Juurilla, kirjaimellisesti

17.10.2025 perjantai

Kuvassa etanahaiskiainen. Sille on evoluutio järjestänyt hienon visiirin kärsäisen naamansa suojaksi. Jos tuokin olisi miljoonien vuosien aikana kehittynyt mammutin mittoihin, olisi se huima näky. Toisaalta, on niitä ollutkin; Mesotsooisen aikakauden panssarikatteisen hirmuliskon pikkuruiselta velipuoleltahan tuo näyttää.

Klo on 05. Pakkasta 5. Kuura maassa, auton tuulilasi umpijäässä. Pimeää on, kylän puoleisella taivaalla kelluu pala kuu-ukon kynttä.

Eilenillalla saunaa lämmitellessäni lastasin halkokuorman. Lähden ajelemaan aamupalan jälkeen.

Hesarin kolumnisti Johanna  Vuorelma otsikoi aamun kirjoituksensa näin: "Ilmastonmuutos ja luontokato huolettavat, mutta niihin varaudutaan laiskasti - toisin kuin Venäjän toimiin". 

Seuraavilla sivuilla kerrotaankin Taivalkoskella kouluttautuvista motokuskeista joista yksi sanoo, että aukkohakkiot ovat karmeita katsella, mutta kyllä niihin tottuu. Se on ainoa viittaus mahdollisiin luontohaittoihin joita heidän tulevat ammattinsa edistävät. 

Jos lajimme "huomisen toivoilla" olisi yhteinen näkemys maapallon luonnon riistosta, motokuskin ammatista haaveilevatkin löisivät hanskat tiskiin heti opintojen alussa ja menisivät istumaan väylille, joiden nimistö palvoo lajimme hevostelijoita joiden suurin virhe on ollut olla olemassa.

Muutaman päivän takainen uutinen kertoo, kuinka Hesari vei umpikaupunkilaisnuoren metsään eikä tämä toiste sinne mee! Teini ei ymmärtänyt luonnon päälle yhtään mitään.

Tulevaisuudelle tulevaisuuden itsensä luvalla annetaan siis jo etukäteen lupa murskata jokainen korsi sellukattilaan. Eivät tule aktivistit enää kahlehtimaan itseään puuntaimiin teiden raviojien takana. Koneet saavat myllätä maisemaa niin kuin ne ovat toki myllänneet jo kauan, mutta jatkossa entistä levollisimmin mielin.

Teollisuudelle ovat tärkeitä kaikki hyödylliset idiootit joita koulutuslaitosten liukuhihnoilta valmistuu.

Luonnossa jatkuu yli-ihmiseksi itsensä korottaneen Homo Sapiens-lajin toimeenpanema holokausti jonka perustelut Vuorelma kolumninsa lopussa tiivistää: 

"Mammutteja metsästävillä esivanhemmillamme ei ollut käytössään laajaa tutkimusaineistoa, joka olisi kertonut heille ilmaston lämpenemisen ja tehokkaan metsästyksen aiheuttamista kohtalokkaista vaikutuksista mammutteihin.

Nyt tietoa ympäristöä tuhoavan käyttäytymisemme aiheuttamasta eksistentiaalisesta uhasta kyllä löytyy, mutta jatkamme elämäämme kuin viimeisiä mammutteja jahtaavat edeltäjämme."

(Vuorelma ei holokaustivertausta käytä, se on minun rinnaste metsien etniselle puhdistukselle.)

Eilen aloitin synnyinmökkini multiaisten paikkeilta pintanurmen lapioinnin. Kaksi lahoa, mutta sisemmiltä osiltaan edelleen kovaa koivunkantoa tulee teetättämään töitä, ja tietenkin n. 100 000 kiveä. Pintanurmen ja mullan kärrään toisaalle monttujen täyttömaiksi.

Jos elossa ja tämänkinlaisessa kunnossa olen, aloitan seuraavana keväänä aittarakennuksen vuolennan pölleisä joita Kaivonkorvelle vielä jäi. Kaadan lisää jos eivät riitä. Tai jos luulen jaksavani, niin teen suuremman, vaikka sen alkuperäisen mökin kokoisen (noin 5x6). Kuorin kokonaan uudet hirret ja teen jo olemassa olevista lyhyemmistä (4,5 m) tyttärille rakoliiterit kylälle. 

Pitää kyllä miettiä kahteen kertaan, mitä lihas- ja nivelkipeä ukko vielä jaksaa tehdä. Paljon se kyllä jaksaakin.

Hirsikehikon työnimeksi panen Kuolinmökin. 

Menneen kesän kolmen rakennuksen työnimet olivat Klapihönnä, Rakoliiteri ja tylsänkuuloinen Monitoimitila.

Seitsemän veljestä-romaanin kirjoittaneen Aleksis Kiven muistoksi (10.10.1834-31.12.1872) on Tuusulassa säilytetty hänen kuolinmökkinsä. Mielikuvituksellinen yhteys sinne syntyy niin, että Unimäen tontille siittyi aikanaan, jos ei syntymäviikollaan jo kuollutta poikavauvaa muisteta, seitsemän veljestä jonka joukon jäsen olen. Kohtuullista olisi, että edes yksi seitsemästä rakentaa kuolemaansa ajatellen mökin samalle kummulle.

Voisin minä kuolla tähän nykyiseenkin mökkiini, mutta kun ei tullut rakennettua sitä täsmälleen samoille sijoille alkuperäisen kanssa niin ajatus ei ole niin kiehtova.

Rakentamisen aikaan oli vielä synnyinkummulla hellan ja arinan tasalta linttikivinen uunin alaosa jäljellä. Sen päälle muurasin grillintapaisen jossa paisteltiin eväitämme, mutta jostain syystä tyrkin sitten sen nurin traktorin kauhalla.

Harva kerrostaloon syntynyt ihminen voi mennä kaivelemaan synnyinpaikkaansa vaikka mieli tekisi. Paitsi sotien runtelemissa aavekaupungeissa. Parhaillaan Gazassa. Niistä kaiveluista kiehtovuus on verisenä rättinä Massamurhaaja Netanjahun puvun taskussa.

Jos antautuisin lapselliselle halulle löytää isän lattialankkujen rakoon hävittämän vihkisormuksen, niin nikkaroisin eri silmäkokoisia seuloja ja siilaisin mullikon niiden lävitse lapiollinen lapiolliselta kuin argeologi ikään.

Kun sormuksen häviämistarinan kerroin vanhimmille tyttärille heidän pieninä ollessaan, Sonja olisi halunnut ryhtyä heti kaivuhommiin. Ehkä hän jonkun verran kuokkikin kun minä rakensin nykyistä mökkiä.

Isä ja Äeti olivat siis riidelleet ja sananvaihto oli huipentunut siihen, että Äet oli ottanut seinällä olleen vihkikuvan ja repinyt sen hellansytykkeeksi. Isä oli saippuoinut sormuksen sormestaan ja nakannut sen nurkkaan ärähtäen, että tämäpä oli nyt sitten tässä. Sormus oli vierinyt lattianrakoon eikä sitä, tupamyrskyn laannuttua, tikuilla kaivelemallakaan enää ollut löydetty. Ja huomenna asia oli jo hautautunut muiden murheiden alle.

Iltasella

Tulin aamupvllä Sivullistenkadulle, join kahvit, sanailin Puutarhurin kanssa ja purin halot pressukatokseen. Eipä sinne enää mahdu kuin yksi kuorma. Se pitää sirkkelöidä saunaklapeiksi.

FE&E ja jälkimäisen vanhemmat tulevatkin vasta maanantaina kyläilemään. Ovat menneet perjantaina Vuokattiin.

Tuo "FE" siksi, että Elias vakiinnutti kutsumanimensä Fransiksi jo armeija-aikoina. Minä en sitä opi kyllä, mutta yhdistelmänä kirjaimet erottavat hänet avopuolisostaan jonka etunimi alkaa E:llä.

Oudolta tuntuu kutsua poikansa tyttöystää "avopuolisoksi".

Kun itse ensimmäisen vakituisen naiseni (Satun) kanssa muutin yhteen, olimme vielä monen suussa susipari kun emme heti vihkikaavaan tutustuneet. Emmekä silloinkaan olisi naimisiin menneet, ellei se olisi ollut perheelliselle ehto saada "Masiavustusta" armeijankäynnin ajaksi. Summa oli sentäs 1200 mk:aa kuukaudessa.

Että puoliksi rahan takia sen kahleen lukkopesässä avainta kiinni päin käännettiin.

18.10.2025 lauantai

Hartiasärky kokonaisvaltaista, oli pakko nousta vaikka klo vasta 04.

Satun nimipv. 

Aivojen muistilohkon kuvakalenterissa 12784 päivää sitten torstaina kaksi lettipäistä tyttöä piirtää lattialla kumpikin omaa nimpparikorttia äidilleen. Pian toinen hihkaisee: "Iskä, nyt on valmis, joko lähetään?"

Vierailuaika on illalla klo 17-19 välisenä aikana ja poikkeavaan pyyntöön suhtaudutaan nihkeästi. Tänään suostuivat kun selitin, että tulemme kauempaa ja lasten äidillä on nimipäivä.  

Räntää rätkii, maantiet ovat sohjossa. Päivä ei paljoa valostu. Harjamäen "tuulien talot" kohoavat graniittisen painavina möhkäleinä matalalla roikkuvia pilviä päin. 

Tapaamme erillisessä huoneessa johon ei vierailun aikana muita päästetä. Hoitaja taluttaa Satun ovesta sisään ja asettaa tuolille istumaan. Ranteissa on lepositeiden jäljet, silmien luomet roikkuvat, kuivunutta kuolaa on poskella ja leualla, ja uutta valuu huulten raosta leualle. Vahva hiuspehko on takussa ja ilman tuttua letitystä. Tytöt antavat korttinsa johon äiti ei reagoi. Joku käytävässä huutava potilas paukuttelee seiniin ja kun  tulee kohdalle, jysäyttää potkun vierailuhuoneen oveen. Polvellani istuva nuorempi tytöistä säikähtää ja alkaa nyyhkyttää, vanhemmankin tytön oveen suuntautuneessa katseessa on pelkoa.

"Äiti, missä sinun silmälasit ovat?"

Mitään muuta emme osaa sanoa mykälle ihmiselle lähellämme jonka mieli on jossain kaukana, tai sammunut kokonaan niin, ettei se ymmärrä tilanteesta mitään. Edes nimpparikortit eivät pysy hänen käsissään. Sullon ne sairaalatakin taskuun. Toisen taskun suulta pilkistävät silmälasien sangat. Toinen sanka on vääntynyt ja linssi lonksuu irtonaisen tuntuisena. Panen lasit takaisin taskuun. Puolen tunnin päästä hoitaja kurkkaa ovesta ja kysyy, joko potilaan voi ohjata pois. Sanon hänelle silmälaseista, että jos niiden ruuveja voisi vähän kiristää ja sangan oikaista.

"Eipä potilas niitä tarvitse, laitamme muiden tavaroiden joukkoon talteen."

Ankean sairaalareissun jälkeen käymme Simonsalossa Gunillamummon luona syömässä ja sitten vielä Tyynemummon luona Leppäkaarteessa. Ajelemme Iisalmeen. On ollut syksyisen synkkä päivä.

Moniaita vuodenkiertoja myöhemmin täällä Kajaanissa on pikkupakkaspäivä, mutta edellinen muistuma veti matalalla paistavan auringon eteen mustat verhot.

19.10.2025 sunnuntai

Tulin eilen iltapvllä Unimäkeen takaisin. Kärräsin  jo liiterin edustan kivimonttuun täytettä K.Parviaisen joskus kippaaman hiekkakuorman pohjilta.

Hämärtää. Sauna lämpiää. Lastasin peräkärryyn halot, on viimeinen kuorma Sivullistenkadulle. Alkavat loppua olemiset muutenkin täällä. Lopetan ramppaamisen lumien maahan lankeamiseen. Joskus syksy on venynyt pitkälle marraskuun puolelle, että en vielä laita paikkoja pakettiin.

USA:n Suur Möliskö alkoi nuolla oikein kunnolla Moskovan Zaatanan ahteria! Rupesi jälleen yksipuolisen ärhentelynsä Ukrainan Zelenskyille eikä luvannut enää kunnon aseistusta kuten vielä viikko sitten lirkutteli. Nyt kaikki odottavat syämet kylymänä Moskovan zaatanoiden massiivista alueidenvaltausyrityksiä Donetskissa ja siitä eteen päin.

Moskovan Zaatana vissiin vilautti Möliskölle 80-90-luvulta pornotallenteita joiden pääosassa on Möliskö itse muutaman moskovalaisen FSP:n kustantamien pallinhivelijöiden kanssa. "Nämä kuvat laitan levitykseen, jos et...", uhkasi Zaatana ja Möliskö taipui.

Näin helposti alueiden elintilan laajentamista ja tappamista voidaan mahdollisesti jatkaa eikä maailma mitään mahda.

20.10.2025 maanantai

Heräsin varhain kuten tapanani on. Puuro on kohta hautunut, syön, tiskaan, kerään kamppeeni ja lähden. Koukkaan Soilan pakastimen kautta hakemassa omppumehut ennen kuin siellä lähdetään töihin ja kouluihin.

23.10.2025 torstai

Vaikeita olivat parit päivät kun tiistain vierailuista selvittiin. Saapuivat jälleen päänsäryn airueet ja nutistivat mielen ja miehen matalaksi. Silti piti kaikenlaista teheskellä; En säryissäkään helposti sängynpohjalle osaa jäädä.

Tulin tänne Um ja aloin lapioida multiaispenkkaa kuopalle. Kymmeniä kottikärryllisiä siirsin liiterin edessä oleville monttupaikoille. Turpeet alle ja multaa, moreenia ja silttiä piälle.

Kaivinkoneella muutaman tunnin homma, lihasvoimin päivätolkulla saapi jykerrellä.

Vähän ennen pimeää leikkelin ja hitsailin lukituspuomin Kivakujan parioville.

Vettä tihuuttaa. Käyn saunassa ja alan muate. 

24.10.2025 perjantai

Heräsin ½8.

Päänsärky on poissa, mutta jäsenien ei. 

Hesarissa ilouutinen: Oikeus hylkäsi niskoittelusyytteet Laajasalossa Stansvikin hakkuita vastustaneiden aktivistien osalta. Helsingin liepeillä motojen eteen hakkuita estämään osallistuneiden toiminta kannatti, ainakin tällä kertaa, mutta pitkän Suomimaan tuhannet muut kyseenalaiset hakkuukohteet on raiskattu ja raiskataan hamaan huomiseen koska maaseudulla on jo kauan vallinnut antaa mennä kun on alamäki-tunnelma metsien holokaustiin verrattavan "väestönvaihdon" edessä; Metsää täällä ei nähdä seteleitä antavilta puilta.

Ja sitä paitsi kuusienjuuriltahan ne uusiin koneisiin, autoihin ja kotien "älyllistämisiin" tarvittavat rahat riivitään, vitut muusta.

Maanviljelijätkin, joille itse ammatti ei tuloja tarpeeksi ole koskaan tuottanut, ravauttelee nyt viimeisetkin perintömetsänsä ketoon jos missä vielä joku mäntyhonkapetäjä sattuu humisemaan. Ja vaikka ei humisemiskorkeuteen enää puut koskaan kerkiä kasvamaankaan, kelpaa "metsä" niitettäväksi liemikattiloihin pajupuskista alkaen eivätkä teollisuuden tuhannet välikädet ja jobbarit hinnoista tingi.

Iltasella

Monet tunnit lapioin kivistä Äidnmaata kottikärryyn ja siirsin täyttömaiksi kuoppaiseen liiterin edusmaastoon. 

Porsliininsiruja, nappeja, lasinpalasia, tinaisia voideputkiloiden palasia; Isän partavaahtokin on ollut sellaisessa. Värinsä ja luettavuutensa kymmeniä vuosia säilyttäneessä, joustavassa putkilonpalasessa lukee ruotsiksi rakkräm (partavaahto). 

Sitten yksi pieni, valkoinen lasihelmi katsoo minua valkoisella silmämunallaan mustasta mullasta. Sekin nuljauttaa päällimäiseksi lapsuusajan muiston mieleen. Katkaisin Äetin poissaollessa hänen hopealankaisen helmikaulakorun ja helmet vierivät pitkin poikin tuvan lattiaa. Suurin osa pomppi tietymättömiin lattianrakoihin. Kun Äeti kotiutui, hän oli hirvittävän vihainen, samalla myös äärettömän surullinen sillä eipä mökinakalla paljon mitään koruja ollut. Minä kiistin olevani syyllinen ja vyörytin syyn Kusterin päälle. En muista antoiko Äet hänelle vielä selkäsaunankin, mutta se päivä ja luultavasti seuraavatkin  päivät olivat uhkaavaa murhetta tupa täys.

Vieläköhän Kusteri asian muistaisi? Antaisikohan anteeksi syyttömänä saadun selkäsaunansa vai nykäisisikö turpaan oikein kunnolla? Veljilläni kehitysvammaisilla on yllättävän hyvä muisti jos jotain lapsuuteen liittyvää heiltä kysyy.

25.10.2025 lauantai

Kun olin menossa viiden aikaan ulos, laitoin ensiksi käsivalaisimen valokiilan pyyhkimään ovenraosta pihamaata, niin eiköstä vain kettu juuri silloin ollut menossa rappusten ohitse saunapolun suuntaan. Se kääntyi nopeammin kuin minä silmiäni kykenen muljauttamaan ja oli hetkessä takaisin alas tiellä ja siitä ravin ylitse näkymättömiin.

Märkää ja pimeää kuten lokakuun huomioonottaen kuuluu ollakin.

Unessa yritin päästä varhain aamulla lääkäriin päänsäryn takia, mutta pujotellessani silmiä särkevillä, valoisilla käytävillä tunnista toiseen kiirehti lääkäreitä vastaan ja ohitse, mutta kukaan ei joutanut ennen klo yhtä minua kuuntelemaan. Sitten tulin erään käytävänmutkan takaa luentosalin ovelle ja kun se aukesi, ovensuulla oli sairaanhoitaja Erja valkoisessa hamepuvussaan ja hämmästeli: "Mitä ihmettä, Valtsu! Mitä sinä täällä teet?"

Unessa ilmestynyttä Erjaa olen nähnyt viimeksi vuonnajotain 1983.

E:lla ja minulla oli yhteistä se, että molempien isät kuolivat humalassa, minun tukehtumalla oksennukseensa, Erjalta pirtuun jota sattui kokeneena juojana silti liikaa ottamaan. Tai otti sitten tahallaan niin, ettei siitä enään herännyt.

Minun kirvesmiesisäni kuoli Äetin  ohjaaman Ladan takapenkille lumituiskuisena joulukuun yönä, E:n apteekkari-isä apteekkinsa lattialle yksinään.

Päivä meni jälleen maata kaivellessa. Synnyinmaan juurien kaivelu oli kirjaimellista. Koivunkannoista toinen oli ottanut ison kiven syleilyynsä kasvattaen sen päälle, sivuille ja alle vankat juuret. Kivi oli juurilonkeroiden lujassa puristuksessa loppuun asti. Kaivoin alta maata pois ja lopulta kanto kellahti kiven kanssa nurin ja sain juurilonkerot vesurilla poikki ja syleilyn heltiämään.

Jos kanto olisi elävää materiaalia niin itku olisi päässyt. Mustekala tuli mieleen.

Toista, keskellä muinaista tuvan lattiaa tököttävää kantoa en tällen päivällen loppuun saakka jaksanut kaivella. Se on lahompi ja siitä lähtee lapiolla vuollessa paksuja siivuja irti kuin kinkkua leikkoisi.

Illasta pyöritin generaattoria sen aikaa, että järjestelin saunaa lämmitellessä aittaa ja tarvitsin sinne valoa. Samalla latasin akkuja sillä eipä viime päivinä ole paljoa aurinko paistanut kennoon, eikä muuallekaan.

26.10.2025 sunnuntai

Kellojen siirron aikoihin heräsin. 

Unienpihamailla ei kettuja vilahdellut, mutta leijona oli enkä uskaltanut kuselle mennä. Soitin tulipalopiällikölle, sille entiselle ja jo kuolleelle, eläimestä, mutta se ei uskonut. Sitten soitin tutulle poliisiantikaiselle, häntäkään ei enää ole -ainakaan poliisina-, mutta sekään ei uskonut. Piti tovi kuulostella silmiä aukoessa, että olenko hereillä vai oven raossa ottamassa valokuvia leijonasta tihkusateisessa pimeydessä.

Hesarin tärkein raportti tällen päivällen on tämä: "Eurooppaa uhkaa vaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaiselle reunavaltiolle, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski"

Kun luin artikkelin ajatuksella ja visualisoin sen juttuun liitetyillä ammattilaiskuvilla, ymmärsin uutisen ytimen merkityksen pitkälle huomiseen; Puistatti.

Miksi me homosapiensit emme pysyneet viidakoitten puissa mölyämässä lailla sukulaispaviaanien ja bonobojen?

Evoluutiolle on turha olla vihainen, mutta valtavaa kärsimystä meistä vain aiheutuu koko maapallolle. Olletikin kun vaihtoehtona on ollut, miten paljon paremmin evoluution kulku olisi sujunut järkevää suunnittelua sisältäessään. Tai ilman homosapienseja.

Vaikka edes näillä viime hetkillä jolloin ihminen sormeilee jo tietoisestikin sen käänteitä. Sormeilee siis sillä järjellään jonka synonyymina se käyttää äly-sanaa, mutta silti peräsintä niukkenevissa vaihtoehtojen aallokossa se ei osaa edelleenkään käyttää.

Evoluutiohan itse, jos sen olemusta yrittää hahmottaa, on täysin järkeä vailla oleva kokeilujen jatkumo joissa kokeilut ja niiden epäonnistumiset ovat sen konkreettisia ilmenemismuotoja. Se on kuin pörsseihin uitetut, algoritmiset rahavirtojen käyrät, ei niitäkään käsin voi kosketella kuten kolikoita taskussaan.

Jostakin tuntemattomasta syystä järki kehittyi yhden eläinlajin turpeaan kasvuu yltyneitä aivoja rasittamaan, mutta ei se itse ehtinyt sitä haltuunsa ottamaan koska primitiiviset vaistot ovat sittenkin voimakkaammat. Kun katsoo vaikka Heikki Aittokosken laatiman raportin kuvaa alankomaalaisesta mielenosoituksesta jossa viidakon sukulaisiamme muistuttavat naamat huutavat "fuck off! fuck yuo!" turvat ammollaan, ymmärtää, että paluu järkeä tarvitsemattomaan viidakkoon on alkanut.

Tai prosessihan alkoi jo teollistumisen alkuaalloissa. Lajiamme alkoi hirvittää helppous, joka teknistymistä välittömästi seurasi. Toisen maailmansodan tapahtumien kulku kiihdytti sitä ja nyt, kun elämisenhelppous on kasvattanut tämän yhden lajin populaatiot kestämättömään lukumäärään, mikään muu ei ole mahdollista kuin taantuma. Sekä järjen että populaatioiden lukumäärien kasvun.

Primitiivisyys tulee nutistamaan lopunkin järjen kuten valloitussotia käyville diktaattoreille aivottomine robottihybridiarmeijoineen on jo käynyt.

uroavaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaisille reunavltioille, kirjoittaa ulkomaan­toimittaja Heikki Aittokoski.kaa vaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaisille reunavaltioille, kirjoittaa ulkomaan­toimittaja

Eurooppaa uhkaa vaikea aika, joka olisi erityistä myrkkyä Suomen kaltaisille reunavaltioille, kirjoittaa ulkomaan­toimitt

Kivestää

8.10.2025 keskiviikko

Olipa hauska uni pitkästä aikaa vaikka reunoiltaan ahdistikin: Pikkuinen Elisabeth oli mummini Elisabeth joka istui Pohjoisukin tuvassa mustassa keinutuolissa.

Kirjoitapa tuokin uni niin, että sen näkemättäkin ymmärtäisi.

Edellisessä postauksessani kävin ties kuinka monennetta kertaa elämäntarinani sitä jaksoa lävitse, joka pahin  kaikista on ollut.

Niin tehdään  ammattilaisen antamassa psykoterapiassakin. Toistetaan, toistetaan; Aletaan aina alusta. Eteneminen on vaivalloista, parantuminen mahdotonta. Ainakin täydellisesti. Epikrisiin kuitataan: Eipä elämästä muutenkaan elävänä selvitä. 

Jos joku viitsii kirjoituksiini rivi riviltä perehtyä, häntä varmaan tympäisee.

Mutta näin elämänsä loppusuoralla sille on se ja sama. Olen pian 20 vuotta jyystänyt blogeissani pienen maailmani parkettia eikä se sen kiiltävämmäksi ole tullut. 20 vuotta jos elämäni vielä jatkuu, niin lopun ovi on ihan tuossa kynnyksen takana.

"Me elämme kuolemme, lastuja vuolemme..."

Joitakin ihmistyyppejä kannattelee ainoastaan toistuvat terapiaistunnot. Pakko-oireiselle niistä tulee vain yksi päivän tavoista: Solmio suorassa, kengät kiiltää, auto pesty, tietokone päivitetty, mutta kaappia elä vieras avaa.

Seurasin joitakin psyykeä rassaavia aktioita Satun sairastuessa, mutta koska terapeutti, joskus vasta harjoitteluvaiheessa oleva opiskelija, vaihtui aina toiseksi, niin alustahan se oli aloitettava. Ja vaikka ei olisi vaihtunutkaan.

Eräs psykologiharjoittelija oli kuin automaatti jolle olisi voinut viedä portinpielen pylvään jututettavaksi ja tulos olisi ollut sama. Paitsi se viimeinen istunto Kempeleessä.

Kirjoitin siitä neljäkymmenviisiminuuttisesta novellin "Terapiakorvo". Se julkaistiin jossain EU:n mielenterveysprojektissa josta siitäkin havaintoni oli, että ihan sama minne nekin projektimiljoonat kaadettiin; mitään vaikutusta mihinkään se ei tehnyt.

Miten voisikaan: Meitä on 8,3 miljardia homosapiensia maapallolla eikä meistä yksikään tekoälysovellustenkaan avulla tunnu pärjäävän ilman terapiaa.

Tarina löytyy täältä: https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=Terapiakorvo

Terapiaistunnot olivat tuskallista seurattavaa siksikin, koska potilaan kohdalla olisi terapeutin pitänyt osata tai saada perehtyä potilaan epikriiseihin myös terveydenhuollon fyysiseltä puolelta joista olisi käynyt selville, että kyseessä on moniaivovammainen potilas, ei yksistään henkisen puolen psykoosiromahdus. 

Jokaisen terapiaistunnon jälkeen potilas oli entistä huonommassa kunnossa mielensä kanssa ja grandmalit olivat aina vain hirvittävämpiä.

Kirjailijasta (jolle "mammuttikirjailija" Jörnd Donner hävisi sivumäärissä) Kalle Päätalosta elämäkerran kirjoittanut Ritva Ylönen tuli siihen tulokseen, että Kalle kosti elämässä kokemansa vääryydet kirjoissaan, siis ampui kynällä yhteiskunnan potsokkaita ja hänelle vittuilleita "parempia" ihmisiä postuumisti joukkohautaan.

Itse luin Pääatalon vuosittain ilmestyneet kirjat aina vuoteen 1982, elikä jouluun kun oma isäni kuoli. Mammuttimaisissa kirjoissaan Päätalo koetti olla itse itsensä terapeutti, oman keittiönsä psykologi joka kyllä takuuvarmasti tiesi, mistä puhui koska olihan kyse omasta itsestä ja muistettavista tapahtumista jotka mieltä olivat aikanaan nurjauttaneet. Iijoki-sarjassa on yli 17 000 sivua ja jos se lohkottaisiin terapiaistuntojen neljäkymmenviisiminuuttisiksi toistoineen, niin ei olisi Kallen eikä terapeuttien iät yhteensäkään riittäneet koko elämän lävitse käymiseen toistoista puhumattakaan.

Pohjalta ponnistaen -romaanissa Kallen mielisairaalajaksoon juontavat tapahtumat itsemurhayrityksineen ovat murheellista luettavaa.

Halvaksi kävi yhteiskunnalle Kallen mielen koossa pitäminen; Hän teki sen itse, ja maksoi samalla yhteiskunnalle häpeäksi koetut lapsuuden kunnanjauhonsa miljoonaan kertaan takaisin.

Mutta minne Kallenkin veromiljoonat lopulta huljahtivat? Eivät ainakaan heikompiosaisista huolehtimiseen.

Muistelen lonkalta: 50-100 sivua 550 sivuisen Mustan lumen talvea riitti kerta-annokseksi; Lukemisen ohessa ehdin mutustella kymmenen senttiä korkean lettupinon.

Kirjoittamallakaan ei vapaaksi Kalle koskaan henkisesti päässyt, mutta pääseekö sellainenkaan, joka ostaa rahalla vuosien, jopa vuosikymmenten terapiaistunnot?

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön tai syvään skitsofreniaan ei minkäänlainen keskusteluapu auta kuin hetkellisiksi kainalosauvoiksi. Loppuelämän kestävä täsmälääkitys on tehokkaampi apu, mutta juuri siksi on perusteltua sanoa, että mieleltään sairastunut ei koskaan enää täysterveiden kirjoihin palaa.

Näin lopullista diagnoosia ei tietenkään saa mielenterveysalan ammattilainen sanoa. Minun sanomisillani ei ole väliä. En ole auktoriteetti kenellekään. Lääkintöhallitukselle vähiten.

Keittiössäni psykologisoin ainostaan keitoksiani.

Näytä minulle tässä medikalisoidussa maailmassa täysin terve ihminen niin minä näytän sulle närhin munat (ensi kesänä).

Eräs jänisjahdissa ollut vihreä pieni mies pistäytyi pakettiautollaan pihaan. Asianaan oli tarjota mulle käytettyjä ulko-ovia "senkus haet"-hinnalla. Aikansa siinä juteltiin ja käytiin pihapiirin rakennukset tarkastelemassa, ja kun hän oli lähtenyt, ajattelin, että mikäpä se siinä, oviahan minä tarvitsen ja kun olin ruokaillut, kytkin peräkärryn Tojonrottelon perään ja kurvasin hakemaan. Nyt on kolme ryhtinsä säilyttänyttä ovea ladossa ja ainakin yksi niistä soveltuu viimeksi tekemääni hirsihönnään sitten aikanaan, jos sen saan tarkoitukseensa siirrettyä. Näille sulille se tuskin tapahtuu, mutta jos elossaolon kesiä vielä edessä on, niin ehkä sitten joskus...

9.10.2025 torstai

Kirjailija ja teatteriohjaaja Elina Kilkku on saanut Koneensäätiöltä 57 000 euron apurahan mahdollisimman huonon romaanin kirjoittamiseen.

Antakaa mulle se raha, minulla on täydellisen huono romaani jo valmiina ja kaikkien luettavissa täällä virtuaalimeren pahasti limoittuneessa verkossa. Aloittaa voi Kivaniemi blues-blogista ja jatkaa lukemista täällä Kivaniemi 2:n puolella niin kauan kuin kirjoittajassa huokua piisaa. Ja, ikävä kyllä, vielä kuolemanikin jälkeen jos aurinkomyrsky tai Maa-planeetan älyiltään aneemiset, mutta hirviöiden mentaliteetin omaavat diktaattorit eivät muutamalla salkunnapin painalluksella sammuta avaruuksien perukassa sijaitsevaa tähteämme.

Tulvipa pitkästä aikaa aurinkoakin avaruudessa ajelehtivien pilvilauttojen väleistä ja nytten iltasella näki melkein pelkän kuun valossa saunoa.

Päivällä sain äherrettyä kulkupeliini uuden vetoakselin nivelen suojakumin. Se edellinen "uusi" oli liian väljä lutrake eikä pysynyt paikoillaan mitenkään. Lie ehtinyt nivel itsekin jo vaurioitua kun sieltä naputus kuului.

Lähi-Itään runnoivat sitten rauhan. Israel mätkii pommeja vielä gazalaisavuttomien niskaan, mutta on luvannut lopettaa kunhan aikaraja käsillä on.

Hirvittävää oli teurastus ja infran särkemistahti, että jospa väkivaltaiset mielet ovat vähän aikaa tyytyväisiä ja aseteollisuuden lobbareilla ja kauppasaksoilla menee hetken aikaa laskea biljoonissa liituavien rahavirtojensa katteet.

Odotettavissa kuitenkin on, että verellä kyllästetystä Lähi-Idän hiekasta alkavat versoa uudet väkivallan sukupolvet...

Loppuun uupuneet kuritetut eivät rauhasta osaa iloita, vain siitä, että edes hetkeksi tappaminen ja särkeminen loppuu. 

Kirjallisuuden Nobel meni Unkariin ja huomenna pullistelevat suonet Rauhannobelin saajan arvonan tuloksesta. Jos USA:n Suur Möliskö sen saa, on se historian valossa tarkasteltuna rienausta koko palkinnon ideallakin mitattuna. Olkoonkin, että on sitä mitallia ripoteltu ennenkin hulluille maailman arkkitapeille.

10.10.2025 perjantai

Aurinkoa hajaantuvien pilvien raoista. Kajaaniin meno. Halkoja kärryssä.

Vetoakselin suojakumi pysyy paikoillaan. Naputus olikin metallisen nippusiteen lukkokohta jonka hännän olin kääntänyt edellisessä sen päälle ja sattui alapallonivelen mutteriin pyöriessään.

P tuli viikon lomalle. Hänelläkin  on "hengailukaveri" jonne se pitkin syksyä on liuennut kotona syömässä ja suihkussa käytyään. Tyttö on Keravalta Kniin muuttanut koiraihminen. Sanoin P:lle että mukava juttu.

G:n toinen syksyn kirjoitusaine matikan ohella oli mennyt lävitse kyllin hyvin arvosanoin. Sillä on asiakkaita parturintuolilla riittänyt. Kun kysyin, kerkeääkö kuormanpurkuun, vastaus tuli samalla hetkellä oventäydeltä sisään lappavien asiakkaiden muodossa. Siispä menin ja lastasin halot pinoon itse. Puutarhuri tuli kaveriksi kun puolet oli vielä jäljellä.

Muutenhan nämä ovat vallan kevyitä urakoita, mutta nämä ainaiset kivut...

Rauhannobel meni Maria Corina Machaolle Venezuelaan, ja se hyvä!  Saska Saarikoski kolumnoi aiheesta otsikolla "Nobel-palkinto lähetti viestin demokratian puolesta" 

Meneekö Nobel-viesti sitten perille, niin demokratian ytimennäivertäjien vastapäisiä viestejä kun katselee ja kuuntelee, niin epäilys siitä, että he edes noteeraisivat sellaisen palkinnon olemassaolon ja sen perusteet, kertoo aivan toista.

Äärioikeisto etenee määrätietoisesti hipsutellen valtaan Euroopassakin. Anne Fried, Hannah Arendt ja sadat muut asioita kokeneet ovat tästä hivuttamistaktiikasta kirjoittaneet pitkin Natsien jälkeistä aikaa, mutta kuunteleeko (lukea kohta harva osaa) kukaan?

11.10.2025 lauantai

Kaupasta elintarvikkeita ja takaisin tänne Um. Tuulee lujaa. Halkopinojen katteet huishittoon lennelleet!

Tullessa kävin katsomassa erään kanttarellipaikan, mutta ei sinne ollut kuin yksi ilmestynyt. Nostin sen leppään oraville. Syönevätkö nuo, sitä en tiedä, mutta olen nähnyt, kun orava kantaa sienen puuhun ja varastoi sen talvea varten oksanhaarukkaan. Silloin se oli suppilovahvero, että vähiten myrkyllisiä ne oravatkin osaavat kerätä.

Eräältä vanhalta hiekkamontulta keräsin seulanperiä (kiviä) kärryyn. Saunan puoleiselta sivulta puuttuu sokkelinjuuresta pätkän verran koristekivetystä eikä kummassakaan päädyssä ole ollenkaan. Ei ne tärkeitä juttuja ole, mutta kunhan aina vähän jotain. Voisi se Äet sanoa, että "eikööntätuota Unj'mäjessä kiviä oes ihan omastahi takkoo..."

Piätä särkee. Otin asperiinin. Kiuas lämpiää sekä tuvassa että saunalla. Hellaakin lämmitän. Häkävaroitin alkoi paapattaa kun panin pellit kiinni. Hiillos oli kyllä ihan musta, mutta tuo kiuskamina on siitä erikoinen, että sen tuhkat pitäisi joka lämmityskerta kolata sankoon ja viedä pihalle. Jääköhän jonnekin torvenmutkaan häkäpatja leijumaan? Mystinen juttu.

12.10.2025 sunnuntai

Unessa kirjoitin tarinaa jonka päähenkilön nimi oli Outi Outolehto. Yritin kirjoittaa kuvausta Outin seksielämästä. Sijoitin kuivan ja ilmeettömän repliikin hänen sanomakseen: Makaan miesten alla kuin lahna, en oikeasti välitä seksistä.

Lahna-aihe ui uneen Neil Hardwickin elämätarinasta jonka sain loppuun luetuksi melkoisen nopeasti (167 sivu siinä vain olikin). Tarinassa Neilin vaimo itsensä luonnehdinnan mukaan oli se "lahna". Seksiaktit olivat hänestä yhdentekeviä vaikka niitä piti vieraiden miesten kanssa harrastaa säännöllisesti. "Kikottikohan" yhtään edes aviomiehensä alla niin siitä Neil ei mainitse mitään.

Minusta lahna kyseisen toiminnon kohdalla on enämpi kuin pikkuisen huono vertaus. Ei se edes muita kaloja limaisempikaan ole, ja sitä paitsi jos vertaus on tarkoitettu haluttomuuden ilmaisuun, niin eihän pillu haluttomalla kunnolla edes kostu, saatika että limaisena kullin sytkyttelyissä roiskuaisi.

Lahoksi leppäpölökyksikin olen kuullut miehen alla seksiaktin aikana liikkumattomana makaavaa naista nimitettävän. Nimitys oli ennen me-too aikaa, mutta ei ala-arvoiset puheet minnekään ole edelleenkään kadonneet. Maastoutuneet vain.

Jos kaloihin perehtymättömällä Neilin vaimolla olikin erikoisia persoonakohtaisia omituisuuksia juontuen nekin ehkä lapsuudesta ja nuoruudesta, niin Hardwickillä traumat vasta vaikeita ovat olleetkin. Yksi siskoista oli joutunut 11 vuotiaana setänsä raiskaamaksi useampaankin kertaan ja toisesta siskosta kehittyi alkoholisti. Isä oli pirttihirmuäidin tossun alla. Sisäoppilaitos "pelasti" lahjakkaan (ÄO 147) Neilin ja kun hän ajelehti Suomeen, ei paluuta enää ollut. Traumoista mies ei ole koskaan eroon ole päässyt, ja mitenkäpä niistä. Tämä loppukaarteen elämäkertomuskaan ei mitään enään pelasta.

"Pelastus" pitäisi ihmisen kohdalla tapahtua jo silloin, kun  mitään ei ole vielä tapahtunut. Coitus int olisi useammalle meistä se paras pelastus ollut. Jäisivät nämäkin jankkilautaselliset paistamatta.

(Jankki=vanhoista leivänkannikoista valmistettu leipäressu)

Yksinkertainen resepti mielenterveystyöhön, eikö?

Taustaltaan surumielinen elokuva Auringonlasku Areenalla. Elokuva välitti viestin, ettei miljardiomaisuudetkaan pelasta kun tarpeeksi vakava sairaus iskee. Lohdutti hieman se pitkäksi  venähtänyt rantaloma joka antoi ihan muuta, kuin mitä rahalla päähenkilökään olisi saanut.

13.10.2025 maanantai

Aamua ilahduttaa harmaapiätikan esiintyminen lintujen ruokinnalla. Arka on. Se vissiin huomasi minut ikkunan raossa ja pakeni. Muutaman hähmäisen kuvan siitä kuiten sain.

Meni tunteja ladonoven nikkaroinnissa. Vettä tihuutti koko päivän.

Saamelaisten (lappalaisten) kodassa takaovi on posio, näin kertoi Tampere-aikainen, lappilaislähtöinen kaverini Jukka Posio. Missähän sekin miehulainen lienee? Treelta ei löydy enää yhtään sen nimistä, Roista yksi. Olisiko muuttanut sinne? Ei tule soiteltua ja kysyttyä. Ei ole alkuperäistä numeroakaan tallella enään. Jos 40-vuoden jälkeen tallella olisikin... Soiteltiin me kyllä vielä Kittiläjaksollani muutamia kertoja.

Tänään pitäisi tämänkin läppärin tietoturva jotenkin uusia kun herkesivät päivittämästä. Uutisten mukaan jopa miljoonia vanhoja tietokoneita kärrätään romulaan. Luin jo Linuxin kevyemmästä versiosta, että sen saiai tähän asennettua, mutta tarvitsee muistitikun eikä sitä nytten käsillä ole. Windows 11 ei vissiin voi asentaa kun kapasitetti ei auta? Tyhjensin kyllä kaikki valokuvat ym. kortille, että jos ...

Minun tietoni ovat sellaisia, että jos rosvot kultaa niillä aikovat vuolla, pyydän päästä osalliseksi sellaiseen ihmeeseen.

14.10.2025 tiistai

Koko harmaa päivä ulkona, paitsiettä kävin aamupvllä kylältä generaattoriin bensaa ja leipomolla&ruokakaupassa. Kahviossa meni Puavon kanssa jutellessa ainakin tunti.

Ulkorakennuksen pariovien eteen sattuneen kuution kokoisen kiven ympäriltä lapioin maita ja pienempiä kiviä jotta saisin möhkäleen kallistumaan litteämmälle puolelleen maan sisään ja pois haitolta. Kohtalainen urakkahan tuo on, mutta onhan ne viisaammat itsejäänkin maailmojen patsaiksi veistelleet. Tai pikemminkin veistättäneet kun itestä ei ole siihen toimeen ollut.

Kun tuon kiviveistoksen aikomaani kulmaan saan makuulleen, peitän sen ja kukaan ei koskaan enään muista, että semmoinenkin  on pihassa terävää hammastaan näyttänyt. Muuten nuista möhkäleistä ei pulaa yhden hautaamisen jälkeen tule tontilla olemaan.

Tekisi mieleni rälläköidä vaikka päivämäärä kiveen.

Metsässä käyskennellessäni tässä joku pv sitten sattui eteeni pitkä kivihammas joka tökötti taimikossa kuin taivaalta pudonneena. Luultavasti se on noussut metsäkoneen telan alla pystyyn ja painahtanut asentoonsa sitä kenenkään sen kummemmin asettelematta. Jos jaksaisi kopata sen syliinsä, toisin pihaan toteemiksi, mutta painaa varmaankin niin paljon, ettei änähdäkään jos yritän.

Kivet ovat mielenkiintoisia johtuen erityisesti siitä, että lapsuuteni meni kiviraunioilla leikkien.

Tuon ison kiven juurelta kaivautui esiin myös se vanha raunio, johon oli paiskottu lasiesineitä, pulloja enimmäkseen, niin juuttaasti, että kilinä vain kuului lapiossa. Muna-Olli tyrkki raunion matalammaksi pyynnöstäni kun oli kaivamassa koneella mökkini perustuksia vuonna 1986. Nurmen alla ne eri kokoiset kivet edelleen horrostavat ja vain raunion laitaa lapiollani tarvitsin kolistella.

Kivien väleistä luiskahti näkyville lasipullonpohjien lisäksi yksi ovenlukko ja moponmoottorin hammastanko. Separaattorissa ei muistaakseni sen mallisia hammastankoja ollut vaikka varma en ole. 

Tuon samaisen kiviraunion kupeella juoksin räkätinpoikasen perässä penskana ja astuin pullon pohjan terävään piikkiin niin, että vasempaan jalkapohjaan ratkesi syvä ja ammottava haava. Isä sattui olemaan kotona ja kiskaisi lasipiikin pois, mutta minnekään ensiapuun minua ei töytyytetty vaan pantiin vain jotain verenvuotoa tukkimaan ja eikun pihalle siitä rääkymään! No, ehkä ei niin kovakouraisesti kuitenkaan. Äiti varmaankin hoivasi.

Koskee vieläkin kun ajattelen. Joskus tuntuu kuin sinne olisi jäänyt pieni lasinsiru joka painaa edelleen.

15.10.2025 keskiviikko

Nukuin yllättävän hyvin puoli seitsemään. Lapiohomma taritsi unilääkkeen. Sitä jäi vielä tällekin päivälle.

Iltasella

Meni pimeälle saakka ulkohommat. Välillä kävin metsässä muutaman kilometrin lenkin ja söin erään suon laidan mättäistä sankollisen täysin kypsiä puolukoita. Ihan mahaa kivisti, mutta marjamassat kyllä nopeasti sulavat. Tein keittoa jälleen kattilallisen ja hyvää tuli.

Se kivimöhkäle makaa nyt kyljellään kaivamassani montussa kuten suunnittelin. Melkein vyörähti jalkani päälle kun viimeisen lapiollisen ja pienen kiven kaivelin sen alta pois.

Kivistä maata kaivaessani mieleen kolisteli teatteriohjaaja Jouko Turkka pihakivineen. Luin jutun, joka oli tehty hänen dementoitumisensa alkuvaiheen vyöryessä päälle (2016). Haastattelussa hän loikki kotitalonsa tontilta kaivelemiensa kivien seassa. Tupaankin oli niitä raijannut ja antanut niille kaikille nimet, ja hahmot. Näki kivissä ohjaamiaan näyttelijöitä, olleita ja kuviteltuja. Haastattelu oli hänen vielä silloin kaivamattoman hautansa päällä tanssimista. Rivien väleistä löysin myönteisenä Vonnegutin "näin se käy!"-totuuden.

Kolmiosaisen sarjan "Maxinen valhe" viimeisenkin osan katsoin. Kaikki ei oikein natsannut sarjassa, mutta paremman puutteessa katsoihan tuon.

FE soitti aamulla. Tulevat syyslomalle Oulusta ehkä jo perjantaina. 

Luen nyt Noora Vaaralan kirjoittamaa Särestöniemen Reidarin elämäkertaa ja nukahdan siihen. Ehkä näen Lapin ruskasta unta, tai Reidarin ilveksistä.

Molempiin sukupuoliin jo nuorena ihastusta tuntenut Vaarala kertoo haastatteluissa, kuinka vielä 1990-luvun lopulla ja 2000 alussa Kittilässä vaihdettiin tien toiselle puolelle jos tiedossa oleva homo tai lesbo vastaan käveli. 

Siinä mielessä hänen elämäkertakohteensa on ollut ymmärrettävä valinta, mutta olikohan tuo vastaantulijavertaus ihan niin? Alkoiko vapaus homoille edelleen vasta Leville mentäessä, Immeljärven ja Kumputunturin kohdalla ja sellin ovi loksahti takana kiinni viimeistään Pöntsössä, Raekallion ateljeen paikeilla?

Itse en sitä puolta joutanut ajattelemaan kun olin koko ajan töissä Levillä ja vain öitsin kylällä. Pahasti ne työkaverit, olivatpa Lapista tai mistä tahansa lähtöisin, vitsailivat sukupuolisillakin eroilla. Joillekin ne olivat vain ne kaksi ja muusta turvat tukkoon.

Hullun Poron keittiömestari Jorkos oli homo ja kotoisin Nilsiästä. Onkohan elossa vielä, ja missä päin ikääntymistään kiihdyttelee? Viimeksi näin Siilinjärven torilla kauppaamassa puutarhatuotteita jonain kesäisenä päivän 2000-luvun alussa. 80-luvulla istuttiin Levihotellilla baarissa (minä kylläkin liitusin tanssilattialla) ja hän sulautui kängiimme oikein hyvin. Miksipä ei kun savolaisia oli.

Elämänmehut

27.9.2025 lauantai

Ajelin halako- ja puolukkakuorman kanssa eilenillalla tänne Sivullistenkadulle. 

Sumusankka on pukenut kaupungin harmaaseen, pilkahduksia pimeässä näkyy vain kun tarkasti katsoo. Katuvalot lie säästösyistä sammuksissa aamuöin. Nousin viideltä huonosti nukuttujen tuntien jälkeen. Yöllä alkoi myös päänsärky jota unessa yritin kipuhupun rei'istä hakata ankkapäisillä puunuijilla pois.

Viime päivien kohtaamisia ja muistojen aiheuttamia mielentyrskyjä:

Hannu V. kävi eilen. Juotiin kahvit ja juteltiin. H on kesällä täyttänyt 70 v. Lähtöisin yhtä köyhistä oloista kuin silloisen lapsuusympäristön useimmilla perheillä, mutta kohtalaisen hyvin hän elämänsä on pedannut, kuten 2 veljeään ja sisko Sinikka. Muttaettä ilman mieliä mustaavia murheitta olisivat hekin muuten selvinneet, ellei nuorin veli olisi loksauttanut päähänsä reikää pienoiskiväärillä 17-vuotiaana 1.7.1979. Satuin hänen ja vanhempiensa haudalle viimeksi hautuumaalla käydessäni. Haudalle oli aseteltu kauniisti kukkivia, valkoisia krysanteemeja koko kiven leveydeltä. 

Kun kuulin P:n itsemurhasta, olin armeijasta lomalla; Merkintä tapahtumasta sattui käsiini eräästä taskukalenterista. Pekkaa näin edellisenä vuonna Uniaholla kun olin isän ja muutaman velipojan kaverina kaatamassa sahapuita isän rakennustarpeita varten. P hipsi silloin vielä maastosta erottuvaa Villelän polkua pitkin käyrävartinen piippu hampaissaan jotain vain metsässä toimittaakseen.

Turhaan koetan muistella, mitä Pekka viimeisessä tapaamisessamme sanoi. Suupielessä käryävää piippua saatoin ihmetellä. Ehkä isä vehnästeli hänelle jotain. Sen muistan, että moottorisahassani (saksalainen Dolmar) oli loppuunajettu ketju eikä minulla ollut kuulosuojaimia puhumattakaan kypärästä.

Hannu virnisteli iäneen täältä perjantaina lähtiessään, että "Pijähän ihtesi miehenä". Virnistelin takaisin, etteihän sitä tiijä, vaikka vanahoilla päivillään muunsukupuoliseksi muututaan. Sitten hän leikisti työnnälti pullealla nyrkillään sydänalaani, kallisteli tekopolvinivelillään pihatietä ales tien varteen, nousi mustaan Pösöönsä, peruutti ja käänsi keulan Kyntöläisen suuntaan häviten pian näkyvistä.

Kun ikäihmisestä on kyse, niin lie paikallaan dokumentoida käynti ja lähtö koska aina voi olla niin, että se oli viimeinen. Aarne, edellä mainittujen isä, kävi Unimäessä viimeisen kerran 90-luvulla mopolla. Silloinen naisystäväni oli hänen kalastajakaverinsa tytär ja Vukelo (kutsumanimi) kysäisi karjalaiseen (syntyisin Antreasta) tapaansa "Hyvinkö Armi kikottaa?"

Kikottaa=vastaa työntöihin naidessa

Muutama päivä sitten kävin leipomolla ja sinne kokoontuivat hautajaiskahville Poikelan poejat Matti vaimoineen, Markku ja Timo. Olivat vieneet veljensä Jorman tuhkauurnan hautuumaalle. Laittoivatkohan äiti-Irman viereen vai tuhkalle tarkoitetulle alalleko sinne hautuumaan perille ripottelivat? Edellisen kerran olivat olleet samalla asialla ikäiseni, mieleltään ehkä jo 80-luvun puolella sairastuneen Jukan tuhkien kanssa. Meni ainakin tunti siinä heidän kanssaan poristessa. 

Jukkaa näin ehkä kesällä 1996 kun menin kävellen kylälle ja hän nousi asvaltille kotipolultaan samaan suuntaan kävelemään. Oli viimeisimmät ajat ollut suljetulla (Kellokoski?) josta oli päässyt  lomalle. Kertoi hän, ettei ole rapoista elämä enää, ei pysy humeeti kasassa kuin vähän aikaa kerrallaan ja sekin tukkoisessa lääkepilvessä. Mentiin Tiilikkaan kaljoille, mutta läksin aika pian pois, kun harhat alkoivat ottaa kaverista vallan eikä juttelusta mitään tullut. Mitenkä, ja minne, lie sieltä pois sitten kulkeutunutkaan, mutta nyt, liki 30 vuotta myöhemmin hänestä vasta uudelleen kuulin.

Nyt tuhkana tuuleen ripoteltua Jormaa puhutin Kajasteella 2000-luvun puolella josta hän tuli kyydissäni pois. Oli tasaisessa humalassa silloinkin, mutta kaikenlaista poristiin... 

Näitä poikeloita Keyritynrannan kotiin syntyi aikanaan 8 veljestä. Isä Velu lähti jossakin vaiheessa Pohjoiseen josta hänen sukunsa kotoisin oli eikä takaisin palannut. Äidin osaksi jäi luotsata loputkin vilkkaat pojat aikuisuuksiensa kynnyksille. Yksi heistä ei kestänyt nuoruuden hormonien jykällystä aivoissa vaan ampui itsensä kotipolkunsa(?) varteen jonain päivänä 60-luvun lopulla. Tai 70-luvun alussa.

Hän oli Risto nimeltään. Näin hänet usein metsäkaistaleiden takana olevan naapurin, Armaalan Taiston kanssa. Molemmilla oli "biitlestukat" joiden alta juuri ja juuri näkyivät silmät ja tummat kulmakarvat. Tai ainakin Taistolla oli. 

Risto ampui sitten itsensä ja pian Taisto lähti merille eikä sieltä kovin montaa lomamatkaa kotiseudulleen ehtinyt tehdä kun jollakin matkalla kaukomaille huuhtoutui reelingiltä mereen ja jäi sille tielle.

Taistolla oli kaksi nuorempaa veljeä joista toinen elää vielä ja on muuttanut Marjansa kanssa eläkepäivikseen tänne synnyinseudulleen Nummelasta. Nuoriman veljeksen kohtaloksi koitui alkomahooli ja hän kuoli Iisalmessa  asuessaan joko lääkkeiden ja viinan yhteisvaikutukseen vahingossa tai tahallaan. Ihan kuten Iisalmessa asunut Pauli, Oskari-sedän poika.

Edellisten tapaamisten takia aivojani mylläävät nyt mennyt elämä ihmisineen, tapahtumineen ja lisää mielenpinnalle nousee kellumaan kuin uppotukkeja Ounasjoessa jossa kerran semmoiseen törmättiin veneellä ja oltiin lähellä humpsahtaa virtaan. 

Mitenhän monta itsensä ampunutta tai hirttänyttä tai muuten tomin käsin itsensä telonutta ja myrkyttänyttä mielenpinnalle nousisikaan jos kaikki heidän haamunsa laskisin muistin portista elämän ja kuoleman näyttämölle astelemaan...

Koska faktoja ei lopultakaan tiedä, vaarana tällaisissa muisteluksissa on "väärin tietäminen", joten anteeksi virheet, jos joku paremmin asioista perillä oleva sattuu mietteitäni tavaamaan. Oikaiskaa.

Itsekin olen hilkkua vaille itsemurhan tehnyt, että jotain niistä aivoissa tapahtuvista kierteistä olen tietävinäni koska asiaa olen harkinnut. Oikeastaan ei se ole "harkintaa" vaan kuin tulviva likaviemäri joka pään ylitse kuohahtaa ja jos silloin on välineet käsissä, se on menoa. Ehkä itsemurhan hetkellä neljän promillen humalassa olijalle kaikki on yksinkertaisen yhdentekevää.

Itsemurha on salamana päähän iskevä hetken psykoosi tai sitten pitkään jatkuneen debression lopputulema kun pimeydessä ei valonpilkahdusta huomisen ovella näy.

Uskoontuleminen on kuvailujan mukaan samansuuntainen mäjäys, mutta jos sen kuohahduksen saa kokija hallintaansa, hän selviää elolle. Tapahumasta aivoihin ratkennut jälki saattaan kuitenkin jatkaa kasvuaan muuttuen vankkumattomaksi uskonarpikudokseksi johonkin jota todellisuudessa ei ole, mutta se voi siten toimia tukirankana elämässä. (Kunhan ei saarnaajaksi ala...)

Minulle "valonpilkahdus" oli aikomuksen hetkellä pienet tyttäreni jotka olivat juuri nukahtaneet itkua ja murhetta täynnä olleen  automatkan jälkeen lattiapatjalle kun olimme vieneet äidin mielisairaalaan. Oli jo aamunhetki siinä ja nouseva aurinko paistoi ikkunaverhojen raosta tyttärien vaaleille hiuksille. Katselin heitä itku kurkussa, ääneenkin nyyhkien. Istahdin sängynlaidalle ja pakotin itseni ajattelemaan. Ase nojasi eteisen oveen ladattuna jo. Nousin kohta, otin lippaan pois ja painoin sen syvälle vaatekaapin perille ja aseen henkareissa roikkuvien kylpytakkien taakse ja kaivauduin tyttärien viereen odottamaan oloa helpottavaa unta.

Kammottavalta tuntuu ajatella noita hetkiä vielä 35 vuoden jälkeenkin.

Ammattilaisen antamaa henkistä apua elikä terapiaa en ole minä eivätkä tyttäreni saaneet, että se tästä hyvinvointivaltiosta, jossa kaikkien vaalien alla poliitikot yksi toisensa jälkeen lupaavat, että "ketään ei jätetä". Minut ja tyttäreni jätettiin, eikä ketään kiinnostanut, miten jaksamme vaikka silloinkin kirjoitin kokemuksistani vaikka minne. Olihan niitä ammattilaistapaamisia mieleltään sairastuneen osalta vaikka kuinka monia, mutta ei niissäkään koko perhettä huomioon otettu.

Ja sama kaiku on askelten kun seuraa ääriolikeistohallituksemme leikkaustahtia. Terveydenhuollosta (erityisesti mielenterveyden-) leikataan suurimmilla saksilla oikein isoja lohkoja niin, ettei entisestä järjestelmästä ole pian rankaakaan jäljellä. Satsataan vain sotimisjärjestelmään, jolla on valmiudet tuottaa maailmaan lisää terveydenhuollon asiakkaita, mutta milläs huollat heitäkään kun valmiiksi saatu sotejärjestelmä on romutettu?

Hieman voin virnistellä, että helpotusta tuli vasta sitten, kun edellisten tapahtumien jälkeen melko pian ajoin pahan autokolarin ja kaikki nollaantui jälleen, mutta silloin en kertaakaan enää itseni lopettamista harkinnut. Oikeastaan maailman näkeminen kirkastui, sillä kuolema kätteli kolarin satttuessa ihan koko ruumista. Fyysisiä kipuja kannan hautaan saakka, mutta mielenmustelmien kanssa olen sinut (tai; ehkä).

Synkistä ajatuksista tähän aamuun: Kunhan valostuu, lastaan halot katokseen vaikka oikeastaan pitäisi komentaa pojat se tekemään, mutta tuskin onnistuisi kun tulivat vasta kyliltä kun minä nousin kahvin keittoon. P:kin on vkonloppulomalla.

Entisaikaan komento olisi ollut kovempi, mutta koska komentaminenkin käypi komentelijan hermoille niin olen lopettanut. Ja mitä edellisiin eilisteni miettimisiini tulee, niin ehkä entisenmallinen ankara komento on ollut joillekin pojille liikaa...

Puutarhurikin on päivätöistään niin väsy, ettei se muuta kuin kireällä piukkuvaa pinnaansa höllentääkseen kutoo, kutoo, ompelee, ompelee, tekee ristikoita tai lukee. Jos on hyvä ilma, se kitkee perennan alati uusituvaa vuohenputkijuurakkoa josta se taitaa jopa nauttia. Kasvihuoneellakin se viihtyy ja tänä vuonna tomaatteja ja kurkkuja taisikin tulla ihan syödä asti. Yrtitkin kukoistivat. Ja kun katsoo perennaa, niin kyllä sen kukkaloisto kertoo, etten turhaan Puutarhuriksi häntä kutsu. 

Hän sanoo käsiaskareiden helpottavan päässä pyörivien työasioiden lemppaamista ulkokehälle. Sen on todettu tutkimuksissakin auttavan. Olisivatpa entisaikojen äidit ja vaimot saaneet samalla tavalla ajatella ja tehdä, jotka hellan ja nyrkin välissä vuosikymmenet kotiasioita toimittivat.

Mutta ehkä minunkin kuuluisi saada joskus sanoa, että jäseniä särkee, voisiko joku muu nyt tehdä nämä hommat. Purkaa vaikka tuon saatanan halakokuorman!

Tänne Unimäkeen tultuani kirjoitin kommentin uutiseen, joka kertoo Suomen olevan hajoamispisteessä. Tiet ja rakennukset reportaasissa olivat kohteena. Sen mukaan olemme pian yksi pohjoinen kehitysmaa idän tyrannivaltion ja aina hyvinvoivan Ruotsin välissä. Öljyvaltio Norjassakin natokoneet nousevat ja laskeutuvat kiiltävää kaljuamme ilkkuen ilmaan ja takaisin.

Ainoat, mitkä Suomessa kaljumme lisäksi kiiltävät, ovat sotaherrojen prenikat, Stubbin hampaat ja hornetien and telaketjurunnojien kovan kylmät panssarit. Hornetien kiitoteille levitetään nekin asvaltit, jotka kuuluisi tieverkostoille litistellä.

Kommenttini:

Nyt, kun elinaikanani isänmaan parturit ovat jälleen niittämässä metsiä jo kolmannen kerran  "kaaheen aakeiksi laakeiksi", olisi tiestön korjausvelkaa syytä kohdentaa niille toimijoille, jotka tieverkostoa kaikkein raskaammin kuluttavatkin.

Metsäteollisuus, koneyrittäjät ja rekkafirmat alkakoot yhdessä siis kerätä korotettuja kilometrikorvauksia kunnostusrahastoon sillä heillehän metsistä paras tuottokin menee.

Eikä olisi pahitteeksi, jos metsiämme omistukseensa hankkineet ulkomaiset sijoitusyhtiötkin joutuisivat kunnostusrahaston kasvattamiseen sillä he ne vasta kermankuorijoita ovatkin kun eivät edes veroja alkuperämaahan tarvitse maksaa. Ja maksavatko siellä jossain Luxenburgissakaan?

28.9.2025 sunnuntai

Oululainen psykiatri Matti Isohanni on naputellut selkeänhyvän esseen aamun Hesariin: "Vanhat miehet ovat vaarallisia vallassa". Kirjoituksen ydinasioita natustellessa sujunevatkin sitten päivän hommat sutjakkaasti. Paitsiettä kun saisi ne muutamat maailmaa parhaillaan monella tasolla järjestelmällisesti tuhoavat vanhat tyrannit sylkäistyksi hevonvittuun!

Sykäisin kommettiketjuun oman mielipiteeni:

"Naisten roolia historiassa ei pidä vähätellä."

Näinhän se tietenkin on, sillä naiset joutuvat tahtomattaan rooliin jossa he uutta elämää synnyttävät ja lapsuuden hoivan antavat aavistamattakaan, millaisia hirviöitä lapsista voi aikuistuttuaan kasvaa; Hitlerillä ja Stalinillakin olivat äitinsä.

Muuten naisten osuus tyrannien joukoissa on kovasti vähäinen. Rautarouva Margaret Thatcheriakaan ei ihan tyranniksi voida sanoa vaikka lähellä sitä monen mielipide hänestä olisikin.

Veera Jääskeläinen on kirjoittanut kirjan "Rouva diktaattori -Naisia itsevaltiaiden rinnalla", mutta ei senkään kirjan sisältö vahvista joidenkin tyrkyttämiä käsityksiä, että naisilla erityisesti olisi maailmanrauhaan miestensä taustavoimana tai itse sotia synnyttämällä kovastikin merkitystä. Atomipommin keksijöistäkin J.Robert Oppenheimerin lisäksi kaikki muutkin olivat miehiä eikä heidän taustavaikuttajistaan naisia äitiensä lisäksi voine nimetä.

Diktaattorien pauloihin lankeavat naiset joutuvat kyllä kärsimään ja usein käy kuten Ceausescuille diktaattorimiehen vallassaolon lopussa.

Iltasella

Yläkolokkero on niiltä osin valmis mihin tarpeet riittivät. Listat ja maalit jäävät jälleen johonkin tulevaisuuden historiaan kirjoitettavaksi.

On sinne nyt parempi roju- ja vaatelaatikot sijoittaa.

29.9.2025 maanantai

Pakkasta aamulla klo 05 miinus viis. Aloittakaamme silti päivämme kahvilla, puurolla ja ruisleivällä. Piimää kostukkeeksi.

Iltasella

Kaivoin vähäisen syksynsatoni, potut, porkkanat, juurisellerit, nauriit ja sipulit penkeistään astioihin ja vein kellariin. Mylläsin jo naurispenkin, lannoittteksi lapioin maakompostia ja kalkitsin. Asensin sitten sopivin välein ja syvälle kuohkeaan  multaan 28 valkosipulin kynttä edellisen istutuksen tapaan johon taisi tulla kuutisenkymmentä kynttä. Vielä on tämän  kesän porkkanapenkki myllättävä. Jos siihenkin sitten saisin lisää kynsiä jostain. Tai jääkööt sillensä talven alle.

Parasta lienee näin syksyisin  näissä vaatimattomissa oloissa syyssadosta valikoitujen tarpeiden ulkona pesu, puhtaaksi harjaaminen ja niistä ruuan valmistus.

Kävin Nimettömältä päin puolukoita raapimassa ja panin mehustimeen omppusilpun kanssa kaksi annosta. Vielä jäi rutkasti omppuja toiseen sankkoon, että ehkä joudun mätästämään vielä marjojakin, jos kehtoon.

30.9.2025 tiistai

Aamulla pakkasta 6 astetta. Näin se syys jälleen saa mutta minä en.

Palestiinaan pakotettu rauha. Pakottajina Nobelin rauhanpalkinnosta pakkomielteen saanut USA:n Suur Möliskö ja Israelin Hitler-inkarnaatio. Eurooppalaiset taputtavat natoisia käsiään eikä mikään milloinkaan muutu. Lähi-Idän hiekkaan ei vielä ole tarpeeksi verta imeytetty, että se alkaisi vihreään peittyä.

6.10.2025 maanantai

Perseellään ovat jälleen ajatelleet Ylen ohjelmistosuunnittelijat ja hallintojohtajat kun siirsivät Ykkösaamun Radio Suomen puolelle! 

Minkään valtakunnan säästöä moisesta mulkkauksesta radioyhtiö ei saa. Ja mitä on tullut koetuksi aiemmin niiltä rintamilta, niin tilalle tuotettu uusi ohjelma sakkaa jo alussa eikä tule koskaan nousemaan yhtä suosituksi kuin alkuperäinen, hyvä asiaohjelma. Kun siirto tapahtuu vielä erilaisten kuuntelijakanavien kesken, niin notkahtaa lopullisesti koko ohjelmakonsepti koska kaikki, niin tekijät kuin kuuntelijatkin tuntevat olevansa oudossa karsinassa.

Hiljaista ollut kirjoittamisen rintamailla itselläni, paitsi että Hesariin muutamat kannanotot. Ja jonnekin muuallekin.

Elämä tiristää ihmisestä mehut kun tarpeeksi kauan täällä huokuu ja siksi ällistyttää eräiden diktaattoreiden ja megarikkaiden ikuisen elämän haaveet; Ei pelkkä hengittäminen mitään ole.

Podin migreeniä muiden särkyjen mausteeksi. Se ajelehti kalloni sisälle varkain yöllä joten en asperiinia sen salamoinnin alkuun herännyt ottamaan ja sen jälkeen kaikenlainen lääkitys on turhaa.

Muokkasin silti valkosipuleille lisää alaa ja laitoin entisten 75:n kynnen lisäksi 54 ristijärvellä kasvatettua. Talikoin myös viikonlopun aikana mantsikkapenkeille kuudenkymmenen rönsytaimen jatkon, latvoin marjapensaat ja puristin lainavehkeillä omppumehua. Kaikenlaista muutakin käpälilläni hipelöin, jotta unohtelisin edes hetkiksi saatananmoisen kivun joka pääluiden sisällä kimpoili.

Sitten vielä nämä  jäläkitaatipäevät lievine masennuksineen ja ankarine vitutuksineen. Esiintyy myös tahdottomuutta yrittääkään yhtään mitään, mutta sinnillä vain ulos ja minkä tahansa käsillätekemisen kimppuun, saatana!

Ostin ad Librikseltä tabletille uutta luettavaa: Neil Hardwick, Poistetut kohtaukset (omaelämäkertomus). Tuntuu hyvältä lukea sitä, ja samaistua vaikka niin kaukana elämänkoemuksinemme olemmekin. Tai miten sen nyt ottaa kun ajattelen omia itsemurha- ja mielensairausaiheisia ajattelujani ja kirjoitusrivejäni.

Julkkiksille muuten arkojen aiheiden käsittelyt sallitaan, mutta ei-julkimo kun niistä kirjoittaa, tulee aina joku joka yrittää potkaista. 

Iltasella

Koko päivä meni harmaassa ja kosteassa syyssäässä puuhasteluissa. Sain tehdyksi kaivon päälle pakkassuojankin ettei keväällä tarvitsisi jäitä poltella vettä saadakseen.

Metsäkoneen toivat Kyntöläisen suunnalle. Sieltä kuulu raakaa repimisen ääntä kun puu kerrallaan jälleen kaatuu ja kuoriutuu sen teräskynsissä ja puuruumis nakataan sekunneissa hatelikkoon. Onkohan aukkohakkuu vai harvennus? Missähän tuolla vielä hakattavaa tälle maapallon kuorintakierrokselle vielä on löytynyt? Pitää käydä katsomassa, jos viitsii.

Paistoin lettuja iltapalaksi kun tämän metsämökin "viihdepuoli" ei muuta mahdollista. Paitsi tietysti lukemista ja monipuolisia unenkuvia.

Guernigaa koko elonkirjo

21.9.2025 nussuntai

Päätä särkee. Unessa en saanut millään viimeisen hirren veistoa valmiiksi. Silmiin sattui kun tiirasin varausviivaa ja teräketjun kulkua sitä pitkin eikä sahausmatkasta loppua kerennyt tulla heräämiseen mennessä. 

Eilen oli isän syntymäpäivä. Alkaako hänen vaikutuksensa jo haipua kun en sitä ajallaan muistanut?

Isät ja äidit ovat tiukassa lastensa muistoissa. Ollako hyvillään jo etukäteen, että minuakin  muistettaneen murheellisin maustein...

Helvi Juvosesta tehdystä elämäkerrasta kritiikki Hesarissa. Lesborunoilijan elämä on ollut vaikeaa viime vuosisadalla, ja eritotenkin jos on ollut uskovainen. Mitähän valtakunnan lesbokriitikko Päivi Räsänen ajattelee kun lukee kirja-arvostelun, tai jos jopa tarttuisi kirjaan sen lukeakseen? Ei, ei ultrauskovaiset mitään lue että jotain oppisivat. Raamatustaankin vain ne kohdat jotka tukevat omia, junttilantupastensa seinään juurtuneita ennakkoluuloja.

Pitäisi päästä kurkkaamaan Päivin aivoihin millaiset releet siellä paukkuvat silloin, jos sen saisi houkuteltua lukemaan sorretuista sukupuolivähemmistöistä kertovia juttuja.

Vai onko niin, että silmät ja mieli sulkeutuvat automaattisesti, kuin itseltäni urheilusivujen kohdalla, kun aivoille ennakolta vastenmielinen otsikko verkkokalvolle vilahtaa?

Kansanedustaja Päivi Räsänen yhtenä miljoonista olemattomiin asioihin uskovista täytyisi saada vastuuseen mielipiteistään sukupuolivähemmistöjen ankarana arvostelijana ihan siksi, ettei tähän päivään saakka todistamattomana pysytellyt henkiolento voi olla hänen ja kaltaistensa kautta syrjimässä syntymiseensä syyttömiä lajitovereita.

Päätttäjänkin mielipiteenvapaussäännöt ovat samat kuten demokratiassa sananvapaudella yleensäkin: Rajat on asetettu koska ihmisen tyhmyys on rajaton. 

Päivi itse edustaa suomalaista vähemmistöä uskovaisuuslajissaan, mutta toisin kuin joku yksittäinen homo tai lesbo hänellä on vaikutuksensa päättäjänä useissa vaa'ankielikysymyksissä ylitse puoluerajojen vaikka satukirjaraamatuilla ei saisi olla osaa ei arpaa lakiensäätöprosessissa.

Kun tasavallan presidentti Aleksanteri Stubbi viime uudenvuodenpuheensa lopuksi toivotti jumalansiunausta kuulijoilleen hän samalla ilmoitti minulle ja muille uskonnottomille&jumalattomille, ettei ole meidän pressamme. 

Kun presidentti tähän maahan valitaan, hänen puoluetaustastaan piittaamatta kuuluu julistaa olevansa koko kansan presidentti, mutta tuolla jumalansiunausaamenellaan hän peruutti yleistä etua ajavan julistuksen ja lakkasi olemasta minun, uskonnottoman ja jumalattoman presidentti ja samalla satojen tuhansien muiden jumalattomien ja uskonnottomien suomalaisten presidentti.

Kun pressa tähän maahan valitaan hän ottaa loparit puolueestaan (uskoisikohan tuon Björn Wahlroosia neuvonantajanaan käyttäneestä?) koska niin säädetty on, muttta niin hänen kuuluisi tehdä myös kirkon suhteen. 

Stubbin kohdalla kävi kuten Niinistönkin, joka ei myöskään ollut minun presidenttini asiantuntemattomilla lausunnoillaan tupajumeista. Ja taisihan se hänkin toivottaa kansalleen henkiolennon suojelua uudenvuoden puheidensa päätteeksi.

Syntymäpäivähaastattelussa valtio-opin professori Teivo Teivainen (60) kertoo esiintyvänsä julkisuudessa mielipiteiltään neutraalina asioiden pohtijana kun häneltä jotain kysytään. Neutraalius ei voi olla totta kuten edellisessä vihjailen presidentti-instituutiosta. Jo se, että Teivainen istuu yliopistoprofessuurin tuolilla asettaa hänet kaikkea muuta kuin neutraaliin asemaan yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita ja tapahtumia julkisesti arvioidessaan.

Menee peilin eteen Hän ja kysyy, kykeneekö olemaan edes itsensä suhteen neutraali. Olla siis jotain joka ei olisi hapan eikä emäksinen. Miten mautonta jutun kirjoittaneelta toimittajaltakin jättää kovistelematta haastateltavansa neutraaliudesta enämpi.

22.9.2025 muanantae

5 teertä lensi ylitse kun lastasin halkoja kärryyn aamulla varhain. Koira haukkui jossain ja pilvistä roikkui riekaleita maahan saakka. Ehkä alkaa jälleen satamaan.

Kajaaniin polttopuukuorman kanssa. Vetoakselin nivel nalkuttaa, kestääköhän miten kauan. Ei huvittaisi alkaa sitä korjailemaan, huokaus.

G nuuskuttaa nuhassa. Kirjoitusviikot menossa. P kävi iltalomalla; Kuskasin mennen tullen. Hänelläkin ollut lievää flunssaa, mutta ei kuumetta. Oli jäänyt tältä syksyltä jatko-opiskelupaikat hakematta, mutta kovistelu ei enään auta.

Olisiko aikanaan auttanut itseänikään minkään aiheen edessä? Tilanne oli toinen. Olin jo armeija-aikaan naimisisa ja pian syntyi eka lapsenikin (oli jo yksi, mutta siitä en silloin tiennyt), työpaikka oli ja jo toinenkin jonne sitten menin vaikka en siellä montaa vuotta voinut ollakaan kun vistotti niin  se systeemi.

Minä se vasta äykkäpää olen aina ollutkin vaikka omista elämänehdoista kyse olisi ollutkin.

23.9.2025 tiistai

G läksi kahdeksaksi terveystiedonkirjoituksiin. Vielä pari tälle syksylle ja sitten keväällä loput. Suappaat nähä, onko valakonen lakki hälläkin ajallaan kuten isoveljilleen aiemmin.

Tulin Knista aamupvllä.  Kaksi ukkometsoa tuossa tiensuoralla sorajyväsiä kivipiiraansa lonimassa.

Istutin valkosipulin kynnet entiseen mansikkapenkkiin jonka mylläsin ja lannoitin valmiilla kompostilla jo aiemmin. Parikymmentä kynttä jäi vielä, mutta alat niille on olemassa.

Ne hautasivat eilisen amerikkalaisena maanantaina sen Charlie Kirkin jota eräs tulevaisuuttaan sukupuolivähemmistön edustajana pelkäävä nuori mies on kauhu-unia nähnyt. Aivan kuten se pennsylvanialainen kaveri joka Suur Möliskön korvaan lyijyisesti kuiskasi.

Edellisellä ohitan järkevyyteen pyrkivät, miljoonat asiantuntijoiden arvelut muista syistä aseeseen tarttumiselle.

Parit kolmet mielipidekirjoitukset tänäänkin, mutta murheenmustana maailma kaiken alla makaa.

24.9.2025 keskiviikko

Taas eräs tuttu unensängyssä vieressäni, ja sitten pikkuinen poika joka tuli murheissaan kysymään, miksi isänsä sanoi häntä nenunopaksi.

Yhden lähiserkun (tädin tyär n. 77 v) yhteystietoja olen etsinyt, mutta ei löydy ainakaan Fonectasta eikä pikkuvelikään tiedä, vaikka asuu lähempänä sitä kuin minä. Sitten sain tiedon marjatilasta jossa Liisa asuu mummonmökissä. Soitin sinne ja sain numeron. Kunhan vierailupvn päätän, soitan ja sovin käynnistä. Hannelen kanssa ehkä mennään.

Meni puolukkamättäitä raapiessa ja saalista siivotessa suurinpiirtein koko pv. Vielä muutama sankollinen ja sitten on mummulaisille jälleen vietävää. Myös omaan pakastimeen. Pieniä ovat puolot tänä vuonna. 

Tikkasenpurolla (oikeasti Karipuro) kävin katsomassa, olivatko silitelleet kanttarellipaikan kun pieksivät Iisalmentienvarren puupellon matalaksi. En yhtään keltaista nähnyt lähempänä puroakaan johon kapea kaistale puita on pitänyt eloon jättää.

Koneet olivat ruhtoutuneet vesiväylän ylitse kuormia Koivumäentien lanssiin keikutellessaan. Tuossa purossa ei ole raakkuja, ettei se kai luvatonta liene ajella miten huvittaa, mutta olisivat ne pinot kai Iisalmentien varrestakin rekkojen kyitiin nousseet. Moto olisi suoraan voinut tienvierustan puut pinoihin pötkäytellä.

Katselin karmean näköiseksi kuokkiutunutta, entistä Tikkasperheen asuinsijaa. Parissa kohden pystyi helposti erottamaan päätalon kiviset perustukset. Askelinmitattuna perustat olivat suurin piirtein 4x8 ja ehkä porstua lisäksi. Toisen kivisen kohouman päälle voin kuvitella karjasuojan ja varmaan heinälatokin sen päädyssä. Kellari on sortunut jo aikoja sitten miltei näkymättömiin.

Kun näitä alkuperäisasukkaiden asuinsijojen alueille kasvaneita metsiä nyt silitellään selluliemikattiloihin, niin tulee murheelliseksi siitäkin, kun tunteettomien telaketjuhirviöiden ilmastoiduissa ohjaamoissa eivät sileäposkiset poikaset eivätkä enempää vanhemmat äijätkään kykene mielikuvittelemaan kolisuttelevansa kaiken alleen murskaavaa konekalustoa esi-isiemme haudoilla.

Intiaanien syvän tuskan ymmärtää vain  intiaani itse kun valkonaamat tulivat tanssimaan heidän sukuhaudoillaan.

Iltasella myöhällä kun saunapolun valaisi tähdet taevaan ja pimeys kuiskaili kuiskauksia joita en enään kuule elämisen jäljiltä särkyneillä korvillani.

Olkapäät ovat niin vitun kipeästi tulessa, että kiroilututtaa ihan iäneen.

Vituttaa tuokin vittu joka joka paikkaan vittu vie kirosanana tunkee.

Millainenhan uroksenturjake naaraansa emättimen kirosanaksi ensiksi kirosi? Tuntuu toisinaan halventavalta asialta naissukupuolta kohtaan joka meidät kaikki tänne kiroilemaan toimittaa. Mutta me kyrvät sen kun vain patsastelemme kaiken yllä vaikka emme koko ajan lajitovereidemme huulilla olekaan kuten vitut.

Olen ennenkin maininnut: Erno Paasilinnalla on novelli, jossa hän kirjoittaa kirjailijasta, jonka romaani on nimetty Vituksi. Tarinassa kirjailija nousee junaan Vittu kainalossa markkinoidakseen Vittua ympäri maanpiirin.

Ihmiskehon osa vittukin vain on, kuten nenä, mutta eihän voehan nenä-tiuskaisunakaan kuulosta yhtä tömäkältä kuin voe vittu!

Minulle joskus vittuilivat telinekaverit armaat, että siellä missä muut munineen, siellä Valtsu nenineen. Mistä vitusta ne senkin muka tiesivät?

Vitusta sinä olet tullut, mutta vittuun ei maallinen taivalluksesi pääty. Vain mainintana niilläkin, jotka vitun kanssa telkutessaan viimeisen kerran huokaisevat.

Olkapäiden särky ei hellitä vaikka vittua kuinka ajattelisin, sitä kiroaisin ja siitä kirjoittaisin.

Anteeksi Vittu, et sinä ole syyllinen kyrpien pahaan oloon, särkyihin etkä kolotuksiin. Et sotiin etkä mihinkään, mitä homosapiens eläinkunnan potsokkaana edustaa. Et vaikka kaikille meille kurjille sinä ovena maailmaan oletkin toiminut. Hitlerille ja Stalinillekin ja kaikille muille entisille ja nykyisille ihmishirviöille.

Kyrpiä saa enämpikin kaikesta syyttää.

Katson nyt omaa kyrpääni joka saunan jälkeen reisien välissä olla lotjottaa rentona, pikkuisena pötkylänä ja ajattelen, kuinka sekin, kiima-aallon aivoihin iskiessä (harvemmin enään nykyään) on pidättelemättömästi sitä mieltä, että jonnekin se on tungettava jotta hetkeksi rauha ympäristössä vallitsisi.

Niin tekevät kiimaiset diktaattorit parhaillaankin kuin heillä jatkuva stondis olisi vaikka ei enää vanhoilla päivillä seisoisikaan kuin kemikaalien voimin.

Niille kyrpiensä jatkoina ovat maailmaa tuhoavat ohjukset ja viime kädessä ydinkärjin varustetut jotka vielä lotjottavat käyttämättöminä lahkeissaan ympäri maapalloa ja odottavat sitä diktaattorintollukkaa joka siilohousuista vetoketjun ensimmäisenä auki kitkuttaa. 

25.9.2025 torstai

En nähnyt vituista enkä niiden omistajista unia vaikka illalla vittua suun täydeltä ilmaan syöksinkin.

Yläkolokkeron lattiaa kun jouduin vähän aukaisemaan, löytyi sieltä kalenteri jonka sivuille olin kirjoitellut merkintöjäni. Ja niin oli viisivuotias Sonjakin. Huvitti, kun sillä olisi muka alkanut koulu jo. Vai olisiko tarkoittanut joulua?

Torstai oli silloinkin kun Sonja syntyi vuonna 1980. Lähetin onnittelut kuten olen varmaan kaikkina näin 45:nä vuotena muistanut eri tavoin toimittaa. Olivat lähdössä jo marjamehtään vaikka on aikasten hämärää vielä. Pakkastakin 5 astetta. Tulikin sittä ihan pitkä keskustelu.

S:n syntyessä näin ensi kerran sen tapahtuman nurkastani jonne kärty kätilö minut komensi, niinettä kyllä eiliset ajatukset naisen synnyttimistä saavat vähemmän satiirisen sävyn kun silloisen ja myöhempien näkemiensä syntymisten käänteitä ajattelee.

Miten helepolla me urokset olemme aina päässeet elämänsynnyttämisissä. Olen hätää ja henkistä tuskaa joutunut muuten kokemaan, mutta ei alapäätäni ole sentään revitty ja leikelty yhtään kertaa. Ja minkä Perkeleen oivalluksesta eräiden uskontojen urokset ovat saaneet päihinsä, että naaraiden alapäistä pitää nautinnonhetulat leikellä pois jo hyvin pieninä? Perin merkillistä eräillä uskovaisuroksilla sekin pikkukyrpien esinahkojen leikkely... En kyllä nosta näiden tuskallisten rituaalien takia omaa sukupuoltani kovinkaan korkealle arvoasteikossa. 

Puolukassa olin aamupäivän. Rasittavan kauan meni normaaliin nähden niiden raapimisessa ja vielä pitää huomenna ainakin yksi sankollinen hakea kun en muistanut, että Anelmakin tilasi.

G:lla ollut kirjoitusvuorossa matematikka. Mitenhän lie männynnä kun yhä funssa piällä on? Pitää kohta viestitellä.

Amerikan Suur Möliskö on pitänyt Yk-puheensa. Kehunut itseään ja luetellut eritasoisia salaliittoteorioita joita ympäristöstä huolissaan olevat hänen mukaansa levittelevät. Ja muutakin sontaa jollaisia ei sellaisesta asemasta ole hitlereiden jälkeen juurikaan kuultu.

Droonit lentelevät eurooppalaisten lentokenttien yllä, mutta torjuntakalustolla on erektio nuupallaan; Laukea ei vaikka palleissa painetta olisi.

Siivosin puolot ja tein muutamia muita hommia niin, että kun virittelin saunalle tulet, alkoi olla jo pimeää. Yksi mummulainen soitti ja lupasin puolot lauantaiksi. Samalla vien tietysti muillekin ja sitten saavat ne hommat tällen syksyllen olla. Tai no, ehkä käyn majavalammen rannoilta karpaloita keräämässä.

Nyt olen uupupoikki. Käyn saunassa, otan iltapalaa ja kellahdan pätkälleni. Ehdin lukea ehkä kaksi lausetta ennen uinahtamista.

Avasin kirjan. Välistä luiskahti mukava valokuva vuosien takaa. Tuon tumman, mukavan pojan elämänkohtalo ei ole ollutkaan sitten yhtään mukava ja se surettaa. Muistan, kun häneltä meni ranne sijoiltaan leikkihommissa ja jouduttiin ajamaan päivystykseen Juankoskelle saakka. Sattui olemaan joku virolaispohjainen lääkäri joka käyttäytyi hyvin  epäystävällisesti rannetta tutkiessaan...

On se yhtä Picasson Guernicaa tämä elämä vaikka raamit kuinka komiat.