tiistai 14. helmikuuta 2017

Merkintöjä

8.2.2017 Keskiviikko

"Kun tuijottaa tarpeeksi kauan kuiluun alkaa kuilu katsoa takaisin."

Minun kuilussani takaisin katsoo oman eiliseni lisäksi maailmanpolitiikka. Molemmat yhtä rikki. Omat, eletyt päiväni voisin vaihtaa. Nyt tietäisin, millaisiin.

9.2.2017 Torstai

"Minkä taakseen jättää sen eestään löytää." Tässä luterilaisessa ähäkutissa on raskas syyllistäminen mukana, anteeksiannon mahdollisuuteen se ei pohjaudu. Se on julma väline vihollisen käsissä, lähimmäiselle täsmäase.

10.2.2017 Perjantai

"Tunne oma arvosi, anna arvo toisillekin." Kuka nollasi nämä arvot? Ei se ollut Trump ei Jussi Halla-aho eikä Vladimir Putin eivätkä muidenkaan äärinationalistiset tavoitteet. Se oli äänestävä kansa joka unohti oman arvonsa. Täsmälleen kuten kansallissosialismin suosion alkaessa kasvaa. Sitten arvo oli vain kidutuksella ja kuolemalla jonka lapsia olemme.

11.2.2017 Lauantai

Pääni sisällä on paljon enemmän vipinää kuin arkilauantaissa.

Nyt puoliltaöin heräsin unesta jossa olin radikalisoitumassa mitä se sitten kaltaiseni kohdalla saattaisi tarkoittaakaan. Koska en saa nyt ajatuksiani asettumaan luen Aittokosken Kuolemantanssista sivuja, joilla hän harppoo Idässä. Luen myös pätkiä toisaalla levällään olevasta kirjasta josta sattuu silmiini Nietzscheltä radikaaleihin ajatuksiini sopivat lauseet: "Kaikista kirjoituksista rakastan vain sitä, joka on kirjoitettu verellä. Kirjoita verellä ja huomaat, että veri on henkeä." Oltiinpa kyseisestä, aikanaan hulluksi tulleesta filosofista mitä mieltä tahansa, niin tässä hän on oikeassa. Hikeä, verta, kyyneleitä ja paskaa kun tekstissä on se kyllä vetää lukijan mukaansa.

12.2.2017 Sunnuntai

Olihan sitä jotakin tänäkin päivänä; mm. makkaranpaistoa koulun talviriehassa.

13.2.2017 Maanantai

Se on aika erikoista, ettei kykene kynäilemään akuuteista kipeistään vaikka niiden tulehtuneet juuret kuinka kauaksi menneisyyteen kurkottaisivat. Jos lääkäri näkisi nyt sisimpäni, niin välittömästi se määräisi näkemäänsä antibiootteja. Ja eristyksen.

14.2.2017 Tiistai

Adolf Eichmann-dokumenttielokuva televisiossa. Käsikirjoitus lienee ollut kuin hatara harakanpesä ja näyttelijävalinnatkin epäonnistuneet jokseenkin täydellisesti, joten siltä osin elokuvallinen osuus tupakoitiin kirjaimellisesti pilalle. Aidon Eichmanin autenttiset lasikoppiolot ja yhtä aitojen todistajien alkuperäisistä tallenteista valitut vilahdukset onnistuivat täysin; he eivät näytelleet.

Lopussa lausuttiin kuitenkin nämä sanat jotka pitäisi toimittaa jokaisen rasistin facebook-seinälle suurin, mustin kirjaimin: "Jokainen josta tuntuu, että hänet luotiin muita paremmaksi, on seisonut samalla kynnyksellä kuin Eichmann. Jokainen, joka on antanut toisen ihmisen nenämuodon, ihonvärin tai tavan, jolla toinen palvoo jumaliaan, myrkyttää mielipiteensä on tuntenut saman hulluuden, joka sai Eichmannin valtaansa. Siitä kaikki alkoi niillä, jotka syyllistyivät näihin tekoihin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti