Tekoälyllä ovulaation ajat

18.9.2026 perjantai

Aikaisin ylös. 

Lämpimän punavihreällä tuulensormella osoittelee länsi. Johtunee Ruotsin torjuntavoittoisesta äänestystuloksesta: Vasemmistoblokki nokitti parilla numerolla. 

Nyt räyhähenkiset ruotsidemokraatit nieleskelevät slipsknutit puneella pettymyksensä karvasta lussebulle-shottia ja kauhovat jälkinärästykseen taalainmaalaisesta alumiinitonkasta helmjölkkiä.

Kommenttini em. raporttiin Hesarissa: 

"Huokaisin, ja syvään, että tuli edes torjuntavoitto. Jospa politiikkaan alettaisiin laajemminkin saada muuta kuin empaatitonta räyhähenkisyyttä."

Eilen aloitin pukuhuoneen rungon naplaamisen, mutta syyti vettä vinosittain lipankin alle, joten enpä paljoa aikaiseksi saanut. Kävin sitten vävyltä hakemassa kalanperkeitä ja omenoita jotka vein mäyräperheen pesäkolon läheisyyteen, että jos ne vielä maisemiin jäivät. Oli jo hämärää, että ehkä olivat lähteneet iltajotoksilleen. Asensin kehnolaatuisen riistakameran pesäkoloa tarkkailemaan.

Mäyräkummulla kulki aikoinaan isojen petäjien lomassa Anuvainaan ansapolku. Siellä oli vielä lapsuudessani yksi, jo möttelöksi lahonnut loukkurakennelma josta isä muisti ohitse kulkiessamme mainita. Ananias kuoli 1963 jolloin olen ollut 5 vuotias ja isoukin pyyntireissut olivat jo muisto vain. Ehkä isä vielä jatkoi loukun kunnostamista ja virittelyjä jos sattui kotomaisemissa olemaan. Ainakin rihmasia laiteltiin, että sen homman kerkesin oppia minäkin niin, että myöhemmin 70-luvulla Myyrmäen alkuperäisten lähiöiden metsissä virittelin lankoja fasaaneille.

Toin vävyltä Keyritynmuikkuja myös itselle ja kaupasta silavaa&ruisjauhoja. Teen niistä kukon uuniin. Sytytin jo arinalle tulet.

Hesarin pääuutiseksi on nostettu Humppilan kunnanjohtaja joka on korvannut tekoälyllä pari vakituista virkamiestä. Semmoisista ne Älyjumalan valloitusretket työmailla ovat alkaneet. 

Ei siinä mitään, jos tuo sama jumala alkaa sitten ruokkia meitä maailman miljardiluvullisia apinapopulaatioita viisin kaloin ja leilillisillä viinejä eikä ole korvauksia vailla.

Millaisiahan älyrobottikirvesmiehiä kohta alkaa rakennustyömaille ilmaantua? Taitaa niitä jo ollakin. Näin videon, jossa robottilaite nosteli levyjä laipioon ja niittaili niitä toisella ulottimellaan kiinni; "tzak, tzak!" (Tai sitten se oli älyjumalan itsensä tekemä tallenne jossa vasta harjoitteli.)

Iltasella

Pukuhuoneen runko pääosin valmis. 

Kävin mäyrien kotikololla, mutta ei olleet viemisiäni tonkineet. Eikä kameran kortillakaan näkynyt kuin närhin pistäytyminen lahnaa nokkimassa. Ehkä siirtyivät jonnekin varapesään. Tai kaivelevat uudet asuinolot ja talvipesät. Kalliolouhuja ja siirtolohkarekivikoita seudulta löytyy. Samaa harjannetta jos menee pohjoista kohti, niin seuraavat mukavat kallionaluset löytyvät puolen kilometrin päästä.

Keräsin kanttarelleja huomiselle paistilihoiksi. Niitä olisi keltaisenaan muutamakin kuusikko, mutta kun eivät enää minnekään kelepaa. Virosta rahtaavat rekkalasteittain nahistunutta kitjaketta prismojen altaisiin.

Alkoi sataa kaatamalla, mutta lämmintä on. Kotipupu on syönyt retiisien varret jo rangoiksi. Tuolla nurmella se nytkin puputtaa vihreää poskiinsa. Kävin jututtamassa ja se siirtyi lähestyessäni vain sen verran, että välimatkamme pysyi viiden-kymmenen metrin huitteilla. Se näkee ja kuulee minua päivät pitkät kun kolisuttelen milloin mitäkin ulkosalla niin tottuuhan siihen. Harmiton hajunikin on varmaan rekisterissä kuin kiärmeillä.

19.9.2026 lauantai

Hesarin uutisissa sulassa sovussa limittäin kenenkään keskenään vertaamatta Rovaniemelle laskeutuneet joukkotuhohornetit ja asunnottoman naisen tarina Tampereelta. Sivuilla muutenkin tilastoja osattomuuden, köyhyyden, asunnottomuuden ja yksinäisyyden lisääntymisestä yhteiskunnassa jossa ainoastaan sotateollisuus ja ilmaperustuksille älyrakentelut porskuttavat.

Sodan pelkoa uhkuu myös Heikki Aittokosken raportti Puolan Suvalkin käytävän suunnalta jossa betonisten panssariesteiden rivit maiden rajoilla ovat silmäin kantamattomat.

En osaa sanoa mitään syöpäkirjailijaksi heittäytyneen Pirkko Saision haastatteluun&kirja-arvioon (vähän jutun tyyli tympii), mutta Jari Tervon uuden kirjatoisinnon kohdalla mielelläni murjaisisin hänen  toimittajamenneisyyteensä viitaten, että keltaiselta näyttää. Joku nuori kollega (T.Tähtinen) yrittää kehua teosta, mutta rivien välistä voi aistia, että ei sen lukeminen maita. Mielessään ainakin noituu, että siksikö Tervoa täytyy kannatella kun sen nuoruuden kirjoittajakoulu ruikkii joka päivä kusenvärinsä mainossivuille ja tyylinä myös kirjallisuuteen.

Lähen viemään siivotut puolukat Kniin ja illalla männään kaiten Napikselle jossa pian puolen vuosisataa esiintymässä kiertänyt lappilaisyhtye. Souvareitten Lasse Hoikka on saanut musiikkineuvoksen tittelin ja ehkä se on antanut uutta puhtia sinisten huivien toistoon vuosikymmenestä toiseen. 

Turvotin vedessä ja puhdistin perusteellisesti kauan jouten olleen, ravistuneen leipäkorvon ja laitoin uuden juuren happanemaan. Ehkä teen leipää huomenna kun tulen. 

20.9.2026 sunnuntai

Isä täyttäisi tänään 103 v. Mahdoton ajatus niillä elintavoilla joilla lyhyen elämänsä eli.

Olin takaisin Um iltapäivällä. Sytytin uuniin tulet, lisäsin lämpimän veden kuplivaan leivänjuureen, sotkin jauhot ja aloin pitkälleni. Eilen iltainen humpallus otti voimille, ja onhan tässä pitänyt aamusta alkaen jo kaikenlaista toimitella. Nukuin sohvalla parit tunnit. Hämärää jo on.

Napiksella puhutin lapsuuden naapurikatraaseen kuulunutta Perttiä. Kankeutta on jo varressa hänelläkin.

Herättyä alustin kahden leivän taikinan, kohotin kakkarat ja laitoin kuumalle arinalle saunomisen ajaksi. Ei mahtanut kummoisenkaan makuisia leipiä tulla; hapanjuuri liian tuoretta.

21.9.2026 maanantai

Klo ½6. Kävin ulkona. Lampun valokiilassa iso pöllö istumassa lintupöntön päällä. Hain Nikonin, mutta ei lintua kuvassa näy, vain pimeää lepikkoa.  Pöllö laski aika lähelle kun osoitin kirkkaan valokiilan päin sen naamaa. Viirupöllöksi sen olin tunnistavinani. Lehtopöllö on soukempi, vaaleampi. Lapinpöllöllä rinkulainen naama.

Siinä se päivä meni jälleen. Asensin pukuhuoneen ovet ja ikkunat. Ilmava on, jos en tuulensuojalevyjä saa hankituksi; Kerrankos täällä kesken asioita jää kun ei rahat riitä jukolauta.

Ko. levyjen hinnatkin ovat vähintään tuplaantuneet siitä, kun viimeksi niitä olen itselle ostanut.

En jaksanut sotaisia ja alati taloutta puhkuvia uutisia lueskella, ajattelin muita yhtä pirullisia asioita kuitenkin. Aihe oli psykopatia. 

Aihe aktivoitui jo la-iltaisesta Pertin jututtamisesta joka itse henkilönä ei liity tuohon ikävään ihmismielenominaisuuteen, mutta hänen näkemisensä muistutti asioista vanhimpaan siskooni liittyen. 

Olin Hannelen kanssa Luikkolahdella mukana ja pidettiin nuotiota rannalla kun P&K nussivat heinäladossa joka oltiin aiemmin täytetty pajukoitten jäkikköheinillä. K antoi Malboroaskit ja komensi täyttämään maassa lojuvan lepän tikankolot tupakannatsoilla. Lapsena väkipakolla saatu nikotiinimyrkytys on riittänytkin koko iäksi, H ei ole myöskään koskaan polttanut, K pennusta alkaen.

Samana kesänä soudettiin myös Kalamon suareen jolla on synkkiä tarinoita historiassaan; Isäkin oli ollut nuoruudessaan irroittelemassa hirttäytynyttä puun oksasta.

Kalamossa ei ollut latoa, järven selälle päin vain paljasta kalliota ja kanervikkoa, toisella saaren kyljellä petäjikköä. Jostain kivien koloista sielläkin tuon pariskon voihketta kuultiin. Me siirreltiin kepeillä nuotion kekäleitä kivikehikon laidalta toiselle. Grillimakkaroista ei oltu siihen ikään vielä kuultukaan. Jos joskus jotain nuotiolla paistettiin, niin se oli suolattua lihaa, teertä, pottuja, naurista tai ongittuja ahvenia.

Mukana oli pinkka savonsanomia joista pariskunta levitteli makuualusensa kivikon takana, ehkä niitä riitti tulehen tuijottelijoillekin joku sivu ainakin sytykkeeksi.

Hoksasin senkin, että isosiskomme on ollut tuona kesänä aikuisen kirjoihin merkattu, rotevatekoinen P vasta rippikouluiässä, että siitäkin tuli nyt miettimistä.

Tähän väliin: Keittiöpsykologiaan sortumisia vähätellään vaikka psykopaatti köökissä veitsen kanssa heiluisikin, että varohan ettet itsekin huitaise valtimoon. 

Vanhimman siskoni kahtiajakoisesta mielenlaadusta en juurikaan ole koskaan kirjoittanut, mutta nyt hänen joskus pelottanutkin varjonsa tunkeutui päähäni raottelemaan vaiettujen asioiden arkunkantta. 

Ehkä sitäkin traumaa pystyisi jo kaluamaan. 

Ainakin tarvetta olisi, sillä niin ovat ankaran ankeat muistot siitä sisarussuhteesta.

Heti kun aloitan ajattelun em. aiheesta tulee tunne kuin kovaa kakkaa änkeäisi.

Ja sitten päälle eettisyydestä muistuttava lakipykälä: Ihmisen diagnosoinnissa ei ole mieltä jos sitä ei tee riippumaton ammattilainen. Mutta niin kuitenkin joka päivä kaikkialla tehdään. Jos ei päin naamaa niin selkien takana arvostelevien ihmispäiden täydeltä alati. Puheet ovat ilmaan jääviä arvoituksia, unohtuvatkin sitä mukaa, mutta kirjoitettuina ne ovat nuolenpäitä kylkiluiden väleissä.

Muistelut eivät diagnoosien tekemistä tarkoita. Ne voi vastaväittein kumotakin. Niitä kyllä vähätellään. Väitetään vale-sellaisiksi jos ikävästi tunteisiin liki mojahtelevat.

Pian kahdeksankymmenen vuoden mittaiseen pääpipi-elämänuraan pudonneen vanhimman siskoni henkistä minää ei ammattilainen pääsisi tutkimaankaan sillä omasta mielestään hän on mitä mainioin ihminen ollut aina. Niin kuin useimmat psykopaattisia ominaisuuksia syntymässään saaneet. Ehkä alamittaisuustunteiden personoimana elämässä oudosti töytäilleen itsenikin.

Tietänemme kuitenkin useimmat, että olemme sitä, millaiset geenieväät ovat monenkirjavien sukujen poikkinaintien jäljiltä elämänreppuumme sattuneet. Emme lopulta itse ole syyllisiä siihen, millaisia olemme. Pahimmat pedofiilitkään. Alkoholistit ovat myös osuva ihmisjae esimerkiksi, ja ahneudella rokotetut joille mikään mammona ei riitä vaan sitä on kerrytettävä haudan partaalle asti, ja sivu siitäkin.

Onpa syntymälahjaksi persoonanmuokkautumiseväitä "annettu" lusikalla tai kauhalla, ne ovat päissämme ilman itsemme tilaamatta ja asentamatta. 

Ihmisen "tahto" on vain  etukäteistunne siitä, miten olisi oikein toimia, mutta toiminpa kuitenkin niin kuin se voimakkaampi sisälläni nyt käskee.

Sukujeni tarinaa ajatellen aiheesta on juuri Areenalla katsottavissa "Psykopaatti"-dokumentti joka valaisee oppimattomillekin, miten psykopatia-ominaisuuksien sikiäminen lähipiiriin vaikuttavat vaikka niistä ei ääneen puhuttaisikaan eikä ketään sormin osoteltaisi. 

Nopeasti muistinlaatikoita penkaisten monia henkisesti nyrjähtäneitä henkilöitä elämän jaamantienviittoina on riittänyt. Niin kuin ensimmäinen appiukkoni Alvari! Tai ensimmäinen opettajakokemus Kellomäen koulusta. 

Niitäkään pihkalle, hielle ja paskalle haisevia savottalaisia, jotka kotipolkujammekin hevosineen tallasivat ja siinä sivussa metsämökkien avuttomia lapsia raiskailivat en voi ilman kylmänväreitä vieläkään muistella.

Lapsivaiheessa jälkimmäistä yleistyksenomaista huomiota ei kokemuksena monia tarvita jotka mustaksi rötväävät lyhykäistä elonkalenteria. Koska  kukaan ei akuuttivaiheessa tullut siltä lapselta kysymään, miksi itket niin paljon, haukun kaikki samaan nippuun perkele! vaikka vain muutamilla sellaisia taipumuksia esiintyi.

Sen, joka minut noin kuusi vuotiaana koppasi pihkasarkaiseen otteeseensa, repi kiveksistä, työnsi peukalon persieen ja runkkasi lastukolla, voisin nimetä. Samaan aikaan toinen, tuntematon savottalainen raiskasi pari vuotta vanhemman EsaKusterin tunkion takana niin, että vain rääyntä korvessa raikui. Muistellessa se raikuu aivokopassani edelleen ja sitä säestää oma avuton äännähtelyni.

Vihdoin nuokin rikokset on tähänastisista yrityksistä selkeimmin näkyville kirjoitettu. 

Yli 60 vuotta tuon laavan muidenkin silmille turskahdusta olen vartonut. Syylliset ovat jo aikoja sitten mananmajoille menneet niin kuin useimiten käy pahimmille lajitovereillemme täällä käydessämme. Suurimmat raiskurit ja konnat pääsevät vaikka valtioiden johtoon suojaan syytteiltä.

Kirkot ja muut uskontojen yhteisöt ovat raiskaajien ja pedofiilien suojatyöpaikkoja ja kotipesiä olleet aina.

Siskooni palatakseni: Hänen pahimmista teoista en pysty edelleenkään kirjoittamaan, mutta jotain sanojen kiukaalle viskon: Hän on psyykkisesti nurjahtanut vaikka normijärkiseltä sivullisesta näyttääkin. Hänen tekosensa meitä muita kohtaan ovat selvittämättä, eikä tulla koskaan selvittämäänkään. Pahanaura asian ympärillä on niin tiivis, ettei siihen vasarallakaan säröä saa. Keskustelut tervejärkisten kanssa onnistuvat joskus, mutta tässä tapauksessa jo sana "keskustelu" on absurdi kehote. Viimeisin sellaisen yritys 30 vuotta sitten oli suoraa huutoa ja minulla viikon mittainen migreenikohtaus.

Se on kuin luonnonlaki, ettei vakavasti sairasmielisten ihmisten kanssa puhumiset auta. Tämän toivottomuuden tietää ainakin rikollisten mieliä tutkinut psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri (emeritus) Hannu Lauerma jolta aiheesta riittää lukemista.

Evoluutio teki pahan virheen ihmiskokeilussaan, mutta ei sitäkään, tahdotonta ja tunteetonta (kuin tekoäly, sic!) järjestelmää pystytä syyttämään.

Ehkä evoluutio olikin tekoälyn esiaste; Ei tekoälylläkään ole tunteita, mutta toisin kuin evoluutio, se jo ajattelee ja ohjailee tekojaan kuin olisi. 

Ihminen on ollut tekoälyn "luomisessa" vain oman toimijuutensa mahdollistaja ja joutaa pian mennä sinne, minne evoluution jatkumossa muutkin tarpeettomiksi tai liian suuriksi populaatioiksi käyneet lajit.

Että siinä mielessä evoluution voidaan katsoa onnistuneen, että näin se tekee itsestäänkin tarpeettoman; Delegoi jatkon tekoälylle.

Huokaan vielä, että voi sitä mies parkaa (lapsista en uskalla mainita mitään) joka vanhimman siskoni parina on pian viisikymmentä vuotta tapellut verisestikin ja joutuu nyttemmin olemaan kokonaan hänen armoillaan kun liikuntakyky lienee pyörätuolin varassa. Asiaa en tiedä tarkemmin sillä 30 vuotta sitten tapahtuneen äitimme hautaamisen jälkeen en yhteydessä ole ollut.

Enkä tule olemaan jos se itsestäni kiinni on. En mene edes hautajaisiinsa virsien jollotuksia ja pappien sietämättömän harhaisia puheita kuuntelemaan.

Aiheeseen liittyvä lapsuuden ja nuoruuden elämänvaiheet ovat olleet elinpiirini sukupolven painajainen ja siitä edelliset hataranarat rivit ovat kuiskauksia vain. 

Minä herkimpänä otan se niin, kovanahkaisemmat eivät välitä, ovat aktiivisesti unohtaneet tai eivät osaa kokemuksiaan julki sanoittaa. Varsinkaan kehitysvammaiset veljemme. Kuopuskin ristii vain kätensä ja sanoo jeeusten armahtavan veriruskeisiin synteihin syyllistyneetkin. Ajattelevaa psyykeäni ravistelee sekin, että po. vanhin siskommekin on jumalista sen ontuvimman keppihevosensa valinnut.

Varmaan Israelin Netanjahukin kätyreineen saa kansanmurhaan syyllistymisensä anteeksi niiltä samaisilta, näkymättömiltä jumalilta vaikka en suinsurminkaan tajua, mitä sellaisella on edes harhaisena ajatuksena merkitystä. Elävänä ne pitäisi tuomita ja panna tyrmään. Hirttää kuin natsit Nurnbergissä aikoinaan. Eikä tällä mielipiteellä ole yhtään mitään tekemistä uskonismien kanssa niin kuin ei Netanjahullakaan itsellään juutalaisuuden kanssa. Pelkästä psykopatian maustamasta vihastaan ja sen käytännön toteuttamisesta se ihmishirviö vain nautintonsa saa.

Jos minussa olisi edes ripaus Helvi Hämäläisen (1907-1998) kaltaista kirjallista lahjakkuutta olisin jo aikoja sitten tyhjentänyt oman henkisen likasankoni väkeväksi proosaksi muidenkin järkyttämiseksi, mutta joudun huokaamaan alakuloisesti, ettei tarpeeksi niitäkään lahjoja elämänreppuni sisällä. Ja kun en enää edes usko kirjoitetun kirjallisuuden elävänä säilymiseen. Vähiten sen vaikuttavuuteen. (H.H:n erään runokirjan nimi on "Sukupolveni unta" 1987.) Helvi Hämäläinen eli tyystin erilaisessa ympäristössä aikuiselämänsä jossa Paavolaiset sun muut kylttyyrihenkilöt rymysivät samassa piirissä joten kaukaa haettu henkilö näihin sananlastujen jykertelyihin tylsine puukkoineni.

Monia vuosia sitten poltin yhden 350 liuskaisen romaanikäsärin nuotiossa muiden paperiroskien kanssa. Iloisesti paloi vaikka se ei kertonutkaan ilosesta talosta kuten Kreeta Onkelin syvälle mieleeni sattunut kirja Ilonen talo jossa samankaltaiset teemat olivat läsnä. Minun kirjani nimi olisi ollut Valokatkaisin puuttuu.

Mäyrät ne jättivät pesänsä reviirille erehtymiseni takia kun ei niitä kameran kortille ollut taltioitunut. Eikä juuri muitakaan eläimiä. Yksi närhi, lepakon yöllinen vilahdus ja yksi vaalean pöllön siluetti puitten lomassa ohitse lentämässä.

Keräsin kaarnikoita ja puolukkaa sankollisen. Puhdisin ne heti kun tulin metsästä pois ja laitoin hapon kanssa tekeytymään. En muistanut kaupungista mehupulloja hankkia.

Kuollut oravanpoikanen puunjuurakon alla. Paikassa makoili kesällä kiärmeitä, mutta mikä tappoi pikku orkun kun ei ollut syönytkään sitä? Olisiko ampparipesää sotkeutunut hämmentämään...

23.9.2026 keskiviikko

Laitoin heti viideltä uuniin tulet. Eilen sain aikaiseksi piipun päälle hatun ja hyvin ujuvat savut sen alta aamuaurinkoa varjostamaan. Näyttää kuin Ukrainaan lähetetty, Savoon harhautunut drooni olisi katolle pämähtänyt. 

• Seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty, kertoo uusi tutkimusraportti.
• Yli 60 tutkijan laatima Planetary Health Check -raportti julkaistiin maanantaina.
• Tutkija Boris Sakschewski varoittaa peruuttamattomien muutosten riskin kasvavan

Kommenttini "Seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty" -Hesarin raporttiin:

Nykyajan "Luddiitit" ovat oikeita tiedemiehiä ja -naisia joiden varoittavat, erittäin synkät arviot ja raportoinnit maapallon tilasta ihmiskeksintöjen jäljiltä ovat ehtaa, tutkittua tietoa, mutta silti niitä vähätellään juuri tällä tavalla; Sysätään medioissa syrjemmälle kymmenien miljardien datakeskushankkeiden etusivu-uutisten tieltä.

Mutta etusivuthan on myyty jo aikoja sitten markkinavoimille joiden etujen ajaminen menee kaikesta muusta edelle, ja sehän tiedetään, ettei se koneisto ainakaan ilmastonmuutoksen vastustajista niitä innokkaimpia ole.

Vain kerran olen nähnyt Hesarin etusivulla mainoksettoman uutisen, joka oli vuonna 2008 Kauhajoen hirvittävästä kouluampumisesta. Että paljon tarvitaan ikävää dataa pelkkien mainostenkin syrjäyttämiseksi.

Tämäkin tiederaportti maapallon tilasta olisi ehdottomasti niin uudenlaisin asein käytävien sotien kuin em. koulusurmienkin rinnalle  etusivujen uutisiksi valikoitavissa. 

Oli meininkinäni, että käyn näin kuivan päivän iltana keräämässä vielä parit sankolliset puolukkaa, mutta en jaksanut. Päivä meni saunan oviaukon sopivaksi saneerauksessa. Piti kaikki hirret kahtapuolen lyhentää viisi senttiä jotta lankut mahtuvat siihen. Vaikka ne ovat nyt olleet paikoillaan monen talven lumien alla, niin voivat yhä painua edelleen aikojen saatossa joten otin sen huomioon karmien asennuksessa. 

Ennen oli sanonta, että niin kauan hirsirakennukset painuvat kunnes harja on maassa. Ja tottahan se on; Maa vetäisee meidät kaikki saunoinemme ennemmin tai myöhemmin kaikennielevään syliinsä. Ja unohtaa.

En ehtinyt em. hommaa valmiiksi saattaa kun oli jo ilta.

Huomenna sataa jonkin verran, lupailee Foreca. Kertoi sen myös Matti Huutonen uutisissa.

24.9.2026 torstai

Annea näin kaupassa. Iekkilän Puavo on kuollut. Ärhäkkä syöpä muljautti 70-vuotiaan metsurin (evp) huokumasta pois. Kesänkorvalla istuttiin leipomossa kahvilla. Veljeään Okea näin Napiksella ja Kajasteella kesällä. Ikäisestäni Jaskasta en ole kuullut vuosikymmeneen-kahteen mitään. Edellä mainitut kuuluivat lapsuuteni metsien takaiseen naapurustoon ja olisivat kalustoa "Sukupolveni painajaiseen" jos kirjoittaa siitä osaisin. Iekkilän porukka oikeastaan aika vahvastikin, sillä olihan edellä mainittujen veljesten isä, Sulo, Abraham-ukin toisen vaimon veli. Tuota Hiljaa kutsuttiin neljännesmummoksi.

Riitoja niistäkin vähäpätöisten metsäläisten vähäpätöisistä kuolinpesistä vain syntyi ja vaikutti ihmisten väleihin aina näihin päiviin saakka. Toistemme vaivihkaisena kartteluna vähintään.

Niinhän se vain on satanut koko harmaan päivän. Rapsin uunin päällä kuivumassa olleitten valkosipulien varret kompostitarpeiksi. Isoja kynsikimppuja tuli viitisen kiloa, että riittää syödä koko talven vaikka joka päivä. Jos viljely olisi helpompaa ja markkinat valmiina, olisi tuote luomuna jonkinmoinen tulon lähde. Hinta jopa 60€ kilolta suoraan asiakkaalle myytynä. Mutta pitäisi muokata uutta peltoa kaikkine muine kasvunajan huolehtimisineen, että reisille menisi sekin homma.

Ei kannata. 

Ei kerkiä. 

Ei jaksa enää.

Potut kasvoivat myös suuriksi vaikka ohdakkeita oli niin hemmetisti. Nekin pitäisi talikoida mullasta kellariin.

Leikkasin paksusta rautatavarasta uuninhormiin yläsavupellin. En vielä sitä saanut sovitettua paikoilleen. Joudun hiomaan sivuilta ohuemmaksi, että mahtuu urissaan liukumaan. Levy kupristui kaarevaksi rälläköidessä.

Googlen 300 hehtaarin aukkohakkuu-uutiseen Hesarissa kommentoin kommentoijaa: 

"On Googlella ollut toisiakin esikuvia mitä lupia kyselemättömiin aukkohakkuisiin tulee: Niitä ovat tehneet meidän kotimaiset metsäyhtiömme "Kutsetin" poppoosta alkaen jo yli puoli vuosisataa ja jälki on ollut rumaa aurauksineen päivineen.

Tämän kaiken rinnalle vielä järjettömät soiden ojitukset ja kaivosteollisuuden avaruuksiin saakka näkyvät sadat ja tuhannet monttuiset hehtaarit joiden luvallisuuksien perään voi aivan hyvin heittää kysymysmerkit, niin 300 hehtaaria pelkkää Googlea näyttää kärpäsen käväisyltä kartalla."

25.9.2026 perjantai

Sonjan synt.pv. Muistin onnitella.

Sovittelin yläpeltiä paikoilleen ja suunnittelin siihen vartta, jolla voi ilman kiipeilemisiä sitä aukoa ja kiinni laitella. Jäi kesken hitsailut kun ropsautti vettä.

Lämmitin uunia. Saunan jälkeen aloin tekemään puolukkapiirakkaa. Juuri kun olin aikeissa laittaa piirakkapellin uuniin, ovea kolkuteltiin. Mirre tuli jonkun tyttökaverinsa kanssa kävellen pimeässä kylältä (6 km) ukin luona käymään.

Odoteltiin piirakan paistuminen ja tarjoilin siitä kuumia palasia raparperimehun keralla ennen kuin läksivät kylälle takaisin. Halusivat mennä Luikkokankaan metsäpolun kautta niin annoin ison lampun, että näkevät vaikka kuutamohan tuo on.

Klo on nyt ½23. M laittoi  äsken viestin, etteivät sudet syöneet eikä karhut kopeloineen ja oli ihanaa kuutamossa käppäillä. Mirrekin on jo 18, kaverina ollut, paikallisen farmaseutin tyär sanoi olevansa 20 ja aikoi armeijaan seuraavaksi suoriutua. Vähän sota-aihetta sivuttiin kun kysyin, oletko katsonut netistä, mitä hirveyksiä siellä Ukrainan aroilla touhutaan. Nuoret eivät ehkä ymmärrä, että rauhanajankin armeijan olemassaolon todellinen funktio on tappamaan opettelu.

Vaan olipa mukava kun kävivät. Tuli oma lapsuus mieleen jolloin tapana oli käydä milloin missäkin vaikka iltamyöhällä kenellekään etukäteen ilmoittelematta. Lapsuuden kuutamoistakin haljahti muistikeskuksesta ilmoitus, että tallella kammassa jotain on.

Velipoika Jarmolle porasivat joku pv sitten päähän reiän ja laskivat aivoihin (kuoren väliin?) tihkunutta verta ja vettä pois ja nyt jätkä on jälleen elävien kirjoissa vaikka elvytyskieltokin oli jo aktivoitu. Sitkeitä ovat nämä pojat.

Iisalmessa oli sattunut lääkäri, joka ei käännyttänyt päivystyspotilasta pois vaan oli laittanut magneettikuvaan jossa kuukausi-pari sitten sattuneen kaatumisen aiheuttama vamma oli paljastunut. Onkohan silloin tapahtunut päivystyksessä virhearvio?

26.9.2026 lauantai

Vettä puotellut niin, että vain vähän aikaa aamusta viitsin ulukohommia teheskellä. Sisällä olisi hellan muuraus, mutta en alkanut sitäkään vielä. Siihen täytyy saada semmoinen "syömmennousu"-tunne ihan kuin potunnostoon lähdöllekin. Tai mikä homma vaan jolla on selkeä alku- ja loppukohta. Mitä sitä työkaluja ja muuta kulloisessakin hommassa tarvittavaa materiaa paikalle haalimaan jos työ ei sitten maistukaan.

Kävin Akulassa. Mennessä iso ukkometso anttilanpoikain pilkehallin kohdalla. Nousi matalalle tienvieren kuuseen auton edestä ja katseltiin tosiamme tovi kun aukaisin sivuikkunan. Hyvän kuvan olisin saanut jos Nikon olisi mukaan tarttunut.

Uutiset lupaavat maailmalta, että halpa bensa on historiaa. Milloinkahan se halpaa on ollut? Koko autoilevan elinkaareni ajan on noiduttu hintaa. Leipä höysteineen on noitumisissa toiseksi jäänyt.

Polttoaineet ja kaikki siihen liittyvät olisi pitänyt hinnoitella alunalkaenkin niin arvokkaiksi, ettei kenenkään kynnet niiden käyttöön olisi ylettyneet. 

Tuulivoima ja aurinkoenergia osoittautuvat ennemmin tai myöhemmin myös näiden tänään ajattelemattomien silmille samanlaisen ympäristötuhon aiheuttajiksi kuin fossiilisetkin, että niille myös hinnat niin korkealle, että alkaisimme vetäytyä takaisin viidakoihin. 

Ai niin, mutta kun elinkelpoisia viidakoita ei enään moniakaan maapallolta löydy. Reilut 100 heimoa elelee vielä Amazoneilla. Niidenkin jäsenistöistä jotkut ovat jo näyttäytyneet droonikuvaajille joillain rannikoilla kuin apua pyytääkseen.

Nykyisikseen rakennetut yhteiskunnat tietenkin romahtaisivat välittömästi jos helpon elämän mahdollistavat energiat pantaisiin täysin kortille. Sotaisa infra vain möyrähtelisi kaiken yllä omana maailmanaan, kaikki muu näivettyisi. 

Suuri osa kuusenjuurille käpertyvistä kykenemättömistä kuivahtaisi pois ja sittenpähän saisivat sotahaukat ja ne kuulut "perkeleen kaluunaherrat" tykkejä tulvehtivilla markkinatoreillaan tapella todellakin keskenään. Ne rakentaisivat lentävien linnoitusten maailmansa, lisääntyisivätkin niissä ja vain ruoka- ym tarvikkeita laskeutuisivat noutamaan maan kamaralle vangittujen, harvalukuisiksi säänneltyjen orjayhteiskuntien varastoista.

Kuinkahan tällaisen, jopa mahdollisesti jollakin tasolla toteutuvan kuvitelman jatkon tarinoisi? Ehkä huuhaamitalilla palkittavaksi kelpaava avaruustieteilijä Valtaoja tietäisi.

Keskiviikkona on viimeistään käytävä minunkin tankilla, lastattava peräkärryyn halkoja ja ajettava Sivullistenkadulle, että siihen em. dystopian kuvittelu osaltani raukeaa. 

Toteutua se ei ehkä muutenkaan loppuelämäni aikana ehdi, mutta ei se kaukana enää voi olla jo nyt resursseihin nähden jalkoihin painettavilla yhteiskunnan jäsenillä ja ennen kaikkea katastrofaalisten ympäristötuhojenkin takia. 

Niihin luen itsenikin lähipiireineni sillä vararahastoja tai muutakaan kriiseihin liittyvää ei ole kertynyt. Ei edes erikseen korvamerkittyjä 76 tunnin hyödykehyllystöjä joka sinällään on pelkkä lumeohje mielien rauhoittelemiseksi. 

Tämä paksuksi vyötäröiltään lihotettu laji kyllä elää ihan syömättäkin muutamat vuorokaudet kunhan vain kostuketta kielellensä saa. Vuosikausiksi venyviin kriiseihin eivät paksutkaan ihrat vyötäisillä riittäisi.

Unimäen kellarissa on pottuja, mehuja ja hilloja, mutta vaatimaton on säilö sekin. Sivullistenkadun pakastimista löytyy kaikenlaista, mutta niissä on se paha puoli, että jos sähkökin säännöstelyyn menisi ei niillä pian mitään tee.

Kaikkiin skenaarioihin laitan reunamerkinnäksi: Tekoälyllä on ovulaatio, saa nähdä ollaanko katsomassa kun se synnyttää.

27.9.2026 sunnuntai

Taas oli metso Vanhalla Maantiellä kun menin Akulan Penalle viemään läppäriäni tarkastettavaki kun sen hiiren osoitin hyppii laidasta laitaan. Ei ongelmaa löydetty, mutta nyt tämä silti toimii. Ehkä P teki "taikoja" arvelisivat eilisteni ihmiset. Vaihtoehdoksi P esitti hännällistä hiirtä.

Tänään ovat haudanneet Puavon. Ajattelin käydä Iekkilässä sen tiimoilta, mutta en sittenkään vaan ajoin Akulan jälkeen tienhaaran ohitse ja kävin Juhanilassa. 

Juhanilan pihassa katselin traktoreiden, koneiden ja laitteiden, autojen ja muun tavaranpaljouden kattamaa, useiden talousrakennusten, aittojen, grillikotien, korjaamohallien, pitkäksi ja leveäksi kasvaneen navetan, avoimen lietelantasäiliön ja suuren asuintalon pihapiiriä. 

Vielä ihan äsken, muutamia kymmeniä vuosia taapäin olevaa ilmavalokuvaa kun Juhanilan tuvan seinällä katsoo, ei pihalta erota kunnolla edes hevosrattaita, rekiä tai maitokärryä. Nojasiko edes Lainan polkupyörä aitan seinään tai Matin mopo sen päätyyn? Navettakin nököttää kovin pienenä vaatimattoman asuintalon edessä. Saunarakennus on alempana pihatien varrella ja läheisen pellon täyttää säntilliset heinäseipäitten rivistöt. Oli siellä jokunen latokin, mutta niiden olemassaoloa tai sijoitteluja en muista vaikka monena kesänä heiniä polkemassa käytiinkin.

Vanhaan valokuvaan voin kuvitella kaikki talossa asuneet sukulaisenikin yksilöinä tekemään mitä silloin tekivätkään, mutta käsi- ja hevosvoimin miltei kaiken. Nyt en uskalla mielikuvitellakaan, mikä arkinen, melua ja saastetta tuottava pauke ja kolina sieltä kuuluu.

Kymmenä vuosia sitten kilometrin päässä olevan Toemilan Toemin pajavasaran kalke ennen kyläläisten heinätöiden aloitusta oli kauimmaisiksi kuuluvin työn ääni näillä saloilla. Ihmisten äänistä kantavin oli Ottolan Martilla kun se Kyntöläiselle Ruposesta laskeutuessaan lähti kotiinsa lampsimaan ja kaljapäiset loilotushalut syttyivät.

Jos on minimiin maataloudesta elävien talouksien määrä kuihtunutkin, niin ei koko valtakunnan Hangosta Inariin sijainneet sadattuhannet karja- ja viljataloudet syntymävuotenani 1958 yhdessäkään tuottaneet oheispäästöjä ja melua niin hirvittävästi kuin muutama näitä ruuantuotantokeskittymiä tänä päivänä. 

Vuonna 1958 maatiloja on Suomessa ollut n.300 000, nyt n.37 00.

Kylällä yksi päälle nelikymppinen perheenisä on ampunut itsensä. Kun Poikelan R teki itselleen saman niin muistan isän sanoneen, että kohta niitä on kolme. Esimerkit sillä saralla ovat ikävästi korreloivia suhteessa aikojen ankeuteen.

Ikäihmisten Rautavaaralla kuolee vanhuksiakin jopa yli kymmenen kuukaudessa, että olisihan sitä niissäkin hautausmaalle täytettä.

29.9.2026 tiistai

Eilinen tuli ja meni äNnineen, mutta ei siitä sen enempää.

Tänä aamuna kolmen aikaan kävin ulkona. Puutarhassa oli tuntematon lintulaji. Lampun valokiilassa harmaa kuin teeren kokoinen pyy. Kun se lähti lentoon, lompsahtelivat siivet kuin kumikengän varsia olisi vastakkain kopisteltu ja kun lintu vauhtiin pääsi, kuului korkea vihinä, mutta ei niin kuin telkällä. Mikäpä outo, lennonjohdolle ilmoittautumatta nurmelle ruokailemaan laskeutuja lie ollutkaan.

Takajaloistaan halvautunut järri edelleen koikkelehtii ja kaatuilee ympäristössä.  

Saunan sisempi uksi valmis. Sitten alkoikin jälleen sataa. Harjasin Kivakujan suojissa rälläkän kuppilaikalla ruosteiset hellantasot ja ringit niin kirkkaiksi kuin  lähtivät. Sitten nukuin pikkutovin sohvalla ennen ruokailua. Nyt illasta selkeni joten järjestelin pihaa ja olin teheskelevinäni tärkeitäkin sillä kohtahan tämä kesämiljööni on taas jätettävä talviteloille.

Telkkarin ajankohtaisissa poliitikot nostattelevat vaalitunnelmia junkaamalla puolustusministerin Israelissa käyntiä. On se oikeastikin korni juttu kun toisaalla Israel on jo syytettynä sotarikoksista ja etnisistä puhdistuksista Gazassa. Etsintäkuulutettu Netanjahun kullinuamakin ohella Venäjän lonttoturpa Lavrovin sai käydä pitämässä puheen YK:ssa eikä niitä kumpaakaan jalkarautoihin sieltäkään saatu.

Mitä virkaa YK:lla on? 

Onko se oikeasti koko elinkaarensa aikana mihinkään tehtävänsä tarkoitusta vastaavaan kyennyt? Joitakin aikoja se on ehkä vähän kyennyt rauhaa "turvaamaan", mutta kun nekin turvaamiset on pitänyt suorittaa aseet kädessä ja tykit ojossa niin onko se uskottava rauhan turvaamista varten perustetun yhdistyksen doktriini?

Jos minä riitelisin naapurin kanssa puukkojen ja puntareitten kanssa ja kun sovinnon aika koittaisi, menisin sitäkin tekemään astalot valmiina niin miten uskottava sovinnosta silloin tulisi?

30.9.2026 keskiviikko

Aamusta jo hämärissä kokoilin kamppeitani. Kun valkeni kokonaan, peruutin kärryn Kivakujaan ja lapoin halakoja täyteen, muttta vasta iltapäivällä ajelin tänne Kniin. 

G ajeli kaljuni vieläkin kaljummaksi ja tasasi hapsottavan parran. Kun Puutarhuri tuli töistään viiden maissa käytiin Prismasta lehtipuhallin, langallinen hiiri ja 3 €:n tarjouksessa olevia tuijia 10 kpl. Harry&vaimonsa ovat kaataneet kaikki vanhat, lahosydämiset tuomet tontin rajalta nurin ja siihen suunnittelevat istuttavansa uusia puita tai pensaita. Ehkä nuo halvat tuijatkin johonkin kohtaan kävisivät.

Pau lähti klo 23 yötöihin Suomussalmen ja Yläkainuun suunnille. G:lla kävi vielä joku asiakas minun jälkeeni ja sitten talo hiljeni kun Puutarhurikin uinahti.

Taivaalta tollottaa sama kuu kuin Unimäessä viime yönä, mutta nyt jo pikkuisen vajaampana. Kävin kuin tottumuksesta pihamaan kiertämässä ympäri. Katselin räsöttävää pressukatosta: Huomenna järjestelen se sisällön ja tuen räjähtänyttä kattoa jotenkin. Pakko sen on kestää vielä yksi talvi polttopuiden suojana ja sitten on purettava moinenkin kötös. Olisi ollut ihan mukava rakentaa kunnon liiterit ja muut ulkorakennukset tännekin, mutta kun...

 2.10.2026 perjantai

Eilenillalla meni myöhälle Um takaisin tulo. 

Toin kakkosnelosia lisää ja tänään tekaisin pukuhuoneen laipiovasat. Vintinluukkua piti pienentää, jotta sopii aukaisemaan jos joskus tarvetta tulee. En kyllä tiedä mitä sinne kenelläkään asiaa olisi ikävien eristeiden pölyyn. Jos sauna tuleen syttyy, niin kuka sinne kerkiää sankoilla vettä lappamaan hankalan reitin kautta. Pitäisi valmiiksi asentaa vesijohto jonka kytkisi päälle kuin sprinklelin kun savu alkaa saunan kauluksista ulos tunkemaan. (Ei hassumpi ajatus kun ajattelen edellistä saunapaloa 90-luvulta.)

Luin ja editoin pitkät kirjoitukseni. Ihan päähän alkaa koskemaan kaikki se.

3.10.2026 lauantai

Näin unta jossa naisellani oli tiukat pakarat ja naamassa voita. Istuin sängynlaidalla ja kysyin, kumpaa päätä nuolen.

Koska oli kuivattavan tuulinen keli kävin riipimässä puolukoita sankollisen. Koska huomiselle lupailee kokopäiväsadetta, niin keittelen omppupuolukkahilloa. Karpalosoille en taida ehtiä sillä seuraava kuiva päivä täytyy käyttää potusnnostoon joka ei ole tainnut aiemmin koskaan jäädä näin myöhäiseksi askareeksi.

Hellakin odottaa muuraamistaan!

Puutarhuri on ollut Tiinan kanssa Oulussa. Eliasta & Emilaa olivat tavanneet ensin kaupungilla ja lähtiessä käyneet kotonaan. Ovat vasta nyt, kun klo on ½yö takaisin Knissa: Laittoi äsken viestin. Oli muistanut ostaa Kärkkäiseltä kirjain- ja numeromeistit joita vailla olin. Pau on ollut tänäänkin töissä ja ajanut myös keikan Oulussa. G:lla tavanmukaisesti useita asiakkaita. 

G laittoi lisäksi viestin, että näyttäisi lukionreput lävitse menevän. Toivottavasti.

4.10.2026 sunnuntai

Aamusta oli kymmeneen saakka sateetonta, mutta sitten märkää onkin riittänyt. Siivosin puolukat ja lohkoin omenat pieniksi kuutioiksi kattiloihin. Kiehautin, lisäsin hillosokerin ja keitin vajavat puoli tuntia. Laitoin lasipurkit kansineen altaaseen ja täytin tulisella vedellä josta sitten nostelin sitä mukaa niitä kuumalla hillolla täytettäväksi. Yhdeksän eri kokoista imeläpurkkia niitä tuli, että vähäksi aikaa riittänevät jos ylipäätään tulee käytetyksi. 

Tuorepuolukkaa olen survoksena joka aamu puuroon laittanut, imelänä se ei maita eikä ole hyväksikään. Mutta saapahan antaa joillekin jos ei muuta annettavaa ole. Silleen ne ennenkin ovat kellarista vähitellen hävinneet.

Imelänantajaa jumalat rakastavat.

Kesypupua ei oltukaan  vielä ammuttu vaikka ajokoirien älinää on kuulunut joka päivä eikä sitä ole näkynyt. Nyt se tuli jyrsimään ikkanan alle viimeisiä retiisin oksantynkiä ja taitaa lopulta jälttää kovat varretkin suihinsa. Samalla kun se syö, sen toinen pää papattaa papanoita läjittäin kasvipenkkiä lannoittamaan.

Isoja hanhiparvia on sujaltanut ylitse useita. Halvautunut järri katosi pihapiiristä. Ehkä se kuoli itsestään tahika joku söi sen. Muuttomatkan jatkamiseen siitä ei olisi ollut.

Lintujen ruokinta-automaattiin pitäisi jyvää ostaa, mutta ovat kyllä sen verran arvokkaiksi hinnoiteltuja, että saapipa nähdä, hankinko.

Iltapäivällä laitoin vielä uuniin pottukasvissipulikanalaatikon. Saakeli, että tuli hyvää!

Verenpaineet ovat alkaneet tasoittua. Pitäisi mittarin päiväys laittaa kohillensa kun se noin monta vuorokautta heittää. Vaikka onko sillä mitään väliä, itsellenihän minä sitä vain näytän.

Arktinen Mäyrä

11.9.2026 perjantai

Tähän on tultu: Pian on saatu valmiiksi uusi uljas jumala, Tekoäly. Siitä kehkeytyi osaavien älypäiden aivoituksena jumala, joka mauttomista, hajuttomista ja katseiden ulottumattomiin jääneistä aiemmista versioista poiketen kykenee myös konkreettisiin tekoihin. Käsillä juuri olevassa, petollisessa sisäänajovaiheessa älyjumalan prototyyppi osaa olla kuin käytettyjen autojen kauppias; se kutsuu sinua nimeltä ennen kuin sinunkaupat ovat edes harkinnassa.

Mutta kunhan sille kaikki maailman hallintavälineet olemme luovuttaneet (se on ne riistänyt), se tuhoaa keksijänsä ja kehittelijänsä ja päälle päätteeksi kaikki uskovaisensa. 

Maailmanlopun tuomiopäivästä, josta kristikansa on lorsannut koko raamattujensa kehittelyjen ajan, tulee vihdoinkin totta. 

Uuden, edelleen näkymättömän jumalan ja sen tekojen maanpäällistämissysäykseen tarvittiin kuitenkin ihminen itse joka tähän saakka on uskonut jumalien olleen olemassa jo ennen seitsemän päivän urakkaa, savenvalamisia, kylkiluiden ihmisiksi noitumisia, paratiisin Ievaa ja Uatamia ja kortteeraavan taivaitten korkeuksissa jossa pysyvänkin ikuisesti, arvoituksena, luomistöidensä tuloksille ja niiden maanpiirit täyttäneille jälkeläisille näyttäytymättä.

AI:n kirkoille aletaan rakentaa keskelle Suomineidon uumaa 13 miljardilla älyuskovaisten syötekeskuksia joihin on jo asennettu suurmölisköjen maassa kaupanpäällisiksi troijalaisensa, kuten lähetysuskonnoissa aina ennenkin. Alle kaadetun neidon asennolla ei ole väliä; AI:n saarnaajat survaisevat kuokkansa vaikka kiviraunioon kun maisemia haitolta aletaan pois raiskailla.

Päättäjiemme aivotoiminnot höyrysivät jo innosta kun niiden puhkuvia naamoja uutisissa esiteltiin kera amerikkalaisen Googlenaispapin joka tuoreen ehtoollisleivän mursi. 

Lohduttoman suuria lupaileva ensisaarna sisältää ensimmäisen harhaahjohtavan psalmin: 13 miljardin kakusta jaetaan uuskolonialismin alustalaismaalle vain neljännes, jos sitäkään. Niistäkin välistävetäjien armadat tekevät parhaillaan ahnaat kourat kuumina diilejä taustalla. Virtuaalivaluuttalennot on jo sovittu kauaksi verottajan ulottumattomiin.

Humisevat voimalinjat syöttävät virtaa ohitse onnettomien (vain sähkölaskut löytävät köyhimmänkin luokse), ja luonto haukkaa katkeran kalkin kun raivauskoneet Google/Älyjumala-uskonlahkon tonteille rymistelee.

Köyhille ei murusia Älyjumalankaan pöydiltä varise. Sotealan ahdinkoihin ei juhlapuheissa sanallakaan viitattu. Jos yksikin älylahkolaisten jäsenmaksun maksamisen jo aloittanut, epäilevä älyuskovaistuomas olisi kuiskannut, että ehkä tästä kakusta voisi jäädä jaettavaa vanhusten ja vammaistenkin hoitoon niin selkäänsähän se tovereiltaan yli puoluerajojen olisi saanut.

Keskiviikkona riivin puolukoita vaikka satoi. Lopun päivää perkasin marjoja Kivakujassa sateelta suojassa. Hartioihin ja perseeseen kävi se urakka. Ampiaisia pörräsi ympärillä kun vainusivat helppoa imelää litistyneistä marjoista. Eivät ne kiukkuisesti pörähdelleet. Jos sattuu kainaloon ahistukseen sujahtamaan niin silloin se kyllä tökkää, mutta mullehan niiden piikkirohto ei mitään aiheuta; kuin itikka pistäisi.

Eräillä maa-ampiaisilla on iso pesä liiterin toisenpään perskelleksen alla kivien kolossa. Edelleen ne liikenneöivät siinä edes takaisin kun hallaöitä ei ole ollut. Jos ne kaikki hyökkäisivät kimppuuni niin en minäkään ihan helpolla siitä ehkä selviäisi. Ainakaan jos naamaan tikkaisivat.

Eilinen Kajaanissa. Meni pimeälle takaisin tulo, mutta kerkesinhän tuota; Mökki jyhmötti aloillaan 40 vuotisen kokemuksensa olouttamana. 

Toin pyykit märkinä ja kun olin saunonut, levittelin ne naruille kuivumaan. Oli ½-yö kun muate aloin. Avasin tabletilla edelleen kesken olevan Rasputin-elämäkerran, mutta montakohan sanaa ennen uinahtamistani lienen kerennyt lukea? Silmälasit olin laittanut nätisti tyynyn alle ja lukulaitteen sammuksiin; Uinahtamisautomaatio toimii tiedottomanakin.

Unessa olin ongella kun olin luvannut tehdä ahvenkukkoja G:n ylioppilaskemuihin jos se reput selvittää. Itse en saanut kuin yhden kiisken, mutta onkikaverini (äN) lappoi isoja ahvenia niin paljon veneeseen, että piti jo sanoa, että nuista tekköö vaikka kymmenen kukkoo, että herkiihän jo, ja siihen havahduin.

Knissa jakelin 15 sankollista puolukoita mummulaisille. Yhdeksän harrasta kuolemanodottajaa (75-95 v.) joista yksi halvaantuneen miehensä omaishoitaja ja kymmenes kasikymppinen vanhapiika kielenirrottelija joka kilahteli heti, että onpa taas puolukkaa pilluun pyörimään pantavaksi; Muuta sinne ei enää aikoihin ole tarjolla ollukkaan, perkele! Ja  naurunräklätys lonksuvien tekarien takaa siivouskomeroon josta se puhtaita sankkoja täytettäväksi kaiveli.

Mitenhän paljon siihenkin ironiseen kilahteluun kaipuuta sisältyikään jos on vuosikymmenet lemmentöissä urakoinut ja yht'äkkiä ei rupsahtanut perse kelleen enää kelepaakaan. Tai kun kaikki aikalaistarvihtijat ovat manan majoille ennen niin pakottavan kovina pakrottavia, suonijuormuisia kalujaan lahottamaan menneet. "Niinku se yksikin sarvipeäperkele jolla aina kuihenvaihteessa tuli mieleen työntyä vehe sepaluksesta ulukona sulaa lihaa kyselemään. Aina rasvassa kourat ja hikiset voatteet, voe saatana että meinasi toesinaan oksettoa! Mutta sillä sentäs oli rahhoa, saatana!"

Tälläisiin suuntimin ikäneiti itse jatkoksi jutteli siinä kahvia juodessmme, etten nyt omasta piästäni halveeraamistarkoituksessa edellisiä muistiin merkkaillut. Konstailemattomin vanhus kaikista edellämainituista herttaisemmista mummeleista joka tapauksessa.

Ajattelinpa sitten, että niinkin lakonisiin tunnelmiin perin työlään seksiharrastuksen, tai peräti ammatin, kanssa lopulta kaikkien kohdalla ennemmin tahika myöhemmin mietteet saattaa päätyä, ei maha mittään. 

Huokaus.

Aamupäivästä rakentelin tulevan saunaneteisen lattiavalulle vormausta ja tasoittelin hiekat. Sitten perkasin kaikki raparperit jotka silppusin isoon sankoon, ruusunmarjat puskasta sekaan, vettä ja sitruunahappoa uuteaineeksi. Saman tein myös sankolliselle puolukoita. Parin vrk:n päästä pullotus.

Raparperin oksaalihappo vain on ongelma sillä siitä uutettu juoma ei isoon janoon horittavaksi käy tai se pitää lantrata reilusti: Maitotuotteita ko. mehun nauttimisen päälle hajottamaan hapot.

Kalle Haatasen ohjelmassa "Eheytyksen rikkomat ihmiset" ja aiheena otsikkonsa mukaisesti uskontojen piireissä harrastettavat, henkisesti väkivaltaiset ihmismielen muokkausyritykset. Haastateltavana tietokirjailija Ville Mäkipelto.

Kaikenperkeleen mielenmuokkaajia sitä maailma kasvattaakin! Ja kun ne vielä itsekin uskovat, raamattujaan tulkiten, oikein tekevänsä.

Väkivaltaisesta historiastamme haettu vastaus kysymykseen, miksi ihminen tekee niin kuin tekee seksuaaliselle puolelle minäänsä (ja ohessa toistenkin minuuksille) löytyy muinaisista kotioloistamme viidakoissa. 

Vaikka ei ole antropologi tai muu asioihin perehtynyt tiedehenkilö, mutta jos on seurannut Afrikanmantereelle jääneistä lähisukulaisistamme tehtyjä stilisoimattomia luontodokumentteja, niin ymmärtää hyvin paljon: Ei siellä ole kyselty kun uroksella alkaa kyrpä tojia, että survaistaanko nyt vai vasta sitten illan pimetessä, ja että mistä suunnasta apinaneiti jolua persieensä tällä kertaa haluaa; Pittääkö lirkutella ja esileikkeillä miten pitkään ensteks. Sitä on vain tempaistu lähin naaras vyötäröltä eturaajojen pihteihin ja sytkytelty menemään. Jos apinaneitikin on kerenyt orgelin saada niinä sekunteina mitä homma on kestänyt niin olepa hyvilläsi vaan. Eikä se aina niin väliä ole ollut ovatko parittelijat edes eri sukupuolia, kaikki esillä lämpimänä höyryävä värkki käy kuin markettien sushibaareissa nykyään.

Bonobojen ja gorillojen aktit ovat ehkä koko kädellisten olemassaolon kaaren hempeimmin vivahtein tapahtuneet, mutta paviaanit, nuo toiseksi lähimmät "serkkumme" ovat vallan julmasti käyttäytyviä häntäheikkisiä. Niiden paikalle kun itsensä kuvittelee niin aika lähelle pääsee Mika Moringia ja Jammusetää itsessäänkin.

Viidakon elinolosuhteista saatuja traumoja olemme kantaneet koko olemassaolomme ajan niitä varioiden vaikka välillä pehmoisiksikin heittäydyttiin.

Urosotteemme naaraita kohtaan ovat jälleen taantumisen tiellä jos vaimojen hakkaamisitilastoja on oikein tulkinnut. Politiikan johtotroikkaankin saimme empaatitonta genreä julistavat poliitikot. Ja mikä erikoisinta, naaraspuolinen sen ensimmäisenä kolkon kylmästi ilmoille julisti: "Politiikka ei ole empatialaji."

12.6.2026 lauantai

Lepakoilla on todella ollut suotuisat lisääntymisolot. Ei niitä tarkkoihin lukemiin tavan havannointivälineillä (ikäsilmillä) pimeässä kykene, mutta arviolta minuutin-kahden aikana lampun valokiilassa kerkiää viisikymmentä varjoa ohitse livahtaa, joten ehkä oikeasti 20-25 eestaas yksilöä siitä saattaa sujahdella.

Mukava päivä on ollut. Sain saunan pukuhuoneen lattian valettua 3½:ssa tunnissa yksikseni. Pintaa en sen kummemmin täsminyt, kunhan koroissaan pysyi kun siihen meinaan lautalattian tehdä sitten kuhan... Ehkä joku päivä teen vaateriseoksen jonka levitän tasoitteeksi niin helpompi homma on koolaukset tehdä.

Kaikki pojat Oulussa: G huvikseen kavereitten kanssa, Pau työkeikalla ja Eliashan asuu siellä, paitsi että se oli Emilansa kotona Iissä.

Taidan lähtä tästä Muaningan Kasinon loppujykällyksiin vaikka varaa ei olisi ajella. Bensan hinta pomppasi 2,37 euroon/litra.

13.9.2026 sunnuntai

Heräsin jo ennen kuutta kun veteli suonella nilikasta. Tulin neljän maissa humppareisulta. Tungosta oli. Termi Ankula ja Ginitaivas orkankorokkeella huiluttelemassa. 

Paulus kävi Neeansa kanssa hakemassa peräkärryllisen pilikkeitä Sivullistenkadulle. Olivat ostaneet pakastepizzan joka paistettiin aamulla lämmittämässäni  uunissa. 

On se jotenkin isänä turvallinen olo kun Paullakin on naisystävä jonka kanssa se on nyt viihtynyt ainakin vuoden päivät. N:lla on opinnot loppusuoralla. Nytkin se oli tehnyt koetehtäviä matkan ajan ja aikoi jatkaa mennessä. Tikru, N:n koira, oli mukana, mutta minulla ei ollut mitään muuta annettavaa kuin sitten syödessämme pizzan reunakuoren palasia.

Iltapvllä alkoi sataa joten vieraiden lähdettyä en tehnyt muuta kuin luin ja lämmitin saunan. Alan muate.

14.9.2026 maanantai

G:lla reput; kaksi saman aiheen koetta ja sitten vielä kaksi 26 pv.

Siivoilin ympäristöä ja tein tasauskerroksen saunan eteisvalun päälle. Keräsin kaikki siellä täällä hajallaan olleet harkot valmiiksi. Taitaisivat riittää ympärikiertoon. Sitten pääseekin rungon tekoon jonka aion vielä tällen syksyllen saada aikaseksi. Muutenkin säänsuojaan olisi hyvä saada tuokin laajennus.

Kavereilta saaduista ovista saan läpien tukkeet ja ikkunoitahan mulla on valita asti. Mukava olisi rakentaa kun rautakauppaan mennessä ei tarvitsisi senttejä laskea.

Pyitä oli jälleen Kaivonkorvella. Meinasin hakea haulikon, että paisti- tai keittohöysteitä otan, mutta sitten alkoi ajatus vistottamaan, kun se pyy kuiten on niin erikoisen nätti lintu. Yksi istui oikein lähellä lepän oksalla ja "viserteli" kuin niillä joskus tapana epävarmassa tilanteessa on. Tapappa nyt sitten tuo, sanoin itselleni ja se aie raukesi siihen. Pureskelen vaikka kynsiä pottujen ja sipulien lisukkeeksi.

Kun iltapäivälle maisema kuivahti aurinkotuulessa, kävin puolukoita riipimässä. Harry tilasi niitä ja lupasin viedä seuraavalla kaupunkikeikalla. Pitää muistaa vielä itsellekin kerätä ettei käy kuin joskus, että oma pakastin jäi puolukoista paitsi kun myyntiin vain keräsin.

15.9.2026 tiistai

Pakkasaamu, kuurassa maa.

Unessa tapahtui kaksi kertaa niin, että mustaan, ihonmyötäiseen joustoasusteeseen pukeutunut, vahvakätinen, tutunoloinen naisihminen kävi käsiksi kun aioin nousta petiltäni ja mennä ulos kuselle. Oli niin toden tuntuinen uni, että tottelin, mutta kolmannella kerralla oli pakko lähteä kun alkoi jo reisiä ja kalunvartta pakottaa rakon paine. 

Joskus joku nainen kysyi, että pystyykö pissaamaan jos se seisoo? Kyllä pystyy, jos on pelkkä vesiseisokki, jos naitattaa, niin sitten on jo hankalampaa, vastasin.

Mutta kukahan se unen naiskuvajainen oli? Ehkä M jolle tuli syöpä, mutta josta selvisi vielä jatkoon. Enpä ole vuosiin nähnyt. Käy vissiin vielä harvemmin tansseissa kuin minä. Muaningalla ei lauantaina näkynyt vaikka asuu ihan siinä lähellä ja kävi aiemmin säännöllisesti.

Kemppisellä kommentoin Huuskan puheenvuoroon tutusti, mutta irroitettuna asiayhteydestä, se on yhtä turha tiällä kuin aluperäisellä paikallaankin; Pelkkä rikka rokassa:

Minua aina uskonnottomana ja jumalattomana loukkaa nuo rukoiluihin luottamiset kuin se meidän kaikkien periominaisuus olisi. Vaikka ei tällä tietenkään uskovaisten mielestä mitään väliä ole kun en "heikäläisiiin" kuulu. 

Jumalat lienevät siis niitä, jotka valitsevat kuin natsit keskitysleirien porteilla.

Se on hirmuisen ikävää, ettei käsien ristimiset auttaneet Huuskan mainitsemana pommitusten aikana eikä edelleenkään niitä muita miljoonia ja miljoonia lapsenuskoisia asujaimistoineen joita pommit ovat jauhaneet ristityistä käsistä ja rukousasentoon polvilleen asettumisista huolimatta.

Se on vain sattumaa kuka henkiin ja vammautumatta tarkoituksella tappamaan suunniteltujen lihamyllyjen keskellä jää. Ei sen kummempaa.

Himalajan vuoristo kuritti asukkaitaan tässä ihan äsken. Kauhistelut sen tragedian osalta on kauhisteltu.

Elävää ja muuten orgaanista materiaa sisältäneet mutavellimassat vyöryivät vuoriston solaa pitkin hökkeleihin, kyliin ja prameimpiinkin koteihin. Lopulta erilaisten viestikanavien kautta kaikkialle maailman olohuoneisiin joka ei kauaa ihmisiä hetkautellut. Lajitovereitamme luiskahti tuonelan lautturin kyytiin tuhansia enemmän kuin WTC:n iskuissa 11.9.2001, mutta eipä vain nousseet mistään kostopommittajat tappamaan ihan keitä hyvänsä hyvitykseksi.

Kummallista.

Onhan meitä miljardeja pipoja joita olisi helppo summassa posautella hajalle infroinemme.

Himalajan tulvakin on kaikkien meidän tuhlareiden syytä. Ilmastonmuutos nääs jonka seuraukset eivät ihmisten kartoilla rajojen sisällä pysy.

Tänään muurasin sokkeliharkot saunan pukuhuonelaajennukselle. Nyt pääsee sitten timpuri lyömään runkotolppia joita onneksi keväällä satuin halavalla suamaan.

16.9.2026 keskiviikko

Olipa kivulias iltayö. Molempia takaraajoja (ei ne kyllä missän takana ole vaan alla) alkoi vedellä niin perkeleesti suonella, että oksennus tuli. Piti kömpiä kaksi kertaa saunan luona olevan saavin tykö ja holovata kylmällä vedellä koipensa niin kylmiksi, että vedot laukesivat. Ainoa tepsivä konsti siis jonka olen vuosikymmenien aikana oppinut humppareissuilta palatessa ja suonevetojen alkaessa.

Sitten olinkin niin uupunut, että uinuin peräti kuuteen.

Nuo suonenvedot johtuivat siitä, kun kyykin eilenillalla puolukkamättäiden äärillä kolme tuntia vaikean maaston takuisella alalla. Keräsin kolmekymmentä litraa ja sitten hajosi poimuri lopullisesti. Kirosin valmistajan maanrakoon sillä tuo oli jo vähälle aikaa kolmas leveäsuinen työkalu jonka olen hankkinut ja kaikille on käynyt samoin. 

Aamupäivästä laitoin Kivakujan järjestykseen ja sitten leikkeilin perslankut pukuhuoneen sokkelin päälle ja tursuttelin uretaania liimaksi&eristeeksi; painot päälle. Eivätköhän pysyne iliman muita kiinnittelyjä nuinkin. Aina niihin on joko harjateräskiinitys tai pikanaulat porailtu, mutta nyt ei ole ko. kiinnikkeitä saapusalla.

Läksin iltapäivällä vähän ennen sateiden saapumista metsälenkille ja tapasin Mäyrän kotikolonsa ovensuulla. Tulipa mukava mieli siitä vaikka se huijasikin minua. Sillä oli koko perhe siellä luolassa, mutta kun maanittelin sitä tulemaan pois kolon suulta, se kai jotenkin ilmaisi lapsillensa, että nyt joutuin pakoreitille sieltä ja kun ne olivat lähteneet, emokin käänsi itsensä ja häipyi perään. Enkä ehtinyt enää muuta näkemään kun niiden kaikkien kolmen selät kun painelivat hatelikkoon karkuun. 

Mutta videolle tuon nätin eläimen sain. Miksipä lähteä jonnekin eläinvankilaan flegmaattisia pampukarhuja töllistelemään kun niitä mielenkiintoisempia, vapaita eläimiä voi tavata mökkinsä naapurissakin.

17.9.2026 torstai

Unessa jahkasin "toisen minäni" kanssa mäyrä-ajatuspinttymän kanssa. Olin sitä mieltä, että kirjailija Marko Tapiota (Tapper) kutsuttiin Mäyräksi, mutta se toinen mieleni väitti, että Mäyhäksipäs.

Herättyä piti asia tarkistaa välittömästi ja kyllä se toinen minäni oli oikeassa: Mäyhäksi tuota "Arktisen hysterian" kirjoittajaa kutsuttiin elinpiirissään.

Mäyräkin olisi käynyt hyvin olivathan kirjailijat joskus aiempina vuosikymmeninä ja -satoina sellaisia yöeläjiä ja mystisiä varjoissa viihtyjiä. Nykyisin niitä ei erota katukuvasta eikä ravintoloiden pöydistä lainkaan. Kukaan ei istu haastattelijan nojatuolissakaan kuin puolelta toiselle letkahteleva kumiukko Donner.

Tuulikki Valkosen kirjoittamassa elämäkerrassa Mrko Tapion Mäyhä-korkonimi saa selityksen. Se liittyi korttipelirinkiin ja käytettyihin talismaneihin joita pelipöydille ja niiden liepeille aseteltiin.

Marko Tapion Arktinen hysteria oli itselleni niitä vahvimpia lukukokemuksia kun sattui vielä omiin, synkimpiin elämänkamppailujeni vuosiin.

Vieläköhän tuo vaikuttaisi millään tavalla?

Pihapiirissä viihtyvä pupu taisi kesyyntyä. Ei lähde pinttelemään karkuun kun ulos menen. Äsken juttelin sille kun kävin nurkan takana. Sanoin, ettenpä tee sinusta potuille höystettä vaikka muuta ei pöytään löytyisi.

Kivisenhevosenpiänkuusikko

2.9.2026 keskiviikko

Jos oikean puolen raajojen särky rajoittaa toimintoja niin päänsärky se vasta invalidisoikin. Yöllä, tai oikeammin jo illalla alkoi taas kupolia hartioilla jäytämään vaikuttaen unienkin kulkuun vittumaisesti.

3.9.2026 torstai

Syyskuun ensimmäisinä päivinä vuonna 1660 päiväkirjakollegani Samuel Pepys huolehtii kovasti oman herralordinsa tavaroiden laivaamisesta ja perillepääsystä; Asiat on hoidettava jos ne hoitaakseen on ottanut. Ihan kuten tämänkin päivän pepysit, minä mukaan lukien.

Merkitsee räätälinpojasta merkittäviin asemiin noussut Samuel muistiin myös virkoja havittelevien ja niitä tuttavuuksien (hyväveli) verkostojen kautta omineista. Synnyinlahjakkuuden lisäksi itselläänkin aikamoiset hyötyverkostot ja niiden myötävaikutukset menestykseensä.

Hurmokselliset uskonlahkot ja -liikkeet eivät ole tuolloin vielä massatapahtumiksi äityneet, mutta "kaikkien herätysliikkeiden äiti", Pietismi on jo nostellut Euroopassa (Saksasta alkaen) hautausmaiden liepeillä luurankoja kummittelemaan. 

Anglikaani Samuel kirjoittaa käyneensä lähes joka sunnuntai kirkossa, mutta lähinnä katsellakseen kauniita naisia ja verkostoituakseen. Myös tavan vuoksi, vaikka pappien puheet ja saarnat ovat olleetkin unettavia ja äärimmäisen tylsiä (eipä ole kirkollisväki muuttunut 300 vuoteen, kuulemma). 

Pepysille jumala kuului vain sunnuntaihin, parhaisiin vaatteisiin, kirkonmenoihin ja kuoleman jälkeiseen elämään. Arkena hän keskittyi täysillä maallisiin asioihin, rahan ansaitsemiseen, uralla etenemiseen ja elämästä nauttimiseen; Viiniin, lauluun ja naisiin. Jälkimmäiset visusti nuorelta vaimoltaan salaten, kohtaamisensa salakielellä vihkoihinsa raapustaen. Vieraille naisille pseudonyymit keksien. (Siinäkin asiassa "veljeni mun"😏)

Samuel Pepysin 1660 aloittaman päiväkirjapotpurin ensimmäinen lause on "Kiitetty olkoon Jumala, viime vuoden lopussa olin erittäin hyvässä terveydessä", ja kun 1669 lopettaa päiväysten tekemiset, viimeiset sanat (kun luuli sokeutuvansa ja kuolevansa pian) ovat "...johon hyvistä hyvin Jumala minua valmistakoon".  

SP huokui tuon merkinnän jälkeen vielä 34 vuotta eikä silmistäkään valo sammunut. Samana vuonna, kun päiväkirjaan viimeisen merkinnän jyysti, kuoli vaimo 29 vuotiaana lavantautiin, ja se oli suuri suru.

1600 luvulla Lestadiolaisia, helluntalaisia, jehovalaisia jne. ei vielä pohjoismaissakaan ole ollut, mutta muunlaisten suuntausten muita noidanpolttajia on riittänyt kyläjuhliksi asti. 

Tulipahan mieleen: Synnyinpitäjäni, Rautavaaraksi myöhemmin virallistetun metsäisen maankohouman ensimmäiset kirjoihin viedyt merkinnät ovat 1600-luvulta koskien kaskeamis- ja rautamalmin nostoon liittyviä verotuloja. Vähän aiemmin seudun halki vuodesta 1595 alkaen Täyssinän rauhan rajaa merkkailivat ikihonkien, kallionkupeiden ja siirtolohkareiden kylkiin elintilanlaajentelijoiden käsikassarat ja kaiken hallitsijoiksi itsensä korottaneet lajimme pöljäpäisimmät edustajat. Samanlaisin ahtain aattein elelijät jotka nykyisinkin vesistöihin kalastuskuntien rajoja piirtelevät.

Kun vanhemman historian omaavissa maissa oletetun jumalan luiden kaluamiseen ei ole katolilaisuus eikä luterilaisuus riittänyt ja riidat ovat äityneet verisiksi niin osa pyhien alkuperäisjeesusten lapsia on siirtynyt omien harhojensa veisaamisiin, ja näin Suomeenkin myöhemmin soutaneet tai jutanneet uskonveliryppäät päidensekoittajasaarnaajineen ja taustoilla häärivine kummisetineen ovat alkaneet jumalruttonsa levittämiset. 

Jehovauskonto on pantu alkuun 1870-luvulla Pennsylvaniassa ja liikkeelle polttoainetta ja siihen lisätehostetta lisäsi tankkiin Joseph Franklin Ruterford 1931 lausuen: "Te olette minun todistajani, sanoo Jehova!"

Herätysliikkeeksi äitynyt Laestadiolaisuuden siemenjyvät kylvettiin luterilaisten hartaisiin mieliin 1840-luvulla Ruotsissa kun Lars Levi jyrisi kirkoissa niin, että sammaltäytteet laipioista varisivat: ”Te juomarit ja varkaat, te viinaporvarit, jotka myytte sielunne viinaperkeleelle! Te menette suoraa päätä helvettiin, ellette tee parannusta!

Helluntalaisuuden kiukaan alle syttyivät ensimmäiset roihut 1906 Los Angelesissa kun köyhissä oloissa varttunut kengänkiillottaja (ym.) William J. Seymor kavahti keskellä yötä puisesta päästävedettävästään kalu kovana ja päässä psykoosin airut. Hän ulvahti pimeydessä niin, että kielilläkin jo puhumaan opetellut pianonsoittajavaimo kamusi uuninpankolle tuota julmettua parkua karkuun: Olen pelastunut, pyhittynyt ja täyttynyt Pyhällä Hengellä!

Mormoniuskonto eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko sai alkunsa 1820-luvulla Yhdysvalloissa, kun eräänä kuulaana kevätaamuna mielensä tuskaa metsään pakoon vaeltaneen 14 vuotiaan Joseph Smithin päässä naksahti psykoottisesti. Hän, palattuaan takaisin ihmisten ilmoille, alkoi julistaa saaneensa taivaallisia näkyjä alastomine enkelparvineen, ja että nyt karistetaan kaikki muut uskonnot mielistämme ja alkakaamme saarnata vain yhtä Pyhää. 

Kun Jooseppi metsän suuntaan aikansa karjui, se vastasi hällen mm. näin: "Minun ei pidä liittymän mihinkään niistä (muut uskonnot), sillä ne ovat kaikki väärässä!"

Lehdessä otsikoidaan jälleen, kuinka Niezche (1864-1900) julisti päinvastaisiakin viisaissa päissä tapahtuvaksi pikkuista ennen täyssekoamistaan: "Jumala on kuollut!". Ehkä hän tarkoitti kuitenkin uskon kuolemista sillä ei hänellä epäilevänä filosofina elävää jumalaa ollut; Miten olematon voisikaan kuolla?

Jumalankuolema-ajatusten haudonnan tulokset menivät siis reisille kun Niezche ei saanut viimeistä mammuttiteostaan valmiiksi kun hän eräänä aamuna huokaisi "Näin puhkui Zarathustra" ja päätti seota. Vielä hoitolaitokseen taluteltaessa hän kuiskaili vartijalleen: Kehittelemistämme jumalista Perkele on ilmiuskottavin kun se sinussakin, rakas veljesi vartija asustaa ja eniten käytännön asioita aikaan saa.

Nietzsche alkoi olla jo lähellä totuutta, kun hän analysoi "yli-ihmiskäsitystään" kirjoissaan: Hän esitti ennusteen, että ihminen on vain välivaihe eläimen ja yli-ihmisen välillä.

Israelilainen tietokirjailija, historioitsija Yoval Harari on jatkanut siitä: Ihmisestä on muotoutumassa tekoälyinen Homo Deus, jumalihminen. Tekonivelet jo monella ovatkin.

Katsaus Aasian suuntaan: Viiden eri virallisen uskonnon ja lukemattomien virattomien uskomusten Kiinassa tekoälyrobotit juoksevat jo maratoneja. Elävää lihaa tarvitaan pian vain urheiluareenoiden lippuluukuilla ja katsomoissa.

Jos lähetyssaarnaajat olisivatkin lähteneet kaikkialle maailmaan Aasiasta (Kiinasta) ja alkaneet takoa vieraitten maiden alkuasukkaiden päihin kungfutselaisuutta, miten olisivatkaan miekat ristissä nykyisin Suomessa?

Aameneksi tälle saarnalle: Uskontojen siirtymisessä muoviaikakauteen auttoi pikkujumala Tupperware jonka myyntikokokouksissa laulettiin yhteislauluja ja parhaita myyjiä palkittiin suurissa massatapahtumissa hurmokselliseen tyyliin joka muistutti amerikkalaisia herätyskokouksia: Myyjiä kutsuttiin evankelistoiksi. 

Kaukanako tästä nykyään ovat enää jehovalaisten ja lestisten hallitsemien yritysten ja kuntien&kaupunkien hallituksiin enemmistöjäseniksi pääsemiset: Maassamme toimii lukemattomia rakennusliikkeitä, halpakauppaketjuja ja autoliikkeitä joiden pohja on rauhanyhdistyksissä veisatut virret. Pian kai esimerkiksi Oulun kaupunginhallituksen kokoukset aloitetaan käsiä ristien iltahartaudella ja päätetään olkapäiden taputteluin ja "jumahlanterve"-hyvästelyin.

7.9.2026 maanantai

Humpalla pe Kajasteella, porukkaa oli. äN. La menin Sivullistenkadulle ja kävin Puutarhurin kera Napiksella jossa väsymyksen oireita ammatissaan poteva Mäkimattila esiintyi varsin lakonisen oloisena. 

Saatanalliset kipujen säkeet soivat oikeassa jalassa viikonlopun tanssiurakasta!

G:n Lancerissa jarruremppa ja Polosessa palaa vikavalo eikä pyyhkijät toimi. Pau tekee pitkää päivää ja yötä töissä. Jaksaakohan se yhtään miettiä opiskelusuuntia nyt, kun yliopistoon haku ei tärpännyt? Hyvät hommat palkkauksen puolesta työnsä ovat, ettei sen puoleen, ja kun jatkopestinkin vuodeksi sai niin se on jo paljon se.

G:lla 14 pv lukion reput. Toivottavasti menee hyvin niin voi tammikuussa alkaviin armeijakoitoksiin valmistautua rauhassa.

Tulin tänään puolilta päivin Um. Oli kuiva ja aurinkoinen ilma joten kävin riipimässä viisi sankollista puolukoita. Eivät ihan riitä, mutta lopetin valoisan aikaan koska piti vielä hakea kärryllinen valumursketta saunan eteisen lattiaa varten.

Kettuemo kahden melkein kokoisensa poikansa kanssa pihassa kun tulin puolukkareissulta. 

Eiköhän nuo kohta lähtene omille teilleen, ajattelin kun toinen jälkeläinen ei mennytkään samaa matkaa toisten kanssa pihasta pois vaan jäi istumaan nurmelle kun peruutin auton liiteriaitan sivulle. Kun aukaisn auton oven ja nousin, se antoi kävellä kohti kymmenkunta askelta ennen kuin hoksasi, että tuo saattaa olla vaarallinen olio ja loikki emonsa ja sisaruksensa perään jäntevin loikin.

Klo on kymmenen illalla. Olen ihan katki. Kävin löylyissä, join kahvit ruisleipäpalasen kanssa ja nyt alan muate. 

8.9.2026 tiistai

Nukuin muuten makiasti, mutta viimeinen uni pani pasmat sekaisin. 

Päivämäärä 22.7.1990 juuttui kalenteriin katseeni taakse aivoihin enkä saanut sitä pois vaikka ojennetulla terapiasienellä huoneen toisella seinustalla pöydän reunaan nojaavan psykologin(?) neuvoilla hankasin. Terapeuttinaisella oli valkea takki ja valkeat housut. Kengätkin olivat valkeat ja tuuhea tukka mallia Monroe. Superkliininen ihminen siinä mielenlian poistamista neuvoi. Ajattelin, ettei valkea rouva itsekään ole niistä puhdistunut kun kaikki tarmo ja aika on kulunut ulkoisen habituksen kiillottamiseen.

Mutta tuo päivämäärä: Silloin oli täydellinen auringonpimennys ja sen päivän aamuyöntunteina Satun psykoosi jyrkkeni lopullisesti muotoon skitsofrenia. 

Minulla on sivutolkulla kirjoitettua päiväkirjadataa tuolta yöltä ja seuraavilta päiviltä, -vuosilta. Muistaisin kyllä muutenkin, kuinka tuskaisaa oli pidellä ensin epilepsiakohtauksissa lattialla ajelehtivaa ihmistä, ettei se kolhi huonekaluihin itseään ja sitten sekasortoista toohottamista pitäjän toiselta laidalta toiselle, raskasta rakentamista, lasten itkua, parkua ja omankin mielen kaaosta hirteen menoa vailla.

Päivämäärä hankautui aivoista pois kun otin ison tavarakorin ja läksin hienoiseen sateeseen keräämään puolukoita. Niitä mahtui painon mukaan mitattuna kolme 10 litran sankollista ja olipa painava kantaa pihaan kun en autolla lähemmä siirtynyt. 

Nimesin nyt tuon taimikon, josta puolot keräsin, Kivisenhevosenpiänselluliemikuusikoksi. Olen itse tuon itetaiteen rakennellut paikalla kasvaneiden, lapsuuteni suurkuusien muistoksi kun ne oli poispyyhkäisty hirmuisten koneruhmujen voimin ja Vinha vielä puolukkareissuilla mukana kulki.

Toinen, aikanaan lahoava muistomerkki huutaa saman aukean toisella laidalla kelotolpan nenässä kuin norjalaisen Edward Munchin maalaama taulu, ja yksi samanmoinen toisessa suunnassa kun pieksivät ja raiskasivat viimeisen, vanhan metsonsoidinmetsän jonka suojiin oli niin hyvä sujahtaa jos vaikka paha olo mieltä rei'ille kairasi.

Kornia. 

Metsiä, soita, puroja ja yleensä paikkoja joissa ollaan käyskennelty koko lajimme olemassaolon aikana on nimitetty vaikka millaisilla synonyymeillä, mutta onko yhtä halventavasti kuin minä tuota, ennen järeitä puita hehtaareillaan satoja vuosia kasvuun ravinnutta maa-alaa jonka tulevaisuuden tietää pelkkään tuhoon vievän?

Ikimetsä-nimitys tuo mieleen aivan jotain muuta kuin selluliemikuusikko. Vai mitä?

Kesän pupulapsi napsi retiisinlehtiä ikkunan alla äsken; Kettuperheelle maukas paisti. En ole suojannut vielä ompun- enkä muidenkaan arkojen kasvien ja puiden taimia, että pian alkaa olla kiire puputtajien takia.

Valtakunnanvartiainen

29.8.2026 lauantai

Naulailenpa muutamien postausteni aloituksia Erno Paasilinnan (s. 14.3.1935 Petsamo, k.30.9.2000 Tampere) Ruumisarkunnauloilla (Otava 1999):

"Ei se välttämättä itse kehity, joka koko ajan parantaa muita." 

Klo 07 ja vähän päälle. Iso, kiiltäväkarvainen jäniskoira hunttasi ruokinnan takaista polkua pihaan. Sillä oli tutkapanta antenneineen kaulassa. Lie ollut kamerakin kun se jolkotteli kuono maassa pihaa ympäri ja toisen puolen risukoitten kautta takaisin tielle. Kyntöläiselle päin se lopulta häipyi haukkumatta.

Jos koiran kaulaan kytketty kamera kuvaa yksityisen pihamailla, niin se ei ole sen enempää luvallista kuin ihmisenkään tekemänä, näillä kulmilla ihan se ja sama. Jos joku saa orgasmin mökkipihastani otettuja videoita selaamalla, niin mikäpä se siinä.

Kesäinen päivä. Käytin sen hyödykseni tekemällä ulkona kaikenlaista tarpeellista ja jonkun tarpeettomankin askareen.

Puolukat alkaisivat olla ehkä poimintakypsiä, mutta malttaako tässä lähteä.

Kemppisen kaverinsa negrologintapaiseen kirjoitukseen, ja siellä jonkun uskonihmisen kommenttiin väkersin omani:

Anteeksi pyydän kunnioituksesta vainajan muistelijoita kohtaan, mutta en malta olla kirjoittamatta seuraavia mietteitäni. En ole kysynyt tekoisilta älyiltä onko seuraavassa ehdottamaani koetta jo tehty, mutta sen tiedän, ettei ainakaan keskitysleirien eräissä lääketieteenkokeissa debytoineelle Mengelelle ole asia mieleen juolahtanut.

Siis: Jotta nämä sielujutut saataisiin jotenkin järjellisiin konteksteihinsa, niin olisi tehtävä se viimeinen laboratoriokoe jossa kuoleva suljetaan tiiviiseen, kokoiseensa  lasipurkkiin, suljetaan kansi tiiviisti ja odotetaan sitä viimeistä, molempien päiden henkäystä silmät ja korvat herkistyneinä äärimmilleen. 

Kaikki mahdolliset ja mahdottomat nykyaikaiset mittausvälineet jo koeteltujen sielujensieppareiden kera sensoreineen olisi kytkettynä sisältöön ja sen "ilmastoon". 

Sankka silminnäkijä-todistaja-poppoo sijoitetaan huoneeseen seuraamaan henkensä heittävän sielunluovuttajan kuolemanhetkeä kuin sähkötuoliin tuomittua.

Tähän olisi hyvä saada tietenkin ruumiinsa tieteelle vapaaehtoisesti lahjoittavan testamentti. Ehkä joutavin ja suostuvaisin henkilö maailmassa siihen houkuteltavaksi olisi eräs Musk.

Toissailtana rikkauksilla kullitettu ja Valtakunnanvartiaiseksi korotettu ekonomisti lausui jälleen jotain niin löysäpäisen tunteetonta tesktiä, että sen kritisoimiseen en sanoja löydä.

Kun tv-studion tuolissa läsöttävää, inhimillisille asioille kuuroa oliota katsoo, tulee tunne, että löisipä tuota joko sapelilla tai ilmakitaralla, sama olisi tulos.

Pieni, ruosteinen ruskeanlikainen auto pysähtyi tiensuulle kun olin juuri tullut saunasta ja suodattelin kahvia kuppiin. Ei sieltä kukaan ulos tullut, kuski kuikuili ratin takana ja toinen takapenkillä pihaan päin. Muutaman minuutin ne siinä tarkkailivat, sitten takapenkkiläinen ojensi kännykkänsä, räpsäisi ilmeisesti kuvan ja sitten ne lähtivät kolisuttelemaan Kyntöläiselle päin. 

Auton etupuolen rekisterikilvestä erotin vain äSsän ja Koon. Olisiko ollut SKP; Suomen Kommunistinen Puolue, hih.

Piti melkein köyttää itsensä seinään kiinni, etten lähtenyt Muaningalle humpalle.

Alan lukemaan keskenjäänyttä Rasputinin elämäkertaa.

30.8.2026 sunnuntai

"Oppineiden yleisin rajoitus on typeryys." EP

Puutarhurin synt.pv.. Paulus ja N ovat tehneet kakun ja laittavat korttiin minunkin nimen.

Ollaan me oltu kuulema jo 23 vuotta aviossakin. Sitä tässä nyt ihmettelen, että mites se nyt silleen on onnistunut, ettei lopullista eroa ole tullut? 

On se kyllä ollut allekirjoitusta vaille monta kertaa. Yhdesti ihan vireille asti, mutta sitten sekään ei mennyt loppuun saakka vaan "jää siis sillensä" niin kuin maistraatin loppukaneetissa huvittavasti luki.

Mänennöön tuo loppuunsa saakka sitten silleensä. Eihän elämääkään, ainakan minulla, voi olla sen pitempään kuin mitä jo toistemme nimikirjaimilla varustettuja, maistraatissa sormiin pujotettuja  rinkuloita on nimettömissämme pidetty. (Minulla se oli kyllä pitkän aikaa jossakin "kavoksissa".)

Ne rinkulajuhlathan olivat ihan äsken kun pojistamme jo yksi oli syntynyt ja toinen kohdussa pullisteli.

Kummallinen jäänne laiduntavan karjan korvienmerkkausvariaationa koko avioinstituutio. Miesvaltaiset kirkkojen konklaavit ne senkin perinteen lajimme pesuille alttiisiin aivoihin on iskostanut. Mutta ehkä pian kaikki merkkaavat deittailureviirinsä merkkihenkilöt jotenkin muuten, jos ollenkaan.

Kävin raapimassa puolukoita ½sankollista (ovat vielä ½kypsiä) ja tein puolukkapiurakan. Loput marjat survoin astiaan josta saan aamupuuroihin lusikoida. Annoin pellilisestä puolet Sonjan porukalle jotka kävivät illasta. 

Tekaisin  myös seitsemänsipulin kanariisikasvisohrapadan. Molemmat tekeleeni onnistuivat varsin hyvin vaikka uuden uunin opettelu on vielä aluillaan. Jospa oma muuraamani toimii kuten edellinenkin. Näppituntuma kuumalla arinalla ruuanlaittoon palaisi hyvinkin nopeasti jos täällä ympäri vuoden majailisi. Ja vaikka en majailekaan, niin koska tuhannet leivät, sämpylät, puurot, paistit uunin lämmöissä olen haudutellut, tunnen vieläkin sormien väleissä taikinatahnan ja nenässä tuoreen ruisleivän tuoksun, satojen kalakukkojen paistokertoja muistelemattakaan.

Kirjoitin jälleen kommentin toisaalle jossa kävivät diktaattoripäiden kimppuun katsomatta itse omien poliittisten valintojensa laariin:

Täytyy kansalaisten/väestömassojen kaikilla mantereiden demokratioissa(kin) katsella myös omiin mieltymyksiinsä hallitsijoita valitessaan. 

Meillä Suomessakin  on  langettu palvomaan sellaistakin henkilöä, joka nyttemmin on säilötty puhemiehen paikalle ja josta tausta- ja vierijoukkoineen voisi aivan hyvin kehkeytyä aivan kammottava hallitsijajoukko jos ne äänestämällä valtaan päästettäisiin (tai mahdollisesti tullaan päästämään).

Esimakua on nyt saatu heidän hallitustaipaleensa ajalta josta henkilöiden, jopa ministereiden, valtiomies/naisominaisuudet ovat puuttunut täysin empatian tunteiden olemattomuuden lisäksi.

Yksi merkittävä torjuntavoitto viime vuosikymmenten politiikassa: Paavo Väyrynen saatiin tietoisen ovelasti tönien syrjemmälle vallankahvasta. (Hänen politiikassatoimimisensa intohimoista ja ällistyttävistä suunnista paljastava 80-vuotishaastattelu viikonlopun Hesarissa.)

Samaa, väkivallatonta, sivistynyttä marginaaliin tyrkkimistä toivoisi niin äänestäjien kuin muiden, vähän enemmän järkeä ja empatiaa sisältävien puolueiden harrastavan myös vallankahvan täyspitelemisestä haaveilevien ääripäidenkin suhteen.

Mainitaan nyt toinenkin vallasta syrjään-nimi: Jussi Halla-ahoa ei ikinään presidentiksi!

Viimeistä riviä en laittanut koska kommenttini ei moderoijan seulasta olisi julki livahtanut.

31.8.2026 maanantai

"Mikään vallankumous ei ole ikinä poistanut kolmea vitsausta: sotilaita, pappeja ja virkamiehiä." EP

Harmaanlämmin päivä. Iltapvllä vasta alkoi roiskia vettä. Yritin katsoa Areenalta jotain elokuvaa, mutta nukahdin ja nytten saa sitten oikeita yöunia ootella. Onneksi on lukemista.

Se pikkuinen ruskea auto ajoi hämärän jo laskeutuessa päinvastaiseen suuntaan kuin edellisellä kerralla hidastaen pihatien suulle. Olin menossa saunaan ja vissiin äkkäsivät alastoman minäni kun kiihdyttivät sora roiskuen tiehensä.

Vaihdoin riistakameroihin patterit kun ne kaikki ovat final! Pitäsikkö viijä tuohon tienvarren raunioonkin kamera mulkoilemaan?

1.9.2026 tiistai

Aamun avaukseksi täytyykin vasaroida Ernolta kaksi ruumisarkunnaulaa sillä sattui ajattelun arkunkanneksi niihin sopivaa luettavaa päivän aviisista.

"Kirkko, laki ja valta kuuluvat aina yhteen, niin kuin sormet sormien lomaan. Kun käsi pusertuu nyrkkiin, se on kiveäkin kovempi."

"Papit ja juristit lukevat vain yhden kirjan ja hakkaavat sillä kaikkia muita päähän." EP

Osallistumisärähtelyn haluni heräjävät sellaisista aviisien jutuista, joissa kerrotaan ihmisistä jotka uskaltavat irtaantua uskonnollisten yhteisöjen pakkojäsenyyksistä tai muista niistä muistuttavista ihmismielen vankiloista.

Itse erosin ev.lutista melko pian täysi-ikäisyyden koettaessa. Oli ikävä tilaisuus se, muistan. 

Silloin elettiin elomme hetkissä aikoja, jolloin piti mennä paikallisen liperikaulan tykö avaamaan eronsa syitä. 

Lyhyt perusteluni lähes viidenkymmenen vuoden takaa muisteltuna oli (olin asiani kirjoittanut paperilapulle ennen virastoon menemistä ja siteerannut sitä sen jälkeenkin): 

"En tykkää kuulua näennäisjäsenenä mihinkään järjestöön. Vain elämässä olemaan on pakotettu tänne muiden toimesta jouduttuaan. Tai toisaalta ei sekään pakko ole jos ei huvita. Tai jos alkaa tarpeeksi vituttaa niin Naru, Myrkky tai Pyssy vapahtavat. Ja voihan sitä vaikka pirtulla syntistä mieltä ja pirua sisällään voidella jos alkavat liikaa meteliä päässä pitää. Jumalanne ovat kuin varoittamanne hiekka, jolle uskontojen perustukset olette silti itse valaneet."

Siilinjärveläiseen kirkkoherranvirastoon taisi laskeutua lausumani jälkeen ruumiskellarin kolkkous ja kuuraa pöydän takuisen äijän haljuihin silmiin.

Koetin muistella paikallaolleen kappalaisen nimeä, mutta ei löytynyt mielen sopukoista eikä netistä. Veijo Ahonen se ei ollut eikä Seppo Laitanen sen enempää kuin Kettunenkaan. Kyllä se joku päivä mieleen pätkähtää koska sillä taisi olla keljun äijän maine; Punajuonteinen, iso nenä, silmälasit, pulisongit ja harmaat, öljyisenhikiset hiukset.

Mukavasta miehestä, vaikka pappi olikin, Veijo Ahosesta muistuu mieleen se, kun joutui eroamaan virastaan paneskeltuaan kanslistiaan työpöytänsä kannella. 

On siinä tasolla lojuneet pumaskat, katekismukset ja raamatut lattialle levähdelleet kun runsasmuotoisen sihteerin allensa pastori kaappasi. Raiskaus se ei ole ollut vaan hyvässä, kirkollisen kiihkomielisessä yhteistyössä aktit on toimitettu, muisteli myöhemmin tuo räväkkä naisimmeinenkin vaikka joutui pappisalarakkaansa kanssa melkoiseen myllytykseen valtakunnan äläkkämedioita myöten.

Tällen aamullen luin heti klo viideltä Hesarista yhden uskonnollisen pakkonuoruuden sävyttämän elämän kertomuksen. 

Haastateltava jutussa on torniolaiseen vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön ja suurperheeseen syntynyt Pilvi joka runnoi kaksinkertaisin ovilehdin varustetun syntymäkaappinsa ovet saranapuolelta alkaen kappaleiksi ja päätti elää niin kuin housuissa ja mielessä tuntuu. 

Perkulesniin!

Oli siis itseltäni "pakko" osallistua juttuun kommentilla joka kuvastaa sen sektorin omaa mieleni maisemaa:

Hieno juttu.

Kaksoiselämää joutuu elämään myös siinä tapauksessa, että jo vauvana ihmisen alku kastetaan valtionkirkon luterilaiskaavan mukaisesti seurakuntansa jäseneksi ja pääset irtautumaan siitä vasta kun tulet täysi ikäiseksi. 

Tämä verhotuksi pakoksi muotoutunut kaksoisstandardi on taakka monelle kasvavalle, asioita tiedostamaan alkavalle nuorelle kirkossakäynteineen, aamunavauksineen, uskontotunteineen ja rippikouluineen.

Pilvin ennalta raamitetun nuoren elämä ja siitä poispyristelyn vaikeus antanee mietittävää niillekin, jotka mm. maahanmuuttajien uskontokäsityksiä syyttelevin sormin osoittelevat ja niiden mukaan tuomitsevat heidät kaikki samaan läjään. 

Tarkoitan, että ei ole yhtään lievempi vääryys suomalainen pakkolestadiolaisuuskaan kuin esimerkiksi islaminuskoisuuden kaapujen taakse vangitut, ankarin säännöin kontrolloidut elämätkään, koska olemmehan kaikki "syntymäämme syyttömiä" kuten eräässä balladissa sanotaan.

Tämän jos ymmärtää, ymmärtää myös sen, että jokaiselle pitäisi kuulua oikeus kasvaa aikuisiksi ilman, että häntä on ruksattu minkään ismin alle väestörekisteriin merkintää lukuun ottamatta voidakseen itse valita lopunelämän suunnat edes jollakin tapaa.

(HS 1.9.26/Väärä minä/Pilvi Hyväri kasvoi yhteisössä, jossa häntä kiinnostanut asia oli syntiä. Lopulta hän alkoi uskoa, että väärä oli hän itse.)

Sumusadetta tänäänkin, mutta on kaiten se jotain lähdettävä pihalle värkkäilemään. Oikenpuoleisen  jalan alinomaiset kivut ottavat piähän, mutta helpottaa se, kun pakotan itseni liikkeelle. Eilen illalla maate laittautuessani koski aivan perkeleesti, mutta särkytablettia en piruuttanikaan ottanut. Ja kun uneen pääsin, se armahti.

Savolainen ajoi Hiacellaan juuri tietä pitkin hölkänneen ajokoiransa perässä. Joko se pitkäkoipienkin mehtuu on alakanut?

Kaakonkulmalaiset ovat kaikkinensa helisemässä villisikojen takia kun niihin on Afrikasta saakka kulkeutunut sikarutto kuin kokonaiset homosapiensien laumat 11 000 vuotta sitten. 

Onko ruttopasillilla ja lajilla, joka estoitta ja seurauksista välittämättä kykenee lisääntymään ja levittäytymään ja tuhoamaan jopa oman elinympäristönsä (elonkehän kokonaisuudessan) yhtään mitään eroa? 

No se ero niillä tässä tapauksessa on, että vieras rutto vie megasikaloihin rääkättäväksi vangituilta possuilta elämänsä ainoan funktion päätyä paistiksi elämientuhoajalajin lautaselle.

Lopuksi murjaisen A-studiossa läsöttäneen tunteettoman solumöykyn suuntaan Ernon äänellä:

"Vain lajin voimakkaimmat yksilöt menestyvät, ja siksi olosuhteet luodaan heitä varten." EP

Himalajan ja mielien mutavyöryt

24.8.2026 maanantai

Valkosipulien nosto. Uuninpäälle ne asettelin kuivumaan ja nyt tuvassa haessoo. 

"Vahinko"-ompuntaimia oli valkosipulipenkeissä 14 kipaletta, että melkoisen tarhan niistä saa jos kaikki onnistuvat. Nyt jätän ne talvehtimaan aloilleen ja ensi kevät näyttää, mihin tarhan perustan. Ehkä jokunen taimi pitää antaa muualle ottolapseksi. 

Kävin leipomossa ja sitten Akulassa.

Hesarissa eilen ovikellojen rimputusjuttu tiältä Rautavaaralta. Osallistuin kommentillani jälkirimpsuun.

https://www.hs.fi/elama/art-2000012114618.html

S oli tilannut HS:n ilmaistarjouspätkän ja jakoi lukuoikeuden niin nyt voin 90 päivää lukea koko lehden.

Kommenttiini nousi tietenkin yksi opettajan sormi heristelemään, ettei pidä "yksittäisten" tapausten vuoksi leimata koko kuntaa kun omista lapsuuskokemuksistani satuin kertomaan. 

Kollektiivinen omatunto, lieköhän ko. henkilö kuullut sellaisesta?

"Yksittäistapaukset" ovatkin olleet viime aikoina poliisien kestoselityksiä kun muutamat heistä ovat työtehtävissään kompastelleet, elikä taklanneet asiattoman rajusti "asiakkaitaan".

Vuosikymmeniä sitten tapahtuneita, lapsiin kohdistuneita auktoriteettien (aikuisten yleensä) aiheuttamia loukkauksiakaan ei voi rikkakihveliin lakaista ja nakata koriin, jossa lukee yksittäistapaus.

Ne kuuluu ennemmin tai myöhemmin iskeä kollektiivisen omantunnon kylkeen mustelmaksi, muuten se yhteisö, jonka sisällä pahoja on tapahtunut, tai tapahtuu yhä, ei edes yritä tervehtyä koskaan.

Jos omatuntoa ylipäätään on edes olemassa, kun senkin ovat lajimme saarnaajalahjakkuudet keksineet lohduttaakseen vääryyksiin  syyllistyvää itseään. 

Puusepäksi juuri valmistumassa olevan  Jeesusparankin ripustivat ryöväreitten seuraksi ristinpuuhun vain rakennellakseen tapahtuman ympärille legendan joka kaikille anteeksi hirviöimäisyytensä anteeksi antaisi. (Siis oletetun Jeesuksen; kouriintuntuvia todisteita ei hänestä ole olemassakaan)

Tosin tässä kyseisessä, taantumassa kouristelevassa Rautavaara-nimisessä kylässä korjausliikkeet ovat pahasti myöhässä kun asianomaisetkin alkavat jo viimeisetkin liueta takaisin alkuperäiseen asuunsa atomeiksi.

Sekin ikävin muistettava kansakoulunopettaja Pär Olle Lilieroskin on köijätty kuolemansa jälkeen (1970-luvulla) kunnioitettavan aatelisten hautaan Helsingin Hietaniemeen. Häneen sen sisäsiittoisen sukunsa jatkuminen päättyikin, että amen vain haurastuville muistoillesi minunkin puolestani. Samoilla viivoilla nykyisen tietämyksen mukaan ollaan; Sisäsiittoisuus ei ole ainoastaan köyhiin lajimme edustajiin vammaisuuksia tuottavaa ollut. "Siniverisyyden" se vasta onkin osoitettu olleen oikea degeneraatioiden sikiösammio.

"Lillukka", olisin käynyt eräällä pyöräretkellä haudallesi ehkä ruikkaamassa ... siis huokaisemassa katkeran ajatuksen (tai pari) eräällä pyöräretkelläni, mutta kun pyöräily päättyikin jo viimeiseen asuinsijaasi Kotkan Karhulaan eikä sinua sen seudun hautausmaalle ollutkaan kelpuutettu.

Takaisin parin kappaleen taakse: Vaan jos kipeät asiat joku koko kunnan leimaamisena edelleen ottaa, niin ottakoot. Jakamista mieleni sopukoiden tuntemuksissa edelleen riittää. Tuskin kollektiiville osoitettu anteeksipyyntö oletetusta loukkauksesta sen enempää toimittaa kuin koskaan lausumaton anteeksipyyntö kollektiivilta yksittäistapauksellekaan.

En ole Rautavaaralla edes se yksittäinen tapaus. Enkä varmasti Suomessa. Kallet Päätalo Taivalkoskelta ja Palsa Kittilästä ovat hyviä esimerkkejä taiteilijoista ja kirjailijoista, jotka ovat vereslihalle lapsena pieksettyjä mieliään maailman suuntaan osanneet availla meidän mykempienkin puolesta.

Eräs entinen R.vaaralainen Jussi Kuopiosta kirjoitti tulikivenkatkuisen Rautavaara-muistelmansa "Vapaan miehen päiväkirja"  1990-luvulla ja kyllä siinäkin koettu lapsen ja nuoren tuska esiin tunki kun edelleen vihainen, aikuinen mies tuntonsa sivuille oli paiskannut.

Lapsena koetut ikävät asiat ovat niitä joita ei koskaan kyetä hyvittämään. 

Sitä ei tietenkään ymmärrä ne hyväosaiset, joita lapsuus (elämä yleensä) on mielten ja fyysisten raiskausten sijaan villakintain kohdellut. Missään nimessä ei tällaisia muisteluksia pidä historian roskakoriin sytkäistä.

Mutta: Aina ja iankaiken sama tuskainen loru; Ei ihminen opi vaikka se muuta väittää.

Historia, tai pikemminkin "Siperia opettaa"-sanonta ovat omatuntojen tyynnyttelyjä vain.

Siperiaansa on jälleen syöksymässä koko 140-miljoonainen kansa naapurissamme vaikka junansa raiteet ovatkin jo viidettä vuotta jylkyttäneet mihinkään etenemättä kohti etelää. Ehkä retki ikiroudan (parhaillaan sulamaan alkaneen) ja öljyn tahrimaan Siperiaan mutkan kautta muistia aikanaan virkistää.

Luin kertauksena Hesarista 15.4 julkaistun Heikki Aittokosken esseen "Mies hirtettiin ja paloiteltiin 1660-luvun Lontoossa, yöunta häiritsi puolison kuorsaus".

Heikki oli lukenut Samuel Pepys'n päiväkirjoja 1660-luvulta ja hämmästeli ristiriitaisuuksia joita arkisten merkintöjen lomaan heitetyt, silloisessa lontoolaiselämässä "normaalit" hirttäjäis-ym juhlat nykylukijassa herättävät.

Luin esseen jo sen ilmestyessä ja varmaan mainitsin siitä sivuillani, mutta taidan kohta paneutua itseensä Pepysiin tarkemmin.

25.8.2026 tiistai

Suomensin käännösohjelman avulla jo muutamat Pepyssin päiväkirjan sivut. Näyte samalla viikonpäivä- ja kuukausimerkinnällä maustettuna: 

"Tiistai 25. elokuuta 1663

Nousin hyvin aikaisin ja kannoin tavarat kamaristani ruokasaliin, koska sen lattia piti laittaa uusiksi tänään. Kun työmiehet olivat tulleet ja ryhtyneet töihin, menin toimistoon ja sieltä Lymehouseen Phiniin. Pett oli mastojen parissa ja sitten takaisin toimistoon, jossa istuimme. Noustuamme ja herra Coventryn lähdettyä pidimme hyvästit, sillä hänen oli määrä mennä kylpylään herttuan kanssa huomenna. Sitten menin 'Changeen, jossa puhuin useiden ihmisten kanssa, ja lopuksi Sir W. Warrenin kanssa ja hänen kanssaan kahvilaan. Siellä istuimme kaksi tuntia puhuen toimistoasioista ja herra Woodin oveluudesta, minkä todella uskon. Lopuksi hän kertoi minulle kuulleensa, että kapteeni Cockesta on tulossa ylin upseeri, joko valvoja tai maanmittari, mistä en ole pahoillani, joten kumpikaan heistä saattaa olla poissa, ja pidän sitä varsin todennäköisenä."

Korjasin pilikehönnän oven: Korotin aukkoa etten joka helevetin kerta lyö piätäni yläkamanaan kun puita saunaan haen. Pitää vielä rappuset tehdä, mutta ennen sitä kärrään pressun alla olevat pilkkeet sisälle.

Lämmitin uunia. Hain aitasta vanhan kunnon hiilien vetimen jonka hieman ruostuneen varren hioin ulkona. Olipa hyvä sillä hiilet vedellä niin kuin entisenkin uunin aikoina.

Olisipa vain leivänjuuri ollut ja muut tykötarpeet, niin tiällä haisisi pian tuore ruisleipä. Tai jos kalakukon...

Ei ole ohraryynejäkään, että laittaisin puuron arinalle hautumaan.

Iltapäivällä aurinko ja tuuli kuivasivat nurmikot niin, että ajelin niitä lyhemmäksi. Potunnostoonkin olisi ryhdyttävä.

Ajatukset ovat kesken, joista aioin kirjoittaa tänäänkin. Ne liittyvät Hesarin Rv-raportin nostattamiin muistoihin vaikka tuskin toimittajien kepeäksi tarkoittaman jutun tarkoitus sellainen oli.

Jo muistojeni kontrasti jutun otsikon kanssa on räikeä: "On helppo olla onnellinen"

Ei todellakaan ole, paitsi tietysti niiden "onnellisten" jotka ovat kyenneet unohtamaan ne pahat asiat jotka lasta hänessä on aikoinaan loukanneet.

Toivottavasti näitä lasteni lapsia ei sillä tavalla tulla loukkaamaan koskaan.

26.8.2026 keskiviikko

Neljältä heräsin. Unessa kaksi saukkoa muistuttavaa, flegmaattisesti liikehtivää villaeläintä ui matalassa puronuomassa pakoon. Otin isompaa suipon hännän pehmeistä karvoista kiinni, mutta lopulta siitä jäi käteen vain tupsu ja eläimet katosivat töyräältä roikkuvan sammalen sekaan.

Vitut, mänkeeten ja mäkättäkkee männessäny, karjaisin niille. Siihen heräsin. Lienen vaikka ääneen ärähtänyt.

Dolly Barton kuoli 80 vuotiaana syöpään, kertovat aviisit. Merkityksellistä minulle se, että hänen Tennesseessä sankan sisarusparven keskellä vietetty lapsuutensa on ollut köyhyydessä ja ahtaissa mökkioloissa kärvistelemistä. Ihan kuin täällä välimatkojen päässä Unimäessä. Ja kyllähän ne laulunsa helposti muistilokeroista kuuntelukokemuksiksi nousevta kun alunkin vain kuulee.

Vanhojen ihmisten poismenosta uutisoitaessa ei otsikoihin eikä ingresseihin tarvitsisi menetyksistä kirjoittaa. Mitään ei kukaan enää menetä kaikkensa jo antaneiden poistuessa riveiltä; Haikeuden tunteista ja muistoista voi mainita.

Luin Hs:n pienen jutun, jossa kerrottiin nielurisaleikkauksen auttavan kuorsaamisen aihettamaan uniapneaan, muttaettä asian  tutkiminen on vielä kesken.

Nielurisoja on leikattu iät ja ajat ja niiden vaikutus niin angiinaan kuin kuorsauksenkin vähentämiseen on siten tiedetty, mutta yhä vain "tutkiminen on kesken". 

Ei ole kauaakaan, kun tässä samaisessa aviisissa oli juttu nielurisaleikkausten vaikeusasteesta. Niissä on ilmeisesti korvattavia potilasvahinkoja sattunut niin runsaasti, ettei sitä "käypähoito"-suositukseksi enää ole hyväksytty.

Vuonna 2011 on kirjoitettu tutkimusraportti, ettei leikkaushoito auta lainkaan.

Mitähän ne soutavat ja huopaavat tuonkin  asian kanssa?

Minä ilmoittaudun heti leikkausjonoon jos sellainen sairaalan  nurkalle ilmaantuu tässä asiassa.

En halua sitä uniapneakonetta kuolankeruuseen sänkyni vierelle eikä kuorsauskiskokaan aina auta. Päänsärkykin on miltei joka-aamuinen herättyä josta tiedän, että onpahan taas tullut kuorsattua.

Rahallahan nuo pikku nipsaukset kitaansa saisi vaikka Virossa, mutta minun tapauksessani siis ei kun ei ole sitä ylimääräistä "pikkurahaakaan".

Siskoltani leikattiin angiinaherkkyyden takia nielurisat kymmeniä vuosia sitten eikä siitä ole aiheutunut mitään ongelmia. Angiinaan sairastumisia ei sen jälkeen hänelläkään ole ollut. En tiedä, kuorsaako hän.

Nyt tuli mieleeni yksi juttu: Perattiin kaloja. Leikkasin ahvenalta kituset ja näytin niitä isälle: Tässön ahvenan nielurisat, nyt sille ei tuu angiinaa. Isää nauratti ja se pani tupakaksi.

Toinen kommnenttini "onnellisuusjuttuun" Hesarissa: 

"Mainitsin jo eräässä toisessa kommentissani "Janten lain" joka popularisoituna tarkoittaa lyhyesti "älä luule, että olet jotain", joten jatkan aiheesta vielä jos sallitaan koska näen sen tarpeelliseksi juuri tässä yhteydessä jossa jo otsikossa väitetään, kuinka helppoa on olla onnellinen. 

Onnellisuus nimenomaan Rautavaaralla pitäisi turvata luonnon ehdoilla, ei maailman pohjattomilla tarpeilla joiden tyydyttämiseksi maan kamarasta mm. kriittisiin mineraalivaroihin vedoten malmeja räjäytellään. 

Eerika Korhonen sanoo haastattelussa, ettei hänen perheensä voi paikkakunnalle jäädä jos aiottu kaivos toteutuu ja että hän on asettunut vastahankaan kaivosasiassa joka on jo aiheuttanut ihmisten välille ristiriitoja.

Elikkä hänen kohdallaan ko. "Janten lain" tulkintoja on jo käytetty ja tullaan yhä pontevammin käyttämään sekä konkretisoimaan, onhan hän perheineen muualta muuttanut ja julkisesti ryhtynyt vastustamaan hanketta, joka luontoa ja ekosysteemejä kaikkialla muuallakin on aina järkyttänyt.

Vanhemmat ihmiset muistavat varmasti, kuinka paikkakunnalta on "savustettu" poikkeavasti toimineita persoonia ennenkin.

Tietääkseni kaivoshanke on jo edennyt, tai etenemässä jopa EU-tasolle päätöstä odottelemaan. Jos sieltä vihreää valoa "kriittiset mineraalivarat"-nimikkeen alla asialle näytetään, hankkeen vastustus tulee olemaan turhaa ja onnelliset lapsiperheet kaikkoavat kauas pois kuten Eerika sanoo heidänkin tekevän.

Väkiköyhässä kunnassa päättäjien kannattaa todella tarkasti punnita, kumpi on tärkeämpää, luonto ja siellä viihtyvät ihmiset vai kivierämaaksi räjäytelty ja myrkkyaltaina lainehtivat entiset aapasuot ja vaarojen välit."

Samuel Pepysistä tuli päivieni pelastaja kun se töpötteli hienoisissa nahkatossuissaan unennetin käytävillä uudelleen vastaan. Kainalossaan hänellä oli päiväkirjat joita 1660-luvulla kolmenkymmenen vuoden ajan oli kirjoitellut (1.1.1660-31.5.1669). 

Sitten hereillä ollen panin käännösohjelman nurimaan Pepysin rivejä suomenkielelle ja kun olin jonkun sivullisen lukenut, tajusin, ettei hänen elämänsä 366 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää sitten ole ollut paljonkaan  erilaisempi kuin itselläni tänään. Tai kenelläkään muulla kaksijalkaisella vaikka moni niin luulee.

Ihan kuten minua sata kertaa pätevämpi Hesarin kolumnisti Aittokoskikin keväällisessä kirjoituksessaan totesi.

Pepysin päiväkirjoja kun lukee niin: Syötävä on joka päivä ja pistäydyttävä vähän väliä ulostamassa. Parina päivänä viikossa täytyy itseänsä vedellä puhdistaa, partaa ja hiuksia sukia, tasata ja skrapata. Kainalon allergista kutinaa on raavittava silloin kun raa-vituttaa, paikattava sormeen tullut haava, puhkaistava paise kankusta, käytävä tohtorille sitä valittamassa, tai vatsan toimintahäiriöitä ääneen ihmettelemässä ja otettava rohtoa särkyyn pään. On koetettava nukkua öisin, ryypättävä rankasti toisinaan kavereiden kanssa ja naitava kun naitavaa kohdalle sattuu vaikka kotonakin sitä tarjolla olisi.

Arkisten merkintöjensä väleihin myös raakuuksista voi kirjoittaa huomioitaan vaikka nykyisin massiivisimmat niistä tapahtuvatkin kauempana. Mutta tulevathan ne eteesi ilman torihirttäjäisiin sonnustautumistakin lukemattomina lihanräjähtelyinä Ukrainankin aroilta kun vaikkapa viestipalvelu äxän avaat ja selaat edestä pois puolialastomuudellaan härnäävät ihmishahmot (tekoälyillä väkerrellyt) ja miljoonat muut joutavuudet omiin helevetteihinsä. 

SP kirjoitti kuuluisaa päiväkirjaansa tarkalleen 1.1.1660-31.5.1669. Siis 366 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää sitten ja voimme aivan hyvin  jo lyhyiden otantojen perusteella väittää, että tässä välissä tapahtuneen sivistyksen eteneminen tarkoittaa sitä, että olemme oppineet vain vittuilemaan sivistyneen monipuolisesti toisillemme ja tappamaan ja tuhoamaan ympäristöä kaunislinjaisten hävittäjiemme tykeillä ja drooneilla. Ja joka toimi käy kuin pelialustoilla: Vaivattomasti ja käsiä likaamatta, mitä nyt peukalonhankaimiin peliohjainten sauvojen viputtelu vesirakkuloita nostattaa. 

Sivistys lienee vain sitäkin, kuinka olemme oppineet näinäkin muutamina satoina vuosina yhä tehokkaammin murskaamaan ja hävittämään  elomme ympäristöä, siis kaikelle elolliselle elintärkeää, hapekasta elonkehää, aina vain monimuotoisemmin. 

"Sivistynyt" pyrkimys, josta kuulee lorsattavan vailla aikomustakaan ryhtyä sanoista tekoihin on tietenkin "biodiversiteetin monimuotoisena säilyttäminen". 

Monikohan globaaleihin ilmastokokouksiin osallistuva edes ymmärtää mitä oikea biodiversiteetti tarkoittaa?

Ilmastonmuutoksen aiheuttama katastrofi tai ei, mutta ikijäisen vuorenreunan pettäminen Himalajalla aiheutti Nepalissa hirmuiselta näyttävän vesi-muta-kivi-roju-ruumismassavyöryn kaukaa rinteiltä alas laaksojen asujaimistojen sekaan.

Tulitikkulaatikoilta näyttivät talot, autot ja tavarat kun ne muljahtelivat mutaisten vesimassojen mukaan.

Niin pieni olet sä ihminen kun Luonto mahtinsa näyttää.

27.8.2026 torstai

Kahvi maistui tänä aamuna erityisen hyvältä. Jo unessa sitä hörpin, että aikasten koukussa kofeiiniin sitä ihminen voi olla. Olen kyllä vähentänyt puolella kahvin nauttimisiani. Kupillinen aamulla, kupillinen päivällä ja vielä yksi illalla, jonka sitten käyn puolenyön jälkeen kusemassa kuutamolle. (Nyt yölla oli kuu jälleen liki täysi.)

Uumajansaamelainen Katarina Barruk murjaisee Hesarin haastattelussa elämästään aforistisesti : "Joskus pelkkä olemassaolo on kannanotto"

Jutusta käy ilmi, että Uumajansaamelaisia ei montaa ole Barrukin perheen lisäksi, mutta heillä on oma, saamensukuinen kieli jonka olemassaoloa joikaaja Katarina Barruk on alkanut omalta osaltaan elvyttää.

Kirjoitin joskus, ehkä useinkin, kuinka rumaa savonmurre on. Siitä, ja muusta oikeaan äidinkieleeni (savoon) antamistani kuvauksista saanee sen käsityksen, että haluaisin vaihtaa puheenaksenttini ihan mihin tahansa muuhun kieleen tai murteeseen, että pääsisin ulosantiani kankeuttavasta sanailustani kokonaan irti.

Mutta ei se niin mene.

Saahan sitä kyllästyä ja tiuskia ihan minkä tahansa takia mielinmäärin, kyllä geeneissä saatu ja lapsuudessa opittu äidinkieli sen kestää.  Ihan kuin äiditkin kestävät lapsiensa kiukuttelut vaikka väsyessään tulistuvatkin välillä niin, että jos ranstakka käteen sattuu, niin lähin kakara siitä huitaisun saattaa päin älisevää naamaansa saada.

Minkä asian tai aatteen edessä itse olisin niin, että jo pelkkä olemassaoloni olisi kannanotto?

Aatteista ja uskonnoista viis, ne ovat kaikki jo marttyyrinsa saaneet, mutta olisiko se tämä alituinen itseilmaisun tarve ja siihen liittyvä sananvapauden vaaliminen ylejään? 

Nämä jykevät, ehdottomat tunteet ja tieto niiden taustalla: Uskonnottomuus ja jumalattomuus?

Ilmaisutapani on siis ainoa osaamani kun lähes laulutaidoton olen eikä joikuihin kurkunpääni taivu. Tanssitaidon kehittäminenkin, vaikka senkin avulla itseilmaisu on varsin jymäkkää ken sen hallitsee, jäi puolitiehen; Omiksi tarpeiksi vain.

Olen kietoutunut kesäisin synnyinseutuni vihertävään leppälehtoon näkymättömiin ja talvisin Kainuun kolakkaan pakkashuuruun niin, ettei fyysistä minääni toreilla eikä turuilla näy kuin vilaukselta.

Ajatukseni ja mielipiteeni ne ilkialastomina kyllä uskaltavat esiintyä vaikka niitäkin koetan savolaiseen kieronvilttiin toisinaan kääriä, että jos selvän niistä joku haluaa ottaa, saa töitä tehdä.

Eivätkä ajatukseni kovasti kummallisia edes nakuina ole.

Mikä ajatusteni vaikutuksen mittaisi? Blogieni tuhannetkaan kävijäklikkauksetko? Hah! Jälkeenikin jatkava ns. aika, ehkä.

Ehkä vakuuttavinta kirjoittamisen tehosta se, kun kännykkä kälisee keskellä yötä ja joku "jantelainen" mörisee korvaan, että "mikä mulukku se sinä luulet olovasi ...".

Hesarin Rautavaara-juttuun väkertämäni kommentin jälkeisenä yönä kävi jälleen niin. Soittaja oli pahoittanut "kauniin jutun" luoman illuusion särkemisestä mielensä ja halusi näin ojentaa kommentoijaa ja laittaa hänet nurkkaan häpeämään kuten näillä kunnailla vielä ikäiseni koulumuistoihin kuuluu.

Ei mittään, suapi minulle soittaa milloinka vain, mutta miksi juuri yöllä?

KGP:n mustien autojen klo yökolmen esimerkistäkö?

"Pane kännykkä iänettömäksi" lienee ohje jonka moni antaisi, mutta entä jos omaiseni (lapseni) haluavat minkä asian takia tahansa saada minuun yhteyden?

Laitoinpa siitä soitosta ja "jantelaisesta" aksentista innostuneena jatkokommentin ed.mainittuun juttuun myös vihjeeksi soittelijalle, että niin mehtä vastoo miten sinne ärjytään. Ehkä pikkaisen "sivistyneemmin" vain.

Kävin päivällä mummilan "ompputarhan" tarkistamassa. Olisi siellä jonkin verran hedelmiä, mutta en taida niitä vähiä lähteä kiipeilemään. 

Samalla reissulla kävin Armaalassa joss R oli vaimonsa ja joensuulaisen vieraan kanssa vielä kesänrippeitään kulutttamassa ennen talvensiirtoa kylälle.

Poistullessa näin, että Toimilan pihamaalla oli joku ja peruurtin tiensuulle. Hyvä oli, että pysähdyin. Mukava juttutuokio henkilön kanssa, jota en ehkä koskaan ole tavannut vaikka sukulainen onkin. Hänen isänsä, talon varsinainen kesäasukas, liki 90-vuotias oli sairastunut ja ainakin tämä kesä jäänyt häneltä väliin.

28.8.2026 perjantai

Kun aurinko alkoi pilkistellä kuuden jälkeen selluliemikön latvojen takaa, niin nurmelle nousi kuuraa vaikka plussan puolella mittari juuri ja juuri oli tuntia aiemmin. Omppujen taimille olisi hyvä ollut harso laittaa, mutta jospa ne ottavat kuurakylvyn vain kylmäkäsittelynä.

Eilenaamulla ruuvasin piipun kohdalle katonlappeelle erään jostain tänne kulkeutuneet lapetikkaan pätkän, että pääsen kiristämään (sitten kun) piipunhatun jalustan senkin puolen mutterit kiinni. Hattusesta olen mitat ottanut ja "piirustukset" ovat päässäni, pitää vain lattarautaa ja peltiä muistaa hakea Käyttöraudasta (sitten kun...).

Tuosta "sitten kun"-toistosta tulee vain ikävä olo sillä niin sitkasta on minkään valmiiksi saamiset minulla.

Kunnollinen suoja piipun päältäkin on jäänyt laittamatta näinä kymmeninä mahdollisuuksien vuosinani.

Mutta toisaalta ei ehkä harmita sitten yhtä paljon jos droonipommi joskus keskeneräisten asujaimistojeni katolle pämähtää niin kuin sellaisen huolellisen ja täsmällisesti elämäänsä kehitelleen ihmisen joka viimeisen päälle omaisuutensa on kiillottanut ja vahannut.

Kajaanin talomme (Puutarhurin täysomistuksessa) on juuri sillä linjalla jota myöten pommit ja migit ujeltavat kohti Hoikankankaan kasarmeja jos rähäkkä idänperkeleitten ja zaatanoitten kanssa alkaa. Rautavaaran Unimäki tuskin ensimmäisten kranaattien kohteeksi joutuu kuin huvittelumielessä jos ihmissafarit Suomessakin alkavat malliin Ukrainan Odessa.

Vaalit tulossa: Samassa hallituksessa olevat koksut ja persut kehittelivät riidan keskellensä Suopo-keissistä. 

Ja ovat monet poliitikot muutenkin alamittaisia ajatuksiltaan ja teoiltaan: Kaksi huuhaimmin esiintyvää panivat "Send them back" (lähettäkää heidät takaisin)-lippikset päähänsä kuin keskenkasvuiset vaikka heidän juuri pitäisi toimia valtiomiesmäisesti ja -naismaisesti koska ministereitä ovat.

Mutta sehän vain on nykyistä poliittista, globaalia genreä jossa toisiaan matkien heilutellaan milloin mitäkin jotta saataisiin vain huomiota. Moottorisahaakin argentiinalainen Javier Milei punaisista lippiksistä tunnetusta amerikkailaislajimme rutaleesta puhumattakaan.

Aurinkoa lupaa useammalle päivälle, mutta tänään täytyy saada loputkin pilikkeet ulkoa hönnään.