16.4.2026 torstai
Iltasella
Aamupvn pieksin pölkkyjä halkipoikkijapinoon. Keskipvllä valmistin kattilallisen kanakasviskeittoa ja iltapäivä meni uunijutuissa.
Keräilin saunan sokkelinjuuren pinosta käyttökelpoisia, vanhoja, käsinladottuja massatiiliä tulenkestävien viereen säänsuojiin. Päivän toisen kahvikupillisen jälkeen ryystin porakoneeseen kiinnitettävällä teräsharjalla valurautaisten luukkujen pinnoista vanhoja patinoita ja ruosteita pois. Lopetin tuohustelut kun kuppiharja kietaisi hihansuun ympärillensä ja ennen kuin sormi lakkasi painamasta käynnistinkytkintä, kerkesi se repäistä ranteen puolelle reiän nahkaan. Vuan eiköpähän sekin tuosta muitten elämän jakamien rokamien kirjoon sekoittune; Ei pilikku komeassa ole kuin kaunistus, häh häh.
Tetanussitehoste -milloinhan se lie uusittu verenkiertooni?
Kömpelönmallisista kouristani olen joskus ristiriitaisesti kehuen urostellut vaikka samalla niitä hävennyt kuin teini nenänjuuren mätänäppylää. Rumankarkeathan nuo ovatkin. Pienenä jo huomasin, kuinka isällä oli niin sormet kuin varpaatkin kovasti sopusointuisen nätit, mutta Äetillä kämmenet leveät ja niissä työn runtelemat sormet kuin nippu porkkanoita. Jalatkin pienikokoisella Äetillä olivat semmoiset räpylät, että lettoisten soiden lakkareissuilla pinnalla pysyi.
Kanakasviskeitosta tuli jälleen maukasta lusikoitavaa!
Vatikaanista itse Vati Kaani "jyrähti". Puavi siellä vasta nyt hoksasi äännähtää kuinka maailmaa runtelee kourallinen diktaattoreita. Eikä Italian harhaanjohtavasti lauhkeanoloinen Melonikaan enää Usan Mölisköä kumartele.
Tähän myöhäisheränneiden kuoroon aletaan yhtyä pikkuhiljaa ympäri planeetan samalla kun superviha amerikkalaisten edustamaa ideologiaa kohtaan yltyy huippuunsa. Eniten siellä, missä se sotakalustoaan testailee.
Jos Amerikan voisi eristää, niin SuurMöliskön myötä siihen koitti otollinen aika, mutta mahdotontahan se olisi. Täsmäisku White Houseen lailla Inarin, ei kun IRanin, ajatollah-surmapommien mallilla tekisi kyllä terää...
Venäjällä ovat merkillisen hiljaa. Ehkä Moskovan Zaatanalla on sormi suussa ja toinen persiissä eikä se uskalla ottaa niitä pois kun ei muistaisi, mikä niiden järjestys oli jos joutuu vielä takaisin ne survaisemaan. Tai sitten se suurkelmi on yhdessä Usan SuurMöliskön kanssa suunnitellut punaisia linjoja pitkin tämän hullun nykyversion Graalinmaljaa etsivistä ritareista.
Venäjän Suuressa Isänmaallisessa Teurastussodassa Ukrainaan on kansalaisia on tuhoutunut kuolleina ja haavoittuneina arviolta 1,2 tai 1,3 miljoonaa pipoa ja Venäjän valtion taloudelliset tappiot päivittäin 500 miljoonaa viiva 1 miljardia dollaria per päivä. Tuhovoimaisen lajimme yli 8:n miljardisessa populaatiossa luvut tosin eivät merkitse yhtään mitään; Poistohumpsaus on kuin kalastusalus nykäisisi valtavasta silliparvesta troolihyppysellisen ruumaansa.
Ihmispopulaation planeetallinen uusiutuminen ylittyy jokainen viikko miljoonilla uusilla homosapienseilla kuolleisiin verrattuna.
Kuolleita vuorokaudessa 150 000 - 170 000, syntyviä 385 000, sanovat tilastot.
Ihminen jonka päivittäinen budjetti liikkuu 40-100 euron huitteilla, tai sen, jolla loppukuun elämiseen raavitut, ainoat hilut ovat pullojen keräyksellä ansaittuja, nämä ylimääräiseksi listatut kuolemienluvut ja infran särkymisestä aiheutuvien biljoonien dollarien kulut ovat vain vakavia ilmeitä aiheuttavia häivähdyksiä uutistenlukijain kasvoilla. Jos varattomalla ylipäätään on uutisvälineisiin varaa joista maailmantilannetta seurata.
Sodilla ja millä tahansa katastrofeilla rikastuvia kaikenlaiset tuhokuvat vain hymyilyttää. Asetehtailijoitten ja -kauppiaitten taivas on sen rantoja myöten avoin ja sotilashenkilöiden kaulusten napit ja väkäset ovat saaneet kiiltonsa ja niiden edessä pokkuroivien ylettömät ihailunsa takaisin.
Venäläisteurastaja-hyökkääjä-armeijan aiheuttamat tappiot Ukrainalle ovat kohtalaisen massiivisia myös. Sotilaita on pirstoutunut satojatuhansia ja siviilejä ainakin 60 000 eivätkä henkiset kärsimykset arpeudu koskaan kun entisetkin holodomoriarvet auki repeytyvät.
Luonnon ja ilmaston tuhoutumiselle hinnan laskeminen ennen kuin sodan verinen pöly on laskeutunut on mahdotonta. Jos se ehtii laskeutua enään milloinkaan kun luonto uupuu lopullisesti tämän toivottmosti epäonnistuneen, yhden evoluutiokokeilukädellisen melskaamiseen.
Venäjän valtioon ei sodan jälkeen kukaan kykene luottamaan senkään vertaa kuin aiemmin. Se lienee tämän raukkamaisen sodan seurauksista tulos, josta Venäjän on turha isänmaallisia voitonjuhlia enään koskaan järjestää. (Kyllä ne keskuudessaan osaavat nämäkin tappiot voitokseen manipuloida.)
Nykyinen Moskovan Zaatana kätyreineen tullaan muistamaan historiassa moninverroin julmempana kuin mihin ylsi tsaari Iivana Julma. Vain Stalin pysynee toistaiseksi ihmisuhrein laskettuna kärjessä tässä tyranneille tyyppillisessä, makaaberissa kilpajuoksussa.
Yksi jälkiputsauksia helpottava asia nykysotien kehityksessä on näinä räjähtävien lennokkien aikakaudella se, että kun pommi pämähtää yksittäisen tai sotilasosaston kohdalla tai osuu panssarivaunuun niin kotimaiden hautausmaat odottavat turhaan muovikukitettavaksi haudattavaa sillä ihmisestä jää jäljelle niin vähän, että korpit ne kerkeävät nokkia kupuihinsa ennenkuin kukaan lihanriekaleita ehtii ruumispusseihin imuroida. Videoilla näyttää myös siltä, että tuli polttaa pomminosuman kohteen kouralliseksi tuhkaa minuuteissa.
Tuntemattomia sotilaita syntyy Maa-planeetan Ukrainapisteeseen Hiroshimaa ja Nagasakia hitaammassa tempossa, mutta luvut trendaavat ylös päin jokaikinen sekunti.
Kyettiinkö Vietnamin kaikki napalm-uhrit luetteloimaan kun sen sodan tulihtat sammuivat? Tekoälyn antama pikavastauksen mukaan tappoja luvuttavan käyrän haetari venyy: 1,3 - 3 miljoonaa vietnamilaista uhria, tuntemattomiksi jääneistä ei tarkkoja lukuja löydy.
Kymmeniä tuhansia sodan runtelemia amerikkalaisia ei tuntemattomiksi tainnut jäädä montaakaan.
Toisen maailmansodan uhriluvut ovat yhtälailla epätarkkoja; 70 - 85 miljoonaa siviileineen päivineen. Ehkä muutaman kymmenen miljoonan tuntemattoman kalmon voi ruumiskasoista koostuvan laskelman päälle nakata.
Kommunismin mustan kirjan mukaan sen politiikan saavutuksiin kuuluva uhrien lukumäärä 100 miljoonaa pipoa on kammottava määrä. Ja varsinkin, kun kourallinen ideologeja ja muutama tyranni niiden takana oli. Osasivat vain panna miljoonat alaisensa tappamaan toisiaan sormiaan napsauttamalla.
Leikkiipä ihminen tinasotilailla tahika sotien aiheuttamia uhrilukuja laskeskelemalla kyse on lajimme geenistöön kuuluvasta, koskaan pois hankautumattomasta väkivallan rihmastosta.
Aivojen pahuudesta nauttiva hyvänmielen kehto huutaa lisää väkivallalla maustettua ruokaa ja sitähän tarjotaan ns. viihteenkin varjolla niin, ettei halu pahoinpidellä, tappaa ja tuhota pääse milloinkaan sammumaan.
Kaiken aikaa Tik Tok tikkaatokkaa väkivallan seerumeita verenkiertoomme kaikkien kämmenten välissä.
Leivoin ruisleipää uuteen uuniin paistumaan, mutta kun asettelin ensimmäistä kakkaraa arinalle, uuni muuttui Pohjoismäen vanhaksi kiviuuniksi. Kohta Uappoukki harppasi yhdellä askeleella tuvan poikki ja otti kiinni leipälapion varresta ärähtäen äkäisesti Äetini äänellä: "Mää matkoihisi siitä!"
Uuniaiheiset kuvajaiset ovat usein uniini viime aikoina tulleet. Epäröin pirusti, onko minusta uunitekijäksi vaikka olan takana joku käestäpittäen neuvoisi.
Toisessa unessa jonka alkupuolen käsärissä piti olla humpalla, mutta en ollutkaan, tuttu nainen otti takaa päin halaukseensa ja kuiskasi korvaan: Alahan nousta kahvinkeittoon, mulla tekee mieli. Ehkä kyse oli oikeasti kahvin mieliteosta, mutta miehiseen tapaan käsitin väärin; Kovana pöjötti kulleroinen kun kahvinkeittoon kampesin.
Kellojen viisarit tiksuttelevat sekunti kerrallaan kohti viittä. Idässä taivas jo ruskottaa ja ensimmäinen mustarastas tuli nokkimaan pähkinämurskaa betoniharkon päälle johon niitä eriksensä nuita mustia lintuja varten pieniksi siruiksi hieroin; maasta ei montaa matoa vielä löydy kun on niin kylmiä yöt ja mustiarastaita on luvuttomat määrät ympäristössä. Nokkivat ne auringonkukan murusiakin joita muiden lintujen nokista maahan tirskahtelee, mutta ehkä niillä ei kupu täyty.
Ruokinnalla kävijät ovat tasaiseen tahtiin pysyneet samoina lisääntyen muuttomatkoilta palaavilla järreillä, erivärisillä peipoilla, sepelkyyhkyillä ja keltasirkuilla, lukuisia juttaurpilaisia unohtamatta.
Punatulkkujen määrää saa välillä hämmästellä ja neljästä kuuteen oravaakin jotka toisinaan kiertävät puita ylösalas toistensa hännissä kiinni kuin serpentiiniviuhkat. Tikkojakaan ei aivan vähän ole; eilen niitäkin oli paikalla kuusi kovanokkaa. Vihertikkoja (2) ei ole vielä näkynyt. Ehkä ne syksyiset sattuivat vain harhautumaan paikalle eivätkä enää muista, missä tällainen tankkauspaikka sijaitsi.
Ranteenruntu meni kirjavaksi teräsharjan eilisen raapaisun ympäriltä. Ehkä se vähän tulehtui...
Iltasella
Koko pv ulkona jälleen. Klo nyt minuutti-paria vaille 20 ja sauna lämpiää.
Viimeiseksi hommikseni rassasin tienvarsiojaan kasvaneita leppiä peräkärryn kukkuroilleen. Jos jaksaisi ilta-askareiksensa niitäkin haalia, niin halkoladon pinot kasvaisivat mukavasti.
On tällä tontilla kyllä yhdelle ukolle hommaa. Onkohan siinä mitään mieltä?
Mutta Unimäen tontillahan on aina hommailtu mieltä vailla olevia juttuja. Niin kuin isä ja Äeti tehtailemalla lapsia yli elämisen sietokyvynkin. Minutkin, täysin ylimääräisen kuluerän planeetta Maan pinnalla olisivat voineet käydä survomassa Karipuron suohon ihan kuin se saksalaisen paksuksi panema Uotilan nuori tyttö vastasyntyneen vauvansa Ketronlampeen.
On pakottanut tajuntaa aika-ajoin se muistuma, kun isä raskaassa humalassa ollessaan lorsasi kerran, kuinka oli konkurssin aikoina harkinnut ampuvansa koko perheen siihen silloiseen, pieneen Unimäen tupaseen ja sytyttävänsä sitten mökin tuleen. Olisi vissiin itsensäkin sitten ampunut...
Niinä sotien jälkeisinä vuosikymmeninä niin moni perhe koki sen kohtalon näissäkin korpimaisemissa. Niin kuin se Teuvonkin perhe...
Kun miettii nykyisin kaikkien aiheiden psykologisoimisten aikakautena niitäkin juttuja ja miten ne esimerkiksi minuun ovat vaikuttaneet joka herkällä korvalla kaikkea kuunteli, niin en ihmettele, miten helevetin heikosti olen itsekin maailmassa pärjännyt. Tai olenhan minä kiikkuinkaakkuin pärjännyt, mutta vain tuskanhammasta purren, perkele!
Iltauutisissa eduskunnan aikuisjähinöitä. Nyt ne lompsivat sanakirvein köyhiä kalloihin ymmärtämättä yksikään mitä todellinen köyhyys raharaamien ulkopuolella on. Eivät nekään, jotka ovat muka köyhien etuja siellä puolustamassa.
Ensiksi pitäisi asioista päättävien oikeasti saada aivojensa loukkoihin yhteinen ymmärrys siitä, mitkä voisivat olla köyhien etuja ja mitä itse rikkaat sen eteen voisivat tehdä.
Mutta mistä sellaiseen yhteinen ymmärrys koskaan löytyisi kun se ei löytynyt sisällissotaan ja sen seurauksiin päätyneen kansannousun kauheuksistakaan?
Nyt köyhien edut ovat vain varmistelua siitä, että pysyvät myös köyhinä. Pitäähän vaurailla olla köyhien kansoittama seinä jolle oman elämänsä hyötykäyriä vertailtavaksi piirrellä.
Jos kaksi riviä ennen nukahtamista ehdin Kekkosohranaa lukea niin se on jo paljon.
Nimipäeväkahvit saesin juuva erikseen jos pullaa ja seuraa olisi. Itellensä ei känttyäkään tule hankituksi kun siitä suurin osa pussiinsa homehtuisi.
Aekaseen sitä vaen herräelee vaekka kuin olisi iltasella puhkirätti. Pientä pakkasta ja kolakka ilma kuten vielä näille kevään hetkille kuuluu ollakin. Ilman lunta se vain tuntuu oudommalta.
Nostin maakompostista vanerikannen ja eristeen pois niin olipa vain talven aikana möyhiintynyt melkein mullaksi sinne lastatut jätetuotteet. Tulevan kesän kasvimaanparannukseen se ei vielä sovellu kun siellä muhivat myös viimevuotiset huussinaluset.
Kiinalaisissa kaupungeissa aiempina vuosisatoina ja -tuhansina on toiminut ihmisasumusten huussinalusten tyhjentäjiä jotka ovat kärryineen ja muine konsteineen keränneet paskat ja kuset kompostoitaviksi omille viljelmilleen ja käyttäneet perheidensä ja sukujensa ruokahuollon turvaamiseksi lannoitteina. Ei taida sellaista sielläkään enään olla? Ehkä joissain pienemmissä kaupungeissa ja kylissä ja suurkaupunkien slummeissa joiden kurjuuteen ketä vain ei päästetä tutustumaan.
On laskettu, että yhden kaksijalkaisen pelkällä vuotuisella kusipäästölannoitteella (kompostoituna ja kuivattuna tietenkin tai suurempaan määrään vettä laimennettuna) ravitsisi isonkin perheen juures- ja pottuplantaasin hyppiin keikkuin. Kalkkia, luonnonkariketta tai sekapuuhaketta vain lisäksi niin eipä tarvitsisi Hommoojalta muovisäkeissä kemiaa kantaa.
Kompostointikierto täytyisi osata pitää vakaana niin kuin mulla ehkä täällä Um on ollut, että aina on toisessa päässä valmista kompostimultaa olemassa kun toisessa vasta ensimmäiseen altaaseen sulaa paskaa ja ruuantähteitä lapioidaan.
Oletko aamupuuroa syömässä kun tätä luet? Söisitkö minun juurikaspeltoni tuotteita tämän jälkeen?
Mutta katsoppa maanviljelijöiden kynnöksillä möyryäviä, valtavia monipyörätraktoreita lietelantavaunuineen roiskimassa tuoretta nautakarjojen antibiooteilla maustettua kustapaskaa pelloilleen ja sen jälkeen säiliösuppiloiden alta kemiaa syytävien lautasten pyörintää ja ohranjyvän hankmoamista maanmartoon sonnan sekaan itämään.
Ja ah' niitä keväisiä tuoksuja kun valtatietä peltolakeuksien halki sähköisellä maasturillasi kiidät.., ainiin, niissähän on raitisilmasuodattimet jotka estävät ruuantuotannon todellisuudet hajunakaan enää tajuntaan hiipimiset.
Navetoiden lietelannasta leijuva haju on muuten tappavaa myrkkykaasua jos tuulettamattomassa tilassa joudut sen kanssa kahden kesken.
No niin, ruokapöytäpuheet olokoot tässä. Elkää kuitenkaan unehtako sitä totuutta, että sekä energia-annostenne sisäänahtamis-, että ulostunkemisen aukot ovat samassa tilassa kanssanne syödessännekin ja erityisesti se niiden välissä mutkitteleva mädättämö, joka toisinaan kamalia hajutörähdyksiä päästelee kun ateriamassat kaiken keskiössä kummun alla kurnivat kuin siellä ainainen nälänhätä olisi.
Iltasella
Millaisenhan huijaussysteemin se uuninmuurausoppaita kaupitellut "uunimestari" aiheensa ympärille on kehitellyt? Onko joku älytekovehkeilijä kaapannut oikean ammattilaisen oppaat jotka tilauksen maksamisen jälkeen äkkiä katoavat vaikka olisit ne tallentanut tietokoneellesi?
Itse latasin yhden muistitikulle, toisen muistikortille ja kolmannen siirsin läppärin latauskansioon. Vain muistitikulle tallentamani säilyi, kortilla oleva tallentui oudoksi "pataässä"-merkkipötköksi vasempaan laitaan ja läppäriltä se hävisi kokonaan. Kuten muuten myös myyjän kanssa käymäni lyhyet viestinvaihdot. Vain pankkitililtä lähteneen 29 euron summa tilinumeroineen näkyy ja siinä oleva nimi kyllä täsmää.
Kun turhan soittoyritykseni jälkeen lähetin whatsapp-viestin ko. henkilölle, ei siihen ole vastausta tullut.
Fonectan mukaan Toholammilla on ko. Nylanderin rakennusfirmalle osoite, että olisiko sen nettijutut kaapannut joku tekoälytehtailija?
Humpalluksiakin olisi ollut tiedossa, mutta enpä viitsi, enkä jaksa, lähteä.
Pakkasta liki kymmenen astetta. Täysissä saaveissa jäiset kannet olivat monta senttiä paksuja. Tämä tuntuu merkilliseltä kun lunta ei ole viikkokausiin enään ollut.
Aamulla aloitin aikaisin leppäpölökkyjen pieksännän.
Iltapäivällä naulasin liiterin päätykolmiosta irronneet laudat takaisin paikoilleen. Asensin päädyn tienpuoleiseen laitaan kukkakoristellun postilaatikkopöntön ja huolsin erään toisen, pahasti repsottavan ja epäilemättä viimeistä kesäänsä aloittelevan tinttihautomon.
Ja mitähän kaikkea sitä tulikaan sunnuntailevoksi puuhasteltua, mutta joka tapauksessa nyt, saunomisen jälkeen iltayhdeksältä olen kypsä unten maille. Ehkä katson Areenalta ruotsalaista lakisarjaa Hundarna pikkuisen pätkän.
20.4.2026 muanantae
Eilen eräs Ylen kulttuuriuutinen otsikoitiin näin: "Harva huomasi tätä miestä"
Kyse on kiinalaisesta pikalähetistä Hu Anyanista joka oli jossain välissä alkanut muistiinmerkitä yksinkertaisen elämänsä yksinkertaisia tapahtumia ja sittemmin tekstit päätyivät kirjaksi saakka. Nyt teoksen julkaisuoikeudet on myyty jo 13 kielialueelle maailmalla ja sen myötä oletettavasti yhden pikalähetin paikka vapautui seuraavalle jonossa.
Miljoonien pikalähettien joukosta kirjailijaksi sinnitelleen kiinalaisen menestys on ollut sama kuin yksi heistä olisi voittanut lotossa. Mitenhän "Onnea" sanotaan ja kirjoitetaan kiinaksi?
祝你好运 (Onnea matkaan).
On se helppoa tuo kiäntäminen, senkus kysäisee vain tekoiselta älyltä. Pelkkä onnea olisi näyttänyt tältä 恭喜, mutta tuli myös tuo jälkiliite ihan samaan hintaan niin pannaan menemään, ja sitten mennään panemaan. (Äh, kulunut sananmuunnos, mutta niihän panemisten tuntemuksetkin jo ovat.)
Millaistahan väkerrystä kirjoittamiseni olisi minulla elämässä ollut jos kiinanmerkein sitä olisi pitänyt opetella?
Illemmalla
Monikohan vaihteleviin ruoka-annoksiin tottunut samaa keittoa viitenä päivänä peräkkäin malttaisi nauttia?
Tänään söin viime torstaina tekemäni kaakattajakeiton loput eikä tehnyt tiukkaakaan. Vähän maustoin sitä tuorejuustolla, mutta siinä se. Joskus olen kuullottanut lisäsipuleita lautaselle sekaan ja toisinaan jotain lehtivihreää, mutta kun syömistä ja jatkuvaa napostelua ei aseta elämässä pääasiaksi niin melkein sama, mitä kerran päivässä aamupuuron lisäksi naamaansa mättää. Paitsiettä on sen oltava ravitsevaa ja monia ainesosia sisältävää, vähärasvaista, hitaita hiilihydraatteja ja proteiinia sisältävää lusikoitavaa.
Kivakuilussa sain aitan ikkunan viimeinkin koristeltua myykein ja pielilaudoin. Kun se on ollut takapäädyssä niin eipä sen keskeneräisyydestä kolmeenkymmeneen vuoteen ole kukaan vihjaissut. Paitsi itse joskus nurkan takana kusta ruikkiessani. Eikä se nytkään viimesen päälle ole kun pätkälaudoista piti ylälautakin rakennella. Maalikin puuttuu osasta pystyjä. Ikkunapenkit katkoin kyllästetystä pätkätavarasta. Kyllä se turistille kelpaa tavattiin Levin työmaillakin lohkoa. Leo sanoi, että "etelän kyrville.." ja siirsi mällin ylähuulen toiseen syöpymään.
Sahailin iltaverryttelyksi vielä yhden peräkärryllisen leppärankoja teiden ojista ja nyt alkaa olla liiterissä toinenkin pino melko korkea. Pikkupilkepölkkyjä odottaa jonkinmoinen keko vielä särkijäänsä ja Kaivonkorvella viime vuonna halkomatta jääneet sadat pölökkyset. Kerkeänköhän missä välissä kun on pian aloitettava se uuninmuuraus...
Enkä tarvitse tänäkään iltana unta kauaa houkutella.
Ei tarvinnut tosiaan unta houkutella. Saunasta tulin iltauutisiin ja niiden jälkeen meinasin katsoa ruotsalaista draamaa, mutta kun petillä emmin katsomisen kanssa, niin siihenpä uinahdin ja viideltä aamun raikkauteen heräsin.
On komea ilima jälleen. Pikku pakkanen ja auringon valolle avoin taivas. Kahvikin maistui erinomaiselle kun eilen se kahteen kupilliseen jäi. Kyyhkynen ruokinnalla, ei passaa mennä ulos vähään aikaan.
Päivä mailleen saa.
Saunoin aiemmin kuin muina iltoina kun koko pv meni taas uurastellessa kaikenlaista.
Kyyhkysiä on siis enää yksi kävijä, liekö haukka napannut toisen? Tämä tulee säntillisesti illalla pikkuista ennen kahdeksaa. Ensin se leuhahtaa kauemmas polun tapaiselle metsän rajalle, siellä se pyöriskelee kuloruohoisella kummulla jonkin aikaa kunnes lähtee pyrstö toiselta puolelta toiselle keikkuen kohti jyväateriaa. Se ruokailee puolisen tuntia välillä nokkaansa lepuuttaen ja ollen kovasti aran oloinen. Jos vähänkin näyttäydyn tai kolistelen ikkunan edessä, niin se on poissa eikä takaisin tule ennen kuin aamulla.
Iso haukka lenteli jälleen päivemmällä selluliemikuusikon latvojen lomassa, mutta ei tullut tunnistettavaksi. Sillekö lie kupuun täytettä toisesta kyyhkyläisestä siunautunut?
Tänään järjestelin saunalla juttuja. Hajotin kaikki tilapäisrakenteet kuistin alalta ja piirsin jo mieleeni tulevan pukutilan piirustukset. Ei se kummoinenkaan homma ole, mutta eipä vain ole tullut aiemmin ryhdyttyä toimeen. Rahaa siihenkin tarvitaan, että siinä se suurin syy, miksi kaikki on niin hitaasti tapahtuvaa tällä tontilla. Tai miten sen nyt ottaa. Onhan tänne siunautunut yksi jos toinenkin katollinen kömmänä ihan tosta vain kun olen alkanut. Mutta ei yksi äijä paljoa kesän aikana ehdi tehdä vaikka valoisilla öillä hommiaan jatkaisi. Eikä saatana, en minä enää vanhaan malliin jaksaisikaan.
Päivällä Armaalan Taisto tuli jostain syystä mieleen ja mietin hänen elämänkulkuaan tovin vaikka en siitä paljoa mitenkään voi tietää. Taisto kerkesi rahtilaivaan pestautua ja hukkui Atlantin aaltoihin reilun kahdenkymmenen ikäisenä; Naapurin beatlesfani, silmille valuva tasatukka, farkuissa nahkavyö ja takajaloissa kärjekkäät bootsit, semmoinen kuva mielessäni seikkailuun lähtijästä väikkyy. Itse olin noihin aikoihin ehkä kymmenen vanha.
Kun viinaa kitusiinsa Taistokin sai, eivät jalat pitäneet miehenalkua pystyssä. Lie siksi horjahtanut reelingiltä kuolemaansa. Kukaan ei ole ollut näkemässä, ei viimeistä viestiään Äetille kotiin kuulemassa.
Nukuin huonosti. Oikeaan jalkaan pakotti koko yön. Katsoin pari jaksoa Hundarnaa (Vahtikoirat), mutta sekään ei auttanut sillä se on liian mainio unilääkkeeksi. Kun rupesin sitten lukemaan, loppui tabletista virta. Kolmen jälkeen lienen uinahtanut, mutta puoli kuudelta olin jo myötätuuleen kusella.
Iltasella
Vaikka oli kovasti vaikea päivä kipujen takia, askartelin kaikenlaista. Tuuli pyörteili jossakin vaiheessa niin rajusti, että jos jonkin alasinta kevyemmän laskit käsistäsi pois, se tempaisi tavaran vähintään nurin tai kieputti ankean väriseksi kulottuneeseen vatukkoon; Olin täyttänyt sisälle menevät siniset sankot vedellä saunan edessä olevalle jakkaralle, niin nekin menivät nurin! Tosin penkin toisen pään jalat olivat jo valmiiksi ruohomättäällä heikunkeikun.
Kannoin vettä valkosipuleille kun niiden varret alkavat kurkistella mullasta ulkoilmaan ja multa kuivana pölisee. 6 sankollista/penkki/3 penkkiä, että pian puoli kilometriä siinäkin taakan kanssa verryttelyä. Helppo olisi homma jos saisi aikaiseksi ja olisi aina ylimääräistä manitölömyä taskujen pohjalla hommata vesijohtoa muutamia kymmeniä metrejä ja senkun lorottelisi kasvimaan laidalla seisoskellen vähän suurempaa vesikaarta kuin omasta pikkuisesta ulokkeestaan.
Maailman tappien pitäisi myös omat ruokapöytänsä höysteet kasvattaa itse niin vähemmän olisi halua sotia, ehkä.
Jos kansanedustajat velvoitettaisiin porukalla hommaamaan Arkadianmäen keittiöön aina seuraavan talven kasvimaan tuotokset jonnekin Espoon laitamille määritellyillä puutarhaplantaaseilla, niin ehkä sielläkn ymmärrettäisiin elämän perusasioista ja -tarpeista pikkuisen enemmän. Kepulaisetkin ovat jo niin lujasti asvalttiin juurtuneet etteivät ne paskan ja heinänpöyhinnästä mitään ymmärrä.
Plantaasin pitäisi olla liki 400 hehtaaria, että tuotto olisi riittävä talven ajaksi sillä koko edustuslaitoksen henkilömäärä on edustajat mukaan lukien liki 800 pötsin täytettä päivittäin huutavaa lajitoveriamme. (Riittäisi niiden yhteisestä huussinalusesta ainakin ravinnetta kasvimaalle.)
Mutta eihän 400 hehtaaria jaettuna 800 ole kuin puoli hehtaaria per persus, että kyllä sen yksi ihminen kuokkii vaikka paljan käsin jos kerta syödä meinaa, saatana. Ja varsinkin jos kivettömillä aloilla kuokkimisensa joutuisi suorittamaan.
Mielikuvitus meinaa kyllä tehdä tenän kun yrittää ajatella muutamaakin edustajaa talikko tai kuokka kourassa tai jotain toista kärräämässä kompostimultaa leviteltäväksi. Mitenkähän arkaillen vihreätkin rakennekynsillänsä pottuja vakoon sankoista nakkelisi...
Tekisivät ne varmaan politiikkaakin palstojensa ylitse toisilleen huudellen. Siinä sitä hyvin lannoittavaa sananpaskaakin sylkieritteiden ja hien mukana vakoihin roiskahtelisi. Ehkä joku saisi talikonpiikistäkin kylkeensä ja pian hurme punaisi mullan...
Edellisiä pohtiessa passaa jälleen muistella Leo Tolstoin novellia "Kuinka paljon ihminen maata tarvitsee?" ja erityisesti sitä, kuinka tarinan päähenkilölle Pahomille lopulta käy kun ahneeksi alkaa.
Toiseksi olisikin sitten paikallaan lukaista AntonTsehovin Karviaismarjat-tarina ihmisen pikkumaisuudesta ja skenarioida sitä, kävisikö yhteiseen hyvään tarkoitettuun työskentelyyn joutuneille valtionpalkkalaisille jommin kummin edellä mainittujen novellien päähenkilöiden tavoin.
Eilenillalla läksin viiden jälkeen tavanomaiselle kevätkierrokselle, mutta se lipsahti liian kauaksi ja oikea jalka meni saatanan kipeäksi aina nivusista jalkaterään asti. Mitenhän tässä uneen pääseekään.
Alliinan pihassa näin yhden ison "suolakiven". Siitä saisi leikotuksi nättejä uuninranssikoristeita jos jaksaisi kiven auton kärryyn nostaa ja tuoda tänne. Pitäisi varmaankin Eerolta tai Laurilta kysäistä, saisiko sen ottaa.
Iltapäivällä vein VW Polosen Wanhan Panolaitoksen Korjaamolle alapallonivelen, vetoakselin ja lambada-anturin vaihtoon. Kävi köpelösti. Anturin liitoskappale oli vääränmallinen ja vetoakselin ruosteen syvyttämästä murroksennivelestä mäni avatessa kierteet. Elikä kosla jäi odottamaan uusia osia ensi viikkoon. Olisi kampe kyllä jo joutanut katsastettavaksi ja kynsistäni pois...
Korjaamoreissulta palasin erään Ollikaisfirman edustajan Mersun kyydissä Um tienhaaraan kun äijä sattui paikalle kehumaan edustamansa yhtiön korjaamotuotteita ja oli seuraavaksi menossa Iisalmeen. Ihan hauska äijä kuten myyntiedustajien kuuluu ollakin jos töissään meinaavat pärjäillä.
Kylymästi puhaltelee tuuli, mutta sadetta ei tarjoile taevas.
Nukuin minä jotenkin välillä kipuun heräten. Aamuyöstä otin buranan ja se ehkä alkoi juuri vaikuttamaan kun havahduin hereille ½5. Mitäpä se vakkauttaa yrittää unta sängyssä tuskaillen kun aamupalan laittoon olisi kohta kuitenkin noustava.
Vielä kahdeksan aikaan jalkaa juili niin pahasti, että luovuin työteliään päivän ajatuksista ja läksin sinne minne eilisen päivän myyntitykkikin elantoaan ansaitsemaan Mersullaan kiiruhti.
Iisalamessa olikin jokin yrittäjien kampanjointipäivä kun joka kulmalla tarjottiin soppaa kenttäkeittiöistä ja makkaroita sinapilla grilleistä. Kaupoissakin oli jokaisen hyllyn välissä joku työntämässä nenän alle hammastikuilla maisteltavaa niin että kiersin ne vähän kauempaa jo ennakoiden.
Vain Hommoojalla syötiin Laakkasen kanssa lohikeittoa jota harmaantumaan alkanut iso mies soppatykin uumenista paperilautasille ammensi. Se lautasellinen osui kyllä sopivaan lounassaumaan ja oli maukastakin.
Hommoojalta ostin rakennuskalkkia 3 säkillistä ja yhden paperiin sullotun valmisbetonisäkin.
Lähtiessä käväisin kutsusta äNnän työpaikalla ja siellä oli myös voileipäpöytä salaatteineen ja kahveineen tarjolla. Jollekin alaisistaan äN esitteli minut tuttuna jolla on vakavanhyvät jutut, mutta siinäpä ei sitten muuta ehdittykään joten ajelin pois. Um viiden huitteilla. Oin pätkälläni hetken ja sitten aloin huoltaa Tojo kolmosta vaihtamalla ilmansuodattimen ja tulupat.
Edelliseltä huoltajalta olivat tulpat jääneet kiertämättä loppuun ja kahdessa oli sylkenyt kierteitä myöten öljyä ylös. Kun olin huoltotoimenpiteet tehnyt, käynnistin ja kas, moottorin vikavalo lakkasi palamasta. Elikä oliko syynä sittenkin nuo löysällä olleet tulupat eikä lambda-antura? Ko. anturaanhan niin pakoputken- kuin muukin moottorin vuotokohta vaikuttaa...
Klo on nyt ½21. Jalkaan lakkasi Iisalmireissulla särkemästä, mutta niskaan ja päähän sitäkin vittumaisemmin. Otin 2 buranaa ja saunoin kunnolla enkä vastustele unta jos se nyt, kun rymähdän sänkyyn sulkee silmät ennen kuin ensimmäinen lause avatun Kekkosohranan sivulla on loppuun luettu.
25.4.2026 lauantai
Lunta sataa hiljaksiin eikä tuo maata peitä kuin härmän lailla ja sulaa pian pois.
Piikkasin savu- ja hääry(häkä)pellit pois sijoiltaan jonne edellinen muurariVille ne oli piilottanut. Nyt ymmärsin, miksi uuninpelti jumiutui aina vain ja uudestaan niin, että lopulta sen pitkä metaalivarsi oli yhtenä väkkyränä vetopäästään kun sitä piti suurillakin putkipihdeillä auki repiä.
Villensaatana oli muurannut piippua vasten paksunnoskerroksen ja siitä kohden, mistä pellin olisi pitänyt soljua eestaas joustavasti oli hän viimeisen tiilirivin nostanut puoli senttiä liian korkealle josta raosta pellin etusivu ei kunnolla mahtunut kulkemaan auki-kiinniasentoon. Jos meinaan, että sama peli ei seuraavina vuosikymmeninä toistu, on piikattava kahdesta tiilestä siivut pois, mutta tiedän kokemuksesta, ettei se helposti käy kun jo nyt pelkän saumalaastin piikkaaminen oli tosi työlästä. Rälläkkää sisällä ei voi käyttää tai ne seuraavat vuosikymmenet joku imuroi ja pyyhkii paikkoja punaisesta tiilenpölystä noituen sen aiheuttajaa kuten minä nyt Villevainajaparkaa.
Laitoin kiukaan alle tulet ja kävin Näläkömäen navetan raunioilta kaivelemassa punaisia, viime vuosisadan alkupuolella poltettuja uunitiiliä takakonttiin viitisenkymmentä kipalletta. Hyvin olivat säilyneet vaikka ovat olleet karjakeittiön tulisijassa ja piipussa ensinnäkin vuosikymmenet ja sitten piipun sortuessa, pitkällään betonitiilien seassa vatukossa toiset vuosikymmenet. Oikein helähtivät kun niitä muurarinvasaralla kopsin. Ja se tietty kilaus ja säntillinen leikko kun tiilen katkaisi, oli muurari Jyrälän mielestä hyvän tiilen merkki.
Tänäänkin on paikkoja pakottanut. Humpalle olisi pikkuisen tehnyt mieli lähteä, mutta en raatsinut kun kallista menovettä eilenkin Iisalmireissulla tankkasin.
Parempi näin. Otan buranan ja alan muate.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti