Tulin Um vasta ip. Lähtiessä tekaisin pojille sapuskat, kannoin tupaan halkolaatikot täyteen ja tulisijoillekin sytykkeitä vaille valmiiksi niitä ladoin. Vein jalka- ja peitelistat työmualle ennen Unimäkeen kurvaamista. Sähkömauriainen oli askartelemassa omiaan.
Täyskuu. On niin kirkasta, että olisi mukavaa jos olisi mukavaa.
TM:n kanssa viestittelyä. Ei osaa vielä hahmottaa, miksi niin kovaan ongelmanratkaisuun päätyi.
Omia, elämänkokemukseen nojaavia neuvoja en akuuteissa tilanteissa tyrkytä, ne vain ahdistavat. Neuvot, jos niitä mielessä syntyy, pitää ujuttaa viikkojen ja kuukausien aikana pikkuhiljaa jos vastaanottajan antennit niitä vastaan ottavat. Antaa ammattilaisten aloittaa.
Voisin tietenkin todeta kylmästi, että koska en tuon lapsen kasvatukseen voinut aikanaan osallistua muuten kuin harvenevien viikonlopputapaamisten muodossa, niin mitäpä minä kriisienkään tullen aikuisesta alkaisin huolehtia.
En liene kykenevä arvioimaan toistenkaan osuutta asiaan. Vähiten sitä, että mikä pieleen mennyt on.
15.10.2019 tiistai
Ulkoapäin ikkunanpielet sipistelty. Takaovenkin tiivistelin, että uutta ootellessaan syksyn hyiset viimat eivät sisälle tunge. Vintin luukkuun vaihdoin rikkoontuneen panelin ja koolausrimat. Uusin saranoin ja salvoin sen sitten paikoilleen ruuvailin.
Sisällä asensin valon vessanpeilin lippaan ja siivoilin hieman.
Ennen pimeän tuloa kävin Vinhan kanssa pitkän lenkin Unilammen maastossa ja Näläkämäen kautta pois. Metsäautotien vierestä rekisteröin muistiin hylätyn kusiaispesän. Käyn sen sitten joskus hakemassa kompostin- ja huussinkuivikkeeksi.
Soitti pitkästä aikaa AH. Valituksia ei ole tullut ja asia on nyt pistettä myöten selvä. Hyötyjiä eikä kuluja julkisteta. Pahaksi ei tarinaa voi sanoa, vaikka sen alkujuuret ovatkin verentahraamat. AH sanoi, että vain muutamaa kohtalonkiikkua tällaiset sattumat harvakseltaan keinuttavat. Aprikointia loppuelämäksi tästäkin.
Turkin tyrannin aseet jatkavat avuttomien lahtaamista ja kotoa pois häätöjä. Venäjän Putin hykertelee tyytyväisenä taustalla. Barbaariluonteet puristelevat pian toistensa käsiä päivitettävänä olevilla valtakuntien rajoilla. Sopivat mitä sopivat, mutta sitä ennen, samaan aikaan ja vielä jälkeenkin päin tuhannet viattomat ja vähemmän viattomat päästellään hengiltä.
Kolmelle köyhyystutkijalle meni taloustieteen Nobel. Saahan sitäkin hetken miettiä, jotta mitenkäs ne nyt silleen.
Uutisoinnin mukaan Turkki on hankkinut bulvaanien välityksellä suomalaisen aseteknologiayrityksen. Tämä on tapahtunut vähän ennen viimeisintä hyökkäystä Syyrian kurdien kimppuun. Ovat siis suomalaistenkin raajat kainaloita myöten siinä verisessä saavissa. Tietämättömien erehdyksestä ei pidä edes puhua.
Putin kutsui Erdoganin Moskovaan, mutta tyranni taisi jo keretä Amerikkaan lentoliput tilata.
Nyt illasta soitti joku ihminen joka on asunut ulkomailla vuosia ja nyt palannut vanhaan kotimaahansa eläkeiän lähestymistä odottelemaan. Sanoi lukeneensa kaikki minun ykkösblogini tarinat ja novellintapaiset. Ihastuneensa joihinkin kovasti. Tekevät hyvää ruostumaan päässeelle kielitaidolle, ja mitä kaikkea se kehua retostikaan. Murrejutuista paras tarina oli ollut Viha, Lempo ja Marjut, kovasti oli tykännyt myös Se-novellista ja Otto-Einarin päiväkirjoista. En nyt enää kaikkea muista, mitä muuta se pitkän puhelun aikana lotikoittelikaan.
Nyt Putinin elämäkerran loppupuoli oottaa lukijaansa. Nukahdan tietenkin kesken luvun ja uniinhan se taas tulee, mutta missäpä niin hyytävää tyranniuden kehityskertomusta muualla purkaisi.
17.10.2019 torstai
Suoraviivaisesti menestykseen lompsutelleissa ihmisissä harvoin on mitään mielenkiintoista. Panssarikuorien alla voi ollakin kaikenlaista, mutta uteliaiden on turha läpäisyä yrittää. Säröilemätön habitus on rikastujille miltei ehdoton edellytys.
Jälleen uusi jätti-kauppakeskus on Helsinkiin avattu: Tripla? Eikös tripla tarkoita kolmea kaatoa? Ketä ne siellä kampittavat? Lompakot siellä ainakin käännetään nurin moneen kertaan.
Parin "viisaan" asiantuntijan dialogia yritin kuunnella. Aihe oli elämän tarkoitus ja se minua suuresti huvitti. Vaikka itselläni ei ole oikeastaan minkään alan asiantuntijuudesta tutkintotodistusta esittää, niin elämäntarkoituksesta olen jo oppinut sen evolutiivisen faktan, ettei sillä varsinaista tarkoitusta ole. Kun toinen keskustelijoista alkoi nojata selkäänsä teologisiin opinkappaleisiin loppui kiinnostukseni kuin seinään.
Ihmisillä olisi vähiten kyseltävää elämässä sinnittelyn perään, niin tarkoituksettomaksi se oman lajinsa olemisen maapallolla on tehnyt. Paitsi jos tarkoitus on autioittaa elinsijansa. Siinä häämöttää jo täydellinen onnistuminen.
Ei ole huvittanut muutamaan päivään mustakantistaan avata. Hätkähdin kuitenkin kun luin sunnuntai Hesarista (13.10) Tuija Siltamäen kolumnin "Jäähyväiset historialle" jossa hän aprikoi pilvipalvelujen kaatumisen seurauksia valokuville ja 2000-luvun alun ihmiskunnan muistitiedon tallenteille. Niistä kun ei jää mitään jäljelle jos vaikka aurinkomyrsky pyyhkäisee digitaaliset järjestelmät kadotukseen ja kaikki ilmaan piirretyt muistijäljet huithittoon.
Eivätkö silloin tule arvoon arvaamattomaan musteella taltioidut, mitättömienkin tallaajien päiväkirjamerkinnät ainakin omille jälkeläisille?
Tosin itse en edes usko, että lajistamme enää kovin kummoista ripentä jää olemisensa historiaa tonkimaan.
Jos jälkeläisistäni yksikin vielä viidenkäänkymmenen vuoden päästä täällä dallailee, voi muutamat isän (tai ukin, isoisoisän) kirjoitetut sanat hivenen tuoda lohtua elollisesta niukkaan maisemaan. Tai sitten niiden löytäminen laukaisee ahdistuksenreleen, joka vie löytäjänkin itsetuhoon.
Satoi hieman lumenhärmää.
Jos ajanlaskulla tällaisissa elonkehän tulevaisuudennäkymissä on merkitystä, niin tänään omaani lisätään jälleen yksi vuosirengas lisää.
Kun viime päivien iltoina olen laitellut Unimäkeä talviteloille, on tullut yhä selvemmäksi sekin, että niin pitäisi ihmisen ruveta viimeistään tässä iässä laittelemaan omia elämänkötöksiäänkin rullalle ettei tuhkauksen ja tuhkan hangelle ripottelun jälkeen tarvitse kuin lakien säätämät perunkirjat allekirjoittaa ja muistoksi jälkeläisille kopioida.
Omaisuus, se vähäinenkin, pitäisi siirtää pois omistuksestaan niin, että tuhkauurnaa hypistelevät eivät pannulapuista riitelyn takia ikäviä mulkaisuja toisiinsa tarvitsisi luoda.
Isälläni oli kuollessaan (1982) tilillä 2500 markkaa. Se taisi silloin riittää juuri ja juuri arkkuun. Hautapaikka 650 mk piti äidin maksaa. Isä ei kuulunut kirkkoon ja hinta määräytyi sen mukaan. Typerehdittiin vielä se pappi Laitanen väkinäistä puhetta pitämään vaikka isä eläessään sanoi, ettei niitä tarvitse hänen hautansa äärelle valehtelemaan.
Talo, jonka isä vähän ennen poistumistaan (1978) rakensi (rakennettiin; olin sen kesän sitä tekemässä vaikka asuin jo muualla), oli osittain velalla pykätty ja äidin taakaksi jäi ehkä noin sadantuhannen markan velka. Ja olihan isän nimissä vielä punainen, vähän ajettu Lada jonka takapenkille hän tukehtui hirvipeijaisoksennukseensa.
Unimäki oli äidin nimissä jo silloin ja koska heillä oli avioehto, oli tämän mitättömän maapalan siirtäminen 15 tuhannen markan hinnalla minun nimiini helppo homma. Isä ja äiti möivät 1975 tästä 8 hehtaarin alasta 5 hehtaaria aukeaksi, että saivat käsirahan talonrakentamista varten. Myös rakennuspuut otettiin täältä ja sahuri kävi ne paikan päällä sahaamassa. Unimäen entisen pottumaan kohdalla oli valtava sahajauhokasa vielä sittenkin, kun itse aloin rakentaa tätä mökinkötöstä (1986).
Mutta jo sitten, kun äidin vuoro tuli siirtyä isän jo hajonneen tomumajan viereen Siilinjärven hautausmaalle (1995), olikin perintöasiat perkeleellisemmät hoidettavat. Oli omakotitalo, Lada ja äidin Pohjoismäen 21 hehtaarin synnyintilasta kolmannes meidän jälkeläisten (9) pilkottavina. Kun ehdotettiin äidin sisarussukulaisille, että meidän puolestamme voitaisiin Pohjoismäen tila myydä Juhanilan porukoille, äidin sisaren miehen lausuma "heikkisille ei varmasti myyvä" jäi mieleeni huvittavimpana koko asiassa.
Juhanilalle siitä olisi ollut pientä hyötyäkin koska elantonsa maasta muutenkin hankkivat, mutta menneisyyden sukujenväliset tämän järkevän ratkaisun estivät. Kunniaa jälkitoimet eivät muutenkaan nauti. Kun äidin viimeinenkin sisar ja puoliso ajallaan hävisivät kartalta, niin eräs perillinen, jolla ei minkäänlaisia tunnesiteitä seutuihin ollut, otti heti metsänlopuista rahallisen hyödyn. Eikä pilkkomiselta tai valtion lunastamiselta taida se paikka huomisestaankaan selvitä.
Jos Juhanilan tilan lisämaaksi olisi Pohjoismäki päätynyt, olisi se osaltaan taannut elinvoimaa maatalouden harjoittajalle näillä kivisillä korpimailla.
Sivupolulta takaisin alkuperäiseen pohdintaan: Neljän kehitysvammaisen veljeksen huoltokysmyksetkin tulivat ratkaistavaksi äidin kuoleman jälkeen. Heidän kohdallaan askellettiin aika monta järkyttävän riitaisaa ja kipeää askelta, että se jotenkin järkevään ratkaisuun päätyi.
Äitihän heitä huolsi viimeiseen saakka ennen aivohalvaukseen kaatumistaan apteekin lattialle ja huoltosuhteen siirtämisessä lopulta yhteiskunnan syliin käytiin melkoisen traaginen vääntö. Ehkä joku senkin voi joskus kertoa niin, kuin se paskamaisuudessaan meni.
Kun summaan näin vuosienkin kuluttua typeryyksiin sortunutta sukujemme elämänvaiheita, tunkee päälimäiseksi tuskaksi se, että maallisesta omaisuudesta viis, mutta kuinka ala-arvoisesti äidin viimeiset kaksi vuotta pyörätuolissa sujuikaan. Haluaisi yhä edelleen sen muiston tunkea jonnekin taustavärin mustuuteen. Siinä ei mikään mennyt niin kuin äiti olisi itse jonkun omaisensa kohdalla tehnyt. Esimerkiksi oman anoppinsa, mummo Annin äiti hoiti hautaan saakka ilman vaatimuksia omaishoitotuista tms. Ei tainnut äiti saada edes yhtä kunnioittavaa ajatusta henkisen perintönsä tuhonneilta.
Pitäisi olla rohkeutta kirjoittaa niin kuin asia meni ja niin kuin olen silloisiinkin päiväkirjoihin merkannut. Mutta ei vielä voi, ei.
Tässä tuli nyt mieleen se tuntematon soittaja joka mainitsi Kivaniemi ykköseni Äetin päiväkirjat joita hän oli mielenliikutuksen vallassa tavannut ( https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=%C3%84etin ).
Nyt en jaksa ilman ahdistuksentunteita ajatella tätä asiaa enempää. Jos huokua kohdallani vielä riittää, niin ehkä joku päivä kirjoitan elämäni saagan semmoisena kuin sen muistan. Ja niin kuin olen mustakantisiini siitä kirjinyt.
22.10.2019 tiistai
Joka pv vähän erilainen sää. Ei lainkaan junnaavia wanhanajan syyspäiviä jotka tuntuivat jatkuvan potunnostosta marraskuulle vesi-räntäsateineen kunnes yhtenä yönä maiseman ylle oli kudottu puhtaanvalkoinen lumilakana.
Työmualla kaikenlaista viimeistelytointa.
Unimäessä tein sitten pimeään saakka talviteloille tähtääviä toimia. Omenapuiden jänissuojat sain kaikki paikoilleen sekä tramboliinin tiipiin suojiin. Saisi oikeastaan mennä jo tyttärien penskoille ensi kesäksi kun ei täällä monikaan käynyt menneenäkään kesänä pompahtelemassa kun en joutanut, en jaksanut ketään täällä passailla.
Viestittelyjen mukaan TM alkaa käydä kontrollissa ja henkisessä hoidossa ja yrittää myös töihin loppuviikosta. Turhan aikaista se töihin meno mielestäni, mutta jospa se vaikka auttaisi jaloilleen pääsemisessä. Riippuu niin työkavereista ja työnantajastakin.
Kuitenkin asia sydänalaani kaivelee. Kädetön olen asian suhteen. Olen luvannut olla kuitenkin olemassa.
Samaan aikaan ovat käyneet yhteiskunnallistakin keskustelua nuorten ahdistuksen lisääntymisestä. Toisaalta muistan, että samankaltaisia tilastopiikkejä on esiintynyt pitkin "tiedostavan" yhteiskunnan olemassaoloa jonka voisi määritellä beatleseista ja e-pillereistä alkavaksi, ja jolloin kaikenlaiset tabut murenivat kuin näkkileipä suojatiellä.
Nyt sitten haluttaisiin kannabiksen laillistamista, lääkkeitä ja vahvoja viinejä vierekkäin kauppojen hyllyille, siidereitten alaikärajojen alentamista, nuuskaa ja mitä vain, että nupit turtana olemattomaan tulevaisuuteen tuijotettaisiin.
Ehkä humalassa ja pilvessä olisikin Telluksen elollisten lopunaikansa helpompi viettää, että kaikki vain samaan höyryävään läjään lillumaan.
23.10.2019 keskiviikko
Brexit- ja Trumpshowt jatkuvat. Jälkimmäisen tuloksena on jo syntynyt suuret ruumisläjät entisten päälle hiekkaerämaihin paahtumaan. Brexitkään ei tule ruumiitta sujumaan. Irlantilaiset keräävät "kodinturva-aseistusta" ja liekit roihuavat muuallakin kuin tulisissa mielissä.
Vastenmielistä.
Sattui radio kanavalle, jossa klo 13.30 Pohjois Savon paikallisuutisten toimittaja alkoi kakostella ja huokua ja lähetys loppui kesken Iisalmessa palavan ok-talon uutisoinnin. Saikohan se sairauskohtauksen vai paniikki-?
24.10.2019 torstai
Lyhyen, kevyen väliseinärungon tein ja aloin keittiön välitilaratkaisua ruuvailla. Alakaapisto on jo paikoillaan.
Iltapäivällä kävin Nilsiässä. Hain vinyylialankkua. Ne tulevat Knissa siihen huoneeseen, jonka remontoin muutamaan päivään helvetinmoisella kiireellä kun Puutarhuri oli Paulusta synnyttämässä. Piti saada edes yksi huone jossa ei rakennuspöly kovin pahasti leijuisi. Oli sekin pinnistys. Silloin asentamani laminaattilattia alkaa olla säpäleinä ja koska pojat asuttivat huonetta pienestä pitäen vuosikausia, ovat tapetitkin jo elämänmaustamia.
Remonttia siis tiedossa talveksikin saunan kiukaantauksen laiton lisäksi.
Nilsiän vinyylien hinnaksi tuli ehkä 3 €/neliö. Myyjä oli maksanut niistä muutama vuosi sitten 36 euroa neliö. Sanoi niiden tumman sävyn alkaneen ahdistaa ja purki pois laittaen vaalean muovimaton tilalle. Iäkäs oli jo mies ja villasukkasillaan on vinyylien päällä tassutellut, etteivätpä uudelle juuri häpiä. Tilaisuus tarvitsijalle tämäkin. Otin koko läjän sovituspalasineen päivineen.
Nilsiässä oli markknat, mutta en käynyt torilla, vain kaupasta tarjouslohen ja kahvia 3 pkt. Vinhallekin sapuskaksi tarjousjauhelihaa ja -kanaa.
Engalannin Essexissä ovat löytäneet puoliperävaunullisen ruumiita. Ihmissalakuljetusbisneksen ääritapauksia tämä.
Evoluution vioituskohtaa tällainen julmuus toisiaan kohtaan osoittaa. Tai sitten se kuuluu sen mekanismiin vaikka tieteelliset tutkimukset väittäisivätkin, ettei sellaista mekanismia ole olemassa. On vain sattumanvaraisuus joka johtaa mutaatiosta toiseen ja vain ihminen muokkaa sitä minkä pystyy ja mitä se tähän mennessä jo on keksinyt, sekä tulee keksimään kiihtyvällä vauhdilla loputtomasti lisää; niin kuin evoluutioprosessikin tahtomattaan.
Ehkä itsemurhaan altistava geenikin on olemassa? Kannanko minä sitä? Onko se periytynyt lapsilleni? Jatkaako se koko ajan jossain olemassaoloaan? Jakautuuko se loputtomasti ja mikä on lopputulos? Entä jos kaikki maailmanihmiset kantavat ja jakavat itsemurhageeniä niin, että lopputulos on kuin Arto Paasilinnan romaanissa Hurmaava joukkoitsemurha jossa bussilastillinen oman loppunsa haluavaa lähtee matkalle jonka päämäärä on joukkoitsemurha. Myös kuljettajan.
Ehkä maailma on jo sen geenin vallassa? Syöksy lopunrotkoon on vain lyhyen ajan kysymys ja vaikka kuinka väitetään muuta, niin ei yksikään sellainen mahtitekijä, joka voisi rattia kääntää, tee mitään. Ei edes ne ajattelevat yksilöt, jotka eivät halua tuhoutua, hyppää pois tästä kyydistä.
Tässä huilaan mennä minäkin perheineni koska en keksi, mitä voisin tehdä. Enhän saa näitä lähimpiäkään ihmisiä heräteltyä niin mitä mahtaisin kokonaisille maailmoille ihmiselukoineen? Mitään ei mahda Gretakaan vaikka sokea olisi.
Mietinpä nyt sitten huvikseni erittäin ahdistavia älykkyydenilmentymiä joissa ei järjenhiventä ole: kloonausta, geenimanipulointia ja juuri julkaistua tiedeuutista kehitteillä olevasta aivokudoksesta jossain laboratorioaltaassa ja josta keskustellaan kauhuissaan, että voiko sen saada toimimaan jopa ajattelukoneena.
Kapitalismin mussukkanalle Wahlroos on jälleen valokeilassa yksilöidysti sepitettyine kenkineen. On kirjoittanut kirjan tuo tunteettoman liikemiehen perikuva(tus). Kirjan sisällöllä eikä tekstin kieliasun oikeellisuudella ole väliä, mutta sen varjolla kumartelevat hänen jalkainsa juuressa median kyltymötön väki sillä se tietää helpolla saavutettavat, luvuttomat määrät klikkauksia niistä eläville(?).
Koskahan havahdutaan lopullisesti, että olisi aika kääntää takkinsa 70-luvun stalinistien lailla, koska tulee sekin huominen ihan pian, kun yksi ja toinen markkinavoimien pesemä aivo havahtuu todellisuuteen, että nyt on tämäkin kokeilu ohitse.
25.10.2019 perjantai
Kaahee tuuli-tuuhee kaali. Kuulostaa, että pellit katolta repeävät lentoon.
"Kun kaikki on sanottu, kaikki on sanottu, piste"
Onko?
Pisteen jälkeen alkaa aprikointi ja ja jos aprikoinnin tulokselle aikoo kasvot antaa, siihen ainoa keino on sanoilla selittäminen.
Hautakirjoitukseksi tuo kyllä kävisi.
Tänään tuli jälleen eteen tilanne, että joudun miettimään ihmiselämän loppua. Myös vainajoituneen ihmisen elettyä elämää. Puhetta oli tutun kanssa parisen vuotta sitten tapahtuneen kaverin kuolemasta, sen syistä. Maksasyöpä ja puolen vuoden kituminen, piste. Kummallista, että po. kaverista ensimmäiseksi mieleen pullahti oranssi Saab 99 ja sen kolinaa aiheuttanut raidetangon pää jonka vaihtamista hän suunnitteli. Vuosi oli 1979, kesä.
Työmualla keittiön yläkaappien asennus. Ihmettelivät vähän, että miten onnistuin yksinäni. Vastasin kulahtaneella sanonnalla joka ei miituuaikaan sovi, että konstilla ne takapillutkin...
26.10.2019 lauantai
Päänsärkyyn heräsin. Meni ohitse aamupuurolla ja kahvilla.
Tintit tulivat nyt klo 08.25. Tikka ja närhi 5 minuuttia myöhemmin. Ruokaillessani syöksyi pienen pieni haukka talonharjan suunnasta ja nappasi syöttökatoksen päällä hyppelehtivätn tintin. Täytyy jälleen ihmetellä, kuinka tuo salamannopea saalistustapa voi ylipäätään onnistua. Haukan on sekunninsadasosassa päätettävä, minkä yksilön lintuparvesta nappaa. Tieppäs perässä jokin vastaava juttu.
Kävin työmualla ja löysäsin keittiön työtason kiinnistyruuveja sen verran, että sain saumakohtaa erilleen. Siitä unehtui asentaessa silikoniliima ja näin unta, että työtasosta tuli sen takia turbo-merkkinen kun saumaan kaatui Mirreltä kupillinen kaakaota.
Kasaan vähän kamoja mukaan ja lähden käymään Knissa. Omppuhillopurkkejakin on jälleen muutamia vietävänä. Keittelin eilenillalakin parit kattilalliset. Nyt se touhu on ohitse ja vain syöntiomppuja jonkun verran jäljellä. Saavat hakea tarvitsijat kellarista hilloja jos kehtaavat. Kotijääkaappeihin eikä pakastimiin ei enää mahdu mitään.
27.10.2019 sunnuntai
Trumppi iloitsi terroristijohtajan murhaamisesta. Kuulutti hänen kuolleen kuin koiran. Vistottaa taulapääpresidentin lisäksi tuo hänen kliseinen ilmaisukin sillä harvoin koiraa sillä tavalla jahdataan.
Asetelman pitäisi toimia myös toisin päin. Trump, Putin, al-Assad ja Erdogan tulisi samalla tavalla jahdata jonkin tunnelin perälle ja räjäyttää palasiksi. Heidän terrorinsa on tähän mennessä tappanut väkeä moninkertaisesti sen määrän, mitä Manhattanin tornien pienissä pamauksissa meni. Trumpin päätökset Syyriassa olivat jo lupaus yhdelle tyrannille aloittaa uusi kurdien murhaamisaalto.
Carla del Ponte onkin ehdottanut, että Erdoganin toimet otettaisiin kansainvälisiin tuomioistuimiin tutkittavaksi sotarikoksina.
Miksi tutkia? Miksi ei panna pommidroneja asialle niin kuin terroristienkin päiden ylle ilman mitään rikostutkintaa? Tiedämmehän aivan varmasti, mihin he ovat jo syyllistyneet ja tulevat syyllistymään.
Putin tsetseniassa tehtyine kansanmurhineen kuten al-Assad vastaavien kanssa säilynevät ilman kansainvälisen tuomioistuinten käsittelyä. Näitä murhaajia ajatellessa "murha ei vanhene koskaan"-hokema saa naurettavan sävyn.
Katsoin Areenalta Hrustsov-dokumentin. Tuo Stalinin saappaisiin astunut kansanjohtaja tuomitsi ensipuheessaan edeltäjänsä terroriteot, mutta onko sillä ollut lopulta yhtään mitään vaikutusta sille, etteikö jo ole löytynyt sopiva diktaattori (Putin), joka on alkanut nostaa bolsevikkien tyrannikulttia takaisin arvostukseen, ja että se saisi yhä enenevässä määrin jalansijaa venäläisten mielissä?
Samaa saa Eurooppa odottaa natsikultinkin suhteen.
Hesarissa oli juttu nuoresta pariskunnasta joka avoimesti väittää olevansa puhtaan rotuajattelun kannalla. Mikä muu merkki sekin on kuin että todella aletaan unohtaa Hitlerin hirmutyöt?
Niin haalistunut on jo lauseen "...ettemme koskaan unohtaisi..." tarkoitus.
Pimeys laskeutuu yöhön ja päihin.
