"Jotkut ovat niin köyhiä, ettei heillä ole kuin rahansa"

15.5.2023 maanantai

16.5.2023 tiistai

Oli eilenkin elämää, mutta tyhjäksi jäi päivityksen ruutu. Ainoat eiliset tekstinpätkät olivat muistutuslappu G:lle, että vie huomenna pahasti myöhässä olevan kirjan kirjastoon ja kännykällä myöhäiltainen viesti, jotta alkaapi tulla kotio sieltä "Lyseon pihalta". (Pelaavat korista siellä -kuulemma!)

Eilen aloitin Oulujärven rannalla. 

Turkin vaalitulokset olivat viimeisimpien kahdenkymmenen vuoden kaltaiset. Puolet 80-miljoonaisesta kansasta on pantu haluamaan Lattapään johtajuutta. Toinen puoli pelotellaan kakkoskierroksella ruotuun takaisin.

Pihassa siipirikko varis kävisi pian kädestä syömässä jos olisin koko ajan totuttamassa. Ei sitä roikkuva siipi näytä muuten haittaavan kuin "esteettisesti", mutta koskeekohan siihen? Siipivamma hankaloittaa linnun eloa niin, että oksalla istuessaan se koettaa kohennella lennintään kuin pyylevä rouva vinoon kiertyvää hametta.

18.5.2023 torstai

Pohjalaisjunkkarien helapääpäivä. Vai oliko se juuri tämä torstai pyhitetty sille ajanlaskun alussa maakuntia kierrelleelle, omituisia teitä neitsyen kohtuun eksyneestä siittiöstä alkunsa saaneelle suupaltille, joka yritti hillitä markkinatalouden mekanismeja eskaloitumasta temppeleiden sakasteista yleismaailmalliseksi, turmioilliseksi trendiksi joka pilaa elonkehän asumattomaan kuntoon...

Siinä ei se sandaalikulkuri onnistunut, eivätkä ole onnistuneet jälkeensä normaalisti siinneet opetuslapsensakaan. 

EXIT-norjalaissarjassa yksi inhottavimmista (Adam) rahankiärijöestä lohkaisee jotenkin että "Vihreäsiirtymä on uusi rahanansaitsemisen sektori, ei muuta." Mies on tunkeutumassa tuulivoimalabusinekseen ihan vain kahmiakseen lisää netottavaa paratiisisaarten tileilleen. Tämä elokuvassa esitetty repliikki paljastaa kyllä totuuden siitä, missä ilmastokriisin hoitelussa oikeastikin mennään: Markkinat ovat sen jo vallanneet eikä se hyvää ainakaan tiedä.

19.5.2023 perjantai

Puutarhuri muutaman päivän vapaalla. Menee vasta ti töihin. Alkoi siivoamaan. Ompeli eilen kangaspuiden tukkikankaan päärmettä joka tavallisella ompelukoneella on ylen vaivalloinen homma. 

Kangaspuut ovat vielä kokoamatta yläkerran aulassa, mutta kunhan kootaan, alkaa jynkytys joka aiheuttaa talon rakenteet läpäisevää, minullekin lapsuudesta tuttua ääntä. Jospa pojatkin innostuisivat kutomaan. Rövönkuteita on jo aika paljon leikeltynä ja jostain muutama säkki saatujakin. Loppuunnussitut lakanat käyvät siihen hommaan hyvin kaupaksi. Pestyinä, kiitos.

Ragni Malmstenin lauluun äidin riepumatosta on ujutettu monenlaista muistoa kangassuikaleiden entisistä olomuodoista, mutta lakanoiden historiasta ei vihjettäkään. Siksipä kirjoitin tuon rahvaanlaisen loppuunnussintaverbin näkyville. Ei kai se kauaksi ainakaan isien ja äitien lakanoiden kulutushistoriasta lipsahda vaikka enimmäkseen niiden päällä selät vastakkain olisi kuorsattukin.

Itsellä joka päivä aamusta iltaan hippasta kaikenlaisten tehtävien kanssa. Oulujärvenrantahomma jo nyt selevä vaikka keskiviikko olikin sateinen päivä. 

Kotiin kävin Käyttöraudasta sinkittyä, tukevaa metalliverkkoa (200€) ja tein kahdelle lehtikompostikehikolle 85x125x65 (senttejä) aihiot. Liitostarpeet, mm. aspit ja kyllästetty puutavara loppuivat kesken, joten seuraavaan kertaan jäi loput.

Tulin illasta tänne Um. Tuvassa oli hieman koleaa, joten poltin uunillisen halkoja ja pidin myös hellassa tulia. Hella savutti, uuni ei.

Lämmitin saunan. Nyt olen kylpenyt ja väsyttää.

Käenkukuntaa kuuluu jokaiselta kantilta ja kyyhkysten kurkkulaulantaa. Kaikkia muitakin ääniä, niitäkin, joita en kuule.

Saunan luona tuomi puhkeaa kukkaan lähipäivinä.

20.5.2023 lauantai

Nukuin kahdeksan tuntia. 

Kyyhkyjä pinojen takana kahdeksan "vierasta" siivekästä. Paikallinen pariskunta syöksyi häätämään ne pois ja lähtivät, ihme kyllä. Suurtappelua ei siis tullut. 

Päätä särki kun heräsin, mutta nyt, kun olen juonut kahvit, se lakkasi.

Aurinko paistaa. 

Hesarissa toimittaja Vesa Sirenin järisyttävä raportti Marokon laitamilta Nigerin Lagosista. "Väestöräjähdys"-otsikko ingresseineen panee kallon sisällä aivojen hyytelömöykyn tytisemään. "Afrikassa on kohta maailman kolmanneksi suurin maa, ja kelluvan slummin keskellä valkenee, mitä ihmiskunnalla on edessään"

Pienenä sisäsiittoisuuten taipuvaisena kansana ei Suomen silti pidä haaveilla väestönkasvusta. Täytyy pyrkiä vain siihen, että jatkossa syntyvyys ja poistuminen elonkirjosta stabiloituvat kutakuinkin samalle tasolle.  Reilut 5 miljoonaa pipoa tässä maassa on riittävä solukkoläjä sotkemaan paikat. 3 miljoonaa olisi sopivin määrä. Pentti Linkola sanoi eläessään, että 3000 ja se olisi luultavasti luonnon kestokyvyn kannalta sopivin. Tarkoin valittu, rajoitettu "seksiturismi" olisi vain sallittua. Pienenevälle väestölle geeninparantelu (vierasveri) olisi entisaikojen inuiittien tapaan tarpeen vaikka nykyisinhän sekin hoituisi kansainvälisin pakastekuljetuksin.

Paitsi että sitten tulisi kyetä vastustamaan globaalien markkinavoimien pelkäksi raaka-ainereservaatiksi joutumista.

Paitsiettä sitähän me jo olemme.

21.5.2023 sunnuntai

Klo on 02.23. Tulin äsken Ilvekseltä. Oli mukavat humpat vaikka alkuillasta päänsärky vaivasi. Porukkaa yhtä runsaasti kuin viikko sittenkin.

"Kaikilta löytyvät ne liskoaivot", sanoi tanssitettavanani kun puhe tuli Iisalmessa tapahtuneesta misogynistiaviomiehen tekemästä murhasta jonka käräjöinnistä media uutisoi eilen.

"Kolmiaivoteoria tarkoittaa aivojen jakautumisesta liskoaivoihin, limbiseen järjestelmään ja neokortikaaliseen osaan."

"Mantelitumake on saanut ilmeisen tärkeän roolin, koska se mainitaan usein kun selvitellään aivojen toimintaa tunne-elämän hallinnassa. Mantelitumake eli amygdala liitetään varsinkin pelkoreaktioihin. Mantelitumake, tai siis -tumakkeet, koska niitä on kaksi, sijaitsevat alueella, joka kuuluu niin sanottuihin nisäkäsaivoihin eli tuohon limbiseen järjestelmään, joka pääosin vastaa aivojen tunnetehtävistä. Niitä alempana ja primitiivisempinä sijaitsevat liskoaivot, jotka huolehtivat kehon perustoiminnoista, ja ylempänä myöhemmin kehittyneet isot aivot lohkoineen eli järkiaivot, jotka ovat sitten vain eläinkunnan korkeimpien lajien kruununa päässä älykkään elämänhallinnan komentokeskuksena."

Yhden eläinlajin liian suuriksi kasvaneista aivoista kirjoitti Kurt Vonnegut Galabagos-kirjassaan ja nyt tuo limbinen, älyn ja viisauden reseptoreita sisältävä ektoplasma pursuaa kaikkialle ulottuvana väkivallan aaltona kuin valtamerien tsunamit. Aseistaudumme (militarisoidumme) nyt vauhdilla valmiina kaikkialla tappamaan toisiamme ja se kertoo näkijöille, mikä hirvittävä tulevaisuus kaikella elollisella tällä maapallolla on toteutumassa. Syyt tällaiselle kehitykselle jokainen pikkuisenkin ajattelemaan kykenevä ymmärtää jos uskaltaa oikeasti myös nähdä mitä katsoo.

Nukuin puoli kahdeksaan.  Aurinkoinen porottelee. Saunan luona tuomi puhjennut kukkaan. Nyt kahvit juotu ja puurolautanen tyhjäksi nuoltu. 

Lehdestä luin Helsingissä vierailleen kirjallisuudennobelisti Annie Ernauxin haastattelun. "Voin muistaa, mitä luin, minkälaisia huhuja liikkui, mitä sanottiin. Niistä kaikista pystyn muodostamaan kuvan kollektiiviselle tunteelle. En tiedä, onko muistissani jotain erityistä, mutta se lähtee aina kuvista ja tunteista."  

Näin sanoo Ernaux ja sitäpä tässä lähden märehtimään kasvimaalle. Varsinkin tuota kuvista ja tunteista-loppulausahdusta. Ne ovat itsellekin tärkeitä olleet aina. Kyse ei ole kuitenkaan valokuvista tai muista painetuista, maalatuista tms. vaan niistä kuvista, jotka unien ja ajatusten kuvittajaksi jostakin aivojen syvyyksistä esiin ujuvat tahdoitpa tahi et.

Iltasella 23

Puutarhuri kävi. Käytiin saunan lämpiämistä odotellesa kävelyllä ja löydettiin kevväisen karhun tassunjäljet Unimäen pohjoispuolen pistotien liejuun tallottuina. Elikä otso on kömpinyt mitä ilmeisemmin Unipuron ja Villelän rinteen puolta etelää kohden jossa jälleen noussut Lepolan mailla takaisin tielle painamaan jälkensä maantiesoraan. 

Mikähän lie silläkin määränpäänä? Jos aiempiin havaintoihin vertaa, kaikilla talvipesästään lähteneillä kevätkarhuilla on suunta ollut sama. Silläkin, joka vuosia sitten kävi nostelemassa kompostinkantta ja hankasi kylkeään seiniin ohitse mennessään.

Jatkanpa ranskalaiselokuva Ellen parissa. Viimeksi olin nukahtanut siihen kohtaan, kun Elle raiskattiin kotinsa lattialla. Taloon parvekkeen ovesta sisään tunkeutuja oli naamioitunut, isokokoinen mies ja homma oli ohitse minuuteissa. Elokuvassa on kokolailla muutenkin poikkeava tunnelma. Toisaalta ei oikein ime puoleensa, mutta toisaalta taas on pakko katsoa, miten tarinassa käy.

Laulurastaalla pesä ja siinä viisi munaa kaivon viereisessä pienkuusessa.

22.5.2023 maanantai

Elle jäi edelleen kesken. Nyt olen nukahtanut draamankohtaan jossa ystävykset, työtoverit ja naapurit kokoontuvat Ellen luokse ryyppäämään ja syömään ja Ellen iäkäs diivaäiti ilmoittaa menevänsä nuoren miehen kanssa kihloihin, mutta kun äiti lähtee keittiöön täyttämään lasiaan, kaatuu hän lattialle tajuttomana. Ambulanssikyyti on viimeinen muistikuva ennen kuin liuin omien unieni elokuviin.

Äsken kun heräsin, oli tuo elokuva mielessä ja rinnalla itse juuri nähty uni, jossa pohdin jonkun kanssa, kuinka vähän unien rakenteisiin, "käsäriin", voi vaikuttaa itse.

Hieno, kesäinen aamu jälleen. Unista jatustelut saapi riittää, täytyy lähtä ulukohommiin.

Käärmeitä on näkynyt jokaiselle päivälle milloin milläkin tontinkulmalla. Kävin kaivelemassa keitonhöysteeksi aukkohakkiolta "horsmaparsaa" (horsmanjuuria) ja kun seisoin tiellä odottamassa Vinhaa pois murrokosta, mateli selän takaa tumma, vihertävään vivahtava, selästään selkeäkuvioinen kyy jalkojeni välistä tien poikki. En edes hätkähtänyt niinkin läheltä kulkevaa matelijaa. 

Käärmeisiinkin tottuu, mutta onhan se muistettava, että niiden puremassa on aina vaaransa vaikka viimeksi, kun kyy näykkäisi, ei minulle siitä koitunut edes itikanpiston vertaista kutinaa. Jätti varmaan myrkyn laskematta ukkovarpaan haavaan.

Kasvimaan yksi osa on nyt melkein kokonaan myllätty ja juurittu. Niillä kohden, joissa viime kesän potut olivat, tein juurimistyön jo pottuja nostaessa, mutta onhan nekin alueet vielä talikoitava kertaalleen nurin. Olisipa jokin helpompi konsti noiden ohdakejuurenjuuttaiden poistamisessa kuin joka keväinen ja syksyinen yksittäin poimiminen talikollinen kerrallaan.

Myrkkyjä rikkakasveihin kyllä löytyy, mutta sitten häviävät kaikki muutkin tarpeelliset elementit (mm. madot) ja vain kemialla sitten kaikki kasvu saadaan aikaiseksi.

23.5.2023 tiistai

Tänään sateli hetkellisesti kahvikupillisen verran/neliö. Ukkonenkin yritti isotella, mutta vähäiseksi jäi sekin. Sain yhden kaistaleen kasvimaasta juurittua.

Kävin nyt illemmalla Pohjoismäen takusen selluliemikankaalta viime syksynä merkille panemani "suolakiviesiintymän" lohkomassa pikkulekalla kahteen peltisankoon ja raahasin ne tienvarteen autolle. Etsiydyin muistinvaraisesti kohteeseen ja osuin siihen kuin eilen olisin paikan käynyt merkkaamassa. Mitään kännykkäsovelluskoordinaatteja saatika maastossa ennen metsänraiskaushakkuita (1970-80 luvuilla) olleita erityistuntomerkkejä ei ollut, "kartta" oli vain piirtynyt mieleeni sieniretkellä ollessani.

Kivet laitan saunankiukaaseen ihan vain niiden vaalean värin vuoksi. Tiijä sitten, miten kestäviä lämmönvaihteluille lienevät. Samanlaista kiveä minulla on muutamia jo ennestään kiukaassa ja siinähän nuo lohkeilematta ja räjähtelemättä ovat toimineet kaupasta ostettujen lailla.

"Suolakiviin" liittyy myös lapsuudenmuistoina se, että kun niitä syyspuolen illanhämärissä raunioiden kupeilla toisiaan vasten paukutti, syntyi sekä jonkinlaista tuoksua että salaperäistä kipinöintiä.

Rankempoo olj lapsuus kuin Juakko Tepon rallissa jossa "hiekkalaatikossahin olj vaen karkee sepeli". Ei ollut laatikkoa saatika että sepeliksi murskattua kiveä, pelkkiä kiviraunioita vain joiden raekoko ihan jotain muuta kuin 0-16 milliä.

Mietin tätä siellä hölmöä hommaa toteuttaessani, että se myllätty maapohja josta kaikki lapsuuteni aikaiset vanhat puut on nyhdetty ja kuljetettu ahneen maailman sulatusjärjestelmiin ja tuhottu atomeiksi jo moneen kertaan, on kuitenkin piirtynyt jonnekin minussa, että edelleen tiedän metrilleen missä olen vaikka en silmilläni seutua tunnista. 

Se on outo ja surullinen tunne samalla kertaa. Ja kun en voi sitä jakaa lapsillenikaan niin, että sen samalla tavalla tuntisivat.

Minä niin ymmärrän intiaaneja ja muita alkuperäiskansoja ja heidän syvää surua kun valkoinen mies saapui alkaen tuhota kaikkea sitä, mikä siihen asti oli niin tärkeää ollut.

Ken Saro Wiwa kirjoitti tästä nigerialaisten alkuperäisasukkaiden luontotuhon tuskasta viimeksi, mutta sitten hänet ja muut ogoniaktivistit hirtettiin Shellin öljyämiin köysiin.

Meidän henkistä hyvinvointia halveksivat Stora Enso ja UPM ovat jatkaneet kotoisen maaperän tuhoamisen jälkeen eukalyptysplantaasien ja tehtaiden rakentamisurakoissaan samaa siirtomaavaltojen raakaa politiikkaa välittämättä vähääkään Nigaraguan tahika Brasilian (mm.) alkuperäisväestöjen vastustuksesta. Sinne nekin murheesta ja surusta kertovat valitusäänet jonnekin ovat hiljaksiin sellukattiloiden kiehumisporinaan vaimenneetkin.

Ja halusinpa tahi en, olen itsekin noiden "valkoisten miesten" jälkeläinen ja osallistunut maapallon elinmahdollisuuksien tuhoamiseen jonka tuloksista kaikkialla nyt alamme toden teolla "nauttia". 

Hetken kestäneen vaurastumisen ja hyvinvoinnin hinta on hirvittävä; tajuatko tämän sinä, joka värikästä, mieltä kiihottavaa kuvastoa uusista sähköautoista juuri plaraat ja joka Elon Muskin tapaisia ääliöitä jumalanasi pidät? Toivon sinulle oksettavia oloja sen ratin takana sitten, kun semmoisen hommaat. Jonkun alkuperäisen luontomuodon jalkojen alta siihenkin tarpeet on kaivettu eikä tilalle kyetä mitään antamaan.

24.5.2023 keskiviikko

Kasvimaalla innostuin kuokkimisesta niin, että kaivoin ojatkin palstan kahdelle sivulle aloittaen jo kolmannellakin. Levitin ojamullat viereiselle nurmelle ja syydin kauransiemenet sekä peittelin ne. Lannoitin Kekkilän kananpaskalla. Kääntämättä ja juurimatta on vielä jonkin verran, enkä ole vielä päättänyt, mihin järjestykseen paalutan palstat porkkanoille, potuille, sipuleille...

Mylläsin myös pienen mantsikkapenkin. Katkoin rönsyt, lannoitin ja levitin säkkitavaraa, eli markkinavetoista mustaamultaa päälle. Huomiseksi lupailee sadetta ja ravinteet alkavat vaikuttaa paremmin.

Vinha käyttäytyi perin merkillisesti äsken kun tulin saunalta puita lisäämästä. Juoksenteli kuono erityisen pystyssä haistellen ja räkytti vähän jokaiseen ilmansuuntaan. Hirvi, karhu tai susi? Otin kameran ja kierretiin mökin ympäristö kauempaa Unipuroa myöten, mutta mahdollinen metsänelävä oli kaikonnut jo. Koira käyttäytyi edelleen levottomasti eikä kauaksi jaloista lähtenyt. Hirveä se ei pelkää joten kuvittelenpa mieleni viihdykkeeksi, että se oli karhu tahika susi.

Voihan se olla vaikka ahmakin.

Nyt on ½yö. Katsoin Norjalaisen Exit-sarjan kolmannen kauden viimeisen jakson loppuun. Jäi mielenpinnalle kellumaan törkeästi käyttäytyvien ökyrikkaiden ohella kodittoman&rahattoman, apua tarvitsevan "Magnalenan" sanat sokeutumistaan pelkäävälle, mutta silti avuntarjoamisesta kieltäytyvälle miljardööri-Henrikille: "Jotkut ovat niin köyhiä, ettei heillä ole kuin rahansa." 

Äveriäiden lajikumppaneidemme törkeyksistä kertova, "totuuteen pohjautuva" sarja kertakaikkiaan. Jo ensimmäisiä jaksoja katsoessani taisin kirjoittaa, että jos murto-osakaan kaikesta esilletulleesta on totta, täytyisi rahan kanssa öykkäröivät viedä enempiä käräjöimättä saunan taakse.

Voi olla, että totuus on vieläkin kauheampi kun tiedetään, kuinka multimiljardöörit ja muut multi-etuliitettä ceeveessään korostavat rahoittavat sotia ja säälimättömiä busineshankkeitaan muiden muissa kaivos- ja metsäteollisuuksissa. Niiden edessä lakoaa niin luontoa kuin muuta elollista ihmisistäkään piittaamatta vaikka joukoissa olisi omaisiakin.

25.5.2023 torstai

Heräsin ennen viittä oikean jalan suonenvetoon. Mutta oli viimeiseksi kanavillani näkyvä unikin vallan perkeleellinen. Siinä epämääräinen asejoukkio ajoi Unimäen pihaan ja alkoi määrätietoisen paikkojen särkemisen tulittamalla kivääreillä ja haulikoilla ikkunoita, ovia ja seiniä rei´ille. Vihastuin juuttaasti, kun ne pamauttivat aurinkopaneelinkin paskaksi! Vinha meni onnekseen piiloon aitan alle. Seurasin tätä näytelmää kaivonkorvelta suurkuusen takaa. Yritin soittaa hätänumeroon, mutta puhelimeen vastasi aina jonkin tuntemattoman firman keskus jossa monotooninen robotinääni kysyi, kuinka voimme palvella.

Mitenhän uni olisi päättynyt jos en olisi herännyt jalan suonenvetoon? Olen samantapaisia unia nähnyt ennenkin, ja varsinkin sen jälkeen, kun Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa alkoi.

Aiemmin aamuyöstä, klo kolmen maissa Sari tuli sanomaan: "Entäs jos ollaankin tavattu aiemmassa elämässä atomeina hautausmaan aidalla?" Omaan hihitykseeni hetkeksi havahduin siitäkin unesta ja siksi sen ehkä edelleen muistin. Hihitystä lisäsi se, kun muistin ottamani valokuvan tytöstä Isalmen vanhan hautausmaan kiviaidan päällä juhannuksen huitteissa 2008. Olin silloin tulossa pitkältä pyöräretkeltä ympäri keskisen Järvi-Suomen.

Klo on pian kahdeksan. Kohta pitäisi sadetutkan mukaan alkaa kaataa vettä maisemaan. En ole kopeutunut vielä pihatöihin enkä taida alkaakaan vaikka olisihan se...

En laita vielä sipuleita likoamaan sillä huomenaamulla täytyy lähtä Kniin kun G:lla on peruskoulunsa päättötanssit ja lupasin mennä katsomaan. Myös siemenperunat pitää tuoda itselle ja Sonjan porukalle kans.

Täytyy lähteä kuitenkin käymään kaupassa sillä ruokaa ei ole kuin hyllynperällä kuivamuonia, jääkaapissa muutamia oululaisen ruispalasia, kevytlevitekeijua ja piimää puoli purkkia. Niin ja yksi pakastelakkarasia joka ei tietenkään ole enää jäässä. Knissa keittämäni keittoruuat riittivät eiliseen, kuten olin laskeskellutkin paitsi että olisi pitänyt vielä yksi rasiallinen olla lisää.

Eilen kävin Torakorven "Essolla" kaasupullon vaihtamassa. Oli kympin kalliimpaa (33€) kuin Knissa vaikka yhtä syrjäseutulisien vaivaamaa kaupankäyntiä molemmilla peräkylillä kerrotaan harrastettavan.

Mustikkamättäissä runsaat kukinnot. Jos hyvin käy, tulee hyvä sato, mutta aina se on tuo "jos"...