Sateinen pv. Pitänyt jöötä muksuille, lukenut, kirjoitellut, laittanut ruokaa, lämmittänyt uunia; on kostean kolakka ilmanala. Pistäydyin kirjastolla jossa luin Kanavasta Timo Vihavaisen loppukaneetin. Venäjästä siinä oli kyse, kuten niin monella saitilla nykyään avasipa minkä tiedotusvälineen tahansa. Suomen Kuvalehdessäkin Venäjää puitiin, ja Isis-terrorijärjestöä, kurditaistelijoita, Syyriaa; sodat journalistien kestomateriaalia. Sain varaukseni "Paavo Haavikko, isä", kirjoittanut ko. isän poika Heikki ja on aivan tuore julkaisu.
Taru Maaret on mennyt tänään Sonjan luokse. Panin tekstaria T:n äidille, ja sain vastauksen. Laitoin sitten vielä yhden, jossa purin pahaa mieltäni siitä, ettei se osaa komentaa tytärtä tulemaan isänsä luokse. Luultavasti viestini otetaan vittuiluksi vain. Oli kai siinä sitäkin, mutta kun on jo kaksi vuotta siitä, kun Taru on tässä käynyt, niin eikös se outoa ole? Ja matkaa ei ole kuin 2 km. Joskus oli minulta jäänyt huomaamatta elatusavun indeksikorotus, jotain 1,5 €, niin siitä kyllä muistutettiin. Viime jouluna ostin Tarua varten kauppaan kolmenkympin lahjakortin, että jos se joulunpyhinä pistäytyisi, mutta mitäpä sitä turhaa. Ei tullut kutsua, tai edes tiedotusta, että on konfirmaatiojuhlat keväällä olleet, ei tule isänpäivä- eikä synttäri onnitteluja. Itse olen lähetellyt kortteja ja aiemmin tekstiviestejäkin, jatkossa sekin saattaa olla vaikeaa. Lapsen syytä tilanne ei ole. Aikuisen, joka lapsiperheissä auktoriteetin valtikkaa heiluttaa, on vastuussa tällaisista asioista.
Minussakin syytä: Taru sanoo pelkäävänsä minua. Se johtuu siitä että täällä on kuri joka saattaa tuntua kovalta varsinkin nettikäyttäytymisetä rajoitettaessa jos siitä ei kotona huolehdita. Ja koska se kielenkäyttö fb:ssa kavereiden kanssa oli yhtä vittumulkkupersereikää josta mielipiteeni kerroin, enkä nätissä äänensävyssä. T oli silloin 12 vuotias.
16 pv tiistai
Sadetta, ja aivan kuin ilveilyksi muutamat auringonsäteet koivujen lehdille sekunneiksi ilakoimaan.
Kynäni haluaa siirtää muutamat unieni aforismit näkyville vaikka niiden variaatiot jo pätevämpien unienajatuksina niin usein ovat ihmiskynnöksien lannoitteeksi ravauteltu:
Rikastumiselle ei lainsäädännällä rajoja ole asetettu. Niin on köyhyydenkin laita vaikka luvuin muuta väitetään.
Köyhälle raja tulee vastaan nälkäkuolemassa, rikkaalle ei edes ylensyönnissä.
Rikkaiden valikoinnin mahdollisuudet ruuan laadussakin aiheuttavat köyhien nälkäkuolemia.
Köyhän poteman nälän tappamaa rikasta eivät aikakirjat vielä tunne. Nälässä tappamia kyllä.
Aamupuuro kelpaa jälleen Pauluksellekin kun en raksuja esille laita. Olen sanonut Puutarhurille, ettei niitä hyllyille hanki sillä sen turhempaa evästä ei maailmassa liene. Ehkä olenkin väärässä ja joku päivä saan lukea tiedepalstalta, että puurolla päivänsä aloittamaan pakotetuista lapsista tulee laidasta lukien pöljiä.
Päivälliseksi rakensin nakkikeiton jossa nakit olivat sivuseikka. Kuorin ja lohkoin potut, porkkanat ja lantunpuolikkaan kuumaan veteen, lisäsin purjon, tavallisen sipulin ja valkosipulin kynsien sipellykset, rojautin pinnalle kellumaan pikkubasilikaa ja mäkimeiramia mausteeksi, yksi pöläys myös paprikajauhetta ja suolaa. Keitinastiana käytin jälleen riisinkeitintä joka on osoittautunut erittäin hyväksi muunkinlaisen ruuanlaittoon kuin mitä tarkoitusta varten se on tehtaissa valssattu. Riisiä keitän ylen harvoin, joten suotta sekin laite hyllyntäyttönä majailisi. Maitopohjaisen riisipuuron hauduttaminen siinä ei onnistu. Muu ruoka hautuu hyvin ja pysyy kuumana kun naksauttaa katkaisijan yläasentoon pottujen alkaessa olla kypsiä. Tällä kertaa keitokseni kelpasi pojillekin vaikka lanttu yleensä on ollut semmoinen laji, että ruokapöytä kierretään kaukaa jos sitä joukkoon on veistetty.
Jälkiruuaksi raparperikiisseliä.
Kun ruoka milloin hyvällä halulla muksujen kitusiin uppoaa, tulee siitä eittämättä ihan mukava olo kokillekin.
Pyykkikoneeseen tuli jokin vika, rumpu lakkasi pyörimästä. Hihna poikki tahi nuljahtanut pois sijoiltaan. En viitsinyt enää tälle illalle ruveta sitä kääntelemään ja takapeltiä aukomaan.
17 pv keskiviikko
Raparperit ovat nyt parhaimmillaan, tein siis hyvin ja leipasin niistä ranskankermalla, munalla, vanilliinilla ja kanelilla höystetyn piirakan. Makiaa oli ja kelpasi kaikille. Joskus olen pannut raparperiä wokkiruokien sekaan ja ainakin itselleni se on maittanut. Pitää varmaan joku pv jälleen kokeilla. Jos olisi lohi tarjouksessa, niin laittaisin sen uuniin raparperilehtiin käärittynä, perunoita, sipuleita sun muita törkyjä täytteenään. Oliivit olisivat täytelisänä myös hyviä, mutta ne karkoittavat muut syöjät.
Nostin pyykinkuivurin (mitähän varten sekin on joskus hankittu kun juuri koskaan se ei hyrskäse?) pesukoneen päältä poies, käänsin raskaan Indesit-nimisen pyykkipiian selkäpuolen näkyviin ja ruuvasin kuusi ruuvia auki ja otin peltisen kannen irti. Rummun pyörimättömyyden syy oli heti siinä edessäni; hihna uristaan poissa. Veivasin mustan kumisen takaisin paikoilleen, imuroin pölyt ja ruuvasin kannen takaisin. Pesin nurkkauksen ja lattian ja taluttelin palvelijakoneet takaisin sijoilleen. Panin pyykit pyörimään.
Piti karhentua taas poikien kännykkäpeleistä. Unohtavat, että on sääntö, joka määrää vain yhden tunnin pelaamista päivää kohti. Nyt ovat 2 pvää ilman. Kun on lujana ja johdonmukaisesti jonkun asiallisen asian takana, kiukuttelu ja viha "paskaiskää" kohtaan ei kauaa kestä.
Käytiin kirjastosta kirjoja. E lainasi Reetta Onkelia, G erilaisia kuvakirjoja ja P Caribian of Pirates-seikkailukirjan.
Sateiden lomassa istuin Pauluksen kanssa ulkoportailla. Koetettiin laskea, kuinka monta lintulajia kaupunkilaispihoiltakin voi äkätä.
Leppälintuparisko, joiden pesä on naapurin Riston aitan seinän välissä, oli varsin ahkerana. Vuoronperään ne kävivät nokkaisemassa hyönteisiä nurmikolta ja pensaista ja pujahtivat koloon syöttämään poikasiaan. Uroksella näytti olevan aina poikasten kakkapökäle nokassaan kun pesästä pois puikkaisi. Eikä se sitä heti kotinsa edustalle pudottanut, vaan teki kierroksen kauemmas naapurin naapuriin ennen kuin löysäsi. Paulus huomautti, mistä uroksen erottaa naaraasta; sillä on punaista rinnassa, naaraalla siipien alla ja pyrstöntyvessä selän puolella. Sitten Riston viinimarjapensaiden alle pölähti neljä poikasta ja emon käsittävä peippopoikue. Kasvihuoneen nurkalla oli punakylkirastas ja silläkin oli opastettavanaan 2 pikkumatkoja lennähtelemään ihan äskettäin oppinutta lasta. Räkättejä oli puolenkymmentä, niistäkin osa tämän kesän satoa. Varpuset, joiden pesä on räystään suojassa, lennähtelivät ruuanhankinnassa ahkerasti myös. Ja harakat hazattivat alapuolen naapuritiitiäisten kukkivan omenapuun oksilla. Pääskysiä täällä ei näe kuin joskus kesähelteiden ilta-auteressa korkealla liitäviä törmäpääskyjä.
Näin myöhemmin kuinka räkätti käänteli kotiloetanaa kasvimaan laidalla ja koetti nokkia sisuksia siitä irti. Kun tulin häirinneeksi sitä, se nokkaisi kotilon mukaansa ja meni muuanne jatkamaan paistinsa selvittelyä. Eli kyllä harmitusta aiheuttavat etanaisetkin ekologisten rajoitintoimien piiriin kuuluvat. Luulisi, että myös harakat ja varikset saavat helpostikin lujilla ruokailuvälineillään sitkeän etananlihan lutkautettua mahaansa.
Mutta minne ovat oravat hävinneet?
Illalla mukavalla kävely/pyörälenkillä.
18 pv torstai
Poikien kanssa pyörälenkillä. Käytiin myös liikennepuistossa, mutta sitten alkoi taas kaataa kylmää vettä niskaan. Kävin ostamassa 10 litraa maitoa Kitumarketista. Sanoin kassalla K:lle, että toiset kantavat selkä vääränä juhannuskaljoja, toiset maitoa. Kuitti ja hipaisu. Hyvää juhannusta. Pitkä katse.
SK:a jututin parkkipaikalla. Suruja hänenkin elämässä taitaa riittää. Oma terveys ei ole enää parasta laatua, eikä vaimonkaan. Huono kuuloni teki tepposet, mutta olikohan tyttärensä sairastunut ulkomailla ja hoidossa ongelmia? Vakava se sairastuminen kuitenkin on.
Illalla Unimäessä
Varsankellot kevätvuohenjuurien nuupahdellessa alkavat ottaa kukintavuoron mökin seinustalla. Käet kukkuvat joka puolella kuin vuosi sitten Karjalan metsissä telttaillessani. Olin Suojärven tienoilla menossa ja majoituin hyvin myöhään juhannusaatoniltana korkeiden petäjien alle Hautavaarassa. Se oli retkeni parhaita yöpymispaikkoja. Jyrkähkön mäen tyvessä sekä sen päällä oli karhu hajottanut kaksi kusiaispesää. Olivat nekin hakkuupalstojen leimaustolpat kummasteltavanani. Isoja haapoja, kuusiakin petäjien joukossa. Mäen alta alkoi vetinen aapasuo jonka takana väikkyi järven tahi lammen vesi. Peittymässä oleva onkimiesten polunpohja kulki telttapaikkani vierestä alas suonlaitaan ja hävisi käyttämättömyyttään kuntteikon kasvustoon.
Tulin tänne Unimäkeen pinoamaan polttopuita katokseen. Ja siksikin, kun oli semmoinen "hepuliolo". Ajelin vähäisiä nurmikoita ja haravoin leikkuutähteitä lisäkatteeksi porkkanapenkkiin. Näkyy olevan sitkeää rikkaruohoa kun tunkee hiekankin lävitse! Löylyissä ajattelin, että pressusaunassa kuulee käenkukunnan ja muut luonnon ääntelyt sisälle hyvin. Kunhan joskus hirsisaunaan täälläkin jälleen päästään, niitä ei kuule ennen kuin tulee löylyistä pois ja kuistille itikoiden iskettäväksi istahtaa. Kaupunkien kerrosihmiskoloissa näihin elämyksiin ei pääse edes lasitetuilla parvekkeilla.
Ennen saunomista vein Eveliinalta jääneitä tavaroita kylälle. Ryynäsen Sauli toikkaroi tienlaidan nurmikoita pitkin ja seisoksi kauan kunnantalon edessä suuren kiven kylkeen ankkuroituun messinkilaattaan pakotettuja kirjoituksia tavaamassa. En minäkään muista, mistä kyltti kertoo.
Onkohan Saulilla Alzheimer? Joskus keväällä kun jututin, niin oli se aika paljon erilainen kuin ennen. Sanoi unohtelevansa ihmisiä, paikkoja ja missä on. Onhan hän jo iäkäskin. Seurasin kaupan parkista, että kotiinsa päin Pappilanmäen suuntaan se osasi joka tapauksessa lähteä.
Ryynänen oli R.vaaran MHY:n toiminnanjohtajana kymmeniä vuosia. Joskus meillä oli epämiellyttävä neuvottelu kouluasioista kun hän kuului opetuslautakuntaan puheenjohtajana (SMP) ja minä olin vanhempainyhdistyksen pj. Sauli tuli seuraavana pvnä toimistoni (joka sijaitsi kunnantalolla MHY:n kanssa samalla käytävällä) ovelle kädet täristen kysymään minulta, että onko mulla joitain vanhoja antipatioita koulun rehtoria kohtaan. Ja että olisihan me voitu täällä käytäväkeskusteluina se valitusasia hoitaa. Koululla olevan henkilökunnan välit olivat pahasti homeessa ja siitä jo lehdissäkin kirjoiteltiin. Vanhempainyhdistys alkoi asiaa ajamaan koska se alkoi vaikuttaa opetustoimeen itseensäkin.
Uusi rehtori aikanaan sitten entisen paikalle valittiin, ettei se nyt vanhempien antipatiajuttu ollut. Entinen oli yksinkertaisesti vanha ja väsynyt, mutta ei itse sitä tajunnut. Eivätkä muut poliittiset Lions-klubitoveritkaan Ryynäsen ohella jotka kunnanhallituksessa ja -valtuustossa olivat asioista päättämässä. Pikkukylien ja -kaupunkien suhdeverkostojen aiheuttamat ongelmat ovat aivottoman ikäviä. Irti ne iäksi minusta.
Heikki Haavikon kirja isästään selventää sotkua, jonka Mauno Saaren "elämäkerta" ja sen ympärillä käyty seiskalehtimäinen kohuilu samasta miehestä aiheutti.
19 pv perjantai
Juhannusaatto. Hyvin nukuin yöni. Sataa vettä, mutta pinosin pilkkeitä jonkin verran. Mantsikkamaalla muovien rei´istä kasvavia juolavehnäntupsuja repiessäni tuli juurien mukana keltiäskusiaisia. Revin muovit vek, tasailin multapenkkien reunukset ja harasin kivet ja juurakot kasoihin. Kusiaisparat alkoivat hätäpäissään säntäillä eestaas ja kerätä ympäriinsä levinneitä, valkeita munavarastojaan ja kanneksia niitä, mutta minne? Pesät olivat levinneet ja hajonneet kun jokin taivaallinen luuta alkoi lakaista, tai tuhoisa maanjäristys iski muurahaisvaltakuntaan. Julma on ihminen! Toissakesänä samaiset kusiaiset söivät mantsikoista kukinnot ja myöhemmin ne muutamat marjatkin, jotka kypsiksi saakka kehittyivät. Kun sitten join sisällä kahvia ja katselin ikkunasta märkää maisemaa, lennähti kasvimaalle mustarastas ja kirjosieppo joille näyttivät kusiaisten munat kelpaavan.
Muurahaisyhdyskunnista mantsikkamuovin alla olisi hyötyäkin sillä ne pitävät tehokkaasti kurissa seppien toukat ja muut kasvien kannalta tuhoisat vipeltäjät, mutta eipä mantsikoita muurahaisiakaan varten viitsi kasvattaa. Ilman muovia kusiaiset eivät multapenkoissa viihdy.
Pesen astiat, kohennan vuoteen, lakaisen roskat, tyhjennän likasankon kompostiin ja lähden pois.
Knissa iltapvllä
Ajelin kaatosateessa pois Unimäestä. Tullessa kävin erään parin kilometrin tienpätkän katsomassa koska minua on vuosien ajan mietityttänyt, miksi rekat sinne soraa rahtaavat säännöllisessä letkassa Maaselän kannakselta alati. Tie vei Mondo Mineralsin kaivoksen taakse ja sinne oli kylteissä pääsy kielletty-teksti. Puomikin oli, mutta ei kiinni. Selvisipä sekin pikkumysteeri. Luultavasti soraa ja muuta maa-ainesta käytetään sielläkin patoamisiin ja tieverkoston ylläpitoon. En ole koskaan käynyt ko. kaivoksen alueella, etten tiedä, kuinka suuren alan sekin luonnosta lohkaisee. Luultavasti satoja hehtaareja kuten lähellä oleva Talvivaarakin.
Kukka Marittalta, serkulta, tuli tekstari ja jussinonnittelujen lisäksi osoitteenmuutos. KM:n mummi, isänsä Kalevin äiti, on syntynyt Unimäessä, eli oli Anun (Ananias) ja Marin lapsi. Minun isäni äidin, eli mummini sisko. Mäniköhän oikein? Kalevin jäämistöstä löytyi isäni ja äitini hääkuva ja muitakin kuvia jotka sain Kukan kautta itselleni. Se oli hyvä juttu.
Juhannusta mennään viettämään Napikselle koko porukka. Mukaan lähtee Nepalin Rupa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti