Heinäkuu 2015, 4 viikko

RETKIPÄIVÄKIRJA

 

20 pv maanantai

Lähtö kotoa klo 09.15. Kierretiin kaupungin kautta. Äitiä morjenstamassa työpaikalla. Valokuva liikenneympyrän lähellä tarkoituksellisena taustanaan poikien opinahjo, Kajaanin Keskuskoulu. Sitten matkaan.

Klo 11 ensimmäinen jäätelötauko Nuottijärven kioskilla. 15 km takana, aurinko paistaa. Teidenpientareet valloillaan päivänkakkaraa ja apilankukkaa, siellä täällä lupiinien sinisiä saarekkeita. Kioskille piskuisella Fiestalla varovaisesti körötellyt, iäkäs pariskunta utelee, mistä matka ja minne. Mummon ilme venähtää, kun kerrotaan, että juuri lähdettiin Knista, mutta aikomus on venyttää ketjuja ainakin 500 km:n matkalla. " Kuhan vuan että tienposkeen uuvaha..." Eliasta hymyilyttää mummelin huoli.

Klo 13.30 Otanmäki. Kahvit ja kaakao Seolla. Kilometrejä takana 46. Ennen Otanmäkeä pysähdyttiin Vuoreslahden th:n P-paikalla. Ruisleipää ja maitoa välipalaksi. Vettä perään. Kuorman kiinnitysten tarkastus jossa huomattiin puutteita ja korjattiin asia. Pölökky Oy:n rekka pysähtyi myös kiristämään liinat. Kuski oli rehvakka, nuori mies joka käryytti tupakkaa. Hytästä kuului räppikanava. Otanmäen kyltin äärellä aprikoitiin, että missähän se Jätänmäki sitten on. Auton alle murskaantunut harakanpoikanen siirrettiin tiensivuun jossa muurahaiset ja muut pikku mönkijät suorittavat raadon hyödyntämisen nopsaan.

Klo 16.45 Kirkasvetinen lammenranta ennen Pyhäntää. Mittarissa 73 km. Soisella rannalla pitkät pätkät lankuista rakennettua pitkospuupolkua. Haalistunut kyltti: yksityisranta, leiriytyminen ja tulenteko kielletty. Vastapäisellä, mäntykankaisella hiekkarannalla laavu joka näyttäisi yleiskäyttöön tarkoitetulta. Siellä on porukkaa tulihtalla. Rannoilla myös muita pieniä kesäasuntoja. Muutamat nähdyt lakat ovat vielä raakileita. Napsin isommat suuhuni. Mustikkaa suon laidalla mäntymetsässä paljon. Suu mustaksi niistä. Milloinkahan Elias marjoihin oppii? Tähän tullessa pitkät pätkät asvaltin uusimistöitä; tuore piki raskasta polkea. Metsätien varressa pistäydyttiin kakkiasioilla ja otettiin E:n kesäksi annettuun koulutehtävään valokuvia kanervista ja horsmankukassa metistelevästä ötökästä jonka nimi ei tullut mieleeni.  Hapastiin välipalaa ja juotiin vettä jollakin P-paikalla. Makailtiin asvaltilla. Yksi perheauto hidasti kohdalla ja sieltä vilkutettiin pienin käsin. Pilviä kulkee, mutta enimmäkseen aurinkoa. Tuulee välillä navakasti. Auringon asennosta päätellen sen suunta suurin piirtein länsi. Ei viitsitä kaivaa kompassia työkalulaukusta.

Nahkiaisoja soitti Ylitorniolta.

Klo 18.35 Pyhäntä. Käytiin Salesta maitoa, voita, leipää, piirakoita, tomaatteja, juustoa, perunoita, kananmunia, silliä ja sipulia. Ruokailupaikka löytyi helposti jalkakäytävän reunan pöydästä. Potut ja munat keitetään sitten yöpymispaikassa mikä se sitten sattuu olemaankaan. Kohtahan se on etsittävä kun ilta jo päivää päihittää.

Klo 21.00 Korpelainen. "Isännät ja isäntien varjot". Käännyttiin Pentti Haanpään tielle ja tultiin tähän hänen museoidulle kalamökilleen Iso-Lamulle jonka myrskyisiin aaltoihin kirjailija hukkui syyskuussa 1955 paria viikkoa ennen, kuin olisi täyttänyt 50 vuotta. Etsittiin pihamaalta tasainen paikka, harattiin käpyjä ja kusiaisia syrjemmälle ja viriteltiin teltta kuosiinsa. Syötiin iltapala kuivana kun ei jaksettu ruveta potunkeittoon. Kävin uimassa, huuhtaisin paidan ja molempien hikiset kalsarit ja panin puiden oksille navakkaan tuuleen kuivumaan. Tuulensuunta varmistettiin kompassista  länneksi.  E luki vähän aikaa Aku Ankkaa ja nyt se uinuu tuossa vierellä. Sanoi ennen nukahtamistaan, että jalat polkevat vielä. Niinpä tuo jo nukuttaa minuakin. Kilometrejä eka päivälle tuli 97. Kova lukema 13 vuotiaalle polkijalle. Miksei myös 56 vuotiaalle.

21 pv tiistai

Klo on 8. Taivas pilvikatteessa, ennustaa sadetta. Tuuli kääntymässä länneltä luoteen suuntaan; ulapalla ristiaallokkoa. Heräsin yöllä kaakkurin kuikutukseen ja tukkasotkan kiukutukseen. Rannasta lähtikin noustuani iso sotkapoikue uimaan ruovikkoon. Rantojen puihin on asennettu telkille pönttöjä, mutta tyhjiltä ne vaikuttavat, ei ole edes vanhoja pehmusteita pohjilla kun kopeloin. Virhe; entä jos ampiainen olisi sinne pesän tehnyt? Keitin kahvit kaasukeittimen päällä, ryypin sen peltisestä retkimukista ja laitoin kananmunat kiehumaan. Kaasu lienee vähissä tai on niin vanha säiliö, ettei ole oikein painetta. Mökin seinustalta nostin penkin mökin taakse kantojen päälle asetellun istuinkelleksen eteen ja katoin "pöydän" valmiiksi. E nukkuu vielä. Herättelen sitten, kun ruoka on valmista. Höpöttelen, kun muistan, nauhurillekin matkamme edistymistä.

M soitti. Ja koti.

Aamianen on nyt pötsissä. Kananmunat olivat sopivan puolipehmeiksi keittyneet vaikka en kellosta aikaa vartonut. Potut sen sijaan olivat pettymys; alavilla savipelloilla väkilannoitteilla väkisin kasvatettuja, runsain kasvin"suojelu"ainein myrkytettyjä, rakeisia, hajoavia ja kovanlaisia keitettyinäkin. Ruokaillessamme kertasin uniselle Eliakselle Korpelaisen historiaa ja kuinka merkittävä kirjailija Haanpää aikoinaan on ollut, ja kuinka hänen kirjallisuutensa sanoma pätee edelleenkin. Veneen äärellä pohdittiin kirjailijan hukkumiskuolemaa, mökin ikkunasta kurkattiin ja Pentin ja Ailin "hautakiviäkin" käytiin vilkaisemassa. Kiven alta löytyi pari matoa ja pitihän se onki tekaista, vaikka ranta on niin matala, ettei siinä kala syönyt. Laitettiin vieraskirjaan nimet. Löytyivät sieltä myös elokuun 2009 käyntimme piirrot. Leirin purku ja sitten taipaleelle. Klo on 11.40.



 



Klo 18 Kärsämäki, Paanupaikan kahvio. Korpelaisesta lähdön jälkeen lievää vastatuulta, muuten sopivan viileää polkea. Noin tunnin verran oltiin sadetta paossa isojen kuusien alla saman sullilaanin suulla jossa makailin pöllipinojen päällä 7 vuotta sitten. Ei kastuttu lainkaan. Erikoisia asioita ei tienvarsilla havaittu, paitsi kummitusmetsän joka oli syntynyt peltosaroille istutetuista kuusentaimista joiden oksisto oli käkkyröitynyttä ja harotti joka suuntaan kuin sarjakuvien ja leffojen godzilloilla. Millaisiahan "aikuisia" runkoja moisista vänkyröistä kasvanee? Ostettiin vintage-postikortteja. Kirjoiteltiin osoitteita niihin, mutta kaikkiin ei postimerkkejä riittänyt eikä kahvion kassa löytänyt vaikka myynnissä pitäisi olla. Postilaatikkokin on keskemmällä kylää, että täytyy käydä vielä lenkki omille jäljilleen kunhan sade hellittää; aurinko pilkistelee jo.

Hannele, sisko, soitti. Luuli, että me pyöräilisimme Haapaveden kautta ja käytäisiin niillä. Ei me sitä mutkaa nimipvkahvien takia keretä tekemään. Kokkola-Vaasalenkistäkin luovuttiin suosiolla ja ajellaan pienempien kylien kautta.

Postimerkkejä löytyi kylän toisenlaidan huoltoasemalta. Poika kassalla ei kysyttäessä ymmärtänyt, mitä postimerkit ovat ja hämmästyi, kun pyysin vieläpä ykkösluokan merkkejä sekä niiden mukaan "priority"-tarroja. Ne muutamat, joita siellä oli, löytyivät nuhruisesta kirjekuoresta kassan vieren paperiläjän alta. Näin sen kokee, kuinka muu viestittely on syrjäyttämässä, syrjäyttänyt jo, ihmisiltä kirjeiden ja korttien lähettämis- ja saantimielihyvän.

Kylällä valokuvattiin kohde, jonka piirtäminen kuviin on kielletty ja jonka säännön rikkominen on terroritekoja viimeaikoina maailmalla aiheuttanut. Miten kärsämäkeläiset taiteilijat ovat uskaltaneet! Kuinka sitten on piirretyn kuvan valokuvaamisen suhteen ajateltava? Onko sekin kiellettyä? Suojellun Petäjävanhuksen äärellä tuhahtelin E:lle, kuinka kylän keskellä töröttävä yksinäinen petäjä saa ehdottoman rauhoituksen kun samaan aikaan miljardit yhtä arvokkaat puut kokevat raakalaismaisen kuoleman säälimättömien metsäkoneiden kynsissä eikä niiden perään auta itkeä vaikka ne olisivat merkittävä osa sielunmaisemaasi; lapsuuteni edesmenneestä Luikkokankaan mäntymaisemasta mainitsin esimerkin vuoksi koska Eliaskin ehti siihen tutustua.

Joku tuntematon soitti ja ähisi selvänsaamatonta korvaani. En kuunnellut sekunteja pitempään. Sitten tuli multimediaviesti jossa kuva nyrkistä.

Kärsämäeltä lähdetään nyt, kun klo on 19 kantturoissa. Yritetään jaksaa Haapajärvelle (n. 40 km) iltayön mittaan koska sää näyttää selkenevän.

22 pv keskiviikko

Haapajärvi klo 00.30. Järvinäköala urheilukentän aidanvierusnurmikolta johon teltta viriteltiin. Yli 70 km mittariin eilisellekin. Tulomatkan elämyksiä: Hiiriliftari autiotalon seinässä, navettansa tulipalosta hupsuuntuneen "avaruustalo" pusikossa pihan rojuineen ja autonraatoineen, kurkia pelloilla, lehmien "jututtamista" laitumella ja vanhempi aikamiespoika joka pyöräili parikymmentä kilometriä kanssamme kunnes kääntyi ennen Haapajärveä kotitilansa suuntaan Koposperälle, 1960-luvulla rakennetun tekoallas Settijärven rannalle. Sanoi asuvansa vanhemman veljen kanssa, ei akkaa, ei lapsia eikä muitakaan sukulaisia riesana. Pyöräilylenkit suuntautuvat Settijärven ympäristöön, Haapajärvelle ja toisinaan Pyhäjärvelle, Pyhännälle ja jopa Pulukkilaan saakka. Paljon mies ehti kertoilla siinä pyöräillessämme itsestään, veljestään, vähäisistä sairasteluistaan, armeija-ajoista 70-luvulla Kainuun sissikomppaniassa, kotitekoaltaastaan ja sen rakennusvaiheista ja tuulivoimaloista joita nousee Pohojanmaalle kuin sieniä sateella. Taisi olla mielissään, kun yllytin kyselyilläni kertomaan elämästään. Nauroi miltei hampaattomalla suullaan makeasti, kun olin kuulevinani että tekoaltaan nimi on Seksijärvi.







On haapajärveläinen puolipäivä (22.7). Koti soitti. Teltta pantiin rullalle jo kahdeksan maissa kun alkoi uhkaavasti ripeskellä, mutta kun aamukahvit ja kaakaot oli eibiisiillä juotu, selkisi ja aurinkokin pilvien välistä pilkisteli. Uimaranta löydettiin, uitiin ja nyt on raikas olo. Kiinnitysrenksuja piti käydä ostamassa autotarvikeliikkeestä kun niitä eilenillalla hävisi mystisesti telttapaikkaa etsiessämme. Käytiin presidentti Ståhlbergin lapsuudenkoti katsastamassa, hautausmaatakin kierrettiin ja kirkkoa töllisteltiin. Jututettiin vanhan armeija-ajoneuvon omistajaa, eläkkeellä olevaa erityisopettajaa joka ihasteli pyöräilyharrastustamme. Kaupan pihassa meinasin jäädä uudestaan saman naisen alle, joka pyöräili edellisiltana sillan ylitse jossa katseltiin Hasan saha-alueen taakse laskeutuvaa ilta-aurinkoa ja hokkuroin kamerani kanssa keskellä ajoväylää. Kyseli hänkin mistä tulemme, minne menemme.  Hoikka, tumma nainen oli venäläisperäinen aksentista päätellen. Sillä oli tatuointeja paljaalla vyötäröllä; köynnöksiä nousi persvaostakin. Kaupasta ostettiin leipää, maitoa, makaronilaatikko, tomaatteja, kaurakeksejä ja suklaalevy. Halapahallin tarjouskorista löysin itselleni kolitsit, eli kollarit kuten Elias sanoo.  Uskovaisten moottoripyöräilijöiden "konsertti" torilla. Nahkatakkeja kierteli lentolehtinivaskan kanssa kulkijoita käännyttämässä. Kun yksi jeppe lähestyi, sanoin sille tylysti, että pysykää kaukana meistä koska jumalattomuuteni on tarttuvaa laatua.

Klo 13.30 kivilouhimo jossa laitettiin ruokaa ja keitettiin kahvit. Saarioisten makaronilaatikko oli vetisenpahaa, piti loput karistella kusiaisten ruuaksi. Paistettiin makkarapötkyt ja otettiin käestä kakkua, juotiin litra maitoa. Kuorma kepeni.







Reisjärvellä iltakuudelta. Katsastettiin kylän hautausmaa ja kirkonseutu, kaupasta jäätelöt ja muuta pientä purtavaa. Poikia keuli mopoillaan pahanäänisesti pitkin kapoista kylänraittia, kävivät väliin sätkänkäärintään erään lakkautetun liikkeen seinustalle; ankean mielikuvituksetonta, arveltiin.



Klo 22. Kilometrejä jälleen takana reilut 70. Teltansija löytyi samalta Lestijärveen virtaavan Lestijoen rannalta kuin 7 vuotta sitten. Tänne johtavan soratien varrella on kalasatama, urheilukenttä ja ränstymään päässyt tanssilava, "Discolandia". Rakenneltiin rantaan kunnon roihut.

Lestijärvelle saavuttiin sopivasti kaupan ollessa vielä auki. Ostettiin ruokatarpeita, maitoa, leipää ynnä muuta. Keiteltiin ja paisteltiin ateriat nuotiolla, syötiin tukevasti. Kun kumoillaan olevan veneen alta löytyi hiirenpesän lisäksi matoja, tehtiin jälleen onki, mutta vain pari kertaa kävi joku särki huulittamassa koukkua. Itikoita on melkoisesti ja vaikka ne eivät minuun pysty, niin Eliasta ne  häiritsevät kovasti.

Ennen Lestijärveä saimme jälleen seuralaisen. Se oli joku kokkolalainen yli kuusikymppinen mies, joka oli lähtenyt karavaanarien leirialueelta pyörälenkille. Kovasti juteltiin jälleen ja ainakin kymmenen kilometriä meni ihan huomaamatta. Eliakselle ehdottelin jo aiempaa yöpymispaikan etsintää, mutta poika se vain sanoi, että kyllä hän Lestille asti jaksaa kepoisesti. Jaksoi myös eikä heikotusta valitellut.

23 pv torstai

Klo alkaa olla 11. Aamupuuron keitin nuotiolla. Keitin myös kananmunia ja paistoin aamiaismakkarat kuin hotelleissa ikään.  Ruvetaan jättämään tämän Lestijoen suun mukava leiri. Seuraava kylä on Halsua jonne matkaa 30 km. Täytyy käydä vielä kaupassa ennen lähtöä ja muistaa täyttää vesipullot. Katellaan myös museoalue ja ehkä kirjastossa pistäydytään. Nyt muistui mieleeni sen lestijärvisen miehen nimikin, jota eiliselle karavaanarimiehelle yritin muistella: Untin Pena, Haanpään kirjallisuuden tuntija ja kotiseutumies. Oltiin jonkin aikaa sähköpostitse yhteydessä oman Haanpääreissuni jälkeen, mutta sitten se on jäänyt.

Näin yöllä unta jossa K, lapsia, ylittämätön jyrkänne ja laakeita laattapatioita. Eliaskin uneksi, mutta en saanut selvää, mitä sanoi. Muuten jutkotti tasaisesti hengittäen vieressä.

Klo 16 lato keskellä mäntymetsää. Kurvattiin pitämään sadetta ja tunti siinä pölkkyjen päällä istuksiessa sujahti, mutta eipähän kastuttu. Otettiin palasta ja vuoltiin puiset "kynät" muistoesineiksi. Söin mustikoita suuni mustaksi. Eliakselle ne eivät vieläkään kelpaa. Tien varrella nähtiin erään mökin pihassa yhdistetty aurinkokenno-tuulivoimala ja toisaalla murskaamotoimintaa. Löydettiin myös "nuotiohanska", siis sellainen, jota voi säälittä käyttää nuotiolta pakkia nostaessa ettei näppejään kärvennä. On keräilty pulloja ja purkkeja joita tosin Pohjanmaalle tultaessa on yllättävän vähän. Olisiko lestadiolaisuudella siihen osuutensa kun ei täällä Halpahalli edes myy alkoholia sisältäviä juomia. Myypiköhän ne tupakkaa? Muualla maassa tienvarsien panttilöydöistä, jos keräämään alkaa, saa kylien välillä hyvinkin ainakin känttykahvirahat, täällä pitää polkea parit-kolmet kylienvälit ennen kuin jäätelötuutit irtoaa. Hankalaa niiden kerääminen kyllä on kun kuormattua pyörää ei tahdo saada sen aikaa pystyssä pysymään.

Halsua klo 17. Kovasti on pilvistä, mutta ei ole kastuttu mikä tärkeintä. Perenna-perhospuisto katsastettiin kylään saavuttaessa. Pistäydyttiin jälleen pikkuostoksilla kaupassa kun laukkuihin ei paljoa kerralla mahdu. Maitoja varsinkaan ja kun ne pitää käyttää melkein sitä mukaa näin kesällä. Hiljainen on kylätie vaikka kaupan pihaan kyllä parkkeeraa säännöllisin väliajoin autoja ja ihmiset kantavat tavaraa kyytiin siinä missä muuallakin. Syödään jäätelöä tässä kaupan seinustalla ja katsellaan ihmisten liikettä. Vanhoja rakennuksia on vastapäätä ja huvittaa meitä, kun pylväisiin ovat joulukoristevalot jääneet kesäksi. Räyrinki olisi seuraava etappi. Lappajärvelle ajateltiin seuraavaa leiriä, mutta ehkä ei jakseta, eikä keretä ainakaan tämän vrk:n puolella.



 24 pv perjantai

Klo vieri juuri aamuyön puolelle. Yli 70 km jälleen takana. Estottomat pilvet purkavat märkyyttään kovalla lotinalla. Meitä se ei haittaa sillä teltta kerettiin viritellä halliin, joka on toiminut huvilaveistämön lämpökeskuksen purusäiliönä ja on edelleen puolillaan höylänlastua ja sahajauhoja. Veistämö itse lienee ajanut toimintansa alas tai mennyt konkurssiin kun on niin päässyt kasvusto sokkelinjuuriin kasvamaan ja kulkuväyliä tukkimaan. Betonilattiaa oli sen verran paljaana, että teltta siihen mahtui. Löytyi alle muoviakin, ettei asumuksemme pohja likaannu. Elias uuvahti jo uneen. Kirjaan vielä päivän tapahtumia ylös ja lotikoittelen nauhuriin loput. Öitsimispaikastamme lienee Lappajärvelle matkaa vielä 10-15 km. Se hujahtaa aamulla sitten mukavasti jos vain sade lakkaa.

Halsuan jälkeen tehtiin matkaa ahkeraan. Evijärven kylällä käytiin vaikka siitä tuli muutama km:n mutka. Ei kylältä mitään kummallisia tavattu. Joku vanhempi pariskunta tuli vastaan pyörälenkiltä ja kyselivät matkastamme. Erään kiinteistön seinään niitattu "Myy meille häntäsi" -mainos jäi askarruttamaan. Ehkä se liittyy turkiseläintuotantoon? Niitähän näillä seuduilla vielä on, muutamat häkkirivistöt jo nähtykin -ja haistettu. Melko pian Halsuan jälkeen "keskustelin" laitumella olevien hevosten kanssa. Yksi niistä vähän villiintyi kun hirnahdin jotain sopimatonta. Samalla aukealla oli mallinukke liimattu katetun, käytöstä poisaolevan lietelantalan pyöreälle katolle. Huumorinkukka sekin vaikka mieleeni ryömi provosoiva Benettonin mainos. Pohjalaistyylisiä, kunnostettuja rakennuksia ihailtiin. Särkikylän koulu ja kylätalo olivat ainakin päällepäin hyvässä kunnossa.

Räyringissä lompsutteli kevyenliikenteen väylää vanhempi naisihminen keltaiset kumisaappaat jaloissa. Sanoin hänelle hyvät illat. Kysyin sitten ärrää sorauttaen, että millainen kylä se tämmöinen Rrräyrinki oikein on ja aloin taluttaa pyörää hänen rinnallaan. Nainenhan innostui kertomaan. Sanoi, että Räyrinki pitäisi olla kaikille tuttu telekkariohjelmasta "naisettomana kylänä".  Leipomoa ja sen tuotteita kehui, asvaltoidun jalkakäytävän kertoi tulleen tienviereen jo vuonna 68, ja tuota kaisloittunutta järveäkin ovat ruopanneet, mutta koulu on lakkautettu jo aikoja sitten. Ja että velipoijalla, tuossa tiilitalossa tuolla, on kuusamolainen miniä, pieni ja pippurinen. Itse asutan kotitaloa tuolla tien toisella puolella. Isä oli seppä, ja siellä sen pajakin on vielä haamullaan, mutta eipä ole ketään enää joka alasinta takoisi. Ikäni olen täälä asunna, vakuutti ikäneiti. Sanoin hänelle, että olipa mukava jutella, me jatketaan matkaa Lappajärven suuntaan, hyvää yötä. Vilkutti hän sitten meillekin.

Vähän ennen tätä paikkaa näimme pienen ketun loikkivan tien ylitse ja takaisin. Se ei huomannut meitä sillä oli jo hämärää ja alamäessä renkaat rullasivat melko äänettömästi. Päästiin muutaman metrin päähän ennen kuin sen ketunkorvat kuulivat muutakin kuin hiirten vikinää ja siinä samassa kettu oli ravin takana pusikossa.

Heräsin klo 08, nyt se on jo 9. Sataa edelleen, mutta heikkenemään päin; aurinko esittäytyi jo. Sateensoitto peltikattoon oli tasaista koko aamuyön, sekö lie nukuttanut niin makiasti. Kerkesin keittää einesannoksen kalakeittoa ennen kuin kaasu loppui. Herättelen Eliaksen syömään, sitten puretaan leiri ja lähdetään jatkamaan hyvin sujunutta matkaamme.

Klo 13.30 Lappajärvi, ST1:n kahvila. Pidetään sadetta vaikka ei se kovaa ole. Tihkua enimmäkseen. Juotiin kahvit ja kaakaot. Mukava rouva tiskin takan tarjosi toisen kupillisen sekä "sponssasi" Eliastakin suklaapatukan verran. Oli kiinnostunut pyöräretkestämme josta tietenkin selonteko tehtiin, ja juteltiin muutakin. Luin Hesarin.

Tienvarsilla oli paljon ahomantsikoita. Eräällä kohden ainakin sadan metrin matkalla aivan mattona. Kuinkahan paljon liikenteen tuottamia saasteita ne sisältävät? Olisiko enemmän kuin säilöntämyrkkyjen pitoisuus kaupan hilloissa? Napsin minä niitä, sateen päältä huuhtomia punaisia makeita kourallisen tai pari suuhuni. Ei myrkyt minuun enää kerkeä syöpiä synnyttää. Jos sellainen iskee, on ainekset saatu jo tähän saakka kerrytetyistä.

Klo 15.05 Lappajärven kirjasto. Viereisen koulun ovi-ikkunassa savuton-tarra josta oli S raaputettu pois. Eliasta se nauratti, ja minua. Otettiin palasta kun siinä oli istuinpenkki. ST1:n jälkeen käytiin kaupassa ja sitten IKH-liikkeessä josta löytyi kaasusäiliö aamulla tyhjenneen tilalle. Maksoi vajaat 3 euroa. Kierreltiin kylää ja löydettiin sitten tänne kirjastoon joka kylläkin menee jo neljältä kiinni. Nettiä vilkaisin. "Kosmisen tahran" (tiedemies Kari Enqvistin ilmaus), eli ihmisen tyhjänpäiväisiä vouhotuksia entiseen malliin vain siellä. Mulle oli tullut pari kommenttia blogeihini. Joku sellainenkin, jossa ei päätä ei häntää ollut joten en julkaissut. Sähköpostitkin niin täynnä roskaa, että saa sitä ihmetellä, millaiset pahkapäät niillä "töin" elämiään kuluttavatkaan.



25 pv lauantai

Jälleen aamuyön puolella vasta teltan paikka löytyi. Koivikkoinen puisto Alajärvellä. Takalaidalla omakoteja, vasemmalla uskovaisten harjakattoinen ja julkipuolella kerrostaloja joiden pihamaalla juuri nyt humalaisia rötisijöitä. Mopojen konsertti ympäristössä on taukoamatonta; kuinka ihmiset sietävät moista yömeteliä?

Lappajärven jälkeen tapahtui seuraavaa: Tähti ja Koivu-nimisen majatalon pihassa tankattiin puutarhaletkusta vettä pulloihin. Jututettiin miestä joka korjasi autoa. Naista, joka autonkorjaajan mukaan on näyttelijänä teatterissa, puhutettiin myös. Mies sanoi lähtevänsä kohtapian vuosittaiseen tapaansa Lappiin vaeltelemaan, ja kaikenlaista muutakin se kertoili. Talon muista asukkaista se sanoi sen verran, että yläkertaan on majoittunut paikallisten mantsikanviljelijöiden poimijoita jotka ovat ukrainalaisia. Iso, arka koira makaili avoinna olevan farmariauton takaosassa eikä antanut silittää, mutta ei myöskään hampaitaan näyttänyt. Rappusten edessä nukkui vauva vaunuissa, lie ollut sen näyttelijättären joka kantoi autostaan kauppatavaroita sisälle.

Majatalon jälkeen melko pian tie kaartoi lähelle Lappajärven rantaa ja huomattiin kaksi erikoisen näköistä lintua istuksimassa rantakivillä. Tunnistin ne meriharakoiksi. Kun kaivoin kameraa laukusta ja aloin tähtäilemään niitä, ne lähtivät rannansuuntaiseen lentoon ja häipyivät pian näkyvistä. Kuinkahan yleisiä lajin edustajat lienevät sisämaan järvillä nykyisin? Pesivätkö ne niissä? Mikään harvinainen lintu se ei ole, sen tiedän, mutta ei sitä Savossa Nimettömällä koskaan ole tavatuksi koskaan merkattu.

Sitten tultiin Ylipään kylään joka sijaitsi mäellä ja josta avautuivat komeat näköalat Lappajärven ulapalle. Vanhat hirsirakennukset ja niiden pihamaat olivat asuttuja, siistejä, perusteellisesti kunnostettuja ja huolellisin perennaistutuksin koristeltuja. Lakkautetun koulun nurmikentällä oli hauska ilmestys; punainen puhelinkoppi ja sitä vasten nojallaan vanha polkupyörä. Pian sen jälkeen omakotitalon pihamaalle oli perustettu jäätelökioski josta sai myös kahvia ja muita juomia. Minä otin pehmiksen ja kahvia ja Elias yhden pallon Super Tiikerin. Myyjärouvaa puhutettiin jonkun aikaa kunnes siihen pyrähti ostoksille kesämökeilleen matkaavaa porukkaa moniaita henkilöitä autoilla ja moottoripyörillä. Oli mukava pysähdyspaikka.

Tiet olivat suoria, mäkiä vähän ja matka joutui. Kun tultiin kylänpintaan, käytiin eibiiciillä syömässä. E otti ison annoksen ranskalaisia ja minä jonkin pesäpallotermin mukaan nimetyn hampurilaisen. Oli siinä kanaa ainakin. Kun oli syöty ja kerätty muutamat tyhjät tölkit pientareilta ja parkkipaikoilta, alettiin etsiä yöpymispaikkaa joka ei niin helppoa ollutkaan sillä maa on alavaa ja kylän liepeet pusikoiden vallassa, nekin, joissa kasvoi mäntymetsää olivat möykkelikköistä pajupuskaa valloillaan. Viimein kurvattiin, melko pimeässä jo, tähän puistoon ja päätettiin humalaisten mekastuksesta ja mopojen pörinästä huolimatta viritellä teltta koivujen alle.

Klo 09.30. Istutaan eibiiciillä aamukahvilla ja -kaakaolla. Herättiin jo kahdeksan aikoihin, purettiin puistoleirimme ja hakeuduttiin Lidliin jonne palautettiin eiliset keräyssallimme. E sai kuusi tuoretta croissantia niillä rahoilla. Itse löysin alennuskorista muutaman euron hintaiset farkkushortsit koska entisten ratkeamista vilkkuvat jo kellit polkiessa. Seuraava kohteemme on pieni Soinin kylä vajaan 30 km:n päässä.

Lauantai edelleen. Klo huitelee kahden paikkeilla iltapäivästä. Soinin kylä, joka sijaitsee melkoisen kiipeämisurakan takana mäellä, on nähty, käyty kaupasta seuraavaa nuotiopaikkaa ajatellen ruokatarpeita: perunoita, sipulia, makkaraa, voita, maitoa, munia jne. Jäätelötkin syötiin kaupan seinustalla lämpimässä auringonpaisteessa. Yksi pullonkerääjänainen, Kassialmaksi kaupungeissa ilkeästi nimitelty, oli siinä  humpsuttelemassa myös, mutta olimme jo omat tienvarsisaaliimme rahaksi ja jäätelöksi vaihtaneet, niin ei voitu antaa niitä hänelle enää. Yksi 10 sentin litteä koskenkorvapullo oli jäänyt renksun väliin kuorman päälle ja se laitettiin esille roskapöntön kannen päälle. Kun "Alma" tuli kaupasta, seurattiin, kuinka mielissään hän sipaisi pullon roskiksen kannelta mukaansa ja meni takaisin sisälle vaihtamaan löydön rahaksi. Tuli siinä pojan kanssa sitten muutaman sanan verran arveltua, että miten pienellä vaivalla ihmisten elämään ilahdusta tulee kuin kymmenen sentin pullonpalautusrahasta. Se saattoi olla jopa tositarpeeseen sillekin muorille ja varmasti olisimme antaneet kaikki tienvarsilöydöksemme hänelle vaikka emme itsekään voi koskaan elämäämme rahanroiskeella voidella.

Onkohan tämä Hankajärvi? Karttamme on jälleen niin ylimalkainen, ettei siinä kaikkea kerrota. Sama se sille. Klo on kuitenkin jo ½4. Nuotio tehtiin metsän oksista ja risuista vaikka halkopinokin olisi ollut tarjolla. Koetan näin ohjastaa poikaa, ettei yksityisten halkoihin tarvitse turvautua kuin vain hätä tapauksessa tai luvan kanssa. Keiteltiin potut ja paistettiin makkarat. Perunat olivat parempia kuin edelliskerralla, mutta eivät erityisen maukkaita nytkään. Omanmuan tuotoksiin ei voi verratakaan. Kahvitkin keitin. Ruokailtiin rannassa olleessa veneessä kun kusiaisia oli kovasti ympäristössä ja pyrkivät tietenkin kiipeilemään kinttuja pitkin housujenlahkeisiin. Peseydyttiin järvessä perusteellisesti eikä vesi pahankylmää ollut. Kahtapuolen nuotiopaikkaamme on pari kalamajan tapaista pientä rakennusta joita ei varmaankaan ole käytetty mihinkään tarkoitukseen pitkiin aikoihin. Kalaa voi tässä järvessä ollakin, on sen tapainen jos nyt mitään voi vesistöjen näköisyyksistä koskaan päätellä. Joku pariskunta kiipeili äsken risukojen ylitse mustikoita keräämässä. Niitä onkin aikalailla tässä ja itsekin niitä jälkiruuaksi kävin napsimassa. Tämän retken uusi resepti: Tomaatti kaurakeksillä. Karstula olisi seuraava kylä. Siellä oli 7 vuotta sitten israelilaislähtöinen nainen vanhojen tavaroiden liikkeessä ja ostin siltä pojille vintage-puisen junan jonka hän lähetti matkahuollon kautta osoitteeseeni koska olin pyörällä silloinkin liikkellä. Vieläköhön on jaksanut Suomessa miniänä viihtyä? On kovin myöhä ilta kun olemme Karstulassa, ettei mahda olla liike auki.
Elias on koko ajan sitä mieltä, että poljetaan samaa kyytiä määränpäähämme Saarijärvelle vaikka sinne tulisi siten matkaa satasen kilometriä, ylikin.



Täällä Karstulassa oltiin iltakahdeksan huitteilla. Siwa oli vielä auki ja käytiin hakemassa välipalat sieltä. Niitä nautittiin tässä 1800 luvun alkupuolella alulle pannun kellotapulin portailla ilta-auringossa. Väsyttää jo, mutta E on yhä vain sillä kannalla, että Saarijärvelle poletaan yhtämittaa meni sitten vaikka aamuun. Ei poika kyllä väsyneeltä vaikutakaan, mutta saattaa se yllättää kunhan tosi paikka vastaan tulee. Kokeillaan. Voidaanhan semmoiset pikku-uhot aina perua jos niikseen tulee. Vesipisteitä ei löytynyt mistään, olisivatko Siwasta antaneet muuta kuin hyllystä myytävinä olevia, niin ei tullut kysytyksi.

 26 pv sunnuntai

Perillä! Teltta viriteltiin melkein pimeässä mäntyiselle harjulle keskelle Saarijärven kaupunkia. Klo on jotain 2 aamuyöstä. Elias uuvahti heti uneen kun sisälle kömpi, minulla vähän levoton, mutta hyvin, hyvin onnellinen mieli, miltei itkua silmänurkkiin tihkuu. Tämä on ollut elämäni parhaita pyöräretkiä. Herkistää mieltä, kun ajattelee, että oman pojan kanssa näin hienoja päiviä on saanut viettää. Viikossa tuli 514 kilometriä mittariinkin. Onko se paljon vai vähän, niin ei sillä väliä. Kilometrien varrella kerääntynyt yhteisten kokemusten sisältö on tärkeintä. Ajattelen, että olisipa omakin isä tällaiseen kyennyt; kykenisivätpä kaikki isät omien lastensa kanssa johonkin vastaavaan; useat varmasti kykenevätkin, en epäile.

Karstulan jälkeen keskityttiin enimmäkseen polkemiseen, mitä nyt eräiden peltojen muovikääryleiden päältä käytiin töyhtöhyyppiä katselemassa ja yhden kuovinpoikasen perässä kirmaamassa; sen huolehtijaisä ruikkaili pitkiä paskoja ylitse hädissään koukkaillessaan. Jokunen pitempi mäki piti työntää, mutta sehän teki vain hyvää polkemisen väliin. Oli sitten vastaavasti pitkiä huikosia vapaatakin sujuttelua. Sattui tienvarrella semmoinenkin, että eräs vanhempi lomailijapariskunta kääntyi oikein takaisin ja pysäytti punaisen ajokkinsa tienhaaraan eteemme ja kävi kyselemään, että onko kaikki ok kun näin myöhään ollaan vielä liikkeellä; onko evästä, onko juotavaa. Sanottiin, ettei ole mitään hätää ja kiiteltiin huolehtimisesta.

Mutta nyt minäkin alan korsata. Aamulla laittaudutaan lähimmälle huoltoasemalle aamukahveille ja sinne saapuvatkin sitten hakijat joiden kanssa majoitutaan viikoksi Summassaaren kylpylään täyshoitoon jonka tuetut perhelomat tällaisillekin vähävaraisille joskus harvoin sallii.

Heinäkuu 2015, 3 viikko

14 pv tiistai

Päänsäryssä aamupv. Se oli niskasta johtuvaa. Isoja en puuhaillut sittemminkään. Pahalla päällä olen.

Kun olin astumassa aamupvstä ulos kotiovestani, tunki kynnyksellä syliini kaksi paksua, hengellistä säteilyä erittävää akkaa hengellisine painotuotteineen. Käskin ne kovasanaisesti tiehensä. Toinen yritti soperrelle, että "mi... mi..mi.. mitä tä tä tä mieltä o..o..olet raa...raam...", osoitin kylmästi kadun suuntaan ja sanoin, että iliman propagandaa kulkevat saavat meiltä vaikka yösijan jos tarvis on, mutta justiinsa lihapatojen iärestä nousseilta puamettilaisilta piäsy kielletty.  Hyllykkee matkoihinu!

15 pv keskiviikko

Yrittää joku edelleen kiusata. Joku esiintyy kommenteissa tyttäreni nimellä, yrittää matkia S:n kirjoitustyyliäkin, mutta  raastaa ohitse "paperista" niin, että kynästä lyijy katkeilee; arkitasoinen lingvistiikantaju riittää väärennöksen tunnistamiseen. Poistin kommentit ja otin valvonnan käyttöön. Vetäytyvät varmaan harvalukuiset asiallisetkin kommentoijat, mutta eipä se taida aamu- ei iltaruskoihini vaikuttaa. Saatikka sateen olomuotoihin.

Rakentelin mantsikkapenkkien rastassuojia. Keitin omanmuan uusia pottuja ruuaksi. Ovat harvalukuisia juurta kohden, mutta kohtalaisen kookkaita jo, kirkasmaltoisia. Maailma silmissä mustenee kun niitä voinokareen kanssa lohnii kitaansa. Sipulit kasvavat kovasti vartta ja mantsikoissa paljon raakileita, mutta kypsiä ei vielä ainuttakaan. Lämpötila pysytellyt 10-18 asteen välillä tasaisesti, joku yö taisi laskea alle kymmenen. Pakkasen puolelle ei ole kuitenkaan koko kasvukautena mennyt.

16 pv torstai

Tänään melkein vastustamaton halu sammuttaa valot Kivaniemestä. Panna oma nettiraitti aivan pimeäksi ja häipyä. Montaakaan ihmistä se ei surettaisi, itseäni vähän päästä ei lainkaan. Uhmaa ja kunnianhimoahan minulla ei juuri enää ole, ja miksi uhmankaan takia täällä keikkua? Mihin kunnianhimo, saatikka uhma on oikeasti ajateltuna ketään yksin tai joukkoina, valtioina lopulta vienyt? Hautaan päädytään ja vain "risti kummun päälle meistä jää" niin kuin Tapio Rautavaara lauloi "minkä vuoksi täällä pallon päällä palloillaan"-rallissa. Olen kovin mitätön tekijä, ettei tällaisesta roskasta pyörrettä pehmeisiinkään paikkoihin jää kun se yht´äkkiä spurttaa tiehensä.

Kysymys ylejäänkin kuuluu, mitä maailmanmenossa sellaista on, johon kauaskantoisessa mielessä internet on enemmän myönteisessä kuin kielteisessä mielessä vaikuttanut? Tähän eivät ole kelvollisia vastamaan internetuskovaiset, mutta puolueetontakaan kertojaa tuskin mistään löytyy.

Kun saastumiseen havahduttiin, laulettiin "maailma hukkuu paskaan, eikä laulele enää rastaat". Nyt tiedämme todeksi sen, että maailma hukkuu paskaan, ilmastonmuutokseen, muoviin, ydinjätteisiin ja nettiin mutta kukaan ei vakuuttavaa laulua enää kykene tekemään sillä aihe on jo kasvanut lyriikanmitan ulottumattomiin.

17 pv perjantai

Olen lehteni selannut. Kreikkaa, Kreikkaa, Kreikkaa. Väliin mausteeksi Fennovoimaa ja sähköbusineseliitin suolaisia kyyneleitä, kun Hanhikiven voimalahanke takkuilee. Saattaa jopa käydä niin, että aie haudataan yhtä syvälle, kuin jo tähän mennessä maapallolle kertyneet ydinjätteet.

Luonnon infrastruktuurin särkemistä tämänkään epätoivoisen ihmishankkeen alasajo ennen aloittamista ei silti lopeta. Tisletarpeitahan "puut, kaikki heidän vihreytensä" enää ovat.

Polkupyöriä edelleen laitellut. Uudemman Tunturin remppa ei onnistu kun ei löydy varaosia. Vaihteensiirtäjä pitäisi kokonaan uusia koska käypiä rissoja ei ole enää olemassakaan kuin jonkun varaosamyllyn hyllyllä sattumalta. Samalla menisi pakat, ketjut ja kampimysteeri uusiksi. Kohtapian uuden hinta korjauksiin, niin olokoon koko paska kiinalainen  tunturi. Se just ja just kuljetti kovasti huollettuna ja korjattuna viime kesän Karjalareissun. Nyt Tunturi Tango-vanhus saa jälleen minua kuljetella pyöräteille ja tieheni tästä ahdistavasta arjesta.

18 pv lauantai

Tarumaaretin 15 v. pv. Panin tekstarilla onnittelut kun muuta yhteyttä ei ole. Tyttö ei yhteydenpidon tärkeyttä isään ymmärrä. Enkä nyt kovasti toivo, että haudallani tarvitsee käydä märsyämässäkään, mutta äidilleen olen perin tympeissäni kun ei ole kyennyt omalta osaltaan huolehtimaan lapsen isäsuhteen säilymisestä. Ja sopimisten ohitsekin. Lepsu nainen. Kai se jakaa lapsilleen samoja eväitä kuin mitä on itsekin kotoa saanut. Elatusavut täytyy kuitenkin hoitaa sentilleen ja päivälleen.

Kävin hakemassa Soilan porukan käymään. Veivät sitten mennessään Tojotanrottelon ja peräkärryssä rastassuojat Unimäkeen.

Puutarhurin kanssa Napikselle meno illalla. Pojat juuri ja juuri uskaltaa jättää sen ajaksi keskenään.

19 pv sunnuntai

Napikselta tullessa iso riita Puutarhurin kanssa. Minun naljailuistani, tai paremminkin luonnollisesta, savolaisesta puhetyylistäni se osittain syttyi. En aina jaksa olla kuten "pitäisi". Yritän pitää kiinni sananvapauden rippeistäni, omana itsenäni olemisesta. Masentaa "huojuva talomme". Puhumalla  kuitenkin, ja yhä edelleen yritin kun en kirveellä, en nyrkeillä osaa, mutta kyllä se tällä kohtaa maailmaa sekin kehuttu konsti on tainnut tiliseinään liiskautua. Sanat! Mitä perkelettä niillä tekee kun niillä ei lankkuja ei lautoja voi seiniin kiinni naulata. Tälläkin  aukeamalla niitä on tuhansittain, mutta mikään niiden avulla ei aloilleen asetu, saatana.

Olen koonnut kamppeita, tarkistellut tarkistelemasta päästyänikin, että kaikki tarpeellinen on, ja aamulla sitten... ...

Heinäkuu 2015, viikonloppumerkintöjä 1

11 pv lauantai

Unimäessä. Klo ½-yö.

Päivä Paltamossa. G:llä jalkapallopeli vastaan Suomussalmelaiset. Ajelin sitten illalla myöhällä tänne Unimäkeen. Pojat menivät Puutarhurin mukana sukujuhliin saunomaan ynnä muuta. Paulus on edelleen mummilassa ja vähän jo tuntuu haikealta. Toisaalta on hyvä, ettei poika isoja koti-ikäviä pode. Varsinkin kun muistaa omat lapsena koetut ikävänsä. Kerrankin kun olin isän mukana  kymmenien kilometrin päässä kotoa Hiirenjärven korpikoulun remottimatkalla, niin kesken työviikon piti mestarin pikkufiiuun tunkea mukaan kun työmiehet oikaisivat itsensä liikuntasalin tahi luokan lattialle. Siellä minua pelotti iso, karvainen timpuri, joka nauraa rähähteli vähemmän hyväntahtoisesti. Ja entä kun isä oli Tuusulassa armeijaväen asumuksia rakentamassa! Olivat ne kaksi viikkoa pitkiä hirmuista koti-ikäväänsä puristellessa kun kuorsausten jyly täytti vieriviereen nukkujia pakatun parakin. Seutulaakin kun isä oli rakentamassa olin ainakin kerran mukana, mutta siitä matkasta ei enemmälti muistikuvia jäänyt; isän viinanhöyryinen hengitys kun se viimein aamuyöstä tohisi kapealla laverilla vieressä. Sitten kun olin toisellakymmentä, en enää koti-ikävää potenut, mutta muut elämänpelot alkoivat täyttää lapsentajuntaani.

Kävin vielä ulkona. On jo aikatavalla hämärää, pilvessä. Hyvin viileää, alle kymmenen astetta. Linnut ihan hiljaa, vai enkö kuule enää niiden vaimeampia tirskuntoja? Nyrkinkokoisia jäneksenpoikia töytäilee ruohikosta aukeille paikoille ja äkkiä takaisin piiloon kun liikahdan. Juuttaat nakertelevat mantsikkapehkoista tuoreita varrennysiä ja samalla pudottelevat marjaterttujakin jotka syötäväksi eivät niille kelpaa.

12 pv sunnuntai

Kni ½-yö.

Olipas se yllätyksellinen päivä.

Aamusta harasin Unimäen kasvimaan ja pottupellon, laittelin mukanani olleista tarpeista kunnon lounaan ja kun olin ruokaillut, kävin pieksämässä uudet, esiin nousseet lupiinipehkot matalaksi.  Sitten kävin ottamassa valokuvan vähän aiemmin kuoriutuneesta kahdesta rastaanpoikasesta.  Kolmannessa munassa oli myös jo pieni murtuma.

Istuksin aitanrappusilla. Mietin, että rankakasa pitäisi moottorisahailla kappaleiksi, mutta ei ollut intoa aloittaa. Soitin Suonenjoen Eskolle. Sillä oli ollut aika kovia päänsärkykohtauksia ja sanoi ottaneensa aspiriinia kuten oli neuvottu. Kerroin verenohennus-lääkityskonstista: morttelissa muutamia asperiinitabletteja hienoksi ja joka aamu kostean sormenpään verran sitä suuhun. Asperiiniuutettahan on apteekissa erikseen aivohalvauspotilaita varten myytävänä, mutta niillä kiskurihinnoilla ei eläkeläisen kannata sitä ostaa. E sanoi pelkäävänsä, että jos toispuoleiseksi halavaa eikä enää kykene edes naruun solmua tekemään ja puunoksaan sitä nakkaamaan, niin vituttaa se sitten. E oli mantsikkakarnevaaleilla esiintymässä ollutta Remua käynyt jututtamassa se kun on ollut E:n veljen, Pekka-vainaan entisiä sellikavereita. Esko kyllä sanoi, että saisi sen mikrofoniin muminansa jo lopettaa Remukin kun ei sen muustakaan puheesta enää selvää saa.

Puhelun jälkeen päätin lähteä kotiin, mutta kiertää Varpaisjärvi-Lapinlahti-Iisalmi -reittiä. En ihan kerennyt lähteä, kun pihaan pörähti moottoripyörä. Pörähtelijä oli kans nimeltään Esko, entinen lanko. Sanoi sunnuntaiajelulla olevansa. Tarjosin marjapiirakkaa ja lasillisen maitoa kun en kahvia enää viitsinyt keitellä. Juteltiin niitä näitä. Yksinkertaisia asioita enimmäkseen. Onhan  sitä tunnettu mekin jo kauan, vuodesta 1973 saakka, että yhteisiäkin juttuja aina löytyy. Olihan se hieman outoa, kun sisko jätti Eskon. Taisi olla jo se "uusi" hänelläkin valmiiksi katsottu, että kovasti se Eskoa loukkasi vaikka aika urautunutta avioliitto jo olikin. Lapset olivat kuitenkin  aikuisia jo, että ei se sillä tavalla luultavasti kirpaissut. Vähän sivuttiin tätäkin elämänharmia, mutta E kyllä sanoi, että olisikohan Italian laivanrakennuskeikka ym. tulleet tehtyä jos avioliitto olisi jatkunut. Että "omaa elämää" hänkin  voi nyt elää; eläke, judoharrastus, "puukkopiiri", moottoripyörä ja kaikki! Naisia tietenkin saisi pörrätä enämpi ympärillä...

Kun E oli lähtenyt, oikaisin minäkin maantielle ja ajelin Hanten luokse Lapinlahdelle. H oli klapimetsässä, tytöt keskenään pihassa, mutta pian se sieltä tuli. Sitten aika livahtikin jutellessa iltaseitsemään.

Seuraavaksi ajoin Iisalmeen. Teki mieli kiertää Kyllikin sunnuntaihumpalle, mutta maltoin mieleni ja menin Yahyahin pizzeriaan. Se tietenkin murjaisi minulle pitsan kotiin viemisiksi ja kun tarjosin maksua, ei huolinut. Y sai jo aikoja vaimon Afganistanistanista (Intian kautta) luokseen ja uusin uutinen oli, että saavat lapsen nyt elokuussa. On sekin kaveri muuttunut, tasoittunut. Ei enää vilka silmä naisten perään, niin väitti ainakin. Kahdeksan vuotta ollaan tunnettu ja alussa hänellä oli kai jopa vaikeaa, kun naistarjokkaita riitti nätti poika kun  on, ja ystävällinen. Se mukava kostamukselainen  nainen olisi kyllä sopinut vaikka vaimoksi hänelle, mutta kai toisenlainen "valinta" oli jo Intiassa paossa elävän suvun kesken aiemmin laadittu. Väliäkös tuolla. Toivottavasti onnistuvat. Kovaa työtä pizzerian pitäminen tuloihin nähden on. Tuskin pikkupaikkakunnalla, jossa grillejä ja muita syöttölöitä on joka kulmalla, rikastumaan pääsee, mutta silti täytyy olla pitkiä päiviä odottamassa asiakkaita. Raskas jobi. Ihmeteltiin jälleen suomalaiskulttuurin sitä puolta, kun viereisessä Istuvassa Härässä kaljatuoppi maksaa saman verran kuin Y:n reilunkokoinen pitsa, mutta kaljan hintaa ei päiväänsä kuppilassa kuluttava joukko kritisoi, mutta pitsan hinnasta kyllä yritetään tinkiä jos joskus raskivat hiukopalaa hakea.

Viitostien rampilla oli sitten nuori pariskunta raskaine rinkkoineen liftaamassa ja kurvasin levennykselle ottamaan kyytiin. Mulla oli rojua penkit ja takaluukku pullollaan, mutta saatiin rinkat kuitenkin survottua mukaan ja nuoret istuimilleen. Olivat Sveitsistä tulleet lentäen Helsinkiin ja sen jälkeen liftailleet pikkuhiljaa pohjoista kohti. Mikkelin lähellä Oravaisten vesistöllä meloneetkin jokusen päivän. Melkoista tolokuttamistahan se kanssani on ulkomaalaisen selvitystä kulkemisistaan tehdä vaikka kuinka sujuvaa englantia puhuisivat. Mutta siinä ne vain matkan varrella matkalaisten suunnat ja suunnitelmat kerkesivät tulla selville. Kajaanissa aikoivat etsiä camping-alueen jossa telttailevat. Selvitin leirintäalueen olevan sen verran kaukana kaupungista, ettei sinne kannata enää yötä vasten lähteä hakeutumaan, joten pankeepa leiri pystyyn meidän pihanurmikolle. Lämmitettiin sauna, kylpivät, laitettiin sapuskaa pöytään, syötiin ja lopuksi laitettiin peti lastenhuoneeseen ja komennettiin nukkumaan. Ettei nyt mihinkään pihalle, vettäkin ripeksii.

Jälleen kerran saan ihmetellä, kuinka merkillistä se, että pienilläkin yhteisillä sanavarastoilla ihmiset toisten ihmisten kanssa juttuun tulee.

13 pv maanantai

Laittelin vahvat aamiaistarjoukset esille puuroineen, kananamunineen, leipineen, maitoineen, juustoineen, juomineen. Kun oli syöty hyvin, tarjouduin oppaaksi kaupungille ja pojat tietenkin lähtivät mukaan. Siinä sujahtikin aikaa useita tunteja. Ensiksi mukavaa kuljeskelua kaupungilla. Linnanrauniot tutkittiin, sen jälkeen humpsuteltiin hautausmaalle. Matkan varrella oli paljon selitettävää. Tervakanavalla tutkittiin museoitua tervavenettä, jääkäripatsasta ja vanhaa etappirakennusta. Metsäpolun varrella vertailtiin erilaisia puita ja että löytyykö samoja Sveitsistäkin. Siperian korkealle kurottuva kuusi Karolineburgin puistossa ihastutti. Vaahteroita löytyy Sveitsistä, mutta tuomia ei luultavasti aivan samanlaisena versioina kuin meillä. Hautausmaan vanhaa "Suomi"kuusta piti tovi ihailla, onhan se iältään monta sataa vuotta, 39 m korkea ja ympärysmitta melkein neljä metriä.

Hautausmaavertailussa ymmärsin, että Sveitsissä haudat on pakattu tiukasti vierekkäin ja uurnahautaus on yleistä. Siksi kai vieraita ihastutti suomalaisen hautausmaan hyvin hoidettu väljyys, sen jyhkeät muistopaadet nimiasuineen sekä uurnalehdossa erikoinen uurnamuurin rakenne. Kierrettiin vielä Ponttoonisillan ylitse entisen UPM:n tehtaan rantaan ja Kaupunginlammen puistoon jossa sotamuistomonumentin äärellä koetin selvittää Venäjä-Suomi maaottelua vuosilta 1939-45. Ne oli toki kirjoitettu myös opastauluun englanniksikin, ettei siinä paljoa lisäsönkötystä minulta tarvittu.

Lammenrannassa pariskuntaa ihmetytti kovasti tuomissa olevat tuomenkehrääjäkoiesiintymät jotka olivat peittäneet muutamat puut kokonaan harmaaseen seittiinsä. Hupia siitäkin tuli, kun neuvoin, kuinka koiranputkista tehdään muutamalla linkkarin vuolaisulla torvia. Kohta meillä kaikilla oli sellaiset. Piti sitten eräällekin äidille, joka lapsensa kanssa törähdyksiämme ihmetteli, vuolaista muutama soittopeli mukaan. Ja niin nekin lähtivät iloisesti torviinsa puhkuen omaan suuntaansa.

Sattui sitten niinkin, että Taidemuseossa oli avautunut Reidar Särestöniemi-näyttely ja tietenkin se piti käydä ihastelemassa ja laittamassa nimet kirjoihin. Torilla syötiin makeat mantsikat,  Intersportista haettiin matkalaisten keittimeen kaasusäiliö ja kaupasta jäätelöt ennen kuin vietiin rinkkalaiset asemalle Kuusamon bussiin.

Sinne mänivät, patikkaretkelle Kuusamosta Sallaan noin suurinpiirtein.

Jos ei itse pääse Sveitsiin niin tulkoon Sveitsi tänne. Tai ainakin tuulahdus sieltä. Näinhän mulle on tähän saakka ulkomaitten suhteen käynytkin.

Heinäkuu 2015, 2 viikko

6 pv maanantai

Väsyttää. 7 koneellista inkkarileirin jäljiltä pyykkiä. Onneksi sattui sateeton päivä, sopivan tuulinen ja lämmintäkin, lakanat kuivuivat naruilla nopeasti. Nyt ne kaikki on siististi tiukilla rullilla vanhassa Unimäen pyykkikorissa joka sekin käyttöesineenä tuo mieleen arkisia muistoja.

Pesin lainaperäkärrystäkin liat pois. Ei siinä ollut kuin kuivia puidenroskia, pölyjä ja vähän multaa vanerissa, ne lähtivät kun huljauttelin sangolla vettä ja harjasin. Kärryn omistajat ovat tulleet Sveitsin terveyslomaltaan ja hakevat keskiviikkona pois. Olisi se kyllä hyvä kärry kuomulla, isompikin kuin omani joka on nyt Unimäessä.

Katselen uutiskuvia Kreikasta. Onnettomalta näyttää tavallisen kaupunki-ihmisen arki kun sen ainoa toivo on pankkiautomaatti. Entä sitten kun sama julma totuus käy ylitse koko hyvinvoivan maailmanosan? "Pahoinvoiva" maailmanosa Aasiassa, Afrikassa ja Venäjällä sekä myös Amerikassa (jne.) on tottunut elämään aina samanlaisessa epävarmuudessa, ettei se ole nyt Kreikan huolista moksiskaan. Meistä ainaisista kitkuttelemalla toimeentulevista ei kannata enää edes puhetta yrittää yllä pitää.

7 pv tiistai

Kertakaikkisen taantunut olo. Otin kuitenkin ja rupesin viimeinkin huoltamaan Karjalanreissun jäljiltä olevaa vaihdepyörääni. Irrottelin takapyörän, aukaisin akselin ja rataspakan, puhdistin laakereita myöten kaiken, asettelin takaisin, laakerikupit survoin täyteen vaseliinia. Katkaisin myös ketjun ja liotin bensiinissä puhtaaksi. Se viime kesäinen pyöränhuoltaja jolle raksuvaa ja pomppivaa takavaihteistoa Tammisaaressa esittelin, sanoi kylläkin, että kaikki pitää uusiksi panna ja maksaa töineen 150 euroa. Nyt, kun itse aloin hommaan, näen tarpeelliseksi vaihtaa vain muoviset vaihteensiirtäjän rissat ja ehkä vaijerin. Rissojen hinta on kympin huitteilla. Tilasinkin ne jo.

Käpsehdin vähän puutarhassa. Mantsikat ja pottu kovasti kukassa täälläkin, mutta myöhässä silti. Voipi tietenkin kysyä, että mistä ne myöhästyvät? Paremman makuisia vain, kun kypsyminen on hidasta.

Tuomet valtoimenaan tuomenkehrääjäkoihahtuvaa. Ne ovat kalunneet jo melkoisen puhtaaksi kaiken vihreän. Lehtien sykerölle kääntyneet jämät harsojen sisässä ovat täynnä toukkia. Ne näyttäisivät kelpaavan ainoastaan pajulinnuille ja varpusille. Äsken huomasin myös, kuinka aikamoinen parvi punatulkkuja kävi kehruujennyntoukkien kimppuun. Myös kotiloetanat kiipeävät tuomenoksille, mutta syövätkö ne toukkia vai lehtiä, sitä en ole tutkinut. Tuomenkehrääjäinvaasio tapahtuu säännöllisin väliajoin, mutta tiheämmässä syklissä kuin kaskaiden, eli 3-4 vuoden välein.

Posti toi vain laskuja, jotka katkaisevat talouskamelin selän.

8 pv keskiviikko

Maailmanmenoa ei voi olla ajattelematta. Kaikella tavalla se oirehtii kuten teuraalle vietävä karja. Sisimmässään se tietää, mihin ollaan menossa ja herkimmät sen ihmisjäsenistä eivät kestä. Ne antautuvat aivopesuun, menevät ja räjäyttävät itsensä kovempisydämisten keskellä. Tai vyöttävät itsensä asein ja surmaavat silmittömästi kouluissa, busseissa, asemilla, metroissa, liikelaitoksissa, kirkoissa, gallerioissa. Sotaisimmat johtajat käyttävät tätä kaikkea hyväkseen. Saavat joukot yhäkin liikkeelle osoittamalla vakain käsien ojennuksin vihollisen olemassaolon.

Tunnen itseni sisällä syiden syytkin kun vaikkapa ajattelen lapsuuteni metsien viimeisten rippeiden hävitystä, murhaamista suorastaan ja kun sille kehitykselle ei ole enää kymmeniin vuosiin mitään mahtanut. Avuttomana itken Luikkokankaan hävityksen kauhistuksen reunalla. Kangasmaaston, joka niin paljon merkitsi ihan viime vuosiin saakka. Nyt en voi enää edes ylittää sen kohdalta raiskattua maanmartoa. Mihin siellä hautakiven pystyttäisin, mitä siihen verelläni kirjoittaisin?

Linkola sentään yritti luonnon puolesta kaikkensa, mutta variksenpelätiksi hänet vain hyvinvoivien joukoissa on ristitty. Ei teollisuus ja kaupankäynti ole lovea kukkaroonsa Linkolan prognooseista saanut. Ja vaikka maailman sairaus on jo etäpesäkkeensä kaikkialle säteilyttänyt, ei sitä oikeasti tunnusteta kuin harvojen, maailman tilaa tutkineiden tiedemiesten kainoissa kolumneissa jos he sellaisia julki saavat. Mieluummin kuunnellaan optimisti valtaojia, jotka keskuuteemme on pantu kiertämään paniikin estotöihinsä. Löpisemään kepeitä ajattelevien helien kanssa joutavia telkkarin väreissä ja värinöissä -näin tulevasta ohjelmasta buffin ja melkein oksensin.

9 pv torstai

Tänään tein pakastimessa olevista, käyttöikänsä päässä olevista tarpeista ison pitsan. Otin myös karpaloita ja puolukkaa viimeiset pussit sulamaan. Täytyy tehdä niistä raparperin kanssa ainakin piirakka ja loput syödä siltään tahi sopaksi kiehauttaa. Mehuja on vielä yltähypäten monet pullot. Mihinhän ne tunkisi sulatuksen ajaksi ja uuden sadon tieltä?

Vettä on satanut ja rajusti koko pvn. Minua on vituttanutkin yhtä rajusti. Ikäväkin vaivaa, mutta en kellekään voi sanoa, mitä se koskee. Koetan jatkaa Karjalareissuni kirjoittamista, mutta helvetinkö hyötyä siitäkään kenellekään lie. Hyötyä? Hyötynäkökohtia vain ajattelen itsekin vaikka siitä muille vittuilen alati. Ihmisestä mitään hyötyä maapallolle muutenkaan ole, vähiten itselleen tai edes läheisilleen.

Joku punaniska on kiusannut minua tekstiviesteillään ja puhelujen ynähdyksillään. Tuli sellainenkin multimedia viesti, jossa ei ollut kuin sinisenmustaa sadetaivasta tai vastaavaa. Siinä puhelinnumero oli eri kuin niissä muissa. Kaikki ovat prebaid-liittymistä koska fonectakaan ei kerro omistajia. Puhelut sijoittuvat sitten iltayön tunteihin, tai sitten kolmelta aamuyölle. Nyt olen laittanut kännykän äänettömälle yöksi, että sillä tavalla ei ole mieltäni pahoittaneet. Jos soitteleva mulkero luet tämän, niin suraavaksi astelen poliisiasemalle ja teen rikosilmoituksen. Minua vaivaa myös eräs auto, merkiltään 1980-luvun Volvo joka on muutaman kerran ajanut jälkeeni kun olen ollut pyörällä liikenteessä itse.

Mitä kyttäämistä minussa on? Tässähän kerron koko yksinkertaisen elämäni yksinkertaiset käänteet. Vain kaikkia ajatuksiani en jaksa näkyville kirjata eikä niistäkään mitään vaaraa ole, koska joukkoontumaan en kykene. Yksinäinen mielensäosoittaja on kuin koiranpaska torialtaassa, inhottava kelluja, mutta iltaan mennessä jo pois korjattu.

10 pv perjantai

Tänään ei sada, mutta viileää on. Puhutin alapuolen Harryä. Se tekee pieteetillä kasvihuonetta tontinrajalle. Puuseppä kun on niin puusepän tarkkaan on kasvihuoneenkin osat laadittu. Kaunis siitä tuleekin, sen näkee jo nyt.  Omanihan minä rutaisin muutamaan päivään kuten tuumatimpureiden tapana on. Voisinhan minä ensi keväänä, jos se vielä itselleni koittaa, purkaa tuon entisen ja rakentaa yhtä kauniin itsekin. En kilpaillakseni, mutta siksi, koska on minullakin silmää asioille. Harmittaa ainainen rahapulassa toispuoleinen kötöstely.

Huomenna aamupvllä Gaiuksella Paltamossa peli. Sen jälkeen pääsen vasta lähtemään Unimäkeen jossa hommia olisi jos sää sallii. Puutarhurilla on sukuseuran bileet eikä ole paikalla koko vkonloppuna. Paulus on edelleen mummilassa ja tuntuu viihtyvän mummin kanssa hyvin. Sellaisista kesistä jää hyvät muistot kuljettaa aikuisuuteen, uskoisin näin.

Julkaisin Laatokan Valamon osuuden toisessa blogissani. Paljon olinkin muistiin kirjaillut. Se nainen oli kyllä mehukas juttu; jäi sopivasti vähäksi aikaa mieltä kaivelemaan. En ole soittanut, mutta jospa hän sitten, kun on lukenut juttuni. Jos on lukenut.

Tänä päivänä en jaksa enempää kirjoittamisen parissa. Selkää ja reisiä pakottaa tämäkin istuminen jo. Miten ne jotkut jaksavat koko ikänsä?

Heinäkuu 2015, 1 viikko

1 intiaanileiripv keskiviikko

Unimäki illalla klo 23.30

Pihamaalla teltoissa Karoliina, Eveliina, Kristiina, Mirella, Miska, Elias, Gaius. Muistinko kaikki?

Hurja joukko saapui klo 17.30 kun minä olin jo omieni kanssa paikalla. ½-pilvistä, tuuli kääntyi "pahalle puolelle" eli melkein pohjoiseen.

Hellaan tulet, toholla ensin hormia lämpimäksi. Paistoin munakkaat kaikille ja päälle lihapiirakat kun en muuta kerennyt. Särpimeksi mehuja, maitoja, tomaatteja, salaatteja, omenoita. Silti joku maate mennessä halusi vielä raksutella näkkäriä.

Vesien kantamista, telttojen kasausta, aitan siivous, peitot, lakanat, tyynyt, nukkumajärjestyskinasteluja. Entä jos yöllä alkaa sade? Muovin ja pressujen hakemiset ja asettelut. Varjoleikkejä lomalaudoitukseen ilta-auringossa. Pallopelejä, juoksunjykällystä, hippasta, kirkkistä, viitakkoon häviämisiä.  Kitkattelua, katkattelua. Nukkumaan komentelua.

Tien alittava rumpuputki muovisangon avulla tukkoon, että saadaan raviojan levyinen ja syvyinen rypemispaikka lähelle.

Krisselle hormonipistoksen opettelu. Sen "kynä" koteloineen ja ampulleineen huolellisesti kellarin viileyteen.

Nyt jo väsyttää, mitenhän sitä loppuviikon..?

2 intiaanileiripv torstai

Krisse ja Eve heräsivät jo ½7! Puuroa iso kattilallinen, leipää kassillinen, voita, maitoa, mehua ja muuta hörtöä pöytään. Kohta kaikki hotkimassa. Ja sitten pihalle. Ensimmäiset suoraan raviin muodostuneeseen pitkulaiseen lampeen uppeluksiin. Kelluntavälineiksi finfoam-levyjä. Maisema raikaa. Västäräkki hädissään aitan harjanaluspesän perheensä puolesta, että missä välissä hän kakrujaan ruokkii kun koko ajan joku alla ramppaa.

Mustikkasoppaa välipalaksi, ruis- ja näkkileipää, juustoja, makkaroita, tomaatteja, omenia...

Tiskaamista. Tiskaamista. Tiskaamista. Vesien kantoa.

Lounaan tekoon heti aamupuuron jälkeen. Suurkattilallinen hernekeittoa.

Töitäkin; pikkuinkkarit jonossa sylit täysinä polttopuita katokseen!

Vietiin hirville nuolukivi Unipuronvarteen. Kamalasti paarmoja, mäkäriä, itikoita. Pikku Mirrellä niska hiusten alla rupisena niiden ruokailujen jäljiltä. Krissellä kaula. Kaikille ei tule kummoisiakaan jälkiä. G:lle muutamia selkään ja taipeisiin. Miska ei ole niistä moksiskaan. Voideltiin ruokaöljyllä kintut ja paljaat paikat ja mäkärät eivät silloin nahkaan pysty. Kenelläkään ei rahat riittäisi itikkaöljyihin. Järjettömiä niiden hinnat ja miten vähän purkin sisältä ainetta irtoaa, ja miten mitätön vaikutusaika!

Aitan leveän räystään suojaan virittelin pyykinkuivausnarut päällystetystä puhelinlangasta jota jäi tontille paljon kun lankapuhelinsysteemi lakkautettiin ja linjat purettiin pois.

Sitten uimaan kirkonkylän rantaan. Tojotanrottelossa ylikuorma, takatilassa pienimmät matalana. Kaupasta jäätelöt, pottuja, porkkanaa, leipää, maitoa...

Illalliseksi pottuhuavikkaat ja grillimakkaraa. Ulkona syönti. Vettä ripeksi.

Iltapalaksi soppaa ja muroja. Leipää, voita, juustoa. Laitoin 10 litran hanalliseen kannuun mustikka-mustaherukkamehusekoituksen ja kannun kuistin kaiteelle. Juovat siitä kun janottaa, en tarvitse alati olla tarjoilemassa.

Krisselle klo 18 pistos.

Nukkumaan. Pulinaa teltoissa vielä ½:n yön jälkeen. En jaksa reagoida; niinhän se oli omassakin lapsuudessa kesäöin.

3 intiaanileiripv perjantai

Helle! Aamupuuroa jälleen iso kattilallinen. Maitokauppaan het uamusta. Keskipvn syömisiksi paistettuja pottuja, sipulia, porkkanaa, makkaraa. Tein kauraryyneihin puolukkapuuron ja kuulemma hyvvee oli. Päivälliseksi grillivartaita, tomaatteja, pottuja. Iltapalaksi keitetyjä kananmunia, leipää, juustoa, raksuja, naksuja.

Jossakin välissä tiipiin tekoa jonka rakennustarpeiksi pusikonraivausta ja heinien niittoa. Rypemistä ojassa, pyörällä ajeluja, yleistä jykällystä.

Knista tuli Eliaksen kaveri Santeri. Sen isä toi. Soppiihan tuo joukkoon tummaan, mutta olisi voinut tuoda omia eväitä. Pitkä poika ja syö aika paljon.

Iekkilän Seppokin pistäytyi mopolla. Joku ajeli mönkijällä ohitse, mutta muuten on vieraista seutu rauhassa.

Talitiasen poikanen lennähti aukiolevista auton ovista takapenkille istumaan. Otin sen käteeni ja se lennähti kauemmas ruovikkoon, mutta tuli kohta takaisin. Kolmesti piti se häätää ja sitten ei enää näkynyt.

Paljon on pikkulintuja ja niiden poikasia ympäristössä pyrähtelemässä. Rastaalla eräässä matalassa näreessä pesä jossa vielä munat. Vai lie jo toisen pesueen alku tälle kesälle? Villi heinikko kukkii runsainvärein ympäristössä. Kävin kuitenkin murhaamassa kaikki havaitsemani lupiinien kukkatupsut juurta myöten nurin.

Soila toi trimmerin. Kannoin ruohontöhkää pottupellolle niihin kohtiin, joissa näyttäisi katteen lävitse ohdakkeet pintaan pyristelevän. Muuten perunanvarret alkavat terhakkaina ja hyvin tummanvihreinä olla voitolla. Harasin ne kohdat, jossa vesiheinää oli. Porkkana ei ole edes sirkalla vieläkään, kerenneekö tälle kesälle? Sipulit kyllä. Ja mantsikoissa valtavasti kukkia. Kitkin niiden välit ja möyhensin pinnan sormin.

Krisselle klo 18 pistos. Helppo operaatio. Nyt sujuu jo hyvin.

Armoton väsymys, mutta ei meinaa silti uneen päästä. Päivän hälinä ja alituinen huolehtiminen pyörii kuin karuselli päässä.

4 intiaanileiripv lauantai

Näin unta naisesta, josta olen aika kovasti tykännyt. Unenmutkassa se pyöräili oranssilla polkupyörällä päin minua. Hyppäsi syliini ja sanoi ottaneensa lopputilin, että voi muuttaa kanssani jonnekin kauas pois. Kauhistuin hänen aikeitaan. Sanoin, että elä helevetissä kun minä olen kohta vainaa kuitenkin ja sinä vielä nuori ihminen. Sitten se riisuuntui ja pani nännin suuhuni että olisin hiljaa. Mitenhän psykologia tällaisen unen selittäisi? Yksioikoisten miesten porukassa pääteltäisiin vain, että semmoisia sitä näkee kun on tarpeeksi kauan ilimanpilluu...

Aamupuuro. Makkarasoppaa ja maksalaatikkoa muiksi ruuiksi. Makkarasopan maustoin ruohosipulilla jota löysin raunion vierestä ruohikkoa trimmatessani. Mitenhän kauan se laukkakasvi on jaksanut siinä sinnitellä? Kymmeniä vuosia joka tapauksessa, en vain muista sen olemassaoloa. Nätit pyöreät, siniset kukat sillä on.

Vesisadetta. Punkki Miskan korvan takana. Sivelin öljyllä sitä, mutta ei se omin avuin halunnut päätään pois ihohuokosesta pois nykäistä. Kunnolliset punkkiatulat puuttuvat ja kun yritin tavallisilla pinseteillä, sen takaruumis lähti, mutta pää jäi uppeluksiin. Poikaa vähän itketti, mutta sanoin, että kyllä se sieltä pois ajettuu, pitää vain sitten tarkkailla pistokohtaa jonkun aikaa. Soitin asiasta Sonjalle etten unohda kertoa.

Vaikka oli aika viileä ja pilvinen päivä rypivät inkkarit ojassa. Lämmitin pitkin päivää Hujjausta niin kävivät välillä siellä lämmittelemässä.

Karo paukautti selittämättömästä syystä Santeria turpaan niin, että huuli halkesi. Siitä vähän kitkuamista. Käytiin polkupyörillä Isolla Karilammilla ongella, mutta tuuli tuli pohjoisesta juuri siihen päähän lampea josta yritettiin ja sitten alkoi sade. Ei nykäisyäkään. Rannan aukeilla paikoilla oli sade pieksänyt lakankukat nurin. Mustikkaa kyllä näyttäisi tulevan, varvikot täynnään raakileita. Niiden kukinta onnistui ja nyt ainakin kosteutta piisaa. Lämmintä vain puuttuu.

Krissen pistos meinasi unehtua. Tökkäsin sen vasta klo 20. Ampullikin piti vaihtaa. Laite on samantapainen kuin insuliiniannostelija joita olen nähnyt. Piikkikin aivan olematon eikä satu yhtään pistettäessä. Ainut kivun tunne syntyy, jos ampullia ei ensin lämmitä huoneenlämpöiseksi, eli jääkaappikylmänä piikittää.

Gaius halusi tulla sisälle nukkumaan. Nukahtikin heti ja nyt tuossa sänkyni vierellä lattialla on syvässä unessa. Sanoja ei ole, joilla kuvata tunnetta, kun katsoo päivän jykällyksissä väsyneen poikasensa lepoon lauenneita kasvoja.

Väsyttää äärettömästi. Vettä olen kantanut satoja litroja. Ruokaa olen laittanut kolme kertaa päivässä plus välipalat ja ollut alati tarvittaessa käytettävissä. Komennon ylläpitokin vaatii oman päättäväisen asenteensa. Huomenna tämä on kuitenkinohitse. Ja kyllä minä silti mieleni sisällä olen hyvilläni, että pystyn edes tämän verran ukkinakin olemaan.

Havahduin siihen, ettei yksikään kakru ole kaivannut tietoyhteiskuntaa, sen laitteita, yötäpäivää pyörivää virtuaaliruljanssia, hipaisulaitteita, täällä naurettavalta kuulostavaa "somea". Eivät ole kinunneet kylille laitteiden akkuja lataamaan. Eliaksen kännykkää latasin autossa, mutta vain sen verran, että se pystyi katsomaan ensi viikon jalisharkkaringin aikataulun. En ole itsekään kunnolla edes radion uutisia kuunnellut. On se miltei alati auki, mutta keskittymiskyky ei riitä sen kuunteluun kaiken hälinän ylitse. Ovat kaukana EU ja  Kreikan tilanne, itsemurhapommittajat ja muut tappamiset. Tänne on helppo piiloutua siltä todellisuudelta, jossa suurin osa maailmasta ilmastonmuutoksineen makaa. Eikä sekään hengittämistä haittaa, etteivät loputtomat, mihinkään johtamattomat netti"keskustelut" ole alati näpäytyksen päässä katseelta. Voisi nenät niistättää koko lumemaailmalla.

Sen verran uutisista kuulin, että Karkkilassa henkilöauto "ohjautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä" päin bussia.

Mitä senkään kauheuden tietämisellä enää teen kun tiedän ihmisen, mihin se kykenee kun millään ei ole mitään väliä?

Luen Suomen Kuvalehtiä. Leuto Lumme on täyttänyt 80 vuotta 23.11.1997 ja Hemmo Hurtta 17.11.1997. Noidenkin hemmojen erikoiset nimet ovatten nyttemmin jo hautakiviin hakattuja. Muita sen ajan lehtiä lukiessa tuntuu, ettei maailma ole mainostettua "nytkähdystä eteen päin" tehnyt lainkaan. Venäjä, EMU ja Eu jutuissa alati vilahtelee, henkilöt vain ovat vaihtuneet. Putinistakaan ei ole vielä edes rivien väleissä mainintaa vaikka diktaattorien hautomoissa untuvikkona jo kovasti venytteleekin.

Jospa se uni kohta tulisi. Klo ainakin on jo sunnuntain  puolella.

5 pv sunnuntai

Jälleen aurinkoinen päivä, mutta kylmältä puolelta puhaltaa. Muksut nukkuivat yhdeksään. Itse heräsin jo kuudelta. Haudutin puuron ja kuorin jo potut valmiiksi. Sonja tulee hakemaan omansa puolilta päivin.

Melkoinen hässäkkä telttojen purkamisineen. Miskan teltansuojus on vuotanut ja patja litimärkä eikä poika ole asiasta inahtanutkaan. Sanoihan tuo nukkuneensa ihan hyvin.

Puhkaistiin ojalammen tulppa. Melkoiset kuohut toisessa päässä rumpuputkea.

Sonja haki kakrut niin kuin  oli puhe ja vei Even Soilalle. Melkoinen pakkaaminen heidänkin kanssa tavaroineen vaikka henkilöpaku onkin. Ei ne pienempään autoon mahtuisikaan.

Liinavaatteet eivät mahtuneet samaan likapyykkikoriin, mutta onneksi on peräkärry johon kaiken voi asetella kaikenlaisiin pussukoihin.

Vaikka moneen kertaan tarkistettiin, niin Eveltä ainakin jäi vaatekappaleita puolentusinaa kuistille. Mutta täältähän ne löytyvät.

Pojat panin apuna siivoamaan ja tiskaamaan. Santeri ja Elias lähtivät pyörällä yhden aikaan edeltä ajelemaan. Otan heidät sitten kyytiin jostakin. Järjestelin G:n kanssa vielä loppuja paikkoja kuntoon. Ei ole yhtään mukava seuraavan kerran tulla, jos kaikki on huiskin haiskin. Lämmitin saunaakin ja kylvin. Nyt on klo 15 ja lähdetään mekin.

Näkemiin taas Unimäki.

Kesäkuu 2015, viimeiset 4 pvää

27 pv lauantai

Kova niskapäänsärky. Niksahti nikamat tahi sitten eilisen lastenretken rasitus tämän teki. Olisi vaikka mitä tekemistä, mutta teepä tässä kun vasempaan päätä taivutat, tuntuu kuin maailma nurin keikahtaisi, tai kun oikealle, kuin lattia alta karkaisi. Kolarista kulunut aikaa 23 vuotta ja yhä sekin muistuttaa.

Pesin käsin isommat kattilat ja paistinpannut, parit vesi-mehukannutkin. Pienemmät sijoitin koneeseen. Kuorin sipulit, potut ja porkkanat, lopusta ruuanlaitosta saa Puutarhuri huolehtia. Eliaksella peli puoli kahdelta ja sen täytyy syödä ajoissa, että maha huoppenee ennen kentällä ryyhellystä.

Otin Burana 600:n ja alan pitkäkseni kun pyörryttää.


Illalla

Unimäessä. Lämmitin Hujjauksen, saunoin, nyt makailen ja kuuntelen radiota. Yritin lukea Polanskia, mutta eivät silmät pysy riveillä.

Lääke auttoi, ihme kyllä. Säryn kaiku silti jäljellä. Silmissä säröt.

Kasvimaalla rikkaruohoinvaasio. Huomenna täytyy nyppiä porkkanapenkki ja harata pottupelto. Runsaasti kukkivissa mantsikkapuskissakin on uutta karkulaisvarsikkoa. Heinäntupsujakin sojottaa rei´istä kuin punkkareiden pystyyn tönkkökemikalisoituja hiuksia. Sipulitkin nostavat jo komeasti vihreitä varsiaan mullasta maan. Marjapuskien väleissä  nurmikkovähä on keltaisten  niittyleinikkien vallassa. Tekisi mieleni jättää ajelematta, mutta ikävä kyllä leinikki on melko pirullinen leviäjä vahvoine juurivarustuksineen ja pakko pitää kurissa. Siniset niittytädykkeet, -kellukat ja monenlaisilla etuliitteillä nimitettävät kellot ovat myös levinneet sinne tänne, mutta niistä ei ole haittaa, sillä raakaan multaan pottumaalle ne eivät hyppää. Kaikkinensa aika värikäs luonnonkukkaympäristö muutenkin. Läheskään kaikkien kasvien nimiä en muista, enkä ole varsinaisesti kansakoulun jälkeen edes opetellut.

Tällä tontilla harmittaa parikymmentävuotta sitten tekemäni typeryys kylväessäni taskullisen lupiinien siemeniä tiensuulle. Nyt niiden violetinsinisiä kukkakartioita nousee joka puolella ja niitä saa käydä kourimassa nurin jatkuvasti. Se on kylläkin alkukesästä helppo katkottava; kietaisen lupiinitupsun kouraani ja rouhaisen. Jos olisi lehmä se tekisi saman karhealla kielellään ja lipaisisi maitotarpeiksi pötsiinsä. Nuorista lupiineista saisi myös ravinnerikasta multaa kompostoituna, typekästä ainakin.

Olikohan lupiinien istuttamisen ideana aikoinaan kesäradiossa psykedeelisessä mitassa esitetty Edu Kettusen "Villejä lupiineja"-lallatus kun hurjusin moisen riesan pihalleni? Samoihin aikoihin myös TVL kylvi niiden siemeniä teidenpientareille tarkoituksella.

Armin kanssa lupiinin siemeniä kerättiin tienvieren pientareelta kun  oltiin menossa Nurmeksen Kajasteelle humpalle. Se oli jo syyskuun alkua, mutta oli hyvin lämmintä. Oltiin riidelty pirusti, sitten rakasteltu aitassa yhtä pirusti. Sonnustauduttiin ähistelyjen jälkeen sovussa humppakenkiin, housuihin, hameisiin ja lähdettiin. Tullessa naitiin autossa hiekkakuopalla Katajamäen tienhaaran lähellä. Sitten taas, kun oltiin takaisin Unimäessä. Yhtä naimista ja riitelyä se suhde, tuntuu nyt, vaikka totta kai onhan sitä ihmisillä aina kaikenlaista muutakin. Sen aikaisesta päiväkirjasta voisin varmaankin lukea, että solistina oli nykyinen oopperalaulaja ja silloinen tangokuningas, muhkeaääninen Mika Pohjonen. Pohjosella on toisen jalan kenkä, ja siten kai myös sen sisällä oleva jalkaterä isompi kuin toisen. Kajasteen esiintymislava on matalana tanssiyleisössä kiinni ja siinä kontakti esiintyjään oli likeinen, niin tuli pantua merkille sekin moinen seikka. Aina ilakoivasti esiintyvän Marita Taavitsaisenkin hameen alle peräkammarinpoika-kurkistelijoita aina siinä edessä riitti. Vakaa ilmeinen Eija Kantola oli enimmäkseen sonnustautunut tyylikkäisiin, mustiin nahkahousuihin, mutta Katri Helena ei eroottisessa mielessä ketään muita mahtanut silloin kiinnostaa kuin elämäkertatehtailija Rajalaa. Tapani Kansasta pidin, hänen koulittu, kantava äänensä kajahti aina erinomaisesti Kajasteen puisissa rakenteissa ihmiskenkien suihkinan ja puheensorinan ylitse.

Tulipa taas muistojen kautta koukkaistua. Nyt lähden koukkaisemaan Ilvekselle vaikka kuinka uhkaisi kivuilla.

28 pv sunnuntai

Päänsärky edelleen takaraivon seuduilla. Migreeniä se ei voi olla. Sen kipupiste on edestä katsottaessa oletetun jakauksen oikealla puolella, itsestä päin vasemmalla, syvällä korvan yläpuolella tarkkaan rajatulta alueelta säteillen, että sen voisi kuvitella löytyvän täsmäporaamalla reiän sinne. Niskapäänsärky säteilee ihan koko kallon sisäiseen sekä ulkoiseen maailmaan.

Ilveksellä Finlanders. Kuopion sataman viinijuhlat ehkä verottivat yleisöä tai Maaningan Kasinon ilmaiset sisäänpääsyt. Hojohojossakin on ollut Eija Kantola joka edelleen vetää yleisöä hyvän ohjelmistonsa ja takuuvarman orkesterinsa avulla. Olihan tuolla silti sakkia; humpaltaa sai ihan tarpeeksi. Naistentunnillakin hakivat vaikka toisinaan menin isompien miesten taakse piiloon huokaisemaan. Niin että ei vissiin tanssijan taipaleeni vieläkään ohitse ole. Päänsärky vaimeni liikkeen ja naisten kanssa myötäilyjen ajaksi, mutta heti kun aloilleen herkesin, alkoi jyskytys. Varkauden Kaikkosen kanssa naurettiin riähkille jutuille ja äkkiä ajateltuna kovin vähäisille yhteisille muistoille, mutta joista kumpuaa muita muistoja joiden kokonaisuudesta hahmottuu kokonaisen tanssiyhteisön elämäntarina. Kymmenien, satojen tai jopa tuhansien samanlaisin aatoksin liikkeellä olleiden maailmat. Yhdistävänä tekijänä tanssi, joskus harvojen keskeinen, hienoinen flirtti, päätepisteeseen tahi melkein loppuun saatellut esileikit. Ehkä elämänmitassa parhaita  suukottelujen tasolle jääneet suhteet. Sutjakkana pysytelleen Kaikkosen kanssa olen samanikäinen. Huvittaa ajatella, että hänkin mummo jo, ja minä moninkertainen isä ja ukki.

Tulomatka oli melko rasittava vaikka sateet olivat väistyneet ja oli melkoisen valoisaa. Jäneksiä pomppi melko tiuhaan, myös lehtokurppien takia piti muutaman kerran jarruttaa etteivät jääneet alle. Joku musta, vanhanmallinen farmarimersu ohitti. Sen mutkitteleva kulku vaikutti siltä, ettei kuskin paikalla ihan selvä mies istunut.

Aurinko jo ylhäällä pilvistä paljaalla taivaalla. Eilenillalla rojautteli vielä rankkoja vesikuuroja kuten on tälle kesänalulle jo totuttu.

Keitin kaurapuuroa. Söin kotipakastimesta mukaan rovehtimiani mantsikoita. Otan Buranan, makailen vähän aikaa vielä. Klo on ½6. Koetan muutamia huolia kipujen lisäksi tyrkkiä taaemma. Tiedän, että jos annan niiden vallata aivoista alaa, alkaa päänsäryn herkistämänä surettaa, sitten vituttaa ja potuttaa ja masentaa.

Illalla

Vielä unimäessä. Saunoin jälleen kitkemisurakoiden ja pottumaan harailujen päätteeksi. Päänsärky on tiessään vaikka ei vieläkään uskalla kovin nopeasti niskalihaksiaan kierteelle venyttää. Sitten alkoikin käsien pakotus, ettei kivutta tämäkään päivä pääty.

Pottumaata haratessa mietin niitä mielettömiä pinta-aloja maapallosta jotka kylvetään pelkkää nurmea kasvamaan, että pelkästään ihmistassujen olisi kiva huviksensa käyskennellä. On se järjetön elukka. Miljardeilla tarvitsijoilla ei edes puolta tynnyrinalaa ole kasvimaata varten vaikka omatarveviljelyntahto olisi huutava, mutta samaan aikaan miljoonat ihmismakkarat paistattelevat ihraisia kylkiään joutomaaksi nurmetetuilla alueilla joita juomavedellä on ensin viikkokaupalla ahkerasti kasteltu!

Pitäisi lähteä Kniin. Taidan ajaa Iisalmen kautta ja käydä Kyllikin sunnuntaihumpat katsastamassa edes yhden kerran tälle kesälle. Siitä onkin vuosia kulahtanut kun viimeksi siellä on tullut käytyä.

29 pv maanantai

Kreikan johtajat ne järjestivät järkytyksen niin omille kansalaisilleen kuin EU:n rahakomissiollekin. Vastottain oli lehdessä laaja juttu vuosikymmeniä kestäneistä rauhanneuvotteluista joissa ei vieläkään läpimurtoa ole aikaan saatu. Nyt EU:ssa on menossa irvokas näytelmä siitä, kuinka kun silkka raha on kyseessä, homma jätetään herkästi kesken vaikka halvemmasta asiasta kuin sota onkin kyse. Olisivat nyt vain heitelleet niitä rahasäkkejä Kreikankin suuntaan niin ei tarvitsisi pelätä, että maniammukset vaihtuvat lyijyisiin. Tavallisen ihmisen kyyneleet joka tapauksessa vuolaimmin ahdingossa virtaavat oli sota tahi taloudellinen ahdinko. Molempiin syynä rikolliset joilla ei mitään hätää kummankaan tilanteen tullessa todeksi.

Luin Kemppisen viimeisimpiin blogimerkintöihin tulleita kommentteja joihin sanoja on tehtailtu trollitakomoissakin runsain mitoin. Sellaisiakin joukossa havaitsin, jotka esiintyvät muiden aiheiden kyseessä ollen lupsakoina, kirjoista oppinsa ja sivistyksensä kopioineina ja jotka usein kehua retostavat lukeneisuudellaan, mutta siitä huolimatta vakaan ja harkitsevan järjen käyttö on tilaisuuden tullen samaa luokkaa, kuin niillä, jotka tuskin yhtäkään kirjaa ovat elämässään koskaan lukeneet. Mitä sellaisen, älynkykyjen tason laskemisen ja populistisen propagandan takana on, harva tajuaa. Jostakin syystä minun silmiini se erottuu kuin paarman paska lukulaseissa.

Päivällä, ennen rajua ukkossadetta, sain korjatuksi 26 tuumaisen muuten, mutta jarrupalat, satula ja pinnojen kiristely+vanteiden oikaisu jäivät tekemättä. Kyllä siitä vielä Eliakselle retkipyörä saadaan. Tarkoitus on, että polkaisen hänen kanssaan heinäkuun lopulla Keski Suomeen, Saarijärvelle.

30 pv tiistai

"Sada sada aina vain muistan rakkainpain." Ja kyllä se sataakin. Sen verran oli taukoa, että sain mantsikkapenkin räkätti(katiska)verkon nidottua kehikkoonsa. Pitäisi vielä toinenkin tehdä, että ylettyy koko penkin pituudelle. Unimäkeen samanlaisia pitäisi olla 12 kpl, mutta ei ole tarpeisiin varaa. Se on oma kehitelmäni, kevyt systeemi joita voi talveksi päädyt aukaistuna nostaa vaikka omenapuiden rusakkosuojiksi.

Päätä särki koko aamupäivän. Siitä seuraa sitten muuten voimaton olo ja varsinkin nyt, kun särkyjä on ollut näin tiheään. Vituttaa kaikki! Ja huomenna olen luvannut aloittaa lastenlapsille intiaanileirin Unimäessä. Kaipa minä sitten jaksan kun asialle alan, mutta tahdonvoimaa se vaatii. Uutisissa kerrottiin, että lasten lomaperheistä on pulaa, mutta en taida ilmoittautua rinkiin. Omasta takaa näitä riittää.

Kreikalla lainanmaksussa eräpäivä jonka se sivuuttaa varattomana. Pyhäjoen Hanhikivellä vielä toivoa olla toteutumatta kun osakkaaksi ilmaantui outo kroatialainen, heti bulvaanifirmaksi epäilty aurinkoenergiayhtiö. Toivon kovasti, että hanke joudutaan ajamaan alas ja se pöljyys saataisiin maailmasta loppuman kokonaan. Pöljä toive, sillä esimerkiksi Venäjän kehitystä sillä sähköntuotannon saralla ei saada milloinkaan pysäytettyä. Ja jos koko maailma ei ole ydinvoiman totaalisen alasajon takana, niin pikkuruisen Suomen pikkuruinen Hanhikivi palautettuna luonnonolotilaansa on merkityksetön.

Ei oikein huvita mikkään. Siivosin kuitenkin ylätasanteen varastohuoneen. Otin kierrätykseen vievää tavaraa syrjään melkoisen määrän ja asettelin pakasterasiat ja -pullot, joita siellä suuret määrät on, siisteihin asentoihin laatikkoihin ja hyllyille. Nyt sinne passaa taas rojua ovelta heitellä sillä änskällä, että laitanpahan sitten joskus...

Tein myös kirjoituspöytäni alle lattialle vinon jalkatuen, että reidet nousevat irti tuolista. Se ehkä vähän auttaa jalkasärkyjen estossa. Mutta mikä perkeleen pakko minun tässä olisi istuakaan!

Telkkarissakaan mitään muuta kuin pyssyjen pauketta niin uutisissa kuin elokuvien tarjonnassa. Kuka enää Beck-uusintojakaan jaksaa? Tai sitten siellä vilisee hölynpölyä jonka tarkoitus ei tule koskaan minulle avautumaan. Mitä on tämän päivän viihde jonka nimikkeen alla 24 tuntia vuorokaudessa värit telkkarissa vilisevät?

Joskus aiemmin olen kirjoittanut, että maailmanparantaminen on aloitettava mopoista ja kännyköistä, niiden käytön rajoittamisesta, kokonaan poistosta, mutta unohdin, että ensimmäiseksi televisio-ohjelmien 99 prosenttisesta poistamisesta se on aloitettava. Radiosta tulvivaa tyhjäntäytettä jolla ei edes tyhjä täyty ei pidä unohtaman.

Selvitettävä olisi tietenkin, että mitä on maailmanparantaminen. Ja kun siihen vastauksen sanoo ääneen, niin mitään ihmisen muotoilemasta maailmasta ei voitaisi jättää nykäisemättä on se niin tulehtuneeseen tilaan ajautunut.

Heinäkuun ensimmäinen, keskiviikko

Nyt lupailee jo kesäistä. Täällä runoviikko. Markkinatouhua näkyvimmin, vain taustahumuna sen ylitse kuuluu Eino Leinoa. Illalla ahkeroivat kaljaa kalloihin, vähän mutta "järkeviä" puheita.

Pakkaan leirielämää varten. Sonja tuo omat lapsensa illaksi Unimäkeen, Soilakin ehkä jo tänään. Paulus mummilassa, joten Gaius ja Elias vain lähtevät mukaani nyt. E:n jalikset peruuntuneet kun  pääjoukkue Torniossa pelaamassa. Tarumaaret olisi kyllä saanut lähteä, mutta... Taitaa siellä kyllä vilskettä piisata vaikka joku jäisi joukosta poiskin.

Jaksankohan minä itse kun on niin alakuloinen olo?