Pyitä ja kevättä

27.3.2020 perjantai

Aamulla Sivukadun touhut, puurot ja vellit, pääruuat valmiiksi. Pojat aloittivat koulutyönsä kahdeksalta ja yhdeksältä. Koronaa tuuttien täydeltä. Kuolleita, tai edes sairastuneita ei maailmanmitassa ole edelleenkään kuin korkeintaan 0,01-0,02%.

Jos ydinasein olisivat nykyhitlerit ja bonapartet tappotouhuihin lähteneet niin ei kai täällä kukaan olisi prosentteja edes laskemassa.

Pakkasin Eliaksen kanssa auton. P.kärryyn tuli paljon kamaa myös. Kaikki tyhjentyneet marjarasiat ja mehupullot veivät laatikoihin tiiviisti pakattuinakin pressun alla ison alan. Poikien pieneksi käyneitä vaatteita vietiin jo kierrätykseen paljon, mutta vielä oli Unimäkeenkin niitä menossa. S tai S lonitsee niistä sitten omille kakruilleen jos tarttee.

Kaupasta kävin ruokaa koiralle ja itselle sen verran, että nämä 3 pvää pärjätään. Täällä Um oltiin 10.45.

Sonja oli käynyt nyt aamulla laittamassa uuniin tulet, niin lisäsin vain halakoja ja läksin aukaisemaan pihatiensuulle penkkaan kärrylle ja autolle koloa. Meni siinä kolmisen tuntia, oli niin jiässä aurauspalte. Vieläköhän Kyntöläisen suunnalla pinoja ajamati lie?

Tuvassa kovat savunhajut. Oli savuttanut ensimmäisen uunillisen aikana kun eivät olleet vahtineet vaan menneet kalaan lämmityksen ajaksi.

Tintit ovat ruokailleet ahkeraan automaatilla. Satakunta kiloa niille jyviä on tarjoiltu tällekin talvelle kunhan nyt mukanani tuoman 25 kiloisen säkin suppiloon tyhjennän. Toin myös pähkinämurskaa 5 kg.

Uppuroin kaivolle polun. Lunta ei paljoa ole, mutta pahimmoilleen upottaa hanki. Tekaisin vanerinpaloista ja kulahtaneiden kumikenkien teristä ummenkävelimet. Ruuvasin kumikkaat kärjestään vanereihin kiinni, varret katkaisin m.sahalla. Liukkaat läpökkäät tuli.

Sauna lämpiää. Pakastuu iltaa kohti ja auringon lämmittämä hangenpinta kovenee. Hyvin ohut kuunsirppi kiiluu taivaalla. Väsyttää. Tiällä en koronoista tiijä jos ratijoo ee aavo.

Kaasu loppui. Luulin, että sitä on ja jätin Knissa olleen tyjän täyttämättä ja mukaan ottamatta. Eepä se mittään, hellapilikkeitä riittää ja yhtä nopia hellanrigitkin ovat.

28.3.2020 lauantai

Aamun linnut ruokintapaikalla ikkunan alla:

pikkuvarpusia

keltasirkkuja

tali-, hömö-, töyhtö- ja sinitiaisia

mustarastas

närhiä

urpilaisia

myyräkin vilisti

punatulkut

käpytikka

Pihaan juosta runttasi iso, vaalea koira. Sen omistaja oli vielä tiellä, suoran päässä toisen koiran kanssa. Vinhalla kiima, niin vierasta urosta kiinnosti kaikki kusijäljet. Menin jututtamaan naista jonka tunnen, mutta en nimeä saa päähäni. Asuu Akulan tilasta lohkaistulla tontilla josta aikoinaan osti talon siltä Arkadianmäellekin kiivenneeltä persulta, "Koiran kansa naimisiin-Oinoselta". Sanoin naiselle, ettei tarvi Vinhan takia lenkkiään katkaista. Vinha kyllä näytti itse pitävä uroksen kannalta kielteisen huolen hännänalusestaan.

Kaadoin 7 koivua ja yhden vänttyräisen petäjän. Kustakin rungosta tuli 26-30 puolimetristä pölkkyä ja kolmen metrin latvarangat päälle. Yhden rungon pölökyt jaksoin tälle päivälle kanniskella yksi kerrallaan tienviereen. Matka ei ollut pitkä: joidenkin kaatojen latvat ylettivät ylitse tien. Kaikki puut ovat ns, ylispuita. Alla olevat kuusentaimet ovat jo päässeet hyvään kasvuvauhtiin.

("Kustakin rungosta tuli...", hih)

Voisihan se joku laskeskella, kuinka monta satasta kukin kaatamani puu tuottaisi metsäfirmalla myytynä, mutta minun kannattaa laskea se niin päin, että kaupungissa valmis polttopuukuutio maksaa 50€/m3 ja jos niitä myynnissä yleensä olevia irtokuutioita pitää olla jopa 40, niin eiköhän kannata omasta metsästä energiansa ottaa. Pinokuutioina laskettuna puuta palaa talossani vuodessa likelle 20 kuutiota. Ainakin jos Unimäen tarpeet mukaan lasketaan.

Aikamoista ruhveltamista taas äkikseltään. Saunanlöylyt olivat palkinto äherrykselle. Ja Vinha nauttii vapaudesta.

Lukemisenani filosofi Wolfram Eilenbergerin Taikurien aika (Siltala 2019 suom. Tommi Uschanov). Kirja käy lävitse "Filosofian suurta vuosikymmentä 1919-1929" väittää kirjan alaotsikko. Ainakin Wittgenstein, Benjamin, Cassirer ja Heidegger takaliepeen tekstissä mainitaan.

Mitä tarkoittaa on olemassa?

29.3.2020 sunnuntai

Aamulla parvi pyitä säikäytti melkein kakit housuun pyrähtämällä ruokintapaikalta karkuun. Ei se mitään, olin muutenkin menossa huussiin. Monenkohan tinttiravintelissa käy myös hienompaa kanalintuväkeä? Harmi, olisi pitänyt ensin katsoa ikkunasta ulos (kuten yleensä teen), että olisi kameralla kerennyt  niitä kohti pasauttaa. Oli vain kovin aikaista, että vasta auringonnousu taivaanrannan takaa kajasteli.

Nyt vasta huomasin katsella ympäröiville, pinnasta jo haihtuneille hangille ja näin kieppipaskoja vaikka kuinka paljon. Pyyt ovat siis oikein asustaneet mökkini nurkissa koko talven ja nauttineet automaatista tippuvilla jyväsillä. Leppiäkin olen säästänyt atrkoituksella heidän tarpeisiinsa ja niistähän saavat sitä perinteisempää pyynravintoa, urpuja. Kelpaa niille koivunsilmut ja urvut myös.

Tänään tulikin sitten ensin aamulla hankikannon aikaan kannettua eiliset pölkyt tienvarteen ja nurin panin vielä viis runkoa lisää, pätkin ja kannoin nekin odottamaan myöhemmin tapahtuvia halkomisreissujani. Pitää niitä puita rymistellä nurin  vielä useita, että tulee ensi talven tarpeet.

Sahata kurnutin saunaa lämmitellessä vielä yhden haapapuun peräkärryyn. Eipähän tarvitse terveisiä ajella ja on pilkottavaa arkipäivillekin jos muuta tekemistä ei siunaannu.

En ole kunnellut kuin yhdet uutiset eikä koronaviurustiedot ole paljoakaan odotetusta turvonneet. Kuolleita muutamia kymmeniä tuhansia, sairastuneita parisataatuhatta (kerrottava 10:llä koska ei maailman kaikkia ihmisiä koskaan saada testien äärelle). Kuolemiset ja sairastumiset edelleen siis normaalien flunssakuolemien rajoissa.

Mitä tekee tarpeellisille bakteereille kaikkialle ruiskutettavat ja käsiin lotrattavat desinfiointiaineet?

Pakkasin mukaan lähtevät, kannoin uuniin puut valmiiksi, saunoin. Otin 15 minsan torkut ja nyt lähden. Klo on kohta 19, mutta mukavan valoisaa kevätilmaa muuten.

30.3.2020 maanantai

Koronapäiväkirjaa en aio pitää. Historiaa varten kirjaajia riittää, Saska Saarikoskikin Hesarissa. Muutama maininta "kriisistä" osaltani saa riittää. Ehkä sitten, jos joudun sairaalaan koronan takia, niin kirjoitan miltä se kokemus tuntuu. Jos kuolen sen seurauksena, niin kirjoittelu luonnollisesti loppuu siihen. Pitää teipata kynä kämmeneen, että viimeisen huokauksen tullessa myös viimeinen viiva piirtyisi vaikka sairaalalakanaan...

Eliaksen kanssa kangaskaupassa. Hän tarvitsee mustaa kangasta taustakankaaksi kun ottaa valokuvan valkoiseksi maalatusta, yliopistoon hakupapereiden oheen lähetettävästä esimerkkityöstä. Ohjeet olivat siis, että sen rakentamiseen saa käyttää vain munakennoja, varrastikkuja ja liimaa sekä valkoista mualia. Hyvä siitä tuli eikä kukaan siihen ohjeita ole ollut tuputtamassa. Teos piti tehdä hakuohjeissa olevan tarinan perusteella. Vähän valokuvauksessa neuvoin.


Tänään ruuaksi lohikeittoa. Tuli niin maukasta, että juuri ja juuri jäi huomisellekin. Nyt ei ole yhtään lohipalasta enää pakastimessa. Seitiä kyllä, kanadalaista.

31.3.2020 tiistai

"Filosofius on tapa elää elämäänsä tietoisesti, antaen sille muodon ja suunnan jatkuvilla koettelevilla kysymyksillä."

Se on sokrateellinen johdannainen joka nyt luennan alla olevan kirjaan on juonnettu (s.116). Mieleisen tuntuinen lause. Tutunkin tuntuinen. Ehkä tuttuus johtuu siitä, että ne, joille talous on tärkeämpää kuin ajattelu, "filosofointi", ovat kääntäneet sen tarkoittamaan onnistumista elämän taloudellisessa kulussa suunnitellusti. Niin ne mullekin ovat elämänsä taapelin onnistumisilla rimoittaneet sanoneet. Halveksineet sitä, kun olen sanonut, ettenpä ole sellaisia rimoja työkaluikseni saanut, tai osannut ottaa, vaatia, etuilla jne. Vittuilleet päin naamaa ja paksuilla lompakoillaan läpsimällä tehostaneet sanomisiaan.

Oman onnensa seppä.. Voi että tuo lause aina niin katkeria asioita mieleeni nostaa. Eikä niinkään siksi, että olisin katkera siitä, etten ole onnistunut vaan siksi, että nuo sepät ovat todella sitä mieltä. Ei heitä hetkauta vakaumuksestaan mikään. Lohduttautua voi ajatuksella, että asenteet ja mielipiteet johtuvat elämänkokemusten (oikeiden/vaikeiden) köyhyydestä. Köyhästä elämästä vaikka rikas olisikin.

Pojat söivät normiaamupuurot ja myöhemmin  kalakeiton tähteet. Muutakin piti paistella. Iltapalaksi sämpylöitä päällisineen.

1.4.2020 keskiviikko

Soila 38 v.  Aprillia ja onnea! Lahjoihin ei ole vieläkään iskällä varaa.

Näin unta, että Eliaksen yliopistotyöhön piti tehdä muutoksi, liimata aukkoja umpeen ja sahata joitan nurkkia tasaisemmaksi. Myös pylväkköjä pirti suoristaa. Ja kun sitä tehtiin, oltiin pian roomalaiskreikkalaisessa maisemassa hakkamassa kivistä kuutioita seiniä varten.

No, eipä tarvittu lähteä Kreikkaan. E sai tehtyä työnsä piirrosten kanssa ja valokuvattua. Hakemuksen oli jo täyttänyt aiemmin, että sinne ne menivät reilusti ennen määräaikaansa (klo 15).

Kärryssä olleet pölkyt hakkasin kaikki.

Tänään mustaamakkaraa ja muusia. Uunipuuroa aamuksi. Salaatteja. Leipää kilokaupalla. Perhana että niillon näläkä. Läksyistä ja koulutehtävistä ovat suoriutuneet minun asiaan puuttumatta. Joku virhemerkintä oli G:lle tullut että olisi tehtävä jäänyt tekemättä. Laitoin oikaisupyynnön wilmaan koska juuri se tehtävä piti tehdä yhdessä vanhempien kansssa niin tiesin asian.

Pikkujuttu, en huoli isosti. Pojat saavat opettajilta muutenkin kehuja, etteivät ole pelkästään minun  arvioin varassa. Pauluksella oli tänään biologiankokeista arvosana 19/20. Eli vain yksi väärin.

Tänään tehtiin P:n ja E:n kanssa työpaikkahakemukset Metsähallitukselle ja MHY:lle. Ilmoittauduttiin siis kevään taimenistutusurakoihin. Itsenikin laitoin sinne, että olen ainakin opastamasasa ja kantamassa taimia isutusaloille. Gaius haluaisi kanssa, mutta kun se on vasta 12. Lähteköön minun vastuulla vaikka huoltohommiin. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että ottavat hommiin.

Tälle keväälle eivät taida saada tarpeeksi väkeä koska ovat jo vuosia istututtaneet mm. ukrainalaisilla kaukotyömiehillä ja -naisilla.

Tiedän kokemuksesta, että istutushommissa tekee kunnon tilin kunhan vain jalka risukossa nousee. P saa halutessaan sen kesätyösetelinkin hyödyt.

2.4.2020 torstai

Sanoin pojille aamulla, kun Vinha lurpsutti takapuolensa tiputusta nuolemassa, että nyt tarvittaisiin samaa Suomen Lapinkoiraa uroshurja, että saataisiin paljon pikkuvinhoja pihaan räksymään. Vakavastikin ajateltuna olisi ainakin kertaalleen elämänkaarensa aikana koiran terveyden takia hyvä saada se siitettyä. Mutta otapa tähän rakoon sopiva koira.

Tänään lähden Um. Olen touhunnut koko aamun ruuanlaiton parissa että riittää huomisellekin. Mukaan lähtevät salaatit ym. tein myös valmiiksi.Uuniin raapaisin tulet jo viiden aikaan aamusta. Kaupassa pistäydyin maidot ja muita tarpeita  hakemassa, mutta jäi sinne asiaa vielä Eliaksellekin. Oudolta tuntuu ajatella, että nythän yhdellä pojalla on ajokortti, että voi kauppakassit sulloa täyteen ja hakea autolla yksinään. Kunhan vain joku rahaa tilille siirtää.

Pojille on hommana liotella ja repiä keskihuoneen seinätapetit viikonlopun aikana.

On tosi hyvä ilma, aurinko paistaa, pikkupakkanen. Ainoa juttu, joka harmittaa, ettei humpalle lähilauantai-iltoina piäse. Ehkä vasta joskus loppukesästä jos...

Nyt on klo jo Journalisti Johannan jorinoiden kohdalla (11), että alappas suoriutua taipaleelle!

Koronaähkyä

5.3.2020 torstai

Läjääntymään pakkaantuvaa mikromenneisyyttään järjestellessä tulee eteen tietenkin valokuvia. Nyt käsiin tulleiden (paperisia) paljastukset ovat vuosilta kun remontoin tätä huushollia. Ja kysymys kuuluu: Miten helvetissä penakat selvisivät hengissä rakennuspölyn keskeltä eivätkä ole sairastelleen myöhemminkään juuri lainkaan? G ja P tulivat suoraan synnytyslaitokselta asteittain edenneen kaaoksen keskelle, E oli muutaman vuoden vanha. Tiällä ne kelekertivät mukana kun vasaroin, sirkkelöin, laatoitin, muurasin, betonoin, eristin, asensin, rei´itin ja silppusin vanhoja seiniä, lattioita ja laipioita pois uusien tieltä...


Viihdetaiteilija Jari Sillanpiä on ollut jälleen oikeudessa. Kierteelle on hänenkin mualimansa käyrtynyt. Huumehemmot, kiristäjät, värillinen lehdistö jne. käyttävät poloista yhteisenä ansaintarukkasenaan. Ei sen kummempaa.

Aloitin juuri Mia Bernerin P.S.:n kertaamisen (P.S. Merkintöjä suruvuodelta 1985 Tammi ). Ensi tapaamisen kuvauksessa kirjailijan kanssa Mia kirjoittaa, kuinka Saarikosken 5-6 vuotias tytär katsoo oviaukon verhojen takaa hänen ja Pentin "aikuisten leikkejä". Vähän on samaa kuin Sillanpiän käräjillekutsusyytteessä. Kamera vain puuttui.

Näillä naisten kanssa vouhkaamisilla ei Saarikoskelle ollut koskaan muuta merkitystä, kuin että he pitivät hänet hengissä pahimpien päivien ylitse. Jälkikäteen jotkin faninsa näyttävät kyllä täyspöljiltä. Niin kuin korkealle kouluttautunut Berner vielä vanhoilla päivilläänkin.

Hupakko sekin muija, joka on avioitumassa sen vankilaan pitkäksi aikaa tuomitun, tanskalaisen sukellusvenemurhaaja Madsenin kanssa.

Omaa lapsuuttaan kun muistelee, niin jotain se mielelle teki joidenkin seksikohtausten näkeminen (kuuleminen). Kotieläinten naimiset olivat normaaleja vaikka se Rapakkolan sonnin kapuaminen Mantelin selkään vähän pelottikin. Ihmisten väliset äherrykset olivat enempikin salaisen kihelmöiviä nuhjuamisia. Aikuisten lapsia kohtaan tekemiset ovat aina oma lukunsa. Väärin tekemisten näkemistä ja kokemista, kohtelua kovaa, niitä elämänmausteeksi niin, että vieläkin suussa karvas maku.

Poikuuden menetys tapahtui samanikäisen tytön kanssa yhteisestä sopimuksesta sinä syksynä kun täytin 13 v. . Kumpikohan noista aikansa lapsista nykyisen laintulkinnan mukaan käräjillä tuomittaisiin?  Mikä olisi syytteen kirjallinen muoto? Joutuisivatko vanhemmat syytteeseen tikanpoikasten touhuihin heräilevien lasten keskenään jättämisestä (hah ja hah). Tapahtuman keskiöstä, syksyisen sammalikon jäätävästä syleilystä kummankin kotiin oli matkaa yli 10 km, isäni Helsingissä viikkojen komennuksella ja äiti kaikista suurperheen töistä rasittuneena asuintöllimme tuvassa "syvän kyykyllään" seuraavia vastoinkäymisiä vartomassa. Suuret kuuset hautuumaan laidalla vain syyspimeässä ähräämisemme juurillaan kuuli. Olisiko niistä ollut todistajaksi?

Mitä traumoja tuosta varhaisseksistä jäi? Makuisa mieli, salaisen kutkuttava olo. Kyltymätön halu uusia homma heti kun vain mahdollista.

Kylliksi psykologisoituna voisi siitä löytyä juurihiivansa eräissä elämänvaiheissa esiintyneeseen seksuaaliseen toimeliaisuuteeni, ylivilkkauteen. Tai sitten vilihakan toimeliaisuuden juurisyyt löytyvätkin päinvastaisista kauhukokemuksista.

6.3.2020 perjantai

Aija Puurtista kuuntelen Keitaalta (Areena, Tuuli Saksala). Virkistävää.

Vistottaa nähdä kahden extrajoukkomurhaajain kättelykuvat kaikissa medioissa (Putin and Erdogan). Tämä lajimme törkeillä valheilla kuorrutettu kaksinaamaisuus!

Kainuun Sanomissa IS:lta siteeraus:  "Kansalaisiltakin vaaditaan paljon. Somen aikakaudella huhut leviävät villisti verkossa. Niiden uskominen voi viedä yhteiskunnan raiteiltaan. Maalaisjärkeä pitää käyttää ja oikeaa tietoa hakea."

Jakomielistä, että nimenomaan Ilta Sanomissa lukee noin. Mitä tuokin lehti elossaolonsa aikana muuta on ympäristöönsä levittänyt kuin totuuden viereistä informaatiota? Informaatiota, jossa jutun yksi säie saattaa totuudelta haiskahtaa, mutta kaikki muu on liioittelua, pelkkiä otsikoita, huijausta, klikkausten kalastelua.

Vituttaa kun ns. vakaina tiedonlähteinä toimivat mediat siteeraavat alinomaan moisia julkaisuja. Verovaroin kustantamamme Ylen ykkösaamun sanomalehtikatsauksessakin jatkuvasti.

Tosin ne valikoivat niitä kirjoituksia, joissa uutinen tai kolumni kertoo faktoista, mutta samalla ne tulevat tukeneeksi myös valheellista infoa levittävää liikeyritystä. HS:n siteerauksissa iltalehtien siteeraaminen tarkoittaa itseään kun kyse on Sanoma Oy:stä. Ovatkohan ne jotenkin sokeita itsensä suhteen? Lojaliteetti kollegoita kohtaan toimii kuin mafiosoilla. Mitä se tekee median uskottavuudelle? Välittääkö siitä kukaan? Onko oikeasti koskaan välittänytkään jos kerta pitävät hengissä omiensa joukoissa esiintyvää huuhaaata?

Nuoriin toimittajiin täytyy jokaisen aviisin yhteydessä suhtautua erityisen kriittisesti. He ovat kasvatetut nykyisen hektisen mekanismin voimassaollessa ja sehän on jo nähty, mitä se aivoille mielipiteineen tekee.

Viime yönä nukutti huonosti. Sen sijaan, että olisin  noussut lukemaan, laitoin valveunikiekon pyörimään. Eräässä valoisassa (ihan oikeasti; valoisassa) unessa isäni kuoli (ei pelkästään haavoittunut) elokuun viides vuonna 1944 pikakiväärin luotiin tykinammuksen silpoman puunjuurakon taakse jossa Viinikan Mattikin tiensäpään löysi. Siksi minua ei oikeasti ole olemassakaan, luki unen käsikirjoituksessa. Eikä sisaruksiani, eikä ketään joita nyt jäljiltämme tässä mukamas-maailmassa miljardeja vuosia vanhoina kierrätysatomeina hyörii. Unessani minkäänmoista koloa ei syntymättäjäämisestämme maailmaan jäänyt. Se oli täyttynyt muilla, vähän erilaisilla. Äitikin oli mennyt jonkun  muun miehen kanssa yhteen. Lapsia oli syntynyt yhtä paljon, mutta ei heillä ollut piirteitämme eikä luonteitamme. Unenäiti oli synnyttänyt neljä kehitysvammaistakin, koska Fragile X siirtyy siittäjästä huolimatta äidistä (tuurista riippuen) joihinkin jälkeläisiin. Vain poikiin vammauttavasti.

Unenselityksessä kerrottiin, että valoisuus johtui siitä, koska oli helpottavaa olla vain pelkkä uninäytelmän sivuosan näyttelijä joka unohdetaan kun näytelmä on ohitse.

7.3.2020 lauantai

Napiksella illalla. Porukkaa runsaanlaisesti. Ehkä näistä avajaistansseista tuli myös kevään päätöstanssit koska kaikki pelkäävät viiruksia.

Kun tultiin, napsahti riidanmyllyssä rele päälle ja siihen suli humpalta saatu hyvä mieli.

8.3.2020 sunnuntai

Riisipuuroa aamulla, päivällä lohikeittoa, illalla leipää ja salaatteja. Muuten pelkkää lukemista ja makailua. Vitutusta ilmassa vaikka riita sovittiinkin.

9.3.2020 maanantai

Koronaa joka päivä uutisesta toiseen. Grafiikat esittelevät viruksen etenemisvauhtia ja ennakointeja. Viereen pitäisi laittaa juova myös koronan aiheuttamasta katopiikistä lajimme lisääntymisessä. Ei taitaisi se viiva edes näkyä. Kuolleitten ja sairastuneiden lukumäärä on edelleen normaalin rajoissa.

Sateelliitikuvat osoittavat, kuinka Kiinassa ilmanlaatu on parantunut huomattavasti, ja muuallakin kun älytön autoralli seisahtui hetkeksi, mutta siitä ei vielä otsikoita revitä.

Toistelen minäkin mantraani: Vaikka korona miljardi ihmistä nyppäisi planeetta Maasta pois kuten sen tehtäviin kuuluisi, niin ei sitäkään koloa kohta pian huomaisi kukaan. Mutta nämä Linkolan Pentin ja tuhansien tiedemiestenkin jo aikoja sitten esittelemät, sangen terveet päättelyt eivät ole kärjessä julkisessa keskustelussa. Vanhuus on joka tapauksessa portti kuolemankokemiseen ja silloin ei enää pelolla sitä pidä odottaa.

10.3.2020 tiistai

Eliaksen kanssa ajeltu liikenteessä. Yleensä lähdetään liikkeelle kun ilmaantuu muutakin asiaa. Kirjalliset on suoritettu, vielä pimeän- ja liukkaanajon kurssi, yo-kirjoitusten jälkeen inssi.

Tänään kaupungilla sattui vastaan kävelemään rouva E. Kävelin kohti, pysäytin ja kysyin, mitteepä Mikkelliin kuuluu. Häh? Toistin. "Aaa, herttijee Valtsu!" Ja hyppäsi kaulaan. Sanoi, ettei enää asu siellä vaan on jo vuosia sitten muuttanut Lahteen. Menossa nyt kotio päin Kuusamon reissulta. Sanoi kiireen tulleen koronan takia. Menihän siinä tovi kun arkemme eiliset ja nykytila lävitse käytiin.

Knin Raatihuoneentorin viereen on tullut valtava monttu. Purkivat siitä ravintolan ja kaupan. Tilalle rakennetaan uusi kauppa ja kerrostalo. Huomasin, että vanhat, käsin hakatut mukulakivet ovat kauhoneet myös rakennusjätteisiin. Onkohan yhdenkään rasvanäppikuskin tai purkupiällikön mieleen nuljahtanut, kuinka kovan työn ovat kivenhakkaajat aikoinaan niiden kanssa tehneet!

Kommunsitikansanedustaja ja puoluejohtaja Aarne Saarinen oli kivenhakkaaja ammatiltaan. Tuli sekin mieleen rojuläjiä katsellessa. Ja sitä myötä se lopullisuus, ettei yhtään perinteistä kivenhakkaajaa enää elossa ole. Tuskin Kiinassakaan.

11.3.2020 keskiviikko

Pistäydyin Hanten kanssa Varkaudessa. Käytiin hakemassa kaksi kookasta, lukittavaa peltikaappia. Ne ovat olleet sairaanhoito-oppilaitoksen lääkekaappeina. Sopivia kellarivarastoon juhla-aikojen ruoka-aineiden kaapeiksi, eivätkä märkäne jos joskus on vähän kosteaa.

Kuopiossa käytiin tullessa aika monessa tarvikekaupassa. H hankki niistä peräkärryn rakentamisiinsa kaikenlaista pultteja, muttereita, iskunvaimentimia ja lehtijousia. Siilistä haettin yksi vesipumppu H:n äidille joka asuu edelleen yksin Koikanrannalla vaikka on liki 90.

12.3.2020 torstai

Tojotan rotteloon uusi bensiinitankki ja päästömittausten uusinta Tolosen huollossa. Tankki 189€, asennus 197€. Katsastussonnilta näyttöleima 35€.

Kodin Kuvalehdessä juttu Pentti Linkolan tyttärestä Mirjamista. Kuuntelin jutun bodcastina. Jutun ydin, siskosten lapsuus ankarissa oloissa ehdottoman kalastajaisän säännöillä tuli hyvin lähelle itseäni vaikka oma isäni oli kaikkea muuta kuin ehdoton, paitsi koskenkorvan tarpeessaan.

Maailmanlopunpelkoja vähätellään siihen vedoten, että niinhän on aina ollut. Tuo ihmisen "aina" on vain kovin lyhyt aika arvostella niinkin merkittävää asiaa kuin miljardeja vuosia vanhan, elinkelvollisen planeetan tuhoutumista lyhytikäisen älyllisen lajimme toimin, tieten tahtoen. Sen rinnalla virusten tappotahti on mitätön asia. Tehdään nurinkurisesti koronan etenemisen rajoittamispaniikissa. Pyhä lehmä on kaikilla lähempänä kuin Intiassa. Joka päivä suitsutamme sen nimeen peiliemme edessä.

Korona-pandemian ohitse mentyä eri puolilla maapalloa tulee tapahtumaan kaikenlaista ikävää. Roistoluonteet valmistautuvat nyt kun kylät hiljenevät.

Maa-planeetan sotapisteissä pommit jyskävät edelleen,  mutta koska toimittajat on kotiutettu, uutiset eivät kulje. Otsikot olisivat edelleen, päivästä päivään "100 lasta ja äitiä sai surmansa venäläispommittajien iskussa Idlibissä, ainakin saman verran loukkaantui". Afganistanin pääkaupungissa itsemurhapommittaja tappoi 50 ja ainakin 200 haavoittui".  Jne.

Mitä puuhaa al-Assad? Mitkä ovat Putinin ajatukset ja suunnitelmat?

Millaisia miettii tulevaisuuden politiikan jatkoista oma, pienempi pahamme, ääripoliitikko Jussi Halla-aho ja hänen kabinettinsa jäsenet?

13.3.2020 perjantai

Keskihuoneen riisumista remontin tieltä. Saatanasti on papereita ynnä muuta rojua kertynyt, että jos olisin tämän perheen diktaattori, kantaisin pihan perälle ja tuikkaisin lajittelematta tuleen. Mutta kaikki lippuset, lappuset, käsityölehdet ja myttyräisten sukkahousujen ehyisyys on käytävä yksitellen lävitse eikä siinä mitään mieltä olisi.

Löytyi kyllä lasten piirustuksiakin ja ensi yritelmiä käyttää kyniä kirjoitusharjoitteluissa, että kai se  jonkinlaisen muisto niistä heille pitää jättää. Vaikka muutama sieltä täältä.

Olisipa omastakin lapsuudesta edes joku kynänviiva jäänyt talteen, mutta kun ei ole koulutodistuksistakaan edes rantua tallessa.

Isojen ja pienten muistojen merkityksen voi aina kyseenalaistaa.

Tulevaisuuden historiankirjoitukset ja sukuselvitykset löytyvät virtuaalista. Valokuvia netissä selaten ja geenitestejä tilaillen. Hätäisiä tulevat olemaan menneisyyttä tonkivien opiskelijoiden gradut koska algoritmien väike on lopulta vain kuin maneetin uintia.

Kun aurinkomyrsky sitten polttaa sähköiset muistot, on pöytä todella puhdas.

14.3.2020 lauantai

Hallituksen aikeiden toteutuessa saa persulais-ääripolitiikka sitä, mitä on vuosikaudet toivonut: Rajat kiinni! Heidän itsensä ja vielä vähemmän maahanmuuton ansiota tai syytä tämä  ei ole ja se saattaa muutamia harmittaa kovasti.

Saneerasin iäkkään vesisaavin. Ruuvasin ravistuneet puuosat vanteisiin kiinni ja tekaisin vanerista kannen. Alkuperäiseen käyttöön siitä ei maailmantilankaan muutosten edessä olisi, mutta olla köhöttää se Puutarhurin yöpöytänä vaikka hänen loppuelämänsä ajan. Sivu siitäkin.

Tuollaisia käsitöitä oli lapsuuteni nurkat täynnä, mutta vain muutama niistä on talteen ajoissa otettu. Minulla yksi voitiinu ja vesisaavi ja Hannelella ainakin äitin kirnu ja leipäkorvo. Rännäreitä on useampi sekä jokunen sirppi.

15.3.2020 sunnuntai

"Ainakin 384 000 ihmistä on kuollut Syyrian sisällissodassa."  Sota on nyt kestänyt miltei päivälleen 9 vuotta joten ruumiita on vuotta kohden tullut 42 666 ja rapiat piälle.

Koko maailman 7,5 miljardista väestöä koronaviurus on puolen vuoden aikana rokottanut muutamilla kymmenillätuhansilla.

Entä pommeilla lasten ja äitien tappamisen lopettaminen? Eikö sen pitäisi olla yhtä päättäväistä, tehokasta ja tuloksia tuottavaa kuin mitä nyt tapahtuu kun rajoitetaan luonnollisen viruksen pyövelöintiaikeita liian pitkään eläneisiin?

Pelätään tietysti, että pandemia tappaa lajiamme niin, että puolelle maailman väestöstä koputtaisi kuolo elonoveen. Sekin pelottaa ihmiskunnan harmaapäistä, pahasti happamoitunutta kermaa, koska virus ei uhrejaan lajittele. Sille kelpaa niin Putinin kuin Trumpinkin nenäontelo pesintäpaikaksi. Iranin valtiaita se jo on vähentänyt.

Lukemani mukaan 3-4 miljardia kuollutta ihmistä kerta-aallossa olisi laskennallisesti vähimmäismäärä, jolla vasta olisi myönteistä vaikutusta elonkehän kantokykyyn.

Jaksaakohna Pentti Linkola vielä seurata tämän hetken koronavirusuutisia? Tuskin taputtaa käsiään koska ymmärtää, etteivät ne anna virusten tehdä tehtäviään.

16.3.2020 maanantai

Mikä mainio työkalu tämä valtakuntaan julistettu poikkeustila totalitaristeille ja äärikansallismielisille olisikaan! Ikävää heille, kun valta ei ainakaan Euroopassa sellaisten käsissä nyt ole. Suomessa vähiten vaikka persulaiset galluppien kärjessä koreilevatkin. Niin, ja vielä Korona-Kiinan kanssa kaveeraten kuten MOT-ohjelma tänään selvitti.

Kiinassa poikkeustilatyökalu otettiin käyttöön heti, kun pikkupikku viurus alkoi kaataa kansaa petiin.
Autoritaariseksi yhden hallitsijan valtakunnaksi juuri julistautunut Venäjä (perustuslain muutos + Putinin jatko presidenttinä) tekee saman perässä. Kummankaan valtion tilanteesta ei nyt lähiaikoina tulla näkemään todellisuuden tilaa. Ekologisia hyötynäkökohtia totalitarismin piirit eivät ajattele  tämänkään pandemian tuloksena.

Kiina saa silitellä koronaa syyttäen uiguurit olemattomiin, sekä muutkin kiusalliset vähemmistönsä ja väittää jälkikäteen vaikka että tauti vei.

Virus ei saa demokratioissakaan toimia demokraattisesti kaikkia kumoon niittäen. Vallanpitäjät yrittävät kyllä huolehtia omien neniensä suojelemisesta ja diktatuurit säätelevät, jos kykenevät, viruksen tuhovoimaa niihin kansanosiin, jotka niille ovat haitaksi.


Eliaksen on tällä viikolla kirittävä yo-kirjoitukset kaikki pois. Toisia poikia uhataan kotiopetuksella. Katotaan nyt, käypikö niin.

17.3.2020 tiistai

Tänään P ja G olivat toistaiseksi viimeistä pvää fyysisesti koulussa, huomisesta alkaen opetus tapahtuu netin välityksellä. Ohjeet tulivat jo wilmaan. Tietää ruuanlaittoa ja passausta. Komentamista, houkuttelua, maanittelua. Unimäkeen en halonhakkuuseen ihan noin vaan voi lähteä.

Puutarhuri on eristetty töihinsä rakennusvalvonnan alakertaan. Etätöihin ei voi ruveta, koska ei niin paljoa papereita voi eikä saa kotiin kuljettaa mitä tehtävissään joutuu päivittäin käsittelemään. Asiakasvirran ovat katkaisseet, mutta mitenkähän ne rakentajat tänä keväänä toimivat, jotka eivät netin kautta tähänkään saakka ole rakennuslupiaan osanneet hoitaa? Kaikki jokatapauksessa on oltava myös paperilla.

18.3.2020 keskiviikko

Vihannesmuhennoskeittoa tein (pottua, porkkanaa, lanttua, sipulia, kolmen juuston kermaa ja maitoa). Eivät oikein tykänneet, kotikoululaiset. Oli siinä ohessa arinalla haudutettua kanaa ja uunilohta jotka kyllä kelpasivat. Varsinkin kana vaikka siinä oli todella paljon valkosipulia. Nurmeslaista lohta sattui olemaan vitosen kilohinnalla Prismassa ja kanaakin aleosastolta.

Elias tuli matikankirjoituksista hyvillä mielein. Arveli, että jopa ällän suattaa suaha. Vähintään E:n.

Koska Vexin 60 v synttärit viruskorona peruututti, niin lähetin paketin jonka sisällä pieniä lahjoja käärittyinä omiin yksiköihinsä. Nallipyssy yksi kummallisimmista päähänpälkähdyksistä. Siinä ajatuksena se, että isä toi V:lle joululahjaksi nallipyssyn. V on saman ikäinen kuin silloin vaikka fyysinen ikä sanoisi mitä tahansa. Kehitysvammassa on se hyvä puoli, että se säilöö lapsen mielen elämänajaksi. Vexillä se juuttui jonnekin 5 ja 7 vuoden välille, mutta kovasti avitettuna on iässä, jonka saavuttamisesta vielä sata vuotta sitten elävät vammaiset tuskin unia edes näkivät. Eivät he nytkään mistään uneksi, ovat tässä ja nyt ja sillä sipuli.

Hyötyähän ei Vexin elämästä yhteiskunnalle ole ollut. Ja jos kovasti aletaan aprikoida, niin ei hänelle itsellekään.

Ja jos käännän hyötynäkökohtakysymyksen itselleni, niin onko minusta? Mitä on lajimme lanseeraama elämäntarkoitus jossa hyötymisellä on jokin merkitys?

Kannattaa ajatella tarkoin vastausta kysymykseen mitä "hyöty" on?

Tämäkö maailmanlopun tilanne, joka kaikesta hyödynrepimisestämme viivan alle ynnätään? Ja koska näyttää siltä, että ketään ei ole loppuynnäämisiä edes merkkaamassa.

19.3.2020 torstai

Eliaksella viimeinen kirjoituspäivä. Tuli jo yhden jälkeen eikä hikeä pyyhkinyt. Ei ole koko viikolla kimpoillut kirjoitusten päältä vaikka väittävät niiden olevan kovasti stressaavia.

Nyt ajellaan ahkerasti autolla että se ajokortti irtoaisi kertayrittämällä.

P ja G ovat päässeet myös etäopetuksesta hyvin alkuun. Tekevät mitä pitää ja sillä selvä. Pidän kyllä huolen, että lukujärjestyksen mukaan päivää eletään vaikka jokaiselle hetkelle ei koululta tehtäviä tulekaan. Esimekiksi pelivehkeet eivät avaudu ennen kuin päivä on pulkassa kuten normaaleina koulupäivinä.

20.3.2020 perjantai

Tautisia ovat uutiset edelleen. Tasavallan Saulillekin antoivat jälleen Ylen toimittajan haastattelemana suunvuoron ja kovinhan tuo presidentilliseen sävyyn huasteli. Puheensa moni sakara siis osoitti vain sen, kuinka hänen asemassaan olevan "arvojohtajan" täytyy kansalleen puhua.

Jos presidentti olisikin sanonut, että tappavaa tautia aiheuttavalla koronaviruksella on oma tarkoituksensa liikakansoitetun planeettamme ihmispopulaation rajoittamisessa, ei sitä olisi hyvällä vastaan otettu. Painottanut vielä, että yli 60 vuotiaat valmistautukaa rauhassa, ei kuolema kipeää tee. Kertokaa vain lapsillenne, että luonnollista tietä kuljetaan kun kuolo korjaa. Synnytykseenkin valmistaudutaan niin miksei myös pois lähtemiseen. Nythän kaikki tärkeä  on nähty. Pärjäätte iliman minuakin.

Kansalainen nimeltä Sauli Niinistö yksityisessä päässään ainakin ajattelee sen olevan oikeampi totuus maailmanlaajuisten pandemioiden esiintymissyistä. Tajuaa senkin, että tämä Saulikin tässä on vain yksi tupajumi joka yhteiskunnan kustantamana maapalloa nakertaa. Vain se oikea tupajumi on alkuperäisen tarkoituksensa (jos evoluutiolla jokin "tarkoitus" olisi) säilyttänyt.

Raikkasin edelleen keskimmäistä huonetta, että pääsen jonain päivänä tapettien riivintään. Viimeiseksi poisnostettavksi jätin vuodesta 2006 seinällä kehyksessään roikkuneen, taustatapettiin päivettymättömän läntin jättäneen perhevalokuvan. Siinä ei vielä Gaiusta ole, joten kuvanoton ajoitus on helppo muistaa.

Puutarhuri tuli kovassa päänsäryssä töistä vasta kuuden aikaan.

Tälle keväälle ensimmäisen kerran ripustin liinavaatepyykit aurinkotuuleen ulkonaruille kuivumaan. Tuli raikas tuoksu huoneeseen kun ne illasta toin sisälle ja pedattiin peti niillä.

21.3.2020 lauantai

Georg Ots 100 vuotta. Musiikki pitää hänet muistoissa, eikä ihme.

Lukaisinpa kesäkuussa 2012 kirjoittamani omakohtaisen tositarinan eristyksessäolosta. Sehän on nyt akuutti aihe maailmassa: https://kivaniemi07.blogspot.com/2012/06/eristys.html

Eliakselle ajo-opetusta. Kaupassa ihmiset, tututkin, väistelevät ja pysyvät loitommalla jutellessa. Sanoin eräille, että jäi timpurinmitta pois taskusta jolla mittaisi sen metrin varovälin millilleen. Heh heh.

Katsoin Raastavan tunnustuksen kaikki 6 osaa kerralla. Kehuivat arvosteluissa sitä taatuksi brittiläiseksi trilleriksi viidellä tähdellä sen merkaten, mutta ehkä antaisin vain 3,5 itse. Kurjaa ihmistarinaa kuitenkin tositaustana.

Puutarhuri edelleen päänsäryssä. Vaatekaapista tyhjentelin aamusta jo G:n kanssa hyllyjen vaatekerrat ulos pakkaseen tuulettumaan. Ne hän jaksoi kopistella ja taitella nätisti toisen huoneen rempatun vaatehuoneen uusille melamiinihyllyille. Sitten nukkui iltapäivällä, mutta ei päänsärky helpottanut. Eikä saunomisenkaan jälkeen.

22.3.2020 sunnuntai

Aamulla heräsin seitsemältä. Aurinko jo korkealla, pakkasta yli 10 astetta. Harmittaa olla täällä kaupungissa. Olisi hyvät ilmat olla Unimäessä hakkaamassa halkoja. Soila soitti eilen ja kysyi, minne saa tehdä nuotion. Oli lasten kanssa Um ja halusi paistaa makkarat ja keittää nuotiokahvit.

Sonjalta nuljahti polvi muutama viikko sitten ja nyt sieltä on löytynyt myös murtuma, ja luunsiru pistää nivelessä. Ortobedille on aika tilattu, mutta kuinkahan käy kun korona menee kaiken edelle? Ovat kulkeneet silti kalassa ja haukea on ainakin tullut. Saivat jokin aika sitten pulkanmittaisen kuhan jonka paino oli 5,2 kg.

Iltapvällä kävin pitkällä lenkillä Vinhan kanssa. Linnanvirrassa ainakin 50 joutsenta. Ne päätyisivät vuorokaudessa ahneimpien kaupunkilaisten paistinpannulle jos oikeat poikkeusolot koittaisivat. Höysteenä siinä menisivät sadat pullasorsatkin, pulut ja rusakot. Helsinkiläisetkin pääsisivät merenrantojensa ja puistojensa pullaposkihanhistaan ja kitukaneistaan hyvin nopeasti.

Eilen ja tänään on radio soitellut George Otsin musiikkia ja häneen liittyviä muitakin ohjelmia.

Täyspaska "Kiinalainen" illan elokuvana.

Koronoitia en tänään vaivautunut miettimään, enkä kuuntelemaan. Luin kuitenkin aihetta sivuavan Jussi Konttisen kolumnin (HS 22.3.) muista maailmalla jylläävistä viruksista ja pöpöistä.

Konttinen on listannut tappavia tauteja pitkän listan. Esim. Tubi heitättää edelleen 1,3 milj. pipoa nurkkaan (Suomessa kymmeniä), HIV-virukseen uupuu liki 800 000 ja "tavalliseen" infulenssaan 650 000 immeistä. JNE.

Itsemurhia, joista Konttinen ei mainitse, tapahtuu maailmanmitassa yli 800 000 vuodessa.

Normaaliin vanhuuteen ei kuole enää kukaan.

P:n päänsärky oli vielä aamusta päällä, kävi sitten poikien kanssa frispiikolfaamassa niin taisi vähän hellittää.

Luin välipalaksi Marcus Aureuliuksen Itselleni-kokoelmasta viidennen luvun. 13. Olen syntynyt syypuolesta ja ainepuolesta. Kumpikaan näisä ei häviä olemattomaan, niin kuin kumpikaan ei syntynyt olemattomasta...

Atomejako lie jo ajanlaskun alussa tämäkin Marcus tuossa ajatellut.

Nyt alan muate, mutta luen vielä Risto Rytin elämäkertaa hiukan. Puutarhurin vieno kuorsaus on kuulunut jo tovin.

23.3.2020 maanantai

Ei ole vieläkään virus tullut kyläilemään. Sitä ei ole tässä maakunnassa missään tavattu.

Luin Hesarista Jussi Lehmusveden viime lauantain esseen "Vuonna 1957 Kainuu odotti Kekkosta ja sairasti tappavaa virusta, joka oli lähtenyt Kiinasta ja saapunut pohjoiseen"

Tuolloin Suomen 4,3 miljoonaisesta kansasta sairastui tautiin 30% joista sen avittamana kuoli 1800 ihmistä. Tilastot eivät kerro ikäjakaumaa, mutta samoin  kuin aina, heikoimpiin ja valmiiksi sairaillehan kuolema helpotuksen tuo.

Poikien kotonaolo teetättää hieman enemmän askareita keittiössä. Tänään tein luonnonsuojelulenkistä kuppimakkarakeittoa (pottua, porkkanaa, lanttua, sipulia). Söivät melkein koko 5 itran kattilallisen. Leipää pitää kai kohta ruveta jälleen itse leipomaan.

Eliaksen ajattamista. Tilasi inssinajon torstaiksi. Vietiin Entrinkiin elektroniikkaromulastin ja haettiin Motonetistä iv-koneen suodattimet. Entiset olivat niin tukossa, että hirvitti kaivaa ne koloistaan pois. Oli unohtunut niiden vaihto. Tai oikeastaan aina tarvikehyllyn reunassa oleva hintalappu on lykännyt niiden ostoa. Suositus on vaihtaa kaksi kertaa vuodessa.

24.3.2020 tiistai

Veksi oli saanut lahjansa. Päksyttelee kuulema hoitokodin pihamaalla ruutirullat tyhjiksi. Ja nauraa höhöttää.

Olisi hieno ilma olla hakkaamassa halakoja Unimäessä. Seuraavan talven lämmityspuut on pakko lähteä pilkkomaan jossain vaiheessa. Juuri ja juuri riittävät tälle talvelle entiset. Liki 20 kuutiota niitä tuhkaksi ja savuna taivaalle on taas haihtunut.

Mummilasta pitäisi hakea Pauluksen skootteri, mutta sisälle ei uskalla mennä. Ukki (80) ja Pena (74) eivät koronaa luultavasti kestäisi. Emännät sielläkin ovat lujemmassa kunnossa.


Haettiin se skootteri. Ei menty sisälle. Elias ajoi hienosti koko reissun. Eiköhän torstain  inssikin  sujahda hyvin. Rellussa palaa airbagin "tsekkaa"-valo, että jospa se ei haittaisi inssin mieltä. Yritin löytää antureiden virtalähdettä etupenkkien alta, että olisin koplannut johtoja jonnekin muualle, mutten löytänyt kuin istuinlämmittimien termostaatit. Nyt ei ole varaa viedä korjaamolle.

Paulukselle olisi tullut 2 tyttöä kylään, mutta piti käännyttää pois eteisestä koska Puutarhuri on saanut kaupungintalolta yksityisvierailuista kovat ohjeet.

25.3.2020 keskiviikko

Koronauutisoinnin aiheuttamaan ähkyyn täytyy asettaa yksilökohtaiset rajat. Mikään pakko ei ole niitä livenä seurata. Aamulla kun kuuntelee yhdet uutiset ja iltasella nukkumaan mennessä toiset, niin se riittää. Jos on aikaa, voi arkistoista kaivella dokumentteja, mutta parasta olisi lukea kirjoja vain.

Leipätoimittajille tämä karanteeniaika voi käydä hankalaksi lomauttamisineen, mutta kolumnien väsääjät ja alati uusiutuvat luonnonvarat eli asiantuntijat voivat olla huoleti.

Ne muutamat politiikantoimittajat pärjäävät myös hyvin näin yhden aiheen valtakuntaan kun siirryttiin.

Kun kritiikkiä päätyökseen aiemmin harrastaneet toimittajat pannaan yhden asian pöyhimiseen he itse tarvitsivat pian omat kriitikkonsa. Yhdessä aiheessa ei hirveän kauaa merkittäviä käänteitä voi löytyä, mutta niiden ympärille voi sanasepot ruveta tarinoitaan rakentelemaan vain siksi, että olisi jotain tekevinään. Niin kuin rakentelevatkin.

"Ihmisten tiedonjano on valtava", luin jonkun kirjoittavan. Epäilen.

26.3.2020 torstai

Eliaksen ajokoe hyväksyttiin. Nyt voi sitten ajella mummilaan tarvittaessa ruoka-ym täydennyksiä kun ne eivät sieltä salolta ihan vähässä kummassa maalikyliin lähde.

Juotiin jäätelökahvit E:n ajokortin kunniaksi kun Puutarhuri tuli töistä.

E aloitti myös yliopistohaut. Arkkitehtiopintojen hakuun tarvitsee tehdä "näyttötyö", elikä suunitella ja rakentaa omien ajatustensa mukainen pienoismalli rakennuksesta. Materiaali saa olla pelkästään munakennot, varrastikut, liima ja valkea maali. Teoksesta pitää liittää valokuva muiden hakemusten mukaan. Hakemus tapahtuu verkossa. Jos pääsee finaaliin, niin sitten on vielä tarkemmat "kutsunnat" paikan päällä. Armeijan pirkele sekoittaa tosin pakkaa tässä välissä. Sen aika on ensi vuoden alussa.

Olen lukenut, että ovat ihmeissään vanhemmat kotiopiskelijoidensa kanssa. Minusta tuo ei ole kummoinenakaan ponnistus. Itsehän nuo läksynsä tekevät. Aamulla herätän kuin lähtisivät kouluun, puuroa naamaan ja sen jälkeen läppärit levälleen jossa päivän koulutehtävät odottavat. Pojilla on omat työpisteensä omissa yläkerran huoneissaan ja vaikka en selän takana ole kyttäämässä, en edes samoissa tiloissa, niin tehtävät ovat tehty kun koulupäivä on ohitse. Puolille päivin olen pääruuan sijoittanut. Käyvät ottamassa välipalaa jos hiukoo ja jos iltapvllä vielä pitkään jatkuu, niin johonkin väliin palasta silloinkin.

Tänään tein pitkästä aikaa kunnon paistileikettä ja muusia. Myös pakastimeen säilömääni lohta yhden palan paistoin varuilta.

Pakkasin Unimäkeä varten. Lähden huomenna viikonlopuksi kaatamaan koivuja ennen kuin mahla alkaa niissä virrata. Sonja on käynyt lämmittämässä, että on se tupa vähän hualee kun sinne mänen.

Koronapeliä koko elämä

20.2.2020 torstai

Eileniltainen Aamunkoiton lupaus olikin mainio elokuva: Kirjailija Romain Garyn omaelämäkerrallisuus liioiteltuna sopiviin mittasuhteisiin.

Tanssikenkäpaketti Töysän tehtaalta. Varsin koetellakseni tilasin supikkaat. Ne ovat lähinnä tanhuajien käyttämiä kenkiä, mutta eiköstä nuo lavoillekin sopine. Tosin pohjamateriaaliksi solukumi ei ole paras mahdollinen. Haljasta tai muuta nahkaa sen olla pitäisi. Liimaan itte jos tuoltaan eivät ole hyvät. Muuten mukavan tuntuiset töppöset.

Posti toi opetusluvan. Sen voimassaoloaika on vuoteen 2023, että samalla luvalla voin sitten Pauluksenkin opettaa (olisikohan hänet pitänyt jo nyt lupahakemukseen merkitä?). Gaius kun on ajokortti-iässä, olen ehkä jo liian vanha. Tai kuollut jo.

Jotkut uhoavat elävänsä satavuotiaiksi, minulla ei moisia tavoitteita ole. "Tuurissa on ja näkkyypähän kelle kasvaa iso", kirjoitti Piätalon Kallekin lentojätkän (Vikke Nilo?) lohkaisseen.

Aloin lukea Tapio Tammisen Kansankodin Pimeämpi puoli-kirjaa uudelleen.

21.2.2020 perjantai

Pari pvää sitten eräs natsiperillinen hyökkäsi Saksan Hanaussa vesipiippukahvilaan ammuskelemaan. Kurvatessaan kotiinsa, käväisi tuo onneton ruilauttamassa lippaallisen toiseenkin kahvilaan (yht. 9 vainajaa) ja kun kotiinsa saapui, tärskäytti äidiltään aivot kiikkustuolin selkänojalle ja sitten omansa pitkin olohuoneen seiniä. Hitlerin ja Goebbelsin mallilla kerrassaan; teoistaan vastuunotoksi kuvitellaan poistuminen näyttämöltä.

Puutarhuri päänsäryssä. Jaksaakohan se huomenna Kuopioon?

22.2.2020 lauantai

P:n päänsärky jatkui, jaksoi kuitenkin lähteä jo aikoja sitten sovitulle reissulle.

Cabaree-näytös Kuopion kaupunginteatterissa. H ja T otettiin kyitiin Lapinlahdelta. Näytöksen jälkeen ruokailtiin entisen Puikkari-yökerhon alakerran Fransissa & Sophiessa; kuhaa, muusia, blinejä. Takaisin Knissa 22 maissa.

Kuopio-Iisalmi seuduilla lumesta vapaat kunnaat, satoi mennen tullen vettä. Tullessa vesisade muuttui lumeksi Sukevan paikkeilla, mutta täällä Knissa ei satanut enää mitään. Rusakko vain pinkaisi jäiseltä pihamaalta karkuun ja liukastui pitkin pituuttaan portaiden eteen. Olisi lyönyt betoniin piänsä niin olisin nylkenyt Vinhalle paistilihat.

Nyt myöhällä alkoi minunkin päätä särkeä. Vasemmasta silmänvalkuaisesta katkesi verisuoni, kipelöi ikävästi luomen alla. Ennenkin on katkennut. Mikähän yhteys sillä on päänsärkyihin?

Eliaksella koulukavereita yövieraina. Ei mitään hillumisia, katsoivat Justimus-tubetusta tms. Seurasi kuororöhähtelyjä.

23.2.2020 sunnuntai

Jyrkkäsakarainen päänsärky aamusta saakka. Se kieppuu ja lonksuaa kallon sisällä kuin laakeririkkoinen  polkupyörän ratas ilman ketjua.

Keitin ison kattilallisen riisipuuroa. Kun miestokka heräsi, kattila kolisi kohta tyhjänä.

Aamulla ennen muiden heräämistä kuuntelin Outi Paanasen musiikkiohjelman. Siinä käsiteltiin  kastraattilaulajien historiaa. Törkeitä ovat olleet ne, joidenka musiikinhimon tyydyttämiseksi se kaltoinkohtelu oli sallittu! Kunnianviitat pitäisi riisua kiireesti säveltäjiltäkin jotka ovat kastraattilaulajille sävellyksiään luoneet. Ohjelmassa esilletullut Georg Friedrich Händel muiden muassa.

Klassisen musiikin toimittaja Paananen kertoi senkin, mitä poikalaulajien kuohitsiminen on heidän fysiikalleen tehnyt: Nivelten sidekudosten normaalin kehityksen ja kasvun puute, raajojen suhteeton venähtäminen, rinnanympäryksen tynnyröityminen, takamusten ja reisin lihavuus..., mielen nyrjähtämisiä tuskin tarvitsee erikseen arvellakaan.

Kolkkoja ovat kipujen kokemukset olleet kun salvupuukko on nivusia viiltänyt! Tuhatluvun puolessa välissä ei nykyisenkaltaisesta anestesiasta ollut tietoakaan. Anestesian historiankirjoituksissa (mm. S.J. Snown) nukutusaineet eetteri ja kloroformi esiintyvät vasta 1845 ensimmäisinä kokeiluina kirurgisissa toimenpiteissä.

Tuhansista kuohituista vain muutamilta oli laulu sittemmin onnistunut niin, että heistä itsestäänkin on tullut kuuluisia kastraattilaulajia. Mutta mikä hinta silläkin!

Musiikillisesti lahjakkaiden koko elämä on pantu joidenkin aateloituneiden nautintojen maksimoimiseksi täysin pilalle. Ovatko kuulijat lopulta itse musiikista ymmärtäneet ja nautinnontunteet voi yltäkylläisyydessä löllöttävien kohdalla aina kyseenalaistaa. Miltä se mikään maistuu kun kaikkea on liikaa? Juhlatouhu on ollut samankaltaista krumeluuria, kuin millaisin kulissein sitä yhä yllä pidetään: Yhteiskuntien kerma kerääntyy yhteen pinnalla kelluakseen, toisilleen koruja ja pukuloistoa esitelläkseen.

Kastraattien kohtalon voi kuvitella lähelle tulevaksi jos palauttaa mieliinsä heleimmät lasten lauluäänet tenavatähdistä ja heidät ennen äänemurrosta kuohitsijan käsittelyyn.

Taustalla on kastraattilaulajienkin historiassa häärinyt katolinen kirkko; uskonto, tuo ihmisperkeleistä lähtenyt hallitsemisen keppihevonen. Se ei ole sallinut naisia sopraanojen rooliin esiintymään, saatanan paavit!

Eivätkä päidentaputtelua ansaitse muutkaan uskontojen pääarkkitehdit joiden erityiskohteena ovat olleet ihmislasten genitaalien silpomiset.

Näiltäkään pohjilta ei ihmisolion faunaan kuulumista kannata ylistää.

Nyt kuuntelen Juice-iltaa radiosta. Juicen lapsuudenkodin ja omani välimatka oli vain 60 km, niinettä naapuruksia oltiin. Silloin vielä kaikkialla vihreinä seininä nousivat sankat kuusikot ja viimeistään Hankamäen jälkeen Säyneisen puolen soraharjujen komeat männiköt peittivät näkyvyyden. Eikä sitä naapurikyliin muutenkaan hupimatkoja tehty. Vasta Tampereella 1980-luvulla istuin muutaman kerran Wienerwaldissa samassa pöydässä, mutta niin siinä istui moni muukin. Kerran vaihdettiin muutamat lauseet savolaisuudestamme. Muuten J istui hiljaa, poltti ketjussa norttipötkylöitään ja hörppi tasaiseen tahtiin tuoppinsa kuohuja. Valomerkkiin asti. Niin kuin elämänsäkin viimeiseen välähdykseen.

24.2.2020 maanantai

Päänsärky jatkuu. Ei tule hommista oikein mitään. Kunhan hypistelen työkaluja kourissani ja vötkyilen. Lukeminen ei onnistu kuin lauseen kerrallaan. Kirjoittaminenkin sitä sun tätä. Aivojen paikalla vetinen pesusieni.

Eliaksen ruuantekovuoro.

25.2.2020 tiistai

Yöllä päänsärky helpotti. Entisen lastenhuoneen tapetointia, lattiaan vinyylit, ovien asennus ja listoitukset. Imurointi, pesu. Patteri viimeiseksi. Verhotankoja ei ole kun vanhaa, notkolle painunutta puista ei laiteta. Pistelin väliaikaisen kankaan nastoilla listoihin näkösuojaksi. Ikkuna antaa suoraan kadulle.

Löysin ipäivällä yläkerran  varastosta metallisen verhotangon. Ruuvasin koukut kattoon, pujotin tangon verhon kanavaan ja nyt se roikkuu miten roikkuu niin kauan, kunnes Puutarhuri siihen mieleisensä verhot siksakkaa Singerillä. Tai ei se Singeri ole. Ompelukonemerkki tuli vain mieleeni kun MOT:ssa oli ohjelma käytettyjen vaatteiden kulkureiteistä maailmanmerillä ja dokumentissa joku afrikkalainen perheenäiti korjaili Singerillä kankaiden saumoja.

Tuon MOT:n ohjelman katsomisen jälkeen harkitaan tarkoin, minne pieneksi käyneet, käyttökuntoiset vaatteet kannattaa antaa. Niilläkin käydään ennen päätepistettä pelkkää raakaa bisnestä ihan muiden toimesta kuin tarvitsijoiden. Viimeksi vein vaatepaketit suoraan Monikaan josta ne varmasti löysivät tiensä täällä asuvien turvapaikanhakijoiden lapsille.

Joskus vuonna 1999 ostin Kittilän Työväentalolle tuote-esittelynsä rakentaneelta ompelukonekauppiaalta uuden ompelukoneen ja se on yhä meillä käytössä. Gaius taisi ommella sillä viime viikolla itsellen humoristisen päähineen; pojalla on taipumuksia. Pitäisi tuo keskimmäinen huone remonteerata pelkästään askareita varten, mm. ompelukoneelle pysyvä sija sinne.

Pauli Matti Juhani Leskistä (Juice) olen miettinyt. Jos hän olisi aikoinaan jäänyt Juankoskelle kuten niin moni lahjakas "Jussi" on kotikyliensä Janten lain runtelemiksi paikoilleen jäänyt, niin hän olisi jäänytkin Jussiksi muiden jussien keskelle. Pelkkänä Pataruukkiin unohtuneena kaljaveikkona olisi hänet haudattu; ei patsasta Juankosken torilla, ei ehkä hautakiveäkään. Tai voisihan Pauli Matti Juhani olla itseään inhoten elossa yhä kun kulkurin elämän kulumiset olisivat jääneet kokematta.

Sattumia saalistava katiska saattaa joskus jonkun lahjakkaan uintireitille sattua.

26.2.2020 keskiviikko

Löysin kierrätyksestä vanhan puusaavin. Tingin hinnan kahteenkymppiin. Korjailen sen ja teen kannen niin se sopii yöpöydäksi remontoituun huoneeseen. Siirrettiin parisänky ja muut kalusteet. Tiijä vaikka itsekin siirryn Puutarhurin viereen nukkumaan. Nyt on pakkasta parikymmentä, että patjat ja muut petivaatteet olivat hangessa muutamat tunnit tuulettumassa. Tuli raikas tuoksu huoneeseen.

Elias teki ruokia. Mm. kanaa ja riisiä.

Persujen pikkumussolinijärjestön erityispikkumussolini Toni Jalonen on julistautunut fascistiksi. Halla-ahoa ottaa suippoon pattiinsa kun joutuu nyt julkisesti soosottelemaan puolueensa alajärjestöä ja sen jäseniä. Jopa ehkä pakottaa eroamaan (vai jokohan se erosi?) tehokkaan nuorisojugend-agitaattorinsa kun se ei kyennyt pitämään fascistiminäänsä, sitä Jani Tolosta (sananmuunnos, huom.) kaapissa.

27.2.2020 torstai

Meni huoneen laitossa muutama päivä. Elias on ollut koko ajan kaverina. Toisetkin pojat sain avustamaan tapettien liimauksessa.

Moneskohan pömpeli tuo lienee jonka eläissäni olen rempannut?

Vielä on aikomus kaksi muutakin alakerran huonetta käydä lävitse. Keskimmäistä tyhjenneltiin jo. Voe Vee mikä pöly rojujen alta pölähteleekään!

28.2.2020 perjantai

Heräsin kun klo oli tasan kuusi. Puutarhurin vedenkeitin porisi keittiössä kovaäänisesti ja ulko-ovi kolahti kiinni: P meni koiran kanssa hakemaan lehteä kadunvarren postilaatikosta. Oli ensimmäinen yö kun nukuin uudeksi remontoidussa huoneessa Puutarhurin vieressä. Hyvin se meni. Tai oikeastaan nukuin ehkä tosi rennosti pitkästä aikaa. Naitiinkin ennen nukkumaan ryhtymistä. Siitä onkin kulunut pitkästi kun viimeksi.

Kuuntelen kovasti toistoisia uutisia. Järjestäytyneiden yhteiskuntien paniikkimoodi räpsähti päällä: Koronaan myö tämän mualiman immeiset nyt kuollaan!

Planeetan 7,5 miljardista ihmisoliosta tartunnan saaneita kymmeniä tuhansia, kuolleita vanhuksia muutamia tuhansia. Kaikkia tartunnan saaneita ja siihen kuolleita ei tietenkään ole kyetty koronan piikkiin laskemaan, mutta suhde sairastua ja kuolla on sama kuin loton päävoiton kohdalle osumisessa: 100 miljoonaa eurojackpot-lottoajaa 100 kertaisine riveineen, mutta viikkokaupalla ei yhtään täysosumaa!

Syyriassa kuolee ja vammautuu joka päivä venäläis-syyrialais-turkkilaispommien murskaamina satoja, jopa tuhansia, ja miljoonia pakenee henkensä edestä minne vain kykenevät. Heidän lottoamisensa kuoleman ja elämän välillä kallistuu kuoleman hyväksi. Moni siellä toivookin, että tulis pommi ja tappais.

Hyvinvoivien maapallon sektorien kansalaisten suhteellisuudentaju näkyy edellemainituissa pohdinnoissani.

29.2.2020 lauantai

Päänsärky uusiutui. Vituttaa. Tekemistä olisi.

Ilmoittivat, että Venäjän (m)ulkoiluministeri Lavrov saapuu Suomeen diblomatiankielillä nuoltavaksi tiistaina.

1.3.2020 sunnuntai

Päänsärky ohitse.

Unessa ättäröin lastenkasvatukseen liittyvien laskutehtävien parissa. Opettaja, jonka neuvoja olisin kaivannut kopeloi minihameisia naisopettajia käytävillä ja näytti välillä ovi-ikkunan takaa keskisormeaan. Sormi oli valtava mulkku tai dildo joka kumimaisena letkahteli laiskasti lasia vasten.

Katsoin toiselta puolelta luokkahuonetta ulos, satoi räntää. Alhaalla kadulla vallitsi kaaos. Autot ryttääntyivät toisiaan päin, niiden katoilla loikki ihmisten lisäksi hevosia, lampaita, kissoja, koiria, lehmiä, kohta kaiken lävitse porhalsi höyryveturi vetäen perässään loppumatonta vaunuletkaa. Ihmisiä kiipeili letkan katolle sitä mukaa kun vaunuja tuli tunnelista esiin. Näky oli kattavan apokalyptinen.

Kaiuttimista tuli viimein selkeä ohje: Laske lastesi lukumäärä 20 vuodella ja siinä on sinun oma, todellinen ikäsi kun kuolet. Mutta elä kuole ennen kuin nuorimmaisesikin täyttää 20 vuotta.

Nyt klo on 6.33 ja olen laittanut sunnuntaipuuron hautumaan, raapaissut uunissa valmiiksi syttyjen kanssa olleet puut tuleen ja keittänyt kahvit.

Unen laskutehtävän vastaus: 20x6=120 vuotta. Pitäisiköhän siihen vielä lisätä nuoruuden ensimmäinen 20 vuoden jakso kun lapsia ei vielä ollut?

Ymmärsin unenaprinkoinnit niin, että lapsista huolehtiminen vanhentaa ihmistä niin, että lapsen syntymän myötä alkaa aina uusi kahdenkymmen vuoden huolehtimsen jakso elämässä ja se on pakko elää vaikka normaali vanhuus päälle kaatuisi. Uusiutumisen pakko niin sanotusti. Aloittaminen alusta, se on kyllä totta. Kaikki lapset ovat erilaisia. Ei heitä voi kasvattaa kuin broilereita.

Kasvattajakin on erilainen ensimmäisen lapsen aikaan suhteessa viimeiseen; jokainen lapsi kasvaessaan vääntää vanhempiaan aina uuteen suuntaan. Elämänsä lopussa sitä tuntee olevansa varmaankin kuin vänkyräinen piirros Pablo Picasson taulussa.

Yksilapsisessa perheessä asia on ehkä yksinkertaisempi. Vastuuntaakka, sen tunne ei siinäkään tapauksessa haihtune minnekään kahdenkymmenenvuoden huolehtimisen jälkeenkään.

18 vuotta on aikuisuusikäraja, mutta todellisuudessa ei kaksikymppinenkään ole vielä aikuinen. Mitä sitten lopulta onkaan koko aikuisuus, niin ei sen laatu ole minulle selvinnyt. Aikuisuuden yleistaso sen sijaan alkaa olla jo hahmollaan.

Keskenkasvuiset vanhukset nuo maailmojen johtoonkin aina vaan uudelleen kelpaavat koska keskenkasvuiseen ajatteluun kykenevät heidät sinne valitsevat.

2.3.2020 maanantai

Pojat hiihtolomalla. Paulus tänään 16 v. Laitoin soimaan Juha Vainion "Sinä kulkija kuustoista vuotias"-balladin.

Käytiin Rossossa syömässä. Otin lohta ja heti kaduin kun annos tuli pöytään: Ei norjalaisesta lohesta hyväkään kokki maukasta saa. Se ei voissapaistettunakaan maistu yhtään miltään. Normaalia, lohikaloille kuuluvaa rasvaa Norsk laksista ei irtoa vaikka miten sen valmistaisi.

Siitä ei isosti hiiskuta, millainen on Norjan vuonojen vesien tila satoihin merenlahtiin sijoitettujen kalankasvattamojen jäljiltä. Lohen teollinen viljely Norjassa (myös muualla maailmssa) alkaa olla jo "miehen iässä" (1971), että on lohille rehunpaskaa meriin kaadeltu miljardeja tonneja jo.

Hesarista löytyy vuodelta 2014 juttu Norjan lohibisneksestä, mutta en voinut sitä kokonaan lukea kun en ole tilaaja.

3.3.2020 tiistai

Kaikkien mediajulkaisujen päivittäiset asiantuntijamassat laitetaan sanomaan kaikista ihmisten asioista "painavat" argumenttinsa. Mitähän tällainen painotus asioiden esilletuomisessa oikeasti tekee asiantuntijoiden uskottavuudelle?

Minäkin olen asiantuntija muutamissa asioissa, mutta en ikinä halua sitä nimitystä käyttää jos joku neuvoja pyytää.

Pantiin tässä taannoin joku professori sanomaan sekin, kuinka vessanpytynkansi täytyy oikeaoppisesti sulkea etteivät bakteerit hypi silmille. Passaa sitä ihmetellä valeuutisten menestymistä!

4.3.2020 keskiviikko

Kari Enqvisti kolumnoi Ykkösaamussa. Asiaa hiän huastelloo. Kuuntelisivat vain nekin, joiden niitä pitäisi kuunnella.

Lavrov käväisi eilen. Vakuutteli sodan jatkuvan (muutamien terroristeiksi olettettujen ohella tuhansien siviilien murhaamisen) heidänkin osaltaan Syyriassa. Eikä Itä-Ukrainan tilanteeseen kenelläkään ole nokankoputtamista. Vielä vähemmän, että puututtaisiin Krimin kysymykseen.

Jos Venäjän ulkoministerillä on lainkaan ihmisen periominaisuudeksi sanottua omaatuntoa olemassa, niin mitä se hänelle Moskovan yössä kuiskiikaan, kun rooliaan maailmalla murhaamistehtäviä suorittavien käskyläistensä tekojen seurauksissa miettii?

Ei niillä voi olla omaatuntoa. Siis Putinilla, Lavrovilla eikä muilla kaltaisilla kollegoillaan valtioiden johdossa. Omantunnon sijalle ei ole vastaavaa mekanismia evoluutiossa. Ehkä omatunto onkin vain pakotetun sivistysjatkumon harhatunne, aavesärky. Sitä ei ehkä oikeasti ole meilläkään, jotka kritisoimme lavrovien ja putinien raakalaisuutta.

Miten ja missä vaiheessa se lajimme "ominaisuudeksi" integroitui? Pakottamalla, uhkaamalla, kiristämällä, väkivalloin ja väsyttämällä. Sekä tietenkin uhkaamalla jumalien kostolla ja helvetinpelolla.

Keinotekoisen omantuntomme jakomielisyys näkyy aina ja yhä uudestaan syttyvien sotien tuloksissa. Avuttomien kärsimyksessä. Piittaamattomuutena muista eliölajeista. Itse aiheuttamaamme ilmastonmuutosprosessiin suhtautumisessa tällä hetkellä konkreettisimmin.

Tässä helvettimme. Taivaasta elkää edes unelmoiko.


Lienevät kuitenkin Niinistö ja Haavisto desinfioineet huolellisesti Suomi-EU-Venäjä kättelynäytöksen jälkeen etukäpälänsä? Ja kai se punainen matto on viety kemialliseen syväpuhdistukseen? Tarttuviin luonnonviuruksiin en tässä viittaa.


Elias on nyt ajellut autolla muutamat kerrat minun istuessa "asiantuntijana" pelkääjän paikalla. E saa kohta tilata ne riskienhallinta- ja pimeän- ja liukkaanajonkurssit sekä heti perään inssin. Yhtään kertaa en ole tarvinnut opetuspoljinta painaa. Vähän vaihteidenhallintaa kun opettelee, niin homma on hallussa. Teoriathan E suoritti jo kertarysäyksellä; yksi rasti oli ollut väärässä ruudussa.

Kohta lähdetään ajamaan mummilassa mutka niin tulee maantieajoa 120 km.

Uniin ne tulevat, vainajatkin

13.2.2020 torstai

Kiinalaiset tulevat, sanoo Pentti ja lopettaa hengittämisen (elokuu 1983).

Kuin naavaisessa aarniometsässä eksyskelisi kun luen tämänkertaisia valintojani.

Jonkinmoinen psykologinen sukellus Pentin ja Tuulaliinan avioelämään kirjojen rinnan lukeminen lienee.

Kilpikonnan ja olkimarsalkan luin jo. Penttiä on jonkin verran vielä jäljellä.

Olkimarsalkan viimeisillä sivuilla Pentin viimeiset päivät elävien kirjoissa kuvataan  pateettisesti ryöpsähdellen. Kun ilmaisukeinoa vähän hauduttelee, ymmärtää, ettei muuta mahdollisuutta juuri ole vaikka aikajänne kuvattavien tapahtumien, kuoleman ja kirjan julkaisun välillä on kohtuullisen pitkä.

Olen itse kirjoittanut omasta ensimmäisestä avioliitostani, ja varsinkin sen päättymiseen johtaneista koettelemuksista vaikeita lauseita, eikä se helppoa ollut. Kokemusten kaksi kertaa eläminen, moniko siihen ryhtyy?

Pitkään se Eero Huovinenkin (75) lapsuutensa äidittömyyttä huokaili ennen kuin kirjaksi asti kaipuunsa kirjoitti (Äitiä ikävä, WSOY 2020).

Pentin ja Tuulaliinan tarina on erityisen kirjallinen. Kuin toinen heistä (Pentti) käsikirjoittaisi elämästään tarinaa samalta istumalta sekä kirjallisuudeksi että elettäväksi. Molemmat siitä ruttuja nahkaansa sai.

Lopussakaan ei katharsis, eikä kiitos, seiso. Siellä makaa kuolema pitkin pituuttaan syli avoinna.

Hyötyjät, kuolleen kirjailijan jäämistöllä (kirjallisella arvolla) rahastajat lähtevät liikkeelle. Totta kai myös me lukemistojen kuluttajat, lukijat. Kuinka ilman välikäsiä, noita raadoilla hyötyjä-maineen omaavia rahastajia lukemisemme muuten  olisi mahdollistakaan. Ei mitenkään, ikävä kyllä.

14.2.2020 perjantai

Polttopuut näyttävät riittävän talveksi. Ei ole uhallatehden tarvinnut lämmittää, leuto on talvi ollut. Kohentelin Eliaksen kanssa jäljelläolevat pinot. Pitäisi pian päästä aloittamaan tavanomaiseksi muotoutuneet keväturkot uusien halkopinojen osalta Unimäkeen.

Näinä digi-hivelykulttuurin yleistymisen aikoina alasajettavana olevan perinteisen kirjallisuuden eräänlaisia ääripäitä jälkeen viimeisten sotien edustivat Kalle Päätalo ja Pentti Saarikoski.

Heidän molempien elämistä muotoutuviin kirjallisiin viesteihin olen hyvin sisälle päässyt.

Päätalon alkupään kirjojen sisältö käsitteli samanlaista lapsuuden ryysyläisyyttä (=rujon arjen ja käytännön "kulttuuripiirien" totaalinen yhteneväisyys josta "turvallinen sosialidemokratia" oli kaukana) jossa itse elin. Se yhdisti saumattomasti lukukoemuksen ja elämänymmärryksen. Kaikkia Päätalon kirjoja ei tarvinnut edes lukea, eikä varsinkaan ihailijakerhoihin liittyä, että aallonpituudet täsmäsivät. Myötähäpeää enimmäkseen tunsin, kun Päätalon julkisuudessa professorina esiintymisen kömpelyyttä seurasin.

Liian kallis hinta kokijalle sellainen elämä; mitkään kirjoittamalla hankitut miljoonat tahi yhteiskunnan myöntämät arvonimet, eritasoilta tulevat nuoleskelut tai lukijoiden vilpittömätkään ihailunosoitukset eivät korvanneet menetettyä lapsuutta Kallellekaan.

Älyltään toisissa sfääreissä eläneen ja kirjoittaneen PS:n kuviot luiskahtavat nekin hyvin ymmärrykseeni kuin kauravelli, jota kirjailija pahimpina krapulahetkinään nieli, että hengissä säilyi.

Alkoholismi, sekö on yhteinen, kokemusperäinen tekijämme?

Minun  isäni oli alkoholisti. Tuurijuoppo, jolle ryyppääminen oli sitä, että ensin huitaistiin kossupullo telineiksi ja sitten vasta aloitettiin vankan humalarungon rakentaminen. Itse se alkoholistille tyypilliseen tapaan ei alkoholismiaan tunnustanut.

Vaikeaa oli  minunkin myöntää isäni viinapirusairautta ennen kuin opin alkoholismin lääketieteelliset ja sosiaalipsykologiset selitykset. Ja kun olin itse tarpeeksi elänyt, kossuni kumonnut ja päättänyt (asiaa edes ajattelematta, varsinaisesti päättämättä), ettei koskaan enää.

Elämän itsensä ohella kirjallisuus on oman ymmärryksensä valtameri.

Päätalon teksti on äärimmäisen yksinkertaista, toistoista junnaamista, nuotiotulilla nautittavaa jankkia. Jääpuraksen perseeseen työntymisen kuvittelua. Seksuaalisten mielikuvien pakoonjuoksua, äärimmäistä pelkoa ja häpeää jossa on paljon yhteistä Saarikosken mielenmaisemaan.

Kirjallisesta Päätalosta oli minun helppo luopua siinä vaiheessa, kun se ei enää antanut sisällöllisiä oivalluksia. Kaikki ne hänen "mustat kivensä" olivat moneen kertaan käännetty jo 1980-luvun alkuun mennessä. Lopetin siihen kuten isäni elämänsä.

Nyt en kykenisi lukemaan Kallelta kuin Ihmisiä telineillä kirjan uudestaan. Olen kokeillut. En tarvitse. Kirjat ovat tarpeellisia vain niin kauan, että ymmärtää kunkin lajin syvimmät tarkoitukset. Tietynlaiset kirjat ne kerran luettuaan voi antaa kiertoon, hävittää, kannet niitata vaikka lattiaan pleksin alle koristeeksi.

Saarikoskelta löytävät lukijat aina uutta, mutta nerohan hän olikin ja sitä vuorta ei minun kykyiseni koskaan tule laelle saakka kiipeämään. Ikäkään ei riitä.

Itseäni en alkoholistiksi tunnusta vaikka sen vakuuttelu onkin yksi alkoholistin perustunniste. Ehkä viinapirulta minut pelasti migreeni? Geneettinen poikkeama, tai siunaus. Isällä migreeniä ei ollut, mutta äidillä koko ikänsä.

Joka tapauksessa fyysinen elimistöni ei viinan turrutusta halaja eikä mielikään murheeseen ryyppyä kaipaa. Enää.

15.2.2020 lauantai

Luin joskus Pentti Saarikosken merkintöjä Tjörnin saaren ajoilta ja Tuulaliinan jälkeisen naisensa Mia Bernerin PS:ää rintarinnan kuten nyt luen Pentin ja Tuulaliinan teoksia.

Ihmisten väliset asetelmat eivät paljonkaan toisistaan poikkea. Pena on sama kuin kaikkien naistensa suhteen aiemminkin; jyskyttää kuin juna samaa rataa. P:n naisissa (vaimoissa) on samoja luonteenpiirteitä toistensa kanssa, mutta ovat kuitenkin enämpi itseään, yksilöitä.

Mia oli Penaa 14 v vanhempi  eli "vanha akka" kuten jossakin merkinnöissä luonnehtii kun taas Tuulaliina oli 5 v nuorempi; "heitukka".

Hymähtelin blogissani kerran kohtauksille, jossa "vanha rouva" hiveli Penan palleja tietystä, sovitusta kulmasta takaa päin, että sai kyrvän seisomaan (niin kuin kirjoitettu oli, ei minun keksintöä).

Joku lukija ei tykännyt kirjoitetun toistamisesta vaikka se oli pelkkä referaatti asianomistajien kirjallisuudeksi jo muokatuista tapahtumista. Poistin sen. Nyt peruuttaisin peruutukseni. Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka sananvapauttani omalla alustallani toimitan. Vihapuhetta en harrasta.

Kirjailijan ammatti on tärkeintä, minkä parissa Pentti Saarikoski elämänsä tärkeimmät aikaan sai. Naimiset ja viinanjuonti olivat ongelmiksi muodostuvia sivujuonteita, asiatekstien oheismerkintöjä joista viinanviljelyn seuraukset lopulta vei hengenkin.

Ilman viinaa Saarikoski olisi saanut aikaan niin erinomaisia kirjallisuutta, että niiden rinnalla kaikkien donnerien mammutit kalpenisivat. Se oli päänsisäinen, lamaanuttava harha, että kemia muka olisi toiminut muusana Penan parhaimmissakaan teksteissä. Se todistuu näidenkin päiväkirjojen sivuilta kun polven murtuminen kipsasi miehen kaljattomaan oloon pariksi kuukautta.

Alkoholismi ja seksuaaliset hurjastelut olivat jokapäiväistä kansan parissa kaikkialla silloinkin. Ei vain yhden kirjailijan "erikoisuus". Erikoista vain se, että Saarikoski teki siitä julkista ja jolla rahastivat sontajournalismi sekä kustantajat. Jälkimmäiset ja elämäkerturit rahastavat yhä edelleen.

Teksteissä, niin kirjailijan itsensä kuin myös lukijoiden ja kriitikoidenkin paheina on näiden viimeksimainittujen asioiden esilläpitämiset vaikka ei samassa laajuudessa olisi tarpeenkaan.

Minun, olemattoman, mihinkään vaikuttamattoman kansalaisen aiheesta mainitsemisilla ei mitään merkitystä ole. Sensijaan vaikuttaa typerältä, etteivät ammattikriitikot osaa lieveilmiöitä hämärtää arvostelujensa väliin. Nussimiset ja loputtomat juomiset pomppaavat kaiken tärkeän ylle kuin kruunuksi kirjailijan päälaelle; ne myyvät, sen vuoksi.

Kustantajien on ollut turha kitistä Saarikosken velaksi kirjoittamista. Ne ovat kyllä ohtinansa vuolleet kuolleesta kirjailijasta moneen kertaan. Saivat kaikki velat kuittaantumaan jo Penan ruumiin ehtimättä kunnolla kylmetäkään Pekka Tarkan toimittamalla Nuoruuden päiväkirjoilla.  Saatika sitten myöhemmin erilaisilla uusinnoilla ja näillä päiväkirjojen jälkijulkaisuilla.

Niin on ollut kaikkien kirjailijoiden ja taiteentekijöiden kohdalla: Ruumiina niistä vasta arvokkaita tulee.

16.2.2020 sunnuntai

Erittäin vakavasti otettava Tommi Niemisen "Hyvät kansanedustajat, avoin kirje" Hesarissa. Kommenttirimpsu kirjoituksen jäljessä oli aluksi maltillinen, kunnes ne alkoivat ketjuuntua tuskastuttavaksi lukea. Rivienvälikirjoittajatkin heräsivät. Toistensa kanssa janttelijat.

G:n kanssa elokuvissa; "JojoRabbit". Hauska parodia Hitleristä pojan mielikuvitushahmona, aivojen pesijänä.

Poiskävellessä koetin sitten analysoida pojalle elokuvan viestiä. Sitä, ettei pidä lähteä diktaattorien ja niiden agitaattoreiden kelkkaan. Eikä muuhunkaan vouhkaamiseen. Politiikan ääripäitä täytyy aina varoa, mutta keskelläkin voi hirviöiden munia olla hautumassa.

17.2.2020 maanantae

Iltayöstä näin unta jonka muistn vielä nyt aamulla varhain herättyänikin. Se liittyy PS:n ja Tuulaliinan lukemisprosessiin.

Uni: Tuulaliina on rintamamiestalon yläkerran ikkunassa. Katsoo alas ja näkee, kun PS lompsuttelee väljät kumisaappaat tikkumaisiksi laihtuneissa jaloissaan pihatielle pysäköidyn auton (Mersun?) takaovelle, aukaisee sen ja heittäytyy takapenkille selälleen. Kumisaappaat putoavat auton viereen ja ovi läimähtää kiinni. Takaikkunasta näkyy Penasta vain väljät keltapunapompulaiset, lyhytlahkeiset kalsarit ja luiset polvet.

Minä luirahdan saranapuolelta Tuulaliinan huoneeseen ja jonkinmoisena nestemäisenä kaasuna sujahdan (Penan pieruna?) Tuulaliinan sierainten kautta hänen aivoihinsa katsomaan, mitä hän ajattelee. "Jospa kuski ei huomaa, että autossa on joku. Ajaa sitten niin kauas kuin pippuri kasvaa ja vie Penan matkassaan", luen aivopoimuihin ilmestyvää tekstiä.

Olin ennen nukahtamistani lukenut Penan päiväkirjoista lauseen: "... ... mitähän ihmiset meidän avioliittokriisistämme 10-20 vuoden kuluttua ajattelevat?"

Entä nyt, kun 48 vuotta on tuosta merkinnästä kulunut? Minä kuulunen noihin "ihmisiin" Saarikosken kaltaisen kirjailijan lukijana?

Lukiessa ajattelin ehkä eniten lapsen selviytymistä tuosta viinahöyryisestä avioliittohelvetistä. Tällä on kytkentänsä siihen kun itsellä oli hirmuinen kriisi kun vanhimmat tyttäret olivat pieniä ja niiden äiti sairastui eikä itsenikään elämisen voimat ja ihan arkiasioista huolehtimisen kyvyt koko aikaa kriittistä tarkastelua kestäisi. Oikeastaan Tuulaliinan ja Pentin kirjoitukset ratkoivat omia kokemuksenarpiani syyllisyyden näkökulmasta, jota en ole tarpeeksi syvältä edelleenkään hirvinnyt lävitse käydä.

Yksinkertainen kysymys vailla täyttä selvitystä: Millaisiin virheisiin kaikkinensa syyllistyin kasvatusprosessissa joka kontolleni jäi lasten äidin harhojen maailmaan poistuessa?


Oliko Mia Bernerin toiminta Pentti Saarikosken suhteen älyllisen persoonan harkittu teko? Eivät kummankaan kuvaukset Tjörnin saaren ajasta todellakaan mitään auvoista luettavaa ole.

Bernerin kirjoittama PS, merkintöjä suruvuodelta (Tammi 1986) sivut kannattaa sekin lukea huolella.

Se, että kirjailija (PS) sai Bernerin siipien suojissa loputkin sanansa sanottua (elämäntyönsä tehtyä), on kirjallisuudelle palvelus vaikka sillä yleisessä mielessä enää olekaan sitä sädekehää yllänsä kuin edeltäneiden tuhansien vuosien historiassa.

Kaikki on katoavaista, turhaa. Varsinkin nyt, kun planeetta Maan elonkehän alamäki ilmastonmuutoksen kourissa kohti päätepistettä on jo silminhavaittavissa; kerkesihän Penakin jo näistä huolestua biologiaa luskellessaan.

Tuulaliinalle Mian ryöstöretki oli helpotus. Miten hän muussa tapauksessa Keravakauden jälkipyykistä olisi selvinnyt? Mitkä selviytymisvaihtoehdot olivat? Talosta ja Penasta huolehtimiseen voimat olivat loppu, mutta olisiko Koukkutieltä kumpikaan osannut lähteä omiin suuntiinsa uutta etsimään? Entä lapsen kohtalo? Se askarruttaa muutenkin.

Jossittelu ei ole järkevää. Varsinkaan toisten elämien kohdalla kun toteutuneet uudet elämät ovat niin hyvin ylöskirjattu.


Tänään yhdessä talossa Lohtajalla tapettia seinään ja toisessa siinä lähellä mualia.

Iltasella pakkeloin tiällä kotona entisen lastenhuoneen seiniä. Tapetit irroteltiin viikonloppuna.

18.2.2020 tiistae

Prismasta 8 rll vaaleaa tapettia tarjouslootasta á 5€/rll. Lähtöhinta niilläkin melkein 40€! Eiliseltä työmualta jäi liimaa, että omatkin tapetit suan sillä tilsityksi seinille. Puutarhurin kanssa lievä kina siitä, minkä väriset tapetit suhteessa tulevaan lattian väriin (tummanruskea) olisi paras. Mulle se on melkein yx hailee kun hinta vain on halpa, kun taas Puutarhuri ajattelee senkin asian varsin monimutkaisesti; hänellä on silmää sellaiselle, minulta se puuttuu.

Viime yönä luin Penan viimeisetkin merkinnät. Nyt aamusta lukaisin toimittajan (Tommi Liimatta) loppukaneetit. Sitten kävin Googlemapsilla ajelemassa Keravan Koukkutiellä arvailemassa taloa, jossa Pena ja Tuulaliina ovat ehkä asuneet. Siinä Ratatien ja Koukkutien kulmauksessa on K-kauppa ja sitä vastapäätä tiheiden, talon korkuisten puskien takana kiinteistö, jossa on sijainnut Penan kantapaikka Lehtotupa; luulisin.

Pyhiinvalelluspaikkaa noista Keravan asuinsijoista ei ole tainnut muodostua kuten Heinäveden luostarin hautuumaan kummusta jonka alla Penaa lyhyen elämän ajan kannatelleet linnunluut ovat jo tomuksi haurastuneet.

19.2.2020 keskiviikko

Luin iltayöstä nukahtamislääkkeeksi Jerzy Lecin aforismeja. Sitten kirjoitin niitä itse unessa uusiksi. Tai sitten yritin omia tehdä. Yksi niistä kajusi kallontaivasta vasten vielä aamulla herätessä.

Olen lakannut kuvittelemasta kirjoituksiani kansien aitauksiin.

"Kuvittelemasta" voisi olla myös toivomasta tai haaveilemasta. Näiden vaihtoehtojen jankkaamiseen heräsin, niin siksi muistin ja kynäilin ne heti vihkooni jota olen ruvennut tyynyni alla pitämään. Kynä on usein kadoksissa, mutta niitä pidän nipun aina saatavilla. Siivotessa lakaisen sitten sängyn alta sinne kimpoilleet.

Tänään pitäisi hioa tasoitteet ja ehkä aloittaa tapiseeraaminenkin. Maalata ei tarvitse koska vanhat pohjamaalit ovat ok. Säästyy 40€.


Kun Pena merkitsi päiväkirjoihinsa 1970-luvun  alussa, että Tuulaliina on Keravan taloa remontoimassa, repimässä vanhoja tapetteja pois, liimaamassa uusia ja maalaamassa, niin mietin, että millaistahan jälki lie ollut jos yhtään ammattineuvojaa ei ole mukana ollut? Tuulaliinalla ei siihen omaa kokemusta eikä koulutusta ole lainkaan ollut. Ei isää ei äitiä elossa joilta neuvoa kysellä.

Ehkä siellä joku on ollut. Tai sitten Tuulaliina on ollut luonnonlahjakkuus taloremonteistakin selvitäkseen?

Se niiden Palojoen kesäpaikan vuokrausreissun muistiinmerkkaukset eivät ainakaan antaneet minkäänlaista vakuutta kyvyistä talojen kuntoarvioiden tekoon. Se Sammaliston Lassen koohastelu mukana kesäpaikan vuokrausprosessissa oli kaamea. Toisaalta hyvinhän siinä taisi silti käydä, pärjäsiväthän nuo siinäkin murjussa. Onnellisten hetkien kuvauksia oli lukemieni kirjojen sivuilla lukuisia. Lapsille, vieraille ja omille se lie ollut paratiisi ja muistoista parhaita. Niin kuin omilleni Unimäki.

Se Tuulaliinan ja Pentin tyttären, Annalivian kohtelu oli kyllä välillä aika ala-arvoista molempien vanhempien osalta. Ei vasemmalla kädellä suoritetusta kasvatustehtävästä asioita suoraan kumpikaan ylös kirjinyt, mutta kaikesta päätellen lapsi selviytyi vain hyvällä tuurilla koko revohkasta. Tänä päivänä lastensuojeluviranomaisilla olisi kyllä usein asiaa siihen perheeseen, on se lapsen silmälläpito ja kasvatus niin holtitonta ollut. Tai sitten arvioni on väärä.

Ajattelepa omaa lapsuuttasi; mistä selvittiin me, yhdeksän ryysyläistä!

Taisin kirjoittaa edellisissä päivityksissäni, että katsoin aikuisen Annalivian haastattelun Areenan arkistosta? Mutta se on vanhin tytär Helena Saarikoski jota Mirja Pyykkö haastatteli.

Elikä Annaliviasta itsestään en tiedä mitään. Luultavasti ei kohtalostaan kuuluisan isän tyttärenä halua julkisesti lorsatakaan. Netistä löysin tiedon, että hänellä on puutarha-alan yritys Liperissä ja kirjoittaa myös siihen liittyvää blogia.

Kun luen Annalivian nykyisen elämän keskittymisestä puutarhurin toimiin, niin nuo vanhempiensa tarjoama Kerava-aikojen ankeus saa lopulta hänen kasvutarinalleen inhimillisen päätöksen.

Ajattelen, että vaikka pienen lapsen elämässä muutamankin vuoden tapahtumilla on suuri merkitys koko elämänmittaiselle taipaleella, niin Annalivian kohdalla se "Keravan aikojen ankeus" ei sittenkään koitunut elämää myrkyttäväksi katkeruuspilleriksi. Ehkä jopa se, että kun lapsena ei menemisiä ja tulemisia millintarkasti kirjattu, ei mielikään kahliutunut joutavanpäiväisiä murehtimaan. Ja jos vanhemmat kertoivat rakastavansa lastaan niin jo se lappaa evästä reppuun elämänmatkalle.

Ehkä niitä osasin itsekin vanhimmille tyttärilleni edes vähän pakata mukaan. Ovathan nuo elossa ja suht täyspäisiä.

Tosin en tiedä, mitä kaikkea Annalivian on pitänyt vielä kokea, että on saanut elämänsä mallilleen. Ehkä Tuulaliina on isä-Penan poistuttua Mia Bernerin houkutuksesta Ruotsiin saanut hoidetuksi äiti-pestinsä niin kuin äidin pitää.

Riippunee kaikki syntymälahjana saadusta luonteesta, sen lujuudesta ja herkkyydestä, millaisista lapsuudenkokemuksista parantumattomia mustelmia mieleensä saa.

Omat lapsuudenmustelmani ovat alkaneet vasta viime vuosina pikkuhiljaa vaaleta. Eikä aavesärytkään enää niin kovasti vaivaa.

Saarikosken kuohut

4.2.2020 tiistai

Illasta kävin volokistamassa erään pikkuisen työmuan. Huomenna aloitan. Ei ole kuin muutaman pvn homma.

"Antaa rampan kalakattaa!" Tämänkaltaisia lauseita ei enää juuri kuule. Enpä ole kovin paljoa ihmisten kanssa tekemisissä, jotta muitakaan lohkaisuja kuulisi. En istu Luotikujan kapakoissa, ei ole työyhteisöjä joissa kaikenkarvaiset rakennusalan ihmiset kirvehtisivät vitsien ja sananmuunnosten kalikoita tunnista toiseen. Vai veistelläänkö rakennuksillakaan enää kun korvissa soi jokaiselle omakseen räätälöity rallatus ja tauotkin kuluvat älyvehkeitä hivellessä?

5.2.2020 keskiviikko

Lähinnä jalka- ja laipiolistojen kanssa näpräilyä 6 h. Tarpeet loppuivat kesken. Lähetin puutelistan whatsapilla.

Posti toi Jari Vilenin ja Markku Jokisipilän toimittaman SS-mies Jorma Laitisen (Kemijärvi -k. 1999-) päiväkirjat 1941-1943, Kiitoskortti Hitleriltä (Minerva 2020).  Luin jo liki 100 sivua. Teoksen alussa paljon yleisisvistävää tietoa niille, joille SS-miesten syyt lähtöön ja reissun seuraukset eivät ole selvillä. Itse olen lukenut näistäkin historian tapahtumista niin paljon kuin käsiini olen saanut; keskustellutkin ihan nokko.

Pete Buttigieg on iowalaisten huulilla nyt. Iowasta on kotoisin naapuri-Anelman kotiapulainen Ashton.

Kun Nancy Pelosi repi Trumpin puhepapaperien kopiot, niin taputin käsiäni. Trumpin puheet etoo.

Tänään kotimuassa: Eduskunnan istuntokauden avajaispuheessaan Sauli Niinistö tökki silmiin niitä, jotka tuon tökkimisen ansaitsevat. Toivottavasti kirveltää ja kovasti.

6.2.2020 torstai

Luin viime yönä loppuun Jorma Laitisen päiväkirjat. Koska en ole akateeminen tutkija, voin tehdä SS-miehen muistiinpanoista suorasukaisempia päätelmiä kuin Vilen ja Jokisipilä.

"... .... naiset naidaan ja jos eivät anna, ne ammutaan ... ...".

Siinä missä virallinen tutkija ei uskalla edes vanhaa vitsiä mukailla Laitisen suuhun ("en mää, mutta pojaaat!") niin minä voin muutamista muistakin kirjan sivuilla esiintyvistä vihjailuista oikolukea rivienvälitkin. Voin vaikka sanoa, ettei sotaretkestään päiväkirjamerkintöjä laativa sotamies Laitinen voi, eikä halua erottua porukkansa hyökkäyssotatouhuista. Eikä siten myöskään eteen tulevista teloituskomennoistakaan.


Saamelaisten kansallispv. Neth pukkeutukhin nin kauhniisti. Vuan myö savolaiset miten sattuu, jos ollenkaan. Myö ee erotuta harmoosta massasta ennen kuin suu aakastaan ja jottaen typeree mölläytettään.

Elias sai autokoulun teoriat lävitse. Nyt ootellaan sitä ajo-opetuslupapumaskaa.

3 h olin työmualla. Listat loppuivat kuten eilenkin kesken. C tuo niitä illalla lisää muutamat pätkät.

Luen Donneria. Terveenä sairaalassa meni jo välipalana, samoin Kuolemankuvia, muutama sivu on vielä jäljellä pikkukirjasta, jonka nimi on pelkistetysti "Jörn". Suht helppoja kerrata ovat.

Jos seuraavaksi lukaisisi Saarikosken Pohjois-Haagan ja Keravan pvkirjat. Voi vähän tympiä vitut ja viinat niiden sivuilla, ja kirvellä silmiä Kosmoksen tunkkainen tupakankäry.

7.2.2020 perjantai

Heräsin uneen jossa saavuin juuri Kuopioon. Jätin pojat (G ja P) pois Puijon risteyksessä, annoin heille 500 mk ja sanoin, että tulkaa sitten taksilla pois.

Oltiin lähdetty tunteja aiemmin jostain kaupungista, jossa oli ryöstö meneillään, ja pommi räjähti takanamme maanalaisessa asemahallissa. Taivas oli siellä keltainen, Kuopiossa sininen.


Saarikosken vitusta ja viinasta lorsaaminen ärsyttää kuten arvelinkin. Kirjan alkupuolen jokaisella aukemalla jompikumpi mainitaan. Tuulaliinan vittu on pääosassa ja 6-7 olutta sekä runsaasti viiniä päivässä. Kirjan kääntämistöitä enimmillään 17 sivua, ripulipaskalla käyntejä, vatsakipuja, honteloa haarustamista kalsarisillaan päivästä toiseen. Joskus vieraita joiden seura houkuttaa ryyppäämään ja naimaan. "Lintutohtori" Sammaliston Lasse on kylässä usein.

Nyt iltamyöhällä olen uimassa jo syvemmällä Saarikoskessa. Raittiitakin päiviä joitan lomaan mahtuu. Raittius tarkoittaa vain paria kolmea kaljaa illassa ja jokunen viinilasillinen.

PS julkaisi ensimmäiset runonsa syntymäni aikoihin. Niiden myötä hänestä tuli ensin Hesan kulttuuripiirien erikoishemuli ja vähitellen maine laajeni muuallekin. Kai jotain Saarikoskeen viittaavia kaikuja päässäni kannatellen olen viehtynyt teksteihinsä minä. Muutenhan pääkaupungin kulttuuripidot olivat meille korven asukeille tuntematon suure.

Tämän PS:n pv-kirjan alkupuolen aikoihin minäkin olin usein Hesassa ja Vantaalla Myyrmäessä. Isä kulki pikkufiiulla Savon ja Uudenmaan väliä. Kerrankin olin Hyrylässä mukana parikin viikkoa, kun isä remontteerasi armeijan asuinparakkeja. Olin toisellakymmentä silloin, että lintsasinkohan koulusta?

Muistissa on sekin, kun isä rymähti työpukilta ja vasara lipsahti kädestä pudoten vasemman käden peukalon päälle niin, että luu halkesi. Lääkärissä käynnin ja röngtenin jälkeen lähdettiin kiireellä ajamaan kotiin. Isä oli sairaslomalla useamman viikon, ja voi että se oli mukavaa: oli matikankutuaika ja pantiin heti rysät Keyrittyyn, Pajusaaren kupeeseen. Varmaan sinä kevättalvena nähtiin se ilveskin Ahkionlahden koivussa jonne Hakki sen ajoi.

"Raittiina" päivinään ei vittu eikä viinakaan PS:n sivuilla vilahda kuin silloin tällöin. Kuten itsekin jossain kohden mainitsee; "selvinpäin ei naitata".

Kirjailijanarsisti Pentti Saarikoski on selkeä esimerkki alkoholismin etenemisprosessista, ja hyvin todistettava koska pitää niin hyvin siitä huolen, että prosessin eteneminen tulee ylöskirjattua. Ei siinä alkoholin toverina kauaa mene, kun nuorikin ihminen hapristuu vanhuuteen kuin Leinon runossa Lapin kesä. Vittupahe ei Penaakaan yksistään olisi multiin niin aikaisin sortanut. Ja varsinkaan, jos "mielen viagrana" ei viina olisi ollut.

Saarikoski syntyi vuonna 1937 ja kuoli 1983. Jörn Donnerin elämä kesti 1933-2020. Millainen hirmuinen kirjallinen jälki Saarikoskelta olisi jäänyt jos olisi kuollut vasta tänä vuonna? Olisivatko kilpaa Donnerin kanssa kirjoittaneet useampiakin mammutteja?

Mutta luultavasti Saarikoski ei olisi kirjoittanut yhtään mitään koska viina oli hänen kynänsä muste.

Hannu Salama elää vielä, ja kirjoittaa yhä, mutta mammuttia ei hänestä muovautunut. Eilisen Kulttuuriykkösen haastattelussa 83 vuotias Salama puhui yhä järkevän sujuvasti ja hauskasti sitä "duodaduodaansa" toistaen.

Salama on siis Saarikosken ikätoveri, käytti viinaa ja vittua nuorena kuten Saarikoskikin, mutta haimatulehdus pysäytti ajoissa. Ehti kyllästyä ainaiseen remuamiseenkin, kuten jossain haastattelussa taisi mainita. Kirjansa ovat enämpi poleemisia kuin henkilökohtaista kokemusta penkovaa. Aika kuivaa tavaraa enimmäkseen.

8.2.2020 lauantai

Unessa suunnittelin taideteosta jonka nimeksi tuli Unelmienpuhallus. Suunnitelma oli melkein valmis ja alettiin erillisen työryhmän kanssa valita Euroopankartalta kaupunkia, jonne se sijoitettaisiin. Yhteneviin, väljiin fleecasuihin pukeutuneet johtajat tyrmäsivät kategorisesti kaikki ehdotuksemme. Ne vetosivat siihen, ettei patsaalla saa olla viittä tunnetun tyrannin  päätä eikä ainakaan Donnerin puoli metristä kyrpää. En kyllä muista, että viimeksi mainittua olisin paperille edes hahmotellut.

Harmi, kun uni jäi kesken.

Lähetin eilen Kiitoskortti Hitleriltä-kirjasta kuvan fb:n Rukajärven suunnan ryhmään, nyt kuva oli poistettu. Tulikohan ryhmän ylläpitäjille palautetta sotien sankaruutta ihailevilta jäseniltä? Tai sitten jonkun SS-miehen jälkeläinen ei tykännyt kirjan välittämästä viestistä. Voihan jollain ylläpitäjistäkin olla sitä taustaa suvussa. Saattavat pian lempata minutkin ryhmästä kun avointa keskustelua aroistakin aiheista perään. Liityin sen jäseneksi vain, koska isäni tappoi vajaan 3:n vuoden ajan ihmisiä Rukajärvellä ja ajattelin, että jos vaikka valokuvia sattuisivat julkaisemaan sellaisia, joissa isä esiintyy (ei ole ollut). Muuten Sotasankari ja isiemme sankaruus yms.-kaltaiset sanat ärsyttävät minua suuresti. Niitä näkee sotaan liittyvillä saiteilla inflaatioksi asti.

SS-aihe on arka tässä avoimmuutta hehkuttelevassa yhteiskunnassakin. Luurankoja lie yhden jos toisenkin kuapissa. Ja niitä Jorma Laitisen päiväkirjojen kaltaisia muistoja, pahemmistakin kertovia (on niitä).

Kirjainfoni saatetekstinä oli jotain tällaista: 

Tämä (kirja ja aihe) ei varsinaisesti kuulu Rukajärven suunnan taisteluihin, mutta onhan SS-miehiä sotinut vuoden 1943 jälkeen sielläkin moniaita. 

Kemijärveläisen Jorma Laitisen päiväkirjoista käy hyvin selville, kuinka kammottava on Kaukasuksenkin retki ollut. Niin kuin sodat iänkaiken ovat. 

En ota kantaa SS-miesten syyllisyyskysymykseen. Jokisipilä kirjan julkistusvaiheessa sanoi, että tutkijoidenkin täytyy olla varovaisia kannanotoissaan sillä `savuavaa asetta ei ole löydetty´.

Missähän lienevät Laitisen Varsovassa vietettyjen kuukausien (1.3.-6.9.1942) muistiinmerkinnät? Mitä Varsovassa tapahtui? Mitä näki, koki?

En usko, että päiväkirjan pitäminen olisi katkennut tuoksi ajaksi. Varsinkin, koska hän ei selitä vihkojen aukkoa mitenkään kun syksyllä rintamalle palattuaan jatkaa kynäilyä.

Hän on tuolloin ollut saksankielentaitoisuutensa vuoksi hakemassa ajoneuvoja rintamalle. Edellisen, rikkoontuneen Bedfordin sijaan oli saanut sivuvaunullisen Zúndabb-mp:n ja toimi moottoripyörälähettinä haavoittumiseensa sakka.

Laitoin palautetta poistosta:

Hei!

Ylläpitäjillä on tietenkin velvollisuus olla suodattimena, mitä suljetun fb-ryhmän seinällä julkaistaan ja mitä säilytetään, mutta koska sisältö on kuitenkin jäsenien tuottamaa, niin palaute jonkin julkaisun poiston syystä olisi korrektia antaa.

Oliko siis edellinen, (maltillisesti perustelemani) kirjavinkkini SS-mies Jorma Laitisen päiväkirjoista (Kiitoskortti Hitleriltä, toimittaneet Jari Vilen ja Markku Jokisipilä 2020, Minerva kustannus) jotenkin sopimaton kun se rankattiin pois?

Mainitsin itsekin perusteluissani, ettei kirja ja sen sisältö varsinaisesti tänne kuulu, mutta entisiä SS-miehiä on Rukajärven suunnallakin loppusotansa sotinut, että sitä kautta linkki esittelemäni kirjan aiheeseen liittyy. Eikä missään syyllistämismielessä vaan yleisen tiedon takia.

Oliko lukuisten tykkäysten lisäksi muu palaute sen verran vaativaa ja rankkaa, että löytyi perusteet poistaa?

Asiallista avoimmuutta arassa SS-aiheessakin täytyy kunnioittaa ja avata keskustelua myös sen mahdollisesti sisältämistä jännitteistä.

Ihan ystävällisin ajatuksin tämä palautteeni.

Vastasi sieltä yksi yp., mutta ympäripyöreästi.

1½ tunnin lenkillä Vinhan kera Kätönlahden ympäri. Tuli moniaita muitakin koirantaluttajia vastaan. Yksi pysähtyi sanomaan, että omallaan (laboratorionnoutaja) on nenäpunkki, että ei passa antaa niiden haistella toisiaan. Haisteli ne silti. Miksei koirin omistajatkin haistele toisiaan?


Voiko lukemisista saada masennustartunnan?

Kirjoittamalla se on ilmeistä vaikka terapiaa olisikin harjoittavinaan. Itsekin tässä.

Saarikoski valittelee päivittäin masennuskohtauksiaan monen muun valituksen ohessa. Mieli ei ylene lukijallakaan: Kun kävi varhain jo selväksi, kuinka tälle kirjailijalijalle käy, niin ei nytkään, kymmenien vuosien kuluttua hänen tekstejään lukiessa ole hyvä olla.

9.2.2020 sunnuntai

Eilisen Hesarissa Jukka Petäjän esseen outo otsikko pani miettimään omaa rikollisen tietään: "Lukeminen on prosessi, joka tekee kirjasta ja lukijasta rikoskumppaneita iäksi"

Outo otsikko siksi, että eihän kaikki kirjallisuus rikollisuuksia käsittele, enkä varsinkaan minä ole koskaan ollut kirjallisuuden "ruumiinkulttuuriin" (dekkareihin) kallellaan ollut. Luin kyllä esseen, enkä sieltä kovin hyvää perustetta otsikolle saanut. Luetutin Eliaksella myös. Hänellä kirjoitukset alkavat maaliskuussa äidinkielestä.

Pentti Saarikoski päivää rivejään 1972-1975 Haagassa ja sitten Keravalla josta Tuulaliina hankkii heille ok-talon. Jo asunnonhankkimisen haaveiluvaiheessa päiväkirjojen lukijalle liki 50 vuotta myöhemin käy selväksi, että tuhoon on tuomittu tuo elämänmuutos.

Pvkirjojen sivuilta löytyy ihmisiä, jotka yhä huokuvat. Kuten monitittelinen (nyk. blogisti) Jukka Kemppinen (75) joka tuolloin mm. syö "sivistyneesti" Kosmoksessa ja jota PS tyytyy kauempaa tarkkailemaan sekä merkitsemään muistiin edellämainitun.

Hannut Mäkelä (76) ja Salama (83) mainitaan useamminkin ja onhan Tuulaliinakin (77) vielä elävien kirjoissa. Vainajoituneita kuuluisuuksia sivuilta löytyy useita. Sorsista Kalevikin.


Päivän maailmanlaajuiseksi katastrofiksi tituleerattu (keltainen media) koronavirus jatkaa matkaansa nenästä nenään. Kylmästi ajateltuna Maa-planeetalta voisi koronavirus nyppäistä kuolon kitaan miljardin tai kaksi lajimme edustajaa eikä sitä juuri huomattaisi. Kiinassa varsinkin ovat vauhkona tuon pienen basillin takia. Kuolleita on ehkä tuhat kirjatuksi saatu, muutamia kymmeniätuhansia sairastunut. Mitä ne merkitsevät Kiinan nykyiseen väkilukuun (1,386 miljardia) rinnastettuna? Elonkehän nykyisen ja yhä kasvavan ihmismassan kantokyvystä oltaneen yhtämieltä kaikki ajattelijat, mutta keinoja sen puolittamisen ei kenellekään lopulta ole esittää. Sodat ja muut tappamsiet eivät siihen auta lainkaan. Totaalinen ruttoepidemia, mutta onhan se aivan hirveää nähdä untakin siitä.

En minä silti toivo kenenkään kuolemaa erityisesti. Vanhuuteen kuoleminen on normaalia ja koska koronavirus vain nopeuttaa monen kohdalla prosessia, niin ei se keneltäkään ole pois, jos asian hyväksyy.

Bekingin autoista tyhjillä kaduilla saastesumut hälvenevät, että se hyvä.

10.2.2020 maanantai

Pankkiirisuperkapitalisti Björn Wahlroos on yksinkertaisesti ajatteleva ihminen, kapeaälyinen vähintään; hänen taskujensa kolikoilla on kaksi puolta ja pörssikursseilla kaksi suuntaa, muuta ei sen miehen mielessä kääntyilemään mahdu.

On tullut usein jo tuumattua: Kun ihminen ylittää tietyt vuosikymmet, hänen täytyy alkaa kuolinsiivous. Olen jo monta nurkkaa siivonnut, nyt luutani huitaisi yhteen turhimmista nurkista: Poistin Facebookista henkilökohtaiset kuvat ja julkaisut. Tai ainakin yritin poistaa, sillä on se niin monimutkaiseksi muotoiltu systeemi, ettei poistomekanismin varmuudesta ota pirukaan selvää.

Fb:sta voisi tietysti poistua kokonaankin. Jos ystävyydet ja kaveruudet perustuvat vain sen kaltaiseen yhteydenpitoon niin eipä niillä ole sitten vitunkaan väliä.

Tänään KS:n etusivun uutisessa moottori"urheilu" pääosassa: Nuorten puuhastelu sen nimikkeen alla.

Eivät taida nuoret kuunnella edes nuoria, niin kuin nyt vaikka Greta Thunbergia.

Konkreettisia tekoja vaativat mielenosoittajat ympäri maapalloa valtiailtaan. Konkreettisia tekoja helpoimmasta päästä olisivat moottoreilla toimivien huvitteluharrastusten, formuloiden ym. alasajo.

Alakulttuurimme voisi jo nyt helposti aloittaa näistä:

Moottorikelkkasafarien kieltäminen.

Turistien mönkijäkulkueiden kriminalisointi tunturienkupeissa.

Hiihtolatujen höyläykset.

Urheiluhallit. Varsinkin jää-sellaiset.

Jne.



Parasite-elokuva biorexissä. Oscarinsa ansaitsevat.

11.2.2020 tiistai

Aloin lukea Saarikosken pv-kirjojen rinnalla Tuulaliinan Kilpikonnaa ja olkimarsalkkaa. Olen näköjään saanut sen joululahjaksi Armilta julkaisemisensa aikoihin vuonna 1994. Olimme hänen kanssaan tapailleet tuolloin vuoden verran toisiamme ja jo silloin olivat merkit olemassa, ettei tästä tule lasta ei paskaa. Kuitenkin useita vuosia aina Kittilään pakenemiseeni saakka toisiamme runneltiin tavalla jos toisellakin. Nyrkeillä ei kuitenkaan.

Voisi siitäkin suhteesta saarikoskimaiseen tapaan kirjoittaa, että lihalliset ilot olivat suurimmat yhdessäpysymisen syyt. Olen tainnut joskus kirjoittaakin.

Kun viimeksi näin sattumalta Armia eräässä kaupassa, kiirehdin kysymään, mitä kuuluu. Mutta hänpä siihen tiuskaisi kylmästi mulkaisten "haista paska!" ja kopisteli ovista pihalle.

Kohtaus pani miettimään, että eikö kaikki saa asioihin etäisyyttä kahdessakymmenessäkään vuodessa? Eromme aikoihin ei kuitenkaan paskoja toisillemme enää haistateltu, että mitä hän tässä välillä lie sitten suhteestamme mielenpainiketta nostatellut? Ei meille lapsia siunautunut, ja koska ei yhteen hetkeksikään muutettu, niin yhteistä omaisuuttakaan ei jaettavaksi ollut.

Olen minä varmaan aika paska ollut jos oikein itsesäälisesti osaisin ajatella. Mutta en osaa. Tai sitten olen ajatellut ja analysoinut senkin suhteen niin tarkkaan, etten omasta puolestani sitä tarvitse mielen päällä kantaa. Ja onhan mulla kyllä elämää muutakin ollut miettiä kuin yhtä suhdetta josta ei mitään tullut. Ehkä Armilla ei muuta ole ollut? En tiedä. Se suku on niin sisäänpäin kääntynyttä, ettei auta mennä kyselemään.

Itse huokaisin  helpotuksesta kun ei enää riitelyn sävyttämää suhdetta tarvinnut jatkaa. Nainteja hänen kanssaan jonkin aika kaipasin, mutta sekin meni ohitse koska ilmanolijaksi en jäänyt.

Omat, vakavat ongelmansa ovat kyllä olleet nykyisessäkin suhteessani Puutarhuriin. Mutta niitäkään en laita kaikkia omaksi syykseni. Ja onhan meillä nämä lapset, joiden veroisista ei olisi osannut uneksuakaan.


Kun nyt luen Saarikoskea ja Tuulaliinaa rinnan, niin ajattelen, kuinka turhaa elämisensontaa hekin ovat lapioineet toistensa silmille ihan liian monta vuotta. Kaksi lasta heille riidoista huolimatta syntyi joista toisen, Annan, haastattelun katsoin Areenalta. (16.2.2020 Korjaus Saarikosken ja Tuulaliinan lasten lukumäärään: Anna siitä vain syntyi v. 1969.)

Kirjallisena kuvauksena elämän hukkaanheittämisestä olisivat molempien muistiinmerkinnät varoittavia oppikirjoja jos niitä sellaisena osaisi joku käyttää.

Mutta eihän tänään kukaan lue mitään. Peli- ja robottien kokoonpano-ohjeet vain osataan.

Raju on kirjoitetun muiston alasajo. Fyysisinä kirjoina ainakin.

12.2.2020 keskiviikko

Luin tutkimuksesta, jossa kerrotaan, kuinka lapsena koettu seksuaalinen väärinkohtelu muuttaa aivojen rakennetta.

Se pätenee muidenkin normaaliin lapsuuteen kuulumattomien kokemusten vaikutuksesta.

Sota, vanhempien alkoholismi, köyhyys, kiusauskokemukset, erilaiset kolarit, maanjäristykset, ... luettelo aivoihin vaikuttavista katastrofeista olisi mittava. Siten myös tutkittavien aiheiden loputon kimara.

Pumpulissa kasvattaminenkin aiheuttanee aivoille omat syrjähtämisensä. Ainakin se vaihe, kun pumpulista maailman tajuamiseen kuoriudutaan.

Millaisin aivoin aikuisuuteen astelevatkaan tälläkin hetkellä Syyrian miljoonat lapset?