tiistai 8. elokuuta 2017

Merkintöjä

26.7.2017 Keskiviikko

E:n ja Vinhan kanssa Unimäkeen. P meni mummilaan, G jäi kotiin koska sillä jalispelejä. Ewe tuli kylältä tänne myös.

Käänsin Hesarin tulemaan Unimäen osoitteeseen ja se on ihan mukava käydä tienvarresta hakemassa.

Mansikat kypsyvät edelleen hitaasti. Kerkeävät homehtua jos sataa. Yön kosteuskin haittaa jo. Vajaan litran kypsiä löysin. Mustikkasato näyttäisi olevan runsas, mutta kypsyminen niilläkin hidasta ja epätasaista. Lakoista en vielä tiedä kun en suolle saakka ole könynnyt.

27.7.2017 Torstai

Puuhastelua riittää. Kitkemistäkin vaikka porkkanoita ei kyllä paljoa tule. Harmittaa lanttujen kohtalo joutua jo sirkkataimina pupujen suihin. Eliaksella teetin jo kaikenlaista. Ewellä vähemmän. Vesiä kannatin ja saunanlämmitykseen komensin. Kävivät pyörillä Saarelassa uimassa. Lämpeni kelit.

Luen iltaisin suomalaisen fasismin tutkimusta uudestaan. Ei se kerralla muistiin jälkeä teekään. Jos jyrsäisee toistettunakaan.
28.7.2017 Perjantai

Päivä kulki kevyesti iltaan. Purettiin hirsitaapeli pukkien päälle numerojärjestykseen. Katseltiin jo paikka sille pikkurakennukselle. Pitää huomenna taiteilla linjapukit ja -langat. Siinäpähän tulee Eliakselle neuvottua, kuinka rakennuksen perustuksille nurkkien koordinaatit löydetään. Pientä pohjaa on hyvä käyttää opetustarkoitukseen. Sama periaate käy sitten  vaikka kuinka suurelle rakennukselle. Tosin nykyisin koordinaatit haetaan isommilla työmailla jo sähköisin välinein, mutta lankojen ja linjapukkien käyttöä ei ole silti vieläkään voitu historiaan jättää.

29.8.2017 Lauantai

Haettiin Juhanilasta harjateräksenpätkiä joita tarvitsen hirsien tappeina. Porasin jo vestäessä kymppimillin reiät tarvittaviin kohtiin. Läpimitaltaan niinkin vaatimattomiin hirsiin  ei puisia tappeja kannattanut ruveta edes miettimään.

Juhanilassa kuulin, että Helge on kuollut. Vuotta nuorempi minua ja nyt jo mananmajoille kurvasi. Syöpä!

30.7.2017 Sunnuntai

On jo myöhäilta, kohta kääntyy uuden vrk:n puolelle.

P haki G:n kanssa E:n Kniin. Vein Ewen jo päivällä kylälle kotiinsa. Nyt olen sitten Vinhan kanssa koko viikon kaksistaan täällä. Viikonlopun Hesareita eivät enää tuo koko pitäjään edes kirkonkylän heittolaatikkoon niin kuin ennen. Tupsahtavat sitten maanantaina tavallisen postinjakelun yhteydessä laatikkoon. Kuitenkin maakuntalehden jakavat, että on se outoa etteivät samasta suunnasta tulevaa sanomalehtipostia voi enää yhdessä edes lähemmä kuskata. Moneenkohan talouteen R.vaaralla Hesari on tilattu (asukkaita 1700)?  Ehkä kymmeneen ja kunnantalolle omansa. Savon Sanomat tulenee melkein kaikille.

Kävin eilenillalla Maaningan Kasinolla humpalla. Porukkaa oli, mutta jotenkin oli itsellä vaisu olo. Paita kastui, mutta paljonkos siihen liikettä tungoksessa tarvitsee.

Venäjä pullistelee Pietarissa laivastopäivänään. Niin pullistelevat tahoillaan kaikki muutkin "super"vallat. Ja Pohjois-Korea vaikka sen hauikset ovatkin pelkkää bluffia. Tai jos aseellista hauista Venäjän lailla onkin, niin lujalta taloudelliselta pohjalta sitä ei kummassakaan valtiossa ylläpidetä. Ruuti on kuivaa ja syttymisherkkää, mutta kansalaisten leipä homeessa jos sitä on lainkaan.

S ja K eroavat. Huomenna menen kuskaamaan yhden peräkärryllisen huonekaluja S:n vuokra-asuntoon. K minua silti eniten surettaa. Hänen ahdistuksensa tuntuu täällä saakka.
 31.7.2017 Maanantai

½:n yön jälkeen tässä vielä kukun. Luen ja jotain tekstailenkin. Kaivelin migreeniä käsittelevän novellini netistä vaikka kännyn näytöltä netin näprääminen on surkeaa tuohustelua. Ko. kirjoituksestani oli puhetta tässä äskettäin. Lienee vuosi viimeisestä kohtauksesta, ja muutenkin ovat säryt tänä kesänä olleet minimaallisia. Selkä aamuisin arka ja jäykkä, mutta vertyy helposti kun alkaa vain puuhastella.

Aamulla 8 aikoihin.

Unet olivat "jauhoisia". Mitä ajattelinkaan yöllä säryistä niin nyt olikin sitten selkä erityisen kipeä herätessä. Piti ottaa puolikas burana koska pitää lähteä viemään S:lle se huonekalukuorma. Ajamista 110 km/sivu ja kantelut kerroksiin päälle. Ja suru.

Illalla myöhällä.

Muuttokeikka tuli päivällä tehtyä. Alakuloinen tuli olo.

Kuljeskelin tullessa Iisalmessa jossa jokin osa menneisyyttäni käveli vähän joka kulmassa vastaan vaikka kaupungin ilme onkin uusiutunut melkoisesti näiden ohitse soljuneiden vuosikymmenten aikana. Parikymmentä vuotta sitten uusittu koivukujakin kasvanut jo entisiin mittoihinsa. Tuolle pitkälle puukujalle oli pystytetty taidenäyttely joka sattui olemaan viimeistä pvää auki. Savolaista huumoria siinä oli, varsinkin kuusenjuurakoista kootussa hirvi-installaatiossa ja nahkaisissa veneissä nahkaisine ukkoineen ja akkoineen. Teatteritalosta oli tehty vaaterytkyjen kuivatusteline ja muuta semmoista. Löysin jonkun kortin kaupasta ja kiinnitin sen takaosan äpäreen hentoiseen runonliekaan yhden säkeistön päästäni töytäilemästä:

elisen painaumat
       hiivattominakin
kohoumiksi nousevat
huomisen minussa

L&A kävivät iltasella moottoripyöräajelulla kylässä.

Pohjois-Koreasta pomahti taivaalle ja sieltä alas mereen jälleen jokin ilotulite. Mitähän siitä touhusta vielä seuraa? Pitäisi se pullukkapoika-johtaja käydä täsmäpommittamassa sukuineen ja muine nuoleskelijoineen tuusannuuskaksi niin pääsisi pöljällä diktatuurilla kuritettu Korean kansa kokeilemaan, vieläko taantumuksen suosta nouseminen olisi mahdollista.

Pimeää on jo. Täälläkin.

1.8.2017 Tiistai

Yöllä romautti lyhyen, rajun vesisadekuuron niin, että havahduin sen kohinaan peltikatolla. Nyt aamuaurinko paistaa miltei pilvettömältä taivaalta ja ilma on raikas hengitellä. Eilisen alakulo on väistynyt hieman taaemma.

Olisi tasan 39 vuotta siitä kun ensi kerran vihille astelin Siilinjärvellä. S:n sairastumisesta ja "poismenostakin" on kulunut jo yli 25 vuotta. Jos tällä järjellä...

"Jos"-spekulointi on turhaa, mutta ainahan voi vaihtoehtoisen elämämänkulun todellisen rinnalle yrittää mielikuvitella. Tarinan vaikka siitä, miten tämän päivän "järjellä" elämäänsä ohjailisi. Osaisiko silti "paremmin" jos samaa eivät tekisi muutkin ihmiset siinä ympärillä? Yksi kaikenkokenut järkevä täyspöljien ensikertaa elämää elävien joukossa olisi mahdoton yhdistelmä. Siksiköhön näyttää joidenkin kohdalla kuin tuulimyllyjä olisivat teurastamaan menossa kun yrittävät olla järkeviä järjettömästi ohjautuvan elämän ruorissa?

Illalla myöhällä.

Mitäpä muutakaan sitä pitkinä, pimeinä iltoina tekisi kuin lukisi ja kirjoittaisi? Nukutakaan vielä ei.

Päivällä kävin lakkoja poimimassa muutamatkin litrat ja laitoin ne jo pakasterasioihin valmiiksi ja kellariin. Torstaina käyn Knissa joten kerään sitten myös kypsyneet mansikat mukaan ja vien pakkaseen. Oli sen verran helteistä, että paarmat juhlivat paljailla kintuillani ja paidattomassa nahkassani marjoja poimiessani. Nyt vereentyy petivaatteet kun on rokamia nahka täynnään. Mutta mitä olisi lakkareissut ilman paarmoja ja muita mäkäräisiä? Niihinhän tottui jo lapsena kun ilkosillaan kesät kirmattiin.

Kaivelin tänään myös hirsikehikon pohjatolpille montut ja asensin ne paikoilleen. Tasasin nuo kyllästetyt pylväidenpätkät korkoonsa valmiiksi, keräsin linjalangat ja purin pukit pois. Kyllä se siihen aikanaan sitten pikkumökkeröinen nousee. Aittavarastoko se sitten tulee olemaan vai polttopuitako sinne köijään, niin sittäpähän näkyy.

Alakulo astui jälleen mieleen moninaisten muistumien myötä. Yksi valopilkku onneksi vilkkuu tuolla jossain minullekin.

2.8.2017 Keskiviikko

Unessa tanssin naiseni kanssa hidasta foxia (Moskovan valot?) ja lopussa suutelin häntä laventelin (kookoksen?) tuoksuiselle otsalle. Siihen heräsin, ja vain unessa esiintynyt, haipuva tuoksu huoneessa leijui.

Nyt kahvi on suodatettu, käyty kellarista aamupalatarpeet ja kuunneltu ensimmäiset uutiset joita ei sitten muita jaksakaan sillä kun ne yhdestä aiheesta aloittavat niin sitä sitten  jankkaavat joka helvetin tunnin välein. Onkohan maailma oikeasti niin ykstitotinen paikka kuin päivän jammuista voisi päätellä? (Jammooninen=kehitysvammaisen veljeni ilmaus toistolle, apinoinnille.)

Kasvusto tällä hehtaarin aukealla on miehenmittaista. Horsmaa, heinää ja niittykukkaa on valtavasti. Muutamia polkuja olen niitellyt ja rakennusten läheltä kasvustoa pannut matalaksi, mutta muuten olen antanut kaiken rehottaa niin riittää hyönteisille ja hyönteissyöjille askaretta henkensäpitimiksi. Ja onhan värikäs ympäristö oikeastaan mukavan näköistäkin. Sotkuista, sanoisi perikaupunkilainen pinsetillä nurmikoitaan nyppivä hifistelijä.

Pojat ja S lähtevät nyt aamusta Knista Härmään Power Parkkiin.

Tänään tultiin globaalissa maailmassamme jälleen siihen pisteeseen, että syömme ja raiskaamme luonnonvaroja velaksi loppuvuoden. Suomen osalta velaksisyönti alkoi jo huhtikuussa maantieteellisen sijaintimme takia.

Mutta kenet päästivätkään edellisen uutisen jälkeen eetteriin itkemään? Kovan talouden edustajat joiden äänitorveksi valittu "asiantuntija" suri sydäntäraastavasti kuinka ilmastonmuutoksen vuoksi lämpötila tulee nousemaan jossain päin maailmaa yli 40 asteen ja koska lentokoneet eivät pääse nousukiitoon, biljoonien dollareiden tappiot matkailusta tuottonsa saavasta liike-elämässä tulevat olemaan kauhistuttavat!

Keräsin mansikoita yli 5 litraa.

3.8.2017 Torstai

Illalla myöhällä

Heti aamusta sadepilvet kertyivät taivaankannen kattaviksi ja alkoivat kaataa märkää niskaan joten läksin käymään Knissa. Pesin Sivukadulla pari koneellista pyykkiä. Mansikat pilkoin rasioihin ja laitoin pakastimeen, kuin myös lakkarasiat. Kastelin kasvihuoneen kasvit ja sovin TM:n kanssa, että käypi sitten toisena päivänä tekemässä samat. Ja korjaa laatikosta postit. Olin takaisin 14 jälkeen. Vinha oli kytkettynä sen aikaa Unimäen pihassa. Sadekin loppui sillä aikaa ja tuli oikein kesäinen ilma. Vähän viileä kylläkin. Virittelin pyykkinaruja ulos ja panin tuomani puolimärät pyykit tuuleen kuivumaan.

Lämmitin saunan vaikka kävin Knissa suihkussa koska niitin parran ja tukan sängelle sähkökoneella.

Jokin mieltä kaivertaa koloille kuin etana mansikkaa.

4.8.2017 Perjantai

Heräsin koputukseen (?) klo 1 enkä saanut heti unen päästä kiinni. Suodatin kupillisen kahvia ja luin fasismikirjaa. Tulin nyt sille sivulle, jossa mainitaan viime sotien loputtua niiden suomalaisten natsien nimet, jotka kokoontuivat Saksassa muka toimiakseen niin, että sota bolshevismia vastaan jatkuu saksalaisten natsien avulla hamaan voittotappiin saakka. Perttulan tylsämielisten laitoksen johtaja Hedman mainitaan yhtenä jäsenenä tässä kokoonpanossa.

Tämän kohdan lukeminen vie ajatukseni taas kerran niihin aikoihin, kun omat "tylsämieliset" veljeni Hämeenlinnaan köijättiin! Kun nyt tietää Hedmanin suvun rotupuhtausajattelusta, niin kylmä kaluaa takaraivoa niiden "hoito"menetelmien ajattelu joilla Edvin Hedmanin jo 1800-luvun puolella (alkuun Hki Kallio) perustamassa laitoksessa on saanut vapaasti touhuta. Ja entä kuinka pitkään samalla ideologialla varustetuin työkaluin kehitysvammaisia aina 1970-luvulle saakka hoidettiin. Mitä niiden suljettujen seinien sisällä onkaan tapahtunut, niin eipä ole itse hoidettavat kyenneet raportteja laatimaan. Esim. sterilisaatioitahan Suomessa (Pohjoismaissa) vammaisille suoritettiin 60-luvun lopulle saakka. Tutkimuksiin perustuvaa elämäkertaa Hedmanin sukua ylistävien artikkeleiden rinnalle miehistä ja touhussa mukana olleista vaimoistaan ei ole tehty! Miksi?

Aamulla kattilalinnun (niittykirvinen) poikanen lähti kieletönnä maailmalle. Siltä hävisi ihan oikeasti kieli jonkun loisen pesiydyttyä suuhun. Tuskin siitä pitkäikäistä eläjää äänetönnä tulee, ja miten se saa syötyä kun emot lopettavat hyönteisten tunkemisen syvälle kurkkuun kuten näin niiden tuossa kattilapesässä käydessään tekevän? Reviirikäyttäytyminen ainakin kärsii kun ei voi ääneen noitua kilpailijoita suohon.

5.8.2017 Lauantai

Rankkaa sadetta aamuyöstä. Nukuin yli kymmeneen. Nyt aurinkoista jälleen. Tuulee lännestä.

Tulipahan päivämäärästä jälleen mieleeni: Isä haavoittui Ontrosenvaarassa 73 vuotta sitten 5.8.1944 ja itse yövyin teltassa pyöräretkelläni tuolla samalla vaaralla kesällä 2014 kun olin edellisyönä juuri ja juuri selvinnyt hengissä minut tiellä pysäyttäneestä roistokaksikosta.

Kävin mustikoita sankollisen. Ovat "savipuolia" eli märän kypsymiskauden vaivaamia joten eipä niistä ole muuhun kuin mehuksi. Olisiko jossain kankaalla parempia. Paljon niitä ihan tuossa omalla maallakin olisi. Vinhakin riipi niitä suuhunsa.

6.8.2017 Sunnuntai

Havahduin viideltä, kävin kusella ja jatkoin unia. Heräsin seuraavaksi kahdeksalta unennäköön jossa hirsien tapittamista ja rakasteluja omituisissa paikoissa.

Kaivelin jo mukavankokoisiksi kasvaneita perunoita pellosta ja muuutamatkin sipulit. Valkosipulit varsinkin ovat niin hyviä syödä ihan siltään leivän päälle lintittyinä, ettei makkaroita särpimeksi kaipaile. Mansikoita keräsin rasioihin ja muutamat kehäkukat leikoin maljakoita varten. Niitä nimittäin on hyvin lannoitettuun penkkiin noussut raivata asti. Raparperipenkissä olisi satoihin kiisseleihin ja piirakoihin tarpeet jos vain joku tarvitsisi. Ja kaikki varmasti luomua!

7.8.2017 Maanantai

Pilvessä kuten eilenkin, mutta sateetonta. Mukava touhuiluilma. Sen verran viileää, että maito säilyi hapantumatta ulkokuistilla yön ylitse.

Kävin aamusta leipomosta piirakoita, rinkeleleitä ja ruisleivän Kniin viemisiksi sillä lähden tänään täältä  muutamaksi päiväksi ainakin pois vaikka ei kyllä haluttaisi lainkaan. Viikonlopun hesarit olivat laatikossa, mutta tämänpäiväinen on jo Sivukadun laatikkoon kolahtanut.

Armaalan Rami kävi pihassa pitkän kävelylenkkinsä poikkeamana.

Kun kokosin hirsikehikkoa, niin merkinnältään C 2 ei käynyt lainkaan siihen väliin, johon se kuuluisi???

Ilta alkaa (mistä?)

Siivosin, tiskasin, keräsin pyykit ja työkalut. Saunoin äsken ja kohta lähden ajelemaan. Vinha tärisee jo valmiiksi sillä se arvaa touhujeni suunnista, että kohta se kurja automatka taas hänellekin koittaa.

8.8.2017 Tiistai

Aamuyölle valvotti. Luin rästilehtiä sekä toisenlaista fasismitutkimusta kuin Unimäessä oleva, eli Tarmo Kunnaksen "Fasismin lumousta". Sehän on nyt ajakohtainen kun Laura Huhtasaaresta, tuosta historiaa millään tasolla tajuamattomasta kreatonistista tekivät persujen presidenttiehdokkaan.

En ole misogynisti enkä muutenkaan sovinisti, mutta tätä naista katsellessani en voi muuta kuin oksentaa. Ulkonäöllisesti ihan ok., mutta kun suunsa avaa, niin ei voi pöljempää sanojaa ihmisestä kuoriutua. Paavo Väyrynen on kehnoimmillaankin  älykkö tähän naiseen verrattuna (oikeasti onkin, mutta on jo aikoja sitten kadottanut älykkyydenmereensä todellisuudentajun...) .

Pitkästä aikaa meinasin katsoa telkkarista A-studion, mutta kun asetuin jakkaralle sillä mielellä, että sieltä tulee nyt analyyttinen presidenttiehdokkaan tenttailu, niin jo ensimmäisten Huhtasaarelta irtipäässeiden, onttojen naurunpyrähdysten saattelemat lauseet nostivat niskavillani pystyyn ja piti paiskaista toosa kiinni. Jos tämä ihminen vielä tuostaan suosiotaan kasvattaa, niin voi jo vakavissaan arevlla, että fasismin syöpä on todella pesiytynyt jälleen syvien (pimeiden) kansanrivien sairastuttajaksi. Ne, jotka vähänkin tiedostavat maailmantilan, eivät voine olla niin hukassa mielensä kanssa, että moista ihmistyyppeiä kyläpäälliköksi olisivat hommaamassa. Tai mistä tämänkään tietää. Kaaoksen lietsontaan halukkaita on aina olemassa kaikissa yhteiskuntakerroksissa.

Hesarin kk-liitteessä oli juttu kirjailija Selja Ahavasta jonka "mies alkoi kadota", eli löytää itsestään enemmän naista kuin miestä. Sen luin vielä ennen kuin nyt alan nukkumaan.

Klo on 3.30 ja päässä pyörii vaikka mitä. Minäkin haluaisin "kadota" vaikka kyllä täällä sisälläni yhä mies asuu, ja lahkeessa sen myötäänsä koveneva jäsen. Seksuaalisuuteni oli kyllä tässä välillä hieman hukassa, mutta ehkä se tästä taas...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti