Tammikuun toinen ½kas

16.1.2019 keskiviikko

Jatkan Teemu Keskisarjan Aleksis Kiven elämän tarinan lukemista vaikka se aluksi tökkikin. Noin 100-sivun kohdilla uin jo luontevasti kirjan sivuilla ja aloin hyväksyä elämäkerturin tyylin.

Näytti aiheesta untakin. Aleksis itse Juhanin kanssa käväisi viimeöisessäni käännähtämässä. Kiven seitsemän veljen tarina on lukumäärältään konkretisoitunut omassa elämässä sillä ahtailihan muutama kymmenen vuotta sitten meitäkin samassa tuvassa 7 veljestä. Ja kaikki ollaan edelleen elossa! Ne "kurjimmat",  kuohitutkin joiden kohtalotovereista dokumenttia esittivät telkkarissa (Hyvissä aikeissa TV 1+Areena 14.1.19).

17.1.2019 torstai

Aleksin elämäntarinan loppupuoli piti tahkota yhtäpötköä. Aamuyöllä lopetin. Aiemmista sadoista Kivi-tutkimuksista poiketen Keskisarja on tehtaillut 1867 ilmastokatastrofin eläneestä kirjailijasta poikkitieteellisen näkemyksen. Teksti on paikoin yhtä jakomieliseen pyrkivääkin kuin oli kirjailija lopunaikojaan huokuessa.

Mihinkähän elämäkerturit Aleksisparan kierrätysmolekyyleiksi jo atomisoituneen majan suhteen vielä pystyvätkään! Kenestä tahansa voidaan henkiolennon kaltainen muokata jos parituhattakin vuotta kalmoa käännellään ja väännellään kullekin aikakaudelle sopivaksi myytiksi. Niin kuin eräästä aikansa mielipideilmastoon vaikuttamaan pyrkineestä mökinakan muuten ihan tavallisesta nasaretilaispojasta.

18.1.2019 perjantai

Paavo Haavikkoa luin pitkästä aikaa. Huomasin, että jotain on minussa  tapahtunut kun teksti olikin tajuttavaa. Näin jopa "haavikkomaisen" unen joka kiertyi toistuvan lauseen ympärille kuin bambutolppaan olisi köynnöstä punottu: Itseään jos alkaa parantelemaan on se tehtävä kuva kuvalta. Oli lievästi vittumainen olo herätessä. Kai se vain johtui unen sävystä. Sen tajuamaisesta, kuinka lahjattomaksi olenkaan jo syntymässä jäänyt.

19.1.2019 lauantai

Pakkaspäivät jyhmöttävät paikoillaan kuin viisarit virattomaksi peukaloidussa seinäkellossa.

Tänään Hesarissa kerrotaan, kuinka satoja vauvoja syntyi natsien keskitysleireissä, mutta vain muutamia heistä selviytyi hengissä. Lähihistorian yhdestä tragediasta kirjoittava toimittaja, Kira Gronow on laatinut samalle aukeamalle vielä toisen, vertailevan kolumnin meidän 1918 veljessotamme jälkipyykistä, jossa hän kysyy aiheellisesti, mitä tapahtui suomalaisille vauvoille Santahaminassa?

Vertailu on koko ajan tarpeen kun mietimme, millainen ihminen on toiselle ihmiselle. Susi ei käy verrokiksi. Se ei samaa harrasta eikä toimekseen hyväksy niin kuin vaikkapa keskitysleireissä työskennelleet lajimme edustajat.

20.1.2019 sunnuntai

Tänään mietintämyssyssä pyörähteli "sotiemme perintöasiat" kun lueskelin, mitä esimerkiksi erilaiset facebook-ryhmien jäsenet aiheeseen sytykkeitä tarjoilevat. Poikittaismailoja siellä ei juuri edes ajatusviivoiksi sankarimyyteistä hymistelyn sekaan heitetä.

Että sodat ja tappamiset olisi joidenkin mielestä pidettävä vaalimisen arvoisena kansakunnan historiassa! Muistissa niiden syyt ja seuraukset olisi hyvä pitää, mutta itse sotatapahtumat tappamaan pakotettuine sankareineen eivät erityistä vaalimista tarvitse.

Sotamuistojen vaalimien tarkoittaa samaa kuin kilven kiilloitus tahroista, joita siihen on väistämättä tappotantereilla roiskahdellut. Olisi vain yksinkertaisesti myönnettävä, että kaikki, jotka sotimaan suostuvat, tekevät sen pelkuruudesta; oma isänikin parikymppisen älyttömyydessään.

Ainoat lajimme rohkeat yksilöt ovat ardn pekurisia jotka prenikoilla palkittavissa olevat rivimiehet teloittavat natsojensa taakse piiloutuvien päälliköidensä käskystä.

Tämä ajatteluni käsittää vastaanväittämättömän ihmiluonteen peruslaadun lisäksi laajennettuna koko globaalin maailman menneen, olevan ja tulevan tilanteen, ei ainoastaan pikkupikkusotamme tapahtumia 1939-45.

Jos armeijoiden miesvahvuudet olisivat suhteessa aseistakieltäytyjiin toisessa asennossa, ei sotiakaan olisi. Saisivat sotahaukat tapella keskenään.

Mutta ihmisen tuntien ei lajimme ajatusmaailma eikä sitä myöten tekommekaan koskaan ennätä niin valmiiksi kehittyä. Ei se ole edes alkutekijöissään siihen suuntaan. Mahdoton ajatuksenakin sillä rauhankyyhkyt syödään ensimmäisinä!

21.1.2019 maanantai

MOT purki työttömillä rahastavien konsulttifirmojen rötösrysää pikkuisen pinnalta.

Se on jälleen todistettu: Tavallisella ("rehellisellä") työllä ei rikastu, mutta konsultoinnilla kyllä. Liikemiehelle tai -naiselle moraali ei ole ongelma. Rahantekijä tekee sitä vaikka paskasta (se on konkretiaa jätehuollossa ollut jo kauan), mutta mitä käsiään likaamaan kun sen voi tehdä vanhuksilla, työttömillä, maahanmuuttajilla ja muilla puolustuskyvyttömillä.

Käsiä kyllä likaantuu, mutta eivät ne ole voitonkäärijöiden käsiä. Jos nuo koskaan oikeaan työhön ryhtyneet kätöset vähän tahraantuvatkin, niin välimeren aalloissa eräiden saarien rannoilla ne voi huuhtaista ja jatkaa pyydystä ja päästä -kalasteluaan.

22.1.2019 tiistai

Rouva Kamala Harris pyrkii USAn presidentiksi. Ei ollenkaan kamala asia jos onnistuisi.

Yritin katsoa Areenalta Louhimiehen sotaelokuvaa tuntemattomasta, mutta mikään ei starttaa aivoissani sen puolesta myönteisiin kommenteihin. Jostain luin tilastoa, että miljoona suomalaista on sen katsonut ja hyväksi leimannut, mutta sehän osoittaa vain, kuinka massassa kritiikittömyys elää ja voi hyvin. Siksi sotia on. Siksi natsiaatekaan ei ole kuollut. Siksi Trump on, ja Putin. Siksi meilläkin duunari luovuttaa mukisematta ensin työjarrunsa sitten äitinsä ja isänsä, ukkinsa ja mumminsa markkinavoimien haltuun. Ja kun pettyy, hyppää ojasta hallaisille ahoille.

23.1.2019 keskiviikko

Kouraisin hyllystä historiankirjoihin epäilyttäväksi filosofiksi leimattua Friedrich Niezcheä iltapalakseni.

"Täällä on ollut tehtävänä jalostaa yhtaikaa peräti neljä rotua: pappi, soturi, kauppias ja maanviljelijä sekä viimein palvelijarotu, sudrat."

"Vahingoitammeko me immoralistit hyvettä? —Yhtä vähän kuin anarkistit ruhtinaita. Vasta kun heitä on ammuttu, he istuvat jälleen lujasti valtaistuimellaan. Opetus: moraalia on ammuttava."

Jos malttaa katsoa lävitsevalaisten tämän päivän maailmanmenoa, niin eiköpä vain "immoralisti" Niezchen monet ajatukset pidäkin yhtä käytännön kanssa (vaikkapa maanantaisen MOT-ohjelman valossa >työttömillä rahastus<).

24.1.2019 torstai

E:n lukion kirjoihin jälleen 150;-. Helmikuussa ovat vanhojen tanssit ja niitä varten tarvitaan tietenkin puku. Sen hinta sama kuin kirjat ja yhtä lyhyeen käyttöön kelvollinen sillä pituuskasvu on pojalla parhaillaan senttejä kuukaudessa.

Aloitin Elisabeth Niezchen (Friedrichin sisko) elämäkerran tavaamisen (Ben MacIntyre: "Herrakansa viidakossa" 1992 suom. 2002)

Vuorotellen vieraissa. Uutinen: "Viimeisten 15 vuoden aikana YK:n rauhanpuolustajia on syytetty yli 1 700 seksuaalisesta hyväksikäyttötapauksesta. Raiskaukset ja pakottamiset seksiin ovat tapahtuneet Kongosta Kosovoon ja Itä-Timorista Haitiin, mutta miksi YK ei ole puuttunut tapauksiin? Yksi selitys on, että YK ei voi asettaa rauhanturvaajia syytteeseen."

Iltapaskamme ovat nyt tahkonneet rahaa iljettävillä otsikoillaan, jotka koskevat maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia. Tilastofaktat kuitenkin kertovat nyt piiloteltavana olevan totuuden, että 4 viidestä alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta on kantasuomalaisen tekemä. Kaivelisivat nyt ne kaikki suomijammutkin esille kerralla, että olisi edes jonkinlainen ymmärrys tavoitettavissa kehnompienkin lööpintavaajien yhden rusinan aivoille.

Jo sananlaskunkin mukaan ihminen on kaiken muun funktion ylittävässä kiimassaan aina käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen tikapuista kuolleisiin kanoihin kaikkea, että mikään ei ole suuren "kohun" arvoista muuta kuin niillä rahastaville. Ja tietenkin vaalien alla poliitikoille jotka "tarttuvat ongelmaan lujalla kädellä"!

25.1.2019 perjantai

Vanhimmat pojat, 14 ja 17 v ovat ohittaneet pituudessa jo minut. Nuorinkin (11) varmaan aivan pian vaikka on rungoltaan vantterampi muita. Tai ehkä nopeamminkin kun on mistä pituuskasvuun voimaa ottaa.

Nyt edellisen "kohun" vaimetessa nousi "uusi" aihe räkäpäälööppisenttareiden listan kärkeen. Vanhustenhoidon laiminlyöntien uutisoinneilla alkoivat rahastaa niin mediatalot kuin vaaleihin valmistautuvat poliitikotkin. Ensin tietenkin rahastavat vanhustenhoidolla yritykset, tai "rahastivat" sillä johan kokoomusorpokin hyppäsi komentamaan, että sen on loputtava! (Kuka uskoo?)

26.1.2019 lauantai

Britannia ajoi itsensä nurkkaan brexitillään. Mutta kaipa se senkin ansaitsee. Olihan toisen maailmansodankin kokemukset sille ihan oikein jos ajattelee siirtomaidensa ryöstelyhistorian näkökulmasta. Tai raamatullisin ajatuksin, että kosto on suloista aina kolmanteen polveen saakka. Mikäpä se oikeimmin olisikaan, ettei valkoisen miehen taakka koskaan harteilta putoaisi? Siis meiltä keneltäkään, sillä banaanimme ja kaakaomme olemme mekin täällä pohjanperillä aina ottaneet epäeettisin oikeuksin.

Venäjä on betonoinut paremmi säteilevän Tshernobylinsä kuin poliittisen vakautensa. Valtiona se tulee kokemaan vielä monta pientä ja suurta kuolemaa lailla sosialistisen kokeilunsa. Stalinit, tsaarit, putinit eivät siitä maasta lopu ja se takaa tulevaisuuden, jonka Venäjä ansainneekin.

Yksittäisenä ja mitättömänä tragediana lilliputtivaltio Suomi taasen syö itseltään maan jalkojensa alta. Se hukkuu kaivos ja bioliemiinsä jos ennen sitä eivät suuren maailman luonnonkatastrofivyöryt ennätä ylitsemme kiertyä.

Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksellakin aletaan tänä keväänä kaivaa Talvivaaran kaltaista purkuputkea myrkkyliemien ylivuodoille Loukijokeen joka johtaa vetensä Ounasjokeen ja josta se vähitellen päätyy Kemijokeen ja lirisee yhä vain alemmas aina Pohjanlahteen saakka. Elikä iloinen ruplatus vain kuuluu sitten aikanaan, kunhan Kittilän myrkyt yhtyvät Sotkamon liemiin merivedessä jolla on laajemmat kansainväliset yhteydet Itämereen ja golfvirtojen myötävaikutuksesta kaikkialle.

Ah ihanaa näitä lastemme tulevaisuusnäkymiä puhtaan luontomme krematorioissa!

27.1.2019 sunnuntai

Niezche osoittautuukin siskonsa elämäkerran sivuilta tulkattuna varsinaiseksi hyväksikäytön uhriksi. Hänen ajatustensa nylkemisessä kunnostautuivat  natsit, mutta lähin hyväksikäyttäjä onkin ollut rakas Elisabeth sisko! Viitataan hieman jopa sukurutsaankin, mutta filosofin kuoleman jälkeen se varsinainen hyväksikäyttö vasta onkin alkanut.

Suku on pahin, sen niin moni on saanut kokea.

28.1.2019 maanantai

Tekisi taas mieli laulaa Hectoria, että maanantai ei mittään, mutta mitäpä sillä on väliä kun Marko Maunukselankin lapsellinen optimismi klo kolmentoista auringonpaikassa ärsyttää.


29.1.2019 tiistai

Luen kaiken muun tolskaamisen lomaan Jani Sinokin toimittamaa Rasismi ja filosofia-kirjaa. Leila Toiviasen otsikko kysyy sopivasti Oliko Nietcshe rasisti? Pohtivan tekstikokonaisuutensa langat hän niputtaa päätelmäksi, että tuskin Nietzcshe sitä oli, koska "hänen filosofiansa ei millään tavalla kannusta vähemmistöjen syrjintään tai rotujen eriarvoistamiseen."

Näihin päätelmiin olen itsekin vaatimattomammallakin ko. filosofin luennalla päätynyt. Nietzshen tekstit olivat vain käsikassara siskolleen Elisabethille ja natseille. Muille maailman ajattelijoille kelpo aivojen kasvimaan kuokkimistyöväline edelleen.

Wagnerin antisemitismille Nietzcshe jää toiseksi jos sitä hänen ajattelussaan oli edes hitusta.

30.1.2019 keskiviikko

Erakkous, siitä ei meillä ole mitään käsitystä. Erakot eivät erakkouttaan esittele. Erakko ei edes itse tiedä olevansa erakko. Käsite on hänelle täysin vieras. Erakko on pelkkä nimitys joukkojen seassa asuvien yrittäessä mielikuvitella sellaisen olemassaoloa.

Viime vuonna paljastui Tuusniemellä metsämökissä asuneiden veljesten kolkko kohtalo kun olivat sairastuttuaan kuolleet sinne ulkosuhteiden puuttumisen vuoksi. Mutta ei heitäkään voi edes postuumisti erakoiksi luonnehtia sillä käviväthän he kaupoilla ja vähintään tienvarren postilaatikolta hakivat päivittäisen Mullikkansa (Savon Sanomat).

Intian niemimaalla, Pohjois-Sentinelien saarilla elävästä alkuperäisheimosta voivat täällä erakkoa leikkivätkin viihteenkuluttajat ottaa opikseen edes tiedostaakseen, kuinka naurettavaa sillä leikkiminen on. Todellisen erakkouden luonnetta ei ymmärtänyt ainakaan se kouho, joka saarelle pyrki ja sai nuolen rintaansa.
 
31.1.2019 torstai

On päästävä eteen päin, sanoo ihminen ongelmavyyhtiensäkin keskellä.

No, mihinkä on päästy kun ja jos on päästy?

Missä ollaan?

Mikä on tämä pysäkki jolle juuri nyt olemme eteenpäin-bussista laskeutuneet?

Eikö vain olisikin ollut parempi, että aika-ajoneuvoomme olisi keksitty ensimmäiseksi peruutusvaihde?

Nyt se on myöhäistä.

Tammikuun ½kas 2019

1.1.2019 tiistai

Kirjoittaminen on alituisia kokeiluja, myös päivittäiset silput ja sipaisut. Se on yritystä omaksi kuvaksi kuten Paavo Haavikko muistiin merkkasi.

Työläänpää se on kuin selfiet, joiden näpsiminen kivuttomassa  itsekeskeisyydessään ovat syrjäyttämässä itsestä oppimisen syvemmät metodit. Ihmisestä jää miljoona digikuvaa äärettömyyksiin leijailemaan, mutta minkä viestin niistä voi lukea muun, kuin huulipunan värin tai kravatin kuosin tai katseen tyhjyyden? Ehkä pian eivät mielenliikkeet ketään kiinnostakaan.

Palaan eloperäisiin sapluunoihin kirjoitteluni suhteen. Sipaisut, merkinnät ja muunlaiset vuolaisut olkoot toistaiseksi. Lastut tuohusteli lopuksiin Juhani Aho 100 vuotta sitten.

Tunteidenmuurien sulkemasta maailmakuvasta kirjoittaminen olisi turvallisinta; debit/credit. Tai jos kykenisi tehtailemaan älykkäitä, kirjansa ulkoa oppineen asiallisia, virheettömiä lauseita aiheesta kuin aiheesta, helposti ja miettimättä. Päivästä toiseen, postaus postauksen perään, sävynä tyhjien tynnyrien kolina ja sata mieleiseksi muokattua, valehtelevaa valokuvaa.

2.1.2019 keskiviikko

Eilisiä tyhjiä tynnöreitä mietin: Voivatko "tynnyrit" olla tyhjiä jos ne tiedolla ovat täyteen pakatut? Siinä tapauksessa kyllä, jos tietoa on kerätty vain tiedonkeruun itsensä vuoksi, tai jos syntymälahjana saatu aivojen kapasiteetti antaa tiedonkeruulle pohjattomat, seinättömät, katottomat mahdollisuudet.

Millaisen talon rakentamiseen tarvitaan Hegelin filosofiaa? Voiko navetan seinät muurata Paltonin pohdinnoilla valtiosta? Säilyisivätkö potut talven ylitse Nietzchen nihilismi-pohdinnoilla rapatussa kellarissa?

Hegeliläisyyden jatkajaa (johdannaista) marxilaisuutta on koetettu soveltaa ainakin kanavatyömailla ja Hitlerin Mein Kampfia elintilatonttien nurkkapaalutusten siirtelyyn, mutta kuinkas kävi?

Entä Platonin ihannevaltio, onko sitä koskaan minnekään ehditty pystyttää ennen kuin moistenkin utopioiden rakentajat on köijätty vankileirien saaristoihin?

Tarinakirja-raamatussa on jo ammoin varoiteltu hiekalle rakentamisesn vaaroista, mutta se ei ole pysynyt ajassa mukana; kuinka käykään seuraaville sukupolville jotka pysyväistä ovat nyt ilmaan (=virtuaali) pykäämässä?

3.1.2019 torstai

Koska en sielun olemassaoloon, enkä siis sielujen vaellukseenkaan usko, niin koostukoot sellaiseksi miellettävä mielikuvituksen tuote mustetahroista, joita kulahtavista kynistäni irtoilee kuin kärpäsiä niityllä lojuvasta lehmänpaskasta.

4.1.2019 perjantai

Kun nyt olemme ohjastaneet asujaimistomme siihen tilanteeseen mistä ei kunniallista poispääsyä enää ole, on kyseealaistettava myös saavutuksemme joihin monen tasoinen ilmaisukykymmekin lukeutuu. On kyseealaistettava teknisen osaamisemme ylivertaisuuden ohella myös kirjoitus- ja lukutaito ja niiden myötä sivistys, jota niin tärkeänä olemme pitäneet. Ulosantimme kyvyillä selittelemme ja siloittelemme vain omaan hyvään perustuvat tekemisemme. Lopuksi kokoamme kimpun pahoittelunruusuja maapallon  hautakummulle ja häivymme kaikkeuden kirjoittamattomaan historiaan rangaistusta saamatta.

Sivistys on pelkkä mittaamattoman suuri muistilappupallo jota olemme vyöryttäneet sukupolvelta toiselle kuin nuoskalumipalloa hamasta kalliopiiroksistamme alkaen.

5.1.2019 lauantai

Lunta tuprautti miedon tuulenpuhurin kera pikkuisen ja ihmiset tukehtuvat sen jälkivaikutuksiin. Vara-aivot, nämä älyllä ylibuukatut laitteet kun pimenevät, on lajimme kinosten ympäröimänä hätäännyksissään kun se hetkisen sähköttä joutuu kutjottamaan.

Homo deukselta on enää turha kysyä, mitä elämälle tärkeää pehmeä, paksu lumikerros tammipakkasilla teerelle merkitsee.

6.1.2019 sunnuntai

Olen jostain luetusta merkannut pöydällä ajelehtivalle lapulle nämä sanat jotka voisivat olla vaikka omiani:

"Puheet ihmisen vapaasta tahdosta ja erilaisista jumaluuksista ovat vain sananhelinää.  Algoritmit kuljettavat meidät elämän halki. Tieto- ja biotekniikan kehitys antaa mahdollisuuden superihmisen luomiseen. Työkaluina toimivat geeni- ja nanoteknologiat sekä aivojen ja tietokoneen kytkeminen.

Ihmiskunnan tavoitteina on kuolemattomuus, autuus ja jumaluus. Niistä eivät pääse osallisiksi kaikki, ainoastaan superihmiset.

Ja tällaisessa kehityskulussa poliitikot eivät pysy mukana."

7.1.2019 maanantai

Millinmittainen menneisyyteni on ollut läsnä joulun alta saakka. Jakson esiinpompautettu henkilöhistorian ongelmien primäärilähde sijaitsee tarkkaan ottaen vuosissa 1976 ja 1978. Jos kumpana tahansa vuotena olisin tehnyt erilaisen ratkaisun, tai ne merkittävät päätökset olisivat muuten nurjahtaneet suunnanvalinnoistani pois, en tänä vuodenvaihteena näitä kiviä eloni maantiellä potkiskelisi.

Mielikuvitella elämäntarinansa toisenlaiseksi; vaikka että olisi itse itsensä kengittäjäsepäksi kyennyt.

8.1.2019 tiistai

90-98% materiaa nykyihmiseltä pois ja silti se eläisi ja hengittäisi. Kohta jopa helpommin ilma kulkisi palkeissa eikä päätä särkisi toimettomuuden tunteet.

Siivoilin rojuja ja noiduin niiden kerääntymisen tahtia. Ei ole kauaa, kun olen viimeksi kärryllisen kierrätykseen kuskannut ja kohta olisi taas sellainen matka edessä. Ja muovisekoitteita kuormasta melkein kaikki.

Valokuvia levähti kuin paksu korttipakka löyhtynein narusolmuin paketoidusta pahvikansiosta lattialle. Olin yksin, että en tarvinnut selitellä kun niissä oli vain pelkkiä naisia jokaisessa enämpi tai vähempi puettuina. Eräät nuoruuteni vuodet siinä vilahtelivat silmieni editse, ja äkkiä muistin kaiken.

Pitäisi kai tallentaa kuvat järjestettyinä ja nimettynä vuosilukuja myöten ja nimetä se salaiseksi kansioksi. Piilottaa se ja jospa joku joskus rojun alta löytää kuin Tapio Rautavaaran laulussa isoisän olkihatun, vaikka mitäpä mieltä löytäjälle moisessa löydössä olisi? Paljonkin; olisin iki-iloinen jos omalta isältäni olisi vaikka niin epämääräistä materiaalia löytynyt tarkasteltavakseen.

9.1.2019 keskiviikko

Totuus ei pala tulessakaan. Entäs jos sanonta kuuluisi, että "totuus palaa pala palalta"? Mistä? Onko se ollut kadoksissa?

Eilen löytämäni valokuvien ihmiset leijuivat unessani kuin untuvaiset lapinpöllöt. Oli lohdullinen olo.

10.1.2019 torstai

Pojat koulussa olleet tämän viikkoa pitkän joululoman jälkeen. Hiljainen päivä tänäänkin, eikä ole tarvinnut ruuan kanssa kiirehtiä. Pakkanen leutoni nollaan. Pilvet laahaavat kattojen tasalla. Iltaisin vaaleita ja tummia juovia niissä, Kuhmon puoleisella taivaalla kuin selluliitin pakrottamaa appelsiini-ihoa. Oulun suunnalla punertavia lautumia.

Pekka Tarkan omaelämäkerta tonkii 60-lukulaisten roskakoreja jokseenkin mielenkiintoisesti. Yleiskuva kirjasta kohtalainen.

Joillakin tasoilla pääsen 60-luvun helsinkiläisten kulttuuriradikaalien sisäänlämpiäviin tupiin itsekin. He eivät ole tienneet silloisesta lapsuuteni Unimäen ahtaasta tupasesta ja savusaunasta haikuakaan kuten en minä heidän. Ei mielikuvitukseni olisi riittänyt kuvittelemaan heidän elämiään kuten heidänkään ei minun. Eikä isänikään heidän seuraansa ole Hesan vuosinaan sotkeutunut. Ehkä satunnaisesti joku sattui samaan kuppilaan.

Heillä ja perheillään on ollut jo pesu- ja tiskikoneita, telkkareita ja valot ovat napsahtaneet katkaisijasta päälle eikä ulkonakaan ole pimeässä tarvinnut kompastella. Unimäessä ei sähköstä ollut tietoakaan, häilähtelevä pottutuiju mustinpina hetkinä akkunapenkillä kärysi. Olisiko Pekka Tarkan kavereista yksikään tiennyt, mikä pottutuiju on? Millainen kuilu "heidän" ja "meidän" välillä on tuolloin vielä ollutkaan! Onko sen ylitse pysyväistä siltaa vieläkään rakennettu?

Suomi on ollut silloin yhtä pitkä maa kuin nytkin, ja pelottava. Tarkan delegaation on täytynyt käydä Hesarin maksamalla yksityissuihkarilla Iisalmessa Päivälehden perustajajäsenen, Juhani Ahonkin hauta kukittamassa kun lehden 100-vuotisjuhlia on pääkallon paikalla ruvettu ryyppäämään. Ja äkkiä samana päivänä takaisin etteivät muut juhlijat pooleja tyhjiksi ennätä horia.

Pentti Saarikoskea, Hannu Mäkelää ja muita sen aitauksen sisäpuolen yhden sektorin viisaita jo pitkään lukeneena olen kyllä Helsingin "kulttuurielämästä" jäljille päässyt ja mielikuvitellut loput, mutta lihattomaksi on toisinaan luinen soppani jäänyt.

Aika paljon punkkupierupaskahousuja niiden joukossa, jotka ovat suomalaista kulttuuria olleet pohjustamassa. Se, että tarkoittaako se sitten samaa Petsamoon saakka, voidaan laittaa epäilyksen alaiseksi. Eniten ovat kuitenkin ääneen päässeet ja koko maa on tuon julkisuuden kustantanut.

Otavassa suht merkittävässä roolissa vaikuttaneesta kirjailija Hannu Mäkelästä Pekka Tarkka ei mainitse sanaakaan koko liki 600 sivuisessa kirjassaan. Onkohan olleet sukset ristissä niin kuin Mäkelällä Jukka Kemppisen kanssa josta mairittelevat sanansa kuitenkin lausuu?

Huvittavia erilaiset kaunansävyiset jähistelynsä joka tapauksessa.

Sivulla 488 Tarkka kirjoittaa muisteluksen englantilaisesta Hugh Lunghista joka on ollut ensimmäisiä länsimaalaisia sotilaita Berliinissä Hitlerin bunkkeriin tutustumassa. Mr Lungh on kertonut, että Aatun ja Eevan poltetut ruumiit olisivat olleet bunkkerissa "hiiltyneenä kasana". Pommikuoppassahan ne oli tuleen tuikattu itsemurhan jälkeen, mutta onhan niitä voitu siirrelläkin ennen kuin ovat asian hoksanneet ja ruumiiden torsot on kuljetettu muualle tongittavaksi; historiankirjoittajien ja poliitikkojen kiisteltäväksi järjestelty; maailmanpolitiikan välineistöksi Kremliin takavarikoitu.

11.1.2019 perjantai

Eliaksella klassikonluentaa. Annoin Anton Tsehovin Sairashuone Nro 6:n. Kaverinsa pyysi hyllystäni myös jonkin klassikon. Annoin Kiannon Ryysyrannan Joosepin ja Finnen Nuijasodan. Harkitsin myös Kärpästen herraa, Perjantaita ja Robinsonia. Waltarin Sinuheakin ehdotin ja Dostojevskin Karamazovin veljeksiä, mutta kauhistuivat kirjojen paksuutta. Kirjat pitää olla luettuna kuukauden sisään.

Sanoin pojille, että tahkotkaapa päähänne sekin, mitä klassikko tarkoittaa.

12.1.2019 lauantai

Ingmar Bergmania on ollut viime aikoina telkkarissa. Dokumentin katsoin netistä. Ei riehuisi näinä miituu-aikoina ohjailemassa hän. Dokumentissa ilmitullut sadistisuutensa huutaa riisumaan glorian hänen yltään vaikka miten olisi mielikuvitusmaailmoja luodessaan onnistunut. "Suurille taiteilijoille annetaan helposti anteeksi...". Miksi? Samaahan voitaisiin sitten sanoa Stalinista ja Hitleristäkin. Aikamoista taiteilijoita olivat hekin elävää materiaa maailmankuvakseen muokatessaan.

Hesarissa (10.1.) oli myös Clint Eastwoodin vaimosta Sondra Lockesta juttu paljon puhuvalla otsikolla "Näyttelijä, joka eli miehensä varjossa". Bergmanin tavoin täyspaska mieheksi on Eastwoodkin ollut. Sitä hän elokuvatehtailijana lienee loppuunsa saakka (jälleen uusi elokuva häneltä teattereissa).

Näinä aikoina yhä edelleen uusitaan uusimasta päästyäkin Eastwoodin vanhoja kourallisia dollareita ja muita absurdeja (täystyperiä) länkkäreitä, ja aina uusi elokuva-arvostelija huokaa niiden ääressä kuin ne jotain ylimaallista edustaisivat. Todella kriittistä tarkastelua niistä yksikään ei kuitenkaan kestäisi,  voi vain huokaista, kuinka äärettömän tyhmillä jutuilla elokuvien katsojat miljardöörejä maailmaan kustantavat.

13.1.2019 sunnuntai

Geenieni jakamisen olen varmistanut kolmanteen polveen vaikka sillä nyt ei kannata elämöidäkään. Suvunjatkuminen olisi tärkeää enää sinivalaille, sarvikuonoille, norsuille, norpille, metsoille; ahtaalle ajetuille luontokappaleille ilman luonnosta karanneen, betoniin, bitumiin, sähköön, muoviin ja läskiin kääriytyneen ihmisen ylivaltaa.

14.1.2019 maanantai

Nyt niin paljon kohajavat maahanmuuttajien tekemistä kyrpyrintoimista lasten keskuudesta. Samaan on kyennyt suomalainenkin aina. Ja kykenee yhä. Ei se ole kansallisuudesta kiinni kun sillä tavalla ovat aivojen rakenteet syntymässä syrjähtäneet, etteivät vietit järjen ääntä kuule.

Seksuaalirikokset ovat olleet esi-isistämme ja -äideistämme bonoboista (DNA 98,7%) lähtien keskuudessamme. Bonoboilla kirjoitettuja sääntöjä ei ollut, eikä siten rikoksiakaan. Viidakossa ovat kuitenkin evolutiiviset säännöt toimineet paremmin ja elämää tarkoituksenmukaisesti  suojelevemmin kuin sieltä karanneen ihmislajin maailmassa. Julmaahan se toisinaan on ollut kun niikseen tulee, mutta yhtään paremmin emme ole järjenleiviskämme avulla itse pärjänneet. Eikä tarvinne erikseen kaiken paikalliskohun ylitse sormella osoittaa, mikä tämän yhä edelleen todistaa. Sivistys on pelkkä reikäinen harso alkukantaisuudeksi nimittämämme käyttäytymisen yllä.

15.1.2019 tiistai

Ottakaa minulta kaikki muu, mutta älkää raskasta mieltäni! (Sören Kierkegaard)

Loppuvuoden 2018 sipaisut

Kuuntelin tekemiäni mamuystävieni haastatteluja kymmenen vuoden takaa. Voi veljet ja siskot, missä kaikki ootta!

Olen K...B... Afrikasta, Norsurann...Côte-d'Ivoire. Suomessa puoli ja yksi vuotta. Olen syntynyt, tuhatyhdeksän-yhdeksän.., mitä se on? yhdeksäntoista ...seitsemä...septssept . Sanoinko oikein?  Isä on puuseppä...charpentier, äiti accueil.., oui..siis kotona. Minulla on deux soeur...sisko ??  et cinq frere... veli?? Miten se on langue finlandaise? Asuimme pienessä kylässä...petit village.., siis kaukana dans unne grande ville. Kun minua tultiin hakemaan isä vei minut pois ja käski lähteä. Kävelin, kävelin, kävelin..marcheur marcheur.. Maksoin conducteur van 5000 frangia yli Saharan. Se jätti liian aikaisin pois. Sitten taas kävelin, kävelin, kävelin.marcheur marcheur.. Algeriassa olin vankila...prison kaksi vuotta. Sitten oli UNHCR ja oli haastatteluinterwiew ja minut diffusion Finlande, Rovaniemi et Kajani.

Tänään kertasin elonkehästämme tähän saakka kaiveltuja faktoja etten alati kompastelisi pelkästään arkijärkeni polkujen männynkäpyihin.

Maapallo on pyöreä, suurin piirtein. Mantereita on neljä, 70 % vettä. Maapallo näyttää avaruudesta katsoen siniseltä kun pyöräyttää netin näytölle sen äärettömyyksiin kellumaan.

Maapallolla on ilmakehä jossa on typpeä, happea, argonista ja hiilidioksidia. Ne antavat mahdollisuuden elämälle maapallolla. 

Maapallon ikä on noin 4,5 miljardia vuotta. Mikään elollinen ei ole ollut todistamassa sen syntymää eikä maapallolapsen kasvukäyriä neuvolakäynneillä ole lomakkeisiin rastitettu. 

Maapallo on sijoittunut maailmankaikkeuden syntyräjähdyksen ja sitä seuranneiden miljardien vuosien järjestäytymisen tuloksena sopivalle hollille muista taivaankappaleista, eritoten auringosta joka on sille tärkein tähti maailmankaikkeudessa. Voi siis sanoa, että maapallokin oli maailmankaikkeuden muuttaja ennen kuin asettui pysyvästi radalleen. 

Ensimmäisen elollisen mikrobin, alkueliön alkuperä on tuntematon, mysteeri. On olemassa vain tieteellisiä arvailuja siitä. Evoluutiobiologi Ernst Mayrin teoria on, että elollisen synty lähti käyntiin yhteenkerääntyneistä makromolekyyleistä, jotka kykenivät ottamaan energiaa ja ainetta auringon säteilystä ja elottomista molekyyleistä.  

Yhtä hyvin elämä on voinut alkaa myös maailmankaikkeuteen irtaantuneista mikrobeista joltakin toiselta planeetalta jossa elämää mahdollisesti on ollut jo ennen, kuin maapallolle kehittyi suotuisia olosuhteita noin 3,8 miljardia vuotta sitten. Marsin isyyttä epäillään. Kymmenet vakoiluluotaimet ovat kiikaroineet sen kuunmaisemia jo minun ikäni verran. Mönkijäkin siellä on jo näytteidenotossa möyrinyt, mutta se pimeni viime kesänä kun Marsin pinnalla myrskysi. Marsperän isyydestä vakuuttavia näytteitä ei siis ole vielä tänne Maaperän laboratorioihin saatu, mutta toiveissa nasat ja esat elävät. Kyllä kalpenevat ihmisisyystutkimusten hinnat maailmankaikkeuden isyystutkimusten rinnalla. Herrlttijee!

Elollisen kehitys maapallolla on ollut hidasta. On ollut taantumaa ja kasvupyrähdyksiä, harppauksia suuntaan jos toiseenkin. Ilmasto on vaihdellut, meteoriitit ovat kiusanneet ja valtavat tulivuoripurkausten tuhkapilvet ovat pimentäneet auringonvalon vuosisadoiksi ja tuhonneet siihen asti saavutetun elämän.

Ja nyt 4,5 miljardia vuotta kestäneen kiertolaisen tulevaisuutta uhkaa sen pinnalle evoluutiokehityksen mutatoima laji, ihminen, jonka itsensä olemassaolo on kestänyt pelkästään muutaman sekunnin verrattuna emonsa olemassaoloon.

Tulossa oleva isän/äidinmurha tulee olemaan hurjaa kyytiä kaikelle elolliselle tällä planeetalla. Sitä ei jää kukaan historiaan ylös kirjaamaan. Ehkä muutama valtaoja ilmakuplassaan atmosfäärin rajalla hetken verran.

Lysti homma, sanoisi Vonnegut.

Ortopedia- ja traumatologialääkäri Antti Heikkilä on ryhtynyt self help-parantajakirjailijaksi. Mutta koska kirjoja ei enää myydä ennen kuin "somessa kohistaan!", niin kustantajalle mahdollisesti aiheutuva pikku sakkokin on vain verotuksessa poistoina hyväksyttävä kuluerä. Kustannusyrityksen (Otava tässä tapauksessa) kilpeen, ”imagoon”, rumakaan kohu ei lovea lyö. On se siitä kummallinen ala.

Terveysalalla on muutenkin menossa etiikkakriisi. Nyt ei mittailla 1900-luvun kansallissosialismin malliin kalloja eikä häntäluiden nivelvälejä vaan yksilöiden varallisuutta. Hoidon saatavuuden määrää sapluuna jonka lävitse Kela- ja tulorekisterikortti uitetaan. Yhteiskunnallisen asemasi ja varallisuutesi selvityksen jälkeen kone määrää robotin, jolle ilmoittautua. Terminaaliovi käy taustalla tiuhaan.

Epäkirjallisuuden ja telkkarissa irvistelyn saralle kirjailijan ammatin vaihtaneen Kari Hotakaisen räikköskirja on tämän sesongin poikkeus kirjojen myyntitilastoissa. Tämä yksittäistapaus osoittaa kuitenkin vain, kuinka mieltä vailla olevista asioista (aiheista) lajimme on valmis maksamaan. Polttomoottoreilla toimiva kilpa"urheilu" kun kuuluisi ehdoitta ensimmäisinä alasajettaviin asioihin viimeistään nyt kun saasteisen sumun kattama ilmakehä rohisee viimeisiään. Ei koneiden parissa toimivat kaahailijat elämäkertoja tarvitse koska niissä ei kerrota kuitenkaan, kuinka monella tasolla tuhoa tuottavan ammatin ovat valinneet. 

Ylivilkkaita poikia kaikki ruusperit ja räikköset ja kuuluisivat siis heistä analyysien tekemiset kuuluisivat kirjailevin lääkäreiden toimenkuvaan ja suljettavaksi potilasarkistoihin.
  Moottori”urheilu” on teollisuudenhaara, jonka totaalikieltämisestä ei mitään elämälle tärkeää menetettäisi. Se on selkeän konkreettinen alue josta ilmasto”talkoot” voi aloittaa. Kieltämisestä syntyvä kohina tavoittaisi kovakorvaisemmatkin edes kysymään, missä jamassa maailma on.

"Kaikki asiat ovat muutoksessa. Myös sinä itse olet alinomaisessa muutoksessa ja tavallaan tuhoutumassa, ja niin on koko maailma." (Aurelius 121-180)  

Sipaisuja sipaisujen vuoksi

Kaksi ehdotusta kirjan nimeksi: Kirja yli synkän virran tai Virta yli synkän kirjan.


Elämä on ristiriitainen kuin virsistä veistetty humppa tai taiteilijan kuvaama ekumeeninen jenkka.

Edellisten eläjien muistot jäävät jälkeläisten päihin déjà vu-aavesäryiksi.

Isät, äidit, siskot, veljet, sedät, enot, tädit muistijäljissämme riitelevät, parhaassakin tapauksessa jatkavat vain kuolemien katkomaa, kivuliasta sovinnontekemistä.

Ikävimmissä sukujenvälisissä jatkavat koskaan päättymätöntä perintöjen ja ominaisuuksien jakamista ohitse kolmansienkin sukupolvien.

Siinä ihmisen taivas ja helvetti jokaiselle elonvuorollaan.


Edellisen postaukseni neljän käsikirjoitusliuskan mittainen Fragile X-kertomus on tiivistelmä 39 liuskaisesta novellista joka taasen on tiivistelmä 350 liuskaisesta romaanikäsikirjoituksesta. Tämän hoksattuani päättelen, että siinä on minun terapiamatkani mitta jollaisen jälkipuinnin on aiheuttanut lapsuudessa koetut traumat.

Lopullista lupausta terapiakirjoitusten lopettamisesta en voi edes itselleni antaa; traumat eivät loppuneet kun lapsuus loppui.

Ei koettelemuksista ylitse päästä, traumakokemusten kanssa opitaan vain elämään. Jos opitaan.

Toisinaan kuulee, että joku on elämisentraumoistaan ylitse päässyt, mutta ei tarvita kuin uusi kriisi ja elämänryhti rymähtelee lävitsekäytäväksi uudestaan ja uudestaan. Hauta vasta vapauttaa.

Saa tässä ynnäillä, kuinka monet, kalliit tunnit olisinkaan istunut psykologin pakeilla ilman kirjoittamisenpirulaisen pesiytymistä aivoihini. Mutta ei ilmaista ole tämäkään ollut. Monet ylimääriset piruetit on täytynyt syrjäkujien luistinradoilla tehdä, että on pilkkujen ja pisteiden välit täyttönsä saaneet.

Ja voi vitteli miten köyhäksi kaikki tämä tolskaaminen on minut jättänyt. Onko edes henkistä pääomaa karttunut ja sitä myöten ymmärrys elämän ilmiöihin  lisääntynyt, niin sitäkin saa epäillä.

Yksi myönteinen puoli tästä voi seurauksena olla, etteivät ainakaan nämä nuorimmaiseni samanaiheista taakkaa mukanaan raahaa. Että jotain sukupolvien ketjusta katkeaa kun minä katkean. Ainakaan isäni Rukajärveläinen kuula ei heitä tule painamaan. Ehkä. Vai kannammeko me kaikki vielä Nuijasodankin murhaamisia nahkamme alla? Jotkut meistä 1918 traumojen vuoksi yhä edelleen ääneen itkee, tai kiroaa ja toivoo verivaatteiden aikojen paluuta.


Helsingin uuden keskuskirjaston Oodin tontilla soi surumielinen fado. Rakennuksen ilme lainehtii kuin meren aallot sisältä ja ulkoa eivätkä timpurit ole vatupassia nurkissa tarvinneet kun nurkkia ei ole. Avajaisvieraiden mielestä kaikki on niin ah ja voi, etteivät sanoja ihasteluilleen löydä. Menee muutama tovi ja lasiset, silikonilla tiivistetyt rakenteet vuotavat kuin 20 vuotta sitten valmistuneessa Kiasmassa, silloisessa ah ja voi-ihanuudessa.

Kiasma biologiassa: Kromosomien yhtymäkohta.

Oodi: Ylistyslaulu kuninkaalle tai lyyrinen runo. Tai kuin Oodin johtajattaren puoliso, kokoomusmielinen "vihreä" poliitikko ja yhteiskuntatieteilijä Osmo "Ode" Soininvaara.

Ovatko tällaiset monumentaalirakennukset ympäristötekoja? Kirjojakin rumassa ja kaikella tavalla muotopuolessa kiinteistössä on vain 100 000 kappaletta yhdessä kerroksessa, että onko se varmasti kirjasto? Tässä "kaupunkilaisten olohuoneessa" muita älylaitteiden hivelynurkkauksia on enemmän kuin kirjallista tietoa. Tähänkin kermalla kuorrutettuun pompöösiin on hotiloitu kerroskerrokselta illuusiota illuusion päälle, että edes murto-osalle ihmisistä olisi helpompi tämä loppumatkamme helvettiin.

Se on melkoinen monttu maapallossa joka on tullut toisaalle kun miljoonia kiloja erilaisia kemiallisia yhdisteitä (silikonia sisältäviä saumausaineita, kipsiä, betonia, laattalaasteja...) tämän lyyrisen runon aikaansaamiseksi on rouhittu. Ja mitä tuollaisen kiinteistön lämpimänä ja kuivana pitäminen tekeekään ilmakehälle elinaikanaan. Entä se ikkunapinta-alojen loppumaton puhtaaksi hinkkaaminen...

Oodien pykäämistä pohjoismaisiin ilmasto-olosuhteisiin voi verrata aivan hyvin hulluuteen, jota saudit hiekkaerämaassaan harrastavat: Rakentavat laskettelurinteitä sisätiloihin!


Ja vielä muutama sipaisu.

Tänään, 11.12.2018 täyttää yksi pojistani 17 vuotta, mutta ilon ja hyvänmielen lisäksi ajattelen ajankohtaisesta, mittaamattomasta ongelmasta, tästä helvetinperkeleen internetistä, joka itsellenikin avautuu kirjoittaakseni siitä vaikka kritiikkiä näin:

Internet on pyramidihuijaus. Kaikki, minkä se sisäänsä imuroi, on sen kolehtiin käypää valuuttaa. Jalkasienestä genitaalien kautta hiustuppeen. Merien syvyyksistä avaruuden äärettömyyksiin.

Parhaillaan se repii mustaan aukkoonsa ihmisten alkuja jo kohduista, viimeistään pinnasängyistä. Välittävätkö isät ja äidit enää täydestä sydämestään seurata lapsen kasvamisen "ihmettä" joka vain vähän aikaa sai olla ihmiselämän tärkein kokemus? Digilaitteita hivelemällähän pääsee kakkapyllyjä pesemättä suoraan taivaaseen!

Sipaisuja syvältä

Mielipidekirjoittajia ei ole joukoiksi asti eivätkä kukkahattutädit ja -sedät taikka muut kylähullut ole järjestäytyneitä.

Olen leikellyt joskus sanomalehdistä kirjoituksia, joissa on kerrottu asioista, joiden tiedän unohtuvan hetikohta kun päivän lehti on kiertoon laitettu. Hätkäyttävimmät talteen laitetuista mielipiteistä tulevat ihmisiltä yhteiskunnan marginaalissa. Monasti ne ovat huutoja syvältä, ahdistavasta pimeydestä. Yksittäiset mielipidekirjoitukset eivät kuitenkaan narskauta valtakoneiston rattaista hampaita lohki, saatika että pysäyttäisivät niiden liikettä. Mahdotontahan se olisikin; kunhan kokonaiskuva säilyy säröttömänä, että juhlapuheissa voi hyvinvointivaltiosta mainita.


Asioita tapahtuu. Maailmamme on jatkuvassa liikkeessä, myllerryksessä, ja jos ei ole, se laitetaan liikkumaan. Liikkeen pyhyyttä ei saa arvostella, se on tabu; sammaloitunut kivi kuuluu vätyksen kiukaaseen; ihminen on ADHD-elukka.

Asovanmerellä on syntymässä maailmanlaajuinen tsunami, mutta vaikka Venäjän ulkoministerillä ja maan kylmäilmeisellä diktaattorilla ei ole rehellisiä konsteja pitää vallankahvasta kiinni,  niin  ei valehteluun perustuva johtajuus ole ihmisen rakentamassa maailmassa mikään uusi asia. Erikoista lienee vain, että kaikki kolme maailmanmahtia kuuluvat nyt samaan valehtelijoiden klubiin yhtä aikaa. Näkyvästi. Pienemmät erdoganit kuolaavat esimerkkiä ottaen perässä. Unkarikin menneiden vuosikymmentensä mielipideilmastoon halajaa ja Puolalla on edelleen vaikeuksia ymmärtää, mitä demokratia tarkoittaa; Stalinin kitkerät röyhtäykset sen rinnuksilla edelleen  höyryävät.

Kiina, Venäjä ja USA ovat siis niitä, jotka tätä avaruudenpalloa toimillaan tai toimimattomuudellaan vaarallisimmin nyt heiluttavat. Ei edes Eurooppa liittolaisineen samaan kykene se kun oksentelee höyhentyynyihinsä jo yhtä, valeaineista rakenneltua prexit-pizzaa vielä huomennakin.

Näkyypähän, millaisiin tuloksiin häpeilemättömiin mittoihin paisunut, valehteluun perustuva johtajuus johtaa. Kiina saattaa kovimpana pokan pitäjänä vetää pisimmän korren, mutta mitähän sekin sillä korrellaan tekee sitten, kun maapallosta puolet on turmeltunut kaikelta elolliselta elinkelvottomaksi? Lavrovin ja Putinin julkisuuden edessä esiintymistä ei voi olla liki ironisesti ihaillen ihmettelemättä; olla nyt täyspäiväisesti töissä valehtelutehtaiden valehtelevina johtajina!

Ymmärtävätköhän maailmanmahdit kilpailevansa vain siitä, kenestä tulee viimeinen maapallon toimija, sen hautausurakoitsija?


Pariisin keltaliivien mellakat: Päiden valokatkaisija on epäkunnossa. Ja kun puuttuu tyystin pimeännäönrohkeus, ei  massojenkaan paine voi vaikuttaa koska suurinta osaa vaivaa päivänvalollakin näön puute ja armoton ajattelunlaiskuus; joukkovoimaa tuhlataan nurinkurisiin syihin. Ranskan keltapaitojen tapaisiin, fyysisiin mittelöihin ollaan siis valmiita jos polttoaineiden hinta nousee tai kun osto(tuhlaus)voima uhkaa heiketä. Juuri ne ihmislajin itselleen "taistelemista" etuisuuksista elintilansa kustannuksella, joiden vuoksi ilmaston suhteen ollaan siinä jamassa, jossa lopulta kaikki hanat menevät kiinni kun niistä ei enää mitään tipu. Sitten se anarkia vasta alkaakin.


Näissä globaaleissa mitoissa kun ajatukset liikkuvat, ovat piskuiseen itseensä liittyvät tapahtumat tuskin mainitsemisen arvoisia. Mutta toisaalta saahan niidenkin parissa mittaamattomat sanojen rinteet aikaiseksi kun alkaa. Oman tontin tapahtumat ovat niin tuttuja, ettei ajatella paljoa tarvitse. Sitäpaitsi joku on aina saanut sanoistani ja kirjoituksistani tikkuja kynsiensä alle ja tullut siitä niin katkeraksi että sellaisesta palautteesta saa kannanottoon itsekin sopivia syttöjä. Tosin vastapainoksi jotkut ovat ilmoittaneet pitävänsä sanojani tyynyinä ja lauseita peittonaankin ja nukkuneet mielenkiintoisia unia nähden.

Mutta: "Vihamiehet ovat luotettavia", lohkaisi Ernokin.

Maailmankokoisten ajatusteni romistelijaksi ilmaantui jälleen joku varjojen katveessa salametsästystä harrastava susivihamies jonka aivoihin ei neljännestotuutta suurempaa asiaa kerrallaan mahdu (ehkä sama tyyppi kuin aiemminkin). Hän kauhistuu yhä vain uudestaan avoimista kannanotoistani luonnon biodiversiteetin puolesta jonka ekolokeroon susikin kuuluu ehdoitta.

Erääseen monista, vuosien takaisesen kirjoitukseeni olen perusteellisesti ja rautalangasta mielipiteeni svengannut joten passaa sitä käännellä ja väännellä lukijankin. Ei siitä pitäisi parantumattomia vammoja jäädä sanoisi Erkkikin. Voi sieltä ajattelemaan laittavaa sanomaa löytyä jos aivoissa vielä sinisellä lenkillä ravituilla soluilla on tilaa liikkua.

Joku pv sitten tein yleisempiä asioita kirjoittaessani merkinnän rikkoontuneesta valokatkaisjasta.

Lehtileikkeitä selatessa sattui käsiini erään kustannusfirman lähettämä palaute, jossa kirjoituskokoelmani hylkäysperusteena oli juuri tuo valokatkaisijan puute kirjoituksissani. Sen mukaan tarinoistani puuttui katharsis; jätän lukijan kylmään ja pimeään porstuaan synkkiä sanojani pureskelemaan. Ehkä palaute olisi pitänyt muotoilla niin kuin se markkinatalouden lasien lävitse nähdään. Kertoa yhtä kylmästi, etteivät tarinani mene kaupaksi, kustantaja ei saa niistä rahaa. Lässytys sattuu enämpi kuin totuus.

Tämän blogin jälkikirjoitukseksi siirtämäni tarina on julkaisukelpoiseksi valittu erääseen EU:n tuella toimitettuun kokoelmaan jossa on muitakin samalla tavalla lukijansa kylmiin porstuoihin jättäviä tarinoita (vituttaa itseäni vain se, että kokoelman toimittajat ovat saaneet palkan työstään, mutta itse kirjoittajat, kaiken perkeleellisen elämänkohtaloiden kokijat eivät senttiäkään!) Aihetta olen kalunnut monissa kirjoituksissani muutenkin, mutta tuntuma edelleen on, ettei "terapia" sen parissa kohdaltani lopu ennen kuin krematorin kautta molekyylini ovat kulkeutuneet.

Ilmaiseksi tarinani täälläkin menevät, mutta menkööt. Hyvän lapsuuden menettämiselle ei muutenkaan hintalappua ole, ei sitä saa uudelleen elettäväkseen. Minkäänlainen kirjoitus ei turvallisuudentunteen kokemuksia korvaa. Ajankultauskaan ei tartu pintaa kiillottamaan.

Elämäkertoja tehtaileville kurjimmatkin ihmiskohtalot voivat olla kultakaivoksia. Ainakin silloin, kun tragedioita voi kaivella legendoiksi kukitetuista; Aleksis Kivestä Eino Leinoon.



FRAGILE X


Jo lapsena minua mäjäytettiin kommunismin mustalla kirjalla päälakeen. Ja heti perään veljieni Fragile X-syndroomalla.

Kodeissa, joissa perseitä pyyhittiin ja kärpäsisä lätkittiin Maaseudun Tulevaisuudella tai Savon Sanomilla, vannottiin Maalaisliiton nimeen. Meillä huussipaperin ja kärpäslätkän virkaa toimitti Kansan Sana.

Syksyllä isä aina lähti. Kääräisi sahan, vasaran ja taittomitan Kansan Sanaan, teki nyyttiin kantolenkin paperinarusta ja nousi Luikkokankaan laidasta Ruposen linja-autoon. Unimäkeen jäi könöttämään lahohelmainen tölli kivikkoisen peltopläntin keskelle.

Naapurit asuivat metsäisten taipaleiden takana, polkujen päissä kiinni kuin vasikat riimuissa: Juhanila, Akula, Lepola, Kiusala, Toimila, Iekkilä. Vukelonmökki, Uotila, Armaala, Villelä, Pohjoismäki, Uappola, Nälkämäki; Heikkiset, Kainulaiset, Heiskaset, Hyvöset, Korhoset, Vartiaiset, Tuoviset.

Minä kaikesta, mitä näin ja kuulin, tein luetteloita suttuisiin paperinpaloihin.

Nimetön, Keyritty, Unilampi.
Pikku-Kervinen, Iso- ja Pieni-Karipuro, Unipuro.
Villelän suolla lirittelevät ojat.
Pitkospuita pitkin liukastelin ja itkin.
Kuusikoita, lepikoita, vatukoita. Hirsien raoissa russakoita.
Soita, kankaita, rinteitä, nyppylöitä ja Juhanilan Vuori.
Hyyhmää, liejua, lehmänpaskaa, lastukoita. Viholaisia, horsmia, ja vittujen kevät näehen kiviraanijoitten kanssa!

Kissaknkelloja, voikukkia, ratamoja. Saraheinää, järvikortetta, rantaheinikkoa ja perkeleen jäkikköä!
Puolukoita, lakkoja, mustikoita.
Variksenmarjoja, karviaisia, viinimarjoja, lillukoita.
Elekeekä penakat mänkö syömään koeranmarjoja, ne oovat myrkyllisiä!

Opettajia, oppilaita.
Syrjäänlyötyjä, lyöjiä.
Kommunisteja, maalaisliittolaisia, sotaraakkeja.
Kommunistin humalapäissään siittämiä oletta koko Unimäen vähäjärkinen kakarakatras!

Olle Lilieroosin mustasankaiset silmälasit. Pulpettien kansiin sälöille hakattu karttakeppi. Karttatelineen kuivien puutankojen kalahtelu. Luokkahuoneen katosta leijahtelevat maalihiukkaset. Pyyhekumin ja Iekkilän Juakon risaisen villapaidan keltaisenmusta navetanhaju.

Kusi housussa.
Esakusteri vääntelemässä itkuista naamaansa pulpetin vieressä.
Mikä on kommunisti?
Mitä on siittäminen?
Humalapäissään minä tiedän. Se on samaa kuin olla ohranjyvä silmässä, niin kuin isällä kun se tulee Helsingistä.

Mustepullo, lyijykynä, kumikenkä, porstua, home.
Jäähile, makkara, kuutamovoi, huussi.
Paskanmarja, kikkeli, hevonvittu, kuukkeli.
Närhinmunat, mummonnauriit, petkele ja kuorimarauta.
Meijän poejat!
Nekö niitä kommunsitin humalapäissään siittämiä ovat?
Jyrki, Jarmo, Esakusteri ja Veijo.

Entä siskot, Hannele ja Kaarina?
Pikkuveljet Eino ja Seppo?
Keltä kysyisi?
Ei meilläpäin keltään mitään kysellä.
Kaarina on kyllä jotenkin keskeltä halki.

Lilierooskyllähaluaisiampuakonepistoolillakaikkikynnettömätaivokääpiöpaukapääjälkeenjääneetvajaamielisetkommunistiryssätniinkuinsielläkannaksellajossainsota-aikaan!

Konepistoolinlippaan näin Vanhan Toimilan lattianpuruissa. Armaalan Terhon Korkeajännityksessä konepistoolilla ammuttiin japseja, mutta keitä ovat ryssät?

Isä on ollut Rukajärvellä ja ampunut vihulaisia. Vihulainen on ampunut takaisin pikakiväärillä. Isän selkärangan vieressä on pitkä arpi. Se on kuin moniairoparinen vene jota yksi uija pakaraluodolle kokkanarusta vetää. Arpi kiilteli sinisenvaaleana isän punaiseksi paahtuneessa, hikisessä selässä kun isä niitti Luikkolahdella sitä perkeleen jäkikköä.

Akulan Ieva, alushousut, vyötäröliivi, siskonvittu, intiaani.
Siankärsä, lehmänturpa, hevosenkavio.
Reki, kelekka, vetohihna, kinnas, rukkanen.

Savottalaiset karauttivat höyryävin hevosin ja naukuvin reenjalaksin Unimäen kovaksi tallotulle pihamaalle.
Isä Helsingissä.
Äiti kirkolla.
Kaarina Villelässä tai jossain.
Me karkuun lumiluoliin saunan taakse josta isot, hielle ja pihkalle haisevat miehet vetävät meitä jaloista pois, kourivat haarovälejä ja rähähtelevät, että poejilta munat salavetaan ja heitetään koerille!

Kirves, puukko, leipäkorvo, hierrin, kapusta, lapio!
Raamattu, Vanha Testamentti, Joosef, Jeesus, Abraham!

Aabraham Tuovinen on minun ukki. Se asui Uappolassa niin kauan kunnes kuoli. Äiti sanoi, että ukilla oli sinistä kuolaa suupielissä ja tyynyllä. Ihan kuin myrkkyä olisi juotettu ja siihen kuollut.

Sotien jälkeen ukki oli sanonut, että niin männöö viimenennii tytär kommunistille ja jäi vuolemaan kapustoita kun isä ja äiti vihittiin.

Hulluja tulee, hulluja menee, hulluilla lujaa menee.
Kommunisti, kehitysvammainen, kristitty, pakana.
Kehitysvammainen kommunisti.
Kehitysvammainen kristitty.
Kehitysvammainen pakana.
Kehitysvammainen kehistysvammainen.

Esakusterilla on isot kivekset, semmoiset kuin Nikinmäen pässillä. Ja niin isot korvat, että niillä voisi leyhytellä kesäkuumalla kasvojaan. Tai lentää jos jaksaisi räpytellä.

Jyrki purrajälttää huultansa kuin mummo naurista ja Veijolta valuu räkää pitkin rinnuksia. Jarmo hymisee itsekseen. Hipeltää yökaudet pitkää, rupista kikkeliään jonka nahanpoimuissa on vaaleaa töhnää kuin lahopuun kuoren alle liiskattujen toukkien jäännöksiä.

Äidille on sanottu, että pojat ovat kehitysvammaisia, tylsämielisiä, vajakkeja. Että jäävät seitsenvuotiaan tasolle.
Toljakkeita, sanovat kyläläiset.

Minua pelottaa.
Pelot asuvat koivujen tuulenpesissä mummolaan vievän polun varrella, Vanhan Toimilan mäessä. Ne suhisevat kuutamossa ja uhkaavat tulla uniin.

Äeti, minulla on vasikka-aejan takana Nallekanto ja mänen sinne piiloon jos minut meinataan viijä Perttulaan.
Ei sinua sinne viijä.
Jyrkin ja Jarmon vei isä syksyllä mennessään. Jyrki piteli kuusenoksasta niin kovasti kiinni, että isän piti puukolla nirhata oksa kahtapuolen nyrkkiä poikki etteivät olisi myöhästyneet Ruposesta. Jyrki vinkui kuin sika jota isä ampui otsaan eikä se heti kuollut. Jarmo meni halkopinon taakse piiloon ja paskansi housuunsa.

Perttulassa Unimäen Taanon poejat kuohitaan, sanoi Akulan Topi ja kähähti nauramaan vinon suunsa pielestä.
Kuohitaan?
Salavetaan munat ja heitetään koerille.

Hämeenlinnassa kuljeksii koiria kaduilla veriset leukapielet irvessä. Kehitysvammaisia poikia ympäri Suomea kuljetetaan väkisin Hämeenlinnan Perttulan Keskuslaitokseen salavattevaksi.

Pystykorva, kulkukoira, ajokoira.
Rakkikoira, villakoira, koeranleoka, Akulan Hupi!

Kuutamoisia sipaisuja

Viimeksi Unimäessä majaillessani laitoin rasvaisen paistinpannun roikkumaan ruokinta-automaatille. Heti sen tikat vainusivat ja tulivat nokkimaan. Pannuun jähmettynyt ihra on sianluista joita uunissa Vinhalle paahdoin. Kun luista on lihanriekaleet ja nivelten rustot puhtaaksi kalutut, halkaisen loppuluuntyngän kirveellä tai rouhin vasaralla kappaleiksi eikä siitä siten paljoa koiran jäljiltä hukkaan jää.

Tälle syksylle tikkoja käy ruokailemassa kaksi eri yksilöä. Näistä toisella on nokan juuressa silmien alla syheröinen, vaalea "kasvain". Se on vanhemmanpuoleinen punaniskakoiras joka päsmäröi  ruokintapaikalla ens´ojossa, mutta vain oman lajinsa parissa. Ei se tinteistä tai närhistä välitä. Se ei ole siis punaniskarasisti, muuten vain luontonsa orja.

Mietin usein, olisiko parempi jättää luonto tulemaan toimeen ilman jyväaterioita vai omaatuntoaanko me vain tyynnyttelemme ruokkimalla omillaankin toimeentulevaa faunan osaa?

Lujassa on Lynxiin vaihdelaatikosta särkeytyneen variaattoriakselin vaihto-osa. Kolarin Kurtakosta se käytettynä viimein löytyi. Melkoisia mutkia moisenkin rautapötkylän takia.


Taho, jonka eräät jäsenet pitkin hampain tunnustan sukulaisiksi, viitsii muistuttaa olemassaolostaan tekstiviestein ja roskalaatikkoon suoraan ohjautuvin kommenttiyrityksin. Kirjoitusten vuorokauden ajat kielivät oireyhtymästä, joka vaivaa somessa hillujia yleensäkin ja joille olen toivonut parhaaksi rangaistukseksi oikein ahdistavia morkkiksia. Jos on siis normaalijärjellä varustettu, niin  tarkasteleepa omia toimiaan ja kärsii nahoissaan. Syyttelevä ja uhkaileva, jopa kiristykseltäkin vaikuttava lähestyminen ei tee minuun lovea ei pahkaa. Terapeuttikin, jonka tarve on ilmeinen, täytyy näiden toimijoiden etsiä ammattilaisten parista.

Jos kaikkea sitä, mitä olen kokenut ja koen parhaillaan (elämää siis), pengon kirjoituksissani niin se on vastuullisuuden sisältävää sananvapauteni lunastamista elinaikanani. Kirjoituksistani ei löydy suurennuslasilla eikä pilkkuja suimimallakaan sellaisia kohtia, jotka käräjätupaan saakka kantaisivat. "Screenshotit" voi siten uhkailijat pitää omana ilonaan. Joka oikeustoimiin aikoo, niin todistelun taakka on mahdottoman raskas ja kallis prosessi ja lopputulos siihen ryhtyvälle ei tule päättymään tyydyttävään lopputulokseen. Perustein, joita viesteissä on hatarin sanankääntein yritetty välittää, eivät viranomaiset lähde väitteitä edes tutkimaan.

Vastuullisen sananvapauden käsityksiini kuuluu myös se, etten julkaise saamiani, törkyä sisältäviä tekstiviestejä ja provosoivia kommenteja koska niiden pohjalta joutuvat niin lähettäjät kuin julkaisijakin hankaluuksiin, tai vähintään joutavaan jatkolänkyttämiseen joka sekään ei johda yhtään mihinkään.

Koska muutama lähettäjä on tunnistettavissakin, joutuisivat he itse mahdollisesti työpaikoillaan tylyihin seuraamuksiin; nuorison parissa työskenteleviltä vaaditaan moitteetonta käytöstä työajankin ulkopuolella ja siihen kuuluu nykyään sekin, kuinka "somessa" käyttäydytään. Uhkaileva käytös ketä tahansa kohtaan johtaa helposti irtisanomisiin, enkä nyt sellaista toivo harkitsemattoman käyttäytymisen seuraukseksi. Toisaalta se voisi oikeinkin olla, jos vaarana on, että mahdollisesti ahdistunut tai muuten nyrjähtänyt luonne on vaaraksi työtehtäviensä hoidossa.

Olen varautunut sellaiseenkin uhkailijoiden ääri-ilmaisuun, että minuun tai läheisiini käydään  myös fyysisesti käsiksi tai omaisuuttani turmellaan. Eli tästä mahdollisuudesta olen tehnyt selvityksen  perusteluineen lähipiirilleni & etc., ja että tutkintalinjat mahdollisista osallisista löytyvät digiarkistoistani, puhelimista ja pilvipalvelimista.

Tässä blogijulkaisussa oleva osio on siis puolestani kuitti ja allekirjoitus itsensä ja aiheen tunnistaville henkilöille ja yhteisöille. En tule enää asiaan täällä palaamaan. Toivottavasti en tarvitse muuallakaan. On muutakin ajateltavaa ja huolehtimista ylitse omankin tarpeen.

Ps. Kirjoittamisesta en tule luopumaan minkäänlaisten uhkailujen edessä niin kauan kuin päänuppi ja sormet toimivat.

Kovien sanojen sipaisuja

Aamu 121/61  💙 47   Ilta 112/56 💙 56

Syntyi sananvaihtoa kovista suomenkielisistä sanoista. "Kone-sanaan suattaa vaekka hammas katketa".

Erään Norsunluurannikolta kotoisin olevan kaverin etunimi oli Kone, mutta se pehmenneltiin välittömästi Masiinaksi;  "korkonimi" passasi mainiosti elämänveljellemme.

Autoillessa kiertyi kaiuttimista kuuluviin tutunoloista klassista. Sitten välähti: Sama slaavilainen sävel kuin Tapio Rautavaaran "Olkoon näin"-kipaleessa! Hieno sanoittakin, mutta kertomus tunki väen vängällä mielensopukoista hyräiltäväksi.

"Kun mielessäni kuljen muiston hämärään/niin toiveistani parhaat rauenneeksi nään/sain nuoruudeltain siivet kerran minäkin/ja pilvilinnat jonne lentäisin/..."

https://www.youtube.com/watch?v=5rF2HbDMayQ&start_radio=1&list=RD5rF2HbDMayQ


Aamu 118/65 💙 48     Ilta 107/55 💙 52

Rakas on myös kova sana. Lässytykseksi joskus yltyvässä, jäisinä kalikoina kimpoilevassa Lontoon murteessa sana hieman pehmenee, mutta saattaa silti kuulostaa Theresa Mayn kissannaukaisulta saarivaltion uksea muiden eeuulaisten nenien edestä kiinni mäiskäistessään.

Runoissa ja aiheeseen hurahtaneissa romaaneissa, elokuvissa ja balladeissa rumankova rakkaus-sana on kiedottu ruusunpunaisiin unelmiin ja näin saatu tuo muuten niin brutaaliin nylkyttämiseen ja lisääntymiseen johdatteleva, biologinen tapahtumaketju  itseltämme salaan.

Rakkaus-valhe on tietenkin ihanin elämänvalheistamme niin kauan kuin sen luoma harhantunne kestää. Ja ainahan sen voi uusata kun edellinen happamoituu.

Ikuista elämää ei evoluutiokokeilut ole mahdollistaneet, mutta rakkaus on ollut oiva häiriötila saada laji runsastumaan aina uusilla jäsenillä likipitäen samanlaisin kiinnikkein ja kaavoin. Isosti ei ole kuitenkaan ymmärryksessä se tosiasia, että ihmisessä olevat molekyylit ovat jo monissa liemissä lionnutta kierrätyshöttöä. Kopiokamaa siis ilman erillistä kloonausprosessia jokaikinen pipon alunen.

7,6 miljardin pipon puolesta huokaisten: "Voihan käpylisäke!"


Aamu 117/66 💙 46       Ilta 101/53 💙 52

Mitä alempi yläpaine sitä tiheämpi syke. Eikä sydän silloinkaan tikuta kuin Singeri, en edes rasituksessa saa syksettä kohomaan yli 90. Kun 15-30 minuuttia kahvinjuonnin jälkeen mittaan, verenpainelukemat voivat olla 99/55💙59, kuten nyt kun mittasin iltapvkahvin jälkeen. Siksi kai pääsen kahvikupillisen nautittuani hyvin uneen.

Jeesusteluakin olen joutunut kuuntelemaan. Tulipa siinä lävitse päänupin tuulettuvana korvana ollessa jälleen kerran mieleen, että joissakin tapauksissa usko on ääneenlausumaton diagnoosi mielensairaudesta. Aprikoin toisen paasatessa, että ilman ammattilaisen laatimaa epikriisiäkin usko on siitä ikävä mielennyrjähdys, että se on myös tarttuvaa, eikä välttämättä edes perimän kautta vaan jo tartunnan saaneen suusta suoraan aivoihin loikkaavaa jos ei varaansa pidä. Varsinkin, jos tartuntapinnat eivät satu olemaan teflonia kuten minulla. Uskoon äkkiä, psyykoosikohtauksen lailla hurahtaneet ovat siis täysin kontrolloimattomasti keskuudessamme vaikka vähintään avohoitopotilaan vertaisina heitä tulisi ymmärtää.

Murrosikä ja erilaiset elämisenkriisit alentavat vastustuskykyä ja silloin uskontulehdus tarttuu herkimmin. Tämän tietävät erilaisissa lahkoissa ja seurakuntien kerhoissa ja rippikoululaisten parissa työskentelevät pappishenkilöt, kerho- ja leiriohjaajat ja muut agitaattorit. Koukuttamistyyli noudattelee huumediilerien kaavaa: pieni annos maistiaiseksi...

Siksi pelkään aina, kun seuraava jälkeläiseni on herkimmässä teini-iässä ja kun en mahda mitään sille, että käyvät tuon täysin turhan keissin lävitse koska lasten äiti kuuluu seurakuntaan. Minulta jumalattomalta, uskontokuntiin kuulumattomalta ei mielipidettä edes kysellä. Outo on tämä demokratiamme kaste- ja rippikouluautomaatti!

Sinua kun tässä kuuntelen, niin kaikesta päätellen uskonviruksen torjuntaan tarvittaisiin ehdottomasti kansallinen rokotusohjelma, sanoin kuuntelun lopuksi ja pääpipinen agiteeraaja jäi raamatunlause suussa poikittain tollottamaan kahvilapöydän ääreen.


Aamu 113/58 💙 48  Ilta 113/54 💙 52

Hyvin pelittää, siis verenkiertojärjestelmäni meinaan.

Pystyisipä aivojensa tilan samankaltaisella tavalla itse mittailemaan. Kun se vielä hunteeraisi näytölle yksilön eettisten arvojen tilan ja määrän suhteessa ymmärrykseen ja myötäsyntyiseen moraalikäsitykseen niin voisi tehdä oikeansuuntaiset korjausliikkeet kotikonstein kuin liiallisen verenpaineen alentamiseksi ikään.

Toisaalta voiko myötäsyntyistä moraalikäsitystä olla olemassakaan? Kaikkihan meille opetetaan jo tänne aiemmin munimaan ja pesiytymään tulleiden toimesta. Parhaillaankin lasten päitä huuhdellaan digiohjelmoiduin etävälinein eikä kukaan osaa arvioida, millaisia ovat tulokset kunhan vastuuvuoro yhteiskuntien toiminnasta heille siirtyy.

Kuusen juurelle syntyneenä omat  aivoni ovat pestyt tuulensuhinalla ja niistä suhinoista lienevät eettismoraaliset ohjeenikin kotoisin. Siksi enimmäkseen vituttaa, että olen näkemässä parhaillaan kytevän harhaoppisen ajanjakson alun joka ei ainakaan sydämensivistystä tule takaamaan. Ja siksikin, että tätä alituista laitteiden kilkatusta tuulensuhinoiden sijaan ylläpitääkseen murjotaan metsät ja maankamara Marsin maisemaksi.

Kuhia Unimäen pihamaalla peratessa katkesi vanhasta veitsestä terä. Ei se varsinainen fileointipuukko ollutkaan, mutta paljon sillä kaikenlaista ruokaan liittyvää on tullut palasteltua. Olisikohan peräti Uappovainaan (äidinisä) puukko? Eli silloin sillä olisi ikää vaikka kuinka paljon. Ukki kuoli 1963.

Vielä yhdet verenpaineenmittajaiset.

Aamu 118/71 💙 42       118/55 💙 56

Sotajermut alkavat käydä vähiin, kerrattiin uutisissa. Ajattelin, että viimeisen "sotiemme veteraanin" huokaistessa laitimaisen kerran on veteraani- ja muiden sotien muistoja vaalivien järjestöjen sekä niistä muistuttavien muistomerkkien ja sankarihautojen alasajon aika. Eikä enää yhtään "tuntematonta" valkokankaalle! Entistenkin itsenäisyyspäivien pakkopullat hevonhelevettiin. Kuivien historiankirjojen katsaukset riittäkööt menneen tiedostamiseksi.

Taitavat kyllä nuo nuorimmat jo yhä vähemmän asialle korvaansa kallistavan ja näin tämän uhoamiskulttuurin genre siivuuntuu luonnollista tietään sille kuuluvan marginaalin osaan. Hornetteja eivät ilmastonmuutosuhatkaan silti taida maanpinnalle tipauttaa vaikka ehdottomasti pitäisi.


Erkki Tuomiojan päiväkirjojen kokoaminen samojen kansien väliin ei ole kyllä lukijaystävällinen teko. Yli 700 sivuinen kirja painaakin 2 kiloa 150 grammaa (mittasin keittiövaa´alla), ja melkoinen mulkeroinen esineenä muutenkin. Eikä painoon vaikuta yhtään, että paikoin teksti on kuivaa kuin palokankaan kanervikko. Olen nyt kuitenkin jo yli puolessavälissä, että eiköhän urakasta selvitä.

On kirjaa paikoin aika huvittavaakin lukea koska on seurannut politiikkaa (kaukaa) koko elämänsä ajan. Kokonaiskuva Tuomiojasta itsestään on jo aiemmistakin kirjoituksistaan muodostunut, ja se elinpiiri missä hän elää, on todellinen kupla jonka sisäpuolella yhteiskunnallinen "totuus" on enemmän tai vähemmän hämärän peitossa toimijoilta itseltään. Siis muiltakin päiväkirjoissa käsitellyiltä "päättäjiltä". He tietävät yhteiskuntaa ohjailevat lainalaisuudet, ja jos eivät mitä tiedä ovat kuiskaajat alati varppeillaan, mutta eivät sitä, kuinka lakien ja määräysten soveltamiset käytäntöön ja tavallisten kansalaisten elämisiin kulloinkin vaikuttavat. Eivätkä aina välitäkään tietää sillä mitäa massasta kunhan päällepäin hyvältä näyttää! Eritotenkin se on tosi, että jokapaikassa päättäjän oma nenä ja vähintään edustamansa puolueen etu menevät aina ohitse yleisen edun. Valintojen kohdalla päättäjän järki toisinaan seisoo kuin portinpielen Toloppamooses.


Tänään lähetin KS:n kirjoituksen katumme varrella aloitetun, Karjalainen Oy:n suojarakenteettoman rakennustyömaan vaikutuksesta kulkemisiin.