Neljä väriä (ainakin)

26.12.2024 torstai

-Miltäs nyt tuntuu, isoisoisä?

-Vanhalta.

Suomen ahneimman sanomalehtitalon aviisista luen sotauutisten, hybridihyökkäysten, poliitikkojen naamojen ja muun töhkän seasta erään tunkionkupeen raportoinnista: 

"”Emme ole tottuneet ratkomaan tällaista yltäkylläisyyden ongelmaa” – Parisuhteiden elinkaari on aiempaa lyhyempi, sanoo tutkija. Parisuhteet/Tinder-aikakauden suhteet ovat entistä lyhyempiä ja nopeampia. Väestöliiton asiantuntija näkee ilmiössä yhteyden alentuneeseen syntyvyyteen."

Otsikoitten jälkeen on tuhansien merkkien jonot toimittajan selitysyrityksiä siitä, mikä tällaiseen "ilmiöön" on lajimme parittelunhaluiset peijoonit johtanut, ja mitä seurauksia siitä on tähän mennessä raportoitavissa.

Alentunut syntyvyys-teemaan olisi voinut ottaa perusteellisemmin kantaa. Poliitikotkin melkein laidasta laitaan nykyään ratsastavat syntyvyyteen liittyvillä argumenetilla uskontokunnista ja muista kättenpäällepanijoista puhumattakaan.

Onko alentunut syntyvyys luokiteltavissa pelkästään hyväksi tai pahaksi asiaksi unohtamalla niiden väliin jäävä mielipideilmasto ja tieteelliset faktat? Mitä hyvää/huonoa se merkitsee globaalissa kontekstissa tai millaista vääntöä pienten kansanrippeiden keskuudessa? 

Ja tärkein: Mitä ihmispopulaation vähenemisen toiveista Maa-planeetta elonkehässä möngertävä muu eliöstö osaisi ola mieltä jos sille kyky kielin kertoa ilmaantuisi? Tai jos ylipäätään saisivat jalansijaa yhden öykkärilajin seassa?

Tiivistettynä ja kärjistettynä deittailujuttu selvittää nettiin syntyneen/synnytetyn kaavan yksinkertaisen jujun joka ei kaukana ole siitä, mitä lajimme puuhasteli geenejä jälkipolville jakaessaan jo muutama miljoona vuodenripausta sitten kun vielä viidakoissa lajimme pystykävelyä alkoi opetella; siis aivan samaa, mutta ilman teknisiä apuvälineitä.

Alkaa tympiä nämä jatustelut ihmissuhteiden toisteisilla kiemuroilla. Pisaroista tätä soppaa viimeisin oli, kun Hesarikin alentui tekemään jutun "aikamme  ilmiö: Onlyfans-vaikuttajat". Yksi nimineen ja kasvoineen esiintyvä nuori, kaunis nainen esiteltiin villityksestä viimeisimmän kokeilusessiolla: 101:n miehen kanssa seksiakti päivässä (vai vuorokaudessa?). 

Lienee tuosta jo perse kipeäksi tullut, mutta aikoi panna ensi vuonna paremmaksi tuhannen eri miehen kanssa suoritetun yhdynnän päivävauhdilla. Lienee se kuitenkin mahdotonta toteuttaa, sillä eihän edes "nosto-pisto-ravistus"-systeemillä vuorokaudessakaan minuutit riitä: 24 tuntia tekee 1,44 minuuttia per jalkoväliä nylkyttävä kullinuama.

Tajua vailla olevaa porukkaa ovat ne uroksetkin joilla kovaa lahkeesta löytyy tämmöisen haasteen tarjoutuessa. Tai sitten lajimme todella on taantumassa takaisin viidakkoon, joka toisaalta saattaisi olla paras asia mitä tällaiselle evoluutiokokeilulle ikinään voi tapahtua. (Mutta ehtiikö, niin se on sitten toinen asia.)

Vetäytyisin itse kaikesta jo omiin, yksityisiin viidakoihini jos toteutus vain olisi mahdollista. Olen kyllästynyt itseeni ja maapallolla käyskenteleviin lajitovereihini vaikka niin mitättömään kerrokseen sen 8:n miljardisesta potentiaalista olenkin ollut elämäni aikana yhteydessä; sekin lienee siis liikaa.

Tehdä pesänsä kuusenjuurelle ja alkaa pikkuhiljainen näivettyminen, niin siinä olisi loppuelämälle kylliksi tehtävää.

27.12.2024

Krzysztof  Kieslowski pykäsi elämäntehtävinään elokuvia. Erään sarjan se nimesi Kolme väriä: Sininen, Punainen, Valkoinen. Sininen kertoo naisesta, Valkoinen miehestä ja Punainen naisesta ja miehestä. Viehättävämmin keinoin kuitenkin kuin eilisen Hesari.

Minulla on ollut vähintään kolmen värin joulu. Mustaakin seassa, mutta se jossain luisen  pääkoppani sisällä, aivojeni syvimmässä päässä.

Koska elokuvien tekemiseen eivät resurssinin riitä, otin valkoisen tassin ja asettelin sen päälle tuijanoksan, vesivärit esille ja käteeni pensselin. Tämän blogin kuvituskuvissa taiteentekemisen sen puolen vähäinen ulottuvuuteni on sitten näkyvissä, mutta kuvastaako se mitenkään sitä, mitä sisälläni nyt liikkuu?

Siihen kai Kieslowskikin pyrki; sisäisten näkymiensä kuvaamiseen. 

Ihan kuin itsekin  kirjoitusviritelmilläni -päivästä toiseen. 

Kysymys tietenkin kuuluu: Näkyykö mitään?