8.11.2023 keskiviikko
Jonathan ja Sara saaneet eilenaamulla tyttövauvan. Israel-Gaza varjo yltää onnen ylle sillä S:n isä on israelilainen ja kotoisin siltä alueelta, josta hiekkaerämaiden tämänkertainen, murhaava jytäkkä alkoi.
Omat huolemme suuret: Omenapuiden lehdet jäivät karisematta, mitenhän käy seuraavan kesän omppusadon?
Laitoin ruuaksi uunilohta kasvispedillä.
9.11.2023 torstai
Tiedeartikkelin otsikko vuodelta 2019: "Hyvästi, vapaa tahto - Tietoiset päätökset ovat harhaa, koska aivomme tekevät päätökset ennen kuin teemme mitään"
Ingressi: "Aivojen neurobiologisesta koneistosta ei löydy vapautta. Tunne siitä on kuitenkin tarpeellinen harha, sanovat tutkijat."
Kuinkas sattuikaan juttu uudelleen eteeni kun lukemisenani on Artur Scoppenhauerin filosofiaa vapaasta tahdosta.
A.S:n olisi syytä syntyä uudelleen tämän päivän neurotieteellisesti tutkittavina olevien ihmisaivojen maailmaan ajattelemaan samaa aihetta, sillä ei hänkään vapaan tahdon olemassaolon puolesta ehdoitta liputtanut.
10.11.2023 perjantai
Hautasivat Helsingin Hietaniemeen Martti Ahtisuaren. Seremonia oli koko iltapäivän kestävä näytelmä. Vilkuilin sitä tulisijoja lämmitellessäni ja ruokia laitellessani, mutta sitten pitikin lähteä kauppa-asioille ja jäi loppuripottelut livenä näkemättä.
Piispa Huovisen puheet olivat samoja ikiaikaisia raamatullisia toistoja joissa ylistystä olematonta jumalaa kohtaan ei puutu. Mutta Pirukos aivoihin etsautuneet jargonit papeilta pois pyyhkisi.
Kirkon palvelijoiden näyttelijäsuoritukset ovat kyllä useimmiten huippuluokkaa kun ne unihiekalle rakenneltujen uskomusten pönkkinä taiteilevat.
Prismassa tutunoloinen, nuorehko äiti fyysisesti vammaisen lapsensa kanssa vaihtoi pari sanaa öljyhyllyjen äärellä kanssani. En kuitenkaan muistanut kuka hän oli.
Ruokanamme tänään oli siis Kivikylän savukalkkunasiivujen vahvistamaa perunalaatikkoa jossa runsaasti yrttejä, juureksia ja sipuleita. Tavallaan Janssoninkiusauksen tapainen uuniluatikko iliman kermoja ja sillinsiivuja. Kelepasihan tuo.
11.11.2023 lauantai
Yritin muutama viikko sitten saada lääkäriaikaa alati päässä "kelluvan" säryn takia. Se meni ensin hoitajan kanssa tekstittelyksi (omasote) ja sen jälkeen lääkäri lähetti viestin, että päänsärky taitaa olla vain oire jostakin.
Eikös se "oire" pitäisi myös tutkia?
Paistoin kolme isompaa ja kaksi pientä kakunpohjaa. Kahteen niistä Puutarhuri rakenteli G:n kanssa täytekakut. Toinen mummolaan ja toinen itselle ja pakastimeen yksi.
Haudutin uunissa ohrapuuron ja kypsytin Vinhalle pellillisen saksalaisrojukaupan kanankoipia. Olivat alennuksessa: kilohinta oli pari euroa.
Tapio soitti. Kittilänkin kairoille kylymää rintamaa pohjoinen kierrättää. Luntakin niin, että olivat käyneet suksimalla hirvijahdissa. Ostohirven lapaa se silti parhaillaan vuoli käristykseen jota Viitasaarelainen tuttu oli myynyt 8€/kilo. Siellä olivat myyntiin päätyneet koska hirviporukan taloudenhoitajaan oli iskenyt pitelemätön pelihimo ja se oli pelannut kassan tyhjäksi.
12.11.2023 sunnuntai
Isäinpäivä. Jokainen tiedossani oleva jälkeläiseni onnitteli ja korttejakin sain. Yllätyslahjan kaivoin paketista kakkukahvia ruusukupista ryystäessäni. Se oli Raatinkellon kultasepän kaulakoruksi takoma vuoden 1958 täyshopeinen markka.
En lähtenyt mummilaan kun päätä särkee hervottomasti.
Faijavitsi sattui silmiini: Kuka on Maijamehiläisen isä? No, faijamehiläinen.
Ruokia ei tänään tarvitse laitella kun muut saavat mummin laittelemaa hyvää siellä käydessään. Vinhallekin on helppo ulkona kylmässä olevalta uuninpelliltä kanankoipia vain ojennella.
Kirjoitin sotia ja rauhaa koskevaan lehtikirjoitukseen kommentin jonka yhden kappaleen, joka olisi riittänyt, muotoilin näin:
Laittakaapa sotateollisuus-sanan paikalle rauhanteollisuus. Eikö näytä ja kuulostakin vallan naurettavalta vaikka hornetienkin sanotaan edistävän (varmistavan) rauhan säilymistä.
Skriivasin loppuun naivisti: Ihminen on hyvä ja katsoo peiliin. Sieltä katsovat jokaisen kohdalla molemmat ääripäät: Sota ja Rauha.
Tolstoilla oli erään kirjansa teemana ja nimenä Sota vai rauha ja Mihail Siskin muotoili tänä vuonna suomennetun kirjansa Sota ja rauha-nimiseksi.
Sodan ja rauhan väliin voi nykytilanteessa murjaista myös sekä koska ainakaan toistaiseksi ei kolmatta maailmansotaa ole julistettu alkavaksi.
Maailmanpaloa haluavia kyllä riittää ja siksi sodan käsikirjaakin täydennetään kuumeisesti.
Sotaan aina valmista Natoa ja rauhanpykälillä kuorrutettua rauhanjärjestö YK:ta ei voi kuvitella samalle viivalle rauhanturvaamisessa. Jälkimmäinen ei ole mihinkään valmis vaikka sen "rauhanturvaajat" nojaavatkin vartiopaikoilla kivääreihinsä. Tai juuri siksi.
Yhdistyneet Kansakunnat-rauhanjärjestöstä ei välttämättä tule tarpeetonta vaikka perustamisensa aikoina huulta asiasta heittivätkin; makaaberia huumoria tarvitaan onhan YK:n kokoushuoneiden mattoihinkin kirjailtu vain diktatuurijäsenille näkyvä RIGHT off VETO.
13.11.2023 maanantai
Menin aamulla 08.40 rokotusjonoon. Jono ei kohdallani edennyt edes sisälle kun tultiin sanomaan, että mänkeeten kottiin, tännään ei enempää keretä rokottaa.
Tilasin tabletille ad Librikseltä (minkähän takia kirjafirman nimi assosioi ajatusta lastenvaippoihin?) Tapio Bergholmin Kovan Koiviston ja Veera Jääskeläisen Rouva diktaattorin. Lahjakorteista jäi vielä muutama euro käyttämättä. (Libero on vauvanvaippa-tuotemerkki, siksi.)
Luin jo vähän matkaa Jääskeläistä. Häiritsee kappalejakojen epämääräisyys. Aloitusrivien sisennyskin on vain yhden välimerkkinäppäimen painalluksen mittainen.
Tekoälykö...köh editoinnin nykyisin suorittanee kun Kovan Koiviston sivuillakin heti alkuun oikeakielisyyteen tottuneet vanhat silmäni törmäävät kahteen taivutusvirheeseen samalla rivillä: "Hän (Koivisto) korosti, että sosiaalidemokraatit olivat parantaneet vähävaraisten eläkeläisten asemaa, kun kansaneläke oli köyhimmille suurimpi ja rikkaimmille pienimpi."
Mitähän itse Manu kirjoittavana henkilönä olisi jo tällä sivulla ärähtänyt...
"Jos on sanottavaa, pitää olla kyky ilmaista sanottavansa..."
Tekoälyltä tulee puuttumaan kyky oikeakielisyyteen joka vielä "eilen" vallalla oli koska niiden "aivojen" kieliosaamista ovat ryhtyneet rakentelemaan lajimme digimurroksessa kasvaneiden aivot jotka eivät ole lukeneet menneisyyden valtavaa kirjallista tuotantoa, niiden kirjoitussäännöstöä ja muita lainalaisuuksia. Ne loivat kera avuliaitten (laiskojen) vanhempiensa ensin kokonaan oman kielensä, jonka nyt sitten ovat luovuttamassa sähköisille roboteille ja -alustoille edelleen muokkauntumaan.
Tekoälyä koodaavat nörtit eivät osaa kielioppia edes mutuna.
Hallelujaa ja aamen suomenkieli, Kalevala ja Seitsemän veljestä.
Vaan ovathan ne esivanhempamme pärjänneet nuolenpääkirjoituksellakin tuhansia vuosia, jotta mitäpä tuota harmittelemaan.
Samuli Paronen oli väärässä. Ensin oli ihan muuta kuin Sana; ensin oli nokiviiru kalliossa. Lopussa hohtanee pimeydessä neonvalokirjaimin EXIT.
Piti kampeutua päivien päästä korjaamaan: Paronen murahti maailma ON SANA, ei että sana olisi ollut ensin. Nokiviirusta kallion kupeessa jään edelleen olemaan samaa mieltä itseni kanssa.
14.11.2023 tiistai
Menin aamulla puoli kahdeksalta lakkautetun Seminaarin kampukselle järjestetyn rokotuspaikan oven taakse odottamaan. Ovenkahvaa pitelemässä oli jo viisi henkilöä. Puolentoista tunnin odottelun aikana paririvissä mutkitteleva jono kasvoi satametriseksi. Vaan nytpä on molempien rokotteiden terrorismisntorjuntasyksiköt kehon virtausten juoksuhaudoissa asettautumassa puolustamaan kotimaataan viirusten ulkoisia hyökkäyksiä vastaan.
Israel-Gaza (Hamas-Netanjahu) sodassa ei kannata ruveta kummankaan puolelle kannanotoissaan. Lajimme terhakkaammat (pörhökkäimmät) siellä vain toisiaan tappavat ja oheistuotteena molempien toimista tulee valtavasti "sivullisia uhreja".
Silmät täytyy joka tapauksessa sulkea kun uutisissa näyttävät ruumissäkkejä ja keskosvauvoja särkyneen infran keskellä.
15.11.2023 keskiviikko
Aamulla varhain pikkupakkasessa kävin ulkoiluttamassa koiran. Joku nuorehko hemmo polki läskipyörän renkaat humisten katua pitkin kaupunkiin päin. Missähän hänenkin työmaansa sijaitsee kun viiden aikaan jo oli menossa? Ehkä Renforssinrannan sokkeloisen kiinteistökomponentin uumenissa, siellä Euroopan nopeimmaksi sanotussa tietoliikennkeskuksessa. Sillä samalla niemellä, jota yli 110 vuotta sitten ovat alkaneet sellutehtaan paikaksi kirvein, pokasahoin, kuokin ja lapioin raivata. Hevoisetkin siellä ovat nahkaansa kireällä joutuneet pitämään ja pomot huutaneet kuin syötävät resuisiin sarkalyyseihin puetulle työläisarmeijalle.
Ja vain leipähuolista vapaa aatelinen Herman Renfors rantoja kiertämään on lenkkipolulle nimensä saanut. Tai no, onhan se "Umpin Vanhan Kerhon" edessä joku kirvesmies-pronssiveistos työläisistäkin juurrutettu nurmelle jököttämään.
Taivas on ollut tasaisen harmaan pilvilautan peittämänä jo pitkään eikä tällenkään päivällen näytä vanhaa taivasta esiin tulevaksi.
Tänään Äetin muistorantu eloni muiden rantujen joukossa 101 vuotta. Jos muut sisarukset eivät tuota rantua muista enää jatkaa, ainakin itse jokainen marraskuu yritän. Ei sillä elämänmenoon mitään vaikutusta ole kuin oman pääni sisällä. Haihtuvaa on tuskakin jota joskus Äetiä muistellessa tunnen. Kontrasti siihen, että tajuaa olleensa edesauttamassa naisia äitiyteen itsekin tekee ajatuksista vieläkin vaikeampia
Vanhimmat tyttäreni, teidän "äitirantu" murtui palasiksi jo, kun olitte kovasti pieniä vielä. Miten sellaisen muistohaituvan kanssa jaksaa omaa äitiyttäänkään kannatella? Jos satutte sitten joskus lukaisemaan nämä rivit, niin tiedättepähän, että iskä on pohtinut semmoisiakin. (Tuhannesti enämpi kuin vain nämä rivit.)
Iltasella
Muistiinpanoni ovat kuin mustikkakiisselilautumia lumessa.
Mistähän tuokin ajatus kirjoitettavakseni tupsahti? Onko siinä mitään mieltä?
Ehkä se esiintyi unessa josta muuta en enää muista. Ja unissahan tapahtumat ja ajatukset ovat useimmiten aivan pöljiä.
Ruuaksi rakentelin tänään ohrasta, kaurasta, riisistä, ruiskesta (rukiista) ja kananlihasilpusta koostuvan uunipadan. Samalla jälleen uuniohrapuuron ja Vinhalle ½-kypsytin luuta ja lihaa.
Rukiin taivutus "ruiskesta" muljahti ruokia laitellessa mieleen kun äskeisessä eilisessäni jonain päivänä 1980-luvulla vanhin tyär halusi sen niin taivuttaa kun kerta muutkin jyvät päättyivät sta:han.
Nyt illalla huiman laadukas japanilainen elokuva Teemalla: Haruki Murakamin tekstiin pohjautuva Drive My Car.
Minullakin on ollut Saab 900, harmi vain, että oli valkoinen. Elokuvan punaisen olisin voinut silloinkin haluta jos koskaan olen hankkimieni autojen värejä sen kummemmin miettinyt.
Rupesin jo pätkälleni lukemaan Kovaa Koivistoa, kun katsomani elokuvan jälkimainingit alkoivat vyörähdellä Berghomin rutikuivan tekstin väleihin sulattaen sivut valkoiseksi läntiksi näkökenttään. Punaiseksi sekin sitten muuttui, alkoi ahdistaa ja säpsähdin hereille kun unessa ajoin kahdella, yhteen hitsatulla valkoisella Ladalla Valkeakosken Vuolteensillan tanssilavan parkkipaikalle. (Se on palanut jo aikoja sitten.)
Oikeanpuoleisen Ladan ratin takana istui tyttö kuten elokuvan Saabin kuljettaja, mutta se oli kuitenkin Tuulevi joka silloin kerran tanssilavan parkkipaikalla oli parkkeerannut väriä ja moottorin kuutiotilavuutta myöten samanlaisen Ladansa minun Ladani viereen ennen kuin edes oli tavattu.
Sekin ilta silloin joskus oli perin merkillinen. Muistuma muistutti jälleen kaiken sattumanvaraisuudesta joka japanilaisen elokuvan ydinsanomakin ehkä oli.
Jälkeenpäin voi heittää mystisyydenpölyä senkin tarinan ylle ja kas, se kaikkihan tapahtui kuin elokuvissa.
16.11.2023 torstai
"Tämäkin vuosi on sotaa" otsikoi kirjailija Susanna Hast Hesarin esseensä. Se on tekstiä joka ei asetu yhdenkään sotaa käyvän maan eikä sotaa käyvien henkilöiden puolelle. Ei ritustele rivienväleihin historiallisia henkilöitä, uskontoja, jumalia eikä se jatustele mitään muutakaan tapahtumien ytimestä etäännyttävää potaskaa hengellisistä olemattomuuksista joilla niin monet yrittävät sotien syitä perustella.
Susannan essee on kirjoitettu tunteenvereen kastetulla kynällä jonka äärellä pragmaatikoiksi itsensä julistaneiden ivahuulet mutruun menevät.
Verrokiksi luin uudelleen aiemmin mainitsemani toimittaja Saska Saarikosken kolumnin jossa hän, kirjailija Pentin poika, kirjoitti Lähi Idän kriisien syistä, ja kuinka ne juontavat juurensa tiettyjen Abrahamien poikain tekemisistä.
Oli sekin kirjoitus erinomainen täsmä-osaavuudessaan, mutta se oli lopulta kuitenkin vain kirjoitettuun historiaan (tutkimuksiin) tutustuneen ihmisen asia(leipä)tekstiä jota kirjoittaessa ei ole kyyneliä vuodateltu.
Vihreyttä näin talvellakin hohkava tuija-pensasrivistö etelänpuoleisella tontirajalla on jatkuvan ilon aihe. Se käy juuri tuohon kuin punainen nenä Pelle Hermannin naamaan.
Kummallista tässä ja eilisessä päivässä on ollut, ettei koske päähän!
17.11.2023 perjantai
Olisiko nyt sopiva hetki lukea Matti Pulkkisvainaan Romaanihenkilön kuolemaa kun "Israel tuhoaa Gazan kaupunkia" roiskauttaa aamun lehden otsikkokin päin yöunien jälkeen sirrillään olevia silmiäni.
Ihan hyvin olisin voinut jatkaa Moskovan Zaatanan aloittaman sodanajanpäiväkirjaani (lopetin 1.8.22 numeroon 160) sillä jokaiselle päivälle on elonkehämme kurjimmat toimijat varmistaneet sodasta puhumisen tarpeiston, aiheet, ruumiit ja totaalisen tuhon elementit.
Olemme välillisesti olleet osa Ukrainassa käytävää sotaa koko ajan. Ja kun Hamastaavettikin röyhtäisi tappavan, räjähtävän sappioksennuksensa Israelgoljatin rinnuksille, osallistumme miljoonien avustuseurojen voimin kaiken tuhoamisoperaatioon Gazassa vaikka emme sitä sillä tavalla otsikoikaan.
Suomen hallitusvalta teki päätöksen, jolla panee rajavartiolaitoksen laskemaan puomit ales neljällä itäisen rajan ylityspaikalla. Tulppaavat silläkeinoin pakolaisvyöryä jonka ensikuohuina muutamia kymmeniä ihmisiä jo kerkesi polkupyöräillä rajan ylitse tutkittavaksi, onko aikomus mikä.
Venäläiset ovat kaiketikin kuljettaneet turvapaikkaa etsiviksi mainostettua väkeä kauempaa autoissa, antaneet (rajavartijat myyneet) heille polkupyörät ja osoittaneet suunnan: 3-5 kilometriä tuohon suuntaan mars!
Entä jos seassa on niitä kuuluja pieniä vihreitä miehiä? Ainakin niillä nyt kansalaisia peloitellaan joka toisessa möläytyksessä jos vaikka twitteriä vilkuilee.
18.11.2023 lauantai
Suomen ja Venäjän rajadraama on siirtynyt ulkomaisin ohjaus- ja näyttelijävoimin tästä 126 km päähän Vartiuksen Tullin kesäteatterilavalle hiutaloivaan lumisateeseen. Lippuja ei näytökseen enää myydä Suomen puolelta, mutta mustapörssi käy kuumana naapurissa.
Kremlin zaatanoiden käsikirjoittama ja ohjaama Rajatapauksia-näytelmä tullaan kyllä lopettamaan. Muutaman päivän päästä koko rajarailo on kiinni ja betoniset porsaat ja piikkilangat jäävät kuukausiksi aukkojen kohdalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti