17.10.2025 perjantai
Kuvassa etanahaiskiainen. Sille on evoluutio järjestänyt hienon visiirin kärsäisen naamansa suojaksi. Jos tuokin olisi miljoonien vuosien aikana kehittynyt mammutin mittoihin, olisi se huima näky. Toisaalta, on niitä ollutkin; Mesotsooisen aikakauden panssarikatteisen hirmuliskon pikkuruiselta velipuoleltahan tuo näyttää.
Klo on 05. Pakkasta 5. Kuura maassa, auton tuulilasi umpijäässä. Pimeää on, kylän puoleisella taivaalla kelluu pala kuu-ukon kynttä.
Eilenillalla saunaa lämmitellessäni lastasin halkokuorman. Lähden ajelemaan aamupalan jälkeen.
Hesarin kolumnisti Johanna Vuorelma otsikoi aamun kirjoituksensa näin: "Ilmastonmuutos ja luontokato huolettavat, mutta niihin varaudutaan laiskasti - toisin kuin Venäjän toimiin".
Seuraavilla sivuilla kerrotaankin Taivalkoskella kouluttautuvista motokuskeista joista yksi sanoo, että aukkohakkiot ovat karmeita katsella, mutta kyllä niihin tottuu. Se on ainoa viittaus mahdollisiin luontohaittoihin joita heidän tulevat ammattinsa edistävät.
Jos lajimme "huomisen toivoilla" olisi yhteinen näkemys maapallon luonnon riistosta, motokuskin ammatista haaveilevatkin löisivät hanskat tiskiin heti opintojen alussa ja menisivät istumaan väylille, joiden nimistö palvoo lajimme hevostelijoita joiden suurin virhe on ollut olla olemassa.
Muutaman päivän takainen uutinen kertoo, kuinka Hesari vei umpikaupunkilaisnuoren metsään eikä tämä toiste sinne mee! Teini ei ymmärtänyt luonnon päälle yhtään mitään.
Tulevaisuudelle tulevaisuuden itsensä luvalla annetaan siis jo etukäteen lupa murskata jokainen korsi sellukattilaan. Eivät tule aktivistit enää kahlehtimaan itseään puuntaimiin teiden raviojien takana. Koneet saavat myllätä maisemaa niin kuin ne ovat toki myllänneet jo kauan, mutta jatkossa entistä levollisimmin mielin.
Teollisuudelle ovat tärkeitä kaikki hyödylliset idiootit joita koulutuslaitosten liukuhihnoilta valmistuu.
Luonnossa jatkuu yli-ihmiseksi itsensä korottaneen Homo Sapiens-lajin toimeenpanema holokausti jonka perustelut Vuorelma kolumninsa lopussa tiivistää:
"Mammutteja metsästävillä esivanhemmillamme ei ollut käytössään laajaa tutkimusaineistoa, joka olisi kertonut heille ilmaston lämpenemisen ja tehokkaan metsästyksen aiheuttamista kohtalokkaista vaikutuksista mammutteihin.
Nyt tietoa ympäristöä tuhoavan käyttäytymisemme aiheuttamasta eksistentiaalisesta uhasta kyllä löytyy, mutta jatkamme elämäämme kuin viimeisiä mammutteja jahtaavat edeltäjämme."
(Vuorelma ei holokaustivertausta käytä, se on minun rinnaste metsien etniselle puhdistukselle.)
Eilen aloitin synnyinmökkini multiaisten paikkeilta pintanurmen lapioinnin. Kaksi lahoa, mutta sisemmiltä osiltaan edelleen kovaa koivunkantoa tulee teetättämään töitä, ja tietenkin n. 100 000 kiveä. Pintanurmen ja mullan kärrään toisaalle monttujen täyttömaiksi.
Jos elossa ja tämänkinlaisessa kunnossa olen, aloitan seuraavana keväänä aittarakennuksen vuolennan pölleisä joita Kaivonkorvelle vielä jäi. Kaadan lisää jos eivät riitä. Tai jos luulen jaksavani, niin teen suuremman, vaikka sen alkuperäisen mökin kokoisen (noin 5x6). Kuorin kokonaan uudet hirret ja teen jo olemassa olevista lyhyemmistä (4,5 m) tyttärille rakoliiterit kylälle.
Pitää kyllä miettiä kahteen kertaan, mitä lihas- ja nivelkipeä ukko vielä jaksaa tehdä. Paljon se kyllä jaksaakin.
Hirsikehikon työnimeksi panen Kuolinmökin.
Menneen kesän kolmen rakennuksen työnimet olivat Klapihönnä, Rakoliiteri ja tylsänkuuloinen Monitoimitila.
Seitsemän veljestä-romaanin kirjoittaneen Aleksis Kiven muistoksi (10.10.1834-31.12.1872) on Tuusulassa säilytetty hänen kuolinmökkinsä. Mielikuvituksellinen yhteys sinne syntyy niin, että Unimäen tontille siittyi aikanaan, jos ei syntymäviikollaan jo kuollutta poikavauvaa muisteta, seitsemän veljestä jonka joukon jäsen olen. Kohtuullista olisi, että edes yksi seitsemästä rakentaa kuolemaansa ajatellen mökin samalle kummulle.
Voisin minä kuolla tähän nykyiseenkin mökkiini, mutta kun ei tullut rakennettua sitä täsmälleen samoille sijoille alkuperäisen kanssa niin ajatus ei ole niin kiehtova.
Rakentamisen aikaan oli vielä synnyinkummulla hellan ja arinan tasalta linttikivinen uunin alaosa jäljellä. Sen päälle muurasin grillintapaisen jossa paisteltiin eväitämme, mutta jostain syystä tyrkin sitten sen nurin traktorin kauhalla.
Harva kerrostaloon syntynyt ihminen voi mennä kaivelemaan synnyinpaikkaansa vaikka mieli tekisi. Paitsi sotien runtelemissa aavekaupungeissa. Parhaillaan Gazassa. Niistä kaiveluista kiehtovuus on verisenä rättinä Massamurhaaja Netanjahun puvun taskussa.
Jos antautuisin lapselliselle halulle löytää isän lattialankkujen rakoon hävittämän vihkisormuksen, niin nikkaroisin eri silmäkokoisia seuloja ja siilaisin mullikon niiden lävitse lapiollinen lapiolliselta kuin argeologi ikään.
Kun sormuksen häviämistarinan kerroin vanhimmille tyttärille heidän pieninä ollessaan, Sonja olisi halunnut ryhtyä heti kaivuhommiin. Ehkä hän jonkun verran kuokkikin kun minä rakensin nykyistä mökkiä.
Isä ja Äeti olivat siis riidelleet ja sananvaihto oli huipentunut siihen, että Äet oli ottanut seinällä olleen vihkikuvan ja repinyt sen hellansytykkeeksi. Isä oli saippuoinut sormuksen sormestaan ja nakannut sen nurkkaan ärähtäen, että tämäpä oli nyt sitten tässä. Sormus oli vierinyt lattianrakoon eikä sitä, tupamyrskyn laannuttua, tikuilla kaivelemallakaan enää ollut löydetty. Ja huomenna asia oli jo hautautunut muiden murheiden alle.
Iltasella
Tulin aamupvllä Sivullistenkadulle, join kahvit, sanailin Puutarhurin kanssa ja purin halot pressukatokseen. Eipä sinne enää mahdu kuin yksi kuorma. Se pitää sirkkelöidä saunaklapeiksi.
FE&E ja jälkimäisen vanhemmat tulevatkin vasta maanantaina kyläilemään. Ovat menneet perjantaina Vuokattiin.
Tuo "FE" siksi, että Elias vakiinnutti kutsumanimensä Fransiksi jo armeija-aikoina. Minä en sitä opi kyllä, mutta yhdistelmänä kirjaimet erottavat hänet avopuolisostaan jonka etunimi alkaa E:llä.
Oudolta tuntuu kutsua poikansa tyttöystää "avopuolisoksi".
Kun itse ensimmäisen vakituisen naiseni (Satun) kanssa muutin yhteen, olimme vielä monen suussa susipari kun emme heti vihkikaavaan tutustuneet. Emmekä silloinkaan olisi naimisiin menneet, ellei se olisi ollut perheelliselle ehto saada "Masiavustusta" armeijankäynnin ajaksi. Summa oli sentäs 1200 mk:aa kuukaudessa.
Että puoliksi rahan takia sen kahleen lukkopesässä avainta kiinni päin käännettiin.
18.10.2025 lauantai
Hartiasärky kokonaisvaltaista, oli pakko nousta vaikka klo vasta 04.
Satun nimipv.
Aivojen muistilohkon kuvakalenterissa 12784 päivää sitten torstaina kaksi lettipäistä tyttöä piirtää lattialla kumpikin omaa nimpparikorttia äidilleen. Pian toinen hihkaisee: "Iskä, nyt on valmis, joko lähetään?"
Vierailuaika on illalla klo 17-19 välisenä aikana ja poikkeavaan pyyntöön suhtaudutaan nihkeästi. Tänään suostuivat kun selitin, että tulemme kauempaa ja lasten äidillä on nimipäivä.
Räntää rätkii, maantiet ovat sohjossa. Päivä ei paljoa valostu. Harjamäen "tuulien talot" kohoavat graniittisen painavina möhkäleinä matalalla roikkuvia pilviä päin.
Tapaamme erillisessä huoneessa johon ei vierailun aikana muita päästetä. Hoitaja taluttaa Satun ovesta sisään ja asettaa tuolille istumaan. Ranteissa on lepositeiden jäljet, silmien luomet roikkuvat, kuivunutta kuolaa on poskella ja leualla, ja uutta valuu huulten raosta leualle. Vahva hiuspehko on takussa ja ilman tuttua letitystä. Tytöt antavat korttinsa johon äiti ei reagoi. Joku käytävässä huutava potilas paukuttelee seiniin ja kun tulee kohdalle, jysäyttää potkun vierailuhuoneen oveen. Polvellani istuva nuorempi tytöistä säikähtää ja alkaa nyyhkyttää, vanhemmankin tytön oveen suuntautuneessa katseessa on pelkoa.
"Äiti, missä sinun silmälasit ovat?"
Mitään muuta emme osaa sanoa mykälle ihmiselle lähellämme jonka mieli on jossain kaukana, tai sammunut kokonaan niin, ettei se ymmärrä tilanteesta mitään. Edes nimpparikortit eivät pysy hänen käsissään. Sullon ne sairaalatakin taskuun. Toisen taskun suulta pilkistävät silmälasien sangat. Toinen sanka on vääntynyt ja linssi lonksuu irtonaisen tuntuisena. Panen lasit takaisin taskuun. Puolen tunnin päästä hoitaja kurkkaa ovesta ja kysyy, joko potilaan voi ohjata pois. Sanon hänelle silmälaseista, että jos niiden ruuveja voisi vähän kiristää ja sangan oikaista.
"Eipä potilas niitä tarvitse, laitamme muiden tavaroiden joukkoon talteen."
Ankean sairaalareissun jälkeen käymme Simonsalossa Gunillamummon luona syömässä ja sitten vielä Tyynemummon luona Leppäkaarteessa. Ajelemme Iisalmeen. On ollut syksyisen synkkä päivä.
Moniaita vuodenkiertoja myöhemmin täällä Kajaanissa on pikkupakkaspäivä, mutta edellinen muistuma veti matalalla paistavan auringon eteen mustat verhot.
19.10.2025 sunnuntai
Tulin eilen iltapvllä Unimäkeen takaisin. Kärräsin jo liiterin edustan kivimonttuun täytettä K.Parviaisen joskus kippaaman hiekkakuorman pohjilta.
Hämärtää. Sauna lämpiää. Lastasin peräkärryyn halot, on viimeinen kuorma Sivullistenkadulle. Alkavat loppua olemiset muutenkin täällä. Lopetan ramppaamisen lumien maahan lankeamiseen. Joskus syksy on venynyt pitkälle marraskuun puolelle, että en vielä laita paikkoja pakettiin.
USA:n Suur Möliskö alkoi nuolla oikein kunnolla Moskovan Zaatanan ahteria! Rupesi jälleen yksipuolisen ärhentelynsä Ukrainan Zelenskyille eikä luvannut enää kunnon aseistusta kuten vielä viikko sitten lirkutteli. Nyt kaikki odottavat syämet kylymänä Moskovan zaatanoiden massiivista alueidenvaltausyrityksiä Donetskissa ja siitä eteen päin.
Moskovan Zaatana vissiin vilautti Möliskölle 80-90-luvulta pornotallenteita joiden pääosassa on Möliskö itse muutaman moskovalaisen FSP:n kustantamien pallinhivelijöiden kanssa. "Nämä kuvat laitan levitykseen, jos et...", uhkasi Zaatana ja Möliskö taipui.
Näin helposti alueiden elintilan laajentamista ja tappamista voidaan mahdollisesti jatkaa eikä maailma mitään mahda.
20.10.2025 maanantai
Heräsin varhain kuten tapanani on. Puuro on kohta hautunut, syön, tiskaan, kerään kamppeeni ja lähden. Koukkaan Soilan pakastimen kautta hakemassa omppumehut ennen kuin siellä lähdetään töihin ja kouluihin.
23.10.2025 torstai
Vaikeita olivat parit päivät kun tiistain vierailuista selvittiin. Saapuivat jälleen päänsäryn airueet ja nutistivat mielen ja miehen matalaksi. Silti piti kaikenlaista teheskellä; En säryissäkään helposti sängynpohjalle osaa jäädä.
Tulin tänne Um ja aloin lapioida multiaispenkkaa kuopalle. Kymmeniä kottikärryllisiä siirsin liiterin edessä oleville monttupaikoille. Turpeet alle ja multaa, moreenia ja silttiä piälle.
Kaivinkoneella muutaman tunnin homma, lihasvoimin päivätolkulla saapi jykerrellä.
Vähän ennen pimeää leikkelin ja hitsailin lukituspuomin Kivakujan parioville.
Vettä tihuuttaa. Käyn saunassa ja alan muate.
24.10.2025 perjantai
Heräsin ½8.
Päänsärky on poissa, mutta jäsenien ei.
Hesarissa ilouutinen: Oikeus hylkäsi niskoittelusyytteet Laajasalossa Stansvikin hakkuita vastustaneiden aktivistien osalta. Helsingin liepeillä motojen eteen hakkuita estämään osallistuneiden toiminta kannatti, ainakin tällä kertaa, mutta pitkän Suomimaan tuhannet muut kyseenalaiset hakkuukohteet on raiskattu ja raiskataan hamaan huomiseen koska maaseudulla on jo kauan vallinnut antaa mennä kun on alamäki-tunnelma metsien holokaustiin verrattavan "väestönvaihdon" edessä; Metsää täällä ei nähdä seteleitä antavilta puilta.
Ja sitä paitsi kuusienjuuriltahan ne uusiin koneisiin, autoihin ja kotien "älyllistämisiin" tarvittavat rahat riivitään, vitut muusta.
Maanviljelijätkin, joille itse ammatti ei tuloja tarpeeksi ole koskaan tuottanut, ravauttelee nyt viimeisetkin perintömetsänsä ketoon jos missä vielä joku mäntyhonkapetäjä sattuu humisemaan. Ja vaikka ei humisemiskorkeuteen enää puut koskaan kerkiä kasvamaankaan, kelpaa "metsä" niitettäväksi liemikattiloihin pajupuskista alkaen eivätkä teollisuuden tuhannet välikädet ja jobbarit hinnoista tingi.
Iltasella
Monet tunnit lapioin kivistä Äidnmaata kottikärryyn ja siirsin täyttömaiksi kuoppaiseen liiterin edusmaastoon.
Porsliininsiruja, nappeja, lasinpalasia, tinaisia voideputkiloiden palasia; Isän partavaahtokin on ollut sellaisessa. Värinsä ja luettavuutensa kymmeniä vuosia säilyttäneessä, joustavassa putkilonpalasessa lukee ruotsiksi rakkräm (partavaahto).
Sitten yksi pieni, valkoinen lasihelmi katsoo minua valkoisella silmämunallaan mustasta mullasta. Sekin nuljauttaa päällimäiseksi lapsuusajan muiston mieleen. Katkaisin Äetin poissaollessa hänen hopealankaisen helmikaulakorun ja helmet vierivät pitkin poikin tuvan lattiaa. Suurin osa pomppi tietymättömiin lattianrakoihin. Kun Äeti kotiutui, hän oli hirvittävän vihainen, samalla myös äärettömän surullinen sillä eipä mökinakalla paljon mitään koruja ollut. Minä kiistin olevani syyllinen ja vyörytin syyn Kusterin päälle. En muista antoiko Äet hänelle vielä selkäsaunankin, mutta se päivä ja luultavasti seuraavatkin päivät olivat uhkaavaa murhetta tupa täys.
Vieläköhän Kusteri asian muistaisi? Antaisikohan anteeksi syyttömänä saadun selkäsaunansa vai nykäisisikö turpaan oikein kunnolla? Veljilläni kehitysvammaisilla on yllättävän hyvä muisti jos jotain lapsuuteen liittyvää heiltä kysyy.
25.10.2025 lauantai
Kun olin menossa viiden aikaan ulos, laitoin ensiksi käsivalaisimen valokiilan pyyhkimään ovenraosta pihamaata, niin eiköstä vain kettu juuri silloin ollut menossa rappusten ohitse saunapolun suuntaan. Se kääntyi nopeammin kuin minä silmiäni kykenen muljauttamaan ja oli hetkessä takaisin alas tiellä ja siitä ravin ylitse näkymättömiin.
Märkää ja pimeää kuten lokakuun huomioonottaen kuuluu ollakin.
Unessa yritin päästä varhain aamulla lääkäriin päänsäryn takia, mutta pujotellessani silmiä särkevillä, valoisilla käytävillä tunnista toiseen kiirehti lääkäreitä vastaan ja ohitse, mutta kukaan ei joutanut ennen klo yhtä minua kuuntelemaan. Sitten tulin erään käytävänmutkan takaa luentosalin ovelle ja kun se aukesi, ovensuulla oli sairaanhoitaja Erja valkoisessa hamepuvussaan ja hämmästeli: "Mitä ihmettä, Valtsu! Mitä sinä täällä teet?"
Unessa ilmestynyttä Erjaa olen nähnyt viimeksi vuonnajotain 1983.
E:lla ja minulla oli yhteistä se, että molempien isät kuolivat humalassa, minun tukehtumalla oksennukseensa, Erjalta pirtuun jota sattui kokeneena juojana silti liikaa ottamaan. Tai otti sitten tahallaan niin, ettei siitä enään herännyt.
Minun kirvesmiesisäni kuoli Äetin ohjaaman Ladan takapenkille lumituiskuisena joulukuun yönä, E:n apteekkari-isä apteekkinsa lattialle yksinään.
Päivä meni jälleen maata kaivellessa. Synnyinmaan juurien kaivelu oli kirjaimellista. Koivunkannoista toinen oli ottanut ison kiven syleilyynsä kasvattaen sen päälle, sivuille ja alle vankat juuret. Kivi oli juurilonkeroiden lujassa puristuksessa loppuun asti. Kaivoin alta maata pois ja lopulta kanto kellahti kiven kanssa nurin ja sain juurilonkerot vesurilla poikki ja syleilyn heltiämään.
Jos kanto olisi elävää materiaalia niin itku olisi päässyt. Mustekala tuli mieleen.
Toista, keskellä muinaista tuvan lattiaa tököttävää kantoa en tällen päivällen loppuun saakka jaksanut kaivella. Se on lahompi ja siitä lähtee lapiolla vuollessa paksuja siivuja irti kuin kinkkua leikkoisi.
Illasta pyöritin generaattoria sen aikaa, että järjestelin saunaa lämmitellessä aittaa ja tarvitsin sinne valoa. Samalla latasin akkuja sillä eipä viime päivinä ole paljoa aurinko paistanut kennoon, eikä muuallekaan.
26.10.2025 sunnuntaiKellojen siirron aikoihin heräsin.
Unienpihamailla ei kettuja vilahdellut, mutta leijona oli enkä uskaltanut kuselle mennä. Soitin tulipalopiällikölle, sille entiselle ja jo kuolleelle, eläimestä, mutta se ei uskonut. Sitten soitin tutulle poliisiantikaiselle, häntäkään ei enää ole -ainakaan poliisina-, mutta sekään ei uskonut. Piti tovi kuulostella silmiä aukoessa, että olenko hereillä vai oven raossa ottamassa valokuvia leijonasta tihkusateisessa pimeydessä.
Hesarin tärkein raportti tällen päivällen on tämä: "Eurooppaa uhkaa vaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaiselle reunavaltiolle, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski"
Kun luin artikkelin ajatuksella ja visualisoin sen juttuun liitetyillä ammattilaiskuvilla, ymmärsin uutisen ytimen merkityksen pitkälle huomiseen; Puistatti.
Miksi me homosapiensit emme pysyneet viidakoitten puissa mölyämässä lailla sukulaispaviaanien ja bonobojen?
Evoluutiolle on turha olla vihainen, mutta valtavaa kärsimystä meistä vain aiheutuu koko maapallolle. Olletikin kun vaihtoehtona on ollut, miten paljon paremmin evoluution kulku olisi sujunut järkevää suunnittelua sisältäessään. Tai ilman homosapienseja.
Vaikka edes näillä viime hetkillä jolloin ihminen sormeilee jo tietoisestikin sen käänteitä. Sormeilee siis sillä järjellään jonka synonyymina se käyttää äly-sanaa, mutta silti peräsintä niukkenevissa vaihtoehtojen aallokossa se ei osaa edelleenkään käyttää.
Evoluutiohan itse, jos sen olemusta yrittää hahmottaa, on täysin järkeä vailla oleva kokeilujen jatkumo joissa kokeilut ja niiden epäonnistumiset ovat sen konkreettisia ilmenemismuotoja. Se on kuin pörsseihin uitetut, algoritmiset rahavirtojen käyrät, ei niitäkään käsin voi kosketella kuten kolikoita taskussaan.
Jostakin tuntemattomasta syystä järki kehittyi yhden eläinlajin turpeaan kasvuu yltyneitä aivoja rasittamaan, mutta ei se itse ehtinyt sitä haltuunsa ottamaan koska primitiiviset vaistot ovat sittenkin voimakkaammat. Kun katsoo vaikka Heikki Aittokosken laatiman raportin kuvaa alankomaalaisesta mielenosoituksesta jossa viidakon sukulaisiamme muistuttavat naamat huutavat "fuck off! fuck yuo!" turvat ammollaan, ymmärtää, että paluu järkeä tarvitsemattomaan viidakkoon on alkanut.
Tai prosessihan alkoi jo teollistumisen alkuaalloissa. Lajiamme alkoi hirvittää helppous, joka teknistymistä välittömästi seurasi. Toisen maailmansodan tapahtumien kulku kiihdytti sitä ja nyt, kun elämisenhelppous on kasvattanut tämän yhden lajin populaatiot kestämättömään lukumäärään, mikään muu ei ole mahdollista kuin taantuma. Sekä järjen että populaatioiden lukumäärien kasvun.
Primitiivisyys tulee nutistamaan lopunkin järjen kuten valloitussotia käyville diktaattoreille aivottomine robottihybridiarmeijoineen on jo käynyt.
uroavaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaisille reunavltioille, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.kaa vaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaisille reunavaltioille, kirjoittaa ulkomaantoimittajaEurooppaa uhkaa vaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaisille reunavaltioille, kirjoittaa ulkomaantoimitt














