"Riita maailman kanssa", nimesi Erno yhden satiirinsa aikana, jolloin koko maailman kanssa saattoi tunteakin riitelevänsä.
Ernon ja Maailman välisen riidan alkusysäys tapahtui eilenaamulla 1960 ja päättyi saman pvn illan hämärässä 30.9.2000. Sen jälkeisten hetkien aikana kaltaisensa riitely on ollut kaikille mahdotonta.
Ernon "maailma" oli poleemisen uransa aamunkähmässä Oulun kaupunki, myöhemmin päivällä mm. Helsingin pormestari mahtavine peesaajineen ja päivän kääntyessä iltaan, vastakkaisen seinän varjoiksi lankesivat kaikki itsensä tärkeäksi tuntevat yhteiskunnan kellokkaat, poliittiset yhdistykset, kulttuuripiirit ja yksityiset nyrkkisankarit niin, että Erno piti palkita Suomen ensimmäisellä Finlandialla, että hieman suu soukkenisi.
Soukkeniko, niin sanomisten tasonvaihtoa voi arvioida palkinnon jälkeisistä puheista ja kirjallisesta tuotannosta. Niiden analyysiin ei kukaan ole vielä ryhtynyt; Matti Salmisen ja Antti Tuurin tekstaamat muistelukset Ernosta ovat höyhenenhipaisu kirjojen kansiin kertyneeseen pölyyn.
Erno sanoo ajattelunsa juurisyistä ja kirjallisesta huokumisestaan paljon enemmän itse omassa "Tähän astiset elämäni kirjaimet"-teoksessaan (Otava 1996).
Loput sanomisensa hän ruilauttaa "Ruumisarkunnauloissaan". (Erno Paasilinna,1999, Otava)
"Tällainen maailma, ja kaikki roikumme siinä kynsin hampain mukana."
"Kumma, ettei maailma tästä parane, vaikka sitä parannetaan koko ajan."
"Maailma muuttuu. Ei se miksikään muutu. Ongelmat vaihtuvat."
20.1.2020 maanantai
Seuraavalle heinäkuulle ajoittuvan polkupyöräretken suunnittelua. Tällä kertaa en ole lähdössä yksin. Reitti mänisi itärajaa pitkin (Suomen puolella tällä kertaa) aina Kotkaan (tai Hankoon) saakka.
Pitää jälleen vuosi ylitse hypätä, että voi suunnitellakaan Itämerilahdukan takaisten eurooppalaisten maasisarusten tutkimista pyöräillen. Ehkä loppuu aikani mun ennen kuin se onnistuisi. Droonin matkaan uurna ja Puolan yllä kansi auki; huiskista vain! Siellä tuhkakaan ei yksinäiseksi itseään tuntisi.
21.1.2020 tiistai
Lukihärö iski otsikon kohdalla: Avioliittohalvaus.
Juttu oli Aivoliitto ry:n tiedotelehtisessä joka putosi Anelman tuoman Hesarin välistä eteisen lattialle.
Mutta yhtä tosi avioliittohalvauskin monen parin kohdalla on. Vähintään toisen puolen kroonistunut halvaus itselläkin.
22.1.2020 keskiviikko
Unimäessä käynti. Hantekin tuli. Kävellen kovaksi tallotussa, karheassa lumessa tienvarresta lampsittiin. Sinä aikana kun perillä viivyttiin, oli Kervispuron vartta hankiaisen päälle yöllä sataneeseen, sentin lumikerrokseen ilmestyneet ahman jäljet.
Aamulla mennessä ukkometso tiellä lääninrajalla ja tullessa teeriä turvesuon laitamien koivuissa. Ja Maaselän kohdalla tienvarren Talvivaaran uraania säteilevien sivukivivuorien päällä loistivat ihmiskunnan iltahämärään virtaa säästävät työmaaledit kuin kaupunki olisi korpeen pykätty.
23.1.2020 torstai
1400-luvun Firenzestä saa da Vincin elämäkertaa lukiessa sen kuvan, että siellä on taitelijoillakin ollut varsin auvoisat olot. Leonardollakin vaikka hän oli homo.
(Leonardo da Vinci Valter Isaacson 2017, Bazar Kustannus)
24.1.2020 perjantai
Elokuva Valtio vastaan Fritz Bauer. Kömpelö esitys kaikkinensa vaikka aiheessa ja henkilöissä olisi ollut sivujuonteidenkin osalta vankka runko. KS:n elokuva-arviossa se on arvioitu neljän tähden arvoiseksi, mutta itse laittaisin vain puolikkaan, jos tähteä ollenkaan.
Elokuvan kannatinrakenteena on Bauerin osallisuus Adolf Eichmanin kiinniottoon. Elokuvassa se jää kylläkin hatarasti todistetuksi. Simon Wiesenthal ei mainitse Friz Bauerin nimeä muistelmiensa Eichman-kappaleessa. Sellaiset mainitsemattomuudet voivat tietenkin johtua kilpailullisista asetelmista näiden kahden natsienmetsästäjän kesken. Muissa lukemissani kirjoituksissa Eichmanin kiinnioton suhteen mainitaan Mossadin vihjeenanantajaksi Wiesenthal.
Fritz Bauerista on Englannissa ilmestynyt elämäkerta, että jos sen saisi luettavakseen niin Eichman-osallisuuteensa saisi ehkä selvyyden.
Israelin Mossadilta ei elämäkerturitkaan Eichmanin kiinniottoon johtaneista kuvioista vahvistuksia saa ennen kuin 500 vuotta kulunut on. Jos sittenkään.
25.1.2020 lauantai
Yuval Harari: "Vapaa tahto on olemassa vain ihmisten keksimissä kuvitteellisissa tarinoissa." Olen ollut Hararin hyvin perustellusta mielipiteestä samoilla linjoilla niin kauan kuin muistini laatikoita kykenen tutkimaan. Nuo aivojen "laatikot" ovat kuin maatuskanuket: Synapsin sisällä synapsi. Mielen sisällä mieli. Ihmisen sisällä ihminen. Luulon sisällä luulo. Sadun sisällä satu.
26.1.2020 sunnuntai
Nietzsche: Jumala on kuollut.
Myös Yuval Harari spekuloi jumalan kuolemalla kun hahmottelee homo sapiensin muuttumisprosessia homo deukseksi.
Kuinka sellainen voi kuolla, jota ei ole?
Eikö johdonmukaisinta olisi puhua ja kirjoittaa sapiens-lajin pelkästä uskosta jumaliin?
Kirjoittaa, että usko on kuollut ja haudattu.
Sen uskomuksen paha varjo on pyyhkiytymässä älyllisen ajattelun tuulien puhaltamana olemattomuuden helvettiin joka sekin on pelkkä hiiliviiru sarjakuvataiteilijan paperilla.
Homo sapiensin äly (älykkyys) taas on vienyt lajimme sille tielle, jossa vain matallisesti kaliseva teknoelämä on mahdollista. Mutta voiko sitä kutsua enää elämäksi? Elääkö robotti?
27.1.2020 maananatai
Kiinalaisissa käärmeissä muhineet virusaihiot valmistuivat ja lähtivät maailmalle. Ihminen laittoi niille nimeksi Korona sillä kun on tapana kastaa kaikki aineetonta ilmentymää myöten nimien meressä.
Paniikissa ollaan! Rokotteita kehitellään. Kuumemittarit ja hengitysuojaimet käyvät kaupaksi. Uusia karanteenisairaaloita nousee harjakorkeuteen muutamissa päivissä kuin jehovalaiset olisi hommiin palkattu.
Ja Markkinavoimilla innostuksen puna pulleilla poskillaan.
Koronaviruskin kun pannaan omaan karsinaansa ja ajtellaan kaksi sekuntia, kutistuu se jokaisen mielessä jänisruttoviruksen kaltaiseksi ymmärtää. Se on pelkkä luonnon oman puolustusmekanismin yritys taistella homo sapiens-nimisen mutatoituman massalevinneisyyttä vastaan.
28.1.2020 tiistai
Eliakselle opettanut omassa pihassa auton hallintalaitteiden käyttöä. Helposti hän oppii. Lupa viralliseen opetukseen ei vielä ole tullut. Pari-kolme viikkoahan sen sanottiin viipyvänkin.
Kuivaa pakkaslunta on pikkuisen sadellut. Pakkanen on kituutellut alle kymmenessä.
Olen tehnyt helppoja leipiä ja rieskoja viime aikoina. Ei raatsi kuumaa uuninarinaa tyhjänä lämmityksen jälkeen pitää.
Otin juurileipäkorvotkin varastosta esille, mutta en ole vielä ruisleivän tekoon ruhtynyt. Olisi pitkästä aikaa elvytettävä sekin joskus opittu taito.
29.1.2020 keskiviikko
Trumpia yrittävät ahdistella tuomioistuimen eteen. Ilmiselvistä rikoksistaan huolimatta tuo kurja oranssipaskapää jää tuomitsematta. Mahdollista jopa, että selviytyy toisellekin kaudelle. Mitä ajatella tällaisesta maailmasta?
Mitä vittua minäkään lainkirjaimista välitän, on varmasti monen tavallisen kansalaisen ajatus niin Amerikassa kuin muuallakin maailmalla.
Kävin Bio rexissä elokuvissa. Taistelulähetit oli huono elokuva. Hehkutus, jota sen teattereihin tulemista edelsi, oli taas valhetta. En ymmärrä kriitkoiden makua. Maksettua se kai lie, ei tätäkään ylistystä muuten voi selittää.
Jörn Donner vaikeni tänään. Tuli se tyhjyys ja hiljaisuus, jonka saatesanoikseen itse lausui. Viimeiseksi oli vuoteenvierellä vartojille huokaissut, "Kyllä, tahdon kuolla". Ikään kuin kirjan nimi olisi sekin.
Aleksis kiven väitetään sanoneen "Minä elän!".
Normaali, vanhuuden ja sairauksien tuoma loppu. Normaali suru omaisilla. Senkään tasosta tai kestosta tms. ole kenelläkään ulkopuolisella mitään sanottavaa.
Naurettavia jälleen otsikot, jotka väittävät, että joku jotain menetti kun vanhus kuoli. Että syntyi jokin aukko jonnekin yhteiskunnan "seinään".
Se on yhtä naurettava otsikko kuin Arto Paasilinnan veljensä kuolemasta sanomana yllykelehdistön otsikkoon lainattu "Kansalta lähti nyt peräseinä pois". Vitut se minnekään lähtenyt, olisi Ernokin lohkaissut.
Sama kuin Mauno Koiviston kuoleman aikaan näkemäni otsikot menettämisestä. Mitään ei Koivistossaakaan enää kukaan menettänyt. Hyvä että eli ja oli aikansa. Vain sillä merkkihenkilöiden kohdalla on merkitystä. Ja myöhemmin sitten vain ja ainoastaan niiden aikaansaannosten kohdalla. Raihnaisilla ja loppuunkulutetuilla ruumiilla ei mitään merkitystä enää ole. Palsamoituja lenineitä emme mausoleihimme tarvitse kaivata.
Donnerkaan ei mitään enää olisi tuonut millekään yhteiskunnalliselle tasolle jolla jotain merkitystä olisi. Merkitykset löytyvät (jos löytyvät) hänen elämänsä aikana tehdyistä töistään.
Me, jotka olemma pelkästään hänen tuotannostaan jotain elämäämme saaneet, ei anna oikeutta edes suruun. Mitä surisimme? Kirjansa löytyvät jos ikävä tulee, mutta silloionkaan se ikävä ei millään tavalla koske sitä ihmistä, joka ne kirjat kirjoittanut on.
Minun sanomisillani J.Donnerista ja hänen tuotteliaasta elämästään ei ole merkitystä muiden sanomisten joukossa; eivät ne minnekään näy.
Aika merkittävä hän oli jos kirjallista kehitystäni tai kehittymättömyyttäni mietin. Valehtelisin, jos tuhahtelisin Donnerin lauseiden äärellä. Ei niitä kirjoja (kenenkään kirjoittamia), jotka eivät askarruta tai tuntuvat tyhjäntäytteiltä, tarvitse jäädä sen kummemmin jatustelemaan. Varansa kuitenkin pidettävä, että jonain päivänä niidenkin tarinat aukevat.
Donnerin elokuvista en sano mitään koska ne eivät ole milloinkaan mitään suurta merkinneet.
Seuraavaksi hänelläkin rahastavat muistelmien tekijät ja kustantajat.
Tulevina päivinä luen Donnerilta ainakin Terveenä sairaalassa (Kust.Oy Fennia 1961) ja Kuolemankuvia (Otava 2006). Voi olla, että muutaman muunkin jahka niitä hyllystä tai kirjastosta löydän. Mammuttiin (Otava 2013) en koske.
31.1.2020 perjantai
Donnerista juttuja lukenut eri lehdistä. Ne peittävät jopa koronaviuruksen aiheuttamat paniikkiaaltojen uutisoinnitkin joka tosin ei tarvitsisikaan niin suurta huomiota kuin sille annetaan. Kuolemahan se vain senkin mukana lieveilmiönä kulkee. Niin kuin elämänkupeissa koko ajan normaalilla tavalla muutenkin.
Viruksia ei voida tuomita edes massakuolemien aiheuttamisesta kansainvälisissä tuomioistuimissa. Virus on luonnollisempi ilmiö kuin kaasukammiot, sähkötuolit, vankileirien saaristot tai teloituskomppaniat.
Vai onko sittenkään?
Virus se on voinut aiheuttaa Holokaustinkin. Se virus nimettiin Kansallissosialismiksi.
Toisessa suunnassa Kommunismi-virus teki tuhojaan vielä mittavammin (n 100 milj. uhria).
Kaikkialla kaikkina aikoina riehuhunut ja yhä riehuva virus on samasta hapanjuuresta alkunsa saanut uskontovirus. Sen uhreja ei ole kyetty luetteloimaan. Niitä on laskematon määrä ja lisää koko ajan tulee.
"Jotta emme unohtaisi" on tässä valossa vähintään kaksi merkitystä sisältävä toive. Jotka tuota lausetta ovat eurooppalaisten sotien jälkeen toistaneet, tarkoittivvat, että alati uusiutuvien sukupolvien tulisi muistaa Auchwitz ja sen merkitys ihmisten tuhoamisen teollisena ilmentymänä, ja että sama ei toistuisi. Mutta eiväthän ne ole eilistä päivää koska massamurhaamisia tapahtuu joka päivä maailman suurimpien valtioiden hyväksymänä, niiden itsensä toimesta ja vähintään niiden aseistamana.
Miten siis voitaisiin unohtaa nimenomaan muuta, kuin ne 1900-luvun etniset puhdistukset?
Entiset ja nykyiset täytyisi kytkeä koko ajan yhteen. Ymmärtää, että ihminen ei siltä osin muutu. Tekniikka vain monipuolistuu murhaamiskeinoissakin.
Tappajanvirus, sille ei ole rokotetta edes yritetty kehittää.
1.2.2020 lauantai
Lunta tuprautti hieman. Vinkka tuuli kinosti sitä penkkojen taitteisiin, mutta ei sitä kovasti paljon ole juuri näillä kunnailla vieläkään.
Lukenut olen niin paljon, että päätä huimaa. Nyt läjässä tuossa Donneria, Saarikoskea ja kommunismin mustaa historiaa. Sängyn vieressä lattialla Hannah Arendt ja Yuoval Harari. Nurkkapöydällä Paasilinnan, Parosen ja Jerzy Lecin aforismeja. Keittiön pöydälläkin joku kirja Hesariläjän alla.
Kerkeävätkö aivoni kaikkien ajatusjunien mukaan, joihin ne pilettejä myyvät?
2.2.2020 sunnuntai
Häissä. Vanhin tytär meni kolmannen kerran naimisiin. En sano itse asiaan mitään. Sen verran vain, että pysyin kulman takana papin valehtelevien lauseiden ajan. Vietiin 5 litran puurokattila ja jotain muuta pientä myötäjäisiksi. Kameleita tai hevosia ei näissä peijaisissa luovutella.
Minut valokuvattiin lasteni ja lastenlasten (17 hlö) kanssa samaan läjään. Kuvasta puuttui vain TM koska oli tullut kuumeseen eikä päässyt lähtemään mukaan.
Oli kehno keli ajella. Nyt iltamyöhällä väsyttää. Aamulla piti lumenluontiin herätä jo varhain. Lisää sataa, että huomiseksikin sitä on. Mutta se ei haittaa, kuntoiluahan se vain on.
Tämän pvn Helsingin Sanomissa Kai Ekholmin kaikella tavalla tyhjentävä kirjoitus Piste. merkittävästä kansalaisesta nimeltä Jörn Donner.
Minun sanomisen Donnerista todellakin tuntuvat Pisteen. lukemisen jälkeen naurettavilta. Onneksi niitä ei maailmalla noteerata.
3.2.2020 maanantai
Lunta oli yöllä tullut niin, että vasta iltapvllä lopetin kolaamisen. Olin aamusta, ennen poikien kouluunlähtöjä niiden kaverina Anelmankin aurauspaltetta siirtelemässä. Ristoltakin tyrkkäsin tiensuun lumet penkalle kun hirvittää katsella sen kolailua ainoalla kädellään. Lopussa alkaa olla sekin. Sitkeä mies Ristokin kuin lapsuuteni tuttu, sodassa toisen kätensä menettänyt haudankaivaja.
Heimo soitti. Oli saanut kirjeeni ja sen sisältämät valokuvat. Niiden innoittamana olikin taas paljon juteltavaa. Donneristakin jotain mainintaa syntyi olihan se hänen ikätoverinsa.
Heimo oli säveltänyt J.Uhleniuksen hänelle antamat laulujen sanat ja laulaa lurautteli kaikki neljä valssisäkeistöä puhelimen kautta korvaani.
Jos olosuhteet olisivat Heimolla olleet toiset 1930 luvulla, niin olisiko hän suuntautunut muusikon uralle?
Donner kirjoittaa vuonna 1960 Porin sairaalassa siviilipalveluksessa ollessaan: "Tiesin, että tulisin olemaan silmänkantamattomalta tuntuvan ajan vankina tässä maassa, Suomessa, valtion tahdon kahlehtimana, sen määräysten ja minulta puolustustahtoa tiukkaavuien vaatimusten sitomana."
Pääsikö Jörn koskaan Suomestaan irti? Loppu tuli paikassa, jossa samat toiminnot, joita hän kuvaa "Terveenä sairaalassa"-kirjassaan, ovat jatkuneet päättymättöminä kaikki nämä Donnerin "vapauden" vuodet, ja yhä päättymättömänä liukuhihnatoimintoina jatkuvat hänenkin jälkeensä kun hän ne nyt itse asianomaisena, mutta nyt kuolleena viimeseksi lävitse käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti