ne ovat pelkkiä onttoja sanoja ja takeltelevia lauseentynkiä joiden takaa ei juuri hauista löydy. Ja vaikka löytyisikin, sekin on kasvatettu anabolisilla sterodeilla, keinotekoisesti. Kuten vihantunteiden perusteensakin lööppitelineiden huutomerkkimusteella.

Syyskuu 2015, viimeiset 3 päivää

28 pv maanantai

Vasen polovi ärtyilee. Myös vasemman käden kämmenpohjan sidekalvon kovettumien kohoumat käyvät kipeää kun johonkin tartun.

Viime yön unen kirjoitin unessa valmiiksi muistiin, mutta paperilappunen hävisi enkä sitä löytänyt kun heräsin ja vähän aikaa mietittyäni, huomasin, etten ole sittenkään herännyt. Kirjoitin huomion muistiin uudelle paperilapulle ja vasta sitten heräsin. Piti kyllä melkein potkaista itseään, ennen kuin olin varma hereilläolosta.

Aamulla ensiksi E:n verikokeet Kaksin labrassa. Heti sen jälkeen P:n hampilääkäri ja iltapäivällä G:n asioiden hoitoa koululla.

Kävelin jonkun verran; Kaksille E:n kanssa ja takaisin, koululle, kirjastolle, Rantapuiston lenkin ja takaisin koululle josta P:n kanssa hampilääkäriin. P:n suuhun ei muuta kuin pikainen peilikurkkaus. Suuhygienisti kirjoitti ajan marraskuulle jolloin oikomislääkäri tarkistaa yhden pienen purentavirheen.

Hampin jälkeen kävelin poliisilaitokselle juttelemaan muutamasta häiriköstä langoilla ja netissä. Hokkanen sattui olemaan päivystämässä. Kävin kaupasta maitoa ja leipää. Kassalla edelläni meni hyvin lyhyt nainen, joka ei ylettynyt ottamaan keppiä ostosten väliin. Kurkotin sen hänelle. Virnuili itse lyhyydestään joten uskalsin kysyä, etteivätkö ne lapsena lantatunkiossa seisottaneet niin kuin meillä päin oli tapana. Tajusi se vitsin. K rahasti pirteänä, pari lausetta vaihdettiin. Kaupan välikössä asteli vastaani harmaapää joka ei nähnyt eteensä, hapuili seinäviertä pitkin ja osasi näin Alkon puolelle. Katsoin ulkopuolelta viinakaupan ikkunasta kuinka puolisokea pyysi kassahenkilöä hakemaan pullollisen punaista viinaa.

Iltapäivällä luen kirjoja, kirjoitan muutamat lauseet, korjaan eilisiä. Torsin myös pv-kirjaan jonkun sanan. En raatsi vielä viedä kirjastoon Paavo Haavikon  Puut, kaikki heidän vihreytensä runoteosta. Siinä on pari sivuntäytettä joita haluan vielä tarkastella. En kai niistä tämän hurskaammaksi tule, mutta vaikka mielenpörhistelyn vuoksi.

Nitistelin varret uunin päällä kuivumassa olleista sipuleista, säilöin ne kangaskasseihin ja laitoin sähköpääkeskukseen ilmastointikoneen suodatinkannen nuppeihin roikkumaan. Melkein 10 kiloa niitä on.

Medioiden suuntaan vilkaisut masentavat: Jotkut älyttömät laskevat pakolaisista huhuja liikkeelle, toiset vajaat höystävät niitä ja kolmannet käyvät kiivaaseen levitystyöhön. Huhupyramidit ovat pian korkeuksissaan eikä niiden kaatamiseksi kukaan mitään voi. Mutta ne, jotka nöyrinä apuaan tarjoavat, eivät sellaisita hätkähdä. Jatkavat uurastustaan palkkanaan ehkä jonkun autetun kiitollisuus.

Kuuntelin päivän lopuksi Areenalta Kuusi kuvaa-ohjelman. Tällä kertaa oli vuorossa Kimmo Oksanen ja sen vuoksi käynnistin vielä tietokoneen ja laitoin kirjastovarauksen Kasvoton mies-kirjaan jonon jatkoksi.


29 pv tiistai

Vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet pommittelevat toisiaan sähköpostiviesteillä. Koko rimpsu näkyy omassa postissani. Panin jatkoksi, että luettu on, ja ymmärretty.

Tänään kävin muutamat tunnit listoittamassa R:n osakkeen sisäovienpieliä. Saranoiden kohdalla oli ahdasta ja jouduin emeroimaan, siksi hidasta. Huomenna jos saisin laipiolistat jiirattua niin sillä hyvä se homma.

Nyt iltapäivällä luen ja kirjoittelen. Välillä lämmitin takkaa, tein ruokaa, panin pöytään lautasia, haarukoita, veitsiä, laseja, maitoa, leipää, voita, juustoa. Samaa touhua päivästä päivään, viikosta viikkoon. Imuroinkin kun tuli puiden mukana hienojakoista toukanjältettä ja levisi karvalankamatolle. Samalla pöydäanalusen, leivänleikkuulaudan ritilän välit ja jätevaunun takuset. Saunassakin suutinta juoksutin, ja eteisessä. Lopulta kaikki lattiat vaikka en meinannut.

Sitten tulivat mummi ja Aila. Keitin kahvit ja Puutarhuri toi töistä tullessaan kaupasta kahvileipää vaikka mummilla oli tuomisina pannariakin. E:n koulukaveri Edin oli myös. Se on iso poika ja syö kahden edestä. Se on lähtöisin Kosovosta, ollut Suomessa äitinsä ja isoveljensä kanssa kahdeksan vuotta. Edinin äidinkieli on Turkki koska sen isän puolen suku tulee sieltä. Poika osaa myös englantia ja suomenkieli sujuu takeltelematta. Joskus ollut puhetta, että kävisin haastattelemassa sen äitiä.

Illalla katsoin Tenderness-nimisen elokuvan. Olen sen jo aiemmin katsonut, mutta juutuin nyt kuitenkin toistamaan; se on just niitä elokuvia.

Nyt klo on puoli yö, ulkona hyvä kuutamo joka on vajenemispuolella. J:lta tuli viesti kuutamosta myös. Se näkee kuun paremmin koska asuu maalla, täällä täytyy mennä varta vasten pihalle etsimään, minkä katulampun takaa se killottaa. Se ei ole yhtä mukavaa.

30 pv keskiviikko

Elämä jälleen yhtä syystä lyhyempi.

Kävin napsimassa ne kattolistat ja parit ikkunapielet paikoilleen. Meni siellä kymmenestä kolmeen.

Sitten tuli åggelbyläinen vieras kylään. On käymässä kotoseuduillaan. Olin hieman ymmälläni keskustelunaiheistamme. Ne koskivat maahanmuuttoa, holokaustia, politiikkaa, valtioiden toimia kansalaisiaan kohtaan, Ukrainaa, Venäjää, Syyriaa, Amerikkaa, siionisteja ja salaliittoja joita vieras näkee kaikkialla. Ukrainassa alasammutun matkustajakoneen taustaltakin sellainen löytyi ja holokausti on valhe, maailmaa hallitsee siionistit ja kun he saavat kaikki alistetuksi valtaansa, ovat he päämäärässään. Siinä vaiheessa ihmisiä on enää 500 miljoonaa ja niitä on helpompi hallita ja käyttää pelkästään orjatyövoimana.

Semmoinen tulevaisuus maapallolla ihmisineen.

Nyt illasta alkoi nenä vuotaa, sitten yskittää ja päätä särkeä. Ehkä on kuumettakin.

Olin fb:n kautta yhteydessä Amariniin. Sen mies Sam ei ole saanut vanhemmilleen vielä Ranskaan oleskeluviisumia, eikä Suomeenkaan joten muuttaa vasta ensi vuonna Treelle jossa A asuu ja käy töissä. Vanhempi sisko ja sen mies Ali olivat saaneet töitä ja sekä äidin työ vakinaistettu. Velipojasta en muistanut kysyä, se valmistui keväällä automaalariksi. Isän selkä on huonossa kunnossa eikä hän ole oppinut vieläkään suomenkieltä joten työllistyminen on melko toivotonta. Ikääkin on 60. On se kuitenkin marjoja jälleen poimanut aikatavalla. Se osti jo täällä ollessa varrellisen poimurin ettei tarvitse kumarrella. Mutta täysien marjasankkojen kantaminen metsästä pois ei enää onnistu. Amarith tulee Yhdysvalloista joulukuussa käymään ja junailevat ehkä meillekin kylään.

Laitan kuulokkeista Radioateljeen ohjelman Koska kuulumaan ja yritän päästä uneen. Luen samalla jos jaksan. Viimeinen muualle tätä ennen kirjoittamani lause koski Kalervo Palsaa ja hänen Getsemaneaan.