Eilenillalla täällä Unimäessä. Kerkesin kerätä vielä Kaivonkorvelta 2 snk mustikoita. Nukuin umpipuisen unta heräämättä kertaakaan aamu6teen.
Unessa odoteltiin kyytiä tansseihin. Ranella oli kaljunsa peittona tupee. Pialla minihame ja ne "leikkimökin ikkunaverhot" alla, oli myös joitain muita humpaltajia, tuttuja ja ½tuttuja. Yksi tanssipari kuksi kuusikossa.
Äitikin toisessa unessa Kuopion Puijon lähellä. Yritin kysellä häneltä Holstin taloa, jossa vierailtiin kun olin pieni.
Keräsin 5 snk mustikoita.
Klo on 17 ja saunonut jo. Jos sitä Muaningan Kasinolle tästä; naistentanssit siellä.
Nukuin 9ään. Yöllä satoi. Kasinolla ei aluksi ollut vientiä, mutta kun aloittivat, niin kylläpä siellä tarkeni.
Koronasta keskusteluja ei voinut välttää. Joku oli sitä mieltä, että nyt täytyy laukata lavoilla sen minkä ehättää ennen toista aaltoa. Tällä tavalla toimienhan se tuleekin, mutta so what?
Olin takaisin Um kahden maissa. Pimeä, märkä polku ajella.
Omalta maalta edelleen mustikoita. Tänään 6 snk.
Kajasteelle?
Kajasteella niin vähän tanssijoita, että läksin pois klo 23.
Heräsin 5ltä. Tullenee kirkas pv.
En taida kerätä mustikoita tänään, katselen kanttarellipaikat.
Sukunimeni muuttamista olen miettinyt viime aikoina. Identtiteettikysymys siitä filosofoiden ja psykologisoiden tulee, mutta niinhän sen pitääkin.
Putoaako ihmisestä vanhan nimen myötä jotain persoonallisuudesta pois?
Niinkin yleinen sukunimi kuin minulla, ei ole itsessään persoonallisuus, se on rasite. Kaikki heikkiset luulevat kuitenkin itsestään ja sukunsa erikoisuudesta paikkansapitämättömiä seikkoja. Niin kuin kai korhoset, miettiset, pursiaiset jne.
Sukunimen vaihtaminen maksaa jotain 110 €, mutta tuleehan siihen sitten kuluja lisää, kun passin, ajokortin ynnä muut puametit uusii.
Illalla
Kanttarelleja Pohjoismäen suunnalta ½snk.
T.Rotteloon taakse vasemmalle "koiranluun" vaihto, mutta kolisee nyt edessä. Olisi pitänyt kaikki vaihtaa kerralla, Kerrankin niin halpa osa ettei hinta hirvitä.
Potut ovat kasunneet jättiläisiksi.
Iltasella kirjin näitä nyt. Viime päivien lämpimät päättynevät. Käänsi tuulen täysin vastakkaiseksi: Saunan piipusta huljuava savu puhaltautuu matalana kerroksena kohti etelää.
Eilenillalla saunomisen jälkeen puin humpalluskerraston ylleni ja ajoin Kniin josta Puutarhuri hyppäsi kyytiin ja mentiin Napikselle. Porukkaa ei ollut kovin paljoa, mutta ilmapiiri oli hyvänhenkinen. Poistuleminen vähän väsytti tuon "ylimääräisen" saattimatkan takia. Olin Um vasta vaille viisi.
Hellettä het uamusta. Raskas pv Unilammenkankaalla mustikkamättäitä rapsuttellen, mukavaa silti. Oli evväät ja kahvia termoksessa. Vinha etsii aina korkeimman paikan josta tarkkailla ympäristöä. Siksi valitsin taukopaikaksi suurinpiirtein keskellä kumpumaista petäjikköharjannetta kalliokohouman jota jäkälä ja sammal pehmentävät. Siinä on hyvä vaikka ettonet ottaa koira kainalossaan.
Unilamminkankaaltakin tulee mieleen metsästysreissut isän kanssa. Olin tänään suurinpiirtein niillä main, jossa isä ampui kerran lentoon ukkometsoa jolta katkesi siipi. Minä tietysti ryntäsin Hakin kanssa sitä kiinni ottamaan. Olin vielä niin pieni poika, että sain tosissani painia ison metonkontturan kanssa ennen kuin se taintui. Pääsi jopa nokkaamaan poskiluuhun niin, että tuli avohaava, mutta periksi ei koiran kanssa annettu. Se oli julmaa touhua se.
Toinen muisto armeijan jälkeiseltä syksyltä tuli myös mieleen. Olin tullut sumuisena syysaamuna metsoja kuulostelemaan koska tiesin niiden yöpyvän kalliorintuuksen puissa ja ampunut aiemmin ainakin yhden sillä konstilla. Kun olin valoisaan saakka odottanut selkä puuta vasten nojaten, ajattelin, etteipä tärpännyt tällä kertaa. Kun nousin jaloilleni, niin juuri siitä petäjästä, johon olin tuntikausia nojannut, lähti kaksi ukkometsoa lentoon.
Harmittelin vähän aikaa, mutta läksin sitten laskeutumaan Unipurolle kun sumun seassa parinkymmenen metrin päässä näin hirviemon kahden vasan kanssa. Hilasin kiväärin varovasti selästäni ja paksautin viimeisenä olevaa vasaa lavoille. Mitään ei tapahtunut. Hirvet höristivät vain korviaan. Latasin ja paksautin toisen kerran ja sama tulos. Kolmannen paksauksen jälkeen hirviperhe lähti kovaa vauhtia pusikkoon, mutta kuulin ynähtelyä ja röhimistä joten läksin seuraamaan.
Muutaman kymmenen metrin päässä ampumani vasa pyllötti hengetönnä ojan penkassa. Pääpuoli rötkötti alaspäin joten veren lasku oli helppoa. Jätin ruhon siihen ja läksin hakemaan nylky- ja kantoapua Pohjoismäen mökiltä. Elikä isä, "Jekunen" ja pikkuveli joutuivat näin rikostovereikseni kylmiltään.
Nylkemisen ja paloittelun yhteydessä selvisi, että kaikki kolme kuulaa olivat menneet melkein samasta lävestä sisään. Yksi oli särkynyt luuhun ja hajottanut sydäntä joka ilmeisesti oli se tappavin. Ase oli pienikaliberinen lintukivääri täysvaippaluodilla.
Se on ainoa hirvieläin jonka eläissäni olen ampunut, samalla myös ainoa salaa kaadettu. Tuo rikos on vanhentunut. Eikä kaduta; tarpeeseen ne lihat menivät.
Koko pv jälleen Unilammenkankaalla mustikassa. Raskaat olivat sankot kantaa pois ja monta reissua piti tehdä. Auton ajoin tuohon likeisen metsätien päähän, että alkupäästä kantomatka on vielä verraten lyhyt. Periltä lienee jo kilometri jahka sinne saakka kangasta kynin.
Ei ilma paljoa kylmennyt, sopivasti ja lyhythihaisella pärjäsi. Housut ovat aivan siniset polvien kohdalta ja käsistä mustikansini tuskin lähtee muuten, kuin nyrkkipyykissä kun sukkia tms saunalla pesen. Valkeita paitoja ei humpalla käydessä uskalla lähestyä vaikka ei väriä kourista irtoaisikaan.
Koko kroppaa kolottaa, oikeaa jalkaa eniten.
Maailmanpolitiikan seuraaminen on jäänyt vähemmälle, mutta sen verran luen aina Ylen ja Hesarin sivuja, että suurinpiirtein tiedän, missä eniten lajimme toistensa kurkkuihin on käymässä. Valko-Venäjä nyt lähimpänä maana lähestyy kuristajanotteen kiristymisen aikoja.
Usassa kiihdyttelevät kohti presidentinvaalien kampanjointikierroksia ja Beirutin räjähdyksen selvittely saa myös palstatilaa.
50 muuta planeetan konfliktipesäkettä ei huomiota juuri saa kun pitää surista tuon koronan takia kaikkien mahdollisten toimijoiden.
On ne toimittajilla helpot ajat; otsikoksi vain isoin mustin puukstaavein Korona ja alle mitä sontaa tahansa niin klikkauksia riittää.
Paulus lukioon ja Gaius seiskalle. Olivat jo hereillä kun seitsemältä laitoin viestejä.
Evväät ja kahvipullo on repussa, lähden jälleen Unilamminkankaalle. Siellon mättäät sinisenään mustikkaa.
Iltasella
7 sankollista jaksoin poimia. Raskas, mutta erittäin mukava päivä metsässä. Mäkäröitä nousi varvikosta. Muuten eivät haitanneet, mutta silmät ne purivat niin, että näkeminen meni tiirailuksi. Murskasin kaarnikanmarjoja kourakuppiin ja sivelin luomet sen mehulla, ja sehän helepotti.
Käsivarsien kutinaan laitan yleensä kookosöljyä, mutta aamulla se unehtui joten ritistelin suopursun lehtiä ja varsia rikki joilla hieroin kutiavia kohtia. Liäkettä luonnosta siis löytyy.
Kroppa kankea ja kipeä, sauna helepotti kuitenkin.
Luin Anelman Hesaripinkasta summanmutikassa muutamat lehdet. "Muukalaisia ei näy, ja siihen on useita syitä" oli avarusutiedettä koskeva juttu otsikoitu.
Myös "Kuka on Vladimir Putin ja mitä hän ajattelee"-juttu luetutti tekstin tarkkaan. Ei siitä silti täysin varmaksi kukaan voi tulla, mitä kyseinen lajimme kummajainen ajattelee. Ehkä se ei ajattele lainkaan.
Radion myöhäuutisissa kerrotiin juuri, että demokraattien presidenttiehdokas Biden on valinnut mahdolliseksi varapresidenttiehdokkaakseen Kamala Harrisin. Sitä olen toivonutkin. Kamalalta onnistuu ainakin jauhojen suuhun laittaminen Trumpin kaltaiselle hirvitykselle.
Olipa eilenillalla vielä myöhällä kovat suonenvedot koivissa. Känkkäsin alasti kaivolle ja kaatelin jääkylmää vettä alaruumiille ja vetelyt loppuivat siihen. Eivätkä suonenvedot takaisin tulleet ja sain nukkua yöni rauhassa.
Kamala Harrisista luin henkilöanalyysin. Tuntuu vahvasti siltä, että nimenomaan tätä naista Yhdysvaltain politiikka nyt tarvitsee.
Täksikin päiväksi lähden Unilamminkankaalle. Sen lähikupeet olen jo raapinut melko tarkkaan, mutta kauimmaisessakin rinteessä on marjaa vaikka kuin. Liekö sitten Unilammin takaisilla mäntykumpareillakin, niin se pitää sitten käydä tarkistamassa.
Jälleen kymmenkunta sankollista mustikkaa myyntiin. Kiloja kertyy ja pikkuisen rahaakin taskuihin sullon kun vien saaliini Smuran ladolle. Näytin marjojen ostajalla Ylen uutista suopursujen hyödyntämisestä. Oululainen 4H kerää niitä ja laittaa mm. Ranskaan 1200 tilatun kilon verran tänäkin vuonna. Sopisi sellainen näillekin kunnaille yhdeksi yritystoiminnan koiveksi.
Myöhällä yöllä kun lepakot räpsivät ulosmennessä melkein silmille ja on täyspimeää on mukava mennä pihamaalle seisoksimaan. Tähdet näkyvät hyvin, mutta eivät ne valaise.
Kävin saunan jälkeen vähän liian pitkän vaellusretken ensin Villelän rinteessä ja siitä Kyntöläiselle päin nuorta, melkein lävitsepääsemätönä kuusikontamistoa pitkin aina Anttilan maiden rajalle saakka ja Vanhaamuantietä pois. 3 tuntia siellä hujahti. Oli ihan pimeää kun pihaan suunnistin.
Hyvin sitä vielä maaston muodon mukaan osaa suunnistaa vaikka metsät ovat kaikki vaihtuneet lapsuusajoista toisiksi. Nyt siellä jo pääsee kulkemaan, mutta tässä välivuosikymmenien risukoissa ei lainkaan.
Mutta vaikka "metsä kasvaa enämpi kuin koskaan" niin se metsäteollisuuden lorsaama kehu kiertää onttona mielessäni sillä näen näissä metsissä pelkkää sellunlientä vain.
Villeän ja Toimilan väliseltä rinteeltä löysin suurmustikkaesiintymän. Niitä pitää omaan pakastimeen käydä keräämässä. Ja Anelmakin oli tilannut 5 litraa. Soilalle voisi riipiä myös jos se sit siivoaisi minun mustikkani. Itse se ei Alinan (3 v) takia metsään juuri pääse.
Kantarelleja ei reissuni varsilta löytynyt vaikka osa on vanhaa laidunaluetta.
Villeän mökiltä Vanhaan Toimilaan ja mummilaan päin oli perustettu yksityinen hauta. Siinä oli Roopekoiralle risti ja Villelän Pertin tuhkalle tavalliseen rauniokiveen päivämäärät kaiverrettuna. Pertti kuoli syöpään pari vuotta sitten.
Minusta aika kummaa kun näistä veljeksistä joita on useita, puhutaan "Villelän"-etuliitteellä. Heidän kotinsahan on Reinola Pappilanmäen takana alkavan Rytkölänsuoran varrella. Ehkä he kaikki ovat aikoinaan syntyneet Villelään ja kun Reino, Villen poika, on saanut talon Pappilanmäellä valmiiksi, he ovat muuttaneet sinne.
Tämä asia pitää kyllä selvittää kunhan Jormaa, P:n veljeä näen. Hänkin on jo vanha ja vaivainen. Jäätyään Helsingin kaupungin hommista eläkkeelle hän muutti kotitaloonsa asumaan. Hänestä tulee mieleen se näkemäni päiväkirjan lause "Villeän Jormalla on isompi mulukku kuin Iekkilän Erkillä."
Sisälläni on ollut outo tunne koko illan. Rauhallinen, ja kuin käsittäisin kaiken elämälle tarpeellisen. Mutta ehkä se menee ohitse sellainen "selvänäköisyys".
Heräsin 4jältä. Yritin nukahtaa uudestaan, mutta koska en onnistunut, nousin kahvinkeittoon.
Tasaisen harmaassa pilvessä on taivas, mutta ei sateen uhkaa kuiteskaan. Valoisaakin jo.
Unessa raihnasin jälleen jollain rakennustyömaalla kuten edellisyönäkin. Mistään ei taaskaan valmista tullut. Yritin opastaa ammattikoulusta juuri päässyttä nuorta naista valumuotin tekemisessä, mutta kyllä se opastaminen meni vain hänen "ihanuutensa" varjeluun teräviltä nauloilta ja holviaukkoihin putoamisilta. Kun heräsin, kova tappi hankasi napaani ja teki niin mieli että...
Aamupuuron jälkeen sinne Toimilan rinteeseen. Pitkä on matka kantaa (700-1000 m), mutta eiköstähän se mene jos sieltä ei enempää kuin parit reissut irtoa. Kyllä sitä tuokin väli kaikenlaista on ihminen raahannut vielä silloin, kun lapsi olin. Ja itsekin koulurepusta lähtien pitemmältäkin matkaa.
Illemmalla ennen M.Kasinolle lähtemistä
Keräsin mustikoita 3 sankollista. Soilalle vein kaksi siivottavaksi. Mustikoita näytti olevan ylempänä rinteessä niin suuret esiintymät, että täytyy jatkossa ajaa auto Pohjoismäentien varteen Armaalan tiehuaraan. Siitä ei ole pitkä matka raahata kerätyt saaliit pois metsästä.
Eilenillalla Kasinolla jututin "Tohtori Raimoa". Oli puhetta marjojen erilaisista säilömismenetelmistä. Hän tykkää juolukoista ja punaisita viinimarjoista murskattuna keskenään. Ne voi myös pakastaa siinä muodossa. Vähän sokeria sekaan. Juolukat eivät oikein itsekseen pakastettuna onnistukaan, että hyvä tietää tuo.
Tämä "Tohtori" on oikeakin tohtori ja oleskellut niissä tehtävissä ymmärtääkseni Usassa myös. On kotoisin Varpaisjärveltä (asuu Hesassa) ja eläkehomminaan on mukana jokien ja purojen ennallistamishankkeissa. Mielenkiintoinen kaveri johon tutuistuin Ilveskasinolla joitakin vuosia sitten kun menin kysymään, että oletko miimikko? (Se on oma tarinansa.)
Kerkesin kerätä kolme isoa sankollista ja yhden kymmenen litran kun vesisade alkoi. Ei kovasti, mutta kuitenkin, että lopettaa piti. Sattumalta löysin myös juolukkaesiintymän josta keräsin poimurillisen marjoja. Sekoitin ne punaisten viinimarjojen kanssa, panin lasipurkkiin ja vein kellariin tekeytymään.
Sandarmohin Stalininajan vainojen uhrieselvityksiä tehneen petroskoilaisen Viktorin oikeudenkäynnistä, jossa hänet tuomittiin tekaistuin syyttein vankilaan, ei ole Karjalan Sanomissa (ilmestyy Petroskoissa, tulee minulle sähköpostiin) ollut halaistua sanaa vaikka Suomenkin lehdistö (ja maailman) on siitä kirjoitellut tiuhaan.
KS on valtaapitävien ohjeistuksessa ja ei uskalla arkoihin aiheisiin puuttua vaikka ainoana Venäjän Karjalassa ilmestyvänä suomenkielisenä lehtenä sen kuuluisi ehdottomasti uutisoida tästäkin aiheesta. Suomalaisiahan sinne Karhumäen Sandramohin on haudattu, ei venäläisiä vankileiriläisiä. Se on yksi niistä Neuvostoliiton terroriajan faktoista joita Putinin hallinto yrittää toiseksi muuttaa.
Anna Soudakova on kirjoittanut Stalinin ajan vainoista kirjan "Mitä männyt näkevät". Niitä näkeviä mäntyjä siellä rajan takaisessakin Karjalassa yhä riittää. Niin kuin nyt mustikkaretkeni taukopaikaksi valitsemani Armaalan tienhaaran männynjuuri jolla olisi omat kerrottavansa niin minun, kuin muidenkin menneistä kulkemisista sen ohitse. Mehän odotettiin koulutaksiakin siinä paikassa kun sellaiset "kyyditykset" jo 60-70-lukujen taitteissa kansallisena merkillisiyytenä aloitettiin.
Ihme, että siihen on jätetty sen puun lisäksi myös toinen vanha petäjä.
Kun muutamia muistoja kimposi siinä kahvitellessa mieleeni, halasin vanhaa, rakasta petäjää ja lujasti.
Minun pitää tuo kirja saada kunhan alkaa talvi ja lukemiselle on jälleen aikaa.
Tänään petäjänjuuressa kahvitellessani muistin Asterix-sarjakuvasta Opelixin koiran, Idefixin. Se jos mikä oli puidenkaatajien vihollinen nro yksi.
Heräsin jälleen jo 7mältä. Lämmintä on.
Eilenillalla Kajasteella. Jotenkin erikoisen mukavaa jälleen oli ilmassa. "Vanhoja" tuttuja oli Lieksasta ja heidän kanssaan jutellessa tuntui hyvältä olla ihminen, joka muistetaan. Eräs sanoi, että on oikein ihmetellyt kun ei ole minua näkynyt. Mutta miten olisikaan kun näitä tansseja on ollut kovin vähän kohta jo loppuunkaluttuna kesänä.
Tohtorikin oli. Nyt juteltiin koskien suojelusta ja mekanismeista, joita siinä tarvitaan.
Iltasella
Vein kerätyt mustikat ostajalle eikä niitä ihan vähän ollut. Satu osti itselleen kaksi isoa sankollista hieman kalliimmalla hinnalla kuin yritys.
Kun otan mukaan Knin ympäristöstä aiemmin poimitut niin eiköstähän nuita lie jo yli 400 kiloa.
Jospa tässä taas saunan jälkeen suuntaisi humpallusreissulle.
Mitenhän sitä tän ikäinen vielä jaksaakaan?
Tai enpä minä itseäni yhtään vanhaksi nyt tunne. Laihtunutkin olen metsässä ryyhellyksen ansiosta varmaankin muutamat kilot. Tukka ja parta olisivat nyt parhaassa Aananias-lookissa, mutta valokuvauspaikkaa ei ole kunnolla etsittykään. Tekisi mieleni jo parturiin!
Pöydällä olevan partavesipullon (Tabac, original) kyljessä on vuosiluku 1959.
Eilenillalla tuli puhetta lehmistä ja niitähän sitten naarasleijonien jahtaamana unissakin käväisi. Muutenkin jutut jatkuivat.
Napistanssit olivat taas mitä parasta, sosiaalista toimintaa josta ei vauhtiakaan puuttunut.
Tuhkakylän kohdalta keräsin auton alle jääneen jäneksen Vinhan ruuaksi. Lampun valossa irroittelin jo yhden koiven sille yöevääksi. Loput vein kellariin. Pitkäkoipi oli niin hyvin jäänyt renkaan alle, että oli suolistunut samalla eikä kuitenkaan murskaantunut pilalle. Moneksi päivää koiralle raakaruokaa joka sille oikeaa on.
Suonenvetoa ei tullut sillä lähtiessä söin sillivoileipää ja eväänä oli myös suolaista Kallenmätitahnaa ruisleipien välissä. Paistetulla munalla kerrostettuja piirakoita en jaksanut syödä, että olisi siinä ollut jonkun muunkin maisteltavaksi.
Koko pv kuljeskelua sienisatoa katselemassa Pohjoismäen ja Nimettömän suunnalla. Ovat jo nekin seutujen puustot kasunneet niin, että siellä on hyvä kuljeskella, mutta edelleen ne selluliemet vain tulevat apeina kuvajaisina mieleeni kun katson niitä istutuskuusikoita ja männiköitä.
Voi olla, että vielä eläessäni tulen näkemään toiset aukeiksi parturoinnit näillä kunnailla. Ja se on entistä kauheampaa pikatoimintaa kuin vielä 1960-70-luvuilla.
Pohjoismäessä, äitini lapsuudenkodin entisten peltojen metsittyneiltä aloilta paljastui järkyttävä näky. Kiviraunio oli silattu tekopääkalloilla! Äitimaan häpäisemistä kertakaikkiaan!
Millainen pöljä sellaista on voinut harrastaa? Ja mitä varten? Tuollaisia "muistomerkkejä" jotka ovat oikeutettuja oikeilla pääkalloilla tehdyiksi ymmärtää vain Kamputsean Pol Potin terrorin alla eläneiden ja omaisensa menettäneiden laatimiksi, mutta että Pohjoismäessä! Viimeistään tuolla kohtaa kusen niiden kasvoille, jotka äitini maaperän ovat saastuttaneet.
Tajusin kyllä, kuka tuon mielipuolen arpeetin on kyennyt laatimaan. Kyse ei ole enää hulludesta yhdistettynä luovuuteen vaan silkasta hulluudesta.
Historianymmärryksesestä tajua ei pätkääkään!
Haulikollakin siellä oli ammuskeltu aivan äskettäin. Oli pahvilaatikko rei´illä ja savikiekkoja pitkin ruovikoita. Ei siinäkään mitään holttia: puiden keskellä savikiekkoammuntaa!
Taisin muutamia päiviä aiemmin ihmetelläkin siltä suunnalta tulevaa räiskintää. Mitähän varten ne maailmassa ampumaratoja rakentavat ja ylläpitävät?
(kuvassa Pol Pot taustanaan murhaamiensa kansalaisten oikeita pääkalloja)
Neuvoin iltapvllä Smuran perheelle mustikkakankaan Lepolan vastaisilta mailta. Toivottavasti saavat sankonsa täyteen. Siellä oli vielä ihan hyvää mustikkaa joissa ei paljoa saviposkia ollut. Kohta mustikkasato on mennyttä tälle vuodelle.
Saunoin myöhällä. Eskoa muistelin. Hän saunoi tasan kaksi vuotta sitten viimeisen kerran täällä. Meni sitten Suonenjoelle ja sai sydänkohtauksen. Sannalta, Eskon tyttäreltäkin tuli muistelusviesti. Ovat olleet Suonenjoella Eskon kotona koronaa karussa useaan kertaan menneenä kesänä ja nytkin olivat siellä. Asuvat Hesassa.
Valko-Venäjän tilanne on kriittinen. Sadattuhannet siviilit ovat liikkeelleä toreilla ja turuilla. Väkivaltakoneisto yrittää tukahduttaa kapinoinnin, mutta alakynteen taitaa jäädä jos pelkästään haarniskoihin ja kyynelkaasuun luottavat. Tykillä jos alakavat ampumaan, niin sitten tilanne muuttuu. Voittajaa aseiden suuliekit eivät kuitenkaan vielä valaise.
Ensimmäinen kuura-aamu jo! Aurinkoinen pv tulee kuitenkin.
Tuntitolkulla leikkasin siimalla heinikoita. Kulkuväylät ja marjapensaiden alueet ovat nyt kalutut. Joku metsään johtava polku pitäisi vielä aukaista ja ajaa keväällä polttamieni risujen tuhkaa niille paikoille, joissa lupiini yrittää vielä nostaa päätään. Yhtään siemenvaiheeseen ehtinyttä lupiinia ei tälle kesälle päässyt kasvamaan. Nekin kaksi-kolme kukkaa poltin saunanuunissa heti kun nuppuisen päänsä heinikosta paljastivat. Olen kauhea vainolainen minäkin.
Vinhalle on jänes kelvannut.
Tapio soitti Imatranreissultaan. Mustikoista puheen ollen hän pyysi, että jos löytäisin edes yhden sankollisen heillekin. Kittilässä mustikkasato on heikko. Luapsin käydä etsimässä. Hakevat sitten poismennessään jos tarjolle tulee.
Tänä iltana koetan alkaa kyljelleni ajoissa.
Ylös 5.30!
Yöllä ½3lta piti nousta ottamaan särkylääkettä kun kipunoi niin älyttömästi oikeaan koipeen.
Näin unta Miina Äkkijyrkästä ja kyytöistä. Miina oli sahannut yhden lehmän kylkeen aukon ja kiinnittänyt ovensaranat sen törröttäviin kylkiluihin. Ovi lenksotti levällään kuin Miinan elämä ja lehmän sisältä avautuva huusholli oli sekaisin kuin Aittokosken vanhalla koululla kyyttöjen ja peltilehmätaiteiden aikaan.
Keräsin mustaherukkaa yli 8 kg.
Iltasella
Armaalan alapuolen metsäaukion laidoilta ja Pohjoismäen tienvarrelta riivin mustikoita Tapiota varten 2 snk.
Vein Soilalle mustaherukat palkkioksi siitä, että jos hän siivoaisi mustikat näppärimmillä sormillaan. Vein myös pottuja sankollisen ja höysteeksi muutamat niput ryväksiä, että eiköhän palkkio ole vähintään kotuullinen. Kaupassa näkyi roskainen herukkakilo olevan 12,90/kg.
Mustikkareissulla kävin Ruunanrinteen notkon katsomassa. Siellä se häämötti kärrytien pohja edelleen. Piti heittäytyä selälleen keskelle entistä kototietä ja katsella taivaalla purjehtvia pilvenriekaleita. Pian tuntui, kuin kaikki äitini puoleisen suvun aiemmat jäsenet, kuolleet ja yhä elävät olisivat mönkineet selkäpiini alla tien kuntassa. Tuli saakelin haikea olo jota on jatkunut tänne nukkumaanmenoon saakka.
Maatessani sammaleella ja kyyneltä yrittäessäni pyörähti Vinha kainaloon ja laittoi kuononsa rinnan päälle josta katsoa tapitti minua silmiin ruskeilla silmillään. Ymmärsiköhän se muka, että nyt on isäntä murhemiellä?
Ensi yö on lämmin. Lepakoita lenteli jo valoisan aikaan pihalla ja kun äsken kävin ulkona, törmäsi yksi suoraan rintaani ovea avatessani. Lampun valokeilassa niitä töytäilee jatkuvasti. Ne ovat lisääntyneet hyvin.
Jos mulle tulisi äkkiä rahaa jostain ja alkaisin remontteeraamaan tätä mökkiäni tulisi aivan ensimmäiseksi harkittavaksi ja suunniteltavaksi, kuinka suojella vintillä asustelevat lepakot?
Illasta oli jälleen lentokusiaisten karkelot peltikatolla. Niitä on nyt jokaisella tasolla, maassa ja portailla. Vinhan vesikuppiinkin niitä on hukuttautunut. Ne eivät pure eivät pistä, mutta merkillinen evoluution lisääntymiseen liittyvä tanssinremellys tuokin.
Tekisiköhön ihminen samoin jos sillä siivet olisi? Kävisi siinä pauke ja jytke kun satakiloiset keijukaiset peltikatoilta alas jytkähtelisivät.
19.8.2020 keskiviikko
Valko-Venäjällä protestit jatkuvat. Valtion väkivaltakoneisto ei ole vielä vaihtanut puolta. Putin on ilmoittanut, ettei Venäjä puutu naapurinsa "sisäisiin asioihin". Kuka uskoo? Kyllä sillä jokin tuonkin vakuuttelun takana on.
Koronasta on niin paljon surinaa jokaisessa tuutissa, ettei sitä normaalijärjellä varustettu enää siedä kuin rivin päivässä. Mitä "hetkihetkeltä"-seurannasta on kenellekään hyötyä saatika että siitä sivistyis tai tietomäärä jollakin alueella aivoissa kasvaisi?
Koronaa paljon järkyttävämpi on katastrofi joka sattui Mauritiuksella kun päällystö alkoi viinanjuontijuhlansa öljytankkerin kabinetissa. Nyt siellä elonkehä menettää jälleen yhden koskaan korvaamattoman koralliriutan kun katkenneesta tankkerista kaikki öljy on mereen huuhtoutnut. Miljardikaan koronaan kuollutta ihmistä ei ole sen arvoinen menetys maapallolle. Päin vastoin.
Käärin heti aamusta, ennen puuroa jo, vanhojen mansikkapenkkien muovit pois. Sheivasin jo aiemmin siimaleikkurilla kaikki puskat ja muovit lähtivät hyvin laudanpätkän päälle rullautumaan.
Pitää Hommoojalta hankkia syysistukseen uudet taimet jos vain ehtisin kaivella juurakot pois, muokata, lannoittaa ja kalkita alueen. Saas ny nährä.
Harkitsen Knissa käyntiä. Ja kohta en enää harkitse vaan lähden käymään. Leipomolta viemisiä, bensaa Torakorvelta ja mustikoita Soilan pakastimesta Anelmalle.
Peräkrryyn pilkkeitä ja mitähän vielä?
Kun klo on 12 lähden ajeleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti