19.4.2024 perjantai
Vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja on käynyt Sivukadulla kellarin märkyyksiä mittailemassa. Märkäähän siellä...
Puutarhurin EMUn hinautin Manauspalvelu Hinnelinillä (Hinauspalvelu Mannelin) Sähköässille. Nelospytyn puola oli zipannut. Kun Paulus tänään käytti EMUn katsastuksessa tuli hylky takajarrujen takia.
Pölkkyjen pienimisiä ja pinoamista. Kolakasti jo tuuleksii.
Sauna ei hassummalta tuntunut kovan rehkinnän jälkeen.
Joku nimetön, naaraspuolinen lajitoveri soitti kaukaa etelästä. Halusi puhua julkimerkintöjeni sisällöistä, sodista ja ihmislajin pahuudesta. Lajimme tragikoomisesta kompastelusta kaiken typeryyden keskellä. Älykkyys paistoi sanomistensa takaa.
20.4.2024 lauantai
Kohtalainen lumimyräkkä pistäysi ilmakehästä maan pinnalle.
Joinain aamuina sanon ääneen: Huomenta, Uappo-ukki.
Olen laittanut läppärini näyttökuvaksi hänen mustavalkean kuvansa. Nytkin ajattelen, että olen ollut jo 4 v ukin kuollessa, että ehkä jotain voisin muistaakin jos olisimme kunnolla pitäneet yhteyttä.
Mökkien välinen matka oli ja yhä edelleen on vajaa kilometri eikä se sen aikaisille metsänpolkujen juoksijoille ole ollut matka ei mikään edes pienimmille. Juostiin sitä toiseenkin mummilaukkilaan alvariinsa vaikka sinne oli jo hieman pitempi matka. Siellä syntyneet muistot paukahtavat ihan milloin vain mieleen: Uatu-ukin naurisjälte ja kessuröyhtäisyt ja Annimummin keitetyt kananmunat ja kirnuvoinokare niiden samanvärisessä keltuaisessa.
Rakentamiimme fiktiivisiin, siis olemattomiin sieluihin ei yhteyttä saa kuin raunileenat, ja sekin Luukkainen on jo itsekin kuollut. Siksi Uappo ukki vieraaksi jää kun ei edes muistirantua aivojen fornix-käytävässä puoliskosta toiseen sujahda.
Iltasella Knissa
Lumipyryn tukkimalla väylällä, kärry täynnä kuivaa uunihalkoa luistelin tänne Sivukadulle. Millennium-lapseni TaruMaaret tuli iltapvllä käymään.
Nyt tuvan pöydän kahtapuolen kehi puhetta hänen syntymäänsä johtaneesta, ihmissuhteensa sotkeneiden aikuisten kohtaamisista. Kerroin, missä hänen alkuunsa sysänneet lappilaiset makuukset, kirjaimellisesti savusaunanlauteet sijaitsevat.
USAn parlamentti äänesti Ukrainatuen (60 miljardia) puolesta ja se takaa, että ruumiit eivät sillä rintamalla lopu. Tosin eivät ne olisi loppuneet ilman tuota apupakettiakaan. Ilmakehä ei säästy sodan myrkyiltä missään. Kulkevat ne öljyjalostamoiden ja muun infran tuhoamiskäryt tänne Pohjolaankin.
Moskovan Zaatanan zombiarmeija on tietenkin saatava pysähtymään, järki ei sille stoppia saa.
Ei sotia järkeä käyttäen aloitetakaan sanovat sotastrategit mitä tahansa. Lopettaminenkin vasta, kun järjettömyyden käyttö on tuhonnut niin paljon, ettei kannata enää jatkaa.
21.4.2024 sunnuntai
Iltapvllä takaisin Um. Häikäisevää, kirkastavalkoista hanki auringossa.
Väsyttää enämpi kuin jos olisin halkorantteella kirvestä heilutellut. Mielessä TM:lle kertomani muistot ja varsinkin ne, joita en kerennyt kertoa. Ehkä niillekin aikansa tulee.
Ajattelu on raskaampaa kuin ruumiillisen työn tekeminen, siksi maailmassa ajattelua on niin vähän. Pian sitä ei tarvita lainkaan tekoälyalgoritmien marssiessa näyttämölle.
22.4.2024 maanantai
Aamu valkenee aurinkoisena.
Hesarissa pitkällä ingressiotsikolla varustettu artikkeli kuolemasta:
"Toisinnäkijä/ Monella ei ole käsitystä kuolemasta, sanoo syöpälääkäri - Tämän hän toivoo kaikkien ymmärtävän elämän päättymisestä"
Omaiset ja kärsivät sairaatkin toivovat, jopa vaativat, ylitse järjensanelunkin hoitoja hoitojen päälle vaikka selvää olisi, ettei kuolemaa voi selättää.
Viittasiko leikkaussaksien kanssa heiluva hallituksemmekaan saattohoitojonoihin päin?
Ei.
KD-kansanedustaja Päivi Räsäsen kirjoitukset eutanasiakeskustelussa ovat absurdeimuudessaan luokattomia. Siinä on ihminen, jolla on yliopistotason lääketieteellinen koulutus sekä ura takana ja silti se syntymää ja kuolemaa käsitellessään kykenee vetämään jumaltarustoon perustuvan kortin esiin, jota heiluttelee totena ohitse tutkitun faktatiedon!
Kuoleman saapuminen aikanaan on yhtä kirkas totuus kuin sitä varten tänne syntyminen. Kuoleman jälkeen ei synnytä minnekään uudelleen. Ehkä elottomina atomeina päädymme jonkun syntyvän soluihin, sammakon kutuun tai talitintin munankuoreen. Hautausmaiden yllä leijuvat atomimolekyylipilvien näkymättömät autereet.
Kerkesin sahailla rungot pätkiksi ennen märkää lunta viskovien pilvien purkautumista.
Ankarat päivät koittivat mustille rastaille, kyyhkyille, peipoille... Niiden eväät on pakkasen kovettaman hangen alla. Vinhan ruuantähteitä nokkivat kaikkiruokaisimmat.
Unipuron varresta kalanperkeiden jäinen läjä hävisi korppien tarpeiksi (niillä on jo poikaset). Kamera oli tallentanut niistä liki 200 videonpätkää.
Toin kameran pois.
Ei ole minkään isomman eläimen raatoa laittaa sijaan että jos se jokakeväinen karhu saapuu tähän lähelle.
23.4.2024 tiistai
Unessa ehtii: Olin yhtä aikaa Kuopion Ilveksellä ja Maaningan Kasinolla. Tanssiuni johtui ehkä eilisistä viestitteyistä.
Mukavaahan humpalla oli univirtuaalinakin.
Klo on nyt 04.34 ja olen ollut jo tunnin hereillä.
Lumisateet muuttuivat vedeksi.
Puutarhurin EMU on nyt kunnossa ja katsastettu. Pysyisi vain.
24.4.2024 keskiviikko
Räntää rätkii. Kirveenvarsi lipsuu kourissa.
Teroitin jälleen pari puukkoa, kirveet.
Ronteloin vankasta ilmastoinninsäleikköritilästä arinan saunankiukaan tulipesään. Kestää se yhtä hyvin kuin valurautaiset kauppojen hyllytavarat. Edellinen tuhoutui vuodessa.
Kirjoitin Hesarin kolumnistin Marjo Valtavaaran "Pelastuuko velkainen Suomi mineraaleilla?" -tekstiin turhan pitkän kommentin:
Sulkemalla ensinnäkin silmät siltä valtavalta luonnontuhonnalta jonka yksin jo kaivoksen tarvitseman pinta-alan raivaaminen, tiestön ja muun infran rakentaminen keskelle Lapin todella arkaa luontoa. Nuo jäljet eivät tule koskaan ennalleen palautumaan vaikka räjäyttely ja kaivaminen joskus loppuukin.
Entä valtavan, 22 kilomtriä pitkän purkuputken tarvitseman uoman halkaisu lävitse paksujen kunttajänkien Loukusajokeen? Miten rumaa jälkeä sekin on kun aapasoille räjäytetystä kaivosmontusta dronen kuvaamasta maisemasta silmänsä irti saa.
Eikä ne purkuputkesta Loukusaan ryöppyävien ja lopulta Ounasjokeen ja siitä aina Perämereen saakka valuvien kultakaivoksen jätevesien tyrskähtelyt ihankaan varmasti turturipurojen raikkauden veroisia lirittelyjä ole. Se on koettu jo Talvivaaran purkuputken Nuaseen ja aina Oulujärveen (Perämereen nekin lopulta) saakka mm. ammattikalastukselle ongelmia aiheuttaneiden päästöjen kohdalla.
"Menetetty maa"-elokuvalle olisi kaikessa Lapin luonnon tuhonnassa turismi mukaan otettuna, jälleen filmatisoinnin paikka."
Ben Zyskowiczin kirjoitukseen opiskelijaköyhyyden erillisyydestä värkkäsin tämän raa'an banaanin:
Sosiaalipolitiikan periaatteet, joka oikein tulkittuna sisältää myös opiskelevat yhteiskunnan jäsenet, ei tunnetusti ole koskaan ollut kokoomuksen eikä siten myöskään edustaja Ben Zyskowiczin vahvimpia osa-alueita. Eivät he lähtökohtaisesti politiikanteossaan sitä millään tasolla edes halua ymmärtää. Saatika että ottaisivat ohjenuorakseen Matti Kuusen 1960-luvulla kirjoittamat teesit tästä kaikkia kansalaisia koskettavasta aiheesta ilman, että ajattelisivat jonkun ihmisryhmän olevan irrallaan yhteiskunnan kokonaisuudesta.
Itse olen koettanut vähentää suomalaista "lapsiköyhyyttä" parikymppisestä aina tänne eläkeikään saakka jälkeläisten määrällä (kolme äitiä, kuusi lasta ja kymmenen lastenlasta) ja yhä edelleen olen kolmen opiskelijaikäisen isä, joista kaksi kotona, joten kokemusasiantuntijana voin kertoa, ettei opiskelijan vähävaraisuus mitään erillisköyhyyttä ole. Kyllä se edelleen lähiomaisten laihassa kukkarossa tuntuu huolentunteista puhumattakaan. Ainakin silloin, jos on säilyttänyt vastuuntunteet, rakkauden ja huolenpidon jälkeläistensä alkutaipaleen polkujen päissä.
Tällä tahdon ilmaista, ettei yhdenkään ihmisen, olipa opiskelija tahi mikä, oleminen ja eläminen yhteiskunnassa ole niin yksiniittistä kuin sieltä norsunluutornista katsellessa näyttää.
Näillä elämänkokemuksin rikastuttamilla silmilläni kun katselen nykyistä menoa, en ihmettele yhtään, jos yhä harveneva joukko kansalaisia haluaa enää lisääntyäkään tällaisessa, jopa vihamieliseksi lapsiperheitä kohtaan muuttuvassa ilmapiirissä. Enkä uskaltaisi lastenhankintaa edes suositella jos minulta joku sitä kysyisi.
Iltapalaksi muutamat letut puolukkahillon kanssa.
26.4.2024 perjantai
Eilen kaadoin kaksi pihakoivua. Perustelin kaadot itselleni aurinkokennon varjostajina. Molemmissa oli lahosydämisyyden alut jo pitkällä. Jos muutaman euroedustajan katkaisisi tyveltä, niin lahovikaa sieltäkin löytyisi jo. Tai ehkä lahoytimen sijainti on yläpäässä.
Läheisellä, rumaksi murjotulla aukkohakkuu-raiskaus-työmaalla on polttopuutavaraa niin paljon kuin kantaa jaksaa.
Kaponsa ja myötäjuoksijansa tarvittiin ihmisholocaustiinkin, niin sama se pätee luonnonraiskauksessakin. Ne pääsivät ääneen Hesarin metsissä töitään tekevien haastattelussa. Vain Mikko-Pekka Heikkinen kirjoitti siihen kritiikin kolumnissaan.
Mitä sanoisi Ponsse, jos niiden konearmeijoita alettaisiin kutsua sonderkommandoiksi?
Jos metsähakkuita koskeviin Hesarin juttujen jälkirimpsuihin (kommenttiin) sanan holocaust kirjoittaa, se menee hylkyyn. Olen kokeilllut.
M-PH kirjoitti viimeisimpänsä loppukaneetiksi "Veikkaanpa, että sellupomojen korviin tunnepuhe kuulostaa vätyksien kitinältä. Sitä tarvitaan kuitenkin lisää, jos metsiä halutaan pelastaa."
Kritiikkienkin tulisi siis koventua. Siihen toiveeseen holocaust-vertaus metsiemme jatkuvasta murhaamisesta sopisi vallan hyvin. Ei olisi kitinää vaan sanallista suoratoimintaa, perkele!
Peruutin DigiHesarin tilauksen. Kirjoitin palautteeseen mainosten ylitsevuotavan häiritsevyyden, mutta on se 20€ kuussa ylimääräinen meno sekin kun ei tämä maailma ostetusta tiedosta viisastuvan näytä. Peruutus astuu voimaan 23.5.
27.4.2024 lauantai
Nukuin pitkään (½7).
On tyyntä. Muutama aste lämmintä. Sumusade on poissa, utuisessa piliviverhossa on taevas.
Poliisista rikolliseksi muuntuminen tapahtuu joskus nopeasti. Kansanedustaja Timo Vornanen (ps) leikki lännen nopeinta vetäjää ja ammatin vaihto oli siinä. Median julkaisukiima yltyi orgastisiksi otsikoiksi.
Iltapvllä
Saunoin polttopuurevohkan jälkeen. Sitten torkahdin toviksi. Harkinnut Napikselle lähtöä.
28.4.2024 sunnuntai
Klo on 02.16. Veteli suonella jalkoja.
Kuuntelin tullessa Leonard Cohenia korvanapeilla.
Heräsin muutaman tunnin nukuttuani. Aamuyöstä kirjoitin pitkän tarinan olosta, jota kutsuin "oudoksi", mutta siitä se laantui siksi samaksi minuksi jota karkuun en pääse. Deletoin analyysini joka ei rehtiä analyysiä edustanut.
Mutta jonkin hajanaisen rivin ajatusten selkeytymisen jäljiltä kirjin vielä:
Muistoista kumpuavien musiikkipilvien alla sentimentaaliset mielenliikkeet sekoittavat järjen.
Mitä varten on perustettu sotilassoittokuntia? Miksi rumpujen tahtiin sotiin kuljetaan?
Kuinka syövyttävää aivopesua reaalielämää haitaten on musiikinsyöte lajillemme aikojen saatossa aiheuttanut? Entä kun sitä tungetaan kuuloluihin suoraan eikä mitään ole välissä. Ei edes asemia tarvitse hakea kun klikkaa soittojonon alkamaan.
Millainen tekoälyalgoritmien ohjailema ihminen on, kunhan se Yoval Hararin homodeukseksi on korvanappeineen ja antenneineen muuntunut?
Elokuva Peltirumpu: Miten sävelkorvaa pärisyttävä kuvaus sodan kaikkialle uletttuvasta mielettömyydestä se onkaan.
1960-luku: "Good morning Vietnam!" 2020-luku: Good Morning Ukraina! Доброе утро, Украина!
Vinha herätti nuolemalla kämmentäni.
Viimeisimmässä unessa istuin suonlaidan puolukkamättäällä, perse märkänä, jalat syvällä sammaleessa, ilman vaatteita. Juuri kuolleen Kaj Chydeniuksen tanssiva karhu soi niittyvilloissa.
Vinhalla oli kova kusihätä, se syöksyi portailta suoraan sohjoiseen hankeen liruttelemaan.
Aamurutiinit; Kahvia kuppiin ja puuro hautumaan.
Ikkunasta näen lintuja, lintuja, lintuja ja mieleeni tulee teksti kaikki minun lintuni.
Linnut eivät ole "minun". Ne ovat vain. Nekään eivät mene omimaan minua. Minä en ole mitään niiden mielestä. Ei niillä sellaista "mieltä" edes ole. Ne eivät edes ajattele/tiedä olevansa lintuja. Linnut ovat vain.
Pilkoin aamupvstä edellisen keruureissuni pölökyt ja pinosin. Perjantaista kanakeittoa oli vielä tällen päivällen.
29.4.2024 maanantai
Rakentelin jo ennen viittä maidottoman kuhakeiton. Paljon juureksia pottujen lisäksi, sekä sipulia. Maustoin vahvalla yrtti-pippuriliemellä.
Tänään löytyi risukoista muutama kokonainen koivu- ja kuusipölli jotka pätkin kannettavan kokoiseksi. Tein monta matkaa ennen kuin ne olivat kärryssä ja lopulta pihassa. On se kokoköpö tuo ihiminen lihasvoimineen.
Vinhalle oli roskaista vahdittavaa; Purukasojen ja lastunryönän seassa vilkehti useampikin myyrä.
30.4.2024 tiistai
Olokapiäkipuja yöllä. Niiden säestämään uneenkin heräsin.
Odotin sinistä bussia nro 21. Ohitse soljui vain keltaisia jokaisessa samat ihmiset kyydissään. Soila ja Sonja olivat pieniä ja rallattelivat punaisissa kurahaalareissa ja kumikkaissaan asvaltinkuopan rapakossa. Kun yritin nostaa pienempää tyärtä rapakosta pois, sivalsi kova kipu kättä ja tyttö luiskahti monttuun ilmestyneeseen hornanpyörteeseen ja hävisi näkyvistä.
Aamupalalla seurasin metsänreunan pyypariskunnan lisääntymisriittejä.
Pilkoin vankan kuusentyvipätkän. Lustoja laskiessa tuntui hurjalta oman syntymävuoden kohdalle pysähtyä. Puun läpimitta on ollut silloin toistakymmentä senttiä.
Kuusen syntymävuosi on ollut jotakuinkin ensimmäisen maailmansodan syttymisaikaan 1914. Minun syntyessäni se on ollut 44 v. Ja kun äkuusi nyt on kuollut 110 vuoden iässä, minä jatkan vielä elämää jonkin aikaa, en kuitenkaan koskaan yhtä vanhaksi. Ja jos lajitoverini metsänraiskausponssen ohjainten takana ei olisi katkaissut kuuselta elämänlankaa, se olisi voinut elää toiset 110 vuotta, kenties enemmänkin.
Jäi vajaaksi viimeisin pilkepino.
Tänään on lähdettävä Kniin. Huomenna vappu. Ei silläkään mitään merkitystä elämässäni enää.
Torstaina käyn Jormulassa jonkun vessan lattiaa remontoimassa. Tuli myös eräiden kalusteiden kiinnityshomma kaupungissa.
Kiinassa komennuksella oleva Hesarin toimittaja oli kokeillut viikon ajan elää pelkän tilausruuan voimalla. Tulos oli jo yhden ihmisen kohdalla kammottava. Jätevuori, joka päivittäisistä ovelle toimitetuista eväistä jälkeen jäi, oli valtava.
Kun tuon hirvittäviin typeryyksiin eskaloituneen elossapysymiskeinon kertaa maapallon laiskoilla ihmisillä, emme ikinään pääse minkäänlaisiin saavutuksiin ilmastomuutostorjuna-aikeissamme.
Yksistään Kiinassa näitä laiskoja löytyy puoli miljardia!
Roskaruoka- ja pakkausteollisuus juhlii, eikä ne välitä, vaikka muutama yksilö pahvin ja muovin seassa ymmärtäisikin Titanicin kallistuvalla kannella olevansa.
Sinulle jossakin siellä 2 runoa nuoruuden tekeleestäni, jota en ilkiä koskaan kenellekään enään näyttää:
1.
lapset laittavat voikukkaseppeleen
päänsä ympärille
suuret lapset ydinohjuksista
maailman ympärille
2.
kovakuoriainen lensi jostakin
tuohon pöydälle
se suojasi heti herkät siipensä
panssarilla
minäkin olen herkimmilläni
lennossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti