25.8.2025 ja tuas on uamu muanantaen!
Murteilla saisi lauseet kukkimaan, mutta ei murretekstiä pitkälle jaksa ainakaan allekirjoittanut tavailla. Varsinkaan äidinkieltäni Savon murretta joka on vallan rumaa möllistämistä. Joskus vittuunnun itseenikin kun en sitä saa kirjakielen telaketjuihin murskaantumaan.
Millähän ilivveellä ne viime kevväänä saivat Savon murteen viänneltyä Myö Naeset-lehessä Suomen "kaaneimmaksi" murteeksi?
Varmaankin siinä oli takana savolaisilta luonnistuva "Salaliitto" johon kuuluu nyrkkikuppiin mumiseminen ja kun selekäsi kiännät, sillä samalla nyrkillä uhkoominen. Sittäkohta isosti röhähtelevät naarut piälle jonka jäläkkeen loputonta isoiänistä irvailua ihan mille asialle vuan kuhan ee itellensä.
Olin savon kieltä ymmärtämättömien keskellä herääjän unessani niin siksi edelliset aprikoinnit.
Murteella kirjoittavia ammattilaisia ei puoltakaan komppaniallista taida maastamme löytyä. Raumalaisten hoojiihortamoidenkin on ollut pakko kirjakieleen vaihtaa jos ovat aikoneet tekstejään murrealueensa ulkopuolelle myydä ja sillä elää.
Murteidenkin tutkijat saavat varautua nykypolitiikan rajuihin toimenpiteisiin jotka tähtäävät valtion kustantaman apurahajärjestelmän romuttamiseen.
Lounaissuomalainen runoilija Heli Laaksonen teki muille suomalaisille vaikeasta Vakka-Suomen murteesta ja itsestään brändin ja helakasti ääntelevän mannekiinin. Onnistuen jopa niin, että eläkkeelle asti ainakin pärjäilee. Toista hänen jälkeensä ei aivan pian ilmaannu.
Nuuskakairalainen Rosa Liksom (Anni Ylävaara) on pärjännyt hoonpiältä kirjoittamalla, ja Pajalassa syntynyt Bengt Pohjonen meänkielisenä pakinoitsijana jonka tekstit ovat kelvanneet Suomenkin puolella. Eikä Mikael Niemikään vakan alle jäänyt tuhertelemaan kun rysäytti julki Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä-teoksensa. Mutta tällaiset "rysäykset" harvoin yksinänsä kauas kirjailijaa kannattelevat jos ei ole varalla muita ammatteja tai jos kirjojen muunlainen tuottaminen ei vetele.
Mitä sakeampaa tekstiä sitä varmemmin se pohjaan upottuansa siellä myös pysyy. Kalle Päätalon kirjasarjaa ei tule enää kukaan tavaamaan samalla innolla kuin sen julkaisuvuosikymmeninä. Tutkijoille ehkä jonkinlaisia aarreaittoja, mutta kiinnostaako tutkimustulokset tiktok-ihmisiä videosekunnin vertaa?
Väinö Linnan "Tuntemattoman" teksti alkuperästään irroitettuina pätkinä elää ja hengittää itsenäisyyspäivinämme telkkarin ruudulla, mutta kirjojaan harva enää avaa lukeakseen. Elokuvanakin se vetelee jo viimeisiään.
Hengissä tänne saakka sinnitelleet muinaiset kirjoitukset ajanlaskujen ajoista saakka (5 tuhatta vuotta vanhat aasialaiset ja intialaiset kalenterit mukaanlukien) saavat viimeinkin levon eikä niitä enää koulutuslaitosten koetilanteisiin tarvitse oppilaspoloisten etu- eikä takakäteen ulkoa opetella.
Uudet sukupolvet ovat hyvää vauhtia menossa sellaisia aikoja kohden jossa ei totuuteen päin vivahtaneista historiankirjoituksista ymmärretä sitäkään vähää mitä esimerkiksi minun 24 vuotias poikani joka arkkitehtuuria opiskelee. Ovat he jonkin verran joutuneet tutustumaan myöhempiin arkkitehtuureihin ja niiden tekijöihin, mutta mitään suurta pänttäystä ei opintoihin ole jaksotettu. Pinnallinen yleistieto riittää ja sitten vain opetellaan tekoälyn käyttöä joka helpottaa aina vain uuden suunnittelua.
Historiasta puhdasta pöytää ei kuitenkaan tulla koskaan saamaan. Mitään ei voi aloittaa niin, etteikö jälkiä menneestä pöydällä olisi.
Voiko pöytää kuitenkaan enää käyttää vertauskuvana kun kaikki tapahtuu tietokoneiden ruudulla?
Kun asioita alkaa miettiä, ajatuksen mutkassa vastaan lampsii alati se sama kysymys, mihin Homo Sapiens on maapallon elämää viemässä?
Jos ei ydintuhoa tule, hitaaseen, hirvittävän kivuliaaseen kuolemaan itse aiheutetun ilmastonmuutoksen kourissa on helpoin, kenen tahansa nähtävissä oleva vastaus.
Vaikka noin 4 miljardia pipoa istuisikin alas ja olisi yhtä mieltä, että ennen ei liikahdeta ennen kuin ilmastotoimet todella pannaan voimaan, toinen 4 miljardia pipoa jatkaa samaa menoa edes huomaamatta toisen puolen istumisia.
Iltasella
Maarit Tastulan Hannu Lauerman haastattelun kuuntelin. Tämä ihmismielen erikoisosaaja on viime aikoina jälleen tupsahdellut uniin ja ajatusten kenttään eri yhteyksissä.
Ei hän Maaritin kanssa ennen kuulemattomia haastellut, mutta on häntä mukava kuunnella. Haastattelijaa ei tarvitsisi lainkaan, pelkät luennot riittäisivät. Niitä olen joskus kuunnellutkin. Ja lukenut hänen kirjojaan vinot pinot. Nyt tilasin tabletille fyysisenäkin kirjana jossain laatikon pohjalla majailevan "Hyvän kääntöpuolen". Unenajatuksissa se muljahteli hyväkkään kääntöpuoleksi. Kirjan nimeksi kävisi sekin.
Itsekäs kysymys: Olenko minä koskaan kyennyt sellaista tekstiä tuottamaan, että ne lukemisen jälkeenkin olisivat jota kuta lukijaa vaivanneet?
Yksi pikku lapsi pysäytti minut kerran torilla (1980-luvulla) kun oli lukenut toimittamaani lastensivua ja kertoi asian jossain jutussani vaivanneen pientä päätänsä ja se röyhistytti rintaani kovin.
On se hidasta tuo hirrenveisto, tai sitten olen käynyt itse harmaantumiseni myötä kiirehtimään kykenemättömäksi.
Työtä helpottavia ja nopeuttavia välineitä olisi hirsihommiin monipuolisesti tarjolla, mutta niiden hinnat karkottavat hankintasivuilta (mm. Uittokalusto.fi) kauemmas tarkkailemaan. Kourujyrsimien eräskin malli maksaisi 550€! Eikä harpin hinta usuta ostamaan. Tulisi siinä varatulle hirsimetrille hintaa jos kaikkia tarjolla olevia, työtä helpottavia laitteita hankkisi.
Kun teen varauspiirrot erikokoisilla taltoilla, Abraham-ukilta jääneen, kyläsepän takomalla hirsivaralla tai Esko-vainaan tekemällä harpilla jota piti korjailla, niin niissä eivät eurot pyörähtele. Miten kauan moottorisaha kestää tätä nau'utusta niin se on taas sitten sen ajan murhe.
26.8.2025 tiistai
Kävin Iisalmen Motosta hakemassa Tojonrotteloon iskarin. Tilaukseni tallinnalaisesta varaosaliikkeestä meni mönkään.
Pistäydyin kahvilla Pohjolankadun vaalenapunaisin sävyin sisustetussa kahvilassa. Oli oikein mukava keskustelu myymälähenkilön kanssa.
Sattuneesta syystä päässäni alkoi tullessa soida Anneli-tango. Kuuntelin sen Olavi Virran laulamana netistä ja perseveraatio (juuttuminen) päässäni lakkasi. Vaivasi mieltäni kuitenkin ajatus sattumasta, että osalla lasteni äideistä on Anneli toisena nimenä: Terttu Satu Anneli, Aila Anneli ja Seija Anneli.
En mahda sille mitään, että ihmiset, joilla vaikutuksensa elämänpolkujeni mutkiin ja suoriin on ollut, saapuvat aivoihini ajateltaviksi: Mitä on tullut tehtyä oikein, mitä väärin. Olenko pyytänyt kaikkia väärin tekemisiäni anteeksi, onko minulle anteeksi annettu.
Nyt, kaiken melkein jo mentyä, voisin toisinnon elää tahdikkaammin.
Selkeästi väärintekijät ja heidän miljoonat innosta puhkuvat avustajansa me näemme jokaikinen päivä medioissa uhreineen. Kummastuttaa se, että historian hirviöille anteeksiantajansakin löytyvät. Olkoot vaikka miljoonamurhaajakiduttaja Stalin esimerkkinä.
Touhulasta kävin hakemassa Yrmältä ja Jormalta sinkityn putken mukaani ja samalla kaiveltiin niiden puutarhasta viisi oravien istuttamaa tammen tainta.
Luen aloittamaani Hyvän kääntöpuolta kun alan uinumaan.
"Asiantuntijat vauhdissa" kappaleessa Lauerma kirjoittaa aiheesta josta nuljusi mieleen eräs J.Sarasvuo joka ryhtyi tahkoamaan ensimmäisiä miljooniaan esiintymällä asiantuntijana alalla jota se itse keksi ruveta kutsumaan sisäiseksi sankaruudeksi.
1990-luvulla olin jollain luentoasialla Helsingissä. Satuin kahvitauolla Huuhtasen rouvan pöytään ja juteltiin Sarasvuosta joka tuolloin kiersi kovatuloisena luennoitsijana täysiä salillisia ihmisiä suggeroimassa. Pöytäseurani sanoi ostaneensa pääsylipun erääseen Sarasvuon tilaisuuteen ja hinta oli 2000 mk:aa! Kyllikinrantaan ja muihin tanssipaikkoihin maksoi pääsylippu noina aikoina 12 markkaa ja jo se köyhää kirpaisi vaikka sillä rahalla sai ainakin paitansa märäksi.
Kun ala- ja yläasteen, lukion ja kauppakorkean käynyt mies alkaa tonkia ihmismielestä itse päättelemiään asioita ja rahastaa luennoilla ulkoisella "karismallaan" kuulijoita saaden, niin silloin jokaisella niihin sessioihin kalliita lippuja ostavilla pitäisi häytyskellojen kilkattaa korvien välissä.
Kuopion tammimarkkinoilla Helppo Heikki joutavien lorsaamisen lisäksi sentäs myi läjäpäin lämpimiä rukkasia pakkashuuruja pukkaavalle, nauravalle torikansalle.
Minäkin lorsaan miltei joka päivä näihin päiväkirjoihini näkemyksiäni milloin ilmastomuutoksen vääjäämättömästä edistymisestä, milloin sodista ja niiden arkkitehdeista, luonnosta ja pikkulinnuista ja varmaankin olen aika ärsyttävän yksiniittisesti näkemysteni takana, mutta koska rahasta en, niin eipä sillä silloin mitään väliä ole.
Kenenkään ei pidä sanomisiani ottaa totuuksina. Ne ovat sanoja joita päässäni pyörii ja kalloni aukoista ilmoille luiskahtelee. Ehkä joku ajatukseni oikeaankin osuu kuin Mötys-vaenoon tanssi: "Kun tarpeeks hyppii niin eiköön tuo joskus satu tahtiinkin!"
Jokaisella ajatuksia riittää, kaikki vain eivät ole yhtä kahjoja kuin me, jotka niitä jälkeemme näkyville ripottelemme.
Lehtileikkeessä kerrotaan valtionomisteisen Finnish Minerals Group Oy:n olevan erityistehtäväyhtiön. Irvaileva mieleni luki sen moskovaksi koska niilläkin zaatanoilla on Ukrainassa meneillään erityisoperaatio joka synnyttää monttuja maankamaraan samalla jytkeellä kuin kaivostoiminnassakin.
Aina tarvitaan myös henkilöitä agitoimaan kansalaisille asioita parhain päin ettei käy kuten Pekka Perän tapauksessa joka "Kikkelikortti" Jorma Reiniä jäljitellen jyräsi Talvivaara-hankkeita mieleisekseen. Siksi uusien kaivoshankkeiden ympärille on hoksattu perustaa jo etukäteen aivoklustereita ja propagandaryhmiä joiden nimien etuliitteeksi liimataan sana "erityis-" pehmentämään mielipidemaastoa sopivaksi nylkemään vaikka Sodankylän Viiankiaapa kuin teuraaksi köijätty nautakarja.
Venäläinen tutkijakonkari sanoo haastattelussa (Yle 30.8), että ilmastopelko ajoi Venäjän sotaan Ukrainassa. Tätä samaa pelkoa yhteiskuntien potsokkaatkin kaivostoiminnan tärkeysjulituksissaan meiltä muilta yrittävät peitellä hehkuttamalla vaikkapa kuinka hienoja ajettavia ne sähköautot ovatkaan.
Ilmastonmuutospelossamme haluamme myllätä koko maankamaran kynnyksen alusia myöten vain saadaksemme jatkaa tätä hillitöntä elämisemme muotoa vaikka "tuli jo tukkaamme nuolee".
Het uamusta, kirjoitettuani edellisen "ilmastosaarnani" istutin tammentaimet eteläpäädyn puolen nurmelle taalainmaankoivun kanssa samaan linjaan. Onnistuukohan yhdenkään juurtuminen, niin sen näkee sitten. Maa oli ainakin sellainen kuin Puutarhuri tekstasi tammelle suositukseksi. Saveakin seassa ja lisäksi kalkitsin kunnolla istutusmullan. Kastelu täytyy alkupäivinä muistaa vaikka sataisikin. Talvella saattavat jänöt syödä niin täytyy jotkin suojat niille asettaa.
Kaksi hirttä kerkesin vestää kun alkoi vedenheiton mustista pilvistä enkelit taivaan.
Pidin ulkona hiilinielussa tulia pitkästä aikaa. Kypsytin hiilloksella suolalla, yrteillä ja tillillä maustamani lohen ja keitin retkipakissa potut.
Aamupäivästä liiteli kotka Pohjoisesta päin matalalla maiseman ylle ja alkoi kierteisen kaartelunsa kirkkaalla taivaalla aivan kohdallani. Se kiertyi tuulennosteessa pikkuhiljaa niin korkealle että pian siitä oli rastaan kokoinen musta piste vain näkyvillä. Sitä seuratessani rymisteli valtavalla yliäänipaineella Rissalasta noussut Herhiläinen idän puolella ja pilasi tuon harmonisen hetken.
Nyt saunomisen ja iltauutisten jälkeen painin särkyjeni taltuttamisen kanssa: otanko Buranaa vai enkö ota.
28.8.2025 torstai
Vanhan kertausta seuraavat kappaleet. Muistiinpanot valmiina; Otto nro 1001
Isävaenoon nimipäevä. Isä oli "paljas" Tauno, ei toista nimeä kuten ei sisaruksilla Oskarilla, Heimolla, Lainalla eikä tuleen 18 vuotiaana 1956 kuolleella kaksoissiskolla Lahjallakaan. Elossa on heistä enää Heimo 91 v.
Isällä oli lapsia Äet Gunillan kanssa 10 joista elossa vielä tänään 9.
Oskarilla kolme poikaa ja yksi tyär. Kaksi poikaansa teki itsemurhan. Toinen kotinsa yläkerrassa 308-kiväärillä vuonna 1981, toinen koko aikuisen elämänsä kestäneen vankilakierteen päätteeksi lääkkeillä ja viinalla. En muista tarkkaan oliko vuosi 2007. Vai jo 2003. Pitänee Iisalmessa käydessä pistäytyä Kangaslammin hautuumaalla tarkistamassa. Nurmeksessa Pekka lienee jäänyt jo eläkkeelle leipurin ammatistaan. Liisasta Kankaanpäässä en ole kuullut miten siellä menee. Onko elossakaan.
Oskari kuoli 2016 pikkuista vaille 90 ikäisenä.
Lainalla kaksi poikaa ja yksi tyär joista Jounilla cp-diagnoosi. Auli on asunut Espanjassa vuosikymmenet, Ismolla menee kohtalaisen hyvin Järvenpäässä. Avioitui vielä vanhoilla päivillään baltialaisen naisen kanssa ja niille syntyi yksi lapsi muutama vuosi sitten.
Heimolla on kaksi tytärtä joista vanhemman kanssa ei ole välit kunnossa olleet sen jälkeen, kun vävy veti appiukkoaan turpaan syyttä suotta. Heimon vaimo Sirkka sairastui alziin ja kitui 7 vuotta sedän hoivissa.
Minun pitää soittaa tänään Heimolle.
Iltasella
Lämpeni ilma niin, että nyt jo pimenneessä illassa lepakot sujahtelivat öttiäisillallista saalistamassa.
Maailmanlaajuiseen luontovalokuvakilpailuun lähetetyissä kuvissa yksi oli lepakoista otettu. Valokuvaaja kertoi, että oli laukaissut summassa kameransa kohti pimyettä ja tuloksena oli kuva lepakkoparvesta jonka liitelijät näyttivät Batmaneilta.
Muuten nuo otokset näyttävät värikylläisiltä, kerrassaan hienoilta otoksilta, mutta kun niitä vähän aikaa selaa, ne alkavat tuntua ylimaallisilta, voittoon tähtääviltä photosop-massatuotteilta. Niiden värimaailma on hieno, mutta ei ihminen oikeasti luontoa sellaisena tavallisilla silmillään näe.
Välinetekniikka nykyvalokuvaajaa kiinnostaneekin enemmän kuin itse kohde.
Itse vähät välitän valokuvieni teknisistä onnistumisista. Kuhan vuan jottain räpsin; Jälki muiden jälkeeni jättämien jälkien joukoissa.
Pidän vanhoista, mustavalkokuvista jotka kertovat aikakautensa historiasta. Joskus tuntuu, että mitä tuhnuisempi kuva sitä aidompi. Ja kun ajattelee elämäänsä taakse päin, niin kuvat, joita sieltä mieleen nousee, ovat juuri sellaisia; hämäriä mustavalkokuvia joista ei tuttua maisemaa, henkilöä, eläintä tai edes isän pikkufiiun silloista olomuotoa tai väriä kunnolla erota. Isä ja äitikin ovat vain hahmoja usvassa.
Isopäinen nukentorso jolla aivan pienenä leikin, oli vaalenapunainen ja pehmeä. Materia, josta se oli tehty, muistutti nykyistä silikonimassaa. Sen maun muistuma nousi tänään kielennystyröihin kun kaavin "nuolijalla" kastikekattilan ja lopulta itse nuolin sen nuolijan ennen kuin laitoin tiskialtaaseen.
29.8.2025 perjantai
Eilen oli G:lla kutsunnat Knissa. Palvelukseenastumisajankohdaksi tuli 1/27. Yrittää vaihtaa sen alkavaksi 7/26.
Niinpä lähtee kuopuskin oppimaan miten tuntematon toinen nuorukainen ammutaan hengiltä jos tarve tulee.
Aamun Hesarissa on toisenlaisista kutsunnoista reportaasi Venäjältä. Siellä nuorilla miehillä on oikeasti kauhu kehossaan täristessään lihamyllyjonossa odottamassa määräyksiä rintamalle lähdöstä. Pystyn kuvittelemaan heidän äitiensäkin tuskan. Perheestä saattaa isä olla rintamalla tai joutunut jo surman suuhun jossain Donbassissa, tai ihan missä vain Ukrainan aroilla.
Minun kaikki poikani joutuisivat jollekin kohtaa pitkää itäistä rajaa aseet kourassa komentamaan omia osastojaan tappamaan tai tulemaan tapetuksi niin kuin oma isäni, ukkini ja muu sukulaiskaarti yli 80 vuotta sitten.
Emme päässeet me, viime sotien jälkeiset sukupolvetkaan sodan kauhuja karkuun. Ne ovat olleet konkreettisesti elämässämme kohtapian neljä vuotta, tai yli kymmenen riippuen siitä, miten kukin laskee Moskovan Zaatanan tarmeijan Ukrainan teurastussodan alkamisajankohdaksi.
Vai alkoiko se jo vuonna 1999 kun tuo halju, mutta vaaralliset ajatustenjuoksut omaava bunkkerirotta ensi kertaa Venäjän pääministeriksi ujuttautui?
Nuorin tälle tontille vuonna 1963 syntynyt veli kävi. Synttärit hällä kuun viimeinen päivä. Asuu Liperissä ja kunnioittaa liperikaulaisia henkilöitä. On helluntaiuskovainen, mutta uskonasioihin emme koskaan jutteluissamme sotkeudu. Jotkin muutkin asiat aiheuttavat sen, että pikkuveli siirtää puheenaiheen toiseksi. Mm. venäisten teurastusretki Ukrainaan ei saa sanansijaa eikä missään nimessä yhtä kauheita asioita ylivoimallaan Gazan hiekkaan kyntävä Israel.
30.8.2025 lauantai
Puutarhurin synttäripäivä. Eipä tullut lahjottua minkäänlaisilla tavaroilla. Kuvia niittykukista lähetin aamulla viiden jälkeen. Ei niitä paljoa enään ole, mutta aina jotakin ruohon seasta löytyy. Menee hän työkaverinsa kanssa synttäriretkelle Ouluun, että edes sen verran.
Luin eilenillalla loputkin "B":n kirjeet. Olihan matka menneeseen sekin. Sitten näin siihen liittyvää unta, tai useita eri unia jotka kiertyivät aina saman ympärille. Taustalla, kuten ties kuinka monennen aiemmin koetun vastaavan muisteluksen yhteydessä lauloi Eppu Normaali tahroja paperille.
"tahroja paperilla
elä siis suutu
eivät asiat miksikään muutu
...kun luet kirjeeni
kaiun kuulet
tahrat näet
joita sateeksi luulet..."
Taisin muistaa herättyäni kaikki sanat, ja yhä ne päässä rullaavat. Ja niiden myötä palautuu mietittäväkseni myös viime vuonna koettu, eilisistäni esiin putkahtanen ihmisen muisto ja siitä aiheutunut järkytys sekä kirjeet senkin yhteydessä...
"...voi tuuli kylmästi kutittaa selkää
se eteen päin työntää
elä siis pelkää..."
Iltasella
Olipahan jälleen täyspitkä, työteliäs lauantai.
Hirrenvaraamista puolille päivin ja sitten aloin pilata päivääni iskarinvaihdolla Tojonrotteloon.
Kun ei ole asianmukaisia työkalujakaan, saatana.
Mikään ei ota minua niin pattiin kuin autojen korjaus, mutta onnistuihan tuo kun kuusi tuntia ähersin.
Kävin kylällä koeajon. Elisabeth oli tullut Mirren kanssa viikonlopuksi. Lapsi kiipeää jo "puuta vasten" ja on niin iloinen että! Voi kun tuo ilo kestäisi lävitse elämän....
Muuta en jaska tällen päivällen.
31.8.2025 sunnuntai
Merkillistä, heräsin vasta 7ltä! Yöllä jonkun kerran ättäröin olkapäiden särkyjen kanssa, mutta kun löysin paremman asennon, jatkoin korsoomista.
Vesipannua liedelle asetellessani ja kun pietsosin kaasun liekkeihin, vilkaisin ikkunasta ja näin, kun ahma vinttasi kylkimyyryä niin lujaa kuin jaksoi tietä pitkin pohjoista kohti. Siihen ei kameran kanssa ehtinyt mitenkään.
Mutta minnekä elukalla kiire? Postiautokaan ei enään kulje eikä Savonlinja, saatika että Ruponen. Se veti varmaankin vainua jostain raadosta tai syötävästä muusta. Jahtaajaa sillä ei ollut, ei ihmisiäkään. Iloksensako hän aamulenkkiään sujutteli. Tietä pitkin on hyvä tuommoisen, joskus niin kömpelöltä vaikuttavan kylkimyyryläisen kulkeakin. Entäs jos se haistoi kalaruokani jämät jotka närhelle vein ruokintakatoksen? Olisikohan se kohta tullut takaisin?
Historiantutkija Teemu Keskisarjasta se meille valtakunnan klovnin persujen aivoklusteri "Mestari" vuorosanojen kirjoittajanaan kehitteli nyt, kun piti puolueen Teuvo Hakkaraisesta luopua.
Elämäkertansa isyysuhriutuja (J.H-a) ei pian ole itsekään kaukana klovniudesta kun otti viimeisenä ponnistuskeinona käyttöön paljastusten tien jota niin tuhannet julkut ovat häntä ennen jo kulkeneet kun tunnettuus on alkanut rapista.
Sanon kulunutta lausahdusta käyttäen: "Ne tekevät sen itse." Tai: "Sitä saa mitä tilaa."
Koksujen Orpo näyttää jo nimensä veroiselta hallitusjoukkonsa äärilaitojen kuhinan keskellä. Kun kristillisten päivit ja sarit vetävät Israelhiuksista ja samaan aikaan persut maahanmuuttoparrasta niin kokoomuksen piä eikun raukkamaisesti tutissoo!
Lämpimässä illassa ollaan. Lepakoita sujahtelee jälleen likeltä poskia kun ulkoportailla vähän aikaa seisoskelee.
Uutisissa ja muuallakin luettavana oli kansanedustaja, homouden kieltävää ja vähintään heidän "eheyttämistä" kannattavaa Päivi Räsästä kauhistuttava asia sillä onhan hän varmastikin lapsilleen muumijuttuja lukenut ja ilmeisesti itsekin tykännyt Tove Janssonin tarinoista.
Päiville kauhistus tulee siitä, kun Janssonien suvun perillinen Sophia on kirjoittanut kirjan, jossa hän kirjoittaa auki sukunsa homoseksuaalisetkin vaiheet ja miten vielä Toven aikaan ankarasti tuomittu ja paheksttu homous liittyy nimenomaisesti muumimaailman syntyyn ja sitä myöten myös niiden tarinoiden maailmanlaajuiseen suosioon.
Ei ketään niissä tarinoissa homoiksi tai lesboiksi kutsutakaan, mutta aiheen piilomerkityksin käsittelyllä on ollut vaikutus itselleen tekijälle. Terapiaa ja ahtaissa elämisenraameissa selviytymisen strategiaa se on ollut. Toven lesbous on ollut kyllä tiedossa, mutta silleen vilttiä vain hieman kohotellen. Nyt se paljastetaan sateenkaariväen vastustajien kauhuksi täysin ja kokonaan.
Iltauutisten jälkeen on monessa rukoilevassa perheessä muumimukeja seiniin sälähdellyt!
Niin se oli homous piilomerkityksellisenäkin vahva vaikuttaja kittiläläisillä Reidarilla ja Palsalla sekä lukemattomilla muilla taiteilijoilla.
Ihan mikä vain tabu on sitä.
Minäkään en olisi koskaan aloittanut kirjoittamisen jykertelyä jos lapsuudessa ei olisi tapahtunut niitä asioita joita tapahtui. Tai kun elämä myöhemminkin nurjahteli ojasta allikkoon eikä ole vieläkään tasaisen tien kulkemista tämä kaikki vaikka siltä saattaa näyttää.
Kirjan nimi on Kolme saarta. Isä, äiti ja minä. (Sophia Jansson, Siltala 2025) Näkyy olevan jo ad Libriksessä, taidan tilata.
Mukava ajatella, kuinka lämmintä niillä keskenänsä on koko pitkän talvisen ajan.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti