Mielettömän maisemat

             (Uunin yläasavukanavat poskikaatoineen; Virnuillaan vasta sitten kun eka tulitikku raapaistaan.)

25.5.2026 maanantai

Olipa kyyhkyläisellä väkivaltainen loppu käsillä; Hutiloiva haukka harasi kuitenkin tyhjää.

Selkä nitkahti sipulipenkkiä kääntäessä ikävästi. Kipukohta tuntuu oikean lonkan yläpuolella, että jospa vain joku lihas revähti.

Joutuu ehkä vähän makailemaan. Pistäysin omasotessa laittamassa kipulääkereseptit uusintaan. Entisiä kyllä olisi Sivullistenkadun liäkekuapissa...

26.5.2026 tiistai

Selkäsärky alkaa helepottaa vaikka en reseptiä ole vielä saanut. 

Fysioterapeutti soitti vasta nyt vaikka maaliskuussa olin nilkkasäryn tutkinnan perään vaivojani valitellut. Olisin päässyt sen pakeille, mutta turhaa se on kun  suoraan pitäisi lääkärin lähete laittaa esim. ultraäänitutkimukseen, että näkisi, mikä nilkassa vialla. Vai onko mikään, kunhan valitan vain. Sekin pari vuotta sitten tehty fyssarin tutkimus päänsärkyjeni syistä johti harhaan; eivät mitkään lihakset jumissa olleet vaan uniapneantapainen joka hengitystä öisin katkoo ja siihen löytyi apu niistä purentakiskoista.

G on käyttänyt V.W. Poloista jälkitarkastuksessa ja nyt se on tieliikennekelpoinen. Kalliiksi tuli!

Puutarhuri ajoi tätä kautta Jyväskylästä tullessaan ja toi tulilaastia pienen pussukan jotta saan yläsavukanavien kuristukset tehtyä. Valoin jo liiteriin kuivumaan niiden päälle tulevat laatat. Mokomiin  meni 4 säkillistä tulenkestävää valumassaa. Otti saatanasti selkään se duuni.

Oravat järjestivät illan päätteeksi häntänäyttelyn. Niitä on nyt neljä ruokintasäiliön kahta puolen ja hännät roikkuvat viistolaudan alta kuin Davy Crocetin hattukoristeet. Säiliössä on enään muutamat lusikalliset siemeniä, mutta kaippa ne jokaikisen koittavat saada pikkuetusillaan sieltä kaavituksi. Lisää en laita ennen kuin syksyllä. Kyyhkyjä ruokin maahan niin kauan kuin säkissä kauraa riittää. Olisi mukavaa nähdä kun ne tuovat honteloraajaiset poikasensa aterialle.

Ilmeisesti se tummempi uroskyyhky tuli juuri valkosipulipenkkiin varsien väliin ja näyttää kuin nukkuisi. Naaras lie pesää rakentamassa, vai tekevätköhän ne vuoroissa sitä. Tutkin asiaa kun se nykyään on kovasti helppoa: Molemmat kyyhkypuoliskot hoitavat ja ruokkivat poikasensa siittämisestä niiden lentoon lähtöön saakka tasaveroisina kumppaneina. Jopa kellontarkasti haudontavuorotkin!

Hölmöä aprikoida moista, mutta mitä aprikoisin jossain kaupungin kerroskolhoosikolossa? Pelaisin turhautuneena jotain typerää nettipeliä tai tollottaisin telkkaria, lihoisin ja laiskistuisin, kuolisin.

27.5.2026 keskiviikko

Sateisen hämärää vaikka ei sadakaan. Selkäsärky asettui tasaisen jomotuksen janalle. Viimeisin uni:

Vihreällä kummulla kasvoi kaksi tulppaania jotka olivat suuria kuin puut. Ne haukkoivat aukeilevilla terälehdillään ilmaa ja leyhähdykset kutittivat kasvojani. Tulppaanipuiden juurella kivisellä tasolla oli pieni hella ja sen ringillä kattila porisemassa. Koetin päästä lähemmäksi katsomaan, mitä siellä kypsyy (nälkä kurni), mutta aina kun olin ojentamassa kättä kannen kaaresta kiinni, kuva loittoni. Äidin keittämälle teerikeitolle tuoksui tuvassa kun heräsin.

Iltasella

Kävin kylän apteekista hakemassa särkylääkkeet. Viivyin n. ½ tuntia ja sillä aikaa Koljunpuron kohdalla olevaan liejukohtaan oli ilmestyneet karhunkämmenten jäljet. Oli lähellä sen näkeminen. Lie ollut nousemassa tielle jo kun ajoin mennessä ohitse.

En uskaltanut vielä jatkaa kasvimaahommia. Koetin korjata "Vako-Villeä", mutta putken sisällä oleva harjapyörä oli mennyt rikki eikä sitä voine korjata jos ei sitten joku ystävällinen hemmo tekisi osaa 3-d-tulosteena. Olisi sitten kyllä saatava lujasti ruostunut siemensipsuttelijaa pyörittävä akselikin irti joka näytti  niin pahasti vääntyneeltä, ettei sitäkään pysty ilman pajakäyntiä oikomaan, tai uusimaan. Varaosiahan po. kamppeeseen ei enään saa. Eskokaan ei enään elä joka kyllä akselin olisi uusinut kättä kääntäen. Lohtajan Hippi tekaisis kyllä tuon harjasipsuttelijan sillä kun on ne tulostuslaitteet ja on taitava hommassa.

Isä Vako-Villen joskus 1970-luvulla toi Säynesuolle ja kaippa sillä muutamatkin rivit juuresten siemeniä vaoteltiin. Miksi se sitten minun aittani alle on lojumaan eksynyt, niin siitä ei muistikuvaa haljun kaljuni alla liikehdi.

28.5.2026 torstai

Koski aamulla selkään sen verran kovaa, etten alkanut isommille hommille. Viimeistelin uunin savukanavien mutkia ja leikkelin palovillasiivut laattojen ja kannattimien väliin. Nostetaan painavat osat perjantaina M:n kanssa paikoilleen niin pääsen jatkamaan muurausta. Vettäkin ropisuttelee oikein kaatamalla joten lähden Kniin korjauttamaan lukulasit ja muillen asioillen.

Iltasella

Tullessa näin kaksi hirveä Hälilän kohdalla ja punahelttaisen ukkoteeren, joka soitteli soidinkutsujaan Tiilikkajoen sillan suoralla keskellä asvalttitietä. 

Kävin yhden syrjätien ajamassa päähän saakka. Siellä oli järvi ja paljon hakkuuraiskioita. Kaikki nekin salot ovat jo ties kuinka monennen "uudistamisen" kourissa murskautumassa selluliemiksi ja muiksi ihmisten tisleiksi. Kuorituilla turvesoilla kasvaa koivua ja muuta vesakkoa. Vuosikymmenten aikana niiden valuttamat elohopea- ja muut irtoainesten ruskistamat vesistöt vain ovat jäljellä ja sellaisina liejualtaina pysyvät hamaan maailman tappiin saakka. Eivät ne aiheuttajalajin olemassaolon aikana ehdi puhdistautua entiseen kuntoonsa koska prosessi, jonka ihminen on hetkessä aikaan  saanut miljoonia vuosia vaatineen kehityksen pilalle nurimimisessa vaatii ennallistuakseen myös miljoonat vuodet. Tätä ei politiikan kähminnänsopassa marinoitu ihmispolo kaikessa älyykkyydessään halua ymmärtää. (Kun luin juuri Arkadianmäellä meneillään olevasta turveväännöstä, painotan: Ei halua!)

Tien perillä olevan järven rantaan oli tehty vuosia sitten mökin perustusaikomuksilta näyttäviä kaivantoja, mutta homma oli tyssännyt muutamiinn kaivinkoneen kauhan kuopaisuihin. Mikähän mökkiaikomukset esti?

Lämmitin saunan, kylvin ja nyt alan muate. Liäkkeet panivat mahan sekaisin ja muutenkin vetämätön olo.

29.5.2026 perjantai

Kolkko ilma. Aamulla varhain kyyhkyt jo ruokailemassa. Kävin varovasti ovia aukoen ja näyttäytymättä talon vastapuolella ulkoasioilla, että saavat jatkaa ruokailuaan. 

Sattuisipa silmiin niiden pesäpuu kuten muutamia vuosia sitten Kaivonkorvella kahdelle poikaselle risuista ja oksista kasaan raavittu hatara alusta. Silloiset poikaset istuivat lentokykyisiksi saakka "pesän" viereisellä oksalla johon emot niitä ruokkivat. Mitenhän ne hautomisvaiheessa olleet munat lienevät hatarassa pesässä pysyneetkään?

Kohentelin kukkapenkin, lisäsin siihen miekkaliljojen eli gladiolusien miekkaa muistuttavia taimia tököttämään ja samettikukkia omaksi ryhmäksensä. Piti niille raivata vähän tilaa leviämään yltyviltä akillei'iksilta. Ehkä minusta tulisi jonkinlainen perennahöyläkin. Puutarhurilta saisin kaikki tarvittavat neuvot. Se kyllä tietää kukkapuolesta kaiken tarvittavan.

Mutta ei minusta kukkien yms. kasvien kanssa tarvittavaa sitkeyttä löytyisi kun nyt jo, parinkymmenen vuoden kaivelun, nyppimisen ja kasvimaalta metsään kärräämisen jälkeen ohdakejuuristojen keruustakin luovuin.

Viisi tammentainta, jotka Iisalamen Touhulasta viime syyskesällä toin ovat kaikki selvinneet henkiin ja pukkaavat jo silmua varsistaan. Merkkasin ne mustilla metalliputkilla, etteivät jää jalkoihin. Myyriltä ym. pitää ne suojata muutamiksi vuosiksi. Ovat ne ehkä liika lähekkäin toisiaan. Pitäisiköhän pari kaivaa ylös kun ovat vähän vahvistuneet ja siirtoistuttaa jonnekin muuanne. Tai antaisinkohan niiden sitten olla? Autioksi kun tämä paikka kuoltuani kuitenkin jää, on vain hyvä, että kaikki mökin ympärillä oleva peittyy kaikenlaisen maasta ponnistavan vihreän elämän peittoon. Vaikka ohdakeperkuleiden.

Jos olisin 30 vuoden päästä vielä elossa, niin ehkä näkisin tammien kasvaneen jo läpimitaltaan parikymmensenttiseksi ja latva kurkottelisi jopa yli kymmenessä metrissä. Oravat ja närhet kantaisivat talvivarastoihinsa niiden terhoja ja ehkä pähkinähakkikin paikalla viihtyisi... 

Miksi en jo 80-luvulla kun Muna-Olli väljänivelisen kaivinkoneensa kuokan mökkini perustusten paikalle maankamaraan rouhaisi alkanut suunnittelemaan ympäristöolojakin? Olisi täällä nyt mahtava arboreettumi kuin Tampereen Hervannassa noihin samoihin aikoihin. Siellä tuli monet kerrat kuljeskeltua yksin ja silloisen perheeni kanssa kun se oli aika lähellä Koivistonkylän osoitettamme.

Enpä tiennyt vielä silloin, millainen "sielunmaisema" itseenikään on iduillaan.

Iltapäivällä oravalla kävi tuuri kun lipesi kanahaukan kynsistä ja mätkähti maahan. Sypäkkään se loikkasi risu-heinäkasan onkaloihin ja haukka jäi harmissaan sen päälle sukimaan höyheniään.

Selkään ei koske, taidan lähteä pistäytymään Kajasteen avajaisissa vaikka myöhä jo onkin (20.30). Saunan jälkeen niin ramaisee, että parempi olisi jatkaa köllöttelyä aamuun saakka.

30.5.2026 lauantai

Aamulla jo varhain hallaiseen, mutta aurinkoiseen aamuun heräsin. Ehkä oli pakkasasteita ja harmittaa, jos nyt parhaillaa kukkiva mustikka siitä kärsii. Tai lakkiva kukkakin, ähs, kukkiva lakkakin. Kukka ei kaki, mutta se olisikin sitten itse kukkiva kakka.

Käväisin Kajasteella muutamat askellukset ottamassa. Ei mitään erikoista illassa, mutta komea oli täysikuun koristelema vihreä maisema tullessa. Tosin sitä pilaavat nykyään  kaikkialla koneilla revityt metsäraiskiot ja ainaiset, alakuloiset ajatukseni siitä, mitä kaikkia hirveyksiä luonnontuhonnan lisäksi lajimme tämänkin kesännousun aikana olemme valmiita tekemään, ja koko ajan teemme.

Ponsse, tuo vieremäläisen Vidgrénin perheen kultakaivos on vain yksi metsientuhon mahdollistava yritys, mutta millaista valtavaa hypetystä kaikki senkin yritysryppään ympärillä toimivat lajimme edustajat saavatkaan! Ropoakaan se ei valtavia voittoja tahkoavana yrityksenä pane välillisenä toimijanakaan metsätuhojen korjaamiseksi, painaa päälle vain tuhovoiman kasvattamisessa nyt, kun "rauta on kuuma".

Metsäteollisuus, metsäkoneteollisuus ja sotateollisuus ovat sisaruksia taistelussa elonkehän elossa säilymistä vastaan.

Kun tämä maailmansota on lopussa, on lopussa myös tuntemamme maailma.

Ennustajanlahjoja ei ole olemassakaan, mutta jos vähänkään on tieteen ja tutkimusten tuloksista perillä, johtopäätökset ovat rumat ja kolkot. Ei siiehn sen kummempaa ajattelua tarvita että tekin, joilla vielä jotain herttaisia kuvitelmia lajimme "hyvistä puolista" on, lakatkaa unelmoimasta ja tarttukaa tuhoavaa luokkaa kurkusta ja puristakaa. Ja helpoiten se tapahtuu, kun lakkaatte kuluttamasta ylimääräistä. Ette osta yhtään etelänmatkaa, ettekä kaupastakaan mitään, mikä ei autotta kotiin kantaudu.

Turha toivo, sanon peilikuvallenikin. Olen siis luovuttanut jo.

Olisi G:n ylioppilasjuhlat jos ei olisi reputtanut, mutta turha siitä on murhetta kantaa. Ei se itsekään kanna. Parit viime päivät se on tahkonnut muiden juhliin valmistujien hiuskuontaloita ja varmaankin se helpottaa oloa kun saa kavereilta tukea epäonnistumisessa. Vakaat hänellä suunnitelmat ovat, että syksyllä pinnistää ne kaksi reputettua ainetta tarvittaville pisteille. Juhannuksena täyttää vasta 19 v ja elämä edessä on jos ei Moskovan Zaatanan(Perkele!) pane maailmaa ihan oikeasti polvillensa. 

Nuo kaikki edellä näkyville isosta päästäni siirtyneet ajatukset kun iskevät, toivon todella raakaa loppua Moskovan tyrannille! Ja kaikille tyranneille; niiden aluillekin jo kohduissa vaikka syyttömiä äitejä kyllä säälinkin. Muutamat tunteettomat ekonomistitkin jotka talousennusteita ynnä muita ovat käyrittelemässä spoisin jänkään poljettavaksi wallstreeteineen. Muutamat tunteettomat kalasta- ja päästä-lentelijämiljonääritkin voisi heidän seuraksensa näytön vuoksi survaista.

Eilen kirjoitin "sielunmaisemasta". Se tuli mieleeni kun Napiksella yksi mukava tanssitettava kysyi, että mikä minun sielunmaisemani olisi. En ehtinyt siihen oikein vastata kun hän sanoi omansa olevan mökkimaisema, ja nimenomaan siellä yksinollessa. Taisin vähän samaan suuntaan vikuutella vaikka ehkä teki mieli syventyä siihen "sielu"-sanaan kun en sellaisen olemassaoloon usko. Metaforanakin se kärsii siksi, koska sana liitetään uskonnollismystiseen olemattomuuteen.

Olisin ehkä sanonut, että mielenmaisema käy, mutta ei sielun-. Tai ehkä mielettömänmaisema, joka kylläkin tarkemmin ajateltuna olisi monitulkintaisempi. 

Onko se "mieli" ihan oikeasti mieletön, siis ontto sisältä vai mielisairaan mieletön? Tai niin kuin kuulee joskus hihkaistavan, miten mieletön tunnelma tms...

Suomenkielen maustettuna savonmurteella saa sellaisille jengoille kuin resursseissa kullakin luovuutta piisaa.

Minulle mieli kuitenkin on se, mitä minä olen sisältä niin kauan kuin hengitän ja elän. Kenellekään en sitä "maisemaa" perinnöksi voi jättää. Se humpsahtaa olemattomiin kuin vappupallosta ilma kun viimeisen henkäykseni henkäisen. Niin kuin Äeti jonka hentoista, hiipuvaa hengitystä jouluna 1995 sairaalasänkynsä vieressä viimeiseen suhaukseen asti murheisin mielin seurasin.

Sielu, jos sitä olisi, olisi löydetty jo aikoja sitten kuolevaa ihmistä tutkiessa ja videoitaessa. Koska kuolemanprosessin koko tapahtumaketju on tutkittu ja dokumentoitu tarkasti eikä sielua ole pystytty erottelemaan vadille siihen kuolleen ihmisen munuaiaisten ja aivojen viereen rosterivadille, niin kyllä sen olemassaolo huuhaaolettamukseksi on jäänyt ja jää.

Ihmisestä kun elo sammuu niin silloin sammuu hänen osaltaan kaikki. Tämän oikean tiedon luulisi kaikkia helpottavan, mutta eikun yhä vaan jatketaan löperöintejä kuolemanjälkeisistä elämistä.

Sitä kyllä on, mutta vain meidän, jotka olemme kyenneet lajikirjomme eloa jatkamaan (siirtämään geenejämme) suvullisesti. Tosin atomeinahan kaikki, tuhkatutkin, jatkavat olemistaan, mutta ei sillä mitään tekemistä sielu-luulottelun kanssa ole.

Jahas, menee taas samojen jankkaamiseksi minulla, mutta niin ovat mediatkin yhtä ja samaa tappamista ja raiskaamista ja niillä käräjöintejä. Omat ohjelmansakin, nuo ällöttävät true crime-dokumentit ynnä muut ovat vallanneet telkkarissakin alaa kuin jättiputket ja lupiinit Venäjän Karjalan. (Pian myös Suomen.)

Mutta mikä pahinta, suuri osa noista ohjelmista ovat jopa totta.

Keittelin näitä jatustellessani kattilallisen keittoa kuin olisi suurempikin porukka sitä tarvitsemassa. Vaan eipä sitä enään viikon päästä ole silti. Seuraavaksi komennan itseni muuraushommiin!

(Jokin epäsuhtainen jääräparisko paneskeli auton tuulilasilla eikä pudonnut edes satasen vauhdissa.)

Kyyhkyläiseni, kuiskasi kyyhkynen toiselle kyyhkylle

13.5.2026 keskiviikko

Kaeppa se kesä on  kun käet kukkuu ja eilen huarapiäskikin iäneti ilimassa  hornettimöyrijöehen kanssa kilipoo liitelj'.

Unessa oli muitakin hyvinnukkujia samassa huoneessa ja kaikki aukaisivat silmänsä samalla hetkellä kun itse luomiani raotin. Ne näkivät samaa unta jossa kyseltiin ajan kulumisia, ja että uutiset pitää katsoa koska siellä kerrotaan Moskovan Zaatana hukkumisesta Tonavaan.

Intin, ettei se Tonavaan ole voinut hukkua kun ei sillä ole asiaa ulkomaille, mutta viereisellä patjalla nainen, jolla oli pienet nänninnäpykät ja mansikkahilloa suupielissä (söi lettuja) intti takaisin, että kyllä se Tonavaan pyllähti.

Eilisen yhtämittainen muuraustuokio venyi kymmentuntiseksi suunnitteluineen, tiilien lonimisineen, kantamisineen, siivouksineen. Pääsin jo hiili/tuhkasyvennyksen tasoon. Pohjaksi asensin vuolukivilevyn ja toinenkin samanlainen on, jonka laitan hiilikuilun katoksi. Tulenkestävät tiilet sivuille ja takaseinään. Hitsasin jatkopätkän häkäkäryputkelle, mutta silti se tulee hankalasti syvennyksen nurkkaan. Vuan eeköhän tuon sua jotenkin paikoilleen kolottua.

14.5.2026 torstai

Nyt ovat olleet haukat liikkeellä. Ensin aamupäivän kierteisiin tuuliin korkealle muutamien poutapilvien alle nousi peräti kolme hiirihaukkaa ottamaan suuntimia jatkaakseen pohjoiseen, tai jonnekin, ja sitten lekotteli alueella sinisuohaukka pikkulintuja häiritsemässä. Linnusta ei voine erehtyä: Höyhenpeitto siniseen vivahtavaa vaaleaa ja mustat siivenkärjet; On se täällä aiemminkin siipiään levitellyt.

Käet kukkuvat jo täysillä. Kaksi kyyhkyä ruokinnalla. Ripottelin polulle kauranjyviä ja pianpa ne niitä peräkkäin nyökkästen olivat nokkimassa.

Luonnossa on naimisten aika ihmisiksi ilmaistuna. Punakylkirastaat panivat kasvimaakynnöksellä ja tikkaparisko lepänoksalla. (Tikoilla kuuluisi kyllä olla jo haudonta vähintään menossa? Ehkä ne saivat encorren...) Saunalle kun tulia eilenillalla sytytellessäni istuin jakkaralla ovi auki, niin hiiriparisko juosta viipetteli peräkkäin joista se puolta pienempi uros yritti nousta naaraan selkään luiskahtaen aina pois. Ehkä homma sitten onnistui kun sujahtivat trukkilavan alle temuamaan.

Uunimuuraus eteni tuhkakuilun yläosan asennukseen ja arinan alusen hiekkaosuuteen. Häkäputkikin asentui lopulta kuin itsestään sopivalle hollille, piti vain ronteloida toistakin päätä muurauksen suuntaiseksi. Suuvasin palovillalla rautaputken tiiliä vasten olevan osuuden.

Saattaa aitassa vuosia odotellut suuri peltiastiallinen kvartsihiekkaa riittääkin ettei tartte lisää lähteä haeskelemaan. Meinasin murskata vanhoja porsliiniesineitä sekaan, mutta Puutarhuri mainitsi niiden sisältämistä myrkyistä, joten tutkin asiaa ja niinhän niissä vain onkin; Lyijyt ja kukkakuvioiden kaddiumit liukenevat kuumuudessa ympäristöön. Varsinkaan sotien jälkeisten itäsaksalaisten porsliiniastioiden raaka-aineista ei kukaan tiedä, mitä ne sisältävät.

Iltasella

Menipä jälleen myöhään. Tein viimeiseksi ison satsin laastia ja pakkohan se oli tuhlata joten jatkoin tiiliskivien liimaamista uunin sydänmassaan aina kahdeksaan saakka. Äsken kävin saunassa. Klo on 21.30.

M&S olivat saaneet videoitua kolmen karhun liikkeitä metsäraiskion laidalla tästä ei niin kovinkaan kaukana. Kaksi isompaa ja yksi pienikokoinen. Uroksia ja yksi naaras? Mutta olisivatko mörköuroot niin sopuisasti jakamassa yhtä emoehdokasta kuin miltä videolla näytti? Tai sitten ne tallustivat metsänpeittoon ratkaisemaan panovuoroja verissäkuonoin. Taisin onnistua videon siirtämisessä tännekin...

Netin tietolaari kertoo karhujen lisääntymisriiteistä näin: "Karhun kiima-aika on touko-kesäkuussa ja se on kiivaimmillaan kesäkuun puoliväliin mennessä. Tänä aikana uroskarhut liikkuvat aktiivisesti ja päättömästi etsien kumppania, ja ne voivat taistella rajusti naaraista. Karhu on kiima-aikana ketterä ja voi liikkua laajalla alueella."

Ei tuollainen kiimatuskissa liikehtiminen tuntematonta itsellekään ole kun vähänkään nuoruudenaikaista muistinlaatikkoa penkaisee.

15.5.2026 perjantai

Heräsin ½4. Kuurainen maa kielii pakkasasteista. Kun ikkunan ääressä kahvia horin, niin polulle jyvänsyöntiin tullut kyyhkyparisko suoritti pariutumisriittejään samalla nokkien jyvää kupuunsa. Peräkkäin menivät kuin äkkinäiset letkajenkkaa; hyppy hyppy hyppy ja pitempi hyppy, sitten pyörähdys, pyrstön keikutus, nokan nyökyttely ja taas sama määrä hyppyjä samaan tahtiin.

Kyyhkyläisten tanssi keskeytyi äkisti kun peräti kaksi varpushaukkaa syöksyi mitään kynsiinsä saamatta punatulkkuparveen ja sitten kuusten oksille ruokinnan taakse. Varmaan niidenkin osumatarkkuutta lihapalaan kiinni sekoittaa tällä hetkellä rajusti elimistöä kouriva kiimankutka. Peräkkäin ne pian jatkoivat matkaansa petäjikköön lisääntymään. Tai saalistamaan ensin, jotta jaksavat.

Tein uuninsuuluukun alapuolen ja hiilinielun kohdalle vormauksen ja siihen sankollisen lakivalumassaa kuivumaan. Pitää lähtä hakemaan Kajaanin Starkilta arinatiilet ja Käyttöraudasta luukunympäryspelti, pesettää samalla vähän pyykkiä Sivullistenkadun koneella. Ehkä ne ehtivät kuivahtaakin ulkonaruilla. Klo on ½7 kun lähden  ajeleen aurinkoiseen aamuun.

Iltasella

Knissa meni iltaviiteen saakka joten enpä juuri mitään sieltä tultua viitsinyt ruveta ähräämään.

Puutarhurilla oli vapaapäivä ja se teki kasvihuonehommia. Oli vaihtanut mullat ja istutteli ainakin tomaatintaimia ja kurkkuja. Lie yrttejäkin tökkinyt. Punaiset tulppaanit jo kukkivat perennassa..

G reputti Yo-kokeissa parit aineet joten ei ole lakkiaisjuhlia tällen keväällen. Ehkä sitten syssymmällä.

Huomiseksi on luvassa sadetta, että joutuu laastit ja kaksi takimmaista arinatiiltä leikkomaan kastumisen alaisena. Se on kyllä niin kovasti pöllyävää duunia, että sade on vain hyväksi. Tulitiiliäkin joudun muutamia joka sivulle pätkimään jos en sitten lyö muurarinvasaralla niitä katki. Hanslankarille olisi monenlaista hommaa lajinsa jos sellainen täällä olisi. Tai vaikka hitsaustaitoinen siivooja...

Tähän mennessä olen varsin hyvin saanut tulisijaa aikaseksi, että eiköpähän se siitä.

                                                  Idänkäki (Cuculus optatus)

16.5.2026 lauantai

Kun aamulla varhain aloin rakennella tavanomaista keitoruokakattilallistani huomasin linnun lentää leuhahtavan  tolpannokkaan kasvimaan laidalle. Elikä tämä on jo kolmas kesä kun sama(?) idänkäkiyksilö(?) saapuu samoin kuvioin. 

Lajille varmistusta ei ole asiantuntijat edelleenkään antaneet, että se on vain minun omaa päättelyäni. Bongareita tai muita tinttituntijoita  ei tuon linnun ilmestyminen Unimäkeen ole edes kiinnostanut vaikka niin kohkavat niistä, jos jossain muualla on vilahtanut. Laitoin viimevuotisen "pongaukseni" kuvineen yhdelle toimittajallekin, joka Sotkamoesiintymästä tekstiä pukkasi, mutta ei sananlirahduksellakaan se vastannut, että olokoot. Kyllä tiällä lintuin, kiärmeitten, ahmain, susien ja karhujen kesken ihan hyvin pärjäillään ollaanpa myö ketä ja mistä tahansa.

Olisipa sittenkin tehokkaampi kamera! Nehän saavat jo kännyköilläkin parempia kuvia kuin minä Nikonillani. Mutta ehkä niiden hintakin on jotain aivan muuta kuin lelujeni. Paskat kuvien laadusta yleensä, mutta silloin kun harvinaisempaa kuvattavaa paikalle osuu... Eilenillallakin myöhällä auringonlaskussa pilvet olivat kuin punaisia makkaramahoja pohjoisen taivaalla, mutta turha niiden värejä minun on yrittää tallentaa. Kaippa sen saisi tehtyä jos opettelisi tekoälyllä teknistä valehtelua. Tai olisi Reitarin pensselit ja muut vermeet, ja maalaamisen intohimot.

                                        Taivaanvuohi (Gallinago gallinago)

Iltasella

Käkikaveri tuli iltasella jälleen istumaan tolpannokkaan josta se välillä pyrähti kasvimaalle nokkaisemaan matoa kupuunsa. Istui se Markun sarvitraktorinkin kahvalla jonkin aikaa, ja petäjässä. Pikkuiset linnut luulivat sitä haukaksi kun pakenivat kaikki poies. Vain taivaanjäärä uskalsi tulla lintupöntön päälle katselemaan ensin maata nokallaan aikansa tökittyään.

Olin jo puolikylittäin lähdössä Ilvekselle avajaishumpalle, mutta sitten tulin järkiini. Paistoin muutamat letut ja nautin ne omppuhillon ja kahvin kanssa kupuuni. Lettuja paistaessani se käkikin pihaan liihautti uudestaan niin, että minulla meni letunpaisto vähän kuin vasemman käen hommina.

Tänään muuraus ei kovastipaljoa edistynyt, mutta kaksi arinatiiltä leikoin sopivaksi ja eka kerroksen tulitiiliä liimasin paikoilleen. Myös etupeltiin leikkasin uuninsuuluukkua varten aukon ja koeasensin niitä paikoillensa. Porasin luukunkehykseen jonkun lisäreiän. Alataitteeseenkin niin, että tein samoille kohdin reiät myös valuun johon kehyksen messinkitapeilla kiinnitän. Pääasia että kehys ei ala lonksumaan kuten ovat tehneet monet niistä, joiden aukomista olen elämässäni harrastanut. Sivullistenkadun uuninkehystäkin olen korjannut ainakin kaksi kertaa ja se edellinen täällä oli yksi epäonnistuneimmista kiinnityksistä mitä olen nähnyt. Sivuilta kiinnitän kehyksen hehkutetuilla rautalanganlanganpätkillä vaikka pyöränpinnojakin olen varannut. Ehkä pinnat olivatkin Hemulimuurarilta väärä valinta sinne kotio? Tiällä Villemuurari oli kiinnittänyt kehyksen jo valaessaan elementtiin joka mureni kauttaaltaan.

Tämmöistä se on kaiken rakentamisen kanssa iänkaiken, että en itseäni paremmaksi ala tekemään. Saattaa osoittautua tämäkin taideteos vain kuin Kalle Päätalon kotiin hirsiperustukselle paikkaansa hakemaan uunin muuranneen "Satusedän" luomukseksi. 

Tiällä uuninperustukset ovat niin vankat, ettei keikkumisesta pelkoa ole. Ne tein betonipylväiden päälle 1986 kesällä 2,5 metrin  syvyyteen kerralla valettuna "öljynporauslauttana" ja hyvin se on Kuopion keskustasta puretuista tiilirakennuksista muuratun piipun painon kestänyt puhumattakaan Villen uunista. Aiemmin muistelin, että ne puretut rakennukset olisivat olleet myllyrakennuksia, mutta ne olivatkin "Suojalan" (Suojalinna) joka oli tehty 1920-lopulla, tai niillä paikkeilla ja purettiin 1986. Joka tapauksessa hyviä tiiliä edelleen muurailla täytöksi Unimäen uuninsydämiin.

Tiiliä rahtasin kokonaisen rekkakuorman verran jotka kipattiin pihatien suulle jossa silloin sijaitsi melkoinen liejukko. Siinä samassa liejukossa penskana ryvettiin ja sen ylitse on minutkin ensi kertaa syyssateiden aikana tupaan Pakuran taksista kannettu kun Nurmeksen wanhasta sairaalasta on ensin haettu.

Ja nyt voin vain todeta, kuinka vähäpätöinen on maailmankiertueeni ollutkaan kun ympäri olen käynyt ja yhteen tullut...

17.5.2026 sunnuntai

Päätä särki helevetisti ja piti nousta kahvinkeittoon. Klo oli viisi. Siitä se kipu hälveni vaikka en lääkettä ottanutkaan. Lienen kuorsannut taas jylisevästi kun ne kiskot piti jättää pois käytöstä koska menivät vuoden-kaksi käytöstä rikkipuhki.

Unet olisivat kivoja muistella, mutta päänsäryn takia en viimeisintäkään nyt saa mieleeni, vain sen helisevän tunnelman.

Akkateeri oli pihalla kun ulos kampesin. Se ei hetkeen osannut päättää, lähteäkö karkuun vai sujaltaisiko oven alitse sisälle. Lie vaikka Kivakuilussa käynytkin kun se oli aivan siinä ovien edessä pyrstö sisäpuolella. Jyväsäkki on halkopinon vierellä korvossa, ettei se sinne ole älynnyt kurkata. Jos kärppä olisi sattunut samaan aikaan samaan tilaan, olisi siinä höyhenenpölläkkä hetken käynyt. 

Euroviisuista minulla ei ole paljoa sanottavaa. Olivat ja mänivät enkä edes Suomen "biisiä" ole kuin pätkän kuunnellut. Krumeluusi ja muu hässäkkä sen miljardeja liikuttelevan ja ympäristöä tuhoavan, silmiä särkevän, säkenöivän sonnan ympärillä on kuvottavaa. Musiikkia muka!

Eikö lajillamme todellakaan ole muuta tekemistä täällä käypäläisten planeetalla? No, tietenkin sotiminen verissä päin ja muu saatanallinen toiminta jolla ei muuta kuin nopeutetaan kaiken loppumista.

Helteiseksi ehkä päivä tokenee. Tuomi alkaa kukkia ja lehti koivuihin lävähtää.

18.5.2026 maanantai

Niinhän se tuomi paukahti kukkaan ja haju saunan luona on lausein kirjoittamaton.

Aamulla aikaseen Iisalmeen hakemaan lakivalumassaa. Ostin viisiä säkkiä a' 40€. Muuten tavanomaiset asiakierrokset siinä kaupungissa. ÄNnän kanssa sen työtauolla kahvilla ja sitten heti takaisin. Vaikka ei se mitään "heti" ollut kun klo oli jo ½-päivä takaisin tultuani.

Valoin uuninlaen, meni 4 ja ½ säkillistä massaa. Vatkasin ne peltisankoissa ja kannoin vormuun. Pirun painavia nostella uunin piälle iteksenä. Selkäänkin sattui se homma. En jaksa tällen päivällen muuta.

Kyyhkypariskoa piti ootella, että ehtivät ruokailla ennen kuin menen saunaan. Ovat edelleen arkoja eivätkä taida minuun tottuakaan. 

Olen minä kyllä yksi höpsö kun lintujen kanssa pihamaakäyntejä jonotan.

19.5.2026 tiistai

Jälleen varhain ylhäällä niin kuin linnut nuo varhaiset matoja kasteiselta nurmelta nappailemassa. Piähän koskoo! 

Pitkäksi kastikaskin venyy kun rastas sitä hännästä kolokäytävästään vetää. Tai enpä minä tiedä, kumpi pää sillä nokan puristuksessa kulloinkin on. Omituinen on sekin homma kun ajattelee: Miljardeja ja miljardeja matoja pitää maan sisällään kasvattaa syötäväksi miljardeille linnuille. Rastaan muona on kuitenkin ekologisempi kuin matomaiseksi keitettävä, italialainen pastamakaroni teollisine prosesseineen ennen kuin homo sapiens-eläin tomaattikastikkeessa niitä huarukkaansa kieputtelee tuhansissa ravintoloissa ja kotikoloissaan.

Iltasella

Savupeltien korjaus ja niihin varsien jatkot. Vanha uuninpelti oli pienesti puhki palanut joten ronteloin sen kärkeen kolon ja hitsasin siihen uuden palan. Käytin sitä sitten kylällä Wanhan Panoaseman Pekan migillä paranneltavana ja samalla teetätin kierteiset kolot pariin biljardipalloon joista pellinvarsiin tuli erikoiset vetimet. Numero 1 keltainen on uuninpelti ja numero 2 sininen häkä-. Varret asennan metalliputken sisälle ja liikkunevat käytössä paremmin uuninmuuraukseen asennettunakin kuin ne entiset juuttuilijat. Uuninpellistä en kyllä mene takuuseen kun sen valurautakehys tuntuu edelleen tiukalta siellä syvällä jossain vaikka hioin peltiä jokaiselta kantilta.

Maailmanjärjestyksen muokkaajat Aasiassa ramppaavat: Usan SuurMöliskö kävi ensin Kiinankeisarin jalkoja nuolemassa ja nytten sinne samoin aikein matkustaa matelemaan myös Moskovan Zaatana. 

Kun tätä näytelmää katselee Unimäen persesilmän kokoiselta pläntiltä niin se näyttää mitättömämmältä tapahtumalta kuin hiiripariskunnan naiminen pilkehönnän kynnyksellä. Naurettavin on se Moskovan pikkuinen kellarijellukka joka valtavan lentokoneensa portaita laskeutuu kuin tulitikku-ukko...

Historian valossa naurettava tapahtuma edelliset vierailut ovatkin. Nykyistenkin diktaattorien maailmanpolitiikka on tavalla tai toisella ennen koettua näytelmää. Vain kulissit prameutuvat entisestään ja elintilakysymykseen liittyvät raakuudet ja ne mahdollistavat kidutus/tuhovälineet monipuolistuvat. 

Tämä Jomo Sapiens-apinalaji elokehän ohjaimissa on aivan sama paskaläjä kuin iänkaiken ennenkin. Ai, kirjoitin että Jomo... Olokoon. Päätähän sen touhut jomottavat akuutin ja täydellisen tuhon odottelun lisäksi.

20.5.2026 keskiviikko

Äkkihelle, mittarissa oli pahimmillaan +25.

Vein jäteöljyjä ja muita myrkkyjä sisältävää roinaa takakontillisen kierrätysrekkaan joka käy parin viikon välein kylällä. Oli jonoa ja rojuastiat täyttyivät siellä nopeasti. Ihmiset siivoavat nurkkiaan eikä tällä planeetanpallukalla ole niin pientä kylää etteikö roinan kerääminen asialle vihkiytyneille firmoille kannattavaa businesta liene.

Helvetinmoinen päänsärky joka herätti jo kahdelta aamuyöstä eikä oikeastaan lakannut ennen kuin nyt iltasella. Tein silti uuninmuuraustakin ja korjasin illan viimeiseksi mokanikin kun tein toisesta pellinvarresta kymmenen senttiä liian pitkän. Koska peltiä ei enää saa suojamuurauksen takaa kokonaan pois, katkaisin palan pois ja kulmarautaan puristettuna hitsasin lyhennetyn pallopään takaisin. Eikä syttyneet tuvassa paikat palamaan.

Nyt on niin hontelo olo, että on alettava muate. Laitan rikkonaiset purentakiskot hampaitteni väliin, että jos se auttaisi eikä päänsärkyä huomenna olisi. Saunassa kävin jo. Klo on 22.

21.5.2026 torstai

Nukuin hyvin viiteen ja on komea aamu. 

Unessa olin äNnän kanssa Poroveden uimarannalla. Läheinen Olvin kaljatehdas oli tulessa. Yksi palomies paistoi sinappiputkiloveneessä istuen pitkän haarukkakepin päässä tehtaan nurkkaa nuolevassa liekissä makkaraa ja toinen kirjaviin haalareihin sonnustautunut kypäräpäähemmo ruiskutti sen päälle pilsneriä joka isona höyrypilvenä nousi taivaalle. Katkuinen savu leijaili paksuksi matrassiksi järven pinnalle ja haisi palaneelle maltaalle. Kaivoin repusta termoskahvit ja eväät ja oltiin kuin palomiesten pystyttämää näytelmää katsomassa. 

Päätä ei särje, että pakko minun on investoitava uusiin purentakiskoihin koska ne auttavat selvästi. Eilen päänsärky vaikutti elämänhaluun lamaannuttavasti ja ajattelin illalla viimeiseksi, että mitähän vittua minä täällä enää viitsin urakoida joutavia ilmaiseksi, tai touhuistani jopa itse raskaasti maksaen.

Puutarhuri olisi tarvinnut autoa Jyväskylän reissulleen, mutta en luvannut omaani kun  huomenna menen vanhimman veljen 75-synttärikahveille Siiliin. Menköön hän siis junalla vaikka kaupungista on vielä jatkettava bussilla määränpäähän.

(Oli Paulus luvannut Tojotanrottelonsa lainaan.)

Se Polonen ei vieläkään katsastuksessa pompauttaneita häkäarvoja alittanut. Pitää kokeilla vielä uuden katalysaattorin laittoa, mutta se menee ensi viikkoon. Sitten jos asia ei sillä korjaannu, luovutan, sillä rahattoman rahaa on remppaan palanut luvattoman paljon.

Ikkunan alla tuluppaanit alkavat aukeilla ja kevätvuohenjuuret keltaisena pohottavat. Olisi raparperiakin kiisseliksi keitellä ja piirakoiksi paistella. Jos olisi intoa niin nokkostakin talven tarpeet voisi kerätä kuivumaan. Vaikka ei se kyllä mitään herkkua esim. puuroon sekoitettuna ole. Maistuu ihan heinäladon pohjallisille.

Vakoiluhommatkin alati mielessä: Alkaa olla jo kiire; Missä kinkamassa alan potunlaittoon? Juuresten siemenetkin pitäisi vakoihin ravistella...

Iltaselle

Pitkä pv takana, mutta lakiosan yläpuoliset savukanavat ja seinämät ovat nytten valmiita. Pikkuveli kyllä viestitti, että kurista takimmaisia, lieskojen nousun viereisiä poskikaatoja pienemmäksi kuin etumaisia niin liekkejä riittää koko kanavan matkalle dessä oleviin kaatoihin saakka. Ajattelin asiaa ja niinhän se on. Pitää parit pystytiilet kuristukseksi liimata. Yläkanavien nuohousluukkujen tarpeellisuuttakin pitää vielä harkita. Uuneja muuraillut Länsikairan Jouko sanoo niiden olevan täysin turhia...

Ny en jaksa ajatella mitään. Käyn saunassa ja uinumaan.

22.5.2026 perjantai

½6 heräsin. Pikkuisen vettä tihhuuttaa. Kun olen aamiaisen tankannut, lähden Kuopioon ja sitten Siiliin Jykyn synttärikahveille puolilta päivin. 75:n ikään veljeni kehitysvammastaan huolimatta on huokunut.

Jos J:nkin elämänkulusta aikajanadokumentin laatisi, niin monelaisten yhteiskunnallisten mullistusten lävitse sekin polku on pitänyt mutkitella. Eikä hänellä itsellä sananvaltaa käytänteihin ole juurikaan ollut. Rikkaan Siilinjärven sostoimen "hyvinvointiosasto" pompottelee vanhuksia ja vammaisia asukkaitaan vaikka ihmisten kansoittama Maa-planeetta sotien ja vaivojensa kourissa muutenkin tuskissaan vääntelehtii. On paljon niitäkin, jotka veisivät vammaiset ja vanhukset ja muutkin yhteiskunnan elätettävät saunojen taakse.

Muinaisella maapallon asutusmallilla niin tehtiinkin: Jyrkänteeltä alas vain elinkelvottomiksi jo varhain havaitut vauvat. Ja kun ihminen itsensä vanhaksi ja kyvyttömäksi tunsi, on ollut luonnollista, että hän on kontannut syrjemmälle kuolemaan.

Mitä meiltä ns. terveiltä sisaruksilta lapsuuden kokemuksena puuttuisikaan jos suurperheen neljä kehitysvammaista veljeä olisi isä Unimäen lahon mökintötterön nurkkipiähän jaloista pidelleen kopsautellut kuin Turva-koiran kun olisi huomattu, ettei nämä terveen kriteereitä täytä? 

Olisi isä voinut minutkin bonuksena teilata jotta olisi yksi suu vähemmän ruokittavana. Ja kun katson taakseni, ei maailma mitään siinä menettänyt olisi. Ehkä joitakin tunnollisia, uusia veronmaksajia muutamat vain.

23.5.2026 lauantai

Vesisateisen vuorokauden jälkeen alkaa taivas retkeilla poutaan. Aamulla oli takkururkkinen kettu ikkunan edessä ja toinen, ehkä sen poikanen marjapensaan takana niin, että häntä vain näkyi. Olikohan niitä useampikin? Kameraa en ehtinyt viritellä kun olivat loikkineet selluliemikuusikkoon näkymättömiin.

Tökkäsin eilen närhien nokittavaksi puiden oksiin kaksi Poutun ällöttävän makuista mustaamakkaraa jotka eivät olleet tamperelaista, oikeaa Mustaa Makkaraa nähneetkään, niin että olisiko kettuemo ne haistanut.

Iltasella

Aloin aamulla varhain vakoilemaan pottuja multaan. 7 penkkiä a' n. 30 siemenpottua vakonsa, että jos kilon per kipale tuottaisi olisi kellariin syksyllä säilöttävää yli 200 kiloa. Mutta yleensä luomupelto ei tuota niin paljoa. Puoli kiloakin on ihan hyvä kasvukertymä.

Ohdakkeiden juuria en alkanut lainkaan kerätä pois. Niitä olisi tullut metsään kärrättäväksi kottikärryllinen toisensa perään. Nyt kun katsoo pottuvakojen kohoumia, niin hirvittää juurenpätkien valtava määrä. Ei ole minulla monasti ollut nuin huolimaton jälki kasvimaalla...

Olisin ehtinyt sipuli- ja porkkanapenkitkin laitella, mutta alkoi selkään sattua niin ajattelin jatkaa huomenna. Panin tänään siemenistukkaatkin vasta likoamaan. Huomenna saattaa jälleen sataakin, että se ei tietenkään mukavaa peltotyön puolesta ole.

Jos lähtisi Napishumpalle.

24.5.2026 sunnuntai

Iltasella saunan jälkeen katselin ruokinnalle päin ja niinhän se vain kyyhkysparisko koikkelehti tiputanssiaan valkosipulipenkin kehikon päälle lemmiskelemään. Itse aktit joita oli kaksi, olivat melkoisen nopeita suikkauksia, mutta se sukiminen ja toistensa nenien.., eiku nokkien puristelu ja hierominen jälkeen päin kesti molemmilla kerroilla varmaankin 10 minuuttia. 

Mukavaa oli katsella kun ne vuorotellen sukivat hellästi kaulan ja kallon höyhenpeittoa ja kun toinen lopetti, toinen teki saman rituaalin. Jonkinlaista ihmispariskojen kaltaista suuteluakin siinä tapahtui, ehkä "kielittelyäkin". Voisi ihan hyvin kuvitella, että kyyhkyssydän siellä lemmestä pakahtuneena sykkää samaan tahtiin niin kuin eilenillalla Heidi Pakaroineen lauleli. Sykkiikö se samaan tahtiin ihmisellä, niin varmaankin vain jossain nuoruuden illusorisissa hetkissä.

Oma sydämeni on niin arpinen, etten anna sen enään sykkiä näille asioille kuin näytiksi. Tulee alakuloinen olo jo menneisyyttä käsittelevistä unistakin joita yhä näkee. Tällaiselle ikäiseni lemmenaprikoinnille nauravat Kuopion kuolleet hevoisetkin.

Helliä hetkiähän ne ovat kyyhkyilläkin, mutta sitten heilläkin alkaa ankara raadanta perillisten hengissä pitämiseksi. Ehkä turhaan kun jo elokuussa joku nälätön ihmisolio posauttaa nuoren pataansa. Tai ihan huviksensa vain.

Tilasin adLibrikseltä tabletille Anthony Beevorin Rasputin ja Romanovien tuho -teoksen.

Vaikka pikkuisen turhautuneella mielialalla ajelinkin eilen Naapurinvaaralle, niin lopulta oli mukaviakin hetkiä illassa.

Yölintu imi nuoria lavan reunalle niin sankan muurin, ettei ylälavalla liikkumaan sopinut; Joukkosuggestio toimii aina vain. 

Olen joskus lukenut em. aiheesta ranskalaisen Gustave Le Bonin kirjaa Joukkosielu (1895), mutta sanoakseni enemmän olisi se luettava uudestaan.

Saunan luona tuomi lopetti kukintansa ja terälehdet varisevat vihreään maisemaan kuin lumi.

Kävin itsesensuurituomarina poistamassa (hienosti sanottuna editoimassa) osan kirjoituksistani ja lumpsautan nyt päiväkirjan kannet (läppärin) kiinni ja mänen muate. Koko viime yö oli täysin uneton.

Kevään kyiset lemmenhetket

27.4.2026 maanantai

Enpä kirjikään näkemästäni unesta koska olin itse sen kulkua käsikirjoittamassa eikä unitehtailija jakanut julkaisuoikeuksia. Siinäpä kiteytettynä se, mitä uni käsitteli; itsesensuuria.

USAssa kansalaisilla alkaa olla mittakannut täynnä SuurMöliskön aiheuttamaa pahaa verta sillä epätoivoisia salamurhayrityksiä katastrofista toiseen taluttavaa johtajan irvikuvaa kohtaan riittää; Juostapa nyt haulikon kanssa turvamiestungoksen ohitse yleisömuurin takana röhnöttävän paskaläjän lähelle ampumaan siitä roiskeet lavalle!

Oikea salamurha tarvitsee nerokkaamman suunnittelun ja toteuksen, ei mitään pöljäparveen ampumisyritystä. 

Toisaalta summanmutikkayrityksissäkin on itua, sillä eivät turvamiesarmeijan mielikuvittelijatkaan kaikkein typerimpiä osaa etukäteen skenarioida. 

Likeltä onnistuminen liippasi Reaganinkin murhaa kadulla yrittäneellä, mieleltään kipeältä John Hincley Jr.ltä, joka selvisi itse hengissä kymmenien turvamiesgorillojen pyssynpiippujen edestä. Elää tietojen mukaan edelleen vapaana, mielisairaudesta parantuneena taiteilijana. Kohteensakin sai kuolla vanhuuteen kaikessa rauhassa.

Gorilla-synonyymi näissä yhteyksissä on syvästi gorilloja loukkaavaa yhtä kuin se, että gorillasta on tehty joskus joku ällöttävä elokuvakin jossa sen keinohahmo on pantu särkemään  kaupunkien ihmiskekoja. 

Hain Siilistä Tasper-merkkisen voimageneraattorin (5 kW). Tekemistä sen kunnostamisessa on, mutta ehkä se rupiaa pelittämään ja saan kolmivaihevirralla ärjyvän pöytäsirkkelinkin lankunhalkaisuun.

Kävin Kasurilan Shellillä kahvilla (pahaa oli). Kahvittelun jälkeen käyskentelin sen vieressä olevan Oikeakätisen rantalepikossa. Elon lyhyyden tietäen huokailin tarpeettoman draamallisesti; "Siitä on  aikaa."

Hakemani generaattori on vuosimallia 1978 ja siksi Oikeakätisen lammen silloinen ranta ajatteluun sivaltui.

Näistä olen proosaa tahkonnut aiemminkin: Satu asui seurustelumme alussa Oikeakätisen lähellä ja käytiin uimassa sen kirkkaassa vedessä usein. Silloin rannassa ei kasvanut lehtipuita -ainakaan paljon,  vaan enimmäkseen petäjää ja uimalan kohta oli avointa hiekkaa. Lammen eteläpäässä olevalla suolla taisi kypsyä joskus jopa karpaloita. Shelliä eikä taustalla nyt jyrisevää Vitosen moottoritietä ollut olemassa. Tarinaharjulta pääsi polkuja pitkin lammelle, mutta yritäpä nyt moottoritien kaiteiden ylitse...

Jehovalaiset pitivät propagandasessioitaan Satun kodin yläpuolisella hiekkatöyräällä valtakunnansalissa. Satun sisko, Linnea ja sen mies Eino joskus yrittivät meitäkin käännyttää, mutta paskat nakattiin jo ajatukselle, että päihimme harhoja joku alkaisi istuttaa. Niitä kyllä sittemmin tuli istuttamattakin  kun Satu sairastui eikä enää ikinään toipunut.

Satun perheen kotitalo aittoineen on jo aikoja sitten purettu ja pirstottu polttouuneihin, tai runnottu kaatopaikan jäterinteisiin kuivikkeeksi. Se oli rintamiesmallinen, Miettisen sahan työntekijöilleen vuokraama vihertävä talo jossa sisällä haisi menneisyyden ja nykyisyyden sekoitukset; Ihmisten eritteet, työmiehen pinttynyt hiki, tupakka ja vanha viina. Silloisen valtatievitosen lyijyiset käryt sävyttivät aivan vieressä ulkoilman tuomentuoksuja. Nyt tontilla kasvaa vankkaa lehtipuumetsää joiden juurilla näkyy entisestä elämästä sammaleiset kivien kohoumat. Jotain ruosteista metalliromuakin näkee jos tarkasti katsoo. Vanteellisesta, kahdensadan litran paksupeltisestä sinkkitynnöristä, joka lojui tontin rajalla, tekevät kädet rakentelisi kalojen savustuspöntön. Ehkä. En potkaissut sitä että miten lie maata vasten oleva puoli jo puhki mädännyt vaikka sinkitty onkin.

Miksikähän tontille ei ole rakennettu uutta sillä aluehan on varsin suosittua seutua? Jehovalaistenkin tontti on raivattu rakennuksista vapaaksi ja vain petäjiä kasvaa hengellisellä huuhaalla saastutettu  hiekkainen töyräs. Sinne en kiivennyt lähempään tarkasteluun.

En nyt jaksa muistella jo tuhanteen kertaan muisteltua tämän enempää, ajattelin kun haihduin paikalta pois. Psykoterapiasessioissa muistelu jatkuisi samasta kohdasta aloittaen aina vaan uudestaan. Aika olisi ehkä varattu jo ensi viikoksi.

28.4.2026 tiistai

Kiiruusti aamulla aikaseen loput pilkepölkyt kappaleiksi ja sitten hakemaan Polonen kylältä ja kurvaaminen katsastuskonttorille Kniin.

Muuten Polo oli ok, mutta hiukkaspäästöt viivan verran koholla joten "hylätty" leima paperiin tuli äkistelemättä. Perk...

Vein kamppeen Heinisuon Toloselle ja ne aikoivat sen sepittää mahdollisimman vähin kustannuksin siihen kuntoon, että päästötodistuksen kelpaa viedä insinjöörille joka hyväksytty/hylätty leimoja lätkii. Vituttaa. Katsastushinnatkin ovat kuukaudessa pompanneet reiluilla prosenteilla. Päästömittauksineen katsastus 89€ ja jälkitarkastus 29€. P:n Tojossa kuukausi sitten katsastus 66€, jälkitarkastus 19€.

Puutarhuri toi minut illan pimetessä Um. Gsella oli koko illan asiakasvarauksia parturintuolilleen ja P tuli koko päivän kestäneeltä ajokeikalta Oulusta niin ei häntä voinut enää velvoittaa iskän vientiin minnekään.

29.4.2026 keskiviikko

Ylhäällä jälleen neljän kantturoissa. Piti sytyttää hellaan tulet sillä niin oli tuvassa holotna. Pakkasen puolella keli.

Viimeisessä unessa uuninmuurausta. En mitenkään päässyt ensimmäisiä varveja pitemmälle vaan palasin miettimään, miten ne savukanavat muotoiltiinkaan. Kämmen oli puutunut ja luulin, että se johtui tiilen tai muurarinvasaran puristamisesta.

Vein työvaatteita korvoihin likoamaan ja laitoin vesiä lämpiämään. Kun olin aikani ährännyt voimageneraattorin huollon kimpussa, pesin pyykit narulle kevätaurinkoon kuivumaan.

Gene tarvitsee uuden pakoputken ja polttoaineletkuun kumisen käsipumpun. Myös käynnistinkehän jousta pitää elvyttää, jos ei jopa vaihtaa uuteen. Uusin tulpan ja öljyt. Pakoputken saanee rakenneltua tarvikeputkesta, entinen varisee ruostehiutaleina ympäristöön. 

Diesel-Listeriin, joka tiällä 90-luvulla tallin takakömmänässä jyrisi, asensin katolle johtavaan "mannesmanniin" Ladan pakoputken vaikka ei se paljoa tainnut sen hirveää jytäkkää vaimentaa.

Iltasella

Kajahti kallon sisälle takaraivon puolelle perkeleenmoinen päänsärky kun kanniskelin Näläkömäen metsänraiskiolta kuivuneita pöllinpätkiä ja tyvilumppeja peräkärryyn. En antanut säryille periksi vaan kanneksin niin paljon kuin kyitiin mahtui ja hissuttelin kilometrin mittaisen kehnon polun takaisin pihaan. Kun olin sytyttänyt kiukaan pesään tulet, harasin vielä saunan ja pilkehönnän välisen alan ja ravistelin auringonkukan siementä itämään (kauraakin seassa). Ja vielä, vaikka päätä särki julmetusti, kärräsin pari kotillista kompostia siementen peitoksi ja vasta sitten tulin tupaan ja otin buranaa huuleen.

Saunomisen jälkeen kallon sisuksia ei kipu enään kopeloinut, mutta on yhä "höntti olo" niin kuin aikoinaan eloaan kuvasi Satu isojen epilepsiakohtausten jälkeen. Tuli armoton nälän tunne vaikka päivällä söin keittoa lautasellisen; lämmitin siis toisenkin. Huomenna jälleen joudun tekemään kattilallisen jotain keitontujua. Melkein kaikki tarpeet (vihannekset ainakin) ostin Knista lähtiessä, proteiinihöysteet pitänee hakea kirkonkylän kaupasta.

Alan muate kun uutispeittoa tulvii tabletilta sängylle.

30.4.2026 torstai

Aamusta iltaan ulkohommia. Kun ei ole lapsuuttaan tavarapaljouden keskellä kasvanut niin pienikin esine ajoilta noilta hätkäyttää. Potkaisin viime syksynä kaivelemaani synnyinkotini mustiaispenkkaa niin sieltä paljastui muvinen takinnappi ja samalla mieleen valokuva jossa Hannele on vaalea takki päällä ja siinä on isot, pitkulaiset napit väljissä renksuissaan. H laittoi vahvistuksen viestiini mainiten jopa takin nimityksen "duffeli". Netissä sen nimisiä, englantialaista perua olevaa muotikampetta on edellen tuotannossa.

"Duffelitakki eli duffeli on paksusta ja karkeasta villakankaasta eli duffelikankaasta tehty päällystakki, jossa on huppu."

Peokalokin pykinyt nivelestään puoleen väliin poikki. Laitoin yöksi kertakäyttöhanskaan sexiliukastetta eli kookosöljyä ja vetäisin käteen ihon pehmittäjäksi yön ajaksi. Siis sen lateksisen hanskan.

Kävin jo saunassa joten alan tuutimaan!

1.5.2026 wappuperjantai aamulla klo 04

Lämmintä ja aurinkoa oli lupaavinaan, mutta vain 5 astetta plussaa ja molokkakeli. 

Pykinyt peokalo ja etusormen kynnenkylki niin saatanan kipiä ettei mulukkua meinannut kärsiä kusella käydessä pidellä!

Olisi se mahtavaa jos kuulo yht'äkkiä palautuisi ja kuulisi kaikki kevään äänet, mutta nyt vaimeita tinttien tirskahduksia ja sen, kun kurppa lompsutteli ylitse wisiitgurp-wisiitgurb-sävellyksensä tahtiin.

Toissailtana Näläkömäen raiskiolla melkein astuin koppelon päälle ennen kuin se lähti hautomishommistaan. Sitten eilenaamulla pölkynpätkiä kirvehtiessäni lensi ylitseni käki. Elikäs aika lailla luulee metsienkin väki, jotta kesä tässä on jo nousemassa. 

Mitään häpeilemätön lehtokurppapariskokin tuossa ikkunan alla koetteli lisääntymisaktia, mutta naaras ei tainnut olla vielä kypsä astutukseen vaan tökki pitkää nokkaansa nurmikkoon ja uros sen takana kiemurteli panemisen tuskassaan tynkäinen pyrstö levällään.

Eilen koetin saada geneä käynnistymään, mutta ei vielä onnistanut. Polttoainepumpun ja tarvikepakoputken toivat M&S Iisalamesta tullessaan. Jos huomenna saan ne asennetuksi kokeilen sitten uudestaan. Muut huollot jo suoritin ja mäntä kyllä koneessa liikkuu...

Olisi mulla muutakin tekemistä kuin vanhoja koneita rassata!

Uuninmuuraukseen tarvitsen vielä kaikenlaista hommailla.

Iltasella

Marssilla käymättä jälleen tästäkin wapusta selvisin jos marssiksi ei lueta Unimäen tontilla eestaas vuuhkasemisia.

Sain hitsatuksi ihan ite käyrät genen pakoputkeen ja sen asentaminenkin onnistui, mutta edelleenkään kone ei käyntiin lähde. Virtapuolella vika lie kun tulppa ei silmää iske. Turha kampe siis jos...

Mulla se ns. onni harvoin natsaa. Reilu satanen on kulahtanut tuossakin tuohustamisessa ja joutavasti kevään ohitse vilistäviä hetkiä siihen tuhlaantunut.

Jäseniä pakottaa. Oikea jalka rampaantuu pian kokonaan. Peokalo on kipiä. Piähän ei kuitenkaan koske.

Kyyhkyläinen tuli vasta ½21 ruokailemaan, mutta hyvä niin sillä ehdin käydä saunassa. Laskeskelin, että minuutissa tuo lintu nokkii kupuunsa enemmän jyviä kuin siinä ajassa on sekunteja. Kun se viisikin minuuttia yhtä päätä nyökkäsee ja napsii, niin kupuun on ujunut satoja kauranjyviä, ja ehkä auringonkukkaakin. Eikä tuo ahmiminen viiteen minuuttiin edes jäänyt ja nyt sillä rintapuoli työntyy pulleana eteenpäin kun se hetkeksi asettuu jalkojensa päälle lepäämään.

Pitäisi kerätä desimittaan sama jyvämäärä ja punnita se niin saisi käsityksen siitä, miten paljon kyyhkyseen evästä mahtuu. Sillekin tiedolle netistä vastauksen nettiin kasvatetulta älykäävältä saisi, mutta eihän se niin antoisaa ole kuin itse selvitettynä.

Mutta minne se toinen kyyhky on hävinnyt? Ei voine olla niin, että jo hautomassa..? Piekanan näin liitelevän kuusikon yllä ja jokin pienempi haukka sujahti ruokinnan ohitse päivällä.

2.5.2026 lauantai

Taisin heräilemättä nukkua yöni. En edes unia muista. Klo on nyt viisi ja nostin vesipannun kaasuliekin kuumennettavaksi.

Rastaat ja muut aamuvirkut linnut ovat nekin aamiaistaan kulonurmilta kaivelemassa. Tikka tuli huussinkuusen kyljessä olevaa lintupönttöä takomaan eikä hätkähtänyt lentoon kun istunnoltani poistuin. Ovat ne niin jo minun olemiseeni tottuneet, että pian tulisivat olkapäälle korvaan kuiskimaan jos miimikoksi kiven päälle istumaan jäykistyisin.

Metsämyyriä on tuhottoman paljon. Niitä vilistää joka puolella. Yksikin kävi huussin ovelta minua kurkkaamassa. On täällä pikkupöllöjen ja -haukkojen helppo ruokansa napsia; Kärpät ja lumikot lihovat myyräaterioilla ja kunhan kunnolla lämpiää, niin käärmeetkin pulleina pian mättäillä makoilevat.

Saisinkohan tänään aikaista pottua harson alle hyötymään. Eilen monttöörihommien välissä turpeista multia jo tamppasin saunan luona olevasta kasasta.  En vakoile tuota pikkualaa vaan istutan ne kuin Kainan Reinon nurmipotut härmäläiseen peltoon.

Varsinainen pottupelto tulee sitten kesantona olleelle kasvimaan alalle kuten sipulit, porkkanat ym. Sen alan jo kynnin M:n sarvitraktorilla yhden suuntaisesti. Ristiinmuokkaaminenkin olisi jaksettava, mutta on niin hemmetin työläs kyntökampe, että melkein mieluummin talikolla kääntäisin. 

Eikä ohdakkeen juuristo ole kesannoimisenkaan tuloksena yhtään vähentynyt. Päinvastoin!

Mutta jos pottu kompostiaineilla lannoitetusta mullasta kasvutehonsa saa niin vitunkos väliä ohdakkeilla. Tulipa asiaa noituessa mieleen, että rasismia tai ei jos kiinalaisia sata tulisi kaveriksi niin äkkiäkös noiden aarien aloilta pienimmätkin ohdakkeenjuurien pätkät olisi kerätty.

Siksi kiinalaisia ajattelin sillä heitä on niin paljon ja ovat hyvinkin työnlaitaan herkästi tarttuvaa porukkaa, kun taasen savolaisia ei saisi yhtäkään tänne kaveriksi vaikka joku niistä vötkylöistä joutaisikin. Mönkijöillä, mopoilla ja maastureilla kaikenlainen joutoväki ajeluille kyllä kerkiää kun omat pottupeltonsa ohdakeongelmat ne myrkyttämällä selvittävät, raskain konein kyntävät ja niiden voimin siemenet vakoihin syytävät. 

Yleistäminen on tietenkin pöljää. Tehdään me pikkunäpertelijät mitä kukanenkin lystää sillä homosapiensin hallitseman planeetan elämänpeli suuressa mitassa menetetty jo on.

Enkä minä oikeasti toveria pikkuiselle kasvimaalleni haluakaan. Kuitenkin jos kriisiaikoihin pitäisi varautua ja kaikki kasvimaiksi kelpaavat alat syötävää laittaa pukkaamaan, niin siinä vaiheessa voisi porukalla kääntää multa-alaa lisääkin. Eikä se ikiaikaisten nauris- ja pottuoppienkaan lapioiminen metsänsiimekseen mikään kehno idea silloin olisi.

Iltasella

Olipahan vaen työteliäs päevä tuasj. Siemenperunat asensin lapionkuoppiin ja harasin mullat piälle. Pikkuisen ripistelin Kekkilän kanankakkaa lannoitteeksi, ruiskuttelin vettä ja vetäisin harson kaiken ylle. Jokohan heinäkuun alussa uuttapottua kattilaan huuhtelen. Viime vuonna 7.7 on kuva uusista potuista lautasella.

Laari kävi peräti kaksi kertaa pakettiautolla pihassa. Eka kerralla punaisella Potterolla ja toisella vihreällä; Oli unehtanut yhden purkuoven pois. Kohtalaisessa kunnossa olevia, 19x80 puupaneliovia ovat. Jospa minä niille reiät kehittelen kunhan rakentelemaan piäsen. Savolais Juakon jälkeläisen viime syksyisetkin ovat rakoliiterin täytteenä, mutta ne ovatkin niin isoja, ettei ihan heti niille käyttöä ole. Ehkä ei elinaikanani koskaan. Perilliset tai perillisten perilliset  kantavat aikanaan juhannuskokkoon. Tai joku ihan vieras marsilainen. Tai jos ei sota idästä saavu ja droonit pommittavat tämänkin pihapiirin mustaksi rojuläjäksi.

Pilivessä on joten hämärtää jo.  Kyyhkynen tuli myöhäillalliselle. Paikalla oli myös orava, punatulkut, mustarastas ja pienempiä tinttejä joitakin. Kun niitä ikkunasta seurasin, niin äkkiä lähti ensin pienemmät siivekkäät, sitten kyyhkynen, orava viimeisenä. Niiden äkkistartti ja suunta oli tänne mökille päin ja tielle vinosittain.

Odottelin, että ehkä sieltä kohta hiipii tupsukorva ilves tai häntävä kettu paikalle, tai haukka irtoaa puunoksalta lentoon, mutta eipäs ollutkaan metän elävä vaan ihminen joka poluntapaisen päähän ilmestyi. 

Tummahiuksinen, maastopukuun sonnustautunut reppuselkä samoaja oli naaraspuolinen. Se otti taskunlahvista muistivihkosen ja kynän ja raapusti jonkin merkinnän sen sivuille. Pani sitten vihkon ja kynän takaisin takin taskuun ja nyki kiinni juuttuvaa vetoketjua pienemmälle. Sillä ei ollut kännykkää eikä kameraa kun siinä taustaan sulautuen taloa päin katseli. Sitä kutitti leuan alta tai sitten hänen tapansa oli vain rapsuttaa kynnellä rokkatorven yläkiinnityskohtaa ajatuksissaan.

Joitain minuutteja siinä toisiamme tuijotettiin (hän ei luultavasti minua ikkunan heijastusten takaa nähnyt), sitten ilmestys kohensi selkärepun asentoa ja lähti Unipuroa kohti. Taisi tuntea seudun kun niin varmoin liikkein suunnan itsellensä määräsi ilman kännykän tai kompassin ohjeistuksia ja häipyi petäjikköön.

Olisi nyt vain astellut pihaan ja koputellut oveen, olisin kahvit tarjonnut.

3.5.2026 sunnuntai

Aurinkotuulinen päivä. Purin ja kasasin Tasper-geneä. Kaivauduin magneeton likelle ja irroitin puolan, puhdistin sen ja magneettikehän ja asensin kaikki takaisin, mutta eipä kipinää tullut sittenkään. Puola lienee siis kaput, tai kondensaattori&kärjet. Niitä ainakin netistä löytyisi jos uskaltaisi tilata kun sopivuudesta ei takeita milloinkaan ole. Parasta etsiä vaikka iisalamelainen toimittaja jossa fyysisesti käyn osat tilaamassa. Hintavia nuo eivät onneksi ole. Melkein viisikymmentä vuotta jos ovat koneessa nakutelleet, niin ei ihme jos ovat loppuun kuluneet.

Kaivonkorvella näin lehtokurppien seksiaktin; Räpisteleviä selkäännousuja oli peräkkäin monta. Uros kiersi lahokantoa ja aina naaraan kohdalla hyppäsi sen selkään niin että pölinä kävi. Harmittelin, kun ei kameraa taaskaan ollut käsillä vaikka hankale niistä olisi nysäputkellani kunnollista kuvaa saada. Risujakin oli edessä.

Sitten raja-aukosta sujahti hiirihaukka kurppien taakse aukealle ja laskeutui kannon päälle koholle nostamani kuoritun tukin tyvelle. Kurpat painautuivat liikkumattomiksi ja rastaat, joita ympäristössä oli useita, livistivät jokainen suunnilleen. Haukka istui jonkin aikaa aloillaan ja liiteli sitten petäjikköön kokeilemaan saalistusonnea muualle.

Istuin Vinhan hautakiven äärelle ison kuusen juurelle viemälläni puisella rahilla pitkään, kuuntelin tuulen huountaa oksissa, ja varsinaiset kesän nousun ensiairueet ne kummasti vanhankin rintaa vielä kahtalaisesti puristi.

4.5.2026 maanantai

Ajelin Iisalammeen jo kahdeksaksi. Vein peräkärryn K-Masan parkkiin ja liikehdin kaupunkiin takaisin. IKH:n varaosapoika kaiveli tovin netin uumenia ennen kuin löytyi sopivan oloinen genen puola, mutta saitti ei antanut lupaa tilata sitä. Olisiko kuulunut SuurMöliskön asettamalle estolistalle mikä Euroopan ja Amerikan välillä vallitsee. Että se siitä sitten.

Kyläily, Prismasta ruokatarpeet, Masasta tulilaastit ynnä muut muurausjutut (laastin saumaväri unehtui) ja sitten ajelin eräälle yksityiselle pienkorjaamolle jossa kaikenlaista purkutavaraa on tarjolla. Sinne jätin kaksi rikkonaista m.sahaa ja sain kaksi geneen ehkä sopivaa purkupuolaa mukaani. Niitä oli eräässä rojulaatikossa kymmeniä! Ostin myös kunnostetun Sthil 021:sen kun kerta "halavalla" sain.

Polosesta Toloselta soitti konttorinrouva ja sanoi, etteivät ole saaneet häkäjuttua asettumaan eikä mittaus onnistu. G vie huomenna sinne erästä katalysaattoria ehkä puhdistavaa suihketta, että kokeilevat sillä. Laitoin myös linkin tarvikekaupan hyllylle josta hakee moottorin lämpötilan anturin, että vaihtaisivat senkin. Jos ei onnistu, niin sitten lienevät keinot vähissä.

5.5.2026 tiistai

Satoi räntää, rakeita, vettä ja paljon rastaita ja peippoja ym. aamulla ristiinkyntämälleni kasvimaalla. Sieltä löytyykin paljon matoja ja sepän toukkkia ynnä muuta mönkijää niitten muuttomatkasta tyhjentyneisiin ruuanasulastuskanaviin.

Sittenpä en viitsinyt kylmässä tuulessa ulkosalla enämpiä mitään teheskelläkään vaan siivosin aittaa. Sain sen pikkuista vaille järjestykseen, vasemmalle laidalle jäi työkalukohoumat ja osa sellaista roipetta, joiden tie vie kierrätykseen ja sekajätteisiin.

Äijänpittää yhen ihmisen tavaraa vuodessa kasatakin huoneisiinsa!

Mitä sanoinkaan lintujen tottumisesta minuun täällä. Kun istuin aitan rappusilla sateen hetkeksi hellitettyä, tuli punarinta hetkeksi kengän kärjelle särkeä paistattamaan. Lähti se kyllä kiivaasti liikkeelle kun tajusi, missä meinaa tepastella.

Aamulla kun kävin M&S:n luona, oli Um tienpätkällä erikohdilla kolme akkateertä mennessä ja tullessa kiviä piiraansa noukkimassa. Haudonta alkaa niin eivät sitten jouda jauhinkiviä hommailemaan, hyvä jos jotain syötävää malttavat käydä munakeon läheltä haeskelemassa. Jos näin kylmiä ja kuivia aikoja kauan jatkuu, on syömiset kyllä muutenkin vähissä. Itikoista ei liene ensi kesänä enämpiä ininöitä kuulumassa. Se kato paha linnuille.

Klo on 22, nyt nukkumaan. Puhelimessa meni kaksi tuntia kun joku soitti.

6.5.2026 keskiviikko

Viideltä pakkasta viisi astetta, pilvetön taevas ja keltainen valon lähde selluliemikuusikon latvojen välistä jo korkealle kurottaa.

Olisivat ne komeita nämäkin aurinkoiset aamut jos saisi ajatukset siihen asentoon, ettei tiedostaisi maailman toisenpuolen rumuutta, sotia ja muuta väkivaltaa, tauteja ja elämisen lyhyyttä. Jos olisi kuin orava oksalla käpyä rusentelemassa ja se olisi sen hetken tärkein toimi eivätkä ajatukset kiiruhtaisi seuraavaan askareeseen ja sen ongelmiin.

Eilisen uutisointien tärkeimmät otsikoinnit ja aisantuntijoiden lotikoittelut koskivat Venäjän Suuren Isänmaallisen Teurastussodan seurausten mielettömyyksiä, ja niinkin hullulta tuntuvan aiheen parissa kuin kahden vastakkaisen vappumarssijoukkuen kahnauksesta Tampereella. Jotain "Natsit vittuun Tampereelta" taisi lukea kyltissä ja kyltinkantaja jolla vittu housuissa ilmeisesti oli sai pian natselta turpiinsa.

Jälkimmäisestä uutisoinnista johtuen päätä alkaa pakottaa ajatus siitä, kuinka jotkut mitä ilmeisemmin haluaisivat edes jonkinlaisen sodan tännekin rantautuvan. Jos ei muunlaista veristä kahakkaa niin edes että saisi samojen pohjanperien veljeä päästä hengiltä pamauttelemaan. Siskoa ne siellä jo päähän potkivatkin, ne aivottomimmat sinimustan liikkeen jäsenet.

Enämpikin aivottomuus olisi tarpeen tässä alati uutta kehittelevän lajin miljardisessa joukossa, mutta se saisi olla sellaista järjettömyyttä, joka ei edes nyrkille tai jalan potkulle kipinää tarjoaisi.

Mutta väkivaltahan on geeneissä. Ilman aivojen komentokeskusken väkivallansäiettä ei viidakossa olisi tämäkään apinalaji selvinnyt siihen kinkamaan josta siitä tuli homosapiens. Niissä oloissa tappamisen taito on ollut avainasemassa ympäristön hierarkiassa selviytymiseen. Eikä pariutumisten hetkellä ole naarailta kyselty, annatko vai käykö niin kuin Käläviällä!

Käläviä-vitsi tuli mieleen kun naisiin kohdistuva väkivalta aivan tappoihin asti on yltynyt. Aiheesta kolumnoidaan, tehdään radio- ja tv-dokuja ja otsikot kirkuvat sen parissa. Yhdellekin nuorelle miehelle oli haastattelun perusteella alkanut aivoissa kasvaa vakaumus, että naiset nyt vain ansaitsevat pahoinpitelynsä, ja että vaikka jonkun naaraan tappaisikin, niin se kuuluu urosten velvollisuuksiin.

Mistä muualta kuin uinuvista geenienpätkistä äitien, siis naisten, kohdussaan kantamista, miehiksi kasvavista pikkuvauvoista ja pikkupojista niin nopeasti tuleekaan äitinsä ja naaraittensa surmaajia ja pahoinpitelijöitä.

Ollaan me kamala laji. Meidät tulisi piirtää lajimme edustajina siihen Kamala luonto-sarjikseenkin näine pahoine tekoinemme ja ajatuksinemme.

Trippiruudussa puiden takaa nuijiamme heilutellen kurkkisimme, kun naaras marjamätästä tyhjentääpyllistelee ja sitten hyökkäisimme kuin sarjiksen ilves ja näätä jänisten kimppuun: "Roooaaaaar..!" 

Ylen jutussa huvittavaa spekulaatiota Elias Lönnrotin, tai enemmänkin kuvanveistäjä Emil Wikströmin esoteeriseen salatieteeseen hurahteluista. Silloinen "salaseura" on ollut Isa Aspin ja Gallen Kallelan tarjoamalla pikkuprillikahvilla sikarinkäryssä kun aihetta kansalaissodan jälkimainingeissakin jaksettu jatustella. 

Iltasella

Kyyrintuuksessa on tänään ollut vilkasta lisääntymistoimintaa. Eka kerralla kun sinne menin, oli paikalla kyyparisko juuttuneena genitaaleista toisiinsa ja kun jonkin ajan kuluttua menin tarkistamaan, juutuin itse katselemaan niiden lisääntymisnäytelmää pariksi tunniksi. 

Ensimmäinen uros kun sai itsensä irti ja meni raukeana makoilemaan aurinkoon kauemmas, luikerteli paikalle tarhakäärme ja sekin meni täristelemään kiepille itsensä keränneen, voipuneena makailevan naaraan päälle. Seuraavaksi mustakuvioinen, turkoosiin muuten vivahtava kyy mateli rajan vartta ja kun huomasi naaraan, se hätisteli vieraslajisen mustan pois ja alkoi itse tärisevän ja nytkävän hankautumisensa naaraan päällä. 

Kyyseksiin lämmittelyä jaksoin seurata pari tuntia ja sitten puutuivat jo pohkeet, joten läksin pois. Kun sitten vielä myöhemmin menin katsomaan, lämmittely oli yhä käynnissä, mutta nyt jo niin kovien "otteiden" kanssa, että naarasta toiseen aktiin herättelevä uros kaivautui sen alle ja ruumiinmutkallaan heitteli sen peräpäätä eestaas koettaen saada kaksihaaraisen elimensä sen sisälle. Mutta sitkeää oli vastus. Ei auennut tarkkailuni aikana urokselle tie onneen. Kylmästi puhaltava tuulikin jo viilensi ilmaa, että ehkä ne vetäytyivät pian mättäiden koloihin vuorokausilevoilleen. Niin olivat häipyneet Musta ja Uros Ykkönenkin. 

Mutta hieno oli se luonnonnäytelmä. 

En jostain syystä saa lisättyä tänne videokuvaa kyiden lemmiskelykuhinasta, mutta kuhan edes pelkkää kuvaa joissa yhdessä näkyy selvästi, kuinka väkäsinen kulli uroksella on. Saattaa se ainakin naaraalle kipiää tehdä jos pois kesken aktin yrittää pois rimpuilla. Taitaa olla samanlainen tunniksi-pariksi jykkeliinjäänti kuin koirien parittelussa...

Sukulainen, Sinikka K. kävi pihassa. Oli käynyt jo aiemmin jonkun toisen naisen kanssa lenkillään, mutta en kuullut heidän huhuiluaan kun olin käärmeitten lumoissa. Sinikan taskusta oli pudonnut kotelo pankkikortteineen ja sitä tuli etsimään. Se olikin pihanurmen kohdalla jossa olivat käyneet kääntymässä.

Korjasin vanhan muurarinvasaran ja pikku lekan joiden puiset varret pyörivät kirveensilmässä kuin hullunvärkit mielettömäin persiissä. Porasin viidenmillin reiän varren reikäpäähän ja ruuvasin siihen täkkipultin jonka "prikaksi" muotoilin ruohonleikkurin terän keskeltä reiällisen palan. Sitten hitsasin metallit yhteen ja hioin hiomalaikalla sileiksi. Lekaan laitoin raivurinterän paksun prikan, mutta se jäi vielä muotoilemati ja hitsaamati.

Talttasin uunin savupellin aukkoa vanhasta tiiliruukista avarammaksi ettei enää tulevaisuudessa siltä kohtaa maailma ahdista. Villemuurarilta oli jäänyt laastikovettumat puhdistamatta ja pellin aukaisu oli joskus niin työlästä, että varsi katkesi kun joutui peltiä pihdeillä auki runnomaan.

Mitehhän se silleen? Oltiinkohan humalassa kun muurattiin edellistä uunia keväällä jotain 1990?

7.5.2026 torstai

Päänsärkyyn heräsin neljän kantturoissa. Ja kusettikinhan tuo kun illalla join taas saunakahvit.

Lajimme omalaatuisimmat populaatiot joilla erilaiset jumalharhat aivoja riivaavat, tavaavat totuutenaan raamatuista kuinka käärme luikerteli alkuaikojen paratiisiin ja pilasi lajimme autuaan tulevaisuuden vaikka evoluutiokehitys sössikin kokeilunsa ja kävi päinvastoin. Kaikenlaiset matelijat ovat kuitenkin miljoonia, jopa miljardeja vuosia vanhempia lajeja joita viimeisiäkin nyt tämä niiden paratiisiin tunkeileva homosapiens-laji surmaa ja runnoo sukupuuttoon rajuimmin toimin kuin tulivuorenpurkaukset ovat kyenneet tekemään.

Unimäessä käärmeillä on pienet paratiisinsa aurinkoisten rintuuksien kupeilla jossa ne viihtyvät eikä niitä pois hätistellä pihastakaan jos nyt eivät aivan sisälle saakka ole luikertelemassa. 

Puhdistelin vanhoja tiiliä ja kärräsin jo sisälle pinoon. Tekaisin puoli myllyllistä betonia ja tasasin uunin pohjan. Siinä se aurinkotuulinen päivä jälleen vierähti. Ehkä ensi viikolla pääsen muuraamaankin. Saviuunilaastia tuon äetienpäeväreissulla ainakin kymmenen säkkiä.

8.5.2026 perjantai

Kaksi kärppää oli seuranani aamupäivällä hetken aikaa. Toisen kerkesin loikkaansa kuvata, toinen vilisti talon ympäri ja oli takanani kun käännyin. Ovat kovasti vikkelää porukkaa eikä niitä kuviin noin vain amatööri vangitse. Myyrät saa kyytiä kunhan aterioimaan alkavat.

Sivullistenkadulle ajelin päivällä jo ja talo naristi puisia nurkkiaan kun sisälle astelin. G nukkui vielä, P oli Oulukeikalla ja Puutarhuri töissänsä hänkin. Tuvassa hiljaista siis.

Keitin seitikeiton.

10.5.2026 sunnnuntae

Siinä se jälleen tämänkin kevään äetienpäeväenviikonloppukin muistojen kehrään rannuksi siirtyi. Tulin tänne Um jo päivällä kun toiset läksivät mummolaan kakkukahveille. Sinne oli myös F&E ajelleet suoraan Oulusta ja muutakin porukkaa kuulema paikalla, ettei minua täytteeksi ole tarvinneet.

Sattui hyvä tuuri eilen lauantaina: Löytyi edullisesti yksityiseltä myyjältä lankkutavaraa melkein 400 metriä ihan läheltä Petäisenniskalta. Rahdattiin poikien kanssa kahdella peräkärryllä parilla reissulla kaikki pihaan. Osan toin tänne saunan kuistin runkotarpeiksi. 

Jos jotenkin pohjaratkaisu saadaan aikaiseksi, niin tekaisen vielä syyspuolella Sivullistekadullekin sen hemmetin liiterirakennuksen jota niin kauan on aiottu. Saattaa se kyllä jädä vieläkin tekemäti kun kaivinkonetta pitäisi käyttää ja pohja kunnolla muutenkin tehdä. Kyllä ottaa välillä pattiin kun ei mitään tarpeellistakaan suojaa saa ajoissa rahannuusan takia tehtyä kun toisaalla jotkut rakentelevat miljoonahuviloita petäjiköihin tyhjinä vuodesta toiseen sammaloitumaan...

...ja taas toisaalla muutamienkin tyrannien aivotyhjät käskyläiset runnovat valmista asujaimistoa asukkaineen pirstaksi...

11.5.2026 muanantae

Kun aamulla hetken aikailtuani tartuin toimeen, niin muurasin päivän mittaan neljä kerrosta uunia savukanavalähtöineen ja kerkesin täyttää uunisydämen alaosakehdon irtotiilillä. Sitten loppui puhti ja satamaankin alkoi. Klo oli kahdeksan kun saunaan tallustelin enkä jaksa nyt mitään muuta kuin mennä pätkälleni ja nukahtaa. (Kyyhkynen tuli aterioitsemaan jälleen.) Perhana: Tiskata pitää!

12.5.2026 tiistai

Klo ½5 kampesin jaloilleni. Nukuin ilmeisesti aikasten makoisasti kun ei ole yhtään tahmea olo mitä nyt jäseniin kolottelee.

Vettä sataa, mutta se tulee tosi tarpeeseen. Eilen toin kellariin syksyllä styrox-taimilaatikkoon säilömäni manskoiden taimet kasvimaan laidalle ja ihan hyvin olivat säilyneet; vihreää pukkaavat mukavasti samoin kuin yksi ruusukin sankossaan. 

Puutarhuri epäili, etteivät taimet talvesta säilössä selviä, ja niin itsekin, mutta nyt on sekin kokeiltu, että jos syksyllä saa halpoja mantsikan taimia eikä ehdi niitä maahan kaivella, niin eikun kellariin vaan. Peltoon istuttamani taisivat kevään kuivuudessa kuolla, että tarpeeseen nyt ovat. Valkosipulit lähtivät kyllä terhakkaasti nousemaan kaikissa kolmessa penkissään. Jos kaikki onnistuisivat, niitä olisi vaikka muillekin jakaa syksyllä.

Tänään jos saisin  muuratuksi hiilipesään saakka niin urakka olisi jo melkein puolessa sisäpuolen osalta. Pintamuurauksen teen kokonaan viimeisenä kun kerta tälle linjalle läksin, että sydänosa on oma rakenteensa eikä tuli sen enempää kuin  savukaan kuoren sisäpintoja nuole. Jätän sen verran ison raon muurausten väliin, etten tulenpalavaa villaeristettäkään laita. Sitä tulee ainoastaan palomuuria vasten ja sitten paksumpana lakiosan savukanavien yläpuolen muurauksen piälle. Ville-muurari laittoi sinnekin kvartsihiekkaa ja saattaa olla, että laitan minäkin.

Ville kun muurasi, niin mulla viirasi.

Pitäiskköhänpannajulkinämäkinjoutavuudetjo...

Elämän rokamat ne rahkaista kantta kasvattavat

16.4.2026 torstai

Iltasella

Aamupvn pieksin pölkkyjä halkipoikkijapinoon. Keskipvllä valmistin kattilallisen kanakasviskeittoa ja iltapäivä meni uunijutuissa. 

Keräilin saunan sokkelinjuuren pinosta käyttökelpoisia, vanhoja, käsinladottuja massatiiliä tulenkestävien viereen säänsuojiin. Päivän toisen kahvikupillisen jälkeen ryystin porakoneeseen kiinnitettävällä teräsharjalla valurautaisten luukkujen pinnoista vanhoja patinoita ja ruosteita pois. Lopetin tuohustelut kun kuppiharja kietaisi hihansuun ympärillensä ja ennen kuin sormi lakkasi painamasta käynnistinkytkintä, kerkesi se repäistä ranteen puolelle reiän nahkaan. Vuan eiköpähän sekin tuosta muitten elämän jakamien rokamien kirjoon sekoittune; Ei pilikku komeassa ole kuin kaunistus, häh häh.

Tetanussitehoste -milloinhan se lie uusittu verenkiertooni?

Kömpelönmallisista kouristani olen joskus ristiriitaisesti kehuen urostellut vaikka samalla niitä hävennyt kuin teini nenänjuuren mätänäppylää. Rumankarkeathan nuo ovatkin. Pienenä jo huomasin, kuinka isällä oli niin sormet kuin varpaatkin kovasti sopusointuisen nätit, mutta Äetillä kämmenet leveät ja niissä työn runtelemat sormet kuin nippu porkkanoita. Jalatkin pienikokoisella Äetillä olivat semmoiset räpylät, että lettoisten soiden lakkareissuilla pinnalla pysyi.

Kanakasviskeitosta tuli jälleen maukasta lusikoitavaa!

Vatikaanista itse Vati Kaani "jyrähti". Puavi siellä vasta nyt hoksasi äännähtää kuinka maailmaa runtelee kourallinen diktaattoreita. Eikä Italian harhaanjohtavasti lauhkeanoloinen Melonikaan enää Usan Mölisköä kumartele. 

Tähän myöhäisheränneiden kuoroon aletaan yhtyä pikkuhiljaa ympäri planeetan samalla kun superviha amerikkalaisten edustamaa ideologiaa kohtaan yltyy huippuunsa. Eniten siellä, missä se sotakalustoaan testailee.

Jos Amerikan voisi eristää, niin SuurMöliskön myötä siihen koitti otollinen aika, mutta mahdotontahan se olisi. Täsmäisku White Houseen lailla Inarin, ei kun IRanin, ajatollah-surmapommien mallilla tekisi kyllä terää...

Venäjällä ovat merkillisen hiljaa. Ehkä Moskovan Zaatanalla on sormi suussa ja toinen persiissä eikä se uskalla ottaa niitä pois kun ei muistaisi, mikä niiden järjestys oli jos joutuu vielä takaisin ne survaisemaan. Tai sitten se suurkelmi on yhdessä Usan SuurMöliskön kanssa suunnitellut punaisia linjoja pitkin tämän hullun nykyversion Graalinmaljaa etsivistä ritareista.

Venäjän Suuressa Isänmaallisessa Teurastussodassa Ukrainaan on kansalaisia on tuhoutunut kuolleina ja haavoittuneina arviolta 1,2 tai 1,3 miljoonaa pipoa ja Venäjän valtion taloudelliset tappiot päivittäin 500 miljoonaa viiva 1 miljardia dollaria per päivä. Tuhovoimaisen lajimme yli 8:n miljardisessa populaatiossa luvut tosin eivät merkitse yhtään mitään; Poistohumpsaus on kuin kalastusalus nykäisisi valtavasta silliparvesta troolihyppysellisen ruumaansa. 

Ihmispopulaation planeetallinen uusiutuminen ylittyy jokainen viikko miljoonilla uusilla homosapienseilla kuolleisiin verrattuna.

Kuolleita vuorokaudessa 150 000 - 170 000, syntyviä 385 000, sanovat tilastot.

Ihminen jonka päivittäinen budjetti liikkuu 40-100 euron huitteilla, tai sen, jolla loppukuun elämiseen raavitut, ainoat hilut ovat pullojen keräyksellä ansaittuja, nämä ylimääräiseksi listatut kuolemienluvut ja infran särkymisestä aiheutuvien biljoonien dollarien kulut ovat vain vakavia ilmeitä aiheuttavia häivähdyksiä uutistenlukijain kasvoilla. Jos varattomalla ylipäätään on uutisvälineisiin varaa joista maailmantilannetta seurata.

Sodilla ja millä tahansa katastrofeilla rikastuvia kaikenlaiset tuhokuvat vain hymyilyttää. Asetehtailijoitten ja -kauppiaitten taivas on sen rantoja myöten avoin ja sotilashenkilöiden kaulusten napit ja väkäset ovat saaneet kiiltonsa ja niiden edessä pokkuroivien ylettömät ihailunsa takaisin.

Venäläisteurastaja-hyökkääjä-armeijan aiheuttamat tappiot Ukrainalle ovat kohtalaisen massiivisia myös. Sotilaita on pirstoutunut satojatuhansia ja siviilejä ainakin 60 000 eivätkä henkiset kärsimykset arpeudu koskaan kun entisetkin holodomoriarvet auki repeytyvät. 

Luonnon ja ilmaston tuhoutumiselle hinnan laskeminen ennen kuin sodan verinen pöly on laskeutunut on mahdotonta. Jos se ehtii laskeutua enään milloinkaan kun luonto uupuu lopullisesti tämän toivottmosti epäonnistuneen, yhden evoluutiokokeilukädellisen melskaamiseen.

Venäjän valtioon ei sodan jälkeen kukaan kykene luottamaan senkään vertaa kuin aiemmin. Se lienee tämän raukkamaisen sodan seurauksista tulos, josta Venäjän on turha isänmaallisia voitonjuhlia enään koskaan järjestää. (Kyllä ne keskuudessaan osaavat nämäkin tappiot voitokseen manipuloida.)

Nykyinen Moskovan Zaatana kätyreineen tullaan muistamaan historiassa moninverroin julmempana kuin mihin ylsi tsaari Iivana Julma. Vain Stalin pysynee toistaiseksi ihmisuhrein laskettuna kärjessä tässä tyranneille tyyppillisessä, makaaberissa kilpajuoksussa.

Yksi jälkiputsauksia helpottava asia nykysotien kehityksessä on näinä räjähtävien lennokkien aikakaudella se, että kun pommi pämähtää yksittäisen tai sotilasosaston kohdalla tai osuu panssarivaunuun niin kotimaiden hautausmaat odottavat turhaan muovikukitettavaksi haudattavaa sillä ihmisestä jää jäljelle niin vähän, että korpit ne kerkeävät nokkia kupuihinsa ennenkuin kukaan lihanriekaleita ehtii ruumispusseihin imuroida. Videoilla näyttää myös siltä, että tuli polttaa pomminosuman kohteen kouralliseksi tuhkaa minuuteissa.

Tuntemattomia sotilaita syntyy Maa-planeetan Ukrainapisteeseen Hiroshimaa ja Nagasakia hitaammassa tempossa, mutta luvut trendaavat ylös päin jokaikinen sekunti.

Kyettiinkö Vietnamin kaikki napalm-uhrit luetteloimaan kun sen sodan tulihtat sammuivat? Tekoälyn antama pikavastauksen mukaan tappoja luvuttavan käyrän haetari venyy: 1,3 - 3 miljoonaa vietnamilaista uhria, tuntemattomiksi jääneistä ei tarkkoja lukuja löydy.

Kymmeniä tuhansia sodan runtelemia amerikkalaisia ei tuntemattomiksi tainnut jäädä montaakaan.

Toisen maailmansodan uhriluvut ovat yhtälailla epätarkkoja; 70 - 85 miljoonaa siviileineen päivineen. Ehkä muutaman kymmenen miljoonan tuntemattoman kalmon voi ruumiskasoista koostuvan laskelman päälle nakata.

Kommunismin mustan kirjan mukaan sen politiikan saavutuksiin kuuluva uhrien lukumäärä 100 miljoonaa pipoa on kammottava määrä. Ja varsinkin, kun kourallinen ideologeja ja muutama tyranni niiden takana oli. Osasivat vain panna miljoonat alaisensa tappamaan toisiaan sormiaan napsauttamalla.

Leikkiipä ihminen tinasotilailla tahika sotien aiheuttamia uhrilukuja laskeskelemalla kyse on lajimme geenistöön kuuluvasta, koskaan pois hankautumattomasta väkivallan rihmastosta. 

Aivojen pahuudesta nauttiva hyvänmielen kehto huutaa lisää väkivallalla maustettua ruokaa ja sitähän tarjotaan ns. viihteenkin varjolla niin, ettei halu pahoinpidellä, tappaa ja tuhota pääse milloinkaan sammumaan.

Kaiken aikaa Tik Tok tikkaatokkaa väkivallan seerumeita verenkiertoomme kaikkien kämmenten välissä.

17.4.2026 perjantai

Leivoin ruisleipää uuteen uuniin paistumaan, mutta kun asettelin ensimmäistä kakkaraa arinalle, uuni muuttui Pohjoismäen vanhaksi kiviuuniksi. Kohta Uappoukki harppasi yhdellä askeleella tuvan poikki ja otti kiinni leipälapion varresta ärähtäen äkäisesti Äetini äänellä: "Mää matkoihisi siitä!"

Uuniaiheiset kuvajaiset ovat usein uniini viime aikoina tulleet. Epäröin pirusti, onko minusta uunitekijäksi vaikka olan takana joku käestäpittäen neuvoisi.

Toisessa unessa jonka alkupuolen käsärissä piti olla humpalla, mutta en ollutkaan, tuttu nainen otti takaa päin halaukseensa ja kuiskasi korvaan: Alahan nousta kahvinkeittoon, mulla tekee mieli. Ehkä kyse oli oikeasti kahvin mieliteosta, mutta miehiseen tapaan käsitin väärin; Kovana pöjötti kulleroinen kun kahvinkeittoon kampesin.

Kellojen viisarit tiksuttelevat sekunti kerrallaan kohti viittä. Idässä taivas jo ruskottaa ja ensimmäinen mustarastas tuli nokkimaan pähkinämurskaa betoniharkon päälle johon niitä eriksensä nuita mustia lintuja varten pieniksi siruiksi hieroin; maasta ei montaa matoa vielä löydy kun on niin kylmiä yöt ja mustiarastaita on luvuttomat määrät ympäristössä. Nokkivat ne auringonkukan murusiakin joita muiden lintujen nokista maahan tirskahtelee, mutta ehkä niillä ei kupu täyty.

Ruokinnalla kävijät ovat tasaiseen tahtiin pysyneet samoina lisääntyen muuttomatkoilta palaavilla järreillä, erivärisillä peipoilla, sepelkyyhkyillä ja keltasirkuilla, lukuisia juttaurpilaisia unohtamatta.

Punatulkkujen määrää saa välillä hämmästellä ja neljästä kuuteen oravaakin jotka toisinaan kiertävät puita ylösalas toistensa hännissä kiinni kuin serpentiiniviuhkat. Tikkojakaan ei aivan vähän ole; eilen niitäkin oli paikalla kuusi kovanokkaa. Vihertikkoja (2) ei ole vielä näkynyt. Ehkä ne syksyiset sattuivat vain harhautumaan paikalle eivätkä enää muista, missä tällainen tankkauspaikka sijaitsi.

Ranteenruntu meni kirjavaksi teräsharjan eilisen raapaisun ympäriltä. Ehkä se vähän tulehtui...

Iltasella

Koko pv ulkona jälleen. Klo nyt minuutti-paria vaille 20 ja sauna lämpiää.

Viimeiseksi hommikseni rassasin tienvarsiojaan kasvaneita leppiä peräkärryn kukkuroilleen. Jos jaksaisi ilta-askareiksensa niitäkin haalia, niin halkoladon pinot kasvaisivat mukavasti.

On tällä tontilla kyllä yhdelle ukolle hommaa. Onkohan siinä mitään mieltä?

Mutta Unimäen tontillahan on aina hommailtu mieltä vailla olevia juttuja. Niin kuin isä ja Äeti tehtailemalla lapsia yli elämisen sietokyvynkin. Minutkin, täysin ylimääräisen kuluerän planeetta Maan pinnalla olisivat voineet käydä survomassa Karipuron suohon ihan kuin se saksalaisen paksuksi panema Uotilan nuori tyttö vastasyntyneen vauvansa Ketronlampeen.

On pakottanut tajuntaa aika-ajoin se muistuma, kun isä raskaassa humalassa ollessaan lorsasi kerran, kuinka oli konkurssin aikoina harkinnut ampuvansa koko perheen siihen silloiseen, pieneen Unimäen tupaseen ja sytyttävänsä sitten mökin tuleen. Olisi vissiin itsensäkin sitten ampunut...

Niinä sotien jälkeisinä vuosikymmeninä niin moni perhe koki sen kohtalon näissäkin korpimaisemissa. Niin kuin se Teuvonkin perhe...

Kun miettii nykyisin kaikkien aiheiden psykologisoimisten aikakautena niitäkin juttuja ja miten ne esimerkiksi minuun ovat vaikuttaneet joka herkällä korvalla kaikkea kuunteli, niin en ihmettele, miten helevetin heikosti olen itsekin maailmassa pärjännyt. Tai olenhan minä kiikkuinkaakkuin pärjännyt, mutta vain tuskanhammasta purren, perkele!

Iltauutisissa eduskunnan aikuisjähinöitä. Nyt ne lompsivat sanakirvein köyhiä kalloihin ymmärtämättä yksikään mitä todellinen köyhyys raharaamien ulkopuolella on. Eivät nekään, jotka ovat muka köyhien etuja siellä puolustamassa.

Ensiksi pitäisi asioista päättävien oikeasti saada aivojensa loukkoihin yhteinen ymmärrys siitä, mitkä voisivat olla köyhien etuja ja mitä itse rikkaat sen eteen voisivat tehdä.

Mutta mistä sellaiseen yhteinen ymmärrys koskaan löytyisi kun se ei löytynyt sisällissotaan ja sen seurauksiin päätyneen kansannousun kauheuksistakaan?

Nyt köyhien edut ovat vain varmistelua siitä, että pysyvät myös köyhinä. Pitäähän vaurailla olla köyhien kansoittama seinä jolle oman elämänsä hyötykäyriä vertailtavaksi piirrellä.

Jos kaksi riviä ennen nukahtamista ehdin Kekkosohranaa lukea niin se on jo paljon.

18.4.2026 laavantae

Nimipäeväkahvit saesin juuva erikseen jos pullaa ja seuraa olisi. Itellensä ei känttyäkään tule hankituksi kun siitä suurin osa pussiinsa homehtuisi.

Aekaseen sitä vaen herräelee vaekka kuin olisi iltasella puhkirätti. Pientä pakkasta ja kolakka ilma kuten vielä näille kevään hetkille kuuluu ollakin. Ilman lunta se vain tuntuu oudommalta.

Nostin maakompostista vanerikannen ja eristeen pois niin olipa vain talven aikana möyhiintynyt melkein mullaksi sinne lastatut jätetuotteet. Tulevan kesän kasvimaanparannukseen se ei vielä sovellu kun siellä muhivat myös viimevuotiset huussinaluset.

Kiinalaisissa kaupungeissa aiempina vuosisatoina ja -tuhansina on toiminut ihmisasumusten huussinalusten tyhjentäjiä jotka ovat kärryineen ja muine konsteineen keränneet paskat ja kuset kompostoitaviksi omille viljelmilleen ja käyttäneet perheidensä ja sukujensa ruokahuollon turvaamiseksi lannoitteina. Ei taida sellaista sielläkään enään olla? Ehkä joissain pienemmissä kaupungeissa ja kylissä ja suurkaupunkien slummeissa joiden kurjuuteen ketä vain ei päästetä tutustumaan.

On laskettu, että yhden kaksijalkaisen pelkällä vuotuisella kusipäästölannoitteella (kompostoituna ja kuivattuna tietenkin tai suurempaan määrään vettä laimennettuna) ravitsisi isonkin perheen juures- ja pottuplantaasin hyppiin keikkuin. Kalkkia, luonnonkariketta tai sekapuuhaketta vain lisäksi niin eipä tarvitsisi Hommoojalta muovisäkeissä kemiaa kantaa.

Kompostointikierto täytyisi osata pitää vakaana niin kuin mulla ehkä täällä Um on ollut, että aina on toisessa päässä valmista kompostimultaa olemassa kun toisessa vasta ensimmäiseen altaaseen sulaa paskaa ja ruuantähteitä lapioidaan.

Oletko aamupuuroa syömässä kun tätä luet? Söisitkö minun juurikaspeltoni tuotteita tämän jälkeen?

Mutta katsoppa maanviljelijöiden kynnöksillä möyryäviä, valtavia monipyörätraktoreita lietelantavaunuineen roiskimassa tuoretta nautakarjojen antibiooteilla maustettua kustapaskaa pelloilleen ja sen jälkeen säiliösuppiloiden alta kemiaa syytävien lautasten pyörintää ja ohranjyvän hankmoamista maanmartoon sonnan sekaan itämään.

Ja ah' niitä keväisiä tuoksuja kun valtatietä peltolakeuksien halki sähköisellä maasturillasi kiidät.., ainiin, niissähän on raitisilmasuodattimet jotka estävät ruuantuotannon todellisuudet hajunakaan enää tajuntaan hiipimiset.

Navetoiden lietelannasta leijuva haju on muuten tappavaa myrkkykaasua jos tuulettamattomassa tilassa joudut sen kanssa kahden kesken.

No niin, ruokapöytäpuheet olokoot tässä. Elkää kuitenkaan unehtako sitä totuutta, että sekä energia-annostenne sisäänahtamis-, että ulostunkemisen aukot ovat samassa tilassa kanssanne syödessännekin ja erityisesti se niiden välissä mutkitteleva mädättämö, joka toisinaan kamalia hajutörähdyksiä päästelee kun ateriamassat kaiken keskiössä kummun alla kurnivat kuin siellä ainainen nälänhätä olisi.

Iltasella

Millaisenhan huijaussysteemin se uuninmuurausoppaita kaupitellut "uunimestari" aiheensa ympärille on kehitellyt? Onko joku älytekovehkeilijä kaapannut oikean ammattilaisen oppaat jotka tilauksen maksamisen jälkeen äkkiä katoavat vaikka olisit ne tallentanut tietokoneellesi?

Itse latasin yhden muistitikulle, toisen muistikortille ja kolmannen siirsin läppärin latauskansioon. Vain muistitikulle tallentamani säilyi, kortilla oleva tallentui oudoksi "pataässä"-merkkipötköksi vasempaan laitaan ja läppäriltä se hävisi kokonaan. Kuten muuten myös myyjän kanssa käymäni lyhyet viestinvaihdot. Vain pankkitililtä lähteneen 29 euron summa tilinumeroineen näkyy ja siinä oleva nimi kyllä täsmää.

Kun turhan soittoyritykseni jälkeen lähetin whatsapp-viestin ko. henkilölle, ei siihen ole vastausta tullut.

Fonectan mukaan Toholammilla on ko. Nylanderin rakennusfirmalle osoite, että olisiko sen nettijutut kaapannut joku tekoälytehtailija?

Humpalluksiakin olisi ollut tiedossa, mutta enpä viitsi, enkä jaksa, lähteä.

19.4.2026 sunnuntai

Pakkasta liki kymmenen astetta. Täysissä saaveissa jäiset kannet olivat monta senttiä paksuja. Tämä tuntuu merkilliseltä kun lunta ei ole viikkokausiin  enään ollut.

Aamulla aloitin aikaisin leppäpölökkyjen pieksännän.

Iltapäivällä naulasin liiterin päätykolmiosta irronneet laudat takaisin paikoilleen. Asensin päädyn tienpuoleiseen laitaan kukkakoristellun postilaatikkopöntön ja huolsin erään toisen, pahasti repsottavan ja epäilemättä viimeistä kesäänsä aloittelevan tinttihautomon.

Ja mitähän kaikkea sitä tulikaan sunnuntailevoksi puuhasteltua, mutta joka tapauksessa nyt, saunomisen jälkeen iltayhdeksältä olen kypsä unten maille. Ehkä katson Areenalta ruotsalaista lakisarjaa Hundarna pikkuisen pätkän.

20.4.2026 muanantae

Eilen eräs Ylen kulttuuriuutinen otsikoitiin näin: "Harva huomasi tätä miestä"  

Kyse on kiinalaisesta pikalähetistä Hu Anyanista joka oli jossain välissä alkanut muistiinmerkitä yksinkertaisen elämänsä yksinkertaisia tapahtumia ja sittemmin tekstit päätyivät kirjaksi saakka. Nyt teoksen julkaisuoikeudet on myyty jo 13 kielialueelle maailmalla ja sen myötä oletettavasti yhden pikalähetin paikka vapautui seuraavalle jonossa.

Miljoonien pikalähettien joukosta kirjailijaksi sinnitelleen kiinalaisen menestys on ollut sama kuin yksi heistä olisi voittanut lotossa. Mitenhän "Onnea" sanotaan ja kirjoitetaan kiinaksi?

祝你好运 (Onnea matkaan).

On se helppoa tuo kiäntäminen, senkus kysäisee vain tekoiselta älyltä. Pelkkä onnea olisi näyttänyt tältä 恭喜, mutta tuli myös tuo jälkiliite ihan samaan hintaan niin pannaan menemään, ja sitten mennään panemaan. (Äh, kulunut sananmuunnos, mutta niihän panemisten tuntemuksetkin jo ovat.)

Millaistahan väkerrystä kirjoittamiseni olisi minulla elämässä ollut jos kiinanmerkein sitä olisi pitänyt opetella? 

Illemmalla

Monikohan vaihteleviin ruoka-annoksiin tottunut samaa keittoa viitenä päivänä peräkkäin malttaisi nauttia? 

Tänään söin viime torstaina tekemäni kaakattajakeiton loput eikä tehnyt tiukkaakaan. Vähän maustoin sitä tuorejuustolla, mutta siinä se. Joskus olen kuullottanut lisäsipuleita lautaselle sekaan ja toisinaan jotain lehtivihreää, mutta kun syömistä ja jatkuvaa napostelua ei aseta elämässä pääasiaksi niin melkein sama, mitä kerran päivässä aamupuuron lisäksi naamaansa mättää. Paitsiettä on sen oltava ravitsevaa ja monia ainesosia sisältävää, vähärasvaista, hitaita hiilihydraatteja ja proteiinia sisältävää lusikoitavaa.

Kivakuilussa sain aitan ikkunan viimeinkin koristeltua myykein ja pielilaudoin. Kun se on ollut takapäädyssä niin eipä sen keskeneräisyydestä kolmeenkymmeneen vuoteen ole kukaan vihjaissut. Paitsi itse joskus nurkan takana kusta ruikkiessani. Eikä se nytkään viimesen päälle ole kun pätkälaudoista piti ylälautakin rakennella. Maalikin puuttuu osasta pystyjä. Ikkunapenkit katkoin kyllästetystä pätkätavarasta. Kyllä se turistille kelpaa tavattiin Levin työmaillakin lohkoa. Leo sanoi, että "etelän kyrville.." ja siirsi mällin ylähuulen toiseen syöpymään.

Sahailin iltaverryttelyksi vielä yhden peräkärryllisen leppärankoja teiden ojista ja nyt alkaa olla liiterissä toinenkin pino melko korkea. Pikkupilkepölkkyjä odottaa jonkinmoinen keko vielä särkijäänsä ja Kaivonkorvella viime vuonna halkomatta jääneet sadat pölökkyset. Kerkeänköhän missä välissä kun on pian aloitettava se uuninmuuraus...

Enkä tarvitse tänäkään iltana unta kauaa houkutella.

21.4.2026 tiistai

Ei tarvinnut tosiaan unta houkutella. Saunasta tulin iltauutisiin ja niiden jälkeen meinasin katsoa ruotsalaista draamaa, mutta kun petillä emmin katsomisen kanssa, niin siihenpä uinahdin ja viideltä aamun raikkauteen heräsin.

On komea ilima jälleen. Pikku pakkanen ja auringon valolle avoin taivas. Kahvikin maistui erinomaiselle kun eilen se kahteen kupilliseen jäi. Kyyhkynen ruokinnalla, ei passaa mennä ulos vähään aikaan.

Päivä mailleen saa.

Saunoin aiemmin kuin muina iltoina kun koko pv meni taas uurastellessa kaikenlaista. 

Kyyhkysiä on siis enää yksi kävijä, liekö haukka napannut toisen? Tämä tulee säntillisesti illalla pikkuista ennen kahdeksaa. Ensin se leuhahtaa kauemmas polun tapaiselle metsän rajalle, siellä se pyöriskelee kuloruohoisella kummulla jonkin aikaa kunnes lähtee pyrstö toiselta puolelta toiselle keikkuen kohti jyväateriaa. Se ruokailee puolisen tuntia välillä nokkaansa lepuuttaen ja ollen kovasti aran oloinen. Jos vähänkin näyttäydyn tai kolistelen ikkunan edessä, niin se on  poissa eikä takaisin tule ennen kuin aamulla.

Iso haukka lenteli jälleen päivemmällä selluliemikuusikon latvojen lomassa, mutta ei tullut tunnistettavaksi. Sillekö lie kupuun täytettä toisesta kyyhkyläisestä siunautunut?

Tänään järjestelin saunalla juttuja. Hajotin kaikki tilapäisrakenteet kuistin alalta ja piirsin jo mieleeni tulevan pukutilan piirustukset. Ei se kummoinenkaan homma ole, mutta eipä vain ole tullut aiemmin ryhdyttyä toimeen. Rahaa siihenkin tarvitaan, että siinä se suurin syy, miksi kaikki on niin hitaasti tapahtuvaa tällä tontilla. Tai miten sen nyt ottaa. Onhan tänne siunautunut yksi jos toinenkin katollinen kömmänä ihan tosta vain kun olen alkanut. Mutta ei yksi äijä paljoa kesän aikana ehdi tehdä vaikka valoisilla öillä hommiaan jatkaisi. Eikä saatana, en minä enää vanhaan malliin jaksaisikaan.

Päivällä Armaalan Taisto tuli jostain syystä mieleen ja mietin hänen elämänkulkuaan tovin vaikka en siitä paljoa mitenkään voi tietää. Taisto kerkesi rahtilaivaan pestautua ja hukkui Atlantin aaltoihin reilun kahdenkymmenen ikäisenä; Naapurin beatlesfani, silmille valuva tasatukka, farkuissa nahkavyö ja takajaloissa kärjekkäät bootsit, semmoinen kuva mielessäni seikkailuun lähtijästä väikkyy. Itse olin noihin aikoihin ehkä kymmenen vanha.

Kun viinaa kitusiinsa Taistokin sai, eivät jalat pitäneet miehenalkua pystyssä. Lie siksi horjahtanut reelingiltä kuolemaansa. Kukaan ei ole ollut näkemässä, ei viimeistä viestiään Äetille kotiin kuulemassa.

22.4.2026 keskiviikko

Nukuin huonosti. Oikeaan jalkaan pakotti koko yön. Katsoin pari jaksoa Hundarnaa (Vahtikoirat), mutta sekään ei auttanut sillä se on liian mainio unilääkkeeksi. Kun rupesin sitten lukemaan, loppui tabletista virta. Kolmen jälkeen lienen uinahtanut, mutta puoli kuudelta olin jo myötätuuleen kusella. 

Iltasella

Vaikka oli kovasti vaikea päivä kipujen takia, askartelin kaikenlaista. Tuuli pyörteili jossakin vaiheessa niin rajusti, että jos jonkin alasinta kevyemmän laskit käsistäsi pois, se tempaisi tavaran vähintään nurin tai kieputti ankean väriseksi kulottuneeseen vatukkoon; Olin täyttänyt sisälle menevät siniset sankot vedellä saunan edessä olevalle jakkaralle, niin nekin menivät nurin! Tosin penkin toisen pään jalat olivat jo valmiiksi ruohomättäällä heikunkeikun.

Kannoin vettä valkosipuleille kun niiden  varret alkavat kurkistella mullasta ulkoilmaan ja multa kuivana pölisee. 6 sankollista/penkki/3 penkkiä, että pian puoli kilometriä siinäkin taakan kanssa verryttelyä. Helppo olisi homma jos saisi aikaiseksi ja olisi aina ylimääräistä manitölömyä taskujen pohjalla hommata vesijohtoa muutamia kymmeniä metrejä ja senkun lorottelisi kasvimaan laidalla seisoskellen vähän suurempaa vesikaarta kuin omasta pikkuisesta ulokkeestaan.

Maailman tappien pitäisi myös omat ruokapöytänsä höysteet kasvattaa itse niin vähemmän olisi halua sotia, ehkä.

Jos kansanedustajat velvoitettaisiin porukalla hommaamaan Arkadianmäen keittiöön aina seuraavan talven kasvimaan tuotokset jonnekin Espoon laitamille määritellyillä puutarhaplantaaseilla, niin ehkä sielläkn ymmärrettäisiin elämän perusasioista ja -tarpeista pikkuisen enemmän. Kepulaisetkin ovat jo niin lujasti asvalttiin juurtuneet etteivät ne paskan ja heinänpöyhinnästä mitään ymmärrä.

Plantaasin pitäisi olla liki 400 hehtaaria, että tuotto olisi riittävä talven ajaksi sillä koko edustuslaitoksen henkilömäärä on edustajat mukaan lukien liki 800 pötsin täytettä päivittäin huutavaa lajitoveriamme. (Riittäisi niiden yhteisestä huussinalusesta ainakin ravinnetta kasvimaalle.)

Mutta eihän 400 hehtaaria jaettuna 800 ole kuin puoli hehtaaria per persus, että kyllä sen yksi ihminen kuokkii vaikka paljan käsin jos kerta syödä meinaa, saatana. Ja varsinkin jos kivettömillä aloilla kuokkimisensa joutuisi suorittamaan.

Mielikuvitus meinaa kyllä tehdä tenän kun yrittää ajatella muutamaakin edustajaa talikko tai kuokka kourassa tai jotain toista kärräämässä kompostimultaa leviteltäväksi. Mitenkähän arkaillen vihreätkin rakennekynsillänsä pottuja vakoon sankoista nakkelisi...

Tekisivät ne varmaan politiikkaakin palstojensa ylitse toisilleen huudellen. Siinä sitä hyvin lannoittavaa sananpaskaakin sylkieritteiden ja hien mukana vakoihin roiskahtelisi. Ehkä joku saisi talikonpiikistäkin kylkeensä ja pian hurme punaisi mullan...

Edellisiä pohtiessa passaa jälleen muistella Leo Tolstoin novellia  "Kuinka paljon ihminen maata tarvitsee?" ja erityisesti sitä, kuinka tarinan päähenkilölle Pahomille lopulta käy kun ahneeksi alkaa.

Toiseksi olisikin sitten paikallaan lukaista AntonTsehovin Karviaismarjat-tarina ihmisen pikkumaisuudesta ja skenarioida sitä, kävisikö yhteiseen hyvään tarkoitettuun työskentelyyn joutuneille valtionpalkkalaisille jommin kummin edellä mainittujen novellien päähenkilöiden tavoin. 

23.4.2026 torstai

Eilenillalla läksin viiden jälkeen tavanomaiselle kevätkierrokselle, mutta se lipsahti liian kauaksi ja oikea jalka meni saatanan kipeäksi aina nivusista jalkaterään asti. Mitenhän tässä uneen pääseekään.

Alliinan pihassa näin yhden ison "suolakiven". Siitä saisi leikotuksi nättejä uuninranssikoristeita jos jaksaisi kiven auton kärryyn nostaa ja tuoda tänne. Pitäisi varmaankin Eerolta tai Laurilta kysäistä, saisiko sen ottaa. 

Iltapäivällä vein VW Polosen Wanhan Panolaitoksen Korjaamolle alapallonivelen, vetoakselin ja lambada-anturin vaihtoon. Kävi köpelösti. Anturin liitoskappale oli vääränmallinen ja vetoakselin ruosteen syvyttämästä murroksennivelestä mäni avatessa kierteet. Elikä kosla jäi odottamaan uusia osia ensi viikkoon. Olisi kampe kyllä jo joutanut katsastettavaksi ja kynsistäni pois...

Korjaamoreissulta palasin erään Ollikaisfirman edustajan Mersun kyydissä Um tienhaaraan kun äijä sattui paikalle kehumaan edustamansa yhtiön korjaamotuotteita ja oli seuraavaksi menossa Iisalmeen. Ihan hauska äijä kuten myyntiedustajien kuuluu ollakin jos töissään meinaavat pärjäillä.

Kylymästi puhaltelee tuuli, mutta sadetta ei tarjoile taevas.

24.5.2026 perjantai

Nukuin minä jotenkin välillä kipuun heräten. Aamuyöstä otin buranan ja se ehkä alkoi juuri vaikuttamaan kun havahduin hereille ½5. Mitäpä se vakkauttaa yrittää unta sängyssä tuskaillen kun aamupalan laittoon olisi kohta kuitenkin noustava.

Vielä kahdeksan aikaan jalkaa juili niin pahasti, että luovuin työteliään päivän ajatuksista ja läksin sinne minne eilisen päivän myyntitykkikin elantoaan ansaitsemaan Mersullaan kiiruhti.

Iisalamessa olikin jokin yrittäjien kampanjointipäivä kun joka kulmalla tarjottiin soppaa kenttäkeittiöistä ja makkaroita sinapilla grilleistä. Kaupoissakin oli jokaisen hyllyn välissä joku työntämässä nenän alle hammastikuilla maisteltavaa niin että kiersin ne vähän kauempaa jo ennakoiden.

Vain Hommoojalla syötiin Laakkasen kanssa lohikeittoa jota harmaantumaan alkanut iso mies soppatykin uumenista paperilautasille ammensi. Se lautasellinen osui kyllä sopivaan lounassaumaan ja oli maukastakin.

Hommoojalta ostin rakennuskalkkia 3 säkillistä ja yhden paperiin sullotun valmisbetonisäkin.

Lähtiessä käväisin kutsusta äNnän työpaikalla ja siellä oli myös voileipäpöytä salaatteineen ja kahveineen tarjolla. Jollekin alaisistaan äN esitteli minut tuttuna jolla on vakavanhyvät jutut, mutta siinäpä ei sitten muuta ehdittykään joten ajelin pois. Um viiden huitteilla. Oin pätkälläni hetken ja sitten aloin huoltaa Tojo kolmosta vaihtamalla ilmansuodattimen ja tulupat. 

Edelliseltä huoltajalta olivat tulpat jääneet kiertämättä loppuun ja kahdessa oli sylkenyt kierteitä myöten öljyä ylös. Kun olin huoltotoimenpiteet tehnyt, käynnistin ja kas, moottorin vikavalo lakkasi palamasta. Elikä oliko syynä sittenkin nuo löysällä olleet tulupat eikä lambda-antura? Ko. anturaanhan niin pakoputken- kuin muukin moottorin vuotokohta vaikuttaa...

Klo on nyt ½21. Jalkaan lakkasi Iisalmireissulla särkemästä, mutta niskaan ja päähän sitäkin vittumaisemmin. Otin 2 buranaa ja saunoin kunnolla enkä vastustele unta jos se nyt, kun rymähdän sänkyyn sulkee silmät ennen kuin ensimmäinen lause avatun Kekkosohranan sivulla on loppuun luettu.

25.4.2026 lauantai

Lunta sataa hiljaksiin eikä tuo maata peitä kuin härmän lailla ja sulaa pian pois. 

Piikkasin savu- ja hääry(häkä)pellit pois sijoiltaan jonne edellinen muurariVille ne oli piilottanut. Nyt ymmärsin, miksi uuninpelti jumiutui aina vain ja uudestaan niin, että lopulta sen pitkä metaalivarsi oli yhtenä väkkyränä vetopäästään kun sitä piti suurillakin putkipihdeillä auki repiä.

Villensaatana oli muurannut piippua vasten paksunnoskerroksen ja siitä kohden, mistä pellin olisi pitänyt soljua eestaas joustavasti oli hän viimeisen tiilirivin nostanut puoli senttiä liian korkealle josta raosta pellin etusivu ei kunnolla mahtunut kulkemaan auki-kiinniasentoon. Jos meinaan, että sama peli ei seuraavina vuosikymmeninä toistu, on piikattava kahdesta tiilestä siivut pois, mutta tiedän kokemuksesta, ettei se helposti käy kun jo nyt pelkän saumalaastin piikkaaminen oli tosi työlästä. Rälläkkää sisällä ei voi käyttää tai ne seuraavat vuosikymmenet joku imuroi ja pyyhkii paikkoja punaisesta tiilenpölystä noituen sen aiheuttajaa kuten minä nyt Villevainajaparkaa. 

Laitoin kiukaan alle tulet ja kävin Näläkömäen navetan raunioilta kaivelemassa punaisia, viime vuosisadan alkupuolella poltettuja uunitiiliä takakonttiin viitisenkymmentä kipalletta. Hyvin olivat säilyneet vaikka ovat olleet karjakeittiön tulisijassa ja piipussa ensinnäkin vuosikymmenet ja sitten piipun sortuessa, pitkällään betonitiilien seassa vatukossa toiset vuosikymmenet. Oikein helähtivät kun niitä muurarinvasaralla kopsin. Ja se tietty kilaus ja säntillinen leikko kun tiilen katkaisi, oli muurari Jyrälän mielestä hyvän tiilen merkki.

Tänäänkin on paikkoja pakottanut. Humpalle olisi pikkuisen tehnyt mieli lähteä, mutta en raatsinut kun kallista menovettä eilenkin Iisalmireissulla tankkasin.

Parempi näin. Otan buranan ja alan muate.