Onnenmurenat

4.9.2024 keskiviikko

Edellisen julkaisuni otsikon "Planetaarinen ymmärryksen puute" olisi voinut muotoilla Planetaariseksi ymmärryksen puutteeksikin tai laittaa molemmat. Tuota kirjoitettuna mitättömältä näyttävää eroa kun tarkastelee, molemmista avautuu kahtalainen käsitys siitä, mitä tämä pikkuajattelija tiällä Savon keuhkoissa ehkä pöljäilee. 

Savon keuhkot-sanaparista pyörähti mieleen Amazon ja sen ihmisen jo pahasti pirstomat viidakot joita Maailman keuhkoiksi on sanottu.

Savossakin (Suomessa) oli ihan vähän aikaa sitten vielä metsiä jotka ilmakehän keuhkoina toimivat, mutta sitten ne niitettiin matalaksi ja tilalle istutettiin uusien puiden taimia jotka eivät, niin kauan kuin ihminen tarpeitaan täällä kasvattelemassa majailee, uusiksi keuhkoiksi ehdi kasvaa ennen niittokoneiden uutta invaasiota jäljilleen. 

Mittarina voin käyttää itseni ikää: Yli 60 vuotta metsien parturointia ja nyt se on jo aloitettu kaikkialla uudelleen. Oikeastaan joissain kohdin jo kolmatta, jopa neljättä kertaa. 

Elämme orgaanisen materian kiertotaloudessa jossa loppua enteilevä, raju rapautuminen on jo alkanut.

Edellisessä julkaisussa tuli mainittua lapsuuteeni liittyvät Rossisen veljekset. Viime yön unessa seisottiin kirkonkylän kansakoulun aamuhartaudessa. Veijo supatteli  viereisessä jonossa nuhruisen villapaitansa hihaan "vittu pillu persereekä, siinä meejän isämeetä", sitten V otti taskustaan mustan sytytyslangan jonka toisessa päässä oli dynamiitinnalli ja sytytti langan palamaan...

Taisin havahtua siihen, kun nenässä tuntui palavan kreosiitin käry.

En tiedä, onko elohopealämpömittari rikki, mutta se näytti "kalahveessa" (varjossa) 32 astetta! En älynnyt auton mittaria vilkaista. Digimittarista on patteri avsluta.

Nyt saunaa lämmittäessäni hain yhdeksän kilometrin päässä olevalta, muutaman vuoden vanhalta hakkuuaukiolta asukkaista tyhjentynyttä kusiaispesää kolme säkillistä huussinkuivikkeeksi. Siellä oli hiipumassa olevia, paljon isompia kolme muutakin. Laitoin ne muistinkorvan taakse, että jospa tässä vuosien varrella tarpeen tullen hyödyntäisin. 

Autioituneita kusiaispesiä olen kantanut mökkini huussiin niin kauan kuin muistan (alk. 1986) joten kokemuksesta voin taata sen olevan parasta tavaraa kyseiseen tarpeeseen.

5.9.2024 torstai

Varhainen aamu, +15. Kolmas yö suuta raolleen pitävät muovikiskot hampaiden välissä. Piähän ei herätessä koskenut. Alanko jo luottaa siihen, että kiskoista apua todella voisi olla.

Unessa tuttu nainen kysyi, voiko nuo suussa pussata. Sanoin, ettei tässä iässä enää semmoisia tartte miettiä, mutta ei varmaan huvittaisikaan. Ne on kyllä helppo ottaa suutelun ajaksi poiskin kuin Hilima ja Onni Juakko Tepon laulussa: "tekohampaat samaan lasiin yöksi laitettiin."

Hesarissa suomalaisen kirjailija Pajtim Statovicin haastattelu uuden kirjansa "Lehmä synnyttää yöllä"-teoksesta. Siteeraan toimittajan siteerausta koska se sattuu omaankin ajatteluun pakonomaisesta koettujen surujen ja vihaisten tunteiden vatvonnasta: 

"”On tärkeää näyttää, että on surua, josta ei pääse yli ja vihaa, joka ei koskaan lopu. Pitää olla lupa tuntea surun koko paino ja taakka.”"

Hellepäivä, yli 25 astetta. Kurpitsat harson alla ovat kasvaneet jo yli kymmensenttisiksi. Laitoin laventelintaimiruukun myös saman harson alle. Ne täytyy muistaa viedä talveksi kellariin.

Maarit ja Tuomas kävivät pyörälenkillään pihassa. Pojan pyörän takaseen piti ilmaa järjestää.

Lastasin peräkärryyn halkoja, lähden aamulla varhain Kniin. Elias tulee iltapäivä junassa Oulusta.

Yleuutisissa Argentiinalaisen kirjailijan Mariana Enriquezin haastattelu. Joidenkin ihmisten "syvyys" tulee ihoon kiinni taiten tehdyn haastattelunkin kautta. Jutussa oli myös videoitu osuus ja kun sitä katsoi, haastateltavan silmät imivät katselijansa irisovista sisäänsä.

6.9.2024 perjantai

½4ltä heräsin. Lämmin on yö ollut. Näin unta Hesarin haastattelun suurisilmäisestä kirjailijanaisesta. Olen lukenut häneltä yhden suomennoksen "Yö kuuluu meille". Sen tarinaa taisin vatvoa unen kuvajaisissa.

Laitan Vinhalle ruuat ja täytän vesisankon ja lähden ajelemaan Sivukadulle.

Iltasella

Koko pv meni Knissa. E tuli Oulusta ja lähti heti kaverinsa kanssa uutta Impilinnan firsbeegolf-rataa testaamaan. Huomenna on jonkinsortin kisat siellä.

Yliopistolla eka viikko oli ollut pelkkää taloon ja henkilökuntaan sekä muihin opiskelijoihin tutustumista. Seuraavalla alkavat sitten tositoimet. Yksi opettajista on kait yksi Suomen kuuluisimmista arkkitehdeistä (Sanaksenaho).

Tullessa kuuntelin toissapäiväisen Kulttuuriykkösen. Anna Kontula oli vieraana raikkaine ajatuksineen.

Yleltä luin iltapalaksi yhdysvaltalaisen Anne Applebaumin haastattelun. Hän on ollut Lontoossa markkinoimassa tyranneista kertovaa uusinta teostaan. Haastattelukirjoituksen otsikon mukaan sen olisi pitänyt sisältää hyytävä viesti Saksan turvattomuudesta Venäjään nähden, mutta mikä ajatus, tutkimus tai viesti tuntuisi enää hyytävän yllättävältä mitä Venäjään tulee? 

Jo tuo sana "hyytävä" on kulunutta kampetta, niin tolkuttomia määriä sitä on lööppitelineisiin roiskittu ilman kunnollisia perusteita. Rinnastaa sen voi vaikka valhetta mätäisesti tursuvaan "hyvinvointivaltio"-hokemaan.

Kolkkoina toimittajienkin aivokopat kolisevat metaforien puutteessaan.

Muuten laadukkaan artikkelin oli laatinut Ylen ulkomaankirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

7.9.2024 lauantai

Päätä ei ole särkenyt päiväkausiin. Poistunut on sekin pitkään jatkunut, vaimea jomotus otsalohkon takaa.

Helteitä riittää. Yöksi kuiten viilenee, mutta eipä juuri alle 15 asteen silloinkaan. Nurmikoiden kosteus säilyy puolille päivin. 

Kesäkurpitsoiden uudelle tulemiselle jatkoaika riitti. Niitä on jo yksi parinkymmenen sentin pötky ja kolme pienempää valmistumassa. Jos olisin laittanut tunkiokurpitsan taimia keväällä kasvamaan, niin ne olisivat nyt jättiluokkaa.

Isoksi turvonnut kurpitsa ei kyllä ole mikään kulinaarisen nautinnon lähde. Vaikka miten sen laittaisi ei sen tunkkaista makua saa piiloon. Korkeintaan etikkaisena pikkelssinä ja puolukkahillossa pieninä palasina.

Kaikesta kilpaileva ihminen kilpailee kasvattamiensa kurpitsojenkin koolla. Ainakin Amerikoissa. Ja sitten se louhii niistä halloweeniksi naamahirviöitä joiden sisälle kynttilöitä sytyttää.

Nyt meteorologeilla on menossa tilastollinen hellekisa ihan niin kuin se heidän jokapäiväisistä säätiedoistaan johtuvaa olisi. Ei ainakaan hymyillä pitäisi siitä uutisoidessaan. Kylkeen kuuluisi liimata varoituslappu siitä, mitä hirveää se elonkehälle  ja sen kaikille asukkaille tarkoittaa.

Keväällä istutettu, valmiiksi kukkinut laventelikimppu kulottuneessa tulppaanipenkissä on pukannut sinistä kukkaa koko kesän vaikka ei se oikein eläväiseltä näytä. Tököttää siinä kuin kielitaidoton, pelokas pakolainen vieraassa ympäristössä. Dialogi vieressä haisevien samettiruusujen tai kauempana tolkuttoman pitkien koipiensa päissä huojuvien auringonkukkien kanssa ei ole lähtenyt käyntiin.

Orpo olisi Hugon (Simberg) pirukin jos se helvetistä taivaaseen korotettaisiin. Edellyttäen, että ne olisivat olemassa muutenkin kuin maalauksissa ja tarinoissa.

Saunoin. Jos repäisisin itseni alakuloisuuden merrasta ja lähtisin kesän viimeisille humpille Maaningan Kasinolle.

8.9.2024 sunnuntai

Oikeastaan kannatti Maaningan reissu. Ei tietenkään taloudellisesti, mutta ihan ihmisten takia joita tapasin. Oli pantu merkille sekin, ettei minua ole lavoilla tänä kesänä näkynyt ja täytyyhän se myöntää, että mukavalta tuntui.

Pyykkipäivä. Jos minulla menee yhden henkilön viikon likavaatteiden pesussa kaksi-kolme tuntia vesien lämmityksineen ja liotuksineen miltei samoilla menetelmillä kuin äidilläni aikoinaan, niin kuinka pitkiä ovatkaan olleet pyykkipäivät hänellä kymmenen hengen metsämökin asukkaiden siitä puolesta huolehtimisessa!

Narina yhteiskunnassa voimistuu "arjen" töiden kohdalla maailmassa siitä huolimatta, että koneet tekevät enemmän kuin puolet hommista. Ärsyttää valtavasti kaikki median huudahtelut helpoista ja nopeasti tekaistavista ruuistakin.

Helvetteihinsä on ihmisillä hoppu.

Tänne Rautavaaralle on tuloillaan uusi Talvivaara. Kaivosmontun paikka on jo tarkkaan määritelty ja sen sijainti kirkonkylän kupeessa Nurmeksen-Juuan suuntaan on  valtava. Se tulee ryöväämään luontoa heti Torakorvelta alkaen Pappilan- ja Korkalonmäet matalaksi niistäen, Lapinjärven saastuttaen ja sitten laajasti etelään päin kaartaen niin valtavat alat, että jos kirkonkylässä ihmiset elää meinaa, on kirkonkylä siirrettävä jo valmiiksi kuin Kiirunan kaupunki Ruotsin Lapissa.

Propagandamyllynkivet ovat jauhonta-asennossa kaivoksen puolesta. Siihen on tämä entinen "kohukansanedustaja" Kärnä oivallinen äänitorvi joka tänne kunnanjohtajaksi soluttautui. Jos se vielä saa taaksensa paikalliset kirkonmiehet ja helluntaisaarnaajat Jeesus Oy:stä niin sittä ei auta edes käsien ristiminen myrkkyjen louhinnan vastustajilla.

Ei auttanut Sotkamossakaan vaikka kaivosvastustajien keulahahmoksi siellä nousi paikallinen pastori Lankinen ja rinnalleen myöhemmin hamppua kasvattamaan ryhtynyt luontoaktivisti Hyvönen.

10.9.2024 maanantai

Aurinko on uhkaavan näköinen varhaisaamussa sankan sumun seassa. Vinha makasi nurmella ja oli aivan märkä kasteesta. Tuli halukkaasti sisälle kun kysyin. Annoin aamupalaksi ratusia ja nuoltavaksi tyhjentyneen leviterasian. Tuossa se nyt tuvan lattialla maton päällä uinuu. Laskin eilen ison saavin täyteen vettä haalistumaan, että jos tänään pesisi tuon kuorsaavan haisuliinin.

HS:n uutiseen "HBL: Tekaistuilla nimillä kirjoitettuja Venäjä-mielisiä tekstejä on mennyt läpi suomalais­medioissa" kirjoitin jälkirimpsuun seuraavanlaisen "salaliittoteoriani" jota ei moderaattori julkaistavaksi huolinut:

"Pienet vihreät miehet ovat jo joukoissamme. Niitä on yhteiskuntaan soluttautuneina väärien nimien lisäksi vakituisina ja vaihtuvina nimimerkkeinä suosituissa blogeissa ja somealustoilla.

Itse muutamaa blogia vuosia seuranneena olen pannut merkille, kuinka eräät vakituiset nimimerkit ovat tehneet vähintään yhden, vaarallisen aatesuunnan järjestelmällistä propagandatyötään yhtä kauan, kuin internetissä keskusteluryhmiä on ollut. Muutamien, lukevalle yleisölle tutuksi jo tulleen nimimerkin  takana on, tyylinvaihdoksista päätellen, ehkä jopa useita tekstintekijöitä.

Näitä voi epäillä "myyriksi" jo siitä, ettei kommentteja tehtailevilla tunnu olevan normaaliin kommentoijaan verrattuna ns. omaatuntoa lainkaan ja se taas panee ajattelemaan vaihtoehdoksi tekoälyn käyttöönottoa. Tai sitten vain kylmiä ihmistyyppejä, joilla on sovittu "tehtävä" joka täytyy suorittaa.

Salaliittoteorioita nämä, tai ei, mutta mihin kaikkeen "älytulevaisuus" maailmaa lie kybersodissa viemässäkään, niin olen vain hyvilläni, etten ikäni puolesta ole sitä saasteläjää itse enää lapioimassa. Ikävä vain, että on tullut elämässään tehtailleeksi lukuisa määrä jälkeläisiä joiden tulevaisuutta ajatellessa hirvittää.

Tutkimuksen paikka joka tapauksessa tämäkin, jos sitä ei ole aloitettu jo. 

Yöllä näin unta valokuvakimarasta joka minulla on isästä ja äidistä häidensä aikoihin vuonna 1947. (On siinä yksi myöhemmin otettu kuva äidistä, tarkistin.) Unessa sanottiin (joku jossakin unenkankaassa taustalla), että läheistensä menneisyyden tietäminen pienessäkin mitassa olisi tärkeää. Kaikille se ei ole mahdollista, mutta tiedonmurentenkin kaivelu kannattaa.

Siksi, "lapseni rakkaat", minä näitä jatusteluitani jaksan jatustella päivästä päivään hamaan kuolemaani saakka jotta niitä murenia tulette löytämään.

Ei elämäni mikään menestystarina ole, mutta ainakin te siitä olette olemassa; ainoat, elämäntanssien seurauksina syntyneet onnenmuruseni.

Tätä editoidessani tulee loppuun Muistojen bulevardilta haikea Leonard Cohenin "Tanssi loppuun rakkauden".