"Terapiaa" puhelimitse.
Lujatuulinen päivä, välillä paiskoi vettä. Korjasin talikosta ponnen ja oioin piikit tasattuani ja hiottuani niiden epätasaiseksi käyneitä kärkiä; vanha palvelija, enkä haluaisi sitä vielä uuteen vaihtaa. Kalliitakin ovat uudet ja tuskin kestävät neljääkymmnetä vuotta kuten tämä äidin perintökalu.
Möngersin vähän tämänkin tontin puutarhassa. Kaivelin vadelmapensaspenkistä vuohenputkien alkuja juurineen pois, nokkoset jätin salaattitarpeiksi vielä rehottamaan, alkavat olla syötävän kokoisia. Aikainen pottu täällä jo taimella. Jokohan juhannuksena uutta mukulaa kattilaan? Täälläkin tuomennuput turvoksissa. Puhkeavat lähipäivinä.
Räystäänkainalon varpusilla jo isot poikaset metelistä päätellen kun emolintu sinne sujahtaa ruokaa viemään.
Naapurin Arvo on jättänyt autoiluelämän taakseen; Mersua ei enää katoksessa näy. Jalat loppuivat ennen kuin huoku. Samantyylisen tiilitalon asukas Arvon ja Anelman naapurissa on lopullisesti menopolulla. Makaa vuodeosastolla eikä enää sanaa suustaan saa. Häneltä jää perinnöksi hometalo. Sen tasakatto on ollut vuotavainen josta näin jälkiä jo monta vuotta sitten pistäytyessäni.
Toinen naapuri, Risto puheli tässä päivänä muutamana, että jos kaataisin muutaman lahokoivun koivun hänen pihaltaan kunhan saa soitetuksi niiden kaadolle luvan.
Kulmanaapurin Unton vaimo oli siivotessaan pudonnut keittiönpöydältä ja katkaissut ranneluut. Polveenkin oli tullut vaurioita. Ovat jo seitsemissäkymmenin, ettei ehkä pitäisi enää pöydille nousta.
Päivällä maitoa kaupasta 10 litraa ja illalla jäljellä oli enää 5. Ruuaksi aamulla normaalit puurot ja myöhemmin paistettuja sipuliperunoita, Unimäessä savustamani lohen tähteitä ja munakasta. Leipää syövät pojat niin, että kokonainen kulahtaa päivässä, jopa yhdellä aterialla. Piirakoita toin 20 kpl Rautavaaran leipomosta eikä niihin hometta ehtinyt pintaan keretä kun olivat jo poikien suolenmutkissa. Samoin kakkoslaadun vesirinkelit, joita siellä oli myynnissä 10-20 sentin kpl-hintaan. Niitäkin oli 20 kpl. Elämä on leivässä, tai pikemminkin sen jatkuminen.
Puutarhuri ripotteli porkkanansiemenet vakoihin ja varasi penkistä myös herneille tilaa. Hain kaupasta kehäkukan siemeniä ja istukassipuleita. Pitää huomenna istuttaa ne. Parinkymmenen kipaleen pussi maksoi 1,40. Kassa meinasi periä 2,50. Otin niitä 3 pss ja punasipulia 1 pss.
Päiväunilla majava, jonka näin Karjalapyöräilylläni Rukajärvellä, rakensi pesää olohuoneen lattialle takan eteen.
18.5.2016 Keskiviikko
Kokoomuksella puheenjohtajapeli. Vedonlyönnit voittajasta eivät kiinnosta, mutta elonkehän hyvin/pahoinvointiin kokoomuspolitiikalla on "tutkitusti" suurin tuhovaikutus.
Vihreilläkin puheenjohtaja vaihtuu ja jos se puolue pelaisi politiikanpeliä kuten nimensä ja aateohjelmansa velvoittaisi (jos muistaisivat välillä sitä edes vilkaista), se olisi puolue paikallaan. Mutta samaa kulutuksen kiihdyttämiseen houkuttelevaa kakkua se kokoomuksen kanssa vain kokoaa vaikka mitä väittäisivät.
Pankissa klo 10-11. Lainajärjestelyt ovat nyt paremmin raha-asioita ymmärtävien harkinnassa kuin Kreikan sotkut konsaan.
Kiuruveden suunnassa toistaiseksi rauhallista. Roista ei ole kuulunut seuraavasta siirrosta edes vihjeitä.
Pauluksen ja Eliaksen pyöristä vaihteensiirtäjät muovisina muruina. Toistakymppiä maksaa kipale jos oikeat osaa tilata. Pitää huomenna käydä Motosta katsomassa josko hyllystä löytyisi niin jäisivät postimaksut pois.
H:lle soitin. Suunniteltiin sähköremonttia. Taidan ne tarvikkeet tilata Finnparttialta. Ainakin tarjous kannattaa pyytää. 91 pistorasiaa ja katkaisinta, yläkerran keskus, valojuttuja, termostaatteja ja pattereita. Joku lähestymiskytkinkin ja mikähän se isompi juttu olikaan? 900 jo niihin nuljahtaa jos sitä mania järjestelyjen jälkeen pankista löytyy.
Kyllä minä kreikkalaisia ymmärrän. Ei se ole isompien tolskaajien kanssa sen kummempaa kuin meidän pienempienkään. Vain summat ovat eri. Vaio vatko, jos koko maailma on niitä jakamassa? Meillä ei ole muita.
Nyt iltamyöhällä säpsähdin hereille sillä täällä huoneessa ovenkahvan päällä istui joku. Siis uni oli sellainen. Ja se "joku" oli samanlainen kuin viime viikolla Unimäessä Kiuruvesireissun jälkeen näkemäni sukupuoleton ryysyläishahmo. Nyt tällä painajaishahmolla oli sukupuolikin. Se oli selvästi tyttö joka oli apua vailla.
Olen jo niin paljon näitä painajaisia kokenut, etteivät ne minua maalta merelle kaada koska tiedän niiden lähteeksi omat, ongelmien kanssa askaroivat aivoni. Nuorempana ne olivat hurjia kokemuksia oikeiden päiväpainajaisten lisäksi ilmestyttyään. Selkäpiitä ne silti karsivat.
Sari Valto oli viime ohjelmaansa kutsunut haastateltavaksi jonkun enkeltennäkijän ja se taas karsi toisella tavalla. Saatanan hupakot! Ylen johtokin lienee yhtä toljake kun faktoihin perustuvia, tarpeellisempiakin keskusteluja kanaville voisi verorahoilla rakentaa.
19.5.2016 Torstai
Egyptiläinen lentokone mereen Kreikan saaristossa. Alle sata matkustajaa tuhansien pakolaisten hukkumisaltaaseen ja kun nyt etsivät hylkyä, joutuvat tekemään sen tuhansien kumivenehukkujien pelastuliivirojuja väistellen. Siinäpä heillä moraalinen pulma.
Aamupv meni yläkerran ja toisen päätyeteisen rojuja järjestellessä. Joitakin joutavia nakkelin kärryyn ja kuskasin Entrinkiin. Kävin Motossa ja siellä oli poikein pyöriin sopivat vaihteensiirtäjien osat. Vain Pauluksen pyörän osiin riitti mani. Maksoi 11.90. Kun poika tuli koulusta, vaihdettiin se. Pian, kun P meni koeajelulle, se työnsi pyörän pihaan koska takarengas oli pamahtanut halki. Onneksi oli vähän käytetyt sisä- ja ulkokumit varastossa ja vaihdettiin ne. Nyt taas pääsee koulutielle turvallisesti ainakin yksi poika.
Mummi ja poikien täti olivat luvanneet Eliakselle uuden pyörän rippilahjaksi. Kävivät vissiin jo tilaamassa. Oikeaan osunut lahja kerta kaikkiaan. Kiitos heille.
Tein tarjouslistaa lähetettäväksi sähkötarvikkeista. Jotain vielä siitä puuttuu, mutta en saa päähäni millään, että mikä se oli. Täytyy kiertää paikat vielä niin jospa se mieleen muistuisi. Ovat melkoisia älyttäviä muutenkin. Niin kuin nyt vaikka KU 6 J tai APU 8 KJ, RK 24 UMV ja Telu J. Merkkikohtaisia hinnanerojakin löytyy monelta riviltä ja koska ei tiedä niiden laatujutuista, niin täytyy ajatella entivanhaisesti että kuhan eivät vain kiinalaisia ole.
Telkkakrissakaan ei koko viikolla ole mitään ollut. Joidenkin kiekkokisojen takia ovat kyllä telunneet, mutta ne eivät minua saa sohvalle juurtumaan. Areenalta katsoin saksalaisten uusnatsien tekemistä muukalaismurhista dokumenttielokuvaa, mutta alkoi niin tehdä pahaa, etten voinut jatkaa. Kyselin pitkään mielessäni, että kuinka ne voivat avuttomia teloittaa ihan tuosta noin vain? Miten pää älystä puutteellinen pitää olla, että kykenee? Missä sen lajin ihmissiemenpankki oikein sijaitsee ja miten on mahdollista, että se niin hyvin on säilynyt?
Radiosta kuuntelin yhdentoista jälkeen vähän aikaa Johanna Korhosta ja sitten Ajantasaa kahden jälkeen.
Luettavana on Therouxin lisäksi kirjastosta käteeni sattunut Pamela Mandartin muistelmateos Vaarallinen elämä. Hyvältä lukukoemukselta kirjan nimestä huolimatta sekin vaikuttaa kunhan vain pysyisin hereillä muutamaa sivua pidemmälle.
Huomenna viikonlopuksi Unimäkeen. Nyt minulla on 30 kpl norjalaista Jonsok-mansikantainta. Nekin ovat erilaisia kuin aiemmat ja jos eivät onnistu, lakkaan muilla kuin polka-taimilla kokeilemasta.
Täällä on pihanperän raparperi villiintynyt kasvamaan kunnolla viime kesän kitumisen jälkeen. Kalkki näkyy tekevän sille ihmeitä. Kotiloetanoita on pihapiirissä vähän jokaisella askelella rusahtelemassa, että saattaa osa kasveista päätyä niiden kitaan. Ei se kyllä niin iso ongelma ole kuin puutarhaliitteet väittävät. Eihän nuo kummoista koloa raparperiinkään saa.
Nyt ½-yö. Paulus tuli itkien huoneeseeni. Oli herännyt johonkin painajaisnäkyyn. Menin vähäksi aikaa viereen juttelemaan ja köllöttämään ja kai nukahdinkin hetkeksi. Siihen poikakin rauhoittui.
20.5.2016 Perjantai
Yksinkertaista elämää. Virikkeet eivät liene kuitenkaan keksimällä keksittyjä sauvakävelyitä. Kirjoitin Perässähiihtäjän uuteen blogipostaukseen kitkerän kommentin vihreä politiikka-aiheesta.
Pesetin koneella poikien liinavaatteita ja pyyhkeitä. Pyykkinarut tulivat täyteen. Patjat ja peitot ja tyynyt kannoin tramboliinille tuulettumaan ja poikien myltättäväksi. Kyllä niistä nukka ja pöly irtoaa kun muutaman tunnin lauma pojajyskäleitä niiden seassa mylskää. Viimekin keväänä tein niin. Pölyallergikoille se tomutustyyli ei ehkä sovi, mutta ei taida meillä kukaan oireilla kakkosnelospätkiä pienempien hiukkasten seurassa.
Siivosin keittiön ja lastasin tiskikoneen hyrskäsemään. Sotkua tuli, kun timpuroin ruuaksi makaronilaatikkoa. Sattui iso satsi, että luulisi riittävän huomisellekin. Gaiuksella huomenna Sotkamossa peli ja Eliaksella Oulussa, että eivät he ole syömässä jos eivät sitten aamupuuron lisäksi syö vahvempaakin. Paulusta houkuttelin mukaani Unimäkeen, mutta ei se halua lähteä, että onpahan hänelle ainakin evästä kupuun valmiina jos yksin muutamat tunnit joutuu olemaan.
Mereen humpsahtanutta konetta ei ole löydetty.
Täytyy ruveta panemaan kamoja kyytiin. Muistaa nekin jonsokit... Paulus tuli juuri koulusta ja katsoi uuniin vesi kielellä. Pitänee laittaa ensin loota pöytään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti