Meni myöhälle Knista lähtemiseni. G:n ja Puutarhurin kanssa kaupassa, G yökouluun, raparperi/puolukkapiirakan teko.
Kun olin täällä Unimäessä, lämpötila oli vain 3-4 astetta ja luja tuuli reutosi peltikatoilla, pressujen ja irtonaisten kamppeiden kimpussa. Sininen muovisankko kieriskeli epäsymmetristä rataa lännestä puhaltelevan puhurin syleilyssä itään päin. Vinhalla oli hauskaa kun juoksi sankon perässä, mutta itse se piti hakea tieltä pois.
Vaihdoin sänkyyn puhtaat liinavaatteet. Alan pätkälleni, kertaan Swandströmiä, nukahdan. Vinha jäi ulos.
24.5.2019 perjantai
Satanut koko pvn. Talikoin nurin aamusta yhden, marjattomaksi jo herenneen mansikkapenkin. Revin sitä mukaa muovinriekaleita jätesäkkeihin ja kirosin silpun määrää. Ärsyttäviä poistaa. Pitäisi kehitellä jokin muu systeemi mansikkapenkkien katteeksi. Hake ei käy, olen kokeillut. Kusiaiset pesivät niihin vielä hanakammin kuin muovin alle, syövät sitten kukintojen alut. Eikä hake estä ohdakkeiden ym. sitkeiden rikkakasvien tunkemista mansikan reviirille. 6:n millin havuvaneri ja rasiaporanterällä reiät? Sitähän olen miettinyt aiemminkin ja tulen joskus vielä kokeilemaan.
Laitoin Vinhan flexiin kiinni ja kävin metsälenkillä. Koukerrettiin mutkitellen Villelään, Toimilaan ja kun kuulin Iekkilän suunnasta ulkotöiden kolinaa, laskeuduttiin harvennushakkuun alla olleen nuoren metsikön halki suolle ja Iekkilän varasto- ja aittarakennusten taakse. Sulon ja Siirin (vainajoituneita jo) nuorimmainen (57 v) oli jonkun Unskin kanssa siirtämässä halkoja traktorin peräkärrystä äskettäin hirsistä vuoltuun, kaksiosiaseen rakoliiteriin.
Viimeksi olen käynyt tässä lapsuuteni naapurissa joskus 25 v. sitten kun Hra Heikkinen (kissa) oli vielä elossa ja karattuaan kotiutunut Iekkilään. Rupateltiin niitä näitä. Kun kylmä alkoi puistaa märkien kamppeiden lävitse itsekutakin, läksin jatkamaan lenkkiäni. Kiersin rajalinjaa Juhanilan mullikoiden laitumien kautta Mummolaan ja Armaalan pihan lävitse metsänaurausvälttien hävittämien polkujen paikkeilta Pohjoismäen suuntaan Ruunanrinteen sivuitse Rappurinteen alle, vesilinjalle, Ruatosuolle ja rajapolkua pitkin takaisin Unimäkeen.
Lapsuudessa ja nuoruudessa avojaloin hilpaisut pitkin kovaksi tallottuja, avoimia polkuja pitkin eivät tuntuneet missään, mutta ahneen lajimme toimesta teloitettujen, entisten ylväiden kuusi- ja mäntymetsien alennustilan vallassa olevissa risukoissa koukkiessa vaiva on moninkertainen. Eikä kai tämä ikäreppukaan kaikkine lasteineen helpotukseksi liene.
Ruokailin, syötin Vinhan ja otin päivätorkut.
Tekaisin vanhaan ikkunapokaan maasiivilän.
Euroopan kokoisia painajaisia. Maanosan karttakuvio esiintyi siinä koe-eläimeksi rekrytoidun hiiren aivosolu/synapsirihmastona (luin siitä artikkelin kuvineen äskettäin) jotka stressattuna harvenevat. Jokin "harvennushomma" unessakin oli meneillään. Poliittista riitelyä, May, Juncker, Mogherini ja Ranskan Macron ottivat rajusti yhteen suuren täytekakun äärellä. Kakun koristeina hornetteja, ydinkärkiä ja täydeltä porottava aurinko.
Jatkoin kasvimaan mylläämistä heti aamusta. Sopivan pilvinen, viileä, vähäsateinen päivä. Tuuli juttelee nurkissa ja peltikatteilla edelleen lujalla aksentillaan.
Miska oli saanut koulun tekemällä kalaretkellä lohen, toivat sen mulle. Sivalsin halki, suolasin kevyesti ja vein tekeytymään kellariin. Loimotan huomenna.
Pitänee illaksi Ilvekselle.
Ihan mukavat humpallukset eilenillalla. Tuttuja oli: Rane, Kari P., Kittilä-Tampere kaveri ja "Tohtori Raimo"" joita jututin. Mirkku oli taas laittanut kertakäyttöväriä hiuksiinsa niin harmaja ohimoni oli violetinpinkki vielä aamullakin. Hänen kanssaan onnistuu lujavauhtinen kävelyhumppakin poskiposkea vasten niin että hiki välissä vain tirisee. Sitten oli se "äidillinen" syliinottaja Oulusta joka on tuttu ainakin kahden-kolmenkymmenen vuoden takaa jo. Hänen kanssaan on hyvin lohdullista tanssia jotain kaunista kipaletta. Tuoksuu kylläkin tupakilta, mutta ei se haittaa kun ei suutelusuhteissa olla. Ja kenenkäpä kanssa sitä enää...
Söin lähtiessä sillivoileivät niin eipä vedellyt koipia suonella tullessa, eikä sitten nukkuessakaan.
Sonja toi 120 kpl mansikantaimia.
Tänään Euroäänestyspv. Annoin ääneni jo ennakkoon jälleen pienelle vihreälle naiselle. Hän ei kyllä parliamenttiin pääse, mutta joskus tulee eduskuntaan kipuamaan.
Onneksi on sadellut ja enimmäkseen lännestä tuuleskellut viime päivinä muuten olisi hallaksi kääntynyt ja mustikankukille se olisi tiennyt hallelujaata. Itätuuli tähän aikaan vuodesta tietäisi varmoja pakkasöitä.
Kävin Pohjoismäkeen vievän "vanahuuvenpolun" päälle lumitaakan alla notkistuneet puut katkomassa ja karsimassa rangoiksi. Läjäsinkin ne. Perimätietona mulla, että tuo polku olisi jopa 200-300 vuotta vanha. 1980-luvulla näin metsässä hortoilevalla "kutsetinmiehellä" (tai Kymi Kymmene Oy:n) vanhan kartan kopion, johon polku oli merkattu. Silloin oli metsänraiskauksen alla laajat aukkohakkuut ja se mies sanoi, ettei polkua vältätä nurin koska se on karttatie. Sen jälkeen olen omatoimisesti ja lupia kyselemättä huolehtinut, että ura myös pysyy auki. Tässä päässä Unimäen ja entisen Pakomaan kohdalta, sekä ennen Kellomäen tietä se on kyllä viilletty auroilla näkymättömiin ja istutettu mäntyä ja kuusta. Puolessa välissä polku on siirtynyt rajalinjalle ja siitä on ihan hyvä kulkea omaan pihaan.
Tulipa siinä uraa aukaistessa mietittyä, että tätäköhän polkua ensimmäiset Pohjoismäen asukkaat ovat vaeltaneet hirsitupia vuolemaan ja tulisijoja muurailemaan?
Äitini synnyinmökki on multiaisperustoille pykätty (valmistunut) 1895 nurkkipäässä olevan lukeman mukaan. Sitä ennen paikalle on vuoltu pieni tupanen josta käsin päätalo on tehty. Sitten ensimmäinen toimi savusaunana vuoteen 1973 saakka.
Pohjoismäessä on parhaillaan sijainnut neljä asumusta ja kaikki ovat olleet tuovisia: Arvo ja Helmi, Alina ja Erkka sekä ukkini Aabraham Tyyne Elisabethinsa kanssa. Kaikille on siunautunut myös liuta lapsia. Neljännen talon paikka on kauimpana ja siitä on myös lähdetty ensimmäisenä pois. Heidän nimiään ei minulla ole muistissa. Viimeiset asukkaat olivat Alina ja Erkka. Olin löytämässä suon laitaan kuollutta Erkkaa (65) Näläkölammelta 1975 syksyllä ja siihen loppui vakituinen Phjoismäen asuttaminen.
Iltapvllä jatkoin kasvipenkin mylläystä, mutta en jaksanut valmiiksi saakka. Käsiin sattuu.
Vähän väliä ryöpsäyttää vettä pilvistä joita ajelehtii sakeina parvina taivaalla. Vituttaa nuo hornettien pauhinat. Ne nousevat ja laskevat Rissalasta tai Joensuusta, pistäytyvät ehkä Rovaniemellä ja taas mylväisevät tästä matalalta ylitse. Kyllä niiden kustannuksiin yhteiskunnilla rahahanat ovat nurin käännetyt! Niinkö ne luulevat, että tällä pelillä väkisin kulutuksen hillittömien vankkureiden eteen valjastettu, sotimalla ja raiskaamalla rakennettu maailmamme pelastuu? Ja jos pelastuu, niin mihin?
Eilen loimotettua lohta ja keitettyjä porkkanoita lämmitin paistinpannulla. Katkoin kouraan sopivan nipun ruohosipulia ja ryöppäsin nokkosiakin sekaan. Voikukanlehtiä pesin kiinankaalin sijaan salaattiin joka koostui omenoista, appelsiineista, puna- ja valkosipulista, paprikasta, tomaateista ja kurkusta. Ainakin.
Nyt on viisi-kuusi vuotta edellisestä perusmuokkauksesta pelittänyt kasvipenkki kunnossa jälleen. Toimenpiteen kuvaus:
1. Ruokamullan talikoiminen pressun päälle talikon syvyydeltä.
2. Reunojen korotus ja niiden juuristosuoja. Laitoin toiselle puolelle vanerintähteitä ja kun ne eivät riittäneet, nitaisin toiselle sivulle paksut pahvit.
3. Pohjalle sanomalehtiä paksu kerros.
4. Halkorantteelta kaikenlaista puunpärtöä, karikkeita.
5. Kompostia.
6. Ruokamullan takaisin siilaaminen kompostin päälle. Elikä ohdakkeiden ym. juurien käsin siivoamin mahdollisimman tarkkaan.
7. Lantun- ja nauriinsiemenet ja pussimultaa ohut kerros päälle.
8. Harso.
Madot huolehtivat lannoituksenkierrosta kompostikerroksesta ruokamultakerrokseen joten vanhaa multaa ei pidä sekoittaa kompostitarpeiden kanssa itse. Näin komposti ei tarvitse välttämättä olla aivan loppuunsaakka käynyttä.
Laitoin porkkanaa vielä yhteen, jo muokkaamaani penkkiin. Säästin sitä, että jos jotain parsaa, hernettä, salaattia yms.
On se kyllä yhtä perkelettä, että mepiksi voi valituttaa typerällä massalla jonkun Teuvo Hakkaraisen kaltaisen, historiasta tietämättömän, kielitaidottoman pöljäkkeen ja vieläpä mausteeksi Huhtasaaren muotoisen kennollisen persupolitiikkaa! Raivostuttaa! Mitä maksaakaan heidän sinne tyhjänpantiksi istumaan lähettämisemme? Mitään he eivät tule aikaan muuta saamaan kuin korkeintaan epäsopua, varsinkin Huhtasaari. Montako sotaa ja kärsimystä pakoon joutunutta pakolaista niilläkin hukkaan heitettävillä miljoonilla voisimme auttakaan!
Ei se ole ihme jos painajaisia näyttää kun näiden absurdien valintojen funktion ymmärtää. Mistään mitään ymmärtämättömät, historiattomat myötäjuoksijoiden kaartit kyllä taputtavat käsiään. Ja taputtaisivat kaltaisiani vastaanajattelijoita turpaankin jos ylettyisivät.
Jotain jääkiekkovoittoakin juopottelevat hurmokselliset jossain. Mikään tuntokarva ei näistä uutisista minussa värähdä. Paitsi että lajimme aiheuttamassa nykytilassa ajattelen sitä hirvittävää tuhoa jota sadattuhannet jäähallit ympäri Tellusta ilmastollisesti aiheuttavat!
Lueskelen välillä Hesareita joita nappaan mukaani Knissa käydessäni (Anelman ja Arvon lehdet). Ihan sama, milloin julkaistuja ne ovat kun ei sisältöjen kohdalla ihmeitä eroavaisuuksia ole. Tapahtumien muunnelmia vain kaikki elämä joka niidenkin kautta välittyy.
Laura Saarikosken kolumnissa (18.5.19 Hs) väännellään teksinjälkeisestä ajasta. Ja että 500 vuotta Gutenbergiä (painettu sana) alkaa todella olla ohi ja tästä lähtien kommunikointi alkaa kääntyä kokonaan uusille urille ja pian keskustellaan pelkillä merkeillä ja hymiöillä. Lisään itse, että kirkumalla sitten, kun ja jos näköetäisyydelle toistemme kanssa joudutaan.
Oikea jalka, lähinnä reisilihakset, olivat aamulla niin kipeät, etten meinannut liikkeelle päästä, mutta siitä se vain on vertynyt. Tiijä sitten taas yöllä. Ainakin vasen olkapää on tulessa jatkuvasti.
Kuurosateita koko pvn. Jäsenet ja nivelet saatanan kipeät.
Sonja kävi eilen tökkimässä syöntipottuja kääntämääni pitkään mansikkapenkkiin.
Tänään aloitin mansikkamaan laiton entisen perunamaan paikalle. Levitin muovin koko alalle ja aina parinkymmenen sentin päähän kaksi lautaa. Sitten tein jostain imurinputkena toimineesta pätkästä istutusvälineen jolla hieraisin pyöreitä reikiä muoviin ja multaan ja niihin taimet. Tuli siisti juttu. Saas nähdä sitten toimivuus. Ainakin tilaa säästyy. Jäi tästäkin alasta iso pokale vielä tavallisille istukassipuleille. Alunperin laskin, että 120 mansikkaa vie koko alan. Mansikkamerkit ovat nyt Korona ja Bounty.
Nyt illalla juuri saunasta tultuani kännykkä soi.
"Tuntemattoman Helenan" rauhallinen ääni toivotti hyvää iltaa. Asia vain oli varsin murheellinen. Hänellä ei pitkälti enää matkaa perille ole, että jää lyhyeksi tuttavuutemme. Kun hän sitten kertoi sairautensa etenemisvaiheen, niin jotenkinhan se järkytti vaikka onhan elämä jo kuolemankasvotkin jo usein mullekin näyttänyt eikä se enää mikään mysteeri ole. Sanoi juuri kuunnelleensa Juicen Norjalaista villapaitaa ja että siinä olisi jotain vaikka muistovärssyksi. Hyräili nuotilleen:
"elämme kuolemme
rannoilla vuolemme
lastuja laineisiin
huutoihin vastaamme
lauseita lastaamme
henkiin ja aineisiin
hela hela helaa
me hoilattiin hiljaa
ja vuonolla virtamme soi
sen kertasi kaiku
ja puseron sisältä
lehahti lentoon
se aamuinen koi"
"Koska tunne kuolemasta on jo monena yönä käynyt kopistamassa olkapäähän, että lähdetään, niin että jos nukkuessa huoku loppuu, enpä sitten enää soittele."
"Hyvästi Valto."
Hyvästi "Helena".
Tämän puhelun jälkeen on vaikea ajatellakaan nukkuvansa.
Voiko tällaista tapahtua?
Jos tämä onkin unta.
29.5.2019 keskiviikko
Nukuin hyvin sittenkin kun alkuun pääsin. Näin unta jossa kyllä kuoltiin, mutta kuolema tuli kukitetulla veneellä öljyisen pehmeitä laineita myötäillen jakaen turvaliivejä kyytiin tarjoutuville. Minut se jätti vielä rannalle. Istuin paljaan puunjuurakon päälle vilkuttamaan. "Helenakin" oli kyydissä ja vilkutti takaisin.
Jatkuvaa sadetta ainakin näin aamupvstä. Kävin kylällä kaupassa.
Niin viileää, että piti uunia lämmittää ja sittenpä tekaisin karpalopiirakan. Akkuporakoneeseen laitoin vatkaimen ja sekoitin sillä voitaikinan. Syötäväähän tuostakin tuli vaikka vahtiminen oli kun uuni ei enää käyttäydy kuten entivanhaan.
Sonja toi istukassipuleita 2 pss. Panin ne vesisankoon yöksi likoamaan. Istutan huomenna.
Iltapvllä sade lakkasi. Otin työn alle monta vuotta aitan nurkissa rojottaneet raivurin. Kun purin sen osiksi, löytyi vikakin: putki irtipoikki käsisijojen alta. Ja minä kun luulin, että kulmavaihde. Muutenkin saha toimisi jos saisin nyt jostain sen putken. Mahtaa maksaa niin paljon, ettei noin vanhaan (1986) kamppeeseen kannata sitä ostaa. Eikä mulla ole rahaa halpaankaan. Soitin Nahkiaisojalle Ylitornioon, että jos sillä tai jollain kaverillaan olisi varaosiksi joku vanha antaa. Lupasi kysellä.
Sitten huolsin vielä kaksi vanhaa moottorisahaakin. Nyt nekin pelittävät jollakin lailla. Tuo synttärilahjaksi saamani Stihl (Henry) on kevyt ja hyvä, että sillä pärjään aika hyvin. Hengetönhän se isompien puiden kohdalla tahtoo olla.
Puutarhuri tuli. Pojat olivat jääneet mielellään keskenään kotiin vaikka se kyllä tietää sitä, että pelaavat vain. Huomenna on kuulema jokin ovi- ja ikkunahela-asentajien päivä (helatorstai). En moista olisi täällä korvessa edes huomannut ellei sitten radiossa mainita.
Lämmitin saunan.
Heräsin aikaisin. Puutarhuri nukkuu vielä. Aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta. Tuulee edelleen huomattavan kovaa.
Aamukahvia juodessa luin 13.5 Hesarin. Siinä oli 50 vuotta sitten tiistaina 13.5.1969 kerrottu että "Helsingin ei enää tarvitse hävetä lentoasemaansa". Isä oli noina vuosina rakentamassa Seutulaa ja varmasti myös avajaishulinoissa mukana. Kaikenlaisia alkoi muistinlokeroista tuon uutisen myötä luikerrella pintaan. Isä, tuo aina poissa oleva mieshenkilö on ollut paikassa, josta on Hesarissa uutisoitu mutta josta meillä täällä korvessa ei ollut muuta tietoa kuin että se on siellä jossain.
Kiersin kameran kanssa kaikki lintupöntöt, että ovat pysyneet puissa. Pitäisi jokaisen kohdalle varata aikaa vartista puoleen tuntiin, että saisi selville, ketä niissä asuu, mutta kun niitä kaikki muutkin alustat ja järjestämäni koloset mukaan laskien on noin 40, niin enpä taida touhujen keskellä siihen ehättää. Kirjosieppoja on joka tapauksessa runsaimmin. Sinitiaisia ja talitinttejä myös. Leppälintuja kahdessa. Punarinta ei taida pönttöihin pesiä. Sirkkalintunen -kerttunen- (viitakerttunen?) valtasi pääskyseltä eteläpään harjanalusen johon naulasin joskus laudanpätkän kannattimeksi.
Kun Puutarhuri heräsi, otti aamupalaa ja joi kahvit käytiin metsätiekävelyllä. Pikkuisen puuhasteltiin omppupuiden turhien oksien kimpussa ja joku marjapensaskin siistittiin. Könysin pääskysille harjaräystään alle lisäistumalangan. Käytiin kylällä kaupassa ja molempien tyttärieni luona. Lainasin ruohonleikkuria.
Laitoin päiväruuaksi kanaa ja paistettuja perunoita, salaattia jne.
Puutarhuri lähti 18 maissa Kniin. Tein vielä kaikenlaisia hommia hikeen asti ja lämmitin saunan. Muistin laittaa istukassipulit likoamaan. Huomenna tökin ne multaan.
Sen verran uutisia joutanut kuuntelemaan, että hallitusneuvottelut ovat loppuniittejä myöten selvät. takomista siinä vielä kaiten edelleen on.
Viimeisetkin sipulit ovat juurtumassa.
Tekstari: Esakusterille laitettu Kysissä sydämentahdistin. Leikkaus mennyt hyvin.
Rupesin heti aamusta korjaamaan tukkoon mennyttä keittiövesien viemäriä. Luultavasti se on painahtanut kasaan jossakin kasvimaan alla kasaan eikä sitä nyt voi kokonaan ruveta ottamaan pois. Kaivoin vain raparperipenkkiin asti 80 cm syvällä olevaa seitenvitosta eli 6:n m:n salko ensimmäiseen liitokseen. Käännän ja kaivan sen sokkelinjuureen ja liitän mökin toisenpään vessanviemärivarauslinjaan josta vedet menevät sitten suoraan sakokaivoon ja imetyskenttään.
Ruokailemassa hätäisesti välillä. Päätä, niskaa ja hartioita pakottaa tulisesti. Jatkan silti kohta lapiohommia koska aloillaan ollen tuskat ovat paljon kovemmat.
Nyt kun klo on 22 ovat viemärikaivannot avoinna. Aitasta löytyi kaikenlaisia liitososia, että enköhän ilman hankintamatkoja saa viemärin asennetuksikin. Mutta saa jäädä huomiseen, en jaksa enää. Menen saunaan ja alan korsoomaan.
Ps. Tuulee aivan helevetin kovaa ja koleasti. Puhkuisi nyt sitten koko yön ettei hallan puolelle nuljahtaisi kun on kuultavan pilvetönnä taivas.
Klo 05. Auton ikkunoissa hieman kuuraa, mutta ehkä ei kuitenkaan vaarallisen kylmäksi mennyt kuin aivan alavimmilla ja avoimilla paikoilla. Mustikankukat olisivat pian jo raakileina, että jos pitäisi kylmän vähän aikaa loitolla. Toisaalta sitten alkaa lakankukinta.... Säätiedotus lupaa kovaa tuulta edelleen. Ja sadetta.
Amerikassa jälleen 12 ihmistä saanut äkillisen lyijymyrkytyksen. Yhteensä 105 ampumistapausta tänä vuonna. En kuullut uutisissa mainittua aikajanaa, mutta jo 5000 on mennyt heidän "omien" toimesta, että taitaa "muukalaisten" tekemien tornien kamikazemurhat (n. 3000) jäädä toiseksi. Silti pantataan edelleen aseiden saantirajoitusten kanssa. Tai juuri siksi, koska omilla lienee lupa silloin tällöin päästellä sarjoja toisiaan päin kun ahdistaa niin...
Tuli viestejä: G:n todistuksessa kolme kymppiä, kaikki muut ysejä. P:lla muutama kasikin joukossa. E:n lukion 2 lk keskiarvo kokeiden mukaan 8,8. Älyvälkkyjä miehiä koulunmenestyksen perusteella.
Viemärinosia löytyi ylitse tarpeen ja nyt liitokset on tehty. Vesi häipyy häränsilmällä altaista ja lorisee alhaalla tontilla sakokaivoon. Niihin pitäisi vielä kunnolliset kannet saada aikaiseksi. Pelleillä olen ne kattanut kolmenkymmenen vuoden ajan joka on silkkaa huolimattomuutta. Kaivojen päälle saisi 4 x 1.50 kokoisen rakennuksen kun olisi rakennustarpeisiin varaa. Saisi kaikki puutarhassa tarvittavat työkalut varastoitua äärelleen. Semmoista olen suunnitellut, mutta taitaa mulle aina käydä niin kuin suurelle taiteiliajanero Leonardo da Vincille, että keskeneräisiä tekeleitä ja suunnitelmia vain jälkeeni jää. Uusien elämäkertatietojen mukaan ja nykytietämykseen vedoten arvelevat Vinciä vaivanneen ADHD:n. Täytyy hankkia syksyllä tuo kirja kunhan suomentavat sen.
Täytin jo hieman kaivantoja, mutta koska sokkelinjuureen pitää kohennella kiviasetelmat paremmiksi kuin ne koskaan ovat olleet, niin en tänään aloita simpsittelyhommia.
Olisinkohan ansainnut Ilveshumpallukset illaksi? Panin saunan jo lämpiämään vaikka klo on vasta 16.
Ilveshumpallukset ihan mukavat vaikka porukkaa ei yltähypäten ollutkaan. Lihas- ja nivelkivutkin hellittivät, mutta suonellavetoa esiintyi koska en niitä sillivoileipiä tällä kertaa muistanut etukäteen nauttia. Satoi aika rankasti koko illan ja vielä nyt aamustakin, mutta näyttää jo selkenevän.
Vakiossa 9,30 voitto. Panostin 20 senttiä, että suhde aika hyvä, mutta muuten aivan yksi lysti näille "voitoille". Voihan sillä taas pelata vähän aikaa 10 sentin vakiopelejä. Onneksi minua ei sentään minkäänlaiset pelihimot riivaa.
Illalla.
Täyttelin viemärinkaivantoa vähän. Seuloin kivipenkkiin kiviä ja asettelinkin jo metrin verran. Se vaatii kuitenkin tarkkaa työskentelyä, että täytyy ottaa toimi ihan omanaan kunhan kiireimmät hommat on tehty. Viemärin toimivuus oli nyt kuitenkin se tärkein.
Siivosin ja järjestelin aitan. Nyt sinne taas mahtuu rojua piiloon. Kierrätykseen menevä kasa tienvarressa on melkoinen enkä aitan alustaa ole vielä nykäissytkään.
Nyt, kun klo on 19 laitan saunan lämpiämään ja menen pätkimään tienvieren tuulenkaadoista pölkkyjä jotka kannan peräkärryyn. Huomenna vien ne Kniin ja kirvehdin siellä. Rasittava iltahetki tiedossa siis.
Aamulla heräsin aurinkoiseen ilmanalaan. Järjestelin paikat, keräsin pyykättävät, sidoin pölkkykuorman ja m.sahat kärryyn ja kun klo on nyt 13 houkuttelen Vinhan autoon ja lähdemme käymään eräällä Sivukadulla joka sijaitsee Kainuun pääkaupungissa Kajaanissa. Ei kyllä hotsittaisi lähteä, mutta kun on kaikenlaisia asioita toimitettavana.
Illalla Knissa
Tuntuu aina oudolta tulla ja olla täällä kaupungissa vaikka vain asvalttirantuineen ja kerrostaloineen se maaseudusta erottuu. Vähän sama tunne kuin Treen aikana kun rakensin Unimäkeä sieltäkin käsin. Siilinjärvellä asuessahan sen jo aloitin. Ihan kun en kuuluisi koskaan minnekään sillä en voi kuvitella, että enää Unimäkeenkään kotiutuisin ympärivuodeksi. Siksi joskus tuntuu luontevimmalta kuvitella olevansa vain olematon murunen Maa nimisellä planeetalla joka huilaa päättymätöntä kulkuaan radallaan.
Poikkeavaa olemiseni nuoruuteen nähden siinä, ettei ahdistus ja masennus enää alituiseen ole vaivana. Oman olemisen tärkeys on karissut pois ja vain ulkoiset tekijät, kuten alituinen toimeentulon miettiminen kurkkua kuristaa. Eikä sekään kuristaisi jos muista vastattavaa ei olisi. Paskat nakkaisin manin määräämälle järjestykselle sillä ei sellainen elämä kovin tärkeä voi olla.
Toin Anelmalle pari kiloa Unimäen luomuraparperia. Täälläkin on penkillinen kasvihuoneen takaseinustalla, mutta niiden penkissä on vielä ohuehko multakerros niin anemia vartta vaivaa. Raparperi tarvitsee paksun ja ravinteikkaan mullan koska sillä juuret kasvavat toisinaan yhtä paksuiksi kuin maanpäällisetkin osat. Ja runsaan kalkituksen muutaman vuoden välein.
Elias aloitti kesäduunin Eino Leino-talolla. Kävin viemässä näin ekapäivän kunniaksi. Muuten saa kulkea pyörällä. 12 km on sinne matkaa, että mukava lenkki aamuin illoin. Tulee ihan mieleen omat, samanikäisenä tehdyt työmatkat polkupyörällä. Ne saattoivat olla jopa 20 km sivu. Työ ei ollut mitään hivelyhommaa vaan kevään aluksi taimenistutusta ja kesän ajan rakennushommia joihin tosin useimmiteen oli autokyyti työtovereiden kanssa. Silloin jaksoi töiden jälkeen vielä tyttöystävän luokse iltasella polkaista 10 km ja yöllä takaisin...
Pottupenkissä harson alla jo isot varret. Myös lanttu on sirkottunut kovasti. Mansikkapenkit täälläkin ovat reheviä ja alkavat pukata kukkanuppua. Omppupuut kukkivat tuoksuvaisesti. Kimalaisia pörrää tosi runsaasti. Tuomenkukinta alkaa olla ohitse. Tänä vuonna on jälleen tuomenkehrääjäkoin elinvuosi ja syyskesällä puiden rungot ovat kuin riekaleisia aaveita. Pihlaja kukkii seuraavaksi, haisevat jo.
Kasvihuoneeseen on Puutarhuri vaihtanut mullat, tomaatin ja kurkun taimet pitäisi hakea Hommoojalta. Eivät ne montaa euroa kipale maksa niin ei enää viitsi itse taimetustyöhön keväällä ryhtyä.
Huolsin ruohonleikkurin ja komensin pojat nurmikonleikkuuseen. Tarkkomista jäi itsellekin. Hakkasin pölkkyjä pilkkeiksi. Entisiäkin oli vielä jäljellä; pojat eivät olleet kaikkia saaneet särjetyksi.
Jälleen maailmalla ammutaan toisiaan kohti. Sotien lisäksi yksityisin asein. Puistattava oli myös kotimainen uutinen jossa luki, että aikuinen ihminen kyydissään kaksi pientä lasta ajoi päin rekkaa. Kuolema korjasi kerralla, rekan kuljettaja jäi henkiin.
Suomalaisilla tärkeimmillä radiokanavilla tulee vyötäsoleta politiikkaa. Hallituskuvio on pilkunviilauksia vaille selvillä. Typerämmät kanavat syöttävät musiikillista pakkopullaansa kyseenalaisin valmiuksin varustettujen toimittajien spiikkauksilla, eikä telkkarissakaan ole yhtään mitään, mikä ajatuksia ravitsisi. Tai en kyllä jakasaisi niitä katsoakaan kun tekemistä on enemmän kuin keho sietää.
Kasvimaan laidan pönttöön on vaihtunut talititin sijalle leppälintu pesimään. Tuomen pöntössä sinitiainen ja talitintti toisessa. Kaksi muutakin pönttöä on, mutta niiden asukkaista ei ole havaintoa. Varpusen jälkeläiset ovat kohta valmiita lentoon räystäsalusen kolostaan. Ne ovat pesineet samassa paikassa niin kauan, kuin tuon eteisen ja sähköpääkeskuksen käsittävä paise talon pohjoispäädyssä on ollut valmiina.
Aamulla satoi vielä, mutta selkisi ja alkoi lämmetä kovasti.
Pilkoin kaikki pölkyt pieniksi. Tein pinoja varten alustat ja tuet ja G&P aloittivat jo pinoamisen.
Kynin puutarhavattujen ja marjapensaiden alustat rikkaruohoista ja ripottelin tuhkaa juurille. Myös mansikkapenkit ympäröin tuhkajuovilla. Se estää jonkin verran kotiloetanoiden invaasiot niin kauan, kunnes sade huuhtelee tuhkan pois. Kotiloista onkin melkoinen riesa ja se on vain yksi kerta, kun auton tai peräkärryn renkaisiin tai muuanne kiinnittynyt kotilo munimisvalmiuksineen löytää itsensä Unimäkeen.
Knista ovat tavanneet jo sen toisenkin etanapirulaisen, elikä espanjansiruetanan. Mutta oman lajimme syytähän sekin vain on, ei etanoiden. Kansainvälinen kauppa kuljettaa konteissaan vieraslajeja ja elämäntapamme suunnaton saastuttaminen, joka ilmastoa lämmittää, antaa mahdollisuuden mille lajille tahansa selviytyä lauhtuvien talvienkin ylitse. Niiden luonnolliset harvennuskeinot eivät sen sijaan pysy nopeassa tempossa mukana.
Ovat nyt rukanneet myös metsästyspykäliä niin, ettei supikoira, minkki ja rämemajava (nutria) enää kanna lain suojaa, eli saa tappaa tavattaessa pentuineen päivineen. Nämäkin lajit ovat levinneet pelkästään oman itsemme edesauttamina, että miettimistä niille joilla siihen kykyä on kun tappolakeja laaditaan ja ruvetaan toteuttamaan.
Eräät poliittiset tahot unelmoivat edelleen, että saisivat ihmisten kanssa tehdä samanlaisia lakeja ja siirtää ne myös käytännöntoimiksi arkeensa.
Kukaan ei tietenkään kiellä ajattelemasta, että armeliaampaa olisikin päästää kerralla puolet ihmislajista hengiltä ja kompostoida ravinnetarpeiksi koska jossakin vaiheessa sen tekee joka tapauksessa joko kehittelemämme ydinaseet tai energiantuotantoon rakennettujen atomivoimaloiden irtipäässyt kerjureaktio. 1900-luvun massamurhaamiskokeiluista on kuitenkin se opittu, ettei lajimme harvennus tulisi onnistumaan sellaisin keinoin, etteikö kaikki tuhoutuisi yhtä kyytiä.
Ei holokausti eivätkä kommunismin teloituskomppaniat kyenneet kuin pikkuisen loven tekemään lajimme tungokseen. Ja ne lovet ovat täyttyneet jo muutamalla miljardilla uusia.
Ehkä joku päivä toteutuu scifi-elokuvissa jo näytetty skenaario, jossa lajimme jäseniin rantautuu ärhäkkä virus joka laittaa yksilön tekemään itse itsestään lopun.
Ilmaston saastuminen/lämpeneminen ja muut elinmahdollisuuksien kapenemiset ruuantuotannon vaikeutumiseen saakka tekevät lajimme harvennustyön hitaaksi ja hirvittävän tuskalliseksi. Venezuelassa Syyrian ohella on meneillään tällainen "kokeilu" eikä se monessa Afrikan maassakaan elämä herkkua ole.
Mutta jos kykenee, lohtua voi hakea planeetta Maan elinkaariajattelusta. Siitä, millaista onkaan ollut planeetan syntymisen ensimmäisen sekunnin aikana ja sitä seuranneessa hornankattilassa, jonka aikana mm. neutronien pommitusmyrsky on kestänyt miljoonia vuosia, ennen kuin minkäänlaiselle elämälle kelvollista kynnöstä on planeetan pinnalle syntynyt. Ja mikä merkillinen sattuma se on ollutkaan, että jostain on "Maahanmuuttanut" ensimmäinen elävä bakteri josta kaikki elollinen alkuun on lähtenyt.
Lopulta lohdun sijaan suru saapuu silti ahdistamaan, koska väistämättä alkaa laskea päässään, kuinka kauan evoluutio on töitä tehnyt, ja kaikessa kauniissa, käytännöllisessä karmeudessaan edelleen tekisi, mutta kun yhdelle lajille aivan äskettäin alkoivat aivot kasvaa kovin hirvittävää vauhtia, ettei sen jatkuville innovaatioille ja keksinnöille enää riitä sen enempää tilaa kuin energiaakaan.
Murheellisin seikka tässä on se, että avaruuden mittaamattomien voimien valjastamisyrityksissään tämä yksi ainoa laji tuhoaa myös täysin syyttömät, vaistojensa varassa elelevät ja hitaan evoluution edellytyksin kehittyvät lajit.
Maa-planeetan ikä n.4,5 miljardia vuotta, ihmislajin kehityksen alku n. 3 miljoonaa vuotta, homosapiensin 160 000.
Väistämättä tulee käymään niin, että Maa tulee ravistamaan kiusaavat kirppunsa pois aloittaakseen kehityksensä uudestaan. Sillä tulee olemaan vielä hyvää aikaa ennen auringon luonnollista hiipumista korjata lajimme vääryydet, mutta sitähän ei ole kukaan enää mittaamassa. Eikä joutavia tunteilemassa. Historiaa voittoineen tai menetyksineen ei ole kukaan enää ylös kirjaamassa. Jos ihmiselämälle tärkeintä on ollut "luoda historiaa", niin kallis on ollut luomisen hinta. Käsittääköhän tämän ajatuksen kuinka moni?
"Ihminen ensin" on ollut hirvittävin pykälä jonka se itse itseään varten pakotti tärkeimmäksi pykäläkseen. Varsinkin, kun ei se sitäkään ole kyennyt pitämään niin tärkeänä, että se olisi opettanut ottamaan huomioon edellytykset, joilla se pykäläänsä voisi kunnioittaa.
Puutarhuri lähti aamulla aikaisin Ouluun työhön liittyvään koulutukseen. Illalla takaisin.
Lämmin päivä. Lähden Unimäkeen kunhan on simpsitelty täällä jutut kuntoon. G:n piti lähteä mukaan, mutta nykäisi liinat kiinni. Alkaa harmittaa kun poikia ei enää saa kilon paloinakaan enää mukaan.
Pian presidentti Niinistö siunaa hallituksen moottorin käynnistysnarun ja Rinne nykäisee koneen käyntiin. Poliittiseksi polttoaineeksi sen tankkiin on sullottu harmaata kepua, pinkkiä demaria, sinivalkokeltaista ruotsalaista, punaista vasemmistoa ja voiteeksi lehtivihreää. Kokoomustat ja sysipimeät persuksetkin jäävät kristillisten jeesustelijoiden kanssa räksyttämään oppositioon.
Pelkät siniset haalistuivat yhdessä vajaassa koneellisessa hallituspyykkiä eikä Suomessa muita mainittavanarvoisia politiikantekijöitä olekaan. Paitsi jos ei oteta huomioon markkinavoimien kyltymättömiä kouria ja koipia joita kaikkiin rakoihin ovat tunkemassa. Eivät niidenkään edustajat ilman politiikan huomioonottamista kauaa voimissaan pysyisi.
Kävin Hommoojalta tomaatin- ja avomaakurkun taimia. Otin huvikseni hopeasipulin istukkaita yhden pikkupussukan. Sitten ovat kaikki muokatut alat käytetty niin täällä kuin Unimäessäkin.
Pitäisi päästä lähtemään. Vinha ainakin lähtee kaveriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti