perjantai 13. tammikuuta 2017

Merkintöjä

8.1.2017 Sunnuntai

Aamun Hesarissa tasokas katsaus Syyrian Aleppon suhteellisesti rauhalliseen historiaan ja jonka yhtä kunniakkaat tulevaisuudentoiveet barbaarinen nykyaika murskasi raukkamaisilla toimillaan. Katsauksen laatijana toimittaja Heikki Aittokoski.

Kalle Haatasen haastatteluohjelman Areenalta kuuntelin. Skeptismin perinnöstä filosofiassa praatasi hän Ilkka Niiniluodon kanssa. Tuli jälleen selväksi ihmisen kyky selittää jo selitettykin ja että valmiille selityksellekin saadaan vielä tulos jota täytyy selittää. Siksi filosofia/filosofointi ei kuole koskaan. Siinä meillä ikiliikkuja joka liikkuu niin kauan kun on ihmisten huulissa liikettä.

Ei millään pahalla edellinen vaikka ironiaa ei puutukaan. Puhuisivatkin loputtomasti eivätkä antaisi vain tykkien puhua.

9.1.2017 Maanantai

Viime yönä meni myöhälle korjatessani I:n lopputyötä. Taisi olla 35 liuskaa riviväli yhdellä kirjoitettuna ja suurinpiirtein jokaisella rivillä jokunen virhe. Joitakin kappaleita piti saneerata kokonaan uudestaan ja tutkia duodecimin sivuilta mitä jokin termi tarkoittaa koska niissä oli oltava tarkkana, ettei sinänsä oikea sisältö muutu.

Opinpahan jotain taas vaikka en tiedä, pysyykö tämän katon alla enää mikään. Morfologisia unia kai ainakin näin. Tai jotenkin muuten muotoon puristettuja.

Iltasella I lähetti viestiä, että korjaukseni täsmäsi, mutta olin lähettänyt sen pdf:nä (jokin hemmetin Google dogs-alusta?) joka ei kopioidu siltään hänen tarkoitukseensa joten täytyi ottaa vielä ja muuttaa lähetys wordiksi. Eikä sekään yhdeltä istumalta onnistunut.

10.1.2017 Tiistai

Hamppilääkärissä tänään. Ylähampaiden väleihin tulleen pienen reiän paikkaus, kulmahampaan roson korjaus ja muutamasta hampaasta karieksen "tärryytystä" ultraäänellä. Tunti siinä tuolilla selällään kahden naisen välissä maatessa meni. Lahkeessakin turposi vaikka mielessä ei ollut edes Junnun rallatus elämästä ja erotiikasta. 87 euroa se turvottelu maksoi.

Vituttaa kun siteeraavat täysin tarpeettomia iltapäivälehtiä nämäkin "vakavasti otettavat" mediakanavat, kuten Yle. Tänään otsikoissa jälleen pääministeri Sipilä ja hänen nepotismista syyttämisensä. Paljon uskottavampaa asian käsittely olisi, kun se tehtäisiin normaalinkokoisin fontein. Olisi myös tehokkaampaa.

Seurattuani vuosia sananvapaudesta käytävää keskustelua, olen tullut siihen tulokseen, että sen suurimpia tuhoajia ovat ihan yksityiset tollukat, jotka rahoittavat "missiltä näkyivät nännit"-journalisimia. Jokainen 2 euronen joka niihin päivittäin parin miljoonan lukijan voimin tuhlataan nakertaa maata sananvapauden alta. Ei kai "trumbismi" tai "putinismi" muuten ylitse pursuavan oikeankin tiedon maailmassa muuten olisi mahdollinen.

Luin Imagen sivuilta kolumnin Iltasanomia hallitsevasta matroonasta Ulla Appellsinista. Aika monipolvinen juttu josta ei yhdellä lukemalla selvää ota. Sen kuitenkin  älysin, että jos on tiedollista pimeyttä suurissa massoissa niin on sen systemaattiseen hyväksikäyttöön häikäilemätöntä moraalittomuuttakin runsainmitoin olemassa. Eihän se muuten niin sikiäisi, tyhmyys nimittäin.

G haluaa kokeilla pianonsoiton opiskelua. Ilmoitettiin jo Kaukametsän tunneille. Puutarhuri varasi muutaman kympin maksavat pienet hammondit netin myynti-ilmoituksesta. Haen ne huomenna, ovat Haapajärvellä.

11.1.2017 Keskiviikko

Iltapäivällä ajelin Haapajärvelle. Pyysin siellä asuvan MiMan kaveriksi nostamaan urut kyytiin. Olivat iäkkäitä ja niveliltään kipeästi raksuvia jo ne, joilta sävelkoneen hajin. Just ja just mahtui Rellunpippanaan kun takimmaiset penkit olin kääntänyt lattiatason alle. Vein kaupantekijäisiksi vanhuksille lämpimän ruisleivän P.H:n leipomosta. Sitten käytiin erään ratsutilan hevostalleilla ruokkimassa hepat ja vielä kahvilla. Meni se aika myöhälle iltaan ennen kuin olin takaisin kotona.

Pianotuolin istuimen alapuolella lukee: "Muistoksi Tarjalle 15.10.1974 Isä ja Äiti"

Päivällä tekstari: Tilaamanne tuote on noudettavissa R-kioskilta...

12.1.2017 Torstai

Näin unta jossa kuljeskelin juuri hankkimani kirjan kantta esitellen ihmispaljouden seassa. Kaikki kavahtivat kauemmas. Kirjan nimi oli Lupaathan tappaa itsesi.

Koko päivä semmoista mötkyilyä vain. Mikä lie väsyttää. Vai olisiko viime öiden vähäisiksi jääneet yöunet? Viime yönäkin rupesin nukkumaan vasta kolmen jälkeen kun oli tekstailtavaa. Lämmitin kuitenkin takkaa. Tuuli on lujalla ja ilma sen mukainen kun on pakkastakin 8:n. Nahkiaisoja soitteli, muuten on kännykkä ollut vaiti. Hain paketin ärrältä. Siinä oli Aittokosken Kuolemantanssi. Kirjasta ajatuksen mukana kiitos erääseen suuntaan.

G harkkoihin ja pois. Se on pimputellut urkuja. Opetteli Caribian Pirates-elokuvan tunnusta jonka nuotit löysi netistä. Aukaisin taustan ja imuroitiin vuosikymmenten kerryttämät pohojanmaalaiset pölyt pois. Lie muuntaja joka resonoi kaiuttimiin huminaa ja lievää rätinää? Vaihdoin uuden sukopistokeen kun entisen juuresta oli johdon kuori irtipoikki.

Trumb tekee Amerikasta naurettavan, mutta se on myös vaarallista. Mihin päin Donald-rotta hyppää kun joutuu nurkkaan? Nurkkaan ahdistetuksi ritaksi Putinkin oli olonsa tuntenut lapsuuttaan muistellessaan, ja onhan se sitten hyppinytkin.

13.1.2017 Perjantai

Teitä ylittävän Mustan Kissin onnen päivä. Muistelen, että kehittelin kerran penakoille semmoista tarinaa johon keräsin tarinoita erilaisista uskomuksista ja käänsin ne nurinniskoin niin, että kun kohdalle sattuivat, ne tiesivät lihavien hiiripaistien päiviä Mustalle Kissille.

Pitäisi Tojotanrotteloakin käyttää tässä kuussa taas sonnilla. Jokohan nyt tulee niin paljon kallista huomautettavaa, että joudun viemään lopetettavaksi? Eihän se ole vasta kuin 26 vuotias.

Jos ensi kesänä juhannuksen jälkeen merenrantaa myötäilevä pyöräretki Eliaksen kanssa toteutuu, niin yksi kohde, jossa voisi pistäytyä, olisi Söderfjärden Meteoriihi. Siitä oli juttu Hesarissa tänään.

Samasta lehdestä luin myös kuinka Venäjän nuorisolla on nyt mahdollisuus ruveta pesettämään aivojaan militarismin rumpukoneissa jo varhain. Partioharrastukseen sitä verrattiin. Sotilaiden Äidit-järjestössä ollaan kyllä toista mieltä, mutta koska äitien ääntä olisi kuunneltu?

Tuulinen, kevyen lumen lauha päivä tänään. Vinha haluaisi olla irti, mutta eipä se kaava-alueella ainakaan vielä onnistu. Kunhan alkaa tontinrajat ymmärtää, niin katsotaan sitten. Unimäessä olisi senkin hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti