Sotapäiväkirja 5

27.2.2022 surullinen sunnuntai

Klo 04.15

Tieto yli 15 kilometrin mittaisista pakolaisjonoista Puolan rajalla on niin lohduton uutinen, että sanat juuttuisivat kurkkuun jos minun niistä pitäisi yrittää jotain suullani kertoa. Kirjoittaa nämä rivit voin, mutta en ilman itkua niitäkään.

Päivittyvässä jutussa kerrotaan ainakin 240 siviiliuhrista ja öljyvarastoon osuneesta ohjuksesta joka on sytyttänyt valtavan tulipalon aiheuttaen myös käsittämättömän vakavat ympäristötuhot. 

Vinha tuossa jalkojeni juurella vilkaisi juuri minua ihan kuin muka ymmärtäisi isännän kummallisia, aamuöisiä jalkeillenousuja.

Kaivelen vanhoja valokuvia isäni kokemasta sodasta. Paljon niitä ei ole, mutta kyllä ne tuovat mieleen sotaisia tarinoita, joita lapsena kuulin isäni ohranjyvä silmässään yrittävän kertoa. Koskaan ei tullut pitkiä selostuksia sodan syistä, ei isoja maailmankuvan selvityksiä, miksi alta kaksikymppistenkin oli lähdettävä tappamaan tai tulemaan tapetuksi.

Tuleepahan isää ja kokemaansa sotaa näin tässä sivuttua kuin huomaamatta edes pikkuisen. Takaraivon puolella se vain on muuten kulkenutkin.

Olin juuri täyttänyt neljä vuotta syksyllä 1962 kun Kuubankriisi  rymähti maailman päälle. Muistan isän saunanpunakat kasvot kun hän kuunteli radion uutisia ja kuinka nimeämätön kauhu ripisteli selkänahkaa kun isä tietyntotisella aksentilla kirosi: "Voe perkeleen perkeleen perkele! Vieläkö tässä tappotouhuihin joutuu, saatana!"

Isän tie olisi oikeasti johtanut rintamalle jos tuo vuoden 62 ohjuskriisi olisi maailmansodaksi äitynyt. Hän oli vasta 39 v ja selänmittainen rukajärveläinen, 1944 elokuussa saatu kiväärinkuulan pyihkäisemä vamma oli täysin parantunut. Kukaan ei henkisistä haavoista silloin meteliä pitänyt. Veteraanit puuduttivat märkivät mielensä ja muistonsa paloviinalla turruksiin kun alkoi ahdistaa.

Nyt nuo ylisukupolviset haavat aukesivat minussa märkimään. Olenhan sodan käyneen isän poika.

BBC:n Ranskan Macronilla höystetyn uutisen mukaan Valko-Venäjän sylikoira Lukasenko on luvannut Venäjälle, että se voipi tuoda ydinohjuksiaan maansa alueelle!

Tämä on yhtä kaamea tieto kuin Kuuban kriisin aiheuttanut ohjusselkkaus 60 vuotta sitten.

Alan yhä enämpi pelätä, että poikani joutuvat kokemaan sodan! Jopa ydinmausteilla maustettuna.

Voe perkeleen perkeleen perkele!

Klo 7.20

Harkovassa ovat räjäyttäneet kaasuputken ja ympäristökatastrofi on varmaa. 

Miten lie sen Tsernobylin laita nyt jonka Putinin pikkurotat valtasivat? Jos siellä pämähtää, niin alkaapi jälleen tatit radioaktiivisina hehkua täälläkin. Toisaalta sen pämäys myrkyttäisi myös näitä pikkurottia joka niille oikein olisi.

Lueskelin päiväkirjaani ja katselin valokuvia omalta Venäjänretkeltäni vuodelta 2014 kun Putinrotan pienet vihreät pikkurotat valtasivat Krimin. Tajuan yhä selkeämmin nyt, miksi rajavartiat ja sotilasvirkamiehet silloin olivat niin innokkaasti yhden polkupyöräilijän kulkua seuraamassa. Luulivat tietysti vakoojaksi, tai oli pantu luulemaan. Sekin Hondamies saatana!

Rapistelivat selkäpiitä pitkin pintaan myös ne tunteet kun Rukajärven tiellä yksi rosvokaksikko yritti ryöstää (luultavasti myös tappaa) minut. Olisihan se sekin ollut yhden elämän saavutus. Kuolla nyt siellä, missä oma isä oli 70 vuotta aiemmin tappamassa venäläisiä ja sai itsekin pahasti kuulasta loppujyräköissä. Tätä mietin isän haavoittumispaikassa Ontrosenvaarassa kun pääsin niistä kelmeistä eroon ja yritin kääriytyä telttaani nukkumaan.

Väkivaltaa uhkuvasta ryöstöyrityksestä kertausta: https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=Maantierosvot

Klo 19.00

Tappamiset ja infan särkemiset jatkuvat Ukrainassa. Harkovaa venäläiset olivat harimassa kynsiinsä, mutta paikat ovat jälleen ukrainalaisten hallussa. Kiovassakaan eivät ole päässeet vielä kaupunkiin ja taistelut ovat arvaamallakin hirveitä kun kuolemankuulat vinkuvat. Tarkkoja tietoja ei ole tietenkään, mutta kun kertaa vaikka kymmenellä ilmoitetut uhrit niin lähemmäs totuudesta pääsee.

Päärotta ilmoitti äskettäin, että käski jo ydinaseosastot korkeaan valmiuteen. Lännen edustajat rauhoittelevat ja hyssyttelevät, että Rotta vain hämää, mutta kuka uskoo sitäkään? En minä ainakaan. Varaudun pahimpaan mahdolliseen, eli täällä siihen, että radioaktiivisia laskeumia tulee tuulten mukana hankiemme ylle.

Klo 21.30

Jos joku kaveri soittaa tai minä soitan jollekin, niin puhumme tietysti Ukrainan sodasta. Niin kuin äsken Tapion kanssa kun se Kittilän kuulumisia soitalti. Heimosedän kanssa oli sodan syttymispäivänä pitkät jutut hän kun muistaa vielä, kuinka kotikirkonkylää oli sitäkin pommittaneet jatkosodassa. "Muistan kyllä, miten pommit irtosivat ja jyrähteli..." Heimo on ollut sodan päättymisvuonna 44 kymmenvuotias.

Saankohan ensi yönä nukutuksi. Huomenna Tojotanrottelon sonnilla käyttö. Kerran yksi katsastusmies tunsi kytträä kun lohkaisin, että Tojota on härillään, että jos...