7.6.2017 Keskiviikko
Olipa kuuma päivä Oulujärven rannalla. Aurinko porotti koko pvn muuraustyömaalleni. Aikamoista palastelua tulisijan laatiminen luonnonkivistä on. Yhtä ainutta samankokoista kivensiivua ei hajottamassani vanhassa grillissä ollut, ja lisäksi se oli niin paksuin saumoin kötöstelty, että toisaalla olleen samanmoisen, räjähtäneemmänkin grillin kivet melkein upposivat tähän vaikka ei tullut kuin kymmenkunta senttiä korkeampi. Jonkinmoisen luovuudennäytteen kuitenkin aikaiseksi sain.
Pitää yrittää ruveta levolle ajoissa vaikka onhan tuo klo jo ½11.
8.6.2017 Torstai
Aamupv alkoi virkistävällä sananvaihdolla fb:n kautta. Tulipahan mietittävää kun sitä niin puusilmäinen asioidensa äärellä toisinaan on, ja itsekeskeinen.
Vein Pauluksen pyörän huoltoon, kävin samalla reissulla hakemassa lisää puurtarhamultaa kasvihuoneeseen, laitoin pojille ruuat että pärjäävät ja vasta sitten jouduttauduin eilisille rannoille aitanseinää maalaamaan. Haettiin iltapvllä isännän autolla ja peräkärryllä puutavaraa laiturin ja vinttikaivon kunnostamista varten. Ne hommat jäävät seuraavalle viikolle. Simpsittelin ennen lähtöäni eilen muuraamaani grillinkötökseen kansiosat. Emännällä siellä oli hyvänmakuista kalaliemivelliä, sanoi syntysijojensa Pohjanmaalaisella resptillä sen tehneensä.
Kun tulin kotiin, oli keskeneräisiä hommia täälläkin, ja yhä myös ruuanlaittoa. Yksintein mutaisin huomisellekin ruokaa, sillä lähden vielä tälle illalle Unimäkeen, että olen huomenaamulla panemassa ne mansikkapenkit ym. kuntoon siellä. Joku soitti ja oli vailla kesämökin maaluseen Kuhmoon. Pitänee se käydä ennen juhannusta niin saa polkupyöräreissuun rahat kasaan. Lähden Eliaksen kanssa sitten juhannukselta ajeleen.
Kävin Hommoojalta polkantaimia, oli enää 24 kpl hyllyssä ja otin ne kaikki. Kun nyt muistaisi kaikki kamppeensa mukaan... ruokaakin kai jotain puraistavaksi. Vinhaketta en nyt ota mukaan.
torstai 8. kesäkuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti