Arpajaiselämää

7.7.2024 sunnuntai

Klo ei ole neljääkään aamulla. Puuro hautumassa, kahvit juotuna, uutiset ja muutama muu artikkeli luettuna. Laulurastasperhe pomppii ikkunan alla nurmella. Orava, eikunkaksioravaa, kauempana. Vinha mökin alla korsoo.

Eilispäivästä puolet kulahti Nilsiäreissuun. Kävin K-Raudasta ulkomaalipöntön ja eristevillapaalin, Ruotsalaisesta ruokaostokset. Torilla oli kesämarkkinat, källäilin katselemassa savolaisia viäräleukoja joita istuksi torin laitamilla ja katoskahvioissa kyllälle asti. Oli siellä muitakin joutokuljeskelijoita. Turisteiksikin niitä voi sanoa. Juttusille ei tullut ryhdyttyä kenenkään kanssa.

Torilta menin takaisin autolle ja tempaisin itseni serkun luo kylään. Se vierailu oli pyörinyt jo useamman vuoden ajan takaraivossa ja nyt sen sain toteutetuksi. Kannattikin se. Mukava oli jutella. Sain uuden valokuvan ukki-Abrahamista.

Rankkojakin aiheita jutteluihin lipsahteli. Hänen isänsä ja veljensä itsemurhia sivuttiin. Tosin niiden äärimmäisen brutaaleita tekotapoja ei käsitelty.

Mieltä kuohuttava vierailu vaikka mitään ihmeellisstä tällaisissa ei luulisi olevan.

Siinä talossa vierailin viimeksi 90-luvun alussa sen valmistumisen jälkeen äidin ja täti Allin kanssa. Myös itsekseni muistelen ainakin yhden kerran käyneeni.

Varissuari tuli käsiteltyä, Pohjoismäki mainittua, ukkia ja neljännesmummoa siellä, poistumisia elonkirjosta. Ukki olikin kuollut poskessa olleesta luomesta levinneeseen syöpään. Sitä en tiennyt. Liekö äitikään kun se ei semmoisesta koskaan puhunut?

Tarkastelin lampun valossa ukin kuvaa ja kyllä hänen oikeassa poskessaan on pyöreä patti. Sekö lie syöväksi äitynyt? Melanooma varmaankin.

Valokuvassa ukin ilme on valoisa. Siitä saa aivan toisia ajatuksia kuin aiemmasta, hangessa nuhjaantuneissa vaatteissa tököttävästä pienestä miehestä ja häneen liittyvistä, lapsuudessani usein toistetuista ikävistä anekdooteista. 

Tämä kuva on otettu joskus 40-luvun puolenvälin huitteilla kun vieressä istuvan Oivan ja täti Hellin häitä ovat viettäneet. Tai jokin muu juhla on ollut meneillään kravateista päätellen.

Koska alkoi ripeksimään vettä enkä viitsinyt räystäänkainalohommiin kiipeillä, kävin  Ruatosuolla lakkatilanteen tarkistamassa. Raakojen muurainten punaisenkeltainen hehku mättäissä vain loisti. Keräsin kypsiä reilussa puolessa tunnissa kilon verran pikkusankoon.

Jos jaksaisi, ottaisin lapion ja kuokan ja kävisin kaikkien kolmen 60-luvulla vedetyn ojan päät jyystämässä tukkoon. Se suonläntti ei tule ikinään tuottamaan puupääomaa yhdellekään sen omistajaksi kirjatulle sijoitusköörille. 

Suolle nousseen vänkyräisen, harvan petäjäesiintymän laatu ja määrä ei ole vuosikymmenten aikana muuttunut miksikään. Vahvimmat puut ruipeloisen ihmisen käsivartta paksua ja muutaman metrin korkuisia. Ei sille suolle harvesterilla asiaa ole koskaan. Jos mukaan mitataan Purnonsuo (eli  Villeänsuo) aina Vanhalle maantielle saakka niin kapean suojuikeron pituus lienee puolitoista kilometriä. Olisi sopiva ennallistamisen kohde, mutta kun tietää tämän perän metsä-änkyrät, niin eipä uskalla mennä edes ehdottamaan. Mönkivät vielä uhmapäissään hirveine ojakoneineen paikalle ja raiskaavat jo umpeutumassa olevat ojat uudelleen auki.

(Suattaa olla, että kertasin edellisessä ainakin jo kerran kertaamaani, vuan mittee se kettään haettoo.)

Viiden aikoihin iltasella sade loppui joten kiipesin tikkaille ja eristin, niittasin juurimaton ja kalikkarvistön muutamien kattotuolien väleihin. Jäi enään kolme väliä jäljelle. Ampiaisia härräsi jälleen ympärillä. Yhtään pistosta ei tullut vaikka yksi kävi poskeakin kopaisemassa. Oli pienilajinen ampiaispopulaatio, mutta ne ne vasta ätäköitä ovat jos sille päälle alkavat. Nyt pesä jää eristekerroksen taakse, mutta pääsevät ne vielä toistaiseksi aaltopeltikatteen ja ruvelautojen välien kautta kulkemaan jos uuden reitin älyävät porukoilleen merkata. 

Ruvelauta=ruodelauta; savolainen ei suostu deetä suustaan päästämään.

Muutama päivä sitten valmistamani kalakeitto oli pilaantunut joten keitin uudet potut ja nautiskelin sipulipaistoksen kera. Maustoin yrteillä. 

Montakohan päivää pelkillä uusilla potuilla ja sipuleilla kyllästymättä jaksaisi eloansa ylläpitää? Nyt saisi helposti jälkiruuaksi marjoja metsästä ja kanttarellejakin oli kuusikkopolun varressa nousemassa.

Muokkasin ukin ja Oivan kuvaa niin, että "leikkasin" kuvankäsittelyllä Oivan pois. Kuva hämärtyi hieman, mutta kyllä se silti parempi on kuin edellinen. Ukilla on isot, töitä tehneen ihmisen käet, ihan kuin Äetilläni oli, ja minulla.

                                                       Abraham Tuovinen 1883-1963

8.7.2024 maanantai

Uamulla klo ½5. Tuntuu jo syssynhenkäykset, alle 10 lämmintä. Eilen tuuli lujasti ja satoi, nyt tyyntä, muutama pilvenriekale taivaalla ajelehtii.

Abraham-ukki kallisteli unessa petäjäpölkyn puolikkaan päällä joka oli aseteltu Unipuron ylitse sillaksi. Ukilla olisi ollut mulle asiaa, mutta uni keskeytyi kun Vinha alkoi rähistä ulkona ikkunan alla.

Käänsin eteläpäädyssä tolpannokkaan kiinnittämääni paneelia nousevan auringon suuntaan ja harmittelin jälleen, kun en pysty hankkimaan paria lisää ja telinettä katolle johon ne sarjaan kytkisin. Yksi nousevan auringon suuntaan, toinen etelään ja kolmas länteen. Sitten tietenkin tarvitsisin pari isoa akkua, isomman invertterin ja niihin virtasyötön mukaisen lataussäätimen jne. jne. 

Tässäkin ironianpiikki sivaltaa kun kritisoin alati kulutusyhteiskuntia, mutta omille "tarpeille" ei minihuushollissanikaan loppua tulisi jos rahkeissa varaa olisi.

Mediassa iloisia uutisia Ranskasta: Äärilaidan oikeisto hävisi vaalit!

Onko sitten hyväksi, että vaaka kallistui äärellisesti vasemmalle, niin se koetellaan vasta käytännössä. Tasapainottaa ehkä se, että Macronin libirualitkin säilyivät vahvana vallankahvassa.

Kansainälisen politiikan pelisilmät puhuvat jo uuden, vieläkin liberaalimman puolueen synnystä Ranskaan.

Jospa kansat, jotka massoista koostuvat, kollektiivista järkeäkin välillä edes vahingossa käyttäisivät.

Marine le Peniksen häviö oli hyvä asia. Hänellä ei ole enää asiaa seuraavaksi Ranskan presidentiksi kun jälleen selkäänsä sai. le Peniksen varjossa taimella töröttävä ääriälykkö Jordan Bardella on vähintään yhtä vaarallinen ilmestys oikeiston junttanuijaksi kuin puhemies-jalkapuuhun kahlittu Halla-aho Suomessa.

Nyt olisi tienpuolen räystäänalunen eristetty, rätitetty ja kalikoitu. Vielä lisäkoolaukset aluslautoja varten ja toisen sivun koolaukset sekä aluskangas niihin kiinni niin voipi jättää odottamaan verhousta. 

Luen tässä kahvia hörppiessäni Mari Koppisen tekstiä kanadalaisesta Andrea Robin Skinneristä joka on Nobelvoittaja Alice Munron tytär. Andrea Robin on joutunut yhdeksänvuotiaasta lähtien aina teini-ikään saakka äitinsä toisen aviomiespedofiilin seksuaalisten perversioiden kohteeksi ja on kirjoittanut siitä esseen joka kanadalaisessa lehdessä on julkaistu.

Voisivat ne suomentaa sen Hesariinkin!

Alice Munron nobelvoitolta taisi sädekehä nyt murtua sillä hän on kohautellut vain hartioitaan lapsensa hyväksikäytölle.

Useammalla eläjällä luurankonsa kaapeissansa. Niiden paljastumista julkisuus suojaa Metoon jälkeen aina vain vähemmän.

Mutta silti poliitikot viimeiseen saakka rydmanejansa suojelevat jos se vain omien, poliittisten asiain ajamisessa eduksi on.

H on tulossa alespäin Sallasta viimeiselle pyöräilyetapilleen Suomen ympäri. Kuhmossa miettii, ajeleeko tätä kautta sitten pois.

P:n Äkäslompoloon meno ainakin viivästyi jos ei tyssännyt sitten kokonaan. On sillä joku työhaastattelu keskiviikkona Knissa.

Eliaskin soitteli Oulusta.

Alan aikasten nukkumaan. Aamulla ajattelin ensitöikseni käydä Ruatosuolta keräämässä kypsät pois.  

Moskovan Zaatanan käskyläisarmeija on tehnyt zaatanallisen ohjushyökkäyksen Ukrainaan. Kiovassa jytkypommi on tuhonnut lastensairaalan lapsineen päivineen. 

Miljoonat kuvitteelliset kourat puristuvat Moskovan Zaatanan kurkkuun tämänkin terroriteon jälkeen, mutta jos yhdetkään niistä eivät pääse konkreettisesti sitä tekemään, ei vihalla aineettomassa muodossa ole minkäänlaista vaikutusta terrorin tyrehtymistarpeelle.

Pelkkä vihantunne on yhtä tehokas estämään pahaa tapahtumasta kuin uskovaisten kaikkivaltiaat jumalat taivaissa kun niiden olemassaolo ja kaikkivaltius on vain uskossa vahvojen aineettomissa mielikuvitteluissa.

Jumalankansaksi mainitun Israelinkin hyökkäyksen uhriluvun kerrotaan paisuneen jo 200 000 ihmiseen joista siviilejä ilmeisesti yli 90%. Ja Netanjahu sen kuin porskuttaa kranaattimeressään, mutta kaikelta pahalta maailman lapsia pelastelevaa taivasten jättiläistä ei näy mailla ei halmeilla.

                                                  (Ruatosuon Kielikämmekkä)

9.7.2024

Enpä nyt noussutkaan kuin vasta viideltä. Elikä menee yli kuuden ennen kuin lähden puuron syötyäni suolle. Olisi ollut viileä aamu (+11).

Hesarin 50-vuotta sitten jutun kuvituskuvassa muanviljelijä Martti Vartiainen nostelee heiniä seipäille Siilinjärven Toivalassa. Olin Martin tilalla tekemässä navettaremonttia 1975 tai -76. Aikasten poikanen olin vielä, mutta muistan monia tapahtumia ja asioita siltäkin kesältä.

Kun Martti vastasi tuvassa puhelimeen, se poikkeuksetta möyrähti: "Toevalan Karju!" 

Eräällä aamukahvitauolla Martin pikkuinen tyttö tulee kahvikupin kanssa unisia silmiään hieroen luokseni ja sanoo: "Herrla Heikkinen, kuaja kerlmoo..." ja sitä lausetta olen sopivissa tilanteissa käyttänyt näihin päiviin saakka.

Martin oma lapsuus ei lie kovasti auvoinen ollut. Hänen toisen puolen kasvonsa oli kuin palovamman jäljiltä ja korvanlehtikin tynkä repale vain. Kertoivat, että M:n ollessa vaippaikäinen, olisi isänsä ottanut potan ja kääntänyt sen lapsen päähän johon se oli juuttunut kiinni. Virtsa ja uloste olivat kerenneet polttaa toisen puolen kasvot ja päänahan rakoille ja siinä oli myös korvanlehti kärsinyt pahat vauriot. Oliko lastensuojeluilmoitusta tehty? Oliko iskä käräjille kärrätty?

Siellä se kärty, vanha isä vietti poikansa huushollissa edelleen vanhuuden päiviään. Lie pahat tekonsa jotenkin anteeksi annettu, villaisella käytännön vuoksi paineltu?

Martin topakan emännän ajokki  oli keltainen Kartanovolvo. Kaesa oli vanhimman tyttären nimi, mutta sen enempää kuin emännän niin ei kerlmanpyytäjätytön nimikään tule nyt mieleen.

Aamuinen hillasuolla käynti tuotti parin kilon satsin. Raakoja jäi kypsymään vielä. Tullessa keräsin kastikelihat kanttarellikuusikosta. Niitä on nousemassa runsaasti. Aikasessa nekin ovat.

Päivän mittaan sain pihankin puolen räystäskainalon umpeen. Jälleen oli ampiaisista pikkuriesa, mutta eivät ne tälläkään kertaa käyneet piikittämässä. Ihmeissään härräävät umpeen menneen kulkureitin äärellä pesän munista kuoriutuville toukille keräämänsä eväspalaset leuoissaan. Kyllä ne pian hoksaavat uuden kulkuväylän kuten toisenkin puolen ampiaiset näyttivät keksineen.

On nuista ihmisistä pirunmoinen harmi!, kiroavat ampparit niin että pellit kumajaa.

Nato kokoustaa amerikoissa. Stubbi pyyhälsi paikalle ruotsalaisten koneessa kun oma myöhästeli. Siitä nuapurjkyyvistä  repii joutavuksien journalistilaidat otsikoita vaikka sellaisen käytännön luulisi olevan vähintään ilmastoteoille esimerkkinä jos todellinen vaikutus olisikin nolla.

Mitenhän käy Bidenin? Arvelevat jo piiloviesteissään, että "äkkiä vanhentavana" vaivanaan olisikin Parkinssonin tauti.

Huvittavaa. Ihan kuin ihminen ei olisi vanha kun vuosia on harteilla jo yli 80!

Mustikka alkaa olla poimintakypsää muutaman päivän kuluttua. Kävin piirakan verran keräämässä. Kokeilin sen  tekoa jälleen kaasu-uunissa, mutta ei se onnistu. Pohjapuoli palaa ennen kuin pintapuoli kypsyy. Söihän tuota mesiangervoteen kera. Imelää oli kun huitelin aineet sekaisin perstuntumalta.

10.7.2024 keskiviikko

Päänsärkyyn heräsin kolmelta. Aiemmin puoliltaöin piti käväistä myös hereillä kun veti suonella oikeaa jalkaa niin saatanasti. Kävin kaivolla kaatelemassa kylmää vettä alaruumiilleni niin se vei vetelyt tehokkaasti pois. Ja nukahdinkin ihan helposti uudelleen. 

Näin jälleen samaa unta kuin joskus aiemminkin. Siinä on se vanha, hirsinen, pitkänkapea talo jonka sisälle kun lonksuvista pariovista astuu, ei sen toiseen päähän koskaan pääse vaikka meininki olisikin.

Aamulla jouvuttauduin ennen kuutta hillasuolle Perssilimälammille. Vajavan sankollisen sain kerätyksi. Kypsymään jäi tuhannet muuraimet. 

Perjantaina lähden viemään Pauluksen Kittilään. Hänellä alkavat työt Äkäslompolossa maanantaina.

Aluksi se on kuukauden pesti, mutta eiköhön kun sinne menee niin töitä löydy sokkelin jos toisenkin juurelta. Puoli vuottahan poika ehtii olla ennen armeijaa jos hyvin luistaa.

Isänsä jäljille Lappiin, voisin kehaista, mutta eiköhän ne minun jälkeni ole jo tuhansien muiden jälkien alle survoutuneet.

Oli kesäisen kuulas aamu, lampien pinnat tyynessä jutkottivat. Metsäviklopariskolla oli poikaset ruovikossa. Pitivät melkoiset metakat koetellessaan houkutella minua eri suuntaan kuin missä oletin poikasten lymyilevän. Sitten ne rauhoittuivat kun jatkoin marjojen keruuta enkä tähtäillyt kamerannysälläni sen enempää.

Lampien pohjoispään ohittaa ennen paljon käytetty polku joka vei ja toi kulkijoita Pohjoismäestä Näläkämäkeen ja Karimäkeen ja kirkonkylään ja vaikka Roomaan ja takaisin. Polun ura näkyy edelleenkin lettoisimmalla kohdalla muutaman kymmenen metrin matkalla.

Pohjoismäestä on jälkeläisiä ainakin Sveitsiin päätynyt jossei muuallekin. Ketään ei kotipitäjään ainakaan ole jäänyt. Äetini puolen Tuovissuvun korpikeskittymässä on parhaillaan ollut neljä taloa joista kaksi rakennusta vielä jotenkin pystyssä kenottavat ja kahdesta uunit/piiput ja kivistä muuratut sokkelit erottuvat.

Nyt kun minulla on toi tarkempi kuva Uappoukistani, niin oli helpompi kuvitella hänet sitä polkua tallomaan, ja lakkojakin suolle keräämään vaikkapa kesällä kerran vuonna 1948 kun hän on ollut sen ikäinen kuin minä nyt.

Metsänraiskurit olivat käyneet lampien läheisiltä maaharjanteilta kaatelemassa vanhat männynvänttyrät sellukattiloihin murskattaviksi. Vitutti katsella maanmartoa kyntäneiden teräshirviöiden jälkiä kun muistissa ovat viimeksi tavatessamme elossa olleet, hienoihin asentoihin luonnon olosuhteiden vääntelemät ja kääntelemät vanhat petäjät.

Illasta kävin vielä Äetin lakkapaikalla Kervisuolla, mutta ei yhden yhtä lakkaa löytynyt. Sanonta jos muualta ei lakkoja löydy niin ainakin Kervisenkupeelta. Nyt löytyy lakkoja kaikkialta muualta, mutta ei sieltä.

Kerviseltä jatkoin matkaani ryteikköistä suonlaitaa. Kokeilin, osunko kerralla joskus kunnostamani lähteen luokse kun janotti, ja kerrallahan virvoittavien vetten tykö taivalsin.

11.7.2024 torstai

Lähden Kniin kunhan puuro syöty ja kamppeet kasassa. Klo nyt 03.40.

Luin aamun epistolakseni HS:n Mikko Puttosen esseen "Jäähyväiset vapaalle tahdolle"

"Meitä eivät määrää vain luonnonlait. Olemme myös onnen pelinappuloita. Brittiläinen filosofi Galen Strawson onkin osuvasti sanonut, että tuuri nielee kaiken.

Elämä on toistuvia arpajaisia, joissa käy joko parempi tai huonompi onni. Ensimmäinen arpajaisvoitto voi olla se, että syntyy vauraaseen maahan ja hyvinvoivaan perheeseen. Toinen arpajaisvoitto on saada geenit, joiden ansioista koulu sujuu helposti tai ihmiset suosivat seuraasi, koska olet hyvännäköinen."

Sattumienhakuisuudesta olen itse puhunut jo älyllisen elämäni alkumetreillä. En minä oman onnensa seppä-unelmiin ole voinutkaan uskoa koska näin ja koin jo varhain kuinka sattumaa kaikki on.

Se pahinkin on tapahtunut: Juuri kun olet ollut oppimassa ymmärtämään, kuinka pienistä asioista onni koostuu ja että niistä täytyy ruveta kiinni pitämään ja kerryttämään onnensipareen ympärille varmuusvarastoa, kaikki saavutettu tempautuukin ulottumattomiin ja jäät tyhjän päälle keikkumaan.

Mutta katotaanhan nyt jälleen huomisen sattumien kortit jos huokua palkeissa riittää. Tai ainakin täytyy yrittää olla takapiruna kun lapseni niitä plaraavat.