E aloitti lukion ensimmäisellä.
Aloitinko itse mitään uutta tänään? En. Kirjoitin vähän ja luin monen päivän hesarit. Niiden anti märehditytti vähän aikaa.
Kirjastoon muutamat palautukset, uusia en lainannut. Aulassa oli erään kirjastovirkailijan taidenäyttely. Erottuva viiva hänellä, ja sudinvedot. En ollut osannut edes aavistaa, että ko. henkilö harrastaa maalaus- ja karikatyyritaidetta.
Nyt on tässä lähellä uusi aluekirjasto avattu Lehtikankaan koulu- ja monitoimirakennukseen, mutta osaisiko sitä ruveta käyttämään kun on tottunut kulkeutumaan toiselle puolelle kaupunkia pääkirjastoon? Pitäisi kai edes tuoreen rakennuksen hajuihin käydä tutustumassa.
9.8.2017 Keskiviikko
Talven lämmityspuille tein koolaukset tolppien varaan. Jäi kesken, sillä ei ole lautoja joita hommaan lisäksi tarvitsisin. Räippälaudat eivät paljoa maksaisi, mutta kun peräkärrykin on Unimäessä.
Perkasin mansikkapenkit ja harvensin porkkanarivistöt. Erottelin uusimmista mansikantaimista kasvaneita ensirönsyjä juurtumaan multapurkkeihin. Satakunta tainta niitä tuli. Kouhin myös muita kasvustojen alusia. Marjapensaiden juurilta riivin sakeat vuohenputkikasvustot paljain käsin pois niin, että nyt hieman kirveltää sormia ja ranteita sillä seassa oli nokkostakin. Toisaalta nokkospistelyt tuntuvat omituisen hyvältä ja niveliä kutkuttavilta. Tulee mieleen kun penskana hyppäsin navetan taakse uikkareissani toisia penakoita piiloon enkä muistanut valtavaa nokkospehkoa, jonne sukelsin. Nokkosen kirvelevissä aineissahan on muistaakseni ainakin serotoniinia ja histamiinia, että eiköhän se ihan lääkkeeksi kävisi näinä allergisoivina aikoina.
Puutarhasta irtoava rikkaruohokasvusto ei koskaan tältä tontilta päädy puutarhajäteasemalle sillä levittelen rikkaläjät nurmikolle ja tahkoan ne pieneksi silpuksi ruohonleikkurilla. Syntynyttä silppua haravoin sitten kompostiin tai suoraan kasvimaalle katteeksi ja maanparannusaineeksi.
2 mummolan omenapuiden siemenistä idättämääni omenantainta on kasvanut jo 80 senttiä korkeiksi rotkuloiksi. Niille saapi pian Unimäestä ruveta katselemaan loppusijoituspaikkaa. Siellä on se yksi puolalaisen Inaredin taimikin ahnehtinut mullasta virtaa niin, että on hujahtanut vielä pitemmäksi kuin nämä täällä.
10.8.2017 Torstai
G neljännelle ja P seitsemännelle luokalle tänään.
Aamulla oli vielä aurinkoinen keli, mutta kun aloitti sateen, niin sitä on sitten riittänyt. Ajoin kaatosateessa tänne Unimäkeen. Radiosta tuli Johanna Korhosen Valkoista valoa-ohjelma sopivasti. Sitä toimittajaa kuuntelisi pitemmänkin pätkän kuin vain sen 45 minuuttia joka hänelle Yleltä on suotu, vaikka on senkin ajan täyttämisessä oltava tieto, taito ja tahto kohdallaan. Tällä kertaa Korhonen aloitti ohjelmansa suorapuheisuuden siunauksellisuudesta, tai kirouksesta. On juuri lukemassa Knausgårdin 6-osaista trilogiaa ja siitä oli lukemista käsittelevään ohjelmaansa suoraansanomis-ytimen ajatellut.
Muita näiden aikojen naistoimittajista, joita mielelläni kuuntelen ovat Eva Tigersted ja "Maisteri Lingren". Molemmat soveltavat puhumisensa klassisen musiikin lomaan niin, että ne lomittuvat mukavasti aivoja ravitsevaksi, joskus ravistelevaksikin kokemukseksi.
Panin lattiamaton saunalle korvoon likoamaan. Sen päälle kumoutui puoli kattilallista hellalta juuri nostamaani, tulista marja-raparperikiisseliä jota läksin viemään kellariin. Onneksi ei syliin humpsahtanut vaan poispäin itsestä. Mattoa ei olekaan pesty ihan äskettäin, että tulipahan sekin nyt tehtyä. Ja lattia. Kiisselikuviosta tuli mieleen Salvador Dali vaikka ihan pöljä mielleyhtymä olikin. Olisiko pöljän kuvion nimi sitten tietystä syystä ollut Turja Dali?
Omanmaan valko- ja punasipulit sekä potut vievät kielen ja miehen mennessään. Loimotin ja savustin lohta niiden lisäksi. Sankollisen salaattia tein jo Knissa.
Tuli melkoisia sadekuuroaja illan mittaan.
11.8.2017 Perjantai
Aikainen herätys. Sateli vielä hieman. Aamupalan ja kahvin jälkeen torkahdin vielä pariksi tunniksi. Kun ilma selkeni, kävin Tervamäessä lakkasuolla. Vajaan viisi litraa löysin korpihillaa. Näin karhun jäljet ja ison, mustikkaisen sontaläjän sen jäljiltä. Ainoa isompi elävä minun lisäkseni joka oli löytänyt samalle pienelle lakkasuolle vielä pystyssä olevan kuusikon ja hakkuuaukean puristuksessa. Laiha kyynluikero paistatteli päivää sammalikossa tervaskannon kupeella. Paarmoja ja mäkäriä pörräsi jonkun verran.
12.8.2017 Lauantai
Heräsinpä taas aikaisin. Vinhan syy kun se loikkasi sänkyyn ja nuolaisi naamasta. Halusi kuselle sekin. Aurinko paistaa ja etelästä tuuli.
Keitin kahvit. Hain mustaan termokseen päivän kahvimaidot kellarista. Ruokin koiran.
Radiossa taas terveisiä ja onnitteluja-ohjelma. En voi sietää sitä. Käänsin ykköselle ja sieltä tuli Schubertin pianosonaatteja. Annoin sen tulla hiljaisella volyymilla. Kun se loppui, käänsin Radio Vegan aamukanavalle. Siellä mies jututti naista ja väliin tuli rauhallista musiikkia. Muutamista sanoista olin ymmärtävinäni, että puhe oli opereteista ja oopperasta ja näyttämötaiteesta ja että nainen työskenteli jollakin niistä alueista. Tai touhusi kaikessa mukana.
Lähenpä tästä nyt pihalle hommiin. Kasaan tänään ainakin nuo hirrenpulikat rakennuksen muotoon. Illaksi uhkailee Suomea Baltiasta saapuvalla, rajulla ukkosrintamalla.
Illalla
Hellepäivä. Aittavaraston seinät on nyt tasavarvissa. Kovin se matalaksi jäi kun loppuivat sitä vestäessä pöllit. Mutta voihan siihen korotuksen tehdä vaikka kappaletavarasta. Näkyypähän sekin. Laitoin peltejä suojaksi, sillä enhän tiedä, koska mulla on varaa ja aikaa tehdä moinenkin kötös loppuun. Tuli sitten siivottua ympäristöä muutenkin.
13.8.2017 Sunnuntai
Välillä sataa puuskaryöppäyksin. Eilenillalla myöhällä aloitti, mutta ei Baltian maita ja eteläistä Suomea piiskannut myrsky loppuhännällään enää pystynyt muuta kuin rapakoiksi montut täyttelemään. Uutisissa aloittivat heti aamusta myrskytuhojen päivittelyn joten sitä jatustelua nyt sitten 16 seuraavaa tuntia jatkuu tasatunnein. Muuta maailmassa ei ole Suomen näkökulmasta tapahtunutkaan vaikka Trumppi ja Kim Jong-un laukeaisivat ydinkärkikyrvillään toistensa naamoille tänään.
Kävin muutamat litrat lakkoja Perimmäinen Persesilmä-lammilta (Pohjoislammit) ja sen ympäristöstä. Kävin myös pulahtamassa tuossa "iätivievässä" putrakossa jossa saman tempun olen tehnyt kauan sitten lapsena viimeksi. Unilammin ympärilläkin olisi ehkä litra pari irronnut, mutta juuri silloin alkoi kaataa vettä niskaan niin enpä viitsinyt enää jäädä vaan rumusin autolle pitkin 40-50 vuotiasta mäntyä kasvavaa Unikangasta. Kerkesin siinä muistella niiden seutujen vanhoja kuusi- ja petäjävaltaisiakin aikoja kun isän kanssa metsällä kuljettiin. Kun olin vielä niin pieni, että reppuun mahduin, kun isähiki haisi ja koira koppeloa haapaan haukkui.
Tiskit, lattianlakaisu, mansikkapenkeistä kypsät, raparperipenkistä sankollinen varsia, saunominen, auton lastaus ja Kniin lähtö joka meni nyt myöhälle. Vinha sujalti heinikkoon piiloon kun huomasi lähtövalmistelut, mutta tuli kuitenkin nolona jalkojen juureen kun houkuttelin. Klo on nyt 21 ja alkaa jo hämärtää. Ei huvittaisi lähteä lainkaan.
14.8.2017 Maanantai
Eilenillalla kun tulin kotiin, pojat katsoivat Bondia, mutta komensin heidät nukkumaan, että jaksavat aamulla kouluun. Syntyihän siitä pientä kitinää, mutta pidän kyllä auktoriteetistani huolen näissä asioissa ja koska he sen tietävät, ettei periksi anneta, niin vastustus jää yleensä lyhytkestoiseksi. Ikävä ukko -minä, jolle telkkari tai mitkään muutkaan epätodellisuuden heijastuksia tuottavat välineet eivät perimmältään mitään merkitse. Tiedän, että ihminen pärjäisi kaikkea tätä liiallisuutta ilmankin.
Tämä pv meni melkein kutjuillessa, lukemattomia lehtiä lukiessa. Paitsi että pyykinpesujen ja muiden kotihommien lisäksi pilkoin marjasaaliit rasioihin ja järjestelin pakastimeen. Pystykaapin alaosa alkaakin olla uusia marjoja täynnä. Keitin myös mehua yhden höyrystiminen verran pienemmistä mansikoista joiden lisukkeeksi panin pakastimesta ylivuotisia muita marjoja ja tuoretta raparperiä.
Illasta, kun kävin viemässä G:n jalisharkkoihin, pistäydyin samalla kylässä tuttujen perheessä. Ihan mukava juttelutuokio siitä tuli.
Sunnuntain Hesarissa oli juttu Heikki Pursiaisesta, joka on julistautunut toimittajan otsikoinnin mukaan riidankylväjäksi, mieheksi, joka uskaltaa arvostella presidenttiä, puolueiden ja kirkon instituutioita, eli kotia, uskontoa ja isänmaata ja erityisesti niiden lobbareita. Mutta niinhän jo hänen isänsä, 60-luvun "kohupappi" Terhokin jymäköi aikoinaan.
Näiden pursiaisten syntyjuuret ovat Rautavaaralta kuten minunkin. Kirjailijaäidin, Lempin kerkesin tavatakin Siilinjärvellä joissakin kirjallisuusillassa 80-luvulla. Pieni, hento nainen kuten miehensäkin, jolle muistini kuvittelee nyt kiillotetut kengät, sinisen prässipuvun, valkean paidan, harmaan solmion ja harmaat ohimot harmaan lierihatun alle, ja että kun hän istui yleisön seassa takarivissä, ei häntä erottanut taustasta joka saattoi olla kirjaston kirjahylly tai ikkunanpielessä ylhäältä laskeutuva verhokangas. Lempi puhui yleisön edessä hiljaisella, hennolla äänellä kirjojensa synnystä, elämästä korven lakien mukaisesti, sota-ajoista ja niiden jälkeisistä, hataran elämisen, mutta myös taloudellisen nousun ajoista. Pojastaankin, Terhosta hän jotain yleisön seasta esitettyyn kysymykseen saattoi jotain sanoa.
15.8.2017 Tiistai
Heti aamusta surullisten muistojen purkaus hippocampuksen ja aivokuoren uinuvissa osissa. Sen aiheutti Aleksis Salusjärven kolumnin kuunteleminen Ykkösaamun loppupuolella. Oli sitten pakko käydä kolumnistille kommentoimassa fb-sivuilla asiasta. Vanhimman tyttärenkin kanssa vaihdoin asiasta muutamat viestit.
On ne jotkut kokemukset melkoinen taakka kun kahdenkymmenen vuodenkin takaa nostaa hien ja kyyneleet pintaan. "Älä jäljillesi vilkuile"-neuvot ovat melkoisen tehottomia tapauksissa, joissa ne jäljet tulevat vastaan ja jyräävät alleen.
Tässä huomaa jälleen, kuinka itseään yhtenä persoonana pitäminenkin tuntuu hullummalta kuin että myöntäisi eilisen olevan enempi totta kuin tämä päivä. Nykyinen minäni vain tunkee entisen minän kokemuksineen takaisin kaappiinsa. Huutaa sille, että turpa kiinni nyt, minun on jaksettava myös tämä päivä jossa omat murheensa! Onnea niille, jotka isommitta tragedioitta elämässäkäväisynsä saavat suorittaa.
Anelma naapurista hälytti. Kävin nostamassa Arvon lattialta sänkyyn. Oli sortunut aamun vessareissullaan jaloiltaan eikä enää kyennyt ylös. Oli vähän kolhaissut päätäänkin, mutta kun koetin ehdotella, että jos ambulanssia soitettaisiin, niin kielsi jyrkästi. On se sitkeässä tuo kotonaolemisen tahto vaikka ilman muuta pitäisi joko ostaa palvelukodista paikka tai sitten jatkuva kotihoito ulkopuolelta. Varoja heillä ainakin olisi. Anelma ei kykene edes jalkoja Arvolta peiton alle oikaisemaan, että ei taida ihan oikealla mallilla nuokaan loppumetrit ennen hautaa sujua. Arvo oli kyllä niin painava nostettava, että nyt särkee minunkin selkää.
Illalla
Kirjastossa kävin. Nyt puhutin paikalla olevaa, taiteilevaa kirjastovirkailijaa hänen mainioista töistään, niiden synnystä ja aikataulusta. Luin sitten Suomen Kuvalehteä, mutta siinä oli niin paljon asiaa, että en jaksanut kipeän selän varassa kovalla lukutuolilla istua lukemassa. Kävin sitten ärrältä ostamassa omaksi. Lähinnä minua kiinnostaa pitkä Kittilä-trilogian tämän kertainen jakso ja Pentti Linkolasta sekä Liisa Enwaldista kertovat jutut.
Tullessa istahdin Raatihuoneen torin suihkupation penkeille hetkeksi. Siihen tuli tuttu rouva jututtamaan. Oli vienyt kirjastoon hänkin kirjoja ja lainannut uusia. Juteltiinpa sitten lukemisesta ja siitä, kuinka lapsia ei tahdo saada kirjojen luvusta innostumaan millään.
Kaupassa kävin samalla reissulla. Pienehkön savusiian raatsin hankkia, mutta ei sen maku kovin kaksinen ole itsesavustamaan verrattuna. Hirvittää nekin vakuumimuovipaukkaukset joihin järvien ennen niin vapaana uiskennellut laji nykyisten kasvattamojen markkinatuotteena liimataan.
Yritin katsoa yhtä trilleriä, mutta joutavaa huttua oli liikaa. Kirjoittamisestakaan ei mittään tänään tule. Parasta kääriä itsensä unten armeliaaseen huomaan onhan tuo aikarautakin jo pian ½-yö.
16.8.2017 Keskiviikko
Nukuin niin hyvin, etten herännyt edes poikien koulutielle kolisteluihin, kahdeksaa pitempään en kuitenkaan. Pyöritin jonkun koneellisen pyykkiä ja ripustin ulos kuivumaan koska hyvä ilma. Haudutin jo illalla uunipuuron valmiiksi niin ei ole tarvinnut kuin lämmittää lautasella kukin oman annoksensa. Saman tein myös tänään jo päivällä, sillä ohrapuuro maittaa paremmin kuin kaura-. Kaikki pojat ovat kasvupyrähdyksen kourissa ja apetta kuluu sen mukaisesti vaikkakin eräiden ruokalajien kohdalla edelleen menee nokka mykränkuonoksi. Iso pannullinen paistettuja perunoita ja lasagnetähteitä meni koulustatulon jälkeen tänäänkin. Ja leipä ei kauaa pussissa pöydällä loju kun välipalan aika tulee.
Kasvihuoneessa tomaatit alkavat kypsyä ja kurkut kasvavat ihan liian suuriksi. Tontinnurkalta napsin kypsiä vadelmia muutamia ja valkoisia viinimarjojakin jokunen kourallinen suuhun kulkeutui. Mansikoita ei enää täällä montaa päivässä kypsy, että ne on helppo hyödyntää. Porkkanat riehaantuivat kasvamaan viime viikkoisen harventamisen jäljiltä, mutta kurpitsan hedelmät tuskin kerkeävät nyrkinkokoista isommaksi kasvaa. Se vihannes ei välitä pimenevistä öistä eikä kosteudesta kun vain lämmintä piisaa, että periaatteessa sillä olisi reilu kuukausi aikaa vielä turvota. Tosin viimesyksyisiäkin pikkelsejä on yksi iso lasipurkillinen syömättä.
Nyt on jo iltamyöhä. Telkkarista olisi tullut Pyöräretkellä Moliéren kanssa, mutta en nyt jaksanut sellaista kultturellista pläjäystä katsoa. Se löytyy Areenalta jonkin aikaa, että jospa jonain toisena iltana...
Alanpa tavata Suomen Kuvalehteä.
17.8.2017 Torstai
Heti aamusta virkistävä uutinen Hesarissa: Pentti Linkolasta ilmestyy Riitta Kylänpään kirjoittamana elämäkerta. Se pitää itselle saada jossakin vaiheessa. Ad Libriksellä se maksaa vielä 25 euroa ja Bookyllä yli 26.
Hesarin jutussa sanotaan kysymyksenomaisesti, että Linkolalta sallitaan kovempia ihmisvihaisia lausuntoja kuin keneltäkään muulta (esim. Halla-aholta), mutta ei vastata, että miksi niin on. Vastaus on se, ettei Linkola (toisin kuin asioita syvästi ymmärtämätön Halla-aho ja halla-aholaiset) ole koko elämänsä aikana itsensä tai jonkun edustamansa suppean ihmisryhmittymän vuoksi puhunut niin kuin puhuu, vaan on ollut aidosti huolissaan biosfäärin kokonaisuudesta jossa yksi eläinlaji eli ihminen päsmäröi niin, ettei muillakaan eliölajeilla ole tulevaisuutta, saatika kaiken tämän mellastelun tuloksena edes ihmisellä itsellään. Jos Linkola olisi teesejään latonut pöytään kuin untuvatyynyjä, kuka niitä kuuntelisi?
Pekka Sauri, joka Kylänpään kirjan on arvostellut, kirjoittaa arvostelunsa vastaansanomattomaksi lopuksi: "Jos hallitsematon ekokatastrfi kaatuu päällemme, emme pääse sanomaan, etteikö meitä olisi varoitettu."
Hyvä Pentti Linkola! Minä ainakin ymmärrän, mitä olet elämänmittaisessa (84 v) näkemysten tuskassasi meille, aivojemme ylivertaisuudella kehuskeleville lajitovereillesi yrittänyt tolokuttaa. Ymmärrän myös "ihmisvihasi" jonka kohteella tarkoitat meitä kaikkia eräänä eläinlajina, itseäsikin. Tässä piileekin sitten kaiken lohduttomuus. Sillä vaikka ymmärtäisimme ainoana, ajattelevat ja päätöksiin kykenevät aivot omaavana lajina tuhoon johtavat toimemme, emme kuitenkaan kykene alkukantaista hamsterin minäämme panemaan kuriin ja muuttamaan suuntaa ajoissa. Menemme kaiken luomamme helppouden veneessä kauniita säveliä soitellen tuhoon kuin Titanic.
Puolilta päivin Romppaiselle, siis lääkärilleni. Pitää käydä vasemman korvan kuulon huononemista valittamassa, vaikka kai tämän maailman tyhjäpäistyvältä melulta voisi jo ommella molemmat korvat tukkoonkin.
Romppaisen jälkeen lähden jälleen Unimäkeen. Siellon ainakin loputkin mansikat kypsyneet jotka taidan keitellä mehuksi suoraan. Mustikoita voisi riipiä sekaan ja kun tein tässä päivänä muutamana mehua, johon laitoin myös raparperiä, niin se tekee oman säväyksensä makuun. Mustat viinimarjat eivät kaikki ole kerenneet vielä kypsyä, että niistäkin tulisi kyllä hyvä yhdistelmä mansikan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti