Klo on nyt ½5. On ollut viileä yö, hyväettei halla ole alavilla paneskelemaan äitynyt. Mustikankukat ne vaarassa juuri nyt olisivatkin. On niin tyyntäkin, ettei edes kyyhkynuntuva, jonka kasvimaan laidalla kusella käydessäni näin, liikahdellut.
Toissapäivänä ruudulta luettavina olleissa Ylen uutisisa hätäiltiin yläsavolaisten (Lapinlahti) salametsästäjien mielenterveyden säilymisen puolesta. Eivät ole poliisikuulustelujen perusteella muka ymmärtäneet, kuinka raskaista rikoksista on kyse. Niistä voi saada jopa neljä vuotta linnaa, menettää metsästysoikeutensa, aseensa ja ajoneuvonsa sekä nyt viimeisten laintulkintojen mukaan myös koiratkin voivat valtiolle joutua.
Jutun otsikko paljastaa olennaisen: "Salametsästysepäily on raskas taakka pienellä paikkakunnalla -poliisi on tarjonnut keskusteluapua Lapinlahden epäillyille"
Nii'in! Sitä suapi mitä tilloo.
Vaan entä me luonnon monimuotoisuuden puolesta sananvapauttamme käyttävät, susien, kyykäärmeiden ja kaikkien metsäneläinten elämänkunnioittajat?
Kraiveliin on käyty pikkukylilläkin ja on annettu ymmärtää, etteivät susiystävälliset puheet näillä kunnailla tarvitse raikua.
Missä meille tarjottava keskusteluapu viipyy?
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on nostanut pinnalle 1800-luvulla synnytetyn käsitteen sodan sumu. Se näkyy nykyään väreissä ja vallitseva sävy on verenpunainen. Sodan sumu on laskeutunut kaikkialle salakavalasti kuin ääriliikkeiden pikkuhiljainen hiipiminen valtakuntien kärkipaikoille. Suomessa se hehkuu toistaiseksi Halla-ahon poskien pettävänä kainonpinkkinä, mutta jos sävy saa luvan jatkaa vahvistumistaan, ei siitä mitään hyvää seuraa.
Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa vaikuttaa kaikkialla Euroopassa raaistavasti. Sen huomaa vaikuttajien puheissa, militaarien päivityksissä ja vaikkapa alaikäisten väkivallanteoissa, mutta myös oman itsensä välähdyksenomaisissa, väkivaltaan liittyvissä ajatuksissa kesken arkiaskareiden. Toisinaan myös yöllisten unien sotaisuudessa.
Kävin plaraamassa eiliseni kirjoituksia toisesta blogistani ja sattui kohdalle tällainen "rukous" jonka sanojen takana saatan seisoa häpeilemättä edelleen:
"Perseet kenttään" (7.1.2009)
Ettekö te huomaa, ultrauskovaiset, että nyt alkavat jumalanne mennä tämän maailman tappotouhuissa liian pitkälle?
Minäpä neuvon teitä vanhana, jumalattomana rakennusmiehenä: Iskekää uskovaiset perseenne kenttään muutamaksi vuodeksi ja ruvetkaa uskomislakkoon. Kohottakaa tänä iltana viimeisen kerran kasvonne taivaisiin ja huutakaa sille pilvenveikolle, sille aralle sadomasokistille, joka tähtien takuisissa varjoissa piilottelee ja jota niin kovasti palvotte, että nyt riittää nämä kauheudet joita hänen ihmisruoskansa täällä toteuttavat.
Kertakaikkiaan perkele!
Riittää jo!!!
Tämä lasten murhaaminen!
Tämä koulujen pommittaminen!
Tämä kansainvälisten sopimusten halveksunta!
Tämä YK:n pykälillä perseiden pyyhintä!
Tämä on niin hirveää katseltavaa ja kuunneltavaa, että soisi atomilatausten tömähtävän omistajiensa syliin.
Eikö ihmiskunnalle sotimisessakaan tule mitta täyteen!!?
Sitäkinkö tämä elukkalaji ahnehtii silmät kiiluen kuin prenikoita sotaherrojensa rintapieliin, perintöjä, maailmanherruutta, rahaa, maita ja mantuja, mainetta ja kunniaa olipa se minkä laatuista ja millä tavalla kustannettua tahansa!
Sotimisen Nobel!
Guinnesin ennätyskirjaan kuolemaa kylvämällä!
Eikö teille saatanoille holokaustit riittäneet?
Eikö Kommunismin mustan kirjan kymmenmiljoonaiset murhaluettelot?
Vietnam?
Pol Pot?
Beirut?
Somalia?
Kongo?
Ruanda?
...???
27.5.2023 lauantai
Unessa asensin tummanruskeaa vinyylipintaa takahuoneen lattiaan. Tarpeet loppuivat kesken vaikka sitä oli aloittaessani valtavat läjät eikä huone ole kuin kymmenkunta neliötä. Otti päähän kun piti lähteä Kuopioon hakemaan lisää eikä matka edennyt Pikku Kervistä pidemmälle sillä keskellä tietä oli kaksi lihavaa homomiestä rakastelemassa. Ne olivat samat outokumpulaiset, jotka olivat työkavereina Kemiran kaivoksella armeijan jälkeisessä, vuoden mittaiseksi jäänessä työpaikassani.
Pakkas-Pete kolisteli paikalle Catepillarilla ja pyyhkäisi puskulevyllä miespariskon liejuiseen ojaan.
Eilinen Knissa. G:n "YsiGaalassa" oli mukava tanssiesitys peruskoulun päättäviltä luokilta.
Loppupäivä asioita hoidellen. G:n skobaa tutkittiin ja luultavasti kampikammiossa jotain on tapahtunut; tulpan kärkiväli ihan lytyssä...
Ruohonleikkuristakin käynnistysnarun jousi poikki eikä se muutenkaan taida toimia. Kävin ostamassa akkuleikkurin. Tokmannilla maksoi halvin 36 v:n laite 190€.
Paulus kävi töistä tultuaan hakemassa Salokylältä siemenpottuja 8:n säkillistä. Meni puolilleöin Um takaisintuloni ja Vinha oli perin riemuissaan kun pihaan kurvasin. Oli sillä nälkäkin vaikka eräitä aamulla ruuaksi jättämiäni ruuanosia se olikin "lautasensa" reunalle kuonollaan tökkinyt.
Jo illalla ajellessani autonmittari kävi alavilla miinuksen puolella ja tänään aamulla viiden aikaan oli maa kuurassa! Eipä tarvitse loppukesästä mustikkaa sankkotolokulla näillä kunnailla metsistä raahata. Viimeöinen pakkanen on kurittanut myös pölyttäjien määriä ja se vaikuttaa seuraavien marjojen onnistumisiin. Mm. lakan ja puolukan.
"Pannaan jauhoihin puolet petäjäistä veihän naapurimme viljan halla", sanoi körttiläinen Suarijärven Puavo.
Olivathan ne kansankynttilät, pipit ja papit kovasti tosissaan kun edellämainitun kaltaisten tarinoiden kautta yrittivät opettaa suvaitsevaisuutta ja huolenpitoa myös muista kuin itsestä. Ei ne kovin kestävästi siinä onnistuneet, eivätkä minkäänlaiset saarnat mammonaa ylitse omien tarpeiden haaliviin ole milloinkaan tehonnut. Toisekseen elivätkö ihrakylkiset saarnaajat itsekään niin kuin opettivat.
Köyhä useimmiten toista köyhää auttaa, rikas rikkautensa piilottaa paratiisisaarten pimeille tileille.
Yltähypäten vauraat toteavat edelleenkin, että köyhän säkki on pohjaton, että jos sinne jotain kaataa ovat vain lisää vailla.
Totta se osin onkin, mutta niinhän se on rikkaitten rahavuorihuoneittenkin; ei niissä laipio vastaan tule milloinkaan. Eikä varsinkaan nykyisen järjestelmän aikaan kun ei virtuaalivaroille edes seiniä ole olemassa.
Piähän ja oikeaan jalkaan koskee.
Kasvimaa on kohta talikoitu nurinoikein ja pitäisi suunnitella seuraavaksi mitä siementä millekin läntille nakkelen.
M&S kävivät hakemassa pottusäkkinsä. Olipa käynyt kehnosti autoa tankatessa: M oli lorotellut bensiiniä tankkiin vaikka diesel! Oli onnekseen älynnyt mitä teki eikä ollut ajamaan lähtenyt.
Illankoriste, hailakka kuunpuolikas korkealla talon yllä ja pakkasta enteilee Pohjoisen hento ilmavirtaus.
28.5.2023 sunnuntai
Oikean jalkaterän ärhäkkään suonenvetoon heräsin viideltä.
Ei ehkä ole halla nyt ihan pihoille hiipinyt kun on kaksi astetta lämpimän puolella.
Viimeisimmästä unestani muistan tämän: Pappi (Siilinjärven krh, Seppo Laitanen joka tuli asevarikolle asevelvollisena sotilaspastoriksi kun olimme lähdössä siviiliin) oli linnoittautunut kirkkoonsa (rakennus muistutti Kangasalan "verikivin" koristeltua vanhaa pömpeliä) ja kyltissä, jonka SL oli oven yläpuolelle rustannut, luki isolla LUOJANSUOJELUYHDISTYS RY.
Olikohan se huolissaan luojansa moni-vai monomuotoisuuden säilymisestä täällä sateenkaarenväreissä touhuavassa yhteiskunnassa?
Luultavasti viimeisimmästä sillä hänhän oli näitä viimeisiä pappismohikaaneja joille ei sukupuolia ollut kuin kaksi, ja niidenkin välillä se ero, että mies on se, joka määrää, akat pysykööt köökin puolella. Eikä naarailla ainakaan -Herran Nimessä!- ole mitään asiaa kirkon tehtäviin muuta kuin musta huivi piässä miessaarnoja kuulemaan ja nöyrinä penkkiin niiskuttamaan.
Ellääköhän ed.mainittu pappismies vielä? Eläkkeellä se jo on ainakin. Minä olin eronnut jo kirkosta, mutta hän se kastoi vanhimmat lapsenikin äitinsä mukaiseen lajittelurekisteriin...
Tulivatpa jälleen mieleen Siilinärvellä vietetyt nuoruusvuodet...
Ja kaikissa muistoissani soi surumielinen blues.
Lähenpä tästä kasvimuata mylleemään niin en ala märsyämään joutavia.
Ukrainalaisilla, sudanilaisilla, syyrialaisilla jne. jne. on aihetta suruun ja murheeseen, mulla vähemmän kun en ala kaihostelemaan.
Illasta
Satelemaan alkoi joten vaihdoin kiukaaseen ne "suolakivet" jotka hain Pohjoismäen takaa. Nuohosin piipun ja imuroin kiukaan kanavat ja tulipesät. Pesin lopulta koko saunan kun nokihiukkasia leijaili siellä ja täällä. Itelläkin nuama ihan noessa.
Korotin metalliverkolla kivipesää parikymmentä senttiä ja olipa mukavat löylyt kun löylyvesi viipyili massan seassa kauemmin kuin vähäisessä kivimäärässä aiemmin.
Muisto lapsuuden "suolakivien" kipinäherkkyydestä ja otsonintuoksusta täsmäsi. Kun hämärässä saunassa kokeilin paukuttaa kiviä vastakkain, ne säkenöivät ja ilmaan levisi tuoksua joka oli kuin kuivaa sammalta olisi sytytellyt.
Nyt nukkumaan männessä mieltä kalavvaa vitutukseen asti kun Turkissa sama saatanan Lattapiä voitti vaalit. Saapi olla varma, kuten Tom Kankkonen uutisissa pelotteli, että oppositiolle, elikäs lähes puolelle kansasta koittavat aina vain hankalammat oltavat.
Mutta niinkö se evoluutiossa kuuluukin mennä, että sadomasokisteja puolet lajistamme onkin ja sen tahtiin lopulta aina marssimme?
29.5.2023 muanantae
04.23 heräsin uneen, jossa olin auton kyydissä ja kuski, punatukkainen nainen, suuteli minua ajaessaan. Neiti pysäköi vaaleanvihreän amerikkalaisensa pelkällä laudalla katetulle talonkatolle josta aloimme liukua alas. Punaiset huulet työntyivät supattamaan korvaani, "mäne ja sassiin työntämään enneko puottaan." Ähisin vastaukseksi, etten voi kun mulla seisoo...
Toisessa unessa aiemmin G sanoi, ettei tarvitse matkarahaa muuhun kuin tikkujäätelöön, syöpi sen sitten "ootellessa" Helsingin rautatieasemalla. Samassa unenhäivähdyksessä oma isäni istui grogilla Elielissä...
G on lähdössä tänä aamuna 06.30 junalla luokkaretkelle, tai siis "leirikouluretkelle" kuten sitä täytyy joidenkin kummallisten opetushallituksen määräysten mukaan nimittää.
Niinettä eikö meillä muka harrasteta kiertoilmaisuja joissakin asioissa, että tuollainen kouluretki jollakin tavalla saadaan edes kuulostamaan koulöulaitosten työaikaan kuuluvalta? Ihan kuin koululaisten yhteinen virkistysretki jossa opet tarvitaan valvojiksi olisi jotenkin vallan väärin monen vuoden uurastuksen iloiseksi päätteeksi.
Ulkona viileä, sateen jälkeinen aurinkoaamu. Laulurastas lurittelee suurkuusen latvassa Kaivonkorvella, käet kukkuvat vähän jokaisella ilmansuunnalla...
Pienemmän kuusen laulurastas oli joko hylännyt pesänsä tai hautojalle itselleen on sattunut onnettomuus. Jäänyt vaikka haukan saaliiksi. Kylminä munat nyt siellä muumioituvat jos närhi ei satu niitä hoksamaan. Pitäisiköhän ne tuoda tuohon pellon laidalle näytille niin olisivat edes kupujen täytteenä niille...
Laulurastas voipi olla yhtä tarkka pesänsä koskemattomuudesta kuin mustarastaskin. Minähän koskin sitä kun otin valokuvan...
Iltasella.
Piäskit taitavat tosissaan asettua tällekin kulmalle pesimään. Etelänpäädyn harjan alle ja aitanrappusten yläpuolelle ne ainakin kantavat rakennustarpeita. Edelliskesänä hommat jäivät niiltä kesken eikä yhtään poikasta täältä mualimalle lähtenyt.
Neljä 500 gramman istukassipulipussukan sisällöt ovatten mullassamaan, mutta eivät riittäneet kuin puolelle aikomastani alasta. Täytyy jostain hakea lisää. Porkkanoille tein penkit kasvimaan ylälaitaan. Onkohan niitäkin liian vähän?
G lähettelee kuvia ja videoita reissultaan Helsinkiin. Oodin etualalta ja Forumista viimeisimmät. Ensimmäiset hotellin parvekkeelta josta näkymästä kysyin, että kanalaako ne sinne ales rakentavat...
Aloin eilenillalla katsomaan Areenan arkistosta Peter von Baghin "Sinistä laulua"-dokumenttisarjaa (valmistui 2003). Sitä ei ole katsottavissa enää kuin neljä viimeisintä osaa. Nyt jatkan.
Katsookohan kukaan "tavallisesta" kansasta näitä enää koskaan vaikka ne olisivat saatavilla iätajat?
Kiinnostaako yhteinen menneisyys kohta enää ketään kun jokaisen plarattavana ovat kaikki pilvipalveluihin tallennetut kännykkävideot jäätelönsyöntireissuista toreille ja puistojen skumbbajuhlat joista ei muuten mitään muistaisi?
30.5.2023 tiistai
Päänsärky on helevetinmoinen!
Keräsin heti aamusta rautaromukuorman peräkärryyn. Ne voi viedä kylällä olevaan kierätyssysteemiin tiistaisin ilmaisexi. Kummasti sitä rautaa tontille kertyy vaikka ei mikään metallimies olekaan.
Potut aurasin melkein kaikki tarvittavat peltoon. On kuohkea multa. Lannoitin Kekkilän kananpaskalla. Lähden nyt viemään rautaromut ja samalla reissulla kurautan vaikka Nilsiän Hommoojalle josta sipulit ja ehkä lantun- ja nauriinsiemeniäkin.
Iltaslla.
Sauna lämpiämässä. Päänsärky on ollut koko päiväistä ka invalidisoisi heikomman petin pohjalle.
Kun läksin ajelemaan Nilsiään, en muistanutkaan kääntyä Tiirinlahdesta kylälle vaan ajaa posotin kaikkien Nilsiä-tienhaarojen ohitse ennen kuin Sydänmualla vasta hoksasin, että olenkin menossa Siilinjärvelle. Päänsärkykö lie moisen unehduksen aiheuttanut vai Kaisa Pulakan Aikamatkat nappikuulokkeissa?
No, ajoin siis Siiliin ja kävin Tokmannilta ja K-Raudan puutarhapuolelta tarvittavat siemenet ja Lidlistä piimää, yhden korvapuustin ja Vinhalle lihaa. EiBiiCiillä kävin hörppäämässä kahvit, mutta ei sekään päänsärkyyn auttanut.
Tullessa radiosta Uutis-podcast Ruotsin "Natojumista" ja kerkesin kuulla myös Susanna Vainiolan Kissankehdon viimeisimpään musiikkikipaleeseen asti.
Tällaisessa piänsäryssä autolla ajaminen tulisi kyllä oikeastaan kieltää lailla, tai pitäisi itsellä olla stoppia sen verran, ettei ratin taakse lähtisi.
Otin särkylääkkeen ja kävin saunassa. Ehkä särky hellittää kun painun unten maille. Klo nyt 22.22.
31.5.2023 keskiviikko
Kolme on kello aamuyöstä. Päätä ei särje ja sitä nousin tähän tuvan pöydän äärelle kuulostelemaan. Mieli on tällaisten särkyjen jälkeen usein hyvin "herkässä" tilassa ja ns. järkiajattelua on vaikea punoa kontrolliinsa.
Pääkopassa tapahtuvat tuntemukset jonkin yliluonnollisen olemassaolosta ovatkin ehkä lajillemme tyypillisiä juuri silloin, kun kipu on jauhanut synapseja niiden kestämisen äärirajoille.
Päänsäryissä nähdyt unet ovat joskus merkillisen selkeitä. Kuin täsmällisen sarjakuvapiirtäjän laatimia ruutuja joissa edetään kohtaus kohtaukselta kohti tarinan kliimaksia. Jos niistä herää keskelle "ruutua", on olo kuin lapsella, jolta joku toinen koltiainen on riistänyt tikkukaramellin.
Ei ole halla könynnyt Karisuolta pihaan, mutta ei paljon muutenkaan. Ulkona haisee sateelle ja se ehkä estää hallannousun.
Äsken ajoi kaksi valkeaa pakettiautoa aika lujaa kyytiä ohitse. Ovat varmaankin virolaisia taimenistuttajia jotka työmailleen oikaisevat metsätieverkostoja pitkin.
On se hieman outoa, vaikka minulle muuten ihan sama minkämaalaiset niitä tulevia selluliemitarpeita kuntteikkoihin taimina nykyisin pistelee, että ulkomaalaisia täytyy taimenistutukseen rekrytoida kun suomennuoret eivät viitsi enää rahanansaisemiseen sillä tavalla ryhtyä. Tai ei heitä niihin opasteta. Eikä metsäfirmat ja mhy:t ota koska suomalainen työ on kallista.
Mutta on se perkeleellisen väärin, jos samasta työstä sitten maksetaan huonompaa palkkaa kauempaa tuleville! Heillehän kuuluisi ulkomaanpäivärahat ja kaikki... (En tosin tiedä metsäalan käytäntöä näissä asioissa...)
Ennen armeijaan menoa kuokin tai "putkitin" itse tuhansia ja taas tuhansia puidentaimia Siilinjärven, Maaningan ja Nilsiän vanhoista metsistä murskatuille, syville kynnöksille auratuille raiskioille ja palkkiot olivat tuosta uurastuksesta todella niin kovia, ettei suhteessakaan ole koskaan muusta hommasta niin paljon eläessään tienannut. Samaan yltävät varmasti ahkerimmat siinä hommassa edelleenkin, mutta eipä sinne minulla enää ole asiaa.
Samoin lienee taimikonharvennusten kanssa, että tiliä tekee se, ken kova on risukoissa kahlaamaan.
Minähän muutama kevät sitten yritin kainuulaisille istutusurakoille päästä poikiani opastamaan, mutta niin ei sinne päässyt kun paikat oli jo varattu "muualta tulleille" kuten rekrytoija asian ilmaisi.
Onkohan sama tilanne kuin mansikkayrittäjien kanssa, että he eivät ota suomalaisia nuoria pelloilleen "älyvehkeitään" räpläämään kun työstä itsestään ei kuulema enää mitään tule?
Entä jos se on vain veruke, että voi siten käyttää halpatyövoimaa hyväkseen kuten luonnonmarjayrittäjät jotka tuomioita ihmiskaupasta ovat saaneet?
Netistä äkkiä katsottuna yksityisyrittäjien hinnasto taimikonharvennuksessa on 320-1200 euroa per hehtaari ja metsänhoitoyhdistysten alk. 300€/ha. Elikä kyllä siellä palkan puolesta pärjää sillä ei yksikään päivä hehtaariin jää jos raivuri vain pelittää. Kulkuneuvoon tulee kovasti kilometrejä näissä hommissa, mutta ne kuuluvat korvattaviin kuluihin.
Käyttänevätkö metsäfirmat ja "-hoitoyhdistykset" sitten "kevytyrittäjiä", niin siitäpä ei taida tietoa tihkua herkästi.
Taimenistutuksen hinnat on mitoitettu puulajin ja menetelmän mukaisesti, mutta siinä se pyörii 20 sentin kplehinnassa. Palkoille pääsee kun jaksaa 2000 tainta päivässä maahan mykyttää -eikä se kovakaan homma ole hyväkuntoiselle jellukalle.
Ylen Finnair-uutisessa Olli-Pekka Kursi- niminen toimittaja. Elikäs sananmuunnoksena Kulli-Pekka Orsi. Uutinen itsessään jäi tarkemmin lukematta, mutta kyse oli siitä, mitä nyssäköitä matkustamoon saa nykyisellään mukaansa ottaa.
Olisinko vaihtanut nimeni jos siinä alunalkaen olisi sananmuunnoksena syntynyt jotain muuta kuin Heikki Valtonen? Nykyisellään nimeni ei kiänny järjelliseksi mitenkään.
Iltasella.
Ruohonleikkuria korjasin. Siitä oli jousi poikki eikä sen ehjääminen onnistunut kun käynnistinnarukiekon muoviosa, jonka koloon jousi normaalisti kiinnittyy, oli hörkkääntynyt isoksi enkä keksinyt sille mitään muuta kiinnityskonstia.
Otin koko käynnistinkopan vek ja panin 21 millin hylsyn kampiakseliin ja pyöräytin akkuporakoneella rakkineen hyrskäsemmään. Enkä tästä lähin sitä muulla tavalla yritäkään käynnistää. Täytyy vain peltiseen koppaan tehdä hylsyn mentävä aukko päälle, jotta jonkinlainen suoja säilyy pyörivän tuuletinlaitteen päällä.
Ottipa pattiin hetken verran, kun huomasin kotiloetanoita kolme kappaletta ruohonleikkurin ympärillä nurmella! Jäi laite puhdistamatta kun sen peräkärryyn kaupunkipihasta nostin. Saatana jos niitä kerkesi muitakin tipahdella tänne niin kohta juuttaita on jokaisella kulmalla. Ja kun olen nämä kaikki vuodet koettanut varjella Unimäkeä niiltä!
Potut, porkkanat, puna- ja keltasipulit sekä lantut ovatten mullassa maan. Huomenna perkaan vielä erillisen alan nauriille niin se puoli on tehty. Viittä varaamaani avomaankurkuntainta ei ehkä uskalla vielä istuttaa kun niin ovat kylmiä yöt. Persiljansiemeniäkin olisi, ja tillin. Niitä voin kyllä jollekin kulmalle tökkiä milloin vain.
Höystin keittoruokaa ruohosipulilla, valkosipulien varsilla, nokkosella ja suolaheinällä.
Nyt iltapalaksi keksin tehdä nokkospastamunakkaan. Tai munakasnokkospastan. Tai pastanokkosmunakkaan... Ihan miten vuan, mahassa ne sekasin jo ovat.
Piänsärkyjen jälkeisestä mielenherkkyydestäkö lie johtunut päivällä, että astioita tiskatessa kallon takaosasta lähti "sähköinen viiru" selkärankaa pitkin ujumaan ja tuli ihan hervoton olo. Samalla normiajatteluun tuli kuin aukko jossa vain tunteet liikahtelivat.
Ja juuri näitä tunteita on aina hankala sanoittaa. "Yliluonnollisia" on hankala verbi kuvaamaan sellaisen ihmisen tuntemuksia, joka ei yliluonnollisiin asioihin usko. Mikä se voisi olla, niin sitä olenkin miettinyt monasti.
Jokin lääketieteellinen termi sen kuuluu olla ja siitä pitäisi jotakin pragmaattista neuropuolen asiantuntijaa päästä jututtamaan.
Olen ehkä asiasta jotain lukenutkin psykologian puolelta, mutta juuri nyt ei mitään tule mieleen.
Ehkä se kuuluu samaan piiriin josta juuri Hesarissa olevassa jutussa ajan hidastumistunteista on haastattelu: "Filosofi Valtteri Arstila tietää, miksi onnettomuuksissa sekunnit hidastuvat ja ikääntyesä vuodet haihtuvat savuna ilmaan."
Nyt jatkan sinisiä lauluja viimeisen raidan kohdalta.
1.6.2023 torstai
Heräsin pikkuista vaille 4. Päätä särki jälleen, mutta lakkasi kun join kahvit.
Vinha se tykkää olla ulkona. Ainakin näyttää siltä, että se on tyytyväinen oloonsa kun tuolla nurmella venytteleiksee. Ei se kyllä karvanalusnahkaltaan täysin terve ole. Kovasti ainakin hilsettä on ja mahan paljailla kohdilla käyttämättömiksi jäävien nännien väleissä on ihomuunnoksia sekä joitan kutiavia laikkuja. Anaalirauhasten ylituotoksetkin sillä ovatten vallan perseenhajuisia eikä kai sille vaivalle mitään ole tehtävissä. Näin olen lukenut ja kaverikin Kittilässä oli juuri käyttänyt koiraansa eläinlääkärillä eikä se muuta ollut tehnyt, kuin puristellut rauhaset tyhjäksi ja neuvonut tekemään sitä kotona myös. Vinhalta ei puristelemalla mitään irtoa, olen kokeillut. Eikä sitä hommaa oksentamatta pysty edes tekemään.
Jos tuokin koira olisi saanut synnyttää, olisivatko em. vaivat vähemmällä? Heinäkuussa se täyttää 7 v ja on jo myöhäistä niille hommille alkaa, luulisin. Ja antaiskokaan tuo minkäänlaiselle hurmuriuroolle enää...
Minulla oli aikoinaan pystykorvanaaras Hakki eikä sekään saanut pentuja eläissään. Se ei vain alkanut kiiman aikana lainkaan uroskoiran kanssa pelisille vaikka meillä oli eräänkin juoksujakson aikana iisalmelaisen C:n uros viikkokaupalla sen kaverina.
Eilen oli Hesarissa Mirkka Rekolan elämäkerrasta arvio. Juttu sattui samaan aikaan kun Rekola mainittiin myös "Sinisissä lauluissa" ja sieltä jäi mieleen yksi hänen teoksistaan "Kaikki naiset näkevät unia".
Kaikki ihmiset unia näkevät, mutta jokaisen muisti ei vain aamulla niitä uusintaesitä. Tästä puhe ihan vastottain erään S:n kanssa.
Mirkka Rekolaa olen lukenut joskus kuten Alex Mattsonia ym. ym. joita Baghin dokumenttisarjassa tasaisena virtana näytille kuljetetaan.
Kirjailijoista ja muista eilisen "äänistä" ja persoonista tulee perin merkillisiä takaumia tajuntaan. Noiden sarjojen anti on mieltä liikauttelevaa muistojen kavalkadia joihin kytkeytyy tietynlainen haikeus, mutta myös ymmärrys siitä, että jos vaihtoehtoja olisi itsellä ollut, ei elämä olisi mennyt niin kuin se meni.
Valintojen aikaa, pysähtymistä pohtimaan, ei kannustusta eikä mitään muutakaan minulle elämä suonut. Oleellisemmat kehityksen vuodet menivät pelkkään tolskaamiseen kuten isäni ajattelematon lausahdus lastensa tulevaisuuden suhteen kuuluikin: "Kuhan nyt jotennii elämäny tolskootta."
Omille lapsilleni en sellaista ole tietääkseni koskaan sanonut vaikka vanhimpien kasvatuksen kohdalla vähän yksi jos toinenkin kasvatukseen liittyvä tärkeys kolisteli hatelikkoon.
Näiden nuorimpien kohdalla olen tehnyt sen minkä olen osannut ja koettanut välttää isompia virheitä, ettei heille ainakaan samankaltaisia lauseita kuin isältäni jäisi mieltä kalvamaan. Että heistä ja tulevaisuuksistaan on välitetty koko rinnanmitalta ja yhä edelleen välitetään.
En ole dystobioitani maailman tulevaisuuden suhteen heille saarnannut vaikka ne kirjoituksissani jatkuvasti esillä ovat olleetkin. Sitten joskus, jos he näitä lukevat, voivat vaikka kauhistella, että mitä se isi onkaan lajimme ja elonkehämme tulevaisuuden olemattomuudesta ajatellutkaan.
He elävät sitten tätä ennustamaani tulevaisuutta ja voivat päätellä, missä kohtaa väärässä tai oikeassa olen ollut.
Nyt he eivät näitä tietääkseni lue, enkä kannustakaan siihen. Tietävät kyllä, että jatkuvasti "kynä" kädenlihaan kasvaneena elän.
Yhdellä talitiaisella pesänteko vielä kesken. Nyppii kiivassa tahdissa mustanmullan turvekuituja mansikkapenkistä ikkunan alla. Taitaa olla Vinhan karvojakin seassa. On se ihme, miten paljon pikkuisen nokan puristukseen pesäntekotarpeita kerrallaan mahtuu.
Katselin tovin eri ikkunoista muutakin elämää tonttini muhkuraisilla nurmilla. Päätyikkunasta näkyy juuri kyyhkyn ahkeraa nokkimista pöllinpätkillä rajaamassani kasvipenkissä johon istutin naurista ja päätyyn persiljaa ja tilliä. Noita samoja pöllejä hakkasi eilen tikka niin että sälöt ilmassa viuhuivat.
Liekö ollut sama tikka, joka tuli kasvimaallekin kun olin talikoimassa ja helppoja ruokatarpeita matojen muodossa nousi jokaisella pistolla pintaan. Yksi kyyhkykään ei enää viitsi siivilleen säikähtää kun kuselle ulos menen. Sitten ovat rastaat ja useanlajin pikkulinnut joille olen "tuo ukkeli on harmiton"-näkymä vain. Västäräkitkin melkein jalkojen välistä keikuttelevat menemään kärpästen perässä.
Pääskyset olivat kyllä eilen vihaisia kun istahdin aitanrappusille. Niillä on pesänteko meneillään räystäsharjan alla. Ilmavirta tuntui kasvoilla niin läheltä viistivät nuo siivekkäät. Luovutin ja siirryin muualle tollistelemaan.
2.6.2023 perjantai
Voeperkeleettätulituaspakkanen, mutisin nurmikolla kimaltelevaan kuuraan kustessani.
Eilenillalla kävin metsälenkillä ja mustikoissa oli vielä kukat tallella vaikka edellisen pakkasyön jälkeen noiduin niiden tuhoa. Liekö kestäneet viimeöisen hallan... Sonja laittoi jo muutama pv siten kuvan nevasuolta jossa lakkakin kukkii...
Evoluutiolla eivät osaset kyllä kohilleen naksahtele tai sitten satovaihtelut kuuluvat asiaan. Jos joskus aiemmin, ennen ihmislajin myrkytyskampanjoita, pölyttäjäpopulaatiot ovat kasvaneet liian suuriksi, hallayöt ovat nutistaneet liikakasvua kuin jäniskansoja rutto. Nyt ei pölyttäjiä kyllä tarvitsisi nitistää yhtään, varsinkaan ampiais-mehiläis- ja kimalaissukuja. Itikoista ei niin väliä vaikka hyönteissyöjille nekin ovat tärkeitä.
Typeriä ovatten jokatapauksessa ihmiset, jotka oikein myrkkyä suitsuttavin, sähköisten koneiden voimin niitäkin pihoissa ja retkinuotioillaan tuhoavat. Myrkkyjen ja laitteiden suunnittelijat ja tehtailijat ainakin pitäisi myrkyttää tuotoksillaan ihan ensiksi.
Unessa asioin apteekissa entismallista paperireseptiä rapistellen. Siinä oli Gunillan nimi (äitini) kirjoitettuna punaisella tussilla paperin ylitse vinoon tekstattuna. Unen lopussa heräsin paikalla olleen farmaseutin kanssa suihkussa.
Täytyy alkaa laitella mökkiä ja ympäristöä jonkinmoiseen järjestykseen. Lähden iltasella Kniin. Huomenna on G:n todistustenjako ja vanhemmatkin kutsuttiin. Onhan se sekin jotain kun yhdeksän vuotta on tullut viimeisimmänkin lapsensa peruskoulua seurattua kohtuullisen aktiivisena.
Kuusi lasta kertaa yhdeksän vuotta. Sehän on liki kokonainen ihmisikä. Sattuneesta syystä Tarumaaret jäi minun kasvatusmetodien ulottumattomiin miltei kokonaan.
Olisihan sen tämänkin elämänlohkonsa voinut jotenkin toisin viettää. Vaikkapa ihan itselleen nuo vuodet kaikki...
En osaa kuvitella vaikka olen kyllä tavannut ihmisiä, joilla niinkin on elämä mennyt. Moni heistä on aika itsekeskeiseksi kehittynyt, mutta eihän se ihme ole.
Sitten on heitä, joille ei vain lapsia ole siunautunut. Joillekin sekin on katkera pala.
On myös ihmisiä, joille omaisuus- ja urakehtojen tuudittaminen ovat olleet kaiken muun ohittavaa. Eikä niistä tyypeistä monikaan tunnusta, että valinta olisi pieleen mennyt vaikka perinnöksi jääville varoille ei ole kuittaajina muut, kuin ehkä jokin koti kissoille-yhdistys.
8:aan miljardiin maapallolaiseen riittää monenmoista taapertajaa.
Elonkehän kannalta onnenkantamoisimpia ehkä juuri ne, jota eivät ole suostuneet lisääntymään tai eivät yrittämisistä huolimatta lisäänny. Osalla ei pariutuminenkaan onnistu ja siihenkin on tuhansia syitä.
Käy niinkin, että joku vieras menee kopeloimaan munia niin kuin minä laulurastaan pesällä ja siihen loppuu kaikki yrittäminen.
Tulin keskipäivän atriapalalle.
Kaikenlaista puuhastelua. Saneerasin säiden armoilla olleen unimäkeläisversioni Edward Munchin maalauksesta Huuto ja ruuvasin sen lankunpätkäalustaan. Sitten könysin tienvarren petäjään jonne "itetaiteeni" kiinnitin ohitsekulkijoita säikäyttelemään.
Olen tämän kertonut aiemminkin, mutta kerrataan: Samasta kuusentyvestä tekemäni toinen "Huuto" on metsäyhtiöiden raiskaaman metsonsoidinmetsän siemenpuupetäjän kyljessä. Pitäisi sekin käydä saneeraamassa ja kiivetä niin ylös kuin jatkotikkailla pääsee, että näkisivät (tuskin ymmärtäen) sen tuskan joka silloin raastoi ja yhä raastaa kun sillä kulmalla kuljeskelen menetettyjen metsien puolesta.
Ensi kerralla sitten, tänään en kerkeä. Tai paskat, ihan varmasti kerkeäsin jos alkaisin.
Tiijä vaikka syötyäni alankin. (En alkanut.)
Illanalussa lähtötunnelmissa jälleen. Saunoin, ajoin parran ja peseydyin. Keräsin pyyhkeet likapyykkiin ja toin saunalta kuumaa vettä tiskiä varten. Suodatin vielä lähtökahvet jota nyt hörpin katsellen samalla sateentihkuun josta välittämättä kyyhky nurmella nyökkii. Heh! Juuri nyt tikka työnnälsi päänsä kirjosiepon pönttöön pajuraidan kyljessä ja meinasi jäädä siihen kiinni. Ei se pohjalle uletu munia särkemään tai poikasia noukkimaan, mutta läheltä piti tilanne silti. Siepot hyökkäsivät pöllyyttämään tunkeutujaa ja niin sen oli poistuttava tyhjän harasseena.
Tikallakin on jo poikaset Kaivonkorven kolopuussa ja emoilla riittää kauhiasti töitä hommata sapuskaa niille.
Siinä lahopuunsälöt ja multa lentää kun tikka hakkaa toukkaa, matoa, hyönteistä, kuoriaista etsiessään. Sillekin kelpaa miltei kaikki. Eilen näin, kun se kävi Vinhan ruokakupilta nappaamassa jauhelihaklöntin ja kiikutti pesäpuunsa suuntaan. Yhtenä päivänä yksi tikoista oli ehyen multasäkin kimpussa, mutta pettyi pahasti kun ei sieltä syötävää löytänyt. Kolon se multaan kaiversi kun ei ensi nokkaisulla uskonut.
En kyllä viittisi lähteä.
Ensi vkolla pitää aloittaa erään kuistin teko ja siinä varmaan menee parisen viikkoa. Sitten joku on hätyytellyt kerroskoloremottiinkin eikä sekään varmaan ilman kahden viikon työtunteja valmiiksi tule. En kyllä tiedä muuta kuin että aavistus on tapetointi- ja maalaushommista. Mutta niiden pohjustustyöthän ne vaivalloisia ovat. Mitä meinannevat kylppärin kanssa...
Onneksi seuraavat hommat ovatten Kainuussa ettei etäs tartte rahtautua.
Juvallekin pitäisi ikkunanvaihtoon kuulema joskus joutaa. En ole vielä luvannut.
Rahaahan ne työhommat tietävät, mutta kun alkaa tuntua, että mulle riittää. Kun piäsisi itelle (tai oikeammin pojille) uutta rakentamaan niin siinähän se tämnä löoppunuoruus mukavasti hautaan saakka kulahtaisi.
Vaan huaveeksi ne semmoset nyt jo jiävät. Miljoona tartteis irtorahaa taskunpohjalla olla ettei rautakaupassa piätä pakottaisi se entinen tunne, että mitäpä minä tiällä ramppaan kun ei ole millä mällätä.
Paneppas nyt läppärin kansi säppiin ja kone laukkuun, on lähettävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti