Planetaarinen ymmärryksen puute

22.8.2024 torstai

Veksi viety KYSiin. Pahoinvointia ja pyörtyilyä.

Tulin eilen myöhällä Um. Tullessa pysähtelin kolmella kantarellitontilla keräämässä keltaiset talteen. Tuli iso kauppakassillinen. Vein kylälle Sonjan parkkiin ja hän pani niitä heti kuivuriin.

Kantarellivuosi on ollut Suomessa ja Virossa runsas joten tarjontaa riittää niin, että hinta myyntiinkeräävän kannalta lohduton; ei kannata.

Polkupyöräilevä pariskunta näytti olevan pitkällä retkellä jostakin jonnekin. Olisi pitänyt pysähtyä jututtamaan kun olivat juuri mäennyppylän päällä sivutienhaarassa levähtämässä. Tervehtivät yhtä leveästi kuin minäkin. Katselin säätietoja jotta kaataako kohta päälle vettä, mutta vasta huomenillaksi pilvet ovat märemmässä asennossa. Viileä yö joka tapauksessa pyöräileville tiedossa.

Suomussalmella Stora Enson hakkuutyömaalla metsäkoneet jyristelleet raakkujoen ylitse ja tuhonneet rauhoitettuja simpukoita valtavat määrät. Kun joella sattumalta kartoitusta tekemässä ollut biologi Myyri Sysivesi (ammattiin sopiva nimi) oli mennyt konekuskille sanomaan rikoksesta, tämä oli kehottanut sitä riisumaan rintaliivit ja painumaan helvettiin. Jatkanut sitten ylityspaikan möyhimistä kuin uhalla tehden.

Kun ihmiseltä puuttuu planetaarinen näkemys luonnontilasta, sen tuhoaminen on helppoa. Kun ymmärtää vain koneensa kaikki nippelit ja nappelit ja rasvaiset moottorin möyrähtelyt, ei sellaisissa aivoissa linnunlaululla ja hyönteisten pörinällä ole mitään merkitystä.

Kirjoitin kommentin Hesarin raakku-uutisen jälkirimpsun jatkeeksi:

Kirves, justeeri (pokasaha), hevonen ja mies, siinä olisi ollut ainoa yhdistelmä joita pohjoinen luonto kaikenkaikkiaan olisi juuri ja juuri kestävyyden rajoilla hoiperrellen sietänyt.

Moottorisahan ja konevoimin kehitellyn puunkorjuun aikana on koko ajan menty luonnontuhonnassa äärimmäisyyksiin, sen ymmärtää jokainen joka vessapaperivarastojensa takaa hetkeksi metsäautoteiden verkostoilla "kaavoitettujen" metsämaiden suuntaan uskaltaa vilkaista.

Raakkupuron tuhoaminen on vain yksittäistapaus yksittäisen eläinlajin tragediasta yhdessä purossa.

Ajatelkaa miljoonia muurahaisyhdyskuntia, useasti jo mainittuja linnunpesien tuhontoja, matelijoita ja lukemattomia muita maanmöyrijöitä joita teräksiset ketjut päivittäin sääliä tuntematta allensa murskaavat. Sanomattakaan silmin näkymättömästä maaperän eliöstöstä sienirihmastoista alkaen.

Luettelo metsienhakkuun tuhonnankohteista olisi loputon jos sitä hirviää edes edellämainuttuja pitemmälle joku ajatellakaan.

Ja kaikki tämä vain ja ainoastaan yhden luontokappaleen, ihmisen hedonististen elämäntapojen vuoksi.

Se pitää tunnustaa, että meistä jokainen on vähintään välillisesti syyllinen tähänkin vahingossa ilmitulleeseen rikokseen raakkupurolla.

23.8.2024 perjantai

Etelätuulinen, tihkusateinen yö on ollut lämmin, +17.

Aamulla klo viiden jälkeen katselen kun Kamala Harris huumaa chicagolaisyleisöä puhetaidoillaan matkalla White Houseen. Pitkä puhe tapahtuu ilman papereita, ilman kuiskaajia, ilman prompstereita. Vakuuttavaa täältä tuhansien kilometrin päässäkin kuunneltuna ja nähtynä vaikka ei kaikkea sanottavaa ymmärräkään. Joukkosuggestio toimii.

Kamalankin takana on koneisto, joka valtaa palvoo ja ottaa siitä hyötynsä olipa palvottava kuka tahansa. Samalla kun palvotaan, vallan eri portaissa mitataan palvottavasta irtirevittäviä hyötyjä. Republikaaneilla se on näkyvämpää, irstaanpaa, väkivaltaisempaa, demokraateilla vaivihkaisempaa kuten varapresidentiksi nimitetyn Walzin ensi otteista näkyy. Hänellekin rakenneltu peitetarina on loistavan hämäävä, mutta aina parempi toteutuessaankin kuin Trumpin klaanilla.

On tuullut lujasti ja leudosti. Vesisade häiritsi vain keskipäivällä paneleiden katkomista.

Kiersin saunalauteilla kuivahtaneista sipuleista naatit ja säkitin. Pesin saunan kloriitilla ja hulasvedellä perusteellisesti ennen saunomista. Oli mukava pitkästä aikaa käydä kuumille ja kosteille lauteille pitkälleen.

Illalla lainasin Kainetistä kirjastokortilla elokuvan joka oli hännätön hyvistä näyttelijöistä huolimatta. Valmistusvuosi sillä oli 1993. Kesken se jäi, mutta pitänee nytten katsoa loppuun vaikka en usko sen siitään somentuvan.

Kun selasin tarjontaa laajemminkin, ei sieltä montaa mielenkiintoista löydy. Ranttu olen elokuvienkin suhteen. 

Kajasteella olisi ollut humpallukset vaan eipä huvita. Näin se menee kun elämänhalun tuotantoprosessit alkavat alasajonsa. Kuuluu vanhenemiseen, ei sen kummempaa. Lääketeollisuus on tietenkin toista mieltä kun se haluaa sitäkin luonnollista poistumaa pillereillä tormistuttaa ja voittoja kemikaalipuristeilla nyhtää.

24.8.2024 lauantai

Palkittu luontokirjailija Anni Kytömäki sanoo Fjällräven Kånken-reppunsa turvista Ylen raakkutuhontojen yhteyteen sijoitetussa haastattelussa "... kuvittelin meidän jo päässeen ihmiskuntana eteenpäin". Miksikähän kirjailija nuin on kuvitellut? 

Luonnon hyväksikäyttämisprosesseissa on 50-luvulta laskettuna todella eteenpäin päästy, sitä ei käy kiistäminen. Aakeet vain yhä laajennevat ja puunkierto metsistä sellukattiloihin ja maaperän kiviainesten murskaus on saatu tehokkuudessaan varmistettua. Mutta tällainen eteenpäin meno on ollut pelkkää takapakkia elollisille kaikkialla. Liisan Ihmemaassa ollaan nurjine luulotteluinemme.

Suomenkin pinta-alasta yli 90% on pelkkää tuotantopeltoa joiden jyystäminen puhtaaksi elävästä ja kuolleesta materiaalista säännöllisin väliajoin on ajastettu. Loppujen neliöiden yllä ja alla hääräävät kaivosteollisuuden armottomat louhintajärjestelmät eikä pohjaa ole heidän pyrkimyksillään rouhia maaperää niin, että magma teräskouria jo sulattaa.

Kun nelikymppisestä Anni Kytömäestäkin huoku on hiljennyt, on korvaamattomia eliöstöjä suonsylissä suojellut Sodankylän Viiankiaapakin nurin käännelty ja paikalla ammottaa vain avaruuteen saakka hehkuva kaivosmonttu talvivaarojen ja suurkuusikoiden tapaan.

Yksi kainuulainen raakkupurontuhonta on todellakin vain yksi raakkupuro tuhansista jotka siinä sivussa tuhottu jo on, ja loputkin  tullaan tuhoamaan tavalla tai toisella kunhan kohu tästä yhdestä laantuu.

Tänään sain paneloitua tienpuoleisen laipion aukkopaikan. Sisäpuolen päätykolmiot, joista toinen on nytten kokonaan ilman pintoja jäänevät tältä suvelta edelleen sillensä.

25.8.2024 sunnuntai

Muutamat eiliset aamut ja päivät olivat leudonlupsakoita, mutta niin vain jo hyytyi syksyinen luonto eikä mittarissa montaa lämpöastetta viiden aikaan aamulla ollut.

Eilisen Hesarissa artikkeli otsikolla "Kurkistus amerikkalais­naisen abortti­matkaan sai tajuamaan, kuinka hiljaa Suomessa ollaan"

Asiallinen kirjoitus. Jälkirimpsussa, elikä kymmenien kommenttien seassa on sitten runsaasti niitä, joille puhumattomuus tämän(kin) aiheen yhteydessä olisi parasta. Suurin piirtein näin: "Mitä se kenellekään vieraalle kuuluu minun/sinun abortit!" Ja tylsimpiä tylsimyksiä ne raamatunohjeilla ratsastelevat ...

Laitoin kokemusperäisen miesnäkökulman minäkin: 

Aborttiasia on keskustelunaiheista yksi vaikeimmista, ja monisyiset syytkin puhumisesta pidättymiseen ovat jotakuinkin tiedossa, kuten tästäkin jutusta ja sen keskusteluketjusta voimme päätellä.

Abortinkokijat, siis pääsääntöisesti naiset, ovat tietenkin keskiössä aiheesta asiallisesti puhuttaessa eikä siinä kahta sanaa ole, etteikö niin oikein olisikin. Sormella osoittelut ovat sitten ikävä asia erikseen.

Mutta entä me miehet, jotka olemme "syyllistyneet" ei-toivottuihin raskauksiin unohtamalla syystä tai toisesta, sovitusti tai sopimatta, ehkäisyvelvoitteemme?

Itselleni on sattunut seksikumppanin aborttiin johtanut tilanne ja se vähintään mietityttää yhä vaikka aikaa tapauksesta on kulunut jo pitkästi kolmattakymmenettä vuotta, ja vaikka osallistuin reaalikustannuksiin prosessissa (pitkien välimatkojen takia taksimatkoihin ym.)

Koetin olla tukena muutenkin abortin tehneelle naiselle, mutta mielenpäälle jäi silti paljon asioita joita ei kunnolla ole voinut pois purkaa. Syyllisyydentunne ehkä kaikista pahin.

Anteeksi-sanaa ei kumpikaan tarvinnut lausua (ehkä?), sillä seksinkyllästämä lappilainen kesäyö oli sovitusti ilman kondomeita vietetty koska kumppani luuli, ettei voi tulla raskaaksi eräistä hänelle lääkärikäynneillä selvitetyistä syistä.

Jonkin verran helpotti, kun pystyin kirjoittamaan tapahtuneesta novellin, mutta se taas toi mukanaan muutamia törkyisiä yhteydenottoja jotka ahdistivat sitten toisella tavalla.

Tämäkin kommenttini on tosi vaikea muotoilla ymmärrettäväksi hipaisuksi mieltä vaivaavasta aiheesta vaikka juuri kaikkien herkkää abortti-asiaa koskettavien kokemusperäiset kertomukset olisivat tärkeitä, että asiassa päästäisiin eteenpäin.

Lapsiasioista perhe-, puoliso- ja kasvatusvastuineen ehkä ymmärrän jotain sillä olenhan kuuden lapsen isä (3 äitiä) ja kymmenen lastenlasten isoisä. Olin myös aikanaan kymmenen vuotta kahden tyttären yksinhuoltajanakin, että ehkä jonkinmoinen koulu sekin lie ollut.

Keitin kanakeiton jossa yrttisiä makuja piisaa. Kävin kaupasta kahvimaitoa, leipää, piimää ja Vinhalle iltapalaksi halpaa maksalaatikkoa. Otin myös pienen pussukan punaleimajuustoraastetta jos tekisin joku ilta kasvispihvejä.

Vietin jäätelötuutin mittaisen tauon kaupan parkissa. Rossisen Vote istui autossaan tavanomaisella paikallaan hieman nurkan takana, mutta siten, että sieltä näki alueen kulkijat. Kävi välillä tonkimassa roskista josta löysi panttipurkin. Katkokäveli sitten kauppaan ja tuli kohta takaisin. Parran on antanut kasvaa takkuiseksi puskaksi leukaa ja poskia peittämään, ja hiuksetkin sikin sokin. Vaatteet likaiset kutjut, lohkeilleet crocsit villasukkien päällä jaloissa. On mies vanhentunut nopeasti. Mikähän hänetkin raiteiltaan suisti kun kuitenkin oli tietääkseni ihan kelpo rakennusmies? Hänellä oli nuorena kaunis vaimo jota minäkin joskus tanssitin. Taisi olla mustasukkainen naisestaan, mutta oliko liikaa koska nainen sitten lähti lätkimään? Lapsiakin taisi siunautua... On hieman nuorempi minua, mutta häntä katsoessa Leinon runo mieleen tunki:

Muualla tulta säihkyy harmaahapset

Vanhoissa hehkuu hengen aurinko

Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset

Ja nuori mies on hautaan valmis jo

Käynee samat sanat itsellenikin jos peiliin tulisi vilkaisseeksi.

Näitä rossisia oli kouluaikana useita eri luokilla. Yksi siskokin poikaporukkaan oli syntynyt. Ikäiseni Veijo on kuollut jo monta vuotta sitten, mutta nuorin heistä on kouluttajavääpelinä ollut armeijankäynnistään lähtien. Alkaa olla eläkeiässä pian hänkin. Joskus sitä näkee Kajaanin kaupoissa. Tervehditään, mutta siinä se.

Joku rossisen pojista jonka nimeä en muista, kiersi sukevat ja kakolat. Ainakin kerran sattui junan ravintelivaunussa samaan pöytään ja kertoili tuhlaajapojan raiteistaan. Lie kuolema korjannut hänetkin jo aikapäiviä sitten. (Aloin miettimään, olikohan se sittenkään rossisia se ravintolavaunun hemppa?)

Korjasin laipiossa, piipun juuressa 38 vuotta 87 senttistä panelinpätkää odottaneen aukon. Kirjoitin asian panelin taakse tuleville purkajille tai remontoijille luettavaksi.

Eilen leikkasin yhden pikkuhuoneesta purkamani laudan sopivaksi laipioon, sen takana oli merkintä: "Valtsu ja Sonja laipionpaneloinnissa 20.8.1988". Asuimme silloin Tampereella ja sieltä ajelin tyttären kanssa tänne silloisen keskeneräisyyden sekaan jotain värkkäämään. Ja ehkä sorsametälläkin käytiin. Vanhin tytär aloitti sinä syksynä Koivistonkylän ala-asteen kakkosella.

Hesarissa toinenkin tarkemmin luettava artikkeli "Vallaton lesboyhteisö kukoisti 1800-luvun Helsingissä". Tekstissä painotetaan kuinka jutussa esiintyneet naiset Cely Mechelin, Marie de Verneuille, Vera Hjelt ja Fanny Tavastjerna ovat saaneet pariutua epävirallisesti samaa sukupuolta olevien kanssa eikä siitä kukaan heitä ole roviolle köijännyt. Ei edes paheksunut vaikka homous on ollut pappien ja pippien moraalikriminalisoima "sairaus". 

Kyseiset henkilöt ovatkin sukunimiensä perusteella kuuluneet piireihin, joihin eivät tavallisiin kansalaisiin suunnatut moraalisäännöt koskeneet. Hjelt ja Tavastjerna olivat jopa rakennuttaneet suuren kivitalon, joka on yhä olemassa keskellä Helsinkiä jossa sitten ovat asustelleet yhdessä kenenkään häiritsemättä. Tosin vain toinen heistä on ollut aloillaan viihtyvää tyyppiä toisen pujotellessa maailmalla minkä ehti.

26.8.2024 maanantai

Melkein-hallayön jälkeen leuto yö. Keskiyöllä puolikas kuu loisti niin kirkkaasti, että piti nousta sitä katsomaan kun havahduin ikkunasta lankeavan valokuvion väreilyyn. Kuu oli juuri petäjänlatvan takana ja kun tuuli huojutti puuta, kuun valo "huljusi" tuvan lattialla.

Olin painunut takaisin unten maille kun Turkka Malin laulu "Uudet äänet" herätti. Tuntematon numero, tavasin silmät sirrissä enkä ensin meinannut vastata. Eikä olisi pitänytkään. Joku oli nauttinut raamatullisia hengentuotteita ehtoollispontikan kera ja alkoi läksyttää eilisen aborttiartikkelin peesaamisesta ja siitä, että mitä sä meet Hesariin leventeleen pariutumisistasi ja siittämisiesi lasten ja niiden äitien lukumäärillä.

Tiuskaisin luuriin, että turpa kiinni kahjo ja panin kännykän kokonaan kiinni.

Myöhemmin tänään joku naisihminen kysyi sitten kiltisti sähköpostilla, että saisiko sen mainitsemaani aborttikokemusta koskevan novellin lukea jostain. Lähetin linkin: 

https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=Aborttivastuu

Tein telinepukit uuninpiipun eteen, puhdistin alkuperäisessä asussaan olevat, antiikkirappauksella kuorrutetut kyljet ja maalasin kaksi sivua siniseen päin murretulla valkoisella maalilla. Oli hidasta puuhaa kun pinnassa on kinahmilaisia liuskekivikoristeita ja rappaus niin huokoista, että jokainen neliösentti oli töpöteltävä pienellä pensselillä vähitellen peittoon. Nyt se näyttää olevan ihan jees.

Saisinpa tuohon vielä sellaisen lämmönlähteen jossa olisi takka alapuolella ja yläpuolella uuni, joka takan tulella kuumenisi.

Katselin videoita joissa sellaista muurataan ja ajattelen, että osaisin kai sitä itsekin sen homman, mutta en taida uskaltaa koska tiedän, että tietyt niksit täytyy ohjeiden lisäksi hallita siinäkin hommassa. Ei se ole samanlaista muurailua kuin vaikkapa navetan seinien harkkomuuraukset tai vastaavat joita olen tehnyt.

Puutarhurin EMUn lupasivat korjaamolta viimeistään torstaiksi. Laturi menee töineen takuuseen, mutta vesipumpun vauhtipyörän (?) uusiminen maksaa 420€.

27.8.2024 tiistai

Viileä on klo viiden miltei pilvetön Unimäen aamu. Tuulee kohtalaisesti.

Jääkaapin kaasupullo tyhjeni 41 vrkn kohdalla. Hintaa kulutukselle tuli n. 73senttiä/vrk. Vuodessa siis 257€ kun sähköllä hinnaksi jäisi muutamat kympit. Edellisellä kerralla kaasu loppui jo 36 vrk:n kohdalla, sitä aiemmin 53 vrk. Miksi näin isoja heittoja samalla liekillä? Talvella jääkaappia ei täällä kukaan ole tarvitsemassa, että monet kuukaudet se liekittä lepää. 

Olen joskus aiemminkin aprikoinut tuon kylmälaitteen ikää ja se lienee 80-luvulta jollei jopa edelliseltä vuosikymmeneltä. Ei aivojen muistilaatikoista edes pientä kolahdusta kuulu, mistä ja miten se minulle aikanaan kulkeutui.

Ilmat viilenevät joten pienensin nyt liekin puoleen, aiemmin olen antanut palaa täysillä.

Yöllä heräsin kovaan päänsärkyyn ja samassa soi kännykkä. Klo oli puoli kaksi ja koska näytöllä loisti teksti tuntematon nro, hylkäsin sinnikkäästi rallattelevan soiton ja laitoin vehkeen kiinni. 

Jumaliset seksuaaliterapeutit eivät minusta keskusteluseuraa saa. Eikähän se mitään keskustelua ole kun ensinnäkin soitetaan aamuyöstä kysymättä lupaa vaikka tekstiviestillä ja kun ensimmäiseksi sieltä kuuluu "sinä Saatanan suurlähettiläs!" Sanoisi mieluummin vaikka Kalottisonniksi.

Pukematta mitään päälleni kävin kusella, pyyhin käteni kasteiseen nurmeen, katselin vähän aikaa puoleen väliin vajennutta oranssia kuuta, tulin tupaan, otin särkylääkkeen ja painuin pehkuihin.

Näin mukavaa unta jossa lapset leikkivät hiekkalaatikolla, niiden äiti ripusteli pyykkejä sakeaan viritetyille naruille joita varten olin laittanut kymmeniä koukkuja talon seinään ja toisen pään liiterin nurkkiraosta lähtevään poikkipuuhun jonka toinen pää oli kaukana puron toisella puolella ison pihlajan kyljessä. Puuriu´ussa tökötti maasepän takoma, mutkalle taipunut, ruostetta hilseilevä julmetun kookas naula. Ihmettelin, miten toi puupiena pysyy kiinni vaikka naula ei ole mennyt edes lävitse pihlajan runkoon asti.

Sitten kuuluu talon portailta lasten äidin helähdys: "Alappa tulla kahville sieltä!"

Haikeaan oloon heräsin. Se unen talo oli sama Kokkosen vuokrakolhoosi jossa pari vuotta kerettiin asua. Laiskasti virtaileva Ahmonpuro kulki takapihan ohitse, nurmikko oli kulottunut, piha hoitamaton, kukaton. Yhden lapsettoman vuokralaisparin (sukunimeltään Lappi) ruosteinen Opel mätäni aidan vieressä. Alakerranloukon poikamies Eeliksen vaihdepyörä oli hyvin huollettuna pienen pressun alla nurkalla, minun farkkuladani laikkuiset kyljet pilkottivat koivun takana puron matalalla töyräällä ja yläkerran uskonsisaret läksivät jokapäiväisille lähetysretkilleen 144tuhannelle pelastettavalleen uhkakuvia maailmanlopun asioista toimittelemaan.

Jos oli mystinen kaveri kellariloukon Eelis niin sitä oli myös se yksinäisvaitonainen "Herra Tossavainen" jolla karva kutitti nenää tuhisuttavasti. Sanaakaan en kuullut hänen koskaan lausuvan vaikka varmaan päivittäin pihalla toisemme sivuutettiin. Lierihattupää vain nyökkäsi ja popliinitakkinen hahmo häipyi joko nurkan taakse katua kohti tai jos oli tulossa kotiin, livahti hän kyljittäin sisälle ovea puolitiehen aukaisten ja sen kiinni hiljaa vetäisten. Josko oli vaikka KGB:n miehiä, heh.

Missä lienevät hekin kaikki nyt yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin? Onko Eelis elossa? Hän olisi  varmaankin jo 80. Hänellä oli kovat selkäkivut joita sanoi pyöräilyn vähentävän. Oli töissä sahalaitoksella. Hänellä oli eräs mukavanoloinen postinkantajakaveri joka myös oli kova pyöräilemään ja he kävivät yhdessä kesäisillä retkillään. Postinkantajalla oli perhettä, mutta oliko hänellä salainen suhde Eelikseen? Jossakin minulla on valokuva jonka otin hänestä ja pienestä pojastaan kirjaston valokuvanäyttelyn avajaisissa. Kuulin hänen kuolleen sittemmin melko nuorena, mutta en tiedä mihin.

MA tuli puolenpäivän jälkeen kun olin juuri syömässä. Silloli collie mukana ja kun laski auton takahäkistä pihalle, ei Vinha tykännyt. Otin V:n tupaan siksi aikaa kun lähdettiin tekemään metsälenkki.

Riivin varsineen saunassa kuivumassa olleet villiminttujen lehdet purkkiin. Tuoksuvat ainakin kovasti, maku on enämpi oreganoon päin vivahtava kuin minttuun.

28.8.2024 keskiviikko

Klo on 3. Kuun sirppikuvio ei ole pelottava niin kuin joskus lapsena. Tienvarren petäjänlatvan pyöreä oksisto on kuin pölyharja pyyhkimässä kuuta ja mustassa kankaassa tuikkivia tähtiä. Millaisiahan miettisi viisivuotias minä jos se nyt juuri yötä kanssani tulisi katselemaan? 

Muistan, että mietin jo pienenä outoja asioita itsekseni. Yleensä pelottavia. Tai sitten "tyttömäisen" haaveilevia. Niin kuin ne nallekannot joiden koloihin mielikuvitusmaailmoja lelujen puutteessa keksiskelin.

Taunon (isävainaan) nimipäivä. Ei se itse koskaan nimipäiviään erikseen mainiten viettänyt. Olisiko äiti joskus pullakahvit pöytään laittanut? 

Ehdinköhän eläessäni hyväksymään tavan jolla isä henkensä menetti? Entä milloin pääsen näistä ankarista syyllisyydentuntemuksista joita äidin pari vuotta kestänyt loppukituminen yhä aiheuttaa? Miksi me muut sisarukset jätettiin hänet aina toispuoleisesti käyttäytyneen sisaruksen hoteisiin? Näinhän itsekin, kun kävin pyörätuolissa halvautuneena istuvaa äitiä katsomassa, ettei hänestä hyvää huolta pidetty.

Tästä aiheesta en nuitakaan sanoja saisi lausua sillä mitenpä todistat kenenkään psykopaattista luonnetta ilman, etteikö sitä sisaruskateuden piikkiin pantaisi?

Persujen Purra ja kokoomuksen Orpo saavuttavat pian päämääränsä, elikä tämän kansankodin suomalaiskopion romuttamisen. Sen kapitalismille kaappaaminen aloitettiin kastamalla järjestelmä "Hyvinvointivaltioksi" ja kun se nyt on pirstottu "hyvinvointialueiksi" on se helppo pussittaa historian jätesäkkeihin. 

Tilalle ollaan rakentamassa raakaa, pelkkään rahastukseen ja voitontavoitteluun pyrkivää amerikkalaismallista järjestelmää jonka nimityksellä ei väliä tule olemaan.

Purran kireiden puruluiden välit sihahtelivat kun se eilen puhetta piti siitä, kuinka paljon yhteiskunnan jäsenistön, hänen  silmissään sen kuonakerroksen (vanhukset, lapset, vammaiset, sairaat) hyvinvointiin on veronmaksajien rahaa vuosikymmeniä syydetty. Uskomatonta, se puuskahteli lukujensa rivienväleihin.

Mitä muuta varten sosiaaliturvamaksuja olisi verojen lisäksi maksettu kuin siksi, että yhteiskunnan heikommistakin huolta pidettäisiin?

Ollaan sillä tiellä, jossa sosiaaliturvamaksuja edelleen normaalin, yhä kiristyvän verotuksen lisäksi maksetaan indeksiin korotettuina, mutta ne kohdennetaan nyt sitten yksityisille hoiva-, lääke- ja lääkäriteollisuuden liukuhihnasektoreille.

Palmelaisuus on Purra & Orpo & companylle samaa kuin kommunismi kun se on toiminut suomessa mm. Matti Kuusen teesien pohjalle rakennetusta, kaikista huolta pitävästä hyvinvointivaltiosta. Heidän kirveensä karsii nyt rajusti osan kansasta kuin kuusesta alaoksia jotta yhä lihova runko ja kukoistava latvus paksusti voisivat.

Ilkiävät ne silti hyvinvointivaltiolla ja sen hyvinvointialueilla puheitaan otsikoida.

Puutarhurin EMU on kuukauden korjaamoreissun jälkeen jälleen pihassa.

Pyysin Tojotanrottelon kytkinremontin hinta-arvion: 750€!

29.8.2024 torstai

Heräsin pikkuista vaille 5 mukavahkoon uneen jossa valmistauduin kuljettamaan "kolmimoottorisen" rekan vetonupin Joensuuhun. Lupasin mennessä ottaa jonkun tutun Nurmeksen ABC-asemalta kyytiin. Ne unen muoviset glykolipullot olivat tylynliukkaita pidellä, ja puhki. Ko. ainetta piti varata mukaan pullotolkulla sillä yhden moottorin kannentiiviste fuskasi öljytilaan.

Huussinkuusien humina saattaa olla herkille korville huumaava kun se jo minunkin kuulemattomissa kuuloluissa humajaa merkittävästi. Ampparien pesät ovat turvoksissa työläisväkeä joille koittaa niiden genetiikkaan periytynyt tunne siitä, että nyt riittää puurtaminen tälle kesälle, lähdetään maailmalle loppuelämäksi jonka pituus riippuu syksyn lämpötiloista. Se saattaa olla viikko ja lento loppuu ensimmäiseen yöpakkaseen tai jopa kuukausi jos lämpötilat pysyttelevät reilusti nollan yläpuolella.

Onkohan kukaan luontotutkija äänittänyt ampparien kuusikkokonsertteja? Pitäisiköhän minun yrittää joko kännykällä tai tuolla pienellä Olympuksen diginauhurilla..?

Eilen kerkesin trimmailla kasvimaan ympärystän ohdakkeenaluista, voikukista, nurmesta ja kun tänään auoin polkuja, särkyi raivurinkulma ja homma tyssäsi siihen. Smirkelöin jo valmiiksi vaihtoterätkin, mutta eipä ne enään hyödytä. Tuskin tuohon 80-luvun raivurimalliin uutta kulmavaihdetta saa. Ehkä käytettynä koko sahan.

Raivuria tutkiessani nitkahti selkä ja nyt kävelen kierossa kuin neljännesmummomme Hiljavainaa.

Illalla Knissa. Konttasin peräkärryn täyteen polttopuita ja ajelin tänne. Selkäkivut sellaiset, että oksettaa.

Tullessa edellä ajavasta, tyhjästä lavettirekasta pamahti takimmaisen paripyörän ulompi rengas niin, että renkaanriekaleet levisivät laajalle alalle raviin ja tielle. Yksi iso, vahvikesinkkinen pinta pomppi melkein konepellille, mutta häivähti viime hetkellä sivuun, hipaisi tuulilasia ja lätkytteli sitten kierien keskellä tietä tulosuuntaamme.

Raskaankaluston renkaita räjähtelee jokaikinen päivä maanteillä pitkin maapalloa, mutta asianomistajilla ei ole mitään velvollisuutta pysähtyä aiheutunutta saastuttamista korjaamaan. Tämäkin rekka huilasi vielä kilometrejä edessäni ennen kuin pysähtyi tien leveämmällä kohdalla tarkistamaan, voiko matkaa jatkaa. Ennen Kajaania se olikin jälleen perässäni, elikkä ei sen tarvinnut edes renkaanvaihtoon ryhtyä.

30.8.2024 perjantai

Puutarhurin syntymäpäivä. Pojat tarjosivat ruuat Rossossa.  Minulla niin kipiä selkä, että vaikea liikkua.

Pojat käänsivät peräkärryn kyljelleen kun sen toisen puolen rengas on kulunut melkein kankaille. Iskari läsöttää pohjassa.  Mitenhän vaihto onnistuu kun kiinnityspultit umpiruosteessa...

31.8.2024 lauantai

Seinälukki kipitteli työpöydälleni. Kun ojensin käteni sen eteen, se kokeili ensin yhdellä raajallaan sormea, tuli sitten liki ja haisteli sormea kuin koira luuta. Kääntyi pois päin, mutta nostin sen koivesta kuvauksen ajaksi kämmenelleni. Erikoisia hämähäkkieläimiä hekin.

Motonetistä peräkärryyn iskari, 31€. Vaihdoin sen. Kärryn alla kulkevia johtoja pitää vielä korjailla kun niistä on päälliset lohkeilleet. Ilimankos perävalot vilikuttavat milloin mitenkin. Sumuvalo muutenkin rikki.

Selkä alkaa oieta pikkuhiljaa, mutta kivut ovat edelleen kohtalaiset.

Elias soitti. Tulee viikon päästä kilpailemaan uudelle Impilinnan frisbeegolfradalle. Hänellä alkaa yliopiston puolella arkkitehtiopinnot maanantaina.

1.9.2024 sunnuntai

Selkäkivut alkavat laantua, mutta pitkälle en kykenisi jos pakoon täytyisi jalkaisin yrittää. Leikkasin kuiten nurmikoita ja söin pensaista marjoja ja puista omenia. Sain peräkärryn valotkin toimimaan vaikka syytä olisi vaihtaa kaikki pykineet johdot lampuilta pistokkeeseen.  

Keitin seitikeittoa kattilallisen. Silvoin sekaan paljon juureksia ja sipulia. Jaoin annoksiksi pakastimeen. Pojille on Puutarhurin rakentelemaa kanapottulaatikkoa.

Lämmin on päivä ollut. Huomenna ehkä Kuopioon.

2.9.2024 maanantai

Mukava ja lämmin päivä Kuopiossa vaikka katujen dallaaminen kävikin kipeästi selkään. Siitä se vetristyy. Ostin Yliopistoapteekista kuorsauskiskot. Täytynee eka yöksi ne viritellä suuhunsa.

Carlsonilta löysin mukavan tuntuisen takin jonka vaivoin raskin ostaa. Melkein pakkorakonen sillä entiset alkavat kaikki olla poistokunnossa, saumoista ratkeilleet ja nuhjaantuneet.

Käytiin myös Ikeassa. Ei sinnekään paljoa rahaa ollut lapioida, muutamat tarpeeseen olevat kamppeet Puutarhuri hankki. Poislähtiessä Päivärannan Kitumarketista ruuat.

Minä jäin tänne Um, Puutarhuri jatkoi Kniin sillä huomenna työpäivä.

3.9.2024 tiistai

Heimosetä 90 vuotta. Soitin pitkän puhelun. Virkeänä siellä suvun vanhin edelleen puhetta pulppusi. Harmittaa kun ei ole bensaan rahaa. Olisin vienyt kuhaa, lohta, kanttarelleja, lakkoja, puolukkaa ja mustikkaa pakastimesta. Kylmälaukussa ne eivät olisi kerenneet sulaa.

Setä sanoi, että pääasia että soittelet, ei hän mitään muuta muistamista tartte ja on ollut itsekin huono kenenkään synttäreitä muistamaan.

Sitten lähetin Siilinjärven SRK:n toimistoon sähköpostia jossa tiedustelin isän ja äidin hautojen tilaa ja että voiko niihin jo uutta haudattavaa suunnitella vaikka tuhkattuna. Ajatus on, että koska iäkkäät kehitysvammaiset veljemme ovat alkaneet vakavasti sairastella, heidän hautaamisasiassa voisi edetä jo hautapaikan varaamisella.

Iltapäivällä SRK:n kansliasta jo soitettiin. Isän ja äidin haudan päälle voisi ehkä uurnapaikat varata, mutta asiaa pitää vielä selvittää. Hautojen hallintaoikeus on 50 vuotta ja 32:n vuoden huitteilla niille täytyy ostaa lisähallinta-aikaa. Äidin kuolemasta tulee jouluna kuluneeksi 29 vuotta, isän 42. Heidät on haudattu ns. matalalle ja uurnien tarvitsema tila on 30-60 senttiä syvyyttä ja 30 senttiä leveyttä, eli kyllä poikien tuhkat siihen mahtuisivat. Nimetkin saisi ehkä samaan kiveen isän ja äidin nimien lomaan.

Asiassa on vain yksi mutta: Hautojen hallintaoikeus on jostain syystä merkattu vanhimman siskomme nimiin ja koska välimme ovat aikoinaan totaalisen tulehduksen puhjettua märkinyt korjaamattomaan kuntoon, voi veljiemme uurnahautaussuunnitelma tyssätä siihen.

On se tämä ihmisen maailma ...

Äärilaitojen politiikan menestystarinankopio pääsi kipuamaan vaalivoittoihin itäisissä osissa Saksaa. Siellä esiinkavettiin sirpit ja vasarat sekä hakaristit. Ovat miltei samoissa asetelmissa kuin 1930-luvullakin. Puuttuu enää vain se pääperkele, Uusi Hitler! Hs:n yksi artikkeli aprikoi, että lopulta Moskova oli se, joka ne vaalit voitti.

Moskovan Zaatana lensi muuten Mongoliaan vaikka siellä se voitaisiin pidättää kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella. Mutta eiväthän ne sitä tee koska Siperian kaasu ja Kiina sanelevat käytännön.

Moskovan Zaatanan lentokone olisi kyllä lavettiohjuksille sen verran suuri maali, ettei ohitseampumisen mahdollisuutta juuri olisi, mutta miksi sitä ei tehdä? Millaisten reittien kautta se pirulainen nytkin Mongolian piknikilleen lenteli? Flightradaria 24 h seuraavat luultavasti tietävät senkin.

Tämän päivän tekemiset ovat olleet vähänlaiset koska selkäkivut eivät ole ohitse. Sain kuitenkin jo vettä sisälle kannetuksi ja saunan lämmitetyksi. 

Aamulla panin merkille, ettei päänsärkyä ollut kun kuorsauskiskot ehkä olivat estäneet korsoomista ja siten hapenpuute oli vähempänä. Eikä kiskot pahasti suuta kipeyttäneet vaikka ohjeissa luki alkukäytön aikana niin käyvän.

Luin Mihail Šiškiniä kun en muuta keksinyt. Tarjolle avautunut kirjastojen satojen elokuvien katseluarkisto on täynnä niin luokatonta sontaa, ettei niitä jaksa edes selata.

Nyt kun Moskovan Zaatanan Isänmaallista Teurastussotaa on käyty jo 2,5 vuotta lukee Sotaa vai rauhaa-teosta aivan toisin silmin. Siinä esitetyt ounastelut ja historiankatsaukset saavat rujoa valoa Ukrainan aroilta lankeavana todistusvoimana.

Jos maailma pystyssä vielä näiden nykyteursatusten jälkeen pystyssä huojuu, ei venäläinen historiankirjoitus silti anna sille itselleen toivonkipentäkään siitä, että se joskus tulevaisuudesssa rauhantiellä kauaa pysyy.

Ja millaiseen apokalyptiseen elonkehäntuhontanäkymiin koko maapallo herääkään kun tämä kolmasmaailmansota ohitse on.

Kirjoitin "kolmasmaailmansota" siksi, että jos Ukrainassa käytössä olevien aseidenvalmistuskotimaat (sekä nykysotaopit) alekkain listataan, ovat kaikki maailman valtiot tavalla tai toisella osallisena niiden valmistusprosesseihin.

Vai mitä, karvajalkakärpänen?