Unimäessä klo 07. Pikkupakkanen, pimeää oli kun läksin Knista, nyt jo keväisen valoisaa. Pikkutintit heränneet ruokailemaan, ja närhi jonka Vinha hätisti heti pois. Syksyllä laitoin ruokinta-automaattiin 30 kg auringonkukan siemeniä ja viiden sentin viiru oli enää pohjalla. Toin kuorittuja 8 kg lisää ja pari oksaan ripustettavaa rasvasiemenseospötköä.
Panin uuniin ja hellaan tulet, kaivolta vettä 4 sangollista. Hörppäisen vielä kahvit ja lähden irroittelemaan Lynxin hangesta.
Iltapvllä
Vinha lystissään vapaudesta. Pihapiiristä se ei poistu, mutta onhan "piha" kuitenkin hehtaarin kokoinen ja metsäreitit päälle; ajelin petäjikköön urat jouluisille pohjille, muualla ei pulverilumessa ajelu onnistu.
En minäkään ole aloillani makaillut. Huolsin moottorisahan, Lynxim polttoainepumpun ja kaasuttimen. Vaihdoin siihen jälleen myös tulpat ja puhalsin vanhalla Ladan jalkapumpulla tankkiin päin ilmaa, sillä sen pohjalta tunkee jotain töhkää tukkimaan pohjaventtiilin päätä.
Åkermannista tulee mieleen sen merkkinen kaivinkone, ja siitä taas entinen työkaverini Kemiran kaivokselta Martinkaupin Seppo ja jos jatkaisin ajatuksenkulkuani moneen muistoon silläkin sektorilla, ei ilta taaskaan riittäisi.
Pakkasyötä lupasi.
Mitenhän Vinha pärjää täällä? Sisällehän se on jätettävä ettei perään juokse.
Hyvin oli Vinha pärjännyt. Kun tulin klo 02.30 Napikselta, se ei halunnut ulos. Pikku komentelulla meni kuin näytiksi, mutta venähti jäiselle lumelle portaiden viereen pitkäkseen ja tuli heti takaisin kun kutsuin. Sillä on ensimmäisen kiima ja verta jonkun verran tiputtelee. Pitäisi kai vaippahousut laittaa sisälläolon ajaksi. Se on pian 9 kk ikäinen.
Heräsin pahimmoilleen myöhään, etten kerennyt kuunnella kuin loppuja Kirjakerhosta jossa keskustelivat aforismeista. Romano miritsin kuuntelin kokonaan. Se on kelpo ohjelma lyhyydestään huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi. 15 astetta pakkasta. Aurinko on jo suurinpiirtein Tulimäen, eli kirkonkylän kohdalla. Sen verran köytin itseäni suksien päälle, että kävin mäiskimässä vesurilla pajukkoa jäniksille ja muutaman hangenpainaman pienen koivunkin. Haapoja ei ihan lähellä ole joka olisi niille mieluisinta jältettävää. Pitää käydä joku toinen pv niitäkin etsimässä.
Väsyttää, sillä tulihan sitä taas Napiksen lavaa kierrettyä muutamatkin kerrat. Väkeä oli. MiMakin jolla flunssainen olo. Sanoi puhdin olevan alakantissa. Kuopiosta ja Oulusta oli tanssituttuja, ja Lieksasta, Nurmeksesta. Joensuustakin yksi surusilmä joka aiemmin oli ilo-. Mikä mieltä painanee hänelläkin? Puutarhuri tuli Knista ja humpallettiin muutamat pelit. Juotiin kahvit ja rupateltiin kuin ei samaa taloutta asuttaisikaan. Erityislaatuiseksi meni meillä, mutta talo taitaa nykyisin vähemmän huojua. Ehkä näin on hyvä? Jos osaisi, kirjoittaisi tästäkin laajan tekstin sillä ydintä ja ytimen ympärillä luuta ja lihaa olisi romaaniksi asti. Jotuniksi minusta ei kuitenkaan ole ja omana itsenänikin olen osoittautunut aika köykäiseksi tekstintuottajaksi. Tai sitten tämä kaikenlaisten putousten aika ei tarvitse tämmöisiä. Se on sitten myöhemmin, kun olen kuollut.
Ja Lauri Viita lausuu nyt ikävästi rapsahtelevassa mielessäni:
"Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä."
Puutarhuri tuopi tänään pojat muutamaksi päiväksi tänne kun niillä on hiihtoloma. Hän itsekin pitää viikon verran lomiaan pois. Saapi olla muutaman pvn itsekseen ja pestä vaikka jiäkuapin niin kuin uhkasi. Pitänee panna sauna tulille.
Uutisissa kerrottiin, ettei Soini jatka enää persujen johdossa. Tämä puolueensa väistyvä pj, "Iso Jytky" kannattaa seuraajakseen Sampo Terhoa ja torjuu Halla-ahon. Soinin mielipiteellä lienee merkitystä, tai sitten ei; maailma meni politiikanennustamisissa kokonaan savolaismalliseksi amerikoita myöten.
Väistämättä aivojen ongelmienratkaisuun väkivalloin-osastolle tunkee ajatus, että "Shakaalille" olisi hommia vähän siellä sun täällä maapallolla.
Sampo Terhon ulkonäöstä tulee mieleen Tuomari Nurmio nuorempana, mutta ei kuitenkaan yhtä miellyttävässä kontekstissa. Halla-ahokin enimmäkseen puistattaa ja häntäluuta kylmää kun miehen näkee.
Pojat tulivat eilen. Kävin Puutarhurin kanssa kaatelemassa muutamat haavat jäniksille. Hän kömpi hangessa lumikengillä, minä metsäsuksilla. Sitten saunottiin porukalla ennen kuin P lähti takaisin Kniin. Nyt pojat nukkuvat jo vaikka klo on vasta 20.30.
Kuu nousevana sirppinä taivaalla kellottaa.
Tänä aamuna varhain läksin hakemaan Eveä kylältä, pakkasta oli 25. Tulimäen rinteen alusmutkassa kahdeksankympin vauhdissa Tojotanrottelo paukahti, kilahti ja yhdesti rykäisi sammuen sitten hehkumatta kuin Puijon tikku. Kerkesin kuitenkin ohjata melkein lumipenkkaan kiinni pysäyksiin. Olin kokoamassa varoituskolmiota kun paikalle kurvasi punaisella Madzalla kaksi "Makitan" miestä jotka tarjosivat apua. Pyysin kyydin kylälle. Miehet olivat menossa Lieksaan. Menin Soilan kämpille jossa Eve oli jo reppunsa kanssa valmiina, mutta lähdöstä ei heti tullut mitään. Soitin Juhanilaan. Janne tuli tunnin päästä Volkkarillaan ja nykäistiin Tojota Juhanilan pajalle. Läksin Jannen autolla Unimäkeen Even kanssa sillä pojat jäivät aaamulla nukkumaan ja puuro hellalle hautumaan. Kohta soitti J ja kertoi, että jakohihna oli Tojotasta poikki. Kirosin, sillä minulla oli vaihtoa varten ne hankittuna, mutta Knissa koko tarvikepussi. Polkaisinpa sitten Pauluksen kanssa Jannen autolla Knissa mutkan johon tuhraatui kaikkinensa viisi tuntia ja 25 litraa dieseliä. Piti käydä Motonetistä vielä vesipumppu ostamassa, sekä jäähdytinnestettä. Tämän mallin Tojotassa on kuitenkin se hyvä puoli, että jakohihnan katkeaminen ei särje koko moottoria niin kuin monessa muussa merkissä. Ajattelin silti ensimmäiseksi aamulla, että nytkö tuli Tojotavanhukselle saattokeikka romulaan.
Entä perhana jos se olisi Napiksen humppareissulla korpitaipaleelle pakkaseen lasahtanut!
Nyt on Tojota jälleen ajukunnossa. Tulihan sille hintaa, mutta kai se kannatti kun katsastuskin äskettäin läpäistiin. J osasi onneksi vaihtaa sillä "oikealla" korjaamolla hintaa olisi tullut tuplasti. Kerran kysyin jakohihnaremonttia Tojotan merkkihuollosta niin se tarjous oli liki tuhat euroa. Nyt jäi ylimääräisine ajeluineen kulut 300. pintaan, ja kun osat olivat vesipumppua vaille kaikki jo aikoja sitten hankittuja. Vesipumppu maksoi 39, neste 17 ja Volkkarin diesel 40 euroa. Hihnan ja kiristimien hintoja en enää tarkkaan muista, mutta alle satasen ne olivat. Janne ei paljoa perinyt vaikka tuntitolkulla kädet rasvassa ahkeroi.
Kukkaro kuivui kuitenkin aikatavalla eikä vararahastoaja ole. Onneksi on ruokatarpeita Unimäen viileässä eteisessä eikä penakoille mitään erikoisen erikoisia tarvitse laatia. Kasvisnakkikeittoa keitin tänäänkin sillä aikaa kun olivat Juhanilan mäeltä Holinrotkoon pulkalla laskemassa kun alkoi tuo aitan katto käydä vauhdiltaan vaatimattomaksi. Menivät kävellen moottorikelkan jälkeä Kyntöläisen kautta josta tulee matkaa liki 4 km suuntaansa. Ihan niin kuin mekin pentuna kun ei kilometrien määristä mitään koskaan ymmärretty, mentiin ja tultiin vain niin kauan kuin valoa päivässä riitti, tai vaikka säkkipimeässäkin. Muistan yhä kuinka polut olivat niin tuttuja, että syyspimeällä avojaloinkaan ei monasti juurakoihin varpaitamme lyöty koska tunnettiin jalkopohjissamme polun jokainen nystyrä kesän juoksemisten jäljiltä paremmin kuin taskumme (joita ei tainnut edes kesäkamppeissa olla).
Hain sitten penakat Akulasta saakka Lynxin rekikelkalla pois. Eikä taaskaan tarvinnut saunan jälkeen nukkumaan nohittaa. Vähän aikaa pelasivat ristinollaa ja lukivat ja sitten yksi toisensa jälkeen simahtivat aloillensa. Eve kömpi kuitenkin parvelta alas sillä laitoin hänelle siniselle sohvalle sijan.
Vinhakin niin väsy, ettei inahdakaan kun ylitse loikin sen ovensuumakuukselta.
Uskalsin käydä Lynxillä ojien takana Villelän rinteeseen mäen polkemassa. Hyvin pääsin eikä kelkka sammahtanut kertaakaan, eikä tarvinnut irti lapioida. Kävin sitten kaksi reissua ja vein penakat laskemaan. Jytäkkä oli kuin viisikymmentä vuotta sitten kun Akulan, Iekkilän, Armaalan, Vukelovartiaisen ja meidän perheiden kakaralaumat olivat samaisessa rinteessä jyrsältämässä. Nyt lapsia oli mäkeen vietävänä 4, mutta jos äkkiä ajattelen lapsilauman silloisen lukumäärän niin on kai meitä kymmeniä ollut laskimmepa missä mäessä tahansa.
Voi veljet, ja siskot, missä lienettekään kaikki nyt. Ja missä lapsenne ja lastenne lapset laskevatkaan, ja mitä? Onko minkäänlainen muistijälki Villelänrinteestä siirtynyt isiltä pojille tai äideiltä tyttärille? Vai minultako vain?
Mitään tähdellistä en ole tällä viikolla aikaan saanut. Kantanut vain polttopuita ja vesiä, laittanut ruokia ja tiskannut. Lämmittänyt saunaa ja kohennellut nukkumasijoja. Nostellut lumisia ja litimärkiä rytkyjä kuivahtamaan uunille ja kaikille ulokkeille joita lämmönlähteen läheltä löytyy.
Mieli ei ole kuitenkaan mitäänsaamattoman tuntuinen. On ollut lysti seurata kuinka elämä penakoitten jäljiltä jokaisessa lumikinoksessa näkyy luolina ja rakennelmina, eikä aitan kattokaan ole laskematta heiltä jäänyt. Ja että nuo iloisen punaiset posket ja illalla terveen väsyneeseen uneen painahtelevat pienet päät ovat kuin tulos päivän töistä vaikka mitään muuta kuin hengittämistä on harrastettu. Yksikään käyrä ei pörssissä ole tähtemme liikahtanut, eikä yksikään talousajatus ole omaakaan päätä vaivannut, paitsi silloin tällöin ainainen pennosten laskeminen. Ehkä parasta se, ettei maailmanpolitiikan ja "somen" ääliömäinen arkipäivä ole mieleen koloja kaivellut vaikka radion uutisissa niistä jatustelevat eri kokoisin huutomerkein. Lomalla siis siitäkin saastasta.
Puutarhuri haki pojat Kniin ja Soila Even kotiinsa. S:lla oli tragedianpurkua sydämellään enkä ihmettele. Osaisin vain auttaa, mutta onhan se aika vaikeaa. Korvin kuunnella vain ja ymmärtää niin kuin lapsiaan aina. Jonkun ohjeellisen sanan kun osaisi väliin tyrkätä niin hyvä sekin. Olisi edes rahaa jolla materiahuolia helpottaa, mutta kun ei omiaankaan saa niiltä osin koskaan kuntoon niin kuinkas muiden.
Olen siis Vinhan kanssa kahden Unimäkeni hiljaisuudessa; korvat vain soivat. Uuvuttaa. Kynäkään pykineissä sormissa pysy. Sekoitin kattilassa salaatin; kiinankaalia, paprikaa, punasipulia, purjoa, tomaattia, appelsiinia, porkkanaa, omenaa ja liraus rypsiöljyä. Appelsiinin ja punasipulin yhdistelmä salaatin seassa on erikoinen.
Nyt otan iltapalaa ja kupillisen kahvetta, rupean sitten lukemaan Puutarhurin tuomia viikon lehtiä. Nukahdan luultavasti ensimmäisille sivuille. Akussa on riittänyt virta pienelle lukuvalolleni hyvin.
On se ilimoilla hyvitellyt. Kävelin yöpakkasen kovettamia Lynxin jälkiä Villelän pihalla saakka mutkan. Vinha vingerteli mukana ja oli lystissään. Metson soitimen alkamisesta en enää ainoalla mahdollisella suunnalla merkkejä havainnut. Se olisi näkynyt siivenvetona yöllä sataneessa, muutaman sentin pyrylumessa hyvin.
Aurinko nousi vähän ennen seitsemää kun tulin takaisin lenkiltäni. Panin kahviveden kiehumaan ja lapoin hautunutta puuroa lautaselle jonka perään söin salaattia samankokoisen annoksen. Katselin lintujen ruokintapaikalla käyvää vilskettä. Punatulkkuja puolenkymmentä, talitiaisia ja hömötiaisia vaikeasti laskettavat määrät; kymmeniä, ja kaksi paria töyhtötiaisia. Keltasirkkuja ja niistä hankalammin erottuvia vihervarpusia käväisi myös paikalla. Sitten tupsahti taivaalta siemenroiskeiden napsintaan urpiaisparvi. Panin kameraan pidemmän putken ja pöytätuelta klikkasin pari kuvaa likaisen ikkunaruudun lävitse. Samassa lintuparvessa kävi kuhahdus! Niiden joukkoon syöksähti haukka joka liukui kuin ruskea rukkanen jäisellä lumella auraten pienempiään syrjään. Yhtään urpiaista se ei kynsiinsä saanut vaikka kimposi yllätysliu´ustaan salamana takaisin siivilleen jahtaamaan yhtä hölmistynyttä violettipäätä matalalla mutkitellen metsänrajaan saakka.
Olipa jännittävä hetki niin linnuille kuin minullekin jolta meinasi kamera kädestä pudota. Olisi pitänyt olla liike-asetus siinä päällä, mutta mistäpä tuollaisen arvasi vaikka olen nähnytkin haukkasen silloin tällöin aamupalan nappaavankin. Muutenkaan ei näillä laitteillani kummosia kuvauksia saa aikaiseksi.
Kuuntelin Kuusi kuvaa-ohjelman. Katariina Lillqvistin tarina sukupuustaan oli mielenkiintoinen. Erään kuljeskelevan, yksinäisen romaniäidin kuoltua laivan kannelle oli häneltä jäänyt vauva, jonka eräs varakas aatelisherra oli ottanut huollettavakseen ja tuonut Suomeen kartanoonsa kasvamaan. Vauvasta oli kasvanut tormakka nainen joka on ollut Katariinan isomummi jne. Kun kuvia selatessa päätyivät toimittajan kanssa keskustelemaan siitä kohusta, jonka hänen Uralinperhos-animaationsa muutama vuosi sitten herätti, karisivat viimeisetkin prenikat kenraalien kunniansa puolesta haurailta harteilta. Varsinkin silloiselta pv:n komentajaltamme Gustav Hägglundilta. Herkullista kuultavaa kuinka animaatiomestari muutamin ironisin sanankääntein sen jälleen teki. Eikä sanallakaan riisunut kunniaa tälläkään kertaa animaationsa esikuvalta Mannerheimilta. Päin vastoin.
Vinhalle on tänään herkkuateria. Eilen oli kaupan liha-altaassa julmetun suuria broilerin koipireisiä kolmen kpleen muoviastiassa vähän päälle euron hintaan ja paistoin ne lämmitetyssä uunissa kypsäksi. Omankin leivän päälle nostelin muutaman lihapalan, mutta ei se oikein maistu. Ajatuskin etoo niistä turboaterioista joita täytyy kanaparoille jättikanaloissa tarjoilla, että ne muutamaan viikkoon monen kilon lihakimpaleeksi turpoavat. Ja kuinka tämänkaltaista tuotantoa täytyy olla hirvittävät määrät kun tuotosta kannattaa myydä euron-parin kilohintaan ketjun loppupäässä.
Teeri kun tulisi pihakoivuun ja siitä paistin napsaisisi niin asia olisi aivan eri. Mutta kun nekin on ihmislaji tuhonnut monentason luonnonhaaskauksellaan yhettömiin. Ei se ole teeriä edes syömisiksiin tarvinnut, huvikseen ampunut kymmeniä vuosia jo. Muutamatkin turistimetsästäjät polkevat ampumansa riistan kunttaan ja kusevat päälle kuin suuriakin sankareita olisivat. Ymmärrys luonnosta on nolla vaikka äo muuta mitattaessa osoittaisikin.
Nyt on klo jo 16. Lähden kylyyn ja samat rituaalit toimitan kuin lukemattomat kerrat aiemminkin. Sitten polkaisen jälleen Napikselle. Siellä tänään Puutarhurin sukulaissolisti Heikki Koskelo ja toisena pitkästä aikaa Yölintu simosilmuineen.
Mitenhän Tojotanrottelo rempan jälkeisen ensimmäisen pitemmän ajon kestää? Pikkupakkasta on, ja kuutamo täys.
Onpa ollut vötkyilypäivä. Lapioin kuitenkin kinoksia puukasojen ja viime kesäisten halkopinoalustojen päältä johon meinaan uudetkin pinot rakennella. Lapioitavaa oli 88 senttiä kun tasaisimmalta kohden mittasin eli syrjään siirtyi eräskin kuutio valkeaa talonmiesten tykkäämää ihanuutta.
Eileniltainen humppareissu onnistui hyvin, Tojota kuljetti minut kiltisti sinne ja takaisin. Perillä sain tanssia kuin aina ennenkin eikä ikä tunnu vieläkään painavan jalkaa. Naistenhaullakin oli vientiä, että merkit ovat edelleen ihan tyydyttävät. Puutarhurikin tuli Knista ja humpallettiin myös yhdessä. Suukopua ei ollut, hörpättiin munkkikahvitkin yhdessä ja juteltiin ihan tavallisia. Muu tanssiväki oli hieman erilaista kuin viikko sitten. Yölinnulla näkyy olevan edelleen oma kannattajakuntansa eikä Silmukaan juovuksissa mikkiin tarttunut kuten väittävät hänen usein viimevuosina sortuneen tekemään. Uudistumaan ei ole kyennyt ja se kai muusikon pahin painajainen lieneekin. Matalanmallinen haetari kai hänen viimeisin hittikipaleensa lienee. Joka tapauksessa ihan hyviä muistoja pitkältä matkaa hänenkin soittamistaan tanssi-illoista mulla on. Ihmisten heikkoudet ovat inhimillisiä. Varsikin tällaisessa maailmassa, jossa niiden murtamiseen ongelmaksi asti välineitä on kovin tuhottomasti.
Hieno kuutamo oli aamuyöstä pois ajella. Ja Vinha Unimäen mökin eteislattiamatolla raukeana vötkyili vaan.
Taijan lämmittää saunan tällekin illalle. Tarvitsee mennä vasta huomenna Kniin kun Puutarhurilla on vielä yksi lomapv jäljellä.
Knissa illalla myöhällä.
Aikastenlailla tein polttopuuhommia Unimäessä. Sahasin pölkyiksi koivuja ja hakkasin haloiksikin, mutta lopulta kuitenkin kovin vähän. Olkapäät eivät äkkihakkuuta pitkään siedä, pitäisi totutella pikkuhiljaa. Koskee nyt aika tavalla jo tämänkertaiset tolskuut. Mutta sielläpähän työmaa valmiina on kun taas pääsen rantteelle lähtemään. Rahtasin Lynxillä metsänlaitaan viime keväänä pinoon pilkkomani hella- ja saunapilkkeet liiteriin ja uuteen pinoon saunan kuistille. Lämmitin saunan ja tiskasin astiat kylpyreissun osana ulkona penkillä hangen päällä. Oikein aurinkoinen, lämmin päivä.
Vinha kuolasi alusensa märäksi tullessa. Se ei luultavasti tule koskaan pitämään autokyydistä joten tuskaisia ovat hänelle nämä mökkimatkat vaikka kummassakin päässä tykkäisi ollakin. Menomatkan pahoinvointitabletit eivät auttaneet joten en tulomatkalle antanut ollenkaan.
Nyt tuntuu kyllä, että uuvahdan istualleni. Tavailen kohta lukemattomia lehtiä ja siihenpähän uinahdan. Ehkä aika tyytyväisenä viikon kestäneestä mökkimatkasta kuitenkin vaikka toivoakaan ei ole, että Puutarhuri viereensä kutsuisi, saatika että enää lukemattomien torjuntojen jälkeen itse sinne tyrkyttäytyisin. Kai se elämänosuus tältä pariskolta on tyyten ohitse? Mutta kunhan nuo pojat vain jaksettaisi maailman suuntaan huoltaa, muusit muusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti