Pyörä on moneen kertaan tarkistettu ja pakkaukset litistelty tiiviisti kärryyn ja sivulaukkuihin.
Huomenaamulla lähtö. Reitti Kajaanista Suomen itärajaa myötäillen Kotkaan.
Kotiporukka pärjännee iliman minuakin, isoja ovat pojat jo. Huolet kaiten liittyvät lähinnä siihen, mitä miehulaiset iltaisin ja öisin mahdollisesti kaveriporukoissa puuhastelevat. Muistavat nyt sitten Vinhan huolehtia lenkityksineen, siitä monasti mainitsin.
Ennen yhdeksää vielä kovaa sadetta. Säätietojen ja sadetutkan mukaan märkyyden pitäisi poistua aamupvllä.
Pyörä ja sen perään kytketty peräkärry on pakattu jo niin, ettei sitä auota ennen kuin ensimmäisessä telttaleirissä joka lienee Kuhmon huitteilla. Ruokatarpeet on helppo ottaa sivulaukuista kun nälkä alkaa kurnia.
VK toi H:n pakettiautolla kun klo on 8.40. Juodaan lähtökahvit ja teet ja sitten matkaan.
Aivan alkumatkan (Kuluntalahti) paikkeilla oli päivien takainen myrsky kaatanut valtavasti metsää kahtapuolen tietä. Leihunmäessä typerehdin yritttämällä polkea se ylös. Mykräkuumekin oli ihan äsken joka kuntoon vaikuttaa edelleen. H polkaisi rinteen kevyennäköisesti maastopyörällään. Siinä välitykset ovat ihan toiset kuin minun maantiepyörässäni.
Säikähdin joka tapauksessa sitä, kuinka mäen polkaisuyritys otti henkeen sydämenjyskytyksineen.
96 km
1. Rysäleiri hiekkamontussa jonka laajuus on kammottava ajatellen sitä tuhoa, jonka sekin soranotto asvalttien alle ja betonin tekoon vuosikymmenten aikana on luonnolle aiheuttanut. Kuhmoon on matkaa 8 km. Jos vauhti on jatkossakin tämä, ei se ole optimaalisesti ajatellen hyvä asia. Jotain pitäisi ehtiä katsellakin.
Laitettiin kaasukeittimellä Italianpataa jonka sekaan valmiiksi paistettua hirvenlihaa. Keitin itselleni kahvit. H ei kahvia juo, teetä vain joskus.
2.7.2020 torstai
Klo 06.10
Pötkyilen teltassa vielä. H kuulostaa kuorsaavan omassaan. Itselläni nukkuminen oli neljän jälkeen enää lumetorkahtelua. Johonkin aikaan yöllä sataa romautteli napakasti. Nyt ilmanlaadusta ei vielä tiedä millaiseksi kääntyilee. ½pilvistä netin sääkartalla jokatapauksessa.
Tänään varmaan ehditään jo Lieksaan.
Panin kahvi- ja puurovedet kiehumaan.
Joku nainen oli lenkillä kolmen koiran kanssa. Kaksi pientä valkeaa oli irtaallaan ja ne kävivät tervehtimässä. Toisen nimi oli Helmi. Värikkäästi pukeutunut lenkittäjä kutsui ne pois tervehtiessään minua.
Juotiin kahvit ja teet huoltamolla. Siihen tuli ambulanssi jonka henkilökunnasta tunnistin toisen samaksi, joka silloisen parinsa kanssa jututti minua torikahvilassa kun oli menossa Vartiukseen ja Venäjälle 2014; sanoivat pilke silmäkulmassa, etteivät he ainakaan tule minua sieltä hakemaan. Nyt ihmeteltiin muuten vain matkantekijöitä.
Kaupasta evästäydennykset ja matka jatkui.
Näillä kunnailla sotamuistomerkkejä riittää.
Jonkeria ennen pysähdyttiin Heinäjoen sotaamuistelevien alueella. Siellä tykit ja panssarit olivat entisillä sijoillaan eivätkä kivenjärkäleistä vyörätyt panssariesteetkään olleet liikahtaneet sitten viimenäkemän. Ehkä sammalta kivien pinnassa hitusen enemmän. Mitenhän kauan ne ketään enää hätkäyttävät kun osalliset ovat pian kuolleita kaikki ja me lähijälkeläisetkin harmaapartoja ja koukkuselämuoreja jo?
Käytiin myös korsukylän polku kulkemassa (tieltä 600 m). Kovasti oli sammal jo paikan maisemoinut kuten pitääkin.
Yksi matkapyöräilijä oli lähtenyt Lappeenrannasta Ouluun. Sitä ennen jututti meitä myös mies, joka oli menossa pyöräillen Kiuruvedelle.
Klo 06.
Eilisen polkaisun mitta 91 km. Illalla en jaksanut kirjiä mitään vihkoon.
2. Rysäleirimme pykäistiin Nurmijärven kyläläisten laavurantaan. Rysän kate ropisee sadepisaroiden tahtiin.
Oltiin tässä eilenillalla noin klo 21. Tehtiin tulet, keiteltiin potut jotka syötiin sipulimaidon kera. Ruisleipää höysteenä.
Tälläkin paikalla olen leiriytynyt aiemmin. Kiersin silloin Kainuu-Pohjoiskarjala lenkin ja poistuin Lieksasta Kolilaivalla Pielisen ylitse Juukaan. Olikohan vuosi 2011? Löytyisi senkin kierroksen tarina blogista jos viitsisi etsiä.
Maisemat eivät isosti ole muuttuneet. Jos missä silloin oli aukkohakkuu, on se nyt risukoitunut läpitunkemattomiksi selluliemitarpeiksi ja uusia aukkoja on raiskattu niihin metsiin, joita silloin vielä pystyssä oli.
Jongunjoen "säästömetsikkö" on säilynyt kutakuinkin entisellään kilpikaarnapetäjineen. Vain tuulen kaatamia honkia maassa pitkällään enämpi, mutta se on niin luonnollista, että niitä ei edes merkille pane.
Tänään suuntaamme Lieksan jälkeen Ilomantsiin päin, poluille, joita en ole polkenut enkä ehkä autollakaan ajellut.
72 km.
3. Leiri Kitsin (maatilamajoitusta) alkuperäisestä käytöstä jo kauan sitten poistetun koulun ja sen ulkorakennusten nurmella josta nousi telttoja pystyttäessä mustanaan mäkäräisiä. Piti laittaa nahkaan kovasti kookosöljyä, että olo helpottui.
Käytiin uimassa vähän matkan päässä olevassa järvessä. Ruuat ja iltakahvit keiteltiin kotakatoksessa. Sitä ei oltu pitkään aikaan käytetty. Oli se muutenkin jäänyt jo tekovaiheessa hieman kesken.
Majoitustoiminta lienee menossa alamäkeen tällä paikalla. Talosta on paikkaa pitäneen pariskunnan vanha isäntä kuollut neljä vuotta sitten ja näyttää äkikseltään siltä, että maailmalta kotiutunut paksupoika ei saa yritykseen enää puhtia. Vanhaemäntä on jo loppumatkalla elämässään. Alakuloista.
Lieksassa syötiin paikallisessa leipomossa lohikeittoa. Kaupan pihassa jututettiin raskain lastein matkalla olevaa helsinkiläistä ikäistämme miespyöräilijää. Oli käynyt jo Lapissa ja matkalla mutkien kautta takaisin Etelään. Ketjupolttaja.
Mähköntiellä käytiin VukelonpoikaPertin pihassa, mutta mies ei ollut kotona. Jätin lapun käynnistämme ovenhuullokseen. En laittanut nimeä, mutta kuvan piirsin. Saattaa se ihmetellä vähän aikaa.
"Biosfäärialueen" tolpan kohdalla Jouni soitti Raumalta.
Tapiokin Kittilästä kohta.
Amarin lähetti viestejä Treelta. Ei vielä tiennyt, montako tulee Eliaksen yo-juhliin 1.8..
4.7.2020 lauantai
Klo on 6. Heräsin jo neljältä jalkakramppiin. Käet ja sepelkyyhkyt pitäneet soidinmenojaan koko nousevan aamun. Olin kuulevinani myös sellaisen linnun ääntä joka tuli kuin peltisankossa pitäisi kolajavaa konserttiaan. Sitä ääntä olen kuullut aiemmin Suomussalmella ja Savonlinnan järviseudulla, mutta en muista nyt linnun nimeä (härkälintu?).
Aamulla lähdettiin Kitsin leiristä 8.40. Tie muuttui pian sorapintaiseksi jota on raskaampi kuorman kanssa polkea. Mäkiäkin ihan nokko sekä ales että ylös.
Leiri nro 4. Ansalan maatilamajoitus, sisätilat
94 km
Klo 23. On saunottu, syöty ja asetuttu jo huonesiimme lämpimien vällyjen väliin vanhojen hirsien napsiessa ääniään ympärillä. Tänne osauduimme maantievarren P-paikalle Mekrijärven rantaan kokka pystyssä ja kovassa tuulessa seilanneen veneilijän (Hassinen) opastamana. Satoi rankasti, mutta hellitti hieman Ilomantsin kirkonkylää ohittaessamme. Olimme täällä klo 20 jälkeen ja meidät otti vastaan keski-ikäinen, pienikokoinen, pirteä nainen.
Tilalla on maisemanhoidollisissa tehtävissä kyyttökarjaa. Ei muuta maatilatoimintaa, jos oikein ymmärsin. Häkissä ohikulkeville muriseva iso koira. Kissakin, joka on ristiriidassa sen kanssa, että emäntä kertoi lintujen monipuolisuudesta tilan mailla; olisi vielä monipuolisempi kun kissan nimi olisi "Ammuse".
Päivästä muuta:
Hattuvaarassa tsasouna ja hirsiaitta samassa pihassa.
Taistelijan talossa syötiin lohisoppaa. Poika, joka ravintolaa pyörittää kertoi asuneensa kouluaikanaan Rautavaaralla ja että isänsä asuu siellä edelleen.
Tienvarren näkymistä jäi mieleen sonni, joka suurine palleineen kaitsi haaremiaan. Vasikoista päätellen sen siitostouhut olivat tulostakin tuottaneet.
5.7.2020 sunnuntai
Heräsin 3.30. Pyöriskelyksi meni ja klo nyt 4.30. Liian pehmeä peti.
Ulkona tuulista, pilvistä, mutta nyt ei sada.
Ruisrääkkä rääkkää kurkkuaan laitumien laidoilla. Niitä oli Venäjänkin puolella joka kylässä. Erityisesti muistan Hyrsylänmutkan rääkän jota yritin päästä jopa näkemään, mutta aina se vain karkasi näkymättömiin ilkkumaan kamalalla äänellään.
Tässä talossa on hirret jätetty sisältä päällystämättä, mutta ulkopuoli on pilattu 1960-luvun muodilla, asbestia sisältävillä mineriittilevyillä. Jos ne poistaisi, siistisi hirsien pintoja ja kengittäisi mahdollisesti lahonneet alahirret niin talo olisi varsin komea. Sisälattiatkin on pilattu kovalevypäällysteellä ja luulen, että monta kohtaa on laho jo pehmittänyt. Pitäisi siis aukaista lattia kauttaaltaan ja laittaa uusiksi sekin. Peltikatto on hyvässä kunnossa, että eivät säät ainakan sitä kautta kiinteistöä kovasti kouri.
Olisi yritettävä vielä nukkua. Majoitukseen kuuluva aamupala on klo 9.
Täältä kun poistumme, käymme Ilomantsin kylällä kaupassa ja lähdemme polkemaan Värtsilän suuntaan. Toivottavasti ei enää sada.
Leiri 5
79 km
Klo on 23. Viritimme rysät niin erikoiseen paikkaan, etteipä ole kohdalle sattunut ennen. Olemme puiden latvojen tasalla Värtsilän lintutornissa. Toiseksi ylimmässä kerroksessa on sen verran katostakin, että jospa emme kastu sillä luvassa on kovaa sadetta ja tuulta.
Minulta unehtui teltan suojaosa Louhikosken laavun pajupehkon päälle kun nostin sen kuivahtamaan ruokailumme ajaksi. Täytyy jostain kaupasta pressu hankkia sillä sisäosa ei pidä vettä lainkaan ja muutenkin on kovin suojattoman oloinen.
Ruokailtiin tornin ylimmässä kerroksessa. Näköalat eivät sinällään ole kummoisetkaan, peltoja vain ja viereisten vanhojen petäjien vänkyräiset latvat. Muuttoaikoihin täälläkin lienee lintubongailijoista tunkua. Nyt näkyi lokkeja, jokunen naakka, töyhtöhyyppä ja variksia. Kauempana siintävät rajavaarat joiden laella näkyi vahtitorneja. Nyt siellä lienevät kamerat vahtimassa luulotautisten ihmisten maailmaamme.
Ilomantsissa käytiin kaupassa. Sitten puhkesi H:n pyörästä eturengas. Se paikattiin huoltoaseman pesuhallissa.
Parppalanmäen turistipyydyksen pihalla käytiin. Turistit näpsivät kännykkäkuvia. Tuskin edes ajattelevat, mitä kuvassa on kunhan vain räpsitään. Historialliset kohteet ovat vain väriläiskiä joita lähetellä somea täyttämään. Jos kuvauskohteen historiasta joku jotain erehtyisi kysymään, suu menisi kyllä pyöreäksi.
Korpiselän tienhaarassa risteykseen pysähtyi kolmen rajavartijan miehittämä paketiatuo. Jututettiin tovi heitä. Kysyttiin kurillamme, että jospa veneilisivät meidät Pyhäjärven ylitse niin ei tarvittaisi kiertää. Hyvä etteivät tosissaan ottaneet. Leukailivat, että olisihan se yksi vene niin suuri, että mahtuisimme, ja helikopterikin...
Korpiselästä muistan Paavolaisenkin maininneen sota-ajan rintamallakäynnin yhteydessä. Olikohan siellä jo silloin jokin korpihotelli?
Majavanpesä oli jossain tienvarren jorpakossa. Kurki poikasineen samalla suolla.
Talojen pihoissa yleisenä hansa- ja valamonruusupuskat.
Mehiläistarhoja siellä täällä. Tämän lintutornin juurellakin muutamia hunajatehtaita.
Näiden seutukuntien peltojen viljavuus on samaa luokkaa kuin Aunuksen Karjalassa ja muualla Laatokan vaikutuspiirissä.
6.7.2020 maanantai klo 3.24
Heräsin siihen, kun jalat alkoivat kastua makuupussin perällä. Könysin ulos ja siirsin rysääni metrin verran eteen päin pois ylhäältä lotisevan vesiputouksen kohdalta. Kävin alhaalla kusella ja kuuntelin, kun ruisrääkkä karhenteli täälläkin.
Nyt harmittaa se suojuksen unohtuminen!
Tuulee pirusti. Jos kaiteet puuttuisivat, niin teltta lentäisi huitsin nevadaan. Voisi lentää asukkaineen päivineenkin.
Klo 7.30. Sain unen päästä vielä kiinni. H nukkunee vielä. Tuulee edelleen rajusti, mutta kuivaapahan tämä suojaton rysä. Pitää muut rytkyt ja makuupussi sitten kuivatella jossain muualla.
Huonosti nukuttu yö. Olkapäihin ja käsiin koskee. Otan panadolin.
86 km
Edelleen ollaan saman maanantain puolella kuin Värtsilässä (klo nyt 23.30). Rysät viriteltiin Kesälahden uimarannalle, suojaisan puustokuvion mutkaan. Tuulee Taipaleenselältä. Saaria, niemiä ja lahdelmia sisältävä Pyhäjärvi ulettuu aina Venäjälle saakka. Rannassa oleva jonkinlainen hiekkatönkyrä pidättelee pahimmilta puuskilta.
Muuten oli hyvä päivä polkea vaikka Niiralan raja-asemakylän kahvilasta kun irtaannuttiin, alkoi kohta sataa lotistella jälleen ihan mukavasti. Sitä ei onneksi kestänyt kovin pitkää matkaa ja Kiteellä jo paistoi aurinko.
Kierrettiin Korkeakosken kautta. Mäkeä ja mutkaa riitti silläkin polulla.
Kiteellä evästäydennykset. Jäätelöt kioskilta. Minun tötteröpallo putosi kadunvarren petäjäisiin roskiin.
Yksi onnettoman laiha ja likainen kaveri kaiveli kaupan edustan roskiksen tyhjäksi etsien panttipulloja ja ruuantähteitä. Kun roskat olivat astiasta kaikki pois, mies sulloi niitä hätäisesti takaisin. Kahvinpuruläjää ja karkkipapereita se ei saanut kynsillään otetuksi.
Säälitti minua tuo aasialaiset piirteet omistava inehmo. Jos olisi ollut ylimääräistä, olisin varmaan käynyt jotain kouraan tyrkkäämässä. Paikalliset pari pulleamahaista miestä kaupan edessä tietenkin tunsivat tuon onnettoman, mutta eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota. Minusta mielenkiintoisin hemmo koko kylässä ihan jo siksi, kun kysyy vastauksettoman kysymyksen, mikä on ajanut hänetkin tuohon jamaan? Voi olla viina, mutta voi se olla jokin muukin asia. Onnettomuus, arjessa pärjäämisen osaamattomuus, lievä kehitysvammaisuus, peräkammarin pojan äidin kuolema...
Paksuhkopohkeinen pyöräilevä pyöreä rouva jututti kaupan pihalla. Hänessä ei ollut mitään ihmeteltävää.
Tokmannilta ostin 5x3 pressun rysänsuojaksi. Maksoi jotain 4 euroa.
Kiteeltä lähdön jälkeen kova vasenvastalaitainen tuuli. Kesälahdella oltiin klo 20.00. Kaupasta hain piimäpurkin ja 2 banaania. Kohta piimäpurkki putosi makuualustan kiilauksesta kärrynpyörän alle ja losautti sisuksensa asvaltille!
Keitettiin seitikeitto johon pakastevihanneksia, sipulia, pippuria ja kipparijuustokermaa.
Uitiin. Vesi kylmää. Ranta on kovin matala pitkästi eikä kovin sileäpohjainenkaan.
Täällä on huussikin, ettei puiden juurilla tarvitse kyykistellä.
Nukuttaa kovasti.
Tapio soitti aiemmin illalla Kittilästä.
Leiri nro 7
67 km
Klo 21.30
Nukkumaluodoksemme valikoitui urheilukentän aidan ulkopuolelta hyvänoloinen laitatasanne.
Keitettiin kasvisrikas nakkikeitto. Syönnin jälkeen uimaan hiekkarannan kohdalta Saimaaseen.
Nukuttaisi, mutta kentälle tuli muutaman nuoren kovaääninen lapsikuoro hyppäämään korkeutta. Hyppyjen lomaan kuului vittuperkelesaatanaperseeseensattuu. Muutenkin tuo anatomiaan perustuva sivistysanasto tuntui olevan hyvin hallussa. Raotin vetoketjua sen verran, että näin siiderin ja energiajuomien antavan sanastolle sopivaa kaikupohjaa.
Ei nuoret kauaa paikallaan viihtyneet, että mitäpä nuista. Heidän reviirillään oltiin, että eipä passaisi mennä vaitiolemista pyytelemään.
Pyöräillessä on syöty ahomansikoita, mustikoitakin. Panin merkille valtavat saniaislehdot joita kaikkialle tunkevien lupiinien lisäksi näillä lakeuksilla hyvin kasvaa. Tammiakin alkaa jo siellä täällä olla ja haapapuut turpoavat komeiksi varreltansa.
8.7.2020 keskiviikko
Heräsin 4.30 varisten raauntaan. Tikkakin kävi ylhäällä harjanteella olevia petäjiä nakutuksillaan rytmittämässä. Muitakin lintujen ääniä on koko ajan kuuluvilla.
Reidet kipeät. Siis niin kipeät, että otin tabletin.
Leiri nro 8
81 km
Imatra. Rysät viritettiin saman urheilukentän läheisyyteen kuin mitä minulla oli silloin, kun tulin rajan ylitse Suomeen 2014.
Parikkalasta lähdön jälkeen tuli Veijo Rönkön patsasateljeen pysäkki. Sen verran vilkaistiin portilta aitaukseen, että veistoksia nähtiin. Kioskilla join kahvit, H jäätelön. H osti muikkukauppiaalta paistettuja kaloja pakettiin. Ne syötiin erään lammen rannassa olevalla uimapaikalla. Uitiinkin. Kala ei napannut vieheeseen eikä onkeen jossa syöttinä leivänmurunen.
Simpeleellä jututettiin v 1980 uransa aloittanutta polkupyöräkauppiasta. Rakennuksen takana kauempana oli ilves (tai julmetun suuri kissa) narunnenässä portailla makaamassa.
Mutkainen ja mäkinen oli jälleen museotieksi merkattu taipaleemme.
Täällä Imatralla oltiin kahdeksan maissa illalla. Käytiin ensiksi nielemässä pitsat Rossossa. Pitsa oli hyvää ja tarjoilija asiallisen kiva, mutta kahvi aivan yhtä kaameaa kuin kaikissa rossoissa kautta Suomenniemen. Eikä edes palasokeria ollut tarjolla!
Taito se on sekin keittää niin tasaisen yrjöttävää kahvia kaikissa saman ketjun ravintoloissa.
Poikia heittelemässä frisbeekiekkoja tästä ohitse menevällä radalla.
Nyt aamulla klo 05.30 heräilin paskatukseen. Kävin uimarannalla etsimässä huussia, mutta ei sitä enää ollut. Puskaan piti kyykistyä jälleen.
Jokimaisemaa kuvatessani vastapainoksi löysin rantaan kipatun kumimattovuoren. Se lienee lojunut asemissaan jo monta vuotta. Muutenkin urheilukentän alue oli kovin hoitamattoman oloinen.
Leiri nro 9
60 km
Klo 23.30
Olemme nyt Lappeenrannan kohdalla Saimaan kanavan suun läheisyydessä kivipohjaisella rannalla.
Pullasorsia ja lokkeja ollut seuranamme. Narskuttavat yhä edelleenkin vaikka yön hiljaisuus olisi nyt tarpeen.
Tänne tullessa ajettiin pitkät huikoset Nuijamaalta lähtien Saimaankanavan vartta kulkevaa pyöräilyreittiä. Sille päästäksemme piti jopa pientä lossia käyttää. Sen läheisyydessä olikin sopivasti pöytä ja tuolit jossa aterioitsimme keitetyt kananmunat ja muuta pientä, kahvit ja teet. Siitä hurautti pyöräilevä pariskunta kiireellä ohitse. Tienlaitaan pysäköi myös autoileva yksilapsinen perhe, joka kävi pojalleen näyttämässä pikkulossia.
Tullessa noiduin koneen kanssa tienviertä raivaavan konekuskin järjenköyhyyttä kun se pyyhkäisi erään postilaatikon takana ison kuusen juurella olevasta kusiaisipesästä puolet pois vaikka mikään pakko ei olisi ollut työntää vehjettään muutamaa pajua murskaamaan.
Nykyään kaikki luonnon tahallinen särkeminen sattuu mieleen. Turhaahan tämä hempeilyni maailmantilan jo tällä mallilla ollessa on. Pahasti myöhässä ollaan sivistääksemme tältä kohtaa järkemme juoksua.
Nyt nukuttaa.
94 km
Klo 23.55
Leiri nro 10
Vaalimaa. Yöllinen majoittumistonttimme sijaitsee tällä kertaa kujalla, jonka toiselta sivustalta kuuluu autiona yössä pojottavaan teollisuushalliin unehtuneen kompressorin tms ajoittainen käynnistymien ja hurina ja toisella puolella pienen rivitalopätkän takaovien eteen tempaistu tienpätkä.
Rakennus on kovin huolimattomasti, kuin kiireellä venäläiseen malliin pykätty. Lie alueen yritysten reissulasseille ja -mirkuille somisteltu. Voisin kuvitella, että "iloisten" ihmisten välitysosakkeinakin ovat toimineet.
Oven pielessä oli sähköpistorasia josta ladattiin kännyjen akkuja. Myös varavirrat pantiin täyttymään. Ruokaltuamme olimme kypsiä ojentautumaan telttaan.
Lupailee sateita huomiselle aamulle. Sovittiin heräävämme aikaisin, että saadaan teltat kuivina kootuksi.
Eilen Lappeenrannan torilta H hankki savulohta matkaevääksi. Minä join torikahvit. Eikä me sen enempää kaupungissa kierrelty, paitsi että lähtö viivästyi koska tuli rankka sadekuuro jota karkuun pääsimme erään marketin lipan alle.
Vainikkalan lakkautetun koulun katoksessa nautimme sen savulohen ruisleipien kera kitusiimme.
Jututin miestä, joka käveli sorkkarauta ja vasara käsissään pihamaan lävitse. Koulurakennus on rakennettu 1967. Oppilaita on silloin ollut paljon, mutta nyttemin koulu on ollut hiljaisena kauan aikaa. Ikkunan lävitse näkyi ilmoitustaululle jossa vuosiluvut 1985 ja 1986 olivat esillä Hippohiihtojen tuloslistojen yhteydessä.
Vainikkalan kohdalta viimeinen sotakorvausjuna Venäjälle on kulkenut v 1952.
Keltanot muistan ja valamonruusut. Niiden kukinnoista merkintöjensä mukaan Paavolainenkin haltioitui.
Ylämaan Korupirtti tarjosi maksua vastaan kahvia ja jäätelöä ja täytti maksutta veissäiliömme. Mukavan tuntuinen paikka. H käväisi Ylämaan kyläkaupasta evästäydennykset.
Joutsenkosken myllystä luin tietoja. Nykyiset rakennukset on rakennettu 1914, aiemmat ovat tuhoutuneet tulipaloissa. Mylly jatkaa perheyrityksenä edelleen. Ruis on pääraaka-aine jota paikalliset jauhattavat (ruispeltoja nähtiinkin matkan varrella useita).
Upeita paikkoja nämä tällaiset.
Ja sitten vain poljettiin, ja kovaa! Nyt älytön väsy.
70 km
Leiri nro 11
Klo 21.30
Rysät ovatten nyt Karhulan Eililän hautausmaan huoltorakennuksen takapihalla lehtevän puuston ja nurmikon rajalla. Siirtolava ja traktorin peräkärry antavat vähän näkösuojaa ohitsekulkevien suuntaan. Lähellä on myös jonkinlainen siirtolapuutarha, mutta ilman mökkejä.
Nyt vuorostani minä kävin kauppalenkin kylälle. Laitettiin potut tulelle ja syötiin se Kivikylän lihapullien ja valmiskastikkeen kanssa. Rupesi satamaan vettä, mutta onneksi oli iso pressu josta saimme hieman keppien varaan suojaa syönnin ajaksi.
Uudehkon huoltorakennuksen yhteydessä on auki olevat wc-tilat ja siellä bideesuihku. Koska lattiakaivokin oli ja hyvin suojellut seinät, kävimme siellä myös kokovartalopesulla. Että luksusta sen verran.
Tänne tultuamme katseltiin hautausmaan kivipaasien nimiä sillä silmällä, että löytyisikö Per-Olle Lilierosin (k. 1970, sammunut suku) hautakivi sattumalta. Mutta eipä näkynyt. Olisi pitänyt etukäteen tiedustella.
Päivästä muuta:
Aamulla lähdimme Vaalimaan parkista heti klo kuuden jälkeen. Virolahdella, kaupan katoksessa ja kaupassa pitelimme sadetaukoa jonkin aikaa. Otimme myös vähän palasta kun aamupuurot ja -kahvit jäivät keittelemättä. Lisäksi kävin R-kioskissa juomassa pullakahvit.
Virolahden ja Haminan välinen pätkä olikin märkää kyytiä. Satoi välillä niin rankasti, että jossain jyrkässä alamäessä pyörä meinasi lähteä vesiliirtoon. Vesipisarat sattuivat poskiin ja silmiin, mutta avopäiseen kallooni eivät. En hallitse edelleenkään kypäränpitoa päässäni enkä muitakaan lippiksiä kaipaile.
"Samuli Paronen syntyi Virolahdella vuonna 1917. Hänen isänsä taisteli sisällissodassa punaisten puolella ja kuoli vankileirillä vuotta myöhemmin. Äiti kuoli influenssaan, kun Samuli oli 14-vuotias."
Samulilta löytyy tällekin korona-ajalle sopivat sanat: "Meidän sairaanhoitomme ei ole ihmistä vaan yhteiskuntaa varten." Miten totta toisinaan!
Haminaan saavuttuamme pysähdyttiin liikenneympyrän luona olevan Pyhän Johanneksen kirkon ovensuulle ja lampsimme märkine kamppeinemme eteiseen tarkistaaksemme tulevan sadetilanteen kännykästä. Meidät kutsuttiin sisälle kirkon esittelyä kuuntelemaan ja juomaan kahvit ja teet. Ei siinä paljoa kerenneet vaatteen kutjut kuivua, mutta sade onneksi lakkasi, että voimme jatkaa matkaa. Esittelijämummelit olivat varsin herttaisia matkamme ihmettelijöitä.
Ennen kuin poistuimme kaupungista kävimme satamassa kierroksen. Erityisin näky oli yksijalkainen lokki. Muu esillepantu oli mitä oli; veneitä, laivoja, kuunareita, kaljankittausaitauksia; aina janoa ja nälkää näkevän, pulleaksi turvonneen lajimme juottoloita ja syöttölöitä. Siis sitä kaikkea, mitä ihminen ympärilleen ripottelee pykääpä se asumuksensa minne tahansa. Kuustakin on jo kiikaroitu näkyviin siellä käyneiden avaruusalusten kaapelinpätkiä, ja kai ne Marsissa robottimönkijöiden romut jo ovat ruostetta pintaansa saaneet.
Sepelkyyhkyt pitävät kujerruskonserttiaan lehvästössä, mutta eipä taida uneen pääsyä haitata oli sen verran rasittava päivä.
Herättiin märkään oloon vaikka sisälle saakka ei yöllinen kova sadekaan tunkeutunut. Minun telttarysäni ei pressun alla kastunut muusta kuin itseni höyryistä. Saatiin lisäksi nekin melkoisen kuivaksi koska aurinko alkoi lämmittää.
Fasaanin ronkunta oli melkoista jossain vaiheessa aamuyöllä. Lie joku pyrstökäs käynyt ihan teltankin vieressä niin hyvin se huonokuuloisiin korviinikin osui.
Kun aamupala oli syöty, polkaistiin toistakymmenen km:n matka Kotkaan.
Yksi ihmetapaaminen sattui Veikko Lavin naamankuvaa seinässään pitelevän rakennuksen kohdalla. Katsoin bussipysäkillä odottelevan miehen kasvoja ja samassa välähti, että sehän on Kaleb! En ole nähnyt en kuullut miehestä liki kymmeneen vuoteen. Kerettiin siinä muutamat sanat vaihtaa ennen bussin tuloa. Annoin numeroni, että soittelee jos tulee Kajaanissa käymään.
Katariinan vesipuisto oli mukava paikka. Kovasti oli kansaa liikkeellä. Kierrettiin polut ja sillat ja satamalaiturit jossa ökyveneet auringossa kiiltelivät.
Rannalla oli aikamoiset parvet piknik-ihmisten vihaamia valkoposkihanhia. Jokaisen pitäisi käsittää, että kaikki luonnollisesta poikkeava eläinten käyttäytyminen johtuu ihan siitä itsestään. Pullasorsat; onko niitä 1800-luvulla ollut?
VK olikin sitten jo sataman perillä odottelemassa pakettiauton kanssa, että se siitä Kotkakierroksesta.
Pantiin pyörät ja kärryt kyytiin, käytiin merihenkisessä (Junnu Vainio) ravintolassa syömässä mausteiset lohikeitot ja lähdettiin kurruutamaan kohti Savoa.
Tälle pyörämatkalle tuli mittaa yhteensä 903 km.
Unimäessä. Klo on 5 aamulla.
Jäin pyörineni ja kamppeineni kyydistä Siilinjärvellä. Kävin äsmarketissa ja Lidlissä. Toisesta pottuja, sipulia, banaania, piirakoita, leikkelettä ja jäätelön. Toisesta pähkinäsekoituspussin, appelsiinimehua ja piimää. Ne mahtuivat kyytiin.
Lidlin edessä oli irtolaattoja ja kaatua mätkähdin kun eturengas sattui niistä tehtyyn pinoon. Vasempaan kyynärvarteen tuli runtu ja oikea alkoi vihoittelemaan koska se sattui pyöräntankoon. Ensimmäinen haaveri koko matkalla.
Kävin isän ja äidin haudalla, ajelin hiljaksiin kylän iltahiljaisen raitin päästä päähän. Panin kivipaaden päälle salmiakin muotoisen pikkukiven jonka poimin Kotkan satamasta.
Otin muutamia valokuvia joille kuvittelin aihetta olevan. Kylän raitilla ei ketään tuttua näkökenttään eksynyt, lie kaikki kuolleet niin kuin aprikoin viimeksikin Siilissä käydessäni. Veljien luona oli aikeeni käydä, mutta etelä-länsitaivaalle alkoi kohota mataen liikkuvia mustia pilviä, salamoida ja jyrähdelläkin, niin jätin alamäkeen ajamatta.
Läksin polkemaan Iisalmeen päin 5-tien suuntaisesti kulkevaa pyörätietä. Ennen Varpaisjärven tienhaaraa kuvasin entisen Kemiran, nykyisen Yaran tehtaan sivutuotevuoria.
Aikoinaan listasivat Siilinjärven maan rumimmaksi kirkonkyläksi sen pohjavesiin ulottuvien soramonttujen takia, mutta nyt asetelman voi kääntää kolminkertaisesti toisin päin sillä maisemaa rumentavat kipsivuoret ylettynevät jo Nilsiän Tahkon korkeudelle (sinnehän kipsiä oli aikomus hihnakuljettaakin joskus korotukseksi).
Eivät nuo kipsitunturit Siilinjärven esteettistä imagoa kohenna vaikka soramontut onkin saatu maisemoitua. Kun tietä jatketaan Varpaisjärvelle päin, näkyvät Yaran kaivoksenpuoleisen ilmansuunnan sivukivestä kasatut vuoret pitkälle Koivumäkeen saakka.
Olisinkohan vielä siellä töissä jos kantti olisi 1979-80 antanut jäädä maanrakennus Hartikaisen palkkalistoille? Ajatuskin hirvittää! Armeijan jälkeinen yksi vuosi riitti minulle. Ja paska firmakin se silloin työläisilleen oli vaikka maksoikin kohtalaista palkkaa. Siellä nuoleskelu oli kunniakasta, ei kritiikki. Mutta mitäpä silloin vielä työelämän kovista laeista tiesin.
Matkan varrella olevan, nuorena tutuksi käyneen Pantzarin kaupan pihamaa oli rojun vallassa. Kauppias Roope Pantzarin tytär Minna on Ylellä taloustoimittajana, että rahamaailman perintö on ainakin jatkunut jos kauppaaminen suvulta jäikin Roopen elämänjanan kestäväksi.
Petäjämäen seutuvilla ukkosrintama tavoitti minut. Olin ottanut juuri valokuvia maatalosta, jonka navetta- ja tuorerehusiiloa olin rakentamassa 70-luvulla. Kovin oli alakuloinen piha. Asuintalokin kovasti rempallaan. Olisi tehnyt mieli mennä ovelle koputtamaan, mutta arvelin sen olevan tahditonta kun ei talossa liikettä näkynyt. Karjaa ei aitauksissa ammunut, mutta niiden tuore haju kyllä leijui seudun yllä. Navetassako lienevät vaikka ei mikään pihatto olekaan? Myös rehua oli tehty.
Silloinen isäntä Janne lie kuollut jo aikoja sitten, mutta ei kovin hyvältä jälkeläisen maanviljelys ohikulkijan silmille näyttänyt.
Puin Suorannan tienhaarassa nopeasti kumipuvun päälle enkä polkenut puoleen tuntiin metriäkään vaan odotin pilvien väistymistä. Kastuin silti. Ainakin jaloistani. Ja alkoi paleltaa. Koivumäen kiivettyäni pyörää taluttaen, pysähdyin katokseen riisumaan kumipuvun. Riisuin yhtä kyytiä kaikki vaatteeni ja puin alle alusvaatekerran ja jalkoihin villasukat. Syödä hapaisin ja aloin jälleen polkemisen.
Pysähtymättä poljin Varpaisjärvelle saakka. Vain jyrkimmät mäet työnsin. Ruunareippaan kylällä pieni tauko ja jälleen matkaan.
Ennen Unimäkeä pysähtelin jyrkimmät mäet työntämään ja muutamat valokuvat ottamaan. Jumisten tanssitalon paikkeilla tuli kuunpuolikas esiin. Kissoja, yleensä mustia, näkyi muutama ja lokkeja pelloilla, muuten ei eläimistöä näkynyt.
Olihan se kuitenkin erilainen ajaa pyörällä tuokin reitti.
Unimäessä näytti kaikki paikat olevan kasvustosta turvoksissa. Valamonruusut kukassa kuin reitin varrella Karjalassakin. Ehkä ohitse paras kukinta jo.
Laitoin heti saunan lämpiämään, keitin kahvit ja otin evästä. Meinasin kyllä nukahtaa lauteille.
Siilinjärveltä Unimäkeen tuli matkaa 80 km, eli minun tämän kertainen retkeni koko mitta oli 983 km.
Hieno reissu ja mukavaa luettavaa jälleen kerran
VastaaPoista