Mitä lyijynpala korvaasi kuiskasi, Trump?

15.7.2024 maanantai

Takaisin Um. Pysähdyin matkalla tänne sen verran, että kävin tyhjentämässä Kalmomäen lähellä olevan lammenrannan lakoista (5ltr). Satoi. Kastuttiin Vinhan kanssa karvanjuuria myöten läpimäriksi.

Kittilänreissu meni mukavasti. Perjantaipäivän aikana ajeltiin kiirettä pitämättä sinne, Roissa käytiin kaupoilla ja kahvilla. Paulus jäi la-aamuna koko päivän kestävään distance learningiin suorittaakseen työturvallisuuskortin. Hyvin se oli mennyt; 24/27.

Kittilästä lähtiessäni kävin Kallen museota aidan takaa kurkkaamassa. Paikan viehätys laimeni kun Palsan elämänkurjuus tontillensa ikoniksi siistittyjen nurmikoiden puristukseen museoitiin. Ikään kuin jälkipolvien väkinäiseksi anteeksipyynnöksi. Aitoudesta jäljellä ei ole edes hajua. 

Mutta jos itsekin omistaisin yhdenkin Kallen maalaaman syrjityn ihmisen "sielunmaisemia" kuvaavan taulun, vaikka sen, johon hän maalasi kyrpäänsä hirttäytyneen miehen (itsensä) niin olisin nykytilaani verrattuna kohtalaisen varakas sen myytyäni.

Palsan taiteessa eniten minua kuitenkin ovat viehättäneet ne hänen talvisenkylmät kuvansa. Kun niitä katsoo, tulee oma lapsuus mieleen ja varpaita alkaa paleltaa kesäkuumallakin.

(K.Palsan rakennusten vanhemmat, itse ottamani kuvat elokuulta 2010 kun museointia vasta suunniteltiin, ylin kuva nykyisestä olomuodosta)

Einari Junttilan museolla en käynyt enkä Kaukosen Särestössä Reidarin ja Antun haamuja moikkaamassa. Raekallion Reijosta oli puhetta Tapsan kotona. Se Pöntsön taiteilija on T:n vaimon sukulainen, niin kuin Reidarikin toista kautta. S:lla onkin heidän taiteitaan seinillä ja siinä heidän naapurissa sattuman kautta saatuja (löydettyjä) Palsan tauluja useita.

Lohinivan taukopaikassa Lohihovissa olivat munkit yhtä rasvaisia, sokerisia ja ilmavia kuin aina ennenkin. Siirtyyköhän munkkiresepti uudelle omistajalle kun yritys (perustettu 1985) kaikkinensa oli myynnissä?

Ennen Rovaniemeä kävin lemmikkieläinten hautausmaalla katsomassa, mille mallille siellä maisema oli yli neljässäkymmenessä vuodessa muuttunut. Täysi metsä oli päälle kasvanut. Alueesta on muodostunut "pyhä paikka" ja ehkä puut silpomatta säilyvät huomiseenkin ties kuinka kauan; Luonnonsuojelua numeroa tekemättä. Paljon ne ihmiset buudeleitaan ja kissojaan hautaavat ja ne erilaisin muistomerkein koristelevat vaikka niiden alle ne pian unehtuvatkin.

Koetin kuvitella paikan, jossa edellisen postaukseni muisteluskuvassa minun ja R:n varjot katselevat äskettäin raivattua rinteenkuvetta, mutta jossa jo silloin joitakin puisia ristejä oli pienille hautakummuille aseteltu. Ehkä joku noista metsänroskan alle suureksi osaksi hautautuneista puuosista oli juuri niitä ristejä...

Jostakin syystä ajattelin siinä kirjailija Jukka Parkkista ja hänen korppikirjojaan vaikka ne eivät mitenkään hautausmaihin liity. Mieluumminkin siihen elämäni jaksoon, jonka Orivedellä vietin. Tai ehkä juuri siksi, että silloinkin tutustuin Lapista kotoisin oleviin Posion Jukkaan ja kirjailija Kariniemen Annikin lapsenlapseen "Ikkaan".

Ajatukseni assosioituvat minulla oudosti. Tai ehkä ei sen oudommin kuin muillakaan ihmisillä, mutta mulla vain on tapana niitä muistiin kirjata ja niistähän sitten ihmisen parhaiten hirteen saa. Näitäkin pienesti muistiin merkkailin, että voin sitten Kivaniemessäni niitä paljastella.

"Kummallisia sinulla nuo nähtävyydet", sanoi kaveri kun mainitsin, missä pikana suoritetulla Lapin reissullani pistäysin.

Ei niittyä enää oo

vaik moni siitä tykkäsi

Se hävisi kun TVH

sinne myrkyn lykkäsi.

(Korppi ja kumppanit-kirjasta Kalevi Korpin runo)

R:a olisi mukava nähdä nyt. Hän oli koulut käytyään pestautunut Lapin poliisiin. Ikänsä puolesta hän voi olla virassa edelleen.

Roicityn Rinteenkulmassa törmäsin Hannaan perheineen: Olivat matkalla Tampereelta Kilpisjärvelle. H on Eliaksen kummi. 

Kun istuin syömässä salaatti-lämminleipäannosta kauppakeskuksen tacobaarissa käveli väylällä yksi Levin rakenustyömailta tuttu kaveri. Hänet huomasin niin myöhään, että kerkesi lampsia tiehensä enkä viitsinyt hoihkaista perään. Nimikin jysähti vasta hetken kuluttua ohimolohkoon. Vanhentunut oli hän ja kuin skolioosi olisi runnellut kehoa niin kierossa asennossa eteni. Tai sitten kymmenien vuosien kanniskelun aiheuttaman naulapussin toispuoleinen aavepaino tuntuu yhä lonkissa.

Jätin auton ilmaiselle P-paikalle kaupungin laidalle ja käveleksin Rovaniemen kaduilla. Kävin entisen funkkismajatalon luona. Sen pyöreän kyljen sivuun oli liimattu lasia ja betonia sisältävää modernimpaa liikerakennusta. Se oli kuin  iilimato kuppaamassa vanhaa verta eikä paljoa silmää viehättänyt. 

Tuossa majatalossa olin isän kanssa yhden yön vuonna 1974. Isä kävi juopottelemassa erään sotakaverinsa kanssa Pohjanhovissa, mutta aamulla lähdettiin jo ennen sianpierasua liikkeelle kohti Karigasniemeä kuin tuli olisi hännän alla ollut. Käytiin pyörähtämässä Norjan ja Suomen raja-aidalla (ehkä ylitettiinkin?) ja sitten kiivaasti Itäkairan puolta takaisin Savoa kohti. Pelkosenniemellä pysähdyttiin  Oinosen Matin parakilla. Isä vei viemisiksi Muscatellaa ja koskenkorvaa. Ne muistelivat tupakoidessaan vähän aikaa Helsingin rakennuksilla viettämiään vuosia ja sitten lähdettiin taas kiitämään sen mitä Ladasta läksi.

Kun tultiin Kajaaniin, isä meni jälleen kapakkaan ja tapasi siellä tietenkin tuttuja joiden kanssa ryyppäsi valomerkkiin saakka. Sillä aikaa käveleksin kaupungilla ja odotin autossa. Kun isä tuli, lähdettiin ajamaan vaikka isällä oli luultavasti promilleja törkeät lukemat veressään. Silloin hän ei hurjastellut vaan ajoi liiankin hitaasti ja puhetta piisasi ne kaikki kolme-neljä tuntia mitä siinä Siilinjärvelle saakka lipuessa meni. Yhtään ratsiaa ei kohdalle koko matkalla sattunut, vaikka eivät ne siihen aikaan ihan joka kerta pilliä kuskin suuhun työntäneetkään niin kuin nykyisin. Ne laitteetkin olivat isoja rumiluksia kun juuri oli päästy kehitysasteelle, ettei pussiin tarvinnut enää puhallella.

Seuraavan kerran majoituin Rovaniemen matkustajakotiin kihlajaisreissulla Satun kanssa 1977, mutta nyt en sitä ala muistelemaan ettei pääkipuni ylly.

Valajaskosken lähellä olevalla Tuomiojan uimarannalla pulahdin Kemijoen kylmään veteen. Jututin siellä lastensa kanssa olevaa isää. Sanoi olevansa rakennuksilla töissä ja tehneensä juuri keikan Leville. Kajaanilaisesta rakennusfirmasta oli puhe ja semmoista. 

Ylitin Valajaskosken voimalasillan itäpuolen väylälle ja siitä jouduttauduin aikoinaan tutuksi tulleelle Suukosken lavalle humpalle. Oli perhanasti väkeä. Kuvasivat telkkariohjelmaan suoraa lähetystä. En jaksanut loppuun saakka kun päätä särki.

Tuttuja kuitenkin tapasin. Rane oli menossa Lofooteille matkailuautolla ja kolmea muutakin puhutin ja kahta heistä tanssitin. Nahkiaisojan J:n kanssa meillä oli "treffit" kun mulla oli takakontisa sille rullanaulaimen nauloja kymmeniä rullia ja Jonseredin moottori josta särkyi jo vuosia sitten sen putkiosa. J:lla on samanlainen moottorivikainen raivuri ja se tarttee siihen koneen. Nauloihin ei minulla enää ole vehjettä jolla niitä ampua ja malli on niin vanha, eikä samanlaisia enään tehdä.

 (Auringonlasku Tervolan hautausmaalta kuvattuna. Sankaripatsas siinä taisi aurinkoa vasten töröttää)

Suukoskelta ajoin Tervolaan jossa kävin puolenyön jälkeisellä ihmisten hautausmaakierroksella. Paasilinnojen hautaa en enään löytänyt vaikka mielessä oli paikka muutaman isomman puun likellä. Kun viimeksi kävin, olin polkupyörällä liikkeelle ja satoi kaatamalla, mutta hauta löytyi kuin olisin tiennyt, missä se sijaitsi. Olikohan paikalla joku, joka neuvoi?

Tervolan jälkeen ajelin liki Kemiä jossa peruutin petäjikkökankaalle, nautin eväsleivät ja otin parin tunnin unet. Päätä särki koko ajan. Tankkasin Kemissä. Aamukahvit join Iin Shellillä; vessat kaipaisivat remonttia. Aamiaiasaltaat olivat jo täyteen ruokaa aseteltu. Seurasin, kun ulkona hiipparoinut vanha mies kävi hakemassa piimää, voiteli leipäpalaset tarjoilukeitaasta ja hipsi ruokailutilaan niitä nauttimaan. Asemanhoitaja ei joko huomannut miestä tai se oli paikallisesti sovittu juttu, sillä mies poistui syömisiään maksamatta pihalle ja nousi pinkki/violetinväriseen autoon jossa oli lihava kuljettaja.

Se olisikin hieno juttu, jos jokaisella huoltsikalla yksikin köyhä voisi käydä aamuisin ruokailemassa ilmaiseksi siitä kenenkään haloota nostamatta. Mutta oliko tämä mies köyhä, niin mistä sen kukaan tietää. Jos se oli nuuka vain? Ennen sisälle menoaan (olin lisäämässä EMUun öljyä) sama mies kaiveli roskiksia ja maasta poimamansa tupakannatsan se ainakin kerkesi siinä polttaa ennen sisälle menemistään. Eikä taatusti käynyt käsiään pesemässä!

Tuli mieleen aikoinaan Kuopiossa polkupyörää työnnellyt, haiseva ja milloinkaan pesemättömiin rytkyihin pukeutunut Paskajooseppi (vai mikä sen jälkimäinen nimi nyt sitten olikaan) ja kun kuoli, hänen jäljiltään paljastui valtava miljoonaomaisuus silkkaa rahaa pankkitileiltä.

Kun olin lähdössä, paikalle saapui vielä hoikka mies polkupyörää työntäen. Hänkin katseli kaikki roskikset ja nurmikoiden rajat pulloja etsien. Kuluneen hienosti oli pukeutunt hän, lonkerohattu, korvakoru ja kaikki muu garderoopi yksyhteen olemuksen kanssa.

16.7.2024 tiistai

Lakkoja aamupäivällä 8,5 kg Unilammin suolta ja ympäristöstä. Kantarellejakin kävin kastikelihojen verran keräämässä mutta ovat vielä niin aluillaan, että antaahan kasvaa jokusen päivän eilleen.

Kävin viemässä lakat Kajaaniin. Puutarhuri teki mulle mukaan mansikka-lakkapiirakan. G on kulkenut Paltaniemellä kesäduunissa jo parisen viikkoa ja leikannut ylitöinään edelleen ihmisten hiuksia ja naapureiden nurmikoita.

Trumpin korvanlehti on tärkein uutinen maailmalla. Sen repeytyminen ohitse sivaltaneeseen luotiin teki tuosta älyttömästä möykkääjämölisköstä amerikkalaisille sankarin.

Se ampuja olisi pitänyt nostaa sankariksi. Tällaisia, itsensä uhraavia nuorukaisia olisi tarvittu jo kauan sitten kun tyranneja alkoi maailmaan pukkaantua. Hitlerinkin jos joku olisi ampunut hengiltä ajoissa, olisi maailma ainakin sillä kertaa säästynyt niiltä hirvittävyyksiltä joihin se viiksiniekka väkijoukkonsa suggeroi.

Trumpia ampuneen nuorukaisen motiiveista kukaan ei tiedä mitään, ei edes isukki jonka aseella sankaripoika yritti muuttaa helvettiin menossa olevan amerikkalaisen maailman kurssia. Motiivienselittäjiä kyllä löytyy jokaiselle oksalle. Ja minä roikun yhdellä niistä miljoonista.

Vankilapsykiatri Hannu Lauerman mielestä ampuja Mathew Crooks on halunnut tulla itse ammutuksi salamurhaykrityksensä yhteydessä. Minusta Lauerma korostaa suotta sitä puolta. Motiivi on syvemmällä, itsensä murhatuksi tuleminen on ollut sivuseikka, selviö jopa, eikä Crooks ole sen antanut häiritä missiotaan.

Poika on tehnyt Trumpin ampumisyrityksen vakaasta harkinnasta. Hän ei ole levitellyt aikeitaan netissä eikä livenä kaljabaarien tiskeillä. Hän on nähnyt, millaiseen kurimukseen Trumpin kaltainen kansanvillitsijä Amerikkaa on viemässä ja halusi katkaista tuhoisan kehityksen kulun.

Riippumatta valtioiden hallintojärjestyksistä ne saavat suunnitella ja murhata terroristeiksi katsomiaan kohteita, mutta jos yksittäinen kansalainen on huolissaan terroristin valtaannousun uhasta ja haluaa katkaista tältä kaulan ajoissa, se on suurin rikos niiden samojen valtioiden mielestä joilla on jo kontollaan satojen terroristeiksi katsomiensa ihmisten murhat.

Lyijynpalan korvaan kuiskauksen hätkäyttäisi normaalin ihmisen harkitsemaan jatkossa tekemisiään, mutta tietynlaisen mielen omaaville se on vain paarmojen surinaa.

Olen syvästi pahoillani, ettei hän onnistunut.

Hesarin Trump-artikkeliin kommenttiyritys: 

Tällaisia sankareita kuten Thomas Matthew Crooks tarvittaisiin ajoissa aina siellä, missä diktaattorit nostavat päätään. Olisipa esimerkiksi Hitlerin tie loppunut kiväärinlaukaukseen 1920 luvulla jo, ja Stalinin myös. Sekä monen muun tyrannin aiemmin ja myöhemmin. Hyvin harva olisi ollut pahoillaan, jos Putin olisi joutunut maailmanmenosta huolestuneen nuorukaisen tähtäimeen ajoissa. Nyt se on myöhäistä kun tyrannin turvamuuri on aukoton.

Uskon, että tämä poika näki Trumpissa Amerikkaa ja koko maailmaa tuhoon johtavan henkilön ja päätti oman henkensä uhalla tehdä asialle jotain. 

Hän oli siis oikealla asialla salamurha-aikeineen, mutta eihän sellaisia saa ääneen varmaan täälläkään sanoa.

17.7.2024 keskiviikko

Kommenttiyritykseni Hesariin sivalsi ohitse kuin Trumppiin tähdätty luoti. Ei varmaan tehnyt edes viiltohaavaa kommentteja moderoivien teköälyrobottien kuoriin.

Sama se sille. Mielipiteeni on kuitenkin tallessa jos joskus väittelyyn aiheesta joudun. Esimerkiksi silloin, jos Trump maansa johtoon pulpahtaa ja katastrofi yksi toisensa jälkeen hänen takiaan yhteiskuntia ravisuttelee. Silloin moni kiroaa ohitse mennyttä luotia häpeilemättä.

"Somen" väittävät olevan jo turvoksissa erilaisista salaliittoteorioista kuuluisuuteen nousseen korvan silpoutumiseen johtaneista taustatekijöistä, että mänkööt minunkin arveluni samaan paskapiikkiin.

Aloitin uunin sisusten purkamisen. Päälimmäisenä oli viiden sentin muurauslaastista lätkitty, halkeillut ja pahasti painunut kansi. Sitten seitsemän sentin palovillakerros. Seuraavaksi umpitiilikerros ja sen alla vielä toinen. Sitten oli savukanavakerros jonka päällä lakivalumassasta tehdyt viiden sentin laatat, murtuneita nekin ja savukanavien alla vielä toinen laattakerros. Siihen lopetin tällen päivällen. Lakaisin ja imuroin päivän aikana tulleet töryt.

Agregaatti alkoi temppuilunsa jälleen. Pitää huomenna purkaa magneto jälleen esiin ja puhdistaa.

Päähän ei pahasti tänään koskenut, mutta selän lihaksiin kyllä. Olisiko lakkasuolla kyykistely sen aiheuttanut. Tai sitten viikonlopun autossa istumiset.

Lämmitin saunan kuumaksi vaikka hiostavaa säätä on koko päivän riittänyt. Ukkosta ilmassa.

Pauluksella on mennyt ihan mukavasti Äkäslompolossa ja se tärkeintä tässä hetkessä. Ystäväni Tapio teki hyvän teon kun järjesti P:n kesätyön ja vielä majoituksen ja kuljetukset hänelle.

Oksettaa seurata amerikkalaisten hurmiontäyteisiä Trump-uutisia. "Jumala" yhdessä Trumpin kanssa esiintyy nyt useissa kommenteissa maailman pelastajana kun se kävi antamassa luunapin luodille, joka juuri oli losahtamassa tulevan tyrannin kalloon. Perkeleenmoinen massapöljyys vaivaa yli 300 miljoonaista kansakuntaa tällä hetkellä. Ei eroa yhtään 150 miljoonaisesta Venäläisestä massapöljyydestä muuten, kuin siellä on vain yksi, maallinen jumala, Moskovan Zaatana eikä sen rinnalla muutamaa ortodoksista suitsuketta  ja muovikukin koristeltuja sankarihautausmaita lukuunottamatta muita jumalia palvota.

Alan muate vaikka klo on vasta vaille 21.

18.7.2024 torstai

Heräsin ukkosen kumuamiseen taivaissa. Kaatamalla tulee vettä ja sitä jatkunee sadetutkan mukaan aamukahdeksaan.  Nyt klo on 05.38.

Unilla on vapaa tahto, ehkä. Viimeisimmässä, pitkältä tuntuneessa unessa käsittelyssä oli lapsuuteni, sisarukset, isä ja äiti. Adam-ukkikin siellä vilahti. Unenäly rakensi sisaruksistani kuvien kera pylväikköä joissa oli oksia kuin sukupuussa, mutta eivät ne puita olleet. Pikemminkin metallisia tai betonisia, karuja pylväitä muttereineen ja harjateräshäkkyröineen.

Heräämishetkellä äsähdin unenälylle, että elä ainkaan mielenterveysdiagnoosia ala kenestäkään tekemään.

TaruMaaret 24 v. Onnittelin vahingossa jo eilen, mutta muistin sen sitten oikaista.

19.7.2024 perjantai

Rassasin koneita heti aamusta. Raivuria, ruohonleikkuria ja Robinia. Kaikki enämpi ja vähempi epäkunnossa nyt. Viimeksi mainitusta käytin kannen auki ja vika löytyi eikä sitä kannata enään  korjata. Toisen männän  lautanen jää raolleen eikä säätää voi. Jokin tahnahionta tms voisi auttaa ja moottorin alaosan purkaminen josta mäntää ehkä voisi tiukentaa, mutta ei ole semmoisia vehkeitä mulla. Jospa 40 vuotias kampe romulaan joutaakin.

Netistä etsin sopivaa generaattoria. Niitä on kymmeniä myynnissä, käytettyjä ja uusia. Yksi oli Kajaanissa ihan lähellä Sivukatua ja laitoin myyjälle viestin, että tuun katsomaan.

Syön tässä ja lähden. Aitasta pitää muistaa panna takakonttiin viimeistelynaulain ja pieni kompura letkuineen. PP pyysi lainaan.

Iltasella

Olipahan vain kauppias Jarrukujalla! Hauska tapaus. Meillä meni jutellessa enämpi aikaa kuin itse generaattirkaupoissa, mutta luultavasti sain hyvän virrantuottajan nyt tontilleni. Ainakin uusi se on. Ja voimavirralla. Menin kyllä hakemaan semmoista pientä räpsyä kuin aiempikin oli, mutta kun hinnanero oli "vain" (minulle iso summa) 140€ niin kaivoin kuvetta pohjia myöten että sain maksetuksi.

Mutta se tyyppi! Ei ollut lainkaan nuljun tuntuinen kaveri vaikka ymmärrän kyllä, että tällaiset kauppasaksat ne niitä menestyneimpiä tavaran rahasta eteen päin välittäjiä ovatkin.

Sonjan porukat kävivät avittamassa aggergaatin kyydistä pois (100kg) ja koottiinkin se yhdessä sekä laiteltiin öljyt. Käynnistyi hyvin ja koeimuroin tuvan sen virralla. Ei tartte repiä narusta kun akulla käynnistys hoituu.

Nyt väsyttää. Klo on 21.30 ja alan muate. Katon tabletilta Suomen taiteiden tarinaa ja nukahdan juontajien ja haastateltavian muminoihin.

20.7.2024 lauantai

P soitti klo 02. Purki mieltään siellä kaukana kotoa.

Olihan se luja purkaus kaikkinensa, mutta tarpeellinen ja hyväksi minullekin. Kun olen sanonut kaikille pojilleni (muillekin lapsilleni), ettei semmoista asiaa eikä vuorokauden aikaa ole olemassa etteikö iskälle voi soittaa, on se näköjään mieleen jäänyt.

Nuoren ihmisen sisälle kasvava paine on valtava voima jos sitä ei hallitusti voi purkaa kuin miinanraivaaja miinaa auringonkukkapellossa.

Oli se hieno puhelu kaikkinensa. Kiitos Paulus kun luotat isääsi niin paljon tarpeen tullessa. Ne asiat, joita puolentoistatunnin puhelun aikana puhuttiin olivat kaikki merkittäviä ja tarpeellisia lävitse käydä.

Nyt tunnen olevani yhä tärkeä ihminen minäkin.

Iltasella

Maaretin nimipäivän muistin vasta nyt illalla. Onnittelin.

Hannele ja Jarmo kävivät. Olivat käyneet Lieksassa ja Nurmeksen Hyvärilässä öitsineet. Kajasteella käyneet illalla.

Sain raivurin leikkausosan kuntoon ja sivaltelin isompiakin heinikoita matalemmiksi. Parit metsään vievät polut auoin, mutta kaksi jäi vielä kun yksi sahanlatiterän reikä repesi ja se irtosi. Pittää huomenna leikata uusi terä.

Kompostit mylläsin kaikki. Laitoin niiden päälle leikkuujäljiltäni heinänmurskaa, ja huussin alla myös. Mulla onkin kaikenkaikkiaan neljä kompostoria. Kolme huussinsivulla ja kasvimaan laidalla maan sisäinen loppukäymistila josta sitten nostelen lannoitetta tarpeen mukaan kynnökselle. Myös lasikuituiseen roskasäiliöön laitan loppuunpalanutta kun alkaa muut tilat ylitse tursuta.

Olisi se kompostiruljansiin verrattuna helppoa "Kemiraa" säkistä muutamaan kertaan kesässä kasvimaallensa ruilautella. Nytkin toin yhden sadankilon astian Kajaanin kompostorituotetta loppukäymään tänne kun ei me siellä niin paljoa tarvita. Moniko harrastelijapuutarhuri semmoista viittsii?

Aamupäivällä soitin toista tunnin puhelun Heimosedälle. Puhuttiin jälleen kuolemastakin joka jo Heimon kynnyksen ylitse on tupaan tuppautumassa. Ei hän sitä pelkää, antaa tulla kun tulee. Hautajaisistaan sanoi, että tyttärensä kanssa on sopinut, jotta monttuun vain, ei tarvitse sukukokoontumisia järjestää.Sanoi, etteipä paljon muut soittelekaan kuin minä ja kaikki ikätoverit ovat jo montuissaan kukin kuten luonnollista onkin. "Mikäpä tässä, nyt eletään oekeesti hetkenpuolikas kerrallaan. Huoku suattaa loppua seuraavan suusta piästetyn sanan aikana."

Heimon ysikympit on 3.9. Ei aikonut järjestää minkäänlaisia juhlia. 

Jos mulla olisi nyt bensaan rahaa, kävisin metsästä kanttarelleja ja mustikoita ja lakkoja ja veisin hänen synnyinseutujensa makuja viemisiksi.

Joku vanha mies soitti (sanoi itseään vanhaksi ja kyvyttömäksi) ja kysyi, tulisinko tekemään hänen kesämökkiinsä remonttia. Oli niin saakelin kaukana (melkein 300 km), että kieltäydyin vaikka kyllä siellä kuulema kyljelle sija löytyisi. Kun ei päivärahaakaan luvannut ja tuntitaksasta ja työkalukorvauksista sekä km-rahoistakin aloitti kitinän niin kieltäydyin entistä jyrkemmin. Oli se vähän teennäisenoloisesti pahoillaan, mutta minkäs teet.

Jäi kysymäti, mistä minut bongasi? En siltä suunnalta ketään tuoreempaa tuttua muista.

21.7.2024 sunnuntai

Nukuinpa hyvin ja pitkään (06.30). Aurinkoinen on aamu ja itätuuli puhaltelee lempeästi.

Paulus lähetti kuvan hillajänkältä. Sankosta oli jo pohja peitossa. Olivat Tapsan kanssa lähteneet ajoissa liikkeelle vaikka illalla olivat olleet Hormakummussa grillailemassa ja savusaunomassa.

Mukava olo tulee näistä viesteistä.

Tänään käyn tyhjentelemässä kantarellikuusikon. Tein S:n&M:n kanssa "diilin", että poimin heille niin paljon kuin löydän ja myyvät kanavillaan ne pois. Antavat sitten minulle "osinkoa" minkä antavat.

Arpajaiselämää

7.7.2024 sunnuntai

Klo ei ole neljääkään aamulla. Puuro hautumassa, kahvit juotuna, uutiset ja muutama muu artikkeli luettuna. Laulurastasperhe pomppii ikkunan alla nurmella. Orava, eikunkaksioravaa, kauempana. Vinha mökin alla korsoo.

Eilispäivästä puolet kulahti Nilsiäreissuun. Kävin K-Raudasta ulkomaalipöntön ja eristevillapaalin, Ruotsalaisesta ruokaostokset. Torilla oli kesämarkkinat, källäilin katselemassa savolaisia viäräleukoja joita istuksi torin laitamilla ja katoskahvioissa kyllälle asti. Oli siellä muitakin joutokuljeskelijoita. Turisteiksikin niitä voi sanoa. Juttusille ei tullut ryhdyttyä kenenkään kanssa.

Torilta menin takaisin autolle ja tempaisin itseni serkun luo kylään. Se vierailu oli pyörinyt jo useamman vuoden ajan takaraivossa ja nyt sen sain toteutetuksi. Kannattikin se. Mukava oli jutella. Sain uuden valokuvan ukki-Abrahamista.

Rankkojakin aiheita jutteluihin lipsahteli. Hänen isänsä ja veljensä itsemurhia sivuttiin. Tosin niiden äärimmäisen brutaaleita tekotapoja ei käsitelty.

Mieltä kuohuttava vierailu vaikka mitään ihmeellisstä tällaisissa ei luulisi olevan.

Siinä talossa vierailin viimeksi 90-luvun alussa sen valmistumisen jälkeen äidin ja täti Allin kanssa. Myös itsekseni muistelen ainakin yhden kerran käyneeni.

Varissuari tuli käsiteltyä, Pohjoismäki mainittua, ukkia ja neljännesmummoa siellä, poistumisia elonkirjosta. Ukki olikin kuollut poskessa olleesta luomesta levinneeseen syöpään. Sitä en tiennyt. Liekö äitikään kun se ei semmoisesta koskaan puhunut?

Tarkastelin lampun valossa ukin kuvaa ja kyllä hänen oikeassa poskessaan on pyöreä patti. Sekö lie syöväksi äitynyt? Melanooma varmaankin.

Valokuvassa ukin ilme on valoisa. Siitä saa aivan toisia ajatuksia kuin aiemmasta, hangessa nuhjaantuneissa vaatteissa tököttävästä pienestä miehestä ja häneen liittyvistä, lapsuudessani usein toistetuista ikävistä anekdooteista. 

Tämä kuva on otettu joskus 40-luvun puolenvälin huitteilla kun vieressä istuvan Oivan ja täti Hellin häitä ovat viettäneet. Tai jokin muu juhla on ollut meneillään kravateista päätellen.

Koska alkoi ripeksimään vettä enkä viitsinyt räystäänkainalohommiin kiipeillä, kävin  Ruatosuolla lakkatilanteen tarkistamassa. Raakojen muurainten punaisenkeltainen hehku mättäissä vain loisti. Keräsin kypsiä reilussa puolessa tunnissa kilon verran pikkusankoon.

Jos jaksaisi, ottaisin lapion ja kuokan ja kävisin kaikkien kolmen 60-luvulla vedetyn ojan päät jyystämässä tukkoon. Se suonläntti ei tule ikinään tuottamaan puupääomaa yhdellekään sen omistajaksi kirjatulle sijoitusköörille. 

Suolle nousseen vänkyräisen, harvan petäjäesiintymän laatu ja määrä ei ole vuosikymmenten aikana muuttunut miksikään. Vahvimmat puut ruipeloisen ihmisen käsivartta paksua ja muutaman metrin korkuisia. Ei sille suolle harvesterilla asiaa ole koskaan. Jos mukaan mitataan Purnonsuo (eli  Villeänsuo) aina Vanhalle maantielle saakka niin kapean suojuikeron pituus lienee puolitoista kilometriä. Olisi sopiva ennallistamisen kohde, mutta kun tietää tämän perän metsä-änkyrät, niin eipä uskalla mennä edes ehdottamaan. Mönkivät vielä uhmapäissään hirveine ojakoneineen paikalle ja raiskaavat jo umpeutumassa olevat ojat uudelleen auki.

(Suattaa olla, että kertasin edellisessä ainakin jo kerran kertaamaani, vuan mittee se kettään haettoo.)

Viiden aikoihin iltasella sade loppui joten kiipesin tikkaille ja eristin, niittasin juurimaton ja kalikkarvistön muutamien kattotuolien väleihin. Jäi enään kolme väliä jäljelle. Ampiaisia härräsi jälleen ympärillä. Yhtään pistosta ei tullut vaikka yksi kävi poskeakin kopaisemassa. Oli pienilajinen ampiaispopulaatio, mutta ne ne vasta ätäköitä ovat jos sille päälle alkavat. Nyt pesä jää eristekerroksen taakse, mutta pääsevät ne vielä toistaiseksi aaltopeltikatteen ja ruvelautojen välien kautta kulkemaan jos uuden reitin älyävät porukoilleen merkata. 

Ruvelauta=ruodelauta; savolainen ei suostu deetä suustaan päästämään.

Muutama päivä sitten valmistamani kalakeitto oli pilaantunut joten keitin uudet potut ja nautiskelin sipulipaistoksen kera. Maustoin yrteillä. 

Montakohan päivää pelkillä uusilla potuilla ja sipuleilla kyllästymättä jaksaisi eloansa ylläpitää? Nyt saisi helposti jälkiruuaksi marjoja metsästä ja kanttarellejakin oli kuusikkopolun varressa nousemassa.

Muokkasin ukin ja Oivan kuvaa niin, että "leikkasin" kuvankäsittelyllä Oivan pois. Kuva hämärtyi hieman, mutta kyllä se silti parempi on kuin edellinen. Ukilla on isot, töitä tehneen ihmisen käet, ihan kuin Äetilläni oli, ja minulla.

                                                       Abraham Tuovinen 1883-1963

8.7.2024 maanantai

Uamulla klo ½5. Tuntuu jo syssynhenkäykset, alle 10 lämmintä. Eilen tuuli lujasti ja satoi, nyt tyyntä, muutama pilvenriekale taivaalla ajelehtii.

Abraham-ukki kallisteli unessa petäjäpölkyn puolikkaan päällä joka oli aseteltu Unipuron ylitse sillaksi. Ukilla olisi ollut mulle asiaa, mutta uni keskeytyi kun Vinha alkoi rähistä ulkona ikkunan alla.

Käänsin eteläpäädyssä tolpannokkaan kiinnittämääni paneelia nousevan auringon suuntaan ja harmittelin jälleen, kun en pysty hankkimaan paria lisää ja telinettä katolle johon ne sarjaan kytkisin. Yksi nousevan auringon suuntaan, toinen etelään ja kolmas länteen. Sitten tietenkin tarvitsisin pari isoa akkua, isomman invertterin ja niihin virtasyötön mukaisen lataussäätimen jne. jne. 

Tässäkin ironianpiikki sivaltaa kun kritisoin alati kulutusyhteiskuntia, mutta omille "tarpeille" ei minihuushollissanikaan loppua tulisi jos rahkeissa varaa olisi.

Mediassa iloisia uutisia Ranskasta: Äärilaidan oikeisto hävisi vaalit!

Onko sitten hyväksi, että vaaka kallistui äärellisesti vasemmalle, niin se koetellaan vasta käytännössä. Tasapainottaa ehkä se, että Macronin libirualitkin säilyivät vahvana vallankahvassa.

Kansainälisen politiikan pelisilmät puhuvat jo uuden, vieläkin liberaalimman puolueen synnystä Ranskaan.

Jospa kansat, jotka massoista koostuvat, kollektiivista järkeäkin välillä edes vahingossa käyttäisivät.

Marine le Peniksen häviö oli hyvä asia. Hänellä ei ole enää asiaa seuraavaksi Ranskan presidentiksi kun jälleen selkäänsä sai. le Peniksen varjossa taimella töröttävä ääriälykkö Jordan Bardella on vähintään yhtä vaarallinen ilmestys oikeiston junttanuijaksi kuin puhemies-jalkapuuhun kahlittu Halla-aho Suomessa.

Nyt olisi tienpuolen räystäänalunen eristetty, rätitetty ja kalikoitu. Vielä lisäkoolaukset aluslautoja varten ja toisen sivun koolaukset sekä aluskangas niihin kiinni niin voipi jättää odottamaan verhousta. 

Luen tässä kahvia hörppiessäni Mari Koppisen tekstiä kanadalaisesta Andrea Robin Skinneristä joka on Nobelvoittaja Alice Munron tytär. Andrea Robin on joutunut yhdeksänvuotiaasta lähtien aina teini-ikään saakka äitinsä toisen aviomiespedofiilin seksuaalisten perversioiden kohteeksi ja on kirjoittanut siitä esseen joka kanadalaisessa lehdessä on julkaistu.

Voisivat ne suomentaa sen Hesariinkin!

Alice Munron nobelvoitolta taisi sädekehä nyt murtua sillä hän on kohautellut vain hartioitaan lapsensa hyväksikäytölle.

Useammalla eläjällä luurankonsa kaapeissansa. Niiden paljastumista julkisuus suojaa Metoon jälkeen aina vain vähemmän.

Mutta silti poliitikot viimeiseen saakka rydmanejansa suojelevat jos se vain omien, poliittisten asiain ajamisessa eduksi on.

H on tulossa alespäin Sallasta viimeiselle pyöräilyetapilleen Suomen ympäri. Kuhmossa miettii, ajeleeko tätä kautta sitten pois.

P:n Äkäslompoloon meno ainakin viivästyi jos ei tyssännyt sitten kokonaan. On sillä joku työhaastattelu keskiviikkona Knissa.

Eliaskin soitteli Oulusta.

Alan aikasten nukkumaan. Aamulla ajattelin ensitöikseni käydä Ruatosuolta keräämässä kypsät pois.  

Moskovan Zaatanan käskyläisarmeija on tehnyt zaatanallisen ohjushyökkäyksen Ukrainaan. Kiovassa jytkypommi on tuhonnut lastensairaalan lapsineen päivineen. 

Miljoonat kuvitteelliset kourat puristuvat Moskovan Zaatanan kurkkuun tämänkin terroriteon jälkeen, mutta jos yhdetkään niistä eivät pääse konkreettisesti sitä tekemään, ei vihalla aineettomassa muodossa ole minkäänlaista vaikutusta terrorin tyrehtymistarpeelle.

Pelkkä vihantunne on yhtä tehokas estämään pahaa tapahtumasta kuin uskovaisten kaikkivaltiaat jumalat taivaissa kun niiden olemassaolo ja kaikkivaltius on vain uskossa vahvojen aineettomissa mielikuvitteluissa.

Jumalankansaksi mainitun Israelinkin hyökkäyksen uhriluvun kerrotaan paisuneen jo 200 000 ihmiseen joista siviilejä ilmeisesti yli 90%. Ja Netanjahu sen kuin porskuttaa kranaattimeressään, mutta kaikelta pahalta maailman lapsia pelastelevaa taivasten jättiläistä ei näy mailla ei halmeilla.

                                                  (Ruatosuon Kielikämmekkä)

9.7.2024

Enpä nyt noussutkaan kuin vasta viideltä. Elikä menee yli kuuden ennen kuin lähden puuron syötyäni suolle. Olisi ollut viileä aamu (+11).

Hesarin 50-vuotta sitten jutun kuvituskuvassa muanviljelijä Martti Vartiainen nostelee heiniä seipäille Siilinjärven Toivalassa. Olin Martin tilalla tekemässä navettaremonttia 1975 tai -76. Aikasten poikanen olin vielä, mutta muistan monia tapahtumia ja asioita siltäkin kesältä.

Kun Martti vastasi tuvassa puhelimeen, se poikkeuksetta möyrähti: "Toevalan Karju!" 

Eräällä aamukahvitauolla Martin pikkuinen tyttö tulee kahvikupin kanssa unisia silmiään hieroen luokseni ja sanoo: "Herrla Heikkinen, kuaja kerlmoo..." ja sitä lausetta olen sopivissa tilanteissa käyttänyt näihin päiviin saakka.

Martin oma lapsuus ei lie kovasti auvoinen ollut. Hänen toisen puolen kasvonsa oli kuin palovamman jäljiltä ja korvanlehtikin tynkä repale vain. Kertoivat, että M:n ollessa vaippaikäinen, olisi isänsä ottanut potan ja kääntänyt sen lapsen päähän johon se oli juuttunut kiinni. Virtsa ja uloste olivat kerenneet polttaa toisen puolen kasvot ja päänahan rakoille ja siinä oli myös korvanlehti kärsinyt pahat vauriot. Oliko lastensuojeluilmoitusta tehty? Oliko iskä käräjille kärrätty?

Siellä se kärty, vanha isä vietti poikansa huushollissa edelleen vanhuuden päiviään. Lie pahat tekonsa jotenkin anteeksi annettu, villaisella käytännön vuoksi paineltu?

Martin topakan emännän ajokki  oli keltainen Kartanovolvo. Kaesa oli vanhimman tyttären nimi, mutta sen enempää kuin emännän niin ei kerlmanpyytäjätytön nimikään tule nyt mieleen.

Aamuinen hillasuolla käynti tuotti parin kilon satsin. Raakoja jäi kypsymään vielä. Tullessa keräsin kastikelihat kanttarellikuusikosta. Niitä on nousemassa runsaasti. Aikasessa nekin ovat.

Päivän mittaan sain pihankin puolen räystäskainalon umpeen. Jälleen oli ampiaisista pikkuriesa, mutta eivät ne tälläkään kertaa käyneet piikittämässä. Ihmeissään härräävät umpeen menneen kulkureitin äärellä pesän munista kuoriutuville toukille keräämänsä eväspalaset leuoissaan. Kyllä ne pian hoksaavat uuden kulkuväylän kuten toisenkin puolen ampiaiset näyttivät keksineen.

On nuista ihmisistä pirunmoinen harmi!, kiroavat ampparit niin että pellit kumajaa.

Nato kokoustaa amerikoissa. Stubbi pyyhälsi paikalle ruotsalaisten koneessa kun oma myöhästeli. Siitä nuapurjkyyvistä  repii joutavuksien journalistilaidat otsikoita vaikka sellaisen käytännön luulisi olevan vähintään ilmastoteoille esimerkkinä jos todellinen vaikutus olisikin nolla.

Mitenhän käy Bidenin? Arvelevat jo piiloviesteissään, että "äkkiä vanhentavana" vaivanaan olisikin Parkinssonin tauti.

Huvittavaa. Ihan kuin ihminen ei olisi vanha kun vuosia on harteilla jo yli 80!

Mustikka alkaa olla poimintakypsää muutaman päivän kuluttua. Kävin piirakan verran keräämässä. Kokeilin sen  tekoa jälleen kaasu-uunissa, mutta ei se onnistu. Pohjapuoli palaa ennen kuin pintapuoli kypsyy. Söihän tuota mesiangervoteen kera. Imelää oli kun huitelin aineet sekaisin perstuntumalta.

10.7.2024 keskiviikko

Päänsärkyyn heräsin kolmelta. Aiemmin puoliltaöin piti käväistä myös hereillä kun veti suonella oikeaa jalkaa niin saatanasti. Kävin kaivolla kaatelemassa kylmää vettä alaruumiilleni niin se vei vetelyt tehokkaasti pois. Ja nukahdinkin ihan helposti uudelleen. 

Näin jälleen samaa unta kuin joskus aiemminkin. Siinä on se vanha, hirsinen, pitkänkapea talo jonka sisälle kun lonksuvista pariovista astuu, ei sen toiseen päähän koskaan pääse vaikka meininki olisikin.

Aamulla jouvuttauduin ennen kuutta hillasuolle Perssilimälammille. Vajavan sankollisen sain kerätyksi. Kypsymään jäi tuhannet muuraimet. 

Perjantaina lähden viemään Pauluksen Kittilään. Hänellä alkavat työt Äkäslompolossa maanantaina.

Aluksi se on kuukauden pesti, mutta eiköhön kun sinne menee niin töitä löydy sokkelin jos toisenkin juurelta. Puoli vuottahan poika ehtii olla ennen armeijaa jos hyvin luistaa.

Isänsä jäljille Lappiin, voisin kehaista, mutta eiköhän ne minun jälkeni ole jo tuhansien muiden jälkien alle survoutuneet.

Oli kesäisen kuulas aamu, lampien pinnat tyynessä jutkottivat. Metsäviklopariskolla oli poikaset ruovikossa. Pitivät melkoiset metakat koetellessaan houkutella minua eri suuntaan kuin missä oletin poikasten lymyilevän. Sitten ne rauhoittuivat kun jatkoin marjojen keruuta enkä tähtäillyt kamerannysälläni sen enempää.

Lampien pohjoispään ohittaa ennen paljon käytetty polku joka vei ja toi kulkijoita Pohjoismäestä Näläkämäkeen ja Karimäkeen ja kirkonkylään ja vaikka Roomaan ja takaisin. Polun ura näkyy edelleenkin lettoisimmalla kohdalla muutaman kymmenen metrin matkalla.

Pohjoismäestä on jälkeläisiä ainakin Sveitsiin päätynyt jossei muuallekin. Ketään ei kotipitäjään ainakaan ole jäänyt. Äetini puolen Tuovissuvun korpikeskittymässä on parhaillaan ollut neljä taloa joista kaksi rakennusta vielä jotenkin pystyssä kenottavat ja kahdesta uunit/piiput ja kivistä muuratut sokkelit erottuvat.

Nyt kun minulla on toi tarkempi kuva Uappoukistani, niin oli helpompi kuvitella hänet sitä polkua tallomaan, ja lakkojakin suolle keräämään vaikkapa kesällä kerran vuonna 1948 kun hän on ollut sen ikäinen kuin minä nyt.

Metsänraiskurit olivat käyneet lampien läheisiltä maaharjanteilta kaatelemassa vanhat männynvänttyrät sellukattiloihin murskattaviksi. Vitutti katsella maanmartoa kyntäneiden teräshirviöiden jälkiä kun muistissa ovat viimeksi tavatessamme elossa olleet, hienoihin asentoihin luonnon olosuhteiden vääntelemät ja kääntelemät vanhat petäjät.

Illasta kävin vielä Äetin lakkapaikalla Kervisuolla, mutta ei yhden yhtä lakkaa löytynyt. Sanonta jos muualta ei lakkoja löydy niin ainakin Kervisenkupeelta. Nyt löytyy lakkoja kaikkialta muualta, mutta ei sieltä.

Kerviseltä jatkoin matkaani ryteikköistä suonlaitaa. Kokeilin, osunko kerralla joskus kunnostamani lähteen luokse kun janotti, ja kerrallahan virvoittavien vetten tykö taivalsin.

11.7.2024 torstai

Lähden Kniin kunhan puuro syöty ja kamppeet kasassa. Klo nyt 03.40.

Luin aamun epistolakseni HS:n Mikko Puttosen esseen "Jäähyväiset vapaalle tahdolle"

"Meitä eivät määrää vain luonnonlait. Olemme myös onnen pelinappuloita. Brittiläinen filosofi Galen Strawson onkin osuvasti sanonut, että tuuri nielee kaiken.

Elämä on toistuvia arpajaisia, joissa käy joko parempi tai huonompi onni. Ensimmäinen arpajaisvoitto voi olla se, että syntyy vauraaseen maahan ja hyvinvoivaan perheeseen. Toinen arpajaisvoitto on saada geenit, joiden ansioista koulu sujuu helposti tai ihmiset suosivat seuraasi, koska olet hyvännäköinen."

Sattumienhakuisuudesta olen itse puhunut jo älyllisen elämäni alkumetreillä. En minä oman onnensa seppä-unelmiin ole voinutkaan uskoa koska näin ja koin jo varhain kuinka sattumaa kaikki on.

Se pahinkin on tapahtunut: Juuri kun olet ollut oppimassa ymmärtämään, kuinka pienistä asioista onni koostuu ja että niistä täytyy ruveta kiinni pitämään ja kerryttämään onnensipareen ympärille varmuusvarastoa, kaikki saavutettu tempautuukin ulottumattomiin ja jäät tyhjän päälle keikkumaan.

Mutta katotaanhan nyt jälleen huomisen sattumien kortit jos huokua palkeissa riittää. Tai ainakin täytyy yrittää olla takapiruna kun lapseni niitä plaraavat.

Unkarin kansa nukkuu

                                 (Orava hankaa kutiavaa pyllyään)

30.6.2024 sunnuntai

Migreenikohtaus ramisutteli jälleen kristalleita näkökentässä. Äkkiä Sirdalud-tabu hampaissa murskaksi ja kuulostelemaan tehoaako.

Uinahdin pariksi tunniksi sohvalle. Päätä ei särje. Tuntee kyllä olonsa huteruudesta, kuinka lähellä katastrofi jälleen oli.

Amarinin kanssa viestittelin Nokialle. On lähdössä siskonsa luo Amerikkaan lomalle muutaman viikon päästä.

1.7.2024 maanantai

Klo on kolme aamuyöllä. Pilivessä, mutta ei sada. Laitoin puuron hautumaan, join kahvit, lueskelen maailman uutisia. Unet olivat sekavaa hyppelyä universumin laidoilla. Eilinen meni vasemmalle mäkeen migreenikohtauksen takia vaikka varsinaisen piänsäryn sainkin tabletilla estetyksi.

Pikkuisen ripeksii vettä, mutta jos ei tuon enempää ala satamaan, ei kasvimaan pölähtelevä multa ja kovassa kasvussa olevat sipulit ja potut siitä hyötyjä revi. Mantsikoille olen sankoilla vettä kantanut, ja aikaselle potulle josta lauantain iltapalalle muutamat keitin. Olivat varsinaisen suussasulavia.

Ranskan vaaleissa äärioikeisto nousemassa voittajaksi. Sen keulilla kauan jo koohastellut, kaikella tavalla kolho "isänsä tyttö" Marine le Pen on revetä naamansa osalta kahtia. Varsinaiseksi liittouman johtajaksi noussut Jordan Bardellan on pysynyt isoista kuvista taka-alalla, mutta eiköhän se sekin jellukka taustakankaasta voittoa juhlimaan pian repeydy.

Olemme toistaneet "ihminen hukkuu paskaan/eikä laulele enään rastaat"-laulua jo kauan josta HS;n 50-vuotta vanha juttu luonnonystävien 1.7.1974 Posio-tapaamisesta muistuttaa. 

Ihminen kuolee saastaansa

"Kun luonnonystävä, aktivisti viime viikonvaihteessa meni itseensä, hän repi luomansa luonnottomat ja epämukavat vaatteet yltänsä ja painui sinne minne kuuluukin -luontoon. Ei parantamaan maailmaa vaan itseään, ihmistä, joka on ottanut maapallolla kaikki oikeudet, mutta ei mitään velvollisuuksia.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle olisikin saatava ihmisen velvollisuuksien julistus ja siitä pitäisi pitää yhtä suurta meteliä kuin oikeuksistakin, sanoo kalastaja, biologia ja luonnonsuojelija Pentti Linkola."

Kun olen syönyt, tiskannut ja huitaissut jonkinlaisen järjestyksen pirttiin, lähden ajelemaan Kniin. Huomenna G:n inssinajo.

2.7.2024 tiistai

... ilta jo ja takaisin Unimäessä. Päivään mahtuu tällä kertaa kaksinkertaiset ilonaiheet. G sai inssinajon kerralla läpitte ja Eliakselta tuli viesti, että korkeakouluopinnot vaihtuvat syksyllä yliopiston puolelle Oulussa. Tampereelle pääsy jäi 0.33 pisteen-, ja Aalto-yliopistokin vain 13 pisteen päähän.

Täytyy sanoa, että mukavalta tuntuu. Nyt kun Pauluskin saisi töitä armeijaan lähtöön asti olisi asiat poikien osalta hyvin. Hän ei päässyt kieliä opiskelemaan ja se oli tietysti pettymys.

P on ollut koko alkukesän mummin hommissa. Siellä puuhaa riittää, että se on hyvä. Ehkä tästä pian vien hänet Äkäslompoloon eräälle rakennustyömualle. Syyhyttää itseänikin kääriä saha, taittomitta ja vasara Savon Sanomiin ja lähteä itsekin kuin isävainaa aikoinaan...

3.7.2024 keskiviikko

Peurankellojen nuput ovat aueta lävähtäneet yöllä violettiin kehräänsä. Ne ovat yhtä mieluisia kimalaisille kuin vieressä jo parit viikot kukkineen "ampiaiskukan" (raunioyrtti) mesipöydät. Ovatpahan molemmat vain aikamoisia leviäjiä juuristoineen ympäristöön, ettei kasvimaalla kannate niitä päästää. Tuossa tunkevat jo kehähirsien alitse mantsikkapenkkiinkin. Kun niiden taimia kuitenkin kurittaa nurmen mukana leikkureilla, niin aisoissa net pysyvät.

Mutta entäpä sitten, kun tältä amatööripuutarhurilta vieteri lopullisesti katkeaa? Onko Unimäen mökin ympärystä peurankelloa ja raunioyrttiä valtoimenaan ja vieläkö mahdolliset lupiiniuinujat pomppaavat uuteen kukoistukseen eikä mitään muuta heinää seasta enään erotu?

Se ei ole sitten mun murhe eivätkä tuhkanhiutaleeni enää kenenkään nenään tunge vaikka mitä maankamaralla tapahtuisi. 

Tosiaan lapseni mun: Jos joskus huomisessanne luette näitä lauseitani, niin istuuko teistä yksikään täällä miettimässä joutavia kuten isänne nyt?

Älkää huoliko, ei tarvitse. Jos sattuma ja elämä muualle teidät on kuljetellut niin pitäkää yrttitarhanne siellä ojennuksessa. 

Näitä autioita metsämökkejä on Suomenniemi valtoimenaan joilla jokaisella on tarinansa kerrottavanaan. Kaikki vain eivät ole niitä tälleen muistiin merkkailleet ja siksi ne ovat helpompia unohtaa. Ehkä niin olisi armollisempaa tässäkin tapauksessa.

Itkutta en minä ainakaan selviäisi jos vaikka äitini olisi eläessään päiväkirjaa pitänyt ja nyt niitä täällä lukisin.

Oliko se pelkkää kuvitelmaa kun kerran olin lukevinani äitini päiväkirjaa? 

https://kivaniemi07.blogspot.com/2013/02/aetin-paivakirjasta.html

Asensin rossipohjan tuuletusputket ja siivosin tienpuolen sokkelikiveyksen töryistä. Siinä menikin kumarrellessa ja yksitellen satoja kiviä kiännellessä puoli päivää.

Räystäänaluslautoihin menisi maalin kanssa pari-kolmesataa euroa (+bensat yht 100 km) jos raskisin lähteä ne vaikkapa Varpaisjärven Jonsasta hakemaan. 

Mustikat alkavat kypsyä. Söin suuni siniseksi kun kävin metsässä. Ampianen laksautti keskelle otsaa silmien väliin; eräässä mättäässä oli niiden pesä. Ei siitä edes pattia noussut, mutta kipiää teki. Laitoin ratamonlehtimurskaa maalarinteipillä vähäksi aikaa pistokohtaan ja se sulatti kivun pois. Tai sitten mun omat vasta-aineet.

Biden "harkitsee" presidenttiehdokkuudesta luopumista. Se olisi järkiteko sillä trumpilaismollukoiden pilkkanauru käy jo täällä Pohjanperilläkin muuallekin kuin korviin.

Soitteluja Kittilänsuunnasta. Saas nähdä pääseekö P sinne hommiin. Se on sitten vientireissu tiijossa jos...

Päänsärky on jatkuvaa. Vituttaa se.

Mantsikoita olen syönyt suoraan pensaista. Laitoin rastasverkon kun harakalla ovat puskista kuuluvista rääynnöistä päätellen poikaset jo lennossa ja pian ne kaikki ovat mantsikanmolluskoita nokkimassa eikä mullen jää yhtään.

Harasin rikkaruohot kasvimaalta. Auringonkukkarivistöt ovat nyt sateen jälkeen nousseet jo puoleen metriin ja nuppua osa jo lykkää. Siinä on komeat kukkarivitöt kunhan kesässä etenemme.

Kellarissa laventeliruukut ovat jo hentoisilla taimilla. Puutarhuri neuvoi, että pitää ottaa ne valoon joksikin aikaa ennen peltoon istuttamista. Niitä on vissiin toistakymmentä ruukkua.

Myyrä, tai jokin muu vipeltäjä, oli viime talvena kaivellut Soilan parikymmentä vuotta sitten istuttaman ruskoliljan mukulan suihinsa. Toinenkin niistä kuivahti jyrsijöiden jäljiltä eikä noussut viittä senttiäkään nurmesta ylös.  Toin Ojavuolta muutamat uudet ja istutin raunion toisellen puolen likelle mustikkapensaita joiden sato jää edelleen erittäin vaatimattomaksi. Isoja ovat kyllä ne vähäisetkin raakileet.

Omenapuissa vain yhdessä on muutama omppu tulossa, toiset kuivakkaina, miltei lehdettöminä kutjottavat. Kirsikkapuu sentään on rehevän lehtevä, mutta saaneeko koskaan hedelmiä aikaiseksi. Luumupuiden taimet ovat nousseet jo yli puolen metriin, että ehkä ne joskus satoakin tuottavat.

Miksikähän minä en älynnyt aikoinaan, että kaikki vihreä kasvu kiinnostaa ja olisin kouluttautunut vaikka puutarhuriksi? Tai kriittiseksi biologiksi joita tämä maailma kipeästi nyt tarvitsee.

Aranoloinen lintu tuo kulorastas. Se on jäänyt pesimään seudulle koskapa matoja nurmelta kerää nokkaansa.

Keitin kalakeiton johon laitoin Puutarhurin yrttitarhasta napsimiani mausteita joita oli viisi-kuusi eri lajia. Omastakin "tarhasta" pystyin jo tilliä sekaan sipeltämään. Keiton maku vie kielen juurineen mennessään.

Iltapalaksi paistoin räiskäleitä. Höysteeksi levitin kardemumma-minttu-mausteista hilloa. 

Klo on nyt 21. Otin Sirdaludin kun tuntuu migreenimäiseltä tuo päänsärky. Alan nukkumaan, mutta sitä ennen koetan katsoa toiseksi viimeisen jakson "Tumma sielu"-sarjaa joka on niin ahdistava, että pahaa tekee. Mutta keskenkään ei jättää voi kun toivoo, että jonkinlainen katharsis lopussa seisoisi.

4.7.2024 torstai

Orava ruokinta-automaatin katolla ojentelee. Ei siellä mitään muuta syötävää ole kuin vähän kauraa, mutta pitää tuon pulloharjahännän tottumuksen voimasta paikalle saapua. Ehkä nurmelta jotain löytyy kun harakkakin ja muita pikkuisia lintuja siellä  pomppii. Punaisettulkutkin.

Unessa oli japanilaisia. Ne pelasivat sulkapalloa kumiasvaltilla letkuvin polvin pomppien. Pelaajien mailojen välillä naksahteleva pallo oli kännykkä jossa oli "pyrstönä" värikkäitä sulkia. Kännykkälaite soitti humikosania ja minua alkoi naurattaa. Siihen heräsin ja kohta oma kännykkä ilmoitti vaimeasti kuplahtaen PP:n viestin saapumisesta jossa se toivotti Eliakselle onnea yliopisto-opiskeluihin. PP on yhtälailla aikainen kukkuja kuin minäkin. Klo oli 04.03.

Japanilaisia tuli vastaan Hesarinkin sivuilla; Saarivaltakunnan asukkaiden vaimenneista seksihaluista oli vanhemmassa lehdessä artikkeli. Eivät viitsi enää sekstata kun se on niin vaivalloista puuhaa. 

Mutta eikös panemishalujen tyrehtyminen ole jo maailmanlaajuinen trendi kun lisääntymismekanismin kuiskaukset vaimenevat globaalistikin homosapiens-lajin keskuudessa? Viitsivätkö suomalaisetkaan enää nussia enää kuin satunnaisesti internet-porttoloiden tilauskanavien välityksellä? Jotkut harvat tietenkin urakoivat sitäkin enemmän. Yksikin suorOtoistopalveluja Tinderissä käyttävä kaveri väitti panneensa viimeisen vuoden aikana 400 eri naista kun hommassa alkuun  pääsi.

Saattaa siinä kaverilla olla oikeastikin jo vitunmaku suussa.

Ja entä ne 400 naista? Jos jokainen heistäkin on käynyt 400 miehen kanssa paneskelmassa, niin johan siinä nämä jo korjailevat tilastojen valituksia panemishalujen vähentymisestä. On siinä tautikin mausteineen genitaaleja levinnyt kurittamaan.

Joku asiaan perehtynyt professori väitti aitojen naimisten sijaan runkkaamisen lisääntyneen kun välineellistyminen on auttanut orgasmien saannissa ilman vaivalloisia juupaseipäseväittelyitä makuuhuoneissa.

"Tervetuloa Omin käsin onneen-yhteiskunta" lukee pian vaalimainoksissa ja päiviräsäset ovat kauhuissaan. Kun ne ovatten sitä jo nyt koska sukupuoliakin on löytynyt perinteisten päälle jokaiselle omansa.

Mustavalkoinen menneisyytemme on uhattuna. Raamattujen kannetkin puetaan pian sateenkaaren väreihin ja iloisen värikäs musiikki pyhätöissä soi.

Tervetuloa avara maailma jossa kaikki kukat kukkivat kuin Unimäen "hoitamattomissa" pusikoissa.

Toisaalta "punaisenlihan" maku kaikesta silmille rävähtelyistä johtuen alkaa maistua jo ällölle omassakin kitalaessa.

Muinaisesta Roomastakin ovat historioineet uskonnollissävytteisesti, että hedonistinen elämänmalli sen tuhoon saatteli.

Autisminkirjosta oli tähänastisista perusteellisin juttu Hesarissa. Sekään ihmisen geenistöissä erilaisuutta kupliva ominaisuus ei ole vain tietynlaisen kehitysvamman muoto vaan moninaisuutta sirkuttava, evoluution lajillemme muodostama, tziljoonia sukusoluja ruiskutelleiden yksilöiden huipentuma. 

Kaikenlaisen tiedon lisääntyessä ei lajimme mitään ennen poikkeavaksi luultua enää takaisin kaappeihin saa. Monotooninen menneisyys on ollutta ja mennyttä, sen saavat huomata pian jyrkimmätkin fundamentalistit. Jopa talebanit joutuvat vielä jokin päivä nöyrtymään sen tosiasian edessä, ettei evoluution voimalle sharialaitkaan mitään mahda.

Turhaan huomisen päiviräsäset käräjillä katekismuksia turvanaan kanniskelevat.

Oletetaan kuitenkin näitä miettiessämme, että maailma vielä putinien ja trumpien jäljiltä tuhoamatta äärettömyyksien laitojenradallaan yleensäkin elinkelpoisena kiitää.

Hieno on joka tapauksessa aamun varhainen auringonnousunhetki tällä maapallon riisinjyvän kokoisella pläntillä Unimäessä.

Täällä eivät raitsikoiden kiskot kolka eivätkä rekat möyri ikkunoiden alitse terminaaleihin purkamaan kaukaa tuotuja lastejaan turhuuden markkinoille edelleen jaettaviksi.

Nyt kun pysyisivät hornetitkin kentillään saisin kuunnelle korvieni soitteluiden lisäksi kaikkia niitä ääniä joiden taajuuden kuuloluuni vielä aivoihin välittävät.

Ei saatana! Uutiset kertovat, ettei Biden luovuta!

Tulisipa halvaus molemmille ehdokkaille, että amerikkalaisten presidentinvaalit saisivat luonnolliset kuolinkääreensä.

Kamala Harris ja Blinken demokrtaattien puolelta kehiin ja rebuplikaanien puolelta ihan kuka vain muu kuin Trumpin nuoleskelijoista yksikään. Esimerkiksi rebujen entinen varapressa Mike Pence vaikuttaisi tolokun kukolta sille tunkiolle.

Iltasella

Sain pihanpuoleisen pitkänsivun räystäänalusen viimeistä metriä vaille valmiiksi. Leikkelin uudet villat tinttien kalttaamien tilalle, laitoin juurikankaan päälle ja tuin eristepaketit laudanpätkillä kiinni. Oli karvasteleva olo villanpölystä kun hikikin valui iltapäivällä auringon kiertyessä paahtamaan päälle.

Laakkanen Iisalamesta ajoi moottoripyörällä pihaan juuri kun saunaan virittelin tulia. Toi lanttukukon tullessaan josta puolet syötiin kahvitellessa. Saunottiin ja kaveri lähti sateenripeksinnän sekaan ajelemaan kotionsa.

Olihan se melkoisen lenkin ajellut nurmeksineen kaikkineen ennen tässä pistäytymistä. 75 taitaa jo täyttää hänkin,  entinen siskonmulukku, niin kuin kuulin lankomiehistä sanottavan. Sanoja, ensimmäisen vaimoni veli, perusteli sen sillä, että syrjästähän sen siskon pitää kalu hommata kun itellä ei oo. Minäkin siis olin hänelle pelekkä siskonsa mulukku.

Ne on niitä ennen "metoota"-vitsejä, tympeitä sellaisia.

Pääseeköhän niistä eläessään irti koska on sen ajan kasvatti, etteivät rasvaisimmat ja loukkaavimmatkaan vitsit, tarinat ja ennakkoasenteet ajatusten umpitynnyreihin jääneet?

Tänään ei päähän koskenut!

T kysyi päivällisviestissään, että kuis pojan inssinajo. Hyvin, ja kerroin myös E:n pääsystä yliopistoon. Jne.

5.7.2024 perjantai

Vettä lie ripeksinyt läpitte kesäisen yön. Tekee hyvää minun potuille ja viljelijöiden kuiville heinille.

Unkarin kusipiätäysvartalokyrpä Orbani lensi Moskovaan! Siellä se nyt röhkii Zaatanan korvaan vaikka vierailunsa tukena ei ole minkäänlaista mandaattia EU:n puheenjohtajamaana.

Huomisen historiankirjoitusta ei voi päivittää vasta kuin joskus ylihuomenna, mutta älykkäimmät skenarioijat voisivat sulattaa Orbanmulkun historian happoastiassa jo etukäteen sillä niin luokatonta on sen poikkeaminen jäsenmaiden joukosta. 

Unkarin kansa nukkuu eikä kysele politiikan uhkakuvien perään. Mahdolliset etunsa EU:n jäsenenä he yhteisestä kassasta saavat, mutta mitä Moskovan Zaatanan Venäjä heille antaa? Pahimmassa skenaariossa Orbanin kaltaiset käenpojat mahdollistavat huomisen uusinta-maahantunkeutumisetkin á la Valkovenäjän Lukasenka!

Vielä elossa olevat unkarilaisaikalaiset muistavat varmasti edeltäjäneukkujen verisen katalat teot. Eräätkin sen kansan  mieliä katkeroittaneet tapahtumat vuodelta 1956 vieraisiin pesiin munivasta idänkäestä liittyvät tähän: 

Noin 2 600–3 000 unkarilaista ja noin 700 Neuvostoliiton sotilasta kuoli kansannousussa. Noin 180 000 unkarilaista pakeni ulkomaille. Valtaan nousi János Kádárin hallitus, jonka kurinpalautuksen aikana tuhansia tuomittiin vankeusrangaistuksiin ja satoja teloitettiin, heidän joukossaan myös Imre Nagy. (Wikibedia)

Iltasella

Vettä satoi koko päivän. Kuittasin univelkoja parin tunnin kestoisilla päiväunilla. Sitten touhusin tuvassa. Sahasin yhden hirren pois roikkumasta uuninkupeelta ja korttasin sen takana olevan palovillan piipunkyljeltä pois. Lakaisin, imuroin ja kohentelin paikkoja. Kun sade hellitti, menin jatkamaan eilisiä hommiani räystäiden kainaloihin. Pari kattotuolin väliä kerkesin tienpuolelta tehdä. Saunaa lämmitellessä keitin uudet potut jotka nautin sipuliöljyseoksen kera kitusiini.

Käyn saunassa ja alan muate. Kajasteella olisi humpat, mutta eipä ole haluja lähteä. Siästyy bensa- ja lippurahat, ne tarvitaan tärkeimpiin menoihin (huh, mites minä nyt olen nuin alkanut ajattelemaan?)

Klo on pikkuista vaille ½yö. Heräsin vasemman käsivarren ja olkapään kovaan kipuun. Olin nukahtanut Areenan Frida Kahlo-dokumentin äärelle ja sen kaikki kolme osaa ovat loppuunsa kelautuneet. Tai miten prosessin nyt kuvaisikaan digimaailmassa kun VHS-nauhoja ei enään ole? Sen ohjelmasta muistan, kuinka pieni ja hentoinen Frida möhkälemäisen, kaksimetrisen Diego Riveran vierellä kuvissa oli.

Frida Kahlo oli painajaisteni 90-luvun suosikkihahmo. Tai oikeammin hänen traagisimmat maalauksensa. Niitä piti päästä ihan läheltä Hesaan katsomaan, olisiko ollut vuosi 1996.

Käyn saunalta kuumaa vettä ja tiskaan kun ei tässä ihan heti unta kuitenkaan saa. Harmittaa aamulla jos tiskit altaassa pesemättä lojuvat.