Raumalaiset kävivät. Laitoin uunilohta, muusia, salaatteja ja muita hörtöjä pöytään, syötiin hyvin ja juteltiin kuulumiset. Lähtivät sitten Kuusamoa kohti. Oli mukava vierailu.
Sitten illalla saunomista ja Napikselle humpalle. Siellä Finlanders.
17.3.2019 sunnuntai
Napiksella salit humpaltajia pullollaan. Kuinkahan kauan Finlanders vielä kiertää? 35 vuotta on pitkä ikä mille tahansa kokoonpanolle saatika muusikoista koostuville. Soittoniekoissa yksilöinäkin saman kammen kääntäminen tekee tehtävänsä. Niin kaikissa ammateissa.
Yhtyeen nimen voi siirtää nuoremmille vaikka vaiheittain kuten Dallapeellä joka on toiminut 1930-luvulta saakka. Souvarit on toinen yhtye jonka loppupää alkaa olla väistämättä käsillä (42 vuotta). Toista Lasse Hoikkaa ei keulille tule.
Aina tulee uusia musiikintekijöitä jos vain tanssikulttuuri itse pysyy hengissä näiden digitaistojen ylitse. Yksi uusista yhtyeistä tulee olemaan suosittu ja se on Komiat Kauhavalta.
Kommentoin tämän päivän Hesarin Marko Junkkarin juttua Mitä isä teki? (suomalaisen SS-miehen tarinaa jälkeläisen silmille arkistoista avautuneena):
"Kiitos Hesarille ja erityisesti Lars Kihlströmille jota sotaperintö ilmiselvästi painaa. Jaksamista toivon siksikin, että lokaakin jotkut kommentoijat haluavat niskaasi heittää kun tulit kertomaan vakain perustein raskaasta perinnöstäsi.
Tätä juttua lukiessa tunnen itsekin, kuinka oman isäni perintö painaa myös minua vaikka hän oli "vain" rivisotilas Rukajärven suunnalla. Väkisellä pohtii, mihin hän siellä syyllistyi muuhun, kuin hyökkäilevän vihollisen torjuntaan ampumalla kaikkea mikä etumaastossa liikkuu.
Kaivelin juuri äskettäin erään SS-miehen tietoja itsekin koska hän oli antanut pääkallosuikkaisen kuvansa päivätyn muistokirjoituksen kera äidilleni ja heti törmäsin vaikenemisen muuriin ja kehotuksiin olla suu soukemmalla. Asia on siis äärettömän kipeä edelleen. Ei se ehkä sitä olisi, jos siihen ei liittyisi myös häpeäntunteita. Sehän on myös sisällissotamme muisteluissa ja sotarikosten tutkimuksissa todettu.
Isiämme emme ole voineet valita, mutta ehkä heidän ja yleensäkin sen sukupolven edesottamuksista voimme yrittää ottaa oppia. Joistakin masentavista kommenteista kyllä näkyy, kuinka vaikeaa opiksi ottaminen on, ja varsinkin virheiden myöntäminen joka ehdoton oppimisen edellytys on.
Historiassa totuus (useimmiten) paljastuu vaikka pala palalta.
Jokipiin "tutkimuksen" paljastuttua tilatuksi on sekin otettava opiksi, ritusteltava julkisuudessa kappaleiksi ja tutkijan status riisua pois postuumisti vaikka varoitukseksi historian väärentämistä aikoville.
Nyt paljastuneen, ja uusien kertomusten pian pulpahdellessa julkisuuteen, on puolustusministeri Jussi Niinistön taannoinen, julkinen kannanotto selkeä, hätäpäissään tehty poliittinen virkavirhe jollaiseen ei asemaansa kavunneen pitäisi näin vakavan aiheen kohdalla syyllistyä koskaan. Malttia ulostuloille keskeneräisissä asioissa isoksikin itsensä tunteville."
Illalla kommentteja oli jo puolentoistasataa ja minuakin oli jo siteerattu useissa sekä puolesta että vastaan. Johonkin kommenttiin tekaisin lisäkommentin, mutta heti se alkaa tuntua turhauttavalta jo siksi, että taso lipsuu. Äidinkieli ei ole kaikilla hallussa ja toisilla tunnekuohu räkäisee kuolaa rivien väliin. En muutenkaan usko vaikutusmahdollisuuksiin näiden kautta. Voiko ylipäätäänkään enää vaikuttaa kirjoittamalla? Mihin tämän uutisen perusteella pitäisi? Äärinationalismin estämiseen, vai?
Laitoin Junkkarille sähköpostia eräästä kuopiolaisesta, aiheeseen liittyvästä ihmisestä.
18.3.2019 maanantai
Vein Rellunpippanan jousikorjaamoon Takkarantaan ja tulin kävellen pois (8 km). Kun kerkesin kotiin, soitti korjaaja, että homma on tehty. Tullessa jututin postilaatikolleen tullutta vanhempaa, tuntematonta miestä. Se tiesi kertoa, että toisella puolen tietä olevaa Markun kotia hallitsevat uudet asukkaat. M itse on muuttanut kotiseudulleen Hyrynsalmelle eläkepäivikseen; ilmankos miestä ei ole aikoihin näkynyt. Oltiin Wetteriä rakentamassa kaksi vuotta, että siksikin jäi kaveri mieleen.
Haettiin Puutarhurin kanssa auto pois illemmalla. Satanen työstä, osa 81 euroa.
Kirjastosta Marja-Liisa Vartion päiväkirjoja (3 kpl) vuosilta 1939-1966.
19.3.2019 tiistai
Junkkari vastasi viestiin.
Vartion päiväkirja 1939. Lapsellista tekstiä alkusivut. Mitäpä maailmoja syleilevää lahjakaskaan 15 vuotias olisi vielä osannut tekstata. Kiinnostavimmat kohdat ovat sunnuntaisen Hesarin SS-jutun päähenkilön, Lennartin ("Lenkun") tapaaminen. Selviää kyllä, että täyskasvuisten touhuista ei kyse ole.
Mitäpä aikuisia alle parikymppiset sotilaatkaan voisivat olla, mutta mitä kauheita tyyppejä heistä sotiminen ja murhaaminen sitten tekikään kun viisikin vuotta aseiden tähtäinten kautta maailmaa tarkkailivat.
Olisipa omalta äidiltä löytynyt päiväkirjoja sotien ajoilta. Ja varsinkin niistä päivistä, kun hän Porvoossa tapasi sen SS-Väinön! Nyt täytyy vain kuvitella Marja-Liisan sijaan alle kaksikymppinen Äet-Gunilla. Samankaltaisia haaveita, niiden toteutumatta jäämisiä, ehkä joitain toteutuneitakin unelmia vain. Kova pettymys ja pelko sitten, kun sodat toisensa jälkeen syttyivät.
Entä kun G päätyi naimisiin Taunon kanssa joka sodan haavoja lopun ikäänsä sekin nuoli?
Oliko paras mahdollinen ehdokas?
Minuakaan ei olisi, jos olisi valinnut toisin.
Valinnut?
Oliko se jokin valinta?
Tuurinaalloilla täällä kyrvät seilaavat, lauloi eräskin krapulainen timpuri kesällä kerran.
Marja-Liisan myöhempi aviomies, kirjailija Paavo Haavikko oli ilmeisesti mustasukkaisuuttaan rymähdellyt vaimolleen tästä "Lenkusta". "SS-episodi" on vaikuttanut kokijaansa voimakkaasti eikä vähiten avioliittosuhteeseen. Haavikko on vedonnut aikuisen M-L:n mieleen myöhemmin "henkisyydellään", Lennart ensirakkautena (?) varhaisteiniin ulkoisilla raameillaan. Pääkallokokardia hänellä ei vielä siinä vaiheessa ole ollut.
Kommentoin Jari Tervon kirjoitusta joka koski JH-ahoa (17.3.HS) Poiminpahan senkin mielipiteeni talteen ja lopulta häviämäään virtuaalitunkioihin oman blogialustanikin mukana:
"Joka on vieraillut Halla-ahon perustamilla ja ylläpitämillä nettisivuilla (mm. facebook) kummastelee, että hän on saanut ne sulkematta pitää. "Keskustelu" niillä palstoilla on lainpykäliä ja kirjoittamattomiakin eettisyyden rajoja rikkovaa. Hän osaa näitä "keskusteluja" ohjailla mieleisiinsä suuntiin, eikä se, mihin mies tähtää, jää epäselväksi.
Siinäpä salakavalan oloinen tyyppi, ajattelin jo ensimmäisiä kertoja hänen ulostulojaan katsellessani. Tajusin senkin, kuinka hän oikeasti inhoaa kannattajiaan. Jo se, että miltei tyystin karismanpuutteesta kärsivää ihmistä aletaan kutsua "mestariksi" sai niskavillani pörhistymään kuin jotain kauheaa olisin nähnyt.
Trumpilta "diilin" tekeminen inhokkiensa (äänestäjien) kanssa onnistui, mutta tuskin toistuu siellä enää. Täällä meillä "jytkyt" ovat jääneet varsin ohitsemeneviksi myös, mutta toistuessaan luovat asiallisen politiikantekemiseen turhaa sekasotkua ja oikeat asiat jäävät osittain siksikin tekemättä. Tulevat kalliiksikin nämä sirkukset.
JH-a voi vielä onnistua jonkinlaiseen tulokseen, mutta jos toiset puolueet toimivat taitavasti siitä ei tule olemaan vaaraa. Hän kutistuu poliittiseksi kaasunpäästäjäventtiiliksi yhteiskunnan rapamahasta ja osoittautuu siinä toimessa varsin hyödylliseksi ja historia kirjoitetaan aikanaan siltä kohden varsin maltillisin sanankääntein.
Me äänestäjät olemme aina vain välineitä valtaanpääsypyrkimyksissä, mutta vaarallista se on vasta sitten, jos Halla-ahon kaltaiset ääriajattelijat onnistuvat toteuttamaan sen niin, ettei vastavoimia kentälle ilmaannu tai heidät kyetään totaalisesti vaientamaan. Esimerkkejä on tämänkin päivän maailmassa vaikka kuinka paljon. Tämän me tuntokarvat herkkinä säilyttäneet tiedämme, mutta aina kasvaa uusi sukupolvi jolta tieto ja tunto on vähintään hukassa. Suomessakaan emme ole näiltä vaaroilta turvassa.
Aapojuhani mainitsi Daniel Kahnemanin. Sen lisäksi Hannah Arendtin Totalitarismin syntyä on myös hyvä lukea näistä aiheista keskusteltaessa."
Ovathan irralliset kommentit kuin orpojapiruja repäistynä pois alkuperäiseltä alustaltaan, mutta näkyy niissä se, mitä aiheesta ajattelen. Niin kuin nyt tästä persupolitiikosta jonka nimenkin lausuminen ja kokonaan kirjoittaminen nostattaa niskakarvat pystyyn. Hänen päätään kehystää laskelmoivan ja kylmäkiskoisen henkilön aura. Punastelu hämää aitoudellaan ja se herkistää monia ajattelemaan, etteihän sellainen ihminen pahaan kykenisi.
Jos tällainen ihmistyyppi saa vallan, emme enää ole turvassa mielipiteinemme me, toisinajattelijat. Toistaiseksi olemme turvassa sillä nuo potentiaaliset pahuuden voimat eivät Suomen poliittisessa ilmastossa pääse toteutumaan niin kuin vaikkapa Syyrian nykyiseltä diktaattorilta (miksikähän se silmälääkärinluihake JH-a:n yhteydessä niin luontevasti mieleen nuljahtaa?). Muut puolueet suutelevat hänen edustamansa agendan hengiltä kuten kerran jo tekivät nuolaisemalla kängin kokoonpanon kahtia. Kokoomus tosin vähän epäilyttää sillä Orpo esimerkiksi laskelmoi jo ääneen hallituspohjan kokoonpanoa kun muut puoluejohtajat ovat kieltäytyneet jo suoralta kädeltä persujen kumppanuudesta.
20.3.2019 keskiviikko
Kävin Unimäessä päiväseltään. Lämmitin uunin, lapioin polut huussiin ja liiteriin. Kaivokin piti kaivella esiin. Lunta 70 cm. Lynxi oli jäätynyt maahan kiinni, mutta enpä sillä pääse ennen liikkeelle, ennen kuin asennan ohjauslusikan paikoilleen. On hakemattakin Juhanilasta vielä jossa se oli hitsattavana.
Suomalaisesta SS-pataljoonasta ja sen muutamasta yksittäisestä, jo kuolleesta jäsenestä, ei heti pääsekään eroon. Mielleyhtymiä asiaan liittyvistä dokumenteista ja muusta kirjallisuudesta pomppaa koko ajan tongittavaksi. Ja keskusteluja ym. tutkimista. Kirjoja pinoksi asti.
Marja-Liisa Vartion pv-kirjojen taustateksteistä löytyy tieto siitäkin, miksi Paavo Haavikolla oli sijoitusmetsiä myös Pudasjärvellä.
Lisäkommentti "mitä isä teki" juttuun:
Luin ne Larsin mainitsemat Marja-Liisa Vartion päiväkirjat joissa M-L kirjoittaa lievästi sekasortoisen nuoruuden mylleryksistä ja suhteestaan Lennart "Lenkku" Kihlströmiin alkaen 1939. Syntyi inhimillisiä mielleyhtymiä nuorten sekalaisista suhteista lukiessa. Marja-Liisa on ollut vasta 15-16 vuotias ja Lenkku 19-20, mutta ikäero ei ole vaikuttanut suhteen syntyyn, sen syvenemiseen ja lopulta myös sänkyyn. Suhde olisi ollut aikansa "lööppikohu" (paikallinen se ilmeisesti olikin), mutta en nyt siihen ota kantaa vaan mietin, miksi Lenkku tietoisesti "hyydytti", otti etäisyyttä niin harkitusti jo koulutuksensa aikana.
Yksi syy suhteen lopettamiseen oli mitä ilmeisemmin se, että Lenkku huomasi M-L:n poikkeukselliset kirjoittajankyvyt ja sen, että hän kirjasi uskollisesti kaikki "Mein Lieblingiinsä", päiväkirjaansa. Se olisi ollut myöhemmin enemmänkin kuin kiusallista (tänä päivänä esim. Larsille aarre), sillä päiväkirjoista olisivat myös Lenkun vaiheet olleet kirjattuna uskollisesti päivittäin. Eli niin valmistautumiset Saksaan lähtöön kuin hänen myöhemmätkin vaiheensa mikäli kirjeenvaihto olisi pysynyt säännöllisesti molempisuuntaisena ja oikea tieto, vaikka rivien väleistäkin tulkittavissa.
Siksi Lenkku myös valehteli M-L:lle sen, että komennus SS-joukkoihin on niin salainen, ettei sieltä saa edes kirjoittaa Suomeen. Sehän ei tietääkseni pidä paikkaansa, mutta keskenkasvuiseen tyttöseen se upposi ja suruahan se aiheutti.
En missään nimessä halua irvailla Larsin huomiolle siitä, ettei hän löytänyt arkistosta viitteitä isänsä sota- tai muunlaisesta sankaruudesta, mutta jonkinlainen sankari hän kuitenkin on ollut Marja-Liisan päiväkirjojen mukaan vaikka hänkin laittoi sellaiset epäilykset juorujen piikkiin. "Heppanen" hän ainakin on naisilleen ollut ja se oli hauska synonyymi herttaiselle.
Siis kovasti inhimillistä se nuorten touhu on ollut ennen, kuin on täytynyt tappotouhuihin lähteä ja se tämänkin tarinan nostattaman surupilven reunuksia hieman kultaa.
Entä jos Haavikko on editoinut M-L:n myöhemmät merkinnät ja yhteydenpidon Lennartin suhteen?
21.3.2019 torstai
Vein G:n ja pari sen koulukaveria rantsuun. Lähtivät Rehjaan hiihtämään. Hirvitti katsella meidän vanhempien aurorallia rantaan! Milloinkahan hoksaavatkaan ilmaston puolesta mieltään osoittavat koululaiset, mikä mielettömyys ja ristiriita kouluihin ja harrastuksiin kuskaamisiin liittyykään versus ilmastopolitiikka ja nuorten itsensä tulevaisuus?
Lukenut olen nyt parissa päivässä kolme Marja-Liisa Vartion kirjaa. Ymmärrän menneiden äitien elämänkohtaloita, elämänuskoa ja tapoja aina vain paremmin kuin oman sukupuoleni vastaavia. M-L ei nyt kovin vakuuttavana esimerkkinä omilla toimillaan asiaa valaise, mutta samalla kun kirjoittaa omiaan, hän tuo siiinä sivussa sen ajan sukupolvensa naisen asemaa ja ajattelua yleisestekin. Ja siihen ajanjaksoon sijoittuu myös oman äitini nuoruus.
22.1.2019 perjantai
Otin Parvilahti/Bomanin Berijan tarhat (1957 Otava) luettavakseni. Unet olivat sitten sen mukaisia. Eräässä niistä pakkaskirkkaassa ilmanalassa, puuttomilla lakeuksilla teloitettiin kaksi miestä pistoolilla. Pyöveli rallatteli:
pom
pom
pom
POM!
yksi ensin
pom
kaksi sitten
pom pom
lopetus vielä
POM!
jos vielä varvas nytkää
niin
POM
POM!
Pitelin käsiä korvillani etten kuulisi, mutta se oli turhaa. Oksetti. Viskiä pyövelille ja minulle. Ja taas oksetti.
Berijan tarhoissa on alussa merkintöjä naisten narraaja Auervaarasta. Hän on muutaman vrk:n Parvilahden sellikaverina Katajanokalla. Siivoaa maksusta selliä, saa naisilta lahjoja vankilaan ja tarjoilee kalliita sikareita sellikaverillekin. Kohta Parvilahti kuljetetaan pahamaineiseen Lubjankaan (Moskova) kuulusteltavaksi ja siitä eteen päin lopulta aina Siperiaa kokemaan.
Unto Parvilahti/Boman esiintyy suomalaisista SS-miehistä lukiessa kaikkialla. Pitäisi kai sekin Mauno Jokipiin tutkimus lukea, mutta jotenkin tuntuu nyt vastenmieliseltä koko tilauksesta totuutta kiertävä tutkijatyyppi. Varsinkin nyt, kun on jo luettuna mm. André Swanströmin Hakaristin ritarit (Atena 2018).
Nuljakkeelta vaikuttaa Jokipiin tapaan myös aikalaismuistelija Parvilahti/Boman. Ehkä ansaittukin Siperianreissu Berliini-tekemisistään toisin kuin Vankileirien saaristosta (1973) kirjoittaneella yhteiskuntakriitikolla Aleksander Solzenytsinillä.
Olen nyt aamupvn siivonnut, tiskannut, pyykännyt, lämmittänyt takkaa, laittanut ruokia ja pakannut Unimäkeen lähtöä varten.
Jospa ne täällä kotona pärjäisivät. Puutarhurilla on ensi viikko lomaa ja menee poikien kanssa J.kylään loppuviikosta.
P:n parantuminen erittäin vakavasta sairaudesta on viime aikoina huojentanut mieliä kovasti.
Unimäessä illalla.
Olin täällä ennen ½-päivää. Autolla pääsee Näläkömäen th. Joku on ajanut m.kelkalla Kyntöläisen suunnasta, että hyvä sitä uraa pitkin on tarvittavat perille pulkata. Hankalampi olisi, jos tieuraa olisi poljettu hevosrekien kanssa.
Muistan vuosikymmentenkin takaa, kuinka kavioiden kuopat jäisellä rekiuralla eivät käyneet yksiin lapsen askelluksen kanssa. Eikä syvältä hangesta kiiltelevissä reenjalasten raiteissakaan taiteilusta tullut mitään. Olisivatpa savottalaiset sitoneet köydellä reen levyisen pölkyn jälkeä tasoittamaan. Ei se hevosta olisi hidastanut, mutta vakituisten jalkamiesten kulku olisi helpottunut huomattavasti.
Niiden savottalaistenkin, joilla ei hevosta ollut, mutta työmaille piti päästä ja sieltä pois oli matkan mitta mikä tahansa. Armaalan Armaskin, miten se jaksoi vuosikymmeniä raahautua työvälineitä olkapäillään ja eväitä repussaan kantaen kauas saloille oli keli mikä tahansa? Mitä nykynulkkasijat elannon ansaitsemisvaivoista muuta ymmärtävät, kuin että hartioita pakottaa ja silmiä kirvelee tietokoneen ruutua tuijottaessa eikä silti motin mottia työnjälkeä tien varteen ilmesty.
Virtuaalikuutio, mitä se on?
Lunta on 70-80 senttiä. Heti tultuani raapaisin uunin lämpiämään ja rupesin luomaan uraa hankeen. Siitä täytyy tehdä sen verran leveä, että kahden vesisankon kanssa sopii kulkemaan. Melkoinen juoksuhauta tuleekin.
3 tuntia meni saunalle saakka lapioidessa. Kaivolle vielä sama matka, se jääpi huomiselle. Kävin ennen iltalypsyä Lynxin ohjaus"lusikan" Juhanilasta missä se oli hitsattavana.
Kylän Salesta hain tiskiainetta, tinteille muutaman talipallukan ja suod.paperia. Paikalliset "tarkkailijat" ovat löytäneet jo asemapaikkansa uuden puodin seinustoilta, ja joilla auto on, parkkipaikan ruuduista. Miten ne jaksavat!
Neuvostovenäjän naapurikyttäyksen onnistuminen voidaan selittää hengenlähdön uhkan lisäksi osittain ihmisen lakkaamattomalla uteliaisuudella, mutta pikkukylien joutilaiden harrastusta ei oikein millään. Kenelle he näkemästään juoruaisivat? Tai että jonkun asioilla käväisijän näkemisellä jokin juorufunktio edes olisi. Käväisijää vain vituttaa heidän, kuin piestyn koiran kulmien alta vilkuilunsa, ja vaikka tuntisivatkin, ei reilua tervehdysilmettä kasvoille valaistu. Alemmuudentunne, sekö selittää luihun käyttäytymisen? Mitä ylempänä olevaa minussakaan heidän suhteensa olisi muuta kuin se, että olen enämpi ehkä kuljeskellut ja kokenut?
Ennen pimeän tuloa siivosin hangen päällä lohen. Vinha söi pään ja pyrstön raakana. Maustoin puolikkaat suolalla ja laitoin uuniin. Otin nyt, kun klo on 22 lohen pois ja se oli kypsentynyt hyvin. Vähän piti leivän päälle rasvaisinta kohtaa lohkoa. Välillä nukahdin Berijan loppupuolta lukiessa. Taisin päästä viimeiselle sivulle. Näin jotain väkivaltaista unta tarinasta johtuen. Ja se Boman/Parvilahti oli itsenään nuljakkeena unen tarinassa mukana pääkallokupuineen.
23.3.2019 lauantai
Heräsin varhain. Unessa olin Marja-Liisa Vartion kanssa jossain. Hän oli niin kuin nuoruutensa päiväkirjassa kuvailee itseään, mutta mikä minä siinä unessa olin? En ainakaan pääkallosuikkainen Lenkku. Olisinko ollut muotopuolisuinen Paavo Haavikko jota hävettää lahkeessa pöjöttävä elin?
Vähän vino olo oli kun heräsin.
Tuuli lujalla. Pakastanut niin, että hanki kantoi aamusta. Lapioin polun kaivolle saakka. Lämmitin saunan. Lähden ajoissa Napikselle että ehdin Vuokatin K-markettiin. Maitoa ja leipää, ehkä joku piirakka.
Sonja kävi lapsineen ja markkuineen. Pienimmällä (Silvia) reuhottivat vaattet miten sattuu päällä, mutta tuolla se päivän pehmittämällä hangella uppuroi kuin Pikku Myy, ja Vinha perässä!.
24.3.2019 sunnuntai
Oli kuutamoinen aamuyö Napikselta tullessa. Ihan mukava ilta. Suonella veti taas vasenta jalkaa reidenjuuresta saakka. Pitäisi lähtiessä syödä sillivoileipä niin se estäisi suonenvedot. Jotkut syövät tanssi-iltana muutaman merisuolarakeen ja kai se saman asian ajaisi.
Parvilahti/Bomanin keikka Siperiaan ei ole rehellinen kirja. Siinä kierretään totuutta kuin höyryävää pellavapaitaa pyykkipadasta nostettaessa.
Leirioloista kertovat kuvaukset ja toisten kokemiset ovat aika tavalla oikeat luettuihin muiden kertomuksiin kun vertaa. Parvilahti valehtelee eniten itsestään. Olisiko selvinnyt hengissä reissusta jos niissä oloissa olisi oikeasti sairastunut molemminpuoleiseen keuhotuberkuloosiin kuten kertoo kuin sivuhuomautuksena?
Entä mikä epätarkkuuksien epätarkkuus mitättömässä, mutta niissä oloissa hengenpitimiksi elintärkeässä, pukeutumiseen liittyvässä asiassa sijoittuukaan muutamaan kertaan toistuviin merkintöihin "lepänkuorivirsuista"?
Siis lepänkuori!
Kuka lepänkuorta on käsitellyt tietää kyllä, kuinka hapras siitä tulee kuivuttua, ja ettei se kyllä jalan alla kestä jos sitä ylipäätään virsun muotoon saa taiteiltua.
Kasvaako Siperiassa edes leppää?
Koivuntuohi olisi eri asia, mutta yhtään kertaa tuohivirsuista ei Parvilahti mainitse, eli taisivat olla sellaiset tossut hänelle tyystin tuntemattomat omakohtaisena kokemuksena. Muisteli siis päin lepikkoa senkin asian.
Miksi muuten Parvilahtea ei monipolvisessa kuulusteluketjussa hakattu henkihieveriin kuten järjestään kaikkia muita?
Kuinka tämä nuljake lopulta joka vaiheessa järjesti olonsa niin, että selvisi helpoimpiin hommiin tuosta vain?
Epäselväksi lopulta jää sekin, kuinka oli mahdollista poistua Siperiasta lentoteitse Moskovaan, majoittua hotelliin ja matkata sitten vielä Petroskoihin asumaan hotelliin kuin tavallinen turisiti olisi ollut?
Oikeasti: Mistä ja kenen taskuista sujautetuilla rahoilla?
Kyllä Parvilahti/Boman nämä kuviot selittää, mutta erittäin epäuskottavia juonenkäänteitä kompastelevalla tyylillä tekstaten. Aina toisen käden sormet selän takana ristissä.
Raha-asioita se selittää "omaisuuden" poismyynnillä ja kertyneillä "päivärahoilla".
Tosiaankin "omaisuuden". Ei ole monella Siperiankäyneellä poistullessaan omaisuudeksi kutsuttavaa tavaraa ollut.
Tuli etova olo koko ukosta. Tämä samainen nuljakeluonne rikastutti sotien jälkeen itsensä monella epäilyttävällä tavalla eikä tuntunut kärsivän henkisesti yhtään kokemuksistaan "Berijan tarhoissa", jotka nekin osoittautuivat myöhemmin ihan muuksi, kuin Berijan kängin ylläpitämiksi. Valtiokin korvasi runsain mitoin sallimansa, venäläisten tekemän 19 (20) henkilön ihmisryöstön jossa pumpsissa oli mukana myös Parvilahti/Boman.
Mutta sellaisia kylmät liikemiesluonteet ovat. Ne osaavat käyttää sodat ja kaiken sekasorron hyväksensä kuten Neuvostoliiton myöhempi hajoaminenkin osoitti; rikollinen raha kokoajineen ja käyttäjineen oli valmiina kun valtiojärjestelmä romahti. Tulos on parhaillaan nähtävillä Putiniin saakka. Köyhät vain pysyvät köyhinä koska se on yksi tukijalka rikkaille rikastua. Köyhän potkaisu saviseksikin luonnehdittuun valtion koipeen on aivan turha. Vasta sitten, kun keinolihaksiset jättiläiset alkavat oksentaa ylensyöntiään, tapahtuu uusi romahdus, mutta ei sittenkään alamaisen asema kohennu. He maksavat kaikki romahduksetkin.
Berijan tarhat-kirja tuhoaa valehtelemaan kykenevän kertojansa ansiosta tärkeyden aikalaiskuvauksena Neuvostoliiton hirveyksistä. Mutta onneksi on myös muita, taitavampia kertojia sieltä hengissä pois kahlannut.
Kirjan ilmestymisvuonna 1957 en itse ollut vielä minkään valtakunnan kirjallisissa keskusteluissa mukana.
Tutkija Erkki Vettenniemen painavan kriittinen jälkikirjoitus tässä painoksessa (Otava 2004) on paikallaan.
15 vuotta sitten jo internet-aikakauden alkaessa olla mammutin mitoissa, ovat kaikenlaiset hengentuotteet Berijan tarhankin ympärillä kukoistaneet kuin nokkoset tunkion kupeessa. Ja nythän SS-miesten historian ympärille kehkeytynyt debatti on kaikkine karvoineen niin kauhea lauseitten jäteallas ettei siinä soutelemiseen minkäänlaisen lukijan airoissa puhti piisaa.
Berijan tarhan kritiikittömät lukijat ovat joka tapauksessa luku erikseen ja heitä on varmasti ollut runsain mitoin kymmenille vuosille sijoittuvien uusintapainosten määrästä arvioituna.
25.3.2019 muanantae
Lunta viistossa muodostelmassa pohjoisesta etelään. Käpytikka hauskuutti katselijaansa nokkimalla ylösalaisin talipalloa, ja vaikka tuuli heilutti oksaa kiivaasti, ei kynsi livennyt.
Lynxin osan hitsaus on kyllä onnistunut, mutta boorit eivät osu kohdilleen, on mennyt soikeaksi. Olin tyhmä kun en vienyt koko iskunvaimentajanjalkaa, että olisi J voinut hitsatessa tarkistaa oikean asennon. Voe paska! Olisi hyvät hanget ajella puita metsästä.
On täällä kyllä tekemistä. Pitkä pino halkomattomia pölökkyjäkin viime syksyltä. Ottaa vain päähän aina noiden rotteloiden remppaaminen kun se ei ole mun juttu koskaan. Irroitin eilen kuiten sen jalan ja vein Juhanilaan. Toin sieltä ohran- ja auringonkukan siemeniä tinteille.
Epäolennaisiin menee taas aikaa. Niin kuin nyt lukemiseenkin. Aloitin Parvilahti/Bomanin Terekille ja takaisin-sepustuksen (Otava 1958) eikä tuleva lukukokemus hyvää lupaa. Sama valehtelija on liikkeellä kuin edellisessäkin lukemassani. Painosmääristä eikä uusinnoista ole minulla tietoa, mutta varmasti kaikki elossa olleet SS-miehet, suomalaiset vanhat ja uudet natsit sekä heidän omaisensa ovat kirjan hankkineet.
26.3.2019 tiistai
Terekille ja takaisin kirjaa lukiessa on ajateltava, kuinka silloisia nuoria, veren vilkkaudesta kärsiviä miehiä huijattiin kansainvälisen sotapolitiikan välineiksi surutta. Mitään muuta merkitystä ei 1400 miehen värväämisessä tapattamaan itseään ole ollut.
Vaikka tuon joukon urhokkaat olisi tykitetty hengiltä heti alkutaipaleilla, ei itse sodan kulussa olisi tapahtunut minkäänlaista muutosta nyt tunnettuun verraten. Heistä olisi ollut paljon enemmän tekijöiksi jossakin Kannaksella tavallisina rivimiehinä kuin järjettömässä laivauksessa natsien kelkkaan.
Kalliit ovat olleet pääkallokokardien lunnaat, ja häpeä päälle kunhan kaikki piilotettu esille tongitaan.
Tämä häpeä olisi kuulunut langeta myös Mannerheimille, Rytille jne. sillä heillähän valta ja voima vielä 1941 on ollut SS-porukkammekin suhteen.
Kirjan nimi huijaa sillä eihän Boman itse edes käynyt Terek-joella saakka vaan hänet käännytettiin, ("kutsuttiin") Berliiniin toimisto- ja yhdysupseeriksi kesken matkan. Hänen "viimeinen taistonsa" käytiin pienessä kylässä jossa hän ampuu kaverinsa kanssa maissipeltoiväijytyksestä muutaman venäläissotilaan hevosten selästä alas.
En tullut tehneeksi sivukohtaisia muistiinpanoja, mutta kuinka epämiellyttävän epäuskottavasti Boman kirjoittaa erään kylän tyhjennyksestä siten, että asukkaat itse alkavat jahdata ilman eri kehoitusta naapureinaan asuvia juutalaisia, tappaa heitä perheineen ja ryöstää omaisuuksia ja polttaa taloja. Ja kuinka he "huvittuneina" seuraavat sivusta tuota hirveyttä. Kertojan ääni ei tälläkään kohtaa vakuuta. Rehellisemmät kokijat ovat aiemmin kertoneet aivan muuta.
Olipa Parvilahti/Bomanin tai Boman/Parvilahden valikoivasta kirjailujuudesta mieltä mitä hyvänsä, niin kaikenlaisia mielleyhtymiä lukiessa ilmaantuu. Optikkoliike Prisma Pohjoiseplanadi 2:ssa on ollut SS-miesten värväyksen aikana tärkeä paikka. Samannimisenä eräs kauppaketju on senkin jälkeen säteilyttänyt monisärmäisiä valokuvioitaan kulutuksen ihanaan valtakuntaamme. Jälkimäisellä tuskin kuitenkaan on natsiaatteen kanssa ollut mitään tekemistä muuta kuin että kaikenmieliset ovat tervetulleita ostamaan, ostamaan, ostamaan...
Kauppa, paitsi että sananlaskun mukaan se kannattaa aina, on niin yksittäisenä liikkeenä kuin myös nykyisin instituutioksi luettavana alueena kulttuurisesti rajattu alue, jossa tasa-arvo parhaiten toteutuu.
Se, joka voiton kaupankäynnistä korjaa, ei koskaan katso millaisesta kourasta rahan (olipa se minkä niminen tahansa) tempaisee. Kaikki käy. Samalla kassalla voi nähdä huntuun pukeutuneen naisen, hakaristitatuoinnein koristautuneen "wiikingin", vegaanin, hipsterin, presidentin, puoluejohtajia kaikilta laidoilta, poskensa luomeen puhuvan toimitusjohtajan, keltaliivisen duunarin, lapsia, vanhuksia jne. jne..
Rajoilla täytyisikin olla Prisman ja K-Citymarketin pylväskoristeiset portit joiden yläpuolella lukisi jotain kaupankäynnin vapaaksi tekemisen siunauksesta. Tämä tällainen tasa-arvoinen aitaus taitaa jossain Venäjän rajan läheisyydessä jo ollakin. Oliko ne Lappeenrannassa ne "laatikkokaupat"?
27.3.2019 keskiviikko
Hankiaishiihtolenkillä (2 h) Vinhan kanssa. Lapinpöllö liiteli aukean ylitse ja jäi tarkkailuasemiin tuulen katkomaan näretolppaan. Jänesten jälkiä paljon ja kaksi näätää oli viuhtonut hangella rinnakkain kovaa kyytiä. Minkkikin oli pujotellut suo-ojan jäätyneellä pohjalla. Jäljet erottuvat nyt hyvin kun tuprautti iltayöstä uutta lunta hangen päälle. Vanhoja sudenjälkiä oli Villelänsuon laidalla ja hirvien makuukset Pohjoismäen suunnassa. Pyitäkin pyrähteli Vinhan ulottumattomiin.
Villelänrinnettä ei Unimäki-Villelä-polun varrelta oltu aivan kokonaan hakattu kuten pelkäsin. "Vain" oikealla puolella oleva vanha kuusikko oli hävinnyt ihmismaailman helevetinkattilaan.
Lista tänään ruokinatpaikalla näkemistäni linnuista (useita aina lajiaan):
talitintti
töyhtötiainen
hömötiainen
sinitiainen
kuusitiainen
tikli
punatulkku
närhi
käpytikka
urpiainen
keltasirkku
vihervarpunen
Oravakin kävi.
Perhana, taisi lentsuvirus raivata väylän nenääni! Pakottaa jäseniä ja on saamaton olo. Räkää riittää, piti ottaa yksi kesäpaita niistämiseen ja kohta sekin ihan liisk! Lukiessa silmät vuotavat.
Nyt illasta alkaa lämpö nousta. Ei jaksa saunaakaan lämmittää.
28.3.2019 torstai
Yöllä kuumetta 38,8. Painajaisten puolesta oikea "liskojen yö"!
Jakauduin eräässä painajaisessa ainakin neljäksi ja jokaisella oli raajat taipuneet linkkuun selänpuolelle kuin hetekasta. Kolistelin sitten torsona mitään asialle voimatta. Päätä särki ajatuksia tuhoavasti. En kuitenkaan tuntenut pelkoa, mutta vihasin sitä, kun tahdonvoimani ei riittänyt painajaisen katkaisuun. Jotenkin seitsemän maissa aamulla se kuitenkin onnistui ja olin jälleen kokonainen, mutta niin kipeä, että sängystä nousuun tarvitsin raapia tahdonvoimien rippeetkin kaikista mielennurkista avukseni.
Miten jaksan ajaa Kniin? Puuro kyllä meni mustikka/mansikkapaksteiden kanssa hyvin alas. Oli oikeastaan nälkäkin kun ei eilen tullut kuin lohta leivän särpimenä nautittua. Pitää rämpiä saunaa lämmittämään vaikka kontaten. Onneksi kannoin eilen vedet ja puut sinne.
29.3.2019 perjantai
Jaksoin eilen tänne Kniin, mutta tuntui se matka pitkältä. Aivastutti ja yskitti koko ajan eikä minkään valtakunnan lakanat riitä räkätulvan kurissa pitämiseen. Puutarhuri oli jo lähtenyt poikien kanssa Jyväskylään. Eipähän pärskintäni tartuta heitäkin.
Sitten oli vielä "Liskojen yö II" kestettävä. Nousin jossain vaiheessa mittaamaan kuumeen joka oli jälleen liki 39. Mittasin verenpaineenkin, mutta arvot olivat hyvät: 123/64, syke 50. Toisella kertaa kun kampesin sängynlaidalle istumaan ajattelin vähän hätäännyksissäni, että jos nyt pitäisi soittaa apua, niin miten se onnistuisi? Yskiminen vie kertakaikkiaan voimat ja ruppi niin kipeä ettei höyhenellä sivelyä se sietäisi. Päänsärky aivan käsittämätön.
Pahimmassa painajaisessa oli Paavo Haavikon päitä lukematon määrä ja jokaisen pään perässä luikerteli pitkiä, kirjojen sivuista ja sanomalehdistä kieritettyjä "häntiä" jotka kieppuivat ja luikertelivat yhtenä sekamelskana laakeilla alustoillaan. Ja koko ajan luin niistä tekstejä. Samaa fragmentinpätkää saatoin tahkota kymmeniä kertoja ennen kuin vaihdoin uuteen tekstiin. Taisin lukea yhden kokonaisen novellinkin. Viimeiset kaksi fragmenttia muistin kun jälleen sain tajuni takaisin (klo oli vasta ½5).
"Kun kaikki alkoivat tavoitella onnea, joutui maailma saalistajien käsiin."
Sitten en sitä toista muistakaan kun kynän käteen otin.
Koskahan ne kehittelevät sirun joka asennetaan aivoihin ja jonka avulla tallenetaan kaikki unennäötkin? Ja etäyhteys valtionkonttoreiden valvomoihin! Maailman vankilat olisivat sen jälkeen oikeastikin täynnä ajatusrikollisia kuten dystopiakirjallisuudessa on jo kauan sitten kuviteltu.
30.3.2019 lauantai
Aloitin vakoiluhistorian eräiden sivujen lukemisen: Otto Kumenius Vastavakooja (1984 suom. 1989 Seppo Heikinheimo, Gummerus).
Yöllä vain 37,5 kuumetta, eli ohitse se tämäkin painajaispilvi ajelehtii. Painajaiset olivat vaihtuneet leipomontuoksuihin, kanelipulliin ja kaakaokutsuihin. Yskittää kyllä edelleen.
Onkohan illalla Napikselle lähtöjä? Nuorempana harvoin mitkään romuskat tanssireissuilta poispitivät. Tosin rasitus ei ole ehkä hyväksi, ja kun on tätä ikääkin jo pikkuisen. Mulla kun on se synnynnäinen hiippaläpän fuskaaminenkin. Sehän voi vaikka tappaa jos flunssasta väsyneenä jumittaa kesken humpan. Toisaalta hyvä kuolemahan se vain olisi. Kun ihminen ylittää tietyt ikävuodet on osattava ottaa jo luonnollisena asiana, että ihan mikä päivä vain tämä elämisen"lysti" on ohitse. Sitten lystäilevät vain lahottajasienet, madot ja bakteerit.
Vastavakoojassa selostaa kirjailija itse toimiaan vastavakoojana. Varauksellisuus on tekstissä jatkuvasti läsnä. Se lienee ammatista siviiliin kulkeutunut pakkotila. Ja vaikka aikaa on kulunut muistelusten ilmestymisajankohtaankin (1984), niin ei varovaisuus ole matkan varrelle jäänyt. Rivien välitkin on verhoiltu epäluulon kaihtimilla.
Sivulla 139 vastavakooja Otto Kumelius kertoo suorasukaisen arvionsa suomalaisista SS-miehistä:
"Vuoden 1943 loppupuolella Saksassa palvelleet suomalaiset SS-miehet olivat palanneet Suomeen, mutta olivat aikoneet palata takaisin luvattuun maahan niin pian kuin mahdollista. Tässä tilanteessa Suomen hallitus kielsi heitä poistumasta maasta, ja virallinen perustelu oli se, että heitä tarvittiin täällä. SS-miehet joutuivat suunniltaan. He olivat fanaattisia natseja, ja heidän johtajansa kutsuttiin erilaisiin kokouksiin.
Osa kokouksista oli julkisia, ja niissä kiroiltiin hallitusta. Osa kokouksista oli kuitenkin salaisia, ja sen, mitä niissä kiroiltiin, tiesi vain suppein SS-klikki. Oli siis syytä huoleen, sillä vastavakoilun piirissä olimme tietoisia siitä, että suomalaiset SS-miehet olivat vaarallista ja epätoivoista väkeä, joka ei antanut demokratialle arvoa pennin vertaa."
Siis "fanaattisia natseja" on aikalaisvastavakoojan arvio Saksaan lähteneistä nuorukaisista. Ehkä heistä kaikki eivät lähtiessään olleet natseja vaan heistä sillä reissulla tuli jopa fanaattisia sellaisia?
Sota pesee aivoja tehokkaasti koska siihen palapeliin kuuluu kiinteänä kuviona myös aivopesu, yhden asian alati toistuva propaganda. Ja ruuti säilöö tuon psykedeelisen jargonin keskenkesvuisiin aivoihin kuin leppäsavu arominsa hirvenlapaan. Niiden vaikutus jatkuu ikävimmillään sukupolvelta toiselle kuten olemme sotien ihailussa kautta aikain kokeneet. Nyt eletään niitä aikoja, jolloin nuo savustuskaasut ovat jälleen hämärtämässä lajimme järjenvaloa.
31.3.2019 sunnuntai
Aamulla varhain nuori alkuasukasmies on tärskäyttänyt Kiteellä autollaan päin vastaantulijaa. 3 kuollutta, 3 loukkaantunutta. Kaamea tapa itsemurhalle. Missähän "wiikinkien" lippukulkueprotestit tällaisten, vähintään joka keväisten tapausten estämiseksi viipyvät?
Tulihan sitä eilenillalla Napisreissu tehdyksi. Tauti "valui" humpaltaessa melkein pois. Aamulla heräsin kuitenkin aika kovaan yskään ja ääni on aikatavalla poissa. Muuten ihan hyvä mieli siitä, että kävin jaloittelemassa.
Jos elonpäiviä vielä jatkuu pariakaankymmentä vuotta, niin voisin melkein ennustaa, että näen minäkin seuraavan huomattavan tyrannin, joka jossakin päin maailmaa (Euroopassa?) ratsastaa valtaan ilmastopolitiikka-satulasta käsin.
Väistämätön ilmastonmuutokseen vaikuttamisprosessi tuleekin olemaan maailmoja mullistava, mutta huono puoli ennusteessani on tietenkin tuo "tyranni"-arvonimitys, sillä tällekin "johtajalle" tulee olemaan tärkeintä vain valta ja oman, sekä lähipiirinsä rikastuminen/paksusti eläminen. Ilmaston hyvinvointi on vain asevoimien ja järjestelmien käynnistämiselle syy, jolla valta-aseman voi saavuttaa. Aivan sama, minkä se maksaa, vaikka sitten viimeisetkin elonkehän happivarannot.
Jos ilmastopolitiikalla ratsastavia tyrannisauruksia nousee Tellukselle useampia yhtäaikaa, ne valjastavat alamaisensa sotaan toisiaan vastaan, ja niin kolmas maailmansota tulee olemaan viimeinen sota, mutta verrannollisesti yhtä paradoksaalisista syistä kuin kaksi ensimmäistäkin.
Puutarhuri ja pojat tulivat nyt illalla Keski-Suomen reissultaan. Hyvä keli siellä oli ollut ja ajomatkat myös. Laitoin ruuat heitä varten, mutta kukaan muu ei syönyt kuin minä. Olivat lähtiessä syöneet hyvin ja sitten tullessa tietysti titjasseet imeliä. No, onpahan huomenna mitä lämmitellä.
Luin Kumeniuksen kertomuksen loppuun. Tarkempaa, reippaampaa editointia kirja olisi vaatinut. Lopussa oli falskuuta enempi kuin alkupuolella. Oman itsen korostaminen ja isänmaallisuudella hehkuttaminen oli kovasti ärsyttävä elementti pitkin matkaa. Miten olisikaan tärkeä kirja siinä asemassa olleelta mieheltä jos olisi kaikkia salaisuussääntöjä pilkaten kirjoittanut niin kuin asiat ovat olleet. Kaikenpuolisen vihan ja kateudentunteet olisi pitänyt jo sen ikäisen (s.1912) miehen osata laittaa aisoihin. Niiden tunteiden purkaminen ei puolikkaiksi käsiteltyinä ole lukijalle hyvää luettavaa. Jos aihe ei olisi kiinnostanut niin en olisi kirjaa loppuun saakka jaksanut tahkota.
Seppo Heikinheimoa (1938-1997) suomentajana ja aikansa häpeilemättömänä kriitikkona hieman kummastelen jos ei kirjaa kääntäessään ole kyseenalaistanut vähintään sen epäilyttävää sävyä. Tai eipä kai suomentajalla sellaisia valtuuksia olekaan, on vain käännettävä mitä muulla kielellä (ruotsiksi, saksaksi vai espanjaksi?) on Kumelius muistelmansa kirjoittanut. Voihan olla, että omissa piireissään on käsillä olevasta käännöstyöstäkin (1989) argumentoinut ilkeästikin kuten siunattuna tapanaan oli useammassa asiassa aina Mätämunan muistelmiinsa (Otava 1997) saakka kunnes ampui itsensä.
Hesarista luin joskus aiemmin Otto Kumeniuksesta Virpi Mellerin kirjoittaman nekrologin 26.10.1996. Muuta hänestä ei lehden arkistoista löydykään, ainakaan pikahaulla.
Haeskelin HS:n sivuilta myös mahdollisia kirjoituksia Unto Parvilahti/Bomaniin liittyen, mutta aika vähän niitäkään löytyy. Otsikoihin saakka vain pääsen kun ei ole taaskaan lukuoikeutta kun edelliset "tutustumisilmaiset" lakkasivat. Olin niitä ottanut sekä pojan että itseni nimissä jälekkäin ja se onnistui vaikka sama osoite. Ei minulla ole varaa kahteenkaankymppiin/kk ostaa netin lukuoikeuksia, että harmittaa se. Paperihesarin naapurin Anelma siirtää laatikkoomme sisällä sitä käytettyään. Arvo ei enää kykene lukemaan, mutta ei anna lupaa tilauksen katkaisuunkaan.
Anelmallakin on näkö jo menyt niin kehnoksi, että vain ruokareseptit se leikkaa lehdestä torstaisin talteen. Taitaa sekin olla vanha tapa vain. Mitäpä kaksi vanhusta kovin paljon ruokia itse jaksavat laittaa. 4 kertaa päivässä käyvät kotiavustajat, muun ajan Arvo istuu telkkarin ääressä kuulokkeet korvilla kunnes viimeisellä käynnillään avustajat vyöräyttävät miehen petiin odottamaan aamua. Yöt ovat kuulema joskus aika pitkiä.
Anelma kuuntelee äänikirjoja tai nukkuu vain. Joskus tulee ja soittaa ovikelloa, istuu hetken tuossa keittiön pöydän ääressä tai eteisen jakkaralla ja lähtee kömpimään kadun ylitse kotiinsa. Pieniksi ne piirit menevät ennen kuin lopun ovi aukeaa.
Onpas tässä ollut editoitavaa. Sunnuntaipäivä kulahti kivuitta vaikka välillä nukuinkin.
Otto Kumeniuksen vakoilutarina on siis loppuun kaluttu inhottavuus, mutta ehkä jonkinlaisen kuvan sekin antoi yhteiskuntamme pimeistä voimista. Ja senkin, etteivät sellaiset voimat vakoiluineen ainakaan ehtymässä ole.
Päivänpolitiikasta vähän:
Suomessa Persun perkeleet nousussa! Mikään muu ei (taaskaan) selitä sitä, kuin että kansalaisten omat päät joilla ne väittävät itse ajattelevansa, ovat täysin tiltissä yhden päällepäin täysin haljun sössöttäjän takia jolla kuitenkin on kylmät aikeet.
Mihin terveet vaistot yksilöiltä haihtuvat?
Jos Persupuolue voittaa tai tulee jopa kakkoseksi, tietää se politiikan vääristymien lisääntymistä ja neljä vuotta on liian lyhyt aika niiden oikaisemiseksi. Ja helevetin pitkä oikaisun odottajille. Yhteiskuntarauhakin on koetuksella ja se taas tietää lisälaskua kaikille.
Ukrainassa koomikko Zelenskyi on kiertymässä istuvan presidentti Porosenkon kanssa toiselle kierrokselle. Olin kyllä ajatellut, että Julija Tymosenko olisi ollut se toinen. Entä jos Zelenskyi on oliogarkien kustantamien kybertunneleiden kautta ujutettu Putinin troijalaisversio?
