Ei ole tabularasa oma tauluni enää

14.12.2024 lauantai

Iltasella myöhällä

Tilasin tabletille Mihail Šiškinin uusimman "Viha ja kauneus"-esseekokoelman. Sen ensilehdet lupaavat, että sisältö on kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta. 

Ensimmäisen lyhyen esseen otsikko on klassinen kysymys "Mihin tarvitaan kirjallisuutta?"

Jatkokysymyksiäkin seuraa:

"Mikä on vialla maailmassa, joka on luotu kyrillisin kirjaimin?" 

"Mihin tarvitaan kirjallisuutta, jos se ei pelastanut Gulagilta eikä raukkamaiselta sodalta Ukrainaa vastaan?"

Elikä miltei samat aprikoinnit eri kohtein kuin mitä itse esitin kun Moskovan Zaatana määräsi örkki/zombiarmeijansa hyökkäämään Kiovaan 24.2.2022.

Sinä päivänä syöksin suutuspäissäni vaatimattoman kirjastoni hyllyt matalaksi, pakkasin kaikki pumaskat pahvilaatikoihin ja teippasin kannet lujasti kiinni. En sentäs jäteasemalle niitä kärrännyt vaikka sekin oli rattiin hyppäämisen päässä toteutuksesta. 

Tuolla ne kirjalaatikot yläkerran alkovissa yhä ovat. Olen yhä sydämistynyt kun ainoan uskoni, joka liittyi kirjallisuuteen, menetin.

Olen kuitenkin sen verran leppynyt ja ajatellut, että jos saisin Unimäen pirtin remontoitua, tekisin sinne joitakin kelopuisia hyllyjä joihinka parhaimpia kirjoja (kuka sanoo mitkä ovat parhaita?) vaikkapa vain koristeeksi asetteleisin.

Mihail Šiškinin kysyvät lauseet Vihan ja kauneuden alussa huutavat oikeasti vastauksia. Toivottavasti niitä seuraavilta riveiltä löytyy, että jaksan sitten itsekin kirjoittaa vaikka mitään, piru vie! en koskaan tälläkään tolskaamisella eläessäni saavuttaisi.

No niin. Mihailin ensimmäisen esseen lopussa seisovat mm. nämä lauseet: 

"Mutta kaikki sodat loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Ja silloin tulevat kulttuuri ja kirjallisuus tarpeeseen. Ennemmin tai myöhemmin tämän kuilun ylitse on rakennettava silta. ...   ....     .... Ja ensimmäisenä sitä siltaa tulee rakentamaan kulttuuriväki, kirjailijat, taiteilijat, muusikot."

15.12.2024 sunnuntai

Uni: 

Isän kanssa istuin olohuoneen kuluneella, ruskealla nahkasohvalla Simonsalossa. Telkkarista tuli uutiset. Länsisaksan liittokanslerit Willy Brandt ja Helmuth Kohl vilahtelivat haastatteluissa. Isä sanoi, että johan nuo on nähty ja kävi potkaisemassa telkkaria kylkeen jolloin kanava vaihtui ja Spede Pasasen naama täytti koko ruudun. Sitten oltiinkin kävelemässä illan viimeisestä Ruposesta Kyntöläisen pysäkille jääneinä Pohjoismäkeen. Oli täysi kuu, lumi narskui, isä tuprutteli piippua ja sen  väkevätuoksuinen savu levisi koko auratun tien leveydelle. Isä käveli niin lujaa, että minun  piti hölkätä puolijuoksua perässä. Rappurinteessä en enää jaksanut vaan jäin istumaan lumipenkalle. Isän selkä häipyi ylämäen hämäryyteen. Kuunvalossa kuuset loivat pitkiä varjoja hangelle, minua pelotti, mutta ei se, että jäin yksin vaan ajatus, että jos isä kaatuu loppumatkalla hankeen suulleen ja tukehtuu siihen enkä ehdi kääntämään.

Se suloisesta unesta jonka aioin nähdä ja muistaa. Ehkä tuo jollain tavalla kuitenkin oli suloinen uni sillä nyt olen muistellut sitä oikeaa tapahtumaa kauan sitten (ehkä viimeisenä talvena Pohjoismäessä 1973) kun olin isän kanssa jostain syystä jäänyt kirkolle ja odotimme Kellariravintolassa viimeisen Ruposen lähtöä. Isä ehti ottaa vodkaa puolukkamehulla kaksi grogia ja kun bussi, siis siihen aikaan Ruposen linja-auto, lähti ja jäätiin pois Kyntöläisen tienhaarassa, käveltiin reippaasti kuunvalossa kotiin ne kolme-neljä kilometriä, ja minusta se oli mukava ilta.

Mutta mitä varten me oltiin siellä kirkolla? Miksi me sinne olimme jääneet, mistä sinne tulleet? Isällä oli edellinen Fiat 600 vaihtunut Fiat 850een jolla hän yleensä ajoi kaikki asiointi- ja työmatkansa...

Saisihan tuo  muistikeskus toimia täydellisemminkin. Nyt sitten kolitsen muistilaatikoistani ties kuinka pitkään sen päivän tapahtumia joidenka seurauksena oltiin siellä kylällä vielä illallakin.

Viime yönä sama kuu, kuin 50 vuotta sitten paistoi täydeltä ympyrältään ja ajattelin nukkumaan ruvetessa jälleen kerran, kuinka kuutamoiset yöt menevät hukkaan kaupunkioloissa. 

Miten mukavaa olisi olla Unimäessä ja käydä pikku lenkillä pitkin Vanhaa Maantietä.... ja kuvitella vaikka isä siihen rinnalle kiirehtimään, taikka Vinha... Olisi käyty Kyntöläisellä saakka tarkistamassa postin heittolaatikon alaosasta vieläkö siinä lukee Purola. Tullessa olisi tallusteltu Pohjoismäkeen ja sieltä polkua myöten metsän halki takaisin Unimäkeen.

Iltasella

Pakkanen kirraa, kikkanen parraa, nyt -20 astetta.

Soitin Heimosedälle kun sen nimipv on. Vielä huokuu Oulunkylässä hän ja tarinaa riittää. Jokaikinen kerta kuitenkin muistaa sanoa, että kuolema jo kolokuttelloo vuan eijoo vielä kyitiinsä kopannut. Aamuisin varsinkin aattelee viimosta henkäystä kun verenpaine on matalalla, huoimovvaa ja pitää kuntopyörää polkea, ennen kuin paineet nousevat. Nyt on semmoinen lääkitys menossa liiallisten silmänpaineiden takia, joilla on vaikutusta myös verenpaineeseen... En ihan tajunnut sitä juttua, mutta jotenkuten nuin sen H selitti.

Valokuvasin taulut jotka sain Meeriltä viime viikolla. Siinä talossa olisi ollut muitakin, mutta nuo kolme itseäni miellyttänyttä koppasin kainalooni. Tarmo niitä oli ostellut jostain ja kun hän on nyt kuollut, perilliset ovat laittaneet hänen jäljiltään tavaranpaljoutta sekä kaatopaikkakuormiin että muuten kierrätykseen ja jakaneet keskenään. Tarmo oli semmoinen hamsteri... Lady J:n isä siis. Yksi J:n siskoista (54v) on sairastunut hautaan vievään syöpään, toivoa ei kuulema ole hänellä...

Kaikkea sitä kuulee näissäkin hommissa. Tulee jälleen Tampere mieleen, ja moni muukin paikka jossa remppoja olen suoritellut.

Tampereella sattui kerran keittiöremontin teettäjälle ikävä tapaturma. Olin jotain ruuvaamassa tiskiallaskaapin sisällä ja se vanhus siinä takana sanoi, että kattovalon lamppu simahti, että hänpä tässä ootellesa vaihtaa. Kerkesin sanoa sille, että elä hoppuile, vaihan polttimon kunhan tän yhen ruuvin saan kiinni. Ei se kuunnellut. "Olen nääs näitä ehtiny vaihtaa  tällen iällen jo vaikka kuin monet, nääs..." Niinpä rouva siirsi keittiöjakkaran lampun alle, riisui polttimosta pahvisen suojan ja kiipesi jakkaralle. Minä viimeisiä kierteitä ruuvista meisselöin kun kuului kamala pamaus selkäni takana, keittiöjakkara töytäisi jalkojeni päälle ja kun käännyin katsomaan, vanhus makasi takaraivo lattiaan iskeytyneenä ja verilammikko alkoi hitaasti levitä harmajan pään alla... Henki kerralla pois.

Siinä olikin sitten kovat selvitykset että mitenkä tapaturma sattuikaan...

Laitoin jälleen ruokia uunissa jonka lämmitin jo aamulla varhain. Ehkä tiistaihin riittävät.

Ranskalainen pilapiirroslehti Charlie Hebdon oli julistanut pilakuvakilpailun jonka aiheena olisi ollut jumala mitä törkeimmässä muodossa esitettynä, mutta enpä ehdi edes yrittämään viivan vetämistä kun dead line on tänään. Tuskin olisin osannutkaan vaikka idea sellaisesta jumalasta heti pätkähtikin mieleeni.

Olisin piirtänyt "neitseelliseen jumalansyntymään valmistautumisen siittämishetken", elikä jonkin epämääräisen hahmon keinosiementäjää ilmentämään ja jumalanäidin pyllistelemään kumihanskaa kätensä suojaksi vetävän hahmon eteen....

Jumalahan on oikeasti tarinointien avuin keinosiemennetty ihmisten aivokohtuihin  joissa se jokaikinen joulu syntyy uudestaan ja sitten jo piäsiäisenä se samojen synnyttäjien toimesta pannaan lihoiksi.

44 tonttua

7.12.2024 lauantai

Yölintu-yhtyeen Silmu toistaa eräässä laulussaan ainakin kymmenen kertaa "mä putoan". Laulun sanomasta ei taida kuitenkaan löytyä syvällisempää viestiä siitä, miksi se putoaa.  Kaihontunnetta piisaa ja mikäpä se sen suomalaismausteisenslaavilaista olisikaan; Tämä meille on iskelmän historiassa päihin painettu, ainakin teoriassa.

Itse kurvasin taas kerran henkiselle takapihalleni, sinne entisten ryönien kujille masentuilemaan. Pimeän perillä revin käteni ja kieleni ja naamani ja vaatteeni piikkilankaan. Kun  pääsin muurin harjalle, nahkani sai viimeistelyn betoniaitaan valettuihin, särjettyihin pullonkauloihin. Pakoloikallani  murtuivat molemmat jalkani ja elokuvista tutut raatelijakoirat hyökkäsivät kimppuun eikä pelastusta tuholta ja kuolemalta enää ollut.

Herääminen tähän päivään oli sitten taas oma juttunsa.

Iltasella

Kävin Kaukavedessä rypemässä. En pitänyt kiirettä. Uin valitsemani altaan päästä päähän niin monta kertaa, että se alkoi tuntua käsivarsissa ja jaloissa. Muutamat uijat siirtävät kierroslukunappeja; heillä on tavoite tietystä määrästä, metreistä. Sitten vesihieronnat, kylmä- ja lämminallas. Lopuksi  löylyttelyt. Kahviossa istahdin kupillisen ajaksi ja kun kävelin parin asteen pakkasessa kaupan kautta tänne sivullistenkadulle, oli oloni jo kohentunut sen verran, että kykenin ajattelemaan asioiden laitoja järkevämmin.

8.12.2024 sunnuntai

Syyrian pääkaupunki on kapinallisten hallussa, luen aamun uutisista. Al-Assad on kerännyt kimpsunsa ja kampsunsa ja paennut. Minne, sitä ei tiennyt syyrialainen erkkikään Damaskoksen basaarissaan.

Mikä maa sille veriselle tyrannille on turvapaikan antanut? Venäjä?

Olisi miljoonia murhattuja ja kidutettuja ja heidän omaisiaan ajatellen oikein, että Kremlin tiilimuuria vasten ne kurjat oliot Moskovan Zaatanaa myöten ammuttaisiin kuin Romanian Nicolae Ceausescu muijineen palatsinsa takapihalle 25.12.1989. 

Jos asiat etenisivät yhtä joutuin kuin kapinallisten uusi vallankumous Syyriassa, voisivat he kaikki pian viettää hirviöiden elämän kuolinpäivää helveteissään yhtäaikaa.

Prisman tunnelin betonioseinämaalausten alle ovat spreijailijatkin huitaisseet merkintöjään. Esim. alatyylinen mielipiteen ilmaisu Ruotsista.

Kun emme sutaisun tekijästä tiedä sen enempää kuin tuon "fuck Sveden", niin menepä hänestä tämän syvällisempää analyysiä tekemään.

Mikähän panee ihmisen vihaamaan Ruotsia? Sama hälytysrajan ylittävä hippokampuksen kiehumispiste kuin susivihassakin? Entä miksi joku vihaa asuinpaikkakuntaansa, maakuntaa, savolaisuutta, kainuulaisuutta, lappilaisuutta tai ihan mitä kartalle merkittyä sijaintia tahansa?

Oulu tosin on ottanut vihasta vaarin ja jopa ylpeilee "Paska kaupunni"-graffitilla jonka joku aina töhrii piiloon. 40. vuoden ajan se kaupungin kustannuksella on aina palautettu. Ei se alkuperäinen siten ole eikä siinä minkäänlaisesta vihasta ole enää kyse; Hippasta viranomaisten ja töhrijöiden välillä voi pelata niin monella tavalla.

Se, joka ensimmäisen paska kaupunnin betoniin skriivasi, on saattanut ollakin vihainen. Ehkä häneltä on evätty sosiaalitukia, asunto on mennyt alta, poliisi on sakottanut nurkkiin kuseksimisesta tai läheinen on jäänyt kaupunkibussin alle ja kuollut. Tai yksinkertaisesti vain siksi, että Oulu on sattunut haisemaan juuri sinä päivänä erityisen pahalle niin kuin se vielä 40 vuotta sitten haisi. Ja kun juuri sinä päivänä on sattunut vihansa pippuroimiseksi kuunteleman Röyhkän Kaken Paska kaupunni-laulun. Maapallon sijainti avaruudellisissa kaikkeuksissa ei luulisi silti oikeuttavan yhtä oliota vihaamaan sen enempää omia asuinkulmiaan kuin planeettaansa jonka pinnalla pesäkolo sijaitsee.

Huomenna keittiörempan aloitus. Piti käydä hankkimassa uusi akkuporakone kun entiset ovat käyneet niin kuluneiksi. Monetkohan niitäkin olen eläissäni loppuun ajanut?

Cohen-elokuvasarja kehnonee edelleen loppua kohden. Näyttelijät eivät huonoja ole, ohjaus on. Ehkä käsikirjoittajakin olisi saaanut olla joku toinen. Semmoinen, joka olisi henkeen ja vereen ollut Cohen-fani.

9.12.2024 maanantai

Piirsin aamun ohrauunipuuroa kitusiin lappaessani Puutarhurin taiteilemiin joulukortteihin allekirjoituksekseni 44 x tontun. Kaikki erilaisia. Tällaisiin allekirjoituksiin voi sisällyttää samalla jonkin viestin jos tahtoo, ja minähän tahdon protestoijaluonne kun olen.

Tänään puran P:n kanssa keittiökalusteet Veteraaninpolulta. Paketoidaan ne ja rahdataan Lohtajankadulle. Ainakin 3 kuormaa tulee. Täytyy hakea kuomullinen p.kärry Motonetistä vuokralle. Tässä kohtaa sitä aina ajattelee, että olisi se viimeisin Hiace vain pitänyt vaihtaa aina pikkuisen uudempaan eikä henkilövaunuista haaveillakaan.

Iltasella

Menihän siellä lopulta koko pv. Pauluksen kanssa kyllä hommat sujuu. Hän hoksaa asioita. Pikkuisen aina vihjailen, että hakeutuu vain armeijan jälkeen rak.alalle koulutukseen kun ei ole vieläkään suunta elämässä selvillä, että mitähän ammatikseen alkaisi. Jos ei sitten jää Naton palvelukseen... Tampereesta se edelleen haaveilee.

Tein vielä ruokia kun se minulta niin "kätevästi" käy -kehoittavat toiset kun eivät itse halua keittiössä ährätä. Nyt niitä riittää ainakin pariksi päiväksi.

Väsy on, mutta eipähän jouda ei jaksa joutavia ajattelemaan.

10.12.2024 tiistai

Heräsin aikaseen. Unet olivat pitkästä aikaa ilmavia. 

Hain aamun lehden laatikosta, lehteen liimautuneena oli myös jätekeskuksen lasku entisellä nimelläni .... mitähän nekin sekoilleen....

Tänään pitäisi saada eilen purkamamme kalusteet siirrettyä, seuraavaksi vanhojen (1963-vuodelta) purku ja hajottaminen niin pieniksi, että menevät yhdessä kuormassa Majasaareen.

Syyrian tilanne on hirveä, kertovat tällenkin päivällen kaikki mediat ja haastateltavat. Kuka muuta on luullutkaan. Siellä ei itse syyrialaisista ole koskaan ollut kyse, vain sen maapalasen hallinnasta. "Hallitsijoita" Lähi-Idässä kyllä riittää. Eivätkä ne niitä "hyviä" ole juuri koskaan olleet. Mitä rakentelevatkaak  hallintamalliksensa nyt niskan päällä olevan kapinalliset, niin sitä ei edelleenkään tiedä se Damaskoksen Erkkikään. Ja viimeiseksi sille se kerrotaan, tai ei kerrota vaan käydään vain hakemassa ojennusleirille jos ei alistu.

Aivan karmeita asioita al-Assadin diktatuurin jläjiltä on jo nyt muutaman päivän aikana paljastunut....

Tämä silmälääkäri (aiemmin jostain syystä olen pitänyt tätä tyrannia hampilääkärinä) on nyt Moskovan Zaatanan kainalossa. Meinaakohan selvitä hengissä miten pitkään, sillä siellä Venäjän tyranni ei pidä nyt hänestä enää lainkaan koska hyödyllinen idiootti hänessä menetti Syyriasta otteensa ja samalla myös Venäjän tukikohtien käy siellä kehnosti. Ehkä myrkkylähetit ovat jo matkalla entisen hirmuhallitsijan tykö...

11.12.202 keskiviikko

Pojista vanhin 23 v. 

Hesarissa juttu Mika Waltarista ja hänen muusasta/rakastajattarestaan Helena "Leena" Ilmarista. Juttu on otsikoitu "Mika Waltarin salaisuus" ja jäljessä vihjaistaan, kuinka löydetyt kirjeet muusalle paljastavat Waltarin synkän salaisuuden.

No joo. 

"Johtavaa Waltaritutkijaa" Pano Rajalaa vituttaa kun ei saanut taiteilijoista väkertämiensä erotiikkakirjallisuuden Waltari osuuteen arkistoja kolutessaan käsiinsä juuri näitä kirjeitä.

Kyllä Rajala sanankäytön osaa, mutta hän on erittäin ärsyttävä tyyppi muulla tavalla. Katri-Helena varmaankin ko. hlön "pimeästä puolesta" osaisi lohkoa sattuvammin, mutta hän osaa olla kohulausuntoja antamatta.

Iltasella

Tänään revittiin vanha keittiökalusto seiniltä ales, nakeltiin ikkunasta suoraan peräkärryyn ja vietiin Majasaareen. Putki- ja sähkömiehet pistäytyivät suunnittelemassa tekosensa. Toinen käy huomenna, toinen vähän myöhemmin.

Ee jaksa muuta kuin nyt saunan jälkeen mennä kyljelleen, lukea ja nukahtaa.

12.12.2024 torstai

Heräsin pikkuista vaille 5. Nyt on kahvit juotu ja lehdet luettu, myös Ylen uutiset kuunneltu. Puuro vielä ja sitten sitä tuas jaksaa.

Näyttää siltä, että vanhojen kaivelu Hesarin sivuille lapioituna kannattaa. Waltarin eilisestä kohahdusuutisesta jälkikirjoituskin (Jussi Lehmusvesi) on pitänyt laatia vaikka ei siinä mitään merkillistä enää voidakaan sanoa. Tupakka ja viina ja pimppi vain alkoi maistua suussa kun sen luki.

Pentti Saarikoski teki tämänkin lahjakkaammin: Paljasti kirjalijoiden "pimeän puolen" jo eläessään.

Brasilian presidentti Lulaa on jo toistamiseen leikelty päästä kun sitä halvasi, mutta enämpi kiinnostaa nyt, miten siellä valtataistelun ohessa jälleen kerran käydään sademetsien kimppuun uudella innolla kun Peikko-Lula syrjäytyy vallankahvasta?

Ennen työmualle menoa täytyy käydä K-Raudasta vesieristeet, kulmanauhat, maalia, ruuveja, lattiavinyylit ...

13.12.2024 erjantai

Heräsin jälleen varhain.

Jos olisin tyttö ja mun nimi olisi Erja olisi mun perjantait erjantaita. 

Nykyihmisten kanssa sanaleikkien harrastaminen on melko mahdotonta. Omat kakrut jotain osaavat kun ovat ikänsä vehnästelyihini joutuneet kuunteluoppaina osallistumaan, mutta muuten sillä rintamalla on hiljaista. Toisalta eipä mun elinpiirissä kansojen vaelluksia enään tapahdukaan; rajoillani on hyytävän hiljaista jos paskalehtien otsikoita lainaisi.

Iltasella

Saatiin keittiökalusteet sille mallille, että enää on ripustamatta tiskipuolen yläkaapit. Putkimieskin kävi vetämässä ne pari vesijohtoaan ja saa käydä maananataina kytkemässä viemärin, hanat ja tiskikoneen.

Ihan olen piipussa.

14.12.2024 paulantai

Jos olisin Paula, niin nyt viettäisin paulantaita. Muista viikonpäivistä ei suomenkielisiä nimiä taida saada sitten väännetyksikään eilisen lisäksi.

Olin nukahtanut vissiin jo kahdeksan kantturoissa kun katsoin tabletilta uutta brittiläistä sarjaa "Showtrial-Julkinen tuomio". Klo on nyt 01.04.

Jotain keljua unta näin, mutta ei se tänne kirjoituspöydälle saakka mielessä pysynyt kun piti käydä vettä hörppäämässä.

Nyt sitten muutaman minuutin kuluttua muistankin. 

Unessa muutin Kajaanista pois. Olin vihainen kun ei enää solmiudu kaveri- eikä ystävyyssuhteita kuin joskus ennen Siilinjärvellä, Tampereella, Kittilässä... Asuinkuntiani ja kaupunkeja vilahteli unessa kuin täikammalla niitä olisi muistinhiuspehkoista joku näkösälle vedellyt. Samoin tuttuja ihmisiä, kavereita, osa jo mananmajoille menneitä ... 

Ikävä tunne puristaa rinnasta koska niin todellisena näen sen, että mahdotonta on enää solmiakaan minkäänlaisia tiiviitä suhteita sillä kaikki potentiaalinen ihmiskertymä on tahoillaan jo oman reviirinsä merkannut eikä sinne uusia jäseniä sisäpuolelle päästetä. Tai jos päästettäisiinkin, eivät aikataulut passaa koska kalenterit ovat totutuilla asioilla ja ihmisillä, töillä ja harrastuksilla täytetyt. 

Se ei ole kenenkään vika, syy, vaan aivan normaali kehityskulku sellaisen ihmisen kohdalla kuin minä joka ei ole aloilleen sopeutunut olemaan. Jolla ei harrastuksena ole kuin yksinäisten ihmisten jutut; Kirjoittaminen ja lukeminen ja yksinolon viehätys varsinkin mökkiaikaan kesällä. Typerien unien näkemiset. Joutavuuksien haaveksinnat.

Kukapa tämmöisen seuraa tiiviimmin kaipaisikaan, se oli se kysymys jota vatvoin herätessäni. 

Pojatkin missä lienevät. Puutarhuri lie tullut iltamenoiltaan ja on varmaan jo täydessä unessa: (Työkavereiden kanssa oli keilaamassa.)

Nyt tuntuu, että joutaisin oikeasti mennäkin pois kun surettaa tämän globaalin tuholaisen, ihmisen, toimet muutenkin.

Näen tietyt korjauskokeilut aivan mahdottomaksi. Naurettava on sekin, kun nyt panivat median toistamaan ettei leivänpalan päälle pidä enää lihaleikkeleitä laittaa vaan ihan mitä muuta hyvänsä. Itsekin voin olla sitä mieltä, että ilmankin pärjää, mutta kai se nyt nähdään muidenkin silmin, kuinka naurettavista naurettavin tuollaisen yksityiskohdan lanseeraminen arkipäivän roskaruualla ravitun ihmisen tajuntaan onkaan. 

Ei tarvitse kuin medioiden mainoskanavat aukaista niin mitä siellä suuhun mätetään? Tai kun kävelet tämänkin piskuisen kaupungin kadut ja kujat silmät auki, niin kuinka monta roskaruokapaikkaa löydätkään joissa ihmiset ahtavat kylläisiin kitusiinsa ihan kaikkea muuta kuin terveellistä ja ilmastoystävällisesti tuotettua höttöruokaa. 

Sitten täytyy tajuntaa osata laajentaa, että näkee tämän miljardikertaisena tapahtuvaksi 24/7 ympäri Maa-planeetan ja se taas johtaa tähän toivottomaan totuuteen, että myöhäistä kaikki korjausliikkeet. Isot tahika pienet.

Voi siinä mielikuvituksen silmänvalkuaisia sisäpuolelta koettaa nälkäänäkevienkin kuvilla värittää, mutta ei ne sinne mäkkärien hampurilaistursukkeiden väleihin taida mahtua...

En ole adresseihin laittanut vissiin koskaan nimeäni, mutta nyt äeväsin kun "Ei kaivosta Rautavaaralle"-allekirjoituspyyntö tuli. Siihen oli mahdollisuus laittaa "viesti päättäjille" ja niinpä kirjoitin, että ensin kotimainen kolonialismi tuhosi synnyinseutujeni metsät, ojitti suot ja pilasi purot, joet ja järvet niiden valumavesillä ja nyt tulevat sitten monikansalliset kaivosjätit jotka silittelevät loputkin luonnonrippeet...

Kaivosten mustaliuskeen väristä joulua kaikille!

Jokapojan teeseitse-epikriisi

5.12.2024 torstai

(Otsikko valehtelee. Ei tästä tullut epikriisiä, mutta olokoot; kriisi kuin kriisi.)

Näitä minä tänäänkin jahnailen ja siellä tunnette myötähäpeää kaikki te puolitoista lukijaani. (Vaatimattomuuta korostava lainaus musiikkitoimittaja Eva Tigerstedtiltä jolla tuhansia-kymmeniätuhansia- kuulijoita.)  

Mitä suotta mitään tuntemaan, tuolla on mualima viärällään muita, joita suapi hävetä kun eivät ne ite osaa. Eikä näitä joutavia jatustelujani ole mikään pakkoa lukea, hullua hurskaammaksi niistä ei kukkaan tule; tuskinpa edes hulluus uhkaa.

Itse olen kokenut joskus nuorena aivojen nyrjähtämisiä vahvojen lukukokemusten jälkeen ja tiedän, etten itse monasti ole sellaista tekstiä tuottamaan kyennyt. Lienenkö koskaan.

Kirjoittaminen on siitä kummallinen aivotapahtuma, että kun kirjoittaa, niin sitä luulee tyhjentyvänsä, mutta se ("säiliö") alkaakin täyttää. Viestissä ystävälleni kirjoitin tässä iltamassa, että onttona nyt jonkin aikaa hortoilen, mutta ei se paikkaansa piä. 

Millainen täyttyvä tynnöri se mieli on? (Pst. Se on synapseja ja sen sellaisia. Niistä voi lukea tietoa tiedeartikkeleista ja -kirjoista.)

Kun on musteella merkinnyt polkunsa käänteitä kuin koira koipensa nostoilla reviirinsä ääriä, niin niitä sitten jälkikäteen haistellessa tulee miettineeksi kanssaeläjiä, jotka eivät sanaakaan elonpäiviensä tapahtumista mutkaista viivaa vihkoihin ole saaneet. Ja että kuinka sellainen eilisensä haltuun saa jos jonain hetkenä elettyä elämäänsä joutuu tonkimaan, tai muuten vain haluaa laatia epikriisin elämästään ennen kuin kannet kiinni lumpsahtavat.

Psykologien tenteissä muistot vääristyvät, pahimmat jäävät kertomatta, tai sitten niitä liioitellaan. Psykologiparat sitten näistäkin ihmisistä tarinoita potilaslomakkeisiin yrittävät aikaan saada. Jopa kymmenen ihmisen viikkovauhtia monenkirjavat mielenmerkinnät epikriiseihinsä laatia.

Ainakin usko henkisen olon kohentumiseen kärsii jos terapoitava ryhtyy ajattelemaan, miten valtavan määrän mielendataa yksittäinen terapiatyöläinen vuodessa käsittelee. Sinä olet vain yksi numero siinä ketjussa ja jos sen tiedostat, terapiasta teho menee. 

Terapian teho perustuu siis vain omaan mieleesi iskostettuun illuusioon, että voit kuvitella olevasi se yksi ja ainoa potilas jota tämä juuri sinun elämääsi tullut terapoitsija kaikella hyvyydellään on lupautunut hoitamaan.

Kyynistä ajatteluahan tämä on, mutta eikö se ole totta?

6.12.2024 perjantai

Aamuyön ja itsenäisyyspäivän puolelle nuljahti aikarauta. Parhaillaan on käynnissä Linnan Tuntemattoman lukumaraton Ylellä. Savon paikallisuutisten otsikko kertookin että:  "Kuopion kaupunkialueella pahaa hajua torstaiaamuna, lähde Tuntematon"

 Mietin vielä eilisiä kun viimeaikojen päänivaiva suurinpiirtein on koossa ja odottaa vain sitä "jyystämistä" elikä "fuukaamista ja reggaamista", kuten vehnästeli kirvesmies Hoffren Hiekkaniemessä kesällä 1974.

Mistä otat muistoista kiinni jos vuoden 1989 joulukuun 3 päivältä ei löydy merkintää edes tallennetun allakan marginaalista kun juuri niiden aikojen tapahtumat mieltäsi alkoivat vaivata?

Miten minä olisin kyennyt vastottain käymään lävitse vuoden 1975 kesän erään takaraivossa jyskyttäneen, teini-ikäisen mieltä järisyttäneen tapahtuman kuvioita edes autofiktiiviseeen kerrontaan tukeuten jos en olisi pieniä tekstinpätkiä ja yhden tärkeän, silloin kamalalata tuntuneen kirjeen sivua siitä ajasta löytänyt?

Tosin jos järkevästi ajatellaan, tuo muisto olisi ehkä saanut jäädä löytymättäkin. Silloin olisi myös tarina jäänyt kertomatta, mutta niitähän maailmassa riittää.

Järkevyyttä missään toimissani on turha olettaa jonkun näkevän. Ei vanha koira enää järjenkäyttöön taivu jos sillä ei ole taipumusta siihen koskaan ollut. Tolskataan isän "neuvojen" mukaisesti loppuun saakka, ja sitten vuan olla höllötetään multaa suussa, iäneti.

On aivoja, joilla on kyky palata menneeseen ja poimia jopa kelloaikoja jonkin itselle merkityksellisen tapahtuman ajalle, mutta se on enämpi kuin harvinaista. (Kemppinen blogissaan kirjoittelee joskus muistavansa.) Suurin osa meistä ryömii elämänputkensa lävitse niin, että eilisen päälle aina kansi kiinni kolahtaa ja se on siinä; vanhoja ei muistella!

Se, mitä sitten saunanlauteilla kaljapäissään sankaroidaan eilisistä, on vain käristetyn makkaran haikuja, hitsipillin suhinaa, mutterin kiinnivääntöä ja vasaran pauketta.

Nykyisyyttä ja tulevaisuutta kun ajattelee, niin koska näitä sähköisiä alustoja pian kaikilla on, joiden avulla ja oheistuotteena valokuvia ja viestejä väistämättä tallentuu, tulee olemaan hyvät mahdollisuudet päästä eilisiinsä käsiksi jos on tullut muutakin tallennettua, kuin vain selfieitä pilviin sujauteltuna. Tosin tallennusten julmetun suuret määrät tulevat tuottamaan huomisen muistelijoille ongelmia jos aikoo tarkentaa kuvaa todella tapahtuneisiin, tärkeisiin asioihin. Perillisten osa hirvittää sen kaiken keskellä, mutta ehkä ne kohta keksivät laitteen, jota klikkaamalla kaikki haihtuu muistamattomaan tilaan kuin äskettäin katsomassani elokuvassa ihmeotukset ja niiden olinnpaikat. (Satukirjojakin niistä on.)

Syvemmät ihmissuhteet nykyrumbassa jäävät toisarvoisiksi, sähköisiksi välähdyksiksi ja pikaisiksi seksiakteiksi siellä ja täällä kun sovellusten alustat tarjoavat aina vain uutta, muokattua pärstää valittavaksi. 

Huomenna, kunhan asiat etenevät, lopulliset parinvalinnat suorittaa tekoälyavusteinen sattuman käsi. Samettisen äänen omaava  Robotti valmistelee uroksen ulokkeet toimintaan valmiiksi ja toinen sivelee ja hyväilee naaraan kuumaksi ja kosteaksi, jopa ehkä yhtyykin kaikkien puolesta kaikkien kanssa: Luin juuri tutkimuksen, jossa kerrotaan, että japanilaisten mielestä lajimme välinen parittelu on käynyt liian vaivalloiseksi joten pannaanpa erilaiset laitteet ja puheohjelmat hommiin.

Homo Deus, huomisen lyhyt historia-kirjassa Yuval Noah Harari kertoo mikä edellisen Homo Sapiensin jälkeen tuleman pitää. Lyhyesti: Tekniikka hoitaa kaiken.

Entä miten on siihen varauduttu, kun tutkijoiden skenaariot aurinkomyrskystä, joka pyihkäisee sähköisen ihmiskunnan muistin sekunneissa huithelevettiin ja kaikki on aloitettava uudestaan? 

Ehkä ihmiskunta taantuu 2,5 miljoonaa vuotta takaisin päin Homo habilikseksi joka liaanista juuri karvaiset kouransa on irroittanut ja alkaa häntäänsä typistelemään.

Polttelee jo

2.12.2024 maanantai

Illasta vasta tämän kirjoitusalustan lappeelle viäntäyvyin.

Aamupäivällä avasin uimahallikauteni. Vuosia siitä kun viimeksi olen käynyt. Altaissa oli väkeä. Eräässä vedessä molskijoita ohjasi striimiltä tuleva jumppafilmi. Kovasti pomppi väki, nitkutteli ja kitkutteli. Varmaan hyvää tekee, mutta onkohan valtakunnan altaissa rypijät ennen olleet niin lihavia kuin nykyään?

Tutkimuksia esittelivät artikkeleissa, että nuorten painoindeksit ovat muuttuneet ylilihavuuden suuntaan, ja varsinkin poikien. Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen kyllä älyää, mistä sekin johtuu.

Amarin kirji pitkästä aikaa viestejä Nokialta. On muuttamassa uuteen asuntoon joka on aivan uimahallin vieressä. Ei vielä keretty kaikkea kertoilla kun hän oli töissä. Ehkä tässä jatkamme jahka saapuu ilta. Tai sitten soittaa pitää kun hällä näkyy edelleen olevan suomen kielellä kirjoittaminen vähintään hauskan tuntuista. Ei varmaankaan tartte paljoa kirjoitella, niin taito ruostuu.

Siitäkin jo muutama vuosi vierähtänyt kun Amarin&perhe Suomeen tuli. Se oli vuosi 2008. A oli 17, siskonsa 19 ja 25. Olikohan pikkuveli Korsey 14 tai 15 ja nyt silläkin oma perhe niin kuin muillakin sisaruksilla paitsi tällä Amarinilla joka lähinnä vanhemmistaan kulttuuriinsa kuuluvin tavoin on keskittynyt huolehtimaan.

Hesarissa naseva artikkeli kokaiinin salakavaluudesta otsikolla "Kiero bilehuume". Lukisivatpa näitä oppilaiden kanssa kouluissa, ja oheen näyttäisivät videoita pahimmista huumekaupungeista maailmalta joissa aineista sekaisin olevat "zombit" vaeltelevat.

Tällaisen "opiskelun" tehosta tosin kokemusten perusteella ei näyttöä taida löytyä, että sillä merkitystä suuressa mittakaavassa olisi. Näytettiin sitä minunkin kouluaikoina tupakantervan mustuttamia keuhkoja mustavalkofilmeiltä ja oli vaikka millaisia tietoiskuja, mutta silti moni ikätoveri on hautaan kaatunut tupakin aiheuttamien sairauksien takia.

3.12.2024 tiistai

Tästä hetkestä on jälleen vaikea sanoa mitään. Aamupäivä joka tapauksessa.

Aamuyölle meni kansalaisen mikrohistoriaan syventymisessä, nukuin vähän, heräsin varhain. Join kahvit ja jatkoin siitä, mihin yöllä jäin. Hesarinkin selasin vasta nyt kun klo on kohta 11. 

Transsiin vaipuisin jos eivät huushollin pakkohommat havahduttaisi. En osaa tiskikonettakaan enää jättää täyttämättä, pöytiä pyyhkimättä, tulisijoja lämmittämättä, ruokia laittamatta... Boheemia taiteilijaa minusta ei enää saisi piilukirveellä veistämälläkään.

Iltasella myöhällä

P:n kanssa vähän vääntöä. Näistä ei voi kertoella sen enempää hänen itsensä osalta kun aikuinen jo on. Joka tapauksessa 32 aamua pojalla armeijan alkuun eikä hän kovasti innostuneelta vaikuta siihenkään.

Eilen kirjoitti HS huumeista, nyt paneutuvan tiedeartikkelin kohteena oli viina. "Jo yksi drinkki näkyy aivoissa"

Aika kornia sitten, kun viinan arkiolemuksesta jotain jutun tynkää on toimittajille tarjolla. Otetaan oikein lähikuvaa lonkkulasteista joita yksityiset ajattelemattomat lahden takaa rahtaavat. Ja hallituksen asenne on aivan äenpäen oikean tiedon kanssa.

4.12.2024 keskiviikko

Yöunet jäivät jälleen vähiksi.

Tänään menen yhdentoista jälkeen uimahallille. Jospa väki olisi tottumustensa orjia ja olisivat lihapatojen äärillä tasan klo 11 kun ruokatunnille ovat uransa aikoina kelloja totellen loikkineet. Minulla se kello on jo aikoja sitten lakanut kävelemästä. Syön kun nälkä on, juon kun janottaa. Aamupuuro on ainut, joka täytyy pian heräämisen jälkeen kitusiinsa lappaa.

Heikki Aittokosken uusin "Kunnon kansalainen" pitää yrittää saada luettavakseen. Buffin mukaan kirjailija ärisee ja purisee esseissään mm. ettei uimahallien ja yleisten saunojen lauteilla saa rauhassa omiin ajatuksiinsa vaipua kun siellä puhetta piisaa. Satiiria se taitaa olla jos yhtään Aittokosken tyyliä olen oppinut ymmärtämään. Sähkökirjana se maksaa vajavat 15€ ja käyn sen tabletille tilaamassa jos maksaminen onnistuu. Edellisyrityksellä maksuhomma meni räteen.

Olen käynyt jälleen kerran omaa kirjoitustani lävitse. Nyt aamusta istuin koneen ääressä kuudesta puoli yhteentoista. Lisäsin loppuluvut jotka olivat vielä erillään ja nyt tuntuu, että kun jyystän (korjailen ym.) kokonaisuutta vielä jonkun päivän, niin voin laittaa sen mualimalle.

Iltasella

Uimahallissa ei paljoa muuta väkeä ollut, elikä puolen päivän kahtapuolen on rauhallisin hetki.

Kitumarketista ostin kolmellakympillä viheriän toppatakin, oli kerrankin reilu alennus iliman mustia perjantaitakin.

Lady J soitti pitkästä aikaa. Keittiöremonttia tarjosi. Kävin jo katsomassa toisen keittiön josta ensiksi pitäisi purkaa siistinä säilyneet, melko uudet kalusteet ja huomenna käyn vilkaisemassa sen toisen, jonneka ne siirretään. Sieltä vanhat jätekeskuksen lajitteluun. Rekrytoin sitten P:n kaveriksi ainakin purkuhommiin. Tarpeeseen tulee se homma jos toteutuu. 

Poltot alkoivat. Joutuin täytyy nytten loput tekstinsä hioa. Pää ei pelaa jos täytyy samaan aikaan vasaroida toisaalla.

Kipinöi

28.11.2024 torstai

Piti nousta hereille lepäämään. Unenpuolen valtakunnassa oli niin vilkasta, että alkoi käymään voimille. 

Viimeinen näky unessa oli, että oltiin suuren rakennuksen takana jonne oli "tulvinut" kipsilevyvuori. Levymysteeri jäi selvittämättä kun piti lähteä ajamaan lehemälauma edestä pois.

Lopetin yöllä kirjoittamisen joskus kahden paikkeilla uuteen "ulokkeeseen", joka siirtyi uneen mukaan selvitettäväksi, mutta en sitä sitten unessa käsitellytkään kun nuo ensiksi mainitut lähtivät filmin lailla kelautumaan. Nukkumatin tiet ovat niin arvaamattomat.

Tänään tuli tilaamani sänky. 

Kävin ruokaostoksilla että pärjevväävät viikonlopun ylitse. EMUlle löytyi eräs remppatohtori joka hakee sen ensi viikolla, aukaisee moottorin ja miettii sitten, saapiko korjattua ite. Suappaat nähä.

Uutiset kertovat, että jälleen uutta luonnonriistoa miljardibusinekseksi Kajaanin ja Muhoksen välille on suunnitteilla. Nyt asialla on globaalitoimija/megayritys Google. Ja ajattelematon kansanmassa taputtaa karvaisia käsiään...

Myös Ranualle ovat piakkoin aukaisemasa valtavaa kultakaivosta jos saavat luvat, ja nehän ne saavat.

Mauri Pekkarisen 30 vuotta sitten ääneen haaveilema unelma ja uusi järjestys Suomen alueella on kohta toiminnassa oleva konsepti. Kansalaiset köijätään Uudellemaalle ja muu maa alistetaan kaivos-metsätalous- ja turismireservaatiksi. 

Minä muistaakseni ehdotin jossain keskustelussa (helevetin tosissani), että rakenentaan Suomen puolenvälin alapuolelle rajalta rajalle pato niin saadaan vesivoimakin yhdellä kertaa valjastetuksi ja energiahuolet ovatten poispyyhkäistyt. Turistilaumat ohjataan matkaamaan Suomineidon vartalolla kalaportaisiin jos mielivät tuntureille kavuta.

29.11.2024 perjantai

Unimäessä nyt kun on jo iltapimmee. Lämmitin hellaa ja kaminaa ja lämpesihän tupa, mutta yöllä varmaan vilu kapajaa. Sonja ja Mirre kävivät eilen lämmittämässä, mutta olipa unehtunut pellit selälleen niin se siitä sitten.

Sytyttelin saunankiukaan alle tulet ja vein Vinhan haudalle kynttilän tuikkimaan.

Otin kirjoitusvälineet ja läppärinkin mukaan, että jos sittenkin saisin muutamat rivit aikaiseksi.

Siirtelin vanhan sängynruhjun osina paikaltaan tuvan puolelle. Patjan nostin sohvan selkänojan päälle kyljittäin pystyyn, ohuempi varapatja selkänojan taakse säilöön. Raahasin uuden sängyn sisälle, purin paketista ja kiersin jalat paikoilleen. Petasinkin sen, heittäydyin köllölleen ja kerkesin painua uneen kun Pauluksen soitto herätti. Säikähinköhän kännynkälinää kun piätä meinaa nytten särkeä?

Tapio soitteli Kittilästä. Siellä pakkasta parikymmentä viivaa, tiällä nollassa. Hirvipeijaisiin oli käristystarpeita vuolemassa, ja sittenhän sitä puhetta jälleen piisasi monesta aiheesta... 

Saunoin pitkästä aikaa kunnolla. Pikkuisen satelee lunta, mutta jo näkyi muutama tähti, että eiköhän sade ollut tällen erää siinä.

Piti pompata vielä näin puolenyön kantturoissa kirjoittamaan muutama rivi kun viesteissä sattui kimmoke kohdalle osumaan.

Mökki viileni uudestaan, mutta sitä paremminhan se nukuttaa.

30.11.2024 lauantai

Heräilin kuuden hujakoilla päänsärkyyn. Unessa kiipeiltiin taas jossain. Näin edellä kiipeilevän naisen helmojen alle. Pässinpökkimät sillä oli alkkareina ja ylitse polven ulettuvat villasukat, että se erotiikasta. Tulee Akulan Ieva vain mieleen. Tässä unessa ne kyllä olivat käytännölliset kun oli kovasti viimaisaa niillä tikapuilla. Mitähän unenminulla lie itellä piällä ollut? Miksi unessa ei omaa vaatetustaan koskaan näytetä? Jos alasti kirmaa, niin kyllä sen muistaa! Tai jos sepalus on auki eikä vetoketju suostu kiinni menemään.

Sen verran on yöllä lunta häpsinyt, että maa on valakiana. Pakkasta ehkä 5 astetta. Mökissä +10. Ruapasin hellaan ja kaminaan tulet niin alkoi heti lämmetä eikä turkki piällä tarttenut uamukahvia ryystää.

Hesarissa muhoslaisten onnentunteita esiteltiin kun niille se datakeskus alkaa maailman massoilta kerättyjä miljardeja kuntaan lapioida. Eikä kritiikinpoikastakaan rivienvälieihin ole tungettu.

"Vihreä siirtymä..."

Tuota sanaparia kannattaisi kyllä jokaikisen hampaissaan narskutella ennen kuin sen ulos sylkäisee kera mairean hymyn ja ruskean kielen malliin Petteri Orpo, piäministeri.

Kaikki tällainen tietää vain lisää kaivosmonttuja ja tuulimyllyjä maisemaa pilaamaan. Materiaalitta ei minkäänmoisia datakeskuksia rakenneta eikä ylläpidetä yhtään missään, ja niiden tuotanto ylittää pian jo kaien olemassaolleen ja olemassa olevien fossiilisten polttoaineitten tuotantolaitosten kapasiteetit ja tornit ja merillä kelluvat, öljyä poraavien öljylauttojen armadat.

Tämä huutavan iäni ei korvesta kuulu, mutta huudan silti että lapseni ja lapsenilapset voivat sitten arvioida, oliko ukki ihan vitun viärässä kaikessa vai "vihreän siirtymän" mesenaatitko ne hirttää olisi pitänyt.

Tämä kaneetti sillä edellytyksellä, että joku järjissään vielä huomiseen kaikesta selviää.

Eivätkähän nämä mun ränkäisyni enää huomenna edes löydy internetin loputtomasta avaruudesta, että sama se sille, mitä Unimäessäni tai muilla sivukaduillani ajattelen ja kirjoitan.

Vaihdoin Tojotanrotteloon öljyt ojan päällä. Pesin suodattimen petroolilla.

Saunon kohta ja sitten lähden ajoissa ajelemaan Napista kohden. Siellä on tälle kaudelle viimeiset humpat. Lunta lankeaa jo melko tiheänä seinämänä maisemaan.

1.12.2024 Sunnuntai

Oskarin nimipäivä totuttuun kalenterin tapaan. Oskarisetäkin ollut haudassa jo kahdeksan vuotta. Pitäisi Heimosedälle soittaa, mutta on niin lyhyt nämä valoisan hämärän hetket, että ensin täytyy yrittää hommailla muuta. Halakojakin lappaa tasakerros kärryyn. Korokelaitoja en laita sillä tie on tosi huono ajaa llumen ja lämmön puolelle kääntyneen ilmaston takia.

Nukuin huonosti. Olin jotain kolmen maissa Napisreissulta pois. Nukkumaan aloin neljän maissa ja melkein heti alkoi jalkojen suonenveto -ja mielen, mutta jälkimmäisen syyt kerron ehkä toisaalla. Ehkä kaikki nämä tapahtumat...Eilenkin kävin Pikku Mirreä katsomassa ja sen suurenevaa vatsaa. Synnytyksen käynnistävät viimeistään 23.12. jos ei luonnostaan käynnisty. Iso on vatsanseutu pieneksi ihmiseksi.

Suonenvedot olivat niin kovia, että melkein tuli oksennus kun menin ulos alasti ja hieroin nuoskalunta koipiini. Se auttoi sen verran, että pääsin hetkeksi uneen ja vain välillä piti nousta oikomaan kirraan vetäviä raajoja. 

Kuuntelin Tarja Närhin isklemäradion. Oli Horttokaalo-aamu Tarjalla nyt kun ko. yhtyeen perustajajäsen Taisto Lundberg kuoli. En pääse mustalaisista minäkään koskaan eroon. Heidän heimonsa vaikutti jo lapsuudessa kehitykseeni, olen  ollut rakentamassa eräille hagerteille hevostallia ja onhan yksi romanitaustainen ollut vävynäkin monet vuodet ja hänen jäljiltään on tyttärelläni viisi lasta joista "Pikku Mirre", lempi lapsenlapseni odottaa nyt lasta vaikka on vasta 16 v. Samanikäinen, kuin Mirjam-tätini 1930-luvulla ja jonka hänen isänsä, fundamentalisti ukkini, laittoi sen tien mierontielle vaikka se hänet seksiin houkutellut, tai lie vaikka raiskannut "Vennäänmäen" joku isäntä oli paksuksi suikaisuut ja se  se olisi taipaleelle pitänyt laittaa. Vähintään raskaaseen vastuuseen alaikäiseen sekaantumisesta.

Mitenhän paljon tällaisia tapauksia näilläkin korpiseuduilla ja pitkin pitkää Suomennientä lie noihinkin aikoihin ollut. Ja pannapa nyt sitten alaikäinen niistä tilille....

Miten silti minä juuri täällä, kaiken raadollisen ihmiskäyttäytymisen alkulähteillä kykenisinkään kirjoittamaan luontevammin kuin siellä kaupunkimiljöössä minne kohta on taas lähdettävä kun on huolehdittavaa väärään pisteeseen maapalloa hommannut.

Mustalainen, sitä minussa on paljon. Traagista kahtiajakautuneisuutta niin mielen, kuin käyttäytymisenkin osalla. Siitä tunteesta puhui Närhin ohjelmassa yksi Horttokaalon muusikkojäsenkin.

Isäkin kutsui minua Ruhveltajaksi ja jo se leimasi minut erilaiseksi ainakin itseni mielestä, vaikka ei kai se muuta sillä tarkoittanut kuin että olin tietynlainen jokapaikan "ruhveltaja".

Elämäni rakkaudet... ne, joiden avulla sukujeni geenisiirtymätkin olen omalta osaltani laittanut jatkumaan, ovat kaikki olleet ongelmallisia. Kun tällen vuodellen mieleni pohjukoista kumpusi yksi aidoimmista rakkaustarinoista by 16 v., niin ei sekään mennyt niin kuin olisi haaveilla voinut...

Lopetan mieleni herkistelyt. Tiskaan astiat, siivoan tuvan, kokoan kamppeet ja saunalla käyn tyhjentämässä vesiastiat niin olen valmis lähtemään. 

Lastasin jo kärryn ja sidoin päälle pressun ja liinat tolokusti. Havujakin muistin käydä jo eilen säkkiin vesuroimassa kun Anelma ainakin oli ovikoristeisiin aitoja oikeita vailla. Mitenhän se näkkee niitä tehä: Täyttää huomenna 92 v.

Generaattorin tuluppa pittää muistaa varalle hankkia vaikka päälisin puolin entinenkin toimi ihan ok kun kärkiväliä rukkasin, mutta sehän saattaa ykskaksi tiltata.