Lumen muisto

28.1.2024 lauantai

Unessa kuljimme hyytelökuutioina toistemme ylitse, alitse, lävitse kuin jossain scifi-elokuvassa.

Yksi kysymys tuli mukana hereiläolijoiden maailmaan: "Miksi kirjoitat niin pessimistisesti vaikka mitä myönteistä elämässäsi tapahtuisi?" Tokaisin: Jonkun täytyy.

Entä jos nousisin optimistijollaan ja seilaisin sillä pari päivää jättäen pessimismileivät leipomatta?

Vaan minnekäs pääsi käännät uutisilta jotka herättävät ristiriitaisia tunnelmia ajattelevan aivoissa? Niin kuin tänäinenkin Hesarin juttu Suomussalmen raakkutuhonnan jälkipyykistä jonka likavedessä lilluu ritse aakkujoen ylitse ajelija. 

Otsikko on jo kuin Nürnbergin käräjäsalista pääsyyllisten puolustuspuheenvuoroista poimittu: "Aliurakoitsija: Toimin ylempien ohjeiden mukaan"

Muutama aste pakkasta eikä lunta enää maassa juuri lainkaan. Ruskea rusakko ja tuttu kolmikäpäläinen, talvipukuinen jänes olivat yhtäaikaa pressukatoksen vieressä kaivelemassa jäistä nurmea aamiaisekseen.

Ostin lahjakortilla Suomalaisesta Timo K. Mukan uuden elämäkerran E-kirjana: "Miltä männystä tuntuu olla mänty" (Sini Silver 2024) Aloitin lukemisenkin jo.

29.12.2024 sunnuntai

Aamuun herääjälle kulkeutui yön kuvajaisista yksi kohtaus kesken olevasta, avaamista odottavasta kirjoittamisprosessista. Jotain mukkamaisen uneliasta, surullista elämänsumua ajelehti päänsärynpunaisessa viirussa sinisenharmaan keskellä. 

-Pellon Oraakkeli! kähisi ilkeä noita unentäkin alta. Tarkoitti tietenkin Mukka-vainaata vaikka "oraakkeli" tuntuukin aika oudolta hänen yhteydessään, mutta kukapas unihenkilöiden sanomisille mitään mahtaa.

Vaan mitäpä nuista; aineettomia, luuttomia, lihattomia, psykologisin termein palasiksi pantavia kohtauksia kaikki. 

Unet ovat ihmisaivojen epätoivoisia selitysyrityksiä olemassaolon syille ja merkityksille. Joskus osuu, useimmiten korkeintaan ehkä.

Klo alkaa olla 7. Kahvit olen juonut, puuro on hautunut. Kahdeksalta tulee TM ja sitten lähdemme katsomaan vauvaa R.vaaralle. Ehkä käymme Unimäessäkin jos tieltä on lumi sulanut, tai aurattu.

Iltasella

Vauva on nähty ja sylissäkin osasin pitää. Mukavaltahan se tuntui. Nimijäiset ovat maaliskuussa. Soilan luona ei käyty kun siellä mykoplasmaa pärskiivät.

Käytiin Unimäessä. Näläkömäen tienhaarasta piti loppumatka kävellä. Lunta ei ollut paljoa, mutta ei TM:n Avensis olisi siinä perille kahlannut. Nuoremmat tekaisivat lumiakan portaiden viereen mökkivahdiksi. Minä kaivoin aitasta lyhdyn akalle käteen ja laitoin tuijun palamaan. Vietiin Vinhan haudallekin iso kynttilä.

Luen Pirkko Saision kirjailijan vuodenvaihteen esseen "Kuolleet sielut" (kirjoittaja ei usko sielujen olemassaoloon, en minäkään). Se alkaa näin: 

"Kirjailija rakentaa sanoista talon, sanat ovat kirjailijan ainoa omaisuus. Kun talo on valmis, kirjailija jättää sen ja jatkaa matkaansa, yleensä tyytymättömänä itseensä. Pettyneenä. Melkein aina. Sanat ovat pettäneet kirjailijan. Talosta tuli erilainen, pienempi ja ahtaampi, hatarampi kuin oli tarkoitus. Silti kirjailija ei lannistu vaan jatkaa, yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista, rakentaa näkyvästä näkyvää. ..."

Esseen loppupuolella Saisio lykkää valtionvarainministeri Riikka Purran sisuksiensa pakastimesta valitseman "Empatia ei kuulu politiikkaan"-jääpurasluun takaisin lausujansa kurkkuun; Sulatelkoot sanomisiaan persujen kylmäkkö!

Lukeekohan Purra Saision kirjoituksia? Sama se sille, ei se hätkähdä vaikka lukisikin koska kykeni puolueensa hallituskaudenkin empatian kieltävällä lauseella aloittamaan. 

Osaa ne naisetkin  julmuuden kielen. Miehiltä ne alttiimmat kai sen ovat oppineet. Jussin "kasvatti" se poliitikko Riikka onkin, mutta lie ollut jo syntyissään otollinen luonne. 

30.12.2024 maanantai

Sini Silverin Mukka-kirja ei hassumpi ole. Käy monipolvisemmin kuin Paasilinnan Erno kohteensa elettyyn elämään kiinni. Erno oli ytimennävertäjä, Sini alkoi jälttää nilaa jo kaarnan alta. Mukava tuota on lukea, ja varsinkin kun tietää ripenen itsekin lappilaisista ympyröistä. 

Iisalmen Sanomissa oli 90-luvulla toimittajana Mukan kummityttö S ja tutustuin häneen himpun verran (en kuitenkaan "sillai" vaan ihan vain sillai). Joku kesä S teki minusta jutunkin siihen lehteen.

Lueskelin käsikirjoitustani. Muutaman sanan korjasin. Käytin yhtä kappaletta chatGPT:n tutkailtavana ja sehän paiskasi arvoituksellisella kritiikillä. Ei tyrmännyt, kehui kieltä rikkaaksi, mutta kompleksiseksi lukijan kannalta. 

Minun pitäisi kyetä karsimaan häiriötekijät minimiin jos aion jatkaa kirjoittamisyritelmääni. Mistä aloitan?

Pirkko Saisio muistutti kirjoituksessaan Leo Tolstoin pakenemisesta 82-vuotiaana "...joka viimeisenä tekonaan jätti kotinsa, vaimonsa ja lapsensa, koko entisen elämänsä, mutta voimat eivät enää riittäneet lyhyttä junamatkaa pitemmälle."   

Minnekähän saakka minun voimani riittäisivät jos nyt lähtisin? 

Rahat loppuisivat ennemmin, sillä ilman rahaa ei tämän maailman raitilla kulje kukaan yhtään mihinkään.

Hemingway kirjoitti merellisiä kertomuksia, Høeg  Lumen tajusta, Jo Nesbø lumesta ja jäästä muuten vain, eikä tuo valkeankylmä aine Timo Kustaallekaan tuntematon proosakaltio ollut josta ammensi. Lumen pelko oli yksi hänen novellikokoelmistaan.

Kesken lukemiseni olevassa, melko tuoreessa kirjassa Älä jätä hyvästejä, eteläkorealainen kirjallisuuden nobelisti Han Kang kuvailee hyytävällä tavalla lumen valkoista voimaa myös. Pelkäsin jo, että ei se elävänä lunta ja kylmää vastaan taistelustaan selviä.... Ja kuinka monet "kirjailijoiden kuolleet sielut" ovat Dostojevskin lisäksi Siperian tuiskuista ja armottomista pakkasista kirjoittaneetkaan pakkotyöleirikokemuksineen...

Itse muistan lapsuudestani parhaiten lumen, sen kylmänkovuuden, toisaalta unettavan  pehmeyden, toisaalta tukehduttavan upottavuuden. Aurattuja teitä vaellettiin vasta kun olimme umpihankien maasta pois lähdetty. Lapsena oli aina kylmä. Nenä vuoti, korviin ja hampaisiin koski...

Lumen taju, muisto lumesta, kyllä ne minussakin asuvat hautaani saakka. Saappat jalassa jos kaadun, ruumiin pesijät kopistelevat ensitöiksensä lumet kenkieni sisäpuoleltakin ja laittavat lumikokkareiset villasukat naruille kuivumaan.

Neljä väriä (ainakin)

26.12.2024 torstai

-Miltäs nyt tuntuu, isoisoisä?

-Vanhalta.

Suomen ahneimman sanomalehtitalon aviisista luen sotauutisten, hybridihyökkäysten, poliitikkojen naamojen ja muun töhkän seasta erään tunkionkupeen raportoinnista: 

"”Emme ole tottuneet ratkomaan tällaista yltäkylläisyyden ongelmaa” – Parisuhteiden elinkaari on aiempaa lyhyempi, sanoo tutkija. Parisuhteet/Tinder-aikakauden suhteet ovat entistä lyhyempiä ja nopeampia. Väestöliiton asiantuntija näkee ilmiössä yhteyden alentuneeseen syntyvyyteen."

Otsikoitten jälkeen on tuhansien merkkien jonot toimittajan selitysyrityksiä siitä, mikä tällaiseen "ilmiöön" on lajimme parittelunhaluiset peijoonit johtanut, ja mitä seurauksia siitä on tähän mennessä raportoitavissa.

Alentunut syntyvyys-teemaan olisi voinut ottaa perusteellisemmin kantaa. Poliitikotkin melkein laidasta laitaan nykyään ratsastavat syntyvyyteen liittyvillä argumenetilla uskontokunnista ja muista kättenpäällepanijoista puhumattakaan.

Onko alentunut syntyvyys luokiteltavissa pelkästään hyväksi tai pahaksi asiaksi unohtamalla niiden väliin jäävä mielipideilmasto ja tieteelliset faktat? Mitä hyvää/huonoa se merkitsee globaalissa kontekstissa tai millaista vääntöä pienten kansanrippeiden keskuudessa? 

Ja tärkein: Mitä ihmispopulaation vähenemisen toiveista Maa-planeetta elonkehässä möngertävä muu eliöstö osaisi ola mieltä jos sille kyky kielin kertoa ilmaantuisi? Tai jos ylipäätään saisivat jalansijaa yhden öykkärilajin seassa?

Tiivistettynä ja kärjistettynä deittailujuttu selvittää nettiin syntyneen/synnytetyn kaavan yksinkertaisen jujun joka ei kaukana ole siitä, mitä lajimme puuhasteli geenejä jälkipolville jakaessaan jo muutama miljoona vuodenripausta sitten kun vielä viidakoissa lajimme pystykävelyä alkoi opetella; siis aivan samaa, mutta ilman teknisiä apuvälineitä.

Alkaa tympiä nämä jatustelut ihmissuhteiden toisteisilla kiemuroilla. Pisaroista tätä soppaa viimeisin oli, kun Hesarikin alentui tekemään jutun "aikamme  ilmiö: Onlyfans-vaikuttajat". Yksi nimineen ja kasvoineen esiintyvä nuori, kaunis nainen esiteltiin villityksestä viimeisimmän kokeilusessiolla: 101:n miehen kanssa seksiakti päivässä (vai vuorokaudessa?). 

Lienee tuosta jo perse kipeäksi tullut, mutta aikoi panna ensi vuonna paremmaksi tuhannen eri miehen kanssa suoritetun yhdynnän päivävauhdilla. Lienee se kuitenkin mahdotonta toteuttaa, sillä eihän edes "nosto-pisto-ravistus"-systeemillä vuorokaudessakaan minuutit riitä: 24 tuntia tekee 1,44 minuuttia per jalkoväliä nylkyttävä kullinuama.

Tajua vailla olevaa porukkaa ovat ne uroksetkin joilla kovaa lahkeesta löytyy tämmöisen haasteen tarjoutuessa. Tai sitten lajimme todella on taantumassa takaisin viidakkoon, joka toisaalta saattaisi olla paras asia mitä tällaiselle evoluutiokokeilulle ikinään voi tapahtua. (Mutta ehtiikö, niin se on sitten toinen asia.)

Vetäytyisin itse kaikesta jo omiin, yksityisiin viidakoihini jos toteutus vain olisi mahdollista. Olen kyllästynyt itseeni ja maapallolla käyskenteleviin lajitovereihini vaikka niin mitättömään kerrokseen sen 8:n miljardisesta potentiaalista olenkin ollut elämäni aikana yhteydessä; sekin lienee siis liikaa.

Tehdä pesänsä kuusenjuurelle ja alkaa pikkuhiljainen näivettyminen, niin siinä olisi loppuelämälle kylliksi tehtävää.

27.12.2024

Krzysztof  Kieslowski pykäsi elämäntehtävinään elokuvia. Erään sarjan se nimesi Kolme väriä: Sininen, Punainen, Valkoinen. Sininen kertoo naisesta, Valkoinen miehestä ja Punainen naisesta ja miehestä. Viehättävämmin keinoin kuitenkin kuin eilisen Hesari.

Minulla on ollut vähintään kolmen värin joulu. Mustaakin seassa, mutta se jossain luisen  pääkoppani sisällä, aivojeni syvimmässä päässä.

Koska elokuvien tekemiseen eivät resurssinin riitä, otin valkoisen tassin ja asettelin sen päälle tuijanoksan, vesivärit esille ja käteeni pensselin. Tämän blogin kuvituskuvissa taiteentekemisen sen puolen vähäinen ulottuvuuteni on sitten näkyvissä, mutta kuvastaako se mitenkään sitä, mitä sisälläni nyt liikkuu?

Siihen kai Kieslowskikin pyrki; sisäisten näkymiensä kuvaamiseen. 

Ihan kuin itsekin  kirjoitusviritelmilläni -päivästä toiseen. 

Kysymys tietenkin kuuluu: Näkyykö mitään?

4170 grammaa uutta geenien kehtoa

24.12.2024 tiistai

Gaius ostoskärryistuiniässä: "Syyvään ootellessa jäätelöä..." Jäätiin siis oottelemaan ja nautiskelemaan jäätelöt vaikka ei selevinnyt, mitä ooteltaisiin.

Eilen ovat käynnistäneet Mirren synnytyssession, mutta ei ole tähän iltaan mennessä lapsi maailmaan änkeytynyt (klo nyt 23.04). Ovat he jo synnytyssalissa ja kaikki keinot lienevät siellä käytössä.

KYS:ssa (ent. KYKS) syntyi 45 vuotta sitten myös Mirren äeti, Sonja ja pari vuotta myöhemmin hälle sisko Soila. Myös Mirre on syntynyt samassa, moneen kertaan ja useaan ilmansuuntaan laajenneessa betoni/lasi/teräskolossissa. 

25.12.2024 keskiviikko

Klo 01.51 tuli viesti: Neitokainen syntyi yhden jälkeen ❤️🥰 kaikki on erittäin hienosti täällä 🥰❤️

Tarkemmat tiedot tulivat myöhemmin: 4170g, 50 cm, pisteet 9/9. 

Muuta en nyt ossaa kertoa vaikka joulupäivä on jo illassa. 

Pilaan joulutunnelmanne

                                                            Kuva M.A

16.12.2024 jaanantai

Jahas, olihan se vielä yksi viikonpäivä jonka voi ihmisen nimeen soveltaa. 

Tuosta sitten muistuukin, että mitähän niille muutamille jaanoille kuuluu jotka elämäni varrelta muistan? 

Sekin vielä, että kansanedustajaa, joka mielellään painaa jaa-nappia voisi kutsua Jaa-nalleksi. Ja tästä taas eräs iisalmelainen, itsensä paksuksi juonut ja syönyt mies jota kutsuttiin Nalleksi, mutta se ei ollut Wahlroos sukujaan.

Wahlroosista taasen nousee mieleen liituraitamafia ja Cosa Nostran veljeskunta joita kaikissa demokratioiksikin kutsutuissa yhteiskuntarakenteissa kautta Maa-planeetan häärii koskaan keplotteluistaan tiliä tekemään joutumatta.

Rehellisellä työllä, jos sellaista on olemassakaan, ei voi rikastua siihen malliin kuin esimerkkihenkilömme Nalle Wahlroos rahasta ja omaisuuksista puhuttaessa. Rehellisyyden ja laittomuuksien rajamailla keplottelemalla kyllä. 

Keplottelemalla taas ei voisi  rikastua jos yhteiskuntarakenteet eivät  sellaista sallisi. Ja sallia ei voisi jos lainlaatijoilla ja muilla politiikassa toimijoilla ei olisi keplottelijoihin tiiviitä yhteyksiä; sekä toisin päin. Ja jos ei olisi alusta alkaenkaan annettu lajimme sisään rakennetun ahneusmoodin olla se tekijä, joka yhteiskunnissa tahdin määrää.

Jos rakenteet olisivatkin ylösalaisin: Vähään tyytyväiset olisivat ne, joilla olisi valta, voima ja kunniallinen omatunto tehdä kestävää politiikkaa kaikkien hyväksi. Halu yrittää edes! Sekin pyörä on kylläkin keksitty, kokeiltu ja toimimattomaksi havaittu koska joukkoja ei tasajako-yritysten taakse kerry. Tai jos kertyy, kaikkialle tunkevat vallantavoittelijat pilaavat kaiken. Niin kuin vihreät-puolueen alkuperäisen idean pilasivat koijärvihampuusit joilla ei vihreä pokka sen pitempään pitänyt kun vallankammareiden kynnysten ylitse loikkasivat. Kun Ville Komsikin tilinumeronsa edustajanpalkkioiden maksua varten oli kirjaamoon antanut, valahti isossa salissa tuolille vihreitä unia neljäksi vuodeksi näkemään.

Ei rahamaailmankaan takana ihmisistä koostuvat joukkovoimat jyllää. Vain raha itse on säilyttänyt maagisen valtansa. Raha, joka joskus sentäs oli käsinkosketeltavaa materiaa, mutta nykyisin pelkkinä numeroina taustalla vilahtelevaa algoritmidataa.

Ei tarvitse kuin ajatella sitä joidenkin matematiikkapäiden laskemaa tilastoa, joka kertoo että vain noin 1% homo sapiens-lajin edustajista omistaa valtaosan kaikesta maapallon varallisuudesta, niin käsittää, mistä kysymys on ja missä ne voimat, jotka hallitsevat, sijaitsevat. 

Tai voimmeko me sellaista numerojoukkoa käsittää joka toisesta päästään on liki nolla (yllä mainittu n.1%) ja toisesta päästään niin hirvittävä lukujoukko (varallisuus), ettei sen näkyviin loihtimiseen mitkään alustat riittäisi?

Helpompi on  laskea kaikki miljardit köyhyysrajan alapuolella olevat ihmisyksilöt kuin globaalin maailman sisällä toimivien, muutamien ihmisten kokoama varallisuuden summa.

Tämä 1%:a antaa köyhyyden kukoistaa koska heillä siihen varallisuuden suoma valta on.

Raha on se kuningas joka määrää, ei lajimme yksikään yksilö.

Yksinkertaistaen: Kaikenmaailman isommat ja pienemmät wahlroosit ja murdochit ovat rahan piikittämiä narkkareita ja alkoholisteja jotka eivät pelin-ja rahanhimoilleen mitään koskaan ole mahtaneet eivätkä parantuisi siitä taudista vaikka liittyisivät anonyymeihin hamsterikerhoihin.

                                                            Kuva M.A

17.12.2024 tiistai

Hesarissa Sini Silverin kirjoittama Timo K. Mukan uuden elämäkerran arvio. Varmaankin pitää se hankkia. Hannu Harjun kritiikki loppuu pikkaisen töksähtäen.., kuten väittää kirjan sisällöstäkin hän.

Mutaettä löytyykö yhden pellolaisen kirjailijan elämästä enää uutta kerrottavaa, niin sitä epäilen. Ihmisten sisäisiä maailmoja herkästi vaistoava lukija osasi kyllä niin kirjansa kuin niiden kirjoittajan Timo Kustaankin lopulta jo ulkoa.

Nukahdin eilenillalla iliman ilta-uutisia. Oli töistä tulon jälkeen vielä lumienkolaamista ja väsytti armottomasti.

Torstaina saattaa keittiöremontti ehkä valmistua.

Iltasella

Yksi murhaajakenraali Moskovassa vähempänä kun akkuskuutti silmille räjähti, mutta ei se paljoa Venäjää hetkauta. Ainoa asia, joka vähän panisi polvet siellä oikeasti tutisemaan, olisi jos ite PääZaatana seinään naulattaisiin kivitettäväksi.

S&M ovat alkaneet saada kunnon kalansaaliita. Jäälle pääsee nyt missä vain kun sen paksuus on jo yli 20 cm eikä lunta juuri lainkaan.  Verkkojatat ovat nyt Keyrityssä ja Nurmesjärvessä. Kuhaa, haukea, siikaa ja ahvenia ainakin oli saaveissa joista kuvia tuli. Yksi pulkan mittainen hauki oli painanut 9,5 kg.

18.12.2024 keskiviikko

Unessa useasti sun poluillas koulutie... Jottain unta kouluun lumessa kahlaamisesta näin. Taustalla joku lauloi koulupoluista, Unipuro oli tulvinut ja Villelänsuo upotti niin, että meni hyyhmää kumikenkään. Kun heräsin, palelsi vasenta koipea; siitä oli villasukka hierautunut pois.

Kittilädokumentin "Lumipalloefekti" katsoin. Tuli semmoinen ympäripyöreä olo; dokumentin tekijät eivät olleet kovin syvälliseen analyysiin aiheessa päässeet, tai heitä on useammassakin kohdassa vedätetty.

Päivikki Palosaari ei oikeastaan sanonut yhtään mitään veljensä Jounin puolustelun lisäksi... Timo Kurula, joka tuomittiin ehdolliseen rikkomuksista jatkaa kunnanjohtajana edelleen.

Jouni Palosaari ei paljoa ollut puhuteltavana sen enempää kuin Antti Rinnekään joka ei oikeastaan kuulunut Kittiläkeissiin yhtään millään tavalla. Paskansi kyllä reppuunsa aika pahasti ja tuskin turpiinsa saamatta enää Kittilään on asiaa.

Kunnanjohtajan virasta poispotkittu Anna Mäkelä ei kovasti paljon ainakaan minulta sympatiapisteitä kerää, mutta koska ei ole muuta käsissäni kuin medioiden tempoilevat artikkelit vuosien varrelta ja sitten tämä dokumentintapainen, niin enpä ole hänen suhteensa tämän enempää mitään mieltä.

Sitten olivat tämä muut källit... 

J.Palosaaren lappilaisluonteen kehumiset voipi jättää omaan arvoonsa. Maakunnasta riippumatta suomalaiset ovat aivan samallalailla valikoivia sen rehellisyytensä kanssa kaikkialla. Se meni siis nappiin, kun joku haastateltava sanoi, ettei lappilainen eroa muista suomalaisista...

Muusikkonäyttelijä Heikki silvennoisesta jokatuutissa juttua. Lahjakkuuttaan en kiistä enkä muutenkaan asetu poikkiteloin tällaisten yksilöiden glorioimisen eteen, mutta ite en koskaan ns. kummelihuumoriin ole tykästynyt. Puolellakorvalla kuuntelin jos kuuntelin ja luomien raoista hetken saatoin tiirata esityksiä, mutta kun olivat niin kovasti kehitysvammaisten veljieni naamojen vääntelyiden kaltaisia, niin ajattelin saaneeni kummelihuumorista pysyvän rokotuksen jo lapsena. 

19.12.2024 torstai

Keittiöremppa valmistui. Iltaan asti meni kun loppuhommat piti tehdä yksin sillä Paulukseen iski kuumeflunssa.

Enkä nyt muuta tällen päivällen jaksa. Paitsi että pitää käydä kolaamassa ainakin Anelman piha.

Toiseksi vanhin S joutunut Iisalmen sairaalaan keuhkokuumeen takia. Luultavasti juuri sairastetun koronan jäläkitaati...

20.12.2024 perjantai

Kävin Rautavaaralta kalakuorman. Toin Vuokattiin osan ja loput Kniin sekä omat ja mummilaan menevät fileet meidän pakkaseen.

Mirre siellä odottelee maanantaina (23.12) käynnistettävää synnytyssessiota. On se kyllä... Ei oikein osaa iloitakaan kun maailma, johon sekin lapsi syntyy, on kertakaikkiaan niin epävarmuuksia tulvillaan, että hirvittää vähäistäkin ajattelijaa.

Sotahulluuskin Suomea riivaa niin monella tasolla. Eikä vähiten sotakalustoon sijoitettavilla miljardeilla vaan ihan melkein jokaisen puusilmäisellä, ihailevalla tuijottamisella asearsenaalien lajikirjoon.

Väsyttää. Oli juormuinen tie ajella kun ei Talvivaaraa pitemmälle ollut aura-autoissa polttoaine riittänyt. Savon puolella oli vielä syvemmät, jäiset lumiurat, mutta silti jotkut hiluxiäijät paahtoivat piennarta pitkin ohitse niin, että lumi pöllysi. Ei tarvitse ihmetellä jos ylemmyydentunteessaan kolaroivat kuten Sinetässä Roin takana se minibussi joka isomman turistibussin keulaan typerän ohituksensa päätteeksi tärskäytti. 2 kuoli ja nelisenkymmentä haavoittui sen siviiliohjuksen voimasta.

Ja nyt illasta medioihin lävähtelee uutisvideo Saksassa BMV-automerkille yksityistä mainosta rakennelleen hullun kaahailu joulutorilla käyskentelevän joululahjakarjan sekaan. Muutamia kuoli ja pariltasadalta murskaantui luita ja päitä korjaamattomaan kuntoon. 

Samaan aikaan toisaalla kaivelevat Syyriassa joukkohautoja joista paljastuu epäilyjen mukaan yli sadantuhannen al-Assadin valtakauden aikana kidutettujen ja teloitettujen ruumiita.

Ja kun kierrät jouluisia niskanikamiasi toisaalle, niin Ukrainan aroilla tappamisen ja infran särkeminen jatkuu ja jatkuu niin, että maassa on enemmän punaista verta kuin valkeaa, jouluista lunta.

Ihana olet sinä ihminen joka jeesuksiasi seimessä jälleen tuuditat ja ihan pian ne sitten ristiinnaulitset golgatallesi.

Skitsofrenia, sen voi pysyväksi diagnoosiksi homosapiens-lajille  huoletta valelääkärikin kirjoittaa.

22.12.2024 lauantai

Puutarhuri lähti Tiinan kanssa hakemaan Eliasta Oulusta. Menivät T:n Opelilla. 

Kolailin pihamaita, sytytin takkaan tulet ja kävin ruokakaupassa. Jyskistä hain Eliaksen sänkyyn uuden petarin.

Illasta

Elias tuli ja halasi heti eteisessä. Mukava juttu. 

Flunssainen olo.

Painun pehkuihin.

22.12.2024 sunnuntai

Sulfakuurin saaneen lahnan kuva on kaapattu viestipalvelu äXsästä ympäristökokoomukselaispoliitikko Pertti Salolaisen viestistä. Toi teksti alapuolisesta vesistöstä ei pitäne paikkaansa. Talvivaaran myrkyillä jo heti alussa maustettu Laakajärvi on "alapuolella" ja purkuputki Nuaseen on koperrettu maankamaran sisään vastamäkeen järven nähden. Tai enhän minä kyllä korkeuseroja ole käynyt katselemassa. Joka tapauksessa Nuasenkin vesi lopulta virtailee Talvivaaraliemineen Oulujärveen ja Oulujärvestä aikanaan Pohjanlahteen jonne saapuvat myös Kittilän Suurkuusikon kultakaivoksen Loukusenjoen "loiventamat" liemet...

Onneksi on joulukalaksi vielä pikkuisen puhtaampien vesien kaloja vaikka eivät nekään laboratoriotesteissä kirkkaina ja täysin puhtaina välkehdi. Syy niiden vesistöjen likaiseen väriin ja elohopeapitoisuuksiin on sotien jälkeen ojakoneilla haavoille runnotut suot ja älyä ja harkintaa vailla ollut, edelleen jatkuva turpeiden kuoriminen polttokattiloihin.

Tulevaisuus on Ylä Savonkin vesistöjen kohdalla yhtä synkkä kuin Laakajärven, Nuasen ja Kainuunmeren kunhan "uuden Terrafamen" Rautavaaralta alkaen aina Juankoskelle saakka sille muapallon kyljelle nylkevät.

Näillä ympäristötotuuksien aprikoinneillani pilaisin monien joulutunnelmat, mutta jos joku näitä tavaisikin, niin ei se niitä ryhdy ajattelemaan sen enempää kuin tähänkään asti, että silleen ihan sama.

Antibioottipossun kinkkua vaan naamaan ja Norjan kalankasvattamojen pilaamista vuonoista tehoturborehuilla lihotettujen, leveälustoisten lohien haljua filettä perään, niin kyllä se niillä eväillä maailma alkaa parantumaan.

Ei ole tabularasa oma tauluni enää

14.12.2024 lauantai

Iltasella myöhällä

Tilasin tabletille Mihail Šiškinin uusimman "Viha ja kauneus"-esseekokoelman. Sen ensilehdet lupaavat, että sisältö on kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta. 

Ensimmäisen lyhyen esseen otsikko on klassinen kysymys "Mihin tarvitaan kirjallisuutta?"

Jatkokysymyksiäkin seuraa:

"Mikä on vialla maailmassa, joka on luotu kyrillisin kirjaimin?" 

"Mihin tarvitaan kirjallisuutta, jos se ei pelastanut Gulagilta eikä raukkamaiselta sodalta Ukrainaa vastaan?"

Elikä miltei samat aprikoinnit eri kohtein kuin mitä itse esitin kun Moskovan Zaatana määräsi örkki/zombiarmeijansa hyökkäämään Kiovaan 24.2.2022.

Sinä päivänä syöksin suutuspäissäni vaatimattoman kirjastoni hyllyt matalaksi, pakkasin kaikki pumaskat pahvilaatikoihin ja teippasin kannet lujasti kiinni. En sentäs jäteasemalle niitä kärrännyt vaikka sekin oli rattiin hyppäämisen päässä toteutuksesta. 

Tuolla ne kirjalaatikot yläkerran alkovissa yhä ovat. Olen yhä sydämistynyt kun ainoan uskoni, joka liittyi kirjallisuuteen, menetin.

Olen kuitenkin sen verran leppynyt ja ajatellut, että jos saisin Unimäen pirtin remontoitua, tekisin sinne joitakin kelopuisia hyllyjä joihinka parhaimpia kirjoja (kuka sanoo mitkä ovat parhaita?) vaikkapa vain koristeeksi asetteleisin.

Mihail Šiškinin kysyvät lauseet Vihan ja kauneuden alussa huutavat oikeasti vastauksia. Toivottavasti niitä seuraavilta riveiltä löytyy, että jaksan sitten itsekin kirjoittaa vaikka mitään, piru vie! en koskaan tälläkään tolskaamisella eläessäni saavuttaisi.

No niin. Mihailin ensimmäisen esseen lopussa seisovat mm. nämä lauseet: 

"Mutta kaikki sodat loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Ja silloin tulevat kulttuuri ja kirjallisuus tarpeeseen. Ennemmin tai myöhemmin tämän kuilun ylitse on rakennettava silta. ...   ....     .... Ja ensimmäisenä sitä siltaa tulee rakentamaan kulttuuriväki, kirjailijat, taiteilijat, muusikot."

15.12.2024 sunnuntai

Uni: 

Isän kanssa istuin olohuoneen kuluneella, ruskealla nahkasohvalla Simonsalossa. Telkkarista tuli uutiset. Länsisaksan liittokanslerit Willy Brandt ja Helmuth Kohl vilahtelivat haastatteluissa. Isä sanoi, että johan nuo on nähty ja kävi potkaisemassa telkkaria kylkeen jolloin kanava vaihtui ja Spede Pasasen naama täytti koko ruudun. Sitten oltiinkin kävelemässä illan viimeisestä Ruposesta Kyntöläisen pysäkille jääneinä Pohjoismäkeen. Oli täysi kuu, lumi narskui, isä tuprutteli piippua ja sen  väkevätuoksuinen savu levisi koko auratun tien leveydelle. Isä käveli niin lujaa, että minun  piti hölkätä puolijuoksua perässä. Rappurinteessä en enää jaksanut vaan jäin istumaan lumipenkalle. Isän selkä häipyi ylämäen hämäryyteen. Kuunvalossa kuuset loivat pitkiä varjoja hangelle, minua pelotti, mutta ei se, että jäin yksin vaan ajatus, että jos isä kaatuu loppumatkalla hankeen suulleen ja tukehtuu siihen enkä ehdi kääntämään.

Se suloisesta unesta jonka aioin nähdä ja muistaa. Ehkä tuo jollain tavalla kuitenkin oli suloinen uni sillä nyt olen muistellut sitä oikeaa tapahtumaa kauan sitten (ehkä viimeisenä talvena Pohjoismäessä 1973) kun olin isän kanssa jostain syystä jäänyt kirkolle ja odotimme Kellariravintolassa viimeisen Ruposen lähtöä. Isä ehti ottaa vodkaa puolukkamehulla kaksi grogia ja kun bussi, siis siihen aikaan Ruposen linja-auto, lähti ja jäätiin pois Kyntöläisen tienhaarassa, käveltiin reippaasti kuunvalossa kotiin ne kolme-neljä kilometriä, ja minusta se oli mukava ilta.

Mutta mitä varten me oltiin siellä kirkolla? Miksi me sinne olimme jääneet, mistä sinne tulleet? Isällä oli edellinen Fiat 600 vaihtunut Fiat 850een jolla hän yleensä ajoi kaikki asiointi- ja työmatkansa...

Saisihan tuo  muistikeskus toimia täydellisemminkin. Nyt sitten kolitsen muistilaatikoistani ties kuinka pitkään sen päivän tapahtumia joidenka seurauksena oltiin siellä kylällä vielä illallakin.

Viime yönä sama kuu, kuin 50 vuotta sitten paistoi täydeltä ympyrältään ja ajattelin nukkumaan ruvetessa jälleen kerran, kuinka kuutamoiset yöt menevät hukkaan kaupunkioloissa. 

Miten mukavaa olisi olla Unimäessä ja käydä pikku lenkillä pitkin Vanhaa Maantietä.... ja kuvitella vaikka isä siihen rinnalle kiirehtimään, taikka Vinha... Olisi käyty Kyntöläisellä saakka tarkistamassa postin heittolaatikon alaosasta vieläkö siinä lukee Purola. Tullessa olisi tallusteltu Pohjoismäkeen ja sieltä polkua myöten metsän halki takaisin Unimäkeen.

Iltasella

Pakkanen kirraa, kikkanen parraa, nyt -20 astetta.

Soitin Heimosedälle kun sen nimipv on. Vielä huokuu Oulunkylässä hän ja tarinaa riittää. Jokaikinen kerta kuitenkin muistaa sanoa, että kuolema jo kolokuttelloo vuan eijoo vielä kyitiinsä kopannut. Aamuisin varsinkin aattelee viimosta henkäystä kun verenpaine on matalalla, huoimovvaa ja pitää kuntopyörää polkea, ennen kuin paineet nousevat. Nyt on semmoinen lääkitys menossa liiallisten silmänpaineiden takia, joilla on vaikutusta myös verenpaineeseen... En ihan tajunnut sitä juttua, mutta jotenkuten nuin sen H selitti.

Valokuvasin taulut jotka sain Meeriltä viime viikolla. Siinä talossa olisi ollut muitakin, mutta nuo kolme itseäni miellyttänyttä koppasin kainalooni. Tarmo niitä oli ostellut jostain ja kun hän on nyt kuollut, perilliset ovat laittaneet hänen jäljiltään tavaranpaljoutta sekä kaatopaikkakuormiin että muuten kierrätykseen ja jakaneet keskenään. Tarmo oli semmoinen hamsteri... Lady J:n isä siis. Yksi J:n siskoista (54v) on sairastunut hautaan vievään syöpään, toivoa ei kuulema ole hänellä...

Kaikkea sitä kuulee näissäkin hommissa. Tulee jälleen Tampere mieleen, ja moni muukin paikka jossa remppoja olen suoritellut.

Tampereella sattui kerran keittiöremontin teettäjälle ikävä tapaturma. Olin jotain ruuvaamassa tiskiallaskaapin sisällä ja se vanhus siinä takana sanoi, että kattovalon lamppu simahti, että hänpä tässä ootellesa vaihtaa. Kerkesin sanoa sille, että elä hoppuile, vaihan polttimon kunhan tän yhen ruuvin saan kiinni. Ei se kuunnellut. "Olen nääs näitä ehtiny vaihtaa  tällen iällen jo vaikka kuin monet, nääs..." Niinpä rouva siirsi keittiöjakkaran lampun alle, riisui polttimosta pahvisen suojan ja kiipesi jakkaralle. Minä viimeisiä kierteitä ruuvista meisselöin kun kuului kamala pamaus selkäni takana, keittiöjakkara töytäisi jalkojeni päälle ja kun käännyin katsomaan, vanhus makasi takaraivo lattiaan iskeytyneenä ja verilammikko alkoi hitaasti levitä harmajan pään alla... Henki kerralla pois.

Siinä olikin sitten kovat selvitykset että mitenkä tapaturma sattuikaan...

Laitoin jälleen ruokia uunissa jonka lämmitin jo aamulla varhain. Ehkä tiistaihin riittävät.

Ranskalainen pilapiirroslehti Charlie Hebdon oli julistanut pilakuvakilpailun jonka aiheena olisi ollut jumala mitä törkeimmässä muodossa esitettynä, mutta enpä ehdi edes yrittämään viivan vetämistä kun dead line on tänään. Tuskin olisin osannutkaan vaikka idea sellaisesta jumalasta heti pätkähtikin mieleeni.

Olisin piirtänyt "neitseelliseen jumalansyntymään valmistautumisen siittämishetken", elikä jonkin epämääräisen hahmon keinosiementäjää ilmentämään ja jumalanäidin pyllistelemään kumihanskaa kätensä suojaksi vetävän hahmon eteen....

Jumalahan on oikeasti tarinointien avuin keinosiemennetty ihmisten aivokohtuihin  joissa se jokaikinen joulu syntyy uudestaan ja sitten jo piäsiäisenä se samojen synnyttäjien toimesta pannaan lihoiksi.

44 tonttua

7.12.2024 lauantai

Yölintu-yhtyeen Silmu toistaa eräässä laulussaan ainakin kymmenen kertaa "mä putoan". Laulun sanomasta ei taida kuitenkaan löytyä syvällisempää viestiä siitä, miksi se putoaa.  Kaihontunnetta piisaa ja mikäpä se sen suomalaismausteisenslaavilaista olisikaan; Tämä meille on iskelmän historiassa päihin painettu, ainakin teoriassa.

Itse kurvasin taas kerran henkiselle takapihalleni, sinne entisten ryönien kujille masentuilemaan. Pimeän perillä revin käteni ja kieleni ja naamani ja vaatteeni piikkilankaan. Kun  pääsin muurin harjalle, nahkani sai viimeistelyn betoniaitaan valettuihin, särjettyihin pullonkauloihin. Pakoloikallani  murtuivat molemmat jalkani ja elokuvista tutut raatelijakoirat hyökkäsivät kimppuun eikä pelastusta tuholta ja kuolemalta enää ollut.

Herääminen tähän päivään oli sitten taas oma juttunsa.

Iltasella

Kävin Kaukavedessä rypemässä. En pitänyt kiirettä. Uin valitsemani altaan päästä päähän niin monta kertaa, että se alkoi tuntua käsivarsissa ja jaloissa. Muutamat uijat siirtävät kierroslukunappeja; heillä on tavoite tietystä määrästä, metreistä. Sitten vesihieronnat, kylmä- ja lämminallas. Lopuksi  löylyttelyt. Kahviossa istahdin kupillisen ajaksi ja kun kävelin parin asteen pakkasessa kaupan kautta tänne sivullistenkadulle, oli oloni jo kohentunut sen verran, että kykenin ajattelemaan asioiden laitoja järkevämmin.

8.12.2024 sunnuntai

Syyrian pääkaupunki on kapinallisten hallussa, luen aamun uutisista. Al-Assad on kerännyt kimpsunsa ja kampsunsa ja paennut. Minne, sitä ei tiennyt syyrialainen erkkikään Damaskoksen basaarissaan.

Mikä maa sille veriselle tyrannille on turvapaikan antanut? Venäjä?

Olisi miljoonia murhattuja ja kidutettuja ja heidän omaisiaan ajatellen oikein, että Kremlin tiilimuuria vasten ne kurjat oliot Moskovan Zaatanaa myöten ammuttaisiin kuin Romanian Nicolae Ceausescu muijineen palatsinsa takapihalle 25.12.1989. 

Jos asiat etenisivät yhtä joutuin kuin kapinallisten uusi vallankumous Syyriassa, voisivat he kaikki pian viettää hirviöiden elämän kuolinpäivää helveteissään yhtäaikaa.

Prisman tunnelin betonioseinämaalausten alle ovat spreijailijatkin huitaisseet merkintöjään. Esim. alatyylinen mielipiteen ilmaisu Ruotsista.

Kun emme sutaisun tekijästä tiedä sen enempää kuin tuon "fuck Sveden", niin menepä hänestä tämän syvällisempää analyysiä tekemään.

Mikähän panee ihmisen vihaamaan Ruotsia? Sama hälytysrajan ylittävä hippokampuksen kiehumispiste kuin susivihassakin? Entä miksi joku vihaa asuinpaikkakuntaansa, maakuntaa, savolaisuutta, kainuulaisuutta, lappilaisuutta tai ihan mitä kartalle merkittyä sijaintia tahansa?

Oulu tosin on ottanut vihasta vaarin ja jopa ylpeilee "Paska kaupunni"-graffitilla jonka joku aina töhrii piiloon. 40. vuoden ajan se kaupungin kustannuksella on aina palautettu. Ei se alkuperäinen siten ole eikä siinä minkäänlaisesta vihasta ole enää kyse; Hippasta viranomaisten ja töhrijöiden välillä voi pelata niin monella tavalla.

Se, joka ensimmäisen paska kaupunnin betoniin skriivasi, on saattanut ollakin vihainen. Ehkä häneltä on evätty sosiaalitukia, asunto on mennyt alta, poliisi on sakottanut nurkkiin kuseksimisesta tai läheinen on jäänyt kaupunkibussin alle ja kuollut. Tai yksinkertaisesti vain siksi, että Oulu on sattunut haisemaan juuri sinä päivänä erityisen pahalle niin kuin se vielä 40 vuotta sitten haisi. Ja kun juuri sinä päivänä on sattunut vihansa pippuroimiseksi kuunteleman Röyhkän Kaken Paska kaupunni-laulun. Maapallon sijainti avaruudellisissa kaikkeuksissa ei luulisi silti oikeuttavan yhtä oliota vihaamaan sen enempää omia asuinkulmiaan kuin planeettaansa jonka pinnalla pesäkolo sijaitsee.

Huomenna keittiörempan aloitus. Piti käydä hankkimassa uusi akkuporakone kun entiset ovat käyneet niin kuluneiksi. Monetkohan niitäkin olen eläissäni loppuun ajanut?

Cohen-elokuvasarja kehnonee edelleen loppua kohden. Näyttelijät eivät huonoja ole, ohjaus on. Ehkä käsikirjoittajakin olisi saaanut olla joku toinen. Semmoinen, joka olisi henkeen ja vereen ollut Cohen-fani.

9.12.2024 maanantai

Piirsin aamun ohrauunipuuroa kitusiin lappaessani Puutarhurin taiteilemiin joulukortteihin allekirjoituksekseni 44 x tontun. Kaikki erilaisia. Tällaisiin allekirjoituksiin voi sisällyttää samalla jonkin viestin jos tahtoo, ja minähän tahdon protestoijaluonne kun olen.

Tänään puran P:n kanssa keittiökalusteet Veteraaninpolulta. Paketoidaan ne ja rahdataan Lohtajankadulle. Ainakin 3 kuormaa tulee. Täytyy hakea kuomullinen p.kärry Motonetistä vuokralle. Tässä kohtaa sitä aina ajattelee, että olisi se viimeisin Hiace vain pitänyt vaihtaa aina pikkuisen uudempaan eikä henkilövaunuista haaveillakaan.

Iltasella

Menihän siellä lopulta koko pv. Pauluksen kanssa kyllä hommat sujuu. Hän hoksaa asioita. Pikkuisen aina vihjailen, että hakeutuu vain armeijan jälkeen rak.alalle koulutukseen kun ei ole vieläkään suunta elämässä selvillä, että mitähän ammatikseen alkaisi. Jos ei sitten jää Naton palvelukseen... Tampereesta se edelleen haaveilee.

Tein vielä ruokia kun se minulta niin "kätevästi" käy -kehoittavat toiset kun eivät itse halua keittiössä ährätä. Nyt niitä riittää ainakin pariksi päiväksi.

Väsy on, mutta eipähän jouda ei jaksa joutavia ajattelemaan.

10.12.2024 tiistai

Heräsin aikaseen. Unet olivat pitkästä aikaa ilmavia. 

Hain aamun lehden laatikosta, lehteen liimautuneena oli myös jätekeskuksen lasku entisellä nimelläni .... mitähän nekin sekoilleen....

Tänään pitäisi saada eilen purkamamme kalusteet siirrettyä, seuraavaksi vanhojen (1963-vuodelta) purku ja hajottaminen niin pieniksi, että menevät yhdessä kuormassa Majasaareen.

Syyrian tilanne on hirveä, kertovat tällenkin päivällen kaikki mediat ja haastateltavat. Kuka muuta on luullutkaan. Siellä ei itse syyrialaisista ole koskaan ollut kyse, vain sen maapalasen hallinnasta. "Hallitsijoita" Lähi-Idässä kyllä riittää. Eivätkä ne niitä "hyviä" ole juuri koskaan olleet. Mitä rakentelevatkaak  hallintamalliksensa nyt niskan päällä olevan kapinalliset, niin sitä ei edelleenkään tiedä se Damaskoksen Erkkikään. Ja viimeiseksi sille se kerrotaan, tai ei kerrota vaan käydään vain hakemassa ojennusleirille jos ei alistu.

Aivan karmeita asioita al-Assadin diktatuurin jläjiltä on jo nyt muutaman päivän aikana paljastunut....

Tämä silmälääkäri (aiemmin jostain syystä olen pitänyt tätä tyrannia hampilääkärinä) on nyt Moskovan Zaatanan kainalossa. Meinaakohan selvitä hengissä miten pitkään, sillä siellä Venäjän tyranni ei pidä nyt hänestä enää lainkaan koska hyödyllinen idiootti hänessä menetti Syyriasta otteensa ja samalla myös Venäjän tukikohtien käy siellä kehnosti. Ehkä myrkkylähetit ovat jo matkalla entisen hirmuhallitsijan tykö...

11.12.202 keskiviikko

Pojista vanhin 23 v. 

Hesarissa juttu Mika Waltarista ja hänen muusasta/rakastajattarestaan Helena "Leena" Ilmarista. Juttu on otsikoitu "Mika Waltarin salaisuus" ja jäljessä vihjaistaan, kuinka löydetyt kirjeet muusalle paljastavat Waltarin synkän salaisuuden.

No joo. 

"Johtavaa Waltaritutkijaa" Pano Rajalaa vituttaa kun ei saanut taiteilijoista väkertämiensä erotiikkakirjallisuuden Waltari osuuteen arkistoja kolutessaan käsiinsä juuri näitä kirjeitä.

Kyllä Rajala sanankäytön osaa, mutta hän on erittäin ärsyttävä tyyppi muulla tavalla. Katri-Helena varmaankin ko. hlön "pimeästä puolesta" osaisi lohkoa sattuvammin, mutta hän osaa olla kohulausuntoja antamatta.

Iltasella

Tänään revittiin vanha keittiökalusto seiniltä ales, nakeltiin ikkunasta suoraan peräkärryyn ja vietiin Majasaareen. Putki- ja sähkömiehet pistäytyivät suunnittelemassa tekosensa. Toinen käy huomenna, toinen vähän myöhemmin.

Ee jaksa muuta kuin nyt saunan jälkeen mennä kyljelleen, lukea ja nukahtaa.

12.12.2024 torstai

Heräsin pikkuista vaille 5. Nyt on kahvit juotu ja lehdet luettu, myös Ylen uutiset kuunneltu. Puuro vielä ja sitten sitä tuas jaksaa.

Näyttää siltä, että vanhojen kaivelu Hesarin sivuille lapioituna kannattaa. Waltarin eilisestä kohahdusuutisesta jälkikirjoituskin (Jussi Lehmusvesi) on pitänyt laatia vaikka ei siinä mitään merkillistä enää voidakaan sanoa. Tupakka ja viina ja pimppi vain alkoi maistua suussa kun sen luki.

Pentti Saarikoski teki tämänkin lahjakkaammin: Paljasti kirjalijoiden "pimeän puolen" jo eläessään.

Brasilian presidentti Lulaa on jo toistamiseen leikelty päästä kun sitä halvasi, mutta enämpi kiinnostaa nyt, miten siellä valtataistelun ohessa jälleen kerran käydään sademetsien kimppuun uudella innolla kun Peikko-Lula syrjäytyy vallankahvasta?

Ennen työmualle menoa täytyy käydä K-Raudasta vesieristeet, kulmanauhat, maalia, ruuveja, lattiavinyylit ...

13.12.2024 erjantai

Heräsin jälleen varhain.

Jos olisin tyttö ja mun nimi olisi Erja olisi mun perjantait erjantaita. 

Nykyihmisten kanssa sanaleikkien harrastaminen on melko mahdotonta. Omat kakrut jotain osaavat kun ovat ikänsä vehnästelyihini joutuneet kuunteluoppaina osallistumaan, mutta muuten sillä rintamalla on hiljaista. Toisalta eipä mun elinpiirissä kansojen vaelluksia enään tapahdukaan; rajoillani on hyytävän hiljaista jos paskalehtien otsikoita lainaisi.

Iltasella

Saatiin keittiökalusteet sille mallille, että enää on ripustamatta tiskipuolen yläkaapit. Putkimieskin kävi vetämässä ne pari vesijohtoaan ja saa käydä maananataina kytkemässä viemärin, hanat ja tiskikoneen.

Ihan olen piipussa.

14.12.2024 paulantai

Jos olisin Paula, niin nyt viettäisin paulantaita. Muista viikonpäivistä ei suomenkielisiä nimiä taida saada sitten väännetyksikään eilisen lisäksi.

Olin nukahtanut vissiin jo kahdeksan kantturoissa kun katsoin tabletilta uutta brittiläistä sarjaa "Showtrial-Julkinen tuomio". Klo on nyt 01.04.

Jotain keljua unta näin, mutta ei se tänne kirjoituspöydälle saakka mielessä pysynyt kun piti käydä vettä hörppäämässä.

Nyt sitten muutaman minuutin kuluttua muistankin. 

Unessa muutin Kajaanista pois. Olin vihainen kun ei enää solmiudu kaveri- eikä ystävyyssuhteita kuin joskus ennen Siilinjärvellä, Tampereella, Kittilässä... Asuinkuntiani ja kaupunkeja vilahteli unessa kuin täikammalla niitä olisi muistinhiuspehkoista joku näkösälle vedellyt. Samoin tuttuja ihmisiä, kavereita, osa jo mananmajoille menneitä ... 

Ikävä tunne puristaa rinnasta koska niin todellisena näen sen, että mahdotonta on enää solmiakaan minkäänlaisia tiiviitä suhteita sillä kaikki potentiaalinen ihmiskertymä on tahoillaan jo oman reviirinsä merkannut eikä sinne uusia jäseniä sisäpuolelle päästetä. Tai jos päästettäisiinkin, eivät aikataulut passaa koska kalenterit ovat totutuilla asioilla ja ihmisillä, töillä ja harrastuksilla täytetyt. 

Se ei ole kenenkään vika, syy, vaan aivan normaali kehityskulku sellaisen ihmisen kohdalla kuin minä joka ei ole aloilleen sopeutunut olemaan. Jolla ei harrastuksena ole kuin yksinäisten ihmisten jutut; Kirjoittaminen ja lukeminen ja yksinolon viehätys varsinkin mökkiaikaan kesällä. Typerien unien näkemiset. Joutavuuksien haaveksinnat.

Kukapa tämmöisen seuraa tiiviimmin kaipaisikaan, se oli se kysymys jota vatvoin herätessäni. 

Pojatkin missä lienevät. Puutarhuri lie tullut iltamenoiltaan ja on varmaan jo täydessä unessa: (Työkavereiden kanssa oli keilaamassa.)

Nyt tuntuu, että joutaisin oikeasti mennäkin pois kun surettaa tämän globaalin tuholaisen, ihmisen, toimet muutenkin.

Näen tietyt korjauskokeilut aivan mahdottomaksi. Naurettava on sekin, kun nyt panivat median toistamaan ettei leivänpalan päälle pidä enää lihaleikkeleitä laittaa vaan ihan mitä muuta hyvänsä. Itsekin voin olla sitä mieltä, että ilmankin pärjää, mutta kai se nyt nähdään muidenkin silmin, kuinka naurettavista naurettavin tuollaisen yksityiskohdan lanseeraminen arkipäivän roskaruualla ravitun ihmisen tajuntaan onkaan. 

Ei tarvitse kuin medioiden mainoskanavat aukaista niin mitä siellä suuhun mätetään? Tai kun kävelet tämänkin piskuisen kaupungin kadut ja kujat silmät auki, niin kuinka monta roskaruokapaikkaa löydätkään joissa ihmiset ahtavat kylläisiin kitusiinsa ihan kaikkea muuta kuin terveellistä ja ilmastoystävällisesti tuotettua höttöruokaa. 

Sitten täytyy tajuntaa osata laajentaa, että näkee tämän miljardikertaisena tapahtuvaksi 24/7 ympäri Maa-planeetan ja se taas johtaa tähän toivottomaan totuuteen, että myöhäistä kaikki korjausliikkeet. Isot tahika pienet.

Voi siinä mielikuvituksen silmänvalkuaisia sisäpuolelta koettaa nälkäänäkevienkin kuvilla värittää, mutta ei ne sinne mäkkärien hampurilaistursukkeiden väleihin taida mahtua...

En ole adresseihin laittanut vissiin koskaan nimeäni, mutta nyt äeväsin kun "Ei kaivosta Rautavaaralle"-allekirjoituspyyntö tuli. Siihen oli mahdollisuus laittaa "viesti päättäjille" ja niinpä kirjoitin, että ensin kotimainen kolonialismi tuhosi synnyinseutujeni metsät, ojitti suot ja pilasi purot, joet ja järvet niiden valumavesillä ja nyt tulevat sitten monikansalliset kaivosjätit jotka silittelevät loputkin luonnonrippeet...

Kaivosten mustaliuskeen väristä joulua kaikille!

Jokapojan teeseitse-epikriisi

5.12.2024 torstai

(Otsikko valehtelee. Ei tästä tullut epikriisiä, mutta olokoot; kriisi kuin kriisi.)

Näitä minä tänäänkin jahnailen ja siellä tunnette myötähäpeää kaikki te puolitoista lukijaani. (Vaatimattomuuta korostava lainaus musiikkitoimittaja Eva Tigerstedtiltä jolla tuhansia-kymmeniätuhansia- kuulijoita.)  

Mitä suotta mitään tuntemaan, tuolla on mualima viärällään muita, joita suapi hävetä kun eivät ne ite osaa. Eikä näitä joutavia jatustelujani ole mikään pakkoa lukea, hullua hurskaammaksi niistä ei kukkaan tule; tuskinpa edes hulluus uhkaa.

Itse olen kokenut joskus nuorena aivojen nyrjähtämisiä vahvojen lukukokemusten jälkeen ja tiedän, etten itse monasti ole sellaista tekstiä tuottamaan kyennyt. Lienenkö koskaan.

Kirjoittaminen on siitä kummallinen aivotapahtuma, että kun kirjoittaa, niin sitä luulee tyhjentyvänsä, mutta se ("säiliö") alkaakin täyttää. Viestissä ystävälleni kirjoitin tässä iltamassa, että onttona nyt jonkin aikaa hortoilen, mutta ei se paikkaansa piä. 

Millainen täyttyvä tynnöri se mieli on? (Pst. Se on synapseja ja sen sellaisia. Niistä voi lukea tietoa tiedeartikkeleista ja -kirjoista.)

Kun on musteella merkinnyt polkunsa käänteitä kuin koira koipensa nostoilla reviirinsä ääriä, niin niitä sitten jälkikäteen haistellessa tulee miettineeksi kanssaeläjiä, jotka eivät sanaakaan elonpäiviensä tapahtumista mutkaista viivaa vihkoihin ole saaneet. Ja että kuinka sellainen eilisensä haltuun saa jos jonain hetkenä elettyä elämäänsä joutuu tonkimaan, tai muuten vain haluaa laatia epikriisin elämästään ennen kuin kannet kiinni lumpsahtavat.

Psykologien tenteissä muistot vääristyvät, pahimmat jäävät kertomatta, tai sitten niitä liioitellaan. Psykologiparat sitten näistäkin ihmisistä tarinoita potilaslomakkeisiin yrittävät aikaan saada. Jopa kymmenen ihmisen viikkovauhtia monenkirjavat mielenmerkinnät epikriiseihinsä laatia.

Ainakin usko henkisen olon kohentumiseen kärsii jos terapoitava ryhtyy ajattelemaan, miten valtavan määrän mielendataa yksittäinen terapiatyöläinen vuodessa käsittelee. Sinä olet vain yksi numero siinä ketjussa ja jos sen tiedostat, terapiasta teho menee. 

Terapian teho perustuu siis vain omaan mieleesi iskostettuun illuusioon, että voit kuvitella olevasi se yksi ja ainoa potilas jota tämä juuri sinun elämääsi tullut terapoitsija kaikella hyvyydellään on lupautunut hoitamaan.

Kyynistä ajatteluahan tämä on, mutta eikö se ole totta?

6.12.2024 perjantai

Aamuyön ja itsenäisyyspäivän puolelle nuljahti aikarauta. Parhaillaan on käynnissä Linnan Tuntemattoman lukumaraton Ylellä. Savon paikallisuutisten otsikko kertookin että:  "Kuopion kaupunkialueella pahaa hajua torstaiaamuna, lähde Tuntematon"

 Mietin vielä eilisiä kun viimeaikojen päänivaiva suurinpiirtein on koossa ja odottaa vain sitä "jyystämistä" elikä "fuukaamista ja reggaamista", kuten vehnästeli kirvesmies Hoffren Hiekkaniemessä kesällä 1974.

Mistä otat muistoista kiinni jos vuoden 1989 joulukuun 3 päivältä ei löydy merkintää edes tallennetun allakan marginaalista kun juuri niiden aikojen tapahtumat mieltäsi alkoivat vaivata?

Miten minä olisin kyennyt vastottain käymään lävitse vuoden 1975 kesän erään takaraivossa jyskyttäneen, teini-ikäisen mieltä järisyttäneen tapahtuman kuvioita edes autofiktiiviseeen kerrontaan tukeuten jos en olisi pieniä tekstinpätkiä ja yhden tärkeän, silloin kamalalata tuntuneen kirjeen sivua siitä ajasta löytänyt?

Tosin jos järkevästi ajatellaan, tuo muisto olisi ehkä saanut jäädä löytymättäkin. Silloin olisi myös tarina jäänyt kertomatta, mutta niitähän maailmassa riittää.

Järkevyyttä missään toimissani on turha olettaa jonkun näkevän. Ei vanha koira enää järjenkäyttöön taivu jos sillä ei ole taipumusta siihen koskaan ollut. Tolskataan isän "neuvojen" mukaisesti loppuun saakka, ja sitten vuan olla höllötetään multaa suussa, iäneti.

On aivoja, joilla on kyky palata menneeseen ja poimia jopa kelloaikoja jonkin itselle merkityksellisen tapahtuman ajalle, mutta se on enämpi kuin harvinaista. (Kemppinen blogissaan kirjoittelee joskus muistavansa.) Suurin osa meistä ryömii elämänputkensa lävitse niin, että eilisen päälle aina kansi kiinni kolahtaa ja se on siinä; vanhoja ei muistella!

Se, mitä sitten saunanlauteilla kaljapäissään sankaroidaan eilisistä, on vain käristetyn makkaran haikuja, hitsipillin suhinaa, mutterin kiinnivääntöä ja vasaran pauketta.

Nykyisyyttä ja tulevaisuutta kun ajattelee, niin koska näitä sähköisiä alustoja pian kaikilla on, joiden avulla ja oheistuotteena valokuvia ja viestejä väistämättä tallentuu, tulee olemaan hyvät mahdollisuudet päästä eilisiinsä käsiksi jos on tullut muutakin tallennettua, kuin vain selfieitä pilviin sujauteltuna. Tosin tallennusten julmetun suuret määrät tulevat tuottamaan huomisen muistelijoille ongelmia jos aikoo tarkentaa kuvaa todella tapahtuneisiin, tärkeisiin asioihin. Perillisten osa hirvittää sen kaiken keskellä, mutta ehkä ne kohta keksivät laitteen, jota klikkaamalla kaikki haihtuu muistamattomaan tilaan kuin äskettäin katsomassani elokuvassa ihmeotukset ja niiden olinnpaikat. (Satukirjojakin niistä on.)

Syvemmät ihmissuhteet nykyrumbassa jäävät toisarvoisiksi, sähköisiksi välähdyksiksi ja pikaisiksi seksiakteiksi siellä ja täällä kun sovellusten alustat tarjoavat aina vain uutta, muokattua pärstää valittavaksi. 

Huomenna, kunhan asiat etenevät, lopulliset parinvalinnat suorittaa tekoälyavusteinen sattuman käsi. Samettisen äänen omaava  Robotti valmistelee uroksen ulokkeet toimintaan valmiiksi ja toinen sivelee ja hyväilee naaraan kuumaksi ja kosteaksi, jopa ehkä yhtyykin kaikkien puolesta kaikkien kanssa: Luin juuri tutkimuksen, jossa kerrotaan, että japanilaisten mielestä lajimme välinen parittelu on käynyt liian vaivalloiseksi joten pannaanpa erilaiset laitteet ja puheohjelmat hommiin.

Homo Deus, huomisen lyhyt historia-kirjassa Yuval Noah Harari kertoo mikä edellisen Homo Sapiensin jälkeen tuleman pitää. Lyhyesti: Tekniikka hoitaa kaiken.

Entä miten on siihen varauduttu, kun tutkijoiden skenaariot aurinkomyrskystä, joka pyihkäisee sähköisen ihmiskunnan muistin sekunneissa huithelevettiin ja kaikki on aloitettava uudestaan? 

Ehkä ihmiskunta taantuu 2,5 miljoonaa vuotta takaisin päin Homo habilikseksi joka liaanista juuri karvaiset kouransa on irroittanut ja alkaa häntäänsä typistelemään.

Polttelee jo

2.12.2024 maanantai

Illasta vasta tämän kirjoitusalustan lappeelle viäntäyvyin.

Aamupäivällä avasin uimahallikauteni. Vuosia siitä kun viimeksi olen käynyt. Altaissa oli väkeä. Eräässä vedessä molskijoita ohjasi striimiltä tuleva jumppafilmi. Kovasti pomppi väki, nitkutteli ja kitkutteli. Varmaan hyvää tekee, mutta onkohan valtakunnan altaissa rypijät ennen olleet niin lihavia kuin nykyään?

Tutkimuksia esittelivät artikkeleissa, että nuorten painoindeksit ovat muuttuneet ylilihavuuden suuntaan, ja varsinkin poikien. Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen kyllä älyää, mistä sekin johtuu.

Amarin kirji pitkästä aikaa viestejä Nokialta. On muuttamassa uuteen asuntoon joka on aivan uimahallin vieressä. Ei vielä keretty kaikkea kertoilla kun hän oli töissä. Ehkä tässä jatkamme jahka saapuu ilta. Tai sitten soittaa pitää kun hällä näkyy edelleen olevan suomen kielellä kirjoittaminen vähintään hauskan tuntuista. Ei varmaankaan tartte paljoa kirjoitella, niin taito ruostuu.

Siitäkin jo muutama vuosi vierähtänyt kun Amarin&perhe Suomeen tuli. Se oli vuosi 2008. A oli 17, siskonsa 19 ja 25. Olikohan pikkuveli Korsey 14 tai 15 ja nyt silläkin oma perhe niin kuin muillakin sisaruksilla paitsi tällä Amarinilla joka lähinnä vanhemmistaan kulttuuriinsa kuuluvin tavoin on keskittynyt huolehtimaan.

Hesarissa naseva artikkeli kokaiinin salakavaluudesta otsikolla "Kiero bilehuume". Lukisivatpa näitä oppilaiden kanssa kouluissa, ja oheen näyttäisivät videoita pahimmista huumekaupungeista maailmalta joissa aineista sekaisin olevat "zombit" vaeltelevat.

Tällaisen "opiskelun" tehosta tosin kokemusten perusteella ei näyttöä taida löytyä, että sillä merkitystä suuressa mittakaavassa olisi. Näytettiin sitä minunkin kouluaikoina tupakantervan mustuttamia keuhkoja mustavalkofilmeiltä ja oli vaikka millaisia tietoiskuja, mutta silti moni ikätoveri on hautaan kaatunut tupakin aiheuttamien sairauksien takia.

3.12.2024 tiistai

Tästä hetkestä on jälleen vaikea sanoa mitään. Aamupäivä joka tapauksessa.

Aamuyölle meni kansalaisen mikrohistoriaan syventymisessä, nukuin vähän, heräsin varhain. Join kahvit ja jatkoin siitä, mihin yöllä jäin. Hesarinkin selasin vasta nyt kun klo on kohta 11. 

Transsiin vaipuisin jos eivät huushollin pakkohommat havahduttaisi. En osaa tiskikonettakaan enää jättää täyttämättä, pöytiä pyyhkimättä, tulisijoja lämmittämättä, ruokia laittamatta... Boheemia taiteilijaa minusta ei enää saisi piilukirveellä veistämälläkään.

Iltasella myöhällä

P:n kanssa vähän vääntöä. Näistä ei voi kertoella sen enempää hänen itsensä osalta kun aikuinen jo on. Joka tapauksessa 32 aamua pojalla armeijan alkuun eikä hän kovasti innostuneelta vaikuta siihenkään.

Eilen kirjoitti HS huumeista, nyt paneutuvan tiedeartikkelin kohteena oli viina. "Jo yksi drinkki näkyy aivoissa"

Aika kornia sitten, kun viinan arkiolemuksesta jotain jutun tynkää on toimittajille tarjolla. Otetaan oikein lähikuvaa lonkkulasteista joita yksityiset ajattelemattomat lahden takaa rahtaavat. Ja hallituksen asenne on aivan äenpäen oikean tiedon kanssa.

4.12.2024 keskiviikko

Yöunet jäivät jälleen vähiksi.

Tänään menen yhdentoista jälkeen uimahallille. Jospa väki olisi tottumustensa orjia ja olisivat lihapatojen äärillä tasan klo 11 kun ruokatunnille ovat uransa aikoina kelloja totellen loikkineet. Minulla se kello on jo aikoja sitten lakanut kävelemästä. Syön kun nälkä on, juon kun janottaa. Aamupuuro on ainut, joka täytyy pian heräämisen jälkeen kitusiinsa lappaa.

Heikki Aittokosken uusin "Kunnon kansalainen" pitää yrittää saada luettavakseen. Buffin mukaan kirjailija ärisee ja purisee esseissään mm. ettei uimahallien ja yleisten saunojen lauteilla saa rauhassa omiin ajatuksiinsa vaipua kun siellä puhetta piisaa. Satiiria se taitaa olla jos yhtään Aittokosken tyyliä olen oppinut ymmärtämään. Sähkökirjana se maksaa vajavat 15€ ja käyn sen tabletille tilaamassa jos maksaminen onnistuu. Edellisyrityksellä maksuhomma meni räteen.

Olen käynyt jälleen kerran omaa kirjoitustani lävitse. Nyt aamusta istuin koneen ääressä kuudesta puoli yhteentoista. Lisäsin loppuluvut jotka olivat vielä erillään ja nyt tuntuu, että kun jyystän (korjailen ym.) kokonaisuutta vielä jonkun päivän, niin voin laittaa sen mualimalle.

Iltasella

Uimahallissa ei paljoa muuta väkeä ollut, elikä puolen päivän kahtapuolen on rauhallisin hetki.

Kitumarketista ostin kolmellakympillä viheriän toppatakin, oli kerrankin reilu alennus iliman mustia perjantaitakin.

Lady J soitti pitkästä aikaa. Keittiöremonttia tarjosi. Kävin jo katsomassa toisen keittiön josta ensiksi pitäisi purkaa siistinä säilyneet, melko uudet kalusteet ja huomenna käyn vilkaisemassa sen toisen, jonneka ne siirretään. Sieltä vanhat jätekeskuksen lajitteluun. Rekrytoin sitten P:n kaveriksi ainakin purkuhommiin. Tarpeeseen tulee se homma jos toteutuu. 

Poltot alkoivat. Joutuin täytyy nytten loput tekstinsä hioa. Pää ei pelaa jos täytyy samaan aikaan vasaroida toisaalla.

Kipinöi

28.11.2024 torstai

Piti nousta hereille lepäämään. Unenpuolen valtakunnassa oli niin vilkasta, että alkoi käymään voimille. 

Viimeinen näky unessa oli, että oltiin suuren rakennuksen takana jonne oli "tulvinut" kipsilevyvuori. Levymysteeri jäi selvittämättä kun piti lähteä ajamaan lehemälauma edestä pois.

Lopetin yöllä kirjoittamisen joskus kahden paikkeilla uuteen "ulokkeeseen", joka siirtyi uneen mukaan selvitettäväksi, mutta en sitä sitten unessa käsitellytkään kun nuo ensiksi mainitut lähtivät filmin lailla kelautumaan. Nukkumatin tiet ovat niin arvaamattomat.

Tänään tuli tilaamani sänky. 

Kävin ruokaostoksilla että pärjevväävät viikonlopun ylitse. EMUlle löytyi eräs remppatohtori joka hakee sen ensi viikolla, aukaisee moottorin ja miettii sitten, saapiko korjattua ite. Suappaat nähä.

Uutiset kertovat, että jälleen uutta luonnonriistoa miljardibusinekseksi Kajaanin ja Muhoksen välille on suunnitteilla. Nyt asialla on globaalitoimija/megayritys Google. Ja ajattelematon kansanmassa taputtaa karvaisia käsiään...

Myös Ranualle ovat piakkoin aukaisemasa valtavaa kultakaivosta jos saavat luvat, ja nehän ne saavat.

Mauri Pekkarisen 30 vuotta sitten ääneen haaveilema unelma ja uusi järjestys Suomen alueella on kohta toiminnassa oleva konsepti. Kansalaiset köijätään Uudellemaalle ja muu maa alistetaan kaivos-metsätalous- ja turismireservaatiksi. 

Minä muistaakseni ehdotin jossain keskustelussa (helevetin tosissani), että rakenentaan Suomen puolenvälin alapuolelle rajalta rajalle pato niin saadaan vesivoimakin yhdellä kertaa valjastetuksi ja energiahuolet ovatten poispyyhkäistyt. Turistilaumat ohjataan matkaamaan Suomineidon vartalolla kalaportaisiin jos mielivät tuntureille kavuta.

29.11.2024 perjantai

Unimäessä nyt kun on jo iltapimmee. Lämmitin hellaa ja kaminaa ja lämpesihän tupa, mutta yöllä varmaan vilu kapajaa. Sonja ja Mirre kävivät eilen lämmittämässä, mutta olipa unehtunut pellit selälleen niin se siitä sitten.

Sytyttelin saunankiukaan alle tulet ja vein Vinhan haudalle kynttilän tuikkimaan.

Otin kirjoitusvälineet ja läppärinkin mukaan, että jos sittenkin saisin muutamat rivit aikaiseksi.

Siirtelin vanhan sängynruhjun osina paikaltaan tuvan puolelle. Patjan nostin sohvan selkänojan päälle kyljittäin pystyyn, ohuempi varapatja selkänojan taakse säilöön. Raahasin uuden sängyn sisälle, purin paketista ja kiersin jalat paikoilleen. Petasinkin sen, heittäydyin köllölleen ja kerkesin painua uneen kun Pauluksen soitto herätti. Säikähinköhän kännynkälinää kun piätä meinaa nytten särkeä?

Tapio soitteli Kittilästä. Siellä pakkasta parikymmentä viivaa, tiällä nollassa. Hirvipeijaisiin oli käristystarpeita vuolemassa, ja sittenhän sitä puhetta jälleen piisasi monesta aiheesta... 

Saunoin pitkästä aikaa kunnolla. Pikkuisen satelee lunta, mutta jo näkyi muutama tähti, että eiköhän sade ollut tällen erää siinä.

Piti pompata vielä näin puolenyön kantturoissa kirjoittamaan muutama rivi kun viesteissä sattui kimmoke kohdalle osumaan.

Mökki viileni uudestaan, mutta sitä paremminhan se nukuttaa.

30.11.2024 lauantai

Heräilin kuuden hujakoilla päänsärkyyn. Unessa kiipeiltiin taas jossain. Näin edellä kiipeilevän naisen helmojen alle. Pässinpökkimät sillä oli alkkareina ja ylitse polven ulettuvat villasukat, että se erotiikasta. Tulee Akulan Ieva vain mieleen. Tässä unessa ne kyllä olivat käytännölliset kun oli kovasti viimaisaa niillä tikapuilla. Mitähän unenminulla lie itellä piällä ollut? Miksi unessa ei omaa vaatetustaan koskaan näytetä? Jos alasti kirmaa, niin kyllä sen muistaa! Tai jos sepalus on auki eikä vetoketju suostu kiinni menemään.

Sen verran on yöllä lunta häpsinyt, että maa on valakiana. Pakkasta ehkä 5 astetta. Mökissä +10. Ruapasin hellaan ja kaminaan tulet niin alkoi heti lämmetä eikä turkki piällä tarttenut uamukahvia ryystää.

Hesarissa muhoslaisten onnentunteita esiteltiin kun niille se datakeskus alkaa maailman massoilta kerättyjä miljardeja kuntaan lapioida. Eikä kritiikinpoikastakaan rivienvälieihin ole tungettu.

"Vihreä siirtymä..."

Tuota sanaparia kannattaisi kyllä jokaikisen hampaissaan narskutella ennen kuin sen ulos sylkäisee kera mairean hymyn ja ruskean kielen malliin Petteri Orpo, piäministeri.

Kaikki tällainen tietää vain lisää kaivosmonttuja ja tuulimyllyjä maisemaa pilaamaan. Materiaalitta ei minkäänmoisia datakeskuksia rakenneta eikä ylläpidetä yhtään missään, ja niiden tuotanto ylittää pian jo kaien olemassaolleen ja olemassa olevien fossiilisten polttoaineitten tuotantolaitosten kapasiteetit ja tornit ja merillä kelluvat, öljyä poraavien öljylauttojen armadat.

Tämä huutavan iäni ei korvesta kuulu, mutta huudan silti että lapseni ja lapsenilapset voivat sitten arvioida, oliko ukki ihan vitun viärässä kaikessa vai "vihreän siirtymän" mesenaatitko ne hirttää olisi pitänyt.

Tämä kaneetti sillä edellytyksellä, että joku järjissään vielä huomiseen kaikesta selviää.

Eivätkähän nämä mun ränkäisyni enää huomenna edes löydy internetin loputtomasta avaruudesta, että sama se sille, mitä Unimäessäni tai muilla sivukaduillani ajattelen ja kirjoitan.

Vaihdoin Tojotanrotteloon öljyt ojan päällä. Pesin suodattimen petroolilla.

Saunon kohta ja sitten lähden ajoissa ajelemaan Napista kohden. Siellä on tälle kaudelle viimeiset humpat. Lunta lankeaa jo melko tiheänä seinämänä maisemaan.

1.12.2024 Sunnuntai

Oskarin nimipäivä totuttuun kalenterin tapaan. Oskarisetäkin ollut haudassa jo kahdeksan vuotta. Pitäisi Heimosedälle soittaa, mutta on niin lyhyt nämä valoisan hämärän hetket, että ensin täytyy yrittää hommailla muuta. Halakojakin lappaa tasakerros kärryyn. Korokelaitoja en laita sillä tie on tosi huono ajaa llumen ja lämmön puolelle kääntyneen ilmaston takia.

Nukuin huonosti. Olin jotain kolmen maissa Napisreissulta pois. Nukkumaan aloin neljän maissa ja melkein heti alkoi jalkojen suonenveto -ja mielen, mutta jälkimmäisen syyt kerron ehkä toisaalla. Ehkä kaikki nämä tapahtumat...Eilenkin kävin Pikku Mirreä katsomassa ja sen suurenevaa vatsaa. Synnytyksen käynnistävät viimeistään 23.12. jos ei luonnostaan käynnisty. Iso on vatsanseutu pieneksi ihmiseksi.

Suonenvedot olivat niin kovia, että melkein tuli oksennus kun menin ulos alasti ja hieroin nuoskalunta koipiini. Se auttoi sen verran, että pääsin hetkeksi uneen ja vain välillä piti nousta oikomaan kirraan vetäviä raajoja. 

Kuuntelin Tarja Närhin isklemäradion. Oli Horttokaalo-aamu Tarjalla nyt kun ko. yhtyeen perustajajäsen Taisto Lundberg kuoli. En pääse mustalaisista minäkään koskaan eroon. Heidän heimonsa vaikutti jo lapsuudessa kehitykseeni, olen  ollut rakentamassa eräille hagerteille hevostallia ja onhan yksi romanitaustainen ollut vävynäkin monet vuodet ja hänen jäljiltään on tyttärelläni viisi lasta joista "Pikku Mirre", lempi lapsenlapseni odottaa nyt lasta vaikka on vasta 16 v. Samanikäinen, kuin Mirjam-tätini 1930-luvulla ja jonka hänen isänsä, fundamentalisti ukkini, laittoi sen tien mierontielle vaikka se hänet seksiin houkutellut, tai lie vaikka raiskannut "Vennäänmäen" joku isäntä oli paksuksi suikaisuut ja se  se olisi taipaleelle pitänyt laittaa. Vähintään raskaaseen vastuuseen alaikäiseen sekaantumisesta.

Mitenhän paljon tällaisia tapauksia näilläkin korpiseuduilla ja pitkin pitkää Suomennientä lie noihinkin aikoihin ollut. Ja pannapa nyt sitten alaikäinen niistä tilille....

Miten silti minä juuri täällä, kaiken raadollisen ihmiskäyttäytymisen alkulähteillä kykenisinkään kirjoittamaan luontevammin kuin siellä kaupunkimiljöössä minne kohta on taas lähdettävä kun on huolehdittavaa väärään pisteeseen maapalloa hommannut.

Mustalainen, sitä minussa on paljon. Traagista kahtiajakautuneisuutta niin mielen, kuin käyttäytymisenkin osalla. Siitä tunteesta puhui Närhin ohjelmassa yksi Horttokaalon muusikkojäsenkin.

Isäkin kutsui minua Ruhveltajaksi ja jo se leimasi minut erilaiseksi ainakin itseni mielestä, vaikka ei kai se muuta sillä tarkoittanut kuin että olin tietynlainen jokapaikan "ruhveltaja".

Elämäni rakkaudet... ne, joiden avulla sukujeni geenisiirtymätkin olen omalta osaltani laittanut jatkumaan, ovat kaikki olleet ongelmallisia. Kun tällen vuodellen mieleni pohjukoista kumpusi yksi aidoimmista rakkaustarinoista by 16 v., niin ei sekään mennyt niin kuin olisi haaveilla voinut...

Lopetan mieleni herkistelyt. Tiskaan astiat, siivoan tuvan, kokoan kamppeet ja saunalla käyn tyhjentämässä vesiastiat niin olen valmis lähtemään. 

Lastasin jo kärryn ja sidoin päälle pressun ja liinat tolokusti. Havujakin muistin käydä jo eilen säkkiin vesuroimassa kun Anelma ainakin oli ovikoristeisiin aitoja oikeita vailla. Mitenhän se näkkee niitä tehä: Täyttää huomenna 92 v.

Generaattorin tuluppa pittää muistaa varalle hankkia vaikka päälisin puolin entinenkin toimi ihan ok kun kärkiväliä rukkasin, mutta sehän saattaa ykskaksi tiltata.

Sukelluksia ja pintaanousuja

26.11.2024 tiistai

Iltasella vasta nämä sivut läväytin auki kirjimistä varten.

Kävin kävelyllä ja samalla hain kamera jonka Torilta tilasin, sekä erään toisen jutskan joka samaan syssyyn ilmoitettiin saapuneeksi. 

Prisman tunnelissa katselin tarkemmin sinne jo monta vuotta sitten tehtyjä maalauksia. Töhryjä ovat jo muunlaiset taiteilijat lomaan spreijjailleet, mutta ei kovin paljoa, vielä.

Puhelimessa puolitutun soiton johdosta puheita menneisyyden käsittelyn tärkeydestä ja ei-tärkeydestä. Ei ollut oikein kiva puhelu.

Kaikki ihmiset eivät pidä menneisyyden tonkimisesta. Sananlaskuja vanhojen muistelijalle huomautukseksi on laadittu kokoelmien verran. Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään... Kaikkinensa jos ihminen tarpeeksi syvälle eiliseensä sukeltaa, niin täytyy varautua, että kykenee myös nousemaan takaisin pintaan.

Eilisestään ainakin ne opettavaisimmat olisi hyvä nostaa aika-ajoin käsiteltäväksi. Myös yksityisistä näkökulmista eikä vain sotahistoriasta, jota nyt vimmalla jälleen muistellaan sankarillisina tekoina toistensa lahtaamisten kentiltä. 

Niitäkään ei pidä ohittaa olankohautuksella, mutta militarismin nousua militarismin itsensä vuoksi muistelujen varjolla on kaikin voimin vastustettava. Siitä hyötyy vain sotatalous ja kenraalit kätyreineen. Nythän puolustusmenojen kasvulle ei esimerkiksi kattoa ole olemassakaan. Se ohittaa jo nyt kaiken muun kun kansallisia budjetteja laaditaan.

Naapurin rouva joka otti ja lähti omiin oloihinsa on syövän lisäksi sairastunut aivokasvaimeen. Ennuste ei taida olla kovin hyvä. Pojilleen mahtaa olla raskas taival edessä... Nuorin suunnilleen G:n ikäinen.

Vein päivällä "kellokuvan" retuseerattavaksi vaikka ei sillä kiire olisi ollu. Olisin ehkä voinut itsekin sen muokkailla kuvankäsittelyohjelmalla ja tulostaa skannerilla kun mulla nyt uusi sellainen on, mutta ehkä siitä tulee parempi ammattilaisen käsissä.

Oli hieman takkuinen päivä, mutta nytten illasta valoa ikkunoihin sytyteltiin. Syli täynnä tunteita nukkumaan.

27.11.2024 Keskiviikko

Heräsin metsästä konttailemasta, enkä ollut yksin. Metsän eläimet kuin Röllipeikon rallatuksissa tulivat pitämään hauskaa meidän kanssamme. Harmi kun heräsin kesken bailujen kun vettä meni hetteestä kenkään. Uni oli erittäin mukava.

Horttokaalojen Taisto Lundberg on kuollut. "Soskee buudella menget piruna, inko baalesko mo...", vai mitenhän se meni kaalenkielellä? Lapsena rallattelin koska tykkäsin horttokaalojen lauluista.

Hilkan päivä. Yhden minua ja silloista perhettäni auttaneen Hilkan tunsin. Mitähän hänelle (heille) kuulunee? Hänen "vaimonsa" nimi ei tule nyt mieleen, mutta olivat pariskunta, jollaisia ei vielä neljäkymmentä vuotta sitten julkisesti saanut olla olemassa. Edelleenkin on kristillisiä ja muita persullisia joiden mielestä "normeista" poikkeavat tulisi "eheyttää".

Nuorille suunnattu seksikirja Respektiä (Inti Chavez Perez) on nostattanut päiviräsästen ja kaltaistensa joukoissa kirjanpolttohaluja. Kritiikin mukaan kirja on kirjoitettu nuorten omia ilmaisuja vastaavaksi seksioppaaksi pilluineen kulleineen, mutta koska päiviräsäset eivät koskaan ole kielellään niitä maistelleet, niin yököttäähän se äkkinäisiä jos pitäisi vaikka sen kehon osan nimi ääneen mainita.

Näitä takapajulaisia riittää hamaan maailman tappiin saakka.

Itse luin murrosiän kantturoissa kirjan Kaikki mitä olet aina halunut tietää seksistä. En muista lukukokemuksesta kuin sen, että ahmin tuon suuria lupaavan opuksen kannesta kanteen samalta makuukselta. Tiesinkö sen jälkeen enemmän, ja ohjasiko se tekemisiäni niissä asioissa, niin ehkä siitä ei paljoa passaa kohkata.

Ehkä tikanpoikametodia ei kehityksessä tarvinnut odotella/noudattaa.

Kirjallisuusilta oli muutenkin. Jakoivat Finlandiapalkinnot tieteelle, lapsille ja nuorille sekä kaunokirjallisuudelle. Itseäni liikutti eniten Sofia Tawast ja Riikka Leinonen teoksellaan Suuri valhe vammaisuudesta. 

Hyvin meni muidenkin osalta, ei sen puoleen. En voi arvostelemaan ruveta, sillä yhtäkään ehdolla ollutta kirjaa en ole lukenut. Tiedekirjoista sen arkkitehtuurihistoriankirjanhan ostimme Eliakselle lahjaksi joten sitä olen lehteillyt ja käsissäni pitänyt.

Pajtim Statovcin kirjan nimi Lehmä synnyttää yöllä jääpi kyllä mieleen. Pitänee se hankkia ja lukea kunhan aika on.

Perjantaina menen Unimäkeen, päätin niin. koska näyttää siltä, ettei lunta sada ennen sunnuntaita. Entiset sulatteli edelleen päällä oleva lämpöaalto. Pohjoisessa Enontekiöllä paukkuu 25 asteen pakkanen.

Tänään en kirjoita tänne muuta sillä minua odottaa tuossa paksu pinkka monisteita täynnä omaa kirjoitusta ja jonka nivaskan olen melkein kokonaan lävitse merkkaillut. Elikä paukuttamaan siitä sitten.

Toiveitten hautausmaa

24.11.2024 sunnuntai

Aamuyön uniennäön jälkeinen ensiajatus: Voisin muuttaa Sivukadulta pois. Tämä on lasteni ja heidän äitinsä koti, mutta ei minun sydämeni koti. (Unessa oli myös tandem. Kuvan löysin Tukholmareissukansiosta -mitenhän muistinkin tuon?)

Ensimmäinen muutto  tapahtui v.1968 lapsuuden kodista. Sen jälkeen on tullut asuttua ainakin neljässätoista eri osoitteessa. Lyhytaikaisia kortteereja joihin ei ole kirjojen siirtoa kuulunut on siihen päälle joitakin.

Minne nuista entisistä osoitteista muuttaisin mieluiten?

En tiedä...tai tiedänpäs: En yhteenkään. Tuskinpa niissä yhdessäkään hyvillään oltaisiin.

Taitaa olla aikasten lahossa kunnossa se mökki siellä Juurusveden rannalla Siilinlahden suulla? Lie vaikka purettu pois. 

Mattilantalo on  ainakin tuhottu ja paikalla on nykyaikainen talo kaikilla mausteilla. 

Eräs seurojentalo jossa asuttiin talonmiehen asunnossa, on kyllä pystyssä, mutta en suinsurminkaan enää kuontuisi niihin nurkkiin eväitä tekemään ja aamupuuroja keittelemään.

Vettasen talo Kittilän Alkon takana.., se se vasta murju oli, mutta muutama aika se sielläkin vierähti.

Hormakumpua muistelen savusaunan lämmöllä...

Ne asunnot ja kämpät, joita en ole vielä kypsynyt muistelemaan, sivuutan tälläkin erää: Joistakin osoitteista tulee ikäviä muistoja mieleen; hauras mieleni ei niitä nyt jaksa.

Mitähän muuta muistelisin? (Kääntää hän talikolla muistojen tönkyrää aivojen takimmaisessa nurkassa.)

Synnyintonttini olen unohtanut loppusijoituspaikkanani kun ne tulevan kaivoksen myrkkyjä vastustuksesta huolimatta alkavat siellä räjäytellä. Tuhkani kyllä voi kuusienjuurille tuprautella sitten kun aika on.

Jos mammonaa olisi, ostaisin ehkä tontin jostain Hankasalmen korkeudelta keskisuomesta ja rakentaisin  sinne omannäköiseni pienen talon. Paikka voisi olla jonkin kirkasvetisen lammen läheisyydessä, etelään antavassa mäntyvaltaisessa kalliorinteessä jonne perustukset pitäisi louhia kallioon.

Mielikuvieni mukaisella tontilla sijaitseva talo jäi muistiin kun satuin kerran semmoiselle eksymään. Kävin tekemässä sinne ulkorakennuksen jonka pohja oli jo valmiina. Mökin jo rakentanut ja lopputyönään ulkorakennuksen teon aloittanut iäkäs timpuri oli kuollut sydänkohtaukseen sokkelin harkkomuurauksia tehdessään. Viimeistä nurkkakiveä se oli ollut nostamassa paikalleen kun kuolema pyyhkäisi elämän katki.

Kauempaa reissannut timpuri oli viettänyt viikot asuntoautossa ja sittemmin valmistumassa olevassa päärakennuksessa joten vasta lauantaina olivat alkaneet ihmetellä kun ei reissumiestä kuulu kotio ja soittaneet rakennuttajalle. Se oli sitten  mennyt mökille katsomaan ja löytänyt timpurin nukkuneena ikiuneen työnsä ääreen saappaat jalassa, sokkeliharkko sylissä.

Omistajaisäntää en ennestään tuntenut, mutta hänen siskonsa minusta oli vihjaissut ja siten se pikkuhomma sattui mullen. Viisi pitkää päivää seinähirsien päällekäin latomisessa ja katon teossa sekä viimeistelyissä yksin tehden muistaakseni meni. Sisälle tuli lankkulattia ja katteeksi umpipontin päälle rullalta pintakermi, eikä läpivientejä ollut ja reunapellitkin olivat valmiiksi pokattuina lautataapelin päällä. Yksi ikkuna länteen päin ja eteläpäädyssä metrinen, sisäpuolelta vanerilla vahvistettu ovi että sopii kottikärryllä pilkkeitä sisälle kärräämään ilman rystysten verille menoa; tämä oli isokokoiselta isännältä erikseen painotettava seikka. Eikä sen emäntäkään S-kokoa ollut parista muksusta puhumattakaan.

Luen tässä tärkeimmät (kuka muka niiden tärkeydet sanelee, minäkö?) Hesarin uutiset kokonaan. Muunmuassa nämä: Kaitanokkakuovi on kuollut sukupuuttoon ja Moskovan Zaatana uhittelee hypersoonisilla ja ballistisilla ohjuksilla. Jopa ydinkärjillä niissä.

Ilmastokokous öljyä miljoonia barreleita päivittäin tuottavassa Azerbaidzanin Bakussa päättynee katastrofiin; mitään ei aikaan siellä saatu. Rahaa kyllä satoja miljardeja siirtyy yksiltä tileiltä toisille sen varjolla jatkossakin, mutta raha ei ilmastokehityksen suuntaa tule muuttamaan vaan vain se, ettei rahaa käytettäisi yhtään mihinkään.

Nykyisenkaltaisen kulutuksen loppu, se olisi ainoa ja nopein keino ja se tulisi aloittaa minusta. Jokaikisen pikkutappisen tulisi se näin sanoa itselleen ja aloittaa muutostyö omalla tontillaan. Hui ja hai, ei onnistu.

Intiassa polttoroviolle jo aseteltu vainaja oli "herännyt" eloon ja viety sairaalaan.

Prismasta uusi 5denkympin skanneri/kopiokone (Canon). Pähkäilin noiden kirjoitusteni kanssa ja paras ottaa vanha konsti käyttöön, että saan jatketuksi. Kopioin jo eniten mieltä askarruttavan osion (107 s) paperille ja alan nyt lyijykynähommat marginaaleihin ja rivien väleihin. 

So Long Marianne-sarjan viides lätsäyttää (notkauttaa) katselukokemuksen perustasoakin alemma. Ohjaajalle ja käsikirjoittajalle näyttäisi kiire tulleen, tai toteuttamisideat kävivät vähiin. Tai budjetti kusi. Aikajanatkin heittävät.

Mariannen poikakaan ei kerkiä kasvaa juuri lainkaan vaikka isäpuoli Leonard käy välillä kuubalaisessa vankilassa kasvattamassa risuisen parran. Ihme pätkä siitä oli sarjan tämän palan alkuun tehtailtu.

Voi niitä onnettomia kun pilaavat minun (ja monen muun) naiivit katselijaodotukset.

25.11.2024 maanantai

Näin unta Imatralaisesta 49 vuoden takaa! Voe saatana, kirosin kun heräsin: Olipa eläviä ihmisiä unessa.

Sitä se teettää kun vanhoja alkaa kaivelemaan.

Yöllä lie jo alkanut päätä särkeä niin en ollut varma, onko jopa migreeniä. Tuo unikin säikäytti elävyydellään. Otin lasten flunssalääketabletin sillä buranan ajattelukin yökötytti. 

Sydänsurut saattavat olla nuorena kovasti aidontuntuisia, ja ovatkin, mutta pitääköhän sieltä saakka surumuistojen tunkea reviirille edelleenkin? Niiden entisten ja ehkä vielä tuoreempienkin...

Kohta en tiijä, mitä tehä kun unetkin narraavat tuskailemaan olemattomia. Odotusta Pariisissa on ihan hyvä laulu, mutta oikealle odottamisellekin täytyy jokin ratkaisu olla. Ulkokehällähän tässä ollaan, että mitäpä tuosta.

Voimaton olo tuli tuosta unesta kun kaikki sitten alkaa kiertää mielessä...

Lupasin G:lle, että voipi mennä autolla koululle kokeisiin kunhan viepi muovit ym kierrätykseen. Kun äsken katsoin  eteiseen, niin siellä ne säkit ja yksi täysinäinen pahvilaatikko muuta rojua olivat unehtuneet(?) kyydistä poes! 

Mutta nyt paenun takasin petiin ja unehan mikkelittäret sun muut tyttäret jos eivät sitten aamupäiväuniinkin häpyjään tunge.

Kuuntelenpa sen Pariisijutun pitkästä aikaa jos vaikka nukahtaisin siihen. Susanna Haavistolta se  aikoinaan kuunneltavana oli, mutta taidan laittaa Tapani Pertun tähän marraskuiseen, märkään päivään.

https://www.youtube.com/watch?v=VuEuLakEcZU&ab_channel=TapaniPerttu-Topic

Unet jäivät uniksi, en muista yhtään ja nyt on   mieli sees. Päänsärkykin on poissa. Kävin kolailemassa auran jäljet ja vähän pihaakin, mutta näyttää sulavan kaekki poes. 

Sulaakohan Unimäen polultakin? Voisin loppuviikosta sitten mennä ja koettaa olla yötä.

Keskiviikkoiltana olisi se kaivosinfo, mutta jostakin syystä osallistumisen ajatus ei houkuta.

Ruksailin monisteita jo moniaita. Kirjoitin myös uutta. Vaikiaa on. 

Lehdessä oli juttu finlandialla palkitusta nuorten kirjailijasta jolle oli tullut tekstinteossa täysstoppi. Ammattilaiselle tilanne saattaa olla kamala jos leipä siitä kiinni on. Oli se pikkuhiljaa alkanut jälleen naputella, mutta nuorenahan sitä säikähtää helposti, että tässäkö tämä nyt sitten on. 

Menee nyt hänkin vain kokemaan maailmaa sieltä kirjoituskammiostaan ja alkaa sitten muutaman vuoden jälkeen uudestaan. Minulla ei sellaista marginaalia elämässä eteenpäin ajatellen enään ole.

Rahtikone tyrskähtännä muahan Vilnassa. Kuski kuollut, loput kolme loukkaantuneet. Alle jäänyt talo paloi kuten konekin.

Nyt tutkivat viisaat, olisiko Moskova syyllinen kuten Itämeren kaapelivaurioonkin, ehkä.

Äsken toivotettiin hyvät yöt niin, että vagushermoa alkoi kutittaa. Minä en vielä ala korsata. Kirjoitan ainakin puolilleöin. Jos saisin valmiiksi nuo korjatut sivut.

Jos ihminen jotain kovasti ja oikeasti haluaa se etsii keinot toteuttaa toiveensa, sanoivat vanhat näin ennen. Mutta ei se niin käy läheskään aina.

Kirjoittaminen on elämäntoiveitteni kompastuskivi. Luultavasti kompastun jälleen ja sitten kaikki on ohitse.

Nuorenpana ei se mikään ihme ole ollutkaan, on ollut elämääkin  elettävänä. Mutta jos "pitää elää sellainen elämä josta tulee kirjailija", niin eikös olisi jo sen aika?

Joku muukin tämän hetken toive olisi tärkeä, mutta joudunkohan hautaamaan sen?