Pihanperän pottu kukalla ja mansikoissa raakileita, porkkana ja herne taimella ja kasvihuoneessa yrtit sun muut rehottavat.
Pulttasin Tojotanrottelon vetoakselit ulos perän piiloistaan ja syy hirmuisääniseen mylkkämiseen selvisi: molemmista navoista laakerit tiensä päässä, oikealla puolella hajoamistilassa; ihme, ettei kiinni leikannut. Tilasin varaosaliikkeestä uudet ja huomenna alan pähkäillä miten ne vaihdetuksi saan. Konsultointiapua saanen puhelimitse. Jos perän jylkkäminen sillä asettuu, suht halvalla pääsen eikä rotteloa tartte ihan vielä kierrätykseen luovuttaa.
Illasta rupesin pikkuvarastoihin ovien osia sirkkelöimään. Yksi puolen metrin palikka sinkoutui sirkkelinterästä päin munia niin, että silmissä musteni. Nyt lonkkaohimo mustana ja pallit turvoksissa kuin pässillä. Sattuu julmetusti!
Piti aamusta kävellä haarukka leveällä niin aristi eilinen kolaus. Etsin heti ensi töikseni sirkkelin liukupöydän ja sen osat, ettei onnettomuus uusiutuisi. Sirkkelöin palikat ja nyt olisi kokoamista vaille toinen ovi.
Laakereista toisen paukutin jo rymppirenkaineen paikoilleen. Ensin tietenkin vanhat tiukat pois, ja rontelillahan se kävi vaikka aluksi hirvitti ruveta rälläköimään. Luotin kuitenkin neuvoihin ja onnistuihan se. Pähkäilin jonkin aikaa uusien asennusten kanssa kun prässivehkeitä ei "pajastani" löydy. Halkaisin sitten tontinkulmalla lojuneen mannesmannin puoleen väliin mitastaan, levitin laikanjälkeä niin, että putki sopi akselin päälle ja supistin laakerikoolin kohdalta sopivaksi putkiklemmarilla. Kovasti piti lyödä, että sain osat sijoilleen. Akselia takaisin ährätessäni puhkaisin jarrusylinterin suojakumin ja vielä piti korjaussarja käydä sitä varten hakemassa. Huomiseksi jätin toisen akselin remontin. Pitää muistaa peräöljyä lisätä, sitä valui puolenlitraa alempana olevasta akselinaukosta purukuivikkeisiin.
Nyt illasta kävin Unimäessä, ajelin nurmikot ja kastelin kasvipöngän taimet jotka ovat roihahtaneet kovaan kasvuun. Pottukin jo kukannuput turvoksissa ja mansikoissa helevetisti raakileita. Olin takaisin Knissa ½-yön paikkeilla. Ilma kesäisen lämmin.
Surullisena kuvasin Unimäessä viimeisen vanhan metsän raiskausjälkiä. Kuusien ruumiskasat reunustivat rumina tienvartta ja muutamat alueella kasvaneet, repaleisiksi revityt koivunjenrungot reuhottivat kuin pommien silpomina koneiden rikkomassa sammalkuntassa. Kuinkakohan monet linnunpoikasetkin tuossa metsässä pesissään kuoleman kohtasivat kun pelkästään ihmisen hyviksi kehitelty metsäsilppuri kuusien runkoihin teräksensä kietaisi? Voi perse kun ei osaa näistä paskamaisista pahoista oloistaan edes kirjoittaa. Likeisin metafora löytynee tunteista, joita läheisen hautajaisissa kokee.
Valtioiden kustannuksella haudataan sellu- ja bioliuostehtaiden perustajat, ydininsinöörit ja metsäkoneiden vamistajat. Laakeriseppeleen kävivät Ponssenkin perustajaeinarin hautajaisissa valtiovallan edustajat laskemassa ja kun uutisia lukee, niin yhä vain saman tuhontien reunoja kivetään ja kukitetaan verovaroista samalla, kun valmistellaan ihmistenmieliä kollajoiden ja vuotosten patoamishankkeille, uusille ydinvoimaloille ja peruskallion "onkaloille" niiden tuotantosuolistosta putkahtaville, miljoonia vuosia säteileville ulosteille.
Itsekin tekevänä ja jopa luovana lajimme edustajana ymmärrn, miksi elämisenfunktiomme on tällaiseksi kehittynyt, mutta vaikeaa sen tuloksissa mitään pitkäjänteisesti kestävää on nähdä. Täydellisen tuhon skenaariotkin ovat toisellatavalla luovat ja kekseliäiden mittausmenetelmien kehittelijät meille jo rakentaneet, että pitäisihän tämä jo uskaltaa kaikkien tunnustaa. Tulokset osoittavat vääjämättä, että se teidenristaus, jossa ihmisen hallitseman maailman olisi pitänyt kyetä totaaliseen pysähtymiseen ja miettimiseen, että mitä tietä jatketaan, on jo ohitettu. Se ei ollut toisen maailmansodan päättymisen teidenristaus, eikä ensimmäinenkään vaan silloin, kun sähkö keksittiin ja öljylle muutakin käyttöä kuin pienissä tuijuissa, jotka valoa väistymässä olevan alkuhämärän pimeyteen alkoivat tuikkia.
Toinenkin pyöränlaakeri on paikoillaan ja koeajo suoritettu. Ääniä ei enää kuulu joten se sairaus lienee korjaantunut. Tulipahan samalla hiottua jarrurumpujen ruosteetkin pois, suihkutin ne punaisiksi sinkkimaalilla.
Iltapuhteella, ennen lämpimiä sadekuuroja kerkesin tekaista vielä Unimäkeen kaivonkannen raamit. Kansi jäi vielä suunnittelunasteelle.
Britanniassa valmistautuvat jäsenyysäänestyksessä sekä pettymykseen että voittoon. Ennakkotiedoissa jakolinja on keskeltä kahtia kansaa jakava. Muuten tämänkaltaisista "jännitysnäytelmistä" hyötyy eniten media joka elää kaikella, mikä käryää ja haisee. Ne jopa toivovat, ettei maailma vähääkään asettuisi; mitä toimittajaparat sitten puuhailisivat. Jokapäiväistä kaurapuuron syöntiä ei ole kiva kuvata, siitä spekulaatioita laatia.
Juhannusaatto ja meidän "Kakkosnelonen", Mr G täyttää klo 23 yhdeksän vuotta. Muistanpahan senkin päivän kun poika maailmaan kovalla hopulla sytkähti. Silloin viikonpv oli sunnuntai.
Britannia siis eroaa Euroopan unionista. Mitään muuta merkillistä se kenellekään ei tuo, kuin että jokuhan senkin mulkkauslystin maksaa, ja kalliisti. Putinin kängi saa unionin pienenemisestä jauhoja sekä hieman uutta hiivaa propagandamyllyynsä, mutta Brysselin kyyneleiden kuivuttua, markkinoiden meno maailmassa jatkuu yhtälailla tuhoisaa kulutusta ihannoiden. Tietenkin ns. Eurokriittiset voimatkin vahvistuvat ja pitävät kovaa meteliä muutaman muun maan erovaatimuksilla, ja se kai tässä kaikilla suurin pelko lie.
Huvittavin otsikko, jonka saarivaltion kansanäänestyksen uutisoinneista luin, oli se, kun joku toimittajapoloinen raflasi, että "Kuinka Cameronin käy? Tuleeko hänestä upporikas vai rutiköyhä?" Voihan kello viiden tee! Siitä äijästä ei enää rutiköyhää kyetä koskaan tekemään. Ei hänen yksityisen lompakkonsa paksuudella tai laihuudella muutenkaan ole mitään merkitystä näin isossa kysymyksessä.
Britannian tilanteesta näin tuoreeltaan tulee miettineeksi, että kaikenlaisia kokeiluja historia on täynnä, mutta rauhaa varmistavat systeemit taitavat jäädä aina häviölle ennemmin tai myöhemmin. Muuta, kestävää hyväähän EU tai mikään liittovaltiomalli ei maailmaan pysty pitkällä tähtäimellä luomaan; ihmisluonto on sellainen, ja sillähän maailmanpolitiikan arkeakin suunnitellaan ja johdetaan.
Pitäisi kai tässä juhannukseen ruveta eikä jatustella asioiden kimpussa joiden kimpussa puoli maailmaa tälläkin hetkellä jatustelee. Se massojen virta huuhtoo kiviä, joita ovat huuhtoneet miljardiset vedet jo ennen tätäkin eikä maailma sen kummemmaksi ole muuttunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti