Outa-matkustajakodissa Rovaniemellä.
Huone haisee. Tai oikeastaan jo ulko-ovelta kapeaa käytävää pitkin peräkamariin kävellessä ilma ei ole pelkkää ilmaa, se tuntuu iholla ja tarttuu vaatteisiin. Itse majoituskarsinassa jalkapohjat napsavat muovitetulla lattialla kuin se hunajalla voideltu olisi. Halpa tämä oli, että mitäpä tuosta.
Käytiin kaupungilla käveleksimässä. Ohlsonilta vihko ja uudenmallisia kuivamustekyniä joiden piirrosjälkeä pystyy pyyhkimään 2 vuotta ennen kuin se jämähtää. Ilma niin kylmä ja tuulinen, ettei katujen mittaaminen isosti huvita. Jokin nuorisofestivaali täällä on menossa sillä kaikenoloista ja -väristä kansaa tulvana kulmauksissa vastaan, ja ohitse, ryöppyili. Hotellitkin kai aika täysiä.
T&S ovat tulleet sukujuhliinsa iltapvllä ja majoittuneet laadukkaampiin sviitteihin. Kittilässä oli satanut lunta kun olivat sieltä lähteneet. Nähdään sitten huomenna.
Klo 21 ja ollaan yöpuulle kapuamassa. G:lle laitoin Areenalta kuulumaan lastenkuunnelmia. Itse rupean lukemaan Tarmo Kunnasta.
28.5.2017 Sunnuntai
Herättiin seitsemän huitteilla. Käytiin Nesteellä aamupuurolla. Sitten pakattiin ja luovutettiin avaimet. Seuraavaksi köröteltiin Napapiirin turistirysään joka aukesi kymmeneltä. Mitään ei ostettu, taivasteltiin huikeita hintoja ja sitä, kun saksalaiset ja venäläiset ja joku japsikin noukkivat ostoskoreihinsa mänijäisviemisiä hintoja tutkimatta.
Sitten istuttiin pari tuntia Napsulla kahvilla ja kaakaolla. T&S tulivat myös. Rupatellessa klo raksahteli pykälään, jossa oli lähdettävä kiipeämään Ounasvaaralle.
G jaksoi pelata iloisesti kaikki neljä peliä vaikka vettä, räntää ja lunta viskeli koko iltapäivän. Maakuntavoittoa ei viemisiksi joukkue saanut, mutta hyvää pelaamista kyllä. Rökäletappiostakaan ei tarvitse lorsata. Minä tosin en jalispeleistä sen enempää kuin muustakaan urheilusta kiihotu, että se ja sama tuloksille. Veikkauksen vakio-peleistä olisi tarpeellista joskus voittaa muutamat kymmettuhannet, miksei sadatkin. Vaikka ne väittävät, että niissä maailmanpelien seuraamisella vain voi voittaa, niin yleensä näyttää siltä, että lottoihin verrattavaa tuurinpeliä nekin ovat.
Pelien ajan istuksin autossa, paitsi jonkun valokuvan kävin G:n potkuista räpsäyttämässä. Toisten lasten vanhemmat olivat sinnikkäästi kannustamassa kentän laidalla. D soitti niin odottelu meni sen aikana huomaamatta. Lukemistakin mukana oli.
Pitemmällä tauolla pistäydyttiin välipalalla kaupungilla. Suomalaisesta löydettiin kotiin tuomisiksi Mikki Hiiri-sarjiskooste. Iso ja paksu kirja, maksoi 29€. Ei se kolmen pojan kesken jaettuna ole paha hinta. Bensaan, majoitukseen ja ruokaan kului huomattavasti enämpi.
Läksimme Roista 18. kieppeillä. G nukkui koko tulomatkan takapenkillä enkä siksi pysähtynyt kertaakaan edes kahville. Mutta eipä reilun 330 km:n matka mikään kummoinen kiito ole vaikka vesisade tympikin. Nyt kun on jo ½-yö, niin ollaan saunottu ja hankkiutumassa nukkumaan. Mitään ei kai tarvitse ruveta enää tekemään. Paitsi jos panisi pyykkikoneen ruppasemmaan.
Puutarhuri on edelleen kipeä ja voimaton. Se oli käynyt päivystyksessä ja sairausloma jatkuu keskiviikkoon. Huusholli on aikasten sekaisin. Minun on huomenna pyykit, tiskit, imuroinnit. Pitäisi keretä mansikantaimet hakea ja istuttaa, penkin muovitus muistaa. Ei taimia sovi kuin 18 kpletta, että senkus tökkii vain muoviin reiät ja painasee juuret multaan. Porkkanat sun muut saavat täällä odottaa kun kylmääkin vain lupailee. Kasvihuoneessa ei ole tälle keväälle tapahtunut vielä mitään. Pitää valmiit tomaatintaimet ja kurkut hankkia kun jäivät idättämättä itse.
29.5.2017 Maanantai
½-yö. Olin Vinhakkeen kanssa täällä Unimäessä 19 maissa. Uuniin piti ährätä tulet, ja hellaan. Poltin kaasutohoa hormeissa, että sain vetämään. On perhanan kylmä, mutta työjelyilmaksi hyvä, joten en malttanut olla iltaani tyystin mitään tekemätönnä. Kävin siis haravoimassa puunroskaa katetarpeiksi ja kuivikkeiksi kompostiin ja huussin alle propsipinojen väleistä kukkurakärryllisen. Sytyketuohiakin keräsin monet pussit ja yhden ison saavillisen. Metsäkoneiden sämppäämiä puita meinasin vielä ajaa pihaan, mutta kylläpä se alkoi jo aamusta asti kahden huushollin hommat tuntua.
Knissa kerkesin pyykit ja imuroinnit. Uuninarinalla haudutin 2 padallista ohrapuuroa, että on pariksi aamuksi pojille lämmittää. Mansikat istutin ja kannoin puita valmiiksi laatikot täyteen, että eivätköhän ulkoisten tarpeidensa puolesta pärjää muutamat pvt. Puutarhuri niin heikkona, että melkein taluttaa piti kun käytin kaupassa. Pojat alkavat olla jo sen verran täysmittaisia, että saavat vähän opetella ottamaan vastuuta. Se tosin nykypenakoilla käsittää enimmäkseen ylenmäräisestä pelaamisesta kieltäytymisopettelua. On se sekin.
Valkosipulit taitavatkin tykätä siitä, että saavat parikin talvea mullassa uinua, sillä nyt vasta toissasyksynä istuttamani ovat kasvuun roihahtaneet. Viime kesänä kaivoin vain muutamat yksikyntiset suoraan syöntiin ja arvelin, että nepä sitten olivat siinä.
Nyt olen niin poikki, että kun aukaisen kirjan, niin luulen, että ensimmäiselle riville sammahdan.
Heräsin viideltä kun tuvan lattialla nukkuva Vinha parkaisi. Mitä lie taas unta nähnyt? Ulkona ei ainakaan hirviä näkynyt, eikä tuulenkolkettakaan kuulunut sillä on täysin tyyntä. Lintuja on jo ruokintapaikalla. Nyt pieniä vihreitäkin jälleen ja punatulkkuja iso partti. Urospuolinen mustarastas on aamuauringon viistossa valossa tosi kaunis keltaisine nokkineen. Keitänpä siis kahvit ja alan miettiä päivän työt. Taidan tehdä kuitenkin salaattia kahvitellessani. Puuroa en viitsi keittää tälle aamulle. Jos parit kananmunat. Vinhalle kypsennin eilenillalla kuumalla arinalla kananpojankoipia ja niitä se meni piilottelemaan hiekkaan. Viimeisen kolmesta jätti kaluttavakseen. Se on semmoinen etuhampailla näykkijä, mutta sitten kun innostuu, isommastakin luusta palasen narskauttaa. Broilerinluut se murskaa varovasti ja sylkee terävät osat suupielestään uudelleen käsittelyyn.
Jälleen yö puolessa. Oli tuimakkatuulinen päivä, mutta ei satanut kuiteskaan. Oikeastaan hyvä oli puuhastella. Kuokin lanttupenkin ja hain sen ympärille kaksi paksua tuulenkaatotukkia jotka olin jo vuosi sitten karsinut ja katkonut ojien takaiseen maastoon. Olivat vielä melko painavia raahata auton luokse, mutta köydellä puoli metriä kerrallaan nykäisten ne risukon ylitse nytkyttelin. Sidoin ne sitten liinalla vetokoukkuun ja vedin pihaan. Kärräsin kompostia penkkiin lannoitteeksi ja peitin sen vielä ohuella multakerroksella johon tein viivasuorat urat ja niihin 20 sentin välein sormenkuopat. Sitten kaadoin pienet, mustat lantunsiemenet rasiaan ja siitä noukin sormenpäätä kostutellen muutaman kerrallaan kuoppiin. Jospa vähemmällä harventamisella tällä tavalla pääsisi. Polviin ja selkään tuokin nyökkiminen kävi, mutta eipä ole itikoita ja muita mäkäriä niin kuin myöhemmin kesällä kitkemisen aikoihin.
Kävinkin vasta tämän illan päätteeksi metsäkoneiden sämppäämiä puita kukkurakärryllisen hakemassa pihaan. Olisi sitä tavaraa tuhansia kuormia jos olisi aikaa ja voimia niitä vaikka öisin raahata. Mutta nytkin niin puhki, että saunanlauteille jo torkahdin. Jospa Vinhake ei huomenaamulla paru!
31.5.2017 Keskiviikko
Heräsin ½8, että ihan hyvät unet ja unennäöt. Seikkailin samankaltaisissa maastoissa ja kaupungeissa kuin niin monasti viime aikojen unissa muutenkin. Hajanaisia kuvia unistani vain muistan kun katselen tupani ikkunasta ulos, jossa tuuli on jo lujalla ja räntä lentää vaakatasossa pohjoisesta etelään. Pahkeinen. Olisi tuota tekemistä.
Tuuli saakeli repi uusista penkeistä mansikkamuovit hittoon! Viime syksynä istuttamani taimet ovat tainneet kuitenkin jo juurtua, etteivät ne lähteneet muovinreikiensä puristuksissa mukaan.
Ruokintapaikalla melkein punainen lintu, on niin ovelasti punatulkkujen joukossa, etten erota, onko se käpylintu. On se. Nokan lomittaisesta kippurasta tunnistin.
Pitää lähteä käymään kaupassa.
Lakkasi satamasta 16. kieppeillä, mutta tuuli tuntuu repivän kaiken irtoavan mukaansa. Kaksi finnfoam-levyä viiletti yli aukean jossa niiden kieppuva lento päättyi puuesteisiin. Hain pois ja panin kivet painoksi. Ne olivat minulla kasvimaalla polvien alla koska mittansa puolesta ylettyivät lanttupenkin päästä päähän.
Vinha tykkää kun oikein puhaltaa. Se ajaa häntäänsä ja käy välillä minua tökkäisemässä kuonollaan, että eikö isännälle samanhenkinen leikki maittaisi. Olisipa sitä yhtä vikkelä, niin mikä ettei. Viskaan sille välillä pehmolelulehmää jota se mielellään kulettelee hampaissaan muutenkin. Alkaa olla aika surkeassa kunnossa se.
Päivän työt, ne mitkä sateelta sain aikaiseksi, on tehty. Kaivoin juolavehnä-ohdakejuurien valtaaman kukkapenkin moreenia myöten ylös ja mullan pressun päälle viereen. Oli paljon kukkamukuloita jotka eivät ole enää alkua pitemmälle päässeet rikkakasvien juurakoiden vaivaannuttamina. Seuloin ne sankkoon ja istutan sitten takaisin. Tälle keväälle on sisällä purkeissa samettikukkien siemenet itämässä. Kehäkukkaa kylvän suoraan penkkiin. On hieman nuo kukka-asiat "tärkeämpien" viljeltävien rinnalla kakkoshuomiolle jääneet.
Nyt, kun sauna on lämpiämässä ja otan iltapalaa, haen vielä yhden ainakin 15 metrisen, melko tuoreen tuulenkaatokuusen pihaan. Sen latva ulettuu tielle saakka, että kun olen karsinut ja katkaissut tyveltä, kokeilen, lähteekö se suosiolla Tojotan kyytiin kun kytken nelivedon päälle.
Klo on 01. Nukahdin illalla saunan jälkeen pariksi tunniksi, enkä sitten saanut uudestaan unen päästä kiinni, joten läksin Vinhan kanssa yölliselle retkelle Luikkokankaalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hirvisin mennä katsomaan sen lapsuuteni mäntymetsän kannokkoa. Tuli aika onneton olo, oli se jälki niin hirveää. Rintaa puristaa tuo ainaisesti menetetty korvaamaton alue. Kun siihen seuraava männikkö taimettuu, saa se kasvaa enintään 70 vuotta kun jälleen teuraaksi kuljetetaan.
Kuinkahan vanhoja ne entiset männyt ovat olleet? 150-200-250 vuotta? Ja kuinka hienovaraisella tavalla ravinneköyhän kangasmaaston metsät ovatkaan aikojen saatossa saaneet vuosituhannesta toiseen uusiutua. Eivät koskaan äkkirysäyksellä niin kuin nyt, jos ei kaikenpolttavaa tulipaloa ole sattunut. Kaskimaana se hiekkainen kangas ei ole koskaan ollut. Lisäksi kun tietää tämän korpiseudun asutuksen vasta 1600 luvulla alkaneen, niin ei ihmisvaikutus ole ollut kummoinekaan ennen tämän päivän tuhovimmaista homosapiens economicusta.
Kun olin tulossa pois, kuului kylän suunnasta aseiden pauketta. Erotin niin pistoolin, kuin jyhkeämpienkin pyssyjen yskäisyjä. Ensin ajattelin, että pauke kuului ampumaradalta, mutta kyllä se kylältä kantautui. Eikä se ollut vain muutama terävä haukahdus kesäyössä vaan jatkui ainakin 15 minuuttia. Jos vilkkaammalla paikkakunnalla oltaisiin, olisivat poliisien pillitkin vinkuneet, mutta eipä ne tänne porhalla jos ruumiita ei tule. Ja kai paikkakuntalaiset pitävät moista pauketta ihan normaalina juttuna. Minulle mieleen nousivat heti kaikenlaiset ampumistapaukset ja piti joksikin aikaa jäädä pihalle kuuntelemaan. Tekstailin siinä vastauksen D:n aiempaan viestiin ja mainitsin paukkeesta.
Illalla
Kulorastas on myös tainnut ottaa asuinalueekseen Unimäen? Sain siitä jopa kuvan ikkunan lävitse. Arka lintu se on ja pyrähtää heti pois jos vähäisenkin kolahduksen kuulee. Nätimpi se on kuin sukulaisensa räkätti. Tai sitten kauneus johtuu sen harvinaisuudesta näillä seuduilla. Koskaan ennen en ole sitäkään lintua tällä tontilla muistiin kirjannut vaikka melko yleinen lintu kai se paikka paikoin lienee.
Kukkapenkki on valmis. Kuokin myös pitkän, vanhan mansikkapenkin ylös ja juurin mullan. Jaoin parhaimmannäköisistä puskista vankempijuuriset uusiksi taimiksi vaikka epävarmaa niiden marjominen enää tulee olemaan. Oli kai se rivistö ainakin 5-6 vuotta vanha, mutta vielä siinä viime kesänä oli aika paljon marjoja.
Satoi rakeita päivällä, ja kun taivas paiskoi niitä edelleen kovan tuulen kanssa, niin tuntuivat aika kipeiltä päälaessa ja naamalla. Muuten on ollut kohtalaisen kuiva päivä.
Olen saunonut, tiskannut astiat ja tehnyt muutkin lähtöaskareet. Pitäisi jälleen irtaantua näistä oloista sinne Kainuun puolelle. Vinhake arvasi taas lähtöaikeet ja painui halkopinojen taakse piiloon. Melkoinen houkuttelu vielä edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti