19.8.2025 tiistai
+3, ½pilvistä. Jokin iso lintu lensi aamuhämärässä kasvimaan kohdalta ylitseni kohti idästä kajastavaa vaimeaa valoa. Suurten siipien pehmeä lumpsutus kuulosti oudolta, elikä se ei ollut kanalintu terävine siiveniskuineen vaan iso pöllö. Tuo "lumpsutus" voisi olla mielikuvitukseni tuotetta sillä enhän pöllön siipien havinaa edes kuulisi.
Kusetti niin kovasti, että teki kipeää avata pohjaproppu. Johtui siitä, että join saunakahvit vasta nukkumaan ruvetessa.
Kahvi on siitä outo nautinta-aine, että jos juopi yhden kupillisen illalla saa varautua lorottamaan kuusi kupillista nestettä muutamia tunteja myöhemmin. Vettä jos juot saman verran, ei vaikutusta huomaa.
Mitenhän sitä nuorempana kun kaljan ja siidereiden kanssa tuli läträttyä, kusemisen kanssa meni?
Tongin eilenillalla rojuista löytämääni, tiukaksi aikanaan pakattua pientä pahvipakettia jonka ruskean pakkausteipin oli otsonisäteily syönyt olemattomiin. Sisällön säilyttämisen funktiota mietin hetken, mutta kun avasin paketin alimmaisen, sinisensävyisen kirjekuoren, tajusin jotain vaikka en pakettiin kirjeiden, muutaman kortin ja valokuvan säilömistapahtumaa muistakaan.
Näitä tämmöisiä "muistilootikoita" löytyy jäljiltäni vähän väliä. Löytyyköhän kaikilta?
Kirje oli kirjoitettu vaihdettavien mustesäiliöiden kynällä joissa oli ns. oikeiden, vanhojen mustekynien metallinen kärki. Itselläkin sellaisia oli sillä ne tuntuivat siihen aikaan kovasti hienoilta, ja koska musteita sai eri värisinäkin. Kynien jälki oli joskus aika suttuista, tai oikeammin viiruista sillä niistä pikkuisen lirahteli mustetta ohi kirjoittamisenkin sivuille. Ja kärki tietenkin alkoi pian raapia painavan nyrkin puristuksessa.
Tämä pikkuinen paketti on vain yhden henkilön minulle lähettämiä kirjeitä täynnä. Tarkemmin laskien kirjeitä oli 38, kortteja 6 ja valokuvia 12. Kirjeet on kirjoittanut henkilö, jolla kynä ja sana on ollut hallussa, ja ajatuksen vapaus. En varmastikaan ole kyennyt samaan kun olen hänelle vastannut jokaiseen kirjeeseen tunnollisesti kuten siihen aikaan tapana oli.
Kirjeet olen pakannut kuin ne juuri tuohon laatikkoon olisin saapumisjärjestyksessä säilönyt.
Onpahan iltapuhteille luettavaa kun kaikki käyn lävitse.
Eräästä hieman passikuvaa suuremmasta fotosta katsoo tutut, nuoren naisen kasvot. Hänellä on pitkulainen luomi toisen silmän yläluomen ja tummien kulmakarvojen rajassa ja se tekee kasvojen ilmeestä erityisen. Huomattavia luomia oli hänellä muuallakin, yksikin melkein samassa kohtaa kuin itselläni: Keskellä polvilumpiota, ja voisin kuvitella, että sille sattumalle ehkä helakasti naurahdeltiin.
Elääköhän "B" vielä? Nuo luomet ovat olleet potentiaalinen ihosyöpäriski jos on jatkanut auringonpalvontaa nuoruuden tapaan.
Muistaisinko hänet jos kirjeenvaihtoa ei olisi ollut?
Muistaisin, mutta ehkä vain välähdyksinä jonkin yhteisen tutun paikan ohitse kulkiessani. Niin kuin viimeksi kun ajoin Siilissä kirkon lähellä olevan penkin edestä (ei se enää ollut sama puinen penkki, mutta samalla paikalla) hujahti ajatus kirjeenkirjoittajasta ja minusta istumassa penkillä jonakin tummanan syys-lokakuun iltana jolloin hän oli muuttamassa Kuopiosta kokonaan pois.
Viimeisimmälle valmiille varville kiinnitin hollihaoilla seuraavat hirret ja siihen lopetin. Klo oli 15.
Ruokailin ja läksin katselemaan kanttarellipaikat ja olihan nuita noussut vaikka on sienirihmastoille ollutkin kovasti kuiva suvi. Perjantaina aloittaa SS Dalla Vallelle kylällä ostot. Jututin häntä aamulla kauppareissulla. Mitä maksanevat mm. kanttarelleista, niin siitä ei vielä tietoa ollut, mutta jos yhtä kehnosti kuin viime syksyn runsaudessa, niin eipä kannate vaivautua mättäisiin kyykistelemään.
Mustikkaa olisi tänä vuonna ollut niin paljon kuin vain olisi ehtinyt ja jaksanut poimia. Kun kiersin Akulan kautta pois, niin Villelän rinteessä ja sen alapuolisilla soiden reunoillakin mättäät sinisenään, ja isoja!
Kai minä laiska olen kun en poimurin kanssa joka ilta hirren veiston jälkeen metsään tienaamaan mene.
Vai särkyjäkö syyttäisin...
Akulassa istuin varmaankin toista tuntia Topin kanssa höpöjä huastellen. Penaa ei näkynyt. Kun läksin tuli Juhanilan isäntäjanne viljakuormassa olevan traktorin kanssa vastaan, elikäs ovat aloittaneet jo puinnit ja kuivurit huutavat yhdellä jos toisellakin laidalla pitkin pitäjiä.
Luonnonsuunnasta ajatellen raskaita ovat ruuanhankintaketjut lajillemme. Kestämätöntä, ovat globaalisti asiaa tarkastelevat tutkijatkin jo kauan aikaa toistelleet, mutta ei me peräännytä. Metsästäjäkeräilijäajat ovat koneintallotut syvälle viljapeltojen tiukkaan martoon. Siellä eivät madot, heinäsirkat eivätkä pikkuiset eivätkä isot linnut viihdy, mutta ihmiselle kuritettu maa vielä keinolannoittella jyvää kasvattaa.
Tuuli puhalsi luode-pohjoisensektorilta iltapäivällä. Nyt kun on jo ½yö se tyrkkii kylmää ilmaa suoraan pohjoisesta.
20.8.2025 keskiviikko
Klo on 03.02
Piti riuhtoa itsensä petiltä pystyyn kun suonenvetokohtaus kouraisi raa'an otteen oikeaan jalkaan eikä laantunut ennen kuin saunalla kylmässä vesisaavissa seisoen. Sitten nukahdin vielä lämpimän saunan lauteille ainakin tunniksi ja näin unta kun ajoin tyttöjen kanssa Ladalla Tampereelta Poriin. Tytöt rallattelivat takapenkillä kiusaksi asti "Vaasa Pori, Keskustori...Vaasa Pori, Keskustori..."
Sitä he rallattelivat oikeassakin elämässä silloin muinoin sillä Särkänniemeen mennessä kadun yllä korkealla sinisissä opasteissa valkein kirjaimin luki päällekkäin nuo paikat.
Kesätauolla olevan kansanedustuslaitoksen tiloissa Arkadianmäellä on tapahtunut tiistaina sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajan itsemurha. Onhan se järkyttävää ja panee miettimään Riikka Purran kovaa puhetta empatian kuulumattomuudesta politiikantekoon. Olisikohan syytä ottaa sekin jatkossa työkalupakkiin takaisin?
Kirjoitin kommentin em. tapahtumasta päätoimittajan kolumniin joka aihetta käsitteli.
+3. Lähellä on ollut, etteikö pakkanen jo vihreälle nurmiveralle olisi kuuraa jo kehitellyt.
Sorsia alkavat paukuttaa hengiltä nuo aina nälkäiset metsästäjät kahluusaappaissaan garderoopi muutenkin viimeistä huutoa olevaa jahtikauppojen merkkivaatetta, ja kyllä, iso kellokin kiiltelee ranteessa jonka kuulokereikien kautta voi tekoälylle kertoilla, kuinka juuri äsken tavi viuhahti ohitse kuin haulisuihku siitä viuhahtajasta.
21.8.2025 torstai
Huvittavaa tai ei, mutta Hesarin päätoimittajan kansanedustajan itsemurha-aiheisen kolumnin kaikki kymmenet kommentit oli siivottu pois ja koko kommenttikenttä pantu kinni. Minun oli tällainen:
Otan osaa, läheltä on itselläkin mennyt oman käden kautta tuttuja ihmisiä. Itsekin kriisien aikana asiaa harkinnut, joten jollakin tasolla tajuan aiheen vaikeuden.
Politiikka on tässä tapauksessa vahvasti läsnä vaikka ei siitä syytä kyseisen kansanedustajan ratkaisuun löytyisikään, niin lienee silti aiheellista ilman irvailun häivääkään pyytää, että empatia palautettaisiin myös politiikantekijöiden työkalupakkeihin jos se erään poliitikon miltei käskystä sieltä poistettiin.
Ei mennyt hallan puolelle sää. On tuullut koko yön ja vähän sadellutkin, aurinkoon heräsin klo 07.
Unessa oli Satu ja "arktiset aromit" jotka unen sanailussa muljautui arktisiksi kaloreiksi. Minä väitin, ettei luonnontuotteissa kaloreita ole ja Satu, että onpas. Unen sanojen kimpoilu loppui kun otin käteeni Tapperin Arktisen hysterian ja paikalle ryntäsi Hannu Lauerma selittämään kirjan sisältämää viestiä suomalaisuudesta. Heräämisvaiheessa istuin Satun kanssa kuuntelemassa Lauerman luentoa kriminaaleista joiden olemassa oloa epäilin, ja jälleen ilmassa oli kiihkeää sananvaihdon tuntua sillä kukaan ei käsittänyt, että tarkoitin naaleja, en rikollisia; "Ei Krimillä ole naaleja", olivat viimeiset sanani kun salista valot sammuivat ja heräsin.
Arktiset mahdollisuudet, arktiset aromit, arktinen kapasiteetti, arktinen hysteria, arktiset kolarit ja kalorit...
Arktisen alueen valloitus on kaiken sodanpauhun taustalla käynnissä ja kun ilmasta enimmät ruudinkärskyt haihtuvat, huomaamme siellä porattavan jo ja vesiliikenne Koillisväylällä on täydessä vauhdissa.
Sittenpä ei ihmisellä juuri mitään valloitettavaa maailmassa ole, ehkä vain markkinavoimille lahjoittamansa oma yksityinen itsensä jokaisella.
Jälleen nostelin seuraavan hirsivarvin hirret huomisexi valmiiksi valmiittenpäälle ja lukitsin hollihaoilla ne paikoilleen piirtoja varten. Sitten kävin kanttarellikuusikossa poimimassa sinne nousseet keltaiset. Iso sankollinen niitä tuli ennen pimeää. Jalkoihin käsien lisäksi särkee. Onneksi ei piähän.
Inhoamani suomalainen lajitoverini, populistipoliitikko ja eduskunnan nykyinen puhemies J.H-a on saanut melkein 500 sivuisen elämäkerran. Sen on kirjoittanut haastattelun perusteella Markku Heikkilä-niminen homosapiens. Puffin perusteella elämäkerran kohde tekee henkilölleen myös mielenterveystutkimuksen ja sen mukaan persoonaa on vaivannut neurokirjon alle sullottavat häiriöt. Ja ilmeisesti koko tähän astisen elämän ajan. Ja että säälikää nytten minua sen takia!
Kirjoitin jälkirimpsuun oman kommenttini Birgit Paajasen kommenttiin:
Ehkä se myötätunto täytyy kylmästi unohtaa kun perussuomalaisesta poliitikosta puhe on, sillä linjattiinhan empatia politiikkaan kuulumattomaksi seuraajansa suulla kun heidän linjaansa neljäksi hallitusvuodeksi vasaroitiin.
Israelin julma diktaattori väänteli naamavärkkiään violetinharmaansiniseksi värjätyn, harvahkon hiuspeittonsa alla niin ilkeästi, että piti lakata katsomasta. Se selvisi, että hänen teurastaja-armeijansa hoitaa homman kotiin, tappavat mahdollisimman monta sataatuhatta palestiinalaissiviiliä, pommittavat atomeiksi viimeisenkin huojuvan infran alueelta ja ottavat kaistan haltuunsa kokonaan. Sitten alkavat loput puhdistukset eikä alkuperäisestä väestönsipareesta ole enää jäljellä kuin hajanainen lauma katkeraa ihmisainesta jonka senkin halutaan valloittajan toimesta kuivahtavan meren rantahiekkaan. Tekosyy, israelilaiset Hamasin panttivankeina olleet loput ehkä elossa olevat kymmenen laihaakurjaa kuolevat loppurutistuksessa joko kapinallisten luoteihin tai hyökkääjän telaketjujen alle, mutta mitä välii.
Vein nyt illasta kanttarellisankolliseni kylälle. 17€ siitä sain, joka ei ihan riittänyt kauppalaskuun joka oli 24€.
Mustikoita jos olisin koko viikon käynyt joka päivä vaikka pari sankollista riipimässä olisin satasia rikkaampi ollut, mutta en minä vain jaksa enää hirsien kanssa kamppailujen jälkeen metsään lähteä. Ja nämä lihaskivut! Perkele että alkaa käydä pattiin...
Heräsin unennäköön kuten tavallista, mutta nyt jo kolmelta. Tämän yön nähdyissä näyissä vaeltelin "B":n kanssa Kuopion ja Mikkelin väliä kulkuvälineellä jollaisia ei ole olemassakaan. Paitsi unessa. Oltiin nuoria ja virkeitä, maailma näyttäytyi sellaisena kuin se ainakin joskus nuoresta tuntui vaikka olenkin melankolinaan taipuvainen surusilmä aina ollutkin.
Asiaa ei aina uskalla ajatella, mutta kyllä sen aika jo olisi. Nimittäin sen, ettei onnellista lapsuutta ole kohdallani ollut kuin hetkittäisinä pyrähdyksinä. Epävarmuus omasta itsestä on jatkunut sitten lävitse elämän ja jatkuu viimeiseen henkäykseeni saakka.
Valtakunnantuttu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen arveli jossain kirjoituksessa, että onnellisen lapsuuden voisi kokea vielä aikuisenakin, mutta ei se ole mahdollista. Ehkä kohdallani paikkaa puutetta, että voin jollakin tasolla uskoa, että ainakin pojilleni olen osaltani kyennyt jonkinlaista onnea lapsuuteen olla tuottamassa.
Pakkaseksi äityi. Ulkonurkalla mittari asteen verran lämpimän puolella, mutta auton tuulilasi aivan jäässä.
Aikaisin aloitti talven elkeet. Polttavatkohan pakkaset hyvin varttuneet aurinkokukkaistutukseni pilkehönnän ja saunan välissä jo ennen niiden kukkimista?
Tänään jaksoinkin yllättävän monet hirret kantaa metsästä rantteelle, varailla ja kaulailla paikoillensa. 7 tuntia työjelin, sitten otin palasta ja pätkin vielä saunaa lämmitellessä polttopuita.
Kun tein viikolla metsäretken niin valokuvasin Toimilan niittyjen pusikoiden ja pajuraitojen sekaan unohtuneen, entiseltä paikaltaan pois siirretyn, hirsisen pajarakennuksen ja jo maatuneen navetan jatkeena olleen, kallellaan kenottavan hirsikömmänän.
Ja ajattelin tietenkin lapsuuteeni kuuluvan miljöön alkuperäistä olomuotoa ja mitä niiden ympärillä ollut elämä merkitsi silloiselle talon väelle, Toimille ja Siljalle lapsineen ja kaikille meille muille ympäristöä asuttavalle metsänväelle.
Jos Toimilan laittaa keskipisteeksi ja piirtää siitä kolmen kilometrin ympyrän niin sisään mahtuisi parisenkymmentä pientilaa lukuisine asukkaineen. Eikä mökkeröisen koolla ollut väliä lapsiluvun runsauden suhteen. Mitä pienempi huusholli sitä sikiävämpiä siellä oltiin. Meidänkin 30-40 m2:n lahokenkäisessä tupasessa parhaillaan, tai pahimmillaan, 11 henkeä!
Nyt ei kuulu elämänääniä kuin vaimeana muutamista viimeisiään vetävistä Akulasta, Iekkilästä, Lepolasta ja Koivumäen lesken suunnasta ja hieman äänekkäämpää, konein sävellettyä, maanviljelykseen liittyvää meteliä Juhanilasta. Kellomäen kansakoululla taitaa yksi sinne muuttanut pariskunta, Jyrki ja Eija kipristellä kuolonkorahdusta kohti sairauksiensa kanssa.
Unimäkeni on vapaa-ajanasunnoista ainoa, jossa jotain kynsitään varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, mutta kun ranteessani ruis ei enää rantteelle miestä riuhdo, niin tänne tämäkin kaikki muutamassa vuodessa pusikoituu ja on vain haikeutena lasteni rinnassa heidän elonsa ajan olemassa.
Sorsanjahti on mennyt kummalliseksi. Etukäteen on joku potsokas ostellut sorsanpoikia kotirannoillensa ruokittavaksi ja kun alkoi sorsienperkkuu (persiensorkkuu) 20.8 kuten aina, ne linnut on hätistelty lentoon ja ammuskeltu kesyjä urakalla. Sitten niitä on ylvästä somessa esitellä, oi te suuret erämiehet!
Tapiokin soitti. Hän oli hanhijahdissa Kittilä-Kaukosen seudun vuomalla poikinensa, ja kai joku muukin miehulainen. Olivat olleet jo yhden yön kaatosateessa laavulla ja aikoivat olla vielä seuraavankin. Sitä noitui, että hanhipaukut maksavat nykyjään kympin kipale kun ei enää saa luijyhauleilla roiskia eivätkä metallihaulit tee 30 metristä hernepurkkiin kunnon lommoa edes. Että harkiten täytyy ampuilla. Eikä taveja sun muita pienempiä lainkhan!
Unessa jälleen lapsuuteni ankeus, kylmyys, lumi ja jää. Olin vihainen sattumalle kun se oikeasti hyyhmäiseen maailmaan minut äitini lämpimästä kohdusta elävänä pukkasi. Palelsi kun heräsin.
Elonhetkiensä sanoitusta vielä kaikki tämä. Ei kuitenkaan etukäteen niin kuin teatteriesitysten käsäreitä. Tai tiedä häntä, joskus tuntuu, että piintyneenä merkintöjen tekijänä alitajunta kirjoittaa näitä jo valmiiksi ja fyysinen olomuoto toimii aamusta iltaan sen mukaan.
Ja pah!
Vaikka jokin projekti olisikin käsillä, ei sen tekemisen käänteitä voi koskaan etukäteen kirjoittaa ja toimia sen mukaanm kuin suurinpiirtein hehtaarien tarkkuudella. Paitsi ehkä jotain ydinvoimalaitosta rakennettaessa, mutta silloinkin, luulisin, tehdyn tarkistuksissa saatetaan vasta huomata, ettteivät piirustukset ja suunnitelmat toimikaan, puretaan, suunnitellaan ja piirretään uudestaan.
Niin kuin Levillä kalliilla rahalla rakennetun (S-monopoliketju) hotellin Kätkä Viitosen sauna kun sen timpurit olivat juuri melkein valmiiksi saaneet hiottua, tulee rakennuksen suunnittelija Hesasta ja kun näkee käytännössä, millainen hänen saunansa tehtynä näyttää, tulee komento: Puretaan! Suunnitellaan ja rakennetaan uudestaan... Sekin siihen asti tehty maksoi jo kymmeniä tuhansia euroja niin mitähän se uusi on maksanut.
Minun hommani eivät ole mitään erikoisia. Kun käsillä olevaa, pientä hirsirakennusta vestän, niin valmiina oleva osuus näyttää jo siltä, että mitäpä tuosta, nuitahan ovat lajimme edustajat väkerrelleet vuosituhansia erilaisin välinein saadakseen suojaa tuulelta ja viimalta, helteiltä ja sateilta. Saadakseen lämmitellä saunan löylyissä ja paskallakin käydä persausten tuiskussa paleltumatta. Heinätkin on talven varalle tuhansiin hirsilatoihin sapiloitu ja kuivat pilkkeet liitereihin ladottu.
Mutta saadakseen palkattomiin tekemisiinsä nähden edes mielenhyvettä, täytyy ajatella olevansa taiteilija jonka jokaiselle seinälle nostama hirsi on erilainen, jokainen siihen harpilla, teräksellä, taltalla tai kynällä piirretty varausviiva on uniikki ja jokaikinen moottorisahan tai kirveen raapaisu ei toisessa kohtaa enään samanlaisena toistu.
Jo metsässä erilaiseksi kasvaneita hirsiä ei tämän taiteilijan työmaalta kopioina valmistu kuten siellä, missä niitä sorvin lävitse tehtaan linjalla pyörähtelee ja joidenka paksuusmillejä elektroninen silmä valvoo.
Siksi kannolta rakennukseksi muotoutuvien puiden kyljet ovat jokaikinen oma itetaiteensa kun ne käsin veistetään vaikka konevoimana nykyisin voikin käyttää moottorisahaa.
Piti minun suunnitella tuotakin jo etukäteen pikkuisen paperillekin, että hahmotan, miten aloitan, mutta rakennuksesta alkoikin tulla aivan erilainen kuin olin paperille sutannut. Tekevä käsi ei totellut suunnittelijan kättä.
Kompostisäilön paikka siirtyi ensin sisätiloihin ulkoseinustalta ja sitten sijoittelussa kokonaan toiselle seinälle. Siten myös harjan suunta muuttui ja uksi, josta sitten aikanaan sisään käydään. Eikä istuinosakaan ole siinä, mihin sen ruutupaperille piirsin.
Edellä mainitut piti tietenkin tajuta jo ensivarvien hirsiä paikoilleen asetellessa. Ja kyllä siitä tuolla tavalla parempi tulee jos sen valmiiksi ja käyttöön saakka vain saan veisteltyä.
Uuden huussin pitäisi siis täyttää kaikki nykyajan vaatimukset mitä jätteiden käsittelyyn tulee. Siellä hoituvat erillänsä ollen orgaanisten tuotteiden kompostointi sekä ulosteiden ja virtsan käsittely niin, että sen prosessin loppupäässä on aina lannoitemultaa tulossa vaikka tontilla itseni jälkeen kukaan enää kasvimaata tulisi pitämäänkään.
Olen varmaankin kirjinyt moneen kertaan, että tuo entinen huussi nyt suuriksi kasvaneiden kahden kuusen välissä on vuodelta 1986. Muistan sen teon käytetyistä tarpeista ja myöhemmät pikku korjauksetkin, mutta kyllä se alkaa olla jo istuntojensa päässä koko höskä.
Vnha huussi pitäisi konevoimin siirtää jonnekin taaemma olemaan siksi aikaa, kun uudelle suurin piirtein samoille sijoille pohja kaivettaisiin, mursketettaisiin ja valettaisiin. Mutta mistä siihen tarvittava konkreettisin materia, raha, löytyisi niin ei harmainta aavistusta.
Kaivinkonetta et ilmaiseksi tontille saa etkä hiekkaa, et betonia eikä muutkaan tarvittavat viimeistelyvaiheet ilman dollareita paikoillensa mistään hyppää.
Siksi "paskapohjainen realismi"-ennusteeni on, että uudisrakennus kyllä valmistuu, mutta sen loppusijoitus jää tekemättä. (Pressa Stubbilla on se arvopohjainen realismi, että kyl nää hokemat voidaan sisaruksina käsitellä.)
Toimi oli samoja kainulaisia kuin Unj'mäen Anu-vaenoo. Sukulaisiani siis. Ja Silja oli minun kummikseni merkattu vaikka ei juuri sillä merkinnällä karvan vertaa merkitystä ole elämässäni ollut.
Klo on jo vaikka kuinka paljon aamusta. Nyt pukeudun työvaatekutjuihin ja painun hirsieni kimppuun moottorisaha ärjyen etten vallan tukahdu näihin eloni aprikointeihin jotka unenmuodoissa niin hyyhmäisesti aamuni avasi.
Korjailenpahan sitten virheitä jälleen kunhan ja jos.
Kirjoituksissasi niitä korjata voit, eletystä elämästäsi et yhtäkään.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti