tiistai 14. heinäkuuta 2015

Heinäkuu 2015, viikonloppumerkintöjä 1

11 pv lauantai

Unimäessä. Klo ½-yö.

Päivä Paltamossa. G:llä jalkapallopeli vastaan Suomussalmelaiset. Ajelin sitten illalla myöhällä tänne Unimäkeen. Pojat menivät Puutarhurin mukana sukujuhliin saunomaan ynnä muuta. Paulus on edelleen mummilassa ja vähän jo tuntuu haikealta. Toisaalta on hyvä, ettei poika isoja koti-ikäviä pode. Varsinkin kun muistaa omat lapsena koetut ikävänsä. Kerrankin kun olin isän mukana  kymmenien kilometrin päässä kotoa Hiirenjärven korpikoulun remottimatkalla, niin kesken työviikon piti mestarin pikkufiiuun tunkea mukaan kun työmiehet oikaisivat itsensä liikuntasalin tahi luokan lattialle. Siellä minua pelotti iso, karvainen timpuri, joka nauraa rähähteli vähemmän hyväntahtoisesti. Ja entä kun isä oli Tuusulassa armeijaväen asumuksia rakentamassa! Olivat ne kaksi viikkoa pitkiä hirmuista koti-ikäväänsä puristellessa kun kuorsausten jyly täytti vieriviereen nukkujia pakatun parakin. Seutulaakin kun isä oli rakentamassa olin ainakin kerran mukana, mutta siitä matkasta ei enemmälti muistikuvia jäänyt; isän viinanhöyryinen hengitys kun se viimein aamuyöstä tohisi kapealla laverilla vieressä. Sitten kun olin toisellakymmentä, en enää koti-ikävää potenut, mutta muut elämänpelot alkoivat täyttää lapsentajuntaani.

Kävin vielä ulkona. On jo aikatavalla hämärää, pilvessä. Hyvin viileää, alle kymmenen astetta. Linnut ihan hiljaa, vai enkö kuule enää niiden vaimeampia tirskuntoja? Nyrkinkokoisia jäneksenpoikia töytäilee ruohikosta aukeille paikoille ja äkkiä takaisin piiloon kun liikahdan. Juuttaat nakertelevat mantsikkapehkoista tuoreita varrennysiä ja samalla pudottelevat marjaterttujakin jotka syötäväksi eivät niille kelpaa.

12 pv sunnuntai

Kni ½-yö.

Olipas se yllätyksellinen päivä.

Aamusta harasin Unimäen kasvimaan ja pottupellon, laittelin mukanani olleista tarpeista kunnon lounaan ja kun olin ruokaillut, kävin pieksämässä uudet, esiin nousseet lupiinipehkot matalaksi.  Sitten kävin ottamassa valokuvan vähän aiemmin kuoriutuneesta kahdesta rastaanpoikasesta.  Kolmannessa munassa oli myös jo pieni murtuma.

Istuksin aitanrappusilla. Mietin, että rankakasa pitäisi moottorisahailla kappaleiksi, mutta ei ollut intoa aloittaa. Soitin Suonenjoen Eskolle. Sillä oli ollut aika kovia päänsärkykohtauksia ja sanoi ottaneensa aspiriinia kuten oli neuvottu. Kerroin verenohennus-lääkityskonstista: morttelissa muutamia asperiinitabletteja hienoksi ja joka aamu kostean sormenpään verran sitä suuhun. Asperiiniuutettahan on apteekissa erikseen aivohalvauspotilaita varten myytävänä, mutta niillä kiskurihinnoilla ei eläkeläisen kannata sitä ostaa. E sanoi pelkäävänsä, että jos toispuoleiseksi halavaa eikä enää kykene edes naruun solmua tekemään ja puunoksaan sitä nakkaamaan, niin vituttaa se sitten. E oli mantsikkakarnevaaleilla esiintymässä ollutta Remua käynyt jututtamassa se kun on ollut E:n veljen, Pekka-vainaan entisiä sellikavereita. Esko kyllä sanoi, että saisi sen mikrofoniin muminansa jo lopettaa Remukin kun ei sen muustakaan puheesta enää selvää saa.

Puhelun jälkeen päätin lähteä kotiin, mutta kiertää Varpaisjärvi-Lapinlahti-Iisalmi -reittiä. En ihan kerennyt lähteä, kun pihaan pörähti moottoripyörä. Pörähtelijä oli kans nimeltään Esko, entinen lanko. Sanoi sunnuntaiajelulla olevansa. Tarjosin marjapiirakkaa ja lasillisen maitoa kun en kahvia enää viitsinyt keitellä. Juteltiin niitä näitä. Yksinkertaisia asioita enimmäkseen. Onhan  sitä tunnettu mekin jo kauan, vuodesta 1973 saakka, että yhteisiäkin juttuja aina löytyy. Olihan se hieman outoa, kun sisko jätti Eskon. Taisi olla jo se "uusi" hänelläkin valmiiksi katsottu, että kovasti se Eskoa loukkasi vaikka aika urautunutta avioliitto jo olikin. Lapset olivat kuitenkin  aikuisia jo, että ei se sillä tavalla luultavasti kirpaissut. Vähän sivuttiin tätäkin elämänharmia, mutta E kyllä sanoi, että olisikohan Italian laivanrakennuskeikka ym. tulleet tehtyä jos avioliitto olisi jatkunut. Että "omaa elämää" hänkin  voi nyt elää; eläke, judoharrastus, "puukkopiiri", moottoripyörä ja kaikki! Naisia tietenkin saisi pörrätä enämpi ympärillä...

Kun E oli lähtenyt, oikaisin minäkin maantielle ja ajelin Hanten luokse Lapinlahdelle. H oli klapimetsässä, tytöt keskenään pihassa, mutta pian se sieltä tuli. Sitten aika livahtikin jutellessa iltaseitsemään.

Seuraavaksi ajoin Iisalmeen. Teki mieli kiertää Kyllikin sunnuntaihumpalle, mutta maltoin mieleni ja menin Yahyahin pizzeriaan. Se tietenkin murjaisi minulle pitsan kotiin viemisiksi ja kun tarjosin maksua, ei huolinut. Y sai jo aikoja vaimon Afganistanistanista (Intian kautta) luokseen ja uusin uutinen oli, että saavat lapsen nyt elokuussa. On sekin kaveri muuttunut, tasoittunut. Ei enää vilka silmä naisten perään, niin väitti ainakin. Kahdeksan vuotta ollaan tunnettu ja alussa hänellä oli kai jopa vaikeaa, kun naistarjokkaita riitti nätti poika kun  on, ja ystävällinen. Se mukava kostamukselainen  nainen olisi kyllä sopinut vaikka vaimoksi hänelle, mutta kai toisenlainen "valinta" oli jo Intiassa paossa elävän suvun kesken aiemmin laadittu. Väliäkös tuolla. Toivottavasti onnistuvat. Kovaa työtä pizzerian pitäminen tuloihin nähden on. Tuskin pikkupaikkakunnalla, jossa grillejä ja muita syöttölöitä on joka kulmalla, rikastumaan pääsee, mutta silti täytyy olla pitkiä päiviä odottamassa asiakkaita. Raskas jobi. Ihmeteltiin jälleen suomalaiskulttuurin sitä puolta, kun viereisessä Istuvassa Härässä kaljatuoppi maksaa saman verran kuin Y:n reilunkokoinen pitsa, mutta kaljan hintaa ei päiväänsä kuppilassa kuluttava joukko kritisoi, mutta pitsan hinnasta kyllä yritetään tinkiä jos joskus raskivat hiukopalaa hakea.

Viitostien rampilla oli sitten nuori pariskunta raskaine rinkkoineen liftaamassa ja kurvasin levennykselle ottamaan kyytiin. Mulla oli rojua penkit ja takaluukku pullollaan, mutta saatiin rinkat kuitenkin survottua mukaan ja nuoret istuimilleen. Olivat Sveitsistä tulleet lentäen Helsinkiin ja sen jälkeen liftailleet pikkuhiljaa pohjoista kohti. Mikkelin lähellä Oravaisten vesistöllä meloneetkin jokusen päivän. Melkoista tolokuttamistahan se kanssani on ulkomaalaisen selvitystä kulkemisistaan tehdä vaikka kuinka sujuvaa englantia puhuisivat. Mutta siinä ne vain matkan varrella matkalaisten suunnat ja suunnitelmat kerkesivät tulla selville. Kajaanissa aikoivat etsiä camping-alueen jossa telttailevat. Selvitin leirintäalueen olevan sen verran kaukana kaupungista, ettei sinne kannata enää yötä vasten lähteä hakeutumaan, joten pankeepa leiri pystyyn meidän pihanurmikolle. Lämmitettiin sauna, kylpivät, laitettiin sapuskaa pöytään, syötiin ja lopuksi laitettiin peti lastenhuoneeseen ja komennettiin nukkumaan. Ettei nyt mihinkään pihalle, vettäkin ripeksii.

Jälleen kerran saan ihmetellä, kuinka merkillistä se, että pienilläkin yhteisillä sanavarastoilla ihmiset toisten ihmisten kanssa juttuun tulee.
13 pv maanantai

Laittelin vahvat aamiaistarjoukset esille puuroineen, kananamunineen, leipineen, maitoineen, juustoineen, juomineen. Kun oli syöty hyvin, tarjouduin oppaaksi kaupungille ja pojat tietenkin lähtivät mukaan. Siinä sujahtikin aikaa useita tunteja. Ensiksi mukavaa kuljeskelua kaupungilla. Linnanrauniot tutkittiin, sen jälkeen humpsuteltiin hautausmaalle. Matkan varrella oli paljon selitettävää. Tervakanavalla tutkittiin museoitua tervavenettä, jääkäripatsasta ja vanhaa etappirakennusta. Metsäpolun varrella vertailtiin erilaisia puita ja että löytyykö samoja Sveitsistäkin. Siperian korkealle kurottuva kuusi Karolineburgin puistossa ihastutti. Vaahteroita löytyy Sveitsistä, mutta tuomia ei luultavasti aivan samanlaisena versioina kuin meillä. Hautausmaan vanhaa "Suomi"kuusta piti tovi ihailla, onhan se iältään monta sataa vuotta, 39 m korkea ja ympärysmitta melkein neljä metriä.
Hautausmaavertailussa ymmärsin, että Sveitsissä haudat on pakattu tiukasti vierekkäin ja uurnahautaus on yleistä. Siksi kai vieraita ihastutti suomalaisen hautausmaan hyvin hoidettu väljyys, sen jyhkeät muistopaadet nimiasuineen sekä uurnalehdossa erikoinen uurnamuurin rakenne. Kierrettiin vielä Ponttoonisillan ylitse entisen UPM:n tehtaan rantaan ja Kaupunginlammen puistoon jossa sotamuistomonumentin äärellä koetin selvittää Venäjä-Suomi maaottelua vuosilta 1939-45. Ne oli toki kirjoitettu myös opastauluun englanniksikin, ettei siinä paljoa lisäsönkötystä minulta tarvittu.
Lammenrannassa pariskuntaa ihmetytti kovasti tuomissa olevat tuomenkehrääjäkoiesiintymät jotka olivat peittäneet muutamat puut kokonaan harmaaseen seittiinsä. Hupia siitäkin tuli, kun neuvoin, kuinka koiranputkista tehdään muutamalla linkkarin vuolaisulla torvia. Kohta meillä kaikilla oli sellaiset. Piti sitten eräällekin äidille, joka lapsensa kanssa törähdyksiämme ihmetteli, vuolaista muutama soittopeli mukaan. Ja niin nekin lähtivät iloisesti torviinsa puhkuen omaan suuntaansa.

Sattui sitten niinkin, että Taidemuseossa oli avautunut Reidar Särestöniemi-näyttely ja tietenkin se piti käydä ihastelemassa ja laittamassa nimet kirjoihin. Torilla syötiin makeat mantsikat,  Intersportista haettiin matkalaisten keittimeen kaasusäiliö ja kaupasta jäätelöt ennen kuin vietiin rinkkalaiset asemalle Kuusamon bussiin.

Sinne mänivät, patikkaretkelle Kuusamosta Sallaan noin suurinpiirtein.

Jos ei itse pääse Sveitsiin niin tulkoon Sveitsi tänne. Tai ainakin tuulahdus sieltä. Näinhän mulle on tähän saakka ulkomaitten suhteen käynytkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti