Paineenpurkureikä jossittelijan kannessa

15.9.2025 maanantai

La-iltana Puutarhurin kanssa Napiksella. Lippuja olivat myyneet 2300, että tungosta oli. Pitkästä aikaa ei hullummalta humpat tuntuneetkaan. Komiat, Neitoset ja Albert-lämmittelybändi rämistelivät illan soittopeliensä kanssa. Jokunen tuttu kysäisi, missäs olet huilaillut kun ei ole tanssipaikoilla näkynyt.

Eilinen meni Sivullistenkadulla pihaa laitellessa. Pressukatoksessa on halkoja vielä pari vajaata pinoa. Vein uusia kuorman mennessäni ja jatkossa niitä täytyy ruveta rahtaamaan tosissaan.  Harmittaa  metsään jäävät pölkyt kun en niitä keväällä halkonut yhtäkään. Koivuiset menevät tuohen sisällä hyvin äkkiä pilalle... enkä kyllä ala niitä sylissäni tällen syksyllen pihaan kanneksimaan.

Keräsin omppuja sankollisen mukaan, keittelen niistä hilloa kellariin pilaantumaan.

Melkein iltaan meni ennen kuin olin Um. Starkilta hain lähtiessä muutamat kakkosneloset ja lautaa, Hommoojalle ei valkosipuli-istukkaat olleet vieläkään tulleet. Annoin G:n tehtäväksi niiden haun kunhan saapuvat.

16.9.2025 tiistai

Mukavan sydämellinen, Hesarin kommenteista johtuva palaute-tekstiviesti kilahti kännykkääni.

Kopioin joitakin kommenttejani jälleen tännekin asemoidakseni itseni siihen rintamaan jolla on pyrkimystä halla-aholaisuuden nujertamiseen yhteiskunnassa. Asia selviää ehkä parhaiten ekana olevassa tekstissäni Halla-ahon oman persuballerinan, puhemiehen avustajan Tanja Aidanjuuren haastattelun jälkirimpsussa kun oikaisen tätä Jussin kabinettidaamia joka väittää perättömiä "hirviö"-statuksen synnystä.

Muuten ajattelen koko ajan kyynisesti, ettei globaalissa rokkapadassa mitätön rikka, jonka sekaan nakkaan, pyörteitä aiheuta. 

Laulelen vain kuin Esa Pakaris-vaenoo jotta "en/minen ou mittään/ei/minulleijoo kettään..."

HS 16.9. 17:20

Aidanjuuren väite, että media olisi syyllinen Halla-ahosta luotuun hirviökuvaan on perätön.

Kyllä "Mestari" alusta alkaen politiikassa toimivan roolihahmonsa omakuvan aivan itsenäisesti on laatinut alkaessaan tehtailla näytelmänsä vuorosanoja muun muassa Scripta-blogiin.

Hän on jopa tunnustanut sen, kuinka saa "kicksejä" vastustajiensa jyrkimmistä kannanotoista, elikkä on vain lyönyt lisää löylyä hirviöväitteitä ym. kohdatessaan.

Vaarallinen ihminen, kuten kaikki ne, joille vallan huipulle kapuaminen keinoja kaihtamatta on omasta mielestä aivan sopivaa. Vaarallinen myös siksi, että hän tarinoillaan manipuloi puolelleen älykkäätkin tyypit joita lähelleen osaa taitavasti tyrkyllä olevasta massasta valikoida.

Niin ovat tehneet kaikki menneet ja elossa olevat diktaattoritkin. Myös huomisen "hirviöt".

Eilen kommentoin Yodit Melakun mielipidekirjoitukseen jonka otsikko on hyvin kuvaava "Teemu Keskisarja löi minuun leiman, ja se on vaivannut joka päivä"  

Melakun kirjoitus ponkahutti oman mieleni pintaan ties sadantuhannenen kerran omat kokemukseni auktoriteettien lyömistä leimoista lapsiin, jotka olivat jollakinn tavalla muusta joukosta poikkeavia. Minulla se oli veljieni kehitysvammaisuus ja varsinkin, koska heitä oli samassa suurperheessä jopa neljä. Se merkitsi muille ihmisille sitä, että kaikissa meissä on varmasti jotain sellaista, ettei niistä voi olla eläjiksi, ettei niistä voi mitään yhteiskunnallisesti merkittävää tulostua.

Ei sen puoleen, minusta ei "mitään" ihmeellistä yhteiskunnassa vakuuttavasti toimijaa ole tullutkaan vaikka olisin halunnutkin, mutta vaikuttiko siihen juuri se, että opettajista alkaen sitä päähän taottiin?

Politiikkaan olisin päässyt helposti mukaan 1980-luvun alussa Siilinjärvellä jos olisin vain mennyt, mutta jokin alitajuinen este saapui estämään. Ari Heikkinen, joka oli silloin samoissa asemissa (taisi kuitenin jo opiskella yliopistossa) eteni myöhemmin vihreiden puoluesihteeriksi ja on nyt Oulussa hallihntojohtajan pestissä. Hän otti ja lähti politiikkaan ja eteni. Minä en, mutta ennuste samanlaisesta onnistumisesta näin jälkikäteenkin ajateltuna on mahdoton. Olisin runnellut itseni vielä huonompaan kuntoon kuin ilman niitä kokemuksiakin.

Jossitella ei kannata, sanovat, mutta mikä muka sitten "kannattaa"? 

Jossiteltavaa ei koskaan olisi jos vaihtoehdot puuttuisivat, tai yksinkertaisesti "jos" ei osaisi jossitella, tai kieltäytyisi jyrkästi jossitelusta joka tarkoittaisi menneitten asioitten väistämätöntä lävitse käymistä.

Ei jossittelu ole yhtään sen epäterveellisempää kuin se, että tunkee kaiken mielensä syvimpään ja pimeimpään nurkkaukseen ja mahdollisesti sairastuu pahimmoilleen ennen hautaan kaatumista ja elämäntapahtumat jäävät purkamatta.

Jossittelukommenttini:

HS 15.9. 20:53

Yli kuusikymmentä vuotta sitten kansakoulun opettajan lausumat pahat sanat minusta ja perheestäni ovat kaivelleet mieltäni koko tähän astisen elämäni ajan. Olimme hänen mielestään kaikki elinkelvotonta ihmisainesta koska yhdeksän lapsen sisarusparvesta peräti neljä oli kehitysvammaisia.

"Ei teistä mitään tule, olette taakkoja yhteiskunnalle vain", lausui hän (siistin hänen sanojaan nyt kun epäilen, ettei oikeasti lausuttuja sanoja hyväksytä) ja opettaminen oli sen mukaista niin kauan, kuin hänen opetettavanaan olin. Kuvailisinko tilanteita niin, että hän suurin piirtein piteli nenäänsä jos lähelle piti tulla.

Siksi minuakin on ahdistanut valtavasti yhteiskunnassa nämä uudelleen nousevat, ihmisiä lokeroivat tuulet ja silmää räpäyttämättä lausutut pahat sanat niin kuin Teemu Keskisarjalta ja aatetovereiltaan olemme jo vuosien ajan saaneet kuulla.

Sivumennen on sanottava, että ihmettelen kovasti, kuinka nimenomaan historiaa työkseen tutkineella ihmisellä on noin syrjähtäneet asenteet. Eikö hän ole tutkimusalastaan mitään itse oppinut jos nyt vaikka viittaisin "historia toistaa itseään"-sanontaan? Onko toisto siis pakko, tutkija Keskisarjankin mukaan, ja että hän mielellään on tekemässä kaikkensa, että se onnistuisi?

Ymmärrän siis Yodit Melakun ja hänen perheensä ja muiden asemassaan olevien valtavan ahdistuksen. Kiitos hänelle, että uskalsi nuo tunteensa esille tuoda.

Jatkossa toivoisin poliitikoilta, että kamalia sammakoita suussaan hautovat yksilöt nielevät ne ja ottavat yhteisten asioiden hoitamiseen asiallisen trendin tai poistuvat niistä töistä minne tahansa jos muutokseen ei ole kykyä. Erillisiä jaottelun mestareita näin pieni kansa ja sen kansalaisiksi pyrkivät, harvat vieraansa eivät tarvitse lainkaan.

Ville Saari

15.9. 21:00

Vanhoja opettajan virheitä ei kannattaisi kantaa näin pitkään. Siitä vain katkeroituu. Teemu on oikeassa. Suomi ei ole koko maailman sosiaaliturva tai vankila. Tämä maa on rakennettu työllä ja sitä odotetaan kaikilta. Onko se liikaa vaadittu?

Kommentteja kyseiseenkin artikkeliin kymmenittäin laatinut Halla-ahon puoluetoimiston takahuoneeseen palkattu agitaattori, Hesarin kyseessäollen pakosta oikealla nimellään (?) esiintyvä Ville Saari havahtui vastaamaan kirjoitukseeni tylsyttääksen sen vaikutusta mahdollisiin lukijoihin. 

Nämä "agitaattorisaaret" soutelevat useiden, vähänkin merkittävien artikkeleiden jälkiaaltoihin tekemään mustaa työtään. Niitä vilisee yksittäistenkin nimimerkkien takana ties kuinka moniaita. Kemppisen blogissakin nimimerkit "Toipila" ja "Matias K" jotka nytten, persupolitiikan ajettua karille viime vaaleissa, olivat tovin aikaa käyttämättöminä kun se puoluetoimiston klusterin osanen vetäytyi permannon alle miettimään uutta strategiaa kun hakkarais- ja tynkkysteemat eivät enää suuresti ketään innosta. 

Uuden yrityksen aluksi ne löivät pöytään arvokkaalla historiantutkija-ammattinimikkeellä toimivan patajätkäkortin eli Teemu Keskisarjan ja tv:n "persukielinen" polemiikki-ilta piristikin prosentin verran puolueen kannatusta nousuun, mutta niin vain sekin käyrä lerpahti kuin ikämiehellä kesken sytkyttelyn. SDP ottaa nyt kaulaa hallituspuolueisiin ja taitaa kepukin jo ohituskaistalla kiihdytellä.

Persuklusterin ylipapit tunkivat räkäisen nenäliinan kerjäläiskasvoille sylkevän Juho Eerolankin turpavärkkiin kun se on ollut kovasti hiljaa. Sen kyytiin kun ei Helsinkiajelulle Hakkarais Teuvon tapaan Keskisarjaa ole kannattanut laittaa.

Vihjaan tuolla ajelulla siihen uutiskuvaan, jossa Teuvo istuu tukka avonaisesta sivulasista "hulmuten" Eeron kyydissä ja otsikossa luki jotain sen tapaista, että Hakkarainen presidentiksi. 

Persupolitiikka on vaihtuvien ärsyttäjätyyppien puolue jossa heitä käytetään sisäänheittotuotteina häikäilemättä näkyvyyden takaamiseksi, mutta jos lähdet Teuvon lailla Hondurasiin  mopoilemaan ja jätät rähinäviinan juonninkin pois, niin paluuta riveihin ei ole.

Vastasin Ville Suaren kommenttiin sitten näin:

16.9. 11:40

Jo aikoja sitten vainajoituneen opettajani "virheitä" en alkuunkaan ole kantanut vaan sitä täysin tietoista asennetta, joka hänestä virheettömänä lasten päihin iskostui. Koska opettaja oli silloin vielä auktoriteetti, niin hänen kaikki sanansa olivat kyseenalaistamattomia  ja tarkoitettu kannettavaksi niin kauan kuin opetettava elää.

Kaikenlaisten elämässä yksilön eteen tulevien tapahtumien, mutta erityisesti historian  muistaminen on hyödyllistä, jopa pakko jos tulevaisuudesta yhtään piittaa. 

Historiantutkija Teemu Keskisarja, muuntauduttuaan poliitikon rooliin on muistamisen unohtanut vaikka se nimenomaan  kuului hänen tutkimusaiheisiinsa saumattomasti, ja se on sääli sillä uskottavaa toimijaa tutkijana ei hänestä poliitikon uran päätyttyä enää tule. Moni muukaan ei osaa minkäänlaisille muistamiselle arvoa antaa ja sillä tulee olemaan ikävät seurauksensa koko ohenevan väestökehityksen Suomelle.

Mutta ehkä et ole itse kokenut mitään vastaavaa, niin et osaa sellaista loukkaavista sanoista saatua mielenmustelmaa ja sen parantumisen kestoa ymmärtää. Tätä ajatustani tukee skin, kun mainitset eräässä toisessa kommentissasi lapset, jotka tämän hetken "virheet" saavat kannettavakseen, mutta et ehkä tullut ajatelleeksi, että sehän tarkoittaa historian tutkimista/muistamista heille ihan kuten minä muistan opettajani minun ja sisarusteni ihmisarvon kyseenalaistamisen.

Luultavasti et ymmärtänyt mielipidekirjoittaja Yodit Melakunkaan pointtia joka keskittyi siihen, mitä ihminen missäkin kontekstissa tuntee, ei siihen, mitä mikin maksaa kuten näyt monessa kommentissasi osaavan laskeskella.

Ystävällisenä, katkeroitumattomana miehenä ehdottaisin sinullekin talouden hallinnan opiskelun oheen psykologian syventäviä kursseja, niin ehkä ymmärrys erilailla tuntevista ihmisistäkin lisääntyisi.

17.9.2025 keskiviikko

Melkein koko päivä vesisadetta. Aamulla oli sen verran pilvet syrjällään idän taivaalla, että kerkesin laseroida kattotuolien korot, mitata paikat ja "säätää" jokaisen kohdalle kolot niille. Jälleen on hirsien nostamisen ajan korot pysyneet puolentoista sentin marginaalissa vaikka en kertaakaan niitä välillä tarkistanut. Kiinnitin kurkihirren ja päätyihin kattotuolit, kävin hakemassa lanssilta seuraavan hirren että alan varaamaan sitä paikoilleen, niin johan alkoi taas puhaltaa vettä tuulen kanssa. 

Sittenpä menikin koko päivä sisähommissa: Järjestelin yläkolokkeron tavarapaljouden minne sopivat ja imuroin paikat. Vesisäiliönkin paljastin seinälevyn takaa näkösälle ensimmäisen kerran 30 vuoteen ja imuroin sieltäkin sen minkä suulake ja pelkkä putki sopivat liikkumaan. Sinne piiloon sovittelin monet kirjalaatikot ja kun sen seuraavaksi suljen, niin koskahan, ja kuka, lasikuitumatolla vahvistetun kipsilevyn seuraavaksi ruuvanneekaan irti katsoakseen, mitä se iskä/ukki sinne on piilottanut.

Olisi viisasta piirtää nimeten rakennuspiirustuksiin tuokin salalokero koska jos joku alkaa vettä sinne pumpata, olisi hyvä siinä vaiheessa tietää, minne se märkä virtaa ja mainita, mistä tietää, milloin säiliö on täysi.

Putkimies Esko-vainaan koplaama vesijärjestelmä sekin. Minun pitäisi saada aikaan sen verran, että laskeutuisin kaivoon irroittamaan vesijohdon takaiskuventtiilille menevä putki, lyhentää sitä vähän ja puhdistaa siivilä. Ja kun saisi ostetuksi Niro-käsivesipumpun nro 6 ja asentaisi sen paikoillensa niin pääsisi en avulla käyttöveden kantamisen vaivasta.

Alkuperäisen pumpun halkaisi pakkanen kun oli jäänyt tilkkanen vettä sen pohjakupuraan.

Seuraavaksi alan laittaa kolokkeron laipioon eristekerroksen finnfoamia.

Tästä olisi hyvä jatkaa koko tupasen remonttia jos varoja olisi. Uunit ja hellat uudet muurata, lattia hioa ja lakata; ehkä purkaa pois, eristää uudestaan ja kasata jälleen takaisin. Hankkia uudet keittiökalusteet, asentaa lisää aurinkopaneleita ja pieni tuulimylly humisemaan tolopan nokkaan päätypellolle. Vesikatonkin voisi uusia ja samalla, kun purkaisi vanhan pois, humauttelisi puhalluseristevillaa lepakoiden asuinsijoille yläpohjaan.

Haaveita vain, tiedän jo sen, lauloi Jamppa Tuominenkin vielä ennen kuolemaansa.

Lettutaikinan vatkasin jokunen tunti sitten turpoamaan. Paistan letut, käyn saunassa ja sen jälkeen keitän kahvit ja syön räiskäleet omatekoisen mustikka/mantsikkahillon kanssa ja köllähdän itseni viereen nukkumaan. 

Kirjalaatikosta käsiin nousi Kari Enqvistin mainioniminen teos Heijastuksia varjojen talossa. Kun avaan sen summassa keskeltä, tai niiltä main, silmäni välittävät aivoihin ensimmäiseksi lauseet: "Sillä pohjimmiltaan  todellisuus ei ole klassinen. Tämä ei ole teoreettinen postulaatio. Se on  havaintotosiseikka." 

Nuita lauseita kohti siis aloitan lukemisen ensimmäisiltä sivuilta kuten tapana yleensä on.

Sanomalehtien lukijat joskus eilisessä elämässä avasivat aamuluettavansa takasivuilta sarjakuvien takia jota aina jaksoin ihmetellä ääneenkin. 

Enqvistin kirjan ensimmäisen luvun otsikko lupaakin Pelle Miljoonan sanoin, että "Maailma on totta". Ehkä jokusen tosisanan kirjasta uudelleenkin luettuna löydän.

Toinen käteen sattunut kirjanen on Erno Paasilinnan viimeiseksi jäänyt "Ruumisarkun nauloja". Poimin sieltä tämän ennen kuin menen pätkälleni kosmologi Enqvistin kirjan viereen: "Vanhana löytää enää harvoin sellaisia kirjoja joita nuorena oli niin paljon."

Lievästi virnistyttää, sillä ei EP vanhaksi edes elänyt. Kun piintyneeseen tupakoitsijaan käytäviään kaivellut keuhkosyöpäsurvin otti ja muusasi hengitysteiden solukot rikki, hän oli 65 v.                                                            

18.9.2025 torstai

Pitäisi osata olla hyvillään kun eloon heräjää aamusta toiseen, mutta jos heräämisten syyt ovat klo kolme käsien säryt, niin eiköhän se yhdellä jos toisellakin hermopäätteissä alkaisi säkenöidä vitutus.

Kipujen sävyttämässä viimeisimmässä unessa en ollut liikkeellä Kari Enqvistin kanssa edellisen kuvajaisen tapaan vaan soudin venettä jonka peränpitäjänä meloi TH josta viime viikollakin näin unta hänestä muistuttavan elokuvan katsomisen jälkeen. Hän sattumalta laittoi tiistaina viestin pitkästä aikaa ja juteltiin kuulumiset. Kysyin, olenko loukannut häntä ja saan sen osalta huokaista, ettei sellaista ole tapahtunut. Unet ovat unia.

Tässä unessa soudimme aaltojen pärskeessä kohti kumpumaista saarta joka sumuverhon takana häämötti. Tarkoitus oli mennä sinne telttailemaan, mutta vaikka hiki päässä meloimme ja soudimme, saari painui edellä karkuun. Unessa oli tarkoituksellisia värejä kuin  Kieslowskin elokuvatrilogiassa: Vene oli punainen, TH:n kumikengät siniset ja hiuksensa hän oli valkaissut aivan lävitsekuultavaksi.

Ehkä uni piirsikin todellisuuden; Tässä elämässä ei tämän enempää eikä toistakaan mahdollisuutta tule. Mutta myös savolaisittain Enqvistiä soveltaen, jotta elä hättäele, kaekki on kvanttifysiikkoo ja atomeita vuan.

Unensoutaminen se kai pani olkapäänikin tulisesti kipuilemaan.

Pimeänkävelyllä kävin. On lämmintä ja sumuista kuin soutu-unessa. Lepakot sujahtelivat lampun valossa ympärilläni, mutta kun menin tielle ja loittonin, eivät ne seurakseni lähteneet.

Hinkkasin puuron hautumista odotellessa kahvipannun kyljiltä pinttymät pois. Kaasutulilla keitellessä teräksisten astioiden pintoihin kertyy muutamissa viikoissa tahmaisempaa patinaa kuin sähköliesillä.

Tuo sama pannu lienee ollut tiällä vuodesta 1986 lähtien eikä siinä muuta vikaa ole kuin pakeliittisessa kädensijassa joka joskus kuumui liikaa ja siihen tuli ylimääräinen ulokejuormu. Voisi sen hioa rontelinlaikalla poiskin, mutta olen antanut olla sillä käyttökamppeissa kuuluukin käytön eri vaiheet näkyä.

Samanlainen kahvipannu oli Tyynemuorilla, ensimmäisellä, katkeroittavilla elämänkokemuksilla rasitetulla anopillani. Hän tuli mieleen pannun kannen pienestä reiästä jonka Tyyne tukki teipinpalalla kun poltti pari kertaa sormensivunsa siitä purkautuvassa, tulisenkuumassa höyryssä.

Missähän lie sekin pannu? Ottiko TR sen kun töytäisi välittömästi anopin kuoleman jälkeen pannulappuja jo lonimaan? (TR? Olikohan sillä vielä se aikaisempi, ärrällä alkava sukunimensä vai jo vaihtunut A:seksi?)

Köyhä oli anoppi eläessään eikä kunnallisen vuokrakämpän irtaimistosta rikkauksia perillisille lohkottu, mutta pannulapuista oli turvallista kinastelua yritellä.

Kuluneille tavaroille sama, mutta se symboliikka ja muistot joita niihin liittyy, niin niistä olisi mukava käydä järkeviä keskusteluja.

Vaan niin kuin monasti, tavallisten ihmisten kesken ei ole mahdollista analyyttisiin keskusteluihin jo ennakkoluulojen ja -käsitysten vuoksi. Minut suljettiin Satun sairastumisen ja avioeron jälkeen kokonaan hänen suvustaan ja niistä kuvioista pois. Se vihakin, jonka puhurit tupaani saakka joskus saapuivat, oli käsittämätön.

Satun mielisairauden puhkeaminen oli yksi syy sille kun sen olemassaolosa ei edes tunnustettu sisarustensa joukoissa. Ja jos se myönnettiin, sairauden synnyn syy olin minä ehdoitta.

Kun itse olen kääntänyt paitaa ja takkia sitä mukaa, kun elämääni olen elänyt, ja housut ne vasta ovatkin tällä pojalla kääntyneet kengistä ja niiden kärkien osoittamista suunnista mainitsemattakaan, niin mitenkäpä sellaiseen tavalliseen arkeensa tottuneet, ajattelemaan kyvyttömät olisivat osanneet järkevästi suhtautuakaan.

Pieni reikä kahvipannun kannessa saa pohtimaan vaikka mitä. 

Nukuin kuitenkin aamupuurostamisen jälkeen melkein kahdeksaan. Heräillessä ajatuksen pinnalla olivat Hesariin kommentointini. Unen turhautuneessa ilmapiirissä sinne jotain kirjoitin, mutta aina ne lempattiin virtuaalikaatopaikalle tekoälyavusteisesti. Unen tekoäly oli kuin Picasson maalaus; yksi iso silmä.

Jos Hesariin kirjoittaa, niin ei kannate mainita holocaustia ja Israelia samassa yhteydessä. Myös Pentti Linkola on kiellettyjen henkilöiden listalla tietyissä yhteyksissä. On myös joitakin muita tulenarkoja sanoja joiden takia, luulisin, mielipiteitä on hylätty. Tulee tuotettua myös tekstejä, jotka ovat aivan turhaa sontaa omastakin mielestä kun niitä vähän ajan päästä tarkastelee; ne joutavatkin mennä. Eikä lovea maailman kyljille tee, vaikka kaikki mielipiteeni napsautettaisiin sammuksiin. Tai minut.

Jossakin kommentissani kirjoitin kokeiluna, että juutalaiset saivat Netanjahusta Gazan palestiinalaisten etnisen kansanosan tuhoamisen myötä oman Hitlerinsä, niin ei se mennyt moderoinnista lävitse. 

Periksi hesarin linjan takia en tietenkään  anna koska Palestiinassa holocaust on vanhan uusintaa äenpäen, mutta täällä kun sen sanon, sanomisen vaikutus on ihan sama. Ei mielipiteestäni kyllä kohua syntyisi vaikka se julkaistaisiinkin.  "Somekentässä", tuosta mieletöntä mielipideripulia ruiluuttavasta virtuaalimyllystä löytynee kaikki mahdolliset variaaatiot puolesta ja vastaan, että sama siksikin. 

Järjestelmällisyyttä Israelin Netanjahuhitlerin toimista etnisen väestön tuhoamisessa ei puutu, kuten ei puuttunut Natsisaksan Hitlerin kansallissosialisteiltakaan kun aloittivat juutalaisten ja muunlaisen lajiepäpuhtauksien poisto- ja  puhdistuskampanjansa polttouuneineen.

Benjamin Netanjahulle omienkin julistustensa mukaan gazalaisväestö edustaa rotua, joka on hävitettävä ja ne ylöskirjatut teesit, joidenka myötäisesti ne sen tuhoamisen itsellensä ja kansalaisillensa perustelevat, on kuin muunnelma natsiylimystön Wannseen konferensin salaisista asiakirjoista ja kirjoitettu jo ennen 2024 lokakuun Hamasin terrori-iskua Israeliin.

Päätös on ollut, että kun sopiva syy Hamasin aiheuttamista hiekkapyörteistä nousee, teurastukset aloitetaan.

Tämä uutinen sattui vasta nyt eteeni: YK:n tutkintakomission raportti kertoo, kuinka joulukuussa 2023 Israel iski Gazassa sijaitsevalle hedelmöityshoitoklinikalle. Noin 4000 alkiota, 1000 siemennestesäiliötä ja hedelmöittämättömiä munasoluja kerrottiin tuhoutuneen. (HS 16.9.25)

Entä kun joku "herrarotu" jolla kaiken tuhoamiseen tarvittava arsenaali löytyy, tulee siihen johtopäätökseen (joka on jo tottakin), että Maa-planeetta ei enää kannattele kaikkia 8,3 miljardia ihmistä, että pannaanpa ydinaseet kirurgeiksi ja täsmäkuoritaan kaikki joutoaines pois jotta muutamille sadoilletuhansille parempilaatuisille homosapienseille tomaatteja ja appelsiineja riittää.

Nyt meneillään olevassa "Gazaoperaatiossa" Israelin Netnajahuhitler on ottanut valtavan riskin maailman paheksunnasta huolimatta ja kun se Moskovan Zaatanan riskinotto-"operaatioiden" ohella huomataan näiden ennen näkemättömien sotienmylläkän vaiennuttua kannattaneen, alkavat valmistelut vielä kauheimpien skenaarioiden toteuttamiseksi.

Huomisen netanjahuhitlerit tapaavat omassa, salaisessa Wannseen kokouskabinetissaan päättämään asenteella "kaikki tai ei mitään" ja samalla ottavat sen riskin, ettei tuhkasta juuri ja juuri erottuvilla rauniokasoilla kuorita hedelmiä itsekään.

19.9.2025 perjantai

Hirsikömmänä alkaa olla pian säänsuojaan laittamista vailla. Toisen päädyn kolmion tein tänään kun lakkasi satamasta. 

Yksi iäkäs (86) mummulainen soitti ja tilasi muutamat sankolliset puolukkaa itselleen ja siskolleen. Juteltiin siinä vaikka mitä. Sitä hämmästeli hän, että siskon postilaatikkoon oli tullut kirje, jossa oli luettelo tarvikkeista joita kotiin täytyy mahdollista hätätilaa varten varailla ja kysymys, minne halvaantuneen miehensä kanssa sitten kotoa voi lähteä jos pakko tulee.

Enteilee viranomaiset pahoja tapahtuvaksi kun Balttiassa ovat Moskovan Zaatanan kätyrit droonikepeillä ilmapiiriä koputelleet.

En ole ollut minä väärässä kun hätäilen tämän mökkitötteröni asuinkunnostelusta, että jos mekin joudutaan lähtemään pommitusten ekakohteena automaattisesti olevasta varuskuntakaupungista pakoon ihan milloinka vain ja olisi hyvä, jos olisi paikka, jossa edes hetken voisi kuvitella turvassa olevansa.

Sivullistenkadulta ei ole kuin kilometri Kainuun Prikaatille ja jo ohjusten alasampumiset aiheuttavat tuhoa kun pään päällä pämähtää.

Pitäisi leivinuunia varten tarvikkeet edes saada kasatuksi valmiiksi. Mutta jos ja kun hätä tulee, niin muuraan sen perkele vaikka luonnonkivistä ihan itse.

20.9.2025 lauantai

Nukuinpa melkein kuuteen. FE herätteli illalla kymmenen maissa soitollaan ja sitten meni vähän aikaa unenpalikoita takaisin liimaillessa. Lähetin hänelle aiemmin kysymyksen kuulumisista, niin vastasi soittamalla. Olivat Iissä jälleen. Huomenna on siellä frisbee-kisat. Opiskelut ovat lähteneet ihan mukavasti molemmilla käyntiin, ei se hektistä kuulema alkuun olekaan.

On "molokkakeli" kuten JN Ylitorniolaiseen tapaan sanoisi. Ehkä alkaa sataa ihan pian enkä sen enempää puolukkaan kuin työrantteellekaan muutamaan tuntiin pääse. Tai pääseehän sitä, mutta koska ei ole pakko, niin en ala. Teen sisähommia. Yläkolokkerossa on koolauksen tekoa ja vähän pitää vielä uretaania eristelevyjen saumoihin tursutella. Tarvikkeisiin jos varaa olisi, tekisin koko ajan sään säädellessä sekä ulko- ja sisähommia.

Esihelvetti

10.9.2025 keskiviikko

Auringonkukat kerkesivät kukkaan saunan ja pilkehönnän välissä. On siinä perhosille, kimalaisille ja muille öttiäisille kaiveltavaa. Ja kun kukat ovat kuihtuneet, alkavat tintit siementen kaivelun. Jospa tuossa vanhat, edellisen saunan  palosta kertyneet maaperän epäpuhtaudet olisivat nekin hieman suodattuneet pois parimetristen varsien ja lehvästön kautta biosfääriin laimenemaan.

Kanalinnuilla alkoi henkipattoina lentely ja ilmastoa kurittava käry röyhyää rohkeiden erävaeltajien kurvaillessa maastureillaan metsäautoteiden verkostoilla navigaattoreiden rallattaessa ajo-ohjeita.

Harvoin enää metsästäjää teiltä poissa metsissä tapaa vaikka päivän siellä vaeltaisit.

Mitenkäpä noissa metsäteollisuuden puupeltorisukoissa paksuja pohkeitaan nostelemaan liikkumaan tottumaton kykenisikään.

HS:n Tiede-otsikko (10.9.25) hikoilee näin: Tutkimus nimesi 14 suurinta syyllistä helleaaltoihin

"Nämä suurista suurimmat syylliset ovat Neuvostoliitto, Kiina, Saudi Aramco, Gazprom, Exxon Mobil, Chevron, National Iranian Oil Company, BP, Shell, India for Coal, Pemex ja CHN Energy.

Yhdessä 180 suurta ovat vastanneet 60 prosentista ihmiskunnan hiilidioksidi­päästöjä vuoden 1850 jälkeen. Ne ovat aiheuttaneet noin puolet maanpinnan lämpenemisestä ja helteiden kuumenemisesta sitten esiteollisen ajan, tutkimus kertoo. Joukon pienimmätkin ovat vaikuttaneet lämpöaaltoihin olennaisesti.

Ajanjaksolla 2000–2009 helleaallot kävivät 20 kertaa todennäköisemmiksi ja vuosina 2010–2019 peräti 200 kertaa toden­näköisemmiksi kuin esiteollisella vertailu­jaksolla 1850–1900."

Eivät ne ilman meitä "tavallisia" homosapienseja olisi syyllisiä. Meille myytiin kaikki tämä käsissämme oleva, todellisesta elämästä irtaallaan oleva kulutusmateria ripsivärejä ja puukonheloja myöten emmekä panneet yhtään vastaan kun joustinpatjasänkyihimme kellahdimme saippuaa ruuduilta tuijottamaan.

Syyllisiä on siis 8 miljardia yksittäistä pipoa vauvasta vaariin. Vauvat tietenkin välillisesti, mutta eivät nekään aikuisiksi kasvettuaan ole kulutuksen ihanuudesta luopumassa. Eivätkä enää osaisikaan sillä oman tekemisen kautta ruuan ja lämmön hankintaa harva enään hallitsee.

Amerikoissa pamahti jälleen salamurha-ase. Yksi poliitikko vähempänä siellä eikä vaikuta maailman menoon pätkänkään vertaa. 

Lämmintä on!

11.9.2025 torstai

Eilinen Kirkin ampuja on ollut nuori mies kuten Pennsylvanialainen edellinenkin, joka Mölisköä korvaan tiksautti, mutta rei'itettiin itse niille makuuksilleen josta oranssia kohdettaan tähtäili. Tämä vakaakätisempi kaveri kerkesi paeta paikalta, mutta kyllä ne sen löytävät. Eikä jahtaajille niin väliä elävänäkö vai kuolleena. Palkkionmetsästäjätkin ovat jo liikkeellä. 100 000 $ olisi juhlava summa omassakin taskussa, mutta olisiko minusta ilmiantajaksi jos se pyssysankari huussistani istumasta löytyisi... Hih, mikä absurdi ajatus.

Sanovat patojen avautuvan ennemmin tai myöhemmin, ajattelin kun luin uudestaan muutaman päivän vanhaa juttua kansanedustaja Anna Kontulan eräistä elämänvaiheista. 

Vaikka olisi autisminkirjon ihminen jolla tunteiden käsittely on tutkimustenkin mukaan mieluummin kylmänkalseaa kuin elämänkohtaloiden käsittelyssa itkumausteista rypemistä, niin taustalla kuitenkin on tarve niiden purkamiselle. Padot raottuvat aina sen verran, että pientä ahdistavaa lirahtelee painetta tasaten.

Anna möi omasta tahdostaan loveaan vaikka kuusitoistavuotiaan omaa tahtoa voi epäilläkin. Ei se ainakaan kypsää tahtoa ole, mutta jos traumaa ei hommasta jäänyt, niin so what? Akteissa kyllä hyväksi käytettiin, mutta enimmäkseen paksun lompakon omaavia miehiä joutorahan kuorimisella tunkkaisten setelipinojen päältä.

Kääntelipä asiaa vaikka ilman sarvia ja hampaitakin, niin Anna Kontula saa tuloja edelleen hetken kestäneestä ensimmäisestä, tikanpoikien konsultoimasta, luonnonkursseilla opitusta ammatistaan seksinmyyjänä. Tähän päätelmään johdattelevat klikkiotsikot (niistä irtautuneessa Hesarissakin!) antavat vauhtia elämäkerran myynnille vaikka seksistä rahastamisen ajanjaksosta, saatika sen kuvailutulkkauksesta ja asiakkaiden nimistä ei kirjan sivuilla kuin ohimennen puhuttaisikaan. Vain kuin mausteeksi muutama lause "korviaan myöten rakastuneesta" kansanedustaja Kimmo Kiljusesta, joka harmittelee Annan rintojen piennennysleikkausta.

Seksin osuus on pääasiassa käsitelty siis jo näissä etukäteisjutuissa ja otsikoissa joten siitä valmiiksi jo kiihottuneiden kirjanostajien on pakko vetää kuivat muita asioita ajattelemalla. Vaikka sitten Annan pienennettyjen rintojen vaihtokuvilla mielikuvituksen tasolla; Sitä ei aina saa mitä tilaa.

Annapadoista pääsen ajattelemaan muita patoja.

Niitä on salomaiden pikkukylien poismenoväylien edessä kaikkialla. Ja kylien ihmisten muistokomeroiden ovina.

Korpimailla on vehkeilty viinakeitossa ja salaa metsästäen. Pulaisina aikoina metsästyksen ymmärtää köyhimpien perheiden elossapitämiseksi, mutta ei enää kun ihmisen ei tarvitsisi metsästää lainkaan eläessään ympäri vuoden lihapatojen äärellä. Metsästyksen menoerät ja ilmastoon kielteisesti vaikuttavien, julmettujen asearsenaalien päästömäärätkin ovat suuremmat kuin kaupasta haetuilla elintarvikkeilla. 

Eikä metsästys enää käy edes liikunnasta monellekaan. Jos 150 kilometriä päivässä maastureilla kurvailee, niin missä välissä siinä ehtii maastossa kävellä jotta liikunnallinen vaatimustaso täyttyisi? Koiraparoilla kyllä tutkapantoineen liikettä jalostettuihin niveliin riittää. Niiden kulkureiteisä rohkea metsämies saa liikuntaa vain silmämuniensa ripustulihaksistolle kun se näköelimet muljuen kännykkänsä ruudulta seurailee jäniksen perässä kiitävää elämäntoveriaan. Haukkua koiran ei enää tarvitsisikaan.

Korpikylien homosapiensin seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei ole liiemmin sitten puhuttakaan. Sen aihealueen salaisuuksista turvat ovat pysyneet visusti ummessa vielä tiukemmin kuin hirven tai soivan metson varkain ampumisesta. Kerkeääköhän niitä patoja kukaan availemaankaan kun minäkin olen jo näin vanha jonka oman lämänsektorini muistin patojen takana niistäkin tietoa laaja patoallas täynnään olisikin.

Vihjailen vain vihjailemisista päästyäänkin, mutta raskaan kaapin raskasta ovea en sepposelleen saa avatuksi.

Huussinkuusen alimpien käpyterttujen tasolle pääsin hirrenveistossani. Vielä pari varvia ja alkaa päätykolmioden vestäminen. Sitä ennen on tehtävä valmisteluja katon kaltevuutta ja kurkihirttä varten. Jokunen lankku on tuotava tullessa kunhan Kniin viikonloppuna menen. Maanantaina on hampaan juurihoidon viimeinen porailu ja sitten ne varmaankin loppuelämän leivät mahaani saavat jauhaa tuommoisinaan.

12.9.2025 perjantai

Heräsin 2:delta. Iltauutisiin nukahdin, että ihan nokko unta tulikin. 

Kovasti vajenneen kuun puolivalo valaisi maisemaa kun kävin kävelemässä Vanhaa Maantietä Iisalamen tielle ja takaisin (yht. 3 km). Voisi se olla Kajaanintiekin, mutta virallisesti se on Sonkajärventie. Äet sanoisi, että pistäytyi Tikkasenpurolla vaikka sekin on Karipuro.

Koljunpurokin ennen Isosta Karilammesta alkunsa saavaa Karipuroa oli meille Pikku Karipuro koska se alkaa Pikku Karilammesta. Vielä pienempi suovesien liruttelija ennen soidenojitusraiskauksia oli Kervispuro (Pikkukervinen). Sitä ei ole karttoihin edes nimetty. Kervissuo on. Kuivanut pilalle jo aikoja sitten, että ei se mikään suo ole.

Ihmisyksilön elinympäristö on nimetty jokaista tuumaa myöten, mutta merkitystä tuntuu olevan vain Kolmannella Linjalla, Kalliolla ja Rööperillä jos hesalaiselta (entiseltä savolaisjuuriselta) kysytään. Sieltä jo hihkaistaankin: Piä pienempee iäntä puronliruistasi sinä syrjääni!

Salamurhaaja jäi elävänä kiinni kotiseudullaan Utahissa; 22-vuotias poikanen. Olisinkohan mitä mieltä tästä murhan onnistumisesta? 

Kovin lempeää politiikkaa se murhattu ei ainakaan edustanut.., "että että joo että joo että että joo/en oo koskaan käynyt Irlannissa...". (Juicea tuli taas mieleen kun en oo käynyt Utahissakaan, mutta sieltä ei tule kantrinrallatusta mieleen.)

Samaan aikaan Gazassa kuoli tuhansia avuttomia, mutta USA:n oranssi Suur Möliskö taputtelee vain Netanjahun violettia päälakea.

Moskovan Zaatanakin lähetytytti alamaisillaan drooniterveiset Puolaan ja sinne huljahti Naton laivueilta miljardien arvoisia ohjuksia niitä alas ampuessaan. Kas kun susihaulein varustetut haulikot olivat ruosteessa.

Tunnin piästä vaihtuu vuorokausi. Tein hommia iltamyöhälle asti. Sain hirsikehikon tasavarviin ja syötyäni korjasin parit linnunpöntöt ja sahasin toisen huussinkuusen alas asti taipuneita, melkein propsin kokoisiksi turvonneita oksia vähemmäksi. Olivat työturvattomasti ylhäällä ja keikuin alutikkailla moottorisahan kanssa shortseissa ja t-paidassa. Laitoin korjatun titntinpöntön takaisin pitkäksi jättämääni oksantynkään seuraavan kesän asujia varten. Keväällä sinne oli tehnyt pesän ampianen ja kaksi pienen pientä munaa oli jäänyt hautomatta.

Katsoin eilenillalla aloittamani elokuvan Cinemalta. "Kolme ystävää" oli sen nimi. Päähenkilö Joan muistutti olemukseltaan, liikkeiltään, ilmeiltään erästä T:aa. Mullen tuli oudon syyllinen olo elokuvaa katsoessa, ja sitä kaiten tässä sitten uudelleen petille laittautuessani tulen miettimään.

Ihmissuhdesotkujen kirjo oli elokuvassa solmuinen, tarinassa oli lapsellisisakin elementtejä, mutta elokuvan tämänkertaiseen genreen ne kyllä sulautuivat.

13.9.2025 lauantai

Heräsin omaan hyräilyyni: Ovat muistojamme lehmät nuolleet ja sitten ne pois vei Tuuhonen...

Näin unta lattialla istuvasta, itkevästä T:sta ja tuo laulumuunnos oli soivinaan navetan vuoliaishirteen lyödyn naulan varassa soivasta, kahden pesän kasettiradiosta. Ja vaikka virnuilinkin laulunsanoilla, oli oloni äärimmäisen murheellinen.

Ei olisi pitänyt katsoa sitä ranskalaista elokuvaa. Olenkohan anteeksipyynnön jostain velkaa? Ahistaa tämmöisen ajatuksen rantautuminen mieleen, mutta sille on ehkä syynsä. Ehkä en kuulu siihen autisminkirjojoukkoon jossa ei tunteilla pelata. En kyllä julistaudu minkään kirjon eläjäksi. Tai sitten kaikkeen siihen, mitä ristiin rastiin sateenkaaria täynnä olevan taivaan kannen alla ihmissotkuisessa elonkehässä evoluution tähän astisen kulun tuloksena dallailee.

Sataatihhuuttaa märkää. Kovia särkyjä oli jälleen koko nukkumisen aika ja heräilin asentoa muuttamaan vähän väliä. Nyt koskee käsien lisäksi oikeaan jalkaan. Kädet eivät kuitenkaan tärise. Kahvikupin voi huoletta kaataa piripintaan eikä pöydälle tai syliin läiky. Hermosärkyä eivät vaivani olekaan vaan joskus repeytneiden jänteiden ja muiden lihashetuloiden (kiertäjänkalavosimet ja subraspinatukset piälimäisinä) vasta haudassa korjaantuvista vammautumisista.

Se kolarin perkele juhannuksen seutuun 1992 olisi saanut jäädä tapahtumatta! Tai sitten niin, että olisin litistynyt sen autonkaton ja etuistuimen väliin enkä poistunut ikkunasta kesken Samaran ilmassa pyörimisen.

Puutarhuri olisi illaksi vailla seuraa Napikselle. Siellä ovat Komiaa ja Neitosta soittamassa ja arvaan, että porukkaa on. Mitenhän minut sinne saisi? Ei polttele tanssijalkaa yhtään.

Ylen uutisissa israelilaisministeri lupaa "pyyhkiä palestiinalaisvaltion pois pöydältä". Näin röyhkeästi tehdään nykyajan etnisen väestön hävittäminen kun on ensin pommitettu kaikki maan tasalle. Sitten vain käydään"pölyhuiskan" avulla tupsuttelemaan jäljellä oleva elävä liha tieltä pois ja aletaan rakentaa paratiisia Uudelle, Jalomieliselle Israelin Kansalle.

YK paukuttelee vain henkseleitään, Usan Suur Möliskö menee aina vain keltaisemmaksi ja kansa hiekkaisen erämaan on hurraavinaan koska heitä valvoo violettitupsuisen pääministerin oma miljoonasilmäinen Mossad. Ja onhan mielet jo etukäteen pehmitetty kattavalla aivopesulla kun ne mokomat kiusatut tulivat, tappoivat, raiskasivat ja ottivat muutamia panttivankeja.

Toista poskea ei enää lyötäväksi käännetä sanotaan Toorassa ihan mitä muuta tahansa. Kostetaan nyt tässä saman tien Hitlerinkin aiheuttamat kärsimykset vaikka kohde olisikin natsien sijainen.

Sopivasti Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma murjaiseekin Ylellä: "Palestiinan tunnustaminen on kuin haku tanssiin -rohkaisuryyppy tarvitaan"

Saunani taakse on kasvamassa käärmekoivu symbolina ajalle, mutta käärme ei ole mieleni kontekstissa mihinkään syyllinen tässä "paratiisin" jälkeisessä, homosapienslaumojen rakentamassa esihelvetissä.

Kyllä järvinäköala saadaan kun hakataan metsä edestä pois!

1.9.2025 maanantai

"Urheilutähdet ottavat jättitatuointeja nukutettuna", siinä aamun kaamein otsikko kaiken medikalisoinnin maailmassa jossa lopulta vaikeimmin kärsivät jäävät auttamatta jos heillä ei ole varaa hoitoon hakeutua.

Ensimmäisenä valtioiden hankintalistalla ovat välineet, joilla vammautuneita massoittain aikaan saadaan ja vasta sitten tulevat välineet ja infra, joissa sairaita ja vammautuneita hoidetaan. Lopulta nekin tilat ovat ensimmäiseksi pommien lähettäjien tähtäimessä.

Kuka vielä on sitä mieltä, että lajimme on älynsä avulla kaikkivoipa, ja että se sen avulla selviää vaikeistakin aikakausista voittajana kun historiankierto toistaa aina vaan uudestaan jo koettuja kauheuksia?

Yksittäin ja yhdessä Homo Sapiens hokee loputtoman toivon olevan esteet voittava voima. Tällä mantralla se narraa vain itseään ja toisiaan.

2.9.2025 tiistai

Tänään en moottorisahaan käsin koskenut sillä käsiin koski. Vaan mitäpä se auttoi kun tuli kuitenkin hirsiä olkapäällään kannettua metsästä rantteelle valmiiksi. Iltapäivällä mylläsin vanhan mansikkapenkin. Penkinpään ruohosipulikasvuston tongin juuristoineen pois ja vaihdoin tilalle vahvasti kalkitun kompostimullan.

Ruohosipuli ei näköjään rajusti harventamatta moniakaan vuosia ahtaassa penkissä menesty. Niistä alkoi mennä maku ja kellastuivat nopeasti. Syömäkelvottomia kukkavarsiakin kasvoi liikaa vaikka itse kukat käyvät höysteeksi salaatteihin ja keittoihin.

Alkuperäinen ruohosipulitupas kasvimaan toisen laidan kiviraunion luona kasvaa paljon hillitymmin. Se on sijainnut saman kiven juuressa jo kauan. Lie vaikka äidin peruja 70 vuoden takaa kun en muista itse niitä koskaan tänne istuttaneeni. Nyt sen ympärillä on kolme pensasmustikkaa jotka vasta tänä kesänä alkoivat lehtevöityä. Muutamia marjoja niihin tuli, mutta mustat rastaat nielivät ne kupuihinsa.

Saman aikaan kun Kiinassa kokoustavat Aasian ja Venäjän psykopaattidiktaattorit, ja jonka tulisi olla ykkösuutisena pohdintoineen, näpertelee Suomen hallitus jonkun tutkijankammiostaan vapautetun Keskisarjasammakon teurastamisen kanssa. Vakava asiahan sekin kun sen raameina on rasistinen perussuomalaiset-puolue. Hallitusvallankahvasta on niin mukava kiinni pitää, että pakko Purrankin on hammasta purra ja niellä Keskisarjan keittämä ja julkisuuteen yökkäämä soppa ja lusikoida se itse ja olla kuin ei vituttaisi lainkaan.

Katsoin Auschwitz - 80 vuotta vapautuksesta dokumentin  Areenalta. Äänessä olija, niin ikään 80-vuotias Simon Schama sanoo monta tärkeää asiaa muistettavaksi. Yksi on se, ettei kyseinen kauhea ajanjakso tullut kertarysäyksellä vaan askelaskeleelta, vaivihkaa ja salaa niin että ihmiset tottuivat ja hyväksyivät sen tulon. Natsien aivopesu alkoi vaikuttaa eikä lopulta ollut mitään vaikeuksia tavallisenkaan ihmisen ruveta juutalaisten kivittämiseen sillä hyötyiväthän he itsekin siitä.

Lähelle samankaltaista tapahtumasarjaa on Eurooppaa hivutettu ääriainesten toimesta jo vuosia. Jos Suomessa ei purrien ja hallalahojen airuetta aisoihin olisi saatu, emme tiedä missä olisimme sortopolitiikan suhteen menossa.

Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa ehkä pysäytti suomalaisen äärioikeiston nousun. Nyt on vain "oikeisto" jonka piiska köyhien yllä tamppaa militarismin napalm-mattoja ja laskee jalkoihimme jalkaväkimiinoja. Mutta ei sekään hyvää ennusta vaikka koko maa ruudilla kyllästettäisiin ja pidettäisiin silmittömän raaka vihollinen etukäteen aisoissa.

Mitä sitten tapahtuu kun sota Euroopan laidalla rauhoittuu, mutta suuri osa Euroopan kansoista, Suomi sankimmin aseistettuna jää sormet liipaisimella ruutitynnöriensä päälle istumaan?

3.9.2025 keskiviikko

Olen nyt useampana aamuna uinunut kuuteen-seitsemään. Heräilen kipuihin, mutta käännän kylkeä, etsin käsilleni paremman asennon ja jatkan unien näkemistä.

Lämmintä ollut koko pvn. Tuulee aika rajusti ja se viilensi niin, että oli mukava työskennellä. En silti kykene kuin kahdesta neljään hirttä päivässä nylkemään paikolleen. Mutta jos pari viikkoa vielä jaksan, niin kehikko alkaisi olla tehty päätykolmioita myöten.

Lopetin puolen päivän jälkeen sahailun, ruokailin ja otin pikku nokoset. Sitten kasailin hajallaan olleita tavaroita kasempaan, pätkin hirrenveistosta jäävää puunpärtöä polttopuiksi ja kerkesin myrytä kasvimaahankin liittyviä valmisteluja. Pitää muistaa valkosipulin kynsiä hankkia kunhan saapuvat myymälöihin. Hommoojalla ovat olleet ainakin ennen parhaita.

Tänä iltana pitkästä aikaa tuntuu yksinäiseltä.

Rupesin katsomaan Jörnd Donnerin Ingmar Bergman-haastattelua vuodelta 1997. Välillä nousin ottamaan iltapalaa. Klo on nyt 21.50 ja muutenkin pimeää taivaankantta peittävät tummat sadepilvet. Mustarastaita ja muita rastaita oli hyppelehtivinä pallukoina kasvimaalla. Kävi melkoinen humahdus kun kaikki lähtivät samaan aikaan lentoon ulos mennessäni.

Kiinamahdin näyttäytyminen muiden diktatoristen maiden jellukoiden, loputtomien ohjuslavettijonojen ja sotilasmassojen keralla Tiannanmein aukiolla on mykistyttävä näky. Jos tuon sotakoneen kanssa mikä tahansa suurempi valtio alkaa tosissaan kalistella, jälki tulee olemaan rumempaa kuin missään milloinkaan. Tajuaakohan USA:n Suurmöliskö sen?

4.9.2025 torstai

Klo on 02.15

Heräsin tappavanhajuiseen painajaiseen: Ukraina lähetti flamingo-ohjusryppään kohti Moskovaa ja kun ilmatorjunta siellä heräsi, ne kaikki lumpsahtivat räjähdellen kaatopaikalle aiheuttaen hirvittävän paskamyrskyn. Uutiskuvissa Mika Hentusen kärsivä ilme yökkäili, että me kaikki ollaan täällä kuoleman omia. Hentusen viimeinen raportti tuli junaraiteilta jossa hän muiden mukana ryömien yritti päästä rautatieasemalle... Heräsin hikisenä paskanhajuun.

Iltasella

Sain vielä aamuyöstä uudestaan unen päästä kiinni ja herätessä puuro oli sopivasti hautunut termoksessa. Satoi vettä. Aamupvllä kävin kylällä asioilla. Hain 2-tahtiöljyä, pyöröviilan, bensaa. Leipomolla hörppäsin viinerikahvit ja ostin arinanlämpimän ruisleivän.

Sittenpä menikin tunnit monet hirsiä salavaen.

Koskee etuvarustukseen. Oikean olokapiän seutu pahin. Olkavarren nahkan alla tuntuisi mönkivän suuria toukkia (kuin kuvassa) vaikka pinnalle näkyvää liikehdintää ei olekaan. Minkähän juuttaan oire sekin lie?

Verenpaine ennen saunaa oli 117/77/56, nyt iltasella jo hetken petillä lukemisen jälkeen 135/80/46. Syke kun himmenee, ovat muut lukemat sitä kovempia. Onkohan  se pahasta vai hyvästä?

3.9. olleeseen Hesarin juttuun "Metsäinsinöörit ja metsänomistajat nousivat hakkuukapinaan Kainuussa" olen kirjoittanut useammankin puheenvuoron, tässä Jari Miettiselle vastausta:

Jari Miettinen: Ei ne naapurin hakkuut oikeasti niin pahoja omakotiasukkaallekaan ole, ihmiset vain vastustavat kaikkea muutosta.

Meillä tehtiin Simaan rannalla mökin naapurissa 2 ha avohakkuu aivan ympärillä ja pian siinä kasvoi jo uutta hienoa taimikkoa, vaikka pelättiin.

Jos valtuusto on noin päättänyt, sillä mennään. Kyllä omistaja saa tehdä metsällään mitä tykkää.

Älkää hirttäytykö siellä Suomussalmella sen takia.

Hyvä että vastustajia alkaa löytyä. Olisi pitänyt kaikkien ymmärtää nousta barrikaadeille viimeistään 1960-luvulla kun "kaaheen aakeeta laakeita" (2000 ha) alkoi kerralla sivaltautua tuttuihin maisemiin.

Kukaan ei varmasti väitä vastaan etteikö hakatun metsän paikalle suhteellisen nopeasti jo nykyisessä ilmastossa kasvaisi uusi taimikko, mutta siitä ei iloa ei hyötyä ole sen enempää luonnolle itselleen elämistöineen ja kasveineen kun tiedämme jo tarkkaan talousmetsän seuraavat vaiheet.

Ihminen voi kerätä vattuja, ehkä muutakin marjaa hakatulta aukolta parina, kolmena kesänä kunnes taimikko ensiraivataan eikä siinä ryteikössä kuljeta taaskaan muutamaan vuoteen. Seuraavaksi saapuvatkin sitten ensiharvennuksen tekijät koneineen ja sen jälkeen murheelliseksi myllätyssä maastossa ajourien, latvuksien, kantojen, ja oksien ylitse kukaan halua vuosikymmeniin loikkia.

Menee siis n. ainakin 30 vuotta ennen kuin hakatulla alueella ihminen pystyy kunnolla liikkumaan, mutta kun sienet ja muut luonnonantimet alkavat nostaa syksyisin päätään, ilahdutaan jälleen pieneksi hetkeksi niistä, mutta sittenpä kolistelevatkin paikalle jo päätehakkuukoneet ja ruljanssi alkaa taas uudestaan.

Että vähäinen ilo se ihmisellekin on se "hieno taimikko". Suurin murhe on kuitenkin kaiken vanhan metsän menetys joka hitaan evoluutioprosessin päätteeksi olisi voinut näyttää taimikoidenkin ihailijoille, mihin luonto kokonaisuudessaan pystyisikään jos saisi olla vaan.

5.9.2025 perjantai

Päiväkirjamaista itsensä ylläpitoa kun piintyneesti harrastaa tietää päivän merkintöjä aloittaessaan olevansa elossa, mutta aina vain lähempänä olotilaa, joka tarkoittaa henkilön häviämistä todelliseen ikuisuuteen: Toista täsmälleen samanlaista dna-läjäymää sormenjälkineen ei enää milloinkaan maailmaan synny. 

Kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään vaikka älykäs elokuvaohjaaja Ingmar Bergmankin Donnerin haastattelussa jätti uskonnottomuudestaan huolimatta aiheelle veräjän ylimmän riu,un paikoilleen nostamatta. 

Donner itse, kaiken häneltä ja hänestä lukemani perusteella oli tasavarma siitä, että kun huokumisensa  loppuu, loppuu hänen osaltaan kaikki. Se varmuus olisi aivan kaikille paras olotila täällä hetken oleskelumme aikana.

6.9.2025 lauantai

Eilenillalla etuseni olivat niin kivuliaassa tilassa, että halusin saunan jälkeen päästä vain nopeasti pitkälleni ja unten armahtavaan olotilaan. Otin asperiinin ja rupesin lukemaan niin siihenpä olin uinahtanut. Vähässä virrassa jo ollut tabletti oli liukunut pitimistään tasonkulmaan kiinni ja sammunut itsestään.

Sophia Jansson, Ingmar Bergman sekä Jörn Donner ilmehtivät joka toisessa unenkuvajaisessa, mutta eivät ne puhuneet omista ajatuksistaan eivätkä omilla suillaan. Olivat vain naamioita tutuille ihmisille niiden takana.

Selitäpä tuollaiset unet niin olisit melkoinen velho!

Henkilöitä ehkä yhdisti se, että sattumalta heidän haastattelujaan ja artikkeleitaan olen yhtäjalkaa lukenut ja niissä heillä on toisiinsa nähden samansuuntaista kerrottavaa omasta elämästään. Lapsuudestaan, ja kuinka dramaattisesti se aika on aikuisenakin elämään vaikuttanut.

Siten se yhditsää myös minut samaan kieppiin ajatuksineni joita ikääntymisen myötä, ja muutenkin, on tullut miettineeksi.

Puheenaiheena kliseeksi lapsuuden vaikutusta voi jo sanoa, sillä niin kauan kuin olen kirjallisuutta lukenut, ovat itse  kirjailijat henkilöhahmojensa kautta aukoneet kasvuvaiheidensa umpisolmuja elämäkerroissaan, tarinoissa ja tarinoihin.

Joka Freudinsa ja Junginsa on lukenut, on saanut ainakin osviittaa siitä, mistä kyse on.

Kuinka ollakaan, kun avaan aamun Hesarin, lehteä myydään seksillä kertomalla, että poliitikko, kirjailija, yhteiskuntavaikuttaja Anna Kontula on myynyt teininä seksiä rahoittaakseen opintojaan.

Kontula paljastuu monen julkkiksen kohdalla jo tutuksi tulleen neurokirjonkin haltijaksi. Jälleen on puhe myös lapsuudesta, traumoista, lapsuuden ja nuoruuden sekasotkuista, kaikenlaisiin kaappeihin tungetun  homosapiensin ahdistuskertomuksista tässä oman onnensa seppien maassa.

Anna Kontula on kyllä ollut aina mielityypejäni sanavalmiutensa ja kirjoittamistyylinsä nasevuuden takia. Seksikäskin hän on, mutta sänkyyn en hänen kanssaan edes maksusta menisi.

Aamusta pari hirttä entisten päälle ja nyt lähden Kniin. Kaikki pojat ovat Sivullistenkadulla, niin siksikin.

7.8.2025 sunnuntai

Olin illasta takaisin Um. Tojonrottelon sytytys alkoi Knissa temppuilla. Kävin Motonetistä uudet tulupat ja yhden puolan. Pääsin juuri ja juuri tänne pihaan, loppupätkä oli yhtä rynkytystä. 

Vaihdoin ykköspytyn puolan ja kaikki tulpat niin  johan alkoi jälleen pelittämään. Katsoin huoltomerkinnän; Tulpat olen viimeksi vaihtanut 70 000 kilometriä sitten, että ei ihmekään. Lie sen takia viimeksi vaihdettu puolakin tiltannut? 

Rahaa paloi huoltoon 60€, mutta olisi se vieraalla maksanut analyysien ja pajaveloitusten jälkeen kolme kertaa enämpi. Pitäisi moniurahihnakin taas vaihtaa. Satatuhatta olen tuolla kurvaillut vaikka tuntuu, että ihan äsken uuden paikoillensa nuljusin.

Klo on 22.40. Saunasta tullessa ihmettelin punaiseksi värjäytynyttä kuuta. En ihmetellyt kuun itsensä takia, vaan että miksi ihmiset sitä ihmettelevät kun sen yksinkertaisen tajuttava syntymekanismi tiedetään tosi tarkkaan. Näöltäänkään se ei ole ainakaan keskenkasvuisten selluliemimetsien keskellä olevassa maisemassa kummoinenkaan. Jossain meren ulapalla, öljyisesti työnnältävien laineiden keskellä, yksin veneessä se voisi mieltä liikauttaakin, mutta ei täällä, ei minulla.

Kirjoitin Janne Saarikiven kolumniin "Suomalaisuus ja universaali ihmisarvo ovat molemmat uusia keksintöjä" kommentin:

Ansiokasta pohdintaa Saarikiveltä jälleen.

Toisaalla tässä lehdessä on myös ajattelemaan laittava raportti savolaisista salametsästäjäveijareista ja niinpä mietin nyt, että olisikohan ihmisarvotkin paremmalla tolalla jos eläimistä älykkäin, ihminen, olisi ymmärtänyt oman ja lajitovereidensa "universaalien" oikeuksien rinnalla opetella kunnioittamaan muitakin eläimiä tällä planeetalla?

8.8.2025 maanantai

Unessa tarkk'ampuja tai joku muu "häyhä" yritti pamautta minua hengiltä. Kuulan ilmavirta tuntui vain nenässä ja sattui keskelle vieressä olevan kaverin otsaa. Syöksyin matalan kiven katveeseen ja yritin soittaa apua. Paikka oli Laakajärven suora jossa on paikallisille tarkoitettu, kiertoon menevän jätteen lajitteluasema.

Sotaa pakoon ei unissaankaan pääse. Sen uhka väijyy kuin sissit pusikoissa niin kauan, kunnes Venäjä romahtaa. Tai kun Moskovan Zaatana ammutaan seulaksi kätyreineen ja Netanjahu revitään kappaleiksi ja munat syötetään koirille.

Turha toivo. Sota on ollut koko elämäni ajan läsnä kaikessa. Välillä se ikään kuin unohdettiin sotaelokuvien katveeseen, korkkareihin ja muuhun teoreettiseen sotasälään, mutta läsnä se on ollut kämmenen syrjän alla vähintään. Ei isäkään kokemansa sodan muistoa hautaan vienyt vuonna 1982.

Hesaripapin kolumnin "Ihmisarvoa ei voi mitata" keskustelurimpsuun kirjoitin yhden rimpsun lisää:

Ihmisarvoa mitataan jatkuvasti vaikka muuta väitettäisiin. Ihminen ei pääse mittaamisen himoistaan mihinkään. Kaiken se mittaa, pituutensa, paksuutensa ja muiden pituudet ja paksuudet. Kalorinsakin jotka se kuluttaa.

Jo kaupan parkkipaikalla ihmisen kaikki puolet tulee mitatuksi, kun pysäköin Tojotanrotteloni ruutuun, jonka kahta puolen on kaksi uutuuttaan kiiltävää sähköautoa eivätkä niiden kuljettajat ulkoiselta habitukseltaan kulkupelinsä komeudesta juurikaan poikkea. Hyvä että ilkiän astua ratin takaa ulos muodittomissa rytkyissäni ennen kuin nuo hienompien autojen hienommat kuljettajat poistuvat näköetäisyydeltä.

Kulkupeliensä kymppitonnien hinnat likipitäen tietäen verrattuna oman autoni arvon muutamaan sataseen, mittasin heidän lompakkonsa paksuuden ja samalla heidän itsensäkin arvokkaamman osansa yhteiskunnan toimintojen ylläpitäjinä jo veronmaksukykyjensä ansiosta.

Samalla minunkin arvoni, olipa se ihmis- tai mikä tahansa, rekisteröityi em. henkilöiden alitajuntaan vaikka eivät he minuun päin vilkaissetkaan.

Ihmisarvon mittariksi kannattaisikin siksi ottaa jokin muu olemassa oleva tosi asia, kuin toinen ihminen niin päästäisiin lähemmäksi sitä totuutta, mikä arvo ihmisellä on maapallon ainutlaatuiselle elämälle, joka käsittäisi kaiken faunan mitä se elonkehänsä sisällä kannattelee monin miljardein muunlaisin konstein kuin mitä ihmislaji itse edustaa.

Aikaansaamamme tuho olisi yksi tuon "mittarin" merkittävä arvojen mittaaja.

Voisimme siis lähteä arvonmittauskeskusteluun vaikka kysymällä itseltämme ja toveriltamme siinä lähellä, kumpi on saanut enemmän tuhoa ja pahaa aikaan, kristikansalle tarinoista tuttu paratiisin käärme vai sen saman paratiisin aatamit ja eevat jälkeläisineen levittäytyessään kaikkialle tällä planeetalla?

Satoi vettä aamupvn, sitten se laantui muutamaksi tunniksi jona aikana korotin telineitä ennen kuin jatkoin salvamisia. Sytytin saunalle tulet ja kävin kastautumassa kanttarellikuusikossa. Ei ollut uusia moniakaan noussut, jätin keräämättä.

Paistoin letut, kävin saunassa, söin lettuja, join kahvia ja katsoin sen jälkeen Cinemasta elokuvan "Mohikaani". Kohtalainen, osin sympaattinen kertomus vuohipaimenesta Korsikassa jonka laitumet olivat pahasti tiellä mafian bisneksille ja hän joutui lähtemään pakomatkalle vuorille. Sillä aikaa hänestä kasvoi legenda tahtomattaan. Töksähtävä oli loppu, mutta voihan se mielessään kuvitella hyvin tai huonosti päättyväksi. Jätin molempien yrityksen.

Nousin jalkeille sen verran, että kävin lämpimässä, äärimmäisen kosteassa ulkoilmassa näyttämässä pimeydelle mulkuntynkääni josta riittävästi yhden uroksen osalle uuttakin elämää on polkujensa varsille tullut ruikkineeksi, että jos ei muuta, niin ajattelee niitä solmuja joita niidenkin himojen toteuttamiset on syyttömille syntyneille aiheuttaneet.

Kirjoitan nämä kappaleet ennen kuin jatkan Lauermaa joka sopivasti käsittelee keskisarjojen ja pappien jauhamaa ihmisarvoteemaa lukukappaleessa "Liha tuli sanaksi - väkivaltataipumustemme juurilla".

Pari siteerausta: "Aluksi ilmeisesti toukkien, muurahaisten, hitaiden pieneläinten ja haaskojen makuun päässeet esi-isämme kehittyivät vähitellen tappajiksi, metsästäjiksi ja kalastajiksi." 

"Ihminen on lajikehityksellisesti ollut luultavasti useammankin kerran pullonkaula-asetelmassa, jossa vain olosuhteisiin parhaiten sopeutuneet yhteisöt ovat jääneet henkiin. Väkivalta-alttius valikoitui selvästi enemmän miesten kuin naisten ominaisuudeksi, koska lisääntyminen on ihmisellä riippuvaista ainoastaan naisten määrästä. Sota- tai metsästysretkeltä selvinnyt mies riitti saattamaan raskaiksi huomattavan määrän sukukypsyyden saavuttaneita naisia. Naisten metsästys- tai sotaretken päättyminen tappioon taas olisi merkinnyt sukupuuttoa."

Siinähän se tuli: Minäkin, vaikka en sotaretkillä ole ollutkaan enkä karhujen kanssa paininut, noudatin siis aktiivi-uroksen nuoruuskaavaa: pane raskaaksi niin monta naista kuin vain siitosvehkeittesi ulottuville houkutelluksi saat.

Ah onnea!

9.9.2025 tiistai

Niitä unia näkee joihinka nukkumaan mennessä materiaalia sytykkeiksi kerää.

Viimeisessä, mukavalta tuntuneessa, mutta huolia taustakankaaseen maalatussa unessa olin Rovaniemellä "Tupsun" yläkerran huoneistossa jossa vietin monet kevään ja alkukesän yöt I:n luona. Vuosi oli 1981. Ässällä hänenkin oikea nimensä alkoi, mutta kutsumanimeksi oli valikoitunut se, jota hänestä oli käytetty lapsuutensa kotona Muoniossa kun äS ei ollut häneltä itseltään suusta oikein päin taipunut tulemaan.

Unen takaumakohtauksessa luin I:n kirjoittamaa erokirjettä juhannuslomalle mennessäni ja revin sen sitten pieneksi silpuksi ja karistelin vessanpöntöstä alla kohisevaan ja kolkkavaan junaratanauhaan. Sitten itkin. Unen aikaraosta sujahdin takaisin I:n asuinhuoneistoon, istuin kapealle sängylle jossa nukkui nainen selin peittonaan punainen täkki johon oli kirjailtu poron pää ja sarvissa keikkui neljäntuulen saamelaishattu. Ikkunalaudalla oli nuutunut ruukkupelagonia ja toisessa saviruukussa kolmihaarainen kaktus jolle oli laitettu sombero keskimmäisen latvan nokkaan.

Koska I tykkäsi kaikesta pelleilystä, riisuuduin, otin somberon kaktuksenhaarasta ja asettelin sen seisovan vehkeeni päähän. Juuri, kun olin sivelemäisilläni nukkujan hartioita, heräsin siihen, kun jokin  pisti kipeästi violettina pöjöttävään, somberopäiseen vehkeeseeni.

Harmitti herätä. Melkein kirosin unifilmikoneen käyttäjää joka kaktuksen piikin loihti kullia pistämään. Olisin halunnut nähdä I:n koska olin itse sängynpäädyn unenpeilissä se reilu parikymppinen pojankloppi ja hän olisi ollut vuotta minua nuorempi Lapin Tyär. Olemukseltaan hän oli muuten Anna Kontulan oloinen, mutta silmät eivät olleet ruskeat, ne olivat moniväriset, kuin ruska.

Tai sitten muistan tuonkin tahallani viärin.

Hirrenveiston päätteeksi söin ja läksin metsään. Kiersin melkoisen lenkin erään lammen rannalle jonka poislaskevan purouoman suulle olivat majavat alkaneet padon tekoon. Kun hyppäsin rantaa myötäilevän ojauran ylitse, molskautti padon päällä oleillut lätkähäntä uimaan ja hävisi näkyvistä ennen kuin  sain Nikonin kohdistettua. 

Vesi oli lammen rannan suolla kovassa nousussa ja sen myötä kuivakaan kesä ei ollut haitannut karpaloiden kasvua. Niitä oli isomarjaisina ryppäinä märissä mättäissä. Raakoja vielä, mutta parin kolmen viikon päästä poimimaan voi mennä.

Enpä ollut tuolla lammella käynyt ehkä lapsuuteni jälkeen jolloin sen hetteisiä rantoja onget mukana rämmittiin ja mustia ahvenia tuohikonttiin sullottiin.

Sinne menemistä on estänyt vuosikymmenet 70-luvulla aukeiksi raiskatut metsäalat, kynnökset ja taimikoiden tiheäkasvuisuus. Nyt siellä pääsee hetken aikaa kulkemaan, mutta niinpä olivat jo toiselta laidalta alkaneet puuta ja risuja ja kantoja kekoihin repiä, että sen seudun samoilut on samoiltu jälleen vuosikymmeniksi. Minä olen jo atomeiksi muuttunut ennen kuin siellä puiden lomassa kukaan tassuttelee. Jos tassuttelee sittenkään.

Metsienriistäjät ja tuhoajat voivat nytten jo huokaista helpotuksesta sillä ikäpolveni on viimeinen, joka vielä konkereettiset, oikeat metsät polkuineen, eläimineen ja tunteineen enää muistaa.

Meidän pohjattomalla surulla niiden menetyksen puolesta ei ole enää mitään väliä.

Erään keskellä metsää sijainneen mäkitupalaisen raunioilta kaivoin pullot joihin laitoin kukat tämän uuden raiskiohautausmaan suurkuusen kannolle. Löysin myös emalikattilan  kannen jonka värit olivat säilyneet vuosikymmeniä melkein haalistumattomina. Kun sitä sitten muiden tiskien jälkeen hinkkasin puhtaaksi, ajattelin emäntä Kerttua kuinka monasti hän hellanringillä poreilevan pottukattilan kantta ehtikään raottaa ja tuumailla, jotta jokohan hihkaisis portailta isäntä Erkalle, että alahan joutua pistämään pottua huarukkaan.

Hyväkkään kääntöpuoli

25.8.2025 ja tuas on uamu muanantaen!

Murteilla saisi lauseet kukkimaan, mutta ei murretekstiä pitkälle jaksa ainakaan allekirjoittanut tavailla. Varsinkaan äidinkieltäni Savon murretta joka on vallan rumaa möllistämistä. Joskus vittuunnun itseenikin kun en sitä saa kirjakielen telaketjuihin murskaantumaan.

Millähän ilivveellä ne viime kevväänä saivat Savon murteen viänneltyä Myö Naeset-lehessä Suomen "kaaneimmaksi" murteeksi? 

Varmaankin siinä oli takana savolaisilta luonnistuva "Salaliitto" johon kuuluu nyrkkikuppiin mumiseminen ja kun selekäsi kiännät, sillä samalla nyrkillä uhkoominen. Sittäkohta isosti röhähtelevät naarut piälle jonka jäläkkeen loputonta isoiänistä irvailua ihan mille asialle vuan kuhan ee itellensä.

Olin savon kieltä ymmärtämättömien keskellä herääjän unessani niin siksi edelliset aprikoinnit.

Murteella kirjoittavia ammattilaisia ei puoltakaan komppaniallista taida maastamme löytyä. Raumalaisten hoojiihortamoidenkin on ollut pakko kirjakieleen vaihtaa jos ovat aikoneet tekstejään murrealueensa ulkopuolelle myydä ja sillä elää.

Murteidenkin tutkijat saavat varautua nykypolitiikan rajuihin toimenpiteisiin jotka tähtäävät valtion kustantaman apurahajärjestelmän romuttamiseen.

Lounaissuomalainen runoilija Heli Laaksonen teki muille suomalaisille vaikeasta Vakka-Suomen murteesta ja itsestään brändin ja helakasti ääntelevän mannekiinin. Onnistuen jopa niin, että eläkkeelle asti ainakin pärjäilee. Toista hänen jälkeensä ei aivan pian ilmaannu.

Nuuskakairalainen Rosa Liksom (Anni Ylävaara) on pärjännyt hoonpiältä kirjoittamalla, ja Pajalassa syntynyt Bengt Pohjonen meänkielisenä pakinoitsijana jonka tekstit ovat kelvanneet Suomenkin puolella. Eikä Mikael Niemikään vakan alle jäänyt tuhertelemaan kun rysäytti julki Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä-teoksensa. Mutta tällaiset "rysäykset" harvoin yksinänsä kauas kirjailijaa kannattelevat jos ei ole varalla muita ammatteja tai jos kirjojen muunlainen tuottaminen ei vetele.

Mitä sakeampaa tekstiä sitä varmemmin se pohjaan upottuansa siellä myös pysyy. Kalle Päätalon kirjasarjaa ei tule enää kukaan tavaamaan samalla innolla kuin sen julkaisuvuosikymmeninä. Tutkijoille ehkä jonkinlaisia aarreaittoja, mutta kiinnostaako tutkimustulokset tiktok-ihmisiä videosekunnin vertaa?

Väinö Linnan "Tuntemattoman" teksti alkuperästään irroitettuina pätkinä elää ja hengittää itsenäisyyspäivinämme telkkarin ruudulla, mutta kirjojaan harva enää avaa lukeakseen. Elokuvanakin se vetelee jo viimeisiään.

Hengissä tänne saakka sinnitelleet muinaiset kirjoitukset ajanlaskujen ajoista saakka (5 tuhatta vuotta vanhat aasialaiset ja intialaiset kalenterit mukaanlukien) saavat viimeinkin levon eikä niitä enää koulutuslaitosten koetilanteisiin tarvitse oppilaspoloisten etu- eikä takakäteen ulkoa opetella.

Uudet sukupolvet ovat hyvää vauhtia menossa sellaisia aikoja kohden jossa ei totuuteen päin vivahtaneista historiankirjoituksista ymmärretä sitäkään vähää mitä esimerkiksi minun 24 vuotias poikani joka arkkitehtuuria opiskelee. Ovat he jonkin verran joutuneet tutustumaan myöhempiin arkkitehtuureihin ja niiden tekijöihin, mutta mitään suurta pänttäystä ei opintoihin ole jaksotettu. Pinnallinen yleistieto riittää ja sitten vain opetellaan  tekoälyn käyttöä joka helpottaa aina vain uuden suunnittelua.

Historiasta puhdasta pöytää ei kuitenkaan tulla koskaan saamaan. Mitään ei voi aloittaa niin, etteikö jälkiä menneestä pöydällä olisi. 

Voiko pöytää kuitenkaan enää käyttää vertauskuvana kun kaikki tapahtuu tietokoneiden ruudulla?

Kun asioita alkaa miettiä, ajatuksen mutkassa vastaan lampsii alati se sama kysymys, mihin Homo Sapiens on maapallon elämää viemässä?

Jos ei ydintuhoa tule, hitaaseen, hirvittävän kivuliaaseen kuolemaan itse aiheutetun ilmastonmuutoksen kourissa on helpoin, kenen tahansa nähtävissä oleva vastaus.

Vaikka noin 4 miljardia pipoa istuisikin alas ja olisi yhtä mieltä, että ennen ei liikahdeta ennen kuin ilmastotoimet todella pannaan voimaan, toinen 4 miljardia pipoa jatkaa samaa menoa edes huomaamatta toisen puolen istumisia.

Iltasella

Maarit Tastulan Hannu Lauerman haastattelun kuuntelin. Tämä ihmismielen erikoisosaaja on viime aikoina jälleen tupsahdellut uniin ja ajatusten kenttään eri yhteyksissä.

Ei hän Maaritin kanssa ennen kuulemattomia haastellut, mutta on häntä mukava kuunnella. Haastattelijaa ei tarvitsisi lainkaan, pelkät luennot riittäisivät. Niitä olen joskus kuunnellutkin. Ja lukenut hänen kirjojaan vinot pinot. Nyt tilasin tabletille fyysisenäkin kirjana jossain laatikon pohjalla majailevan "Hyvän kääntöpuolen". Unenajatuksissa se muljahteli hyväkkään kääntöpuoleksi. Kirjan nimeksi kävisi sekin.

Itsekäs kysymys: Olenko minä koskaan kyennyt sellaista tekstiä tuottamaan, että ne lukemisen jälkeenkin olisivat jota kuta lukijaa vaivanneet?

Yksi pikku lapsi pysäytti minut kerran torilla (1980-luvulla) kun oli lukenut toimittamaani lastensivua ja kertoi asian jossain jutussani vaivanneen pientä päätänsä ja se röyhistytti rintaani kovin. 

On se hidasta tuo hirrenveisto, tai sitten olen käynyt itse harmaantumiseni myötä kiirehtimään kykenemättömäksi.

Työtä helpottavia ja nopeuttavia välineitä olisi hirsihommiin monipuolisesti tarjolla, mutta niiden hinnat karkottavat hankintasivuilta (mm. Uittokalusto.fi) kauemmas tarkkailemaan. Kourujyrsimien eräskin malli maksaisi 550€! Eikä harpin hinta usuta ostamaan. Tulisi siinä varatulle hirsimetrille hintaa jos kaikkia tarjolla olevia, työtä helpottavia laitteita hankkisi.

Kun teen varauspiirrot erikokoisilla taltoilla, Abraham-ukilta jääneen, kyläsepän takomalla hirsivaralla tai Esko-vainaan tekemällä harpilla jota piti korjailla, niin niissä eivät eurot pyörähtele. Miten kauan moottorisaha kestää tätä nau'utusta niin se on taas sitten sen ajan murhe.

26.8.2025 tiistai

Kävin Iisalmen Motosta hakemassa Tojonrotteloon iskarin. Tilaukseni tallinnalaisesta varaosaliikkeestä meni mönkään.

Pistäydyin kahvilla Pohjolankadun vaalenapunaisin sävyin  sisustetussa kahvilassa. Oli oikein mukava keskustelu myymälähenkilön kanssa. 

Sattuneesta syystä päässäni alkoi tullessa soida Anneli-tango. Kuuntelin sen Olavi Virran laulamana netistä ja perseveraatio (juuttuminen) päässäni lakkasi. Vaivasi mieltäni kuitenkin ajatus sattumasta, että osalla lasteni äideistä on Anneli toisena nimenä: Terttu Satu Anneli, Aila Anneli ja Seija Anneli.

En mahda sille mitään, että ihmiset, joilla vaikutuksensa elämänpolkujeni mutkiin ja suoriin on ollut, saapuvat aivoihini ajateltaviksi: Mitä on tullut tehtyä oikein, mitä väärin. Olenko pyytänyt kaikkia väärin tekemisiäni anteeksi, onko minulle anteeksi annettu.

Nyt, kaiken melkein jo mentyä, voisin toisinnon elää tahdikkaammin.

Selkeästi väärintekijät ja heidän miljoonat innosta puhkuvat avustajansa me näemme jokaikinen päivä medioissa uhreineen. Kummastuttaa se, että historian hirviöille anteeksiantajansakin löytyvät. Olkoot vaikka miljoonamurhaajakiduttaja Stalin esimerkkinä.

Touhulasta kävin hakemassa Yrmältä ja Jormalta sinkityn putken mukaani ja samalla kaiveltiin niiden puutarhasta viisi oravien istuttamaa tammen tainta.

Luen aloittamaani Hyvän kääntöpuolta kun alan uinumaan. 

"Asiantuntijat vauhdissa" kappaleessa Lauerma kirjoittaa aiheesta josta nuljusi mieleen eräs J.Sarasvuo joka ryhtyi tahkoamaan ensimmäisiä miljooniaan esiintymällä asiantuntijana alalla jota se itse keksi ruveta kutsumaan sisäiseksi sankaruudeksi. 

1990-luvulla olin jollain luentoasialla Helsingissä. Satuin kahvitauolla Huuhtasen rouvan pöytään ja juteltiin Sarasvuosta joka tuolloin kiersi kovatuloisena luennoitsijana täysiä salillisia ihmisiä suggeroimassa. Pöytäseurani sanoi ostaneensa pääsylipun erääseen Sarasvuon tilaisuuteen ja hinta oli 2000 mk:aa! Kyllikinrantaan ja muihin tanssipaikkoihin maksoi pääsylippu noina aikoina 12 markkaa ja jo se köyhää kirpaisi vaikka sillä rahalla sai ainakin paitansa märäksi.

Kun ala- ja yläasteen, lukion ja kauppakorkean käynyt mies alkaa tonkia ihmismielestä itse päättelemiään asioita ja rahastaa luennoilla ulkoisella "karismallaan" kuulijoita saaden, niin silloin jokaisella niihin sessioihin kalliita lippuja ostavilla pitäisi häytyskellojen kilkattaa korvien välissä.

Kuopion tammimarkkinoilla Helppo Heikki joutavien lorsaamisen lisäksi sentäs myi läjäpäin lämpimiä rukkasia pakkashuuruja pukkaavalle, nauravalle torikansalle.

Minäkin lorsaan miltei joka päivä näihin päiväkirjoihini näkemyksiäni milloin ilmastomuutoksen vääjäämättömästä edistymisestä, milloin sodista ja niiden arkkitehdeista, luonnosta ja pikkulinnuista ja varmaankin olen aika ärsyttävän yksiniittisesti näkemysteni takana, mutta koska rahasta en, niin eipä sillä silloin mitään väliä ole.

Kenenkään ei pidä sanomisiani ottaa totuuksina. Ne ovat sanoja joita päässäni pyörii ja kalloni aukoista ilmoille luiskahtelee. Ehkä joku ajatukseni oikeaankin osuu kuin Mötys-vaenoon tanssi: "Kun tarpeeks hyppii niin eiköön tuo joskus satu tahtiinkin!"

Jokaisella ajatuksia riittää, kaikki vain eivät ole yhtä kahjoja kuin me, jotka niitä jälkeemme näkyville ripottelemme.

27.8.2025 keskiviikko

Lehtileikkeessä kerrotaan valtionomisteisen Finnish Minerals Group Oy:n olevan erityistehtäväyhtiön. Irvaileva mieleni luki sen moskovaksi koska niilläkin zaatanoilla on Ukrainassa meneillään erityisoperaatio joka synnyttää monttuja maankamaraan samalla jytkeellä kuin  kaivostoiminnassakin.

Aina tarvitaan myös henkilöitä agitoimaan kansalaisille asioita parhain päin ettei käy kuten Pekka Perän tapauksessa joka "Kikkelikortti" Jorma Reiniä jäljitellen jyräsi Talvivaara-hankkeita mieleisekseen. Siksi uusien kaivoshankkeiden ympärille on hoksattu perustaa jo etukäteen aivoklustereita ja propagandaryhmiä joiden nimien etuliitteeksi liimataan sana "erityis-" pehmentämään mielipidemaastoa sopivaksi nylkemään vaikka Sodankylän Viiankiaapa kuin teuraaksi köijätty nautakarja.

Venäläinen tutkijakonkari sanoo haastattelussa (Yle 30.8), että ilmastopelko ajoi Venäjän sotaan Ukrainassa. Tätä samaa pelkoa yhteiskuntien potsokkaatkin kaivostoiminnan tärkeysjulituksissaan meiltä muilta yrittävät peitellä hehkuttamalla vaikkapa kuinka hienoja ajettavia ne sähköautot ovatkaan.

Ilmastonmuutospelossamme haluamme myllätä koko maankamaran kynnyksen alusia myöten vain saadaksemme jatkaa tätä hillitöntä elämisemme muotoa vaikka "tuli jo tukkaamme nuolee".

Het uamusta, kirjoitettuani edellisen "ilmastosaarnani" istutin tammentaimet eteläpäädyn puolen nurmelle taalainmaankoivun kanssa samaan linjaan. Onnistuukohan  yhdenkään juurtuminen, niin sen näkee sitten. Maa oli ainakin sellainen kuin Puutarhuri tekstasi tammelle suositukseksi. Saveakin seassa ja lisäksi kalkitsin kunnolla istutusmullan. Kastelu täytyy alkupäivinä muistaa vaikka sataisikin. Talvella saattavat jänöt syödä niin täytyy jotkin suojat niille asettaa.

Kaksi hirttä kerkesin vestää kun alkoi vedenheiton mustista pilvistä enkelit taivaan. 

Pidin ulkona hiilinielussa tulia pitkästä aikaa. Kypsytin hiilloksella suolalla, yrteillä ja tillillä maustamani lohen ja keitin retkipakissa potut.

Aamupäivästä liiteli kotka Pohjoisesta päin matalalla maiseman ylle ja alkoi kierteisen kaartelunsa kirkkaalla taivaalla aivan kohdallani. Se kiertyi tuulennosteessa pikkuhiljaa niin korkealle että pian siitä oli rastaan kokoinen musta piste vain näkyvillä. Sitä seuratessani rymisteli valtavalla yliäänipaineella Rissalasta noussut Herhiläinen idän puolella ja pilasi tuon harmonisen hetken.

Nyt saunomisen ja iltauutisten jälkeen painin särkyjeni taltuttamisen kanssa: otanko Buranaa vai enkö ota.

28.8.2025 torstai

Vanhan kertausta seuraavat kappaleet. Muistiinpanot valmiina; Otto nro 1001

Isävaenoon nimipäevä. Isä oli "paljas" Tauno, ei toista nimeä kuten ei sisaruksilla Oskarilla, Heimolla, Lainalla eikä tuleen 18 vuotiaana 1956 kuolleella kaksoissiskolla Lahjallakaan. Elossa on heistä enää Heimo 91 v.

Isällä oli lapsia Äet Gunillan kanssa 10 joista elossa vielä tänään 9.

Oskarilla kolme poikaa ja yksi tyär. Kaksi poikaansa teki itsemurhan. Toinen kotinsa yläkerrassa 308-kiväärillä vuonna 1981, toinen koko aikuisen elämänsä kestäneen vankilakierteen päätteeksi lääkkeillä ja viinalla. En muista tarkkaan oliko vuosi 2007.  Vai jo 2003. Pitänee Iisalmessa käydessä pistäytyä Kangaslammin hautuumaalla tarkistamassa. Nurmeksessa Pekka lienee jäänyt jo eläkkeelle leipurin ammatistaan. Liisasta Kankaanpäässä en ole kuullut miten siellä menee. Onko elossakaan.

Oskari kuoli 2016 pikkuista vaille 90 ikäisenä.

Lainalla kaksi poikaa ja yksi tyär joista Jounilla cp-diagnoosi. Auli on asunut Espanjassa vuosikymmenet, Ismolla menee kohtalaisen hyvin Järvenpäässä. Avioitui vielä vanhoilla päivillään baltialaisen naisen kanssa ja niille syntyi yksi lapsi muutama vuosi sitten. 

Heimolla on kaksi tytärtä joista vanhemman kanssa ei ole välit kunnossa olleet sen jälkeen, kun vävy veti appiukkoaan turpaan syyttä suotta. Heimon vaimo Sirkka sairastui alziin ja kitui 7 vuotta sedän hoivissa. 

Minun pitää soittaa tänään Heimolle.

Iltasella

Lämpeni ilma niin, että nyt jo pimenneessä illassa lepakot sujahtelivat öttiäisillallista saalistamassa.

Maailmanlaajuiseen luontovalokuvakilpailuun lähetetyissä kuvissa yksi oli lepakoista otettu. Valokuvaaja kertoi, että oli laukaissut summassa kameransa kohti pimyettä ja tuloksena oli kuva lepakkoparvesta jonka liitelijät näyttivät Batmaneilta.

Muuten nuo otokset näyttävät värikylläisiltä, kerrassaan hienoilta otoksilta, mutta kun niitä vähän aikaa selaa, ne alkavat tuntua ylimaallisilta, voittoon tähtääviltä photosop-massatuotteilta. Niiden värimaailma on hieno, mutta ei ihminen oikeasti luontoa sellaisena tavallisilla silmillään näe.

Välinetekniikka nykyvalokuvaajaa kiinnostaneekin enemmän kuin itse kohde.

Itse vähät välitän valokuvieni teknisistä onnistumisista. Kuhan vuan jottain räpsin; Jälki muiden jälkeeni jättämien jälkien joukoissa. 

Pidän vanhoista, mustavalkokuvista jotka kertovat aikakautensa historiasta. Joskus tuntuu, että mitä tuhnuisempi kuva sitä aidompi.  Ja kun ajattelee elämäänsä taakse päin, niin kuvat, joita sieltä mieleen nousee, ovat juuri sellaisia; hämäriä mustavalkokuvia joista ei tuttua maisemaa, henkilöä, eläintä tai edes isän pikkufiiun silloista olomuotoa tai väriä kunnolla erota. Isä ja äitikin ovat vain hahmoja usvassa.

Isopäinen nukentorso jolla aivan pienenä leikin, oli vaalenapunainen ja pehmeä. Materia, josta se oli tehty, muistutti nykyistä silikonimassaa. Sen maun muistuma nousi tänään kielennystyröihin kun kaavin "nuolijalla" kastikekattilan ja lopulta itse nuolin sen nuolijan ennen kuin laitoin tiskialtaaseen.

29.8.2025 perjantai

Eilen oli G:lla kutsunnat Knissa. Palvelukseenastumisajankohdaksi tuli 1/27. Yrittää vaihtaa sen alkavaksi 7/26.

Niinpä lähtee kuopuskin oppimaan miten tuntematon toinen nuorukainen ammutaan hengiltä jos tarve tulee.

Aamun Hesarissa on toisenlaisista kutsunnoista reportaasi Venäjältä. Siellä nuorilla miehillä on oikeasti kauhu kehossaan täristessään lihamyllyjonossa odottamassa määräyksiä rintamalle lähdöstä. Pystyn kuvittelemaan heidän äitiensäkin tuskan. Perheestä saattaa isä olla rintamalla tai joutunut jo surman suuhun jossain Donbassissa, tai ihan missä vain Ukrainan  aroilla.

Minun kaikki poikani joutuisivat jollekin kohtaa pitkää itäistä rajaa aseet kourassa komentamaan omia osastojaan tappamaan tai tulemaan tapetuksi niin kuin oma isäni, ukkini ja muu sukulaiskaarti yli 80 vuotta sitten.

Emme päässeet me, viime sotien jälkeiset sukupolvetkaan sodan kauhuja karkuun. Ne ovat olleet konkreettisesti elämässämme kohtapian neljä vuotta, tai yli kymmenen riippuen siitä, miten kukin laskee Moskovan Zaatanan tarmeijan Ukrainan teurastussodan alkamisajankohdaksi.

Vai alkoiko se jo vuonna 1999 kun tuo halju, mutta vaaralliset ajatustenjuoksut omaava bunkkerirotta ensi kertaa Venäjän pääministeriksi ujuttautui?

Nuorin tälle tontille vuonna 1963 syntynyt veli kävi. Synttärit hällä kuun viimeinen päivä. Asuu Liperissä ja kunnioittaa liperikaulaisia henkilöitä. On helluntaiuskovainen, mutta uskonasioihin emme koskaan jutteluissamme sotkeudu. Jotkin muutkin asiat aiheuttavat sen, että pikkuveli siirtää puheenaiheen toiseksi. Mm. venäisten teurastusretki Ukrainaan ei saa sanansijaa eikä missään nimessä yhtä kauheita asioita ylivoimallaan Gazan hiekkaan kyntävä Israel.

30.8.2025 lauantai

Puutarhurin synttäripäivä. Eipä tullut lahjottua minkäänlaisilla tavaroilla. Kuvia niittykukista lähetin aamulla viiden jälkeen. Ei niitä paljoa enään ole, mutta aina jotakin ruohon seasta löytyy. Menee hän työkaverinsa kanssa synttäriretkelle Ouluun, että edes sen verran.

Luin eilenillalla loputkin "B":n kirjeet. Olihan matka menneeseen sekin. Sitten näin siihen liittyvää unta, tai useita eri unia jotka kiertyivät aina saman ympärille. Taustalla, kuten ties kuinka monennen aiemmin koetun vastaavan muisteluksen yhteydessä lauloi Eppu Normaali tahroja paperille.

"tahroja paperilla

elä siis suutu

eivät asiat miksikään muutu

...kun luet kirjeeni

kaiun kuulet

tahrat näet

joita sateeksi luulet..."

Taisin muistaa herättyäni kaikki sanat, ja yhä ne päässä rullaavat. Ja niiden myötä palautuu mietittäväkseni myös viime vuonna koettu, eilisistäni esiin putkahtanen ihmisen muisto ja siitä aiheutunut järkytys sekä kirjeet senkin yhteydessä...

"...voi tuuli kylmästi kutittaa selkää

se eteen päin työntää

elä siis pelkää..."

Iltasella

Olipahan jälleen täyspitkä, työteliäs lauantai.

Hirrenvaraamista puolille päivin ja sitten aloin pilata päivääni iskarinvaihdolla Tojonrotteloon.

Kun ei ole asianmukaisia työkalujakaan, saatana.

Mikään ei ota minua niin pattiin  kuin autojen korjaus, mutta onnistuihan tuo kun kuusi tuntia ähersin.

Kävin kylällä koeajon. Elisabeth oli tullut Mirren kanssa viikonlopuksi. Lapsi kiipeää jo "puuta vasten" ja on niin iloinen että! Voi kun tuo ilo kestäisi lävitse elämän....

Muuta en jaska tällen päivällen.

31.8.2025 sunnuntai

Merkillistä, heräsin vasta 7ltä! Yöllä jonkun kerran ättäröin olkapäiden särkyjen kanssa, mutta kun löysin paremman asennon, jatkoin korsoomista.

Vesipannua liedelle asetellessani ja kun pietsosin kaasun liekkeihin, vilkaisin ikkunasta ja näin, kun ahma vinttasi kylkimyyryä niin lujaa kuin jaksoi tietä pitkin pohjoista kohti. Siihen ei kameran kanssa ehtinyt mitenkään.

Mutta minnekä elukalla kiire? Postiautokaan ei enään kulje eikä Savonlinja, saatika että Ruponen. Se veti varmaankin  vainua jostain raadosta tai syötävästä muusta. Jahtaajaa sillä ei ollut, ei ihmisiäkään. Iloksensako hän aamulenkkiään sujutteli. Tietä pitkin on hyvä tuommoisen, joskus niin kömpelöltä vaikuttavan kylkimyyryläisen kulkeakin. Entäs jos se haistoi kalaruokani jämät jotka närhelle vein ruokintakatoksen? Olisikohan se kohta tullut takaisin?

Historiantutkija Teemu Keskisarjasta se meille valtakunnan klovnin persujen aivoklusteri "Mestari" vuorosanojen kirjoittajanaan kehitteli nyt, kun piti puolueen Teuvo Hakkaraisesta luopua. 

Elämäkertansa isyysuhriutuja (J.H-a) ei pian ole itsekään  kaukana klovniudesta kun otti viimeisenä ponnistuskeinona käyttöön paljastusten tien jota niin tuhannet julkut ovat häntä ennen jo kulkeneet kun tunnettuus on alkanut rapista.

Sanon kulunutta lausahdusta käyttäen: "Ne tekevät sen itse." Tai: "Sitä saa mitä tilaa."

Koksujen Orpo näyttää jo nimensä veroiselta hallitusjoukkonsa äärilaitojen kuhinan keskellä. Kun kristillisten päivit ja sarit vetävät Israelhiuksista ja samaan aikaan persut maahanmuuttoparrasta niin kokoomuksen piä eikun raukkamaisesti tutissoo!

Kävin Nurmeksessa. Kaupan parkkiin ajaessani huomasin tiiliseinässä Tyko Sallisen muistolaatan. Hän oli niitä taiteilijoita, jota viehätti pottunokkaiset naiset.  Taulujaankin olen nähnyt, joissa se väittämä tosi on. Muuten taisi se äijä olla yksi piru naisillensa. Vain nyrkkiä ja kyrpää kylmiltään se oli tarjoillut, että oikeuttaisikohan sellainen muistolaattaa ilman "väkivaltainen tyyppi"-mainintaa samassa yhteydessä?

Lämpimässä illassa ollaan. Lepakoita sujahtelee jälleen likeltä poskia kun ulkoportailla vähän aikaa seisoskelee.

Uutisissa ja muuallakin luettavana oli kansanedustaja, homouden kieltävää ja vähintään heidän "eheyttämistä" kannattavaa Päivi Räsästä kauhistuttava asia sillä onhan hän varmastikin lapsilleen muumijuttuja lukenut ja ilmeisesti itsekin tykännyt Tove Janssonin tarinoista. 

Päiville kauhistus tulee siitä, kun Janssonien suvun perillinen Sophia on kirjoittanut kirjan, jossa hän kirjoittaa auki sukunsa homoseksuaalisetkin vaiheet ja miten vielä Toven aikaan ankarasti tuomittu ja paheksttu homous liittyy nimenomaisesti muumimaailman syntyyn ja sitä myöten myös niiden tarinoiden maailmanlaajuiseen suosioon.

Ei ketään niissä tarinoissa homoiksi tai lesboiksi kutsutakaan, mutta aiheen piilomerkityksin käsittelyllä on ollut vaikutus itselleen tekijälle. Terapiaa ja ahtaissa elämisenraameissa selviytymisen strategiaa se on ollut. Toven lesbous on ollut kyllä tiedossa, mutta silleen vilttiä vain hieman kohotellen. Nyt se paljastetaan sateenkaariväen vastustajien kauhuksi täysin ja kokonaan.

Iltauutisten jälkeen on monessa rukoilevassa perheessä muumimukeja seiniin sälähdellyt!

Niin se oli homous piilomerkityksellisenäkin vahva vaikuttaja kittiläläisillä Reidarilla ja Palsalla sekä lukemattomilla muilla taiteilijoilla.

Ihan mikä vain tabu on sitä. 

Minäkään en olisi koskaan aloittanut kirjoittamisen jykertelyä jos lapsuudessa ei olisi tapahtunut niitä asioita joita tapahtui. Tai kun elämä myöhemminkin nurjahteli ojasta allikkoon eikä ole vieläkään tasaisen tien kulkemista tämä kaikki vaikka siltä saattaa näyttää.

Kirjan nimi on Kolme saarta. Isä, äiti ja minä. (Sophia Jansson, Siltala 2025) Näkyy olevan jo ad Libriksessä, taidan tilata.

Kesän viimeisiä käärmeitä tapasin päivällä aurinkoisen mättään kupeesta. Kuvan tarhakäärme ei lähtenyt pakoon. Kaksi muuta (kyitä) irtaantui kolmen kiepistä ("kimpasta") jotka sujalsivat joutuisaan kaatuneen puunjuurakon alla olevasta pyöreästä reiästä maan uumeniin. Ehkä sieltä periltä on jo valikoitunut lämmin huone heidän talvihorrosmakuuksekseen.

Mukava ajatella, kuinka lämmintä niillä keskenänsä on koko pitkän talvisen ajan.