lauantai 24. kesäkuuta 2023

Venäläinen kokkikapina

18.6.2023 sunnuntai

Unessa keittelin nakkikeittoa. Nakit kävivät vähiin ja aloin napsia pätkiä sormistani. Etovaan oloon heräsin.

Eilen oltiin puolenyön maissa takaisin 700 km:n autolenkiltä.  Helle painoi mennessä päin näköä isosta tuulilasista niin, että ilmastoinnin viilennystehotkin puolittuivat. 

Nyt on kuitenkin G:lla punainen skoba kulutettavana. Reksiteröinti vielä, ennen kuin pääsee kurvailemaan.

Alkumatkasta käytiin Unimäessä jossa luonnonkasvusto oli parissa viikossa ryöpsähtänyt pölyttäjiä suosivaan niittykukkaloistoon. Sitten käytiin Pikku Mirren rippijuhlilla kahvittelemassa. Huomata sain, että nyt täytyy etuliite "Pikku" laittaa jo käytöstä pois. 

Kun pappi kurvasi pihaan, menin käyskentelemään kalalammikoiden maastoon siksi aikaa; papeista  saan näppylöitä. Liperikaulus loruili lammen toisenpuolen nurmella virrellä jyvästetyn puheen ripiltä päässeelle enkä tyhjyydentunteille mitään mahtanut.

Miksi me näitä jäykkäkaulaisten traditioiden palsamoimia, lainkirjaimin suojeltuja valheenelementtejä yhä ylläpidämme? 

Periaatteettomiksi paljastuvat presidentitkin liittyvät valtakirkkoon kun heidät virkaansa äänestetään vaikka äänestäjinä olisivat myös me jumalattomat uskonnottomat. 

Niinistö on ollut ja pysyy peruskonservatiivina joka kirkonpenkkiin kritiikittä perseensä hieraisee kun protokolla niin vaatii, muttaettä Halonen, jonka perhetaustakin oli vähintään lievästi kirkonvastainen, liitätti nimensä luterilaisrekisteriin kun pressanvalan sormittelukanneksi piti raamattu laittaa; petturi!

Kuuluukohan Pekka Huavisto kirkkoon? Eipäs ole asiasta näkyvästi lotikoiteltu.

Laitoin mustiin pukeutuvalle srk:n palkkalaiselle ajatuksenpilven harteita pölyttämään: Raamattujen taustakankaat ovatten hölynpölystä kudotut ja niihin kiinnittämäsi lauseenparret häipyvät järjenääniä kestämättöminä valheenusvaan. Löysälle sannalle sinä loitsusi syydät ja siihen ovat sanasi sotkeutuvia eikä niitä enää ole kun totuudentrombi paikalla pyörähtää, aamen.


Tultiin Kärsämäen kautta pois. Jyvässeudulla jo vuosia kestäneet Nelostien tietyömuat olivat reuhauttaneet lupiinikasvustot sellaiseen massaesiintymiseen, että lajimme on jo hävinnyt niitä vastaan taistelut. Järkyttävän petollinen kukkaloisto jatkui miltei Pihtiputaalle saakka ennen kuin tienravien lupiintupsut maltillistuivat.

Itseltä on mennyt Unimäen lupiinien hävittämisessä kaksikymmentä vuotta ja yhä siellä nousee violettipiippa jokainen vuosi jollekin nurkalle ja pysyy kurissa vain, että sen yhdenkin käyn juurimassa heti pois. Varmuudeksi kaadan vielä juuren paikalle tuhkaa sankollisen joka on tehokkaaksi tätä vieraslajia vastaan osoittautunut.

Itärajan takaisen, täyteen välinpitämättömyyteen vaipuneen kansan Stalininajan perintöjen jättiputki- ja lupiinimerien aloittamattomia torjuntayrityksiä ei kestä edes ajatella.

Iltasella

Olipahan helteinen nussuntai, sanoisi Viskarin Vote jos eläisi. Korkkaisi sitten lonkeron, kulauttaisi kurkuunsa lisäten: "Haakotellaan!"

Hommailtiin koko pv kaikenlaista. EMUkin tuli pestyä ja vahattua. Ja G kiillotti punaisen skobansa.

Puutarhuri kävi Ojavuolta joitain kukkia ja yrttejä entisten lisäksi vaikka en oikein ymmärrä, että mihin niitä enää mahtuu.  Kyllähän pihamme komeasti monesta muusta pihasta tälläkin kadulla erottuu, ettei sen puoleen. 

Kasvihuoneessa ensimmäiset tomaatit alkavat pian punoittaa, mutta kurkkuja saa kyllä odottaa.

Kurkuista puheenolleen Hesarin tutkivajournalismi oli laatinut laajan artikkelin Närpiön kurkkuviljelmiltä. Siellä "vietnamilaismafia" sävytettynä ainakin yhdellä kotimaisella suurkurkkumogulilla on vuosikausia pyörittänyt kasvihuonebusinesta laajoihin rikostutkintoihin johtavilla menetelmillä. Siinäpä dekkaristeille ainesta vaikka sarja telkkariin pykäistä...

19.6.2023 maanantai

Heräsin kun ovet kolahtelivat (mitenhän minä ne kuulen?). Paulus tuli puoli neljän hujakoilla Norjan reissultaan. Viivyttelin petillä enkä ihan kerennyt jututtamaan kun se oli jo mennyt yläkertaan.

Aurinkoiset aamut olisivat hienoja jos niiden jatkuminen ylettömän pitkiä jaksoja eivät tietäisi kasvustoja tukahduttavaa kuivuutta. Taustasyyt näille yhä eneneville epänormaaleille sääilmiöille kun tietää, ei auringonkiloa armollisin mielin katsele.

Hupiretkeilevien miljardöörien umpisukellusveneestä nyt medioissa suurin hätä (tai ilo, kun saapivat paljon kuvia, grafiikkaa ja tekstiä helposta aiheesta rustailla). Unehtuu siinä Välimerta ylittämään lähteneiden, satojen laivansa ruumaan tukehtuneiden lasten ja äitien tragedia kun miljoonia etsintäurakkaan pannaan haisemaan. 

Viimeisimmän uutisen mukaan jopa satoja pakolaisia on hukkunut täyteen lastatun laivan upottua aigeianaaltoihin. Uutinen siitä kerrottiin, mutta grafiikat, valokuvat ja "asiantuntijoiden" haastattelut tapahtumasta sotkeutuivat muutamien miljardöörien teräksisen, erikoisilmakuplan katoamiskohkaamisen otsikoihin.

Iltasella

Werantatyömua ohi. Kahden viikon tunnit koko hommaan meni kuten arvioin. Lähtiessä vedin vielä parin sentin vaateritasoitteen kuoppaiselle portaiden ylätasanteelle kuivumaan. 

Kunhan isäntäväki maalaa seinät ja pielet, lupasin käydä vielä syöksytorven ja räystäkourun asentamassa. 

G:n skoba teki tenän Lyseon pihalle. Hain peräkärryllä pihaan ja rassattiin jonkun verran. Uusittiin tulppa ja bensansuodin, myös venttiilit säädettiin, mutta ei se silti hörähtänytkään. Viimein huomattiin, että kampikammiosta polttoainejärjestelmän työntö-kierto-voimansa saavan letku oli irti. Kun se tyrkättiin paikoilleen, lähti mopo nöyrästi käyntiin.

Helteinen päivä on nyt osaltani täysi! (21.48)

20.6.2023 tiistai

Hellettä lupaa tällenkin päivällen.

Menen Unimäkeen läpsimään puarmoja ja siinä ohessa aukomaan ainakin kulku-urat heinikoihin etteivät käärmeet tarvitse pelätä häntiensä puolesta. Kasvimaan kastelukin olisi paikallaan, mutta kun kantovesi... Juhannuksen seutu on ollut aina virkistävää joutoaikaa sateiden tulla joten jospa pilvet alkaisivat ropisuttaa vettä maahan saakka.

Iltasella

Meinasipa uupelo iskeä kun jyystin heinikoita nurin. Kasvimaan ympäristö ja marjapensasalue sekä polut ovatten nyt auki. Käärmeitä oli talon päädyssä kun tulin Vinhan kanssa. Pieniä jäniksenpoikia ja yksi iso tuli ajellulle nurmelle söpöstelemään. Vinha makailee varjoissa eikä ole niitä huomannut.

Käet ovat aloittaneet uuden pesintäkierroksen kukunnasta päätellen. Kyyhkysetkin kurkkuääntelevät petäjikössä. Pääskysillä ei pesintä luonnistanut tällekään kesälle. Mikähän ne karkottaa? Toinen  kesä jo peräjälkeen...

Viholaispuskat järkejään ovatten nokkosperhostoukkien (ehkä myös suruvaippojen) valtaamia kehräskasoja. En viitakoi niitä nurin ihan sen takia.

21.6.2023 keskiviikko

Nyt astui maamme johtoon sellainen porukka, joka varmistaa, että joilla ennestäänkin on, saavat mannaa taivaasta korkojen kera manipinojensa tilkkeiksi.

"Sitä saa mitä tilaa" pätee nyt niillekin valistumattomille äänestäjille jotka omien etujensa vastaisesti katsoivat mallia Amerikoista ja äänestivät valtaan puolueita, jotka eivät juuri heidän etuja tule ajamaan. Ja jotka vähiten pitävät huolta elinympäristöstä.

On tämä kummallinen laji, joka änkeää paskaa reppuunsa vaikka täynnä se jo ennestään lilluu.

Henkilökohtaisesti minua tulee vituttamaan rankasti katsella eduskunnan puhemiehen pönttöön päin kun sinne nousee ihka oma älykkäännulju perusrasisitimme Helsingin Eirasta.

22.6.2023 torstai

Hyvin nukuttu yö takana. Virkeänä heräsin ½6.

Hesarissa Kahovkan padon räjäyttämisen aiheuttamasta miinavaarasta Dneprillä ja Mustanmeren rannikkovesillä. Turkin luulisi kääntävän kelkkansa Venäjän suhteen, mutta vinoisen turpansa kiinni pitää sen perän lattapäädiktaattori! Ruotsia kovistelee muutaman erimielisen takia vaikka oma politiikkansa vie kymmeniltämiljoonilta kansalaisilta ja elonkehältä kaiken hapen.

Iltasella

Saapuivathan ne ukkospilivet hiljaksiin vyörähdellen, kovaa meteliä pitäen lännestä päin. Sade on kuitenkin leppoista ropistelua eikä kasaa multia kasvimaalla purojen päihin.

Aamupvllä koetin kaasutoholla poltella ohdakkeiden alkuja pottumaan mullan pinnalta, mutta pitäisi olla painetta enämpi. Hyöty äärimmäisen vähäinen poltettuun kaasuun nähden. Perunasta on vasta muutamat varrenalut ilmoittelemassa, että tiältä tullaan. Sissipotut metsänmurrokossa ovatten sen sijaan jo parikymmensenttisellä varrella.

23.6.2023 juhannusaattoperjantai

Satelee kuten on tarviskin.

Mökinpäädyn nokkospuskista napsii perhosentoukkia kirjosiepponaaras. Se litistelee toukat hengiltä järjestelmällisin nokanottein. Ensin toisen pään ja sitten toisen. Kuljettaa saalispötkylää taitavasti nokassaan päästäpäähän ja litistelee tiukoin ottein koko sen vartta. Madosta ruiskahtelee vihreää nestettä peräpäästä joten poikasille menee ulostevapaata sapuskaa. Kun saalis on käsitelty, lintu nielee sen kurkkuunsa niin, että vain pikkuisen toukan päätä jää nokasta näkyviin ja sipaisee lentoon pöntössä kiljuvan kakaralaumansa luo. Varmaan se sillä konstilla sitten annostelee pätkän kerrallaan yhtä nälkäistä kohden helposti...

Aamupuuroni aikana kirjosiepponaaras toisti ruuanhakureissunsa ainakin neljä kertaa.

Pitänee lähtä sateeseen siimaleikkurin kanssa siistimään marjapensaiden juuret, kasvimaan ojanpielukset ja muutamat muut kohdat joihin en ruohonleikkurilla kyennyt. Sitten pesulle, kamat kasaan ja kohti kainuulaista sivukatua vaikkei  huvittaisikaan.

Illalla oli puhe männä Napikselle juhannusaattohumpalle.

24.6.2023 lauantai

Tulihan sitä käytyä tungostelemassa Napiksella.

Alkuillasta sanoin Puutarhurille nähneeni "aaveen", mutta en selitellyt sitä sen kummemmin. Aave osoittautui illan mittaan lihaa ja verta olevaksi tutuksi ihmiseksi yli neljänkymmenen vuoden takaa. Tunnistettiin toisemme tungoksessa niin, että sain kopaistua olkapäähän ja molemmat sanoimme toistemme nimet kuin amerikkalaisissa elokuvissa pruukaavat lausua. Hänen miehensä piteli kädestä kun menivät ohitse joten siihenpä se sitten jäi enämpien kuulumisten kyselyt.

Allin näkeminen vaivaa kuitenkin edelleen kun muistot mielenpintaan kuplivat. Taisin unenkärryissäkin täysiä lasteja niitä lykkäillä... olihan se erikoinen nuoruusvuosiin sattunut kesä Roissa muutenkin. 

Minkä taakseen jättää... No joo, turha näihin sananparsia on sijoitella. Normijuttu jos yhtään elänyt on.

Puhuin Puutarhurille tuosta kesästä ja illallisesta "aaveesta", eikä hiän siitä nokitellut. Miksipä olisikaan.


Venäjän tilanne sekava kun teurastajawagneriaanit lähtivät umpiroisto-pomokokkinsa käskystä kohti Moskovaa. 

Klassisen venäläisteatterin ainekset, sanoo suurlähettiläs evp. Hannu Himanen. Hän ei kuitenkaan arvaile laajemmin mitä kaikkea teatterisovituksen käsäriin on kirjoitettu. 

Pilvinpimein on myös muita asiantuntijoita sekä "asian"tuntijoita liikkeellä. Twitterissä niitä lainehtii tulviksi asti eikä yhdenkään perään kannata lippuja heiluttelemaan lähteä. Vahingoniloiset twiitit ovat ikävimpiä; maapallon elonkehä on vaarassa ja silloin ei virnuilla kannata.

Tämän verran itse uskallan arvella: Moskovan Zaatanan kokeellinen täsmäisku taktisella ydinkärjellä raunioituneeseen Bahmutiin voisi olla mahdollinen jos Ukraina keskittää sinne enämpi sotilaita.

Iltamyöhällä

Wagneriaanit perääntyivät Moskovan retkeltään. Teurastajakokki sai hässäkän aikana pakoreittinsä kuntoon ja mammonaa löytynee salalokerosta jos toisestakin pitkin tätä pyöreää palloa. Kuka ja millainen maa tuollaisen hirvittävyyden luokseen sitten majoittaa, niin se on eri asia. Eikä se kolho kauaa elä missään jos vain Moskovan Zaatana elossa vähänkin aikaa säilyy.

Mutta:

"Putinkaan ei tiedä, milloin ja miten hänen valtakautensa päättyy. Se on kuitenkin päättymässä. Mikään diktatuuri ja sen poliisit, sotilaat, tuomarit ja vankilat eivät voi kieltää tulevaisuutta. Kaikkien poliittisen biologian lakien mukaan vihreä, elävä ruoho tunkee asvaltin läpi." (Mihail Šiškin, Sota vai rauha)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti