Um klo 12.
Iisalmen kautta tullessa. Masassa lankut ja levyt eivät olleet kuin paperilla ja siitäkin puuttuivat pienemmät tilipehtöörit. Puhe oli, että "paketti" olisi ollut kuittausta ja kyytiin laittoa varten ok.
Tulipahan riskeerattua myyjien kanssa tätä koronaetäisyyden rajoittamista kun lappuja tutkittiin. Rak.tarvikepuolen "Ekin" kanssa syntyi juttua asioidenkin vierestä. "Ekillä" kuulosti olleen samansuuntainen lapsuus Kiuruveden korvessa kuin minulla itselläni läänin toisella laidalla. Metsonsoidinpaikkojen ja metsäpolkujen häviämisten kaameudesta puhuttiin.
Jos ihmisessä sielu olisi, niin lapsuuden metsien hävitys on vienyt siltä maisemat!
Täällä avoimet paikat ovaat vähempi lumisia, mutta korpipaikoilla vielä kengänvarresta hyyhmää ujui. Kävin Vinhan kanssa jonkinmoisen lenkin.
Hampaisiin, vasemmalle ylös, alkoi särkeä. Vihloi jo eilen. Myös jalkojen ja käsien niveliin tuntuu jokin "reumansiemen" iskeytyneen. Sormien taitokset kummallisen kipeät. Jospa se saunassa helepottaisi.
Hammassärky edelleen perkeleellinen. Purukalustoon ei olekaan vuosiin koskenut. Joskus joku paikka irronnut. Kerran teki vähän kipeää kun kaaduin pyörällä ja nastahampaan ruuvi murjoi ientä rikki.
Koko pv meni kylällä KH:n pikkuremontissa. Kaksiosainen halakoluukku piti lämpöeristää ja levyttää kahta puolen, ruuvata saranat ja kahvat. Jätin luukun karmit kiilojen varaan koska puutavara niin märkää, että ruuvit täytyy kiristää kuivumisen jälkeen uudelleen. Aukon koko oli n. 180x60.
Vikloja ja taivaanjääriä Unimäen taivaalla ja pusikoissa, ojien pientareilla. Kasvimaallakin käyvät pitkillä nokkaluillaan matoja kaivelemassa. Pitäisi ennen niiden pesintää ja munintaa raivata nuo vähäiset lepikot hieman väljemmiksi. Kaikkia puita jätän eloon; kotimaisin puin kansoitettu arboretum. Tienvarressa on yksi sembra ja mustankuusen taimi nousemassa. Vai oliko se okakuusi? Myös kolme vaahterantainta kituroi eri puolilla heinikoiden tukahduttamina. Yksi puolimetriseksi noussut vaahterantaimi on aitan lähellä ja se ehkä tulee elämäänkin "aikuiseksi".
Tällä kivikkoisella pihahehtaarilla kasvaa tällä hetkellä seuraavat puulajit (ainakin):
paju
raita
kuusi
mustakuusi
sembra
petäjä
koivu
haapa
kataja
leppä
vaahtera
tuomi
omena
pihjala
Täysikuu. Olo on kuin kuumetta lykkäisi. Koko päivän kamalat nivelkivut. Päätäkin pakottaa. Koronaa?
9.5.2020 lauantai
Viideltä ylös ja ulos. Oli vaikea nousta sängystä kun joka paikka kipeänjäykkänä. ½pilvistä, auringonkajo rantuna idän taivaalla. Vinha oli koko yön ulkona. Luulisi sen herkkiin korviin lintukonserttien käyvän kipeästi, mutta tiijä miten nauttii sekin kaikesta tästä. Ainakin siitä, ettei panta kaulaa paina.
Tikka tuli ikkunan taakse aamupalaseurakseni. Niitä on edelleen kaksi, mutta erikseen käyvät siementä nokkimassa.
Nyt paikalle pölähti iso parvi järrejä. Eilen oli yksi harvinaisempi pikkuvarpusvieras.
Ylen sivuilla juttu kuopiolaisesta hammaslääkäristä joka oli paennut koronaa Kuusamonmökilleen. Harmitteli, että kevät etenee liian hitaasti kun pitäisi päästä verkkoja järveen heittelemään.
Hullujen puhetta, että kevään pitäisi senkin saapua sormia napsauttamalla. Aina parempi, mitä hitaammin kesä eteemme aukeaa, että sen sävyt kerkeää mieleensä poimia. Kuka saatana niitä verkkojakaan päiväkausia jaksaa järveen soutaa! Entä yhden miehen saalistarpeet? Ei tartte kuin kilon hauen päivää kohden ja ahvenia kaksi viikossa niin niillä pärjää.
Po. hammaslääkärikin näytti enämpi makkaransyöjältä kuin kalanpurijalta. Ei varmaan jaksaisi vihannespenkkiä kääntää eikä porkkanansiementä vakoon ripotella suatika että pottumaata kuokkia. Muovipussitolkulla kantavat kuusamolaisesta marketista tilausruokia tiensuulle, että poloinen koronapakolainen pärjää.
75 vuotta sitten päättyi toinen mualimansota. Aiheesta nyt Maailmanpolitiikan arkipäivässä. Hasidijuutalaisen Deborah Feldmanin tarina oman yhteisön joukoista pakenemisesta avannee hieman silmiä siitäkin, että ei juutalaistenkaan uskontokäsitykset ole yhtään sivistyneempiä kuin muidenkaan fundamentalisisesti omaan oikeassaolemiseensa suhtautuvien yhteisöjen, tai valtioiden kuten Israelin.
Ihmisten työkalut toistensa orjuuttamiseen (henkisesti ja fyysisesti) ovat samat ajasta toiseen. Uskonnot poliittisten tyrannioiden ohella ikävimpinä ilmentyminä. Millaisia ovat olleet ensimmäiset pappienpirut jotka sukuelinten silpomiset jumaliensa satuiluihin sotkivat, ja jopa maailmanlaajuisiin käytänteisiin saivat siirrettyä?
Onko pöljempään hirveyteen lajimme älylaatikot koskaan yltäneetkään!
Demokratioissa näitä vääristymiä yritetään epätoivon vimmalla saada aisoihin. Yksi toivottomimmista yrityksistä on yrittää saada yhteisöt ja yksilöt seksuaalisen itsemäärämislain piiriin. Vain onanoijilla se on toteutumisenmahdollisuuksissaan likellä 100%:a. Muiden seksinharrastajien (suuntaumisista riippumatta) on aina jaettava ja sovittava tämä lain määräys sen kanssa, jonka kanssa aikoo seksiä harrastaa. Mutta jos toinen sanoo, ettei huvita, niin itsemääräämisoikeus ei toteudu kuin kieltäytyjän osalta. Ja jos kieltäytyjä on se, joka tahdin määrää, mennään suhteessa yhä syvemmälle siihen, ettei enemmän seksiä haluava saa koskaan määrätä itse seksuaalisuudestaan.
Sen lain on siis käytännössä mahdoton toteutua ainakaan kiinteissä parisuhteissa jossa rakastajia ja rakastajattaria ei suvaita.
Klo on nyt 18.25. Eilen alkanut lämmönnousu taitaa kiihtyä, nyt elohopea jököttää reilussa 37 asteessa. Erityisesti nivelet ovat saatanan kipeät ja silmissä täpästää. Koronaa saapi nyt alkaa tosissaan epäilemään.
Kovissa löylyissä kävin että paleleminen lakkaisi.
Aukaisin oven varomattomasti kun Vinha halusi ulos. Sianluu, jonka päivällä koiralle annoin, oli pihamaalla ja sitä olikin kanahaukka kaluamassa! Perhana, olisi siitä saanut erikoisen kuvan jos olisin ensin varovasti ovi-ikkunasta pihalle kurkannut.
Menen peittojen alle kun klo on 21. Kuumetta nyt 38.
10.5.2020 sunnuntai
Yöllä kuumetta oli ainakin 39,5. Olin "tajuttomana" ½8:aan. Kuumetta ei enää ole, mutta ei ole häävi olo. Ehkä se oli tavallinen flunssa? Nuhaa eikä yskää ole. Jäseniin sattuu vitusti! Ja piähän. Enkä näe kunnolla.
Kahvin jälkeen täytynee kuiten käydä pikkulenkillä.
Nyt aamupuurolla. Närhi kaivelee ruokinnalla maahan varisseita jyvätähteitä. Nyt se kaivaa multaa. Kas, se keksi, että auringonkukansiemeniä on alkanut juurtua ja työntää vihreää orasta ja että se on makoisaa nokkaan napsittavaa. Ei se ole närhilläkään helppoa tuo ravitsemuksestaan huolenpitäminen.
Alkaakin sopivasti Tarja Närhin iskelmäradio. Kuume nousussa jälleen. Älyä riipoo. Näköhäiriöitä; "rasteja" verkkokalvojen ruuduissa. Korvien sointi aaltoilee.
11.5.2020 maanantae
Eilen alkoi kuume nousta uudelleen. En muista oikein miten päivä ja viime yö menivät. Kai minä jonnekin päivystykseen yritin soitella houreissani. Ainakin whatsapp-viestit kotiin ja "Ässille" ovat ihan älyttömiä.
Yhden painajaisen muistan. Kun Pentti Saarikosken eräässä delirium-merkinnässä Matti Klingen pää ilmestyy verhotangon nupiksi pitämään puhetta, minun kuumepainajaisessa jonnekin verhojen poimuihin ilmestyi erään Oriveden aikaisen tuttavani Kristiinan pää. Puhuvalla päällä oli loputtomana puheenaiheena sen pettymyksen purkaminen, etten malttanut kaikkia hänen leikkelemiään palapelin osasia liimata päiväkirjaani niin kauan, että niistä olisi muodostunut tietty kuvio, ja että se olisi sitten kertonut meille, mikä suhteemme tulevaisuus tulisi olemaan. Kristiinakin liittyy sillä tavalla kirjallisuuteen, että hän oli läheistä sukua Annikki Kariniemelle. (Missähän hänkin lie Oriveden jälkeen elämäänsä elänyt?)
Lopulta puhuva pää vyörähti verhoista alas ja putosi varpaani päälle. Ukkovarvas tunkeutui silmästä sisään ja pää alkoi itkeä.
Sain viimeinkin jonnekin koronapuhelimeen yhteyden. Sieltä neuvottiin soittamaan kotipaikkakuntani terveysasemalle. Antoi numeronkin sinne. Kun sieltä sitten soitettiin viiden tunnin kuluttua takaisin, ankara määräys oli, että pitää soittaa paikalliseen terveyskeskukseen ja että niillä on velvollisuus ottaa se koronanäyte. Ja että minnekään en ennen uloksen saamista saa mökiltäni lähteä eikä kukaan saa tulla käymään!
Sain paikalliseen yhteyden. Koronatesti huomenna klo ½10. Osaankohan tässä tilassa ajaa autoa? Mualima pyärii. Kuume nousee ja laskee. Tunti sitten 39,5 ja nyt 37,5. Päänsärky helvetillinen!
On satanut lunta. Kuumetta yöllä aivan hirveästi. Olin nukahtanut mittari kainalossa. Elohopea oli pysähtynyt viivaa vaille 40. Painajaiset kuumetta myötäileviä.
Ylen ykkösaamun yhden juontajan sukunimen kuulen aina, että se on UusiMoka (Atte). Olisikohan se UusiNoka kuitenkin? Kummallinen nimi kummassakin tapauksessa. Mitä tarkoittaa uusinoka?
Kotoa viesti: Elias on nyt ylioppilas.
Kävin koronatestissä kylällä. Huomenna tulokset.
Oli huteraa ajaminen. Karhu oli tullut Iisalmen tien ylitse ja jonkin matkaa Um suuntaan. Sen verran jaksoin, että pysähdyin ja otin valokuvia jäljistä. Se oli ollut jossain ojassa piilossa koska kun tulin, uudet jäljet olivat ilmestyneet autonrenkaiden jättämien urien päälle. Sitten karhu oli pintellyt Karipuron suuntaisesti menevää pistotietä pitkin. Jos olisin kunnossa, olisin yrittänyt kiertää sen eteen täältä lähtevää pistotietä pitkin. Mutta eihän se olisi kuvattavaksi asettunut mitenkään, että turha lenkki semmoinen.
En kykene ruuanlaittoon, en mihinkään. Ei ole kyllä ruokahaluakaan. Soitin nuoremmalle S:älle, että käy kaupassa ja tuo ostokset kottikärryyn tuohon pihatien suulle. Lähinnä piimää, maitoa, leipää ja Vinhalle halvinta sikanautaa. Salaattitarpeita olisi vielä, mutta yököttää jo ajatuskin ruveta mitään silppuamaan.
Päätä särkee saatanasti edelleen. Eikä tämä ole migreeni- eikä mitään muutakaan tavanomaista päänsärkyä. Se on matalaa, kuin aivokuoren alaosan ulkopuolella makaavaa raskasta pilvipeittoa jossa salamoi. Kun makuulta ylös yrittää, ei siitä meinaa mitään tulla koska tuntuu kuin lihasten solukoissa ja nivelissä huljuaisi kuuma vesi.
Tänään sain nieltyä kolmisen kupillista kahvia, piimää, ja pari siivua leipää. Vettä olen koettanut juoda vähän väliä. Söin mansikoita maidon kanssa, mutta ne tulivat oksennuksena pihamaalle.
Järri kopsahti ikkunaan. Räpisteli sitten vaivaisesti poispäin. Vinha syöksyi nurkan takaa, sai kiinni ja söi suihinsa.
Mihinkään en kykene. Makaaminenkin yhtä tuskaa. Kynäily kuin lapsella ensiviivojen piirrot. Otapa näistä kukaan selevää. Vaan eipä sen väliä.
13.5.2020 keskiviikko
Yö vaikea. Kaikenlaiset mörköilyjä näytti. Pahatkaan painajaiset eivät kuitenkaan enää näillä kilometreillä pelota, mutta koska yleisolo on niin heikko, ei mielenkiintoisistakaan näyistä kykene "nauttimaan".
Kuolemaa ajattelin. Että jos se on koronaa, niin se voi oikeasti viedä hengen. Kovimman kuumeilun aikana sekin vaihtoehto tuntuu yhdentekevältä, ehkä enämpikin helpottavalta. Vähän kuin 1992 kun ajoin sen autokolarin ja tuskat olivat niin kammottavia, että sama sille, vieläkö elolle selviää.
Ruoka ei maita. Vähän kahvia, piimää ja vettä olen juonut.
Kuume laski nyt aamulla jälleen.
Koronatestin tuloksista soitti Hanna. Negatiivinen. Lääkärinaika kuitenkin heti klo ½13 koska nämä oireet ovat näin rajut.
Liäkäri miäräsi veri- ja kusikokeisiin huomenaamulla. Oli puhetta pneumakokkibakteerista ja myyräkuumeesta. Jokin muukin viurus tämän taudin aiheuttaja voi olla. Huomenna tuleekin viikko jo ensi oireista. Hammassärky on kyllä poissa, mutta piänsärky ja nivelkivut ei. En saa ottaa mitään muuta särkylääkettä kuin banadolia. Jos se on myyrää, niin burana sekoittaa maksan ja munuaisten toimintaa. Miten lie aspiriinin laita?
Jaksoin sen verran, että panin aggergaatin pyörimään ja imuroin huushollin. Sitten olin ihan poikki.
Nukahtelun lomassa lonin erästä laatikkoa johon olin vuosikymmenten muistoina pikkutavaroita ja papereita edelleen säilönyt. Panin uuniin paljon paperia. Tuntuu, että pitäisi taas jonkinlaista kuolinsiivousta tehdä.
Heimolle soitin. Siellä mies kunnossa. Oli kävelyllä Oulunkylän raiteilla ja puistoissa.
Ikkunaan paukahti jälleen yksi järri. Se räpiköi kauemmas pajuun, mutta ei ennättänyt kuin asettua oksalle kun nurkan takaa syöksyi varpushaukka ja nappasi sen kynsiinsä.
Piäskyset tulivat.
Käet aloittivat kukuntansa tänään.
Ylen on heikko olo. Heräsin 03.40. Viideltä olin koiran kanssa jo metsässä, mutta en meinannut jaksaa sieltä pois.
Verikokeissa kävin 07.30. 5-6 putkea se hyllyvälihainen laborantti minusta valutti. Liäkäri tai hoitaja soittaa tulokset huomenna.
Tällekin päivälle yllätysvieras; keltavästäräkki pihamaan kulottuneella nurmella! Sitä lajia en muista nähneeni sitten lapsuuden. Oli arka, mutta ikkunasta sain muutaman kuvan otetuksi. Kun se lähti, ei ole sen jälkeen näkynyt.
Nyt illalla jälleen lämmönnousua (37-38 välillä) ja vaikea olo. Päänsärky perkeleellinen. Apteekista hain banadolia, mutta sama se, syökö niitä vai ei.
Nukahdan onneksi heti kun alan pätkälleni. Päivällä nukuin 1 h ja illasta 18-20. Klo nyt 22 ja sauna on kohta lämmin.
Laskee pakkaselle yöksi.
Nyt toista viikkoa jo kuumeilua ja tätä kaikenlaista kipeilyä. En jaksasi enää. Nytkin kuumetta 38 ja tämä vitun piänsärky!!! Myös niskaan ja niveliin pakottaa. Vatsan yläosassa kuin jokin makkara poikittain pakrottaisi.
Aloitan kuitenkin ympäristön siivouksen olkoon mikä taati tahansa! Poltin nuotiossa kirjoja ja kaksi lastulevyhyllyä, yhden rojuksi lenksahtaneen tuolin ja mikä kaikki vain alkoi silmään polttouhrilta näyttää.
Peräkärryyn aloin kerätä rautaromua. Se oli illasta jo puolillaan.
Papereista löytyi nuoruuteni aikainen Kelakortti ja vaikka mitä. Pienen pieni, kellastunut sanomalehtileike elämäni ensimmäisestä "halutaan vuokrata"-asuntoilmoituksestani. Sehän tärppäsikin ja asuttiin sitten Juurusveden rannalla pikkuisessa mökissä ne kaksi ensimmäistä vuottamme. Tai mullahan meni armeijassa siitä 11 kuukautta. Satu oli saksanpaimenkoiran kanssa siellä hankien ympäröimänä (nurkassa sisäpuolellakin tuiskulunta).
Rovaniemellä olen tehnyt 7.6.1981 valtakirjan jolla Satu on voinut lunastaa saamani lottovoiton. Silloin asuttiin jo Siilinjärven kylänpinnassa Jokitiellä ja Sonja oli jo melkein vuoden vanha. Tuomon Kittilästä ja "Kuusamonsuunnistaja" Juhan olen kelpuuttanut valtakirjaan todistajaksi. Huvittavia muistoja.
Laitoin Tapiolle kuvan tuosta muistosta. Soitti kohta. Kertoi, että Tuomolta on poistettu pahanlaatuinen syöpäpatti päästä, mutta että se ei ole levinnyt muualle kehoon. T asuu Riihimäellä, mutta mökki on Kelontekemällä Kittilässä. Kuusamonsuunnistajasta ei ole ihan äskeistä tietoa. Kymmenen vuotta sitten hänellä oli jokin vaikea vaiva (sydän?). Harmi, kun ei tule soiteltua. Lie elossa vielä?
Puolenpvn jälkeen tuli terveyskeskuksesta Hannalta soitto: Tautini on kotimainen zoonoosi eli myyräkuume. Maksa-arvot heittelee, tulehdusarvot koholla, mutta virtsassa ei mitään normaalista poikkeavaa. Hoitona lepo, lepo, lepo. Mitään rasittavaa ei saa kuuteen viikkoon tehdä. Jos virtsaamisvaikeuksia tulee, on mentävä lääkäriin. Tai jos kuume ei ensi viikon aikana ala hellittää. Se jäi kysymättä, olisiko käytävä jossain lopputarkastuksessa sitten 6:n viikon kuluttua.
Olisi se koronakin kai tässä samalla tullut sairastettua. Mutta olisiko fysiikka kestänyt?
En lähde silti vielä Kniin. Pitää ne nuo kasvimaahommat saada ainakin alulle. Imurointi jäi edellisen kerran huonolle tolalle. Uusin sen tänään.
Portaiden edessä vilisti kesäasuinen lumikko myyrän perässä. Saalis pääsi karkuun.
Käärmeitä olen muutamia nähnyt, mutta ne pysyttelevät nykyisin kauempana. Pihamaalla ei ole lojunut yhtään. Ehkä vierastavat Vinhan räksytystä.
Klo nyt 21 ja tuntuu, että kun alan petille, en siitä enää elossa nouse. Ajatus sellaisesta mahdollisuudesta ei pelota. Onhan Maa-planeetan loppuunkäyttämisvimma jo siihen osallistuneena ihmisenä koettu. Enkä usko, että mikään pandemia tätä tuhoamista lopettaa. Kun korona-aallot ovat ylitsemme tsunamoineet, meno jatkuu kuin tätä kevättä ei olisi elettykään: Saastaa ilmakehään pukkaavat lentokoneet nousevat, laskevat, kaivosten syvyydet ja ympärysmitat suurenevat, selluliemitehtaat valtaavat kaikkialla luontoa, älylaitteiden algoritmit aivojen sähköjärjestelmiin yhä tiiviimmin integroidaan...
Ennen neljää sängystä pois. Join kahvit ja puurokin oli syöty jo viideltä. Päätä särkee. Jäsenet kipeät. Kuumetta ei ole.
Lähdettiin Pohjoismäen polulle. Äidin synnyinmökin pihapiirissä ei mitään muuta kuin alakuloa herättävää ymmärrystä siitä, kuinka kaikki muistot alkavat vähitellen peittyä kasvustojen alle, kivirauniotkin. Kallionuurteisiin koperretusta lähteestä kukaan ei ole huolta pitänyt ja sekin peittyy vähitellen vihreän limakeltan alle. Pajut ovat kasvaneet jo lähteen ympärillä siihen mittaan, että talvi on isompia painanut sen päälle eikä pian kukaan tiedä, mistä siihenkin korven asujaimistoon ovat asukkaat aikanaan vetensä kantaneet.
Kompuroin koiran perässä Nimettömälle päin. Poluista ei pätkiäkään entisten suurkuusikoiden raiskatuilta pohjilta enää löydy. Ensimmäiseksi aukkohakatulle osalle oli tehty metsän"hoito"yhdistyksen toimesta viime syksyn aikana harvennushakkuu ja jälki oli sen mukaisesti kaamean näköistä. Tasaisesti siellä kuitenkin selluliemiksi jo taimina tilastoihin numeroitu tulevaisuuden puujäte kasvaa: Oikeaa metsää siitä ei koskaan ehdi tulla kun se jo puidaan pois.
Kun ikäisteni ihmisten muistiin säilöytyneet vanhojen puustojen silhuetit jo kohta huomenna lahoavat ruumiidemme mukana haudoissaan, kukaan ei ymmärrä, miltä oikea metsä on joskus näyttänyt.
Metsien tulevaisuus on sellutehtailijoiden toteutunutta märkää unta, mutta luonnolle se on jatkuvaa kuolonunta. Metsien puolesta-protesteja ei enää nähdä. Kukaan ei enää motojen puomeihin itseään kahlehdi. Kenelläkään ei ole mitä metsistä kaivata koska muistot puuttuvat. Tai niiden tilalla on pelkkää virtuaaliviivaa, "musiikkia" ja sähköistä "älyä". Niistä ei puolustettavaa muistojälkeä tule jäämään Homo Deukselle joksi olemme kovaa vauhtia muuntumassa.
Keskustapuolue pekkaristensa aloitteesta pääsee nyt siihen tavoitteeseen, jonka ovat asettaneet: Energia- ja matkailureservaattia suurin osa maastamme.
Kierrettiin lähelle Nimetöntä jonka jäisen kannen näin eräältä maankohoumalta. Sitten käveltiin tietä pitkin Toimilaan josta laskeuduttiin Villelään ja takaisin Um. Neljän tunnin reissu. Päänsärky ei hellitä.
Kun olin nukkunut pari tuntia, käskytin itseni raivausahan kanssa lepikkoon. Raivattavaa ei paljoa ollut, se oli tunnissa tehty, mutta voimille otti. Nyt pihapiiriissä on kuitenkin puu ja pensaslajisto, josta jokaiselle tarvitsijalle, pikkulinnuille, hyönteisille, matelijoille jne. löytyy elämälleen tarpeellista. Joku voi katsoa, että eihän tuo kovin raivatulta näytä, mutta sellaisille silmille en viitsi selittää sitä, minkä itse näen.
Heräsin sohvalta siihen, kun Puutarhuri ja Elias rapistelivat Rellulla pihaan. Toivat 3 kassillista ruoka- ym. tarvikkeita.
Pyysin heitä pinoamaan saunan luona olevan pilkekasan katokseen. Laitoin hiilinieluunkin tulet, että saivat käristää makkaraa. Sain itsekin syödyksi vähän.
Lämmitettiin sauna ja kylvettiin. P ja E lähtivät kun klo oli 20.30.
Alan nukkumaan. Olen ihan poikki. Päänsärky on jatkuvaa, yltyy vain kun herkiän aloilleni. Kuumeilu ehkä loppui?
Heräsin 05.30. Nyt vilkaisin eteisen ovi-ikkunasta ulos ennen kuin aukaisin oven: Pyitä aitan takana pajuissa ja lepänoksilla. Yksi istui ison kiven kupeella lahokannolla haukottelemassa. Nyt näin, että myös pyille pajunkukat kelpaavat syötäviksi. Näpsin jonkun foton lasin lävitse ennen kuin oli pakko lähteä ulos kuselle. Vinha hätyytti luontonsa mukaisesti pyyt hatelikkoon.
Yöllä on satanut vähän. Aurinko paistaa täydeltä terältä, mutta etelänpuolelta on nousemassa sankka tummien pilvien armada. Näyttävät hajoavan noustessaan, että ehkä sadepäiväksi ei käänny.
Valkoposkihanhia lensi suunnaton parvi hyvin matalalta ylitse. Meteli oli kuin peltisankossa olisivat lehmänkelloja kalistelleet. Suunta oli etelään; ehkä ne vain koukkasivat Keyritylle ruokailemaan?
Koko pv päänsäryssä voimattomana. Nukuin 10-14 välisen ajan sohvalla, mutta ei se päänsärkyä poistanut. Unessa oli juuri menossa nuhjuinen nussintakohtaus kun suuri nelivetotraktori kaasutteli seinien lävitse tuvan halki häviten siniseen autereeseen kuusikon sekaan. Traktorin mentyä seinissä ei sen lävitse rymistelystä näkynyt merkkiäkään. Eikä nussiminenkaan enää jatkunut. Makasin ilkialastomana, kyrpä pystyssä yksikseni lattialla ja pitelin särkevää päätäni. Sohvalta kuitenkin vaatteet päällä oikeasti heräsin. Eikä mulkkukaan pystyssä jäpöttänyt.
Kuumetta jälleen 38,5.
Klo 15 soi kännykkä. Se oli "Pii" Kuopiosta. Kyseli vointiani ja että missä olen. Kerroin. Olisi tarjonut "yksityistanssit", mutta kun sanoin, mikä tauti vaivaa niin vastasi, että hänellä on joskus sama myyrätauti ollut ja että se on aivan kammottava potea. Eli että se niistä "tansseista" tällä erää.
Jaksoin korjata yhden rikkoontuneen lintupöntön. Kiinnitin sen seipääseen jonka naulasin leppään kiinni. Kohta näin, kun ensin kävi talitintti sisään kurkkaamassa ja kohta kirjosieppo.
Kun koivusta sahaa oksan irti keväällä, on tyngällä kohta kävijöitä. Sinitianen "hörppii" nytkin oksantyngästä tipahtelevaa mahlaa, ja olen nähnyt, kun niissä käy kimalaisiakin.
Muuta tässä ei kykene kuin ikkunasta tarkkailemaan pikkuisten lintujen jatkuvaa nälän tyydyttämistä.
Mittailin verenpaineitakin. Ensimmäisellä mittauksella lukemat olivat 164/85 ja muutaman tunnin päästä levon jälkeen 118/58. Pulssi molemmilla kerroilla taisi olla vähän päälle 50.
Lämmitän jokatapauksessa saunan. Vedenkanto ottaa voimille. Kuume humpailee eestaas.
Jälleen ylös ½5. Sateisen oloisia pilviä taivaalla, mutta ei sada. Auringostakin jo viiru näkyy. Kuurassa auton lasit, että pakkasen puolella on käynyt.
Päänsärky ei ole hellittänyt vieläkään.
Kauraryynejä vein pölkynnenään ruokintapaikalle ja näkyvät kelpaavan tinteillekin. Alkavat olla vähissä muut jyväset enkä taida enää tälle keväälle niitä hankkia vaikka pakkasaamuja edelleen onkin. Pääskysetkin taisivat peruuttaa takaisin etelämmä kun niitä ei näy.
Puutarhurin tuomasta hesariläjästä otin summassa yhden paksuimmista. Siinä sattui olemaan juttu Otto Gabrielsonista joka on kirjoittanut kirjan "Rikkaruohon viimeinen kirje isälle".
Kyse on siis Jörn Donnerin Ruotsiin "unohtamasta" pojasta joka yrittää purkaa isän hylkäämisen aiheuttamaa traumaansa samoin keinoin kuin isänsä eläessään omiaan. Kovin vakuuttavilta pojan tilitykset eivät ainakaan jutun mukaan avaudu.
Anelma oli laittanut myös Suomen Kuvalehden hesareiden mukana. Siinä tämä sama "Jörnin erehdys" esiintyy valokuvissakin kovin luotaantyöntävältä. On suostunut lehtikuvaajan provokatiiviseen ehdotukseen, että pukeutuu isänsä jäämistöstä nappaamaansa kylpytakkiin. SK:lta kertakaikkiaan ala-arvoinen juttu.
Jos OG olisi ollut "vain" joku tukholmalainen "og" ei hänen sepustuksensa isän kaipuusta (isälle kostosta) olisi kustantajaa saanut. Tästä kirjasta ei bestselleriä tule.
OG:n sijaan merkityksellisempi tarina löytyi Rosa Claysta, jonka elämänkaaresta on selvitystä tehnyt elämäkerturi Vappu Kunnas (HS 12.5).
Kuokin kasvimaalla tänään vähän, mutta enimmäkseen keräilin rompetta kärryyn jonka vien huomenna lajitteluasemalle. Rautaa siihen enimmäkseen tulee. Muovikuorman teen erikseen kuten myös kyllästetyn puutavarajätteen. Varmaan kolme eri kärryllistä kaikkea kertyy.
Ilta jo. Alan olla aika uupunut. Mitenkäs se olikaan, ettei kuuteen viikkoon saisi mitään tehdä kun on sairastunut myyräkuumeseen? Kuka saatana se makoilla jaksaa! Päänsärkykin paljon pahempi kestää makuultaan käsin.
Uunia piti lämmittää kun on ollut öisin pakkasta ja menee koleaksi tupa. Uunin laki alkoi roikkua kun tukiputki suli kuumuudessa mutkalle. Tunkkasin sen ylös ja laitoin erään valurautahökötyksen tilalle. Vaarallista alkaa olla lämmitystouhu tässä kämpässä.
Klo 14 avasivat lajitteluaseman portit ja olin ensimmäisenä oman jätekuormani kanssa. Kävin vielä kaksi eri reissua viemässä. Asema meni kuudelta kiinni, ja olin viimeinen joka sieltä läksi, että aika tiivis iltapäivä. Mutta nyt on aitan alunen ja muut nurkantakuset tyhjiä ja siistejä "jospa joskus tarviin"-rojusta.
Nyt on semmoinen olo, että kuume nousee jälleen. Päänsärky on ollut sangen vittumainen kestää. Tauti on vienyt näläntunteenkin, väkisin jotain aina suuhuni tungen. Kahvia, vettä, piimää enimmäkseen. Kahvi maistuu koiranmunanhuuheveeltä niin kuin isä tapasi sanoa laihasta kahvista (mistähän se semmoisen veden maun tiesi?).
Osa ruuista on mennyt vanhaksi. Kanasiivut syötin koiralle raakana. Leivät on homeessa. Yhden kuivahtaneen kannikan silvoin paistinpannulle ja tein leipäressua, mutta ei sekään maistunut. Tomaatit ovat aivan liiskana, appelsiineista puolet pehmeäkylkisiä, omenat kurttunahkoiksi kyträhtäneitä... Maidot ja piimät ovat kylmässä kellarissa vielä säilyneet, eikä niitä enää ole kuin parit purkit....
En jaksa luetella mitättömyyksiäni tämän enempää. Saunaan ja nukkumaan!
20.5.2020 keskiviikko
Havahtuminen klo 04. Jumalaton piänsärky! Paineet 147/85 ja nyt vähän myöhemmin, kahvit juotua ja puurot syötyä 130/63. Syke 50 ja 54.
Myyyräntyötäkö lienee.
Puuroa muutama lusikallinen ja kahvia kupillisen nielin puoliväkisin, muuten ei näläntunnetta ole. Yököttää ihan.
Jos tekisi salaattia?
Otin ½ tabl. aspiriinia.
Tämä päivä meni melkein makoillessa. Muutaman talikollisen käänsin kasvimaata ja tein porkkanapenkeille laatikot valmiiksi. Entiset lahosivat paikoilleen, jäänteet kannoin polttopaikalle.
En jaksanut muuta. Sama vaikka loppuisi kaikki!
Särky päässä ei hellitä. Vähän oli aamulla lämpöäkin. Jäsenistä alkaa kolotus kaikota.
Elias ja Gaius tulivat päivällä. Toivat ruokatarpeita; maitoa, piimää, leipää jne. Siemenpottuja ja porkkanan- sekä kehäkukkien siemeniä oli Puutarhuri pyyntöni mukaan lähettänyt myös.
Anelmalta jälleen pinkka hesareita. Niitä olenkin välillä selaillut. Lähinnä esseet ja kulttuurisivut. Paskat olen koronajatuisteluista ja -päivityksistä välittänyt. Saska Saarikoskenkin koronapäivitykset yhtä tyhjän kanssa vaikka teksti onkin hyvää lukea. Oli siellä joku tautien historialla jyvitetty päivitys jonka luin kokonaan.
Pojat repivät muovit vanhoista mantsikkapenkeistä joiden kohdalle on tarkoitus laittaa perunaa.
Vaihdettiin Relluun renkaat kun eivät olleet saaneet vanteita irti navoista. Niihin oli kertynyt paksu kerros ruostetta ja piti mykyttää kunnolla, että irtosivat. En olisi kyllä jaksanut. Omassakin nastat vielä rahisevat.
Paistoin pojille lettuja. Kun olivat lähteneet, nukuin 3 tuntia. Voimaton on yhä olo.
Kanahaukalla usein sama lentoreitti tätä mökkiä kiertäen, matalalla metsänrajaa noudatellen. Tällä kertaa kun se tuli Pohjoismäestä päin pois, sillä oli kynsissään isompi saalis, ehkä jäniksen poika. Varmaankin sillä itsellään on poikaset jossain Karisuon laidan kuusikoissa.
Pääskyset tulivat takaisin kun lämpesi. Ne ottivat omaksensa istumalangan jonka viritin huussikuusen ja talon päätyräystään välille. Paskovat kyllä aika paljon pienistä perseistään. Västäräkki rakentelee pesäänsä metrin verran ylemmä entisestä räystäskainalokolosta. On nyt lähempänä pääskysten pesiä, mutta kaipa ne toisiaan sietävät.
Tikka ei tiedä, kuinka kuvatuksi linnuksi se onkaan joutunut. Mutta vaikka "tietäisikin", vitut se siitä välittäisi. Turhia lauseita tikan tiedostamisominaisuuksista nämä koska vain ihmiseltä jokin sellainen omituisuus onnistuu.
Päänsärky koveni yöllä yhden-kahden välillä enkä paljoa nukkunut.
Myyräkuumeen alkupuoli on ollut sen verran ankara, että tuli laadittua "testamenttiakin", mutta pätemätön se tuoltaan olisi. Panin hellaan sytykkeeksi.
Jos nyt kuolen, ei velkojen ja velan pantteina olevien omaisuuksien etukäteisjakamisella ole mitään merkitystä koska velkoja ei perillisten tarvitse ottaa huolehdittavakseen. Eikä heillä ole millä huolehtiakaan. Kaikki kaatuu Puutarhurin syliin, mutta silti lakiosuudet täytyy jakaa. Mutta miten jakaa kun ei ole mitä jakaa, siis rahaksi muutettua kiintainta? Se olisikin aika vittumainen tilanne kun kolmen eri äidin lapset ovat saman isin olematonta jäämistöä kaivelemassa.
Äskettäin menehtyneen Jörnin lapsille taisi kuitenkin jotain taskuihin kilistä vaikka heilläkin eri äideissä löytyy. Mainitsemattakaan älyllisesti älykkään, mutta muilta "viiden" aivojensa kehitystason osalta imbessilin Wahlroosin etukäteis-"verosuunnitteluista" (testamenteistaan) jälkeensä jäävien suunnattomien valuutta- ja kiintainomaisuuksien suhteen.
"Somesta" irroitin itseni perusteellisesti. Facebookin lopetin kenellekään selittelemättä. Mitä siellä olen yleensäkään oleillut? Peukuttaminen tällä luonteella jollekin elämälle epäolennaiselle asialle ei ole luontevaa kohdallani. Tuskinpa minua kukaan kaipailee. Ehkä joku ohimennen ajattelee, että minnehän se hävisi ja se on siinä.
Kuten olen tuhannesti ennenkin huomauttanut, lihattomat ystävyydet eivät pelkkinä virtuaaleina virtoina ole minkään arvoisia. Niiden kesto on nolla. Niistä luopumisen surun määrä on nolla. Kyyneliä ei irtoa tippaakaan. Joidenkin ystävien tapaamisten muistoista tulee haikeita oloja, mutta virtuaalivaihe ei niistä syvempiä tunnekokemuksia rakenna.
Kivaniemi-blogieni elämien katkaisua harkitsen vakavasti. Kuka näitä kaipaa jos ei kaipaa minua itseäni? Jos minä vielä elossaolevana olen merkityksetön ja vain kirjoitukseni ovat olleet jonkinlainen tyhjien hetkien täyte, niin ei siitä kukaan mitään menetä jos poikkaisen mahdolliset "suhteemme" irti.
Kukaan ei ole valmis kirjoituksistani edes maksamaan niin kuin kirjoista ja kolumneista kirjoittajille maksetaan. Yhä vähemmän on tosin niitä, jotka pelkästään kirjoittamalla leipänsä tienaavat. Muutamalle nimekkäälle maksetaan edelleen, mutta moniko niistäkään enää merkityksiä ihmisten elämiin jakaa?
Muutama ilmoitti joskus olevansa "ikuinen seuraajani", mutta eipä niistäkään ole sen koommin mitään kuulunut; kyllästyyhän näihin. Ja varsinkin, kun en tee tätä nyt eläviä varten; vain lapsilleni jonkinlaiseksi lohdutuksyritykseksi sitten, kun minua ei enää ole.
Minkä tahansa "ikuisesti kestävän" vannojia karsastin jo silloin, kun internetmaailmaa ei ollut olemassakaan. Enkä väärässä ole ollut; virtuaalissa sen valheellisuuden (ajatteluvirheen) voi sekunneissa nykyisin todistaa.
Tänään hain vanhemman S:n porukoiden kanssa Karimäestä korokelaidallisen poninpaskakuorman. Kun uusien asukkaiden kanssa juotiin kahvia talon tuvassa, sain kertoa, että olen istunut äidin kanssa siinä pirtissä viimeksi joskus 1970-luvun taitteessa. Olivat muuten remontoineet sisustuksen uusiksi, mutta seinät oli siistitty vanhalle hirsipinnalle. Oli mukava käydä.
Poninpaskasta tuotiin Um puolet ja loput veivät omaa kasvimaataan varten kylälle.
Aamulla jututin tienviertä koirien kanssa kulkenutta rouvaa. Se kertoi olevansa myös Karimäen uusia asukkaita, mutta vain kesäisin. Miehensä kanssa lähinnä lomakaudet. Mökki on se tännempänä oleva vinoneliöinen hirsitalo entisen "ravattisonnin" naapurissa.
Hain Oivalta m.sahan ketjun. Katkesi mokoma.
Menikin myöhälle kasvimaalla myrytessä. Välillä kävin päätä pitelemässä sohvalla ja sitten jatkoin.
On se raskasta hommaa kasvimaan kääntäminen ja juuriminen muutenkin, mutta erityisesti näin puolikuntoiselta mieheltä se vie tahdon ja voiman.
Jaksoin juuri ja juuri saunan lämmittää, mutta meinasi jäädä kylpemättä kun en sohvalta päässyt ylös kuin kauheasti itseä noitumalla käskyttämällä.
Nyt pitkällään, ristikkoa ehkä täytän ja nukahdan. Lukemisesta ei edelleenkään mitään tule. Paitsi Hesarien selailusta.
No olipa kuitennii hyvä, että jäit vielä henkiin. Onhan se totta ettei ihmisiin tule pidettyä tarpeeksi yhteyttä, mutta kyllä nämä päiväkirjat herättävät ajatuksia, vaikkei tulekaan kommentoitua. Terveyttä ja hyviä päiviä, jospa vielä elokuussa päästään tanssimaan! Toivottaa valkopaitainen.
VastaaPoistaValkopaitainen ”Ainoinkeri”, kommentistasi kiitos. Hyvä tietää, että olet elossa säilynyt sinäkin näiden ”vaarallisten” aikojen ylitse, alitse, ohitse, lävitse; miten kukakin. Ja olethan sinä ainakin yhdessä unessani vieraillut :)
VastaaPoistaKirjoitusteni alakulokohtien kaltaiset olotilat lienevät luonnollisia jokaiselle. Kirjoittavalta ihmiseltä niistä tahtoo vain jäädä paljastava jälki, muut voivat useimmiten pitää olonsa omana tietonaan. Jos kaikki kirjoituksissa ilmenevät marinat hörppää suodattamatta, voi ne myös käsittää kuin sanojen tuottajan luovuudenkaivo olisi läpeensä myrkytetty ;)
Aina niistä totuuttakin likistelevä elementti löytyy, onhan kyseessä kuitenkin prosessi, johon kuuluu ensin kokeminen (joskus elämänmittaista taivalta peilaava), sitten ajattelu ja vasta sen jälkeen kirjoittaminen, joka sekin saa vielä viimeisen silauksen sitten, kun olen raapustuksiani lopulliseen muotoonsa siirtelemässä. Joskus käyn jopa kumittamassa pahimmat murjaisuni vaikka ei pitäisi.
(Tämänkin lyhyeksi tarkoitetun kommentin pituus kasvaa sitä mukaa, kun annan sille tunteja tai päiviä aikaa muotoutua.)
Facebookista poistumiseni on ollut jo kauan harkinnan alla ja nyt, kun myyräbasilli vaimensi joutavan harkinnan osalta humeetia, tein sen enkä varmastikaan sinne enää palaa. Koetan pitää yhteyksiä muuten yllä. Ja ne pitävät minuun jotka katsovat sen tarpeelliseksi. Pelkästään omantunnon kysymystä yksilön tästä ei tarvitse tehdä.
Tosissani olen edelleen sen suhteen, että ihmisen täytyykin jossain elämänsä loppukilometreillä tehdä näitä ”kuolinsiivouspalveluksia” jo jälkeensä jäävien selvittelyjä helpottaakseen. Ne ”loppukilometrit” alkavat tiettyjen ikävuosien kääntyessä muistojen joukkoon. Asiaa pyöristelläkseni sanoisin, että modernin yhteiskunnan ihmiset elävät täällä jo yliajalla kaikki, jotka 60 ovat täyttäneet.
En itseäni sen enempää ajattelun kuin kirjoittamisenkaan saralla kuitenkaan kummoisenakaan ilmestyksenä pidä: Todella lahjakkaita ajattelijoita porhaltaa toista kaistaa ohitseni vyötäsoleta. Niillä on saattanut olla vain parempi mäihä kun tarpeita (= perimää) elämän lihamyllyyn on survottu. Olemme alussa jokainen kuin porkkanansiemen johon on ladattu suurinpiirtein kaikki tarpeet, älyllisetkin, joita elämän mittaan sitten käytämme ja mikäli edellytyksiä ilmenee, myös kehitämme niitä. Joskus jopa satoakin keräten.
”Saarnaksi” meinaa jälleen livetä, mutta siitäkin huomaa, kuinka tärkeää sittenkin on, että tietää edes jonkun vastaanottajapäässäkin nuotiota pitävän.
Ps. kyllä minäkin humpalle pääsyä odottelen. Napiksella ainakin taitaa jo 1.8. olla ekat koronanjälkeiset… Saas nähdä, kuinka se yleisessä mielessä lähtee sujumaan, ja käsivarren mitan piässäkö pittää parien pysytellä.
Ps.ps. Mielenkiintoistakin on tiedossa ainakin itselle: Lähden polkupyöräretkelle Itärajaa myötäillen aina Kotkaan saakka tässä heinäkuun alussa.