Olipa mukava tulla kun uuninkuve vielä lämmintä hohki. Uunillisen puita silti poltin ja hellassa pidin tulia, että yökin pärjätään.
Vinha kuolasi koko tulomatkan. Ei auttanut rapsutus, ei mukavien juttelu, altakulmain vain katseli, että tuas se väkisin kyytiin raahasi. Mutta niin oli tulomatkan pahaolo poispyyhkäisty kun vapaaksi tienvarressa päästin. Tuolla se hankikannolla ikkunan editse mustana juovana nytkin vilahti.
Piti käydä radioon patterit ja kaurakekseja otin myös. Vinha oli sen aikaa tuvassa vaikka protestoi kovasti kun oven painoin kiinni. Käytiin nyt illankuhjassa Villelässä moottorikelkan jälkeä mutka. Siellä ei mitään ihmeitä näkynyt, mutta tulipahan käytyä. Aina mieleen tunkee, että olisivatpa Letus ja Veikko vielä elossa, mutta olisiko 100-vuotiaista enää korpimökissä eläjiksi. Letus kuoli 74 vuotiaana ja Veikko eli yli kahdeksankympin.
Helposti minä koko Pullikan entiset asukkaat eloon mielikuvituksessani saan kun vain lähden ajatusten polkujen päissä pistäytymään. Se olisi pitkä matka jos kaikkien mökkeröisten eläjät ja elämisenmallit paperille selvittäisi. Olenhan minä sen joskus tehnytkin, mutta minne lie ne vihkoset pinojen pohjimmaisiksi painuneet. Jotain olen blogikirjoituksiinikin muistellut...
Täyspimeys valahtelee nykäyksittäin maisemaan kahdeksan ja yhdeksän välillä. Viipyilevämpi se on kuin syksyisin, ja keväisin siinä on mukana toivo aamulla heräämisestä.
Hellaan tulet ja puuro hautumaan, kahvia pari kupillista. Auringon nousun aikaan läksin pikkupakkaseen Vinhan kanssa. Käytiin taas mutka Villelässä, mutta mentiin nyt vähän ohitse Vanhaan Toimilaan päin sillä siellä oli haettu moottorikelkalla halkoja metsään kootuista pinoista. Villeän rinteessä on vielä suuripuista metsänriekaletta jäljellä. Vuosikymmeniä sitten kuoleentuneet, kiviset pellonlämpäreet puskevat korkeaa koivua ja juhlavan suoria haapoja. Letuksen pieni lato on vielä haamullaan entisen Kyntöläisen menevän polun tukkeentuneella suulla, tai lie Ukko Villen peruja peräti se. Latopahasen vieressä oli lapsen mieltä kiihottava, mielenkiintoinen kiviraunio sillä sinne oli nakeltu kaikenlaista metalliroinaa katkenneista viitakkeenteristä kuparipannuihin ja pohjapuhkisiin emalikattiloihin. Kyllä siellä metallinpaljastin vieläkin ärjyisi.
Villelä on nyt Helsingissä asuvan Pertin hallussa. Hän on Letuksen ja Veikon Pappilanmäellä asuneen veljen, Reinon poika sillä heillä itsellään ei jälkeläisiä ollut. Tai ehkä Letuksella yksi vajaavaltainen tytär joka ei sekään sukua jatkanut. Pertti on kunnostanut kaikki rakennukset. Purkanut mäensyrjässä sijainneen, huonokunotoisen parakkisaunan pois ja pieni, pihapiiriin sopiva hirsinen sauna on eri kohdassa, mutta sopii miljööseen oikein hyvin. Se vanhin savusauna, joka murjotti jo lapsuudessani sisäänpainunein kattein vastapäisellä rinteellä, on maatunut yhettömiin. Ei sen kumpu kesäisin edes viholaisia eikä horsmaa lykkää vaan paikalla kasvaa vankka koivikko. Jo 70-luvulla vinoon köntsähtänyt liiterikin on saanut häipyä muistojen joukkoon. Entisen huussin takana sijainnut pieni rekilato on saanut kohennuksen ollen nyt halko- ja tarvekaluvarastona. Vääntyilevistä koivuhirsistä joskus kauan sitten vuoltu pieni aitta nököttää siistinä tuparakennuksen vieressä entisillä sijakivillään. Siihenkin on kate uusittu samoin kuin päärakennukseen joka on korjattu perusteellisesti sisältäkin. Pihlajarykelmä ison pihakiven ympärillä on vuosikymmenien virtsaamisten lannoittamana pysynyt elinvoimaisena ja samoin pottukellarin luona olevat tuomet. Letus taisi kaikki tiskivedetkin niiden juurille kantaa. On niistä tietenkin vanhimmat pilkottu polttopuiksi. Niitä puupuskia vasten kukinnan aikaan lie sadat mustavalkovalokuvat Veikko kävijöistä ottanut. Minullakin muutama on.
Mikä lie Villelän kohtalo sitten, kun Pertistä aika jättää? Hän lienee jo yli 70 v. tai jopa liki 80? Kuka metsässä piileskelevästä mökkipaikasta sen jälkeen enää välittää? Liekö P:llä jälkeläisiä? En ole kysynyt kun joskus olen käynyt jututtamassa. Vaimo sillä mukana on kun kesällä paikalla on. Tästä Pertistä vanhin siskoni oli pv-kirjaansa 1963 kirjoittanut, että "...Pertillä on isompi nenä ja mulukku kuin Iekkilän Erkillä...".
Viherpeippoja ja punatulkkuja ikkunan alla. Pitää lähteä halkorantteelle. Voisin vielä jonkun pölkynpätkänkin käydä metsänlaidasta nykäisemässä kun hanki kantaa kelkkaa. Länsituuli puhalsi äsken lumisisältöisiä pilviä jotka tyhjäksi kippautuessaan vanhan hangen päälle pyörivät siinä kuin pumpulipalleroiset täyttäen koloja ja notkelmia ja sehän kovasti Vinhaa viehättää.
Illalla pimmeellä.
Viivyttelin saunanlämmitystä sillä on mukava käydä lyhdyn lepattavassa valossa lauteilla makailemassa. Ja kun jälleen kerran tuntee lihaksissaan töitäkin tehneensä. Toinenkin halkopino alkaa olla parin metrin korkeudessa. Monta siirtoa siinä ihmisen pitää tehdä, että asia etenee. Kun ajattelee, kuinka hirvittävät määrät tässä maassa aikojen saatossa on pölkkyjä haloiksi särjetty, niin omat hommat tuntuvat näpertelyltä. Sitä paitsi aikoinaan on ollut oma ammattikuntakin sitä varten olemassa. Huvikseni laskin, että tasaisesti kolmen kuution päivävauhtia myskäen puunhakkaaja on saanut vuodessa metriä korkean ja 951 metriä pitkän halkoaidan valmiiksi. Mutta jos halkotuotantoon on kuulunut puiden kaataminen, karsiminen, pätkiminen, hevosella rantteelle ajot, halonta ja pinoaminen, niin kolmeen kuutioon tuskin on joka päivä ylletty. Halonhakkuukilpailut ovat eri asia. Niissä kai työlle ahneimmat Kallet ovat päässeet 11-15 kuution päivävauhtiin, mutta silloin pölkyt on heille valmiiksi pätkäistyjä ja pinottuina hakkuupölkyn viereen ja niistäkin on oksaisimmat syrjään nakattu. Senkus mäikyttää menemään. Joku on ollut antamassa teroitetun kirveenkin kouraan kun toinen tylstyy.
Lueskelen Mirkka Rekolan Aforistista kokoelmaa. Yritän myös Donna Leonin dekkaria, mutta joko suomentaja on höseltänyt tai jo alkuperäisessä tarinassa on asiat kerrottu ilman faktojen tarkistamista. Ja mitä helvetin jaarittelua siihen väliin onkaan väkerretty.
Ulkona tähessä taivas, mutta tuulee navakasti. Kotoisa kolke kuuluu jostakin. Vinha jo unessa eteisen kuramatolla.
25.3.2017 Lauantai
-9 pakkasta. Heräsin ½6. Hurautti taas lumikuuron ja sitten jälleen pilvettömäksi taivas selkeni.
Aurinko alkoi naousta hieman ennen seitsemää punaisenkeltaisenoranssinkirjavana Tikkasenpuron kohdalta niin kuin miljoonina aamuina ennen minuakin.
Uuniin ja hellaan tulet ja kahvin suodatus. En viitsinyt puuroa keittää vaan sotkin kauraryynejä mustikoiden sekaan jonka nieleksin mahaani vaikka ei se niin hyvää ole kuin hyvin hautunut, lämmin voisilmäpuuro. Voitelin lisukkeeksi ruisleipäpalasen ja söin sen salaatin ja muutaman maustesillipalan kanssa, ja päälle piimää puoli purkillista.
Olen laihtunut viimeisten viikkojen aikana 2-3 kg. Vyössa se tarkoittaa kaksi reikää kireämpään suuntaan. Olo on parempi, vaikka kyllä mielialaan kevätkin vaikuttaa. Ajattelin juuri, että jälleen saan yhden hienon kevään elää eikä päähänkään koske. Nivelrutinat kyllä kestän vaikka ne joskus unta häiritsevätkin.
Aamuaikaiseen ei nykyisin tule radiostakaan muuta kuin musiikkia ja joka hemmetin taukoon jonkun leipätoimittajan säähavaintoja tai pelkkää kynsien pureskelua. Joskus tulee Puheelta arkisto-ohjelma jonka haluaa kuunnella, mutta nyt sieltä tuli menneiden vuosikymmenten takaa pseudokineettistä ufohuuhaata jossa sekä haastattelijat kuten kohteensakin ovat niin lapsellisen totisina aiheensa kimpussa, että kyllä kosmologi Enqvist kuolisi nauruun jos kuuntelisi. Seitsemän uutiset kuuntelin ja naksautin ratijolta turvan tukkoon. Voisivat tavallisetkin toimittajat joskus yllättää ja kokeilla jonkin erikoisteemaan paneutuvan puheohjelman tekoon jääskeläisiltä kysymättä, mutta onko rivitoimittajilla edes valmiuksia, saatika intohimoja sellaiseen?
Ikkunaan paukahti punatulkku. Elottomana se kellotti talonpäädyssä hangella, mutta en kerennyt paikalle kun Vinha sen nappasi ja retuutti pitkin hankea niin että pöllysi. Sitten se meni lumikukkulalleen ja söi sen. Siinä koirulle luomuaamupala vaikka ei kovin toivottava, että joka aamu niin kävisi. Lensiköhän tulkkunen haukkaa karkuun kun niin kovaa lasiin pläsähti?
Klo käy lauantaisen Kalle Haatasen puheohjelman aikaa jossa olisi jälleen paljon asiaa, mutta en malta jäädä kokonaan kuuntelemaan. Suodatan pari kupillista kahvia ennen varsinaisiin hommiin ryhtymistä. Hiilet vedin uunista ja nyt se siityy hetken ennen kuin panen pellit kiinni.
Aamutoimien jälkeen kävin Vinhan kanssa kävelyllä harvennusraiskiolla. Susi oli noussut lumisadekuuron jälkeen Karisuon suunnalta 50 metrin päähän pihasta ja jolkotellut meidän edellä tietä pitkin Tojotan luokse josta kammennut hankikannon päälle ja jatkanut puskissa Näläkämäen suuntaan. Siis oltiin liikkeelle ehkä ½-1 tunnin päässä toisistamme. Olisikohan se pistellyt Vinhan kitusiinsa jos olisi satuttu samaan aikaan lähtemään?
Hakkuuraiskiolta lähti sitten jänis edestämme ja "vinhalta" se näytti kun valkoinen ja musta viiva pomppi risukossa ja hangen päällä näkymättömiin. Vinha ei kertaakan haukahtanut jänekselle ja tuli aika pian pois aivan läkähdyksissään. Hauska pyrähdys se.
Klo 17.30
Puita raahannut, pätkinyt, halkonut ja pinonnut monet tunnit. Jälki näyttää mukavalta vaikka tekemäni pinot eivät koskaan viivasuoria olekaan. Saunoinkin jo. Oikea jalka tuli kipeäksi, mutta nivussärkyä ei enää ole. Otin puolikkaan buranan. Puutarhuri soitti, että tulenko Napikselle. Hän aikoi mennä koska ei ollut tarvinnut mennä "iltavuoroon" G:n jalisjoukkueen myyjäisiin koska leipomukset olivat menneet jo aamupvllä kaikki Prismankävijöiden laukkuihin. Yli 300 olivat netonneet siitä hommasta.
Kaipa tässä lähden ajelemaan, ajatuskin tuntuu houkuttelevalta, ilma kuiva, ja luultavasti tiekin. Siellä soittaa Finlanders ja joku uudempi tulokas Mikkola bändeineen. Porukkaa siis tulvii jälleen tanssiniloon.
26.3.2017 Sunnuntai
Klo 8 heräsin vaikka siirsin jo ½3 Napikselta tultua kellot kesäaikaan. Yöllä oli pakkasta 6-7 astetta ja nyt vettä tihkuttaa! Puuro hautuu, kahvit jo join.
Enpä ole aikoihin ollut niin hyvällä tuulella kuin eileniltaisen tanssireissun aikana. Tullessakin hyräilytti vielä. Laaja oli skaala tanssipartnereiden suhteen Puutarhurin lisäksi: Kuopio, Siilinjärvi, Joensuu, Oulu, Kuhmo, Kainuun monet kunnat, Juuka, Tuupovaara, Lieksa, Iisalmi, Venäjä, Ukraina... Kaikki olivat kovasti iloisella päällä ja juttukin kävi minkä hengästymisiltä jaksoi.
Tukevaa ukrainalaista kun ei kovaa kyytiä jaksa töytyyttää niin juteltiin Tshernopylin räjähtämisestä 1986. Perhe oli ollut onnettomuuden sattuessa Georgiassa äidin sukulaisten luona kyläilemässä ja säästyivät siten pahimmalta laskeumalta. Koti on sijainnut vain 400 km: päässä ja tuulet olivat tuoneet tuoretta säteilyä, mutta aluetta ei ole tyhjennetty asukkaista silloin eikä myöhemminkään. Kaksi kuukautta he vain ovat olleet poissa, että ei kovin pitkä varoaika sekään. Paljon on sielläkin syöpiin kuolleet, ja yhä kuolevat. Silloinen Neuvostoliitto ja myös nykyinen Venäjä lie pessyt kätensä tästä nyt Ukrainan alueella sijaitsevasta, radioaktiivisuudestaan huolimatta eläinten paratiisiksi muodostuneesta alueesta.
Ukrainalainen kertoi ironisen hauskan anekdootin perheen totaaliseen köyhyyteen putoamisesta Neuvostoliiton pasahdettua pirstaleiksi ja Ukrainan otettua takaisin itsenäisyytensä: Äiti oli ollut työssä sokeritehtaassa ja sieltä oli annettu työläisille pienen palkan lisäksi tehtaan tuotetta niin, että sitä oli ajan saatossa kertynyt kokonainen huoneellinen, mutta mitä sillä tehdä koska niin oli tehtaan alueen muillakin työläisillä? Rahaa ja leipää puuttui, sokeria olisi ollut vaikka viinatehtaan perustamiseksi. Ruuan puutteen ja kaikenlaisen huolen takia koko perhe oli sitten muuttanut Pietarin lähelle vaikka venäläisyyden kanssa heillä ei muuten ollut tekemistä. Äiti on Georgiasta, mutta isä pesunkestävä ukrainalainen.
"Mii Mikkokin" oli jota tauolla puhutin. Sanoi tulleensa viime viikolla Kuopioon josta sitten Varpaisjärven mökilleen. Kertoi hoitelevansa Nilsiän vesireitin suojeluyhdistyksen hommia tällä matkallaan. Kehotti katsomaan netistä. Muistin sitten Iiro Viinasen turvesoiden vastaisen kampanjan ja sitä samaa ketjua Mii Mikkokin edusti. Pitänee asia tutkaista.
Nyt iltamyöhä.
Päivä meni halkorantteella mukavasti, mutta en ole vielä hangen alla olevia puita lähellekään kaikkia sahannut edes pölkyiksi. Ja pitäähän niitä tänne Unimäkeenkin pieksää kuivumaan ettei tulisi lämmöstä nuusaa.
Lähden vasta huomenna. Pitää olla klo 12 Knissa kun on P:n hammaslääkärissä käyttö. Vastaanottopisteen paiskasivat Lohtajan hampiin kun Lehtikankaan hammashoitola meni remonttiin homeen takia, tai ehkä purkavat koko hönnän vaikka ei se ole kuin 1990-luvun peruja koko rakennus. Teppanan uudessa hampihoitolassa pojat ovat normaalisti käyneet, että mikä lie heidän järjestelyjensä syy sitten siellä oleva hoitohenkilökunta panna Lohtajalle? Vai onko se palveluvuosikysymys, että kuka väistää?
Luin pitkin hampain Donna Leonia kun täyteläisempää Rekolaa ei montaa värssyä kykene päähänsä lataamaan etteikö ala askarruttaa. Mietin äsken pitkään tätäkin: "Elää visionsa sisässä, yö yöltä katoaa silmän matka."
Kutsuin Vinhan sisälle. Nyt itsekin muate!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti