Ihmisen lyhyt historia on todella lyhyt. Näyttää myös siltä, että se ei tule juurikaan jatkumaan. Normaalin tuhoisa evoluution ilmiö siis. Tai miten sen nyt käyrille luvuttaakin.
Ongelma on ihmisen kyvyssä valehdella itselleen olevansa korvaamaton, ja varsinkin siinä, että kun häviämme planeetan faunasta, kuvittelemme viime henkäykseen saakka, että tuosta korvaamattomuudesta aiheutuisi suurin mitattavissa oleva katastrofi; lajimme loppu hirvittää vaikka hirvittää pitäisi, mitä se merkitsee planeetalle kokonaisuutena, kun jatkamme kulutusperustaista huokumistamme vaikka elämisen edellytykset olisivat jo loppuun kalutut.
Harhaanjohtaa harkitsevaisia sekin, kun joku mega-aivoinen professori Valtaoja kulkee luennoimassa lajimme merkityksen olevan siinä, että se, tuhottuaan elämisen mahdollisuudet itseltään ja muilta elollisilta lajeilta yhdellä planeetalla, jatkaa vaikka elottomassa kerroksessa atmosfäärin rajalla keinotekoisessa maailmassa ihan vain siksi, että ... niin miksi?
Ehkä me olemme Maaplaneetan totaalisen tuhonkin saavutuksesta sisimmässämme vain ylpeitä; mihin kaikkeen ylisuuriksi turvonniden aivojemme avulla olemme yltäneetkään!
Ihminen lajina on tehnyt pelkästä elämisestäkin kilpalajin joka mitaleilla palkitaan.
Kulta ei häviä ydinräjähdyksessä mihinkään. Mitalit sulavat alkuperäiseen muotoonsa eikä kukaan sitä ihmisen jälkeen enää kivestä erota, eikä erottele. Ei ole ketään erottelemassa.
Jes! Maapallo jää lajimme palkintokaapiksi kokonaisuudessaan. Sen miljoonia vuosia säteilevää hohtoa äärettömyyksien oliot kiikaroivat kummissaan. Tai paskat nakkaavat taivaiden tähyämisille. Luultavasti eivät kiikaroinnin kaltaisiin turhuuksiin ole oman planeettansa vähiä elämisentarpeita tuhlanneetkaan. Pistävät banaania poskeensa ja lyllertävät rantaan hörppäämään kourakupista vettä. Siinä onni ja autuus. Se riittäköön. Tarkkaan säädeltyyn aikaan kerran kymmenessä vuodessa jos vähän seksiä ja siinä se...
21.6.2019 perjantai
Myrskyisän sateinen juhannusaatto. Oikein hyvä. Iltasella Napiksella Puutarhurin kanssa. Humalaista väkeä loppuillasta runsaasti, mutta myös selvinpäin juhlijoita, tanssijoita. Oli kolme yhtyettä soittamassa. Kake Randelin kehui mikrofoniin olevansa 18. kerran juhannuksena esiintymässä Napiksella. Samat laulut menivät lavan edessä hoilaavaan porukkaan kuin kokkojen savu silmiin, mutta kovin tanssittavaa hänen musiikkinsa ei ole. Tai oikeastaan on niille, joilla "kädenali"-humpallukset luonnistavat sutjakasti. Joten mikäpä se siinä. Parempi olisikin, ettei joka saatanan vuosi uusia tangoprinssejä ja -prinsessoja valittaisi. Samoilla pärjättäisiin vuosikymmeniä. Kakekin on elantonsa hankkinut laulamalla 70-luvun lopulta asti.
22.6.2019 lauantai
Saderintama kallistui Venäjälle. Aurinkoinen, tuulinen keli. Tontin nurmikoiden siistimistä, kasvimaan kitkentää. Olemista vaan. Lukemista ja ajattelua. Kovia olkapääsärkyjä. Tavallisia ruokia, ei mitään juhannusgurmeeta. P mummilassa, että yksi suu vähempänä ruokapöydässä.
Pesin pyykkiä monta koneellista, mutta iltasella tuli niin nopeasti sadepilvet päälle, että kastuivat uudestaan. Huomenna näyttäisi olevan poutaa, että eipä se haittaa.
Paistoin kakunpohjan. Maanantaina G:n 12 v juhlintaa.
Kasvimaan kitkemistä ja loput pation tiilien korjaukset. Muutakin pientä puuhastelua.
Toinenkin leppälinnun pönttö alkoi tyhjentyä lentoharjoitteluun uskaltautuneista poikasista. Kasvimaan kupeella oleva on jo tyhjentynyt. Pienellä kaupunkitontillamme on linnuille asentamiani yksiöitä 5 ja kaikissa on ollut elämää. Sini- ja talitiaiset, 1 kirjosieppo ja 2 leppälintua. Myös räystäsalusen varpusperhe lisääntyi jälleen muutamalla poikasella.
Nuorin veljeni Eikka tuli yllättäen vierailulle. Oli käynyt synnyinseuduillamme kuljeksimassa, Unimäessäkin pistäytynyt. Saunottiin. Tein vieraspetin yläkerran keittiöön. On eka kerta kun E tuli tänne yökylään, ja yksin!
Elias aloitti kaupungintalolla 2 viikkoisen arkistojen skannausprojektin. Toisilla pojilla ruohonleikkaussopimuksia parille vanhukselle.
Eikka söi aamupalan ja lähti jatkamaan lomailukierrostaan. Aikoi mennessä käydä veljiemme luona Siilissä. Laitoin koivunmahlapulloja pakkasesta viemisiksi.
G 12. Kun tuon merkinnän tein, juohtui mieleen kansainvälinen markkinavoimien kokoontuminen.
G:n kummi ja mummi ynnä muita kyläili.
Katseltiin pojasta valokuvia vuosien varsilta. Ehkä eniten kuvattu pojistamme. Eniten ainakin olen hänen kanssaan arjessa kuljeskellut. Kuvia katsellessa tulee miellyttävän kaihoisa olo. Hyvä mieli siitä, että on ainakin yrittänyt olla parempi vanhempi kuin ehkä ensimmäisille lapsille on osannut olla.
Kautta aikain kasvatukseen on liittynyt suuria kysymyksiä. Mikä toiselle lapselle on hyväksi saattaa toiselle koitua pahaksi, jollekin aivan yhdentekevä juttu. Näiden kolmen pojan kohdalla on ainakin jotain osannut yhdessä ja tarvittaessa erikseenkin vaistota.
Olen ollut isä kohta neljäkymmentä vuotta. Jos se kerrotaan lasten lukumäärällä ja tämän hetkisillä ijillä, niin aika pitkä urakka jo takana. Paikkakuntiakin kouluineen, kerhoineen ja harrastuksineen on tullut koettua moniaita eikä missään asiat ole sujuneet ongelmitta. Jonkinlaista taistelua joka päivä on oleminen ollut, ja yhä edelleen sitä on. Varppeillaanoloa vähintään. Pelkoja siitä, että taas jokin elämisen sokkeli antaa periksi, murtuu, särkyy, kaikki rakennettu täytteineen liettyy mustanpuhuvaan elämänvirtaan kuin Boliviassa mutavyöryt ihmisineen.
Näitä miettiessäni telkkarissa haastatellaan itsensä psykologiksi lukenutta pojanläkärettä. Aihe on onnellisuus. Hymähtelen pojan oikeassolemisen totisuudelle aiheensa parissa. Kirjoihin voidaan kirjoittaa ja piirtää ihan mitä hyvänsä ja Strömsöössä valmistaa, mutta mutta...
Itse tiedän seisovani jo lopullisesti lähtevien joukoissa, että "ihan sama" huomisen "onnellisille" jatkoille siitä kulmasta tarkasteltuna. Toisinaan mietin, että ihme kun olen jaksanut näinkin kauan sinnitellä koska muutamatkin murheet ovat olleet suurempia kuin kantajansa. Tai oikemmin sanottuna käsitys murheiden koosta: Ihminen ei voi ymmärtää reppunsa painavuutta ennen kuin on sen elämän vaa´assa punnituttanut.
Lukemisten ja ajattelun myötä vähitellen laajentunut käsitykseni lajimme tuhoavuudesta ovat mullistaneet mielipiteitäni elämään liittyvästä kokonaisuudesta vaikka perushuolet arjessa sijaitsisivatkin. Toisaalta kokonaisuuden tajuaminen yhdentekeistää yksittäisen olemisemme merkityksen. Omien jälkeläisten ja itsensä elonkehän tulevaisuusskenaarioiden pohtiminen synkentää silti elämän merkityksellisyyskysymyksiin saatavilla olevia vastauksia.
Onko vastauksia olemassakaan, on jo itsessään musertava kysymys.
Ja varsinkin, jos vastaus on yksiselitteisen tyhjentävä, että selviämisen mahdollisuuksia ei ole koska ihminen ei suuntaansa kykene muuttamaan. Peruutusvaihde puuttuu.
Synkkää toistoa kaikki kirjoitukseni ja puheeni, mutta kuunnelkaapa uutisia ja "ykkösaamuja". Avatkaa lehtien sivuja ja nettiselaintenne uutistulvaa.
Taloutta, sotaa, ilmastouhkia, poliittista pyrkyryyttä, Trumppia, Putinia, Kiinan Xitä ja Brexitiä. Loppumatonta musiikinsytkyttelyä, kesätoimittajien purkanjauhantaa, sotea ja jos ei muuta niin video- ja valokuvadataa tziljoonapikseleittäin niin, että kaikki tuo mössö muuttuu yhdentekeväksi välkynnäksi verkkokalvoilla; lattian räsymatto on järkevin asia, jonka tajuaa kun hetkeksi katse ruudulta lipeää
Pesetin koneella pyykkiä G:n yövieraiden jäljiltä. Pyykkäsin korvossa likoamassa olleen matonkin porskutellen mäntysuopavedessä paljainjaloin kuin viininpolkijat.
Seitikeittoa ja eilisten tähteitä ruuaksi.
Iltasella puhdistin Puutarhurin toverina perennan vuohenputkien aluista, ja kotiloetanoista joita kertyi niin paljon, että jos kaikki kerätyt pihamaalle asettelisi, tulisi niistä kattava kerros monen neliön alalle.
Lehtokotiloiden kanssa ollaan jo toivottomassa tilassa jos ne haitaksi koetaan. Tosin en suurta vaikutusta kasvimaan tuottoihin ole havainnut kun mansikkapenkit ja marjapensaat vain ympäröi säännöllisesti tuhkalla. Ruohoa ja kukkia riittää niiden ruokailutarpeiksi. Ja syöväthän ne murskaantuneiden veljiensä ja sisartensa jäännöksetkin. Alatontin Harry kerää monta kertaa päivässä kotiloita etikkaliemeen lasiseen purkkiin, mutta minusta ei sellaiseen bedanttiuteen ole. Eikä varsinaista hyötyä lajin hävittämisaikomuksissa siitä ole ellei sitä tee koko yhteisö eikä sellainen onnistu kuin Pohjois Koreassa.
Venäjän Karjalassa, erään autioituneen kylän raitilla asvaltin peitti kotiloetanoiden kolonnat. Ajaessani illan hämärässä kylän lävitse pyörän renkaista vain rukse kuului.
Unimäkeen en näiden pieneliöiden invaasiota halaja.
HS artikkeli: Maapallo lähestyy ilmastoapardheidia, varoittaa YK:n ilmastotutkija
Niin että totisen toiston osaavat asiantuntijatkin.
Myös kulutusmyllyn kiihtyvän poljennon jokainen.
Ilta jo ja pitäisi lähteä Unimäkeen. Huomenna Sonjan taloremonttiin mitat ja tarkemmat suunnitelmat. Paperille jo hahmoteltiin keittiön ja makuuhuoneiden uudelleenjärjestelyä, pesutilojen uusintaa ja autotallin asuinkäyttöön ottoa. Kohtalaisen kokoinen vasaroitava purkamisineen. Väliseiniä siirtyilee ja pari uuttakin pitää koolailla.
Pauluksen rippijuttujen kalliutta kauhistelin. Jos minun, kirkkoon kuulumattoman mukaisesti olisi menty tämäkin vaihe, halvemmaksi tulisi. Asusteisiinkin 200 euroa että heilahti. Komeahan poika on, että ei sen puoleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti