Nussikaa, nussikaa, mutta muistakaa ehkäisy!

21.7.2026 tiistai

Aamulla klo viisi muutama aste lämmintä; Pohjoinen puhaltaa.

Unessa olin kreikkalaisilla tiilikatoilla keikkumassa. Yksi irronnut ränni piti ruuvata lahoon räystäslautaan ja tyrkkiä vinksottavia lapetiiliä takaisin toistensa lomaan.

Julkisivuiltaan rapatun talon huoneistoissa oli taidenäyttely. Katselin sitä rakenteiden aukoista ja vinttikomeroiden pikkuikkunoista. Korkean huoneen jalustoilla oli valkoisia ihmistorsojen alapäitä ja taulutkin esittivät asioita äenpäen. Yhtään rintakuvaa tai päätä niihin ei oltu maalattu.

Näyttelyn nimeksi juliste julisti: Ένα άτομο είναι γνωστό από τα αυγά του. En minä sitä ymmärtänyt, mutta kännykän käännössovellus murjaisi: Munistaan ihminen tunnetaan

Kun avasin kattoluukun korjatakseni sen saranat, alla olevan huoneen jalustoilla olleet, jalkavat torsot lähtivät juoksemaan ja ryömimään kohti. Romautin painavan luukun kiinni niin, että ensimmäiseltä tulijalta jäivät kädet ranteita myöten raamien väliin kämmenten sormineen lasahtaessa kalkkipölyksi tiiliselle katolle. Mulla tuli kiire heräämöön. 

Kreikkalaisunen juonteet tulivat kajaanilaisten, Tähtitorninmäen alueen kerrostalojen päätyihin maalatuista jättimäisistä muraaleista jotka kävin eilen Puutarhurin kanssa kiertämässä kauppapreissulle mennessämme.

Unet ovat aivojen aineettoman kuonan purkuputkia; Tarinoiden aihioiksi ne kyllä kelpaavat. Kirjailijat kautta aikain ovat tonkineet unien ja muistojen kuonakasoja eikä niin sanottuja keksittyjä kertomuksia ole olemassakaan. Science fiktiotkin ovat unia vain. Nykyisin tekoälyt on pantu talikon varteen kaivelemaan näitä samoja elämisten tunkioita.

Unia sentäs tekoälykään ei tule tonkimaan silloin kun ne ovat vasta uneksijansa nähtävinä.

G silitteli parturintuolissaan vähäiset hiukseni ja nyt on paarmoilla jälleen esteetön estradi haukata kuivaa lihaa kitusiinsa. Parran omaparturimme sipsitteli kuuden millin sapluunalla. 

Kun katselin parturinpeilistä vanhenevan miehen kasvojani ja poikani taitavaa työskentelyä, ajattelin, että jos en mitään muuta ole edes kohtalaisesti osannut hoitaa, niin ainakin lasteni kanssa välit ovat säilyneet hyvinä.

Muistin laittaa TaruMaaretille nimpparionnittelut.

Ikäviäkin juuri kuulin: Sonjalla äänihuulissa toispuoleinen halvaus. Tarkentuu vaivan vakavuus kunhan kuvaavat pään alueen ja "sote" tulee lomilta.

Sivullistenkadulla kannettiin yläkerran vanha pyykinpesukone Tojonrottelon takakonttiin. Pauluskin tuli sopivasti töistä kaveriksi. Pojat sanoivat, että se oli kerran jäänyt linkoamisasentoon koko yöksi rumputtamaan. Oli pyykki ollut aamulla kuivaa, laakerit höyrynneet. Kokeilen linkoamishommaa käsipyykille tiällä Um.

Iltasella

Meidän on uudesta luotava mua, laalelin kun lapioin savea ja hiekkaa rankkasateen liestyttämässä kaivokaivannossani. 

Asensi vesijohdonliitoksen ja pumppasin kaivon kolmeen kertaan tyhjäksi. Uudelleenhan se taas sotkeutuu perjantaina: G tulee kaveriksi hiekkaa kihvelöimään. Ylimääräistä lienee toista kuutiota.

Isompiakin kaivourakoita ovat ihmiset aina tehneet. Suomessa avoimien kaltioiden lisäksi raikkaita vesisuonia löytyy jo 4-5 metrin syvyydestä kun taas jossain Afrikan kuivilla alueilla maankamaran kopertelussa syntyvät sankolliset pitänee laskea tuhansissa, jopa kymmenissä tuhansissa; Hirvittävä pettymys, kun 150 metrin kaivamisen jälkeen ei vettä ole pisaraakaan ja kallio vastassa ja muutama kaivonkaivajakin siinä välissä sortumiin tukehtunut.

Kävin jo saunassa, iltauutiset olisivat puolen tunnin piästä. En pysy valveilla sinne saakka.

22.7.2026 keskiviikko

En pysynyt, mutta nyt heräsin kun klo on vasta ½2. Suodatan kupillisen kahvia, en laita vielä puuroa hautumaan.

Hallayö lie monin  paikoin. Aamukuuteen mennessä voi miinuksella käväistä; Potunvarret vuarassa. Aikaset on kohta syöty kun niitä olen jakanut tyttärien porukoillekin.

Luettavissa uutisissa seisoo, että hallitus ja Orpo saivat tasatuloksen: Jaa 101, poissa 8, Ei 90 joten tipalle meni ja runtu luottamuksen kyljessä on ruma.

Areenalta katsoin pätkän Arkadianmäen kesäteatteriaesitystä. Entisen historiantutkija Temu Keskisarjasen paperilta lukema roolisuoritus oli äärimmäisen lapsellinen kuppa-vertauksineen. 

Taka-Töölöön (vai Töölööseen?) aiottuun Garden-halliaiheeseen se kyllä sopii sillä sanonta "lähti kuin kuppa Töölöstä" muutti vitsailujen mukaan sieltä pois jo 1900-luvun alussa sairaansijoineen, mutta ehkä Temulla sisäpiirin tietona sen takaisin tulemisesta on jo vihiä.

Miten ne viitsivät? 

Vakaita, luotettavia, asioita asioina käsitteleviä valtiomiehiä heidän pitäisi olla, mutta pelleiksi heittäytyvät johtajamestarinsa muikuillessa taustalla mielissään siitä, kuinka hyvin hänen etäohjauksensa edelleen hyvin toimii.

Täytyy koettaa vielä nukkua.

Ei ollut pakkasen puolella kuudelta. Nukuin tarinoita keloille kelaten. 

Kaivossa on jo kirkasta vesi. 

Piäskyillä kolme poikasta harjaräystään pesässä.

23.7.2026 torstai

Näin "sinusta" ja "minusta" menneisyytemme unta. Parrassani ei ollut harmaata ja hiuksia oli vielä niin, että ne valuivat selkää pitkin vyön korkeudelle. Mitattiin, kummalla ovat pitemmät. "Sinä" voitit sitaisemalla palmikoistasi solmun jalkoväliisi ja laittamalla pillun peitoksi oranssin rusettinauhan.

Mikrohistoriassani vaelsin siis unen kummuilla ja siitä unesta oli liian helppo herätä vaikka en halunnut.

James Joyce laittoi Odyseuksessa (1922) Stephenin suuhun sanat "Historia on painajaisuni, josta yritän herätä." Vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin (1939) Finnegans Wake-teoksessa hän irtisanoutuu historiasta, lakkauttaa sen: Toinen maailmansota oli painajainen, josta ei todellakaan voinut enää herätä. 

James ei herännytkään vaan kuoli sotilassaappaitten alkaessa laajentaa jotoksiaan mantereelta toiselle 1941.

Kun ihmislaji kuluttaa itseään, muiden eläinten elämiä ja kaikkea orgaanista ajassa, niin siten se kirjoittaa historiansa toistuvia painajaisia, mutta ei uskalla hereillä ollen touhujaan enää katsoa.

Yksityisen ihmisen painajaisunet ovat kevyttä keittoa siihen nähden, millaisia konkreettisia painajaisia maailman suurmölisköt ja zaatanat planeetta Maalle kaikkinensa aiheuttavat. Uutisten lukemisen tai näkemisen jälkeen haluaisi usein nukahtaa toiveenaan, ettei heräisi enää koskaan.

Päivätorkuilla kömpelö dialogi Yrjö Kallinen-vainaan (1886-1976) kanssa. Olin lukevinani hänen pamflettejaan isossa pirtissä, jossa ei ollut akkunoita, ei ovia.

"Elämmekö unessa", kysyy Yrjö. -Alberttikin (Einstein) sanoi, että atomipommin jälkeen mikään muu ei muuttunut kuin ihmisten ajattelutapa. 

Minä: Mutta sekin vain hetkeksi. Aikasi sukupolvi on kuollut eikä säikähtäneiden ajattelutapa periytynyt seuraaville. 

Yrjö: Joten jatkatte edelleen tuhoisaa toimintaa, kilpavarustelua ja luonnonvarojen haaskausta koska olette pysyneet sokeina seurauksille. Olette siis edelleen kollektiivisesti mieleltänne sairaita. 

Minä: Tämän hetken mieliensairauksien takuueliminä toimivat etunenässä mielikuvitusoliot Tik ja Tok jotka tikkaavat ja tokkaavat turhuutta ja hulluutta aivoihin jokaisella planeetan sivustalla. Elämme, mutta emme tiedosta sitä enää. Päät turtana laahustamme aivopesuohjelmia pyörittävien "äly"laitteiden herpaantumattomassa otteessa.

Klo on nyt 23. Olin Puutarhurin kanssa Kuopioreisulla koko pvn. P lähti äsken Kniin kun sillä on huomenna menoja. G tulee huomenna kaivontyhjennyshommiin.

24.7.2026 perjantai

Eilen etsittiin Kuopion Isolta Hautausmaalta Mirjamitädin hautapaasi. Ostin torilta pari kukkaa ja istutettiin ne sen edusmultaan. Ei sinne kukaan ole kukkia kuljetellutkaan pitkilleen. Hautapaaden edessä hämmästelin, miten pitkän elämän täti eli (1914-2004) vaikka veti norttia kuin korsteeni viimeksikin tavatessamme vuonna 1987. 

Tai no, mistäpä minä hänen jälkeensä jättämien nortinnatsojen määrän tietäisin kun tapasinkin vain muutaman kerran 1980-luvulla Tampereen Nekalan vihreän talon vinttihuoneustossa. Sitä ennen ehkä ukin, isänsä hautajaisissa 1962 kun olen ollut 4-v. josta en muista kuin EsaKusterin ison pään kurkkaamassa arkkuun vainajaa joka nenä valkeana siellä makasi. Sekin muistikuva voi olla haalistuneesta mustavalko-valokuvasta.

Käytiin tullessa Kiärmelahdessa Sepen luona. Se antoi omista muuraushommistaan yli jääneitä muurauslaasteja, lakivalumassaa ja tiiliä peräkärryyn painoksi. Ja olihan tuo mukava pitkästä aikaa käydäkin. 

Sepen ja Liisan talo tehtiin 1990 kun minulla oli yksi kamalimmista vuosistani. Vuosi olisi saattanut jäädä viimeiseksenikin jos niikseen olisin tahtonut; melkein tahdoinkin.

G tuli aamusta ja oltiin kaivossa vuorotellen täyttämässä sankkoa. Kolmesta alimmasta renkaasta puolitoista saatiin vain tyhjäksi, mutta tulihan siitäkin jo tonnin painoinen märkä kumpare maan pinnalle.

Nyt illasta en jaksa muuta kuin käydä saunassa ja alkaa muaten. G lähti saunottuaan Kniin. Sille oli tulossa vielä asiakkaita ja sitten aikoi mennä Paltamoon kuhakunkkujuhlille.

25.7.2026 lauantai

Jotenkin alakuloinen olo. Unien muistikampakin pursusi yli. Tuskanjuonteita turskahteli paikallaolijoille sylit täyteen. Taustalla Äeti itki isän haudalla ja Tauno Palon naama lauloi lastulevyseinän elävänä reliefinä: "... vain ruusu on kirkasta purppuraa ja rakkaus valju kuin kuoleman maa..."

Kuuntelin sitten tuon niin surullisena mieleeni nousseen laulun jota äiti inhosi kuten laulajaakin.

https://www.youtube.com/watch?v=NwVMuJUVkgM

Korjailin vääntyneitä nostoproppuja ja hitsasin vinssin kaivon päälle puomiin. Nostoliinan klipsiin laitoin 40 vuotta jouten lojottaneista palosankoista toisen. Ehkä märkä hiekka nousee sillä turvallisemmin kuin heikkosankaisilla maalisankoilla. 

Kiinnitin hitsaamalla lyhyen metallivarrenkin vuosikymmenet käyttämättömänä aitan nurkissa lojuneeseen taimikuokkaan jolla ehkä ahtaassa paikassa kaivon pohjalla voi kätevämmin hiekkaa sankkoon kauhoa.

Nyt kun G joutaisi tulemaan joku päivä jälleen kaveriksi. Tänäiltana se meni kavereiden kuskiksi Ouluun Qstokiin, elikä ei ainakaan huomenna jaksa tulla.

Hoksasin, että järkkäri jäi Kuopion hautausmaalle erään vedenottopisteen kannelle. 

Woehan witteli, kirosi kirkonmenojen aikaan tuttu, sokea mies. Kun veisut oli veisattu, kirosanat tulivat karvoinen päivineen myrtyneiden huulien raoista.

Karmeita kuvia Moskovasta ja maailmanmeriltä. 

Nykyiset sodat ovat vieläkin tuhoisampia kuin muovittomaan aikaan. Tänään samaan aikaan kun droonipommien kohteissa pärskähtelevät tankkereista öljyt meriin entiseen malliin niin ympäri Venäjää palavat valtavat muovivuoret tehtaissa, joissa sotavälineistöä rakennellaan. Myrkkysavupatsaat kohoavat korkeuksiin eikä kukaan voi olla varma, mitä ne osaltaan aiheuttavat luonnon katastrofien lisääntymiseen. 

Noille myrkyllisille palopilville on kehitelty tieteelliseksi nimitykseksi pyrocumulonimbus, mutta suomeksi sillä ei kukaan tiedehenkilö ole nimeään halunnut korventaa. Jokin saatanallinen nimi se kyllä saisi olla jotta päihin kellumaan jäisi kuin neukkujen 50 megatonnin, maailman suurin atomipommi-koelasautus Tsar Bomba (Tsaari-pommi) Novaja Zemljan saaristossa Pohjoisella jäämerellä vuonna 1961 kun olen juuri täyttänyt 3 vuotta.

Niitä "tähtipöly"myrkkyjä lie minun ja muiden aikalaisten nahkaan tarttunut paineaaltojen kiertäessä peräti kolme kertaa maapallon ympäri.

Luonto itsekin on herennyt säästelemästä tätä planeettaa ja sen asukkaita. Se sytyttelee kuivattamiaan alueita niin, että pian Ranskan Bordeuxin raunioillakin voi makkaraa paistaa vuosituhantisien ihmisasumusten raunioilla ja noiden ihanasti biosfäärissä väräjöivien pyrocumulonimbus-pilvien suloisessa suojassa kun sinappi makkarapötkyn viilloissa riittää auronkorasvaksikin.

Mutta itsehän me tämä kaikki hulluus yhtenä ainoana eläinlajina ollaan aloitettu. Karkasimme viidakoista älymme vajavaisen kehityksen kannalta liian aikaisin pois. Halusimme kuningaslajina "omillemme" kuin varhaisteinit ennen kuin ohtaluun takana ymmärrystä ympäristön kestävyydestä ahneutemme edessä oli hajuakaan.

Kun alkuun pääsimme, olemme jatkaneet ylikuluttamistamme ja sotien tehtailuja varoitusmerkeistä huolimatta. 

Minun Mitättömyyteni toistoisista kirjoituksista viis, mutta varoituksen sanoja ovat toistaneet kymmenet tuhannet globaalin biosfäärin kestävyyttä tieteellisesti tutkineetkin, mutta silti heistä piittaamatta ilmastokokousten julkilausumilla tämä hännätön apinalaji on pyyhkinyt vain rupisia, ylensyönnin turvottamien kankkujensa vakoja.

Kun mahdollisesti Bordeux joutuu kokonaan tulen nielemäksi lailla omaa tuhotyötämme olleiden Hirosiman ja Nagasakin, niin ehkä sitten alamme totella biosfäärin mahtikäskyjä itsemme hillitsemiseksi. 

Veikkaan kyllä, että viimeisenkin ymmärryksenripenen kiipeäminen kaikkien "kuluttajien" vinttiin tulee liian myöhään. Sitten ei ole edes perseitä joita pyyhkiä.

Edellämainitun ihmismassoja koskevan ymmärryksenripenen olemattomuuden ymmärtää helpoiten kun vilkaisee lomalentojen reaaliaikaista tilannetta Flightradar24-sovelluksesta; Taivaalla ei tähtiä näy, maapallon resursseita kuluttavia siipiveikkoja näköesteinä niiden edessä kyllä. Turismintehtailun ja muun tyhjäntoimittamisen kuluttavuuden rinnalla suurpalot ja nykysodatkin taitavat olla hiekkalaatikkoleikkejä vain.

Ahmi tulenliekit miljoonakaupunki Roomankin ajanlaskumme alussa 64, mutta ei sekään tainnut pysyvää muistiviirua lajigeenistöömme kaivertaa, että olisimme alkaneet hillitä populaatioidemme runsastumista keinoilla millä tahansa jo ennen 1960-lukua (sukupuolivalistus, ehkäisypillerit, aborttien laillistamiset yms). Siitähän aina ja iänkaiken on kyse, että jokin voimakas laji alkaa levitä kuin virusmatto planeetan pinnalla ihan vain siksi, että naitattaa niin perkeleesti (siistimmin sanottuna suvunjatkamisvietin pakonomaisuus ja hillittömyys sen purkamisessa on keskeinen priimusmoottori jokaisen elämässä). 

Lupiineihin ja jättiputkiinkin meitä voitaisiin verrata, tai itse jalostamiimme minkkeihin vaikka pieni tekijä juuri se pieni eläin omien tuhojemme rinnalla onkin.

Miten mahtavia sytykepesiä ovatkaan ihmisiä, roskaa ja roinaa olevat slummit kaikkialla! Mitä muuta Bordeuaxikaan on kuin valtava, viidakosta karanneen apinapopulaation rakentelema slummi jossa kyllä roskat kerätään ja poltetaan tai jalostetaan uusiksi, maatumattomiksi roskiksi, mutta roskien aikaan saamiskeinoja, elikä supistuvan luonnoalan riistoa ei kyetä hillitsemään vaikka kaiken loppu kuinka ovea kolkuttelee.

Hallitsijatyhmyreiden lisäksi heidän käsikassaransa, pyhinä pitämiemme pappien maineet tarkasteluun: "Menkää ja täyttäkää maa", on ollut viheliäisin "jumalankäsky" jonka ne tyhmille seuraajilleen aivoihin koukuttavien saarnojensa ja virrenveisuiden ohessa ovat iskostaneet! 

Yhäkin ne tuolla turuilla, toreilla, pyhätöissä ja kotien ovilla harhaista sanomaansa levittävät vaikka pitäisi paneutua yhä edelleen, ja uusia sukupolvia (montakohan niitä enää tulee olemaan?) ennakoiden niin biologiseen- kuin seksologiseenkin valistukseen ja ilmaisten ehkäisyvälineiden jakeluun vartiotorni-propakandalehtisten sijaan.

Lehdykäinen tulisi varmaan luettuakin jos sen otsikossa kehotettaisiin "Nussikaa, nussikaa, mutta muistakaa ehkäisy!" Perustelut ytimekkäästi: "Maapallo ei kestä meitä enää lisää, yhtykää rintamaan puolittaaksemme väestönkasvu!"

Ja tässä katson peiliin: Olenko itse huolehtinut maapallon kestävyysrajotteista, ymmärtänyt sen kriittisyyden ja huolehtinut ehkäisystä toheltaessani nenä punaisena, häntä paksuna koko tämän kohta 70-vuotisen elämänpätkäni aikuisajan?

Hui ja Hai!

26.7.2026 sunnuntai

Ajoin 240 km:n mutkan Kuopiossa, mutta ei kamerani enää hautausmaan kastelukaivon kannella ollut. Eikä se sen matalassa vedessäkään lillunut.

Kirjin sähköpostit löytötavaratoimistoon ja seurakunnan kansliaan.

Katselin netistä käytettyjä kameroita ja sain kauhistuksen väreitä niiden julmetusta määrästä. Yhdelläkin myyjällä oli järkkäreitä (varastettuja?) tarjolla muutaman kympin hintaan niin paljon, etten edes laskenut. Omanikin kuului saman hintasarjaan jos ylipäätään se kenellekään ilmaiseksikaan olisi tori.fi:n "Annetaan" otsikon alta kelvannut, mutta onhan se sieltä kaivonkannelta jonkun mukaan lähtenyt; Pidä hyvänäsi. Tule hakemaan toinen objektiivi, laturi ja laukku, saat samaan hintaan!

27.7.2026 maanantai

Piäskinpoijat lähtivät pesästään liitelyharjoituksiin. Yksi oli ulko-oven koolauslaudan päällä kun ulos menin ja räpisteli päälaelleni. Unenpöpperöinen minäni säikähti melkoisesti.

Myöhemmin kuvasin kännykällä eteläpäädyn ikkunan lävitse poikasten killumista asettamallani istuinlangalla. Emot kävivät niitä siihen ruokkiamassa ja taisivat useammin antaa sille keskimmäiselle nokanaukojalle kuin muille. Se olikin jotenkin nukkavieruisempi kuin  sisarensa.

Iltasella

Sähköpostit: Kameraa ei ole näkynyt kummassakaan paikassa joille viestiä lähetin.

Kitkin kolmannen kerran sipulipenkit. Ensimmäisen nypin vahvoiksi kasvaneista ohdakkeenvarsista käsin, mutta kun alkoi puolet sipuleistakin lähteä mukana, klipsin muut penkit puutarhasaksilla ja jätin rikkaiset kaalit katteeksi kuten aiemminkin. Terhakkaastihan nuo sipulinvarret pystyssä ovat ja isoja alkavat olla jo itse "hedelmätkin".

Pottupenkeissä ei montaa ohdakkeen vartta ollut, mutta keräsin nekin pois.

Piäskinpoijat liitelivät koko päivän ympärillä. Paikalla kävivät myös ne kaksi vieraspiäskiä joita emot hätyyttelivät kirkuen loitomma.

Rastaat ovat siirtyneet poikasineen mustikkamättäille metsiin sillä niitä ei ole pitkilleen näkynyt. Yhteen, sinitiaisten jo kertaalleen poikueensa siinä kasvattaneeseen pönttöön on talitiainen tehnyt toisen pesänsä ja nyt jo kantaa sinne toukkaa nälkäisille poikasilleen. Kiivaana käy luonnonkierto.

28.7.2026 tiistai

Unessa kaiten näiden ajatusten kanssa mylykkysin:

Siksi massat eivät ajattele koska aikoinaan jonkun ateenalaisen varoitus nuorukaiselle "ajatus on paha" on heille savitauluihin tai bergamentteihin säilöttynä ja vuosituhansien aikana niistä kerrattu sekä aikojen saatossa aina kulloisillekin sukupolville kulloisinkin keinoin kouluissa kerrattu.

Jos se olisikin tahkottu (tosipesty) aivoihin päinvastoin, niin olisimmeko käyttäneet järkeämme ja älyämme niin, että siitä olisi ollut jotain todellista hyötyä? Että elämän jatkuminen kaikilla tasoilla olisi todella ollut se tärkein pointti olemassaolollemme älykkäistä aivoistamme huolimatta?

Evoluutio ei kysele, ei neuvottele, ei suunnittele, mutta paremmin se olisi homman hoitanut kuin nyt, kun sen suunnittemattomuuden kaaoksesta muka "sivistyksen pariin" karannut yksi laji alkoi itse evoluution herraksi yrittelemään.

Tulos on nähtävillä: Ei siitä syntynyt kestävässä katsannossa lasta ei paskaa, ei sutta ei sekundaa.

Vankempaa ja varmempaa on elämä ollut tuhansia ja taas tuhansia vuosia niissä kuusikoissa joihin ei ihminen ole kirvein koskenut.

Mutta tylsäähän se olisi ollut. Kipataan kerralla kurkkuumme koko elämänbooli, surraan maananataina jos maanantai vielä koittaa. Sen tunteen tiedän, olen juovuttavaa humalaa sen verran kokenut.

Laari kävi. Jutut kiertyivät suurin piirtein samoihin kuin ennenkin niin kuin tapana meillä rahvaan joukoissa on.

29.7.2026 keskiviikko

G:n kanssa meni kaivoa kaivellessa iltaan, mutta niin vain pohjakallio alkoi kaivelukihveleissä lopulta kolista. Viimeinen puolen metrin korkuinen betonirenkaan ala oli kovaksi junttautunutta, saven ja hiekan sekaista ainesta ja meinasi jo puhti loppua. Vettäkin pulppusi niin, ettei pumppu meinannut jaksaa sitä syytää ylös penkalle ja ojaan.

Pitäisi vielä kehitellä pitkään varteen harja jolla porakonekiinnityksellä pyörittelisi kallionharjanteet puhtaiksi vuosikymmenten pienhiukkasistakin ja antaisi pumpun niitä veden mukana tyrkkiä pois.

Harkitsin, että nyt illankuhjassa lähden hakemaan mursketta kaivonpohjalle, mutta hetken sohvalla selälläni ollen asiaa mietittyäni en saatana lähdekään. Sehän on sama kuin alkaisin pitämään kusikaivonani tuota elmänlähdettä. Tämän seudun kalliomurskeet ovat melko varmasti myrkyllisen mustaliuskeen ja/tai rautapitoisuutensa vuoksi niin saastuneita, että pilalla pian kaivo olisi. Eikä tutkittuja louhoksia kaivojen suodatinmursketarkoituksiin liene muualla kuin Keminmaassa se kalkkikivilouhos.

Taidan jättää kaivonpohjan sillensä kuin se 1914 (tai 1904) lähtien on vaihtelevasti ollut. En edes tavallista hiekkaa sinne lapioi enkä suodatinkankaita ala lisäilemään. Nekinhän ajan kanssa alkavat irroittaa ties vaikka mikromuovia. Suuvaan betoniseoksella vesijohtoputkien läpiviennit ja laitan tiivisteet nyt poisnostettujen ylimpien kaivonrenkaiden saumoihin niitä takaisin asetellessani ja sillä selvä.

Vinossahan toi maanpoven "Pisantorni" on, mutta vesi pysyy vakaasti vaaterissa eikä sitä hörppäävät kallella päin tartte kuljeskella.

Kova oli kaivonpuhdistushomma, mutta onneksi on nuita poekia ja tyttäriä ja vävyjä jotka isiä tulevat tarvittaessa auttamaan.

Jos olisin ehkäisyistä huolehtinut tai ollut muuten pihi panemisteni (hillittömien halujeni toteuttamisten) suhteen, niin eipä heitäkään olisi.

Tai jos isäni olisi...

Pienestä se on kaikki kiinni enkä aina jaksa niiden valitusta, joilla ei lanka pala, ei nalli paukahda.

Raskas se on ollut tällainenkin elämä taivaltaa vaikka miljardit lajitoverit ovat sitä harjoitelleet.

Ja kun satun ajattelemaan viime aikaisille ajatuksilleni jatkoa, että yhä siittiötuotantoni on käynnissä ja voisin sen määrällä pitää vaikka koko maapallon ovulaatioiässä olevat naarasihmiset alati raskaana, niin alkaa ihan huimata.

Eräs somalinainen kertoi vuosia sitten (2009), että ei heidän kulttuurissaan mikään ihme ole, että seitsenkymppinen äijänkuhilas ottaa kymmenennen vaimon nuoresta naisesta ja pian hänellä on jälleen uusi baby edellisten kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen lisäksi. 

Kulttuurista se ei liene kiinni, näkeehän nuita kurttuisia lovipiä-äijiä ihan minne päin vain päänsä kääntää nuori nainen kainalossaan. Sekin pahasti jo hautaan päin kenollaan oleva Robert de Nirokin äskettäin kasikymppisenä isäksi paukahti!

Tämä ihmislajin auttamaton järjettömyys... Ei auta jumalia edes huutaa avuksi kun niiksi paljastuisivat kuitenkin vain pappien hartaina ammottavat turvat jotka saarnaisivat samaa iänikuista, aneemista virttään, että nussikaa, nussikaa ja täyttäkää tämä maa!

Elikä eivät ne valistuksen järjenäänet ole Suomi-nimisenkään maan kaikissa yhteisöissä yhtään jalostuneet. Yhä vain monissa laestadiolaisperheissä lapsiluku molempien käsien sormilla lasketaan eivätkä taida muutkaa lahkolaisuskonnot vakiintuneista mainitsemattkaan lisääntymisen kastemaljaan syljeskelyyn kehottaa.

Nyt mänen muate ja simahdan heti makasipa ja petasipa evoluutio elämienkehdot millaiseen kuntoon tahansa.

Eihän tämä ole kuin yksi pieni planeetanpyörylä avaruuksien periferiassa, aivan siinä viimeisen mustan aukon vieressä joka kitapurjeet punaisena odottaa vain, että koska se tuo makupala siirrähtää sen verran, että suan imaistua sen kadotukseensa.

Mitäs nuista!

19.7.2026 sunnuntai

Tulipas kömmähdys! 

5.7. viiva tämän päivän välisen ajan muistiinpanot ja valokuvat luiskahtivat internetin Mustaan Aukkoon parin pikkuharhaklikkauksen (Ctrl+A ja jokin hipaisu) tuloksena eivätkä palaudu vaikka Näkymättömänkin avuksi kutsuin.

En ole laittanut minkäänlaista varmuuskopiointisysteemiä laitteisiini toimimaan joka estäisi, että vain kaiken sähköisesti räpsävän ihmiskeksinnön aurinkomyrsky tai ydintuho unholaan silittelisi.

Mutta "hui ja hai!" kuten sanoi Kurt Vonnegutin Jäähyväiset yksinäisyydelle-teoksessa Wilbur Daffodil-11 Swain. Tai Teurastamo 5:n sivuilla kun kaikki menee pieleen yleisirvaileva lausahdus "Niin se käy ". 

Joten mitäs nuista, lanseeraan minä omani tähän vaikka vituttaakin. 

Ei männynnä keneltäkään luita poikki eikä aurinko radaltaan luiskahtanut. Pari pientä juttua ja ajatusta (ei mulla suuria olekaan) olisi ollut tavan vuoksi jälkeeni tuleville näistäkin päivistä testamentata vaikka kaluamista riittänee entisissäkin. 

Olisivat ainakin mikrohistoriassani saaneet näkyä merkinnät metsähanhiperheeseen törmäämisestä lakkareissulla, ja mitenkä vesikaivon remontti on edennyt . Tai mitä olin ajatellut pannulappuperijöiden pesänjakotuskista ja kuinka rivien välit tursuavat avutonta vihaa muutamienkin tyrannien ja suurmölisköjen tuhovimmasta. 

Menee tässä asiaa sulatellessa tovi vaikka tyypilliseen tapaani tuumailisinkin, ettei sentäs pommeja niskaan tipu.

Eilenillalla äkkiajatuksesta Hojo Hojoon humpalle: Janne Tulkki siellä lauloi tuttuja laulujaan entiseen malliinsa. Porukkaa ei paljoa ollut, mutta pikkumukavastihan tuo ilta meni. 

Kova oli vesisade aina Säyneisiin saakka, mutta Juankosken jälkeen ei asvaltti edes märkä ollut. Tullessa sade jatkui siitä mihin se mennessä jäi eikä nyt aamuyhdeltätoista ole lakannut vieläkään.

Piti ihan kaivella mitä Tohmajärvi sanan etymologiasta sanotaan kun asia puheeksi tuli mukavan Karjalanplikan kanssa. Kerroin kuulleeni vitsistä jossa alun alkaen Tuhmajärveksi se oli aiottu nimetä.

Tohma (tohmu) sana tarkoittaa joko pölyä tai hienoa maa-ainesta joka seudun vesistön pohjassa on poikkeuksellisen runsasta ja järvi muuttuu helposti sameaksi.

Toisen arvioin mukaan Tohma tai Tohmo on ollut muinaisuomalaisen miehen nimi tai viitannut ihmisen touhukkaaseen, innokkaaseen, kömpelöön ja oikukkaaseen persoonaan.

Oman synnyinkuntani Rautavaaran nimen perusta tulee rautamalmista jota sieltä on maailman moolokinkitoihin louhittu, ruukkeja perustettu ja joiden jäljiltä ruosteisia kuonakasoja saa yhä Keyrityn rannoilla potkia. 

Lapsuuden Luikkolahdelle ilmestyi ruosteen jäisiltä reunoilta kirjavoittamia "poreita" (uveavantoja) varhain keväisin ja sinne humpsautettiin ensimmäiset ahvenkatiskat. Ei silloin kyseenalaistettu veden laatua jonka virtauksissa silloisetkin, kalakukkoihin pyydettävät ahvenat uiskentelivat. 

Millaisia lie olleet kemikaalit jotka minunkin kehossani koko ikäni prosessejaan ovat käynnistelleet kun syömiset ja uimavedet ovat olleet yhtä ruostelientä ja suo-ojitusten aiheuttamaa ruskeaa lietettä?

Olisiko paikannimeksi myöhemmin pitänytkin laittaa Ruostekukkula vaikka jotkut viäntelevät Teräsvaaraksikin.

Rautaisten jalansijojemme alla sijaitseekin sitten ne syvemmälle vievät kaivoslouhinnan rikkaudet joita tämä ahne lajimme ei lakkaa koskaan himoitsemasta. 

Nikkeli, koboltti, kupari, sinkkijuonteet ovat ympäristölle vaaralliseen mustaliuskeeseen jumittuneita ja niin me vain haluamme ne täältäkin esiin kaivella ja sillä toiminnalla pilata seuraaviksi miljooniksi vuosiksi (jos planeetta elää saa) evoluution hitaan kehityksen mahdollistaneen luonnon monimuotoisuuden samaan kuntoon kuin se alkuräjähdyksen jälkeisten "pommitusten" jäljiltä oli. 

Sillä tiellä ollaan jo muutenkin hyvin pitkällä kaikenlaisen hyväksikäytön suhteen jota luonnon kustannuksella olemme pari viimeistä vuosisataa hartiavoimin harrastaneet.

Yksinkertainen täystuhon mekanismi: 200 vuotta yhden lajin harrastamaa teollista maankamaran riistoa verrattuna miljardin vuoden hitaaseen kehitykseen jolloin Maa-planeetasta oli kehkeytymässä se ihmeellinen, orpo pieni pallo avaruuden periferiassa jollaista toista ei ole eikä tule.

Ensimmäinen miekkalilja on perennassa posahtanut kukkaan.

20.7.2026 maanantai

Kylmä on aamu vesisateisen viikonlopun jälkeen. Pikkupakko lähteä pistäytymään pyykillä Sivullistenkadulla. 

Itsemurhahumppa on lauluja nikkaroivilta tekemättä

29.6.2026 maananatai

Kualiperhosten yhdyntä kestää jopa vuorokauden. Vai olisiko toinen niistä kuollut? Huopaohdakkeella yksi parisko on malttanut olla yhteen tuikattuina eilisestä lähtien ja aiemmin näin saman ilmiön herukkapensaassa.

Käpytikalla kuusi poikasta ja kaikki virkeinä lentelivät emon luokse nokka auki kun se jotain kurkkuihin työnnettävää löysi.

Tiellä metsopoikue josta kerkesin nähdä neljä lentokykyistä poikasta ennen kuin lintupoppoo hävisi hatelikkoon.

Jalkavammaisella laulurastaalla vain yksi poikanen jota se ruokkii nurmella. Muitakin rastaita poikasineen kirmailee leikatulla viheriöllä. Mustarastas kaivelee juuri viidelle jälkeläiselleen valkosipulipenkin katteen alta sapuskaa. Sen topakkaa työskentelyä heinäsilpun syytelyssä on lysti katsella.

Kaivonkorvella kurppaäiti litisti kolme pientä poikastaan jalkojensa väliiin ja köyryssäselin räpisteli muutamat kymmenet metrit minua karkuun. Vastaan syöksyi palokärki joka olisi halunnut nokkaista jonkun poikasista ateriakseen, mutta sekin säikähti minua ja kuikaisten kimeästi häipyi paikalta. Kerkesi se kurppaemokin sille ränkäistä aika pahasti, että tappelun perästä se vasta olisi lämminaterian saanut.

Koska tikkalinnut syövät toisten lintujen pesistä munat ja hakkaavan hengiltä myös poikasia, niin miksipä niille ei kelpaisi vähän isommatkin makupalat vaikka eivät varsinaisia petolintuja olekaan.

Ylellä oli juttua kanojen hyödyllisyydestä punkintorjunnassa. Varmaankin täällä samanlaiseen nokkimisurakointiin punkkien vähentämisessä käyvät muutkin linnut. En ole vielä yhtään punkkia havainnut.

Lapioin kaivolta ojan jo melkein valmiiksi, mutta piti lopettaa kun alkoi jumalaton selkäsärky. Kävin sitten katsomassa kahdeksan kilometrin päässä olevalla kalliomurskaamolla, että onko toiminta vielä käynnissä. Oli siellä valmiita, erikokoisiksi murenneltuja murskekasoja. Kun olisi vaan rahaa tilata kuljetus niin tilaisin kaivolle suodattaviksi täytteiksi. Täysi paaki (rekkakuorma) maksaisi 650-850 €. Tavallinen hiekka on huomattavasti halvempaa ja sekin kävisi, mutta taitavat hiekkamontut olla kauempana ja siten kuljetuskustannuksetkin kasvaisivat.

Iltapalaksi keitin uusia pottuja. Niitä on voinut kaivaa varhaispenkistä jo viikon verran, että aikasessa ovat. Viime vuonna söin eka potut 7 heinäkuuta.

30.6.2026 tiistai

Molokkapäivä jälleen avautumassa elettäväksi klo 04. Vettäkin ropisteli; sadetutka näyttää pilvien lipuvan muutaman tunnin aikana pois. Missähän ne fake newsien "helteiden vyörymiset" viipyvät?

Iltasella

Kaivo-oja salaojaputkea ja hiekkaa vaille kaiveltu. Loppua jykerrän lisää jos tarttee. Siinä on koivu ja kuusi kahtapuolen niin löytyi juuria tolokuttomasti katkottavaksi. Sattui lapsuuteni savusaunasta vuosikymmenten aikana purettujen kiuaskivien rauniokin kohdalle; Mustunutta, kuumuudessa hauraaksi käynyttä kiveä riitti tuskaksi asti irrotella juurien solmuista.

Ja mitkä paarmalaumat jatkuvasti korvanjuuressa pärähtelemässä!

Kehitysvammaisista veljeksistä vanhin oli se, jonka tehtävänä oli uusia kiukaaseen kivet kun entiset alkoivat hajota. Hän oppikin sen taidon mallikkaasti niin, että Pohjoismäessä asumisemme aikana (1968-1973) hän oli se, joka sielläkin kiukaat aina oikeaoppisesti kiilasi saunannurkkaan ja osasi laipiokoukusta riimun varassa roikkuvalle vesipadalle paikan kohdistaa juuri niin, että se tulen loimotuksessa kuumeni samaan tahtiin kiuaskivien kanssa. Ja pitihän saunamajurin siitymislöylytkin oikeaan aikaan osata kiukaalle sihauttaa ennen kuin kylpemään pääsi.

Jyrki huusi saunalta keskiviikkoisin ja lauantaisin: "Nyt eijjoo kitkua, piässöö saanaan!" Sitten osa veljeksistä kiersi kalahtelevien peltisankkojen kanssa kaivolta vettä. Hatarassa eteiskömmänässä riisuunnuttua kiilauduttiin kaikki lauteille ähkimään

Seuraavaksi onkin sitten isompi lapiointiurakka kun kolme ylintä kaivonrengasta täytyy paljastaa ja käyttää pois. Yhtä en tarvitse enää takaisin völjätä koska maanvajaoama teki sen tarpeettomaksi.

1.7.2026 keskiviikko

Tänään kitkin kaikki pottuvaot, mansikkapenkit ja sipulien välit ohdakkeista. "Kitkemisen" suoritin pensassaksilla joilla klipsin ylimääräisen kasvuston pois. Paarmojen purtavana ohdakkeiden yksitellen juurineen kitkeminen olisi työlästä ollutkin. 

Nokkosvettä keitin padallisen ulkona ja laimensin kylmällä vedellä sipuleille lannoitteeksi. Vielä pitää tuhkavedetkin sekoitella likoamaan kun ovat kaalikoit rantautuneet kellastuttamaan varsikkojen latvoja. Niitä valkoisia pikku perhosia on valtavat määrät ja vaikka linnut niitä napsivat eivät ne sillä harvennuksella lopu. Tuhkavesi lopettaa koiparveilut parilla kastelukerralla.

Muurari Martti (78) kävi kahvilla. Toi tuoreet hillomunkit leipomolta. Ei se mies ole tällä paikalla ennen käynytkään.

Köpöttelyksi oli M:n askel käynyt diabeteksen takia. Käsivarrenjänteetkin olivat menneet  poikki (ei varmaankaan irtipoikki?) ja sen takia kädet toimivat vain joten kuten. Autolla kuiten kykenee ajamaan kunhan ratin taakse pääsee. Oltiin jotain 30 vuotta sitten samoilla työmailla ja jostain syystä olen hänen mieleensä jäänyt. Lupasin käydä vastavierailulla Kangaslahdessa jos...

M juorusi asian josta en ollut tiennyt: Pari vuotta vanhemman serkkuni mies oli koettanut ampua itsensä, mutta epäonnistunut ja on nyt sulkeutunut muulta maailmalta kokonaan kun naama on haljennut toiselta poskeltaan kovasti rujon näköiseksi. Ei kuulema kymmeniin vuosiin paljoa muutenkaan ole ihmisten ilmoilla esiintynyt. Masentui alunpitäenkin kun jo nuorena joutui sairaseläkkeelle syystä josta en ihan varma ole.

Itsemurhaa raakaa jälkeä tekevillä aseilla tosissaan yrittäville olisi aina parempi, että aikomus myös onnistuisi.

M:n kanssa tuli sitten monet muutkin mieleen tulleet itsareiden tekijät lävitse käytyä. Mm. Mauri serkkuni jonka äidille, täti Allille siis, oli M käynyt muuraamassa uunin vielä kun se leskenä asui yksin Varissuaressa joka on ihan lähellä hänen kotipaikkaansa. Tätini mies tappoi myös itsensä, mutta näistä olen kyllä muistanut jatustella täälläkin jo ihan nokko.

Nyt kun teen yhteenvedon keskustelussamme esiin tulleista itsensä kuoliaaksi telomista yhteisistä tutuista, heitä on niin monta, että molempien käsien sormet siihen tarvitaan. Tuttujen itsemurhien kimara yhden eliniän (itseni) varrelta kokonaan lueteltuna olisikin melkoinen balladi (potpuri) "kuolleelle rakastetulleni". Tekisin siitä humpan jos osaisin.

Saunasta kun tulin, soi kännykkä. Jälleen kerran jonkun mustankuolonkuuryhmän kohjumulkku soitti ja haukkui mielipiteitäni joita oli blogistani lukenut. Sanoi edustavansa laajaa toisenmielistä porukkaa ja että kunhan aika koittaa, niin kaltaiseni sanasepot seivästetään ja käristetään yhteiskokossa tuhkaksi tuuleen.

Edellinen Helsingin eiralaista hallanpanemaa säilökurkkua irvaileva teksti oli pahoittanut joidenkin poloisten mieliä, ei sen kummempaa. Ei niistä joukkojen seivästäjiksi ole tämän kokoisessa maassa. Minut voivat helpostikin teloa, mutta mitä välii.

Sanoin soittajalle mahdollisimman ystävällisesti, että sulla kun tuntuu tuo väkivallan kuvasto verbaliikan tasolla  olevan hallussa, niin alapa ittekin "seppoilemaan" jotta jääpi todistusaineistoa olemassaolostasi jälkipolvillekin. Naksautin luurin kiinni enkä vastannut enää tuntemattomaan numeroon vaikka se useasti vielä rimahtelikin.

Oli sen verran kuitenkin kuuraa häntäluun juuressa tuosta kalseasta puhelusta, että soitin iltapalapuhelut Sivullistenkadulle Kniin ja Iisalameen.

2.7.2026 torstai

Veromätkyjä 538 €! Perkele että vistottaa. Syksyllä kahdessa erässä maksu, mutta ihan ylimääräisiltä menoilta tuntuvat.

Oikeaan jalkaan sattunut koko päivän niin pahasti, etten ole isoja urakoimaan alkanut. Siivoilin ja järjestelin pihaa, leikkasin nurmea ja seurasin monille nykyisin tuntemattomaksi jääviä luonnon pikkutouhuja. Niihin kuului sekin, että käki yritti väkisin tunkeutua harjaräystään alla olevalle pääskynpesälle, mutta tuli kiivain syöksyin ajetuksi aina pois. Sillä varmaankin perseessä kipunoi valmistunut muna ja se olisi pitänyt saada haudottavaksi minne vain kun sieppojen tai kerttusten pesiä ei siihen hätään löytänyt.

Käärmeet ovat hoksanneet pottuvakojen päivämakuuksien edut. Siellähän loikkii sammakko poikineen ja myyriäkin vilistää alvariinsa joten haukotellessaan nekin saavat pötsintäytettä kuin tarjoiltuna. 

Kun leikkasin eilen ohdakkeita vaoista, ohjailin yhden täysmustan tarhakäärmeen sekä mustan ja vihertävän kyyn pois. Kävelin niiden takana ja juttelin mukavia vaikka ne ovatkin liki kuuroja. Kumikengät minulla toki oli, ettei olisi haitannut puraisuyrityksetkään. Suhisivat ja sihisivät kiukkuisina vain.

Pesin kolmen, aikoinaan särkyneen pullon pohjat jotka vanhan kotimökkini multiaispenkasta viime syksynä löysin.

Yhdessä kirkkaassa on alekkain R 8 ja 62. Elikä R=Riihimäen lasi, 8=muottinumero ja 62 vuosiluku. Yhdessä pelkkä 8 ja vihreän pullon pohjassa W 17.

Ensiksi mainitussa on ollut vuonna 1962 suosituimmaksi päihteeksi kivunnutta koskenkorvaa tai "tikkuviinaa" eli pöytäviinaa. Pelkkä 8-leimallinen on paljon vanhempaa perua elikä sitä on lipitellyt Ananias-vainaa ennen sotia. Isoukki ei kova ryyppymies ole ollutkaan. Pullossa on voinut olla myös mehua tai limua tai etikkaa.

Kirkas lasi kertoo, että pulloissa ei ole ollut köyhänmiehen konjakkia (jallua) sillä sitä myytiin ruskeissa tai vihreissä lasiastioissa. Sitä myrkkyä on ollut myös Paloviina-nimisenä katkeranmakuisena nesteenä.

Vihreän pullon W tarkoittaa Wiialan lasitehdasta ja lukema 17 tarkoittaa ilmeisesti muottinumeroa jossa pullo on tehty, mutta voi merkitä harvinaisemmassa tapauksessa vuosilukua 1917. Tiedonkaiveluihini vastaava Näkymätön Viänänen kertoo, että vihreä pullo on joka tapauksessa valmistettu ennen vuotta 1938 koska Wiialan tuotanto, laitteet ja kiinteistöt on sulautettu (ostettu) tuolloin Riihimäen ja Karhulan lasitehtaiden bisnestisleiksi. 

"Varsinainen löytö", hehkuttaa tuo Näkymätön Viänänen vihreän pullon pohjasta. Setä Heimo osaisi viinapullojen historiasta kertoilla myös sillä hänen uransahan kesti vuosikymmeniä Alkon Salmisaaren tehtailla Hesassa. Pitäisi oikeastaan jälleen soittaakin hänelle.

Hesarissa sopivasti maksumuuriton juttu 1300-1400 -lukujen Turun piispojen prameiden asujaimistojen argeologisista kaivauksista. Ne ovat pikkuisen vanhempia ja suurempia kuin minun Unimäkeni kaivauslöydöt, mutta yhtäkaikki kertovat lajimme elääkitkutteluista täällä kylmän ja mustamielisen maan hallaisilla ahoilla.

Olisi Muaningalla torstain naistenvaltahumpallukset, ihan hyvät yhtyeet ja äNnäkin tulisi, mutta naulaan jalan lattiaan että pysyn mökissäni mööröttämässä.

3.7.2026 perjantai

Meinasin käydä Knissa pyykkäämässä, mutta menikin koko pv uunin kylkiin kynsiä laastitessani. Sahailin timantilla Kittilän vihreän kiven viimeiset liuskat suuluukun edustasolle ja liimasin kiinni. Saumaan ne sitten kun hellan sisukset saan uusituksi ja sen ylämuuria kaakeloin -tai "kivitän". Hellan pellinvarteenkin sain numero 3:n biljardipallosta vetimen.

Elisabeth, Silvia ja M&S kävivät nyt illasta ja olivat aika pitkään. Pikkuinen sanoo jo monet sanat ja taapertelee hyvin nurmikoilla. Vierastaa eikä syliin taho, mutta mitäpä tuosta. Mukava tervettä lasta on katsella.

4.7.2026 lauantai

Klo 04 nousin kahvinkeittoon. Itikoita tuvassa jonkin verran kun kaikki uunin luukut ja savupellit kuivatteluejn takia auki. Muita sisäänpääsyreittejä en itikoille keksi, mutta miten ne pystyvät ujumaan nokisia savukanavia korkealta alas asti ja vedon aiheuttamaa ilmavirtausta vastaan lentäen? Eihän nuista paljoa haittaa ole kun en aina niiden kaikkia ininöitäkään kuule, mutta kämmenselkiä kutitti aikalaisesti niiden kuppauspiikkien jäljiltä.

Ministeri Rydman oli unessa. Haukuin sitä aikasten syrjivin argumentein kun sanoin Willen olevan pahemmanlaatuisesti älykäs kehitysvammainen asbergertyyppi, tunteeton mulkero josta persupuolue on vestänyt käsikassaran politiikkansa äänitorveksi. (Taisin sanoa, että "torveloksi".)

Unensa saanee julkikin kertoa ettei vedetä oikeuteen kunnianloukkauksesta? Uniminät harvoin säädyllisyyden rajoja tunnistavat, mutta ei niitä tunnista todellinen Wille Rydman-niminen henkilökään. Saanen siis arvella tämän millaisesta julkisuudesta tahansa kovasti nauttivan henkilön olevan ns. kirjolla olevaksi jonka tunne-elämässä on kaikki vähintään lievästi syrjällään. 

Muuten, voiko ihmisen viedä oikeuteen kunnianloukkauksesta jos se kertoo sen tapahtuneen unessa? Miten oikeusprosessi siinä tapauksessa etenisi?

Eihän WR ole osannut hävetä pikku tyttöihin kohdistunutta, todistettua kiinnostustaankaan  ja kun on mieltymyksiään siihen suuntaan julkisuudessa kerrotuista tarinoista päätellen toteuttanutkin.

Riikka Purrasta voitanee ajatella ilman uniakin ihan samaa tunteettomuutta mikä on tyypillistä mm. asbergerihmisillä. Muuten se on yksi lysti, millä syntymä- ja geeniperimän "virheellä" meitä kutakin on rikastettu, mutta yhteiskunnan päättävissä elimissä niiden ilmentymille pitäisi kyetä laittamaan selkeät rajat, jolloin valvonnan asiassa hoitaisivat selkeän järjen kanssa toimimaan pystyvät toverit yli puoluerajojen.

Ei Hitleristäkään voi sanoa, että hän ilman aivotoimintaa käskyttävää psykopatiaa olisi kyennyt siihen, mihin kykeni, tai Stalinista Moskovan nykyistä Zaatanaa mainitsemattakaan. Tai että USA:n SuurMöliskö terve olisi!

Persujen "Mestari" JH-a on kertonut jonkun toisen kirjoittamassa elämäkerrassaan olevansa myös kallellaan asbergerkirjoon ja kun katsoo ihan kyökkisin silmin tuon puolueen merkittävimmissä asemissa olevia henkilöitä, ei paljoa puutu, etteikö puolue olisi kokonaan erilaisten kirjo-oireiden tahdittamana toimiva yhteenliittymä. Eikä aina niin herttaisessa mielessä.

Joku aika sitten oli Ylellä dokumentti (jota en katsonut kuin pätkiä) kehitysvammaisista rikollisina jossa käytiin lävitse heidän vaarallisuuttaan koska tunteet eivät käyttäytymistä ole rajoittamassa.

Oma lapsuusperheeni elämäähän on veljieni kehitysvammaisuus "kirjottanut". Olen näitä tahkonnut kirjoituksissani tuhansin lausein, mutta alati ilmenee uusia yhteyksiä jotka pintaan niitä muistoja nostavat. Ja koska aina vain palaan saman aiheen pariin, ei tällainen itseterapia ole edelleenkään päätösvaihetta saavuttanut.

Kertaus nro 1001: Kokemukseni kehitysvammaisuudesta on siis neljän veljen seitsemästä diagnosoitu Fragile X-syndrooman aiheuttama kehitysvammaisuus. Eikä vanhin siskokaan älykkyydestään huolimatta ole koskaan täysterveen kriteereitä täyttänyt. Hän on ollut "vaarallisin" kaikista. Miten vaikeasti itse sitten olen milläkin kirjonasteella, niin vaikea sitä on täysin auki itse kirjoittaa. Jokin musta kohta minunkin ajukopassa on aina mättänyt ja siitä pitäisi jonkun ulkopuolisen mieliä tutkivan raportti laatia.

Ironiaa jos harjoittaisin vakavalla asialla, niin Pehr Olle Lilierosin (opettaja) karjaisu "...koko Unimäen pentulauma olette yksiä kommunistin humalapäissään alulle siittämiä hulluja, ei teistä ikinään mitään tule!" on hyvinkin oikeaan osunut ennuste ja diagnoosi samassa lauseessa ja sitä meistä niiden, jotka kykenevät, tulisi kunniottaa syvälle porautuvalla itsetutkimuksella. Mutta taidan olla joukosta ainoa, joka tätä perimien kuumaa perunaa poskesta toiseen on ikänsä mulkannut eikä hullua hurskaammaksi ole tullut.

Töpäisen menneisyyden muistelupotun nyt nurkkaan ja alan lukemaan ennen päivän askareisiin lähtöä Matti Wuori-vainaan ajatuksia joita hän Titanicin kansituoleiksi nimittämillään alustoilla kirjoitti jatkaen sitten Faustin unilla ajatuksiaan maustaakseen.

MW: "Ääneen ajatteleminen on usein paras, joskin toisinaan myös vaarallinen, tapa tuulettaa ajatuksiaan."

Iltapäivällä

Korjasin Tojosta pakoputken liitosta joka jälleen ratkesi vuotamaan. Irroitin myös takapuskurin ja asensin peruutusvalot. Siinä elämää kulahtikin joutavasti monet tunnit. 

Saunoin jo. Kohta lähden ajeleen Maaningan Kasinolle. Menen Seitenvitosta Siiliin ensin.

5.7.2026 sunnuntai

Kuudelta jo ylös vaikka meni aamuyölle ennen kuin olin takaisin humppareissulta.

Päässä pyörivät vanhojen tuttavien näkemisestä aiheutuneet mielenmylläkät. 

Ensinnäkin Siilissä istui kaupan kahvionurkkauksessa lehtimiehen  uralta jo aikoja sitten eläköitynyt MJ (82) ja sitten Kasinolla tanssiin haki MP. Molemmilla yhteys Siilinjärven itselleni sekameteliä sisältäneeseen kasvuvaiheeseen vaikka se oma "kasvamiseni" jäikin pelkän kantoverson tasolle ja kuivahti karahkaksi kulottuneen elämänmarton laitamille.

Kun MJ vanhan journalistin kyvyillä ja haastatteluotteella lyhyessä tapaamishetkessä irroitteli muistilaatikoistani elämäni tapahtumia Siilinjärven ajoilta ja kyseli myöhempiäkin kuulumisiani, oli pönttöni niin sekaisin, että loppumatkasta Maaningalle en muista yhtään mitään. Päässä pyörivät vain kolmentoista vuoden Siilinjärvellä oloni aikaiset tapahtumat. Ja varsinkin ne viimeisimmät ennen Tampereelle poistumistani.

Satun sairastumisenkin muistelu toisenlaisesta kulmasta kimposi kuin harppuuna hylkeen kylkeen.

Tunnen jääneeni velkaa monesta asiasta sen ajan siilinjärveläisille ystäville. MJ kertoi kirjastonjohtajankin, joka minua tuki ja katsoi sormien lävitse toilailuitani, kuolleen vastottain syöpään. En ehtinyt siis häneltäkään pyytää anteeksi mahdollisia mielipahoja joita ehkä odotuksissaan pettyneille aiheutin. Toisaalta ei minun olemattomilla lahjoillani ja töytäilevällä mielenlaadullani milloinkaan mihinkään isoihin olisi yllettykään vaikka olisi valmiit sapluunat eteeni tyrkätty.

Kyse on siis kirjallisista pyrkimyksistäni joista ei kannattaisi enää edes puhua. Eihän lahjani kovinkaan kummoisia ole olleet. Koetin vain puristaa kirjoitusyrityksilläni lääketabletteja kipeän mieleni rauhoittamiseksi siinäkin epäonnistuen.

Tiivistys: Touhuni oli vain epätoivoisia yrityksiä pyrkiä kynän avulla pysymään hengissä kun lapsuuskokemukset ja myöhemmät ongelmat toisensa perään löivät päätä nurkkipäihin. 

Kittilässä Kalervo Palsa samankaltaisine mustine mielineen kirjoitti päiväkirjoihinsa toistuvasti (maalasi tauluihinsa) että "lopussa on köysi". Se kai minullakin kaulaani alati kuristi ja siksi töytäilin niin holtittomasti maamme laidalta toiselle kun sille tielle lopulta läksin.

Palsan piirustus- ja maalaustaitojakaan ei minulle ollut siunautunut. Kykenemättömänä keräämään tietoa, tallentamaan ja käyttämään sitä hyödykseen pitkänkään elämän aikana taitaa tabula rasana pääni hautaankin vajota.

Siemenlinko minä vain olen ollut.

Kasinolla tapaamani MP on minulle muistettavan arvoinen ihminen "Lötkypekkarisineen".  Saan hieman nolostellakin sillä kirjoitin silloin kirjeitä hänellekin. Mutta mitäpä sekavista ajoista kirjoittaisi sekava ihminen muuta kuin sekavia kirjoituksia?

Se on ollut helvetin pitkä tie, että tähänkin olen kirjoittamisissani yltänyt. Romaaniyritykseni menivät yksi toisensa jälkeen  mönkään eikä tänä päivänä enää kannata edes yrittää sellaisia kirjoitusurakoita. Kohdallani kirjoittajan tie on kuljettu, teen vain testamenttia (sanoin niin MP:lle) näissä blogeissani eikä niillä muuta merkitystä ole.

Siksi se on myös hyvä. Voin tyynesti (?) ajatella, etten kenellekään näistä velkaa jää niin kuin Siilinjärven ajoistani tunnen jääneeni. Kirjaimeni ovat vain hyttysiä jotka näytöllä räpistelevät muodostamatta yhtäkään järkevää kokonaisuutta. Niistä ei kenenkään tarvitse kritiikkiä vaivautua väkertämään -eikä senttiäkään maksaa. Eivät edes monien muiden samankaltaisten blogien syrjissä tyhjän tavaran kaupittelijoiden mainostelijat, sillä tätä surkeaa, vähintään kahtia jakautunutta minäni digialustaa, elämänkokemusteni selittelyliepeitä en jobbareille myy. Tätä MJ ihmettelikin, kun sanoin, etten ole blogini sivuja mainostajille kaupannut vaikka niistä pikkuisen tuloja ehkä saisinkin.

En ole siis kaupan vaikka kaikki muu tässä maailmassa sellaiseksi mössöksi onkin markkinoiden tehosekoittimilla veivattu.

Yksi eiliseniltaisten tapaamisten aiheuttaman aivomylläkän kirkas kohta: MP oli käynyt hautausmaalla ja pysähtynyt isäni ja äitini haudan äärellä miettimään, mitähän minulle kuuluu, olenko elossakaan. Kun minä sitten menin haudalla käymään ja vein paaden päälle yhden noista R-leimaisista pullonpohjista ja istuin hetken lähellä olevalla penkillä josta näki tuttujeni Kopos Onnin ja Ollikais Markun hautapaadet, niin ajatuksissani välähti myös MP:n vanhemmat ja että missähän se heidän hauta olikaan. 

Isiemme kuolemat olivat meille molemmille järkytys; siinä hautapaaden kertomat viestit.

Kun asettelin R-pullonpohjan paikoillensa, mutisin mielessäni, että isä, sinä valehtelit: Ryyppäsithän kuitenkin sitä Rähinäviinaa vaikka toisin väitit.

Pestis Scriptae Halla-ahonis

19.6.2026 perjantai

Aurinkoinen juhannusaatonuamu muutamien vetisempien päivien jälkeen. 

Päätä ja oikeaa takajalakaa on särkenyt monet päivät.

Kuljeskelien eilen metsässä. Mustikkaa ja puoloa pitäisi tulla runsainmitoin. Soille en mennyt, mutta kuulema lakkaakin olisi luvassa kohtalaisesti.

Valtakunnalliset marjafirmat paskansivat keruuastiansa kukkuroilleen ihmiskauppa-ketkuiluillaan. Koettavat nyt syväpuhdistaa alaa lanseeraamalla "reilunkaupan" luonnonmarjabrändiä, mutta maine ripuloitui niin pahasti, että sen kirkastamiseen menee muutama tovi.

Yleisesti voi kysyä, mitä reilulla kaupalla tähänkään saakka on tarkoitettu ja saavutettu?

Rehellisestikin voisi joku luonnontuotteilla yritystoimintaa urakoida, mutta jo firmaa pystyttäessä olisi oltava varallisuutta maksaa kerääjille ja muille ketjussa työskenteleville normaalit, verokorttia edellyttävät palkat ja työsuhde-edut. Sitten, kun metsien antimia tulisi ovista ja ikkunoista jatkojalostukseen, poimijoille maksettaisiin extrat päälle. Thaimaasta varta vasten suurten rahalupausten kuorruttamina ihmisten houkuttelu Pohjanperille pitää lopettaa. 

Suomalaisia joutenolijoita riittäisi vaikka marjamehtään, mutta eihän monestakaan sinne menijäksi ole kun jo itikan ininä korvan juuressa hätkäyttää tolaltaan. Ja kun  pitäisi jaksaa repullinen energiajuomaa mukana rahdata!

Eilen Hs:n maksumuurin takana olisi ollut helsinkiläisen maalle kesäksi-suvun äveriäästä vanhuksesta juttua. Sen verran se avautui, että jyvälle pääsin. Kommenteista ehkä paremmin.

Itse elän omaa "kuusenjuurelle kesäksi"-tarinaani niin kuin ennenkin eikä sen raamit kovin kummoiset ole. Todistaa voin vain tämän avulla sen, että kyllä lajimme pärjäisi tällaisenkin vaatimattomuuden keskellä kesät ja jatkona vaikka talvetkin. Joka ei pärjäisi kuolisi ajoissa haitolta pois niin kuin iänkaiken on luonnonoloissa ollut.

20.6.2026 lauantai

Ukrainan presidentti Zelenskyi ei enää ole entinen näyttelijä jonka kansa valitsi presidentikseen. Hänestä on muokkautunut olosuhteiden pakosta armoton sotapäällikkö joka ei rooliinsa käsikirjoitusta tarvitse. Raakaakin raaemalla estradilla päivittäinen draamankaari syntyy hetkeä eläen -ja kuollen. 

Tämä tositeeveenäytelmä on ympäri planeetan seurattavaa, verisenä kiehuvaa, avointa dataa auringonkukkapelloilla ja pusikkoisilla arojen laitamilla jossa tuo kammottava lihamylly pyörii. Niin hyökkäävän teurastajaosapuolen kuin puolustajankin roolittajat lentelevät palasina ympäristöön pyssyineen, tykkeineen, ajoneuvoineen päivineen. Sitä ei mieltä ylentävää ole katsoa eikä tee mieli taputtaa kohtauksille. Lopussa encorrea en ainakaan voisi vaatia. Oksettaa katsoa.

Suomalaisen SS-miehen (Parvilahti) valikoiduissa muistelmissa Terekille ja takaisin hyökkäys tapahtui toisin päin. Natsisaksa rynniin säälittä Ukrainan arojen ylitse kohti Moskovaa omaan kuolemaansa. Jo silloisin asein tehdystä elintilan hankkimisretkestä kertova yhden harhaanjohdetun sotilaan tarina teurastuksineen sen aikaisin välinein on kammottavaa luettavaa. 

Tämän päivän Ukrainaan hyökkäävien venäläisten järjestelmällinen listiminen puolustavan osapuolen drooniasein on jo sitten oma maailmansa kun verenvuodatus tapahtuu kuin kaikki olisi pelkkää videopeliä. Tapettavan ilmeet saadaan näkymään hetkeä ennen hänen räjähtämistään riekaleiksi ja se luo tapahtumaan sellaisen efektin, jota on miltei mahdotonta katsoa. Mutta siihenkin voi tottua ja se on mieliä muokkaavassa katsantokannassa vaarallista; Siviiliväkivalta tulee lisääntymään sielläkin, mistä sodat muuten ovat kaukana.

Ukrainaan hyökkäävä teurastaja-armeija muuttui sodan myötä itsekin teurastettavaksi ja saa mitä isäntänsä on tilannut kuten oli toisin päin toisessa maailmansodassa. Lopun litviikeissä nämäkin sotaretket tulevat kertaamaan vain "kansan syvien rivien" tolkuttoman kuuliaisuuden ja ääliömäisyyden joka mitätöi lajimme älykkyysväittämät laidasta lukien. Tämän tarpeettoman tiedonkertausten hinta kasvaa kerta kerralta tolkuttomiin mittoihin.

21.6.2026 sunnuntai

Tulin kahdeksan maissa illalla tänne Um. Kun läksin Sivullistenkadulta, Puutarhuri tiuskaisi lähtiäisiksi hyvästit.

Kerrankos tuo -ja monastiko itse? En viaton syiden suhteen ole, mutta kaikkien ahdistusten (mm. työasioiden) purkukanavana tunnen itseni väsyneeksi kun sitä tapahtuu varsin usein.

Kuten olen jo ajatellut ja kirjoittanut, ebola- tai mikä tahansa pandemiauhkia nimittävä fyysinen virus käy vertailuna/metaforana ihmisaivoihin hyppääville sota-propagandaviruksillekin. Ne jylläävät moninkertaisiksi kloonautuneina Ukrainan aroilla riehuvan sodan osapuolten aivoissa parhaillaan.

Sotavirusten yhteinen alkumuoto on selvinnyt kaikista sivistystoimista huolimatta lävitse evoluution mylläämien vuosimiljoonien. 

Suomessa Scripta-blogiin parikymmentä vuotta sitten herkästi tarttuvaan muotoon kehitelty virusvariantti Pestis Scriptae Halla-ahonis (en tiedä, onko jo joku muu tämän nimityksen keksinyt ja siitä irvaillut, mutta sallinee aihe senkin, että minäkin...) on myös jo aktivoitunut. Politiikkaa seuraava huomaa, että koska vajaan vuoden päästä Suomessa on eduskuntavaalit niin tunteettomimmat ko. viruksen levittelijät on jo ohjeistettu julkisuuteen pärskimään virusmolekyylejä sisältäviä pisaroita ja aerosoleja ympäristöönsä. 

Aktiivisimmaksi aivastelijaksi pompautettiin persujen miittingeistä valtakunnan julkisuuteen hallituksen soteministeri Wille Rydman jota rahaministeri Riikka Purra tahdittaa. Koristeiden virusryvettymistä huolehtii mm. entinen historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarja. 

Itse Pestis Scriptaen kloonaaja valjuilee puhemiehen paikalla julkisuuden suuntaan samaan aikaan kun näyttämön kulisseista kuuluu kiivasta neuvonpitoa ruton levittäjien kanssa; Viestienvaihto BrysselkätyriTynkkysen kanssa käy kännykät tulisina hohkaen.

Viruksen levittämiskeinoilla ei ole väliä kun sen oikein suunnittelee. Ottavat oppia vaikka häikäilemättömän USA:n SuurMöliskön esiintymistyylistä. Liioittelu ja silkka valehtelu, joka täyttää määritelmän "rakkaudessa ja rakennuksilla kaikki keinot sallittu" on politiikanteon työkaluarsenaaliin kuuluvana ollut persuilla jo Soinislaisuudesta alkaen käytössä. Pestis Scriptae Halla-ahonis-varianttina siitä on tullut yhä vaarallisempi vaikka se näytti jo hiipumisen merkkejä kun itse "Mestari" säilöttiin eduskunnan korkeimmalle pallille kuin iso herkkukurkku lävitse näkyvään mausteliemipurkkiin.

Nämäkin samoista mausteliemistä vapaaksi päästetyt virustenlevittäjät ovat empaatittomia propaganda-automaatteja alkaen rahaministeristä aina EU-parliamentissa töytäilevään Tynkkyseen joka vaihtoi ruutupaitakuosinsakin koviin kauluksiin ja prässilahkeisiin kuin viruksenkantajan naamioksi alkaessaan oman pärskintänsä.

Ja mikä kauheinta: Saksassa ADF-kansallissosialisitiset juuriversot ovat jo päässeet leviämään kuin jättiputket Venäjän Karjalassa koska sen estoon torjunta-aineiden kehittely jäi jossakin vaiheessa kesken. Ja siksikin koska poliitiikan päättäviin elimiin soluttautuneilla pahanpojilla ovat myrkyllisimmät sierainkanavat joista viruspisaroita on ollut estoja vailla hyvä pärskäistä leviämään. 

22.6.2026 maanantai

Vaihdoin raivuriin kolmioterän jolla huiskin polkujen varsilta, ja vähän laajemminkin juolavehnäsekoitteisia heinikoita nurin. Kukkaketoa jätän sinne, missä niitä kasvaa; harakankelloa, ailakkia, keltaista niittyleinikkiä, hiirenvirnaa, ketomellakkaa (keksin juuri yhdelle tienvaren puskakukalle oman nimen), juurilta esiintunkevaa maahumalaa jne.. Niissä kimalaiset viihtyvät ja monenlaiset perhoset. Huopaohdakkeilla on oma keskittymänsä korkean heinikon ympäröimänä. 

Kunhan ritari- ym. suuremmat perhoset ilmestyvät heinäkuun puolella (yhden amiraalin ja ritarin näin jo) niin ne ovat ohdakebaarissa pämppäämässä päivät pääskytysten. Kasvimaata köyhdyttävän pelto-ohdakkeen haluaisin  kyllä hävittää tyyten tältä tontilta. Nytkin se kasvaa mattona potunvarsikossa niillä osin, joihin ei ole vielä kattavasti riittänyt ruohosilppua. Ja alkaa se tunkea katettuihinkin paikkoihin. Potunvarsikko voitti kasvukisan, mutta riittääkö voimaa kasvattaa mukulaa, niin sittenpähän näkyy.

Pitäisi olla pienisitkeä, terveselkäinen aasialainen joka nyt jaksaisi käsin nuo rikkakasvit tuolta kitkeä. Suomalaisten ihrakylkiset selät ovat jo geeneissä tuomittuja evoluution heikoiksi lenkeiksi eikä tulevaisuusnäkymät tälle sieniä perseitten ja tuolinkankaiden välissä kasvattavan lajin selkärustoille hyvää lupaa.

23.6.2026 tiistai

Asensin uuden puolan voimageneraattoriin ja se lähti ensinykäisyllä nelivuotisesta unestaan hereille, mutta ei käynyt kuin hetken. Toistin saman muutamaan kertaan eikä tilanne parantunut. Kaippa sitä edelleen pitää purkaa ja puhdistella ja ties mitä ennen kuin alkaa virrantuotantoon.

Kun viittisi. Olisi muutakin tekemistä.

Hitsailin palokirveeseen metallisen putkivarren. Ronteloin ensiksi samasta putkesta puutarhaharaan varrenpidikkeeksi pikkupätkän.

Piti jonkin aikaa kaivella muistilaatikoita että löytyi hämärä nurkkaus jossa kertomus palokirveen joutumisesta haltuuni sijaitsi.

Varmaankin elettiin vuotta 1985 tai -86 kun erästä vanhaa pikkumökkiä polttopuiksi purkaessani puuvartisen kirveen sieltä rojujen seasta pelastin. Siellä oli myös kaksi palosankkoa ja pumpattava sammutin (pumpattavasta Barbarastakin siihen aikaan lorsattiin). Ne kaikki ovat tallessa ja odottavat esillepanoa tai uutta käyttötarkoitusta. Niin kuin tuo terävähamarainen kirves jota tarvitsen puunjuurien katkomiseen ojankaivussa.

24.6.2026 keskiviikko

Aloitin ojankaivuun. Pitää kopeloida maata syrjään melkoisen syvälle, että ylimääräiset pintavedet poistuvat kaivon lähelle syntyneestä vajoamasta. Melko kummallisia ovat maanliikkeet. Kaivonrenkaiden ympäriltäkin edellisen kohentelukerran jäljiltä ollut savihiekkamultapenkka on  painunut niin syvälle, että toinenkin ylin rengas on miltei kokonaan näkyvissä.

Kaikki kaivorenkaat lepäävät joka tapauksessa kahdeksan renkaan päässä peruskalliossa kiinni ja vain maa häviää ympäriltä.

Mutta mihin se häviää? Ja mistä syystä kaivon yläpuolelle tuli sellainen lotma, johonka lumensulamisvedet ja rankkasateet tekevät lammikon?

Kaivinkoneella jos po. remontin tekisi, ei siinä menisi päivääkään vaikka käyttäisi renkaat pois ja asentaisi ne uudestaan ja täyttäisi koko alueen puhtaalla hiekalla.

Mutta tilaappa ammattilainen koneen kanssa niin se tekee vähintään 80 € x 10 tuntia ja hiekka & kuljetukset päälle.

Lapiomiehenä nykerrän siis jälleen kerran viikon päivät kaivolla, käytän ylimpiä renkaita pois sijoiltaan, tiivistän saumat ja luon kaiveluni umpeen niillä mailla, joita olen jo niin  moneen kertaan ennenkin liikutellut. Tuon ojan pitäisi kyllä nyt sitten pitää pintavedet pois alueelta. Jos siihen saisin vielä salaojaputken hiekkoineen, niin jotain hyötyä lapioinnista olisi pitemmänkin päälle.

Kertakaikkiaan ongelmallinen, yli satavuotias kaivo kun en pysty kerralla sitä kunnostamaan.

26.6.2026 perjantai

Tänään kaivelu-ynnämuissahommissa mietin luonnontuotealojen loppumattomia ryöstöretkiä planeettamme pinnalla (ja sen uumenissa). Seuraavassa "reilu" tiivistelmä luonnontuoteajatuksistani.

Reilun kaupan hyödyt, markkinakuilu ja suomalaisen marja-alan haasteet

Reilu kauppa -järjestelmän saavutuksia, globaalin kuluttajakäyttäytymisen ristiriitoja sekä järjestelmän soveltamista kriisiytyneelle suomalaiselle luonnonmarja-alalle.

1. Reilun kaupan saavuttamat hyödyt maailmankaupassa

Reilu kauppa asettaa kehittyvien maiden tuotannolle tiukat kriteerit, jotka tuovat merkittäviä hyötyjä sekä ympäristölle että tuotteiden alkuperän seurannalle.

• Ympäristöhyödyt: Järjestelmä kieltää metsäkadon ja arvokkaiden ekosysteemien raivaamisen viljelysmaaksi. Vaarallisten torjunta-aineiden ja geenimuunneltujen (gmo) siementen käyttö on kielletty. Viljelijöitä koulutetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, veden säästämisessä sekä maaperän suojelussa. Korkeampi takuuhinta kannustaa siirtymään luomuviljelyyn.
• Alkuperän läpinäkyvyys: Tuotteiden matka on seurattavissa alkutuottajalta kaupan hyllylle. Kolmannen osapuolen (Flocert) tekemät riippumattomat auditoinnit estävät tuoteväärennöksiä ja vähentävät kasvottomia välikäsiä, mikä tuo pientuottajille suoraa näkyvyyttä globaaleilla markkinoilla.
2. Asenteiden ja käytöksen kuilu
Vaikka alkutuotannossa saavutetaan hyviä tuloksia (esimerkiksi suuri osa Reilun kaupan puuvillantuottajista viljelee luomua), hyödyt romuttuvat usein valmiiden kuluttajatuotteiden loppukäytössä.
• Puuvillan ja vaateteollisuuden ongelma: Vaatteen toimitusketju on erittäin pitkä ja pirstaleinen. Reilun kaupan puuvillan pitäminen erillään muusta puuvillasta läpi koko ketjun on kallista. Tämän vuoksi valmiissa vaatteissa Reilun kaupan puuvillan osuus on globaalisti alle 1% koska pikamuodin halvat hinnat dominoivat markkinoita.
• Tuoteryhmien väliset erot: Kuluttajien olisi helppo tehdä eettinen ostopäätös "yksinkertaisissa" tuotteissa (kuten banaanit ja kahvi), joissa hintaero tavanomaiseen on pieni. Monimutkaisemmissa tuotteissa (kuten vaatteet) kuluttajat priorisoivat edelleen hintaa, brändiä ja muodikkuutta eettisyyden sijaan.
• Massatasejärjestelmä: Tietyissä raaka-aineissa (kaakao, sokeri) käytetään massatasetta, jossa reilut ja tavalliset raaka-aineet sekoitetaan tehtaassa prosessien helpottamiseksi. Vaikka taloudellinen hyöty yritetään ohjata viljelijälle, järjestelmä tekee fyysisen tuotteen eettisyyden seuraamisesta kuluttajalle vaikeaselkoista.
3. Suomen kaupallinen luonnonmarja-ala on yhtä viherpesua
Suomalaisen marja-alan pyrkimys siirtyä Reilun kaupan sateenvarjon alle Thaimaan poimijoihin liittyvien ihmiskauppaskandaalien jälkeen herättää perusteltua kriittisyyttä. Pelkkä sertifikaatti ei ratkaise alan rakenteellisia ongelmia, ellei kuluttajien ostokäyttäytyminen muutu. Eikä se tule muuttumaan, siitä ei ole saatu koskaan mitään näyttöä. Uskoohan poloinen Prismassakävijäkin, että bonukset ovat omaa rahaa jota tulee maksettua "säästöön" jokaisesta ostoksesta vaikka sekin kaikki on jo etukäteen pantu bonuskortittomienkin maksettavaksi myytävien tuotteiden hintoihin.

• Mahdoton kustannusyhtälö: Luonnonmarjojen keruu on raskasta käsityötä. Jos poimijoille taataan ihmisarvoinen elämiseen riittävä palkka, joka kattaa myös pitkät ajomatkat, polttoaineet, majoituksen ja riskin huonosta marjavuodesta, raakamarjan sisäänostohinnan täytyy nousta merkittävästi.
• Kuluttajahintojen nousu: Kun raaka-aineen hintaan lisätään väliportaan (perkaus, pakastus, logistiikka) sekä päivittäistavarakaupan suuret katteet, kaupan pakastealtaassa olevan marjakilon hinta nousee tasolle, jota suuri yleisö ei suostu maksamaan. Pakastealtaalla suomalaiset ovat erittäin hintatietoisia ja valitsevat useimmiten halvemman bulkkituotteen.
• Ihmiskaupan ja piilokulujen riski: Koska eettisen ("Reilunkaupan") marjan kysyntä hiipuu liian korkean hinnan vuoksi, alan yrityksille syntyy valtava paine etsiä porsaanreikiä. Vaarana on järjestelmän taantuminen takaisin rikollisille poluille ja muuttuminen viherpesuksi, jossa poimijoille vyörytetään uusia piilokuluja, jotta marjan hinta saadaan painettua alas.

Johtopäätökseni on, ettei Reilunkaupan brändiä tule antaa suomalaisten marja-alan kaupallisten toimijoiden käsikassaraksi sillä takuuvarmaa on, että ihmiskauppaan rinnastettava toiminta ja poimijoiden riisto tulevat jatkumaan missä tahansa muodossa jos markkinat vaativat kotimaista villimarjaa halpahallihinnoilla. 

Nyt yrityksen alla oleva vastuullisuusbrändäys jää pelkäksi mainehaitan peittelyksi (viherpesuksi) koska markkinoiden (välittäjien, kuluttajien, teollisuuden, julkisten hankintojen jne.) olisi oltava valmiita maksamaan tuotteesta sen todellinen, eettinen hinta aina sieltä marjamättäältä kaupan pakastealtaalle saakka.

Ainoa tapa saada luonnontuoteet ns. eettisesti suomalaisten ruokapöytiin on, että jokainen poimii marjansa ja sienensä itse tai ostaa ne suoraan vaikka naapureilta tai muilta tutuilta jotka niitä itselleenkin poimivat. Monet valistuneet, marjastamaan kykenemättömiksi käyneet vanhukset ovat jo pitkään näin tehneetkin.

Viisi kyytä sokkelinkiveyksillä. Kaikilla on eri väritys. Kaksi on ihan mustaa, muut "normaalimman" kyyn värisiä. Niiden on siinä hyvä olla. Poistun maata täristämättä omille neliöilleni. 

Kaikille meille täällä tilaa riittää vaikka jo elonkehämme alkupään harva-asutuksisessa puutarhassa elintilasta ovat kuulemma kiistelleet aatamit, eevat ja kiärmeet. Ja vieläpä omenasta jota viimeksi mainittu ei suuhunsa suinsurminkaan panisi.

Mikä tulee olemaan sen viimeisen, elinkelpoisen puutarhapläntin tilanne niin siitä ei oman lajini edustajat ole historiaa kirjoittamassa. Ehkä vain kiärmeet ja kusiaiset vaikkeivat kirjiä osaakaan.

Nurkkaan ahdistettu zaatanallinen ihmisrotta Moskovassa valmistautuu nimittäin hyppäämään!

Kohta tulee "oma" Puutarhurini ja mennään Kajasteelle humpaltamaan.