Guernigaa koko elonkirjo

21.9.2025 nussuntai

Päätä särkee. Unessa en saanut millään viimeisen hirren veistoa valmiiksi. Silmiin sattui kun tiirasin varausviivaa ja teräketjun kulkua sitä pitkin eikä sahausmatkasta loppua kerennyt tulla heräämiseen mennessä. 

Eilen oli isän syntymäpäivä. Alkaako hänen vaikutuksensa jo haipua kun en sitä ajallaan muistanut?

Isät ja äidit ovat tiukassa lastensa muistoissa. Ollako hyvillään jo etukäteen, että minuakin  muistettaneen murheellisin maustein...

Helvi Juvosesta tehdystä elämäkerrasta kritiikki Hesarissa. Lesborunoilijan elämä on ollut vaikeaa viime vuosisadalla, ja eritotenkin jos on ollut uskovainen. Mitähän valtakunnan lesbokriitikko Päivi Räsänen ajattelee kun lukee kirja-arvostelun, tai jos jopa tarttuisi kirjaan sen lukeakseen? Ei, ei ultrauskovaiset mitään lue että jotain oppisivat. Raamatustaankin vain ne kohdat jotka tukevat omia, junttilantupastensa seinään juurtuneita ennakkoluuloja.

Pitäisi päästä kurkkaamaan Päivin aivoihin millaiset releet siellä paukkuvat silloin, jos sen saisi houkuteltua lukemaan sorretuista sukupuolivähemmistöistä kertovia juttuja.

Vai onko niin, että silmät ja mieli sulkeutuvat automaattisesti, kuin itseltäni urheilusivujen kohdalla, kun aivoille ennakolta vastenmielinen otsikko verkkokalvolle vilahtaa?

Kansanedustaja Päivi Räsänen yhtenä miljoonista olemattomiin asioihin uskovista täytyisi saada vastuuseen mielipiteistään sukupuolivähemmistöjen ankarana arvostelijana ihan siksi, ettei tähän päivään saakka todistamattomana pysytellyt henkiolento voi olla hänen ja kaltaistensa kautta syrjimässä syntymiseensä syyttömiä lajitovereita.

Päätttäjänkin mielipiteenvapaussäännöt ovat samat kuten demokratiassa sananvapaudella yleensäkin: Rajat on asetettu koska ihmisen tyhmyys on rajaton. 

Päivi itse edustaa suomalaista vähemmistöä uskovaisuuslajissaan, mutta toisin kuin joku yksittäinen homo tai lesbo hänellä on vaikutuksensa päättäjänä useissa vaa'ankielikysymyksissä ylitse puoluerajojen vaikka satukirjaraamatuilla ei saisi olla osaa ei arpaa lakiensäätöprosessissa.

Kun tasavallan presidentti Aleksanteri Stubbi viime uudenvuodenpuheensa lopuksi toivotti jumalansiunausta kuulijoilleen hän samalla ilmoitti minulle ja muille uskonnottomille&jumalattomille, ettei ole meidän pressamme. 

Kun presidentti tähän maahan valitaan, hänen puoluetaustastaan piittaamatta kuuluu julistaa olevansa koko kansan presidentti, mutta tuolla jumalansiunausaamenellaan hän peruutti yleistä etua ajavan julistuksen ja lakkasi olemasta minun, uskonnottoman ja jumalattoman presidentti ja samalla satojen tuhansien muiden jumalattomien ja uskonnottomien suomalaisten presidentti.

Kun pressa tähän maahan valitaan hän ottaa loparit puolueestaan (uskoisikohan tuon Björn Wahlroosia neuvonantajanaan käyttäneestä?) koska niin säädetty on, muttta niin hänen kuuluisi tehdä myös kirkon suhteen. 

Stubbin kohdalla kävi kuten Niinistönkin, joka ei myöskään ollut minun presidenttini asiantuntemattomilla lausunnoillaan tupajumeista. Ja taisihan se hänkin toivottaa kansalleen henkiolennon suojelua uudenvuoden puheidensa päätteeksi.

Syntymäpäivähaastattelussa valtio-opin professori Teivo Teivainen (60) kertoo esiintyvänsä julkisuudessa mielipiteiltään neutraalina asioiden pohtijana kun häneltä jotain kysytään. Neutraalius ei voi olla totta kuten edellisessä vihjailen presidentti-instituutiosta. Jo se, että Teivainen istuu yliopistoprofessuurin tuolilla asettaa hänet kaikkea muuta kuin neutraaliin asemaan yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita ja tapahtumia julkisesti arvioidessaan.

Menee peilin eteen Hän ja kysyy, kykeneekö olemaan edes itsensä suhteen neutraali. Olla siis jotain joka ei olisi hapan eikä emäksinen. Miten mautonta jutun kirjoittaneelta toimittajaltakin jättää kovistelematta haastateltavansa neutraaliudesta enämpi.

22.9.2025 muanantae

5 teertä lensi ylitse kun lastasin halkoja kärryyn aamulla varhain. Koira haukkui jossain ja pilvistä roikkui riekaleita maahan saakka. Ehkä alkaa jälleen satamaan.

Kajaaniin polttopuukuorman kanssa. Vetoakselin nivel nalkuttaa, kestääköhän miten kauan. Ei huvittaisi alkaa sitä korjailemaan, huokaus.

G nuuskuttaa nuhassa. Kirjoitusviikot menossa. P kävi iltalomalla; Kuskasin mennen tullen. Hänelläkin ollut lievää flunssaa, mutta ei kuumetta. Oli jäänyt tältä syksyltä jatko-opiskelupaikat hakematta, mutta kovistelu ei enään auta.

Olisiko aikanaan auttanut itseänikään minkään aiheen edessä? Tilanne oli toinen. Olin jo armeija-aikaan naimisisa ja pian syntyi eka lapsenikin (oli jo yksi, mutta siitä en silloin tiennyt), työpaikka oli ja jo toinenkin jonne sitten menin vaikka en siellä montaa vuotta voinut ollakaan kun vistotti niin  se systeemi.

Minä se vasta äykkäpää olen aina ollutkin vaikka omista elämänehdoista kyse olisi ollutkin.

23.9.2025 tiistai

G läksi kahdeksaksi terveystiedonkirjoituksiin. Vielä pari tälle syksylle ja sitten keväällä loput. Suappaat nähä, onko valakonen lakki hälläkin ajallaan kuten isoveljilleen aiemmin.

Tulin Knista aamupvllä.  Kaksi ukkometsoa tuossa tiensuoralla sorajyväsiä kivipiiraansa lonimassa.

Istutin valkosipulin kynnet entiseen mansikkapenkkiin jonka mylläsin ja lannoitin valmiilla kompostilla jo aiemmin. Parikymmentä kynttä jäi vielä, mutta alat niille on olemassa.

Ne hautasivat eilisen amerikkalaisena maanantaina sen Charlie Kirkin jota eräs tulevaisuuttaan sukupuolivähemmistön edustajana pelkäävä nuori mies on kauhu-unia nähnyt. Aivan kuten se pennsylvanialainen kaveri joka Suur Möliskön korvaan lyijyisesti kuiskasi.

Edellisellä ohitan järkevyyteen pyrkivät, miljoonat asiantuntijoiden arvelut muista syistä aseeseen tarttumiselle.

Parit kolmet mielipidekirjoitukset tänäänkin, mutta murheenmustana maailma kaiken alla makaa.

24.9.2025 keskiviikko

Taas eräs tuttu unensängyssä vieressäni, ja sitten pikkuinen poika joka tuli murheissaan kysymään, miksi isänsä sanoi häntä nenunopaksi.

Yhden lähiserkun (tädin tyär n. 77 v) yhteystietoja olen etsinyt, mutta ei löydy ainakaan Fonectasta eikä pikkuvelikään tiedä, vaikka asuu lähempänä sitä kuin minä. Sitten sain tiedon marjatilasta jossa Liisa asuu mummonmökissä. Soitin sinne ja sain numeron. Kunhan vierailupvn päätän, soitan ja sovin käynnistä. Hannelen kanssa ehkä mennään.

Meni puolukkamättäitä raapiessa ja saalista siivotessa suurinpiirtein koko pv. Vielä muutama sankollinen ja sitten on mummulaisille jälleen vietävää. Myös omaan pakastimeen. Pieniä ovat puolot tänä vuonna. 

Tikkasenpurolla (oikeasti Karipuro) kävin katsomassa, olivatko silitelleet kanttarellipaikan kun pieksivät Iisalmentienvarren puupellon matalaksi. En yhtään keltaista nähnyt lähempänä puroakaan johon kapea kaistale puita on pitänyt eloon jättää.

Koneet olivat ruhtoutuneet vesiväylän ylitse kuormia Koivumäentien lanssiin keikutellessaan. Tuossa purossa ei ole raakkuja, ettei se kai luvatonta liene ajella miten huvittaa, mutta olisivat ne pinot kai Iisalmentien varrestakin rekkojen kyitiin nousseet. Moto olisi suoraan voinut tienvierustan puut pinoihin pötkäytellä.

Katselin karmean näköiseksi kuokkiutunutta, entistä Tikkasperheen asuinsijaa. Parissa kohden pystyi helposti erottamaan päätalon kiviset perustukset. Askelinmitattuna perustat olivat suurin piirtein 4x8 ja ehkä porstua lisäksi. Toisen kivisen kohouman päälle voin kuvitella karjasuojan ja varmaan heinälatokin sen päädyssä. Kellari on sortunut jo aikoja sitten miltei näkymättömiin.

Kun näitä alkuperäisasukkaiden asuinsijojen alueille kasvaneita metsiä nyt silitellään selluliemikattiloihin, niin tulee murheelliseksi siitäkin, kun tunteettomien telaketjuhirviöiden ilmastoiduissa ohjaamoissa eivät sileäposkiset poikaset eivätkä enempää vanhemmat äijätkään kykene mielikuvittelemaan kolisuttelevansa kaiken alleen murskaavaa konekalustoa esi-isiemme haudoilla.

Intiaanien syvän tuskan ymmärtää vain  intiaani itse kun valkonaamat tulivat tanssimaan heidän sukuhaudoillaan.

Iltasella myöhällä kun saunapolun valaisi tähdet taevaan ja pimeys kuiskaili kuiskauksia joita en enään kuule elämisen jäljiltä särkyneillä korvillani.

Olkapäät ovat niin vitun kipeästi tulessa, että kiroilututtaa ihan iäneen.

Vituttaa tuokin vittu joka joka paikkaan vittu vie kirosanana tunkee.

Millainenhan uroksenturjake naaraansa emättimen kirosanaksi ensiksi kirosi? Tuntuu toisinaan halventavalta asialta naissukupuolta kohtaan joka meidät kaikki tänne kiroilemaan toimittaa. Mutta me kyrvät sen kun vain patsastelemme kaiken yllä vaikka emme koko ajan lajitovereidemme huulilla olekaan kuten vitut.

Olen ennenkin maininnut: Erno Paasilinnalla on novelli, jossa hän kirjoittaa kirjailijasta, jonka romaani on nimetty Vituksi. Tarinassa kirjailija nousee junaan Vittu kainalossa markkinoidakseen Vittua ympäri maanpiirin.

Ihmiskehon osa vittukin vain on, kuten nenä, mutta eihän voehan nenä-tiuskaisunakaan kuulosta yhtä tömäkältä kuin voe vittu!

Minulle joskus vittuilivat telinekaverit armaat, että siellä missä muut munineen, siellä Valtsu nenineen. Mistä vitusta ne senkin muka tiesivät?

Vitusta sinä olet tullut, mutta vittuun ei maallinen taivalluksesi pääty. Vain mainintana niilläkin, jotka vitun kanssa telkutessaan viimeisen kerran huokaisevat.

Olkapäiden särky ei hellitä vaikka vittua kuinka ajattelisin, sitä kiroaisin ja siitä kirjoittaisin.

Anteeksi Vittu, et sinä ole syyllinen kyrpien pahaan oloon, särkyihin etkä kolotuksiin. Et sotiin etkä mihinkään, mitä homosapiens eläinkunnan potsokkaana edustaa. Et vaikka kaikille meille kurjille sinä ovena maailmaan oletkin toiminut. Hitlerille ja Stalinillekin ja kaikille muille entisille ja nykyisille ihmishirviöille.

Kyrpiä saa enämpikin kaikesta syyttää.

Katson nyt omaa kyrpääni joka saunan jälkeen reisien välissä olla lotjottaa rentona, pikkuisena pötkylänä ja ajattelen, kuinka sekin, kiima-aallon aivoihin iskiessä (harvemmin enään nykyään) on pidättelemättömästi sitä mieltä, että jonnekin se on tungettava jotta hetkeksi rauha ympäristössä vallitsisi.

Niin tekevät kiimaiset diktaattorit parhaillaankin kuin heillä jatkuva stondis olisi vaikka ei enää vanhoilla päivillä seisoisikaan kuin kemikaalien voimin.

Niille kyrpiensä jatkoina ovat maailmaa tuhoavat ohjukset ja viime kädessä ydinkärjin varustetut jotka vielä lotjottavat käyttämättöminä lahkeissaan ympäri maapalloa ja odottavat sitä diktaattorintollukkaa joka siilohousuista vetoketjun ensimmäisenä auki kitkuttaa. 

25.9.2025 torstai

En nähnyt vituista enkä niiden omistajista unia vaikka illalla vittua suun täydeltä ilmaan syöksinkin.

Yläkolokkeron lattiaa kun jouduin vähän aukaisemaan, löytyi sieltä kalenteri jonka sivuille olin kirjoitellut merkintöjäni. Ja niin oli viisivuotias Sonjakin. Huvitti, kun sillä olisi muka alkanut koulu jo. Vai olisiko tarkoittanut joulua?

Torstai oli silloinkin kun Sonja syntyi vuonna 1980. Lähetin onnittelut kuten olen varmaan kaikkina näin 45:nä vuotena muistanut eri tavoin toimittaa. Olivat lähdössä jo marjamehtään vaikka on aikasten hämärää vielä. Pakkastakin 5 astetta. Tulikin sittä ihan pitkä keskustelu.

S:n syntyessä näin ensi kerran sen tapahtuman nurkastani jonne kärty kätilö minut komensi, niinettä kyllä eiliset ajatukset naisen synnyttimistä saavat vähemmän satiirisen sävyn kun silloisen ja myöhempien näkemiensä syntymisten käänteitä ajattelee.

Miten helepolla me urokset olemme aina päässeet elämänsynnyttämisissä. Olen hätää ja henkistä tuskaa joutunut muuten kokemaan, mutta ei alapäätäni ole sentään revitty ja leikelty yhtään kertaa. Ja minkä Perkeleen oivalluksesta eräiden uskontojen urokset ovat saaneet päihinsä, että naaraiden alapäistä pitää nautinnonhetulat leikellä pois jo hyvin pieninä? Perin merkillistä eräillä uskovaisuroksilla sekin pikkukyrpien esinahkojen leikkely... En kyllä nosta näiden tuskallisten rituaalien takia omaa sukupuoltani kovinkaan korkealle arvoasteikossa. 

Puolukassa olin aamupäivän. Rasittavan kauan meni normaaliin nähden niiden raapimisessa ja vielä pitää huomenna ainakin yksi sankollinen hakea kun en muistanut, että Anelmakin tilasi.

G:lla ollut kirjoitusvuorossa matematikka. Mitenhän lie männynnä kun yhä funssa piällä on? Pitää kohta viestitellä.

Amerikan Suur Möliskö on pitänyt Yk-puheensa. Kehunut itseään ja luetellut eritasoisia salaliittoteorioita joita ympäristöstä huolissaan olevat hänen mukaansa levittelevät. Ja muutakin sontaa jollaisia ei sellaisesta asemasta ole hitlereiden jälkeen juurikaan kuultu.

Droonit lentelevät eurooppalaisten lentokenttien yllä, mutta torjuntakalustolla on erektio nuupallaan; Laukea ei vaikka palleissa painetta olisi.

Siivosin puolot ja tein muutamia muita hommia niin, että kun virittelin saunalle tulet, alkoi olla jo pimeää. Yksi mummulainen soitti ja lupasin puolot lauantaiksi. Samalla vien tietysti muillekin ja sitten saavat ne hommat tällen syksyllen olla. Tai no, ehkä käyn majavalammen rannoilta karpaloita keräämässä.

Nyt olen uupupoikki. Käyn saunassa, otan iltapalaa ja kellahdan pätkälleni. Ehdin lukea ehkä kaksi lausetta ennen uinahtamista.

Avasin kirjan. Välistä luiskahti mukava valokuva vuosien takaa. Tuon tumman, mukavan pojan elämänkohtalo ei ole ollutkaan sitten yhtään mukava ja se surettaa. Muistan, kun häneltä meni ranne sijoiltaan leikkihommissa ja jouduttiin ajamaan päivystykseen Juankoskelle saakka. Sattui olemaan joku virolaispohjainen lääkäri joka käyttäytyi hyvin  epäystävällisesti rannetta tutkiessaan...

On se yhtä Picasson Guernicaa tämä elämä vaikka raamit kuinka komiat.

Paineenpurkureikä jossittelijan kannessa

15.9.2025 maanantai

La-iltana Puutarhurin kanssa Napiksella. Lippuja olivat myyneet 2300, että tungosta oli. Pitkästä aikaa ei hullummalta humpat tuntuneetkaan. Komiat, Neitoset ja Albert-lämmittelybändi rämistelivät illan soittopeliensä kanssa. Jokunen tuttu kysäisi, missäs olet huilaillut kun ei ole tanssipaikoilla näkynyt.

Eilinen meni Sivullistenkadulla pihaa laitellessa. Pressukatoksessa on halkoja vielä pari vajaata pinoa. Vein uusia kuorman mennessäni ja jatkossa niitä täytyy ruveta rahtaamaan tosissaan.  Harmittaa  metsään jäävät pölkyt kun en niitä keväällä halkonut yhtäkään. Koivuiset menevät tuohen sisällä hyvin äkkiä pilalle... enkä kyllä ala niitä sylissäni tällen syksyllen pihaan kanneksimaan.

Keräsin omppuja sankollisen mukaan, keittelen niistä hilloa kellariin pilaantumaan.

Melkein iltaan meni ennen kuin olin Um. Starkilta hain lähtiessä muutamat kakkosneloset ja lautaa, Hommoojalle ei valkosipuli-istukkaat olleet vieläkään tulleet. Annoin G:n tehtäväksi niiden haun kunhan saapuvat.

16.9.2025 tiistai

Mukavan sydämellinen, Hesarin kommenteista johtuva palaute-tekstiviesti kilahti kännykkääni.

Kopioin joitakin kommenttejani jälleen tännekin asemoidakseni itseni siihen rintamaan jolla on pyrkimystä halla-aholaisuuden nujertamiseen yhteiskunnassa. Asia selviää ehkä parhaiten ekana olevassa tekstissäni Halla-ahon oman persuballerinan, puhemiehen avustajan Tanja Aidanjuuren haastattelun jälkirimpsussa kun oikaisen tätä Jussin kabinettidaamia joka väittää perättömiä "hirviö"-statuksen synnystä.

Muuten ajattelen koko ajan kyynisesti, ettei globaalissa rokkapadassa mitätön rikka, jonka sekaan nakkaan, pyörteitä aiheuta. 

Laulelen vain kuin Esa Pakaris-vaenoo jotta "en/minen ou mittään/ei/minulleijoo kettään..."

HS 16.9. 17:20

Aidanjuuren väite, että media olisi syyllinen Halla-ahosta luotuun hirviökuvaan on perätön.

Kyllä "Mestari" alusta alkaen politiikassa toimivan roolihahmonsa omakuvan aivan itsenäisesti on laatinut alkaessaan tehtailla näytelmänsä vuorosanoja muun muassa Scripta-blogiin.

Hän on jopa tunnustanut sen, kuinka saa "kicksejä" vastustajiensa jyrkimmistä kannanotoista, elikkä on vain lyönyt lisää löylyä hirviöväitteitä ym. kohdatessaan.

Vaarallinen ihminen, kuten kaikki ne, joille vallan huipulle kapuaminen keinoja kaihtamatta on omasta mielestä aivan sopivaa. Vaarallinen myös siksi, että hän tarinoillaan manipuloi puolelleen älykkäätkin tyypit joita lähelleen osaa taitavasti tyrkyllä olevasta massasta valikoida.

Niin ovat tehneet kaikki menneet ja elossa olevat diktaattoritkin. Myös huomisen "hirviöt".

Eilen kommentoin Yodit Melakun mielipidekirjoitukseen jonka otsikko on hyvin kuvaava "Teemu Keskisarja löi minuun leiman, ja se on vaivannut joka päivä"  

Melakun kirjoitus ponkahutti oman mieleni pintaan ties sadantuhannenen kerran omat kokemukseni auktoriteettien lyömistä leimoista lapsiin, jotka olivat jollakinn tavalla muusta joukosta poikkeavia. Minulla se oli veljieni kehitysvammaisuus ja varsinkin, koska heitä oli samassa suurperheessä jopa neljä. Se merkitsi muille ihmisille sitä, että kaikissa meissä on varmasti jotain sellaista, ettei niistä voi olla eläjiksi, ettei niistä voi mitään yhteiskunnallisesti merkittävää tulostua.

Ei sen puoleen, minusta ei "mitään" ihmeellistä yhteiskunnassa vakuuttavasti toimijaa ole tullutkaan vaikka olisin halunnutkin, mutta vaikuttiko siihen juuri se, että opettajista alkaen sitä päähän taottiin?

Politiikkaan olisin päässyt helposti mukaan 1980-luvun alussa Siilinjärvellä jos olisin vain mennyt, mutta jokin alitajuinen este saapui estämään. Ari Heikkinen, joka oli silloin samoissa asemissa (taisi kuitenin jo opiskella yliopistossa) eteni myöhemmin vihreiden puoluesihteeriksi ja on nyt Oulussa hallihntojohtajan pestissä. Hän otti ja lähti politiikkaan ja eteni. Minä en, mutta ennuste samanlaisesta onnistumisesta näin jälkikäteenkin ajateltuna on mahdoton. Olisin runnellut itseni vielä huonompaan kuntoon kuin ilman niitä kokemuksiakin.

Jossitella ei kannata, sanovat, mutta mikä muka sitten "kannattaa"? 

Jossiteltavaa ei koskaan olisi jos vaihtoehdot puuttuisivat, tai yksinkertaisesti "jos" ei osaisi jossitella, tai kieltäytyisi jyrkästi jossitelusta joka tarkoittaisi menneitten asioitten väistämätöntä lävitse käymistä.

Ei jossittelu ole yhtään sen epäterveellisempää kuin se, että tunkee kaiken mielensä syvimpään ja pimeimpään nurkkaukseen ja mahdollisesti sairastuu pahimmoilleen ennen hautaan kaatumista ja elämäntapahtumat jäävät purkamatta.

Jossittelukommenttini:

HS 15.9. 20:53

Yli kuusikymmentä vuotta sitten kansakoulun opettajan lausumat pahat sanat minusta ja perheestäni ovat kaivelleet mieltäni koko tähän astisen elämäni ajan. Olimme hänen mielestään kaikki elinkelvotonta ihmisainesta koska yhdeksän lapsen sisarusparvesta peräti neljä oli kehitysvammaisia.

"Ei teistä mitään tule, olette taakkoja yhteiskunnalle vain", lausui hän (siistin hänen sanojaan nyt kun epäilen, ettei oikeasti lausuttuja sanoja hyväksytä) ja opettaminen oli sen mukaista niin kauan, kuin hänen opetettavanaan olin. Kuvailisinko tilanteita niin, että hän suurin piirtein piteli nenäänsä jos lähelle piti tulla.

Siksi minuakin on ahdistanut valtavasti yhteiskunnassa nämä uudelleen nousevat, ihmisiä lokeroivat tuulet ja silmää räpäyttämättä lausutut pahat sanat niin kuin Teemu Keskisarjalta ja aatetovereiltaan olemme jo vuosien ajan saaneet kuulla.

Sivumennen on sanottava, että ihmettelen kovasti, kuinka nimenomaan historiaa työkseen tutkineella ihmisellä on noin syrjähtäneet asenteet. Eikö hän ole tutkimusalastaan mitään itse oppinut jos nyt vaikka viittaisin "historia toistaa itseään"-sanontaan? Onko toisto siis pakko, tutkija Keskisarjankin mukaan, ja että hän mielellään on tekemässä kaikkensa, että se onnistuisi?

Ymmärrän siis Yodit Melakun ja hänen perheensä ja muiden asemassaan olevien valtavan ahdistuksen. Kiitos hänelle, että uskalsi nuo tunteensa esille tuoda.

Jatkossa toivoisin poliitikoilta, että kamalia sammakoita suussaan hautovat yksilöt nielevät ne ja ottavat yhteisten asioiden hoitamiseen asiallisen trendin tai poistuvat niistä töistä minne tahansa jos muutokseen ei ole kykyä. Erillisiä jaottelun mestareita näin pieni kansa ja sen kansalaisiksi pyrkivät, harvat vieraansa eivät tarvitse lainkaan.

Ville Saari

15.9. 21:00

Vanhoja opettajan virheitä ei kannattaisi kantaa näin pitkään. Siitä vain katkeroituu. Teemu on oikeassa. Suomi ei ole koko maailman sosiaaliturva tai vankila. Tämä maa on rakennettu työllä ja sitä odotetaan kaikilta. Onko se liikaa vaadittu?

Kommentteja kyseiseenkin artikkeliin kymmenittäin laatinut Halla-ahon puoluetoimiston takahuoneeseen palkattu agitaattori, Hesarin kyseessäollen pakosta oikealla nimellään (?) esiintyvä Ville Saari havahtui vastaamaan kirjoitukseeni tylsyttääksen sen vaikutusta mahdollisiin lukijoihin. 

Nämä "agitaattorisaaret" soutelevat useiden, vähänkin merkittävien artikkeleiden jälkiaaltoihin tekemään mustaa työtään. Niitä vilisee yksittäistenkin nimimerkkien takana ties kuinka moniaita. Kemppisen blogissakin nimimerkit "Toipila" ja "Matias K" jotka nytten, persupolitiikan ajettua karille viime vaaleissa, olivat tovin aikaa käyttämättöminä kun se puoluetoimiston klusterin osanen vetäytyi permannon alle miettimään uutta strategiaa kun hakkarais- ja tynkkysteemat eivät enää suuresti ketään innosta. 

Uuden yrityksen aluksi ne löivät pöytään arvokkaalla historiantutkija-ammattinimikkeellä toimivan patajätkäkortin eli Teemu Keskisarjan ja tv:n "persukielinen" polemiikki-ilta piristikin prosentin verran puolueen kannatusta nousuun, mutta niin vain sekin käyrä lerpahti kuin ikämiehellä kesken sytkyttelyn. SDP ottaa nyt kaulaa hallituspuolueisiin ja taitaa kepukin jo ohituskaistalla kiihdytellä.

Persuklusterin ylipapit tunkivat räkäisen nenäliinan kerjäläiskasvoille sylkevän Juho Eerolankin turpavärkkiin kun se on ollut kovasti hiljaa. Sen kyytiin kun ei Helsinkiajelulle Hakkarais Teuvon tapaan Keskisarjaa ole kannattanut laittaa.

Vihjaan tuolla ajelulla siihen uutiskuvaan, jossa Teuvo istuu tukka avonaisesta sivulasista "hulmuten" Eeron kyydissä ja otsikossa luki jotain sen tapaista, että Hakkarainen presidentiksi. 

Persupolitiikka on vaihtuvien ärsyttäjätyyppien puolue jossa heitä käytetään sisäänheittotuotteina häikäilemättä näkyvyyden takaamiseksi, mutta jos lähdet Teuvon lailla Hondurasiin  mopoilemaan ja jätät rähinäviinan juonninkin pois, niin paluuta riveihin ei ole.

Vastasin Ville Suaren kommenttiin sitten näin:

16.9. 11:40

Jo aikoja sitten vainajoituneen opettajani "virheitä" en alkuunkaan ole kantanut vaan sitä täysin tietoista asennetta, joka hänestä virheettömänä lasten päihin iskostui. Koska opettaja oli silloin vielä auktoriteetti, niin hänen kaikki sanansa olivat kyseenalaistamattomia  ja tarkoitettu kannettavaksi niin kauan kuin opetettava elää.

Kaikenlaisten elämässä yksilön eteen tulevien tapahtumien, mutta erityisesti historian  muistaminen on hyödyllistä, jopa pakko jos tulevaisuudesta yhtään piittaa. 

Historiantutkija Teemu Keskisarja, muuntauduttuaan poliitikon rooliin on muistamisen unohtanut vaikka se nimenomaan  kuului hänen tutkimusaiheisiinsa saumattomasti, ja se on sääli sillä uskottavaa toimijaa tutkijana ei hänestä poliitikon uran päätyttyä enää tule. Moni muukaan ei osaa minkäänlaisille muistamiselle arvoa antaa ja sillä tulee olemaan ikävät seurauksensa koko ohenevan väestökehityksen Suomelle.

Mutta ehkä et ole itse kokenut mitään vastaavaa, niin et osaa sellaista loukkaavista sanoista saatua mielenmustelmaa ja sen parantumisen kestoa ymmärtää. Tätä ajatustani tukee skin, kun mainitset eräässä toisessa kommentissasi lapset, jotka tämän hetken "virheet" saavat kannettavakseen, mutta et ehkä tullut ajatelleeksi, että sehän tarkoittaa historian tutkimista/muistamista heille ihan kuten minä muistan opettajani minun ja sisarusteni ihmisarvon kyseenalaistamisen.

Luultavasti et ymmärtänyt mielipidekirjoittaja Yodit Melakunkaan pointtia joka keskittyi siihen, mitä ihminen missäkin kontekstissa tuntee, ei siihen, mitä mikin maksaa kuten näyt monessa kommentissasi osaavan laskeskella.

Ystävällisenä, katkeroitumattomana miehenä ehdottaisin sinullekin talouden hallinnan opiskelun oheen psykologian syventäviä kursseja, niin ehkä ymmärrys erilailla tuntevista ihmisistäkin lisääntyisi.

17.9.2025 keskiviikko

Melkein koko päivä vesisadetta. Aamulla oli sen verran pilvet syrjällään idän taivaalla, että kerkesin laseroida kattotuolien korot, mitata paikat ja "säätää" jokaisen kohdalle kolot niille. Jälleen on hirsien nostamisen ajan korot pysyneet puolentoista sentin marginaalissa vaikka en kertaakaan niitä välillä tarkistanut. Kiinnitin kurkihirren ja päätyihin kattotuolit, kävin hakemassa lanssilta seuraavan hirren että alan varaamaan sitä paikoilleen, niin johan alkoi taas puhaltaa vettä tuulen kanssa. 

Sittenpä menikin koko päivä sisähommissa: Järjestelin yläkolokkeron tavarapaljouden minne sopivat ja imuroin paikat. Vesisäiliönkin paljastin seinälevyn takaa näkösälle ensimmäisen kerran 30 vuoteen ja imuroin sieltäkin sen minkä suulake ja pelkkä putki sopivat liikkumaan. Sinne piiloon sovittelin monet kirjalaatikot ja kun sen seuraavaksi suljen, niin koskahan, ja kuka, lasikuitumatolla vahvistetun kipsilevyn seuraavaksi ruuvanneekaan irti katsoakseen, mitä se iskä/ukki sinne on piilottanut.

Olisi viisasta piirtää nimeten rakennuspiirustuksiin tuokin salalokero koska jos joku alkaa vettä sinne pumpata, olisi hyvä siinä vaiheessa tietää, minne se märkä virtaa ja mainita, mistä tietää, milloin säiliö on täysi.

Putkimies Esko-vainaan koplaama vesijärjestelmä sekin. Minun pitäisi saada aikaan sen verran, että laskeutuisin kaivoon irroittamaan vesijohdon takaiskuventtiilille menevä putki, lyhentää sitä vähän ja puhdistaa siivilä. Ja kun saisi ostetuksi Niro-käsivesipumpun nro 6 ja asentaisi sen paikoillensa niin pääsisi en avulla käyttöveden kantamisen vaivasta.

Alkuperäisen pumpun halkaisi pakkanen kun oli jäänyt tilkkanen vettä sen pohjakupuraan.

Seuraavaksi alan laittaa kolokkeron laipioon eristekerroksen finnfoamia.

Tästä olisi hyvä jatkaa koko tupasen remonttia jos varoja olisi. Uunit ja hellat uudet muurata, lattia hioa ja lakata; ehkä purkaa pois, eristää uudestaan ja kasata jälleen takaisin. Hankkia uudet keittiökalusteet, asentaa lisää aurinkopaneleita ja pieni tuulimylly humisemaan tolopan nokkaan päätypellolle. Vesikatonkin voisi uusia ja samalla, kun purkaisi vanhan pois, humauttelisi puhalluseristevillaa lepakoiden asuinsijoille yläpohjaan.

Haaveita vain, tiedän jo sen, lauloi Jamppa Tuominenkin vielä ennen kuolemaansa.

Lettutaikinan vatkasin jokunen tunti sitten turpoamaan. Paistan letut, käyn saunassa ja sen jälkeen keitän kahvit ja syön räiskäleet omatekoisen mustikka/mantsikkahillon kanssa ja köllähdän itseni viereen nukkumaan. 

Kirjalaatikosta käsiin nousi Kari Enqvistin mainioniminen teos Heijastuksia varjojen talossa. Kun avaan sen summassa keskeltä, tai niiltä main, silmäni välittävät aivoihin ensimmäiseksi lauseet: "Sillä pohjimmiltaan  todellisuus ei ole klassinen. Tämä ei ole teoreettinen postulaatio. Se on  havaintotosiseikka." 

Nuita lauseita kohti siis aloitan lukemisen ensimmäisiltä sivuilta kuten tapana yleensä on.

Sanomalehtien lukijat joskus eilisessä elämässä avasivat aamuluettavansa takasivuilta sarjakuvien takia jota aina jaksoin ihmetellä ääneenkin. 

Enqvistin kirjan ensimmäisen luvun otsikko lupaakin Pelle Miljoonan sanoin, että "Maailma on totta". Ehkä jokusen tosisanan kirjasta uudelleenkin luettuna löydän.

Toinen käteen sattunut kirjanen on Erno Paasilinnan viimeiseksi jäänyt "Ruumisarkun nauloja". Poimin sieltä tämän ennen kuin menen pätkälleni kosmologi Enqvistin kirjan viereen: "Vanhana löytää enää harvoin sellaisia kirjoja joita nuorena oli niin paljon."

Lievästi virnistyttää, sillä ei EP vanhaksi edes elänyt. Kun piintyneeseen tupakoitsijaan käytäviään kaivellut keuhkosyöpäsurvin otti ja muusasi hengitysteiden solukot rikki, hän oli 65 v.                                                            

18.9.2025 torstai

Pitäisi osata olla hyvillään kun eloon heräjää aamusta toiseen, mutta jos heräämisten syyt ovat klo kolme käsien säryt, niin eiköhän se yhdellä jos toisellakin hermopäätteissä alkaisi säkenöidä vitutus.

Kipujen sävyttämässä viimeisimmässä unessa en ollut liikkeellä Kari Enqvistin kanssa edellisen kuvajaisen tapaan vaan soudin venettä jonka peränpitäjänä meloi TH josta viime viikollakin näin unta hänestä muistuttavan elokuvan katsomisen jälkeen. Hän sattumalta laittoi tiistaina viestin pitkästä aikaa ja juteltiin kuulumiset. Kysyin, olenko loukannut häntä ja saan sen osalta huokaista, ettei sellaista ole tapahtunut. Unet ovat unia.

Tässä unessa soudimme aaltojen pärskeessä kohti kumpumaista saarta joka sumuverhon takana häämötti. Tarkoitus oli mennä sinne telttailemaan, mutta vaikka hiki päässä meloimme ja soudimme, saari painui edellä karkuun. Unessa oli tarkoituksellisia värejä kuin  Kieslowskin elokuvatrilogiassa: Vene oli punainen, TH:n kumikengät siniset ja hiuksensa hän oli valkaissut aivan lävitsekuultavaksi.

Ehkä uni piirsikin todellisuuden; Tässä elämässä ei tämän enempää eikä toistakaan mahdollisuutta tule. Mutta myös savolaisittain Enqvistiä soveltaen, jotta elä hättäele, kaekki on kvanttifysiikkoo ja atomeita vuan.

Unensoutaminen se kai pani olkapäänikin tulisesti kipuilemaan.

Pimeänkävelyllä kävin. On lämmintä ja sumuista kuin soutu-unessa. Lepakot sujahtelivat lampun valossa ympärilläni, mutta kun menin tielle ja loittonin, eivät ne seurakseni lähteneet.

Hinkkasin puuron hautumista odotellessa kahvipannun kyljiltä pinttymät pois. Kaasutulilla keitellessä teräksisten astioiden pintoihin kertyy muutamissa viikoissa tahmaisempaa patinaa kuin sähköliesillä.

Tuo sama pannu lienee ollut tiällä vuodesta 1986 lähtien eikä siinä muuta vikaa ole kuin pakeliittisessa kädensijassa joka joskus kuumui liikaa ja siihen tuli ylimääräinen ulokejuormu. Voisi sen hioa rontelinlaikalla poiskin, mutta olen antanut olla sillä käyttökamppeissa kuuluukin käytön eri vaiheet näkyä.

Samanlainen kahvipannu oli Tyynemuorilla, ensimmäisellä, katkeroittavilla elämänkokemuksilla rasitetulla anopillani. Hän tuli mieleen pannun kannen pienestä reiästä jonka Tyyne tukki teipinpalalla kun poltti pari kertaa sormensivunsa siitä purkautuvassa, tulisenkuumassa höyryssä.

Missähän lie sekin pannu? Ottiko TR sen kun töytäisi välittömästi anopin kuoleman jälkeen pannulappuja jo lonimaan? (TR? Olikohan sillä vielä se aikaisempi, ärrällä alkava sukunimensä vai jo vaihtunut A:seksi?)

Köyhä oli anoppi eläessään eikä kunnallisen vuokrakämpän irtaimistosta rikkauksia perillisille lohkottu, mutta pannulapuista oli turvallista kinastelua yritellä.

Kuluneille tavaroille sama, mutta se symboliikka ja muistot joita niihin liittyy, niin niistä olisi mukava käydä järkeviä keskusteluja.

Vaan niin kuin monasti, tavallisten ihmisten kesken ei ole mahdollista analyyttisiin keskusteluihin jo ennakkoluulojen ja -käsitysten vuoksi. Minut suljettiin Satun sairastumisen ja avioeron jälkeen kokonaan hänen suvustaan ja niistä kuvioista pois. Se vihakin, jonka puhurit tupaani saakka joskus saapuivat, oli käsittämätön.

Satun mielisairauden puhkeaminen oli yksi syy sille kun sen olemassaolosa ei edes tunnustettu sisarustensa joukoissa. Ja jos se myönnettiin, sairauden synnyn syy olin minä ehdoitta.

Kun itse olen kääntänyt paitaa ja takkia sitä mukaa, kun elämääni olen elänyt, ja housut ne vasta ovatkin tällä pojalla kääntyneet kengistä ja niiden kärkien osoittamista suunnista mainitsemattakaan, niin mitenkäpä sellaiseen tavalliseen arkeensa tottuneet, ajattelemaan kyvyttömät olisivat osanneet järkevästi suhtautuakaan.

Pieni reikä kahvipannun kannessa saa pohtimaan vaikka mitä. 

Nukuin kuitenkin aamupuurostamisen jälkeen melkein kahdeksaan. Heräillessä ajatuksen pinnalla olivat Hesariin kommentointini. Unen turhautuneessa ilmapiirissä sinne jotain kirjoitin, mutta aina ne lempattiin virtuaalikaatopaikalle tekoälyavusteisesti. Unen tekoäly oli kuin Picasson maalaus; yksi iso silmä.

Jos Hesariin kirjoittaa, niin ei kannate mainita holocaustia ja Israelia samassa yhteydessä. Myös Pentti Linkola on kiellettyjen henkilöiden listalla tietyissä yhteyksissä. On myös joitakin muita tulenarkoja sanoja joiden takia, luulisin, mielipiteitä on hylätty. Tulee tuotettua myös tekstejä, jotka ovat aivan turhaa sontaa omastakin mielestä kun niitä vähän ajan päästä tarkastelee; ne joutavatkin mennä. Eikä lovea maailman kyljille tee, vaikka kaikki mielipiteeni napsautettaisiin sammuksiin. Tai minut.

Jossakin kommentissani kirjoitin kokeiluna, että juutalaiset saivat Netanjahusta Gazan palestiinalaisten etnisen kansanosan tuhoamisen myötä oman Hitlerinsä, niin ei se mennyt moderoinnista lävitse. 

Periksi hesarin linjan takia en tietenkään  anna koska Palestiinassa holocaust on vanhan uusintaa äenpäen, mutta täällä kun sen sanon, sanomisen vaikutus on ihan sama. Ei mielipiteestäni kyllä kohua syntyisi vaikka se julkaistaisiinkin.  "Somekentässä", tuosta mieletöntä mielipideripulia ruiluuttavasta virtuaalimyllystä löytynee kaikki mahdolliset variaaatiot puolesta ja vastaan, että sama siksikin. 

Järjestelmällisyyttä Israelin Netanjahuhitlerin toimista etnisen väestön tuhoamisessa ei puutu, kuten ei puuttunut Natsisaksan Hitlerin kansallissosialisteiltakaan kun aloittivat juutalaisten ja muunlaisen lajiepäpuhtauksien poisto- ja  puhdistuskampanjansa polttouuneineen.

Benjamin Netanjahulle omienkin julistustensa mukaan gazalaisväestö edustaa rotua, joka on hävitettävä ja ne ylöskirjatut teesit, joidenka myötäisesti ne sen tuhoamisen itsellensä ja kansalaisillensa perustelevat, on kuin muunnelma natsiylimystön Wannseen konferensin salaisista asiakirjoista ja kirjoitettu jo ennen 2024 lokakuun Hamasin terrori-iskua Israeliin.

Päätös on ollut, että kun sopiva syy Hamasin aiheuttamista hiekkapyörteistä nousee, teurastukset aloitetaan.

Tämä uutinen sattui vasta nyt eteeni: YK:n tutkintakomission raportti kertoo, kuinka joulukuussa 2023 Israel iski Gazassa sijaitsevalle hedelmöityshoitoklinikalle. Noin 4000 alkiota, 1000 siemennestesäiliötä ja hedelmöittämättömiä munasoluja kerrottiin tuhoutuneen. (HS 16.9.25)

Entä kun joku "herrarotu" jolla kaiken tuhoamiseen tarvittava arsenaali löytyy, tulee siihen johtopäätökseen (joka on jo tottakin), että Maa-planeetta ei enää kannattele kaikkia 8,3 miljardia ihmistä, että pannaanpa ydinaseet kirurgeiksi ja täsmäkuoritaan kaikki joutoaines pois jotta muutamille sadoilletuhansille parempilaatuisille homosapienseille tomaatteja ja appelsiineja riittää.

Nyt meneillään olevassa "Gazaoperaatiossa" Israelin Netnajahuhitler on ottanut valtavan riskin maailman paheksunnasta huolimatta ja kun se Moskovan Zaatanan riskinotto-"operaatioiden" ohella huomataan näiden ennen näkemättömien sotienmylläkän vaiennuttua kannattaneen, alkavat valmistelut vielä kauheimpien skenaarioiden toteuttamiseksi.

Huomisen netanjahuhitlerit tapaavat omassa, salaisessa Wannseen kokouskabinetissaan päättämään asenteella "kaikki tai ei mitään" ja samalla ottavat sen riskin, ettei tuhkasta juuri ja juuri erottuvilla rauniokasoilla kuorita hedelmiä itsekään.

19.9.2025 perjantai

Hirsikömmänä alkaa olla pian säänsuojaan laittamista vailla. Toisen päädyn kolmion tein tänään kun lakkasi satamasta. 

Yksi iäkäs (86) mummulainen soitti ja tilasi muutamat sankolliset puolukkaa itselleen ja siskolleen. Juteltiin siinä vaikka mitä. Sitä hämmästeli hän, että siskon postilaatikkoon oli tullut kirje, jossa oli luettelo tarvikkeista joita kotiin täytyy mahdollista hätätilaa varten varailla ja kysymys, minne halvaantuneen miehensä kanssa sitten kotoa voi lähteä jos pakko tulee.

Enteilee viranomaiset pahoja tapahtuvaksi kun Balttiassa ovat Moskovan Zaatanan kätyrit droonikepeillä ilmapiiriä koputelleet.

En ole ollut minä väärässä kun hätäilen tämän mökkitötteröni asuinkunnostelusta, että jos mekin joudutaan lähtemään pommitusten ekakohteena automaattisesti olevasta varuskuntakaupungista pakoon ihan milloinka vain ja olisi hyvä, jos olisi paikka, jossa edes hetken voisi kuvitella turvassa olevansa.

Sivullistenkadulta ei ole kuin kilometri Kainuun Prikaatille ja jo ohjusten alasampumiset aiheuttavat tuhoa kun pään päällä pämähtää.

Pitäisi leivinuunia varten tarvikkeet edes saada kasatuksi valmiiksi. Mutta jos ja kun hätä tulee, niin muuraan sen perkele vaikka luonnonkivistä ihan itse.

20.9.2025 lauantai

Nukuinpa melkein kuuteen. FE herätteli illalla kymmenen maissa soitollaan ja sitten meni vähän aikaa unenpalikoita takaisin liimaillessa. Lähetin hänelle aiemmin kysymyksen kuulumisista, niin vastasi soittamalla. Olivat Iissä jälleen. Huomenna on siellä frisbee-kisat. Opiskelut ovat lähteneet ihan mukavasti molemmilla käyntiin, ei se hektistä kuulema alkuun olekaan.

On "molokkakeli" kuten JN Ylitorniolaiseen tapaan sanoisi. Ehkä alkaa sataa ihan pian enkä sen enempää puolukkaan kuin työrantteellekaan muutamaan tuntiin pääse. Tai pääseehän sitä, mutta koska ei ole pakko, niin en ala. Teen sisähommia. Yläkolokkerossa on koolauksen tekoa ja vähän pitää vielä uretaania eristelevyjen saumoihin tursutella. Tarvikkeisiin jos varaa olisi, tekisin koko ajan sään säädellessä sekä ulko- ja sisähommia.

Esihelvetti

10.9.2025 keskiviikko

Auringonkukat kerkesivät kukkaan saunan ja pilkehönnän välissä. On siinä perhosille, kimalaisille ja muille öttiäisille kaiveltavaa. Ja kun kukat ovat kuihtuneet, alkavat tintit siementen kaivelun. Jospa tuossa vanhat, edellisen saunan  palosta kertyneet maaperän epäpuhtaudet olisivat nekin hieman suodattuneet pois parimetristen varsien ja lehvästön kautta biosfääriin laimenemaan.

Kanalinnuilla alkoi henkipattoina lentely ja ilmastoa kurittava käry röyhyää rohkeiden erävaeltajien kurvaillessa maastureillaan metsäautoteiden verkostoilla navigaattoreiden rallattaessa ajo-ohjeita.

Harvoin enää metsästäjää teiltä poissa metsissä tapaa vaikka päivän siellä vaeltaisit.

Mitenkäpä noissa metsäteollisuuden puupeltorisukoissa paksuja pohkeitaan nostelemaan liikkumaan tottumaton kykenisikään.

HS:n Tiede-otsikko (10.9.25) hikoilee näin: Tutkimus nimesi 14 suurinta syyllistä helleaaltoihin

"Nämä suurista suurimmat syylliset ovat Neuvostoliitto, Kiina, Saudi Aramco, Gazprom, Exxon Mobil, Chevron, National Iranian Oil Company, BP, Shell, India for Coal, Pemex ja CHN Energy.

Yhdessä 180 suurta ovat vastanneet 60 prosentista ihmiskunnan hiilidioksidi­päästöjä vuoden 1850 jälkeen. Ne ovat aiheuttaneet noin puolet maanpinnan lämpenemisestä ja helteiden kuumenemisesta sitten esiteollisen ajan, tutkimus kertoo. Joukon pienimmätkin ovat vaikuttaneet lämpöaaltoihin olennaisesti.

Ajanjaksolla 2000–2009 helleaallot kävivät 20 kertaa todennäköisemmiksi ja vuosina 2010–2019 peräti 200 kertaa toden­näköisemmiksi kuin esiteollisella vertailu­jaksolla 1850–1900."

Eivät ne ilman meitä "tavallisia" homosapienseja olisi syyllisiä. Meille myytiin kaikki tämä käsissämme oleva, todellisesta elämästä irtaallaan oleva kulutusmateria ripsivärejä ja puukonheloja myöten emmekä panneet yhtään vastaan kun joustinpatjasänkyihimme kellahdimme saippuaa ruuduilta tuijottamaan.

Syyllisiä on siis 8 miljardia yksittäistä pipoa vauvasta vaariin. Vauvat tietenkin välillisesti, mutta eivät nekään aikuisiksi kasvettuaan ole kulutuksen ihanuudesta luopumassa. Eivätkä enää osaisikaan sillä oman tekemisen kautta ruuan ja lämmön hankintaa harva enään hallitsee.

Amerikoissa pamahti jälleen salamurha-ase. Yksi poliitikko vähempänä siellä eikä vaikuta maailman menoon pätkänkään vertaa. 

Lämmintä on!

11.9.2025 torstai

Eilinen Kirkin ampuja on ollut nuori mies kuten Pennsylvanialainen edellinenkin, joka Mölisköä korvaan tiksautti, mutta rei'itettiin itse niille makuuksilleen josta oranssia kohdettaan tähtäili. Tämä vakaakätisempi kaveri kerkesi paeta paikalta, mutta kyllä ne sen löytävät. Eikä jahtaajille niin väliä elävänäkö vai kuolleena. Palkkionmetsästäjätkin ovat jo liikkeellä. 100 000 $ olisi juhlava summa omassakin taskussa, mutta olisiko minusta ilmiantajaksi jos se pyssysankari huussistani istumasta löytyisi... Hih, mikä absurdi ajatus.

Sanovat patojen avautuvan ennemmin tai myöhemmin, ajattelin kun luin uudestaan muutaman päivän vanhaa juttua kansanedustaja Anna Kontulan eräistä elämänvaiheista. 

Vaikka olisi autisminkirjon ihminen jolla tunteiden käsittely on tutkimustenkin mukaan mieluummin kylmänkalseaa kuin elämänkohtaloiden käsittelyssa itkumausteista rypemistä, niin taustalla kuitenkin on tarve niiden purkamiselle. Padot raottuvat aina sen verran, että pientä ahdistavaa lirahtelee painetta tasaten.

Anna möi omasta tahdostaan loveaan vaikka kuusitoistavuotiaan omaa tahtoa voi epäilläkin. Ei se ainakaan kypsää tahtoa ole, mutta jos traumaa ei hommasta jäänyt, niin so what? Akteissa kyllä hyväksi käytettiin, mutta enimmäkseen paksun lompakon omaavia miehiä joutorahan kuorimisella tunkkaisten setelipinojen päältä.

Kääntelipä asiaa vaikka ilman sarvia ja hampaitakin, niin Anna Kontula saa tuloja edelleen hetken kestäneestä ensimmäisestä, tikanpoikien konsultoimasta, luonnonkursseilla opitusta ammatistaan seksinmyyjänä. Tähän päätelmään johdattelevat klikkiotsikot (niistä irtautuneessa Hesarissakin!) antavat vauhtia elämäkerran myynnille vaikka seksistä rahastamisen ajanjaksosta, saatika sen kuvailutulkkauksesta ja asiakkaiden nimistä ei kirjan sivuilla kuin ohimennen puhuttaisikaan. Vain kuin mausteeksi muutama lause "korviaan myöten rakastuneesta" kansanedustaja Kimmo Kiljusesta, joka harmittelee Annan rintojen piennennysleikkausta.

Seksin osuus on pääasiassa käsitelty siis jo näissä etukäteisjutuissa ja otsikoissa joten siitä valmiiksi jo kiihottuneiden kirjanostajien on pakko vetää kuivat muita asioita ajattelemalla. Vaikka sitten Annan pienennettyjen rintojen vaihtokuvilla mielikuvituksen tasolla; Sitä ei aina saa mitä tilaa.

Annapadoista pääsen ajattelemaan muita patoja.

Niitä on salomaiden pikkukylien poismenoväylien edessä kaikkialla. Ja kylien ihmisten muistokomeroiden ovina.

Korpimailla on vehkeilty viinakeitossa ja salaa metsästäen. Pulaisina aikoina metsästyksen ymmärtää köyhimpien perheiden elossapitämiseksi, mutta ei enää kun ihmisen ei tarvitsisi metsästää lainkaan eläessään ympäri vuoden lihapatojen äärellä. Metsästyksen menoerät ja ilmastoon kielteisesti vaikuttavien, julmettujen asearsenaalien päästömäärätkin ovat suuremmat kuin kaupasta haetuilla elintarvikkeilla. 

Eikä metsästys enää käy edes liikunnasta monellekaan. Jos 150 kilometriä päivässä maastureilla kurvailee, niin missä välissä siinä ehtii maastossa kävellä jotta liikunnallinen vaatimustaso täyttyisi? Koiraparoilla kyllä tutkapantoineen liikettä jalostettuihin niveliin riittää. Niiden kulkureiteisä rohkea metsämies saa liikuntaa vain silmämuniensa ripustulihaksistolle kun se näköelimet muljuen kännykkänsä ruudulta seurailee jäniksen perässä kiitävää elämäntoveriaan. Haukkua koiran ei enää tarvitsisikaan.

Korpikylien homosapiensin seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei ole liiemmin sitten puhuttakaan. Sen aihealueen salaisuuksista turvat ovat pysyneet visusti ummessa vielä tiukemmin kuin hirven tai soivan metson varkain ampumisesta. Kerkeääköhän niitä patoja kukaan availemaankaan kun minäkin olen jo näin vanha jonka oman lämänsektorini muistin patojen takana niistäkin tietoa laaja patoallas täynnään olisikin.

Vihjailen vain vihjailemisista päästyäänkin, mutta raskaan kaapin raskasta ovea en sepposelleen saa avatuksi.

Huussinkuusen alimpien käpyterttujen tasolle pääsin hirrenveistossani. Vielä pari varvia ja alkaa päätykolmioden vestäminen. Sitä ennen on tehtävä valmisteluja katon kaltevuutta ja kurkihirttä varten. Jokunen lankku on tuotava tullessa kunhan Kniin viikonloppuna menen. Maanantaina on hampaan juurihoidon viimeinen porailu ja sitten ne varmaankin loppuelämän leivät mahaani saavat jauhaa tuommoisinaan.

12.9.2025 perjantai

Heräsin 2:delta. Iltauutisiin nukahdin, että ihan nokko unta tulikin. 

Kovasti vajenneen kuun puolivalo valaisi maisemaa kun kävin kävelemässä Vanhaa Maantietä Iisalamen tielle ja takaisin (yht. 3 km). Voisi se olla Kajaanintiekin, mutta virallisesti se on Sonkajärventie. Äet sanoisi, että pistäytyi Tikkasenpurolla vaikka sekin on Karipuro.

Koljunpurokin ennen Isosta Karilammesta alkunsa saavaa Karipuroa oli meille Pikku Karipuro koska se alkaa Pikku Karilammesta. Vielä pienempi suovesien liruttelija ennen soidenojitusraiskauksia oli Kervispuro (Pikkukervinen). Sitä ei ole karttoihin edes nimetty. Kervissuo on. Kuivanut pilalle jo aikoja sitten, että ei se mikään suo ole.

Ihmisyksilön elinympäristö on nimetty jokaista tuumaa myöten, mutta merkitystä tuntuu olevan vain Kolmannella Linjalla, Kalliolla ja Rööperillä jos hesalaiselta (entiseltä savolaisjuuriselta) kysytään. Sieltä jo hihkaistaankin: Piä pienempee iäntä puronliruistasi sinä syrjääni!

Salamurhaaja jäi elävänä kiinni kotiseudullaan Utahissa; 22-vuotias poikanen. Olisinkohan mitä mieltä tästä murhan onnistumisesta? 

Kovin lempeää politiikkaa se murhattu ei ainakaan edustanut.., "että että joo että joo että että joo/en oo koskaan käynyt Irlannissa...". (Juicea tuli taas mieleen kun en oo käynyt Utahissakaan, mutta sieltä ei tule kantrinrallatusta mieleen.)

Samaan aikaan Gazassa kuoli tuhansia avuttomia, mutta USA:n oranssi Suur Möliskö taputtelee vain Netanjahun violettia päälakea.

Moskovan Zaatanakin lähetytytti alamaisillaan drooniterveiset Puolaan ja sinne huljahti Naton laivueilta miljardien arvoisia ohjuksia niitä alas ampuessaan. Kas kun susihaulein varustetut haulikot olivat ruosteessa.

Tunnin piästä vaihtuu vuorokausi. Tein hommia iltamyöhälle asti. Sain hirsikehikon tasavarviin ja syötyäni korjasin parit linnunpöntöt ja sahasin toisen huussinkuusen alas asti taipuneita, melkein propsin kokoisiksi turvonneita oksia vähemmäksi. Olivat työturvattomasti ylhäällä ja keikuin alutikkailla moottorisahan kanssa shortseissa ja t-paidassa. Laitoin korjatun titntinpöntön takaisin pitkäksi jättämääni oksantynkään seuraavan kesän asujia varten. Keväällä sinne oli tehnyt pesän ampianen ja kaksi pienen pientä munaa oli jäänyt hautomatta.

Katsoin eilenillalla aloittamani elokuvan Cinemalta. "Kolme ystävää" oli sen nimi. Päähenkilö Joan muistutti olemukseltaan, liikkeiltään, ilmeiltään erästä T:aa. Mullen tuli oudon syyllinen olo elokuvaa katsoessa, ja sitä kaiten tässä sitten uudelleen petille laittautuessani tulen miettimään.

Ihmissuhdesotkujen kirjo oli elokuvassa solmuinen, tarinassa oli lapsellisisakin elementtejä, mutta elokuvan tämänkertaiseen genreen ne kyllä sulautuivat.

13.9.2025 lauantai

Heräsin omaan hyräilyyni: Ovat muistojamme lehmät nuolleet ja sitten ne pois vei Tuuhonen...

Näin unta lattialla istuvasta, itkevästä T:sta ja tuo laulumuunnos oli soivinaan navetan vuoliaishirteen lyödyn naulan varassa soivasta, kahden pesän kasettiradiosta. Ja vaikka virnuilinkin laulunsanoilla, oli oloni äärimmäisen murheellinen.

Ei olisi pitänyt katsoa sitä ranskalaista elokuvaa. Olenkohan anteeksipyynnön jostain velkaa? Ahistaa tämmöisen ajatuksen rantautuminen mieleen, mutta sille on ehkä syynsä. Ehkä en kuulu siihen autisminkirjojoukkoon jossa ei tunteilla pelata. En kyllä julistaudu minkään kirjon eläjäksi. Tai sitten kaikkeen siihen, mitä ristiin rastiin sateenkaaria täynnä olevan taivaan kannen alla ihmissotkuisessa elonkehässä evoluution tähän astisen kulun tuloksena dallailee.

Sataatihhuuttaa märkää. Kovia särkyjä oli jälleen koko nukkumisen aika ja heräilin asentoa muuttamaan vähän väliä. Nyt koskee käsien lisäksi oikeaan jalkaan. Kädet eivät kuitenkaan tärise. Kahvikupin voi huoletta kaataa piripintaan eikä pöydälle tai syliin läiky. Hermosärkyä eivät vaivani olekaan vaan joskus repeytneiden jänteiden ja muiden lihashetuloiden (kiertäjänkalavosimet ja subraspinatukset piälimäisinä) vasta haudassa korjaantuvista vammautumisista.

Se kolarin perkele juhannuksen seutuun 1992 olisi saanut jäädä tapahtumatta! Tai sitten niin, että olisin litistynyt sen autonkaton ja etuistuimen väliin enkä poistunut ikkunasta kesken Samaran ilmassa pyörimisen.

Puutarhuri olisi illaksi vailla seuraa Napikselle. Siellä ovat Komiaa ja Neitosta soittamassa ja arvaan, että porukkaa on. Mitenhän minut sinne saisi? Ei polttele tanssijalkaa yhtään.

Ylen uutisissa israelilaisministeri lupaa "pyyhkiä palestiinalaisvaltion pois pöydältä". Näin röyhkeästi tehdään nykyajan etnisen väestön hävittäminen kun on ensin pommitettu kaikki maan tasalle. Sitten vain käydään"pölyhuiskan" avulla tupsuttelemaan jäljellä oleva elävä liha tieltä pois ja aletaan rakentaa paratiisia Uudelle, Jalomieliselle Israelin Kansalle.

YK paukuttelee vain henkseleitään, Usan Suur Möliskö menee aina vain keltaisemmaksi ja kansa hiekkaisen erämaan on hurraavinaan koska heitä valvoo violettitupsuisen pääministerin oma miljoonasilmäinen Mossad. Ja onhan mielet jo etukäteen pehmitetty kattavalla aivopesulla kun ne mokomat kiusatut tulivat, tappoivat, raiskasivat ja ottivat muutamia panttivankeja.

Toista poskea ei enää lyötäväksi käännetä sanotaan Toorassa ihan mitä muuta tahansa. Kostetaan nyt tässä saman tien Hitlerinkin aiheuttamat kärsimykset vaikka kohde olisikin natsien sijainen.

Sopivasti Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma murjaiseekin Ylellä: "Palestiinan tunnustaminen on kuin haku tanssiin -rohkaisuryyppy tarvitaan"

Saunani taakse on kasvamassa käärmekoivu symbolina ajalle, mutta käärme ei ole mieleni kontekstissa mihinkään syyllinen tässä "paratiisin" jälkeisessä, homosapienslaumojen rakentamassa esihelvetissä.

Kyllä järvinäköala saadaan kun hakataan metsä edestä pois!

1.9.2025 maanantai

"Urheilutähdet ottavat jättitatuointeja nukutettuna", siinä aamun kaamein otsikko kaiken medikalisoinnin maailmassa jossa lopulta vaikeimmin kärsivät jäävät auttamatta jos heillä ei ole varaa hoitoon hakeutua.

Ensimmäisenä valtioiden hankintalistalla ovat välineet, joilla vammautuneita massoittain aikaan saadaan ja vasta sitten tulevat välineet ja infra, joissa sairaita ja vammautuneita hoidetaan. Lopulta nekin tilat ovat ensimmäiseksi pommien lähettäjien tähtäimessä.

Kuka vielä on sitä mieltä, että lajimme on älynsä avulla kaikkivoipa, ja että se sen avulla selviää vaikeistakin aikakausista voittajana kun historiankierto toistaa aina vaan uudestaan jo koettuja kauheuksia?

Yksittäin ja yhdessä Homo Sapiens hokee loputtoman toivon olevan esteet voittava voima. Tällä mantralla se narraa vain itseään ja toisiaan.

2.9.2025 tiistai

Tänään en moottorisahaan käsin koskenut sillä käsiin koski. Vaan mitäpä se auttoi kun tuli kuitenkin hirsiä olkapäällään kannettua metsästä rantteelle valmiiksi. Iltapäivällä mylläsin vanhan mansikkapenkin. Penkinpään ruohosipulikasvuston tongin juuristoineen pois ja vaihdoin tilalle vahvasti kalkitun kompostimullan.

Ruohosipuli ei näköjään rajusti harventamatta moniakaan vuosia ahtaassa penkissä menesty. Niistä alkoi mennä maku ja kellastuivat nopeasti. Syömäkelvottomia kukkavarsiakin kasvoi liikaa vaikka itse kukat käyvät höysteeksi salaatteihin ja keittoihin.

Alkuperäinen ruohosipulitupas kasvimaan toisen laidan kiviraunion luona kasvaa paljon hillitymmin. Se on sijainnut saman kiven juuressa jo kauan. Lie vaikka äidin peruja 70 vuoden takaa kun en muista itse niitä koskaan tänne istuttaneeni. Nyt sen ympärillä on kolme pensasmustikkaa jotka vasta tänä kesänä alkoivat lehtevöityä. Muutamia marjoja niihin tuli, mutta mustat rastaat nielivät ne kupuihinsa.

Saman aikaan kun Kiinassa kokoustavat Aasian ja Venäjän psykopaattidiktaattorit, ja jonka tulisi olla ykkösuutisena pohdintoineen, näpertelee Suomen hallitus jonkun tutkijankammiostaan vapautetun Keskisarjasammakon teurastamisen kanssa. Vakava asiahan sekin kun sen raameina on rasistinen perussuomalaiset-puolue. Hallitusvallankahvasta on niin mukava kiinni pitää, että pakko Purrankin on hammasta purra ja niellä Keskisarjan keittämä ja julkisuuteen yökkäämä soppa ja lusikoida se itse ja olla kuin ei vituttaisi lainkaan.

Katsoin Auschwitz - 80 vuotta vapautuksesta dokumentin  Areenalta. Äänessä olija, niin ikään 80-vuotias Simon Schama sanoo monta tärkeää asiaa muistettavaksi. Yksi on se, ettei kyseinen kauhea ajanjakso tullut kertarysäyksellä vaan askelaskeleelta, vaivihkaa ja salaa niin että ihmiset tottuivat ja hyväksyivät sen tulon. Natsien aivopesu alkoi vaikuttaa eikä lopulta ollut mitään vaikeuksia tavallisenkaan ihmisen ruveta juutalaisten kivittämiseen sillä hyötyiväthän he itsekin siitä.

Lähelle samankaltaista tapahtumasarjaa on Eurooppaa hivutettu ääriainesten toimesta jo vuosia. Jos Suomessa ei purrien ja hallalahojen airuetta aisoihin olisi saatu, emme tiedä missä olisimme sortopolitiikan suhteen menossa.

Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa ehkä pysäytti suomalaisen äärioikeiston nousun. Nyt on vain "oikeisto" jonka piiska köyhien yllä tamppaa militarismin napalm-mattoja ja laskee jalkoihimme jalkaväkimiinoja. Mutta ei sekään hyvää ennusta vaikka koko maa ruudilla kyllästettäisiin ja pidettäisiin silmittömän raaka vihollinen etukäteen aisoissa.

Mitä sitten tapahtuu kun sota Euroopan laidalla rauhoittuu, mutta suuri osa Euroopan kansoista, Suomi sankimmin aseistettuna jää sormet liipaisimella ruutitynnöriensä päälle istumaan?

3.9.2025 keskiviikko

Olen nyt useampana aamuna uinunut kuuteen-seitsemään. Heräilen kipuihin, mutta käännän kylkeä, etsin käsilleni paremman asennon ja jatkan unien näkemistä.

Lämmintä ollut koko pvn. Tuulee aika rajusti ja se viilensi niin, että oli mukava työskennellä. En silti kykene kuin kahdesta neljään hirttä päivässä nylkemään paikolleen. Mutta jos pari viikkoa vielä jaksan, niin kehikko alkaisi olla tehty päätykolmioita myöten.

Lopetin puolen päivän jälkeen sahailun, ruokailin ja otin pikku nokoset. Sitten kasailin hajallaan olleita tavaroita kasempaan, pätkin hirrenveistosta jäävää puunpärtöä polttopuiksi ja kerkesin myrytä kasvimaahankin liittyviä valmisteluja. Pitää muistaa valkosipulin kynsiä hankkia kunhan saapuvat myymälöihin. Hommoojalla ovat olleet ainakin ennen parhaita.

Tänä iltana pitkästä aikaa tuntuu yksinäiseltä.

Rupesin katsomaan Jörnd Donnerin Ingmar Bergman-haastattelua vuodelta 1997. Välillä nousin ottamaan iltapalaa. Klo on nyt 21.50 ja muutenkin pimeää taivaankantta peittävät tummat sadepilvet. Mustarastaita ja muita rastaita oli hyppelehtivinä pallukoina kasvimaalla. Kävi melkoinen humahdus kun kaikki lähtivät samaan aikaan lentoon ulos mennessäni.

Kiinamahdin näyttäytyminen muiden diktatoristen maiden jellukoiden, loputtomien ohjuslavettijonojen ja sotilasmassojen keralla Tiannanmein aukiolla on mykistyttävä näky. Jos tuon sotakoneen kanssa mikä tahansa suurempi valtio alkaa tosissaan kalistella, jälki tulee olemaan rumempaa kuin missään milloinkaan. Tajuaakohan USA:n Suurmöliskö sen?

4.9.2025 torstai

Klo on 02.15

Heräsin tappavanhajuiseen painajaiseen: Ukraina lähetti flamingo-ohjusryppään kohti Moskovaa ja kun ilmatorjunta siellä heräsi, ne kaikki lumpsahtivat räjähdellen kaatopaikalle aiheuttaen hirvittävän paskamyrskyn. Uutiskuvissa Mika Hentusen kärsivä ilme yökkäili, että me kaikki ollaan täällä kuoleman omia. Hentusen viimeinen raportti tuli junaraiteilta jossa hän muiden mukana ryömien yritti päästä rautatieasemalle... Heräsin hikisenä paskanhajuun.

Iltasella

Sain vielä aamuyöstä uudestaan unen päästä kiinni ja herätessä puuro oli sopivasti hautunut termoksessa. Satoi vettä. Aamupvllä kävin kylällä asioilla. Hain 2-tahtiöljyä, pyöröviilan, bensaa. Leipomolla hörppäsin viinerikahvit ja ostin arinanlämpimän ruisleivän.

Sittenpä menikin tunnit monet hirsiä salavaen.

Koskee etuvarustukseen. Oikean olokapiän seutu pahin. Olkavarren nahkan alla tuntuisi mönkivän suuria toukkia (kuin kuvassa) vaikka pinnalle näkyvää liikehdintää ei olekaan. Minkähän juuttaan oire sekin lie?

Verenpaine ennen saunaa oli 117/77/56, nyt iltasella jo hetken petillä lukemisen jälkeen 135/80/46. Syke kun himmenee, ovat muut lukemat sitä kovempia. Onkohan  se pahasta vai hyvästä?

3.9. olleeseen Hesarin juttuun "Metsäinsinöörit ja metsänomistajat nousivat hakkuukapinaan Kainuussa" olen kirjoittanut useammankin puheenvuoron, tässä Jari Miettiselle vastausta:

Jari Miettinen: Ei ne naapurin hakkuut oikeasti niin pahoja omakotiasukkaallekaan ole, ihmiset vain vastustavat kaikkea muutosta.

Meillä tehtiin Simaan rannalla mökin naapurissa 2 ha avohakkuu aivan ympärillä ja pian siinä kasvoi jo uutta hienoa taimikkoa, vaikka pelättiin.

Jos valtuusto on noin päättänyt, sillä mennään. Kyllä omistaja saa tehdä metsällään mitä tykkää.

Älkää hirttäytykö siellä Suomussalmella sen takia.

Hyvä että vastustajia alkaa löytyä. Olisi pitänyt kaikkien ymmärtää nousta barrikaadeille viimeistään 1960-luvulla kun "kaaheen aakeeta laakeita" (2000 ha) alkoi kerralla sivaltautua tuttuihin maisemiin.

Kukaan ei varmasti väitä vastaan etteikö hakatun metsän paikalle suhteellisen nopeasti jo nykyisessä ilmastossa kasvaisi uusi taimikko, mutta siitä ei iloa ei hyötyä ole sen enempää luonnolle itselleen elämistöineen ja kasveineen kun tiedämme jo tarkkaan talousmetsän seuraavat vaiheet.

Ihminen voi kerätä vattuja, ehkä muutakin marjaa hakatulta aukolta parina, kolmena kesänä kunnes taimikko ensiraivataan eikä siinä ryteikössä kuljeta taaskaan muutamaan vuoteen. Seuraavaksi saapuvatkin sitten ensiharvennuksen tekijät koneineen ja sen jälkeen murheelliseksi myllätyssä maastossa ajourien, latvuksien, kantojen, ja oksien ylitse kukaan halua vuosikymmeniin loikkia.

Menee siis n. ainakin 30 vuotta ennen kuin hakatulla alueella ihminen pystyy kunnolla liikkumaan, mutta kun sienet ja muut luonnonantimet alkavat nostaa syksyisin päätään, ilahdutaan jälleen pieneksi hetkeksi niistä, mutta sittenpä kolistelevatkin paikalle jo päätehakkuukoneet ja ruljanssi alkaa taas uudestaan.

Että vähäinen ilo se ihmisellekin on se "hieno taimikko". Suurin murhe on kuitenkin kaiken vanhan metsän menetys joka hitaan evoluutioprosessin päätteeksi olisi voinut näyttää taimikoidenkin ihailijoille, mihin luonto kokonaisuudessaan pystyisikään jos saisi olla vaan.

5.9.2025 perjantai

Päiväkirjamaista itsensä ylläpitoa kun piintyneesti harrastaa tietää päivän merkintöjä aloittaessaan olevansa elossa, mutta aina vain lähempänä olotilaa, joka tarkoittaa henkilön häviämistä todelliseen ikuisuuteen: Toista täsmälleen samanlaista dna-läjäymää sormenjälkineen ei enää milloinkaan maailmaan synny. 

Kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään vaikka älykäs elokuvaohjaaja Ingmar Bergmankin Donnerin haastattelussa jätti uskonnottomuudestaan huolimatta aiheelle veräjän ylimmän riu,un paikoilleen nostamatta. 

Donner itse, kaiken häneltä ja hänestä lukemani perusteella oli tasavarma siitä, että kun huokumisensa  loppuu, loppuu hänen osaltaan kaikki. Se varmuus olisi aivan kaikille paras olotila täällä hetken oleskelumme aikana.

6.9.2025 lauantai

Eilenillalla etuseni olivat niin kivuliaassa tilassa, että halusin saunan jälkeen päästä vain nopeasti pitkälleni ja unten armahtavaan olotilaan. Otin asperiinin ja rupesin lukemaan niin siihenpä olin uinahtanut. Vähässä virrassa jo ollut tabletti oli liukunut pitimistään tasonkulmaan kiinni ja sammunut itsestään.

Sophia Jansson, Ingmar Bergman sekä Jörn Donner ilmehtivät joka toisessa unenkuvajaisessa, mutta eivät ne puhuneet omista ajatuksistaan eivätkä omilla suillaan. Olivat vain naamioita tutuille ihmisille niiden takana.

Selitäpä tuollaiset unet niin olisit melkoinen velho!

Henkilöitä ehkä yhdisti se, että sattumalta heidän haastattelujaan ja artikkeleitaan olen yhtäjalkaa lukenut ja niissä heillä on toisiinsa nähden samansuuntaista kerrottavaa omasta elämästään. Lapsuudestaan, ja kuinka dramaattisesti se aika on aikuisenakin elämään vaikuttanut.

Siten se yhditsää myös minut samaan kieppiin ajatuksineni joita ikääntymisen myötä, ja muutenkin, on tullut miettineeksi.

Puheenaiheena kliseeksi lapsuuden vaikutusta voi jo sanoa, sillä niin kauan kuin olen kirjallisuutta lukenut, ovat itse  kirjailijat henkilöhahmojensa kautta aukoneet kasvuvaiheidensa umpisolmuja elämäkerroissaan, tarinoissa ja tarinoihin.

Joka Freudinsa ja Junginsa on lukenut, on saanut ainakin osviittaa siitä, mistä kyse on.

Kuinka ollakaan, kun avaan aamun Hesarin, lehteä myydään seksillä kertomalla, että poliitikko, kirjailija, yhteiskuntavaikuttaja Anna Kontula on myynyt teininä seksiä rahoittaakseen opintojaan.

Kontula paljastuu monen julkkiksen kohdalla jo tutuksi tulleen neurokirjonkin haltijaksi. Jälleen on puhe myös lapsuudesta, traumoista, lapsuuden ja nuoruuden sekasotkuista, kaikenlaisiin kaappeihin tungetun  homosapiensin ahdistuskertomuksista tässä oman onnensa seppien maassa.

Anna Kontula on kyllä ollut aina mielityypejäni sanavalmiutensa ja kirjoittamistyylinsä nasevuuden takia. Seksikäskin hän on, mutta sänkyyn en hänen kanssaan edes maksusta menisi.

Aamusta pari hirttä entisten päälle ja nyt lähden Kniin. Kaikki pojat ovat Sivullistenkadulla, niin siksikin.

7.8.2025 sunnuntai

Olin illasta takaisin Um. Tojonrottelon sytytys alkoi Knissa temppuilla. Kävin Motonetistä uudet tulupat ja yhden puolan. Pääsin juuri ja juuri tänne pihaan, loppupätkä oli yhtä rynkytystä. 

Vaihdoin ykköspytyn puolan ja kaikki tulpat niin  johan alkoi jälleen pelittämään. Katsoin huoltomerkinnän; Tulpat olen viimeksi vaihtanut 70 000 kilometriä sitten, että ei ihmekään. Lie sen takia viimeksi vaihdettu puolakin tiltannut? 

Rahaa paloi huoltoon 60€, mutta olisi se vieraalla maksanut analyysien ja pajaveloitusten jälkeen kolme kertaa enämpi. Pitäisi moniurahihnakin taas vaihtaa. Satatuhatta olen tuolla kurvaillut vaikka tuntuu, että ihan äsken uuden paikoillensa nuljusin.

Klo on 22.40. Saunasta tullessa ihmettelin punaiseksi värjäytynyttä kuuta. En ihmetellyt kuun itsensä takia, vaan että miksi ihmiset sitä ihmettelevät kun sen yksinkertaisen tajuttava syntymekanismi tiedetään tosi tarkkaan. Näöltäänkään se ei ole ainakaan keskenkasvuisten selluliemimetsien keskellä olevassa maisemassa kummoinenkaan. Jossain meren ulapalla, öljyisesti työnnältävien laineiden keskellä, yksin veneessä se voisi mieltä liikauttaakin, mutta ei täällä, ei minulla.

Kirjoitin Janne Saarikiven kolumniin "Suomalaisuus ja universaali ihmisarvo ovat molemmat uusia keksintöjä" kommentin:

Ansiokasta pohdintaa Saarikiveltä jälleen.

Toisaalla tässä lehdessä on myös ajattelemaan laittava raportti savolaisista salametsästäjäveijareista ja niinpä mietin nyt, että olisikohan ihmisarvotkin paremmalla tolalla jos eläimistä älykkäin, ihminen, olisi ymmärtänyt oman ja lajitovereidensa "universaalien" oikeuksien rinnalla opetella kunnioittamaan muitakin eläimiä tällä planeetalla?

8.8.2025 maanantai

Unessa tarkk'ampuja tai joku muu "häyhä" yritti pamautta minua hengiltä. Kuulan ilmavirta tuntui vain nenässä ja sattui keskelle vieressä olevan kaverin otsaa. Syöksyin matalan kiven katveeseen ja yritin soittaa apua. Paikka oli Laakajärven suora jossa on paikallisille tarkoitettu, kiertoon menevän jätteen lajitteluasema.

Sotaa pakoon ei unissaankaan pääse. Sen uhka väijyy kuin sissit pusikoissa niin kauan, kunnes Venäjä romahtaa. Tai kun Moskovan Zaatana ammutaan seulaksi kätyreineen ja Netanjahu revitään kappaleiksi ja munat syötetään koirille.

Turha toivo. Sota on ollut koko elämäni ajan läsnä kaikessa. Välillä se ikään kuin unohdettiin sotaelokuvien katveeseen, korkkareihin ja muuhun teoreettiseen sotasälään, mutta läsnä se on ollut kämmenen syrjän alla vähintään. Ei isäkään kokemansa sodan muistoa hautaan vienyt vuonna 1982.

Hesaripapin kolumnin "Ihmisarvoa ei voi mitata" keskustelurimpsuun kirjoitin yhden rimpsun lisää:

Ihmisarvoa mitataan jatkuvasti vaikka muuta väitettäisiin. Ihminen ei pääse mittaamisen himoistaan mihinkään. Kaiken se mittaa, pituutensa, paksuutensa ja muiden pituudet ja paksuudet. Kalorinsakin jotka se kuluttaa.

Jo kaupan parkkipaikalla ihmisen kaikki puolet tulee mitatuksi, kun pysäköin Tojotanrotteloni ruutuun, jonka kahta puolen on kaksi uutuuttaan kiiltävää sähköautoa eivätkä niiden kuljettajat ulkoiselta habitukseltaan kulkupelinsä komeudesta juurikaan poikkea. Hyvä että ilkiän astua ratin takaa ulos muodittomissa rytkyissäni ennen kuin nuo hienompien autojen hienommat kuljettajat poistuvat näköetäisyydeltä.

Kulkupeliensä kymppitonnien hinnat likipitäen tietäen verrattuna oman autoni arvon muutamaan sataseen, mittasin heidän lompakkonsa paksuuden ja samalla heidän itsensäkin arvokkaamman osansa yhteiskunnan toimintojen ylläpitäjinä jo veronmaksukykyjensä ansiosta.

Samalla minunkin arvoni, olipa se ihmis- tai mikä tahansa, rekisteröityi em. henkilöiden alitajuntaan vaikka eivät he minuun päin vilkaissetkaan.

Ihmisarvon mittariksi kannattaisikin siksi ottaa jokin muu olemassa oleva tosi asia, kuin toinen ihminen niin päästäisiin lähemmäksi sitä totuutta, mikä arvo ihmisellä on maapallon ainutlaatuiselle elämälle, joka käsittäisi kaiken faunan mitä se elonkehänsä sisällä kannattelee monin miljardein muunlaisin konstein kuin mitä ihmislaji itse edustaa.

Aikaansaamamme tuho olisi yksi tuon "mittarin" merkittävä arvojen mittaaja.

Voisimme siis lähteä arvonmittauskeskusteluun vaikka kysymällä itseltämme ja toveriltamme siinä lähellä, kumpi on saanut enemmän tuhoa ja pahaa aikaan, kristikansalle tarinoista tuttu paratiisin käärme vai sen saman paratiisin aatamit ja eevat jälkeläisineen levittäytyessään kaikkialle tällä planeetalla?

Satoi vettä aamupvn, sitten se laantui muutamaksi tunniksi jona aikana korotin telineitä ennen kuin jatkoin salvamisia. Sytytin saunalle tulet ja kävin kastautumassa kanttarellikuusikossa. Ei ollut uusia moniakaan noussut, jätin keräämättä.

Paistoin letut, kävin saunassa, söin lettuja, join kahvia ja katsoin sen jälkeen Cinemasta elokuvan "Mohikaani". Kohtalainen, osin sympaattinen kertomus vuohipaimenesta Korsikassa jonka laitumet olivat pahasti tiellä mafian bisneksille ja hän joutui lähtemään pakomatkalle vuorille. Sillä aikaa hänestä kasvoi legenda tahtomattaan. Töksähtävä oli loppu, mutta voihan se mielessään kuvitella hyvin tai huonosti päättyväksi. Jätin molempien yrityksen.

Nousin jalkeille sen verran, että kävin lämpimässä, äärimmäisen kosteassa ulkoilmassa näyttämässä pimeydelle mulkuntynkääni josta riittävästi yhden uroksen osalle uuttakin elämää on polkujensa varsille tullut ruikkineeksi, että jos ei muuta, niin ajattelee niitä solmuja joita niidenkin himojen toteuttamiset on syyttömille syntyneille aiheuttaneet.

Kirjoitan nämä kappaleet ennen kuin jatkan Lauermaa joka sopivasti käsittelee keskisarjojen ja pappien jauhamaa ihmisarvoteemaa lukukappaleessa "Liha tuli sanaksi - väkivaltataipumustemme juurilla".

Pari siteerausta: "Aluksi ilmeisesti toukkien, muurahaisten, hitaiden pieneläinten ja haaskojen makuun päässeet esi-isämme kehittyivät vähitellen tappajiksi, metsästäjiksi ja kalastajiksi." 

"Ihminen on lajikehityksellisesti ollut luultavasti useammankin kerran pullonkaula-asetelmassa, jossa vain olosuhteisiin parhaiten sopeutuneet yhteisöt ovat jääneet henkiin. Väkivalta-alttius valikoitui selvästi enemmän miesten kuin naisten ominaisuudeksi, koska lisääntyminen on ihmisellä riippuvaista ainoastaan naisten määrästä. Sota- tai metsästysretkeltä selvinnyt mies riitti saattamaan raskaiksi huomattavan määrän sukukypsyyden saavuttaneita naisia. Naisten metsästys- tai sotaretken päättyminen tappioon taas olisi merkinnyt sukupuuttoa."

Siinähän se tuli: Minäkin, vaikka en sotaretkillä ole ollutkaan enkä karhujen kanssa paininut, noudatin siis aktiivi-uroksen nuoruuskaavaa: pane raskaaksi niin monta naista kuin vain siitosvehkeittesi ulottuville houkutelluksi saat.

Ah onnea!

9.9.2025 tiistai

Niitä unia näkee joihinka nukkumaan mennessä materiaalia sytykkeiksi kerää.

Viimeisessä, mukavalta tuntuneessa, mutta huolia taustakankaaseen maalatussa unessa olin Rovaniemellä "Tupsun" yläkerran huoneistossa jossa vietin monet kevään ja alkukesän yöt I:n luona. Vuosi oli 1981. Ässällä hänenkin oikea nimensä alkoi, mutta kutsumanimeksi oli valikoitunut se, jota hänestä oli käytetty lapsuutensa kotona Muoniossa kun äS ei ollut häneltä itseltään suusta oikein päin taipunut tulemaan.

Unen takaumakohtauksessa luin I:n kirjoittamaa erokirjettä juhannuslomalle mennessäni ja revin sen sitten pieneksi silpuksi ja karistelin vessanpöntöstä alla kohisevaan ja kolkkavaan junaratanauhaan. Sitten itkin. Unen aikaraosta sujahdin takaisin I:n asuinhuoneistoon, istuin kapealle sängylle jossa nukkui nainen selin peittonaan punainen täkki johon oli kirjailtu poron pää ja sarvissa keikkui neljäntuulen saamelaishattu. Ikkunalaudalla oli nuutunut ruukkupelagonia ja toisessa saviruukussa kolmihaarainen kaktus jolle oli laitettu sombero keskimmäisen latvan nokkaan.

Koska I tykkäsi kaikesta pelleilystä, riisuuduin, otin somberon kaktuksenhaarasta ja asettelin sen seisovan vehkeeni päähän. Juuri, kun olin sivelemäisilläni nukkujan hartioita, heräsin siihen, kun jokin  pisti kipeästi violettina pöjöttävään, somberopäiseen vehkeeseeni.

Harmitti herätä. Melkein kirosin unifilmikoneen käyttäjää joka kaktuksen piikin loihti kullia pistämään. Olisin halunnut nähdä I:n koska olin itse sängynpäädyn unenpeilissä se reilu parikymppinen pojankloppi ja hän olisi ollut vuotta minua nuorempi Lapin Tyär. Olemukseltaan hän oli muuten Anna Kontulan oloinen, mutta silmät eivät olleet ruskeat, ne olivat moniväriset, kuin ruska.

Tai sitten muistan tuonkin tahallani viärin.

Hirrenveiston päätteeksi söin ja läksin metsään. Kiersin melkoisen lenkin erään lammen rannalle jonka poislaskevan purouoman suulle olivat majavat alkaneet padon tekoon. Kun hyppäsin rantaa myötäilevän ojauran ylitse, molskautti padon päällä oleillut lätkähäntä uimaan ja hävisi näkyvistä ennen kuin  sain Nikonin kohdistettua. 

Vesi oli lammen rannan suolla kovassa nousussa ja sen myötä kuivakaan kesä ei ollut haitannut karpaloiden kasvua. Niitä oli isomarjaisina ryppäinä märissä mättäissä. Raakoja vielä, mutta parin kolmen viikon päästä poimimaan voi mennä.

Enpä ollut tuolla lammella käynyt ehkä lapsuuteni jälkeen jolloin sen hetteisiä rantoja onget mukana rämmittiin ja mustia ahvenia tuohikonttiin sullottiin.

Sinne menemistä on estänyt vuosikymmenet 70-luvulla aukeiksi raiskatut metsäalat, kynnökset ja taimikoiden tiheäkasvuisuus. Nyt siellä pääsee hetken aikaa kulkemaan, mutta niinpä olivat jo toiselta laidalta alkaneet puuta ja risuja ja kantoja kekoihin repiä, että sen seudun samoilut on samoiltu jälleen vuosikymmeniksi. Minä olen jo atomeiksi muuttunut ennen kuin siellä puiden lomassa kukaan tassuttelee. Jos tassuttelee sittenkään.

Metsienriistäjät ja tuhoajat voivat nytten jo huokaista helpotuksesta sillä ikäpolveni on viimeinen, joka vielä konkereettiset, oikeat metsät polkuineen, eläimineen ja tunteineen enää muistaa.

Meidän pohjattomalla surulla niiden menetyksen puolesta ei ole enää mitään väliä.

Erään keskellä metsää sijainneen mäkitupalaisen raunioilta kaivoin pullot joihin laitoin kukat tämän uuden raiskiohautausmaan suurkuusen kannolle. Löysin myös emalikattilan  kannen jonka värit olivat säilyneet vuosikymmeniä melkein haalistumattomina. Kun sitä sitten muiden tiskien jälkeen hinkkasin puhtaaksi, ajattelin emäntä Kerttua kuinka monasti hän hellanringillä poreilevan pottukattilan kantta ehtikään raottaa ja tuumailla, jotta jokohan hihkaisis portailta isäntä Erkalle, että alahan joutua pistämään pottua huarukkaan.