Himalajan ja mielien mutavyöryt

24.8.2026 maanantai

Valkosipulien nosto. Uuninpäälle ne asettelin kuivumaan ja nyt tuvassa haessoo. 

"Vahinko"-ompuntaimia oli valkosipulipenkeissä 14 kipaletta, että melkoisen tarhan niistä saa jos kaikki onnistuvat. Nyt jätän ne talvehtimaan aloilleen ja ensi kevät näyttää, mihin tarhan perustan. Ehkä jokunen taimi pitää antaa muualle ottolapseksi. 

Kävin leipomossa ja sitten Akulassa.

Hesarissa eilen ovikellojen rimputusjuttu tiältä Rautavaaralta. Osallistuin kommentillani jälkirimpsuun.

https://www.hs.fi/elama/art-2000012114618.html

S oli tilannut HS:n ilmaistarjouspätkän ja jakoi lukuoikeuden niin nyt voin 90 päivää lukea koko lehden.

Kommenttiini nousi tietenkin yksi opettajan sormi heristelemään, ettei pidä "yksittäisten" tapausten vuoksi leimata koko kuntaa kun omista lapsuuskokemuksistani satuin kertomaan. 

Kollektiivinen omatunto, lieköhän ko. henkilö kuullut sellaisesta?

"Yksittäistapaukset" ovatkin olleet viime aikoina poliisien kestoselityksiä kun muutamat heistä ovat työtehtävissään kompastelleet, elikä taklanneet asiattoman rajusti "asiakkaitaan".

Vuosikymmeniä sitten tapahtuneita, lapsiin kohdistuneita auktoriteettien (aikuisten yleensä) aiheuttamia loukkauksiakaan ei voi rikkakihveliin lakaista ja nakata koriin, jossa lukee yksittäistapaus.

Ne kuuluu ennemmin tai myöhemmin iskeä kollektiivisen omantunnon kylkeen mustelmaksi, muuten se yhteisö, jonka sisällä pahoja on tapahtunut, tai tapahtuu yhä, ei edes yritä tervehtyä koskaan.

Jos omatuntoa ylipäätään on edes olemassa, kun senkin ovat lajimme saarnaajalahjakkuudet keksineet lohduttaakseen vääryyksiin  syyllistyvää itseään. 

Puusepäksi juuri valmistumassa olevan  Jeesusparankin ripustivat ryöväreitten seuraksi ristinpuuhun vain rakennellakseen tapahtuman ympärille legendan joka kaikille anteeksi hirviöimäisyytensä anteeksi antaisi. (Siis oletetun Jeesuksen; kouriintuntuvia todisteita ei hänestä ole olemassakaan)

Tosin tässä kyseisessä, taantumassa kouristelevassa Rautavaara-nimisessä kylässä korjausliikkeet ovat pahasti myöhässä kun asianomaisetkin alkavat jo viimeisetkin liueta takaisin alkuperäiseen asuunsa atomeiksi.

Sekin ikävin muistettava kansakoulunopettaja Pär Olle Lilieroskin on köijätty kuolemansa jälkeen (1970-luvulla) kunnioitettavan aatelisten hautaan Helsingin Hietaniemeen. Häneen sen sisäsiittoisen sukunsa jatkuminen päättyikin, että amen vain haurastuville muistoillesi minunkin puolestani. Samoilla viivoilla nykyisen tietämyksen mukaan ollaan; Sisäsiittoisuus ei ole ainoastaan köyhiin lajimme edustajiin vammaisuuksia tuottavaa ollut. "Siniverisyyden" se vasta onkin osoitettu olleen oikea degeneraatioiden sikiösammio.

"Lillukka", olisin käynyt eräällä pyöräretkellä haudallesi ehkä ruikkaamassa ... siis huokaisemassa katkeran ajatuksen (tai pari) eräällä pyöräretkelläni, mutta kun pyöräily päättyikin jo viimeiseen asuinsijaasi Kotkan Karhulaan eikä sinua sen seudun hautausmaalle ollutkaan kelpuutettu.

Takaisin parin kappaleen taakse: Vaan jos kipeät asiat joku koko kunnan leimaamisena edelleen ottaa, niin ottakoot. Jakamista mieleni sopukoiden tuntemuksissa edelleen riittää. Tuskin kollektiiville osoitettu anteeksipyyntö oletetusta loukkauksesta sen enempää toimittaa kuin koskaan lausumaton anteeksipyyntö kollektiivilta yksittäistapauksellekaan.

En ole Rautavaaralla edes se yksittäinen tapaus. Enkä varmasti Suomessa. Kallet Päätalo Taivalkoskelta ja Palsa Kittilästä ovat hyviä esimerkkejä taiteilijoista ja kirjailijoista, jotka ovat vereslihalle lapsena pieksettyjä mieliään maailman suuntaan osanneet availla meidän mykempienkin puolesta.

Eräs entinen R.vaaralainen Jussi Kuopiosta kirjoitti tulikivenkatkuisen Rautavaara-muistelmansa "Vapaan miehen päiväkirja"  1990-luvulla ja kyllä siinäkin koettu lapsen ja nuoren tuska esiin tunki kun edelleen vihainen, aikuinen mies tuntonsa sivuille oli paiskannut.

Lapsena koetut ikävät asiat ovat niitä joita ei koskaan kyetä hyvittämään. 

Sitä ei tietenkään ymmärrä ne hyväosaiset, joita lapsuus (elämä yleensä) on mielten ja fyysisten raiskausten sijaan villakintain kohdellut. Missään nimessä ei tällaisia muisteluksia pidä historian roskakoriin sytkäistä.

Mutta: Aina ja iankaiken sama tuskainen loru; Ei ihminen opi vaikka se muuta väittää.

Historia, tai pikemminkin "Siperia opettaa"-sanonta ovat omatuntojen tyynnyttelyjä vain.

Siperiaansa on jälleen syöksymässä koko 140-miljoonainen kansa naapurissamme vaikka junansa raiteet ovatkin jo viidettä vuotta jylkyttäneet mihinkään etenemättä kohti etelää. Ehkä retki ikiroudan (parhaillaan sulamaan alkaneen) ja öljyn tahrimaan Siperiaan mutkan kautta muistia aikanaan virkistää.

Luin kertauksena Hesarista 15.4 julkaistun Heikki Aittokosken esseen "Mies hirtettiin ja paloiteltiin 1660-luvun Lontoossa, yöunta häiritsi puolison kuorsaus".

Heikki oli lukenut Samuel Pepys'n päiväkirjoja 1660-luvulta ja hämmästeli ristiriitaisuuksia joita arkisten merkintöjen lomaan heitetyt, silloisessa lontoolaiselämässä "normaalit" hirttäjäis-ym juhlat nykylukijassa herättävät.

Luin esseen jo sen ilmestyessä ja varmaan mainitsin siitä sivuillani, mutta taidan kohta paneutua itseensä Pepysiin tarkemmin.

25.8.2026 tiistai

Suomensin käännösohjelman avulla jo muutamat Pepyssin päiväkirjan sivut. Näyte samalla viikonpäivä- ja kuukausimerkinnällä maustettuna: 

"Tiistai 25. elokuuta 1663

Nousin hyvin aikaisin ja kannoin tavarat kamaristani ruokasaliin, koska sen lattia piti laittaa uusiksi tänään. Kun työmiehet olivat tulleet ja ryhtyneet töihin, menin toimistoon ja sieltä Lymehouseen Phiniin. Pett oli mastojen parissa ja sitten takaisin toimistoon, jossa istuimme. Noustuamme ja herra Coventryn lähdettyä pidimme hyvästit, sillä hänen oli määrä mennä kylpylään herttuan kanssa huomenna. Sitten menin 'Changeen, jossa puhuin useiden ihmisten kanssa, ja lopuksi Sir W. Warrenin kanssa ja hänen kanssaan kahvilaan. Siellä istuimme kaksi tuntia puhuen toimistoasioista ja herra Woodin oveluudesta, minkä todella uskon. Lopuksi hän kertoi minulle kuulleensa, että kapteeni Cockesta on tulossa ylin upseeri, joko valvoja tai maanmittari, mistä en ole pahoillani, joten kumpikaan heistä saattaa olla poissa, ja pidän sitä varsin todennäköisenä."

Korjasin pilikehönnän oven: Korotin aukkoa etten joka helevetin kerta lyö piätäni yläkamanaan kun puita saunaan haen. Pitää vielä rappuset tehdä, mutta ennen sitä kärrään pressun alla olevat pilkkeet sisälle.

Lämmitin uunia. Hain aitasta vanhan kunnon hiilien vetimen jonka hieman ruostuneen varren hioin ulkona. Olipa hyvä sillä hiilet vedellä niin kuin entisenkin uunin aikoina.

Olisipa vain leivänjuuri ollut ja muut tykötarpeet, niin tiällä haisisi pian tuore ruisleipä. Tai jos kalakukon...

Ei ole ohraryynejäkään, että laittaisin puuron arinalle hautumaan.

Iltapäivällä aurinko ja tuuli kuivasivat nurmikot niin, että ajelin niitä lyhemmäksi. Potunnostoonkin olisi ryhdyttävä.

Ajatukset ovat kesken, joista aioin kirjoittaa tänäänkin. Ne liittyvät Hesarin Rv-raportin nostattamiin muistoihin vaikka tuskin toimittajien kepeäksi tarkoittaman jutun tarkoitus sellainen oli.

Jo muistojeni kontrasti jutun otsikon kanssa on räikeä: "On helppo olla onnellinen"

Ei todellakaan ole, paitsi tietysti niiden "onnellisten" jotka ovat kyenneet unohtamaan ne pahat asiat jotka lasta hänessä on aikoinaan loukanneet.

Toivottavasti näitä lasteni lapsia ei sillä tavalla tulla loukkaamaan koskaan.

26.8.2026 keskiviikko

Neljältä heräsin. Unessa kaksi saukkoa muistuttavaa, flegmaattisesti liikehtivää villaeläintä ui matalassa puronuomassa pakoon. Otin isompaa suipon hännän pehmeistä karvoista kiinni, mutta lopulta siitä jäi käteen vain tupsu ja eläimet katosivat töyräältä roikkuvan sammalen sekaan.

Vitut, mänkeeten ja mäkättäkkee männessäny, karjaisin niille. Siihen heräsin. Lienen vaikka ääneen ärähtänyt.

Dolly Barton kuoli 80 vuotiaana syöpään, kertovat aviisit. Merkityksellistä minulle se, että hänen Tennesseessä sankan sisarusparven keskellä vietetty lapsuutensa on ollut köyhyydessä ja ahtaissa mökkioloissa kärvistelemistä. Ihan kuin täällä välimatkojen päässä Unimäessä. Ja kyllähän ne laulunsa helposti muistilokeroista kuuntelukokemuksiksi nousevta kun alunkin vain kuulee.

Vanhojen ihmisten poismenosta uutisoitaessa ei otsikoihin eikä ingresseihin tarvitsisi menetyksistä kirjoittaa. Mitään ei kukaan enää menetä kaikkensa jo antaneiden poistuessa riveiltä; Haikeuden tunteista ja muistoista voi mainita.

Luin Hs:n pienen jutun, jossa kerrottiin nielurisaleikkauksen auttavan kuorsaamisen aihettamaan uniapneaan, muttaettä asian  tutkiminen on vielä kesken.

Nielurisoja on leikattu iät ja ajat ja niiden vaikutus niin angiinaan kuin kuorsauksenkin vähentämiseen on siten tiedetty, mutta yhä vain "tutkiminen on kesken". 

Ei ole kauaakaan, kun tässä samaisessa aviisissa oli juttu nielurisaleikkausten vaikeusasteesta. Niissä on ilmeisesti korvattavia potilasvahinkoja sattunut niin runsaasti, ettei sitä "käypähoito"-suositukseksi enää ole hyväksytty.

Vuonna 2011 on kirjoitettu tutkimusraportti, ettei leikkaushoito auta lainkaan.

Mitähän ne soutavat ja huopaavat tuonkin  asian kanssa?

Minä ilmoittaudun heti leikkausjonoon jos sellainen sairaalan  nurkalle ilmaantuu tässä asiassa.

En halua sitä uniapneakonetta kuolankeruuseen sänkyni vierelle eikä kuorsauskiskokaan aina auta. Päänsärkykin on miltei joka-aamuinen herättyä josta tiedän, että onpahan taas tullut kuorsattua.

Rahallahan nuo pikku nipsaukset kitaansa saisi vaikka Virossa, mutta minun tapauksessani siis ei kun ei ole sitä ylimääräistä "pikkurahaakaan".

Siskoltani leikattiin angiinaherkkyyden takia nielurisat kymmeniä vuosia sitten eikä siitä ole aiheutunut mitään ongelmia. Angiinaan sairastumisia ei sen jälkeen hänelläkään ole ollut. En tiedä, kuorsaako hän.

Nyt tuli mieleeni yksi juttu: Perattiin kaloja. Leikkasin ahvenalta kituset ja näytin niitä isälle: Tässön ahvenan nielurisat, nyt sille ei tuu angiinaa. Isää nauratti ja se pani tupakaksi.

Toinen kommnenttini "onnellisuusjuttuun" Hesarissa: 

"Mainitsin jo eräässä toisessa kommentissani "Janten lain" joka popularisoituna tarkoittaa lyhyesti "älä luule, että olet jotain", joten jatkan aiheesta vielä jos sallitaan koska näen sen tarpeelliseksi juuri tässä yhteydessä jossa jo otsikossa väitetään, kuinka helppoa on olla onnellinen. 

Onnellisuus nimenomaan Rautavaaralla pitäisi turvata luonnon ehdoilla, ei maailman pohjattomilla tarpeilla joiden tyydyttämiseksi maan kamarasta mm. kriittisiin mineraalivaroihin vedoten malmeja räjäytellään. 

Eerika Korhonen sanoo haastattelussa, ettei hänen perheensä voi paikkakunnalle jäädä jos aiottu kaivos toteutuu ja että hän on asettunut vastahankaan kaivosasiassa joka on jo aiheuttanut ihmisten välille ristiriitoja.

Elikkä hänen kohdallaan ko. "Janten lain" tulkintoja on jo käytetty ja tullaan yhä pontevammin käyttämään sekä konkretisoimaan, onhan hän perheineen muualta muuttanut ja julkisesti ryhtynyt vastustamaan hanketta, joka luontoa ja ekosysteemejä kaikkialla muuallakin on aina järkyttänyt.

Vanhemmat ihmiset muistavat varmasti, kuinka paikkakunnalta on "savustettu" poikkeavasti toimineita persoonia ennenkin.

Tietääkseni kaivoshanke on jo edennyt, tai etenemässä jopa EU-tasolle päätöstä odottelemaan. Jos sieltä vihreää valoa "kriittiset mineraalivarat"-nimikkeen alla asialle näytetään, hankkeen vastustus tulee olemaan turhaa ja onnelliset lapsiperheet kaikkoavat kauas pois kuten Eerika sanoo heidänkin tekevän.

Väkiköyhässä kunnassa päättäjien kannattaa todella tarkasti punnita, kumpi on tärkeämpää, luonto ja siellä viihtyvät ihmiset vai kivierämaaksi räjäytelty ja myrkkyaltaina lainehtivat entiset aapasuot ja vaarojen välit."

Samuel Pepysistä tuli päivieni pelastaja kun se töpötteli hienoisissa nahkatossuissaan unennetin käytävillä uudelleen vastaan. Kainalossaan hänellä oli päiväkirjat joita 1660-luvulla kolmenkymmenen vuoden ajan oli kirjoitellut (1.1.1660-31.5.1669). 

Sitten hereillä ollen panin käännösohjelman nurimaan Pepysin rivejä suomenkielelle ja kun olin jonkun sivullisen lukenut, tajusin, ettei hänen elämänsä 366 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää sitten ole ollut paljonkaan  erilaisempi kuin itselläni tänään. Tai kenelläkään muulla kaksijalkaisella vaikka moni niin luulee.

Ihan kuten minua sata kertaa pätevämpi Hesarin kolumnisti Aittokoskikin keväällisessä kirjoituksessaan totesi.

Pepysin päiväkirjoja kun lukee niin: Syötävä on joka päivä ja pistäydyttävä vähän väliä ulostamassa. Parina päivänä viikossa täytyy itseänsä vedellä puhdistaa, partaa ja hiuksia sukia, tasata ja skrapata. Kainalon allergista kutinaa on raavittava silloin kun raa-vituttaa, paikattava sormeen tullut haava, puhkaistava paise kankusta, käytävä tohtorille sitä valittamassa, tai vatsan toimintahäiriöitä ääneen ihmettelemässä ja otettava rohtoa särkyyn pään. On koetettava nukkua öisin, ryypättävä rankasti toisinaan kavereiden kanssa ja naitava kun naitavaa kohdalle sattuu vaikka kotonakin sitä tarjolla olisi.

Arkisten merkintöjensä väleihin myös raakuuksista voi kirjoittaa huomioitaan vaikka nykyisin massiivisimmat niistä tapahtuvatkin kauempana. Mutta tulevathan ne eteesi ilman torihirttäjäisiin sonnustautumistakin lukemattomina lihanräjähtelyinä Ukrainankin aroilta kun vaikkapa viestipalvelu äxän avaat ja selaat edestä pois puolialastomuudellaan härnäävät ihmishahmot (tekoälyillä väkerrellyt) ja miljoonat muut joutavuudet omiin helevetteihinsä. 

SP kirjoitti kuuluisaa päiväkirjaansa tarkalleen 1.1.1660-31.5.1669. Siis 366 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää sitten ja voimme aivan hyvin  jo lyhyiden otantojen perusteella väittää, että tässä välissä tapahtuneen sivistyksen eteneminen tarkoittaa sitä, että olemme oppineet vain vittuilemaan sivistyneen monipuolisesti toisillemme ja tappamaan ja tuhoamaan ympäristöä kaunislinjaisten hävittäjiemme tykeillä ja drooneilla. Ja joka toimi käy kuin pelialustoilla: Vaivattomasti ja käsiä likaamatta, mitä nyt peukalonhankaimiin peliohjainten sauvojen viputtelu vesirakkuloita nostattaa. 

Sivistys lienee vain sitäkin, kuinka olemme oppineet näinäkin muutamina satoina vuosina yhä tehokkaammin murskaamaan ja hävittämään  elomme ympäristöä, siis kaikelle elolliselle elintärkeää, hapekasta elonkehää, aina vain monimuotoisemmin. 

"Sivistynyt" pyrkimys, josta kuulee lorsattavan vailla aikomustakaan ryhtyä sanoista tekoihin on tietenkin "biodiversiteetin monimuotoisena säilyttäminen". 

Monikohan globaaleihin ilmastokokouksiin osallistuva edes ymmärtää mitä oikea biodiversiteetti tarkoittaa?

Ilmastonmuutoksen aiheuttama katastrofi tai ei, mutta ikijäisen vuorenreunan pettäminen Himalajalla aiheutti Nepalissa hirmuiselta näyttävän vesi-muta-kivi-roju-ruumismassavyöryn kaukaa rinteiltä alas laaksojen asujaimistojen sekaan.

Tulitikkulaatikoilta näyttivät talot, autot ja tavarat kun ne muljahtelivat mutaisten vesimassojen mukaan.

Niin pieni olet sä ihminen kun Luonto mahtinsa näyttää.

27.8.2026 torstai

Kahvi maistui tänä aamuna erityisen hyvältä. Jo unessa sitä hörpin, että aikasten koukussa kofeiiniin sitä ihminen voi olla. Olen kyllä vähentänyt puolella kahvin nauttimisiani. Kupillinen aamulla, kupillinen päivällä ja vielä yksi illalla, jonka sitten käyn puolenyön jälkeen kusemassa kuutamolle. (Nyt yölla oli kuu jälleen liki täysi.)

Uumajansaamelainen Katarina Barruk murjaisee Hesarin haastattelussa elämästään aforistisesti : "Joskus pelkkä olemassaolo on kannanotto"

Jutusta käy ilmi, että Uumajansaamelaisia ei montaa ole Barrukin perheen lisäksi, mutta heillä on oma, saamensukuinen kieli jonka olemassaoloa joikaaja Katarina Barruk on alkanut omalta osaltaan elvyttää.

Kirjoitin joskus, ehkä useinkin, kuinka rumaa savonmurre on. Siitä, ja muusta oikeaan äidinkieleeni (savoon) antamistani kuvauksista saanee sen käsityksen, että haluaisin vaihtaa puheenaksenttini ihan mihin tahansa muuhun kieleen tai murteeseen, että pääsisin ulosantiani kankeuttavasta sanailustani kokonaan irti.

Mutta ei se niin mene.

Saahan sitä kyllästyä ja tiuskia ihan minkä tahansa takia mielinmäärin, kyllä geeneissä saatu ja lapsuudessa opittu äidinkieli sen kestää.  Ihan kuin äiditkin kestävät lapsiensa kiukuttelut vaikka väsyessään tulistuvatkin välillä niin, että jos ranstakka käteen sattuu, niin lähin kakara siitä huitaisun saattaa päin älisevää naamaansa saada.

Minkä asian tai aatteen edessä itse olisin niin, että jo pelkkä olemassaoloni olisi kannanotto?

Aatteista ja uskonnoista viis, ne ovat kaikki jo marttyyrinsa saaneet, mutta olisiko se tämä alituinen itseilmaisun tarve ja siihen liittyvä sananvapauden vaaliminen ylejään? 

Nämä jykevät, ehdottomat tunteet ja tieto niiden taustalla: Uskonnottomuus ja jumalattomuus?

Ilmaisutapani on siis ainoa osaamani kun lähes laulutaidoton olen eikä joikuihin kurkunpääni taivu. Tanssitaidon kehittäminenkin, vaikka senkin avulla itseilmaisu on varsin jymäkkää ken sen hallitsee, jäi puolitiehen; Omiksi tarpeiksi vain.

Olen kietoutunut kesäisin synnyinseutuni vihertävään leppälehtoon näkymättömiin ja talvisin Kainuun kolakkaan pakkashuuruun niin, ettei fyysistä minääni toreilla eikä turuilla näy kuin vilaukselta.

Ajatukseni ja mielipiteeni ne ilkialastomina kyllä uskaltavat esiintyä vaikka niitäkin koetan savolaiseen kieronvilttiin toisinaan kääriä, että jos selvän niistä joku haluaa ottaa, saa töitä tehdä.

Eivätkä ajatukseni kovasti kummallisia edes nakuina ole.

Mikä ajatusteni vaikutuksen mittaisi? Blogieni tuhannetkaan kävijäklikkauksetko? Hah! Jälkeenikin jatkava ns. aika, ehkä.

Ehkä vakuuttavinta kirjoittamisen tehosta se, kun kännykkä kälisee keskellä yötä ja joku "jantelainen" mörisee korvaan, että "mikä mulukku se sinä luulet olovasi ...".

Hesarin Rautavaara-juttuun väkertämäni kommentin jälkeisenä yönä kävi jälleen niin. Soittaja oli pahoittanut "kauniin jutun" luoman illuusion särkemisestä mielensä ja halusi näin ojentaa kommentoijaa ja laittaa hänet nurkkaan häpeämään kuten näillä kunnailla vielä ikäiseni koulumuistoihin kuuluu.

Ei mittään, suapi minulle soittaa milloinka vain, mutta miksi juuri yöllä?

KGP:n mustien autojen klo yökolmen esimerkistäkö?

"Pane kännykkä iänettömäksi" lienee ohje jonka moni antaisi, mutta entä jos omaiseni (lapseni) haluavat minkä asian takia tahansa saada minuun yhteyden?

Laitoinpa siitä soitosta ja "jantelaisesta" aksentista innostuneena jatkokommentin ed.mainittuun juttuun myös vihjeeksi soittelijalle, että niin mehtä vastoo miten sinne ärjytään. Ehkä pikkaisen "sivistyneemmin" vain.

Kävin päivällä mummilan "ompputarhan" tarkistamassa. Olisi siellä jonkin verran hedelmiä, mutta en taida niitä vähiä lähteä kiipeilemään. 

Samalla reissulla kävin Armaalassa joss R oli vaimonsa ja joensuulaisen vieraan kanssa vielä kesänrippeitään kulutttamassa ennen talvensiirtoa kylälle.

Poistullessa näin, että Toimilan pihamaalla oli joku ja peruurtin tiensuulle. Hyvä oli, että pysähdyin. Mukava juttutuokio henkilön kanssa, jota en ehkä koskaan ole tavannut vaikka sukulainen onkin. Hänen isänsä, talon varsinainen kesäasukas, liki 90-vuotias oli sairastunut ja ainakin tämä kesä jäänyt häneltä väliin.

28.8.2026 perjantai

Kun aurinko alkoi pilkistellä kuuden jälkeen selluliemikön latvojen takaa, niin nurmelle nousi kuuraa vaikka plussan puolella mittari juuri ja juuri oli tuntia aiemmin. Omppujen taimille olisi hyvä ollut harso laittaa, mutta jospa ne ottavat kuurakylvyn vain kylmäkäsittelynä.

Eilenaamulla ruuvasin piipun kohdalle katonlappeelle erään jostain tänne kulkeutuneet lapetikkaan pätkän, että pääsen kiristämään (sitten kun) piipunhatun jalustan senkin puolen mutterit kiinni. Hattusesta olen mitat ottanut ja "piirustukset" ovat päässäni, pitää vain lattarautaa ja peltiä muistaa hakea Käyttöraudasta (sitten kun...).

Tuosta "sitten kun"-toistosta tulee vain ikävä olo sillä niin sitkasta on minkään valmiiksi saamiset minulla.

Kunnollinen suoja piipun päältäkin on jäänyt laittamatta näinä kymmeninä mahdollisuuksien vuosinani.

Mutta toisaalta ei ehkä harmita sitten yhtä paljon jos droonipommi joskus keskeneräisten asujaimistojeni katolle pämähtää niin kuin sellaisen huolellisen ja täsmällisesti elämäänsä kehitelleen ihmisen joka viimeisen päälle omaisuutensa on kiillottanut ja vahannut.

Kajaanin talomme (Puutarhurin täysomistuksessa) on juuri sillä linjalla jota myöten pommit ja migit ujeltavat kohti Hoikankankaan kasarmeja jos rähäkkä idänperkeleitten ja zaatanoitten kanssa alkaa. Rautavaaran Unimäki tuskin ensimmäisten kranaattien kohteeksi joutuu kuin huvittelumielessä jos ihmissafarit Suomessakin alkavat malliin Ukrainan Odessa.

Vaalit tulossa: Samassa hallituksessa olevat koksut ja persut kehittelivät riidan keskellensä Suopo-keissistä. 

Ja ovat monet poliitikot muutenkin alamittaisia ajatuksiltaan ja teoiltaan: Kaksi huuhaimmin esiintyvää panivat "Send them back" (lähettäkää heidät takaisin)-lippikset päähänsä kuin keskenkasvuiset vaikka heidän juuri pitäisi toimia valtiomiesmäisesti ja -naismaisesti koska ministereitä ovat.

Mutta sehän vain on nykyistä poliittista, globaalia genreä jossa toisiaan matkien heilutellaan milloin mitäkin jotta saataisiin vain huomiota. Moottorisahaakin argentiinalainen Javier Milei punaisista lippiksistä tunnetusta amerikkailaislajimme rutaleesta puhumattakaan.

Aurinkoa lupaa useammalle päivälle, mutta tänään täytyy saada loputkin pilikkeet ulkoa hönnään.

Kaivoon on katsominen, ja peiliin

16.8.2026 sunnuntai

Hiekanajoa kaivonrenkaiden ympärille. Neljästi körryyttelin montulta kukkurakyyti perässä pihanperälle jossa lapioin sorat kottikärryyn ja työntelin parinkymmenen metrin matkan kaivolle jonka monttuun niitä kippailin, sitten oikea koipi tilttasi.

Rekisteriotteen mukaan tasatilavuus kuomuttomassa "Muulissa" on n. 570 litraa ja olisi siinäkin jo Tojotaparalla pihaan nyhtämistä, mutta kukkuroilleenhan se ahneen täytyy kauhoa.

Painoa lapioimallani hiekkakuormilla oli yli kaksinkertainen määrä sallittuun nähden.

Iltapalaksi pitkästä aikaa muutama räiskäle. Tein kuohkean taikinan; ensiksi vatkasin kananmunan melkein vaahdoksi, lisäsin vettä, maitojauheen ja vehnäjauhon.  

Luen Sndyderia ja luultavasti nukahdan eka sivulle.

17.8.2026 maanantai

Niin nukahdin, mutta heräsin yöllä ukkosenjylyyn. Kävin pimeässä lepakoiden seurana katselemassa kun salamat leiskuivat kaukana pimeän taivaankuvun laidoilla, mutta päälle säärintama ei ole yöllä vyörynyt. Näin sitten unta isästä kun se katsoi suuhuni ja sanoi, että pitäisi tuo yksi heiluva hammas murjaista pois.

Nyt aamulla jomotti ylärivin hampiin kuin isä olisi sitä tupakantuoksuisilla sormillaan yrittänyt poistaa, mutta se jäi löysänä vielä heilumaan. Ei se oikeasti heilu, eikä kahvia tässä varhaisaamun valossa hörppiessä siihen enää koskekaan. Isän sormien tupakantuoksu kyllä tuntuu kajuavan jossain aivojen sopukoiden muistikeskuksen liepeillä.

Hesarin "50 vuotta sitten" palstalla on kuva (Klaus Bremer) Helsingin rautatieaseman ravintolasta. Kysyin tekoälyttömyydeltä, minä vuonna Järnefeldin Kolitaulu aseman päätyseinään asennettiinkaan kun sitä ei kuvassa näy. On se siellä jo ollut, mutta Hesarin kuvakulmaan se ei ole sopinut. Taulu on valmistunut 1911, aseman seinälle se on ruuvattu isäni syntymävuonna 1923.

Sitten menikin aamu päänsisäiseen muisteluuun junamatkoineen ja Joensuun elleineen.

Kärräsin vain yhden lastin hiekkaa kun meni muuta hommaillessa päivä. Piti perävaunun salpojakin hitsailla kun jälleen repesivät irti. 

Verenpaineet alkavat olla taasen oikeilla kohdillaan. Ehkä vasta nyt alkaa elimistö toipua viime joulukuisesta leikkausrylläkästä -lääkityksestä. Jatkuvilla marjavitamiineillakin saattaa olla vaikutuksensa, mää ja tiijä.

Tällä parittelevalla pariskolla on hauska nimi: Punareisikarvasääski.

18.8.2026 tiistai

Aamuämärissä katselin akkunasta kun jänis puputti ruohoa nurmella. Sitten se pintteli pitkin nurmikoita kasvimaan ympäri. Haukkasi suupalan sieltä, toisen täältä kuin riemuissaan ruokapöydän antimista. Ateriakierron päätteeksi se kurvasi tillipehkon luokse, taivutti varvun allensa ja ruoti sen pehmeät osaset kitaansa. Siinäpä tillilihaa valmiina jos pamauttaisi hengiltä ja nylkisi pannullensa tämä akkunasta katselija.

Täytyy tänään mennä Sivullistenkadulle kun ip tulee keravalaisia kyläilemään. Käyn leipomolta piirakoita ja Sonja on leiponut mustikka- ja lakkatortut.

Ylen aamussa toimittaja sanoi teemaan sopivan musiikin selityksineen jotenkin näin: "Joet kertovat tarinoita meille ihmisille. Niitä olisi syytä kuunnella". 

Olisi ollut syytä kuunnella jo kauan sitten. Tai olisipa ylipäätään ollut aikalaisilla järkeä kuunnella intiaaneita tai minkä mantereen alkuperäisten luonnonkansojen viisauksia siitä, ettemme me omista maita, vesiä, metsiä ja siksi niitä olisi käsiteltävä kuin lainaksi saatua, kallisarvoista omaisuutta. 

Mutta mitä vielä!

Silti: Intiaanipäällikkö Seatlen suuren puheen teema on kestänyt ajan, ivan ja pilkan. Lyhyt katkelma puheesta:

"Virrat ovat veljiämme, ne sammuttavat janomme. Virrat kantavat kanoottejamme ja ruokkivat lapsemme. Jos myymme sinulle maamme, teidän täytyy muistaa ja myös opettaa lapsillenne, että virrat ovat veljiämme ja teidän veljiänne, ja teidän tulee kohdella niitä niin kuin veljiänne."

Tuomesta tippui karvajalkaperhosen toukkia vesiastian kannelle. Seurasin varsin, miten monta kertaa tuo yksi kiertää saavin reunoja ympäri, mutta viittä kertaa enempää en viitsinyt. Otin nätin toukan ja vein valkoherukkapensaan lehdelle jossa se heti kömpi suojan puolelle asettuen niille sijoillensa kuin kotiinsa olisi tullut. Ehkäpä tuli aika alkaa kääriä kotelotarpeita ympärillensä eikä vain marssia jotain muovista, tylsää kehäympyrää.

19.8.2026 keskiviikko

Evoluutio peruuttaa: Lajimme syöksy kohti taantumaa on kiihtynyt jo ultraurheilijan kiidoksi, todistavat Tik ja Tok.

Kukapa meistä maailmaa laastaroimaan kykenisi kun "Maailmanparantaja(kin) on surkimus, joka ei koskaan saa mitään valmiiksi." (EP)

Se on niin totta omalla kohdalla.

20.8.2026 torstai

Sorsia alkaa vaivata lyijymyrkytykset jälleen kerran. Pääseeköhän suomalainen koskaan irti tuosta turhasta tappamisen aloitushetken hekumastaan? Minä yksilönä olen  päässyt, mutta massat jatkavat älytöntä hommaansa.

Oli se kyllä mieltä kiihottavaa isän kanssa Luikkolahden pajukon suojista taivasta tarkkailla, että mistä päin ensimmäinen höyhenpeitteinen lihaklöntti haulisuihkuun syöksyy. Nyt ajatuskin sorsan ampumisesta puistattaa. Ja sitä paitsi ei vesilinnun liha edes hyvää ole. Toisaalta Äet kyllä osasi siitäkin traanikyllästeestä maukkaan loihtia. Tai siksi se maistui koska ainainen oli näläkä.

On märkää puotella asti riittänyt. Soila soitti jo varhain että katto vuotaa lastenhuoneen kohdalta, tulisiko iskä katsomaan voiko sille jotain tehdä.

Kävin, ruuvasin yhden pellinsauman tiiviimmäksi, mutta ongelma on laajempi. Vintillä näin, että vuotokohtia on siellä sun täällä ja kaikki ruoteista lävitse menneet pellinnaulojen kärjet ovat tiputtaneet jo pitemmän aikaa. Oli niin iso ampiaispesä keskellä vintin kulkuväylää, etten voinut kömpiä tämänaamuista vuotokohtaa katsomaan. Näytti siellä olevan 70-luvun paperipintaiset villat notkolla vesilammikon painosta.

Vakuutusyhtiö tuskin vuototapausta korvaa vanhassa talossa.

Annoin vävylle ohjeet, että ostaa muutamalla satasella peltikattoruuveja, pitempiä ja lyhempiä ja alkaa vanhimman pojan kanssa saumojen ruuvailemiseen. Repikää saumojen kohdilta naulat pois ja niiden sijalle pitemmät ruuvit, välit lyhemmillä!

Muistaakseni jo kymmenen vuotta sitten tämän ohjeen annoin.

Hiekanajoon pääsin vasta iltasella kun sade lakkasi. Marttikin kävi ja sitä jututtaessa meni tovi, mutta mitäpä siitä. Kaivoin pellosta huonojalkaiselle kävijälle pottuhuavikastarpeet mukaan.

Tojonrottelossa raidetangonpäät naksuvat. Uusista peruutusvaloista toinen ei syty.

Uunia olen nyt kahtena peräkkäisenä päivänä lämmittänyt ja nyt sisällä on 27 +astetta.

M&S ovat raapineet mustikkaa vissiin tuhannet litrat myyntiin. 150 litraa/päivä/nuppi. Lisäksi yksityisille sankkotolkulla puhdistettua marjaa. Kovasti ne vain jaksavat metissä ryyheltää. Oli karhukin hihaa hipoen kuusikossa vastaan rynninyt.

21.8.2026 perjantai

Unessa laihan naisen kanssa niin, että luut vain kolisivat.

Tapio soitti Kittilästä iltayhdeksän huitteilla ja lopetettiin vasta puolenyön jälkeen. Puhuttiin kuluneista elämäntaipaleistamme. On se hänelläkin vain melkoinen taival ollut kun ajattelee lähtökohtia. Ollaan liki samanikäisiä ja tunnettu vuodesta 1981 eikä yhteys ole katkennut pitemmäksi aikaa kertaakaan. Elikä sanonta "kun saat Lapista ystävän, se kestää eliniän" pätee todellakin. Minulla sieltä suunnalta olevia kestokavereita on 2 että ihan hyvä niin.

Eivät naamakirjojen sadat eivätkä tuhannetkaan näiden parin kaverin ystävyyksiä päihittäisi jos niitä olisin ruvennut haalimaan. Verkostomarkkinat ovat ja pysyvät verkostomarkkinoina vaikka ne olisi lastattu lajitovereilla.

Verkosto-sanaan jos lisää j:n ja ääntämystä kuvailevan heittomerkin niin siitä tulee savolainen sana verj'kosto. Ja sehän on tuttu toimintatapa niin mafioilla kuin monilla uskonnollisilla yhteisöilläkin, ja romaneilla. Sukulaissuhteissa joskus verisimmillään. Sen yhä muistanemme kun merkkaa näkyviin vuosiluvun 1918.

Luin raiskuri Mika Moringin jälkiä kaivelevan poliisin etsivän Muoniosta (Lapista muualtakin) erään Moringin kyytiin nousseen ja sittemmin sille tielleen jääneen naisen kuolinpaikkaa. Jos ihmisluita metsissä samoajat löytävät, niistä pitäisi ilmoittaa poliisille.

Niitä kyllä Lapin kairoilta löytää. Sotavuosien saksalassotilaiden alppikenkiäkin jänkästä saattaa sääriluineen nousta hillastajan sankon viereen kun lettoisella aapalla kulkea lörpsii.

Tuo Moring on vain jälleen kerran yksi esimerkki siitä, millainen ihmisestä saattaa kehittyä vaikka se kuinka olisi hyvän lapsuuden saanut elää. Tosin Moringilla se ei ole auvoinen ollut. Isä on käväissyt äidin jalkojen välissä, pyyhkinyt vehkeensä verhoihin ja häipynyt sen siliän tien. Äiti on pienellä palkalla kituuttanut yksinhuoltajana ja tietämättään vielä viimeisiäkin raiskausreissuja rahoittaen sulkenut silmänsä pojan syntymäkieroudelta. Poika on hallinnut manipuloinnin kuten niin monasti tapahtuu läheissuhteissa.

Aivojärjestelmässä tarvitaan vain yksi ikävästi liikakasvanut tai ruttaantunut tai jollakin muulla tavalla hauras geeninpätkä ja raiskurimurhaaja kehittyy iän myötä kuin salaa ympäristön mielestä mukavankin miehen maineessa olevan sisälle. Kun tämä sitten poikkeavat halunsa irti päästää, fantasioiden toteuttamiset eivät lopu niin kauan kuin hengissä säilyy.

Moringin kaltaisten kohdalla väkivalta ei ole vain keino saada seksiä, vaan väkivalta ja valta ovat jo seksiä. Kyse ei ole pelkästään vääristyneestä seksuaalisesta halusta kuten pedofiliassa, vaan seksuaalisen poikkeavuuden ja persoonallisuushäiriön vaarallisesta liitosta. Siinä aivojen kyky tuntea myötätuntoa on olematon ja väkivallan tuottama valta toimii seksuaalisen tyydytyksen ensisijaisena moottorina. Miksipä samankaltainen meknismi ei pedofiilinkin mieltä hallitsisi. Kohde vain on vielä avuttomampi kuin aikuisempi nainen joka hänkään ei isoille, tunteettomille karjuille mitään mahda.

Panin Kemppisen uusimpaan suomentaja Heikki Kaukorantaa muistelevaan runoon tulleeseen kommenttiin oman kommentin: 

"Anteeksi vain, mutta ei paljoa sykähdytä intiimit kuolemat näinä päivinä kun näkee, miten Ukrainan aroilla kauko-ohjaten ja koko maailman katsellessa räjähdellään palasiksi.

Suomentakaapa sekin, että räjähtelevätkö ne oletetut "sielutkin" ruumiitten mukana vai mitä niille tapahtuu kun niin äkkiä se tapahtuu?"

"Tapahtuu ja tapahtuu..." No, onhan tuokin eräs tyylikeino vain vaikka se nyt itseäni häiritseekin.

22.8.2026 lauantai

Nukahdin jälleen ennen iltauutisia ja nyt sitten heräsin klo kaksi. Kusettikinhan tuo, että ei sen puoleen. On säkkipimeää joten tähtöset taivaan näkyisivät kaikki jos kykenisi kaikki näkemään. 

Nahkasiipiset hiiret (lepakot) läpsähtelivät päälakea hipoen leudossa ilmanalassa eestaas. Äkkinäinen säikähtäsi niiden nopeasti sujahtelevia hahmoja, mutta minulle ne tuottavat outoa mielihyvää kun ei ole Vinhakaan ulos seurakseni lähtemässä.

Näkemäni uni oli toisto joltakin toiselta yöltä jossa toiselle aiheuttamani mielipahan kanssa painin. Miljöö oli sama, tunnelma myös, ja ihminen, jota asia koski, oli pitkäaikainen tuttu tanssilavoilta (TH). Kun heräsin, oli tunne kuin pitäisi soittaa ja pyytää anteeksi. 

Mikähän se anteeksipyydettävä asia olisi jota en itse tajua, mutta se mahdollisesti on olemassa?

Anteeksi siis ihan varuilta.

Ahdistavia tuollaiset unet jotka eivät ongelmia ratko vaikka niiden pitäisi. Ehkä vilkas mielikuvitus se vain sassaroi aivojen iloksi ja suruksi milloin milläkin aiheella.

Illalla pitäisi ajella sovituille treffeille Kuopioon (eikä millekään tinder-sellaiselle!). Ilveksellä on tämän kesän lavojen vetonaula Keiski&Eno ja paikka varmasti täynnä kuin Turusen pyssy. (On Turusella ollut hehtaaripyssy, perkules!)

Tein tussilla tukkimiehen laskelmat kottikärryn peltiin: Olen ajanut montulta 16 auton perävaunullista pihanperälle josta työnnellyt 150 kottikärryllistä parinkymmenen metrin matkan kaivolle. 

Nyt kaivon ympärys näyttää tasaiselta, mutta talven painon jälkeen on varmasti ainakin ylimmän renkaan verran  vajunut. Olisi hyvä ollut se täryttää, tai kun olisin viitsinyt tehdä pölökkyjuntan, niin kerralla olisi hyvän saanut. Mutta mitäpä sitä Unimäessä koskaan on kerralla asioita loppuun saateltu.

Taivuttelin tuuman vahvuisen eristelevyn ylimmäisen renkaan ympärille ja vielä täytyy kansikin eristää niin ei keväällä ole taas jäitten polttelemista.

Kirkasta ja täysin mautonta on kaivon sisältö, että en taida vähiä varojani vesitutkimuksiin tuhlailla. Jatketaan käyttöä kuten yli sata vuotta tuosta pisteestä vaihtelevasti ennenkin.

Voisin sen vetyperoksidipuhdistuksen kyllä syksyn lopuksi tehdäkin. 5 litraa ainetta täyteen kaivoon, vuorokauden seisotus ja kolme kertaa tyhjäksi pumppaus.

Hesarissa maksuton juttu tuolta naapurikunnasta Valtimolta. Sinne on yhteiskunnan romahtamista pelkääviä koulutettuja nuoria kokoontunut opiskelemaan omavaraistaloutta. Kova on hinta 7 kuukauden kurssista, että sen puolen kuitenkin on järjestäjä, kristillinen kansanopisto Kainuusta osannut ookailla: Koko ajalta 3500€/oppilas.

Monessa asiassa nuokin nuoret ovat oikeassa, mutta eivät ehkä käsitä tällaisten kurssien jälkeenkään, mitä omavaraisuus todella tarkoittaa ja mitä se äkkinäiseltä vaatii sitten kun pakon edestä on järjestäydyttävä tosi toimiin. 

Oikeimmin osuva ennuste: Omavaraistalouteen paluun polun varrella tulee olemaan valtavasti ruumiita joka olisi ymmärrettävä jo etukäteen. Se ei tule käymään kuten äskettäiset pakomatkat Ruotsiin ja amerikoihin täälläkään Pohjan perillä saatika sitten, kun omavaraistalouden jakajia alkaa säntäillä maapallon kyljellä kaikkialla miljardeittain.

Vain  muutamat selviytyvät jos myrkyllinen ilmanala ei tee kaikista selvää kuten tulee käymää Marsiin rantautuvien muutamien muskilaisten jälkeläisistä. Eivät ne sinne asti edes koskaan pääse; muumioituvat avaruuskapseliin jo Kuun pimeänpuolen ohituksessa.

Ne pari luonnonkansaa jotka jossain viidakonrippeissä yhä sinnittelee niinsanotun sivistyksen ulottumattomissa, voisivat selviytyäkin jos me emme sinne enää yritä tunkeutua. 

Mutta: Ecce homo! Pysytkö varmasti poissa kun et kuolleelle planeetalle kuuhunkaan ole jättänyt menemästä vaikka et sillä saalistusmatkalla haaviin ole elämälle mitään tärkeää saanutkaan, etkä tule saamaan.

Ohjelman nimi ei jäänyt mieleen jota juuri korvanapeilla kuuntelin kun tein ruokaa, mutta nerokkaaksi luonnehdittu avaruudentuntija Esko Valtaoja on kyllä yksi huuhaaukko mitä ajattelunsa kimaroihin tulee. Miten voi samassa päässä olla kaksi niin kaukana toisistaan olevaa mielipuolta: Tiedemies ja Satusetä.

Vai olisiko niin, että salaliittoteorioita viljellen Valtaojan muutamat esiintymiset ja kirjat ovat maksettuja keissejä, että edes yksi ulospäin kiinnostavasti asioista puhuva, professorin tittelillä leimattu hemuli toimisi maailmanlopusta huolestuneiden äänien vaimentajana.

Varmaan Esko lumoaisi Valtimon elintapaintiaanien kurssilaisetkin niin, että ne unohtaisivat yrityksetkin tehdä huomisesta vielä elinkelpoisen.

Voi tätä pessimismiäni! 

Katson ihmistä peilistä ja luovuttaneen se on jo näköinenkin. 

Puolanka kuntana häviää pessimismissä tälle jepelle. Mutta nehän tekevät siitäkin vain businesta, vitut oikeasta alakulosta!

Mutta ei se mitään. Tämä kaikki on turhaa! Tähän joku jatkaisi, että ajan haaskausta, mutta mihin sekään haaskautuu kun aikaa ei ole kuin kelloissa, kalenterissa ja aikatauluissa jotka olemme itse itsemme kiusaksi kehitelleet.

Kuviteltu aika ei kulu, mutta me kulumme siinä samassa, keksimässämme ajassa. 

Ilman ajankäsitystäkin kuluisimme aivan samalla tavalla. 

Voisittepa tätä kysyä vaikka niiltä jo mainituilta, kellottomilta ja kalenterittomilta luonnonkansoilta jotka päivännousujen ja -laskujen mukaisesti elelevät.

Valtimon kurssilaiset elävät keksittyjen kellojen ja kalenterin mukaisesti, eivät auringon kuten pitäisi.

Kellojaan ja kulkuneuvojen aikatauluja vilkuillen hekin menivät korpeen tiettynä keväisenä päivänä ja lähtevät pois tiettynä lokakuun harmaana päivänä kun ovat seitsenkuisen kalenterinsa lehdykäiset sivuun käännelleet.

Kuusenjuurelle tullaan joutumaan (jos kuusia vielä löytyy) ihan ennalta suunnittelematta, vilkaisemattakaan kelloon, kruksaamatta päivää kalenteriin.

Vain joillakin raharikkailla ovat bunkkerit valmiina Amerikan mantereilla täynnään säilykkeitä ja vettä, mutta ei sellaista kestovarastoa ole olemassakaan, että se kymmentäkään vuotta riittäisi kuin muutamalle ja kun nekin loppuvat, myrkyllinen tuuli vain leyhyy aution Maan yllä.

Väkersin kommentin Valtimon pahoihin aikoihin varautumiskurssijuttuun. 

https://www.hs.fi/suomi/art-2000012066288.html

Olen itse syntynyt perheeseen jolla ei käytännössä ollut edes kunnollisia työkaluja metsän keskellä selviytymiseen, mutta niin vain kymmenhenkinen lapsilauma korvesta maailmaan ryömiskeli. Elikä jotain tiedän melkein omavaraisuuden parissa sinnittelystä elinhän sitä 15 vuotiaaksi asti. Kalastus, metsästys, marjastus ja vilja sekä kasvikset olivat ne, joiden avulla selvittiin. Sokerikin oli toisinaan harvinaisuus.

Valot saimme tupaan katkaisimesta vasta 15 vuotiaana kun synnyinseudulta muutettiin pois.

Kun maailmankierros on käyty, olen jälleen koettanut edes kesät asustella synnyinseudulle rakentelemassani sähköttömässä mökissä jossa ei vesi tupaan juokse eikä sieltä kantamatta pakoonkaan säntäile. Huussissa käytän kyllä paperia, lapsuudessa Savon Sanomia tai Kansan Uutisia.

Pitkä on siis matka äkkinäisillä maallemuuttajilla omavaraisuuteen sillä pienenkin kasvimaan tuottavaksi saamisessa ja sellaisena pysymisessä vanhoin konstein (lannoitteena komposti yms.) menee pitkä aika ja on työlästä kaikkine rikkakasveineen, ohdakkeineen ja juolavehnineen. Minulla alkaa monien vuosien jälkeen maa tuottaakin talven tarpeita, mutta lyhyen luonnonvarakurssin avulla tällaiseenkaan tulokseen en usko päästävän. Kokemus, sitä täytyy sitkeästi olla valmis hankkimaan ja monasti tie siihen vie vain pakon kautta.

Lastensaannin rajoittamista omaehtoisesti kannatan ehdottomasti vaikka itse en ole siihen kyennyt.

Onhan se käynyt jo selväksi, että yli 8:n miljardin ihmispopulaation rasite on liikaa poloiselle Maa-planeetalle. Varsinkin, kun kaikki haluavat ainakin yhden älylaitteen hypisteltäväkseen vaikka sillä ei maata voi kuokkia ei marjastaa ei kalastaa ei metsästää. Eikä ehkä pyllyäänkään pyyhkiä.

Olemme sodassa jossa kaverin saa jättää

31.7.2026 perjantai

Perhana kun ei saa juurikaan sivu kolmesta enää uinuttua!

Havahduin, kun jonkun sormi kaivautui napaani ja "loikkasin" unesta uneen katsoakseni, kuka navankaivelija oli. Mahani päällä touhuava olento oli kuin Nuuskamuikkunen. Tai Hamelnin pillipiipari huiluineen. Ehkä rottia olisikin pian kehollani ravannut jos en olisi oikeasti hereille havahtunut. 

Puuroa odotellessa luen uutisartikkeleita niin paljon kuin maksuitkumuurien tällä puolella kykenen. Yleltä pystyy tavaamaan kaikki, mutta muitten medioiden veräjistä voin vedellä  pois vain muutamia väliriukuja. Paitsi netin sontaluukkujen seulomattoman tarjonnan veräjätöntä tulvaa, joka lajimme yleisen, joskus jo oraallaan olleen tiedostavuuden ja vaivihkaisen sivistyksen on takaisin taantumanlokaan loiskauttanut.

Lausahtipa taannoin joku lukemattomista sota-asiantuntijoistamme, että olemme sodassa jo. Tarkoitti hän ruuditonta ja jyrähtelemätöntä kybersotaa joka tekoälyillä robotoituna tekee tauottomana hyökkäyksiä vasten kuvittelemaansa vihollisrintamaa.

Rinnastettuna "normaaliin" sotadoktriiniin, kyberrintamilla karkuruus tarkoittaa omien oliogarkien "verosuunnittelut" ja vaivihkaiset rahapaot paratiisisaarille. Tämä sota unohtaa tyystin heikompien taistelutoveriensa olemassolonkin: Meidät tavalliset takarivien taavit ja Limperin Hiljat; Rintaman haavoittuvimman nostoväen.

Otan yhden esimerkin ja väitän vaikka kuinka metsään menisi: 

Superrikas Björn Wahlroos ennakoi jo vuosia sitten sotien takaisin tulon Eurooppaan ja pakeni kirjoineen ja osakesalkkuineen ensin helpomman perintöverotuksen Ruotsiin josta käsin on nyttemmin liuotellut (hajauttanut) miljardiomaisuutensa vero- ynnä muilta rasitteilta niin monenlaisten sijoitusten ja talletusten verkostoihin, ettei niitä minkäänlaiset tutkivat toimittajat kykene selvittelemään. 

Tämä nallukaisemme on vain yksi miljoonista rintamakarkureista joka sai sontajournalistit uskomaan, että jokin pikkuruinen perintöverotus hänet verotuksella koottavasta yhteiskassasta paetakseen pani tällaisen ratkaisun tekemään.

Ne, jotka mittaamattomien rahavarojensa puolesta kykenevät, lähtevät sotia pakoon kaikkialla ensimmäisenä. Niin lähtivät Ukrainastakin (ja Venäjältä ym.) oligargit ja muut raharikkaat kun sotajytäkästä ensimmäiset ennustukset kantautuivat. Monet jo, kun Moskovan Zaatana valtaan kapusi.

Nuo miljoonikot ja miljardöörit sotkeutuivat nopeasti oikeisiin sotapakolaisiin (yhteensä n. 7 miljoonaa) niin, ettei heitä tästä tulvakuvasta pian enää erottanut ja ovat nyt jo ties missä lekottelemassa rahapatjoillaan turvassa pommituksilta.

Nuo ryökäleen rosvot ovat kuin toisen maailmansodan suurimmat natsit verkostojensa suojeluksessa vaikka heitä ei Simon Wiesenthalin natsienmetsästäjien kaltaiset etsivät koskaan tule metsästämäänkään.

Yksi pieni poiminta julkisista tiedoista jotka todistavat viime hetken rikkaiden paosta jotain: 

Sunnuntaina 13. helmikuuta 2022 Kiovan Boryspilin lentokentältä lähti yli 20 tilauslentoa ja yksityiskonetta, mikä oli suurin määrä kuuteen vuoteen. Lähtijöiden joukossa raportoitiin olevan maan varakkuutta ja valtaa edustavia henkilöitä.

Palataas Suomen kyberrintamalle näpertelemään: 

Kuinka on käymässä kyberrintamasotilaille, kybersotalotille ja kybersotaveteraaneille siitä huolimatta, että muutamat poliitikot (piäministeriksi noussut Petteri Orpo etunenässä)  hokivat vaalilauseissaan toisen maailmansodan sotajermujen lausetta mukaillen "ketään ei tienposkeen jätetä"?

Suomen valtio toimii näin: 

Naapurimme aloittaman hyökkäysteurastussotaoperaation aiheuttama joukkopakomme kokonaisena valtiona Naton kainaloon on aiheuttanut valtavat lisämenot valtion budjettiin ja niiden korvaukseksi toimitaan kuin venäläinen sotilas Ukrainan aroilla: Jätetään heikot ja jo ennestään haavoittuneet niille sijoilleen. Tai survaistaan niin syvälle ahdingon mustiin aaltoihin ettei sieltä ininät kuulu.

Rautalangasta vääntäen: Leikataan heikoilta ja elämässään muuten rikkoontuneilta, jotta tämä käynnissä oleva sota voitettaisiin:  sairailta, vanhuksilta, lapsilta, työttömiltä, köyhiltä jne. viimeisetkin tuet ja turvat.

Kaverille ei jätetä (oliko jokin viihdeohjelma sen niminen?) on totuus jota ei kukaan voi valheeksi enää väittää. 

Riikka Purran ja persujensa puolueohjelman "empatia ei kuulu politiikan tekoon"-pykälä avoimenröyhkeässä rehellisyydessään ja jo toimeenpantuna on vastaanpanematon tosiasia. 

Darwininsa päälauseet ovat he lukeneet sisällöstä mitään ymmärtämättä. Tämän pykälän petasi maahanmuuttajat tekaistuna teonsananana jo heidän "mestarinsa" aikoja sitten kun alkoi valtaan kavuta.

Arbiemiraatteihin viimaa, tuulta ja sotaa paennut Jutta Urpilainen (SDP) ei ole enää hallituksen lähelläkään, mutta hänkin käytti kyllästymiseen asti pressanvaalipuheissaan ponnetonta, myötähäpeää aiheuttanutta ketään ei jätetä lorahdusta. Siksi ei ole demareihinkaan luottamista siinä, että sillä poliittisella rintamalohkolla jotain todella tehokasta otetaan rikkailta ja annetaan köyhille -Robin Hood tarinaa edes yrittäisivät.

Kas, kun demareillakin pitäisi jokaisen avata ensimmäiseksi omien miljardivaluuttarahastojensa salvat ja läväyttää ylimääräiset varansa yhteiseen pöytään kun kybersotaan aseita hankitaan. Tai jos aikomustakaan on tämän sodan vammauttamat hoivata.

Katotaas mitä näperreltävää vielä aivoistani löytyy (tämä olisi hauskaa jos aiheet eivät olisi niin rasittavia ja vaikeita jäsennellä):

Arkadianmäellä on sellainenkin aivotrustin palanen kuin Tulevaisuusvaliokunta. Sen pj Anna Kontula on Hs:n otsikoinnin mukaan sanonut eduskunnassa pitämässään puheessa, että "Elämme vanhan yhteiskunnan viimeisiä päiviä". 

Kävin lukemassa puheen eduskunnan tallenteena eikä Kontulan avaaman asian ydintä käy kieltäminen. Helppoa päättelyä se kaikki ajattelemaan tottuneelle koskapa jopa minäkin olen päätynyt osin samoihin tuloksiin.

Siitä vain olen eri mieltä, että jonkin lyhytikäisen (60 000 v) Homosapiens-lajin elämässä mikään olisi vanhentua ehtinyt. Dinosaurustenkin pitkäikäisimmät lajimuunnokset elivät ennen sukupuuttoaan yli 160 miljoonaa vuotta, mutta me olemme lyhyen olemassaolomme aikana jo nyt pohjattoman ruokahalumme ansiosta ehtineet kaluta koko maapallo pariin kertaan elinkelvottomaan kuntoon. Ja vain siksi, koska pötsiemme päästöt tuhoavat ilman jota hengittää koko planeetan orgaaninen väki.

Poliitikko, tutkija, sosiologi ja tietokirjailija Anna Kontula on siis saanut viime vuosina huomiota poikkipinoon sytkäyttelemistään ajatustenhaloista, jotka syttyvät vaivatta palamaan kiukkuisestikin rätisten. Ja meille miehille jo Annan katseen näkeminen aiheuttaa tahattomia erektioita. 

Tuota lupauksilla verhottua ominaisuuttaan hän käyttikin opiskeluaikojensa arjen rahoittamiseen. Tästä ikiaikaisesta, miesten kustantamasta rahoituskikasta Anna kertoo muutamin maininnoin elämäkerrassaan ("Leipää ja ruusuja", Maria Petterson 2025), mutta kirjan sivujen rivien väleistä kioskien lehtitelineisiin roiskahti enimmäkseen seksuaalisuutta koskevat muutamien rivien sisällöt. Niin kuin korviaan myöten Annaan ihastuneen edustajatoveri Kimmo Kiljusen lahjepulikan turvotus joka itselleen Annalle oli vain yksi tuhannen pulikan joukosta. Tuskin nimikirjoitustaan olisi KK:n kalunvarteen lahjoittanut edes lisämaksusta, että olisi seuraavalla kerralla muistanut juuri tämän asiakkaan.

Anna-tyyppinen ulkoinen olemus ei kuitenkaan ennustaisi seksisuhteelle syvyyttä jos minulta kysyttäisiin. Juuri hänen kaltaisin ominaisuuksin varustetulle ihmiselle rahastettavat pikapanot ovat ok koska yhdyntä ei tunnu missään. 

Paitsi lompakossa.

Ja tämä tarkoittaa katsantokannassani niin oletettuja kuin "normaalejakin" sukupuolia, annoja, alpoja ja muuten alalla toimijoita. 

Kaikki eivät rahastamaan alapäillään kykene vaikka tonni per livautus käteen tipahtaisi. Minulla ei edes seisoisi jos maksaa pitäisi. Tai äenpäen.

Miespuheissamme antavaiset naiset ovat huoria ja vaikka millaisia iljetyksiä, mutta mitä me itse olemme kun massoina naisistamme tuhansia vuosia olemme ilotyttöjä olleet tekemässä? (Puolet heistäkin on meitä vaikka se niin pieni siemen onkin, joka maaliin on uinut.)

Itse me ihmisuroot emme paljoakaan siitosorista erotuta naimahalujemme suhteen. 

Laukaisemme vaikka siemenpankkitarpeita varten valmistettuun hevosen näköiseen uretaanipukkiin jos niikseen tulee. Tai siihen hevosen suoroon ohjattavaan, lehmän nisää lupsuttavaa, mutta suurempaa suulaketta muistuttavaan tuppiin joka hinkkaa orgelin sekunneissa jotta kallisarvoinen, miljardilukuinen siittiöliemi saadaan pakastimiin. 

Vähän pienempinä niitä saa netistä tilata ihminen itselleenkin. 

Voisivat saman käytännön ottaa ihmistenkin spermapankissa valikoimaan niin alkaisi asiakkaita ovella jonossa olla. Mainoksessaan lukisi: Käykää irstain mielin ja kalu kovana ovestamme, käteen saa kotonakin ihan tarpeeksi nykiä!

Sitten, kun iän myötä voimat heikkenevät, stondis puolittuu tai jopa lakkaa kokonaan, menemme tohtorin vastaanotolle ja pyydämme "vikurareseptin" (Oskarisedän muljautus). 

Mutta mitä pillereiden voimalla kivikovaksi pystytetyllä mulkunpulikalla lopulta on tekemistä mielihyvän kanssa jonka joskus aidosti on kokenut? 

Ei yhtään mitään. 

Höyryä vain putkesta suhahtaa kovan jyystämisen jälkeen -jos sitäkään- ja pää on vuorokausia kipeä kuin kolme päivää olisi viinaa pämpännyt. (Kerran olen Viagraa kokeillut ja samaa on joku muukin kertonut.)

Viagrojen bilekäytöstä löytyy reportaaseja vaikka kuin ja nekin menevät samaan sarjaan muiden kemiallisten aineiden kanssa. 

Tästä oli norjalaiseen moviesarjaan Exit (2019-2023) rakennettu hyvä esimerkki nuorten miljonäärien harrastuksista joille lopulta kävi kurjemmin kuin mihin köyhä halpoja tabuja kitaansa lappamalla milloinkaan yltäisi.

Leffasarjasta sanotaan netissä näin: "Exit on suosittu norjalainen draamasarja, joka kertoo Oslon eliittitason finanssimiehistä, huumeista, väkivallasta ja moraalittomasta ökyelämästä."

Pikkuisen ymmärrän finanssimiesten himon äärettömyyttä. Nuorempana kun vielä viina minullekin maittoi, pelkästään alkoholin kemiallinen vaikutus johti ylettömään seksin himoon ja kesti selvittyäkin monta vuorokautta. Naimisenhalut eivät loppuneet vaikka tappi vereslihalla kestopöjötti tunnista toiseen, ja jos daamilla haluja ja kestämistä myös riitti, nylkytys jatkui jatkumistaan niin kauan kun piti pakosta vaikkapa töihin rientää. Siinä sentäs laukesikin välillä, mutta Viagran avulla kyseenalaistan kliimaksiin pääsyn kautta vanhenevan väen genren.

Historia sukupuolisesta käyttäytymisestämme ohitse suvunjatkamistarpeiden on yhtä pitkä kuin lajimme liukkaat ja turvotukset jotka etusijalle sivistyksemme myötä esille nostimme. 

Harvoin seksi enää luonnollista onkaan. Siis sellaista kuin kahdelle jalalle noustuamma ja aivojemme selkistymisen varhaishetkessä olimme asiasta alkaneet ymmärtää. Viidakkoelämä teki paluun hyvin nopeasti aivojemme niissä osissa joita ei ruuan ja lämmön hankkimiseen välttämättä tarvittu.

Tai siis mikä seksissäkään on ihmisen osalla koskaan ollut enää takajaloillemme noustuamme "luonnollista"? 

Jos evoluutiokokeilu olisi mennyt siinä asiassa kohtuullisempaan suuntaan, se jatkuisi samaa, tylsää, mutta kokonaisuuden kannalta turvallisempaa rataa kuin muillakin eläinlajeilla jotka kerran-pari vuodessa lisääntymiskiimaan heräävät, parittelevat tietyn ajanjakson kuluessa paljon tai kertavetäisyin, lisääntyvät ja huolehtivat (jos huolehtivat) jälkeläisistään jne.

Meillä ovat koulutetut seksologit jotka oikein kädestä(?) pitäen neuvovat kuinka ihmisen seksuaalista puoltaan pitäisi taiten hallita, vaalia ja mielihyväkseen käyttää, mutta taidamme vain massana nauraa semmoisille opastuksille vaikka mitä "anna"-lehtien sivuilla aiheesta kuvien kanssa lorsattaisiin.

Voisin sanoa puhuvani "kokemuksen syvällä rintaäänellä" tästä aiheesta enämpikin, mutta mitä siitä sanoisin jota ei olisi jo sanottu? (Kyseenalaistaa täytyy sekin, että olenko loppujen lopuksi kokenut yhtään mitään.)

Enimmäkseen typerää tolskaamistahan omatkin kokemukset ovat olleet. En yhtään sen viisaimmin lauseenkääntein osaisi niistä kirjoittaa kuin mitä edellisille riveille väkertelin. 

Kaikki nämä on jo miljoonin kerroin ja paljon muodokkaammin lävitse käyty, kultivioiduimmin aksentein sanailtu. Meidät lajina alapäinemme ja aivoinemme on nurin käännettynä videoitu ja anatomian laitoksilla skalpeerattu niin paljaiksi jo, ettemme uskalla sitä edes nähdä. 

Mutta jos aiheeseen olisin opistojen kautta perehtynyt niin ehkä jotain osaisi olla sanovinaankin.

Hmh, "opistojen".., erään opistojakson aikana naitiin kyllä enämpi kuin milloinkaan...

Kun koko päivän on tehnyt ulkohommia niin paikat ovat kipeänä. Työjelyyn tottumista ei lihaksissa enää juurikaan tapahdu vaan joka päivälle sama on tulos. Oikeanpuoleisen takajalan kunto huolestuttaa päivä päivältä enemmän. Ehkä se on juuri se raaja, josta sanotaan "toinen jalka jo haudassa".

Joku inhottava netin videoklippi välähti hetkeksi sikojen teurastusvaiheen alusta. Se assosioitui tämmöiseksi ajatukseksi: Tunnekylmä, empaatiton tekoäly pyörii yhteiskunnan myllyssä äklönä kuin henkensä heittänyt sianraato teurastamon karvanpoistokoneessa.

Ajatus jatkui näin: 

Autuasta elää ja olla maailmallisen murroksen ytimessä kyntämässä historiallisen ajan peltomartoa välineillä, joita ei aiemmin ollut ja nyt yht'äkkiä jokaisella joka ne vain käyttöönsä tahtoo. Ja jos ei tahdo, ne tungetaan väkisin käsiin ja kainaloon, sujautetaan housujen taskuihin, reppuun ja pöydille sirisemään värikkäästi. Ilman näitä kyntövälineitä et pankkiin rahojasi käyttämään pääse etkä lääkärin luokse edes piä kainalossa kulkeudu. Osaatko kohta persettäsikään pyyhkiä ellet katso toimenpiteeseen ohjetta älylaitteeltasi.

1.8.2026 lauantai

Illalla nukahdin rajun vesisateen peltikattorummutukseen. Veden kohinan peltikatolla kuvittelin kuulevani kuin nuorena ennen.

50 vuotta sitten ensimmäinen kahdeksatta oli sunnuntai ja Maaningan Kasinolla humpat josta sinisen 128 Fiatin takapenkillä lähdettiin ensimmäisen kerran samaa matkaa pois. Pyöreästi 14 vuotta sitä kesti, mutta kaikki se, mitä niinä elon päivinä eteen tuli ja mitä suhteesta syntyi, kolisevat mustelmaisina tunteina muistojeni kaapistoissa.

Ankara on ajatus, joka sanoo, ettei olisi sitä tapaamista tarvinnut tulla. Vaihtoehtojakin olisi ollut. Edellä mainitusta päivämäärästä vain vuosi taakse päin yksi hellimmistä.

Ankara ajatus on sekin, että miljardeista mahdollisuuksista vain yhden pystyy elämään. Valinta se ei ole eikä kenenkään suunnittelema, vain elämänalasimelle tipahtanut yksi sattuma jonka takomista erehtyy kokeilemaan.

2.8.2026 sunnuntai

Ihan koko päivä kaivon huoltoa. Vaihdoin pohjaventtiiliputket ja uppopumppuun pitemmän vaihtamalla sen tupaan tulevan kanssa. Liitosten kanssa syntyi ongelmia kun kolmekakkosia kuparitiivisteitä ei ollut uusia. Sain putkenpäitä lämmittämällä kiristettyä entiset liitokset niin, etteivät vuoda. Puhdistin myös mökkiin tulevan vesilinjan kytkemällä pumpun lähtöpäähän ja juoksuttamalla vettä viemäriputkijatkolla ovesta pihamaalle. 

Kolmekymmentä vuotta sekin märkälinja on käyttämättömänä maan povessa maannut, mutta vesi tuli vaivatta mutkaisen matkansa kaivolta pois. Nyt olisi helppo laittaa oma pumppu putken  päähän, niin pääsisi rasittavasta veden kantamisesta. Olisi siinäkin omat ongelmansa kun talveksi hanat olisi irroitettava, säiliöt tyjennettävä ja tuloputki tulpattava takuuvarmasti ettei kävisi niin, kuin eräänä pakkastalvena kittiläaikoinani, että vesi oli alkanut työntyä lappona kaivolta kun pohjaventtiili juminut auki-asentoon ja koirankullitulppa paukahtanut eteisen kattoon. Tulva oli ollut melkoinen, mutta eihän sitä autiossa talossa kukaan ollut harmittelemassa. Olihan se sitten sekin vain yksi remontti kymmenien muiden joukossa.

Niskaan ja piähän koskoo eikä koipikaan kivuitta mukana känkkää.

Elias soitti Treelta. Olivat rakennusmessuilla olleet Lempäälässä ja viime yön telttailleet Härmälässä. Ajelevat tänään Ouluun. Tulevat ensi pe Kniin.

3.8.2026 muanantae

Klo on vähän yli yksi yöllä. Kännykkä älisi puoli tuntia sitten. Toisessa päässä oli surua ilmassa: "Lapsuuteni koulu on tulessa".

Iltasella

Yöllinen puhelu vaivasi niin, etten meinannut saada itseäni käytännön töihin ollenkaan.

Sitten huomaamattani piätin, että ajattelenpa savoksi koko tämän aarinkoesen päevän. Se alako jo loppuyön tunneilla nukkuissa kun piti viäntee jokkaesen unen kulummaaksessa vastaantulijoehen kanssa tätä syntymämurrettaan. 

Vitun rumaa kieltähän savonmurre on. Suuhun ihan koskoo kun tajuaa, että koko ikänsä sen kanssa on pitänyt vehata eekä se tule loppuiälläkkään irtoomaan kitalaesta eekä iänj'huulista ies mäntysuovalla tahikka juurharjalla hankkoomalla! 

Kukkaan ee kehtoes tämmöstä möllistämistä montaa värssynpokaletta kirjotettuna lukkee!

Miten se pöljäläinen Rieska Kalle (Viänäs Kalle) oikein koko elämänsä savonkielen kanssa kehtasi nujuta kun se niitä runo- ja pakinakirjojakin savoksi toimitti. Tai myöhemmin eräs muaninkalaenen Unto Eskelinen lehtien pakinoissaan...

Savonkielellä kiärme on kyllä parempi nimitysmuoto matelijalajin nimeksi kuin käärme. Kainuussa se lienee keärme. Olikohan pitkin Länsirantaa ja Raumalla kärmes?

Mistä Suomen Länsiranta alkaa, mihin se päättyy? Riippuuko se siitä, miltä kohtaa muuta maata sitä arvioi? Onko Länsirantaa olemassakaan muualla kuin omassa piässä koska olen lukenut Remaquen kirjan Länsirintamalta ei mitään uutta?

Kivirauniossa kesämajaansa pitäviä kahta kiärmettä (oli niitä viisi jossakin vaiheessa) olen  käynyt joka päivä katsomassa. Ne aloittavat aurinkoiset aamunsa raviojan päivänpaisteisessa tönkyrässä leskenlehtien ja muun kasvuston lomassa makoilulla josta siirtyvät vähitellen ylemmä. Lopulta ne luikertelevat ilta-auringon säteilyyn kivirauniolle jossa poikien leikkivermeet, pikkuautot lähinnä, edelleen ovat näytillä vaikka leikkijöitä ei ole vuosiin tontilla ollut. Mitä minä nyt joskus asettelen ne ojennukseen, jotta kiärmeitten on hyvä niitten päälle joustavat vartensa asetella. 

Kiviraanion kiärmeet erottaa toisistaan helposti, toinen on musta ja toinen rusehtava. Musta makaa aina leikkiautojen seassa, rusehtava erään isomman linttikiven alla tiukalla kiepillä kivien välissä kuin sillä ainainen holotna olisi.

Ruokailun kanssa niillä ei liene niin nuusaa kun jokaiselle päivälle ei saalisiskuihin myrkkyjään tarvitse tuhlata. Kun kiärme saa hiiren tai sammakon kiinni ja niellyksi, sillä menee useampi päivä sitä sulatellessa. Ehkä se joskus, varsinkin kun pikkuisia uusia kiärmeitä alkaa naaraan (rusehtava raunioasukas) sisällä munista elolle selviytyä, se tarvitsee joka toinen päivä sekä aamu- että iltapalan kuten kaikkien muidenkin lajien raskaana olevat naaraat. Silloin ehkä piskuinen piästäinenkin kelpaa, tai melkein lajitoveri sisilisko. Myrkkyiskusta halvaantunut pikkulinnun poikanenkin sujahtaa sen venyvään kitaan höyhenineen päivineen, vain sätkivät jalat loppuun saakka vastaan haraavat; Olen nähnyt kun kyy punatulkunpojan kitaansa sipaisi.

Lapseni, ja toivottavasti eivät lasteni lapsetkaan kiärmeitä mene listimään sillä mökillä ollessamme olen heitä siedättänyt pois alkukantaisista pelon tunteista. Kiärmeitten myrkkyhampituksen vaarallisuuskin on ihan hyvin mennyt myös jakeluun, etteivät uhkarohkeina niitten kanssa ala seurustelemaan.

Illasta kävin mustikkaa riipimässä sankollisen. Siivosin ne saunaa lämmitellessä ulkona jossa ei tarvitse välittää lattian roskaantumisesta. Nuo marjat menevät naapurin Anelmalle.

Jatkoimme tulipalotragediasta pitkällä puhelulla nyt, ennen nukkumaan alkamista. Musiikkiharrastuksesta oli puhetta, ja vaikka mistä.

50 vuotta vanha valemuisto tai ei: Äitivainaallaankin oli sointuvan pehmeä lauluääni kun hän näytiksi Juuruksella soudellessamme ääntään avasi.

4.8.2026 tiistai

Varastin kalliomursketta metsähallituksen montulta. On se pieni, mutta painava nyttönen minkä peräkärryyn pystyy lapioimaan. Täytöksi kaivon ympärille sitä ajattelin, mutta ei se hyvä ajatus ole. Näyttivät räjäytetyt kallioseinämätkin olevan ruskeita ruosteesta ja mustajuovaisia ties millaisista, miljardeja vuodenkiertoja sitten syntyneistä myrkkymyrskyistä, että mitäpä suotta juomavesiään niillä pilaamaan. Johonkin valuhommiin tuo murske kyllä kelpaisi. Lienee sekin Tervamäen kalliorintuus myrkkyisen kivistä harjannetta aina Talvivaarasta Rautavaaralle saakka.

Kaippa ne kalliolouhosten kiviainekset tutkitaan aina ennen uuden louhoksen avaamista. Millaisiahan myrkkyjä (mm. mustaliuskeen uraania) murskeeseen mukaan kuitenkin jauhautuu ja sitten niitä teille, rakennusten pohjiin, pihapoluille ja betoniin sekoitellaan? 

Jos betoninen permanto asumuksessa säteilee, mitä se voi aiheuttaa? Tai kun kokonaiset kerrostalot, koulut ja julkiset betonielementtirakenteet hohtavat gammaa...

"Varastamisesta" sen verran, että Metsähallitus kun on valtionmaiden asioiden hoitaja ja valtio ollaan me, kansa, niin enkös minä ole veronmaksajana yhtenä omistajana, joten omianihan minä vain sieltä kuopaisin lusikallisen mukaani. 

Täyttöhiekkaa kyllä täytyy jostain puhtaammasta paikasta kärrätä kuhan kerkeän.

5.8.2026 keskiviikko

Menin tiistaina Sivullistenkadulle pyykille ja vein samalla kanttarellit ja mustikat Anelmalle. 

Tullessa kävin tutut sienipaikat katsastamassa, mutta yhtään keltaista en varvikosta erottanut. Mennessä oli monipäinen teeripoikue Tiilikkajoen suoralla ja tullessa Hälilän seutuvilla metsopoikue. Niille kesä on ollut antoisa ja nyt ovat mättäät turvoksissa ruokaakin.

Eräällä metsäautotien levikkeellä on hirvimiesten tulihta. Oli pölkkyyn joku hakaristin sinnekin koverrellut ja ison vaivan sen eteen nähnyt. Missä kovertelijan historiatietoisuus? Uutisissakin oli juttu Pieksämäeltä jossa koivujen kyljet oli hakaristein spreijatut. 

Historianopetus laahaa tai se ei ketään kiinnosta, ei edes opetushallitusta eikä opettajia. Vähiten uusien polvien isiä ja äitejä.

                                                         (Kuva Yle)

Nyt illasta kävin keräämässä kaksi sankollista keltaisia kuusikoistani, mutta ei ole tietoa, saako niitä minnekään kaupaksi kun tarjontaa tuntuu olevan taas yltähypäten.

Ei sienet kyllä mitään ekoruokaa enää Italiaan rahdattuna ole, että sen päälle ei kannata kenenkään mitään vakuutella.

Kävi vieras. Toi kahvileivät, keitin kahvit. Oli pistäytyjällä pramea, uusi BMV!

6.8.2026 torstai  

Koko päivän on sadellut. Parikymmentä astetta lämmintä joten molemmat kiviraunion kiärmeet ja yksi sokkelinjuuren asukas olivat kiepillä ulkona koloistaan, mutta siten kivien väleihin asettautuneina, ettei sade suoraan niihin osu.

Lajimme kauan sitten sitten alkanut ja näihin päiviin saakka kestänyt yhtenä ravintoketjun osasena oleminen on traumatisoinut meidät niin, että sen järkytyksen käsittely on kaikenlaisen terapian ulottumattomissa. 

Käärmeet ja itseämme voimakkaammat pedot kun ovat koko olemassaolomme ajan myrkyttäneet, kuristaneet hengiltä ja ahmineet meitäkin vauvasta vaariin ruuaksensa, niin selkäpiissään sen jokainen tuntee kun kiärmeen näkee tai susihukkanen polulla vastaan jolkottelee. Puhumattakaan säikähdyksen syvyydestä kun marjamättään takaa nouseekin äkkiä suuri, ruskea mörkö mörähtelemään.

Mutta menepä peto/kiärmepelkoiselle sanomaan, että se on vain trauma joka tarvitsisi käsittelyä jotta mittasuhteet nykyelämän viidakoitten asukkaisiin asettuisivat kohtuullisiin raameihin, niin turpaasi saisit; "Minäkö terapiaan? Hulluksiko luulet, saatana!"

Lämmitin hieman uunia, luin ja mötkyilin vain. Nukuinkin pari tuntia päivällä. Kävin sitten kylällä. Elisabethin olivat hakeneet Iisalamesta, mutta ei hän kyllä syliin tule. Tuntuu vierastaminen olevan vakiojuttu oudompien suhteen hänellä. Nukahti siinä kahvitellessamme mummonsa syliin.

Minun tytär on tuo mummo ja se oudolta tuntuu. Kun Eppu Normaali-yhtye aloitti musiikillisen uransa, oli Sonja vain vähän vanhempi kuin Elisabeth nyt.

7.8.2026 perjantai

Mahtaa se ammattitoimittajan itsetuntoa kouraista kun Hesarin taustakonsernin ja sen nettilehden etusivujen loiseläjän, Iltasanomien onttoudessaan provokatiivinen otsikko kerää tuhansia klikkauksia enemmän kävijöitä kuin hänen asiallinen, työtä ja vaivaa edellyttänyt reportaasi tärkeästä asiasta.

Tuli vain mieleen, kun omani edellisen päivityksen tahallisen typerä sisäänkutsu uhkasi nussia ihmisiä silmään jos ne eivät sitä lue.

Minua ei toistoisten jatustelujeni lukemattomuus tai mahdolliset päinvastaiset klikkausmiljoonat hetkauttele. En näitä ketään aikalaisia varten tänne tahkoa. Kuolen ihan tuossa huomenna, mutta jos lukuisat lapseni tai lasteni lapset tai lasteni lastenlapset (jne.) osaavat vähäisenkään lukemisen taidon (ääniluetuttavat jokaisen taskussa olevalla, omalla tekoisella älyllään), niin sen etukäteiskuvittelemisessa on omat fäärinsä. Eikun sfäärinsä; edellinen muoto on skandinaavinen kieli jälkimmäisellä voidaan kuvata vaikka raskaana olevan emon mahan pyöreää muotoa. 

Jos vaikka kaikki nämä tavutteluni kuvineen hautautuisivat internetin nyt jo megaluokkaa olevien jätealgoritmivuorien alle niin paskat nakkaan sillekin jo ajatuksena.

Niin kuin nakkaa koko tämä miljardiluokan lajiyhteisöni ihan kaikelle jokaisella elomme hetkelle ja sen elonkehän orgaanisen hengityksen elinvoimaisena pitämiselle nykyisin.

Jokaisen mielestä mikään ei ole enää mitään kuin yhden sekunninsadasosan verran kun päälle jo vyörähtävät seuraavat videot joiden saatesanat lausuu tekoäly jolla ei minkäänlaista kielen sydäntajua ole olemassa.

Miksi jonkun pitäisi jotain ollakaan? 

Sukulaislajimme apinat, joilla ei julkisuuspyrkimyksiä tai "jotain olemisen" tuskia ole, kirkuvat edelleen jäljiltämme vielä pystyssä olevissa, harvenemaan päin olevissa viidakonpuissa eikä maastakatselija yksilöä niistä erota. Vain lauman pomo on jotain niin kauan kunnes hänet vaihdetaan uuteen. Niin kuin on nyt ihmisapinoilla amerikoissa, niin kuin on nyt Venäjällä, niin kuin on nyt Pohjois-Koreassa, ja Kiinassakin.

Niin kuin on nyt Suomessakin vaikka pomot ovat kovasti pieniäänisiä hissukoita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Presidentilläkin suuri on suu, mutta muistaako puheliaankaan päivän mentyä kansalaiset, millaisilla sanoilla hän hallittaviaan ohjeisti?

Me, kuntien ja kaupunkien ihmisapinalaumaläjäymien jäsenet kirmailemme laumanjohtajiemme alaisuudessa niin kauan kuin meitä huvittaa, ja kun lakkaa huvittamasta, puristellaan laumanjohtajamme kultaisesti maantielle ja kutsutaan uusi kintuille kuseksittava paikalle.

                                                             (Lehtokurpan poikanen)

9.8.2026 sunnuntai

Ylellä raportti pikkulintujen rengastajien oikeutetuista huolista. Kirjoitin kommentin: 

"Pikkulintukadosta on oltu tietoisia vähintään kymmeniä vuosia. 

Muun muassa luonnonystävä, lintujen rengastaja ja kalastaja Pentti Linkola saarnasi asiasta ja raportoi kirjoituksissaan pikkulintujen  vähenemistrendistä ympäristön säälimättömän tehokäytön ja saastumisen seurauksena 1950 -luvulta alkaen aina kuolemaansa saakka.

Kuunneltiinko häntä?

Kuunnellaanko näitä nykyisiäkään asiantuntijoita joilla tiedotusforumia riittää aivan toisessa määrin kuin Linkolan aikana?

Kyetäänkö katastrofaalisesti etenevälle, monen tason luontokadolle ylipäätään enää mitään tekemään?

Tai pikemminkin halutaanko mitään tehdä kun tuloksia aikaan saadaksemme koko maapallon väestömassan täytyisi osata pysähtyä tarkastelemaan luonnon pienimpienkin jäsenten ahdinkoa ja nähdä  ylikuluttamisen tulos biodiversiteetin dramaattisena kapenemisena, ja mitä se taas potentiaalisesti merkitsee myös itselle, tälle ajattelevalle, katastrofaalista luonnontuhoa aikaan saavalle Homo sapiens-lajille?"

Eilinen lauantai meni EsaKusterin 70-vuotisjuhlilla Metsäkartanolla. Sitten ajoin Puutarhurin kanssa Muaningan Kasinolle humpalle. Pitkästä aikaa Charles Blogman jonka musiikki edelleen ihan ok. Kakkosyhtyeen (Iltatahti) naissolistin äänenmiksaus ei vissiin toiminut tai sitten hänellä on niin korkea falsetti, että se särkyy kaiuttimille mennessään. Ei heidänkään kappalevalintansa huonoja olleet, perustanssikamaa tyyten.

Oikea jalkani ei tykännyt humpalluksesta. Teki saatanan kipeää kun paluumatkalla Iisalmessa yökäveltiin Pohjolankadun koivukujan jokakesäinen taidenäyttely lävitse. Onneksi oli kaksj'kielinen kuski niin kuin isällä viimeisen elonsa iltana.

Iisalmessa oli jokin mopomiitti ja näytti olevan poliiseilla vittumainen työyö käynnissä.

Näissä mopojutuissa ("-miiteissä") näkee lajimme ytimeen: Vaikka ilmastonmuutoskatastrofi keikuttaa globaalia narrienlaivaamme jo äärirajoille asti niin jatkamme vain joutavaa pärryytystämme josta ei olemattomalle tulevaisuudellemme ole muuta kuin tuhoa jouduttavaa "hyötyä".

Vertaus Titanicin viimeminuutteihin pitää loppuun saakka paikkansa, vain viulujen sijaan kuuluu polttomoottorikisojen älytön pärinä.

Eilenillalla oli Tuusulassa ollut myös mopomiitti ja poliisi kiilannut yhden mopopojan hatelikkoon autolla. Sitä nyt sitten seuraavat päivät tullaan jauhamaan medioissa läpeensä. En asetu kummankaan puolelle asiassa: On vain yhdenlainen tulos ihmisen ääliömäisyydestä koko turha kolari.

10.8.2026 maanantai

Jatkan yhä vain lajimme äärimmäisen tyhmyyden ylistystä kun luin artikkelin vihreäsaappaisesta miehestä Mount Everestillä. Jutun mukaan se aiotaan hakea sieltä pois vaikka periaatteessa homma on mahdoton toteuttaa ja maksaakin tuhottomasti.

Samaan aikaan kun ihmisiä räjähtelee palasiksi kymmenintuhansin Ukrainan aroilla, hautautuu maanjäristysraunioihin ja vaimojenhakkaajat riehuvat naapurissa niin joku ääliöaivotrusti on sitä mieltä, että niitä tärkeämpi ruumis makaa omaehtoisesti joutavanpäiväisen harrastuksensa takia kuolemaansa kiipeilleenä kaukana kaikesta. Ja vieläpä luonnon pakastimessa joka ei mitään vaadi säilyäkseen aikansa teknisen urheiluasunsa suojissa. 

Kuolleenakin jonkun yksilön elämä(?) on joillekin tärkeämpi kuin ylipäätään se, että olisi edes yksi pläntti pyöreällä maapallolla joka säilyisi kaikkinensa elossa aiheuttamamme lopullisen lopun jälkeenkin.

Ai niin, eliitillehän on syntynyt se uusi JeesusMusk joka vie paksuimman kerroksen läskiä kylkiinsä kasvattaneen kudosäytteemme kuuhun rakennettaviin siirtokuntiin, ehkäpä pian myös Marsiin, ja niin maailma pelastuu! 

11.8.2026 tiistai

Kaivossa nyt ylimmätkin renkaat takaisin tiivisteiden kera paikoillaan. Kansikin päällä. Renkaita on kaikenkaikkiaan 8. Vävyt ja yksi lapsen lapsi oli puomin varressa kaverina ookailemassa.

Nyt sitten peräkärryllä ainakin kymmenen keikkaa hiekkamonttuun ja takaisin. Lisäyshiekat pitää lopuksi vielä kottikärryllä siirtää loppumatka kaivolle ja tiivistää kaivonrenkaitten ympärille.

On ollut isotöinen kaivoprojekti kun se käsipelissä on tehty vaikka valokuvissa homma ei näytä juuri miltään.

Moni ei alkaisi, hakisi kaupasta pullovettä tai lakkaisi kokonaan käymästä mökillä.

12.8.2026 keskiviikko

Kylymä puhaltelee Pojoisesta. Sytyttelin uuteen leivinuuniin tulet het uamusta. Hyvin vetelee savuja rööriin ja katolle. Tiilinen akku lämpiää ja kohta tuvan tuoksukin on eri kuin aamukostealla. Saisinpa vielä sen verran tän suven aikana, että rappauksen tuon tiililäjän kupeisiin. Mutta ensin täytyy hella sen kylkeen korjata. Eilen purkasin siitä heppoisen yläsan kokonaan pois, että on se siksi helpompi nyt uusata. Mutta kun tarttee vielä tulitiiliä kymmeniä kipaleita entisten paikalle haalittujen lisäksi ja ne juuttaat ovat ylen kalliita...

Mun hommat tahtoo tyssätä aina rahan puutteeseen, perkele!

Kun otin Jykyltä tuomani sanomalehtikassin nurkasta uuninsytykkeitä varten, niin alkoipa naurattaa: Kuopiolaiselle hautausmaalle "unehtunut" kamera olikin lehtien seassa!

Muistojen bulevardilla soi juuri nyt Olavi Virran tango punatukkaiselle tytölle. TaruMaaretin äetillä oli punainen tukka (värjätty) tapaamisemme aikoihin ja jolloin tyttö sai alkunsa Hormakummun savusaunaisissa tuoksuissa.

Piti tuonkin muiston tulla taas päivääni kiusaamaan.

Aamukin alkoi heti herättyä unen makusteluun jossa lapsia tehtailtiin keneltäkään kyselemättä, koeputkiin tai vuokrakohtuihin turvautumatta. Ja aina kun laukaisin, tuloksena oli liuta seitsemiä veljeksiä sisaruksineen.

Juice lauloi siemenlingosta ja se soi taustalla. Sekin tangoksi sovitettuna, helevetti!

13.8.2026 torstai ei mittään!

Paitsi kävin ruapimassa sankollisen mustikoita kotia varten ja siivosin ne. Sonja toi mummulaisten mustikat. Vien ne huomenna Kajaaniin kun käyn asioilla.

Asensin minä kattotikkaatkin nousuineen. M kävi siinä kaverina kun en saanut yksinäni lapetikkaita kunnolla kiinni.

Tuokin todella tarpeellinen kohde talossa kuin talossa odotti vuodesta 1986 asentamistaan. Puiset olivat jo niin lahot, ettei niille ollut enää asiaa mennä kiipeilemään. Paitsiettä kiipesin ruuvaamaan uusien (Tori.fistä hankitut) tikkaiden yläpään niitä pitkin ennen kuin purettiin ne pois.

14.8.2026 perjantai

Olin aamulla kuudelta Sivullistenkadulla. Kävin Puutarhurin kanssa  EiBiiCiillä yhdeltätoista ruokailemassa (itse join vain kahvit), sitten kaupan kautta takaisin Um.

Tullessa pysähdyin Talvivaaran sivukivivuorien juurelle katsastamaan kaivoksen takia hylätyn asujaimiston tonttia. Siinäkin on mitä ilmeisemmin lapsiperhe asustanut kotopesäänsä kunnes mainariarmeija alkoi maankuorinnan ja räjäyttelyt alueella. 2003 oli vissiin viimeiset avotakat siihen osoitteeseen tulleet. Niitä, koulukirjoja ja muita aikakausilehtiä lojui peltihallissa pihanperällä isot pinot.

Talo oli jämäkänoloinen, kookas, tiilivuorattu omakotitalo. Ei kovinkaan vanha, ehkä 90-luvulla rakennettu.

Tuollaisten pihapiirien asetelma jättimäisen, radioaktiivisia puhahduksia päästelevän maamontun kupeessa tekee surullisen olon. Ovat ne siihenkin taloon syntyneet lapset itkua vääntäneet kun on täytynyt pakkopoismuuttaa muualle...

Pihassa oli korkea, latvastaan jo hongittumaan alkanut petäjä. Ei syli ympäri ylettänyt. Sen karahkalatvassa näin selityksen vilkkuvalle valolle jota tuli ohitse ajaessa ihmeteltyä jo 1980-90 luvuilla. Luulin silloin, että siellä on joku tuulimylly, mutta pelkkä valomajakka se vain on. Enää se ei vilku, mutta kuolluthan se paikka jo muutenkin on. Toisaalta vilkkuvana se vilkuttaisi menneelle maailmalle kuin hitaasti uppoava laiva karikolla.

Nyt illasta taidan noudattaa saunanlauteilla syntynyttä päähänpistoa ja hurautan Kajasteelle humpalle  vaikka kuinka koipi vastaan sanoisi. Pittää ensin rumauttaa generaattori käyntiin ja silittää ruttuinen, sininen paita.

Pilivinen on keli, mutta lämmintä 18 astetta.