Hyväkkään kääntöpuoli

25.8.2025 ja tuas on uamu muanantaen!

Murteilla saisi lauseet kukkimaan, mutta ei murretekstiä pitkälle jaksa ainakaan allekirjoittanut tavailla. Varsinkaan äidinkieltäni Savon murretta joka on vallan rumaa möllistämistä. Joskus vittuunnun itseenikin kun en sitä saa kirjakielen telaketjuihin murskaantumaan.

Millähän ilivveellä ne viime kevväänä saivat Savon murteen viänneltyä Myö Naeset-lehessä Suomen "kaaneimmaksi" murteeksi? 

Varmaankin siinä oli takana savolaisilta luonnistuva "Salaliitto" johon kuuluu nyrkkikuppiin mumiseminen ja kun selekäsi kiännät, sillä samalla nyrkillä uhkoominen. Sittäkohta isosti röhähtelevät naarut piälle jonka jäläkkeen loputonta isoiänistä irvailua ihan mille asialle vuan kuhan ee itellensä.

Olin savon kieltä ymmärtämättömien keskellä herääjän unessani niin siksi edelliset aprikoinnit.

Murteella kirjoittavia ammattilaisia ei puoltakaan komppaniallista taida maastamme löytyä. Raumalaisten hoojiihortamoidenkin on ollut pakko kirjakieleen vaihtaa jos ovat aikoneet tekstejään murrealueensa ulkopuolelle myydä ja sillä elää.

Murteidenkin tutkijat saavat varautua nykypolitiikan rajuihin toimenpiteisiin jotka tähtäävät valtion kustantaman apurahajärjestelmän romuttamiseen.

Lounaissuomalainen runoilija Heli Laaksonen teki muille suomalaisille vaikeasta Vakka-Suomen murteesta ja itsestään brändin ja helakasti ääntelevän mannekiinin. Onnistuen jopa niin, että eläkkeelle asti ainakin pärjäilee. Toista hänen jälkeensä ei aivan pian ilmaannu.

Nuuskakairalainen Rosa Liksom (Anni Ylävaara) on pärjännyt hoonpiältä kirjoittamalla, ja Pajalassa syntynyt Bengt Pohjonen meänkielisenä pakinoitsijana jonka tekstit ovat kelvanneet Suomenkin puolella. Eikä Mikael Niemikään vakan alle jäänyt tuhertelemaan kun rysäytti julki Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä-teoksensa. Mutta tällaiset "rysäykset" harvoin yksinänsä kauas kirjailijaa kannattelevat jos ei ole varalla muita ammatteja tai jos kirjojen muunlainen tuottaminen ei vetele.

Mitä sakeampaa tekstiä sitä varmemmin se pohjaan upottuansa siellä myös pysyy. Kalle Päätalon kirjasarjaa ei tule enää kukaan tavaamaan samalla innolla kuin sen julkaisuvuosikymmeninä. Tutkijoille ehkä jonkinlaisia aarreaittoja, mutta kiinnostaako tutkimustulokset tiktok-ihmisiä videosekunnin vertaa?

Väinö Linnan "Tuntemattoman" teksti alkuperästään irroitettuina pätkinä elää ja hengittää itsenäisyyspäivinämme telkkarin ruudulla, mutta kirjojaan harva enää avaa lukeakseen. Elokuvanakin se vetelee jo viimeisiään.

Hengissä tänne saakka sinnitelleet muinaiset kirjoitukset ajanlaskujen ajoista saakka (5 tuhatta vuotta vanhat aasialaiset ja intialaiset kalenterit mukaanlukien) saavat viimeinkin levon eikä niitä enää koulutuslaitosten koetilanteisiin tarvitse oppilaspoloisten etu- eikä takakäteen ulkoa opetella.

Uudet sukupolvet ovat hyvää vauhtia menossa sellaisia aikoja kohden jossa ei totuuteen päin vivahtaneista historiankirjoituksista ymmärretä sitäkään vähää mitä esimerkiksi minun 24 vuotias poikani joka arkkitehtuuria opiskelee. Ovat he jonkin verran joutuneet tutustumaan myöhempiin arkkitehtuureihin ja niiden tekijöihin, mutta mitään suurta pänttäystä ei opintoihin ole jaksotettu. Pinnallinen yleistieto riittää ja sitten vain opetellaan  tekoälyn käyttöä joka helpottaa aina vain uuden suunnittelua.

Historiasta puhdasta pöytää ei kuitenkaan tulla koskaan saamaan. Mitään ei voi aloittaa niin, etteikö jälkiä menneestä pöydällä olisi. 

Voiko pöytää kuitenkaan enää käyttää vertauskuvana kun kaikki tapahtuu tietokoneiden ruudulla?

Kun asioita alkaa miettiä, ajatuksen mutkassa vastaan lampsii alati se sama kysymys, mihin Homo Sapiens on maapallon elämää viemässä?

Jos ei ydintuhoa tule, hitaaseen, hirvittävän kivuliaaseen kuolemaan itse aiheutetun ilmastonmuutoksen kourissa on helpoin, kenen tahansa nähtävissä oleva vastaus.

Vaikka noin 4 miljardia pipoa istuisikin alas ja olisi yhtä mieltä, että ennen ei liikahdeta ennen kuin ilmastotoimet todella pannaan voimaan, toinen 4 miljardia pipoa jatkaa samaa menoa edes huomaamatta toisen puolen istumisia.

Iltasella

Maarit Tastulan Hannu Lauerman haastattelun kuuntelin. Tämä ihmismielen erikoisosaaja on viime aikoina jälleen tupsahdellut uniin ja ajatusten kenttään eri yhteyksissä.

Ei hän Maaritin kanssa ennen kuulemattomia haastellut, mutta on häntä mukava kuunnella. Haastattelijaa ei tarvitsisi lainkaan, pelkät luennot riittäisivät. Niitä olen joskus kuunnellutkin. Ja lukenut hänen kirjojaan vinot pinot. Nyt tilasin tabletille fyysisenäkin kirjana jossain laatikon pohjalla majailevan "Hyvän kääntöpuolen". Unenajatuksissa se muljahteli hyväkkään kääntöpuoleksi. Kirjan nimeksi kävisi sekin.

Itsekäs kysymys: Olenko minä koskaan kyennyt sellaista tekstiä tuottamaan, että ne lukemisen jälkeenkin olisivat jota kuta lukijaa vaivanneet?

Yksi pikku lapsi pysäytti minut kerran torilla (1980-luvulla) kun oli lukenut toimittamaani lastensivua ja kertoi asian jossain jutussani vaivanneen pientä päätänsä ja se röyhistytti rintaani kovin. 

On se hidasta tuo hirrenveisto, tai sitten olen käynyt itse harmaantumiseni myötä kiirehtimään kykenemättömäksi.

Työtä helpottavia ja nopeuttavia välineitä olisi hirsihommiin monipuolisesti tarjolla, mutta niiden hinnat karkottavat hankintasivuilta (mm. Uittokalusto.fi) kauemmas tarkkailemaan. Kourujyrsimien eräskin malli maksaisi 550€! Eikä harpin hinta usuta ostamaan. Tulisi siinä varatulle hirsimetrille hintaa jos kaikkia tarjolla olevia, työtä helpottavia laitteita hankkisi.

Kun teen varauspiirrot erikokoisilla taltoilla, Abraham-ukilta jääneen, kyläsepän takomalla hirsivaralla tai Esko-vainaan tekemällä harpilla jota piti korjailla, niin niissä eivät eurot pyörähtele. Miten kauan moottorisaha kestää tätä nau'utusta niin se on taas sitten sen ajan murhe.

26.8.2025 tiistai

Kävin Iisalmen Motosta hakemassa Tojonrotteloon iskarin. Tilaukseni tallinnalaisesta varaosaliikkeestä meni mönkään.

Pistäydyin kahvilla Pohjolankadun vaalenapunaisin sävyin  sisustetussa kahvilassa. Oli oikein mukava keskustelu myymälähenkilön kanssa. 

Sattuneesta syystä päässäni alkoi tullessa soida Anneli-tango. Kuuntelin sen Olavi Virran laulamana netistä ja perseveraatio (juuttuminen) päässäni lakkasi. Vaivasi mieltäni kuitenkin ajatus sattumasta, että osalla lasteni äideistä on Anneli toisena nimenä: Terttu Satu Anneli, Aila Anneli ja Seija Anneli.

En mahda sille mitään, että ihmiset, joilla vaikutuksensa elämänpolkujeni mutkiin ja suoriin on ollut, saapuvat aivoihini ajateltaviksi: Mitä on tullut tehtyä oikein, mitä väärin. Olenko pyytänyt kaikkia väärin tekemisiäni anteeksi, onko minulle anteeksi annettu.

Nyt, kaiken melkein jo mentyä, voisin toisinnon elää tahdikkaammin.

Selkeästi väärintekijät ja heidän miljoonat innosta puhkuvat avustajansa me näemme jokaikinen päivä medioissa uhreineen. Kummastuttaa se, että historian hirviöille anteeksiantajansakin löytyvät. Olkoot vaikka miljoonamurhaajakiduttaja Stalin esimerkkinä.

Touhulasta kävin hakemassa Yrmältä ja Jormalta sinkityn putken mukaani ja samalla kaiveltiin niiden puutarhasta viisi oravien istuttamaa tammen tainta.

Luen aloittamaani Hyvän kääntöpuolta kun alan uinumaan. 

"Asiantuntijat vauhdissa" kappaleessa Lauerma kirjoittaa aiheesta josta nuljusi mieleen eräs J.Sarasvuo joka ryhtyi tahkoamaan ensimmäisiä miljooniaan esiintymällä asiantuntijana alalla jota se itse keksi ruveta kutsumaan sisäiseksi sankaruudeksi. 

1990-luvulla olin jollain luentoasialla Helsingissä. Satuin kahvitauolla Huuhtasen rouvan pöytään ja juteltiin Sarasvuosta joka tuolloin kiersi kovatuloisena luennoitsijana täysiä salillisia ihmisiä suggeroimassa. Pöytäseurani sanoi ostaneensa pääsylipun erääseen Sarasvuon tilaisuuteen ja hinta oli 2000 mk:aa! Kyllikinrantaan ja muihin tanssipaikkoihin maksoi pääsylippu noina aikoina 12 markkaa ja jo se köyhää kirpaisi vaikka sillä rahalla sai ainakin paitansa märäksi.

Kun ala- ja yläasteen, lukion ja kauppakorkean käynyt mies alkaa tonkia ihmismielestä itse päättelemiään asioita ja rahastaa luennoilla ulkoisella "karismallaan" kuulijoita saaden, niin silloin jokaisella niihin sessioihin kalliita lippuja ostavilla pitäisi häytyskellojen kilkattaa korvien välissä.

Kuopion tammimarkkinoilla Helppo Heikki joutavien lorsaamisen lisäksi sentäs myi läjäpäin lämpimiä rukkasia pakkashuuruja pukkaavalle, nauravalle torikansalle.

Minäkin lorsaan miltei joka päivä näihin päiväkirjoihini näkemyksiäni milloin ilmastomuutoksen vääjäämättömästä edistymisestä, milloin sodista ja niiden arkkitehdeista, luonnosta ja pikkulinnuista ja varmaankin olen aika ärsyttävän yksiniittisesti näkemysteni takana, mutta koska rahasta en, niin eipä sillä silloin mitään väliä ole.

Kenenkään ei pidä sanomisiani ottaa totuuksina. Ne ovat sanoja joita päässäni pyörii ja kalloni aukoista ilmoille luiskahtelee. Ehkä joku ajatukseni oikeaankin osuu kuin Mötys-vaenoon tanssi: "Kun tarpeeks hyppii niin eiköön tuo joskus satu tahtiinkin!"

Jokaisella ajatuksia riittää, kaikki vain eivät ole yhtä kahjoja kuin me, jotka niitä jälkeemme näkyville ripottelemme.

27.8.2025 keskiviikko

Lehtileikkeessä kerrotaan valtionomisteisen Finnish Minerals Group Oy:n olevan erityistehtäväyhtiön. Irvaileva mieleni luki sen moskovaksi koska niilläkin zaatanoilla on Ukrainassa meneillään erityisoperaatio joka synnyttää monttuja maankamaraan samalla jytkeellä kuin  kaivostoiminnassakin.

Aina tarvitaan myös henkilöitä agitoimaan kansalaisille asioita parhain päin ettei käy kuten Pekka Perän tapauksessa joka "Kikkelikortti" Jorma Reiniä jäljitellen jyräsi Talvivaara-hankkeita mieleisekseen. Siksi uusien kaivoshankkeiden ympärille on hoksattu perustaa jo etukäteen aivoklustereita ja propagandaryhmiä joiden nimien etuliitteeksi liimataan sana "erityis-" pehmentämään mielipidemaastoa sopivaksi nylkemään vaikka Sodankylän Viiankiaapa kuin teuraaksi köijätty nautakarja.

Venäläinen tutkijakonkari sanoo haastattelussa (Yle 30.8), että ilmastopelko ajoi Venäjän sotaan Ukrainassa. Tätä samaa pelkoa yhteiskuntien potsokkaatkin kaivostoiminnan tärkeysjulituksissaan meiltä muilta yrittävät peitellä hehkuttamalla vaikkapa kuinka hienoja ajettavia ne sähköautot ovatkaan.

Ilmastonmuutospelossamme haluamme myllätä koko maankamaran kynnyksen alusia myöten vain saadaksemme jatkaa tätä hillitöntä elämisemme muotoa vaikka "tuli jo tukkaamme nuolee".

Het uamusta, kirjoitettuani edellisen "ilmastosaarnani" istutin tammentaimet eteläpäädyn puolen nurmelle taalainmaankoivun kanssa samaan linjaan. Onnistuukohan  yhdenkään juurtuminen, niin sen näkee sitten. Maa oli ainakin sellainen kuin Puutarhuri tekstasi tammelle suositukseksi. Saveakin seassa ja lisäksi kalkitsin kunnolla istutusmullan. Kastelu täytyy alkupäivinä muistaa vaikka sataisikin. Talvella saattavat jänöt syödä niin täytyy jotkin suojat niille asettaa.

Kaksi hirttä kerkesin vestää kun alkoi vedenheiton mustista pilvistä enkelit taivaan. 

Pidin ulkona hiilinielussa tulia pitkästä aikaa. Kypsytin hiilloksella suolalla, yrteillä ja tillillä maustamani lohen ja keitin retkipakissa potut.

Aamupäivästä liiteli kotka Pohjoisesta päin matalalla maiseman ylle ja alkoi kierteisen kaartelunsa kirkkaalla taivaalla aivan kohdallani. Se kiertyi tuulennosteessa pikkuhiljaa niin korkealle että pian siitä oli rastaan kokoinen musta piste vain näkyvillä. Sitä seuratessani rymisteli valtavalla yliäänipaineella Rissalasta noussut Herhiläinen idän puolella ja pilasi tuon harmonisen hetken.

Nyt saunomisen ja iltauutisten jälkeen painin särkyjeni taltuttamisen kanssa: otanko Buranaa vai enkö ota.

28.8.2025 torstai

Vanhan kertausta seuraavat kappaleet. Muistiinpanot valmiina; Otto nro 1001

Isävaenoon nimipäevä. Isä oli "paljas" Tauno, ei toista nimeä kuten ei sisaruksilla Oskarilla, Heimolla, Lainalla eikä tuleen 18 vuotiaana 1956 kuolleella kaksoissiskolla Lahjallakaan. Elossa on heistä enää Heimo 91 v.

Isällä oli lapsia Äet Gunillan kanssa 10 joista elossa vielä tänään 9.

Oskarilla kolme poikaa ja yksi tyär. Kaksi poikaansa teki itsemurhan. Toinen kotinsa yläkerrassa 308-kiväärillä vuonna 1981, toinen koko aikuisen elämänsä kestäneen vankilakierteen päätteeksi lääkkeillä ja viinalla. En muista tarkkaan oliko vuosi 2007.  Vai jo 2003. Pitänee Iisalmessa käydessä pistäytyä Kangaslammin hautuumaalla tarkistamassa. Nurmeksessa Pekka lienee jäänyt jo eläkkeelle leipurin ammatistaan. Liisasta Kankaanpäässä en ole kuullut miten siellä menee. Onko elossakaan.

Oskari kuoli 2016 pikkuista vaille 90 ikäisenä.

Lainalla kaksi poikaa ja yksi tyär joista Jounilla cp-diagnoosi. Auli on asunut Espanjassa vuosikymmenet, Ismolla menee kohtalaisen hyvin Järvenpäässä. Avioitui vielä vanhoilla päivillään baltialaisen naisen kanssa ja niille syntyi yksi lapsi muutama vuosi sitten. 

Heimolla on kaksi tytärtä joista vanhemman kanssa ei ole välit kunnossa olleet sen jälkeen, kun vävy veti appiukkoaan turpaan syyttä suotta. Heimon vaimo Sirkka sairastui alziin ja kitui 7 vuotta sedän hoivissa. 

Minun pitää soittaa tänään Heimolle.

Iltasella

Lämpeni ilma niin, että nyt jo pimenneessä illassa lepakot sujahtelivat öttiäisillallista saalistamassa.

Maailmanlaajuiseen luontovalokuvakilpailuun lähetetyissä kuvissa yksi oli lepakoista otettu. Valokuvaaja kertoi, että oli laukaissut summassa kameransa kohti pimyettä ja tuloksena oli kuva lepakkoparvesta jonka liitelijät näyttivät Batmaneilta.

Muuten nuo otokset näyttävät värikylläisiltä, kerrassaan hienoilta otoksilta, mutta kun niitä vähän aikaa selaa, ne alkavat tuntua ylimaallisilta, voittoon tähtääviltä photosop-massatuotteilta. Niiden värimaailma on hieno, mutta ei ihminen oikeasti luontoa sellaisena tavallisilla silmillään näe.

Välinetekniikka nykyvalokuvaajaa kiinnostaneekin enemmän kuin itse kohde.

Itse vähät välitän valokuvieni teknisistä onnistumisista. Kuhan vuan jottain räpsin; Jälki muiden jälkeeni jättämien jälkien joukoissa. 

Pidän vanhoista, mustavalkokuvista jotka kertovat aikakautensa historiasta. Joskus tuntuu, että mitä tuhnuisempi kuva sitä aidompi.  Ja kun ajattelee elämäänsä taakse päin, niin kuvat, joita sieltä mieleen nousee, ovat juuri sellaisia; hämäriä mustavalkokuvia joista ei tuttua maisemaa, henkilöä, eläintä tai edes isän pikkufiiun silloista olomuotoa tai väriä kunnolla erota. Isä ja äitikin ovat vain hahmoja usvassa.

Isopäinen nukentorso jolla aivan pienenä leikin, oli vaalenapunainen ja pehmeä. Materia, josta se oli tehty, muistutti nykyistä silikonimassaa. Sen maun muistuma nousi tänään kielennystyröihin kun kaavin "nuolijalla" kastikekattilan ja lopulta itse nuolin sen nuolijan ennen kuin laitoin tiskialtaaseen.

29.8.2025 perjantai

Eilen oli G:lla kutsunnat Knissa. Palvelukseenastumisajankohdaksi tuli 1/27. Yrittää vaihtaa sen alkavaksi 7/26.

Niinpä lähtee kuopuskin oppimaan miten tuntematon toinen nuorukainen ammutaan hengiltä jos tarve tulee.

Aamun Hesarissa on toisenlaisista kutsunnoista reportaasi Venäjältä. Siellä nuorilla miehillä on oikeasti kauhu kehossaan täristessään lihamyllyjonossa odottamassa määräyksiä rintamalle lähdöstä. Pystyn kuvittelemaan heidän äitiensäkin tuskan. Perheestä saattaa isä olla rintamalla tai joutunut jo surman suuhun jossain Donbassissa, tai ihan missä vain Ukrainan  aroilla.

Minun kaikki poikani joutuisivat jollekin kohtaa pitkää itäistä rajaa aseet kourassa komentamaan omia osastojaan tappamaan tai tulemaan tapetuksi niin kuin oma isäni, ukkini ja muu sukulaiskaarti yli 80 vuotta sitten.

Emme päässeet me, viime sotien jälkeiset sukupolvetkaan sodan kauhuja karkuun. Ne ovat olleet konkreettisesti elämässämme kohtapian neljä vuotta, tai yli kymmenen riippuen siitä, miten kukin laskee Moskovan Zaatanan tarmeijan Ukrainan teurastussodan alkamisajankohdaksi.

Vai alkoiko se jo vuonna 1999 kun tuo halju, mutta vaaralliset ajatustenjuoksut omaava bunkkerirotta ensi kertaa Venäjän pääministeriksi ujuttautui?

Nuorin tälle tontille vuonna 1963 syntynyt veli kävi. Synttärit hällä kuun viimeinen päivä. Asuu Liperissä ja kunnioittaa liperikaulaisia henkilöitä. On helluntaiuskovainen, mutta uskonasioihin emme koskaan jutteluissamme sotkeudu. Jotkin muutkin asiat aiheuttavat sen, että pikkuveli siirtää puheenaiheen toiseksi. Mm. venäisten teurastusretki Ukrainaan ei saa sanansijaa eikä missään nimessä yhtä kauheita asioita ylivoimallaan Gazan hiekkaan kyntävä Israel.

30.8.2025 lauantai

Puutarhurin synttäripäivä. Eipä tullut lahjottua minkäänlaisilla tavaroilla. Kuvia niittykukista lähetin aamulla viiden jälkeen. Ei niitä paljoa enään ole, mutta aina jotakin ruohon seasta löytyy. Menee hän työkaverinsa kanssa synttäriretkelle Ouluun, että edes sen verran.

Luin eilenillalla loputkin "B":n kirjeet. Olihan matka menneeseen sekin. Sitten näin siihen liittyvää unta, tai useita eri unia jotka kiertyivät aina saman ympärille. Taustalla, kuten ties kuinka monennen aiemmin koetun vastaavan muisteluksen yhteydessä lauloi Eppu Normaali tahroja paperille.

"tahroja paperilla

elä siis suutu

eivät asiat miksikään muutu

...kun luet kirjeeni

kaiun kuulet

tahrat näet

joita sateeksi luulet..."

Taisin muistaa herättyäni kaikki sanat, ja yhä ne päässä rullaavat. Ja niiden myötä palautuu mietittäväkseni myös viime vuonna koettu, eilisistäni esiin putkahtanen ihmisen muisto ja siitä aiheutunut järkytys sekä kirjeet senkin yhteydessä...

"...voi tuuli kylmästi kutittaa selkää

se eteen päin työntää

elä siis pelkää..."

Iltasella

Olipahan jälleen täyspitkä, työteliäs lauantai.

Hirrenvaraamista puolille päivin ja sitten aloin pilata päivääni iskarinvaihdolla Tojonrotteloon.

Kun ei ole asianmukaisia työkalujakaan, saatana.

Mikään ei ota minua niin pattiin  kuin autojen korjaus, mutta onnistuihan tuo kun kuusi tuntia ähersin.

Kävin kylällä koeajon. Elisabeth oli tullut Mirren kanssa viikonlopuksi. Lapsi kiipeää jo "puuta vasten" ja on niin iloinen että! Voi kun tuo ilo kestäisi lävitse elämän....

Muuta en jaska tällen päivällen.

31.8.2025 sunnuntai

Merkillistä, heräsin vasta 7ltä! Yöllä jonkun kerran ättäröin olkapäiden särkyjen kanssa, mutta kun löysin paremman asennon, jatkoin korsoomista.

Vesipannua liedelle asetellessani ja kun pietsosin kaasun liekkeihin, vilkaisin ikkunasta ja näin, kun ahma vinttasi kylkimyyryä niin lujaa kuin jaksoi tietä pitkin pohjoista kohti. Siihen ei kameran kanssa ehtinyt mitenkään.

Mutta minnekä elukalla kiire? Postiautokaan ei enään kulje eikä Savonlinja, saatika että Ruponen. Se veti varmaankin  vainua jostain raadosta tai syötävästä muusta. Jahtaajaa sillä ei ollut, ei ihmisiäkään. Iloksensako hän aamulenkkiään sujutteli. Tietä pitkin on hyvä tuommoisen, joskus niin kömpelöltä vaikuttavan kylkimyyryläisen kulkeakin. Entäs jos se haistoi kalaruokani jämät jotka närhelle vein ruokintakatoksen? Olisikohan se kohta tullut takaisin?

Historiantutkija Teemu Keskisarjasta se meille valtakunnan klovnin persujen aivoklusteri "Mestari" vuorosanojen kirjoittajanaan kehitteli nyt, kun piti puolueen Teuvo Hakkaraisesta luopua. 

Elämäkertansa isyysuhriutuja (J.H-a) ei pian ole itsekään  kaukana klovniudesta kun otti viimeisenä ponnistuskeinona käyttöön paljastusten tien jota niin tuhannet julkut ovat häntä ennen jo kulkeneet kun tunnettuus on alkanut rapista.

Sanon kulunutta lausahdusta käyttäen: "Ne tekevät sen itse." Tai: "Sitä saa mitä tilaa."

Koksujen Orpo näyttää jo nimensä veroiselta hallitusjoukkonsa äärilaitojen kuhinan keskellä. Kun kristillisten päivit ja sarit vetävät Israelhiuksista ja samaan aikaan persut maahanmuuttoparrasta niin kokoomuksen piä eikun raukkamaisesti tutissoo!

Kävin Nurmeksessa. Kaupan parkkiin ajaessani huomasin tiiliseinässä Tyko Sallisen muistolaatan. Hän oli niitä taiteilijoita, jota viehätti pottunokkaiset naiset.  Taulujaankin olen nähnyt, joissa se väittämä tosi on. Muuten taisi se äijä olla yksi piru naisillensa. Vain nyrkkiä ja kyrpää kylmiltään se oli tarjoillut, että oikeuttaisikohan sellainen muistolaattaa ilman "väkivaltainen tyyppi"-mainintaa samassa yhteydessä?

Lämpimässä illassa ollaan. Lepakoita sujahtelee jälleen likeltä poskia kun ulkoportailla vähän aikaa seisoskelee.

Uutisissa ja muuallakin luettavana oli kansanedustaja, homouden kieltävää ja vähintään heidän "eheyttämistä" kannattavaa Päivi Räsästä kauhistuttava asia sillä onhan hän varmastikin lapsilleen muumijuttuja lukenut ja ilmeisesti itsekin tykännyt Tove Janssonin tarinoista. 

Päiville kauhistus tulee siitä, kun Janssonien suvun perillinen Sophia on kirjoittanut kirjan, jossa hän kirjoittaa auki sukunsa homoseksuaalisetkin vaiheet ja miten vielä Toven aikaan ankarasti tuomittu ja paheksttu homous liittyy nimenomaisesti muumimaailman syntyyn ja sitä myöten myös niiden tarinoiden maailmanlaajuiseen suosioon.

Ei ketään niissä tarinoissa homoiksi tai lesboiksi kutsutakaan, mutta aiheen piilomerkityksin käsittelyllä on ollut vaikutus itselleen tekijälle. Terapiaa ja ahtaissa elämisenraameissa selviytymisen strategiaa se on ollut. Toven lesbous on ollut kyllä tiedossa, mutta silleen vilttiä vain hieman kohotellen. Nyt se paljastetaan sateenkaariväen vastustajien kauhuksi täysin ja kokonaan.

Iltauutisten jälkeen on monessa rukoilevassa perheessä muumimukeja seiniin sälähdellyt!

Niin se oli homous piilomerkityksellisenäkin vahva vaikuttaja kittiläläisillä Reidarilla ja Palsalla sekä lukemattomilla muilla taiteilijoilla.

Ihan mikä vain tabu on sitä. 

Minäkään en olisi koskaan aloittanut kirjoittamisen jykertelyä jos lapsuudessa ei olisi tapahtunut niitä asioita joita tapahtui. Tai kun elämä myöhemminkin nurjahteli ojasta allikkoon eikä ole vieläkään tasaisen tien kulkemista tämä kaikki vaikka siltä saattaa näyttää.

Kirjan nimi on Kolme saarta. Isä, äiti ja minä. (Sophia Jansson, Siltala 2025) Näkyy olevan jo ad Libriksessä, taidan tilata.

Kesän viimeisiä käärmeitä tapasin päivällä aurinkoisen mättään kupeesta. Kuvan tarhakäärme ei lähtenyt pakoon. Kaksi muuta (kyitä) irtaantui kolmen kiepistä ("kimpasta") jotka sujalsivat joutuisaan kaatuneen puunjuurakon alla olevasta pyöreästä reiästä maan uumeniin. Ehkä sieltä periltä on jo valikoitunut lämmin huone heidän talvihorrosmakuuksekseen.

Mukava ajatella, kuinka lämmintä niillä keskenänsä on koko pitkän talvisen ajan.

Arktiset kalorit

19.8.2025 tiistai

+3, ½pilvistä. Jokin iso lintu lensi aamuhämärässä kasvimaan kohdalta ylitseni kohti idästä kajastavaa vaimeaa valoa. Suurten siipien pehmeä lumpsutus kuulosti oudolta, elikä se ei ollut kanalintu terävine siiveniskuineen vaan iso pöllö. Tuo "lumpsutus" voisi olla mielikuvitukseni tuotetta sillä enhän pöllön siipien havinaa edes kuulisi.

Kusetti niin kovasti, että teki kipeää avata pohjaproppu. Johtui siitä, että join saunakahvit  vasta nukkumaan ruvetessa.

Kahvi on siitä outo nautinta-aine, että jos juopi yhden kupillisen illalla saa varautua lorottamaan kuusi kupillista nestettä muutamia tunteja myöhemmin. Vettä jos juot saman verran, ei vaikutusta huomaa.

Mitenhän sitä nuorempana kun kaljan ja siidereiden kanssa tuli läträttyä, kusemisen kanssa meni? 

Tongin eilenillalla rojuista löytämääni, tiukaksi aikanaan pakattua pientä pahvipakettia jonka ruskean pakkausteipin oli otsonisäteily syönyt olemattomiin. Sisällön säilyttämisen funktiota mietin hetken, mutta kun avasin paketin alimmaisen, sinisensävyisen kirjekuoren, tajusin jotain vaikka en pakettiin kirjeiden, muutaman kortin ja valokuvan säilömistapahtumaa muistakaan.

Näitä tämmöisiä "muistilootikoita" löytyy jäljiltäni vähän väliä. Löytyyköhän kaikilta?

Kirje oli kirjoitettu vaihdettavien mustesäiliöiden kynällä joissa oli ns. oikeiden, vanhojen mustekynien metallinen kärki. Itselläkin sellaisia oli sillä ne tuntuivat siihen aikaan kovasti hienoilta, ja koska musteita sai eri värisinäkin. Kynien jälki oli joskus aika suttuista, tai oikeammin viiruista sillä niistä pikkuisen lirahteli mustetta ohi kirjoittamisenkin sivuille. Ja kärki tietenkin alkoi pian raapia painavan nyrkin puristuksessa.

Tämä pikkuinen paketti on vain yhden henkilön minulle lähettämiä kirjeitä täynnä. Tarkemmin laskien kirjeitä oli 38, kortteja 6 ja valokuvia 12. Kirjeet on kirjoittanut henkilö, jolla kynä ja sana on ollut hallussa, ja ajatuksen vapaus. En varmastikaan ole kyennyt samaan kun olen hänelle vastannut jokaiseen kirjeeseen tunnollisesti kuten siihen aikaan tapana oli.

Kirjeet olen pakannut kuin ne juuri tuohon laatikkoon olisin saapumisjärjestyksessä säilönyt.

Onpahan iltapuhteille luettavaa kun kaikki käyn lävitse. 

Eräästä hieman passikuvaa suuremmasta fotosta katsoo tutut, nuoren naisen kasvot. Hänellä on pitkulainen luomi toisen silmän yläluomen ja tummien kulmakarvojen rajassa ja se tekee kasvojen ilmeestä erityisen. Huomattavia luomia oli hänellä muuallakin, yksikin melkein  samassa kohtaa kuin  itselläni: Keskellä polvilumpiota, ja voisin kuvitella, että sille sattumalle ehkä helakasti naurahdeltiin.

Elääköhän "B" vielä? Nuo luomet ovat olleet potentiaalinen ihosyöpäriski jos on jatkanut auringonpalvontaa nuoruuden tapaan.

Muistaisinko hänet jos kirjeenvaihtoa ei olisi ollut? 

Muistaisin, mutta ehkä vain välähdyksinä jonkin yhteisen tutun paikan ohitse kulkiessani. Niin kuin viimeksi kun  ajoin Siilissä kirkon lähellä olevan penkin edestä (ei se enää ollut sama puinen penkki, mutta samalla paikalla) hujahti ajatus kirjeenkirjoittajasta ja minusta istumassa penkillä jonakin tummanan syys-lokakuun iltana jolloin hän oli muuttamassa Kuopiosta kokonaan pois.

Viimeisimmälle valmiille varville kiinnitin hollihaoilla seuraavat hirret ja siihen lopetin. Klo oli 15.

Ruokailin ja läksin katselemaan kanttarellipaikat ja olihan nuita noussut vaikka on sienirihmastoille ollutkin kovasti kuiva suvi. Perjantaina aloittaa SS Dalla Vallelle kylällä ostot. Jututin häntä aamulla kauppareissulla. Mitä maksanevat mm. kanttarelleista, niin siitä ei vielä tietoa ollut, mutta jos yhtä kehnosti kuin viime syksyn runsaudessa, niin eipä kannate vaivautua mättäisiin kyykistelemään.

Mustikkaa olisi tänä vuonna ollut niin paljon kuin vain olisi ehtinyt ja jaksanut poimia. Kun kiersin Akulan kautta pois, niin Villelän rinteessä ja sen alapuolisilla soiden reunoillakin mättäät sinisenään, ja isoja!

Kai minä laiska olen kun en poimurin kanssa joka ilta hirren veiston jälkeen metsään  tienaamaan mene.

Vai särkyjäkö syyttäisin...

Akulassa istuin varmaankin toista tuntia Topin kanssa höpöjä huastellen. Penaa ei näkynyt. Kun läksin tuli Juhanilan isäntäjanne viljakuormassa olevan traktorin kanssa vastaan, elikäs ovat aloittaneet jo puinnit ja kuivurit huutavat yhdellä jos toisellakin laidalla pitkin pitäjiä.

Luonnonsuunnasta ajatellen raskaita ovat ruuanhankintaketjut lajillemme. Kestämätöntä, ovat globaalisti asiaa tarkastelevat tutkijatkin jo kauan aikaa toistelleet, mutta ei me peräännytä. Metsästäjäkeräilijäajat ovat koneintallotut syvälle viljapeltojen tiukkaan martoon. Siellä eivät madot, heinäsirkat eivätkä pikkuiset eivätkä isot linnut viihdy, mutta ihmiselle kuritettu maa vielä keinolannoittella jyvää kasvattaa.

Tuuli puhalsi luode-pohjoisensektorilta iltapäivällä. Nyt kun on jo ½yö se tyrkkii kylmää ilmaa suoraan pohjoisesta.

20.8.2025 keskiviikko

Klo on 03.02

Piti riuhtoa itsensä petiltä pystyyn kun suonenvetokohtaus kouraisi raa'an otteen oikeaan jalkaan eikä laantunut ennen kuin saunalla kylmässä vesisaavissa seisoen. Sitten nukahdin vielä lämpimän saunan lauteille ainakin tunniksi ja näin unta kun ajoin tyttöjen kanssa Ladalla Tampereelta Poriin. Tytöt rallattelivat takapenkillä kiusaksi asti "Vaasa Pori, Keskustori...Vaasa Pori, Keskustori..."

Sitä he rallattelivat oikeassakin elämässä silloin muinoin sillä Särkänniemeen mennessä kadun yllä korkealla sinisissä opasteissa valkein kirjaimin luki päällekkäin nuo paikat.

Kesätauolla olevan kansanedustuslaitoksen tiloissa Arkadianmäellä on tapahtunut tiistaina sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajan  itsemurha. Onhan se järkyttävää ja panee miettimään Riikka Purran kovaa puhetta empatian kuulumattomuudesta politiikantekoon. Olisikohan syytä ottaa sekin jatkossa työkalupakkiin takaisin?

Kirjoitin kommentin em. tapahtumasta päätoimittajan kolumniin joka aihetta käsitteli.

+3. Lähellä on ollut, etteikö pakkanen jo vihreälle nurmiveralle olisi kuuraa jo kehitellyt.

Sorsia alkavat paukuttaa hengiltä nuo aina nälkäiset metsästäjät kahluusaappaissaan garderoopi muutenkin viimeistä huutoa olevaa jahtikauppojen merkkivaatetta, ja kyllä, iso kellokin kiiltelee ranteessa jonka kuulokereikien kautta voi tekoälylle kertoilla, kuinka juuri äsken tavi viuhahti ohitse kuin haulisuihku siitä viuhahtajasta.

21.8.2025 torstai

Huvittavaa tai ei, mutta Hesarin päätoimittajan kansanedustajan itsemurha-aiheisen kolumnin kaikki kymmenet kommentit oli siivottu pois ja koko kommenttikenttä pantu kinni. Minun oli tällainen:

Otan osaa, läheltä on itselläkin mennyt oman käden kautta tuttuja ihmisiä. Itsekin kriisien aikana asiaa harkinnut, joten jollakin tasolla tajuan aiheen vaikeuden.

Politiikka on tässä tapauksessa vahvasti läsnä vaikka ei siitä syytä kyseisen kansanedustajan ratkaisuun löytyisikään, niin lienee silti aiheellista ilman irvailun häivääkään pyytää, että empatia palautettaisiin myös politiikantekijöiden työkalupakkeihin jos se erään poliitikon miltei käskystä sieltä poistettiin.

Ei mennyt hallan puolelle sää. On tuullut koko yön ja vähän sadellutkin, aurinkoon heräsin klo 07.

Unessa oli Satu ja "arktiset aromit" jotka unen sanailussa muljautui arktisiksi kaloreiksi. Minä väitin, ettei luonnontuotteissa kaloreita ole ja Satu, että onpas. Unen sanojen kimpoilu loppui kun otin käteeni Tapperin Arktisen hysterian ja paikalle ryntäsi Hannu Lauerma selittämään kirjan sisältämää viestiä suomalaisuudesta. Heräämisvaiheessa istuin Satun kanssa kuuntelemassa Lauerman luentoa kriminaaleista joiden olemassa oloa epäilin, ja jälleen ilmassa oli kiihkeää sananvaihdon tuntua sillä kukaan ei käsittänyt, että tarkoitin naaleja, en rikollisia; "Ei Krimillä ole naaleja", olivat viimeiset sanani kun salista valot sammuivat ja heräsin.

Arktiset mahdollisuudet, arktiset aromit, arktinen kapasiteetti, arktinen hysteria, arktiset kolarit ja kalorit...

Arktisen alueen valloitus on kaiken sodanpauhun taustalla käynnissä ja kun ilmasta enimmät ruudinkärskyt haihtuvat, huomaamme siellä porattavan jo ja vesiliikenne Koillisväylällä on täydessä vauhdissa.

Sittenpä ei ihmisellä juuri mitään valloitettavaa maailmassa ole, ehkä vain markkinavoimille lahjoittamansa oma yksityinen itsensä jokaisella.

Jälleen nostelin seuraavan hirsivarvin hirret huomisexi valmiiksi valmiittenpäälle ja lukitsin hollihaoilla ne paikoilleen piirtoja varten. Sitten kävin kanttarellikuusikossa poimimassa sinne nousseet keltaiset. Iso sankollinen niitä tuli ennen pimeää. Jalkoihin käsien lisäksi särkee. Onneksi ei piähän.

Inhoamani suomalainen lajitoverini, populistipoliitikko ja eduskunnan nykyinen puhemies J.H-a on saanut melkein 500 sivuisen elämäkerran. Sen on kirjoittanut haastattelun perusteella Markku Heikkilä-niminen homosapiens. Puffin perusteella elämäkerran kohde tekee henkilölleen myös mielenterveystutkimuksen ja sen mukaan persoonaa on vaivannut neurokirjon alle sullottavat häiriöt. Ja ilmeisesti koko tähän astisen elämän ajan. Ja että säälikää nytten minua sen takia!

Kirjoitin jälkirimpsuun oman kommenttini Birgit Paajasen kommenttiin:

Ehkä se myötätunto täytyy kylmästi unohtaa kun perussuomalaisesta poliitikosta puhe on, sillä linjattiinhan empatia politiikkaan kuulumattomaksi seuraajansa suulla kun heidän linjaansa neljäksi hallitusvuodeksi vasaroitiin.

22.8.2025 perjantai

Israelin julma diktaattori väänteli naamavärkkiään violetinharmaansiniseksi värjätyn, harvahkon hiuspeittonsa alla niin ilkeästi, että piti lakata katsomasta. Se selvisi, että hänen teurastaja-armeijansa hoitaa homman kotiin, tappavat mahdollisimman monta sataatuhatta palestiinalaissiviiliä, pommittavat atomeiksi viimeisenkin huojuvan infran alueelta ja ottavat kaistan haltuunsa kokonaan. Sitten alkavat loput puhdistukset eikä alkuperäisestä väestönsipareesta ole enää jäljellä kuin hajanainen lauma katkeraa ihmisainesta jonka senkin halutaan valloittajan toimesta kuivahtavan meren rantahiekkaan. Tekosyy, israelilaiset Hamasin panttivankeina olleet loput ehkä elossa olevat kymmenen laihaakurjaa kuolevat loppurutistuksessa joko kapinallisten luoteihin tai hyökkääjän telaketjujen alle, mutta mitä välii.

Vein nyt illasta kanttarellisankolliseni kylälle. 17€ siitä sain, joka ei ihan riittänyt kauppalaskuun joka oli 24€.

Mustikoita jos olisin koko viikon käynyt joka päivä vaikka pari sankollista riipimässä olisin satasia rikkaampi ollut, mutta en minä vain jaksa enää hirsien kanssa kamppailujen jälkeen metsään lähteä. Ja nämä lihaskivut! Perkele että alkaa käydä pattiin...

23.8.2025 lauantai

Heräsin unennäköön kuten tavallista, mutta nyt jo kolmelta. Tämän yön nähdyissä näyissä vaeltelin "B":n kanssa Kuopion ja Mikkelin väliä kulkuvälineellä jollaisia ei ole olemassakaan. Paitsi unessa. Oltiin nuoria ja virkeitä, maailma näyttäytyi sellaisena kuin se ainakin joskus nuoresta tuntui vaikka olenkin melankolinaan taipuvainen surusilmä aina ollutkin.

Asiaa ei aina uskalla ajatella, mutta kyllä sen aika jo olisi. Nimittäin sen, ettei onnellista lapsuutta ole kohdallani ollut kuin hetkittäisinä pyrähdyksinä. Epävarmuus omasta itsestä on jatkunut sitten lävitse elämän ja jatkuu viimeiseen henkäykseeni saakka.

Valtakunnantuttu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen arveli jossain kirjoituksessa, että onnellisen lapsuuden voisi kokea vielä aikuisenakin, mutta ei se ole mahdollista. Ehkä kohdallani paikkaa puutetta, että voin jollakin tasolla uskoa, että ainakin pojilleni olen osaltani kyennyt jonkinlaista onnea lapsuuteen olla tuottamassa.

Pakkaseksi äityi. Ulkonurkalla mittari asteen verran lämpimän puolella, mutta auton tuulilasi aivan jäässä.

Aikaisin aloitti talven elkeet.  Polttavatkohan pakkaset hyvin varttuneet aurinkokukkaistutukseni pilkehönnän ja saunan välissä jo ennen niiden kukkimista?

Iltasella

Tänään jaksoinkin yllättävän monet hirret kantaa metsästä rantteelle, varailla ja kaulailla paikoillensa. 7 tuntia työjelin, sitten otin palasta ja pätkin vielä saunaa lämmitellessä polttopuita.

Kun tein viikolla metsäretken niin valokuvasin Toimilan niittyjen pusikoiden ja pajuraitojen sekaan unohtuneen, entiseltä paikaltaan pois siirretyn, hirsisen pajarakennuksen ja jo maatuneen navetan jatkeena olleen, kallellaan kenottavan hirsikömmänän.

Ja ajattelin tietenkin lapsuuteeni kuuluvan miljöön alkuperäistä olomuotoa ja mitä niiden ympärillä ollut elämä merkitsi silloiselle talon väelle, Toimille ja Siljalle lapsineen ja kaikille meille muille ympäristöä asuttavalle metsänväelle.

Jos Toimilan laittaa keskipisteeksi ja piirtää siitä kolmen kilometrin ympyrän niin sisään mahtuisi parisenkymmentä pientilaa lukuisine asukkaineen. Eikä mökkeröisen koolla ollut väliä lapsiluvun runsauden suhteen. Mitä pienempi huusholli sitä sikiävämpiä siellä oltiin. Meidänkin 30-40 m2:n lahokenkäisessä tupasessa parhaillaan, tai pahimmillaan, 11 henkeä!

Nyt ei kuulu elämänääniä kuin vaimeana muutamista viimeisiään vetävistä Akulasta, Iekkilästä, Lepolasta ja Koivumäen lesken suunnasta ja hieman äänekkäämpää, konein sävellettyä, maanviljelykseen liittyvää meteliä Juhanilasta. Kellomäen kansakoululla taitaa yksi sinne muuttanut pariskunta, Jyrki ja Eija kipristellä kuolonkorahdusta kohti sairauksiensa kanssa.

Unimäkeni on vapaa-ajanasunnoista ainoa, jossa jotain kynsitään varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, mutta kun ranteessani ruis ei enää rantteelle miestä riuhdo, niin tänne tämäkin  kaikki muutamassa vuodessa pusikoituu ja on vain haikeutena lasteni rinnassa heidän elonsa ajan olemassa.

Sorsanjahti on mennyt kummalliseksi. Etukäteen on joku potsokas ostellut sorsanpoikia kotirannoillensa ruokittavaksi ja kun alkoi sorsienperkkuu (persiensorkkuu) 20.8 kuten aina, ne linnut on hätistelty lentoon ja ammuskeltu kesyjä urakalla. Sitten niitä on ylvästä somessa esitellä, oi te suuret erämiehet!

Tapiokin soitti. Hän oli hanhijahdissa Kittilä-Kaukosen seudun vuomalla poikinensa, ja kai joku muukin miehulainen. Olivat olleet jo yhden yön kaatosateessa laavulla ja aikoivat olla vielä seuraavankin. Sitä noitui, että hanhipaukut maksavat nykyjään kympin kipale kun ei enää saa luijyhauleilla roiskia eivätkä metallihaulit tee 30 metristä hernepurkkiin kunnon lommoa edes. Että harkiten täytyy ampuilla. Eikä taveja sun muita pienempiä lainkhan!

24.8.2025 sunnuntai

Unessa jälleen lapsuuteni ankeus, kylmyys, lumi ja jää. Olin vihainen sattumalle kun se oikeasti hyyhmäiseen maailmaan minut äitini lämpimästä kohdusta elävänä pukkasi. Palelsi kun heräsin. 

Elonhetkiensä sanoitusta vielä kaikki tämä. Ei kuitenkaan etukäteen niin kuin teatteriesitysten käsäreitä. Tai tiedä häntä, joskus tuntuu, että piintyneenä merkintöjen tekijänä alitajunta kirjoittaa näitä jo valmiiksi ja fyysinen olomuoto toimii aamusta iltaan sen mukaan.

Ja pah!

Vaikka jokin projekti olisikin käsillä, ei sen tekemisen käänteitä voi koskaan etukäteen kirjoittaa ja toimia sen mukaanm kuin suurinpiirtein hehtaarien tarkkuudella. Paitsi ehkä jotain ydinvoimalaitosta rakennettaessa, mutta silloinkin, luulisin, tehdyn tarkistuksissa saatetaan vasta huomata, ettteivät piirustukset ja suunnitelmat toimikaan, puretaan, suunnitellaan ja piirretään uudestaan.

Niin kuin Levillä kalliilla rahalla rakennetun (S-monopoliketju) hotellin Kätkä Viitosen sauna kun sen timpurit olivat juuri melkein valmiiksi saaneet hiottua, tulee rakennuksen suunnittelija Hesasta ja kun näkee käytännössä, millainen hänen saunansa tehtynä näyttää, tulee komento: Puretaan! Suunnitellaan ja rakennetaan uudestaan... Sekin siihen asti tehty maksoi jo kymmeniä tuhansia euroja niin mitähän se uusi on maksanut.

Minun hommani eivät ole mitään erikoisia. Kun käsillä olevaa, pientä hirsirakennusta vestän, niin valmiina oleva osuus näyttää jo siltä, että mitäpä tuosta, nuitahan ovat lajimme edustajat väkerrelleet vuosituhansia erilaisin välinein saadakseen suojaa tuulelta ja viimalta, helteiltä ja sateilta. Saadakseen lämmitellä saunan löylyissä ja paskallakin käydä persausten tuiskussa paleltumatta. Heinätkin on talven varalle tuhansiin hirsilatoihin sapiloitu ja kuivat pilkkeet liitereihin ladottu.

Mutta saadakseen palkattomiin tekemisiinsä nähden edes mielenhyvettä, täytyy ajatella olevansa taiteilija jonka jokaiselle seinälle nostama hirsi on erilainen, jokainen siihen harpilla, teräksellä, taltalla tai kynällä piirretty varausviiva on uniikki ja jokaikinen moottorisahan tai kirveen raapaisu ei toisessa kohtaa enään samanlaisena toistu. 

Jo metsässä erilaiseksi kasvaneita hirsiä ei tämän taiteilijan työmaalta kopioina valmistu kuten siellä, missä niitä sorvin lävitse tehtaan linjalla pyörähtelee ja joidenka paksuusmillejä elektroninen silmä valvoo.

Siksi kannolta rakennukseksi muotoutuvien puiden kyljet ovat jokaikinen oma itetaiteensa kun ne käsin veistetään vaikka konevoimana nykyisin voikin käyttää moottorisahaa.

Piti minun suunnitella tuotakin jo etukäteen pikkuisen paperillekin, että hahmotan, miten aloitan, mutta rakennuksesta alkoikin tulla aivan erilainen kuin olin paperille sutannut. Tekevä käsi ei totellut suunnittelijan kättä.

Kompostisäilön paikka siirtyi ensin sisätiloihin ulkoseinustalta ja sitten sijoittelussa kokonaan toiselle seinälle. Siten myös harjan suunta muuttui ja uksi, josta sitten aikanaan sisään käydään. Eikä istuinosakaan ole siinä, mihin sen ruutupaperille piirsin.

Edellä mainitut piti tietenkin tajuta jo ensivarvien hirsiä paikoilleen asetellessa. Ja kyllä siitä tuolla tavalla parempi tulee jos sen valmiiksi ja käyttöön saakka vain saan veisteltyä.

Uuden huussin pitäisi siis täyttää kaikki nykyajan vaatimukset mitä jätteiden käsittelyyn tulee. Siellä hoituvat erillänsä ollen orgaanisten tuotteiden kompostointi sekä ulosteiden ja virtsan käsittely niin, että sen prosessin loppupäässä on aina lannoitemultaa tulossa vaikka tontilla itseni jälkeen kukaan enää kasvimaata tulisi pitämäänkään.

Olen varmaankin kirjinyt moneen kertaan, että tuo entinen huussi nyt suuriksi kasvaneiden kahden kuusen välissä on vuodelta 1986. Muistan sen teon käytetyistä tarpeista ja myöhemmät pikku korjauksetkin, mutta kyllä se alkaa olla jo istuntojensa päässä koko höskä.

Vnha huussi pitäisi konevoimin siirtää jonnekin taaemma olemaan siksi aikaa, kun uudelle suurin piirtein samoille sijoille pohja kaivettaisiin, mursketettaisiin ja valettaisiin. Mutta mistä siihen tarvittava konkreettisin materia, raha, löytyisi niin ei harmainta aavistusta.

Kaivinkonetta et ilmaiseksi tontille saa etkä hiekkaa, et betonia eikä muutkaan tarvittavat viimeistelyvaiheet ilman dollareita paikoillensa mistään hyppää.

Siksi "paskapohjainen realismi"-ennusteeni on, että uudisrakennus kyllä valmistuu, mutta sen loppusijoitus jää tekemättä. (Pressa Stubbilla on se arvopohjainen realismi, että kyl nää hokemat voidaan sisaruksina käsitellä.)

Olisipa millaisia muistiinmerkintöjä tahansa tallella tämän postaukseni yhteydessä olevien vanhojen hirsirakennusten (kuvat) pystytysajoilta niin saisi vähän vastauksia heränneisiin kysymyksiinsä. 

Mitä on Kainulais Toimi Siljansa kanssa miettinyt kun Vanhan Toimilan sijoilta pois muuttamisesta päätettyään uutta "SokosToimilan" sokkelia puolen kilometrin päähän korkeammalle kohoumalle alkoi kivetä?

Toimi oli samoja kainulaisia kuin Unj'mäen Anu-vaenoo. Sukulaisiani siis. Ja Silja oli minun kummikseni merkattu vaikka ei juuri sillä merkinnällä karvan vertaa merkitystä ole elämässäni ollut.

Klo on jo vaikka kuinka paljon aamusta. Nyt pukeudun työvaatekutjuihin ja painun hirsieni kimppuun moottorisaha ärjyen etten vallan tukahdu näihin eloni aprikointeihin jotka unenmuodoissa niin hyyhmäisesti aamuni avasi.

Korjailenpahan sitten virheitä jälleen kunhan ja jos. 

Kirjoituksissasi niitä korjata voit, eletystä elämästäsi et yhtäkään.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin pikkuiset linnut

13.8.2025 keskiviikko

Arpajaiset käynnissä, Maa-planeetan kokoinen ruletti pyörii, perjantaina kaksi kuulaa posahtaa samaan koloon ja sitten ristivät kätensä ne, joilla jokin harhakäsitys suuremmista voimista on olemassa.

Nuo kaksi kuulaa ovat Moskovan Zaatana ja USA:n Suurmöliskö Alaskakolossa ja käsiensä ristijöitä muu maailma.

Ukrainalla, jonka pään ylitse edellä mainitut rappiodiktaattorit kokoustavat, ei ole minkäänlaisia harhakuvitelmia niiden "neuvottelujen" päämääristä. Ukrainan kannalta hyviä tuloksia ei ole odotettavissa. Tuottava "diili" on tässäkin suurvaltakuntien performanssissa kahden roiston välinen tavoite eikä sen valikoimiin kuulu tuhoamisen ja tappamisen lopettaminen.

Vajaamiehityksinen "Jaltan konferenssi" yrittää jakaa globaalit valtasuhteet muilta mitään kyselemättä.

Eilen on ukilta leikattu nenästä patti pois jossa kahden eri lajin syöpäkasvainlaji. Toinen tyvisolu- ja toinen jotain muuta joka voi lähettää etäpesäkkeitäkin.

Monenlaisten sairauksien runtelemana pitää hänenkin elää ennen kuin huoku loppuu. Liikkumisreviiri on pienentynyt sohva-ruokapöytä-vessa-makuuhuoneen käsittäviksi neliöiksi ja humeettikin alkaa olla jo tajua vailla. 86 v on mittarissa.

14.8.2025 torstai

Laita eukko leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme viljan halla.

Eivät alakoululaiset tarvitse enää  Saarijärven Paavon uhrauksista kertovaa tarinaa tahkota kun viljallekin on sama, paneeko sitä halla vai hellekö syö sadon; Kyllä kaupassa leipä riittää, lupaavat kaikenkauppiaat.

4 astetta vain lämmintä auringon noustessa klo 05.

Huussissa istuissani kävi tikkupyrstöpeukaloinen tervehtimässä puolen metrin päässä silmistäni. Se on useampana aamuna ilahduttanut sykyilevällä, mutta silti määrätietoisella hypähtelyillään aitan ympäristössä. 

Onkohan peukaloisen pesintä onnistunut? Yhden kerran olen nähnyt sen parin poikasen kanssa risukasassa, muuten aina yksin.

Jos sielun olemasaoloon ja sielunvaellukseen uskoisi, niin peukaloisena voisin kuvitella olevani seuraavan elämäni vaikka kovin lyhyt se sellainen elämä olisikin.

Minkäs uskonnon laatuluettelossa sielun väitetään muuttavan ihmisen kuoltua eläimeen? 

Vitsipuheissa lentojätkä muuttuu poroksi, ja ehkä intialaiset sielut pykäävät majansa nautoihin.

Savolaisten sielut ladottaneen muikkujen ja ihran väliin kalakukkoon ja tarumme on sitten sitä myöten selevä kun tulikuumaan uuniin tyrkätään ruskistumaan. Ja koska sieluksi muuttumisestakaan joutavan viäntäminen ei kuitenkaan loppuisi, savolaisten sielut haudutetaan puolen vuorokauden jälkilämmössä atomien osiksi.

Tänään menen jälleen Sivullistenkadulle. F&E tulevat iltapäiväjunassa Oulusta. G:n autoon pitää vetonivel -ym. vaihtaa ja mummon auto viedä tuulilasin vaihdolta Ristijärven korpeen... Ei minua muuten tarvita, mutta Tojonrottelo olis kuulema hyvä olla paikalla siirtoajoa varten.

15.8.2025 perjantai

Tulin myöhäillalla takaisin Um. Edellisyön tapaan on erittäin lämmintä, nahkasiivet suhahtelevat päätä hipoen pimeydessä. Ne melkein näkee kuuta vasten joka pilviharson lävitse vajenemaan päin olevana kajastelee. Yhden lepakon mystiset kaarrot näkyivän vaaleina rantuina riistakameran tallenteella muutaman sekunnin verran.

E&F tulivat eilen Oulusta. Oltiin vastassa asemalla. P pääsee vasta huomenna lomalle kun on valatilaisuudessa oman ryhmänsä komennot hoitanut.

Eilenillalla käytiin porukalla viemässä mummin auto Salokylälle. Siellä vierähti monet tunnit. Ukin naama oli mustelmilla ja verta tikeistä jonkun verran tihkusi. Kipuko lie syynä, mutta mies oli virkeämpi kuin aikoihin ja olisi selittänyt asioita vaikka kuinka pitkään. Leikkaus oli ollut ikävä kokemus. Se oli tapahtunut paikallispuudutuksessa ja kestänyt 2½ tuntia. Kaulalta olivat ottaneet ihoa paikkatarpeiksi sieraimen päälle. Haavojen tiukat tikit aristivat kovasti.

G:n kanssa koetettiin kahteen otteeseen vaihtaa raidetankoa ja vetoniveltä, mutta yritykseksi jäi. Ei ole nosturia, että pääisis kunnolla alta päin  vääntämään ja työkaluarsenaali on liian mitätön. Pienessä kompurassa ei painekaan riitä isoja muttereita auki paukuttamaan. Ilmavampi kompura on tiällä Um. Ehkä pojan täytyy käyttää ajokkinsa oikealla asentajalla. Se maksaa, mutta...

Koko kroppaan koskee, saunoin. Nyt avaan tabletille lukemista ja nukahdan.

16.8.2025 lauantai

Unessa naitiin. En minä, mutta kaksi naista jotka vuosikymmeniä sitten tunsin olivat "löytäneet" toisensa ja halusivat näyttää minulle, kuinka se naisten kesken on paljon kivempaa. Katselihan tuota unennäkyä häntä paksuna kuin keväinen kolli.

½-päivää sateenläiskettä. Keittelin mausteliemet ja puukottelin avomaankurkkuja purkkeihin ohuina lintteinä. Hain luonnonyrttejä; rätvänän juuria pikkumurenat (ovat hemmetin väköviä) ja aika monet villimintut panin varsineen purkkeihin. Mustaherukan lehtiäkin muutaman leikkasin mukaan vaikka niiden antama mauste ei välttämättä ole niitä mieluisampia. Valkosipulit unohdin laittaa!

Iltapäivällä sadepilvet väistyivät puolessa tunnissa ja maisema alkoi höyryten kuivaa. Jyrsin siimaleikkurilla kasvimaakesannolle nousseet rikkaruohot ja ohdakkeiden alut liisteeksi mullan sekaan. Meinasin ensin, että uusin rikaketikka-kuurin, mutta koskapa se tappaa kaikki pikkueliötkin vaikka olisi kuinka "luomumenetelmä" luovuin helposta konstista.  Ei siinä kyllä siimallakaan pieksäessä kaikki hämähäkit elävinä selviydy.

Kun niitin pitkäksi kasvanutta heinää tässä joku viikko sitten, niin heinän seasta alkoi kuulua selkäpiitä raastavaa rääyntää. Kuin pienellä lapsella olisi jokin hätä ollut. Sammakolta siellä oli etujalka lähtenyt viitakkeenterällä irti eikä se mieltäni ylentänyt. Lopetin kituvan poloisen ja kun jatkoin niittämistä, haravoin etukäteen alueen ettei vahinko toistuisi. Kaksi rupikonnaa ainakin löytyi jotka kannoin kauemmas tuhontapaikalta.

Ihminen runnoon niin paljon kaikkea pienelävää ihan vain pikkuisissa piireissäänkin, että mieltä raastavaa on ajatella niitä sivullisten eläinuhrien määriä, joita Ukrainan viljavilla pelloilla sotakoneet ja kranaatit polkevat pirstoksi joka sekunti. Tai parhaillaankin tuolla Näläkämäen keskenkasvuisessa kuusikossa telaketjuvehkeitten armada.

Moskovan Zaatanalle moinen asia tuskin sen mustaan mieleen välähdyksenkään verran rantua tekee.

Olisi jälleen lauantai-ilta ja humppamahdollisuuksia siellä ja täällä, mutta eipä haluta lähteä. Ei asia olisi muuten edes mieleen tullut, mutta Puutarhuri laittoi viestin, että menee Tiinan kanssa Napikselle, ja että tuletko.

En tule, tekstasin. 

Laitoin saunan myöhään lämpiämään ja se olkoon ainut lauantai-illan iloni tässä kylmenevässä maailmassa.

17.8.2025 sunnuntai

Pitkästä aikaa 8 tuntia unta. Kävin johonkin aikaan aamuyöstä kusella kuutamoon. Nyt oli niin viileää (+4), ettei lepakoita suhahdellut maisemassa.

Viimeisimmässä unessa rautarouva Margaret päsmäröi Englannin kanaalin takana. Olin itse Ranskassa Jozuen kanssa meren rannalla paistamassa siikoja.

Hyvän unen pilasi Riikka Purra joka unenkulmaan hampaillaan tarttui ja ravisti kuin äkäinen koira makuualustaansa.

Iltasella

Hirsihommia harrastin. Kroppa on katalan kipeä joka puolelta. Nyt on huussin ekahirret varailtu ja ehkä siitä jälleen jonkinlainen kömmänä syntyy.

Tauoilla kommentoin Hesariin. Ensimmäisen väkersin jo aamuvarhain ennen sahailujen aloittamista päätoimittajan kolumniin jossa hän pohti lehden klikkiotsikoista luopumispäätöksen seurauksia. Vastasin Reijo Tossavainen-nimisen toisen kommentoijan kirjoitukseen ja kun minunkin oli sitten julkaistu, olin hetken aikaa tyytyväinen. Kun kahvitauolla vilkaisin lehteä, hämmästyin kun molempien tekstit oli pyyhkäisty Hesarin digikaatopaikalle unehduksiin.

Ei se muuten haittaa, mutta kerrankin tunsin onnistuneeni sanoittamaan mielipiteeni tärkeään muotoon, niin se potuttaa.

Panen kommenttini tänne talteen vaikka se jää tavallaan torsoksi, kun Tossavaisen mielipide ei ole mukana. Kolumni oli siis piätoimittaja Erja Yläjärven "Helsingin Sanomat karsi klikkiotsikot, mitä seuraavaksi?"

Kommenttini siis Reijo Tossavaisen kommentin alle jonka ydin oli epäillä jälleen kerran Hesaria punavihreyssokeudesta:

"Tällaiseen yksisilmäiseen (anteeksi ilmaisuni) tuntumaan saattaa tulla jos lukija itse asemoi poliittisen kantansa oikealle ja lukee lehteä sen väristen lasien lävitse.

Tutkimuskyselyistä: Olen itse sitä mieltä, että Hesari on aika tavalla kyennyt pitämään  puolueettoman lehden asemansa vaikka epäilystä herättääkin se, että lehti toimii markkinatalouden lainalaisuuksien puristuksessa ja voittoa tulee tehdä melkein hinnalla millä hyvänsä. 

Miten kävisikään, jos oikeasti lehti yrityksenä asemoisikin itsensä väitettyyn punavihreään moodiin jossa ei voitontavoittelulle sijaa olisi?

Sen sijaan mistään ei voi tarkistaa, mitkä ovat Helsingin Sanomien lukijaenemmistön poliittiset kannat. 

Voihan olla, että Hesari on, tai ainakin koetaan ns. eliitille tarkoitetuksi ja sitä tilaakin vain eliitti, elikkä politiikkaa kun mukaan sotketaan, se tarkoittanee kokoomuksen ympärillä olevaa harvainvaltaa. Ehkä keskustalaisetkin lehteä rukkaset kädessä tavaavat, mutta hammasta purren jos puolueesta kritiikkiä sivuilta löytyy.

Jos lukijakaarti on näin yksipuolisesti oikeistovoittoinen, niin tietenkin kaikki muu tarjonta kuin urheilu, viihde, tuotemainokset ja eritotenkin talousuutiset ovat punaisenvihreää mössöä jota ei "meidän lehteen" tarvitse painaa.

En itse pidä urheilu-uutisista sillä niiden viemä tila kaikissa medioissa ja ihmisten olohuoneissa ärsyttää joskus suunnattomasti, mutta urhoollisesti koetan ajatella, että ehkä joku todella tarvitsee sitä jopa niinkin teollisessa mittakaavassa kuin tarjontaa tarkasteltaessa näyttää.

Kun mielipidetutkimuksiin lehden linjasta vedotaan, on otettava huomioon se, että vähävaraisilla (köyhillä siis) ei ole edes varaa tilata minkäänmoisia lehtiä. Niillä mielipiteillä ei silloin ole niiden maailmassa väliä joilla asiat hyvin ovat vaikka yhteiskunnan marginaaleistakin joskus joku haastattelu tai muu juttu lehteen on laadittu ja toivottavasti laaditaan tulevaisuudessakin."

Toinen kommentti edellisen hylkäyksen takia (ei julkaistu tätäkään, mutta sen arvasin): 

"Hämmästyin kovasti, kun aamuinen kommenttini ensin hyväksyttiin ja jonkin ajan kuluttua se moderoitiin pois. Myös Reijo Tossavainen-nimeä kantavan kommentti hävisi jonka asiasisältöön oma kirjoitukseni liittyi.

En ole huolissani siitä, että maailma mitään juuri minun mielipiteissäni menettäisi, mutta herää epäilys, että joskus joku kirjoittaja voi sanoakin jotain merkittävää josta joku, jolla määräysvaltaa on, ei pidä ja se poistetaan vaikka teksti myötäilisikin tarkasti annettuja kommentointiohjeita.

Moderoijillakin voi siis olla ylempi valvova silmä. Vai tekoälykö homman jo hoitanee?

Lopulta olemme siis aika voimattomia sananvapautemme rajoitusten edessä jos esimerkiksi valtakunnan päämedia niin haluaa. Eikä selityksiä koskaan heru.

Ymmärrän kyllä koska tekstitulva saattaa olla valtava ja sisältö sen mukaisesti sitä sun tätä, että rajoitukset siksi on asetettu, mutta joskus tuntuu siltä, että joku tuhottu kommentti olisi saanut kyllä näkyä. Monia on minultakin hylätty enkä ole ollut yleensä siitä sen kummemmin pahoillani. 

Tätäkään ei luultavasti hyväksytä sillä sisältäähän se kohdennettua kritiikkiä.

Kopioin oman tekstini talteen jolle haen arvion puolueettomalta taholta ihan vain siksi, että niinkö sokea omalle tekstilleni olen etten huomaa virheitä joita se moderoijien mielestä sisältää."

Nytten illasta tekstailin oman blogipalstani lukijan lähettämän kommentin herättämänä näitä (vastasin hänelle lyhyemmin kommenttikentässä erikseen) seuraavia jykerryksiä:

Kiitos vain ystävällisestä huomiosta, mutta taitaa jäädä minulta videot tehtailematta vaikka näyttelijän "kykyjä" löytyisikin. 

Tienaisin vähän tällä kirjoittamisellakin jos jokainen lukija (klikkaaja) maksaisi 50 senttiä käydessään sivulla, mutta sitten olisin vain yksi tekstihuora miljoonien tekstihuorien joukossa ja kyttäisin itse itseäni, että mitähän aivoista vielä irtoaisi maksaville lukijoille kerrottavaa.

Velvollisuudentunne pilaisi senkin vähäisen hyvän mielen joka joskus näin vapaana mahdollisten lukijoiden ajattelemisesta kirjoittaessa tulee.

Tämä lienee yksi syy, että miksi kommentointikentälläkin on ollut hiljaista alun innostusten jälkeen; olen itse sen sellaiseksi antanut mennä juuri edellä mainitusta syystä. Ja siksikin, koska muualla näkemäni perusteella ei kirjoittamisen taso siitään kohennu eikä aihe- ja ajattelunkentät laajene. Pahimmillaan joku räyhähenki tai muuten epäsosiaalinen luonnetekstailija, ja ärsyttävin kaikista sellainen, joka vakavankin aiheen ollessa keskustelun pontimena, nakkaa vitsin ja naljailun toisensa perään eikä mitään vakavasti osaa ottaa. Joutava huplittelu pilaa päivän kun niitä alkaa miettimään.

Mutta esimerkiksi polkupyöräretkistäni kertovat jutut jos olisin asentanut maksumuurin taakse ja jonkun huntin sitä kautta ansainnut, niin ne olisin maksajaa säälimättä ottanut vastaan sillä retkieni velkoja taidan maksaa yhä edelleen. Varsinkin Venäjän Karjalaan tekemäni pikku mutkan. Siitä on 11 vuotta kulahtanut.

Uskoni tienaamiseen on muutenkin ollut aina kehnoa, koska raha on sellainen aine, jota en ole ikinään osannut tileilleni taikoa. Saatika että ne olisivat korkoa korolle niillä tuottamassa pysynneet. Työllä ei rikastu eikä edes kunnolla vaurastu kuin suolarätinimijät (=ikinuukuuteen kykenevät). 

Rikastumiseen tarvitaan röyhkeyttä ja keplottelutaitoja, välistävetämisestä nauttimisen intoa ja iloa ja sitä, ettei välitä ympäristön köyhistä, itse ympäristöstä -luonnosta- puhumattakaan. Empatiantaitojen pitää rikastumaan aikovilla roopeankoilla olla Riikka Purran ja hänen poliittisten tavoitteittensa tasoista.

"Somevaikuttaja" on kummallinen nimitys niille, jotka oikeastikin pystyvät rahastamaan podkasteillaan yms. Ihmettelen vain, mitä se sellainen vaikuttaminen on, jossa mainosten seassa esitellään vaatteita, meikkejä, asuntoja, itseään ja kaikkea muuta vastaavaa höttöä?

Oikeilta vaikuttajilta on mennyt mahdollisuus vaikuttaa koska heitä kukaan ei enää ota vakavasti kun eivät ne osaa muuta kuin olla vakavia.

18.8.2025 muanantae

Olipa kivuliasta nousta sängystä tolpilleen!

Unessa olin maapallon kahdeksan miljardin ihmisolion valtavan massan kusilirahdus Kolkatakaupungin likaisella Intian valtameren rannalla.

Tuota kielikuvaa ei olisi ellei niin unessa, ja vain unessa, voisi siltä tuntua.

Mitättömäksi olenkin  aina itseni tuntenut eikä se mikään valetunne ole.

Kun ajattelee maailmaa massana, joko ihmis- tai muusta materiasta koostuvana sellaisena, niin mitättömyys on oikea sana kuvaamaan ihan jokaista tappista Moskovan Zaatanasta Amerikan Suur Mölisköön, Mahatma Gandhista Äiti Teresaan ja mitä näitä kaikkia historiaan jääviä muita onkaan. Hitler ja Stalin ne vasta pieniä paskakikkareita ovatkin kaiken rinnalla Kekkosesta puhumattakaan.

Kaikki nimet, jotka historioiden lehdille muistiin on kirjattu, kärähtävät unehduksiin kun Oppenheimerin keksintöön tulet raapaistaan.

Vain massa ja atomit jäävät josta synnyttävät aikanaan uutta massaa, mutta ilman ihmistä. Ehkä Paavo Väyrynen jonkin mustuneen kekäleen alta vielä vikisee, kun pressaa ei hänestä leipoutunutkaan, että siitäs saitte sitten...

Kylmenevät yöt kuin syyskuussa. Tämä mitätön jatkaa pikkuvuolemisiaan vaikka kivut vituttavatkin kohta niin, että Hollantiin lähtöä alan harkitsemaan.

Tikkupyrstö kävi jälleen tervehtimässä aitan nurkalla. Ehkä se piipitti, että morjensta taas, lähen pyrähtelemään tästä Etelän maille, vien terveiset -jos muistan.

Ystävä sä natsien

4.8.2025 maanantai

Viimeisiä hellepäiviä, kertoo säätiedotus.

Pistäysin jälleen päivän päätteeksi mustikkamättäitä raapimassa. Sankojen kantaminen kävi käsiin vaikka ihan "aijan takana" marjametsäni sijaitseekin.

Hankin Kuopiossa käydessäni marjaharavan jollaisella olen nähnyt thaimaalaisten mättäitä kynsivän, mutta ei sillä kyllä tavan marjankerääjä tee yhtään mitään: Oksat ja kävyt vain hyppäävät saaviin ja itse marjat hatelikkoon.

Esittelivät Ylen sivuilla akkukäyttöisen marjanpoimurinkin, mutta kyllä se onnettomalta varvuston silittelijältä vaikutti. Hintaakin "iliman akkua" 200-300€!

Tavallisella leveällä poimurilla raapii sankollisen tämän syksyn runsaudessa puoleen tuntiin, allekin. 

Marjastamisen palkkioiden tulisi olla kuten missä tahansa työssä hinnoiteltavissa tuntiperusteisena. Jos kaikkine vaiheineen sankollisessa menee aikaa 3 tuntia, niin 3x20€=60€ ja sillä selevä. Niin ainakin minä nämä sankolliseni hinnoittelin eikä kukaan ole vielä mutissut kalleudesta mitään. Varsinkin kun niitä olen kotiovelle toimittanut.

Päivän päätteeksi saunalle tulet ja uimassa käynti. Rannalla oli heviäijä vaimonsa kanssa. Kysyin, missän poikanne pikkuinen on kun sitä ei näkynyt. Sanoi apea mies, että Rasmukselta kesäloma loppui ja piti viedä Ilomantsiin. Hätkäytti kun kertoi vielä, että pojalla on siellä sijaiskoti. Mies olisi halunnut ilmiselvästi puhua asiasta pitempäänkin, mutta kiirehdin järveen ja jäi pitemmät puheet puhumatta ja sillä aikaa rannan puisella penkillä, jonka selkänojaan on kaiverrettu isoin kirjaimin Rautavaara, istujat ehtivät kerätä rantakamppeensa ja häipyä.

Miksikähän tuokin isä ei saa pojastaan itse huolehtia? Kyllä hän poikkijalastaan huolimatta näytti tulevan toimeen vilkkaan vesselinsä kanssa. Ilomantsiin on pitkä matka eikä sinne hetkessä ajeta lasta tapaamaan jos kova ikävä tulee.

Oululaisen jälkiuunileivän viimeiset siivut olivat menneet jo niin vanhaksi, että tein iltapalaksi leipäressua. Mustikoita tuli ahmittua mättäistä suoraan, että suolaista jo vatsa kaipasi. 

Isoja ovat mustansiniset marjat vaikka niin kuivaa on ollut. Ja niitä on soiden reunoilla runsaasti. S:n porukka on kerännyt varmaankin  jo satoja litroja, kuulosti tilauslista siltä. Itseltäni on mennyt ja vielä menee myyntiin  muutamat tilatut sankolliset mummulaisille. Omaan pakkaseen pari sankollista ja nuorelle parille Ouluun jos eivät itse Sanginjoentietä mustikkakankaille pyöräile. Onhan siinä Saarelan kupeessa metsää ihan vieressäkin, että sen kuin vain ottavat kompassin ja lähtevät suunnistamaan.

Klo on ½yö ja ihan pimeää. Ilma on kuin linnunmaitoa, tai morsian ...ja morsian on kuin ..., kuului muutamakin sanonta aikoinaan. 

Nykyisin ei kuule sanontojen viljelyä paljonkaan. Nuorilla on omat huulensa ja jota puhetapaa sanotaan "skenettämiseksi". Lauseitten sekaan tyrkkääntyy heillä luonnostaan englanninmurteita niin paljon, että kuulevakin savolainen jääpi reenjalakselle niissä keskusteluissa.

Niin kieli muuttuu, mutta muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan, kysellään muutaman vuosikymmenen vanhassa laulussa. On sitä tutkittu, mutta perustasolla muutos lienee yhtä hidasta kuin niinä 60tuhantena vuotena, joina tämmöiseksi muuttuminen on jo ehtinnyt tapahtua. Käytös ja ulkoinen muutos harhauttaa. Kun "nahka" kuoritaan, sama lihaisa, kaikelle ahne ranka alta paljastuu. Se tarvitsee ruokaa ja juomaa eikä lisääntymisviettikään vielä ole energiajuomalitkuilla, nuuskalla, siiderillä, pikaruuilla ja karkkihyllyjen tarjonnalla täysin kelvottomaksi liestynyt. Henkinen puoli kokee alituisia taantumia herkemmin.

5.8.2025 tiistai

Heräsin viiden hujakoilla unennäön kohtaan, jossa sanoin huomenta (ääneen) tuvan sohvalla istumassa olevalle itselleni. Meni hetken aikaa tajuta tapahtunut uneksi.

Oli pitkästä aikaa yö, ettei olkapäihin hirveästi koskenut. Tai sitten olin niin väsynyt, että otin takaisin edellisten öitten kipuvalvomisia.

Puutarhurin piti mennä mansikanpomintaan serkkunsa tilalle Paltamoon ja olisi tarvinnut päiväksi autoa, mutta ei sinne vielä päässytkään. Enpä sitten lähde Kniin kuten olin ajatellut, ehkä torstaiksi jos ei sada.

Iltasella, kun olen saunonut ja pimeys jo laskeutuu ukkosmyräkkäiseen,viimeinkin viilentyneeseen maisemaan, ajattelen tyhjänpanttina olemistani tällä planeetalla; Aktiivisimmat elämänjaksot ovat jo ohitse. Täyteaineena kellun, mutta kulutan ehtyviä luonnonvaroja silti. 

Naitattaa toisinaan kyllä, mutta ei se enää elämänyllykkeeksi ole mitään kun homman on jo syvintä myöten kokenut. Tunnepuolta siihen ei enää saisi vaikka vittuja tuvassa naitavaksi vilisisi.

Turha moralisoida, kaikki elämä, ja varsinkin sen maku, perustuu sukupuolivietin olemassaololle vaikka päiviräsäset mitä muuta väittäisivät. 

Rahan ja omaisuuden kerryttäminen liittyy ruokaan ja sen varastointiin ja käy aksioomana sukupuolivietille niille, joilla libido ei alun alkaenkaan ole kummoisesti toiminut. Ja koska materiaa voi varastoida, toisin kuin nussimisia, niin siksi keräämistä ei lopeteta edes siinä vaiheesa, kun elämänliekki silmästä sammuu; viimeiseksi käsi hamuaa lompakkoa päänaluseksi ja kuoleman sulkiessa jo silmäluomia, niiden välistä tiiraa ahne katseensäde tabletin näytöllä näkyviä pörssikursseja.

Sitten on niitä ihmisiä, joilla ei edes äly pelaa, eivät juuri vessaa kauemmas pääse raahautumaan ja jonkun muun täytyy ruuatkin suuhun lusikoida, mutta jos älyn hetkeksi herätessä silmiin sattuisi joku kysymään, etkö jo luovuttaisi tuon huokumisesi kanssa, niin sinertävin kädenselänsuonin istuimen nojaa puristaen ihminen änkyttää, ettei tässä kuolemaan vielä jouda...

Päivällisistä ajatuksista tuli niin kehno olo, että köllälleen alkaessani etsin kertomuksen vuodelta 2010 "Mummolaan kun pyöräilimme". Kun sen luin, hymyilytti jo. Sitten nousin  vuoteeltani elokuun pimeyttä katselemaan ja suodatin kupillisen kahvia. 

https://kivaniemi07.blogspot.com/2010/07/mummolaan-kun-pyorailimme.html

6.8.2025 keskiviikko

Raavin ja puhdistin mustikkaa 4 sankollista. Vein ne kellariin edellisten seuraksi. On huomenna mummulaisille viemistä. Yksi heistä toivoi tänään, että toinen sankollinen voi olla roskineen mehumarjoiksi. Kuljetin nekin imuripuhdistimen lävitse kertaalleen kun itseä iletti se roskamäärä.

Mustikat ovat tänä vuonna suuria ja meheviä. Parhaiten korpisten soiden reunoilla. Minä voin alkaa mättäiden raapimisen jo tuosta 50 metrin päästä ja edetä Unipurolle ja -aholle päin lähtemättä autolla yhtään mihinkään tänä syksynä vaikka kuinka paljon keräisin. Karisuolle mentäessä olisi marjaa mättäät sinisenään myös, mutta eipää yksi kerääjä sellaisiin määriin isoa love tee vaikka yöt-päivät raapisi.

Olkapäät ovat tulessa, että en tiijä, viitsinkö ottaa tilauksia vastaan miten paljon...

Hannele kävi päivällä. Toi parin rautavaaralaisen tehtaileman "Koeran virka"-kirjan ja sitten sille tuli kiire leipomolle kun hoksasi, että se on auki vain puoli 3een. Ukkopoika 13 v. oli mukana.

Koeran virassa oli heti sivulla 9:n virhe joten opus jää loppuun tavaamatta. Ettäkö muka Rautavaaran Katajamäessä olisi sotien aikaan ollut kokonainen peltopyyparvi jota voi kymmenen yksilön teholla verottaa tuosta vaan ja viritttää pyydys pyytämään lisää...uhh huh!

Ei edes metsäkanalintuihin kuuluvia pyitä ole silloin, eikä nykyään mahdollista saada kymmentä kerralla muuten kuin Mötys Vaenoon rihlakolla niin, että "rassi unehtu piippuun ja kun laakasin, kaekki kymmenen pyytä se lävisti jotka oksalla istuivat!"

Samainen Mötys oli jäniksen ohiampumisen selittänyt niin, että "se ikkään kuin ketkisti selekeensä kuulaa väistäissään."

Paistoin alumiinifoliokääreessä jääkaapissa jo päiväysten ohitse ollutta ryynimakkaraa saunan tuhkapesässä. Muistin nimittäin, että Esko kuoli kuusi vuotta sitten elokuussa näillä paikkeilla ja hän tykkäsi ryynikkäitä silloin tällöin kaasuhitsipillillä lämmittää sepittämistensä lomassa. Tai toholla, että edes vähän karstaista karsinogeeniä makkaran kuoreen syntyi.

7.8.2025 torstai

Nousin ylös kipujen takia jo kolmelta, laittelin tavaroita suojempaan, huuhtelin ja linkosin likoamassa olleet pyykit, ripustelin kuivumaan ja kun olin aamupalastellut, starttasin ja olin ennen seitsemää Knissa. 

Jaoin aamupvn aikana mustikkasankot mummulaisille. Iltapäivälle saakka menikin sitten ihan vain asioita hoidellessa. Tutkittiin pojan auton vikoja. Lancerista on raidetangon nivel kulunut loppuun ja takaa iskunvaimennin. Ehkä vetoakselikin. Eturenkaat se oli juuri tilannut E-Masterilta kun hinnan niihin oli tienannut päitä silittelemällä yhdessä illassa, että aika hurjaa tahtia poika saksii kun tarvis tulee.

Meni myöhälle ennen kuin olin takaisin Um. Enkä nyt sitten jaksa enään yhtään mitään, paitsi saunoa ja tiskata astiat.

8.8.2025 perjantai

Näin unta, että Moskovan Zaatana ja USA:n Suuri Möliskö tapasivat. Jälkimmäinen räyhäsi kullatussa salissa jossa ne kokoustivat. TV-kameroihin päin se antoi määräyksen USA:n armeijan komentajille: -Tappakaa tämä ryssätappinen heti ja sitten pommitatte Moskovan maan tasalle!

Luin lehdet ja kuuntelin uutiset eikä niissä kerrottu Moskovan Zaatanan murhasta eikä Venäjän pääkaungin tuhosta. Uni oli kyllä vaikuttava, mutta vain oman pääni sisällä. Sitä vihan ja veren tunnelmaa joka aivoissani kajusi vielä kun heräsin, ei kenellekään toiselle voi ikinään välittää.

Kun katsoo Venäjän Suuren Isänmaallisen Terurastusodan alkupuolen uutistallenteita ja sieltä vaikkapa sen synnytyssairaalapommituksen kohdan, jossa lääkintähenkilöt retuuttavat kaiken tuhon keskellä verisenä ja tuskaisena baareilla keikkuva, raskaana ollutta naista, niin siitä näystä noussut viha ja tuska Moskovaa ja sen hallintoa kohtaan on unieni taustasäteilyä edelleenkin. Ja kun  sitä ruokitaan saman tahon toimesta yhä edelleen.

Mausteeksi päivittäiset uutiskuvat Gazan  hirveyksistä...

Hitsasin Kivakujan "tonttuoven" (täällä tontut ovat pitkiä) koristeen muotoonsa sekä siihen että ovenkahvaan pultit joilla rakenteiden  lävitse mutteroin ne paikoilleen. "Itetaidetta" nämä ja ajattelin, että tekisinhän sitä vaikka mitä jos olisi verstas ja kaikki tarvekalut olemassa.

Myös pitkät säppitangot mutkistelin rautatangoista svengissä ja laitoin paikoillensa pariovien puoliskoihin, että sitten, kun niitä täytyy auki pitää, ei tuuli reuhdo rikki.

Mustikoitakin ehätin illasta poimimaan. En moneen vuoteen ole nähnyt sellaisia määriä ja niin suurin marjoin mättäissä kuin mitä niitä nytten on. Vattujakin olisi, mutta en kerkeä niitä keräämään ennen kuin ne jo varisevat maahan. Oikeasti ei huvitakaan kun se on semmoista näpräämistä. Laitoin tyttärille viestiä, että käyvät poimimassa, mutta eivät taida joutaa nekään.

Iltapalalle, saunaan ja muate komentelen jo itseäni. Särkee ja kolottaa lihaksia, että mitenhän lie taas yöunien kanssa!

9.8.2025 lauantai

Sammuin hehkumati kuin Puijon tikku! Kuuteen nukuin, ja suhteellisen kivuitta. 

Unessa kuljin soratiellä koiran kanssa pyörää työntäen. Keskellä tietä jyrkän mäen päällä oli maitolaituri. Oskari oli hirttäytynyt sen harjan alle lehmänriimuun ja ruumis heilui tuulessa niin, että jalassa olevat Reino-tossut tupsahtelivat pehmeäsi lavalla oleviin maitotonkkiin.

Ei se ollut setä Oskari vaan eräs Nyyssösen Oskari Varkaudesta joka halusi tehdä itsarin hyppäämällä Oriveden Opiston katolta v. 1986. Silloin minut kutsuttiin paikalle rauhoittelemaan harakiriaikomustensa ajamana alasti käytävillä seilaavaa miestä. Sain hänet luopumaan aikomuksestaan kiipeämällä katolle hänen kanssaan. Näytin sokkelinjuuren rautaromuja ja sanoin, että voipi pudotuksesta kuollakin, mutta voipi olla kuolemati jos sattuu tuohon hetekaan vaikka jytkähtämään. Rampaudut vain etkä sitten pysty edes lopettamaan kitumistasi. 

Kehotin Oskaria hankkimaan kunnon köyden niin se on kerralla selevä asia kun niska napsahtaa. Sitten kiivettiin takaisin alas ja siellä olikin jo ambulanssimiehet valmiina viemään varkautelaisen paikattavaksi koska se oli jo telonut itsensä rikkoontuneeseen ovilasiin ja niiden siruihin.

Mitenhän O:n on elämässä käynyt, ja naisystävänsä, tatuoidun, eriväristen silmien Häkkisen Sannan? Joku tuttu taisi puhua, että ne olivat yhdessä hypänneet myöhemmin Hesassa joltain katolta, mutta jospa se oli vain huhua.

Niin kaukaa tulevat ihmismieleen koetut jutut kun ne ovat aikanaan vaikuttaneet.

Se aika oli kyllä itselläkin kiikunkaakun olemista, ja Tshernobylissäkin paukahti. Tämän Unimäen mökinkin rakentelin säänsuojakuntoon kaukaa kulkien sen vuoden kesänä.

Aurinkoiset kelit jatkuvat, mutta aamuisin on jo varsin viileää. Alle +10 on nytten nurkalla mittarissa.

Iltasella

Keitin ulkotulilla muuripadallisen nokkos/ruoholannoitetta. Kastelen sillä viime kasvunsykäykseen porkkanat, sipulit, nauriit ja vähäiset pottuni. Loput luiruuttelen vaikka marjoista jo tyhjiin mansikkapenkkeihin vaikka ei kai se syyslannoitteesta oikeasti käyne. En tiedä.

Kun olin hämmentämässä muuripadan ruohohuttua, ympärillä alkoi kuulua vallaton pörinä, kuin drone sotatantereen yllä. Pörinän lähde oli peukalonpään kokoinen koppakuoriainen jonka pikkuisen huitaisten sain tipahtamaan nurmikolle. Se paljastui marmorikuoriaiseksi, tai sitten se oli tummempi muunnos kuparikuoriaisesta. Nostin sen ulkopöydälle ja oli se iltaan mennessä siitä häipynyt.

Mustikoita kävin riipimässä Kaivonkorven takaa, siivosin ja vein kellariin. Nyt eivät ampparit enää vaivaudu pesästään tuikkimaan, ehkä ne ovat jo poistuneet kuusiin surraamaan ja kuolemaa odottelemaan. Mitähän siitäkin pesästä seuraavaa kesää elossa odottamaan jäävät, raskaaksi pumpatut kuningattaret (onkohan niitä useita per pesä?) loppukesän lämpiminä aikoina puuhaavat? Valmistautuvat tietenkin talvehtimaan, mutta kovasti on vielä kesä kesken.

Olisi jälleen lauantai-ilta ja humppalavoilla ihmiset valmistautuvat juoksentelemaan musiikin tahtiin. Kun otan asian ajatusten käsiin tarkasteltavakseni, niin ei se hirveitä mielenliikauksia herätä. Täytyy vain jättää asia parin ajatuksen varaan ja huokaista niin siitä sitä sitten taas huomisen puolella kuljetaan.

10.8.2025 sunnuntai

Olipa uni: Tissimeressä uin.

Aurinkoinen, viileänsumuinen aamu. Nousin neljältä. Join kahvit, puuro hautumassa. Täytyy laitella paikat mallilleen ja lähteä Sivullistenkadulle. Autoakin siellä tarvitsee Puutarhuri koko päiväksi. 

Iltasella myöhällä takaisin Um. Sivullistenkadulla laitoin grillissä ruuat ja katoin evästelyt ulkopatiolle. G nukkui vielä, mutta ruokailin P:n kanssa ja juteltiin hänen armeijajuttujen sujumisesta. Hyvin on alokkaiden kouluuttamisesta selvinnyt tähän asti. Tarkempia selostuksia kasarmijutuista ei saa kertoakaan, pintapuolisia vain.

Onhan ne rauhanaikojen armeijan koulutusajat kohentuneet niistä ajoista, mistä Pentti Haanpää kirjoitti ja myöhemmin Timo K. Mukka. Saatika sitten totiset sota-aikojen jutut Ardnt Pekurisesta Samuli Paroseen, Väinö Linnaan, Paavo Rintalaan etc. etc. ...

Aina vain sotaa ja sotaa vaikka tykkien jyhmettä ei kuulisikaan, paitsi taivaalla päivittäin härräävien herhiläisten (hornettien) katalan kuuloista jylyä.

Israelin Hitlerin Netanjahun puhe telkkarista katsottuna ja suomeksi tulkattuna on kaameaa, tunteetonta kielikuvaa tulvillaan. Hyräilin: "Ystävä sä natsien..."

Ajattelen sen edessä, että siinä ihmislaji on aidoimmillaan: Hyödyttömiksi omalle ja edustamalleen lajisektorille koettujen ihmisroskien poissilmistä -siivoaminen on kunniatehtävä.

Netanjahun puhetta katsellessa mieleeni nousi lapsuuden öitten ja päivien painajaiset joista ei terapiaistuntoja ei ole saanut lävitse käydä. 

Israelin pääministerin vihanirveistä suuta katsoessa muistojen kuvastosta nousi päälimmäiseksi kansakoulun opettaja Per Olle Lilieros joka aikanaan toivotti kehitysvammaisia lapsia sisältävän perheemme mieluummin kuolon kitaan kuin yhteiskunnan verovaroja kuluttamaan. "Ei teistä tule mitään vaikka oppikirjoja päihin  paiskottaisiin!", se karjui. Ne olivat julmia puheita mihin se eliitin jäsen, mutta itse tuhkamunaksi jäänyt, armeijaan kelpaamaton aatelinen, Hietaniemeen haudattu julmuri suustaan jopa lasten kuullen päästeli.

Lilierosin sanat jättivät syvät arvet lapsen mieleen ja vaikka se Netanjahun julmuuden rinnalla näyttää nyt kevyeltä keitolat, niin silloiselle lapselle, ehkä herkimmälle siasrussarjastamme, se ei sitä ollut.

Viha ei laannu vaikka elämän mittaan ja ilmiöiden taustojen näkemisen sekä oppimisen kautta syiden ymmärtäminen saisikin pysymään sen aisoissa.

Jos viha on tähänkin saakka ollut Lähi Idässä mittaamatonta Israelia ja sen valtaapitäviä kohtaan niin palestiinalaisten viha tulee olemaan vieläkin syvempää kaiken nykykoetun ohitse mentyä. Jasser Arafatin haamu nousee kaiken ylle sarkaisessa sotisovassaan siunaamaan sen vihan. Nobel-rauhanpalkinnot verellä sotkettuun, hiekkaiseen Lähi Idän kaivoon nakattuna on hirvittävä rienaus jälkeenkin päin ajateltuna, jos se ei ollut jo monen aikalaisnäkijän silmissä jo silloin.

Siellä ei rauhaa ehditä saavuttaa ennen auringon sammumista kokonaan.

Lajimme on kaikkialla kykenemätön siihen.

Marjamaistakin ovat valmiita tappelemaan, kalastuskunnat vahtivat veteen piirrettyjä rajoja haulikot tanassa ja metsästäjät kopeloivat lahtipuukkoja vyöltään kun jotkut meistä haluavat susien ja karhujenkin kuuluvan lajimme pirstaleisiksi pieksämiin metsiin. 

Ja jos erehdyt kertomaan, että suojelet käärmeitä, voit laulella vain, että "ystävätkin kaikki ovat kaikonneet".