Illalla Unimäessä.
Knissa kävin kaupassa ennen lähtöä. Maitoa 4 prk, voi-rypsiöljylevitettä 1 astia, munia 6 kpl, tomaatteja 6 kpl ja leipää yksi vaasalainen pulapassi. Kotoa pakastimesta asettelin kylmälaukkuun kalkkunaviillokin, marjoja ja marjamehua. Alkavat ollakin kaikki, paitsi mehut.
Kaupan pihassa jututin Pauluksen opettajaa Penttiä joka kehui jälleen pojan. Pena muuttaa ensi syksynä Oulun Norssille ja se tuo surua monen oppilaan mieliin. Jos hänellä mielestään on loistavia oppilaita, niin on hän kyllä myös kympin opettaja; "Penttimaniaksi" koululla vitsailevat.
Kun peruutin mökin pihaan, kävin ensimmäiseksi vettä kaivolta. Kannen päällä lötkötti pienehkö musta kyy ja kun tulin takaisin pihaan, huomasin mökin nurkalla isomman mustan joka luikersi nopeasti mökin alle.
Taivaanjaara pesii muutaman kymmenen metrin päässä yhden vesiroplakon äärellä mättäässä. Koperossa oli viisi vihertävää, tummalaikkuista munaa. Astuin melkein linnun päälle kun läksin pistäytymään petäjikössä. Se pyrähti jalkojeni välistä ääntä päästämättä. Kuorin pihlajakepin pesänmontun viereen merkiksi.
Valtavalla volyymilla kukkivan tuomen tuoksu on huumaava. Päähän ihan sattuu.
Kirjosiepot näyttäisivät vallanneen suuren osan pesäpöntöistä. Riukupöntön sinitainen on säilyttänyt asemansa ja ainakin yksi talitiainen kaivonkorvan lepässä. Pääskyset sujahtelevat pihamaan yllä myös, täytyy tällä reissulla kiipeillä putsaamassa entisten pesien aluslaudat. Otin Knista sitä varten peräkärryyn jatkettavat alutikkaat, että uletun.
Mustarastas Leo -se keltaisempinokkainen uros- viipertää talon lähettyvillä ja kasvimaalla isommin arastelematta. Se käärii matoja nokkaansa ja lennähtää firmojen talousmetsään ja kohta takaisin. Välillä matoja keräämään tulee myös arempi Iiris, harmaampi ja värittömämpinokkainen äitilintu. Niillä on siis poikaset jo kuoriutuneet kun ruuanhankinta on niin ärhäkkää. Mustarastaille kelpaavat myös lintulaudoilta punatulkkujen vahvoissa nokkaluissa murskaantuneet ja alas tipahtelevat siementen siruset. Kokonaista pähkinääkin Leo nokki, mutta kun se ei särkeytynyt, niin otti ja nielaisi sen itse.
Nimesin mustarastaat sen vuoksi, koska keltaisempinokkaisesta pätkähti mieleen mälliä pureva ylitorniolainen Leo jonka kanssa keikuttiin Levillä hotellityömaan telineillä ainakin viisi kuukautta työparina. Iiris tuli sitten ihan muuten vain mieleen. Typerää kyllä nimetä luontoelikoita ihmisnimin, täyserakolle se olisi ehkä terapeuttista.
Punatulkkujen lisäksi siemeniä käyvät ahkeraan nokkimassa edelleen myös viherpeipot. Tiaiset vain satunnaisesti. Yksi keltasirkkukin näkyy seassa olevan.
Häiriintykö lintujen ruokailusysteemi pahasti jos sulan ajankin helppoa sapuskaa on tarjolla? Ei kai, sillä onhan maataloissakin jyvää ja akanaa ja lehmänläjissä kärpäsiä nokittavaksi kesät läpeensä ja se lienee yhtä helppoa ruokailua.
Kurjet huutavat Karisuolla ja joutsenten kauas kantava ääni kuuluu Keyrityn Karilahdelta saakka. Käkien kukunta jokaiselta ilmansuunnallta on myös taukoamatonta. Kesä etuajassa. Mustikat kukkivat vimmoissaan ja kohta kai lakkakin. Kunhan ei vain halla köyrisi niitä kumoon, tai rankat sateet.
Metsänpeiton pöllönpöntöstä läksi lintu, mutta näin vain häivähdyksen sillä ilta-aurinko sattui juuri menokulmasta päin naamaani.
Klo nyt 23 ja rupean nukkumaan. Pamela Mandartin elämäkerta piti jättää kesken luvun sillä muistelija alkoi hömelöimään selvännäkijä Aino Kassisen ja harhaisten jumalnäkyjen kanssa. Ei siinä mitään jos olisi käsitellyt niitä murrosikään kuuluvien, horjuvien tunteiden mukaisena epävarmuutena, mutta kun vielä muistojaan kirjoittavana, kohtalaisesti elämää nähneenä seitsenkymppisenäkin niitä totena levittelee, niin sitä minä en voi sietää. Otan siis unilääkkeeksi Therouxin Saarivaltakuntaa parit sivut.
Klo 04 heräsin, mutta nousin vasta viideltä. Filosofisoin pätkälläni ollen sen tunnin, ja ehkä torkahtelinkin. Kerrassaan hieno aamu. Pikkuhuoneen ikkunasta voi seurata idän taivaalle nousevaa aurinkoa joka nyt, kun olen juonut kahvit ja puuro on hautumassa alkaa peittyä utuiseen pilviharsoon. Se taas enteilee ennusteiden mukaisesti sadetta.
Pitää lähteä lapiohommiin.
Illalla
Ropisemisen aloitti. Vettä kaatoi ajoittain aikalailla, mutta ei pieksämällä kuitenkaan. Kohmeisen kyyn kannoin kasvimaalta lapionterän päällä kivirauniolle. Kuin hidastetussa filmissä se önki kivienkoloihin näkymättömiin. Joku olisi huiskaissut siltä pään poikki vaikka käärmeet ovat kiehtovampia kuin moni muu luikero. Itse en varmaan tappaisi, vaikka se joskus paksauttaisi myrkkyä kinttuuni.
Ihminen voi suojautua kyyltä, mutta kyy ei ihmiseltä. Niin kuin on miltei kaiken luonnon suhteen. Tsunamiinkin ovat jo varoitusjärjestelmät luoneet ja tulivuorenpurkaukset ovat osittain ennustettavissa. Vain maanjäristykset ja jättimyrskyt ovat ihmisennusteille mahdottomia. Ja samoin tämän lajin toisilleen tekemät koiruudet; pommiattentaatit ja tyrannien synnyt.
Jospa edes Unimäen tontilla tappamiset pysyisivät tulevaisuudessakin mahdollisimman vähäisinä.
Vaikka satoi, hajoitin sortumaan alkavan kellarin peltielementti-tuulikaapin. Aloitin myös maasortuman lapioinnin ja muun siistinnän, jos vaikka uuttakin saisin rakennetuksi. Muuraamallahan se käy kätevämmin. 14 harkkoa tontinnurkilla kuleksii ja tarvitaan vain 100 lisää. Niiden hankinta-aikomukset panevatkin homman sitten jäihin.
Kuution verran maita kovaa savisomerikkoa myöten jo nakkelin penkalle ylös toiselta sivulta. Jokaiselle lapiolliselle löytyviä kiviä rupesin sitä mukaa asettelemaan tuloväylän penkan verhoukseksi. Armikin siinä kaivellessa tuli mieleeni sillä hän liittyi parinkymmenen vuoden takaiseen elokuuhun, kun alunpitäen kellarimonttua aloin kivikkokohtaan kaivelemaan. Sen kertainen riitamme oli niin kitkeräntikkuinen, että siitä vittuuntuneena kaivoin kaksi vuorokautta yhteen soittoon monttua mäkeen! Kaikenlaista sitä ihminen...
Ruuaksi paistoin kalkkunaleikettä jonka mausteet hain nokkospuskasta ja ruohosipuliryppäästä. Panin pannulle myös pestyjä horsmanjuuria joiden sormen paksuisia maltoja löytyi kaivelupenkasta kuin nuoria parsanvarsia kaupan vihannestiskiltä; maistuvatkin vähän sinne päin. Pottuja keitin ja tekaisin raparperi-mansikkakiisseliä jälkiruuaksi. Tosin se oli vielä niin kuumaa, että söin sitä vasta sitten, kun se oli kellarinkylmässä jähtynyt.
Hujjaustelin. Nyt mietin, onko järkeä lähteä Ilveksen avajaishumpalle, vaikka järjellähän sen asian kanssa ei mitään tekemistä ole.
Heräsin ½6. Niskasta lähtevää päänsärkyä. Käsiäkin pakottaa ja ronkka on kipeä. Säryt alkoivat kun ajelin vähitellen kirkastuvassa aamuyössä Ilvekseltä. Menin Palonurmen kautta ja tulin Varpaisjärven reittiä; 2 km on matkan ero tulomatkan hyväksi.
Ilveksellä oli jokatapauksessa hilpeät humpallukset. Souvareiden vaihtoyhtyeenä oli hyvin nuorien varkautelaispoikien kokoonpano jolta soitto ja laulu luonnistui. Varkauden Kaikkonen sanoi joskus hoitaneensa yhtä pojista pienenä. Kaikkoselta itseltään oli talvella haljennut polvilumpio ja nyt sen kanssa pystyi tanssimaan vain hitaita hitaasti. Pyhäsalmen Lomittajaan taas oli puhjennut astma eikä hänenkään kanssa humppa riehumiseksi saanut yltyä. Ennestään tuntemattoman kuopiolaisen kanssa tanssin monet pelit ja viimevalssinkin sillä hänen kanssaan jotain muutakin siinä välissä tuntui sykkävän kuin tissit. Hantella oli oloisensa nainen koko ajan tanssitettavana. Hyvältä näytti. Mittamies Arvia jututin. Se on jäänyt eläkkeelle saman kunnan rakennustoimistosta jossa minäkin 80-luvun alussa olin. Kohta olisin minäkin sieltä jäämässä jos... Myös V.Kuosmasta puhutin. Hänkin oli heti armeijanjälkeisen kaivostyömaan aikaisia työkavereitani ja jäänyt jo eläkkeelle sieltä samasta paikasta jossa jaksoi kymmenet vuodet samoja koneita ajaa. Selkä olikin työkoneen istuimen muotoiseksi köyristynyt eivätkä koivetkaan kovin vikkelästi lavalla taivaltaneet.
Aamukahvit ja puuro hautumaan. Sitten lapiohommiin.
Puurolla klo 9. Lasse Mårtenssonin muisto-ohjelmaa kuuntelen. Oli siinäkin lahjakas ihminen.
Kyy valkosipulipenkissä. Otin valokuvia. Kun se läksi minua karkuun ja kahisteli keltaisena hehkuvaan kevätvuohenjuuripenkkiin hyppäsi sieltä sokkelia vasten myyrä. Se oli lähellä joutua luikertelijan aamupalaksi. Kyy siirtyi lötköttämään aurinkoon talon päätyyn ja siellä se kai edelleen lämmöstä nautiskelee.
Huussissa istuessani avoimen oven kivisellä edustalla kerkesi käydä 3 viherpeippoa, 2 punatulkkua, talitiainen ja 2 kirjosiepponaarasta. Jokaisella kiivaat kevättouhut vikeltämisensä pontimena. Yksi punatulkku-uros erottuu joukosta koska sillä on valkoinen viiru mustan päälaen ylitse nokanjuuuresta niskaan. Onko joku haukanraapaisu vai värivivahde niin siitä ei saa selvää vaikka se oli lähimmillään metrin päässä. Keväällä täällä oli myös talitintti jolla oli toisen silmän paikalla vain laaja, musta monttu. Nyttemmin sitä ei ole näkynyt.
Leo ja Iiris jatkavat ahkeraa uurastamistaan poikastensa eteen. Lysti seurata niiden rapsakkaa tepastelua nurmella ja kasvimaalla.
Kuuntelin puuroilun ja kiisselin jälkeen Mårtensson-ohjelman loppuun vaikka olenkin toista mieltä purjehduksen tärkeydestä. Eenkä nyt ala sanailun metafooraa syvemmin analysoimaan. Otin asperiinin ja odotin sohvalla pötkötellen sen vaikutusta. Tuntuuhan tuo päänsärky laimenevan.
Iltapvkahvilla
Jukersin sipulipenkin aivan uuteen paikkaan. Sattui vissiin vanha raunion alusta, sillä joka toinen lapiollinen oli kiviä. Kärräsin niitä 5 kuupallista raunioon jossa alkaa olla mukavat muodot jo. Kuorin multaa pois, ja panin jälleen hevonpaskaa muhimaan alle ja lapioin pinnan johon kaadoin pussista Kekkilän mustaa väriksi. Kehystin penkin puunkelleksillä ja istutin likoamassa olleita punasipuleita n. 20 kpl ja tavallisia saman verran. Päätyalalle panin 2 kurpitsantainta ja harson päälle.
Sitten siirryinkin lapiohommiin kellarin edustalle käytyäni korjaamassa Soilan luona lapiota kun siitä alkoi varrenjuuren hitsaukset longahdella. Porasin reiän terän ja varrenjuuren lävitse ja panin kasimillin pultin siihen. Terottaakin sitä piti pikkurontelilla ja siihen tarvitsin sähköä. Otin korjattavakseni myös S:n lapion josta ponsi särkynyt. Vien sen Kniin jossa mulla ponsia on. On hyvä, tukevateräinen vanhanajan lapio niin se kannattaa laittaa kuntoon. Oioin ja tasasin ja hioin myös talikon vääntyneet piikit ja terotin samalla niiden vesurin. Vävyllä eivät korjaushommat tahdo onnistua.
Iltamyöhällä kun ympäröivä lähimaailma on kaunis kulissi totuuden maailmaa vasten.
Kylvyn lämpiämistä odotellessa ajelin vähäisiä, möykkelikköisiä nurmia matalimmiksi. Söin eilisiä tähteitä ja kellarinkylmää kiisseliä maidon kanssa jälkimauksi. Nukuttaa valtavasti. Radiosta ei tule mitään järkevää niin kuuntelen Radio Vegaa josta ymmärrän sopivasti muutamat ruotsinkieliset sanat ja se riittää. Välttämättä en kaipaa mitään kuunneltavaa, mutta pelkkä korvien soiminenkaan ei nyt ole mukavaa kuunneltavaa.
Pitää vielä merkitä muistiin yksi harvinainen näytelmä. Iltapaskalla istuessani luikersi päivänlämpimälle huussinoven eduskivelle kyy jonka niska ja koko hienorakenteinen, kuviollinen ruumis jäykistyi saalistusasemiin kun toiselle kivelle hyppeli sivusta pieni viherpeippo. Samassa kyyn häntäpuolelle lennähti punatulkku, mutta en kerennyt nähdä, nokkaisiko se todella kyytä hännästä. Joka tapauksessa kyy käännähti punatulkun ilmestymisestä närkästyneenä salamana taaksepäin jolloin viherpeippokin havahtui vaaran läsnäoloon ja häipyi. Siinä olisi ollut videokuvauksen paikka, mutta enpä osaa kameroiden kanssa huussireissulle varautua.
Jään Unimäkeen vielä maanantaiksi. Jospa ne pojat taas siellä osaavat kouluun aamulla lähteä.
23.5.2016 Maanantai
Aurinkoinen aamu. Heräsin viideltä, mutta torkahtelin petillä puolisen tuntia makustellen näkemiäni unia. Viimeisessä oli mukana pikkuveli Eikka jonka kanssa hätisteltiin biisonia, joka välillä muuntui mammutiksi, hankien lävitse Venäjän Kuolaan.
Kusellakäynnin jälkeen istuin aitanrappusilla ja nautin aamuilmasta, lintujen laulusta ja tuomen tuoksusta. Kun olin syönyt, kiipesin tikkaille ja pudottelin pääskyjen kuottaantuneet vanhat pesät ja vaihdoin leveämmän aluslaudan harjan alle. Vähän alemma lisäsin kaksi uutta laudan pätkää vaihtoehdoiksi. Heti niillä kävivätkin pääskypariskot juttelemaan, että jopas nyt Unimäen isäntä heitäkin muistaa eikä aina vain nuita melkein lentotaidottomia sieppoja. Myös saunanharjan alle ruuvasin lautaisen pesänalustan sillä näin pääskyn käyvän sielläkin tutkimassa.
Sitten ei muuta kuin lapioimaan kellaria. Huilatessani istuin nurinkäännetyllä pottulaatikolla ja näin jälleen erikoisen näytelmän. Kirjosieppo sai houkutelluksi lepässä olevan pöntön luokse naaraan, mutta vaikka se kuinka yritti keikailla ja viserrellä, ei viileä naaras hievahtanutkaan. Viimein urossieppo teki koreografian jota en ole minä ainakaan koskaan nähnyt. Se kiepahti pöntön katolle selälleen ja päästi ilmoille melkein jodlausta muistuttavan kujerruksen levitellen siipiään kuin enekelintekijät hankeen talvella, että johan alkoi naaraallakin seistä saakeli! Pitäisiköhän tunteiltaan viilenneeseen Puutarhuriin koettaa samaa konstia...
Illalla myöhällä kun olen hujjaustellut, tiskannut, lakaissut lattian, kerännyt pyykättävät jne. ja olen jälleen lähdössä Kniin, on olo tyytyväinen muutaman päivän saavutuksiin. Kellarin kaivelutkin sain tehdyksi ihan viimeisimpiä sipistelyjä vaille valmiiksi. Lopussa lapiosta katkesi varsi ja siihen päätin silittelyt.
Kastelen vielä kasvihuoneen tomaatintaimet, panen lantunsirkoille harson takaisin ja lähden.
24.5.2016 Tiistai
Knissa.
Saattaa olla, että tällä viikolla jää pvk-merkinnät vähemmälle sillä tiedossa on kiivasta puuhastelua. Tänään kerroin kuitenkin pojille aamupuurolla tarinan muistosta joka heräillessä nuljahti mieleeni. Ehkä näin siitä untakin.
Vuosikymmen oli 1970, minä jotain 16-17-vuotias kun oltiin navettaa rakentamassa eräällä syrjäkylän maatilalla. Talossa oli isä, äiti, ukki sekä 2 tytärtä. Vanhempi tytär kirjoitti meille työmiehille käyttäytymissäännöt joiden mukaan meidän on toimittava eikä niin, kuin oli muutaman päivän tarkkailun jälkeen meidän nähnyt toimivan. Sääntöluettelo oli seuraavanlainen:
SÄÄNNÖT TYÖMIEHILLE
1. Kun tuletta sisälle kahville tae syömään taputteletta pierut pihalle. Isä suapi vain joskus turrautella kun se on isäntä. Matin kuulin keskiviikkona paksauttavan pöytään istuissaan. Se haisikin erilaiselle kuin isältä piässyt. Pikkusisko suapi kanssa lörräyttee, mutta sillä on harso niin ei se haettoo. Ja koska se on vielä pieni. Äet ei piere millonkaan.
2. Peskee käteny etteisen kommuutin alumiinivatissa saippuan kansa. Pyyhkikee käteny muanantaena sinikukalliseen pyyhkeeseen, tiistaena killanväriseen, keskiviikkona vohvelikuvioiseen, torstaena harmaaseen ja perjantaena punavalakoruutuseen jonka minä oon koulussa ommellu. Laavantaena ja sunnuntaena tehkee käsilleny mitä haluvatta.
3. Kengät, takit, rukkaset ja hatut jättäkee etteisen toloppanaalakkoon eekä niinku Markku meinoo jättee tuvan lattialle oven viereen.
4. Tuvan isossa pöyvässä istutaan tälleen:
Isän paekka on ikkunan puoleisen pöyvän piässä, äet isän vieressä hellanpuoleisen rahin piässä ja pikkusisko niihen välissä syöttötuolissa pöyvänkuluman kohalla. Minä istun äetiä vastapiätä Killa kissa sylissä ja ukki minun vieressä jos se ei joo kalalla. Ukki haisee joskus särille ja äeti komentaa sen haalarinvaehtoon. Sillon ukki saattaa tulla villahousut jalassa pöytään, mutta sittä se haisee vain ukille.
Työmiehet istuu sitten silleen, että suoranokkannen Make istuu äetin puoleisen rahin toisessa piässä ja kahenmahan Masa Markun vieressä äetiin päen. Ja Valtsu, jolla hiukset on ukin mielestä liian pitkät ja housujen polovet aina rikki istuu minun ja ukin puoleisen rahin ovensuupiässä. Ukki se Masaa kuhtuu kahenmahan Matiksi ja Makea Suoranokaksi, en minä semmosia osaa vielä hoksata. Ja minusta Valtsun hiukset on ihan sopivat.
5. Kun on syöty ja laataset nuoltu puhtaaksi, niin ne ja huarukat ja lusikat ja lasit ja kiisselikupit jätetään paikoilleen. Äet ja minä kerätään ne sitten tiskiin ja tiskataan. Isästä eikä ukista eijoo tiskariksi, niillä astiat vain särkysivät. Niin kun varmaan työmiehiltäkin. Äeti kerran paiskasi puolukkapuurolle tarkotetun emalikulhon uuninnurkkaan kun se suuttu isälle. Se kulho sirkkoili sitten vielä pitkään ja kylykeen ilimesty mustia paukamia ja sisäpuolelle irtosi iso kasa sitä emalia. Sen jäläkeen emalikulho on ollut pelakuihen ruukkuna kylymässä etteisessä.
6. Ruokalevot ottaa vaen isä ja ukki sisällä tuvassa, työ työmiehet köllötelkee hyvällä ilimalla vaekka nurmella ja jos sattaa, mänkeeten töihiny.
7. Sitten vähentäkee sitä noetumista siellä rakennusmontussa. Se kuuluu sisälle asti jos ikkuna on aaki.
Nämä säännöt luati Kaesa, kohta 11 vuotta ja niihen mukkaan on elettävä tässä talossa. Ja muuten, Ukki kuhtuu minua Pölläkkätytöksi, muut eivät sua kuhtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti